Pikku-Gabi pääsee isojen poikien leikkeihin

20.7.1992, maanantai

Gabriel istua kyhjötti yhdessä taikaministeriön auroriosaston käytäväsohvista. Hän katseli ympärilleen ja ohikulkevia auroreita, jotka eivät tuntuneet vilkaisevan häntä kahdesti. Hän liikahti hieman siinä tuolissaan ja yritti olla kuin ei olisikaan. Hän halusi tupakalle, mutta ei hän enää voinut lähteä mihinkään kun hänet voitaisiin koska tahansa kutsua sisälle uuden.. jonkun.. tutorinsa työhuoneeseen. Hän oli käytännössä jo saanut aurorin virkansa, tai ei oikeastaan, mutta melkein. Kai hän sitten oli olevinaan joku palkaton työharjoittelija tai jotain. Hänhän valmistuisi koulustaan vasta seuraavana keväänä..
Jonkun nimeä huudettiin käytävän toisessa päässä ja hän oli jo pongahtaa seisomaan mutta nimi ei ollutkaan hänen. Perhana miten tämä näin hermostuttavaa oli! Toisaalta niin.. olisihan hänen tutorillaan oikeus käännyttää hänet oveltaan heti jos hän tekisi tarpeeksi pahan virheen. Kai se riittäisi hermostuneisuuteen?

Chris istui pienehkön toimistonsa perällä työpöydän äärellä. Työpöytä oli sotkuinen, sillä oli pergamenttikasoja, sanomalehtiä ja muutama sulkakynä. Kaikessa siinä sekasotkussa oli kuitenkin järjestys, jonka luultavasti vain Chris tajusi. Toimiston seinät olivat täynnä lehtileikkeitä, etsintäkuulutuksia ja kirjahylly pursuili kaikenlaisia pimeyden voimiin liittyviä kirjoja. Kirjahyllyn päällä oli pieni valokuvakehys, jossa vuorotellen Chris ja James raahasivat toisiaan takaisin kuvaan. Chris oli tarttunut hetki sitten sanomalehteen ja oli nyt unohtunut lukemaan jotakin typerää Rita Luodikon juttua. Hän naureskeli itsekseen samalla kun kohensi lukulasiensa asentoa. Hän vilkaisi huolimattomasti kelloa ja jatkoi lehtensä lukemista, kunnes parin sekunnin kuluttua tajusi mitä kello näytti. Hän oli saanut ensimmäistä kertaa auroriuransa aikana tehtäväkseen ohjata uutta auroria, joka oli opintojensa loppuvaiheessa. Chris muisti oman harjoitteluaikansa vielä liiankin hyvin, ja vältteli edelleen auroria, jonka alaisuudessa hän oli harjoittelunsa tehnyt.

Heittäen Päivän Profeetan samaan kasaan muiden lehtien kanssa, Chris tarttui taikasauvaansa ja osoitti sillä ovea. Ovi heilahti auki ja Chris huusi käytävään: "Gabriel Scott!" Chris nousi seisomaan ja raaputti leukaansa. Parran kasvattaminen oli muutama päivä sitten kuulostanut hauskalta idealta, mutta siitä olisi kyllä pian päästävä eroon. Chris venytteli selkäänsä vähän odotellessaan, että nuori aurorikokelas saapuisi sisälle.

Kun hänen nimensä äkkiä kajahti ilmoille, Gabriel pomppasi pystyyn ja oli lentää samantien nurin liian äkkinäisestä toiminnasta. Hän vilkaisi ympärilleen mutta kaikeksi onneksi kukaan ei ollut tainnut kiinnittää suuremmin huomiota häneen. Hän katsahti sitten hieman itseään, yritti nostaa ryhtiään aavistuksen suoremmaksi ja asteli sitten kovinkin rennosti huoneen ovelle ja siitä sisään.
Pöydän takana seisoi joku silmälasipäinen mies, joka oli pukeutunut päällisinpuolin paljon ammattimaisemman näköisesti kuin hän. Toisaalta Gabriel oli niitä ihmisiä jotka uskoivat pukeutumisen vakuuttavuuteen vasta sitten kun oli varma että siihen liittyi vain se että pukeutui kuten halusi eikä pukeutunut kuten oletettiin. Mutta kieltämättä mies hänen edessään näytti joltain aurorilehden aukeamalta karanneelta.
"Terve," Gabriel sanoi hymähtäen ja sulki oven perässään, "Gabriel Scott.." Hän ojensi kätensä miehelle kätelläkseen. Niin tehdessään hän kuuli jo parhaan kaverinsa naurun päänsä sisällä.

