Sam's little helper

3.5.1992, perjantai

Siihen aikaan aamusta Viistokuja oli melko hiljainen. Liikkeitä vasta availtiin ja ne harvat mitkä jo siihen aikaan olivat auki ,eivät olleet ehtineet vielä saamaan kovinkaan paljon asiakkaita. Liam oli harvemmin itsekkään siihen aikaan aamusta liikkeellää, mutta kun kerrankin sattui vapaapäivä niinkin hienolle ja aurinkoiselle päivälle oli hän päättänyt lähteä heti herättyään liikkee ja käydä nauttimassa aamukahvinsa Viistokujalla. Ja mikäs sitä olisikaan parempi paikka kuin Rose Bakery.

Liam oli jo tarttumassa liikkeen oveen kun joku tuli ulos sylissään lämpimiä eväitä töihin vietäväksi. Hän nyökkäsi vanhemmalle noidalle vain tervehdykseksi ennen kuin kiiruhti sisään kahvilaan joka ainakin vielä oli melko tyhjä. Joku sentään oli näyttänyt ennen häntä ehtineen aamukahville.
Liam nyökkäsi tervehdykseksi tuollekkin samalla kun istui alas ja yritti kuikuilla missä kahvilan omistaja mahdollisesti olisi.
" Nätti aamu. Varmasti tulossa todella kaunis päivä", vanhempi velho oman kahvinsa äärestä totesi.
" Niin varmasti.. kunhan nyt ei vain alkaisi satamaan. On sitä vettä jo ihan tarpeeksi saatukkin", Liam vastasi kääntäessään hetkeksi katseensa mieheen.

Sam vilkuili kelloa jatkuvasti. Hän kipitti ympäri keittiötä järkyttävällä kiireellä. Hänellä ei ollut aikaa edes juoda omaa aamukahviaan ennen aamuruuhkaa. Layla oli saanut lohikäärme rokon ja joutunut jäämään kotiin. Sam ei ehtinyt hankkia ketään avukseen ja odotti kauhulla jo koko päivää, jonka hän saisi viettää sinkoillen ympäriinsä. Toki hän käytti paljon enemmän taikoja, mikä hänestä vähensi hieman kyllä kaiken laatua, sillä Sam mielellään teki itse taikinan käsin ja niin edelleen.

Nyt pieni noita astui ulos keittiöstä, tajuttuaan, että ovikello oli soinut jo muutama minuutti sitten. "Huomenta, jos odottaisitte vielä hetken", Sam puhui korkean piirakka vuoren takaa, jota hän kannatteli ilmassa sauvallaan ja alkoi lennättämään piirasia ympärilleen. Hän oli kaikessa hössäkässä sotkenut poskeensa hillo ja jauhoteviirunkin. Ei todellakaan se Sam joka yleensä hääräsi kahvilan tiskillä. Kun hän vihdoin kerkesi tiskille hän huomasi, kuka uusi asiakas oli.
"Liam! Kuinka ihanaa nähdä sinua!" Sam sanoi vilpittömän iloisesti ja kurkotti tiskin yli antaakseen velholle nopean halauksen.
"Mitä saisi olla, kahvin lisäksi?" noita kysyi hymyillen. Hän tunsi miehen toimittamiensa juttujen vuoksi. Hän piti pitkästä miehestä kovasti. Tuon kanssa oli aina mukavaa turista ja kun Sam tajusi, ettei siihen ollut aikaa, hän oli melkein surullinen. Hän kuitenkin piti hymynsä ja katsoi kirkkain silmin velhoa sekä autuaan tietämättömänä tahroista ja pikku hiljaa käryävästä piirakasta uunissa.

Keittiöstä ilmestyi pian piirakkapino ,jonka perässä saapui myös kahvilan omistaja. Ilmeisesti sitä oli hieman kiirettä, koska yleensä joku oli aina valmiina tiskin takana palvelemassa mahdollisia asiakkaita. Eipä se odottaminen Liamia kuitenkaan haitannut ja hän huikkasikin vain ,ettei ollut mikään kiire.
Samin saatua piirakat hoideltua ja huomattua hänet sai mies ennen kahviaan nopean halauksen ja pienesti hymyillen tervehti naista nyt kunnolla.
" Jos mä vaikka otan tuota piirakkaa", mies sanoi osoittaen yhtä niistä omalle paikalleen leijailleista piiraista. Koskaan ei ollut liian aikaista piirakalle! Ei varsinkaan silloin jos piirakat sattuivat olemaan varmasti koko Lontoon parhaat.
" Sulla näyttää olevan hieman kiirettä", Liam sanoi siinä odotellessaan kahvia ja piirakkaansa. Yleensä Rose Bakeryssä hääräsi Layla Samin kaverina, mutta nyt näytti siltä että Sam olisi ollut pyörittämässä kahvilaa yksin.
"... missä Layla on? Eikai vain ole sattunut mitään?", hän uteli ja kiitteli saadessaan kahvikupposen eteensä. Keittiöissä kun saattoi sattua ihan mitä vain! Kaikkine veitsien ja uunien kanssa.

