Shopping and funnytime

//Mukaan pääsee ihan kuka vain//haaste//

23.07.1992

Giana oli isänsä kanssa lähtenyt viistokujalle ihan muuten vain kiertelemään, kun isälläkin oli pitkästä aikaa koko päivä, mahdollista viettää tyttärensä kanssa.
Koulutarvikkeita, ei vielä ostettu, sille oli varattu ihan oma päivänsä, nyt oli sellainen päivä, että oltiin vain yhdessä ja kierreltiin.
Jos tuttuja näkisi, voisi vaihtaa kuulumisia ja koulukavereiden kanssa saattoi keskustella loman kulusta.
Qaino Vahvahqon jäätelöbaarista, Wally osti itselleen ja Gianalle jäätelöt, joita nyt mussutettiin kesäisen auringon paisteessa. Liikkeellä oli muitakin noitia ja velhoja, jopa isän työkavereita, joista joku poikkesikin vaihtamaan kuulumisia isän ja tyttären kanssa, vaikkei Gianan kiinnostus ollut heihin kohdistunut, vaan siihen josko olisi tullut joku mielenkiintoisempi tuttu vastaan.
Ehkäpä sitä voisi isänkin ulottumattomuuksin päästä ja lähteä kaverin kanssa seikkailemaan ja tutkimaan puoteja.

[Koska kuolen tylsyyteeeeen...]

Viistokujan paahtavassa kesäauringossa ihmisillä oli tavanomaisesti yllään keveitä kesävaatteita ja kerros aurinkorasvaa. Kadulla käveli kuitenkin lyhyehkö, hintelä mies, jolla ei ollut aurinkorasvaa eikä liioin kesävaatteita. Hän oli pukeutunut punaisiin converseihin, mustiin revittyihin farkkuihin, mustaan nahkarotsiin (joka paraikaa paahtoi häntä hengiltä) ja sen alle laitettuun verkkopaitaan. Hänen pikimusta tukkansa oli takaa pystyssä, kuten asiaan kuului, ja hänen silmänsä olivat verhotut mustalla kajalilla.. Paitsi että niitä ei näkynyt aurinkolasien takaa. Miehellä oli ketjuja ja pari huivia kiinni vyönlenkeissään ja ranteissaan nippu koruja. Verkkopaidan läpi kuulsi muutama hänen ihoaan peittävä tatuointi.
Tällä miehellä oli myös rööki huulen pielessään ja hänet tunnettiin paremmin nimellä Gabriel. Tai kuka tunsi ja kuka ei. Jotkut eivät ehkä halunneet tuntea, mutta tunsivat silti.

Ulkonäöstään huolimatta, Gabriel oli kuitenkin ujo ja kohtelias nuori mies, ja hänellä oli sillä hetkellä valtava jäätelönhimo. Se ei sinänsä ollut miehen kohdalla mitenkään uutta, sillä hän oli hyvin perso makealle ja herkuille, ja oli siinä mielessä onnekas ettei moisten syöminen näkynyt hänen ruumiinrakenteessaan juuri mitenkään.. Hän oli ja pysyi laihana ja luikkuna.
Astuessaan Qaino Vahvahqon jäätelöbaariin, mies tiskin takana tervehti häntä jo kellon kilahtaessa eikä Gabrielin tarvinut sanoa mitä halusi kun hänelle jo alettiin vääntämään hänen lempijäätelöannostaan. Hän oli kesäaikaan kuppilan kanta-asiakkaita.
"Et sitten luopunut takistasi edes näillä säillä?" mies tiskin takana kysyi ja Gabriel naurahti hieman tonkien kolikkokukkaroaan.
"Enhän minä sitä kotiin voisi jättää," hän vastasi ojentaen rahat myyjälle, "mun tuurilla myrsky iskisi juuri sillä hetkellä ja kyllä sitten harmittaisi.." Hän kiitti jäätelöstä ja marssi se käsissään terassin siihen vapaaseen pöytään, joka oli aivan nurkassa melkein keskellä Viistokujaa. Sillä hetkellä elämä hymyili.

[Sori tosi paljon, en tajua miten jäi huomaamatta tämä]


Aurinko porotti taivaalta kuumana ja Giana nautti päivästä rutkasti paljon paremmin, kun sai viettää sen isän kanssa. Wallykin huomasi tyttärensä kasvoilta, että tuo oli tyytyväinen isä-tytär aikaan ja nythän sitä oli koko päivän.
Wallyn luokse tuli taas joku satunnainen tuttu, joka vei isän huomion pois tytöstä.
Gianan huomio taas kääntyi viereisessä pöydässä istuvaan mieheen, jonka komeat tatuoinnit pilkistivät verkkopaidan läpi. "Minkälaisia tatskoja sulla on?" Giana kysyi nuorelta mieheltä, sillä hän huomasi verkkopaidan läpi pilkistävät tatuoinnit. Giana oli kiinnostunut jokseenkin tatuoinneista ja aikoi itselleenkin ottaa, kun ikää olisi tarpeeksi.
"Mikä on sun suosikki jäätelömaku? Mä tykkään Lakujätskistä, mihin on laitettu sammakonsilmiä", tyttö sanoi hymyillen leveästi.
Giana vilkaisi isäänsä, joka oli syventynyt keskustelemaan vanhan kaverinsa kanssa.