Askeleet lähestyivät Chrisin työhuoneen ovea. Chris oli hieman jännittynyt, vaikka hän olikin saanut hyvät ohjeet ja tiesi olevansa hyvä työssään, uuden aurorin kouluttaminen oli suuri vastuu. Se, mitä Chris seuraavina kuukausina tekisi vaikuttaisi luultavasti paljon siihen, että millainen aurori tästä Gabrielista tulevaisuudessa tulisi. Kun ovelle ilmeistyi Chrisin ohjattava, hänen ensireaktionsa oli laskea silmälasit nenänvarrelleen ja katsoa nuorta miestä toinen kulma koholla ja yllättynyt ilme kasvoillaan. Hän ei ollut aivan odottanut tulijan olevan lyhyt miehenalku, jonka hiukset olivat sotkuiset ja jolla oli melkoisen vahva silmämeikki. Ensihämmennyksestä selvittyään ja oven sulkeuduttua Gabrielin perässä, Chris laski silmälasinsa pöydälle ja palautti katseensa Gabrieliin. "Terve", hän vastasi ja ojensi kätensä kättelyyn. "Christian Hardy", Chris esitteli itsensä, vaikka esittelyt käytännössä turhia olivatkin, tiesiväthän he molemmat toistensa nimet jo etukäteen. Lyhyen tauon jälkeen, hetken mietittyään laittaisiko huvin vuoksi Gabrielin puhuttelemaan häntä herra Hardyksi, hän kuitenkin jatkoi: "Mutta sano vain Chris, niin kaikki muutkin tekee". Chris heilautti kättään työpöydän toisella puolella olevaa puista, huomattavasti Chrisin tuolia epämukavampaa tuolia, samalla kun istahti omalleen pöydän toiselle puolelle.

"No niin, tästä alkaa sitten harjoittelujakso. Haluaisitko kertoa jotain itsestäsi? Miksi haluat auroriksi?" Chris kysyi. Hän oli vasta huudettuaan Gabrielin nimen käytävään alkanut ajatella, että yrittäisi edes tehdä tulokkaan olon mukavaksi. Hän muisti liiankin hyvin sen, miten hän oli ensimmäisenä harjoittelupäivänään joutunut odottamattaan löllösäärikirouksen uhriksi, kun hänen ohjaajansa oli päättänyt testata tulevaa auroria. Chris oli päättänyt, että sen vaiheen aika olisi vasta vähän myöhemmin.

Gabriel nyökkäili tälle Christian Hardylle miehen esittäydyttyä ja yritti etsiä jotain sanoja, mutta kaikki "kiva tavata"-jutut tuntuivat niin äärimmäisen typeriltä ja aikansa eläneiltä. Onneksi hänen tutorinsa kehottikin häntä kutsumaan tuota Chrisiksi, jolloin mies samalla rikkoi sen Gabrielin mielestä kovaa vauhtia vaivaantuveenksi hiljaisuudeksi muotoutuvan hetken.
"Okei, hienoa.." hän sanoi yrittäen ehkä esittää rennompaa kuin oikeasti siinä tilanteessa olikaan. Hän kaipasi käsilleen jotain tekemistä ja samalla hän.. halusi istua, kuten Chris sitten ystävällisesti kehottikin häntä.
"Kiitos," Gabriel vastasi ja istuutui sitten sille kovalle ja epämukavalle puutuolille. Hän istui siinä jotenkin itselleen niin tavattoman luonnottomasti, mutta nyt oli pakk istua vähän ryhdikkäämmin kuin mitä hän normaalisti istuisi.
Chrisin kysymyksen edessä Gabriel mietti hetken hyvinkin avoimen oloisena. Miksikö hän halusi auroriksi? Koska taikaministeriö oli ihan liian korruptoitunut ja en takia kulonsyöjiä ja muita rikollisia juoksi edelleen vapaana sankoin joukoin? Sitä ei kuitenkaan ehkä kannattaisi sanoa. Toisaalta ei hän halunnut kertoa ihan mitään turhanpäiväistä nyyhkytarinaakaan kuinka oli Tylypahkassa tutkinut pimeää taikuutta oppiakseen ymmärtämään miksi kukaan halusi satuttaa toista niin pahasti.. Ja siitä se ajatus oli sitten lähtenyt.
"Haluan auroriksi koska.." Gabriel mietti vielä hetken, "koska mä haluun tehdä osani että tuolla kaduilla olisi ehkä aavistuksen turvallisempaa elää ja olla?" Ei hän ollut mitään maailmaa pelastamassa. Ei todellakaan. Ei sellaiseen kyennyt kukaan jos häneltä kysyttiin.
"No olen 21 vuotta.. Asun yksin Lontoossa," Gabriel kertoi kun pyydettiin, "ihan tossa aika lähellä itseasiassa. Valmistun ensi keväänä auroriksi.. Mutta no senhän sä varmaan tiesitkin." Hän hymähti hieman. Vaikeaa kertoa itsestään mitään kun ei tiennyt mitä hänestä jo tiedettiin!

Chris katseli vakavalla naamalla Gabrielia, joka tuntui miettivän vastausta hänen kysymykseensä. Kun vastaus vihdoin tuli, Chris nyökkäili hyväksyvästi. Kysyvä intonaatio lauseen lopussa ei aivan vakuuttanut Chrisiä, mutta toisaalta melkein kaikilla auroreilla syy oli juurikin tuo sama. Chriskin yleensä sanoi vain halunneensa aikoinaan taistella Voldemortia vastaan ja olla oikealla puolella, eikä tarinaa siitä miten hän halusi vakuuttaa vanhempansa siitä että hän oli aivan yhtä hyvä kuin veljensäkin. Chris ei kovinkaan paljoa saanut irti Gabrielista, mutta yhtään enempää hän ei ollut odottanutkaan. He oppisivat kuitenkin tuntemaan toisensa aika hyvin vielä lähitulevaisuudessa. "Selvä. Kai voisin itsestänikin jotain sanoa", Chris totesi Gabrielille kohauttaen olkiaan. "Olen 27, valmistuin auroriksi viitisen vuotta sitten. Kävin Tylypahkaa niihin aikoihin kun tiedät-kai-kuka oli vahvimmillaan ja jästisyntyisenä sain aina olla vähän varpaillani", Chris selvitti omia taustojaan. Hän ei itse pitänyt jästisyntyisyyttään mitenkään isona asiana ja kertoi siitä yleensä hyvin avoimesti.

