Jälkipuimista

// Randaa odotamme. :) Päivämäärä 21.12.1992)

Ei ollut epäilystäkään siitä etteikö myös Aulbus Dumbledoren korviin ollut kantautunut uutinen siitä, mitä Viistokujalla oli tapahtunut. Dumbledore ollut tuolloin juuri Taikaministeriössä vierailulla ja jonninjoutavia paperitöitä toimittamassa Corneliukselle, kun tieto hyökkäyksestä oli tullut ilmi. Kun rehtori oli kuullut, että hyökkäyksen uhrina oli ollut hänen oman koulunsa oppilas, oli Dumbledore kääntynyt samantien Ministeriössä kannoillaan ja lähtenyt kiireen vilkkaa Viistokujalle.

Viistokujalla tilanne oltiin saatu jo rauhoitettua. Aurorit olivat pitäneet hyvää huolta tilanteen hallinnasta. Hetken vaihdettua nopeasti pari sanaa, oli Dumbledore matkannut Pyhää Mungoon Randan luokse.

Dumbledore käveli pitkin askelin käytävää pitkin. Eräs hoitaja johdatti hänet Randan huoneen oven eteen ja rehtori koputti oveen. Sisälle päästyään, hän huomasi Randan ja hymyili tälle ystävällisesti. Hän tarkasteli Randaa päällisin puolin ja huomasi, että tyttö oli ainakin yhtenä kappaleena. Hän oli aikanaan arvannut, että tytön isästä tulisi vielä harmia, mutta ei ollut osannut odottaa, että mies kävisi tyttärensä kimppuun. Ja vieläpä noin julmalla tavalla.
"Hyvää päivää", Dumbledore sanoi ja istuutui eräälle tuolille sängyn viereen, "Mikä on vointisi?"

//Me tulemme//


Päivä ei ollut mennyt mitenkään erityisen kiitettävän hyvin. Kidutuskirouksen jälkiseuraukset vaikuttivat jokseenkin vieläkin, vaikka Randa tosiaan olikin yhtenä kappaleena ja käden luukin oli saatu korjattua, mutta muuten lihaksia jomottikin muistona hetkeä aiemmin sattuneesta tapauksesta. Hoitaja kehoitti häntä odottelemaan rauhassa, kunnes hänestä ilmotettaisiin eteenpäin.
Tyttöä pelotti vieras paikka ja oudot ihmiset, vaikka henkilökunta olikin kilttejä, niin se miesparantaja, oli saanut pelon nousemaan esiin. Randa pyysi automaattisesti häneltäkin, ettei joutuisi kokemaan uudestaan kidutuskirousta, hän kuvitteli pienessä alistetussa mielessään, että jokainen sauvansa ottanut mies, tahtoisi vain kiduttaa.

Kun hänen ajatuksensa keskeytti koputus oveen, hän ääni säristen mutisi: "Sisään."
Huomattuaan tulijan, jonkinlainen rauhallisuuden tunne hyökyi pieneen nujerrettuun sydämensopukkaan ja tyttö huokaisi syvään, helpottuneella äänellä. "E-elossa mi-nä vielä olen", hän vastasi Dumbledoren kysymykseen voinnistaan. Mutta hänen alistettu mielensä oli huolissaan yhdestä kahleesta. "Mi-mi-nun huntuni jäi Viistokujalle", tyttö sai änkytettyä ja lisättyä: "S-se suuttuu varmasti, kun kuulee, että kuljin ilman huntua pitkän aikaa ja se voi tappaa minut siksi." Randa tarkoitti "sillä" setäänsä, sillä tyttö oli ehtinyt sisäistämään sen ajatuksen, ettei isä enää tulisi takaisin sieltä pahasta paikasta.