Halaukset lämmittivät aina Samin mieltä. Hän oli kuuluisa piirakoista ja lämpimistä halauksista. Hän ei pelännyt koskea ihmisiä.
"Hyvä valinta, ei liian makeaa aamupalaksikaan", Sam totesi ja kutsui piirakan luokseen, leikkasi siististi palan ja lähetti sen takaisin matkoihinsa. Sam osasi olla nopea, mutta ei ollut hänen tapaistaan käyttää taikoja niin moneen asiaan.
"Oh, minä olenkin", Sam sanoi hymyillen ja laski Liamin eteen höyryävän kupin kahvia sekä piirakan. "Layla on sairaana, ei mitään vakavaa, muttei hän voi vain olla tänään töissä. Eikä huomennakaan. En ehtinyt yön aikana hankkimaan ketään tuuraajaa, joten pitää nyt hetken jopa keskittyä pyörittämään kahvilaa", Sam sanoi hymyillen, kunnes hän alkoi haistamaan palaneen käryä.
"Piirakka!" hän älähti ja juoksi keittiöön nopeasti. Hän repäisi uunin luukun auki ja nappasi piirakan uunista. Vuoka oli tuli kuuma ja poltti noidan kättä ohuen pyyhkeen läpi, jolloin vuoka räsähti lattialle Samin kirkaistessa samalla kivusta. Noita jupa huudahti: "voi merliinin haisevat kalsarit!" Se oli Samilta rajua kiroamista, jos mikä.

Sam juoksi nopeasti liottamaan kättään kylmässä ja koetti samalla muistaa mihin hän oli edellisen palovamman jälkeen tunkenut salvansa. Layla oli saattanut laittaa sen johonkin turvaan, mutta noita ei nyt kuollakseen muistanut mihin ja lisäksi ikävästi kirvelevä käsi esti selkeän ajattelun. Hän varmaan seivästäisi itsensä johonkin vielä tämän päivän aikana. Hän ei pärjäisi ilman Laylaa.

Laylalle ei onneksi ollut sattunut mitään sen pahempaa, mutta oli se Samin oma tilanne ei vaikuttanut kovin hyvältä. Kun piti yrittää sekä palvella asiakkaita, että ehtiä touhuamaan keittiössäkin... siinä saisi kyllä juosta tiskin ja keittiön väliä koko päivän! Keittiöstä pian kantautuva palaneen käry ajoikin Samin takaisin keittiön puolelle ja lusikka suussaan kurotti Liam kuikuilemaan naisen perään.
Räsähdys ja huuto saivat Liamin hieman hätkähtämään ja kiskaisemaan lusikan suustaan. Hän vilkaisi velhoon joka oli liian keskittynyt aamun lehteen, ettei tuo ollut tainnut kuulla yhtään mitään. Sen enempiä odottamatta laski Liam lusikan lautasen reunalle, kiersi tiskin taakse ja pujahti keittiöön jossa häntä odotti lattialla levällään oleva vuoka ja tuhoutunut piirakka.

" Onneksi se vanha velho oli liian keskittynyt jonkin mielenkiintoisen uutisen lukemiseen tai se olisi saattanut säikähtää äskeistä", Liam sanoi loitsittuaan sotkut lattialta ja asteltuaan Samin luokse.
Hanan yläpuolella olevan kaapin päällä näytti olevan hyvässä säilössä purkki salvaa juuri palovammoja varten. Sen kummempia kurottelematta edes nappasi Liam purkin itselleen ja ojensi sitten Samille hieman huvittuneena. Miten mikään niin tärkeä tavara edes päätyi niin korkealle kun sitä tarvittaisiin yleensä äkillisesti, jolloin ei olisis aikaa hakea itselleen mitään minkä päällä seistä.
" Mulla on tänään vapaata töistä. En mä varmasti voi Laylaa korvata mitenkään, mutta ehkä mä voisin jotenkin olla avuksi täällä, ettei sulla olisi niin kauhea kiire", Liam huomasi äkkiä ehdottavansa.

