Sweet taste of liberty

(Huhtikuun haastepeli, joten kuka tahansa mukaan!)

30.7.1991, tiistai, n. klo 20

Korkeiden punaisten korkokenkien kärki pilkisti Vuotavan noidankattilan ovenraosta, ja sen perässä sisään astui pitkä ja solakka nainen, joka oli pukeutunut yksinkertaiseen mustaan mekkoon. Dominiquen hiukset olivat korkealla nutturalla, josta hiussuortuvat karkailivat vapaasti sieltä täältä. Muutama katse kääntyi Dominiquen perään, kun nainen käveli itsevarmasti baaritiskille. Arki-illaksi Vuotavassa noidankattilassa oli reilusti porukkaa. Tilattuaan baarimikolta lasillisen ranskalaista valkoviiniä illan aloitukseksi, Dominique istahti korkealle jakkaralle katselemaan ympärilleen. Hän piti omasta ylhäisestä yksinäisyydestään siinä määrin, ettei aikonut tänä iltana alkaa puhumaan kenellekään oma-aloitteisesti. Dominique nopealla vilkaisulla nähnyt yhtään tuttua, joten hän pystyi rauhassa seurailemaan ja arvioimaan kanssaihmisten tekemisiä.

Dominique ei varsinaisesti välittänyt siitä, että hänen ympärillään kävi vilskettä, kun velhot ja noidat tilailivat tiskiltä juomiaan. Suurin osa paikallaolevista tuntui viettävän iltaa ystäviensä kanssa melko rauhallisissa merkeissä. Toisin kuin monet muut, jotka joivat pelkkää kermakaljaa, Dominique ei siitä huolehtinut, että seuraavana päivänä joutuisi töihin. Hänellä ei ollut suunnitelmissa pitkittää iltaansa, vaan ottaa pari lasillista viiniä, ehkä vähän tuliviskiä ja mennä kotiin. Toisinaan oli kuitenkin hyvä tuulettua, ja Dominiquen tapauksessa se tarkoitti välillä useaa iltaa viikossa. Lisäksi hänen työnsä harvoin vaati naisen koko keskittymiskykyä, joten univelkaisenakin se onnistuisi.

//Mä tuun mukaan, käviskö ajaksi vaikka 28.7.1991 ja vaikka klo 17. etp?//

Wallace päätti töiden jälkeen mennä Vuotavaan noidankattilaan. Kotiinkaan ei ollut mitenkään kiirettä, koska Giana oli mennyt erään tupatoverinsa luokse muutamaksi päiväksi ja tulisi takaisin vasta parin päivän päästä.
Wallace meni tiskille, jossa vanha kunnon Tom puuhasteli. "Terve Tom. Ottaisin omenaliköörin", Wally sanoi ja pian sai juomansa. Hän katsoi ympärilleen, pari työkaveriakin oli paikalla ja Wally heille nosti kättään, mutta ei kuitenkaan liittynyt seuraan, hän kaipasi hieman toisenlaista seuraa.
Kuka sitä jaksaisi rentoutuessaan jutella työasioista?

Wally istuutui erään nuoren naisen viereen, sen kummempia ajattelematta ja hörppi likööriään. "Paljon porukkaa liikkeellä", Wally totesi vieressään istuvalle naiselle, joka oli Wallyn mielestä ihan mukavan näköinen. "On mukava joskus ottaa pieni rentoutumis hetki, keskellä viikkoakin. Muuten palais käämit", Wally jutusteli naiselle. "Olen muuten Wally", hän lopulta sanoi nimensä.

((Jos laitetaan 30.7.1991, kun 28. päivä on sunnuntai. Ja kellonaika vähän myöhemmäksi, kahdeksalta vaikka?))

Dominique oli ristinyt pitkät säärensä ja laittoi ohikulkevat ihmiset väistämään hänen jalkojaan, naisen itsensä istuessa liikahtamattakaan nojaten korkealla jakkaralla baaritiskiin. Muutama ohikulkeva nainen mulkaisi pahasti Dominiquea, joka ei tehnyt mitään sen eteen, että ohi olisi helpompi kulkea. Dominique huomasi silmäkulmastaan, miten hänen vieressään olevalle jakkaralle istahti joku. Mies alkoi jopa puhua, oletettavasti Dominiquella, mutta nainen ei kääntänyt katsettaan miehen suuntaan. Dominique ei ollut erityisen kiinnostunut siitä, miten jonkun hermot eivät kestäisi kokonaista työviikkoa. Sen perusteella mitä Dominique oli silmäkulmastaan ja äänen perusteella päätellyt, kyseessä oli Dominiquea itseään jonkin verran vanhempi ja tuntematon mies. Mies esitteli itsensä, eikä Dominique vieläkään kääntänyt katsettaan, Hän nosti valkoviinilasinsa huulilleen ja sen jälkeen käänsi päätään aavistuksen vieressään istuvaa miestä kohti, joka oli hetki sitten esittäytynyt Wallyksi. "Dom", Dominique esitteli itsensä välinpitämättömästi miehelle. Hän oli hetken ajatellut, ettei reagoisi mitenkään, mutta oli sitten kuitenkin päättänyt, ettei halunnut tänä iltana murskata kenenkään itsetuntoa, vaikka pienet kolaukset egolle olivatkin tavallisia niille, jotka olivat Domin seurassa.

Vilkaistessaan Wallyksi esittäytynyttä miestä kertoessaan oman nimensä, Dominique huomioi, että kyseessä oli tosiaan vähän vanhempi mies, joka oli jo varsin harmaantunut. Istuvan ihmisen pituutta oli hankala arvioida, mutta Dominique arvioi, ettei mies olisi ainakaan häntä pidempi. "Tu sais, Wally kuulostaa aivan pikkupojan nimeltä", Dominique totesi rauhallisesti keskittyen jälleen katselemaan pubin tapahtumia ja siemaisi valkoviiniään. Dominique ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi aikuiset ihmiset käyttivät lempinimiä, kuten Tommy tai Joey, joista selvästi tuli mieleen lapsi.

//Joo käy.//

Nainen sanoi olevansa Dom. Mies naurahti, kun toinen kertoi hänen nimensä kuulostavan pikkupojan nimeltä. "No oikeastaan minähän olen vielä varsinainen pikkupoika", Wally sanoi naurahten, muttei kääntänyt katsetta naiseen. Ei hän kuitenkaan itselleen seuraa sinänsä hakenut, mutta jos tytön saisi mukaan kotiin, niin ei siitäkään haittaa olisi.
Wallace tyhjensi omaa likööriän ja se oli varsin pian loppu. "Saisinko toisen", mies pyysi ja pian hänen edessään oli uusi omenalikööri. Ei miehelle tullut mieleenkään, että kertoisi oikean nimensä. Ei hän vain ajatellut sitä.
Wally kääntyi katsomaan pubiin, joka todellakin oli täynnä, muuan nainen törmäsi Wallyyn ja pyysi anteeksi, mutta Wally näki naisen katseesta, ettei se ollut vahinko. Wally totesi, ettei haitannut, mutta muija odotti selkeästi jotain muuta.