Dumbledore katseli tytön kasvoja. Randan kasvoilta paistoi se kaikki tuska ja alistuneisuus, mitä tämä oli elämänsä aikana kokenut.
Rehtori muisti vieläkin varsin hyvin sen illan, kun hän oli tavannut Randan perheineen ensimmäisen kerran. Hänen olisi jo tuolloin pitänyt osata arvata tuleva ja ennakoida, pelaten tilannetta hieman paremmin. Hän oli aavistanut pahuuden, mutta ei ollut välittänyt siitä tarpeeksi. Nyt tyttö oli saanut kokea jo liikaa, ja vaikka tilanne ei ollutkaan Dumbledoren oma vika, poti rehtori silti huonoa omaatuntoa. Olisiko hänen silti pitänyt toimia toisin?

Randa muisti äkkiseltään oman huntusa. "No mutta, sehän onkin minulla täällä", Dumbledore sanoi ja kaivoi hunnun esille, ojentaen sitä oppilaalleen. "Minä noukin sen ylös arvellen sen kuuluvan sinulle", hän vielä lisäsi.
Randa vaikutti silti edelleen varsin pelokkaalta. Tyttö kertoi pelkäävänsä jonkin, "Sen", tappavan hänet. Dumbledore kurtisti kulmiaan. Hän ei tiennyt tarkalleen kenestä Randa puhui, mutta arveli tämän pelkäävän edelleen isäänsä.
"Kukaan ei sinua voi enää vahingoittaa, Randa", rehtori sanoi tyynytellen rauhoittavasti, "Isäsi toimitetaan suorinta tietä Azkabaniin ja mitä minä Corneliuksen tunnen, niin hän pitää huolen ettei isäsi tule päivänvaloa enää näkemään. Voit olla huoleti, tyttö hyvä."

Tyttö ei pelännyt Dumbledorea, vaikka hän änkyttikin, tilanne mikä oli hetkeä aiemmin tapahtunut, ensimmäistä kertaa, julkisesti, sai tytön änkyttämään. Vuosien tuskasta. Hän otti huntunsa takaisin, muttei laittanut sitä kuitenkaan päähänsä, sillä häntä ei nähnyt sillä hetkellä kuin rehtori, jolla oli lupa nähdä hänen kasvonsa, vaikka vain palvelijan lupa, mutta lupa kuitenkin.
Kun Dumbledore sanoi ettei kukaan voisi enää vahingoittaa häntä, tyttö mutisi: "Sedät voi. Kun ne kuulee, että vieraat miehet ovat nähneet kasvoni, ne voi tappaa minut. Eikä ne saisi siitä mitään rangaistusta, koska olen tyttö."
Tyttöä pelotti kovasti, että hän joutuisi kohtamaan kaikki sukunsa ilkeät miehet, joilla olisi siinä tilanteessa vain yksi selkeä päämäärä, tappaa moraaliton lapsi, joka oli paljastanut kasvonsa maailmalle.

"Ne voi tehdä jotain äidillekin. Äiti teki jo hirveän synnin, kun synnytti esikoiseksi kurjan tyttölapsen", Randa ei voinut enää mitään, kun hän purskahti itkuun. Nyt kun hänen isänsä oli viety pois, isän kaksi veljeä saivat riesakseen kaksi kurjaa naispuolista. Pojista ei olisi mitään haittaa, sillä hehän olivat poikia, mutta saudikulttuurissa nainen on yhtä arvokas kuin lehmänläjä, paitsi jos tuo synnyttää vain haluttuja poikia.. Ja koska Randan kasvot olivat paljastuneet, vaikka isän kidutuskirouksen takia, niin sekin laskettaisin Randan syyksi ja hänen moraalittomuutensa takia, sekä tyttö, että äiti voisivat menettää henkensä.
Randa nousi vuoteesta ja syöksyi rehtorin syliin ja itki hysteerisesti. "On minun syyni jos ne tappaa äidin", hän sai mutistua itkun seasta.

