Don't carry the world upon your shoulders

8.1.1992, keskiviikko

Neville kiiruhti muiden rohkelikkojen kanssa lumista polkua pitkin kohti kasvihuoneita. Professori Binns oli unohtanut ajankulun, eikä aaveopettaja ollut päästänyt heitä taikahistorian tunnilta ajoissa, joten heidän täytyi kiirehtiä juoksujalkaa ulos ja kohti kasvihuoneita. Neville oli vähän hengästynyt päästessään tupatovereidensa kanssa kasvihuoneen ovelle. Kylmä ilma vaikeutti hengittämistä, ja Neville ei ollut erityisen urheilullinen, joten hän jäi helposti muista jälkeen, ellei ottanut muutamaa juoksuaskeltakin. Professori Verso oli selvästikin jo odotellut rohkelikkojoukkoa, sillä lyhyt ja pyöreä noita seisoi jakkaran päällä ja näytti siltä, että oli juuri tähyillyt ulos sellaisesta ikkunasta, joka ei ollut kuuran peitossa.

Professori Verso kehotti myöhästyneitä asettumaan paikoilleen. Neville suuntasi kohti pöytää, jossa oli vielä yksi vapaa paikka korpinkynsien joukossa, kun muut rohkelikot ehtivät vallata vielä vapaana olevan pöydän kokonaan. Yrttitiedossa Neville tosin pärjäsi, joten häntä ei niinkään haitannut se, ettei hän päässyt tupatovereidensa viereen. Neville ei ehtinyt vielä edes kiinnittämään huomiota siihen, keiden kanssa joutui samaan pöytään, kun professori Verso alkoi jo kertoa oppitunnin aiheesta. Heidän täytyisi vaihtaa multaa pieniltä kasveilta, joilla oli terävät pienet hampaat jokaisen lehden päässä. Ekaluokkalaisten onneksi kasvit olivat talvehtiessaan hitaita reagoimaan, mutta professorin mukaan jokunen niistä saattaisi olla vähän virkeämpi, joten pureman riski olisi kuitenkin olemassa. Neville veti käteensä lohikäärmeennahkahanskat ohjeiden mukaan ja katsoi rauhallisesti huojuvia kasveja pöydällä. Vasta kun tuli käsky aloittaa työt, Neville vilkaisi ympärilleen. "Ai, hei Hunter", Neville tervehti Hunteria, jonka kanssa oli joutunut ennen joulua pieneen pulaan Tylyahossa.

Hunter ei jaksanut käsittää miksi professori yritti opettaa heille vaarallisten kasvien käsittelyä silloin ku kyseinen kasvi oli hädintuskin haitallinen. Entäs sitten jos tämä menisikin hyvin? Jos he koskaan joutuisivat tekemisiin tällaisen kanssa keväällä tai kesällä, heillä ei olisi oikeastaan yhtään harjoitusta takanaan. Siispä hän Rohkelikkoja odotellessa tökki paljaalla sormellaan kasvin uinuvia lehtiä, etenkin niitä jotka eivät olleet täysin unessa, ja toivoi että saisi hommaan vähän enemmän haastetta. Kun tökkiminen ei auttanu, hän alkoi nyppiä niitä ja repi lopulta yhden irti. Kasvi vain nytkähti hieman ja jatkoi horrostaan. Hänelle oli tietysti pitänyt osua kaikken hitain kasvi. Miten ärsyttävää.
"Professori, minun kasvissani on jotain vikaa," hän huikkasi ikkunasta pihamaalle tähyilevälle Versolle.
"Revin siltä lehden ja se ei edes yrittänyt purra. En minä tällaisella voi hajoitella," hän valitti, katse Versossa joka katsoi kulmat hieman kurtistuneena takaisin.
"Revit lehden? Siinä tapauksessa sinun on ehdottomasti käytettävä lohikäärmeennahkahansikkaita kun vaihdat sen mullat."
"Enkö voisi vain repiä lisää ja katsoa kauanko kestää ennen kuin se herää?" poika ehdotti pienen virnistyksen kera.
"Et. Se ei ole lainkaan kehittävää opiskelua. Vaihdat mullat kuten kaikki muutkin. Saatat vaikka yllättyä," nainen sanoi, viimeiset sanat lempeämmin ja hymähti itsekseen kääntyessään taas tähyilemään ulos.