"Yllättävän täynnä tänään", Wally sanoi ja käänsi katseensa takaisin likööriinsä.
Hän katsoi kelloaan, eikä se ollut vasta kuin vähän yli kahdeksan. Huomenna olisi iltavuoro, joten Wallylla oli mahdollisuus vetää vaikka kännit, mikä ei tosin ollut laisinkaan tuon hurmurin tapaista. Hän siemaili vain hieman ja kun se alkoi mukavasti tuntua vasta otsalohkossa, hän osasi sen siihen lopettaa.

Mies totesi olevansa itsekin vielä pikkupoika, ja Dominique tuhahti vähän huvittuneena. Monet olivat sitä mieltä, että Dominique itse käyttäytyi kuin pahainen teini, viettäessään paljon aikaa pubeissa ajattelemattakaan sitä, että suurin osa hänen ikäisistään noidista oli joko uraputkessa tai jo muutaman muksun äiti. Dominique ei siitä välittänyt. Hän oli hyvässä asemassa töissä, eikä kaivannut ylennystä. Perheen perustamista hän ei halunnut edes ajatella, hänestä ei olisi äidiksi. Hetki sitten ohi oli kulkenut nainen, joka oli katsonut Dominiquea todella pahasti. Dominique oli vain nostanut kulmakarvojaan kysyvästi ja antanut naisen kulkea ohi. Nyt, kun samainen nainen oli matkalla takaisin, tämä selvästi tarkoituksella törmäsi Wallyyn. Nainen vilkaisi nopeasti Dominiquea lähtiessään pahoittelujen jälkeen jatkamaan matkaansa. Dominique oli jo huutamassa naisen perään, että saisi kyllä hänen puolestaan viedä Wallyn mukanaan, mutta hän tunsikin olkapäällään pienen koputuksen. Dominique kääntyi ympäri ja vanha baarimikko tarjosi hänelle toisen vastaavanlaisen valkoviinilasin, josta Dominique oli juuri siemaissut viimeiset juoman rippeet. "Herra tuolla nurkassa lähetti tällaisen", baarimikko ilmoitti ja nyökkäsi nurkkapöytää kohden. Dominique tarttui viinilasiin ja kääntyi katsomaan suuntaan, johon baarimikko osoitti. Tumma mies nosti omaa oluttuoppiaan tervehdykseksi Dominiquelle, ja Dominique nyökkäsi miehelle eleettömästi.

Dominique ei jaksanut kiinnostua myöskään tästä nurkkapöydässä istuvasta miehestä. Niinpä hän päätti pitää vähän hauskaa Wallyn kustannuksella. Hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa tutustua mieheen paremmin tai nähdä tätä enää ikinä, joten yhtä hyvin hän voisi saada muutaman hyvän naurun itselleen antamalla miehen kuvitella hetken, että Dominique olisi kiinnostunut. Mies vaikutti niin hyväuskoiselta ja viattomalta, että menisi aivan varmasti Dominiquen lankaan ja Dominique saisi nähdä hämmentyneen ja murtuneen ilmeen hetken päästä. "Alors, tu fais quoi?" Dominique aloitti, tietäen tasan tarkkaan, että puhui ranskaa englannin sijaan. Hetken kuluttua Dominique oli tajuavinaan, että puhui väärää kieltä. "Mitä teet työksesi?" Dominique kysyi, tällä kertaa kielellä, jota Wally todennäköisemmin ymmärtäisi.

Wally ei kiinnittänyt juurikaan huomiota tuohon nuoreen naiseen. Huvia jos on, mutta ei vakavaa. Kun nainen esitti ranskaksi kysymyksen työstä, ei Wally edes hämmästynyt. Tietenkin hän ymmärsi raskaa, sillä ensimmäiset työvuotensa hän oli Beauxbatonsin taikakoulussa. "Je suis un guérisseur. Que faites-vous pour vivre?" hän vastasi, kysyen samalla toisen hommia.
Wallace ei mennyt naisen lankaan, hän tiesi, että tuo vain pelleili.
Olihan hänellä jo ikää sen verran, että elämänkokemusta oli tullut. Myös kokemusta rakkausrintamalla, ilman rakkautta. Itse hän käytti myös joskus samaa tekniikkaa, muka väärää kieltä puhui aluksi. Wally vain hymähti. Hän siemaili likööriään rauhassa ja vilkaisi jälleen asiakkaita.

Dominiquen ilme ei värähtänytkään, kun mies vastasi hänelle ranskaksi. Toki ranska oli suosittu vieras kieli Britanniassa, sitä oli opetettu jopa siinä jästikoulussa jossa Dominique itse oli muutaman vuoden opiskellut. "Guérisseur?" Dominique toisti hymähtäen. Toiset arvostivat parantajia yli kaiken, mutta Dominiquen silmissä se oli työ siinä missä muutkin, aivan saman arvoinen. "Ministère de la Magie", Dominique vastasi turhia enempää selittelemättä työnkuvaansa. Assistentti ei kuulostanut kovin korkea-arvoiselta, vaikka yhtenä Velholiiton edustajan assistenttina Dominiquella oli yllättävän paljon valtaa niin heidän omalla osastollaankin kuin sen ulkopuolella. Dominiquen kannalta oli tosin vain hauskempaa, kun muut ministeriöläiset eivät tajunneet sitä.

Ranskaa äidinkielenään puhuvana Dominique ei voinut olla kiinnittämättä huomiota Wallyn aksenttiin. Siitä toki kuuli, että mies puhui englantia äidinkielenään, mutta ranskalaisnainen poimi siitä myös muuta. "Tu as un accent très... intéressant", Dominique vastasi sävyllä, jota tyhmäkään ei osaisi ottaa kohteliaisuutena. "Beauxbatons?" Dominique kysyi eleettömästi, tuhlaamatta sanoja. Ei Wally välttämättä ollut edes käynyt Beauxbatonsin lähettyvillä, mutta aksentista päätellen mies oli ollut eteläisessä Ranskassa ja miksi muuten velho kävisi siellä, lomamatkalla ei kuitenkaan opittu uutta kieltä. Dominique huitaisi kättään baarimikkoa kohden ja sai paria pikkuisesta laukusta esille kaivettua kolikkoa vastaan jo kolmannen lasillisensa valkoviiniä. Dominique oli vuosien varrella ehtinyt kehittää jo aikamoisen toleranssin alkoholille, varsinkin pienikokoiseksi naiseksi, joten sellainen määrä ei tuntunut vielä missään. Lisäksi seura ei ollut välttämättä sitä, mitä Dominique olisi toivonut, joten viini oli toivottu toinen seuralainen. Ellei Dominique saisi pian jotain hupia irti miehen ärsyttämisestä, hän häipyisi vaikka kurkistamaan, kuka se viinilasin lähettänyt mies nurkkapöydässä oli.