[Juu ei mitää ]

Gabriel hätkähti jonkun puhuessa selvästi hänelle, vaikkei hänellä seuraa ollutkaan. Lusikka unohtui matkan varrelle hänen kääntäessään katseensa äänen suuntaan ja yllättyi entisestään nähdessään jonkun nuoren, ehkä Tylypahka-ikäisen tytön katsovan häntä odottavasti.
Tytön kysymys tatuoinneista sai Gabrielin hymyilemään aivan aavistuksen, sillä hän kantoi tatuointejaan ylpeänä ja siitä syystä piti siitä kun jotkut kyselivät niistä. Toisaalta varmasti kaikki tatuointeja omaavat ihmiset ja olennot olivat aina valmiita paasaamaan niistä omista rakkaistaan.
Gabriel olisi varmasti kertonut kaiken kaikesta, taustatarinat ja suuremmat merkitykset niiden takana, mutta se olisi vienyt aikaa ja vaatinut hänenkaltaiseltaan ujolta mieheltä aivan liikaa ponnisteluja. Mutta silti hän tytön mieliksi osoitti nahkatakkinsa alta näkyviä tatuointeja ja kertoi niistä mitä ne olivat. Nahkatakkiaan hän ei kuitenkaan lähtenyt riisumaan.
"Sitten mulla lukee niskassa Gabriel," hän lisäsi ja sai vihdoin lusikkaansa sulanen jäätelön kohteeseensa. Kyseinen tatuointi oli hänen ensimmäinen ja vahva tunneside kyseiseen tatuointiin oli ollut pitkään lähinnä negatiivinen. Jotenkin hän oli kuitenkin onnistunut kääntämään sen positiivisemmaksi voimavaraksi, vaikkei kenellekään koskaan kertonut mitä sen takana oli.

Tytön kysymys jäätelöstä sai Gabrielin laskemaan katseensa kulhoon edessään ja hän melkein tunsi kuinka kuppilan pitäjä virnisteli tälle kaikelle ja odotti tuon melkein huutavan jotain aiheeseen, mutta ei. Kai tuolla oli muitakin asiakkaita.
Gabriel nojautui tuolinsa selkänojaan ja osoitti lusikallaan jäätelöitään.
"Mä olen vähän tylsempi kaveri," hän vastasi naurahtaen Gianan kerrottua sammakonsilmistä, "tuossa on suklaata rakeilla, vaniljaa vaahtokarkinpaloilla, hedelmäsekoitus mansikkahillolla ja.. No tuo on vadelmakermavaahtoa.. ja suklaakastiketta tietysti." Olihan kuppila täynnä mitä ihmeellisimpiä sekoituksia ja joskus hän oli maistanut joka-maun-rakeiden makuista jäätelöä mutta se oli ollut.. No sanotaanko että kun saat jonkun oksennuksen makuista jäätelöä, et syö sitä toistakertaa.
Gabriel vilkaisi tyttöä vastattuaan tuolle ja siirsi sitten katseensa takaisin jäätelöönsä. Tässä tilanteessa olisi ehkä hyvä sauma kysyä kuka tyttö oli, mutta hän jätti sen tekemättä. Hän ei ollut maailman parhain tälläisissä omituisissa tilanteissa eikä oikeastaan nyt osannut sanoa mitään.

Giana oli saanut toisen huomion itseensä kysymällä tatuoinnesta, joita tuo kantoi. Selvästi tuo toinen ylpeili tatuointejaan ja kun hän näytti ne, olivat ne Gianasta mahtavia. ”Ne on tosi upeet”, tyttö hihkaisi ja hymyili leveästi. Kun toinen kertoi niskassaan vielä lukevan ”Gabriel”, tytön oli pakko kysyä: ”Onks se sun nimi, vai onko se omistuskirjotus jollekin?”
”Giana”, Wally naputti sormellaan tyttärensä olkapäätä. ”Älä nyt häiritse isä ku mä keskustelen, kerranki mielenkiintosen tyypin kanssa”, Giana sihahti. ”Keskustele vain, mutta minä käyn Vuotavassa noidankattilassa, siellä on kuulemma eräs entinen työtoverini käymässä”, Wally sanoi.
”Okei, senkus meet”, Giana sanoi ja käänsi huomion takaisin tatuointi tyyppiin. ”Tulen puolen tunnin sisällä, älä tee hölmöjä”, Wally sanoi ja silitti pikaisesti tyttärensä päälakea.