"Ellei tänään satu tapahtumaan mitään erityistä, mikä on epätodennäköistä, niin meillä ei ole varsinaisesti mitään erityistä ohjelmaa", Chris selitti. "Ajattelin vähän näyttää paikkoja ja opettaa talon tavoille. Auroriosastolla on aika monipuolista porukkaa, joten sovit joukkoon varmaan ihan hyvin", Chris jatkoi vilkaisten vielä Gabrielin lävistettyjä kasvoja ja jokaiseen ilmansuuntaan sojottavaa tukkaa. "Onko jo heti alkuun jotain kysyttävää tai jotain mikä painaa mieltä?" Chris kysyi naurahtaen. Hän ei olettanut, että Gabriel alkaisi avautua mistään mieltään painavasta asiasta, mutta Chrisin oli käsketty jatkuvasti kysellä, oliko ohjattavalla jotain kysyttävää, joten hän nyt teki sen.

Chrisin puolestaan kertoessa itsestään, Gabriel kuunteli ja yritti jo asennoitua siihen että pistäisi kaiken korvan taakse mitä Chris hänelle sanoisikaan. Ja mieshän kertoi hänelle oikeastaan enemmän kuin hän oli osannut kertoa tuolle. Toisaalta Vold-.. tiedät-kai-kenen ollessa vallassa, Gabriel oli istunut melkein täysin pimennossa sen koko ajan ja saanut tietää kaikesta kunnolla vasta Tylypahkassa. Verenperimästään hän ei taas osannut sanoa oikein mitään.
"Mä olin silloin.. tai siis en ollut edes koulussa vielä silloin kun.. tiedät-kai-kuka oli ekaa kertaa vallassa," Gabriel sanoi hymähtäen, "ja no verenperimästäni en tiedä mitään. Velho kuitenkin."

Chrisin kertoessa päivän mahdollisesti ohjelmasta, Gabriel nyökkäili taas hyväksyvästi vaikka sisimmässään olikin ehkä hieman.. pettynyt. Tottakai sitä sen ikäinen sälli halusi toimintaa nyt heti! Mutta ei hän sitä näyttäisi Chrisille. Hän ei uskonut yli-innokkuuden vaikuttavan kovinkaan positiivisesti varsinkaan näin alkuun.
Chrisin puhuessa hänen joukkoon sopeutumisestaan, Gabriel kohotti hieman kulmiaan ja pidätteli huvittunutta hymyään joutuen laskemaan katseensa hetkeksi käsiinsä. Hän melkein sääli Chrisiä siinä tilanteessa. Tuon ilme oli samaanaikaan jotenkin sotinut kaikkea sitä vastaan mitä mies oli päästänyt suustaan. Mutta niin.. Kyllä hän uskoi sopeutuvansa. Niin kauan kun kukaan ei ollut pakottamassa häntä pukeutumaan mihinkään.. pukuun tai kaapuun.
"No tuota.. Eipä juuri," Gabriel vastasi miehen kysymykseen kysymyksistä ja liikahti hieman, "vielä ainakaan. Kysyn sitten jos tulee jotain mieleen.."

Chris nyökkäili Gabrielin kertoessa vielä vähän itsestään. Hänen kasvoillaan näkyi ehkä pieni nykäys, kun Gabriel painotti tiedät-kai-kukaa. Chris oli oppinut sanomaan tiedät-kai-kuka, eikä ollut niitä, jotka rohkeutensa todisteluksi halusivat käyttää nimeä Voldemort. Kouluaikoina hän oli oppinut kiertämään kaukaa tietyt porukat ja hän oli monta kertaa saanut ihan pelätäkin. Kun oli aamupalan yhteydessä lukenut sanomalehdestä mitä ympäri maata oli tapahtunut, nuori poika ei voinut olla pelkäämättä. Se oli edelleen jossain Chrisin mielen perällä ja nousi toisinaan pinnalle. Chris ei tarttunut sen enempää kommenttiin Gabrielin verenperimästä, tai siitä että se oli epäselvää. Chris oletti, ettei Gabriel ilmeisesti tuntenut vanhempiaan, joten jätti asian sikseen. Taustalla voisi olla ihan mitä tahansa, eikä Chrisiä kiinnostanut oikeastaan.
"Ok, lähdetään vaikka vähän kävelemään sitten", Chris totesi ja nousi ylös. Hän nosti taikasauvansa pöydältään ja laittoi sen housujensa taskuun. He tuskin lähtisivät kovin kauas Chrisin työhuoneesta, mutta jos kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten kuitenkin tapahtuisi jotain, olisi hyvä olla valmistautunut ainakin sen verran että kantoi sauvaa mukanaan. Chris käveli toinen käsi taskussa ovelle ja päästi Gabrielin ensin ulos. "Kuten varmaan osaat arvata, meillä on täällä aika rauhallista nykyään. Pääasiassa pikkujuttuja, harvakseltaan jotain vähän vakavampaa", hän selitti samalla kun kaksikko ohitti työhuoneiden ovia. Käytävällä ei tullut ketään vastaan, kaikki olivat ilmeisesti työhuoneissaan suljettujen ovien takana. Chris hidasti askeliaan ja avasi yhden raollaan olevan oven ja kurkisti sisään. "Tässä on se tärkein, eli kahvihuone", Chris ilmoitti ja astui sisälle. Huoneessa ei sillä hetkellä ollut ketään, mutta kahvipannussa on kahvia. "Haluatko kahvia?", Chris kysäisi samalla kun heilautti taikasauvaansa ja sai pari kuppia tiskaantumaan itsekseen tiskialtaassa. Aurorit olivat välillä uskomattoman sotkuista porukkaa, ja puhtaita kuppeja tuntui olevan välillä vaikea löytää.