”Juu. Sepäs se”, Wally sanoi, kun toinen kysyi oliko hän parantaja. Ei Wally pitänyt työtään mitenkään erikoisena, mutta piti siitä kuitenkin. Dom kertoi olevansa ministeriöissä töissä, johon Wally vain hymähti. Eipä ministeriöläiset olleet Wally mielestä mitään sen kummempia, useimmat olivat Wallyn mielestä typeriä, muttei hän sitä koskaan julkisesti sanoisi. Dom puhui jotain mielenkiinnosta, johon mies taas hymähti ja vilkaisi toista. Hän katsoi tuota, niin kuin olisi ollut jo naisen lumoissa. Kun nainen kysyi Beauxbatonsista, Wally vain kohahti hartioita ja kertoi ranskaksi, että harjoitteli siellä muutaman vuoden, ennen kuin palasi Lontooseen.

Wallacella oli ihmistuntemusta sen verran, että kyllä hän tiesi, että Dom tahtoi vain leikkiä. Ilmeisesti tuolla oli tylsää. Wally ei kuitenkaan ollut mikään herkkänahkainen ja huumorintajuton aivokääpiö, joten hän saattaisi antaa tuon luullotella, ettei ymmärtänyt naisen olevan vain tylsistynyt ja tarkoituksensa olisi vain ärsyttää ja esittää kiinnostunutta, kunnes voisi nauraa räkäisesti päälle. Wallace kuitenkin aikoi olla oma itsensä. Hän ei nyt kuitenkaan haluaisi sänkyseuraa, oli hän vasta saanut nauttia vuoteessakin, joten suurempaa tarvetta ei olisi.


//pätkää sori//

[Tuun sekottaa pakkaa vähän nyt kun huhtikuun haastepeli kyseessä. 8D]

Se mies, joka oli Domille lähettänyt yhden lasillisen valkkaria, oli naisen kollegoita ja hänen nimensä oli Will McDonnell. Mies ei liiemmin pitänyt ihmispaljouksista saatika sosiaalisista tilanteista ellei sitten niiden muutamien harvojen kanssa. Hän ja Dom olivat tunteneet toisensa jo kouluajoista saakka ja kuolonsyöjyyden ansiosta olleet paljolti tekemisissä sen jälkeenkin.
Will oli kyllä istunut pubissa jo valmiiksi ja nähnyt Domin astelevan sisään, muttei jaksanut kiinnittää naiseen sen suurempaa huomiota. Heidän kaveruutensa perustui lähinnä sille että annettiin toisen olla omissa oloissaan, tehtiin työt yhdessä ja jos piti valita oman nahan ja toisen nahan väliltä.. pelastettaisiin ensisijaisesti se oma nahka. Se oli Willin mielestä enemmän kuin toimiva kaverisuhde ja koska he molemmat olivat samaa mieltä siitä, Dom olikin yksi hänen pitkäaikaisimmista.. No kavereista.

Will oli istunut siellä nurkkapöydässään koko sen illan seuraten ja katsellen tilanteen kehittymistä. Jonkun hänelle tuntemattoman miehen liittyessä Domin seuraan, hän oli hymähtänyt itsekseen ja saanut hyvääkin viihdykettä seuratessaan Domin kiemurtelua miehen seurassa. Valkoviinilasin lähettäminen oli ollut hänestä hupaisaa ja ehkä sen oli tarkoitus toimia jonkinasteisena pienenä apunakin. Se riippui mistä suunnasta asiaa katseli.
Kun Will oli lopulta tylsistynyt siihen ettei kuullut mitä puhuttiin saatika ymmärtänyt oikein kieltä mitä puhuttiin, hän päätti liikkua siitä pöydästään. Hän voisi kerrankin hakea itse juomansa eikä odotella että baarimikko toimisi oma-aloitteisesti.
Will asteli baaritiskille ja ennen kuin Dom huomasi häntä, vei hän kätensä naisen kyljelle ja vetäisi tuota virnistäen kiinni itseensä.
"Dominique Paradis," hän naurahti ja sen enempää ajattelematta antoi leikkimielisen pusun naisen poskipäälle. Sitten hän käännähti katsomaan sitä tuntematonta miestä Domin seurassa.
"Kukas ystäväsi on? En ole tainnut ennen tavatakkaan," hän ojensi vapaan kätensä Wallylle ja päätti kertoa oman nimensä, "Will McDonnell." Tietysti oli typerää kuolonsyöjänä paljastaa oma nimensä ventovieraalle, mutta Will ei omasta puolestaan oikein jaksanut uskoa että mitään meteliä syntyisi vaikka hän nimensä nyt kertoisikin.

((Will! :DD Yllätysvieras!))

Dominique ei selvästikään saanut mitään kunnon huvia itselleen vanhan miehen kiusaamisesta. Dominique oli kääntänyt katseensa hetkeksi baarimikon suuntaan, seuraten miten tämä taikavoimin leijutti isoa kasaa laseja keittiön puolelle. Tarkkaavaisuutensa herpaannuttua muiden asiakkaiden seuraamisesta, Dominique ei huomannut, miten hänen vierelleen pääsi hiippailemaan toinen pubin asiakas. Pian hän tunsikin kyljellään jonkun käden. Säikympi olisi hätkähtänyt, mutta Dominique ei ollut sellaista tyyppiä. Hän toki hämmentyi sellaisesta, kun ei ollut osannut odottaa, mutta tuskin edes hänen parhaiten tuntevat ihmiset huomaisivat sitä. Tämä kyseinen paikalle tullut henkilö tosin ehkä jopa huomaisi Dominiquen hämmennyksen. Se lyhyt hämmentynyt hetki katosi tosin hyvin nopeasti, kun Dominique tunnisti, kuka hänen luokseen oli tullut. Ensimmäistä kertaa sinä iltana Dominiquen kasvoille levisi hymy, kun Will tervehti häntä kutsumalla naista nimellä ja antamalla poskisuudelman. "Will", Dominique vastasi hymyillen. Ranskalaisen tavan mukaan Dominique nousi seisomaan ja jätti Willin toiselle poskelle pienen huulipunajäljen, ennen kuin istahti takaisin jakkaralleen ja risti jalkansa.

Will alkoi kysellä hänen seuralaisestaan ja Dominique hymähti. Mistään ystävästä ei ollut kyse, ja Will tiesi sen varmasti itsekin tasantarkkaan. Mies oli varmasti kurkistellut jostain pimeästä nurkasta ja seurannut, miten Dominique ei ollutkaan saanut viettää iltaa omassa hyvässä seurassaan. Dominique jäi toinen kulmakarva vähän koholla seuraamaan, kuinka Wally reagoisi Willin saapumiseen. Miesparalla ei ollut hajuakaan siitä, että hän oli sillä hetkellä kahden kuolonsyöjän seurassa, vaikka eihän heillä toki ilman johtajaansa ollut enää mitään syytä tehdä mitään. Kyllä se silti saattaisi säikäyttää monen kadulla kulkijan.