Hunter henkäisi turhautuneena ja tuijotti kasviaan terävästi ja läpitunkevasti kuin yrittäisi saada sen heräämään vain sen voimalla. Ei hänellä varsinaisesti mitään kasvitieteen tunteja vastaan olltu vaikkei aihe yleisesti ottaen häntä liiemmin kiinnostanut, mutta opiskeltava kasvi sai olla todella mielenkiintoinen jotta hän jaksaisi ottaa tunnit vakavasti. Tuokaa tähän edes keskikokoinen lihansyöjäkasvi jolla oli jonkinlaisia taikavoimia niin hän olisi taatusti koko tunnin innokkain ja läpikotaisin oppilas. Vaikka varsinkin silloin hänellä todennäköisesti olisi vaikeuksia toimia täysin ohjeiden mukaisesti, ekstrajännityksen perässä...

Kun Rohkelikotkin selvisivät paikalle, hänen mielessään vilisi vieläkin kaikkea muuta paitsi mullan vaihto, varsinkin silloin kun Verso toisti kasvin laadun ja tehtävänannon vastasaapuneille.
Tutun äänen kuuluessa läheltä, poika käänsi katseensa sen suuntaan ja unohti hetkeksi täysin kasvin kiusaamisen. Muistot Tylyahon reissusta ja omasta joululomasta tulvivat mieleen ja hän muisti miten oli välillä pohtinut kuinka pahasti Nevillen oli mahtanut käydä. Tämän mummi ei ollut vaikuttanut kovin lempeältä ihmiseltä ja, no...varastaminen oli vakavaa, joulun aikaankin. Hän itse oli joutunut kärsimään taskurahan jäätymisen siihen asti kun hänen osuutensa kadotetusta konnasta olisi maksettu, sekä pitkän vakavan puhuttelun, selkäsaunan - joskaan ei kovin ankaraa, ja menettänyt lahjatoivelistansa ykkösen, se oli palautettu kauppaan. Mutta ei hän täysin lahjoitta ollut jäänyt toisin kuin oli ehtinyt pelätä.
"Hei, Neville," hän vastasi hieman kokeilevaan mutta kevyeeseen sävyyn sillä olihan toinen ilmeisesti halukas puhumaan hänelle. Joulupäivän aamuna hän oli kokenut jonkinasteista katumusta siitä että oli surutta vetänyt Nevillen mukaan omiin typeryyksiinsä vaikka oli tiennyt ettei siinä olisi kyse mistään ihan pienestä. (Ennen joulua hän oli katunut vain ylipäätään varastamista.) Mutta joulupäivänä lahjojaan availlessaan ja jouluateriaa ahmiessan hän oli miettinyt miten sanoinkuvaamattoman hirveää ja julmaa olisikaan jos Nevillen joulu olisi peruutettu vaikkei tämä ollut tehnyt siinä mitään muuta kuin seisonut vahdissa ja juossut hänen perässään.
Jos niin olisi käynyt, hän haluaisi ehdottomasti hyvittää sen tälle jotenkin. Hän oli jo viimeisillä säästöillään ostanut ison pussin suklaasammakoita kun he olivat vuoden vaihteessa käväisseet Viistokujalla, ja aikoi joka tapauksessa antaa pussin Nevillelle. Koska jonkinasteista mielipahaa selkkaus oli taatusti aiheuttanut tämän jouluun, eikä hän myöskään halunnut että toiselle jäisi hänestä vain ikävä muisto. Hän ei vaan ollut kuluneiden muutaman päivän aikana kohdannut Nevilleä niin että olisi voinut jäädä juttelemaan, ja muutenkin niin harvoin että hän oli ehtinyt jo miettiä välttelikö tämä häntä. Mutta ilmeisesti ei.
"Umm...Miten sinun joulusi meni? Ja miten Trevor voi?" hän kyseli, odottava ja asteen epävarma katse Nevillessä, ja nyppi kasvinsa lehdestä pieniä palasia sillä erää huomaamattaan. Lohikäärmeennahkahanskat lojuivat koskemattomina lattialla mihin hän oli ne viskannut heti kun kuuli miten kesystä kasvista oli kyse.

