Herra Lestrangen keittiössä

[Rabastan mukaan!]

30.4.1997, keskiviikko

Se päivä oli oikeastaan Rodolphukselle kuin mikä tahansa muukin päivä paitsi että aurinko paistoi ja ulkona oli vallan kaunis sää. Hän oli itseasiassa jopa paremmalla päällä kuin normaalisti, mikä oli ehkä aavistuksen hämmentävää. Hänelle päivä oli kuitenkin mitä normaalein. Joku ulkopuolinen toisaalta olisi varmasti tukehtunut iltapäiväkahviinsa jos olisi nähnyt tämän niin kammoksutun kuolonsyöjän siinä tilassa.
"Mitä hittoa.." mies mutisi itsekseen ja kääntyi taas katsomaan keittokirjasta ohjeita niinkin suuressa hommassa kuin pihvin paistossa. Tämä oli ehkä vielä ihan uskottavaa jopa siltä pelätyimmältä kuolonsyöjältä, mutta se että miehellä oli yllään valkea ränsistynyt essu, se vesitti kaiken uskottavuuden mikä hänellä oli.
"Isäntä, isäntä.. Kyllä Rähjä voisi laittaa ruokaa," piipitti nöyristelevä kotitonttu hänen jaloissaan ja kumarsi syvään.
"Mene pois, tonttu," Rodolphus sanoi katsahtaen kotitonttua, joka kiirehti kumartamaan ja poistui käskyn saatuaan keittiöstä. Rodolphus käänsi katseensa takaisin siihen pannuunsa ja puulastalla yritti kääntää pihviään. Kaipa siitä syötävää tulisi. Toisella levyllä paistuivat lohkoperunat, joita hän sillä välin yritti käännellä jotteivät ne palaisi.

Rabastanin hypähtäessä ulos takasta kipitti häntä vastaan heti surkean oloinen kotitonttu joka kuitenkin kumarrellen tervehti häntäkin. Keittiöstä kantautuva ruuan tuoksu ja kotitontun pois kipittäminen eivät kyllä sopineet yhtään yhteen. Yleensä sitä vahdittiin ruokaa keittiössä eikä jossakin muualla.
Kun hän keittiöön kuitenkin pääsi odotti siellä aikamoinen yllätys. Rodolphus essu päällään kokkaamassa ruokaa itse itselleen. Eipä hän ollut tainnut koskaan nähdä veljensä valmistavan ruokaa.
" Mikäs nyt on kun sä itse laitat ruokas? Eikä Rähjän kokkaukset enää kelpaakaan", Rabastan kysyi nojautuessaan keitiön tasoa vasten ja kurkki hieman mitä pannuilla oikein olikaan paistumassa.
" Näyttää kyllä ihan syötävältä. Paista mullekkin tommonen", hän käskytti ja nappasi kaapista jo yhden sijasta kaksi lautasta jotta saisi varmasti myös ruokaa. Rabastan kattoi nopeasti pöydän ja istui sitten alas odottelemaan, että ruoka saataisiin lautasille asti. Täytyihän sitä nyt päästä maistamaan kun Rodolphus kerrankin jotakin ruokaa oli päättänyt ruveta laittamaan.

Kuullessaan Rähjän tervehtivän jotakuta olkkarissa, Rodolphus vilkaisi hieman hyllyjen ohi ja huomasi veljensä saapuneen. Hän huokaisi hieman itsekseen tajutessaan miltä näytti, muttei alkanut siitä halootakaan nostamaan. Mutta kyllähän veljen ilmeen näkeminen olisi ollut ihan maksamisen arvoinen juttu. Harvoin häntä kuitenkaan siinä tilassa näki!
"Äh, mulla on tylsää!" Rodolphus vastasi Rabastanin kysymykselle kuin mikäkin pahainen pikkupoika, joka oli kyllästynyt leikkimään samoilla leluilla. Niinhän se oikeastaan osittain olikin. Ja toisekseen Voldemortilta ei ollut tullut hänelle viime aikoina mitään ihmeempää käskyä, joten hän oli käytännössä tylsistynyt.
Rabastan kommentti hänen kokkauksistaan sai Rodolphuksen hymähtämään hieman ja veljen käskyn käydessä, hän mulkaisi tuota ilmeellä, joka kysyi oliko tuo tosissaan.. Mutta pyäräytti sitten silmiään ja päätti että kai hän voisi. Olihan hänellä pari pihviä siinä, koska samassa pakkauksessa ne olivat tulleet. Niinpä ensimmäisen pihvin paistuttua kypsäksi, hän heitti sen lautaselle ja aloitti toisen parissa.