Ennen kuin Chris ehti edes tutkimaan kaappeja puhtaiden kuppien varalta, hän kuuli nimeään huudettavan käytävässä. "Chris! Taasko olet kahvilla?" Chris kuuli tutun äänen lähenevän käytävässä. Chris vilkaisi hieman virnistäen Gabrielia ja käveli takaisin ovelle. "En vielä!" hän kajautti takaisin käytävälle hieman huvittuneena. "Lähdetkö ojentamaan jotain häiriötä aiheuttanutta nuorisoporukkaa?" kuului kysymys Chrisin kollegan suusta. Chris harvoin kieltäytyi työtehtävästä jos vain sellaiselle pystyi lähtemään, vaikka kyseessä olisikin jotain melko tyhjänpäiväistä, kuten tämä. Aurorit joutuivat tekemään ihan liikaa kurinpidollisia tehtäviä varsinkin näin kesäaikaan kun nuoret velhot ja noidat innostuivat riehumaan kesälomillaan. Chris roikkui ovensuussa ja kuunteli lyhyen briiffauksen siitä, mitä oli tapahtunut ja missä. Lontoon laitamilla muutama nuori velho oli aiheuttanut erään vanhan noidan mukaan häiriötä ja he olivat jatkaneet häiriköintiään jo pitkään. Saatuaan tietää minne olisi menossa, Chris kääntyi takaisin Gabrielin puoleen. "Oletko valmis ensimmäiselle tehtävälle?" hän kysäisi rennosti, eikä pitänyt varsinaisesti kovin suurta kiirettä lähtemisen suhteen. Kuvauksen mukaan mitään vakavaa ei kuitenkaan ollut tapahtunut.

Gabriel ei kiinnittänyt kerrassaan mitään huomiota Chrisin naaman nykimiseen hänen puhuessa Voldemortista. Hän oli tosiaan sitä ikäryhmää, joka ei ollut sinänsä kasvanut Voldemortin terrorin kohteena saatika liiemmin ollut tietoinen siitä ennen kuin kaikki sitten oli ollut ohi. Kyllä hän tietenkin tiesi kaiken siitä miehestä mitä muutkin.. ja ehkä aavistuksen enemmänkin, koska oli koulussa tutustunut myös pimeään taikuuteen. Mutta kukaan ei ollut oikeastaan koskaan opettanut häntä pelkäämään, koska.. No luultiin ettei mitään pelättävää enää ollut. Ja nimen pelko? Ei hän sitä ymmärtänyt, mutta yleensä puhui Voldemortista niinkuin siinä hetkessä ja seurassa puhuttiin. Hän ei halunnut aiheuttaa mitään shokkitiloja kenellekään vain koska mainitsi nimen. Ja nyt kun Chris oli puhunut tiedät-kai-kenestä, katsoi hänkin parhaaksi pysyä samalla linjalla.
Chrisin noustessa ylös, Gabriel teki samoin ja odotti sen verran että mies pääsi hänen edelleen ja käveli sitten kiltisti tuin perässä kuunnellen ja katsellen ja ehkä kysyenkin jos jotain kysyttävää oli. Chrisin kertoessa nykypäivän rauhallisuudesta, Gabriel nyökkäsi yrittäen vilkuilla vähän työhuoneiden ikkunoista sisään niitä ohittaessaan jotta näkisi edes vilauksen jostain muista auroreista. Oikeastaan hän halusi jo vähän tutustua muihin, ainakin päällisin puolin, koska halusi tietää millaiseen porukkaan hän nyt sitten sopi joukkoon.
Chrisin esitellessä kahvihuoneen, Gabriel naurahti hieman ja asteli sitten miehen perässä kyseiseen taukotilaan.
"No voisinhan mä ottaa," hän vastasi kahvitarjoukseen mutta kahvia ei koskaan ehditty saada kun käytävällä joku kutsui Chrisiä syytellen kahvillaolemisesta. Gabriel vilkaisi miestä tuon virnistäessä ja mennessä oviaukkoon. Hän kuunteli mitä miehet puhuivat ja ilmeisesti joku pikkuhomma oli kuitenkin tiedossa. Sitten Chris kääntyikin hänen puoleensa-
"Joo ehdottomasti," hän naurahti vastaukseksi ja jokin malttamaton pikkupoika hänen sisässään oli jo melkein vaatimassa että mentäisiin heti, mutta hän pysyi kuitenkin.. maltillisena. Chris kun ei tuntunut pitävän mitään kiirettä tämän tehtävänannon kanssa. Hän kyllä mielessään päätti että jos ja kun hänestä tulisi aurori, hän lähtisi pieniinkin juttuihin vähän vikkelämmin..
Vaikka kyllähän se päätös pettäisi joskus kuitenkin.