Neville katsoi edessään olevaa kasvia hetken, ennen kuin ryhtyi töihin. Kasvihuone täyttyi jutustelevien oppilaiden äänistä ja professori Verso lähti kiertämään oppilaiden seassa. Neville nosti katseensa Hunteriin pojan kysellessä joululomasta ja Trevorin kuulumisista. Neville kohautti olkiaan vastaukseksi. "Siinähän se", Neville vastasi paljastamatta käytännössä mitään. Hänen joulunsa oli kulkenut melko pitkälti samoja ratoja pitkin kuin aina ennenkin, mutta mummin käytös oli ollut vähän kylmempää kuin tavallisesti joulun aikaan, lisäksi Neville oli varma, että alunperin hän olisi saanut muutaman joululahjapaketin enemmän. Neville oli toki saanut myös kunnon puhuttelun mummiltaan, joten hänen mielensä oli ollut vähän maassa koko joulun. Mummikin oli kyllä ymmärtänyt tapahtumien kulusta sen verran, ettei pitänyt ainoastaan Nevilleä syyllisenä, eikä Neville uskaltanut edes ajatella mitä olisi tapahtunut jos hän olisi ollut liikkeellä yksin. Tällä kertaa hän oli päässyt aika vähällä, vaikka mummin puhuttelusta olikin jäänyt vähän paha mieli. Mummi oli ilmeisesti ollut kuitenkin joulumielellä ja Neville kiitti onneaan siitä.

"Trevor on toipunut seikkailustaan", Neville vastasi toiseen kysymykseen hieman hyväntuulisemmin. Trevor-konna oli kotiutunut taas Tylypahkaan ja välillä Nevillestä tuntui, että konna oli kuitenkin sen verran älykäs, että se osasi pitää matalaa profiilia Tylypahkassa. Olihan linna täynnä kissoja ja pöllöjä, joiden lounaaksi se voisi päätyä silmänräpäyksessä. Samaa voisi kyllä sanoa Tylyahosta ja muistakin paikoista, mutta ei konnalta voinut kuitenkaan liikoja odottaa. "Kuinka sinun lomasi sujui?" Neville kysyi vastakysymyksen. Hunterin isä ei ollut näyttänyt ollenkaan niin kauhistuttavalta mitä Nevillen oma mummi oli. Tuskinpa Hunterkaan silti oli päässyt kuin koira veräjästä. Nevillen kasvi yritti näykkäistä hänen sormeaan, mutta kasvi oli horroksessaan kuitenkin niin hidas, etteivät edes Nevillen sormet jääneet sen uhreiksi. Pikkuruisista hampaista kyllä tuskin olisi ollut mitään vastusta lohikäärmeennahkahanskoille, jotka Neville oli tunnollisesti laittanut käteensä.

”No...ei hauskin mahdollinen, tosin lähinnä koska olin jo pulassa edellisen viikonlopun jäljiltä,” Hunter vastasi ja tökki ajatuksissaan yhä tylsän toimettoman kasvinsa lehtiä. ”Tylyaho-selkkauksen myötä olin pennitön ja menetin lahjatoivelistani ykkösen. Mutta pohjimmiltaan oli mukava loma perheen kesken.”
Poika ravisteli kasvia ja ruukkua määrätietoisesti, eikä vaikuttanut vähäisessäkään määrin kiinnostuneelta itse työtehtävästä.
”Mummisi ei sitten kai ollut kovin pahana, vai?” hän varmisti vilkaisten silmäkulmastaan Nevilleen. 'Siinähän se' oli kuulostnut aika neutraalilta, mutta saattoi olla vain tottumuksestakin, tai sitten toinen ei vain halunnut kertoa mitään, eihän hän itsekään äksen kaikkia kärsimiään seurauksia kehdannut mainita.
Hänen kasvinsa huojui, hetken antaen heräilyn merkkejä, mutta rauhoittui taas. Hunter mulkaisi sitä ja alkoi pohtia saisiko siihen eloa jollain loitsulla.