Siinä meni hetki, mutta Rodolphus sai kuin saikin ruuan valmistettua ilman että poltti mitään! No toisaalta eihän tämä ollut hänen ensimmäinen kokkauksensa vaikka ensimmäisen kerran kokkailuista jäikin kiinni. Bellatrix ei ollut koskaan varmaan koskenutkaan tämän talon uuniin ja Rähjän kokkaukset kieltämättä kävivät välistä turhan pitkäveteiseksi. Vaikka eihän Rodolphuksella paatuneena murhaajana ollut sydäntä sanoa tontulle että tuon ruuat olivat tylsiä. Tonttuparka vielä tappaisi itsensä ja kukas häntä sitten passaisi?
"Sä saat tän kylmemmän," hän sanoi Rabastanille heittäessään sen ensin paistetun pihvin tuon lautaselle ja sen jälkimmäisen suoraan pannulta itselleen. Hän kippasi vielä perunat puoliksi molempien lautaselle ja tiputti itten paistinpannun tiskialtaaseen. Hän nappasi jääkaapista ketsuppipullon ja täytti itselleen vesilasin ennen kuin istui pöytään.
"Bon appétit", hän sanoi tarttuessaan haarukkaan ja veitseen. Eikä pihvi nyt pahemmalta maistunut vaikka reunoista ehkä aavistuksen palanut olikin.

Olihan se tylsyyskin syy, mutta eipä hänellä ainakaan koskaan vielä ollut niin tylsää ollut että olisi itse alkanut ruokaa laittamaan! Rodolla toisaalta oli paremmat varusteet ja keittiö ruuan laittamiseen kuin hänellä... eikä hän nyt edes ollut kotona niin paljoa, että ehtisi tylsistyä ja päättää ryhtyä kokiksi.
Ruuan valmistuttua iskettiin hänen lautaselleen se pihveistä ensin valmistunut ja oikein kivasti jo jäähtynyt. Ainakin se näytti vähemmän palaneelta kuin Rodolphuksen joten hän oli hiljaa ja iski vain haarukkansa pihviin kiinni.
" Ihan hyväähän tää on", Rabastan sanoi pureskellessaan pihvistään palasia ja yllättävä kyllä ruoka oli oikein maistuvaa. Mihin hän ei kyllä olisi vielä hetki sitten uskonut, mutta ilmeisesti Rodolphuksella oli jotakin salaisia taitoja.
" Kyllä susta hyvä kotirouva vielä tulee", hän kehuskeli laskettuaan pihvinsä taas hetkeksi lautaselle ja siirtyessa maistelemaan perunoitakin. Parastahan tässä ateriassa oli tietenkin se että Rodolphus ei ollut mennyt väsäämään mitään hirveää salaattia muun ruuan kylkeen. Moiset rehut yleensä onnostuivat vaan pilaamaan hyvän ruuan.