Yhtäkkiä tyttö irrottautui turvallisesta miehestä, kun hän kuuli kenties maailman pelottavimmat äänet. "أين الفتاة سخيف؟", setä Dul-Ain ääni tiedusteli, missä kurja tyttö oli. Vielä matalampi ääni, jonka Randa tunnisti setä Farotiksi komensi "naista" kävelemään rivakammin. "عفوا يا سيدي", äidin hento ääni kuului tytön korviin, kun tuo pyysi sediltä anteeksi. "Missä se kakara on?" setä Farot kysyi hoitajalta. Tyttö oli niin järkyttynyt noista äänistä, ettei älynnyt vetää huntuaan päähän ja pian kaksi setää ja alistettu äiti tulivat huoneeseen. "كيف تتجرأ ثم لا يزال دون حجاب، طفل قبيح", setä Farot kysyi vihaisella äänellä, miksei "ruma lapsi" ollut vieraan miehen edessä hunnussa. Alistettu tyttö puki nopeasti huntunsa ja abayan, jota hän vieläkin oli huomaamattaa puristanut kädessään, päähänsä.

Se oli turhaa, sillä Farot-setä tulikin vihaisena hänen eteensä ja riuhtaisi tytön päästä hunnun ja abayan ja talloi ne jalkoihinsa. "Etkö sinä tajua, mitä sinä juuri olet tehnyt?" Farot kysyi englanniksi. "E-e-en mi-mi-tään väärää", tyttö sai änkytettyä. "Järjestämällä isäsi pahaan pulaan, allekirjoitit juuri sen että elämäsi kurjistuu siiheksi, kunnes olemme sopineet rangaistuksesta, jonka melko varmasti sinäkin tiedät", Farot sanoi matallalla äänellä puristaen tiukasti tytön päälaelta hiuksia käteensä, niin että Randan kasvot olivat kivusta irveessä. Tyttö katsoi peloissaan silmiin tuota setää, joka oli sedistä ilkein ja vielä Dumbledoren silmien edessä sylkäisi halveksivasti tytön kasvoihin. Niin Randa oli pienestä pitäen oppinut sen, että Saudikulttuureissa tyttö oli jopa kapiaista koiraakin alemmalla tasolla. Jopa Muttawat, eli uskonnolliset johtajat, olivat sitä mieltä yleisesti, että tyttölapsi jonka kasvot ovat paljastuneet miehelle, joka ei ollut millään lailla sukua biologisesti tai avion kautta, oli parempi tappaa, kuin antaa elää säädyttömästi.

Randa kertoi että hänen sentänsä voivat tehdä hänelle pahaa. Dumbledore kurtisti kulmiaan pohtivana. Saudi-Arabialainen kulttuuri ei ollut hänelle täysin vieras. Hän oli aikoinaan matkustellut siellä päin. Asia, jota rehtori ei kuitenkaan koskaan ollut hyväksynyt oli naisten asema arabialaisessa kulttuurissa. Kaikki se naisten ja tyttöjen laiminlyöminen ja suoranainen väkivalta oli oksettavaa.

Randan syöksyminen rehtorin syliin sai Dumbledoren aluksi yllättymään. Oli kuitenkin ilmiselvää että tyttö oli poissatolaltaan ja edelleen hyvin peloissaan.
"Minä lupaan ettei sinun äidillesi tehdä pahaa", rehtori sanoi ja silitti Randan hiuksia lohduttavasti, "Vika ei ole sinun, Randa. Et voi syyttää tapahtuneestasi itseäsi. Olet uhri."
Oli väärin että tyttö koki oman olemassaolonsa syypääksi kaikkeen. Se ei ollut reilua, sillä tyttöhän oli vasta lapsi.
Sen enempää rehtori ei kuitenkaan lohduttavia sanoja kyennyt sanomaan, kun ovi lennähti yllättäen auki. Sisään astui kaksi miestä. Esittelyjä ei tarvittu, sillä Dumbledore kyllä arvasi keitä miehet olivat. Sisään astui myös pelokas nainen, jonka rehtori tunnisti Randan äidiksi.