Liam ilmestyi keittiöön juuri kun Sam oli saanut kylmää vettä käteensä. Noidan silmissä oli muutama kivun kyynel, mutta muuten hän oli kunnossa.
"Hyvä, maineeni olisi voinut mennä sen siliän tien", Sam totesi hymyillen jo hieman. Häntä harmitti palanut käsin ja se, ettei hän millään muistanut missä pieni purkki oli. Liamin käsi nousi kaapin päälle helposti siinä, missä Sam olisi saanut kiivetä pöydälle, ja mies piteli kädessään pientä purkkia, jonka Sam oli itse valmistanut. "oih... kiitos", Sam sanoi ottaessaan purkin vastaan. Hän kiersi korkin auki, jolloin ilmoille tuli mintun omainen tuoksu. Hän siveli voidetta käteensä, mutta pysähtyi hetkeksi kuin yllättyneenä Liamin sanoista.
"Oletko varma? Ulkona tulee olemaan kaunis päivä ja täällä on lämmin. Lounas ruuhka ja kaikki..." sam sanoi ja jatkoi itsensä parantamista. Palovamma parani silmissä ja kirvelykin jäi vain muistoksi.
"Minä voin tietenkin korvata aikasi, mutta oletko varma?" Sam kysyi vielä. Hän tapitti Liamia pää kohotettuna. Hän ei ollut laittanut korkokenkiä jalkaansa, joten hän oli pitkän velhon vierellä vielä normaalia lyhyemmän oloinen.

"Mutta jos haluat auttaa, minä voin neuvoa sinua kassan kanssa ensin. Se on helpointa ja sinun ei tarvitse tietää mitään salaisia reseptejäni", Sam totesi hymyillen lempeästi. Samin reseptit eivät olleet kovinkaan salaisia, mutta ei noita niitä kailotellutkaan. Hän oli hyvin tarkka leivoksistaan ja Layla ei yleensä edes leiponut muuta kuin omia erikoisuuksiaan vaan piti enemmän huolta liikkeen rahoista ja muusta vastaavasta sekä kasveista.

Liam ei ollut mikään ihan tumpelo ollut keittiössä, mutta ei hän myöskään uskonut saavansa aikaan piirakoita ja leivonnaisia jotka yltäisivät sille tasolle mitä Samin kahvilassa tarjottiin. Ei hän kuitenkaan voinut jättää Samia pulaan kun naiselle selvästi oli tarvetta avulle keittiössään.
" Ehkä sieltä tulee vielä toinen yhtä kaunis päivä...", Liam sanoi eikä asia häntä nyt niin harmittanut. Päivä kuumassa keittiössäkin voisi olla ihan mukava kokemus, eikä hän ollut ehtinyt suunnittelemaan mitään ihmeellisempää päivän varalle.
" Olen, olen. Mä autan sua mielellä", mies vakuutteli katse noidassa ja kuin vakuuttaakseen olevansa tosissaan nappasi oven lähellä olevasta naulasta itselleen valkoisen essun jonka kietoi vyötärölleen. Se oli varmaan Laylan, mutta tuskin tuo laittaisi pahakseen jos hän sitä nyt lainaisi.

Liam sai vastuulleen kassan ja Samin luvatessa näyttää hänelle miten hommat sen kanssa toimivat seurasi Liam nyökytellen perästä. Keittiön lämmöstä oli ihan mukava päästä taas kahvilan puolelle, mutta heti kassakoneen nähdessään heräsi taas pieni epäilys. Hän ei ollut ollenkaan hyvä rahojen kanssa ja saattoi vain toivoa, ettei sotkisi asioita kovinkaan pahasti.
" No... ei se niin kovin hankala ollutkaan", Liam totesi Samin selvitettyä hänelle miten kassakone toimi. Valitettavasti miehellä ei ollut vielä aavistustakaan millaista siinä kassan takana olisi kun ruuhka iskisi.

Sam tuijotti Liamia hetken aikaa harvinaisen terävästi, kuin hän olisi nähnyt suoraan miehen läpi. Lopulta noita nyökkäsi, sillä Liam oli kietomassa essua jo ylleen. "Sinä näytät jo ihan kahvilan pitäjältäkin, niin hyvä on", Sam totesi ja halasi nopeasti Liamia lämpimästi. Tämän jälkeen noita esitelmöi tehokaasti koko pienen tilaus järjestelmän. Sam näytti pergamentin, jolle hinnat oli määritelty, kahvin valmistuksen pienet niksit, kassan käytön ja kaiken mitä nyt keksi. "Ei, ei se ole hankalaa. Aamu ruuhka alkaa pian, mutta suurin osa hakee vain aamu kahvinsa tai pienen suolaisen aamuunsa. Sen takia minä neuvoin laittamaan ruuat näihin pieniin pahvisiin laatikoihin sekä mukeihin. Jos alkaa tulla liian kiire, huuda minua. Jos tulee ylipäätänsä hetki, jossa haluat henkistä tukea, kutsu", Sam sanoi ja tervehti sitten liikeeseen astunutta noitaa.
"Hei Sesilia! Aamukahvia? Liam auttaa minua tänään ja saat olla hänen ensimäinen asiakaansa", Sam sanoi hymyillen leveästi vanhalle noidalle, joka oli töissä ministeriössä. Noita tilasi kahvinsa mustana ja aamiasmuffinsin mukaansa. Sam astui taaemas ja neuvoi ainoastaan sanallisesti Liamia vaihtaessaan noidan kanssa samalla kuulumisia.