Rabastanin kehuessa hänen sapuskojaan, Rodolphus hymähti ja mussutti itse sitä omaa pihviään. Tottakai hänen sapuskansa olivat hyviä! Pitihän hänen jotenkin elättää itsensä ja tosiaan, Rähjän sapuskat olivat joskus hieman turhan tylsiä. Ei sillä ettäkö pihvi ja perunat nyt mikään maailman jännittävin ruokalaji olisi.
Tajuttuaan että hänellä oli yhä se essu päällään, Rodolphus laski pihvin ja syömävälineet alas ja aukoi sitten solmun selästään.
"Niin tulee," hän vastasi nielaisten ruuan suustaan ja vetäen sen essun päänsä yli pois päältään, "paras kaikista." Onneksi hän oli huumorimiehiä ja varsinkin Rabastanin pikku ärsytys-yritykset lähinnä naurattivat häntä. Heidän veljessuhteensa nyt tuntui välistä perustuvan toiselle naljailulle.
"No.. Mitäs sulle?" hän kysyi hetken päästä jatkettuaan sitä ruokailuaan, "oletko sä taas majapaikkaa vailla kun tänne suuntaat.." Hän virnisti hieman. Hän arveli että tähän päivään mennessä olisi jo ehkä aika sopivaa vähän vitsailla siitä tosiasiasta että Rabastan oli eronnut siitä syyttäjäneidistä ja oli taas yksinelelijä. Toisaalta kyllä sitä saattoi olla yksinelelijä vaikka olisi naimisissakin. Hän jos joku sen tiesi.
Mutta eipä hän taas tiennyt sitä, miksi Rabastan oikeasti oli tänään hänen luokseen saapunut. Muuta kuin syömään hänen ruokansa.

" En ole", Rabastan vastasi lyhyesti hänelle esitettyyn kysymykseen. Rodolphus ei tosiaan tiennyt vielä sitäkään, että hän oli puhunut Lettyn kanssa ja sopinut asiat. Viimeksi kun he olivat Rodon kanssa nähneet oli hän ilmoittanut vain, ettei enää koskaan halunnut nähdä Leticiaa ja kaikki olisi ohitse.
" Mä tulin muuten vaan katsomaan veljeäni. Iski hirvittävä ikävä", hän jatkoi ja kohotti virnistäen katseensa Rodolphukseen samalla kun kurotti itselleen vesikannun. Ehkä siitä virneestä jo saattoi päätellä, että hän tosiaan ollut tullut sen takia, että halusi vain katsella veljensä naamaa.
" Oli mulla ihan asiaakin", Rabastan kertoi ja leikkasi haarukkansa sivua käyttäen taas palasen pihvistä irti ja nakkasi sen suuhunsa, " .. mä tapasin Letician ja kaikki on taas hyvin. Jatketaan taas vaarallista elämäämme salaillen tätä suhdetta kaikilta!". Ei siinäkään tietenkään ollut kaikki mitä hän oli tullut kertomaan, mutta ehkä sitä voitaisiin syödä ennen kuin hän sanoisi mitään. Ettei Rodolphus vain purskauttaisi vesiään pitkin pöytää. Ei sitä kuitenkaan ihan joka päivä tultaisi sedäksi.

"Ooww.. Vai tuli pikkuveikalle ikävä," Rodolphus sanoi melkein lässyttäen Rabastanin kerrottua suuresta, ylitsepääsemättömästä ikävästään.. Jonka olemassaoloon Rodolphus ei tietenkään uskonut pätkääkään. Ja koska hän ei uskonut siihen, ei tullut oikeastaan kovinkaan yllätyksenä se että Rabastanilla oli muutakin asiaa. Rodolphus oli toisaalta odottanut jotain ihan muuta kuin mitä mies kertoi, koska kaikki oli tosiaan viitannut siihen ettei Rabastan palaisi sen naisensa luokse. Ei ainakaan sen erään ryyppyreissun jälkeen, jolloin mies oli komennuttanut jonkun teinin hukuttautumaan järveen.
"No.. Sehän on hienoa?" Rodolphus kysyi hieman epäillen, mutta huvittunut päänpudistus kertoi kyllä hänen olevan ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kyllähän hän Rabastanille toivoi kaikkea parasta, vaikkei sitä ehkä aina osannut näyttääkään. Ja se nainen ei ollut tehnyt Rabastanille mitään muuta kuin hyvää ja nämä pari kuukautta, jonka nuo olivat olleet erossa.. Olivat kyllä varmentaneet sen ajatuksen. Jos Rabastan ei olisi palannut yhteen Mayerin kansa, hänen viskikaappinsa olisi luultavasti tyhjentynyt ennen aikojaan ilman että hänellä itsellään olisi ollut mitään osuutta siihen.
"Mitä sä luulet että Mayer tykkää ajatuksesta että istut siinä kertomassa tämän mulle?" hän kysyi hetken päästä heitellen perunoita suuhunsa, "se teki aika selväksi ettei halua mun olevan teidän kanssa missään tekemissä ja kyllähän mä sen ymmärrän." Ja hän todellakin ymmärsi! Eikä hän halunnut rikkoa antamaansa lupausta missään muotoa ja se että Rabastan nyt jostain syystä istui siinä kertomassa tästä hänelle, se tuntui juuri siltä kuin hän olisi sotkeutumassa taas noiden asioihin vaikkei todellakaan tarkoittanut sitä.