Wallace jutusteli harvakseltaan Dominiquen kanssa, vaikka yhteinen kieli olisi varmasti kenelle tahansa muulle voinut olla niin riemastuttava asia, että siitä olisi voitu jutella tunteja. Wally ei kuitenkaan viitsinyt kovinkaan panostaa keskusteluun, sillä tiesi melkotarkalleen mitä tuo nainen ajatteli hänestä.
Kun jostain nurkkapöydästä ilmestyi herra, ei Wally kiinnittänyt siihenkään huomiota, no ehkä suupielet vähän nykivät ylöspäin, kun mies huomasi pienen pienen hämmenyksen Dominiquen olemuksessa, kun tuo sai suukon.
"No ei nyt mikään ystävä, mutta Wally Mayorette", Wallace esitteli itsensä lempinimellä, niinkuin Domillekin. Mitäs sitä virallisuuksia, kun kaikki käyttivät hänestä muutenkin nimeä Wally, tai melkein kaikki, ainakin läheiset.

Mies siemaisi juomansa loppuun ja pyysi jälleen omenalikööriä, se lämmitti mukavasti ja kostutti miehen kurkkua.
Wally vilkaisi kelloa, eikä hänellä ollut mitään kiirettä kotiin, eihän siellä olisi odottavaa tytärtä, kun tuo oli nyt kaverillaan lomailemassa. Mitähän Gianalle kuuluu? Hän ei ole laittanut pöllöpostia muutamaan päivään. Onkohan sillä rämäpäätypyllä kaikki hyvin. Pitäisikin kotona laittaa hänelle pöllöpostia.
Wallyn ajatukset pyörivät tyttäressä, joka oli hänen elämänsä valo. Hän siemaisi liköörilasillisen kerrasta pohjaan ja pyysi uuden, jota hän siemaili taas hyvin maltillisesti.
"Oletteko tekin ministeriössä töissä?" Wally kysyi Williltä, eihän hän tahtonut olla mikään epäkohtelias juntti.

Will ei niinkään tiennyt mitään ranskalaisista tavoista saatika jaksanut kiinnostua, mutta jos niihin kuului suudelmat kauniilta naisilta niin hän oli täysin rinnoin ranskalaisten tapojen kannattaja! Hän virnisti hieman Domille suukon vaihdosta ja kääntyi sitten tämän toistaiseksi tuntemattoman miehen puoleen.
Esitellessään itsensä, Will oli tarjonnut miehelle kättään mutta tuo ei tarttunut siihen mutta kertoi kyllä nimensä. Will nyökkäsi hymähtäen ja veti kätensä pois. Hän ei ollut niitä ihmisiä joille käytöstavat olivat numero yksi, niinkuin useammat kaverinsa eikä hän siksi jaksanut närkästyä tästä kättelykieltäytymisestä. Häntä se enemmänkin huvitti hieman.
"Wally Mayorette," hän toisti ja viittoi baarimikkoa luokseen, "en ole kuullutkaan." Baarimikon tullessa paikalle, hän tilasi itselleen oluen ja tarjosi Domille toisen valkoviinin.

Hetken päästä Wally kysyi häneltä työskentelikö hänkin ministeriössä, jolloin Will vilkaisi hieman Domia ja siirsi sitten katseensa taas Wallyyn.
"No taaavallaan," hän sanoi pohdiskelevaan sävyyn, "jonkinasteista uutta järjestystä velholakiin tässä yritetään ajaa." Hänen sanomansa voisi kukin tulkita miten halusi. Hän ei tarkoituksella sanonut juuta eikä jaata. Tosiasiassahan hän ei ollut töissä taikaministeriössä eikä oikeastaan missään sillä hetkellä. Hän ei kokenut tarpeelliseksi moista sitäpaitsi hänen ainoa tehtävänsä oli löytää herransa ja auttaa tuota palaamaan. Voldemortia tuskin löytyisi Viistokujan pubista, mutta kai sitä sai vapaapäivästä joskus nauttia?
"Mitähän te sitten teette työksenne?" Will kysyi maksaen tilaamansa juomat. Hän joi oluestaan ja soi Domille pienen ilkikurisen virneen, jonka senkin saattoi tulkita monella tapaa. Sitten hän siirsi katseensa taas Wallyyn. Jos hän olisi tiennyt Wallyn työskentelevän Mungossa parantajana, hän olisi ehkä käyttäytynyt aavistuksen nihkeämmin tuota kohtaan. Kyseinen ammatti kun oli ollut hänen unelmansa joskus vuonna käpy ja kirves. Ennen kuin hänen rakas isoveljensä oli vienyt sen unelman häneltä.

Dominique oli jälleen palannut nojaamaan käsivarsiaan takanaan olevaan baaritiskiin seurailessaan tapahtumia. Esittelyt oli hoidettu ja Wally kyseli Willin työstä. Dominique vastasi Willin vilkaisuun, olihan hänen katseensa kiinnittynyt sillä hetkellä pääasiassa tähän nuorempaan mieheen. Dominique epäili, että Will tuskin ilmottaisi olevansa työtön ja miehen vastaus saikin Dominiquen virnistämään vähäeleiseen tapaansa. "Meillä on Willin kanssa hyvin samankaltaiset mielenkiinnonkohteet", Dominique sanoi matalalla äänellään virnistyksen levitessä hetkeksi.

Dominique otti vastaan iltansa neljännen valkoviinilasillisen vilkaisten Williä ja yrittäen sanattomasti välittää kiitoksensa, olihan miehillä keskustelu kesken, kun Will oli kysynyt Wallyn ammattia. Dominique sen toki tiesi, mutta päätti antaa Wallyn itse vastata. Will halusi kuitenkin ilmeisesti itse kysellä Wallyltä, joten Dominique antoi miehen tehdä niin. Kuunnellessaan miesten puhetta, Domin katse oli siirtynyt tutkailemaan pubin muita asiakkaita ja toinen korkokengänkärki oli löytänyt tiensä kulkemaan Willin polvitaipeen ja pohkeen välillä.

Wally nyökkäsi vain, kun Dominique paljasti, että heillä oli Willin kanssa samanmoiset mielenkiinnonkohteet. Mies kuunteli kohteliaana Williä ja kun kysyttiin, hän vastasi: "Parantaja Pyhässä Mungossa."
Wally huomasi sivusilmällä, että nainen oli siirtynyt Willin kanssa läheisempään suhteeseen ja suupielet nykivät jälleen kohti korvia. Omenalikööri tuntui varsin mukavalta ja ohimolohkossa ja hän kulautti taas hieman kurkkuunsa. Hänen katseensa harhaili pubissa ja hän huomasi erään tuttunsa ja nyökkäsi tuolle. Miehen olo oli ehkä hieman haikea, kun hän taas ajatteli tytärtään. Olisi ollut niin mukavaa, jos tuo odottaisi häntä kotona. Olisi saanut rutistaa tuon syliinsä ja tietää, että oma pikku paviaani voisi hyvin, mutta kyllä Wally osasi nauttia myös siitä rauhasta, jonka Gianan poissaolo oli antanut asunnon ylle. Toki mies kuunteli samalla tarkalla korvallaan, josko hänelle puhuttaisiin. Hän oli vuosien aikana huomannut, että hänen korvansa oli ihmissuteuden myötä tulleet tarkemmiksi ja saattoivat poimia ihan pientä supinaakin selkeästi.