"Tämä voi olla hyväksi sinulle profetaakin ajatellen. Minä olen yleensä ensimäisenä juorujen listalla. Lehti joskus laahaa suorastaan perässäni", Sam sanoi leveästi hymyillen. Hän oli todellakin suosittu viistokujalla. Monesti hän kuuli huhuja ensimäisten joukossa ja juoruja myös. "Mutta jos Luodikon akka eksyy tänne, anna hänelle mahdollisimman huonoa kakkua! Hän arvosteli viime viikolla tätä paikkaa söpöksi pieneksi yritelmäksi, joka on pian varmasti menneen talven lumia", Sam käski ja näytti hetken lähes närkästyneeltä. "Tai oikeastaan, kutsu minut niin voin kaataa kahvit suoraan hänen syliinsä ja sille ärsyttävälle sulkakynälle", Sam tokaisi.

Kellon kilahtaessa sen merkiksi, että asiakas oli saapunut kohotti Liam nopeasti katseensa siitä kassakoneesta ja loihti kasvoilleen nopeasti hymyn. Tervehdittyään hänkin noitaa oli aika testata juuri opittuja taitoja ihan käytännössä.
" Kahvi ja muffinsi", hän toisti ja näpytteli kaiken tarkasti. Raha vaihtoi omistajaa ja ojennettuaan vaihtorahat takaisin ja kaiken mentyä niinkin hyvin ei Liam voinut kuin huokaista helpotuksesta. Ainakin ensinmäinen asiakas oli ollut ihan tyytyväinen saamaansa palveluun.

" Lupaan tulla kutsumaan. Ei näin hienosta kahvilasta sovi kirjoittaa mitään tuollaista. Sen noidan elämäntehtävä vaan tuntuu olevan muiden elämän pilaaminen", Liam hymähti hoideltuaan taas yhden asiakkaan ja käänsi katseensa Samiin.
" En kuitenkaan usko kenenkään sitä ottaneen kovin tosissaan. Niin moni tietää millainen tä sun kahvilas oikeasti on", Liam sanoi ja vilkaisi hieman salin suuntaan. Olihan se jo tässä aamun mittaan nähnyt millaisesta suosiosta Samin kahvila sai nauttia. Eikä se ollut mikään ihme. Täällä olisi viihtynyt vaikka miten pitkään.
" Mutta voisihan sitä ihan Luodikoa ärsyttääkseen tehä oman arvostelunsa ja puhdistaa sun maineesi. Nekin jotka ehkä sitä Luodikoa ovat menneet uskomaan... muuttaisivat sen jälkeen kyllä mielensä". Tiskille astellut velho keskeytti sen heidän keskustelunsa hetkeksi ja pyydettyään itselleen uutta kahvia, otti Liam miehen kupin vastaan ja tarjoili tuolle santsi kupillisen.

Liam suoriutui mainiosti, mutta sam päätti olla hetken lähellä. Hänen palanut kätensä lisäksi jomotti yhä hivenen ikävästi, joten olisi varmaan hyväksi hetki istuakin. Olihan hän ollut aamuhämärästä lähtien jalkeilla ilman taukoa. Saadessaan haukkua Ritaa Sam näytti myös kieroutuneella tavalla tyytyväiseltä.
"Minä yleensä pidän kaikista, mutta se noita-akka saa vereni kuohumaan. Hän itse asiassa kirjoitti minun eräästä kirjastani hyvin rumasti ja sai sen takia monta räyhääjä. Hän oli todella vihainen siitä ja sen jälkeen emme ole pitäneet toisitamme laisinkaan", Sam kertoi hymyillen. Eräs tiskillä istunut noita totesi Liamin vanavedessä:"Kun minäkin luin sen jutun siltä hupakolta, niin olin nauraa itseni hengiltä. Mieheni oli kovin pettynyt kun niin ei käynyt, haluaa jo päästä eroon minusta, mutta siis... Täällä kun käy kerran ei voi olla palaamatta uudelleen ja uudelleen", noita nyökkäsi tomerasti ja jatkoi itsekseen höpöttelyä. "Aww... Anna hänelle pala piirakkaa kiitoksena. Mutta on minulla hyviä asiakaita. Ei sitä voi kieltää", Sam totesi ja hymyili pehmeästi.