Leticiahan se oli hänelle luvan antanut kertoa. Ei tosin ihan tästä, mutta samallahan se tämäkin asia meni... ja kun se olisi kaikessa tapauksessa ollut ihan selvää kunhan hän saisi kaiken muunkin kerrottua veljelleen.
" Se anto luvan kertoa", Rabastan sanoi katse perunoissaan ja napsi niitä lautaselta suuhunsa.
" Ehkä se kuitenkin hieman tykkää susta vaikka ootkin tommonen hurja ja kamala kuolonsyöjä". Rabastan laski haarukan kädestään ja nosti katseensa taas takaisin veljeensä. Hän oli luullut sen olevan niin helppoa. Kertoa vain vauvasta, mutta ei se kuitenkaan ollut. Rabastan kun ei yhtään osannut arvata mikä Rodolphuksen reaktio tulisi olemaan kun asian tuolle paljastaisi.
" Kahvia?", hän ehdotti ja sauvansa heilautuksella laittoi pannun leijailemaan liedelle sen täytyttyä vedellä. Kahvin siinä itsekseen valmistuessa seurasi Rabastan pannua hetken katseellaan samalla kun naputteli pöydän pintaa sormillaan.
" Musta tulee isä."

Rodolphus nauroi hieman Rabastanin ehdottaessa että ehkä Mayer piti hänestä siitäkin huolimatta että hän oli kuolonsyöjä. Vaikka se nainen nyt Rabastanista pitikin niin tuskin tuo silti yleisesti kuolonsyöjistä piti ja hän epäili hyvin, hyvin vahvasti ettei tuo pitänyt varsinkaan hänestä. Naisen muut Lestrangekokemukset Rabastania lukuunottamatta kun eivät tainneet olla mitään kovin mieltä ylentäviä. Varsinkin kun tuo oli ilmeisesti tavannut paitsi hänen isänsä, myös Bellatrixin.
Kahviehdotukselle Rodolphus nyökkäsi vain ja keskittyi sitten tuhoamaan loputkin niistä perunoitaan ja pihvinjämistään. Tosin se mitä Rabastan seuraavaksi päästi suustaan, oli saada hänet tukehtumaan siihen viimeiseen perunalohkoon. Olisi sekin kaiken jälkeen ollut tapa lähteä täältä! Kuolla nyt perunalohkoon.
"M-mitä?" hän älähti pyytäen Rabastania toistamaan mitä tuo nyt ikinä olikaan sanonut. Hän oli kyllä kuullut, mutta tieto ei oikein ollut ehtinyt tajuntaan saakka.