Chris varmisti vielä, että taikasauva oli taskussa, ennen kuin hän sammutti valot kahvihuoneesta. "Mennään sitten, etteivät pikkurikolliset pääse karkuun", Chris totesi ja lähti reippain askelin kohti hissiä. Matkan varrella hän kurkisti omaan työhuoneeseensa ja nappasi mukaan puvuntakkinsa ja lukitsi työhuoneen oven. Siellä ei olisi mitään varastettavaa tai muutenkaan erityisen arkaluontoista tietoa, mutta oli parempi etteivät ainakaan osaston ulkopuoliset pääsisi paikalle nuuskimaan. Muutama paperilennokki lenteli katonrajassa kun Chris asteli hissille ja lennokkien kanssa samaan hissikoriin. Ministeriön hissi piti epämukavan kovaäänistä kolinaa, mutta Chris oli jo melko tottunut siihen.

Hissin rämisteltyä aulaan, Chris poistui siitä ja kääntyi katsomaan taakseen Gabrielia. "Parempi ilmiintyä vähän sivummalle, niin nähdään koko tilanne kokonaisuutena", Chris sanoi, vaikka asia oli luultavasti Gabrielille jo itsestäänselvää. Koskaan ei kuitenkaan voinut olla liian varovainen, moni aloitteleva aurori oli välillä uskomattoman valmistautumaton käytännön työhön. Chris oli kuitenkin melko luottavaisin mielin Gabrielin suhteen. Hän ilmoitti Gabrielille vielä tapahtumapaikan osoitteen, koska ei ollut varma oliko tämä kuullut sen aiemmin. Sitten Chris kaikkoontui ministeriön aulasta ja lyhyen hetken jälkeen ilmestyi aurinkoiselle kadulle jonnekin syrjäiseen Lontoon esikaupunkiin. Chris jäi odottelemaan Gabrielin saapumista ja tarkkaili sinä aikana tilannetta jo alustavasti. Riehuva nuorisoporukka näytti olevan joukko noin 12-vuotiaita velhonalkuja, osa ehkä nuorempia ja osa vähän vanhempia. Monella oli taikasauva kädessä ja joukosta kuului naurua ja innostuneita kiljahduksia. Siltä etäisyydeltä Chris ei osannut vielä tarkalleen sanoa, mitä kaikkea oli tapahtunut ja mitä oli tapahtumassa.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Chris lopulta ehdotti että he lähtisivät ja Gabriel nyökkäsi seuraten miestä takaisin tuon työhuoneelle. Chrisin saatua asiat hoidettua, he lähtivät hisseille ja sitäkautta taikaministeriön aulaan. Chrisin opastettua mihin ilmiinnyttäisiin, Gabriel nyökkäsi ja miehen kadottua, hän ilmestyi pikapuoliin kyseiselle kadulle, hieman Chrisistä vasemmalle. Hän asteli miehen luo ja siirsi katseensa joihinkin pikkuipanoihin, jotka ilmeisesti olivat tämän kauhean rikosilmoituksen syy. Hän hymähti hieman. Kaikesta ne ihmiset jaksoivatkin valittaa! Hän ei nähnyt tässä mitään muuta vaaraa kuin että jästit saattaisivat seota, mutta sen lisäksi kaikki näytti olevan ihan okei. Äkkiä paukahti ja lapset kiljuivat ja nauroivat. Gabriel säpsähti paukahdusta hieman ja vilkaisi sitten Chrisiin.
"Ne on kai jotain.. Pilailupuodin rakettijuttuja," hän epäili, "Tylyahossa on se yksi pilailutarvikekauppa. Ne on varmaan ostanut niitä sieltä kesää varten ja nyt sitten pitävät hauskaa naapureiden kustannuksella.." Niin hän olisi tehnyt! Mutta se jääköön salaisuudeksi.

Gabriel ilmaantui vain pari sekuntia Chrisin jälkeen samalla kadulle seurailemaan pikkupoikien ilonpitoa. Jonkinlaisen ilotulitusraketin ja naurunremakan jäljiltä Chrisin kasvoilla oli vähän yllättänyt ilme naamallaan. "Siltä vaikuttaa", Chris sanoi naureskellen vähän nuorille. Hän ymmärsi hyvin, miten hauskaa pilailupuodin tavaroiden kanssa leikkiminen oli, mutta jästinaapurustossa se oli kuitenkin pieni turvallisuusriski. Puhumattakaan siitä, mitä raketit voisivat saada aikaan joutuessaan väärään paikkaan. Chris ei ollut tutustunut pilailupuotien tarjontaan, eikä tiennyt, oliko kyseessä kovinkaan paloturvalliset raketit. Tällaisia tylsiä asioita Chrisin mieleen ensimmäisenä nousi, kun kuului toinen paukahdus. Ketään ei kuitenkaan näkynyt kadulla, joten mitään varsinaista kiirettä ei ollut. Niinpä Chris päätti antaa Gabrielin hoitaa tehtävän, ainakin suurimmaksi osaksi.
"No, mitä teille on koulussa opetettu tällaisista rikollisenaluista?" Chris kysyi edelleen vähän huvittuneena. "Nyt pääset näyttämään taitosi niissä käytännön töissä", Chris sanoi vielä ja jäi odottelemaan, että mitä Gabriel tekisi. Tällaista tehtävää oli lähes mahdoton mokata ja Chrisin mielestä se oli aika hyvä pehmeä lasku aurorintyöhön.