Kun Wally oli mennyt, tyttö nappasi jäätelönsä ja siirtyi Gabrielia vastapäätä ja alkoi keikkua tuolillaan. ”Sattuikse ku noita tatskoja tehtiin?” tyttö kysyi intoa täynnä. Giana piti kovasti miehen tatuoinneista ja oli vakaasti sitä mieltä, että hänkin ottaisi tatuoinnin, heti kun saisi. ”Mäki haluan jonkun makeen tatuoinnin, ehkä käteen tai selkään”, Giana sanoi innoissaan. ”Onko noi tatskat jostain valmiskuvasta vai suunnittelitko sä ite ne?” Giana oli päässyt mielenkiintoiseen aiheeseen käsiksi, joten niin vain Gabriel ei tytöstä eroon pääsisi.
"Mä olen muutan Giana", tyttö sanoi nimensä lopulta, tajuttuaan ettei ollut esittäytynyt.

[Pätkää mutta kuitenkin. ]

Gabriel hymyili kiitokseksi tytön kehuessa hänen tatuointejaan upeasti ja laski hieman ujon pojan lailla katseensa takaisin jäätelöannokseensa. Samassa tyttö kysyikin oliko Gabriel hänen nimensä vai omistuskirjoitus ja se sai Gabrielin taas katsahtamaan tyttöä nopeasti ja liikahtamaan hieman tuolillaan. Se olikin sinänsä vaikeampi kysymys vastata. Tatuointi oli juurikin omistuskirjoitus, mutta hän oli vuosikaudet käyttäytynyt kuin olisi Gabriel vaikkei se hänen nimensä ollutkaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään aikomusta lähteä kertomaan tälle tuntemattomalle tytölle omaa elämäntarinaansa.
Gabriel ehti pähkäillä asiaansa niin kauan ettei ehtinytkään lopulta vastata siihen kun tytön pöydässä istuva mies, tuon isä, puuttui keskusteluun. Gabriel oikeastaan odotti että mies käskisi tytön pysyä kaukana hänestä, koska.. No olihan hän kuullut ulkonäöstään niin risuja kuin ruusujakin eivätkä vanhemmat yleensä katsoneet häntä kovinkaan hyväksi seuraksi lapsilleen. Sitä mies ei kuitenkaan tehnyt vaan ilmoitti käyvänsä muualla ja tulevansa pian takaisin.. Ja Gabrielin hämmennykseksi jätti tytön siihen jäätelöbaariin ihan yksin.

Tytön isän lähdettyä, tyttö siirtyi kysymättäkin istumaan hänen pöytäänsä jolloin Gabriel katsahti ympärilleen, mutta katsoi sitten toinen kulma hieman kysyvästi koholla tyttöä joka jatkoi uteluaan hänen ihotaiteestaan. Gabriel olisi halunnut kysyä miten tytön isä saattoi jättää tytön noin vain yksin, mutta ei kokenut sitä omaksi asiakseen. Hän ei vain ymmärtänyt sitä.
Kysymyksiä satoi kuin kolmivuotiaan suusta ja Gabriel hymähti hieman unohtaen koko äskeisen isä/tytär-hetken.
"Kyllä se aluksi sattui, mutta sitten siihen turtui ajan myötä," hän vastasi kerraten hieman kokemuksiaan, "riippuen siitäkin mihin kohtaan sitä tatuointia laitettiin. Ja kauan se kesti.. Viimeinen puolituntinen on yleensä aika.. paha." Hän laski katseensa taas jäätelöönsä ja lohkaisi siitä löysän, melko sulaneen palasen ja tunki sen suuhunsa tytön kertoessa että haluaisi itsekin joskus tatuoinnin. Hän nyökkäsi hieman ja hymyili aavistuksen.
"Mun vakiotatuoitsija on niin hyvä käsistään että suunnitellaan sen kanssa jokainen erikseen," hän vastasi tytön seuraavaan kysymykseen ja uskaltautui jo hieman rentoutumaan, "haluan että jokainen tatuointi on uniikki ja että niillä on oma tarinansa.. Eikä sellaista tarinaa löydä valmiskuvista."
Tytön esiteltyä itsensä, Gabriel nyökkäsi ja ollessaan vastaamassa esittelyyn, hän naurahti hieman.
"Gabriel," hän sanoi vastaten siten tavallaan myös kysymykseen, jonka Giana oli esittänyt ennen isänsä lähtemistä.