Rodolphuksen reaktio oli aika pitkälti juuri sellainen kuin hän oli kuvitellutkin. Veden pärskimisen sijaan tuo meinasi vain tukehtua.
"Leticia on raskaana... joten musta on tulossa isä", Rabastan toisti katse veljessään ja olihan tämä aikamoinen uutinen. Olihan se ollut hänellekkin joten miksei siis Rodolphuksellekkin.
" Tän mä oikeastaan sain kertoa, mutta ajattelin ensin kertoa sen että kaikki on hyvin Letician kanssa", Rabastan sanoi ja siirtyi hieman sivuun kun kahvikupit leijailiva pöytään ja pian perästä pannu joka kaatoi heille kummallekkin kupillisen.
Rabastan lisäsi oman kahvinsa sekaan hieman maitoa ja siinä juomaansa sekotellessaan ei hän voinut kuin hieman naurahtaa veljensä ilmeelle.
" Näytät niin kovin yllättyneeltä. Ihankun se muka ei olisi normaalia kuolonsyöjän ruveta perustamaan perhettä ministeriön syyttäjän kanssa".

Rodolphus ei osannut muuta kuin tuijottaa Rabastania tuon toistaessa asiansa. Tai kääntämällä sen ehkä hieman pidemmin muotoilluksi ja siten kai jossain määrin elkeämmäksi. Hän ei kuitenkaan osannut ihan samantien lähteä prosessoimaan tätä tietoa, koska no.. Olihan se uutinen! Ja kaiken tämän salailun ja sodan keskellä vieläpä!
Rabastanin mainittuakin siitä kuinka oli muka normaalia tämä heidän toudunsa, Rodolphus lopulta tuhahti hieman epäuskoa tuhahduksessaan.
"No normaalia tosiaan!" hän sanoi ja pudisti hieman päätään tehden tilaa niille lenteleville kahvikupeille ja pannuille. Sen sijaan että olisi vieläkään osannut sanoa mitään, hän nappasi sauvansa ja pian kaapista lenteli jotain Rähjän valmistamia keksejä pöytään.
"Isä?" hän toisti lopulta ja naurahti hieman, "No.. Onnea nyt sitten." Mitä hänen odotettiin sanovan tai tekevän? Tottakai hän oli onnellinen siitä syystä että velipoika oli perustamassa perhettä. Kuka tahansa veli olisi iloinen siitä asiasta.. Mutta nyt oltiin sodasa. Rabastan ja Leticia olivat jo nyt hyvin heikoilla jäillä varsinkin kun heidän isänsä, joka tosin nyt oli unohdutettu, oli saanut selville noiden touhuista. Ja McDonnell tiesi noista!
"Anteeksi nyt, mutta.. Miten te aiotte tästä nyt sitten.. selvitä?" hän kysyi osaamatta oikein muotoilla asiaansa oikein, "tai tarkoitan siis.. Hienoahan tämä on, mutta miten te salaatte vauvan olemassaolon? Eikai se ole.. mahdollista.." Niin. Kai hän taas oli huolissaan Rabastanin terveydestä ja.. Kai samalla jo hieman oman veljenlapsensakin terveydestä. Sellainenhan hän oli eikä voinut sille mitään, vaikka toisinaan olisi ehkä halunnutkin voida.

Rabastan nyökkäsi hieman onnitteluja saadessaan eikä voinut estellä sitä hymyä nousemasta kasvoilleen. Kahvipannun leijailtua takaisin paikoilleen vetäisi Rabastan sen oman kahvikuppinsa hieman lähemmäs. Rodolphuksen kysellessä miten tästä nyt oltiin ajateltu selvitä ja muuta kohautti Raba hieman olkiaan. Hän tiesi kyllä, että tilanne oli mitä huonoin lasten hankkimiselle, mutta eipä tätä oltu suunniteltu!
" Samaan tapaan kuin ennenkin", hän vastasi katse kupissaan , mutta nojautuessaan tuolinsa selkänojaa vasten nosti hän katseensa taas takaisin Rodolphukseen.
" Miten kukaan siitä vauvasta edes saa tietää? En mä usko, että kukaan ketä meidän kimpussa on ollut... - Will lähinnä nyt - saa koskaan tietää asiasta. Ei siitä missään lehdissä ajateltu kuuluttaa", Rabastan sanoi ja joi hieman kupistaan. Ministeriössä tietysti pyöri nykyään kuolonsyöjiä, mutta niistä ketä siellä sattui olemaan ei kukaan tiennyt hänestä ja Leticiasta joten tuskin nuo välittäisivät mitään jos sattuisivat kuulemaan jonkun syyttäjän saaneen vauvan.
" En mä ajatellut kuljetella sitä mukanani ja ilmoittaa muille, että ' katsokaa kaikki! vauva! Mä olen sen isä'. Vauva asuu Letician kanssa ja mä.. mä käyn siellä silloin kun mä voin", Rabastan selvitti. Eipä hän saanut asioita kuulostamaan kovinkaan hehkeältä, mutta hän oli tyytyväinen siihen, että pääsisi edes joskus käymään.