Miehet puhuivat arabiaa. Dumbledore ei ymmärtänyt puhetta, mutta kykeni kyllä arvaamaan mitä asia koski. Rehtori seurasi tilannetta sivummalta ja velhon kasvoilta paistoi selkeä kuvotus ja halveksunta.
"Minä en hyväksy sitä, että koskette oppilaaseeni minun läsnäollessani", rehtori sanoi jämäkästi, nousten seisomaan koko pituuteensa. Tämä piti kylmän katseensa Randan sedässä.
"Mehmed Mohandosh järjesti itse itsensä pulaan käyttämällä maassamme laitonta kirousta. Tyttöä on turha syyttää", Dumbledore jatkoi kylmän tiukkaan sävyyn. Dumbledore ei korottanut ääntää uhkaavaksi, mutta tämän äänensävystä silti paistoi tiukkuus ja kylmäkiskoisuus. Hänen olemuksensa oli jämäkkä ja vahva, viestittäen olemuksellaan sitä, että miesten tulisi kuunnella.
"Herra Mohandosh tulee myös saamaan ansaitun tuomionsa. Ja nämä naiset", rehtori jatkoi ja viittasi ensin Randaan ja sitten Randan äitiin, siirtäen katseensa sitten takaisin miehiin, "ovat asiaan täysin viattomia."

Randa tunsi sen pienen hetken ajan, kun oli Dumbledoren sylissä, olonsa turvalliseksi, mutta se tunne katosi samalla hetkellä kun setien äänet kantautuivat korviinsa.
Rehtori oli hänen elämässään ensimmäinen ihminen, joka oli turvallinen ja nytkin hän puolusti Randaa sediltä. "Jos tyttö olisi ollut kuuliainen, ei veljemme olisi tarvinnut rangaista tuta rumilusta", vanhempi sedistä sanoi ja lisäsi: "Olen pikaisesti vaihtanut veljeni kanssa pari sanaa ja hän ilmaisi tahdokseen, että äiti ja tuon kurja lapsi saavat rangaistukset. Aiomme viedä tytön takaisin Saudi-Arabiaan, jossa rangaistus toteutetaan." Dul- Ain ääni oli jäätävä ja julma. "Mi-mi-minä e-e-en ha-lua sinne takaisin", änkytti Randa hiljaa. Hän tiesi että lempeinkin rangaistus Saudimieheltä tai ainakin hänen suvussaan oli murtuma tai revähdys.

Sedät katsoivat Dumbledorea, kun tuo kielsi koskematta Randaan hänen läsnäollessaan.
"Jos ette tiedä hyvä herra maamme tapoja, niin me olemme nyt tuosta lapsesta vastuussa ja hänen holhoojiaan. Tyttö itse aiheutti isänsä vankeuden, joten me emme epäröi rangaista häntä siitä", Dul-Ai sanoi. Vaikka tuo oli ennen kohdellut Randaa siedettävästi, oli tuo nyt mahdottoman pelottava.
"Antakaa herrat tytön rangaistukset minulle nelinkertaisesti, mutta älkää vahingoittako lastani", alistettu Ghian-äiti parahti ja tarttui setä Dul-Ain eteen ja polvistui anovasti. Randa oli hämmästynyt, sillä ensimmäistä kertaa äiti puolusti häntä. Setä potkaisi äidin kauemmas, eikä Randa oikein osannut kuin katsoa peloissaan vierestä, kun äiti ryömi takaisin sedän luo ja sanoi: "Mitä tahansa minulle, mutta vapauttakaa tyttö kahleistaan." Farot-setä tarttui naisen käteen ja riuhtaisi tuon veljensä ulottumattomiin ja potkaisi tuota kylkeen.
Randa katsoi kyynelsilmin äitiään, mutta pelko oli lamaannuttanut hänet.
Tyttö ei ehtinyt reagoida, kun setä Farot, välittämättä Dumbledoresta, tukisti ja ravisti itkevää Randaa ja raivosi: "Tämä lapsi, on aiheuttanut isänsä vankeuteen ja vielä sen lisäksi paljastanut kasvonsa vieraille miehille. Jo ne ovat pätevät syyt siihen!"

