Guess how much i love you?

Tuntiessaan rutistuksen kädessään, Leticia vilkaisi käsiä nostaen sitten katseensa Rabastaniin. Hymy tuon kasvoilla sai hänen suunpielensäkin hieman nykimään ja miehen sanat olivat huojetavia kuulla. Olihan se toisaalta väärin Rabastanilta edes pyytää häntä harkitsemaan puolen vaihdosta, mutta toisaalta niin oli häneltäkin kieltäytyä. Hän pystyisi sentään olemaan perheensä kanssa ja lapsella olisi isovanhemmat.. ja isovanhemmilla lapsenlapsi. Se ettei hän olisi kuolonsyöjä, tarkoitti sitä ettei Rabastanilla tulisi ehkä koskaan olemaan ketään kenelle kertoa lapsesta. Paitsi Rodolphus. Mutta toisaalta tilanne olisi sama myös toisinpäin.
"Kyllä me jotain keksitään," hän sanoi Rabastanille. Hän ei ajatellut mitä tapahtuisi jos sodassa kävisi jonkinlainen suuri käänne suuntaan tai toiseen. Hän ei haluaisi nähdä Rabastania Azkabanissa ja toivoi että se voitaisiin joskus välttää. Mutta vielä vähemmän hän halusi ajatella sitä, mitä tapahtuisi jos Voldemort nousisi kokonaisuudessa valtaan. Ei hänellä kai suurempaa vaaraa puhdasverisenä olisi, mutta ei sitä koskaan tietäisi. Toisaalta jos niin kävisi, hänelle ei annettaisi paljon muita vaihtoehtoja kuin tavallaan vaihtaa puolta. Ei hän alkaisi kapinoimaan, koska vauva olisi tärkeämpi.

Leticia oli hiljaa hetken ja katseli pienen hymyn kera merelle. Sitten hän mitään sanomatta nousi sen verran että pääsi kapuamaan Rabastanin syliin ja kietoi sitten kätensä miehen ympärille. Hän huokaisi hiljaa ja painoi ohimonsa tuon ohimoa vasten.
"Eikai sulla ole kylmä?" hän kysyi hetken päästä.

Jotain keksittäisiin aina varmasti. Asioiden murehtiminen ennen aikaisesti oli kuitenkin aivan turhaan. Sitten jos ja kun ongelmia tulisi eteen.. yritettäisiin ne ratkaista silloin. Nyt kaikki kuitenkin vaikutti ihan hyvältä joten pitäisi vain olla onnellinen siitä ja toivoa, ettei mitään tapahtuisi ihan heti.

Heidän välilleen laskeutui taas hiljaisuus. Mikä ei kyllä ollut yhtään haitaksi.. ei se ollut mikään painostava hiljaisuus jonka aikana kumpikin yrittäisi kovasti keksiä sanottavaa. Letician siirtyessä hiekalta hänen syliinsä laski mies kätensä tuon ympärille ja pudisti pienesti päätään kysymyksen kuullessaan.
" Ei ainakaan enää", hän vastasi ja kietoi kätensä hieman paremmin Lettyn ympärille kääntäessään katseensa merelle. Sillä hetkellä hän ei olisi kyllä voinut enää yhtään onnellisempi olla.