Rabastanin vastatessa "Samaan tapaan kuin ennenkin", oli Rodolphuksen pakko naurahtaa.
"Vai niin.. Onkos teillä sitten useampiakin vauvoja jossain?" hän kysyi virnistäen, mutta vakavoitui sitten kuitenkin.
Rabastanin selitettyä noiden toimintatapoja hieman paremmin, Rodolphus kuunteli ja nyökkäili miehelle. Eipä noiden elämä nyt kovin hehkeältä tosiaan kuulostanut, mutta nyt kun Rabastan asian ilmaisi näin niin kyllä hän ehkä uskoi noiden pärjäävän. Oikeastaan hänen mieltään kaiveli vain yksi asia.
"No juurikin McDonnell se mua tässä huolettaa," hän sanoi Rabastanin lopetettua, "sen miehen tuntien sen päässä voi naksahtaa koska vaan ja sitten tiedä.. mitä se tekee.." Hän vaikeni ajattelemaan asiaa hetken. Ei hänkään uskonut että McDonnell nyt mitään vauvoja alkaisi tappamaan, mutta mitä jos tuo keksisi vaikka.. hyökätä Mayerin kimppuun?


[Metri 8D]

Will oli selvästi ollut se huolenaihe Rodolphuksen mielessä. Eipä asioista kukaan muu nyt enää tiennyt. Tai tiesi.. liiankin moni! Mutta ainoastaan Will oli sellainen joka saattaisi tehdä jotakin harkitsematonta. Hän luotti ,vjopa siihen Letician aurori kaveriin enemmän kuin Williin. Olihan se mies jo kertalleen, ei vaan kahteen kertaan onnistunut melkein sotkemaan hänen elämänsä täysin.
" Siinäs yrittää jotakin", Rabastan hymähti, " se jääkin sitten sen viimeiseksi yritykseksi saada aikaan yhtään mitään. Jos se vielä kerrankin tulee lähellekkin Leticiaa tai sitä vauvaa mä pidän huolen, ettei se mies kykene taikomaan enää koskaan". Hän ei voisi koskaan tappaa Williä, koska Voldemort ei siitä ilahtuisi. Olihan herra jo käskenyt heitä pysymään erossa toisistaan, mutta mikäli Will olisi niin typerä ,että päättäisi kokeilla vielä kertaalleen onneaan olisi hän valmis saamaan Voldemortin vihat niskaansa. Jos siis ei saisi keksittyä mitään hyvää syytä sille, että oli taas kerran otettu yhteen.
" Mä pidän kyllä huolen molemmista", hän sanoi ja joi taas hieman kahvistaan. Niin hän oli kai Lettyllekkin aikoinaan luvannut monesti ja miten olikaan käynyt? Nyt hän kuitenkin pitäisi sen lupauksen.