Gabriel katseli myöskin lapsien touhuja kunnes yllättäen Chris kyseli mitä heille oli opetettu tämmöisistä tapauksista. Hän katsahti miestä tuon puhuessa ja siirsi sitten katseensa hieman naurahtaen takaisin näihin rikollisenalkuihin. Eipä heille tälläisistä oltu juuri mitään kai opetettu? Yleensä sitä keskityttiin aikuisiin velhoihin ja miten noiden kanssa toimittaisiin eikä.. niinkään pieniin velhonalkuihin, jotka tuskin saisivat mitään kovin vakavaa aikaiseksi. Mutta ei hän aikonut mennä sanomaan Chrisille ettei heille oltu tälläistä opetettu! Sitäpaitsi Chris käski hänet menemään vielä selvittelemään asiaa, jolloin Gabriel vilkaisi tuota ja nyökkäsi sitten.
"Aye aye sir!" hän naurahti ja asteli sitten kadun yli niitä ipanoita kohti. Nuo eivät olleet aluksi huomaavinaankaan häntä, kunnes hän oli jo melkein siinä vieressä.
"Vähän turhan jästialtis mesta taikatuotteiden esittelyyn vai mitä luulette?" hän kysyi ja lapset käänsivät katseensa häneen vilkuillen sitten toisiaan hieman hämmentyneinä.
"Mitä se sinua liikuttaa?" yksi, ilmeisesti se kovanaamaisin poika kysyi saaden Gabrielin hymähtämään hieman huvittuneesti.
"Ei se sinänsä minua liikutakkaan, mutta taikaministeriö on sitä mieltä että te aiheutatte liikaa meteliä," hän selitti astellen vielä muutaman askeleen lähemmäs. Pikkuihimiset katselivat toisiaan ehkä aavistuksen varuillaan nyt kun taikaministeri oli tullut puheeksi.
"Mitäs teillä täällä edes on?" Gabriel kysyi kyykistyen lapsien rakettikokeilujen ääreen ottaen pari niistä käsiinsä ja tarkasteli niitä. Yksi tyttö näytti edessään olevia pilailutarvikkeita ja näytti aikapitkälti siltä ettei tuo ollut tiennyt aiheuttavansa niin paljon päänvaivaa ministeriölle.
"Joudutaanko me kuulusteluun?" tyttö kysyi ja Gabriel nosti katseensa käsistään tyttöön, mutta naurahti sitten hieman.
"Ei nyt sentään," hän sanoi vaikkei asia sinänsä hänen päätettävissään ollutkaan. Hän vilkaisi Chrisin suuntaan ja jonkun pojan kysyessä pilaulutarvikkeiden kohtalosta, hän käänsi katseensa takaisin noihin.
"No.. En minä näitä alkaisi takavarikoimaan," hän sanoi vaikka vähän epäili että Chris saattaisi olla erimieltä hänen kanssaan. Hän kuitenkin tunsi oikeaksi olla kiusaamatta näitä lapsia ihan turhaan. Ei tässä mitään pahaa ollut kuitenkaan.. sen suuremmin tapahtunut. Hän ojensi tavarat takaisin tytölle ja suoristautui sitten.
"Nyt kipitätte johonkin suojaisaan paikkaan," hän sanoi, "mieluiten jonkun kodin takapihalle mihin jästit eivät näe.. Niin sitten tämä oli tässä. Mutta älkää saattako mua ja itseänne ongelmiin antamalla kuulua itsestänne uudestaan, okei?" Lapset näyttivät ilahtuneilta ja kovasti kiitellen lähtivät kipittämään pilailutarvikkeineen samaan suuntaan. Gabriel heilautti kättään noille hieman hymyillen ja siirsi sitten katseensa Chrisiin. Noniin.. Yksi tuomio sitten, kiitos!

Chris jättäytyi tarkoituksella reilusti taaemmas, mutta pysytteli kuitenkin kuuloetäisyydellä. Lapset näyttivät aika pian jo vähän pelästyvän sitä, että he olivat saaneet taikaministeriön leikkiensä perään. Chris hymyili lasten hämmentyneille kysymyksille ja pudisti päätään kun Gabriel vilkaisi tätä kohti. Ei kai muutamasta raketista sentään kuulusteluun vietäisi, kun kyseessä ei varsinaisesti ollut edes taian käyttö alaikäisen toimesta. Kun Gabriel käskytti lapset tiehensä, Chris otti muutaman askeleen Gabrielia kohti seuraten lasten kipitystä. Muutama pieni tyttö vilkaisi vielä hieman hermostuneen oloisena taakseen ja yksi pojista heitti jo käytettyjä raketteja roskapönttöön parinkymmenen metrin päähän Chrisistä ja Gabrielista. Gabriel oli hoitanut tilanteen aika pitkälti samalla tavalla miten Chriskin olisi sen hoitanut. Chris olisi itse luultavasti livauttanut sekaan huomaamattomasti pienin vihjauksen siitä, että seuraavalla kerralla lapsilla ei olisi välttämättä enää käynyt niin hyvä tuuri, jotta lapset olisivat tajunneet pysytellä pois jästien ikkunoiden alta taiottuine raketteineen. Toisin kuin monet kollegansa, Chris ei kuitenkaan halunnut jättää ministeriöstä huonoa kuvaa varsinkaan pienille lapsille, joten hän olisi tehnyt aivan samat valinnat kuin Gabrielkin. Suhteellisten harmittomien rakettejen takavarikoiminen olisi ollut tylsää lapsia kohtaan, ja luultavasti joku auroriosaston lapsenmielisimmistä olisi kuitenkin alkanut leikkiä niillä osaston kahvihuoneessa seurauksena se, että heidän täytyisi juoda kahvinsa jossain muualla.