Neville keskittyi lähinnä omaan kasviinsa ja sen hoitamiseen sinä aikana kun Hunter vastasi hänen kysymykseensä. Vastaukseksi Neville nyökkäili kasvoillaan myötätuntoinen ilme. Hunter ei selvästi ollut erityisen kiinnostunut kasvinsa hoitamisesta, sillä poika teki kaikkea muuta kuin sitä mitä piti. Neville itse oli vain tyytyväinen, kun hänellä oli vain pieni mahdollisuus onnistua häsläämään kasvin kanssa. Yrttitieto oli siinä mielessä paljon käytännönläheisempää kuin moni muu heille opetettavista aineista, että siinä ei vaadittu samanlaista kykyä ajatella abstraktilla tasolla mitä esimerkiksi muodonmuutoksissa, ja se soveltui Nevillelle oikein hyvin.

Hunter kyseli vielä Nevillen mummin suhtautumisesta. Neville ei vastannut aivan heti vaan mietti hetken mitä vastaisi. Augusta Longbottom oli varsin ankara isoäidiksi, mutta Neville ei osannut ehkä ajatella asioita samalla tavalla kuin muut. Hän oli tottunut mumminsa tapoihin käsitellä asioita ja hän kyllä tiesi senkin, ettei mummi oikeasti ollut aivan niin ankara kuin miltä tämä vaikutti. "No tuota, olihan hän vähän, mutta pääsin ehkä kuitenkin aika vähällä", Neville vastasi kohauttaen olkiaan. Hän ei halunnut kertoa koko totuutta Hunterille kuitenkaan. Korpinkynsipojan ei olisi tarpeellista tietää esimerkiksi siitä miten mummi oli puhuttelussaan muistuttanut, ettei Nevillen isä olisi koskaan tehnyt mitään niin typerää, äidistä puhumattakaan. Muutaman lahjan menettäminen siihen verrattuna ei ollut ollenkaan niin paha juttu Nevillelle. Neville halusi kääntää puheenaiheen pois itsestään, joten päätti jatkaa kyselyään vielä Hunterin joululomasta. "Saitko kuitenkin jotain kivoja joululahjoja?" hän kysyi kääntäen katseensa kasvista Hunteriin. Neville oli saanut sellaisen kuvan, että Hunterin lista oli ollut pidempikin, mutta listan ykkösenä oli ollut jokin isompi juttu.

// Anteeksi kauheasti tämä jumitus. -.- Ei pitäisi enää tulla. //


”Joo,” Hunter vastasi ja yritti samalla herätellä kasviaan muka aikomalla katkaista sen varren. Tapahtuisikohan muuten mitään, jos niin tekisi? Taikarehut saattoivat joskus yllättää. Hän vilkaisi professorin suuntaan joka katsoi juuri heihin päin, joten hän ei viitsinyt alkaa vielä kasvintappoon.
”Eniten halusin Nightmare -videolautapelin, mutta se siis palautettiin kauppaan maanantaisen jälkeen,” hän totesi kääntäessään huomionsa takaisin torkkuvaan kasviin.
”Mutta sain silti uuden pelin Sega-konsoliini ja pikkuautoja joilla tosin en enää paljonkaan leiki mutta keräilen,” hän jatkoi.
”Meidän perhe ei ikinä jäisi täysin lahjoitta, koska me tehdään aina myös itse jotain. Tänä vuonna pikkusiskoni teki minulle tyynyn jossa on täysikuu ja vampyyrilepakko, iskä skeitilaudan jossa on suden silmät ja liekkejä, ja äiti kummaltakin puolelta dinosaurusteemaiset pelikortit.”
”Entä sinä?” hän kysyi vuorostaan, katsahtaen Nevilleen ja kaivoi sitten koulukaapunsa sisätaskusta taikasauvansa.