Niin, olihan se outoa, että Wally sillä tavalla jätti tytön yksin viistokujalle, kun meni tuttuaan tapaamaan. Varsinkin sen iskunkiertokuja-tempauksen jälkeen, jossa tyttö ja tuon kaveri olivat päästä hengestään. Giana oli kuitenkin osoittanut aitoa katumusta ja vannonut pysyvänsä iskunkiertokujalta poissa. Ja olihan Wally itse nyt varsin lähellä, vaikka olikin vuotavassa noidankattilassa. Kotoa lähtiessä oli kuitenkin sovittu, ettei Giana katoa minnekään sivukujille yksin ja jos isän pitäisi poistua joksikin aikaa, tytön oli jäätävä siihen mistä isä oli kadonnut.
Giana kyllä suunnitteli pientä karkumatkaa, jos sopiva kaveri ilmaantuisi, mutta nyt oli karkumatkat haudattu, sillä tatuointityyppi oli paljon kiinnostavampi.

Giana esittikin liudan kysymyksiä nuorelle miehelle ja kuunteli innoissaan tuon vastauksia. Kun mies kertoi, että aluksi oli sattunut ja että viimeset puoli tuntia olivat olleet aika pahoja, Gianan silmissä käväisi ehkä pieni arkuus.
Kun nuorukainen kertoi oman vakkaritatuoijan taidon, Giana heti kysyi: ”Missä se tekee tatskoja?” Tietenkin hänkin tahtoi upeat tatskat itselleen, kun se aika tulisi. ”Mikä on uniikki?” Giana ei ollut koskaan kuullut sellaista sanaa ja se kuulosti jollain tavalla aika hassulta sanalta. ”Liittyykö se jotenkin uniin?” hän kysyi hieman hämmentyneenä.
Lopulta hän kuitenkin muisti, ettei ollut nimeään kertonut ja pian toinenkin oli sanonut nimensä. ”Onko se niskatatska sulle joku muistutus, jos joku unhoituttaa kaiken sun päästäs? Että niinku tietäisit ees oman nimes?” Giana kysyi hieman vaikean kysymyksen huvittuneena.

Gabriel hymyili hieman Gianan kysyessä missä hänen tatuoitsijansa liike sijaitsi ja pohti mielessään josko sellaisen miettiminen oli hieman liian aikaista tytölle. Ei niin nuorilla lapsilla pitäisi hänen mielestään olla tatuointeja. Hän jos joku tiesi sen.
"Sen liike sijaitsee Souhtwarkissa," hän kuitenkin vastasi eikä alkanut paasaamaan mitään tatuoinnin ottamisen ikärajasta tai siitä että hänestä tyttö oli ihan liian nuori edes harkitsemaan sellaisia. Jos hän olisi orpokodissa ehdottanut tuon ikäisenä tatuoinnin ottamista, orpokodin johtaja olisi pistänyt hänet kuukaudeksi arestiin!

Gabrielin käytettyä sanaa uniikki puhuessaan tatuoinneistaan, tyttö ei ymmärtänyt sitä, mikä sai Gabrielin hieman hämmentymään. Kysymys uniin liittymisestä sai hänet naurahtamaan pienesti ja pudistamaan päätään.
"Se tarkoittaa että.. Jokin asian on ainutlaatuinen," hän selitti, "mä haluan että mun tatuoinnit on ainutlaatuisia. Ne kestää kuitenkin ikuisesti ja haluan että niillä kaikilla on oma tarinansa ja juttunsa.. Että ne on uniikkeja, ainutlaatuisia." Hänestä tuntui perin hämmentävältä keskustella jonkun hänelle täysin tuntemattoman tytön kanssa tatuoinneista ja vielä keskellä päivää ja Viistokujan vilinän keskellä. Hän oli tottunut lapsiin ja olemaan niiden kanssa ja pitikin lapsista.. Mutta aina ne otukset jaksoivat yllättää tavalla tai toisella. Eikä hän oikeastaan ollut tottunut kuin orpokodin lapsiin.

Gabriel keskittyi hetkeksi taas auringossa sulavaan jäätelöönsä ja hiljalleen hänestä alkoi tuntua oudommalta hetken hiljaisuuden laskeuduttua heidän välilleen. Sitten Giana kuitenkin palasi taas takaisin kysymykseen, jonka hän luuli jo sivuuttaneensa. Gabriel kohotti melko ilmeettömän katseensa tyttöön edessään ja laski sitten katseensa hetken päästä takaisin jäätelöannokseensa.
"Tavallaan," hän vastasi hymähtäen. Hän ei ollut ajatellut moista puolta ikinä. Jos joku unhoittaisi hänet, unohtaisiko hän ettei oikeasti ollut Gabriel? Unohtaisiko hän kaiken ja alkaisi uskoa olevansa se mitä niska hänelle sanoi.. Vai päinvastoin miettisi kuka hitto on Gabriel ja miksi nimi lukee hänen niskassaan. Kuka nyt oman nimensä tatuoitsisi itseensä.. Se olisi vain typerää. Mutta jos unhoittamisjutut unohdettaisiin niin kyllähän tatuointi toimi juurikin muistutuksena. Se oli pitkään ollut kuin ikävä haamu menneisyydestä, mikä ei koskaan jättänyt rauhaan mutta jotenkin.. Nykyään sen mielsi jotenkin toisella tavalla. Ja olihan hänestä tullut se, mikä hänen oltiin haluttu olevan.