Liamin jutellessa toisesta jutusta Sam kohotti kulmaansa. "Päiväni Rose Bakeryssä, kaikki alkoi siitä kun kuulin Samantha Slayerin, tuttavallisesti Samin, kiroavan merliinin haisevia alushousuja kumoutuneen sekä palaneen piirakan yllä. Uskollinen apulainen Layla oli sairastunut edellisenä iltana ja tomera kahvilatätimme polttanut hihansa, joten päätyin astua ja ojentaa auttavan käteni. Tämä nuori noita on erityisen tunnettu satukirjoistaan, runoistaan sekä kuuluista piirakoistaan", Sam lallatteli kuin olisi ollut pieni simsakkasähäkkä sulkakynä. "Ikääni et saa julkaista", noita nauroi heleästi.

Harva sitä Luodikosta pitikään jos kukaan. Hän ei ainakaan ollut vielä törmäänyt ihmiseen joka olisi voinut sanoa pitävänsä siitä naisesta. Vaikeahan se oli pitää ihmisestä jossa ei vain yksinkertaisesti ollut mitään hyvää! Tiskin luona olevan noidan kommentoidessa heidän keskusteluaan ei Liam ollut varma olisiko ollut soveliasta naurahtaa vai pahoitella noidan puhuessa miehestään niin joten mies päätyi vain hymyilemään hieman.
Noita oli kyllä palasen piirakka ansainnutkin moisten kehujen jälkeen ja Liam leikkasi tuolle palasen.
" Jos jostain joskus löytyy ,joku Luodikosta pitävä niin... siinä on jo ihme", Liam sanoi päätään pudistellen.

Samin sanellessa hänelle jo valmiiksi sopivan alun tälle uudelle arvostelulle Rose Bakerystä ei mies voinut olla naurahtamatta. Sam olisi koska vain voinut tulla häntä auttamaan, ilman minkäänlaisia ongelmia!
" Vai ei ikää saa julkaista. Niin nuori sä olet, että lehteä lukevat vaan ihmettelisivät sitä miten ihmeessä sä näin nuorena olet saavuttanut jo näin paljon", Liam sanoi hymyillen. Nuorihan Samantha oli ja hän vähän uskoi siihen, ettei kovin moni edes tajunnut sitä, ettei tämä neito nyt niin kovin pitkään ollut vielä ehtinyt olla poissa Tylypahkasta. No olihan siitä tietenkin jo enemmän kuin muutama vuosi, mutta vähemmän kuin hänellä.

Sam nyökkäsi. "Ei ole sopivaa kertoa naisen ikää", hän totesi hymyillen somasti. "Ja ei kukaan täällä välitä siitä, että minä kirjoitan myös jästeille. Minusta tuntuu, että suurin osa unohtaa, että olen jästisyntyinenkin", Sam totesi hymyillen. Hänestä oli tullut jonkin lainen söpö pieni noita, joka pomsahteli tasaisin väliajoin eripaikoissa esiin. Hänen mielikuvituksensa toi iloa monille ja hän rakasti sitä. Hän rakasti myös paljon pientä leipomoaan. Hän ei kuitenkaan ikinä pitänyt itsestään suurta melua. Päivän profeetta harvoin kirjoitti hänen yksityiselämästään. Hän ei ollut sillä tavoin mediaseksikäs, asia olisi taatusti muuttunut, jos kukaan olisi tiennyt kuinka paljon Samanthan kultaa makasi irvetassa. Sam halusi myös asian pysyvän niin.
"Ja sitten voit tietty kertoa, miten olen laajentanut kasvipuolelle. Minä olen aina ollut hyvä kasvien kanssa. Harva tietää sitä, sillä Layla pääasiassa hoitaa nekin. Rakastan pikkulintuja, mutten juurikaan pidä pöllöistä", Sam kertoi hymyillen. "Minun elämäni suurin haave olisi saada feeniksi", hän myös totesi lähes haaveellisesti. "Tai saukko, mutta saukot eivät ole lemmikkejä, joten annan niiden olla", noita myönsi.

Sam kutsui luokseen lasin kurpitsamehua. Hän nautti kylmän lasin tunteesta yhä kuumottavaa kämmentään vasten.
"Minä muuten pidän sinun tyylistäsi kirjoittaa. Luen aina kaikki juttusi", Sam kertoi Liamille. Hän oli tutustunut velhoon päivän profeetassa ja pitänyt miehestä välittömästi. Miehen hymy oli vain kertonut, että kyseessä oli hyvä ihmienn ja Sam oli luottanut toiseen välittömästi.