Domin puhuessa, Will vilkaisi tuota ovelan hymyn kera ja naurahti hieman. Heidän yhteiset mielenkiinnonkohteensa kyllä tiedettiin ehkä laajaltikin, mutta heidän tätänykyä yhteinen seuralaisensa ei sitä tainnut tajuta. Tai jos tajusi niin sitten tuo oli vain hullu jäädessään kahden kuolonsyöjän kanssa iltaa viettämään. Joten suurella todennäköisyydellä miesparka ei ollut tietoinen seuransa todellisesta laadusta.
Saadessaan vastauksen kysymykseensä, Will hymähti hieman ja nosti tuopin huulilleen. Pohdittuaan hetken, hän vastasi:
"Isäni oli Mungon parantaja," hän vastasi, "ja veljeni on kai edelleen." Luulisi tämmöisen tiedon kiinnostavan jopa Wallyä, joka ei muuten tuntunutkaan enää olevan kovin kiinnostunut Domista tai hänestä. Tietenkin tilanteen tunnelma oli varmasti muuttunut huomattavasti hänen väliintulonsa jälkeen, mutta ei noiden kahden välit kovin lämpimät olleet ennen häntäkään olleet.. Mitä hän nyt saattoi nurkkapöydästä käsin tulkita.

Tuntiessaan kosketuksen polvitaipeessaan, Will siirsi katseensa Domiin ja virnisti pienesti. Tämä ilta taisikin saada juuri vähän mielenkiintoisemman käänteen. Silmäkulmastaan Will huomasi Wallyn liikahtavan tuolillaan ja kääntäessään katseensa mieheen, hän juuri sopivasti näki tuon nykivät suunpielet jopa siinä baarin hämärässä.
"Mikähän herra Mayorettea noin hymyilyttää?" hän kysyi rupattelevaan sävyyn kuin ei olisi ollut tietoinenkaan Domin jalkatyöstä.
Niin.. Wally ei tosiaan tainnut olla tietoinen heidän kuolonsyöjyydestään, mutta toisaalta eivätpä hekään olleet tietoisia miehen susipuolesta. Kuu oli kuitenkin juuri viime viikolla kääntynyt pienenemään, joten miehen susipuolesta ei olisi tarvinut kantaa huolta vaikka he olisivat asiasta tienneetkin. Susi ei ollut vaarallinen, toisin kuin kuolonsyöjyys ja heille joka päivä oli täysikuu jos he niin halusivat.

[Ei nyt tarvi mitään alkaa muuttelemaan jos ei halua/jaksa/viitsi, mutta Trisja; Giana ei todennäköisesti ole koulussa vielä 30.7. koulut alkaa 1.9. Mut tosiaa ei tarvi alkaa mitään muuttelemaan kun ei noi ajatukset vaikuta mitenkään Domiin tai Williin.]

Dominiquea ei erityisesti kiinnostanut Willin perhehistoria. Ei heillä ollut varsinaisesti tapana keskustella perheistään, ja Dominique henkilökohtaisesti ei yleensä edes halunnut puhua perheestään yhtään kenellekään. Dominique vilkaisi nopeasti vasenta kättään, jota oikeasti koristi pimeänpiirto. Se oli nyt peitetty huolellisesti, niin että käsi näytti aivan tavalliselta. Dominique oli aina joutunut piilottelemaan piirtoa ollessaan töissä, koska siitä olisi tyhmempikin tajunnut, että hän oli yksi niistä joka komennutti ministeriöläisiä. Muutaman kuukauden Azkabanin reissun ja maineensa puhdistamisen jälkeen hänen ei ehkä olisi ollut välttämätöntä peittää sitä, kertoa vain sen muistuttavan ajasta jolloin hän ei pystynyt itse päättämään tekemisistään. Oli kuitenkin kaikkien, tai no lähinnä Dominiquen itsensä kannalta, parasta että piirto pysyisi piilossa, vaikka pimeyden lordi olikin kadonnut. Dominique ei ollut täysin vakuuttunut siitä, että Voldemort oli kadonnut täysin. Siitä huolimatta hän ei ollut Azkabanissa vietetyn ajan jälkeen aktiivisesti yrittänyt löytää Voldemortia, vaan oli yrittänyt jatkaa elämää normaalisti, mutta pitänyt tarkkaan vahtia siitä, että pieninkään uutisenpoikanen Voldemortin paluusta ei menisi ohi.

Will kysyi Wallyn hymyilemisestä ja Dominiquekin käänsi katseensa vanhempaan mieheen, jonka kasvoilla tosiaan oli käväissyt jokin hymyntapainen. Will yritti selvästi jatkaa siitä mihin Dominique oli lopettanut, eli yrittää saada jotain hupia irti miehestä. Arki-ilta aiheutti sen, että pubin asiakasmäärä oli jo laskemaan päin. Suurin osa oli varmasti menossa seuraavana päivänä töihin, ja yksi olut kavereiden kesken sai vaihtua perheen luokse palaamiseen. Dominique oli tyytyväinen, että hänellä ei ollut ketään kertomassa, koska täytyisi palata kotiin. Dominique tyhjensi viinilasinsa jälleen. Hän käännähti baarimikkoa kohti laskien lasin tiskille. "Yksi tuliviski vielä, kiitos. Saisiko herroille olla jotain?" Dominique ilmoitti baaritiskin takana häärivälle miehelle ja kääntyi sen jälkeen kysymään seurassaan olevilta miehiltä toiveita juomien suhteen. Dominiquen olisi vain kohteliasta tarjota Willille juoma, olihan tämä maksanut niitä Dominiquelle jo kaksi. Dominique antaisi Wallyn luultavasti maksaa oman juomansa, eihän tämäkään ollut tarjonnut Dominiquelle mitään.

[hups... Eiku niihän mää kirjotin sen sillon alussa sinne kaverilleen... Hyvä ku huomautit, muutan sen ajatuksia.]


Wallace harkitsi jo vakavasti kotiinpäin menoa. "Ahaa, olenkin tainnut tavata kumpaisenkin", Wally sanoi kiinnostuneella äänellään. Hän muisti ainakin saman sukunimen omaavia.
Häntä huvitti, nuo selvästi pitivät häntä idioottina, tietenkin Wally tiesi, että nuo kaksi olivat kuolonsyöjiä, hän oli ollut parissa oikeudenkäynnissä mukana, joissa Willin nimi oli tullut ilmi. Yhteisistä mielenkiinnonkohteista Wally ei mitään sanonut, nyökkäsi vain pienesti päätään.

Kun Dominique tilasi juomaa myös herroille, Wally nosti kätensä ja sanoi: "Kiitos vain, minulle riittä." Mies nousi baarijakkaralta ja kuiskasi hiljaa: "Tiedättekö sen lastenlaulun. Yksi pieni kuolonsyöjä marssii näin Voldemortin perässä, tuhoo päin...Ja nappasi sitten kaverinkin mukaan." Wallace ei tosiaankaan tiennyt Dominiquen kuolonsyöjyydestä, mutta Willistä hän oli varma.