Giana oli innoissaan tatuointikeskustelusta. Sekin ottaisi takuulla tatskan, kun ikää olisi tarpeeksi. "Tosin voihan se liike muuttaa kyllä muuallekin siiheksi, että mä otan tatskan", Giana sanoi ääneen. "Emmä sitä tatskaa vielä sais ees ottaa, mutta ehkä sitten ku oon 16", Giana funtsaili ääneen.
Pian Gianalle selvisi, etteivät Gabrielin tatuoinnit liittyneet uniin mitenkään, vaan ne olivat vain ainutlaatuisia ja kertoivat tavallaan tuon elämästä.
Giana palautti keskustelun vielä niskassa olevaan tatutointiin ja kysyi oliko se muistutut unhoitusta varten, tosin Gabriel antoi ympäripyöreän vastauksen.

"Minkä ikäsenä sä otit ekan tatuoinnin?" Giana kysyi mielenkiinnosta, aihe todellakin kiinnosti pikkutyttöä ja Gabriel vaikutti muutenkin jännittävältä, jo pelkästään ulkonäkönsä puolesta.
"Ootko sä muuten velho vai jästiammatissa?" Giana kysyi ja lisäsi: "Mä en vielä tiiä mikskä mä haluaisin, mutta ehkä taikajuomien professorina ois siistii olla, tai sitten ehkä huispaaja. Mä aion jo tänä syksynä yrittää tupajoukkueeseen."
"Kävitkö säkin Tylypahkaa?" tyttö kysyi innoissaan, sillä häntä kiinnosti jutella koulustakin. "Mihin tupaan sä kuuluit? Mä oon korpinkynsi", hän selitti innoissaan.

Gianan kysymyksillä ei tuntunut olevan loppua, mutta Gabriel vastaili kärsivällisesti vaikka se tarkoittikin hänen jäätelönsä sulamista.
Kysymys siitä minkä ikäisenä hän oli ottanut ensimmäisen tatuointinsa vaati oikeastaan puolittaista valehtelua. Hän ei missään tapauksessa menisi kertomaan tytölle koko karua lapsuuttaan ja sitä kuinka hänen surusta seonnut äitinsä oli tehnyt hänelle kyseisen niskatatuoinnin vain koska.. Hän ei ollut Gabriel. Hän oli henkiinjäänyt isoveli.
"Olin liian nuori," hän vastasi, "joten älä säkään kiirehdi sen omasi kanssa. Anna sille aikaa.. Siitä on kuitenkin tultava sen tason sielunkumppani että jaksat sitä koko loppuelämäsi."

Keskustelu kääntyi tatuoinneista muualle, mistä Gabriel oli mielessään pienesti kiitollinenkin. Hän rakasti kyllä jokaista tatuoitua senttiä nahastaan ja yleensä tykkäsi puhua ummet lammet leimoistaan, mutta koska kysymys oli ollut aika pitkälti hänen ensimmäisestään, ei keskustelu olisi voinut mennä enemmän vaivaannuttavaan suuntaan.
"Minäkin olin korpinkynsi," Gabriel vastasi, "ja nyt olen viimeistä vuotta auroriopistolla. Olen harjoittelemassa ministeriössä." Hänestä oli jotenkin huvittavaa kuinka kaikkien unelma oli varmasti jossain vaiheessa ollut huispaus. Olihan hänkin sitä joskus pienenä pohtinut kuinka hienoa se olisi ollut, mutta sitten muut asiat olivat vieneet huomion. Elihän hän nytkin tavallaan pikkupojan unelmaa. Kuka nyt ei halunnut olla pahiksia vastaan taisteleva aurori. Pienenä sitä oli ajatellut että aurorit olivat joitan supersankareita, jotka saapuivat supermanin tavoin pelastamaan päivän. No eihän asia nyt ihan niin ollut ollut, mutta.. ei hän olisi halunnut koskaan tosissaan tehdä muuta kuin aurorin hommia.

Tyttö todellakin antoi kysymystulvan tulla suustaan, Gabriel oli liian kiinnostavaa seuraa, tatuointiensa takia.
Kun tuo kertoi saaneen liian varhain ekan tatuointinsa, tajusi Gianakin, että nyt mentiin jotenkin aralle alueelle. Siksipä puhe käännettiinkin koulujuttuihin sun muihin.
"Pelasitko sä kouluaikana huispausta?" tytön oli pakko kysyä, sillä huispaus oli hänestä tosi siistiä ja hän tykkäsi siitä pelistä. "Mä näin kerran pelin, missä yks pelaaja halvaantui kaulasta alaspäin. Se oli ennen löytymistä kaks päivää kateissa", Giana kertoi pelistä, joka oli jäänyt elävästi hänen mieleensä.