" Saisivat välittää. Tuntuu välillä, että sitä ollaan jämähdetty niihin ainaisiin samoihin satuihin vaikka ei niissä tietenkään mitään vikaa ole", Liam sanoi ja olisi kyllä ollut valmis lukemaan omille lapsilleen myös muutakin kuin satuja ,jotka olivat taikaväen lapsia ajatellen kirjoitettu. Olihan hänelle itselleenkin pienenä luettua satuja kummastakin maailmasta joten se olisi toisaalta ihan normaalia.
Samanthan mainitessa kasvinsa käänsi Liam katseensa niihin ja nyökkäsi hieman. Ne olisivat kyllä mainitsemisen arvoinen asia. Toivathan ne ennestään viihtyisään kahvilaan vain uuden piristyksen.
" Täytyy muistaa. Varmasti joku sellainen joka vielä epäilee kannattaako tulla käymään tulee varmasti sen jälkeen", hän sanoi ja muistaisi kyllä varmasti mainita tästä uudistuksesta kun kirjoittaisi kahvilasta. Samin kertoessa enemmän itsestään ei Liam voinut kuin hymyillä ja oli varma, että näistä pienistä yksityiskohdista mainitseminen jutussa saisi monen muunkin hymyilemään aamulla lehteä selaillessa.

Liam naurahti hieman ja laski katseensa kenkiinsä kuullessaan Samin pitävän hänen jutuistaan.
" Kiitos. Mä yritän parhaani mukaan erottua joukosta ja saada ihmisille aamuiksi jotakin mielenkiintoista luettavaa", hän sanoi ja vilkaisi hieman ovelle kellon taas kilahtaessa, mutta joku oli poistunut vain ulos. Tottakai sitä kaipasi välillä sitäkin, että tapahtuisi oikeasti jotakin kirjoittamisen arvoista, mutta ei häntä tietenkään se haitannut että asiat olivat hyvin! Niin kauan kuin asiat olivat mallillaan saattoi hän keskittyä tuomaan ihmisten kasvoille vain hymyn jutuillaan.

Sam hymyili Liamille tuon puhuessa saduista. "Saduissa on hyvää se, että niitä ei tarvitse aina edes ymmärtää", noita totesi ja muisteli omiaan. Hän oli vasta tylypahkassa ahminut kaikki ne sadut, mitkä taikaväestö kuuli kasvaessaan. Se oli auttanut häntä ymmärtämään luokkakavereitaan paremmin.

Liamin juttu Rose Bakerystä lähinnä huvitti Samia. Ei hän välttämättä uskonut löytävänsä sitä profeetasta, mutta jos mies päätti kirjoittaa päivästään Rose Bakeryssä ei Sam pistäisi ilmosta mainosta vastaan. Se oli hyvää hänen liiketoiminalleen! Lisäksi Liam oli hyvä kirjoittaja ja Sam hymyili tuolle lempeästi toisen kiittäessä kehuista. "No, minä käyn yläkerrassa. En osaa toimia tässä asussa ja sitten olen keittiössä. Tulen tarkistamaan sinun menojasi aina välillä ja saat toki karjua minut auttamaan. Mutta hyvin sinulla näyttää menevän", Sam totesi hypähtäen alas pöydältä. Hän ei todellakaan ollut Sam siinä kauhtuneessa mekossa ja matalissa kengissä sekä meikittä.

Sam kirmasi ylös ja laittoi yleen lempi mekkonsa: punaisen, jossa oli pitkät hiat ja pitsiä. Nähdessään peilikuvansa Sam oli rääkyä kauhusta ja nopeasti pesi nassunsa ja sipaisi huulilleen punaa ja poskilleen myös. Sujautettuaan punaiset korkokengät jalkaansa ja laitettuaan valkoisen söpön essun eteensä, Sam oli kuin uusi. Hän aloitti keittiössä lounastunnin valmistelut piiraiden kanssa ja tupsahti tasaisin väliajoin tervehtimään asiakkaita ja Liamia.

Lounasruuhkaan Sam oli saanut kaiken leivottua ja astui Liamin avuksi tiskin taakse. "Yleensä suurin osa haluaa jäädä tänne istumaan. Osa ottaa mukaansa, jolloin pistä ne lounas piiraat näihin punaisiin laatikoihin. Olen lumonnut ne niin, että ruoka pysyy lämpinämä", Sam ohjeisti Liamia ja hymyili velholle sitten: "ja sinä olet pärjännyt todella hyvin. Iltapäivällä minä voin näyttää sinulle vähän muutakin kuin myymistä, mutta selviydytään tästä ensin".