//Mä päätän tylsänä tähän. Mutta kiitti tuhannesti kivasta pelistä.//

Will hymähti hieman Wallyn sanoessa tavanneensa sekä hänen veljensä että isänsä, muttei jatkanut aiheesta sen enempää. Hän ei jaksanut alkaa pilaamaan hyvin alkanutta iltaansa vain ajattelemalla veljeään ja Mungoa. Hänellä oli parempaakin tekemistä tänään ja seurakin oli sen kaltaista ettei sitä nyt murjottamaan tarvinut alkaa!
Domin kysyessä saisiko heille olla jotakin, Will kulautti tuoppinsa tyhjäksi ja tilasi itsekin tuliviskin kerran Dom nyt oli tarjoamassa. Hän olisi kai muutenkin tilannut seuraavan juoman ihan pikapuolin tuopin tyhjentyessä uhkaavasti.
"Kiitos," Will sanoi Domille saatuaan paukkunsa ja oli jo hörppäämässä siitä kun Wally äkkiä alkoi lurittelemaan jotain muka kovinkin hauskaa lorua kuolonsyöjistä. Willin ilme oli lähes tulkitsematon hänen tuijottaessaan miestä, joka samassa katosi paikalta ennen kuin sitä ehti reagoida mitenkään. Will tuijotti hetken tyhjää baarijakkaraa ja huokaisi sitten siirtäen katseensa Domiin.
"Etkö vihaakkin niitä hetkiä elämässä kun sun vain täytyy tappaa joku," hän mutisi muta virnisti hieman. Kuten sanottua, ei hän jaksanut alkaa murjottamaan tai riehumaan tänään. Sitäpaitsi tästä Mungon parantajasta oli ollut ihan kiitettävästi hupia. Vaikka ei Will pilkkaa tulisi sulattamaan niin helposti vaikka nyt tälle lorulle naureskelikin. Kyllä hänen täytyisi herra Mayorette jostain etsiä ja näyttää kenen kanssa tuo nyt luuli leikkivänsä. Hänelle ei auottu päätä ilman seurauksia.
"Yksi pieni kuolonsyöjä.." hän naurahti ja tyhjensi viimein sen tuliviskinsä.

[Oletan että Wally edellee kaikkoontu tosta pois kerran lopetit pelin? Jos olen väärässä niin viskatkaa yksärillä!]

Wallylle ei juoma enää kelvannut, joten Dominique maksoi ainoastaan kahdesta tuliviskistä. Saatuaan omansa hän maistoi sitä vähäsen, tuntien mukavan polttelevan tunteen valuvan tuliviskin mukana alaspäin. Wally ilmoitti lähtevänsä, ja lähtiessään kuiskutti Dominiquelle ja Willille jotain, mikä sai naisen tyrskähtämään naurusta. Hän oli onnekas, kun suussa ei sillä hetkellä ollut tuliviskiä, sillä se olisi purskahtanut ulos nenästä, ja tuliviski ei ollut mukavan tuntuista nenästä. Dominique voisi sen suhteen puhua kokemuksesta.

Wally oli ehtinyt lähtemään ulos jo ennen kuin kumpikaan pubiin vielä jäävistä kuolonsyöjistä ehti sen enempää reagoida, mitä nyt Dominique oli nauranut mokomalle lorulle. Oli varsin uskaliasta alkaa uhittelemaan kummallekaan heistä, ja kuten Dominique oli jo arvannutkin, Will tuskin jättäisi asiaa siihen. Sitä Dominique ei osannut edes arvata, että mistä Wally olisi keksinyt sen, että Will olisi kuolonsyöjä. Dominique oli kuitenkin heistä kahdesta se, joka oli Azkabanissakin käynyt, vaikka tosin oli virallisesti puhdistettu kaikista syytteistä, kiitos puhtoistakin puhtaimpien vanhempiensa. Dominique hymähti myöntävästi Willin toteamukseen Wallysta. Dominique ei olisi uskonut, että vanha parantaja olisi uskaltanut moista sanoa suoraan Willille. Eikä tuo siitä seurauksitta varmasti pääsisikään. Dominique nosti jälleen tuliviskin huulilleen. "Ei olisi tuosta tyypistä uskonut", Dominique totesi maistellen rauhallisesti tuliviskin makua. "Tosin eipä tainnut tajuta, miten tyhmästi teki. Idiootti", Dominique jatkoi ja hymähti huvittuneena. Dominique tyhjensi Willin mallin mukaan viskilasin ja laski sen baaritiskille. Hän kääntyi takaisin Willin suuntaan pyöritellen vaaleaa hiuskiehkuraa sormiensa ympärillä. "Mikä on illan suunnitelma? Parantajajahtia vai?" Dominique kysäisi mieheltä virnistäen vähän. Loppuiltaa olisi turha heittää hukkaan, nyt kun Dominique oli löytänyt jopa sellaista seuraa, joka hänelle hyvin kelpasi.

Will naurahti Domin pohtiessa miten Mayorette oli niin uskaliaaksi ruvennut ja kohautti hartioitaan. Ei hänkään tiennyt. Eikä hän sinänsä tiennyt sitäkään miten mies nyt oli keksinyt että hän on kuolonsyöjä! Ei hän sitä tietenkään kovin suuresti peitellyt, mutta ei toisaalta kyllä huudellutkaan. Hänellä ei ollut mitään intoa joutua Azkabaniin, joten joskus matala profiili oli ihan hyvästä. Mutta ei hän nyt suurta haloota jaksanut ottaa siitä että joku parantajatyyppi tiesi kuka hän oli. Saattoihan olla että hänen veljensä oli mennyt lavertelemaan asioista, jotka eivät tuolle kuuluneet pätkääkään..
"Noooh.. Omatpa ovat hautajaisensa," Will naurahti Domille ja nousi sitten istumaan siihen baarijakkaralle, jonka Wally oli jättänyt tyhjäksi poistumisellaan. Hän oli ehkä hieman tyytyväinen itseensä.. Olihan hän tullut kolmantena pyöränä (niin sanotusti) ja häätänyt tämän ensimmäisen miesehdokkaan tiehensä vieden selkeästi tuon paikan nyt kun hän oli vienyt tuon tuolinkin. Ei hullumpi illan aloitus!

Domin kysymys hänen suunnitelmistaan sai Willin naurahtamaan hieman ja tilaamaan täyttöä viskilasiinsa.. ja samalla Domillekin, koska miksei?
"Se vähän riippuu," hän vastasi ovela virne kasvoillaan, "jos mulle on tiedossa tänään jotain parempaa seuraa kuin vanhat parantajasedät niin ehkä jätän parantajatapaamiset myöhemmälle.." Hän vilkaisi Domia merkitsevästi, maksoi uudet juomat ja nappasi lasinsa siitä baaritiskiltä.