Yhtäkkiä tyttö tunsi sormissaan kutinaa ja hänen herkullinen jäätelönsä oli melkein sulanut hänen sormilleen, joilta tyttö alkoi jäätelöään nuolemaan pois. Hän kipitti hakemaan tiskiltä paperia ja syötyään jäätelönsä hän kysyi: "Et viittis loihtia pientä vesisuihkua, että saisin putsattua kädet? Ku ite en saa taikoo koulun ulkopuolella." Giana katsoi hymyillen ja kysyvästi nuorta miestä ja lisäsi: "Syö vaa eka jätskis loppuun."

Gabriel pudisti hieman päätään tytön kysyessä pelasiko hän huispausta, muttei ehtinyt vastata kun Giana jo kertoi jostain ottelukokemuksestaan.
"Aah taisin kuulla siitä," hän sanoi, "meillä puhuttiin siitä opistolla aika paljonkin.. Mutta ei, en mä ole liiemmin huispannut. Mä olin niitä.. koulun nörttejä." Hän naurahti. Niitä hän tosiaan oli ollut viimeiseen saakka. Tutustuttuaan Leon Elroyhin, hänen nörtteytensä oli saanut aikamoisen kolauksen mutta sekoilusta huolimatta hän oli päässyt ulos jokseenkin hyvillä arvosanoilla. Ei kai hän muuten auroriksi nyt kouluttautuisikaan.

Gianan haettua paperia itselleen, tyttö pyysi häntä auttamaan käsien pesussa. Gabriel pudisti hieman päätään tuon sanoessa että hän voisi syödä ensin jäätelönsä ja kaivoi nahkarotsinsa povitaskusta sauvansa. Hän osoitti sillä tytön käsiä kohdistaen veden suunnan lattiaan ja Gianan saatua kätensä pestyä, tunki sauvan takaisin sinne mistä oli sen ottanutkin. Sitten hän keskittyi jälleen kerran jäätelöannokseensa, mikä oli vähentynyt yllättävän paljon ottaen huomioon sen että he olivat puhuneet koko sen ajan aika paljonkin. Tai no Gabriel oli taas enemmän kuunnellut kuin puhunut, joten ehkä hän oli huomaamattaan syönyt samalla jäätelöään.

Toinenkin tuntui muistavan ottelun, jossa pelaaja oli halvaantunut. Itse Gabriel ei kuitenkaan kuulemma ollut huispannut. "Mikä oli sun suosikki ainees koulussa? Mä taidan eniten tykätä taikajuomista. Vaikka Kalkaros onkin aika kolkko, ni silti jotenki taikajuomat iskee parhaiten muhun", tyttö jatkoi pölöttämistä.

Kun hän pyysi nuorukaista auttamaan käsienpesussa ja pian tuon sauvasta purkautuikin vesisuihku, jonka avulla Giana sai putsattua kätensä. "Kiitti", hän sanoi hymyillen ja kuivasi paperiin kätensä. "On kyl aika tyhmää, ettei koulun ulkopuolella saa loitsia, vaikka ois vanhempien valvonnassa", tyttö protestoi hieman taikaministeriön määräyksiä, sillä sääntö oli tytön mielestä oikeastikin tyhmä.
"Haluutsä toisen jätskin? Mulla on vielä taskurahoja jäljellä. Mun takias sun jätskis on sulanut melkein kokonaan", tyttö sanoi vähän pahoittelevasti, hän todellakin olisi valmis tarjoamaan toiselle jätskin, jos tuo vain huolisi.

Gabriel kuunteli pienen hymyn kera kuinka Giana kertoi lempiaineestaan ja Kalkaroksesta ja hänestä tuntui hieman oudolta. Hän ei ollut aikaisemmin käynyt tälläisiä keskusteluita ja nyt kun hän kävi sellaisen.. Hänestä tuntui jotenkin niin kamalan aikuiselta. Ja se oli hämmentävää!
"Pimeydenvoimilta suojautuminen," hän vastasi, "mutta kyllä minä liemistäkin pidin.." Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa enempää. Oli Kalkaros opettanut häntäkin, mutta silti tuntui jotenkin oudolta puhua opettajasta.

Seuraavaksi Giana rupesi avautumaan siitä kuinka typerää oli ettei koulun ulkopuolella saanut taikoa. Huvittunut hymy kohosi Gabrielin kasvoille hänen kuunnellessaan tytön paasausta. Hän muisti olleensa täysin samaa mieltä tuon ikäisenä, mutta hän oli hyväksynyt sen nopeasti. Orpokodilla kun ei muutenkaan saanut suuremmin taikoa, koska siellä oli myös jästilapsia. Ja mitä vähemmän nuo loppupeleissä olivat tekemissä taikojen kanssa, sitä helpompaa.. kaikki olisi myöhemmin.
"No.. Ministeriön on turvattava se ettei jästit saa tietää velhoista," hän sanoi ja tunsi itsensä niin ministeriöläikseksi, vaikkei sitä virallisesti vielä ollutkaan.
"Ja taikominen jästien nähdessä tuottaa aina ongelmia ja töitä unhoittajille," hän jatkoi, "ja yleensä nuorilla on.. tapana innostua ja on hyvä että ministeriö pystyy heti puuttumaan asioihin ja unhoittamaan jästin."
"Ja oppiihan siinä vastuuntuntoa.." hän lisäsi vaikkei todellakaan ollut oikea ihminen puhumaan vastuuntunnosta! Kuka tahansa voisi todistaa ettei hän ollut mikään vastuuntuntoisin ihminen.