Samin lähdettyä yläkertaan ja Liam hetkeksi yksikseen siihen tiskin luokse, mutta kun kaikki oli siihenkin asti sujunut hyvin ei hän uskonut minkään menevän pieleen Samin ollessa poissakaan. Ihmiset tuntuivat olevan oikein ymmärtäväisiä hänen hitauteensa miehen selitellessä olevansa vain auttamassa tämän päivän. Päivä sujui oikein mukavasti ja vain muutaman kerran Liam joutui huikkaamaan Samin paikalle kun onnistui sotkemaan jotakin kassakoneen kanssa ei tiennyt mistä löytää lisää pakkauksia johon laittaa leivonnaisia mukaan vietäväksi.

" Selvä. Punaisiin siis", Liam toisti Samnin kertoessa punaisista laatikoista. Eiköhän hän muistaisi.
" Pääsenkö mä siis sittenkin tutustumaan leipomisen saloihin ja näkemään miten Lontoon parhaat piirakat valmistetaan?", Liam kysyi Samin jo puhuessa iltapäivän suunnitelmista. Hän odotti sitä jo melkein innolla. Kaikkien niiden piirakoiden ja muiden herkkujen katseleminen oli saanut miehen jo miettimään sitä olikohan niiden valmistaminen kuitenkaan niin kovin hankalaa kuitenkaan.

Layla oli paras mahdollinen apulainen, mutta Liam selviytyi hienosti. Sam vilkaisi keittiöstä muutaman kerran, miten mies päjräsi ja oli tyytyväinen näkemäänsä. Hän auttoi aina välittömästi kun kykeni ja sai kuulla asiakailtaankin kiitosta.

Liam tuntui innostuvan leipomisesta: "Saat tutustua leipomiseen". Samin lupaus myös pitäisi. Hän tarjoili hymyillen tiskin takaa ruokaa jatkuvalla tahdilla sisään vyöryville nälkäisille velhoille ja noidille. Tuttujen kanssa hän saattoi vaihtaa nopeasti jopa pari sanaa. Hänelle kaikki oli niin tuttua, ettei hänen ollut pakko edes aina kiinnittää huomiota siihen, mitä hän oli tekemässä.

Viimein ruuhka oli laantunut ja Sam pyyhki tiskin nopeasti taialla.
"Hienoa, siinä oli sinun isoin tulikokeesi", Sam totesi ja pyyhkäisi hiuksiaan. Sali oli lähes tyhjä.
"Jätä tämä ovi auki", Sam neuvoi ja astui keittiöön hän myös loihti esiin luukun keittiön ja salin välillä. Se oli yleensä naamioitu kasvimaiseksi seinämäksi, mutta todellisuudessa sen takana oli luukku.
"Okei, tehdään hyvin perinteinen omena piirakka, pienellä tvistillä", Sam sanoi ja leijutti ainekset pöydälle. "Minä käytän mielelläni vaniljaa omenan kanssa, kun kyseessä on kevyt jälkiruoka, mutta kanelia kun haluan hieman raskaampaa. On tärkeää, että murutaikina on mukavan rapeaa. Omenien pitää olla oikeaa lajiketta. Minä kasvatan omani tai ostan läheiseltä tilalta", Sam kertoi ja sai omenat kuoriutumaan itsestään ja leijutti ne sitten leikkuupöydille. "Leikkaa ensin kahtia ja sitten siististi mahdollisimman tasaisia liuskoja", Sam opasti ja alkoi leikata omiaan jo vanhalla rytmillä. Hänen siivunsa olivat tasapaksuja ja nopeasti leikattuja kauniita yksilöitä.

Ruuhkan laannuttua koitti vihdoin se hetki kun Liam pääsi pois sen kassakoneen luota eikä uskonut, että jäisi ihan heti sitä kaipaamaan. Hän seurasi Samia keittiöön ja naisen pyynnöstä jätti oven auki.
" Omenapiirakka kuulostaa hyvältä", Liam sanoi nyökytellen ja seurasi Samia kädet selkänsä takana. Pian sitä leijaili kaikki mahdolliset ainekset valmiiksi ja kaikesta siitä olisi tuleva omenapiirakka. Samin kertoessa hieman enemmän piirakoidensa sisällöstä ja siitä mistä raaka-aineet sai siirtyi Liam lähemmäs pöytää ja otti jo veitsen käteensä ensinmäisen omenan pudotessa kuoriutumisen jälkeen hänen eteensä.
Samin naputellassa omenoita suikaleiksi hirmuista vauhtia laski mies katseensa siihen omaan omenaansa jonka seuraksi putosi pian jo toinen! Hommiin oli siis ryhdyttävä ennen kuin hänen edessään olisi kasa omenoita.
" Sä saat tän näyttämään niin helpolta", mies totesi leikatessaan itse omenasta samanlaisia liuskoja kuin Sam. Tai eivät ne olleet yhtä tasapaksuja ja kauniita, mutta sen Liam huomasi vasta kun ensinmäisen omenan jälkeen pysähtyi vertaamaan omiaan Samin aikaansaannoksiin.