Randan silmät olivat kuin vesiputous, sillä hän tiesi, että jos hän joutuisi setien matkaan, hän kuolisi heti kun pääsisivät Saudi-Arabiaan. Tyttö katsoi peloissaan rehtoria, sillä Dumbledore olisi ainoa, joka voisi pelastaa hänet kuoleman uhalta. "Jos joudun heidän mukaansa, en elä päiväkään",tyttö mutisi hiljaa. Farot tarttui Randan hiuksiin ja tukisti kivuliaasti, saaden hiuksia irti. "Mitä sinä tuolle puhut? Etkö tajua että pahennat tilannettasi puhumalla vieraalle miehelle?"Farot kivahti ja läimäytti lasta poskelle. "Ja te hyvä herra, ette estä minua, kun rumaa ja säädytöntä tyttölasta pitää kurittaa", Farot uhitteli Dumbledorelle. "Veljeni on oikeassa, tuon ruman lapsen rikkeet ovat vakavat, eikä tyttö ansaitse elää", Dul-Ai sanoi vakavalla äänellä. Ghian-äiti oli kyyristyneenä seinän luona, aviomiehen veljet, olivat raahanneet hänet vain siksi mukaan, että jos he eivät pääsisi sisään, olisi lapsen äidillä siihen oltava oikeus ja sen myötä heidän oikeutensa myös.
Ghian katsoi huntunsa takaa, silmät kuivina Dumbledorea ja miehensä veljiä. Hänen silmistään saattoi lukea sen tiedon, että jos tyttö oikeasti palaisi kotiin, hän kokisi paljon kidutusta ennen kuin saisi armoniskun kuolemaan, eikä äiti tahtonut tyttärensä enää kärsivän hetkeäkään.
"Pyydän antakaa se kaikki kidutus minulle, mutta antakaa tytön mennä", hän kuiskasi hiljaa. "Hiljaa nainen!" Farot huusi kiukkuisena, otti sandaalin jalastaan ja heitti naista kasvoihin sillä.

Dumbledore katsoi Dul-Ai'ta kylmästi puolikuun muotoisten silmälasiensa takaa. Ilme oli värähtämätön ja katse suunnattuna suoraan mieheen, kun tämä sanoi: "Niin kauan kun Randa on minun oppilaani ja hän on minun kouluni kirjoilla, pelkäänpä pahoin että te ette vie häntä minnekään." Rehtorin olemus ei ollut uhkaava, mutta velhosta huokui silti järkähtämön rohkeus. Hän ei korottanut ääntään, mutta rehtorin äänensävy oli siltikin tiukka.

Arabialaiset miehet eivät siltikään kuunnelleet Dumbledorea vaan jatkoivat tytön ja naisen retuuttamista. Myös Dumbledorelle alkoi jo riittämään.
Pitkin askelin rehtori marssi ensin Randan luokse. Hän otti tyttöä kädestä ja veti tämän mukaansa. Hän pysähtyi Randan äidin ja Farrotin väliin ja nosti leukaansa pystyyn. Hän katsoi miestä halveksuen.
"Ja niin kauan, kun te olette britannian maaperällä ja minun silmieni edessä, te ette koske naiseen ettekä tyttäreen!", Dumbledore korotti jo ääntään. Vanha velho oli tosissaan; Randa oli hänen oppilaansa ja siksi tämä oli myös vastuussa tästä. Lisäksi hän ei hyväksynyt viattomaan naiseen kajoamista, vaan oikeudenmukaisena oli valmis myös puolustamaan tätä.
Hän siirsi Randan selkänsä taakse suojaan ja nosti Randan äitin nurkasta jaloilleen. Tämän jälkeen hän kääntyi takaisin miehiin päin.
"Oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden puolesta minä vannon puolustavani oppilastani että myös hänen äitiään", rehtori sanoi astetta rauhallisemmin, silmäillen miehiä, "Joten - hyvät herrat - minä otaksuisin teidän lähtevän tällä kertaa tyhjin käsin. Randa Mohandosh palautunee koululle takaisin kunhan on saanut itsensä ensin kuntoon."

Randan arka katse tarkkaili selvästi kiivasta tilannetta. Hän ihmetteli, kuinka rehtori Dumbledore pystyi olemaan niin rauhallinen, mutta samalla vahva sanoissaan. Randa hämmästyi kun rehtori tuli hänen luokseen ja veti pelokkaan tyttölapsen mukaansa ja meni vielä äidin ja setien väliin ohjaten aran tytön selkänsä taakse.