Gabriel oli nielaista jäätelönsä väärään kurkkuun Gianan tarjotessa hänelle uutta jäätelöannosta. Hän katsahti tyttöä ja sitten annosta edessään eikä alkuun tiennyt oliko Giana tosissaan vai ei.
"E-ei tarvi," hän naurahti hieman epävarmana. Ei hänen tehnyt mieli enää jäätelöä, vaikka makealle perso olikin. Sitäpaitsi eihän hän nyt voisi syödä jonkun pienen tytön viikkorahoja! Se olisi kamalaa.

"No joo, ehkä mä jollain tasolla tajuan sen säännön. Mulle nimittäin reilu viikko sitten sattu pieni kämmi", Giana sanoi ja vilkuili taivaalle hymyillen.
"Isä oli töissä ja tarvitsin erikseen unhoituttajaa", hän lisäsi tuolle ja mietti kertoisiko kämmistään.
Giana ilme muuttui kuitenkin vakavaksi, kun hän katsoi tuota auroriopiskelijaa. "Mä tein vahinkotaian. Yks jästikaveri huijas mua korttipelissä ja valitti, että otin muka tahallani kaikki ässät itelle, vaikka se koko ajan teki työt. Sitten mulla vaan pimahti ja sille kasvoi aasinkorvat", Giana sanoi ja punastui vietävästi. "Isä ei ollut kyllä mitenkään järin ylpee musta", Giana mutisi ja naurahti väkisin.
"Mun sauva on kotona yhen hyllyn päällä ja jos mun käsi menee hyllyn tasolle, ni sauvan vieressä oleva kirja läjäyttää täysillä sormille", Giana selitti. Hänen isänsä oli tarkka sauvan suhteen.
"Teitkö sä lapsena vahinkotaikoja? Oliko ne kuinka pahoja, meinaan että muuttuiks joku eläimeksi tai jotain vastaavaa?" Giana uteli Gabrielilta.

Gabriel söi jäätelönsä loppuun kuunnellessaan Gianan kertomusta vahinkotaiastaan. Tytön punastuessa, Gabriel siirsi tyhjää jäätelökuppia kauemmas itsestään ja vilkaisi nopeasti Gianaa. Hän ei tiennyt mitä hänen odotettiin tässä tilanteessa sanovan ja se tiedottomuus teki hänen olonsa hieman epämukavaksi. Sinänsä Gianan kertomus oli hänestä hupaisa, mutta hetkeä aikaisemmin hän oli vielä tuntenut itsensä niin kovin aikuiseksi eikä sen tunteen myötä osannut nyt käyttäytyä.. ei-niin-aikuismaisestikaan. Toisaalta hänellä ei suuremmin ollut mitään samaistumispintaakaan. Hänellä ei ollut ollut isää, joka olisi ollut vihainen vahinkotaioista ja orpokodissa hän oli ollut niin varovainen sen kanssa. Ja sen kautta hän oli oppinut myös hillitsemään taikuutta mahdollisimman nopeasti. Eikä hänellä ollut ollut tarvettakaan taikuudelle, koska orpokodissa leikittiin lähinnä jästijuttuja. Pelattiin jalkapalloa ja sellaista. Kai hän siksi oli keskittynyt muihin asioihin kesälomalla eikä vahinkotaikoja siis ollut tapahtunut.
Ja koska niitä ei ollut tapahtunut, ei hänellä nytkään ollut mitään kunnollista sanottavaa Gianalla. Sitäpaitsi häntä häiritsi se tosiasia että tyttö avautui hänelle niinkin henkilökohtaisesta asiasta, mikä sai tytön itsensä punastumaan, vaikkeivät he edes tunteneet toisiaan!