Rodolphus nyökkäsi hieman ja katsoi Rabastaniin tuon uhotessa kuinka Will ei taikoisi enää mikäli tuo vielä koskisi Leticiaan tai vauvaan. Hän huomasi olevansa samalla kannalla Rabastanin kanssa, vaikkei asia hänelle oikeastaan kuulunut mitenkään. Tai no nyt kaikki tuntui taas kuuluvan jotenkin hänelle, koska hänestä oli tulossa setä ja Rabastan oli kertonut tämän kaiken hänelle.
Pieni hymynkare kohosi Rodolphuksen kasvoille Rabastanin sanoessa pitävänsä huolta molemmista.
"Hyvä," hän kommentoi ja joi kahvistaan lähinnä jottei hänen tarvitsisi heti sanoa mitään muuta. Hän katsahti Rabastania uudestaan ja hymähti hieman. Hän oli edelleen huolissaan McDonnellista, mutta hän ei voinut sille mitään. Rabastanin näkeminen siinä niin tohkeissaan ja jotenkin niin.. Eri valossa. Tuosta oli oikeasti tulossa isä!
Äkkiä Rodolphus kumartui pöydän yli ja pörrötti veljensä tukkaa sen, mitä nyt ehti ennen kuin Rabastan väisti häntä. Hän nauroi.
"Isä!" hän älähti uudestaan nyt enemmän ilahtuneempana vaikkakin edelleen yllättyneeä, kuin hetkeä aikaisemmin.
"Voi saakeli minkä menit tekemään," hän sanoi pyöritellen huvittuneesti päätään, "joko te tiedätte kumpi se on?"

Rabastan ei jaksanut murehtia Willistä sen enempää. Jos jotakin tapahtuisi niin hän tietäisi jo mitä tehdä. Ennen kuin mitään vaaraa mistään kuitenkaan oli, ei hän halunnut liikaa murehtia. Willistä ei ollut muutenkaan kuulunut nyt mitään joten hän saattoi hyvin olettaa, ettei tuo olisi enää sekaantumassa hänen elämäänsä sen kummemmin.
Kahvit juotiin siinä melkein hiljaisuudessa, mutta yllättäen Rodolphus kurotti sekoittamaan hänen hiuksiaan ja mies älähti hieman. Hymy nousi kuitenkin taas Rabastanin kasvoille ja pian hän jo työnsikin veljensä käden muualle. Ei ollut kivaa kun jo ennestään aina sekainen pehko olisi vain enemmän sekaisin!
Rodolphuksen kysyessä mahtoivatko he jo tietää kumpi se vauva olisi tapitti mies hetken hölmönä veljeään. Ei hän ollut edes kysynyt Leticialta sellaista!
" Mä luulen, ettei sitä voi vielä tietää..", Rabastan kuitenkin vastasi vaikka tietenkään nyt ollut siitä niin varma.

Rabastan ei tiennyt kumpi se vauva nyt tulisi olemaan, mistä Rodolphus oli ehkä hieman pettynyt.
"Okei.. No kerro sitten kun tiedätte," hän sanoi ja tyhjensi sen kahvikuppinsa. Hän nousi ja viskasi kuppinsa sinne tiskialtaaseen paistinpannun seuraksi. Hän ei kyllä tiskaamaan alkaisi vaikka maailma räjähtäisi! Se olisi Rähjän homma nyt ja aina.
Äkkiä Rodolphus tunsi tutun polttavan tunteen käsivarressaan eikä hänen tarvinut edes vilkaista piirtoaan tietääkseen mitä se tarkoitti.
"Ah, lopultakin!" hän sanoi kääntyen ympäri, "isännällä on jotain tehtävää mulle." Hän nappasi tuolin selkänojalta päällystakkinsa ja viskasi sen ylleen.
"Onnea nyt vielä ja pitäkääkin juttunne salassa ettei mun tarvi puuttua asioihin," hän virnisti ja tietäen kuinka paljon Rabastan sitä inhosi, pörrötti vielä vähän tuon päätä ennen kuin sitten huikkasi heipat ja kaikkoontui paikalta. Täysin tyytyväisenä kaikkeen, mitä oli kuullut. Rabastan jos kuka ansaitsi perheen, vaikka vähän salainen perhe olisikin.

[Olkoon tämä tässä paitsi jos haluat vielä vastata. 8D]