"Se meni hienosti", Chris sanoi hymyillen leveästi. "Moni muu olisi varmaan lähtenyt vähän tiukemmalla linjalla, mutta itse olen sitä mieltä, että lapsia on ihan turha pelotella ja säikytellä kun ei ole tämän vakavammasta asiasta kyse", Chris jatkoi vielä kollegoistaan. Chris katseli ympärilleen. Lapset olivat jo kadonneet jonnekin ja katu oli aivan hiljainen, pientä linnun liverrystä lukuunottamatta. Yhtäkkiä kuului pieni räsähdys ja Chrisin kääntyessä katsomaan äänen suuntaan, roska-astia johon yksi pojista oli heittänyt pari rakettia, roihahti tuleen. Chris hätkähti ja kaivoi taikasauvansa taskustaan sammuttaakseen tulen. Hän lähestyi roskista puolijuoksua, kun palavasta roskiksesta kuului rääkäisy ja roskien seasta loikkasi pikkuinen kissa. Chris oli jo sellaisella etäisyydellä, että pystyi suihkuttamaan taikasauvansa päästä vettä roskikselle. Tulelta pelastautunut kissan rääpäle kirmasi kauemmas roskiksesta ja ennen kuin Chris ehti tajutakaan, hän tunsi kissan terävät kynnet sääressään. Kissa oli loikannut päin Chrisin säärtä ja tapitti siitä nyt vielä osittain palavaa roskista. Chris katsoi kissaa hämmentyneenä ja unohti roskiksen. Tuli oli suurimmaksi osaksi jo sammunut, eikä se siitä pääsisi leviämään kuitenkaan. Chris irrotti kissan säärestään ja nosti sen kasvojensa tasolle. "Mikäs rääpäle se sinä olet?" hän kysyi kissalta, jonka viiksikarvat olivat hieman kärähtäneen näköiset, ja joka oli muutenkin sen näköinen, että jo ennen roskiksen paloa se oli kokenut kovia.

Chris oli onneksi sitä mieltä että hän oli toiminut hyvin, jolloin Gabriel hymyili hieman vinosti ja katsahti lapsien menoa. Hän kuunteli kyllä mitä Chris siinä selitti hänelle ja oli oikeastaan aivan sairaan helpottunut.. ja tyytyväinen siihen miten oli toiminut.
"Kiitos.." hän naurahti hieman, "mä olen ollut palj--.." samassa pamahdus keskeytti sekä hänen ajatuksenjuoksunsa että puhumisensa ja mies käännähti hieman säpsähtäen äänen suuntaan. Roskis oli syttynyt omia aikojaan palamaan! Ennen kuin hän ehti sen suuremmin reagoida, Chris oli jo painellut hänen ohitseen sytyttämään paloa. Miten se tuollalailla oli syttynyt?! Gabriel ei ollut nähnyt lapsen heittävän raketinjämiä roskikseen, joten tapaus oli tullut hänelle lähinnä puskista. Hän kuitenkin lähti nopeasti Chrisin perään mutta hänen tutorinsa sammutusoperaatio taisi jäädä hieman puolitiehen jonkin otuksen hypättyä palon keskeltä.
Gabriel vetäisi sauvansa esiin ja tajuttuaan että kyseessä oli kissa, hän sammutti lopun palon ja sihahduksen myötä jäljelle jäi vaan mustanharmaa savupilvi.
"Ootko sä kunnossa?" hän kysäisi vilkaistuaan roskikseen varmistaakseen palon sammumisen ja käänsi sitten katseensa Chrisiin, joka oli nostanut sen kissan käsiinsä ja jutusteli sille.
"Kissaparka," Gabriel naurahti ja kurotti rapsuttamaan otuksen päätä, "varmaan säikähti pahimman kerran.. Mitähän tässä tapahtui.." Hän käänsi katseensa taas roskikseen ja katseli ympärilleen kuin etsien syyllisiä. Sitten hänen mieleensä tuli että ehkä ne lapset olivat jotenkin tämän takana kuitenkin.. Mutta liekö tahallista kuitenkaan?

Gabriel teki sammutustyöt loppuun samalla kun Chris ihmetteli kissaa. "Joo, ei tässä mitään", Chris vastasi, hieman yllättyneenä moisesta huolehtivaisuudesta. Yleensä aurori sai tulla pää kainalossa päämajalle ennen kuin kukaan oli sen enempää ihmeissään. Positiivistahan tuollainen toki oli. Kissa piti pienen naukaisun ja Chris laski sen maahan. Kissaparka näytti melkoisen riutuneelta, eikä se varmastikaan kuulunut yhdellekään kadun asukkaalle. Gabrielin pohtiessa mitä oli tapahtunut, Chris käveli lähemmäs roskista. "Lapset heittivät muutaman raketinjämän tänne ja ilmeisesti se syttyi. En tiedä mahtoiko seassa olla jästien rakettejakin..." Chris pohdiskeli kurkkien savuavaa roskista. "Hyvä ettei lähdetty samantien, vaikka ei kai tuo tuosta mihinkään olisi levinnyt", Chris totesi vilkaisten jälleen ympärilleen. Ketään ei vieläkään näkynyt, mikä oli ihmeellistä. Ilmeisesti kaikki kadun asukkaat olivat töissä tai linnouttautuneet sisätiloihin syystä tai toisesta.