Gianan kysymys hänen lapsuuden vahinkotaioista sai Gabrielin liikahtamaan hieman tuolissaan ja nojautumaan kyynerpäillään pöydän reunaan. Eikä hän sinänsä pitänyt lapsuudesta puhumisesta tälläisissä tilanteissa muutenkaan, koska hän ei halunnut levitellä sitä tosiasiaa että oli orpo. Siitä heltyi yleensä vain säälipisteitä ja niitä hän viimeiseksi kaipasi.
"Olin viisi kun jalkapallo muuttui potkaistessani linnuksi," Gabriel sanoi, "se oli ensimmäinen merkki siitä että mulla oli taikavoimia.." Ei siitä muuta harmia ollut koitunut muuta kuin että orpokodin piti hankkia uusi jalkapallo. Jopa jästilapset olivat tottuneet siihen että jotain outoa saattoi ajoin tapahtua, joten ei tästä kukaan ollut säikähtänyt. Hieman ärtymystä oli kuitenkin ollut huomattavissa, koska leikki loppui siihen pallon muuttumisen takia.
"Mutta en mä vanhempana muista saaneeni aikaan mitään suurempia vahinkotaikoja," hän lisäsi, "en ainakaan Tylypahkaan menoni jälkeen."

Kyllähän Giana tiesi sen itsekin, että hän oli outo, mutta mitäpä sitten. Hän ei siitä vain yksinkertaisesti välittänyt. Hän oli kova juttelemaan ja nautti tavallaan huomiosta. Giana saattoi huomata Gabrielissa jotain epäröivän tapaista, ehkä hetkellisesti. Siksipä hän sanoikin: "Olen outo. Tiedän sen." "Minäkin tiedän sen", Wally sanoi ja asteli tyttöä kohti.
"Wally Mayorette, parantaja", Wally sanoi ja ojensi kätensä tervehdykseksi Gabrielille. "Olen ehkä nähnyt teidät joskus. Mieleeni tulee aurori, kun mietin tarkemmin", Wally sanoi hymyillen.
Giana katsoi hymyillen isäänsä, jonka käsi oli tytön olkapäällä. "Lähdetäänkös tyttöseni jatkamaan kuljeskelua?" Wally kysyi tytöltään, joka heti nousi. "Tota, oli tosi kiva jutella", Giana sanoi ja tarttui isänsä käteen ja lähti tuon mukana.

"Iskä hei. Mä haluan kanssa tatuoinnin, oikeen ison. Tohon käteen", Giana pölisi kovalla äänellä. "Ei onnistu", Wally sanoi yks kantaan ja katsoi vakavasti tyttöä. "Mutta sitten vähän vanhempana. Jookosta iskä?" Giana yritti vielä. "Ehkä, mennään nyt ostamaan sinulle uusi Nimbus 2001", isä sanoi tyttärelleen. "Täh? Oikeestiko?" Giana sanoi hämmentyneenä ja katsoi leveästi isäänsä. "No kyllä sun eka vuoden arvosanat oli niin hyviä, että uuden luudan saat", Wally sanoi hymyillen ja heilautti tytärtään pari kertaa sylissään ympäri. "Sä oot kasvanu", Wally naurahti ja tarttui nauravan tytön käteen, joka innoissaan veti tuota luutakauppaa kohti. "Emmä sitä tatskaa tarvi nyt", Giana hihkaisi ja astui luutapuotiin. "Se on helpotus", Wally sanoi ja astui puotiin tyttärensä perässä.

Gianan kommentti outoudesta sai Gabrielin vähintäänkin vaivaantumaan ja mies oli jo kiiruhtamassa kieltämään moisen väitteen kun kuulikin jonkun toisen äänen myöntävän outouden. Gabriel nosti katseensa tulijaan ja muisti vasta miehen nähtyään että Gianan isä oli tosiaan lähtenyt käymään jossakin.. ja nyt palannut.
Miehen esittäytyessä Wallace Mayretteksi, Gabriel nousi nopeasti ylös ja tarttui ojennettuun käteen.
"Gabriel," hän vastasi ja sitten mies jo sanoi muistavansa hänet jostakin ja mainitsi vielä auroriuden, mikä sai Gabrielin entistä enemmän hämilleen. Hän oli ollut kolme päivää Auroriosastolla työharjottelussa eikä lähelläkään Mungoa, mistä mies tiesi kuka hän oli ja mitä tekemässä? Gabriel kuitenkin vain hymähti eikä lähtenyt kyselemään tätä enempää.

Giana ja Gianan isä tekivät lähtöä ja tytön hyvästellessä, Gabriel nyökkäsi hyvästit ja katsoi hetken kaksikon menoa. Hän naurahti hieman isän pyöritellessä tyttöään ja uudemman kerran kuullessaan puheen siirtyvän tatuoinneista huispausluutiin. Hän olisi valinnut tatuoinnin luudan sijaan, mutta ehkä oli jo isän mielenrauhan takia parempi että Giana ajatteli toisin.
Gabriel katsahti kelloa ja totesi että hänen olisi aika palata takaisin ministeriölle. Kiitettyään vielä kuppilan omistajaa ja luvattuaan palata mitä pikemmin, hän lähti suuntaamaan kulkunsa takaisin kohti Taikaministeriötä.

[Tää oli sit varmaa tässä, kiitoksia!]

[joo siinä se varmaan oli... Oli tosi kiva pelata! Thanks sulleki.]