Kun Dumbledore sanoi rauhallisesti, että puolustaisi Randaa ja tämän äitiä, setä Farot meni veljensä kanssa syrjään ja he kuiskailivat kiivasti, muttei edes Randan tarkat korvat saaneet selville mitä he kuiskivat. Kun arabimiehet olivat puhuneet, astui setä Dul - Ai esiin. Randa katsoi äitiään ja setiään, jotka eivät enää katsoneet Randaan. ”Tyttö on meille tästä hetkestä lähtien ilmaa. Emmekä me tule huolehtimaan hänestä”, Farot sanoi. ”Hänen tietonsa kuoletetaan sukumme kirjoista, mutta me vaadimme äidin mukaan, jotta hän voi huolehtia nuoremmista pojistaan, jotka tarvitsevat vielä äitiä”, Dul – Ai lisäsi.
”Lapsi jää, nainen lähtee”, Farot sanoi kylmän viileällä äänellä.

Ghian katsoi ainoaa tytärtään silmiin ja painoi lopulta suukon tuon poskille ja otsalle. ”Hyvästi. Olet vapaa kahleistasi”, Randan äiti sanoi tyttärelleen arabiaksi. Nainen suoristautui niin suoraksi kuin vuosien pahoinpitelyistä vain pystyi suoristautumaan ja käveli hitaasti rehtorin eteen ja katsoi tuota silmiin sanoen: ”Lähtemällä pelastan tyttäreni. Luotan teihin.”
Setä Dul – Ai otti taskustaan Randan henkilöllisyyspaperit, jotka olivat hänen vastuullaan ja jätti ne sairaalavuoteelle. Arabityttö katsoi kyynelsilmin, kun hänen äitinsä vietiin huoneesta pois.

Ensimmäisen kerran hän ehkä tajusi arvostaa äitinsä uhrauksia. Äiti oli valinnut kaikkein pahimmat rangaistukset, vain jotta hänen ainoa tyttärensä pääsisi irti arabikulttuurien kahleista.
Randan hartijat tärisivät itkusta ja silmät olivat kuin vesiputous. ”Ne vei äidin”, hän mutisi itkuisella äänellä. ”Äiti otti vastaan ne kaikki iskut ja kahleet, jotta minä pääsisin niistä eroon”, hän sanoi parahti itkuun.

Lapsi jää, nainen lähtee oli ehto. Vaikka velho olisi halunnut pelastaa myös alistetun ja pelokkaan naisen, tiesi Dumbledore sen, että tämä ei olisi voinut tehdä asialle mitään. Hän oli voitavansa jo tehnyt.

Kun nainen ja miehet olivat lähteneet, parahti Randa itkuun. Dumbledore istui hitaasti sairaalasängyn vieressä olevalle tuolille ja huokaisi raskaasti. Hän katsoi äitinsä perään itkevää lasta. Oli täysin ymmärrettävää ettei Randan ikäinen lapsi ymmärtänyt tilannetta oikein vaan syytti itseään äitinsa kohtalosta.
"Syy ei ole sinun, Randa Mohandosh", Dumbledore sanoi rauhoittavasti. "Et olisi voinut tehdä enempää, kukaan ei olisi voinut."

Äidin lähtö raastoi tytön sydäntä, varsinkin kun hän tiesi, että äidin elämä ei olisi koskaan niinkuin ennen vaan, äiti joutuisi kokemaan kamaluuksia loppuikänsä tai menettämään henkensä heti, kun astuu Saudi-Arabian maaperälle.
Tytön silmistä vuosi vuolaat kyyneleet, kun hän ajatteli, ettei enää ikinä saisi nähdä äitiään. 

Pelokas ja itkuinen tyttö tarttui Dumbledoren käsiin. "Kuka minusta nyt huolehtii lomilla? En minä pärjää yksin", tyttö kysyi itkuisella äänellään. Hän katsoi avoimesti rehtoria silmiin, sillä tiesi, ettei tämä kurittaisi avoimesta katseesta. "Tuleeko sinusta minun isäni?" hän kysyi surullisena.