Chris käännähti pois roskiksen luota ja huomasi kissan pyörivän vielä paikalla. Chris kyykistyi kissan vierelle ja nosti katseensa Gabrieliin samalla kun kissa tuijotti Chrisiä. "Ei kai tämä voi kenenkään oma kissa olla? Tällainen rääpäle", Chris kysäisi Gabrielin mielipidettä. Jokin epämääräinen hoivavietti oli herännyt Chrisissä ja hän mietti, miten kissa sopeutuisi kahden työnarkomaanin talouteen. "Antaisikohan James pitää tämän..." Chris kysäisi puoliääneen itsekseen. Chris tykkäsi kissoista, ja kyllä Jameskin oli enemmän kissa- kuin koiraihmisiä. Eikä tuollaisesta pienestä kissasta voisi edes olla paljoa vaivaa!

Gabriel ei sinänsä kiinnittänyt kissaan sen suurempaa huomiota vaan Chrisiin ja tuon selityksiin siitä mitä oli tapahtunut.
"No tuskin ne tahallaan.." Gabriel sanoi hieman hymähtäen ja varmana asiastaan. Eivät ne muksut olleet näyttäneet siltä että olisivat oikeasti tiedostaneet olevansa pahanteossa.. tai sitten ne olivat kyllä tulevaisuuden näyttelijöiden toivo!
Gabriel nyökkäsi hieman Chrisille tuon sanottua miten hyvä olikaan kun he eivät lähteneet vielä. Tosin Gabriel oli nyt sinänsä valmis lähtemään takaisin ministeriölle. Ne kahvit ja pullat oli jäänyt saamatta!
Chrisin miettiessä uudestaan kissaa, Gabriel käänsi katseensa tuohon ja huomasi miehen ottaneen uudelleen sen kissan syliinsä. Hän kohautti hartioitaan.
"En usko.." hän vastasi ja kuuli sitten Chrisin pohtivan.. varmaan itsekseen. Se mitä tuo sanoi, sai Gabrielin kohottamaan hieman kulmaansa ja yllättymäänkin, mikäli tulkitsi sanat oikein. Saattoihan olla että Chrisillä oli vain James-niminen kämppis mutta tapa jolla tuo ilmaisi asiansa, kieli jostain ihan muusta. Ei sinänsä, ei Gabrielille moine ollut mikään ongelma. Tietysti oli hieman yllättävää kuulla että hänen tutorinsa auroriosastolta seurusteli ilmeisesti.. miehen kanssa.
"No kodin se varmaan tarvitsisi," Gabriel huomautti ja asteli taas rapsuttamaan kissan korvantaustaa. Mahtoivatpa he näyttää oudoilta siinä tilanteessa!

Kissa piti pientä purinaa siinä Chrisin sylissä. Gabrielkin oli tullut rapsuttelemaan kissaa korvan takaa. "No, vien sen nyt ministeriölle ainakin. Ei sitä tännekään voi jättää", Chris ilmoitti päättäväisesti. "Tämä homma on nyt varmaan hoidettu loppuun. Voisi olla sen kahvin aika, jos siellä on mitään enää jäljellä", Chris sanoi naurahtaen. Mitä hiljaisempi päivä, niin sitä enemmän kahvia tuntui kuluvan. "Nähdään siellä", Chris sanoi ja ilmiintyi takaisin ministeriön aulaan. Kissa ei vaikuttanut nauttivan erityisesti ilmiintymisestä, sillä se katsoi Chrisiä loukkaantuneen oloisena. Chris odotteli lyhyen hetken, että Gabrielkin ilmiintyi paikalle ja lähti sitten kohti auroriosastoa. Vastaan käveli pari tuttua, joita Chris tervehti. "Jotkut vanhemmat ministeriöläiset taitavat tuntea jokaisen ministeriön työntekijän. Meidän tulee lähinnä oltua tekemisissä oman osaston ja taikavahinkojen ja -katastrofien työntekijöiden kanssa. Silloin tällöin tapaa muitakin kun on jollain tehtävällä, mutta työ merkeissä tuskin koskaan tulee tavattua kaikkia", Chris jutusteli lämpimikseen, aurorien päämajan ja sen kahvihuoneen lähestyessä.

Kahvihuoneesta löytyi kahvia vielä, onneksi. Chris laski kissan lattialle ja sulki kahvihuoneen oven niin, ettei se pääsisi harhailemaan osastolla mielin määrin. Hän kaatoi kahteen kuppiin kahvia ja leijutti pöydälle maitoa ja sokeria. Pullia pöydällä jo olikin. Ennen kuin istahti alas, Chris otti vielä kaapista pienen kulhon ja päästi siihen vettä kissaa varten. Chris nosti jalkansa vastapäiselle tuolille ja maistoi kahvia. "Äh, Bob on taas ollut keittämässä kahvia", Chris sanoi irvistäen.