Sam oli saanut paljon harjoitusta veitsen käyttöön kahvilan puolesta, joten hän sai sen näyttämään helpolta. Oli hän kuitenkin saanut oman osansa haavoista ja nyrhäyksistä.
"Minä olen harjoitellut paljon kauemin. Aluksi, jo ennen tätä paikkaa, minulla meni ikuisuus leikata yksi omena, mutta kun sitä tekee lähes joka päivä... No sitä ei enää edes ajattele", noita totesi ja alkoi asetella omia siivujaan pieneen rasiaan. Hän marinoi ne tavallaan. Moni vain ripotteli kaiken päälle, mutta sam teki hieman pidemmän kaavan mukaan.

Kun Liam oli saanut omenansa leikattua, Sam neuvoi tuota asettelemaan omat omenansa myös astiaan ja näytti paljonko hän laittoi kanelia ja sitten hän nosti esiin sitruunan. "Salainen aseeni. Estää omenoita hapettumasta ja luo kivan kontrastin kanelin kanssa", Sam totesi ja puristi sitrunan puolikaan mehut astiaan. Lisäksi sinne meni vielä hieman sokeria, mutta muuten Sam jätti omenat rauhaan.

Seuravana oli taikinan teko. Sam näytti Liamille kaiken vaihe vaiheelta. Nainen oli aivan omassa elementissään saadessaan pulista taikinasta. Hän ei ollut hyvä koulussa missään muussa kuin kotitonttujen suostuttelussa! Sam oli viettänyt melkoisen paljon aikaa tylypahkan keittiössä.
"Ja näin! Sitten annetaan näiden hetki hengähtää ja haetaan mekin jotain pientä", Sam totesi ja kiikutti taikinat hetkeksi pois. Hän oli myös huomannut asiakaan astuneen sisään ja kipitti palvelemaan tätä hymyillen kauniisti.

Omenat kuitenkin valmistuivat ja päätyivät salaisen ainesosansa kera astiaan odottamaan sitä, että ne saataisiin lisättyä piirakoihin. Ensin oli kuitenkin tehtävä myös taikina. Liam nyökytteli välillä päätään naista kuunnellessaan ja seurasi tarkasti vierestä miten taikina valmistui.

Taikinan jäädessä itsekseen lepäilemään ehdotti Sam heidänkin hakevan jotain pientä ja se kyllä sopi! Naisen itsensä mennessä palvelemaan sisälle tullutta asiakasta istahti Liam lähimmälle jakkaralle heti kun oli napannut jonkun sellaisen ei ihan myyntiin sopivan kappaleen. Ei siinä mitään vikaa hänestä ollut ja makukin oli aivan sama kuin kaikissa muissakin Samin leipomuksissa.
Kai sitä kuitenkin oli paras laittaa myyntiin vain kaikkein parhaimmat koska kuitenkin sattuisi asiakkaaksi jokin nirppanokka noita juuri silloin.

Sam sai asiakaan hoideltua ja palasi istumaan Liamin viereen otettuaan itselleen ensin teetä ja palan raparperipiirakkaa. Sam istuutui jakkaralle ja katseli ympärilleen hymyillen. 
"Sinä olet kyllä ollut tänään oikea hengen pelastaja", Sam totesi Liamille ja hymyili pehmeästi. 
"Lisäksi, jos joskus päätät lopettaa Päivän Profeetassa niin minä otan sinut", Sam sanoi virnuillen. Liamista saisi varmasti hyvän leipurin pienen harjoittelun jälkeen. Sitten Sam voisi pitää useammin vapaata ja Layla olisi riemusta soikeana uuden henkilökunnan kohdalla. 

Sam natusteli piirakkaansa tyytyväisenä ja nojasi selkäänsä seinään. Hän oikaisi jalkansa ja potkaisi kengät pois. Kylmä lattia tuntui ihanalta pienten jalkojen alla. 
"Kuinka pitkä sinä muuten olet?" Sam kysyi yllättäen pienen hiljaisuuden jälkeen. Noita oli vaivihkaa koettanut arvailla oikeaa lukua, mutta epäili olevansa kaukana totuudesta.