Dominique naurahti ja nyökkäsi jälleen, kun Will totesi Wallyn vain järjestävän omia hautajaisiaan. Niinhän se tosiaan taisi olla. Dominiquen lasi täyttyi ilman, että naisen täytyi itse tehdä asian eteen mitään ja jo ennen kuin hän oli ehtinyt kaipaamaan toista lasillista. Hän nyökkäsi kiitokseksi ja jäi kuuntelemaan Willin vastausta kysymykseensä. Vastauksen loputtua, Dominique tarttui viskilasiin ja vastasi Willin ovelaan virneeseen kohottamalla toista kulmaansa ja vähintään yhtä ovelalla virnistykselle. Ennen kuin hän sanoi mitään, kolmasosa viskilasin sisällöstä katosi Dominiquen kurkusta alas. "No, yrität selvästi juottaa mut humalaan, joten pian tästä tytöstä ei ole ainakaan parantajajahdissa apua, d'accord?", Dominique totesi. Ei hänkään sentään loputtomiin pystynyt juomaan ilman että alkoholi alkoi vaikuttaa. "Taidat tänään joutua viettämään iltasi pelkän assistentin kanssa", Dominique jatkoi jäljitellen kovinkin pahoillaan olevaa äänensävyä. Dominique käänsi katseensa Willistä pubin muihin asiakkaisiin hetkeksi. Siellä täällä oli vielä ihmisiä juttelemassa toistensa kanssa pöytien ääressä. Alkuiltaan verrattuna paikka oli jo aika tyhjä. Dominique tyhjensi kerralla lasinsa ja palasi katsomaan Williä. "Voin tarjota parempaa viskiä, jos tulet kylään", Dominique ilmoitti Willille. He molemmat tiesivät, mihin tämä keskustelu oli menossa, joten Dominique ei enää jaksanut pitkittää sitä, vaikka toisaalta se olisi voinut olla hauskaakin.

Will katsoi Domia kovinkin yllättyneenä ja viattomasti naisen syyllistäessä häntä humalaan juottamisesta. No.. Ehkä se oli ollut taka-ajatuksena siitä lähtien kun hän oli huomannut Domin astelevan sisälle pubiin, muttei hän sitä nyt tietenkään myöntäisi naiselle! Vaikka tuon katseesta päätellen, Dom tiesin sen jo ilman että hän myönsi sitä. Mutta sehän teki tästä vain kiinnostavampaa.
"No enkai minä nyt hienoa neitiä humalaan juottaisi," Will kuitenkin puolustautui virnistäen ja nojasi kyynerpäillään baaritiskiin takanaan. Se mitä parantajajahtiin tuli, hän ei siihen ryhtyisi tänään. Hänellä olisi koko elämä aikaa etsiä käsiinsä Wally Mayorette ja jos kerran kyseinen herra tunsi hänen veljensä, luultavasti Lukekin tietäisi miltä osastolta Mayoretten ehkä löytäisi.. ja saattaisi ehkä vahingossa lipsauttaa moisen tiedon hänelle.
Domin kommentti assistentin kanssa ajan viettämisestä sai Willin taas siirtämään katseensa naiseen ja hän hymähti muka kovinkin.. tyytyen kohtaloonsa.
"No jos ei parempaa ole tarjolla niin kai mun sitten täytyy," hän sanoi tietäen Domin ymmärtävän tämän sortin huumoria. Kaikille naisille ei moista läppää kannattanut lähteä heittämään, mutta oli siinä etunsa että oli tuntenut toisen vuodesta käpy ja kirves saakka.

Domin saatua lasinsa tyhjäksi, nainen meni aika häikäilemättömästi asiaan ja ilmoitusluontoisesti kutsui Willin luokseen. Will kohautti hartioitaan ja tyhjensi lasinsa. Illan suunta oli sillä sekunnilla kyllä merkitty niin selkeästi että kuka tahansa sen olisi voinut huomata.. Ja no sitähän tässä oltiin kai kokoajan enemmän tai vähemmän suunniteltukin.
"No mitenkäs minä noin hyvästä tarjouksesta voisin kieltäytyä," hän totesi nousten ylös baarijakkaralta ja suunnaten sitten Domin kera ulos pubista ja jo katuvalojen täyttämälle Viistokujalle. Hän herrasmiehenä laski Domin edellään ovesta pihalle ja soi baarimikollekin pienen kiittävän nyökkäyksen ennen kuin ovi kalahti kiinni heidän perästään.

Willillä ei oikeastaan ollut itsellään vakituista asuntoa, koska hän liikkui tavallaan niin paljon. Tai kyllä hän päällisinpuolin Lontoossa majaili, mutta ei silti pitänyt ajatuksesta että hankkisi yhden tietyn kämpän itselleen. Hän ei pitänyt ajatuksesta että aurorit keksisivät hänen olinpaikkansa ja se vaara oli suurempi jos hänellä oli oma asunto. Niinpä hän kierteli typerien jästien hotelleja ja aamuisin vain unohdutti virkailijan jottei tuo muistaisi hänen yöpyneen hotellissa. Hän ei jaksanut muistaa koska viimeksi olisi maksanut hotellihuoneesta jos koskaan.
"Eiköhän kaikkoonnuta?" hän ehdotti päästyään baarista pihalle ja ojensi käsikynkkäänsä Domille. Turha sitä oli lähteä kävelemään Domin kämpälle kun sitä saattoi vain käyttää velhojen oikeuksia hyödykseen. Domin tartuttua hänen käteensä, hän hoiti kaikkoontumisen ja pian he ilmestyivät jo Domin asuttaman kerrostalon sisäpihalle.

Dominique ymmärsi Willin huumorintajua ja tiesi kyllä hyvin tarkalleen, että hänen ammatillaan, jos ministeriössä työskentelyä nyt sellaiseksi voisi kutsua, ei ollut pienintäkään merkitystä Willille. Oli melkein jopa hupaisaa, miten hyvin Will ja Dominique toisensa tunsivat siihen nähden että heillä ei ollut tapana kertoa salaisuuksiaan tai muutenkaan keskustella kovin syvällisistä asioista.
Dominiquen ei tarvinnut erityisesti Williä suostutella mukaansa. Kaksikko suuntasi ulos pubista ja jalkakäytävälle sen ulkopuolella. Will leikki herrasmiestä päästämällä Dominiquen edellään ulos ovesta ja vielä jopa tarjoutumalla ilmiintymään. Kyllähän mies tiesi mihin oltiin matkalla, joten Dominique tarttui tämän käsivarteen vastaten myöntävästi kysymykseen kaikkoontumisesta.

Hetken kuluttua Dominique oli kotipihallaan ja horjahti vähän. Kaikki se juotu alkoholi oli kuitenkin jo hieman vaikuttanut, ja lisäksi Dominique keikkui monen sentin korkuisilla koroilla. Dominique kaivoi pienestä laukustaan avaimet ja päästi Willin sisälle ovesta. Hän johdatteli miehen hissiin ja painoi nappulaa päästäkseen korkeimpaan kerrokseen. Hississä Dominique nojasi seinään ja naputti sormellaan hissin seinää. Hissit saivat Dominiquen aina vähän hermostuneeksi, mutta koska hän asui talonsa korkeimmassa kerroksessa, hän ei ainakaan aina jaksanut kiivetä portaita. Kuului pieni kilahdus ja hissin ovet aukesivat rappukäytävään, jossa ei ollut kuin yksi ovi. Dominique avasi oven ja astui kattohuoneistoonsa. Hän potkaisi korkokengät jalastaan ja lyheni heti monta senttiä. Dominique ei jäänyt osoittamaan Willille naulakkoa tai muutenkaan katsomaan vieraansa perään, vaan käveli suoraan olohuoneeseen olettaen, että Will seuraisi perässä.

Olohuoneessa Dominique otti heille lasit ja pullon viskiä kaapista. "Otatko jäitä?" hän kysyi Williltä samalla kun avasi kaapin sisällä olevan laatikon, jonka sisällä oli taialla jäädytettyjä jääpaloja. Omaan lasiinsa Dominique pudotti muutaman jääpalan. Kaadettuaan molempiin laseihin juotavaa, Dominique laski toisen laseista sohvapöydälle Williä varten ja suuntasi itse istumaan vaalealle sohvalle suuren ikkunan viereen lasinsa kanssa. Pimenevä Lontoo avautui Dominiquen silmien edessä, kun hän katseli ulos ikkunasta maistellen viskiään, joka tosiaan oli ainakin Dominiquen mieleen enemmän kuin Vuotavan noidankattilan tarjoama. Tapaaminen parantaja Mayoretten kanssa oli jäänyt vähän vaivaamaan Dominiquen mieltä. Hän epäili, että kyseisestä tyypistä saattaisi vielä olla jotain haittaa. Sillä hetkellä Dominique kuitenkin yritti työntää ajatukset vanhasta miehestä pois mielestään ja keskittyä nykyiseen seuraansa. "No, mitä sun elämään kuuluu?" Dominique kysäisi, tietäen että olisi turha odottaa mitään pitkää selostusta siitä, mitä Will oli elämällään tehnyt. Tuskinpa mies oli mitään kovin erikoista edes tehnyt.

Heidän ilmestyttyään sisäpihalle, Will käveli hieman Domin jäljessä ovelle ja jäi sitten odottelemaan että tuo saisi oven avattua. Siinä samalla odotellessaan, hänen katseensa kiersi heitä ympäröivissä pimeissä ikkunoissa. Jotenkin hän oli luonnostaan niin epäluuloinen ettei olisi edes yllättynyt jos joku olisi kytännyt heitä jostain, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Dom saikin sen oven pian auki ja hän asteli tuon perässä rappukäytävään ja sitä kautta hissiin.
Will ei kiinnittänyt mitään huomiota Domin hermostuneisuuteen ja jos olisi kiinnittänyt, hän olisi kyseenalaistanut noidan hissipelon. Mitä pelottavaa hisseissä oli jos olit noita? Jos näille jästien vekottimille jotain tapahtuisi, sitä voisi vain kaikkootua ja se siitä.
Oikeaan kerrokseen päästyään, heitä vastassa oli vain yksi ovi mutta eipä sekään enää Williä suuremmin yllättänyt, jos oli koskaan yllättänyt.

Sisälle päästyään, Will riisui takkinsa ja kenkänsä ja seurasi sitten aika tottuneesti Domia olohuoneen puolelle.
"Kyllähän sinä sen tiedät," hän vastasi pienen virneen kera Domille ja niinpä nainen tiputti hänenkin viskiinsä pari jääpalaa. Will katseli hetken ympärilleen, nappasi sitten sen hänelle jätetyn lasin ja asteli Domin sohvan luo jääden hetkeksi seisoskelemaan ja katselemaan.. huoneistoa, näkymiä, Domia. Mitä sitä nyt katsellaan koskaan.
Domin kysyessä jäitä, Will laski katseensa naiseen ja naurahti hieman. Hän istahti tuon viereen ja heitti kätensä sohvan selkänojalle. Hän ei uskonut että nainen haki häneltä mitään kunnon vastausta, koska tuo varmasti tiesi ettei hän antaisi sellaista. Tämä päätös taisi olla molemminpuolinen.
"Kai mulle ihan hyvää," hän vastasikin, "hauska mies baarissa, hyvää seuraa baarin jälkeen ja.. oikein mainiota viskiäkin itseasiassa joten kyllä, hyvää kuuluu. Entäs neiti Paradisille?" Hänen kysymyksensä oli varmasti aivan yhtä turha kuin Dominkin tai jos nainen yllättäen jotain alkaisi avautumaan, se olisi todellakin yllätys. Mutta kaipa sitä piti hieman rupatella kun ei oltu nähty taas hetkeen.

Dominiquen katse oli kiinnittynyt katselemaan ulos ikkunasta, ja moni olisi varmaankin ajatellut, ettei nainen kuunnellut ollenkaan mitä hänen kysymykseensä vastattiin. Eihän vastaus loppujen lopuksi kertonut paljoakaan Willin elämästä sillä hetkellä, eikä se ollut Dominiquelle yllätys. Willin kutsuessa Mayorettea hauskaksi mieheksi, Dominique kohotti toista kulmakarvaansa hieman ja hymähti. Olihan miehen ärsyttäminen ollut hupaisaa, mutta ei hän itse miestä ollut ajatellut kovin hauskana. Vastakysymyksen kohdalla Dominique käänsi katseensa takaisin Williin. Dominiquea huvitti, miten Will kutsui häntä neidiksi, mutta toki hänen tittelinsä olikin neiti. Ei hän silti itseään erityisen neitimäiseksi tuntenut. "Sitä samaa, sitä samaa. Eli ihan hyvää kaiketi", Dominique vastasi yhtä kattavasti kuin Willkin. Eihän hänen elämässään mitään erityistä ollut tapahtunut moneen vuoteen. Sitä samaa se oli päivästä toiseen, mitä Dom nyt toisinaan keksi itselleen jotain arjesta poikkeavaa tekemistä. Siitä Willin ei kuitenkaan ollut tarpeellista tietää, eikä miestä varmasti edes kiinnostanut.

Dominique heilutteli paljaita varpaitaan hajamielisesti samalla kun siemaili viskiään. Polttelevan tunteen kadottua Dominiquen suusta, nainen nousi ylös ja laski tyhjän lasinsa sohvapöydälle. Dominique astui muutaman askeleen ikkunan äärelle. Niin kylmä ja välinpitämätön kuin hän ehkä luonteeltaan olikin, niin hämärä, valoista täyttyvä Lontoo oli näky, joka kiehtoi Dominiquea suunnattomasti. Siksi hän oli aikoinaan valinnutkin juuri tämän kattohuoneiston, näkymän vuoksi. Pienen hetken kuluttua Dominique käännähti nopeasti. "Joko riittää rupattelu?" hän kysyi suorasukaisesti. Eihän kaksikko ollut varsinaisesti mitään rupatellut, mutta olivat he nyt sentään kuulumiset vaihtaneet, jos mitäänsanomattomat vastaukset voisi kuulumisiksi laskea.