How sweet... Some bonding time with you're dead son?

perjantai 13.91991

Indico oli työskentelemässä mukavassa pienessä täyteen ängetyssä ravintolassa. Ravintola oli kuuluisa herkullisista lammasvartaistaan sekä tummasta oluesta ja sen luovasta käytöstä ruuissa. Valitettavasti, Indico ei ollut siellä uusi urapolku mielessään. Hän tiesi, että paikassa ei pelkästään myyty ruokaa. Takahuoneissa ja kellarissa, pyöri rahanpesu koneisto sekä vielä jotain muutakin. Indico ei voinut kuitenkaan mennä niihin osiin ilman suurta riskiä ja vasta eilen hän oli uskaltautunut kurkistamaan lukitun oven taakse. Tänään hän kuitenkin tarjoili.

"Tarjoilija" oli puettu siististi mustiin housuihin, jotka olivat erityisesti naisilla piukahkot, valkeaan kauluspaitaan sekä paikan logo oli painatettu kravaattiin. Naisen hiukset olivat lyhyet ja käkkärät. Silmät oli rajattu siististi ja muutenkin hän vaikutti vain yhdeltä tytöistä. Mikään ei kielinyt siitä, että hän olisi voinut tappaa sadoilla tavoilla paikalla olijoita ja silti selvinnyt vain kävelemällä ulos, olettaen pientä paperivuori määrää.

Indico, joka jästi agenttien keskuudessa tunnettiin paremmin Vladina, seisoi erään pöydän edessä. Hänen selkänsä oli mieheen ja tämän äitiin päin. Mies oli todella tutun oloinen, mutta Indico vakuutti itselleen, että tuo vain muistutti erästä herraa, jonka kanssa hän oli työskennellyt kauan sitten YK:ssa. Hän tiesi tuon arkun olevan mullan alla, joten miehen oli oltava vain paljolti saman näköinen. Ehkä tilanne, jossa nainen oli vahvisti vain mielikuvaa.

Odottaessaan juomia seuraavaan pöytään, yksi paikan "pomoista" tuli hänen viereensä ja huikkasi baarimikolle:"Hei, Lilith jatkaa hänen pöytiinsä". Indico katsoi miestä yllättyneenä. "Eihän minun vuoroni lopu kuin vasta kun kaikki on valmista täällä", nainen totesi. Hälytyskellot rämähtivät hänen päässään soimaan kun hän tunsi tiukan otteen käsivarressaan ja tunsi sitten jotain kovaa kylkeään vasten. "Pomolla on sulle asiaa", mies totesi ja Indico koetti näyttää hämmentyneeltä. Hän ei voinut iskeä isoa miestä alas siinä ja riskeerata viattomien ihmisten elämiä! Hänen oli pakko lähteä liikkeelle, mutta hän teki niin haluttomasti ja kasvoillaan... ei mitään. Ilmeettömyys oli ehkä kielivin asia, että nainen tiesi jotain olevan tulossa.

Se mies, joka söi päivällistään äitinsä kanssa Indicon selän takana, oli kuin olikin sama mies, jonka Indico muisti menneisyydestään. Hän ei ollut haudattuna kunniamerkein johonkin salaisen palvelun hautarivistöön. Hän istui siinä siisteissä, suhteellisen uusissa vaatteissaan puvun takki selkänojallaan. Ja kuunteli kuinka hänen äitinsä kertasi viimeisen kymmenen vuoden tapahtumia muistaen aina välillä hihkaista kuinka ihanaa se oli ettei hän ollutkaan kuollut.
Hän.. Hänen nimensä oli Lucas K. Dawson ja hän oli vähän päälle kuukausi sitten palannut kuolleista rysähtämällä erään homopariskunnan takapihan ruusupuskaan. No, kukkapuska oli nyt korjattu ja hän oli päässyt töihin taikaministeriöön. Nyt hän oli kuitenkin vapaalla ja viettämässä laatuaikaa vanhan äitinsä kanssa.

Sen tarjoilijan, jota Indico lahjakkaasti esitti, kasvot olivat Lucasillekin menneisyydestä tutut. Itseasiassa niin tutut että hän yhdisti kasvot erääseen Vladiin, jonka kanssa hän oli työskennellyt enemmän tai vähemmän vielä ennen lavastettua kuolemaansa kaukana Ranskassa.
Ja se että kyseinen Vlad oli nyt tarjoilijana, ei Lucasin hiljalleen kirkastuvassa mielessä voinut tarkoittaa muuta kuin jotain salaista tehtävää. Hän ei hetkeäkään uskonut että nainen olisi oikeasti tarjoilija nykyään. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut naiselle tuon tarjoillessa heille, vaan tyytyi olemaan kuin kuka tahansa asiakas.

Mutta vaikka Lucasin aivot edelleen hieman solmussa olivatkin kiitos vuosien pimeydessä kyhjöttämisen, kyllä hän edelleen kiinnitti huomiota esimerkiksi tarjoilijan kylkiin kohdistettuihin aseisiin. Varsinkin jos aseen kohdistaja ei näyttänyt miltään maailman vilpittömimmältä tapaukselta.
Kun Vlad hyvin vainvihkaa kuljetettiin pois päin huoneesta, Lucas joutui toimimaan.
"Anteeksi äiti, mutta muistin juuri että minun pitäisi olla tekemässä jotakin," hän sanoi nousten seisomaan ja napaten takkinsa mukaan, "nähdään illalla. Selitän sitten. Olen pahoillani." Niin sanottuaan, hän joutui jo hieman kiiruhtamaan suuntaan, jonne Vladia vietiin.

Chris oli kertonut Indicolle jostain kuolleista nousseesta, mutta suoraan sanoen... Indico ei ollut juuri kuunnellut neljännen viskinsä jälkeen ja vietettyään liian monta päivää hereillä. Ehkä hän olisi silloin katsonut asiakastaan huomattavasti tarkemmin. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, vaan oli lähdössä erotettavaksi - lopullisesti ilmeisesti.

Indico astui kuumuutta hohkavaan keittiöön, missä miehet huutelivat toisilleen, astiat kilisivät ja ilmassa oli herkullinen tuoksu. Indico juoksutettiin kuitenkin kokkien lävitse, jotka eivät vilkaisseet häneen päinkään enää vaikka vuoron alettua he olivat vitsailleet kuten normaalisti. Paikan kirjoittamaton sääntö oli, että hyvä palkka tuli hiljaisuudesta kuin myös työn laadusta. Indico oli oppinut sen nopeasti.

Astuessaan yllättäen kujalle, jossa olivat roskikset sekä työntekijöiden tupakka paikka, muutama tarjoilija palasi äkkiä sisälle. Kuja oli ummessa, sillä toisen puolen tukki musta volvo, josta paikan oikea johtaja astui esiin. Mies oli pienehkö, lihava ja ilkeän näköinen. Silmissä kiilui vaara ja veren himo.
"Mitäs misu?" Tuo kysäisi hymyillen, kuin he olisivat hyviäkin tuttuja. Indico ei vastannut mitään. "Olit sitten nuuskimassa vähän paikkoja. Näitkö mitään mielenkiintosta?" Mies kysyi ja nainen pysyi hiljaa. Hänen virallinenkin ammattinsa vaati suun kiinni pitoa, joten hän oli siinä ihailtavan hyvä. Yllättäen terävä kipu vihlaisi hänen niskaansa, kun siihen isketiin aseen käsiosalla. "Vastaa", häntä pitelevä mies jyrähti kun Indico oli joutua maahan. "E-en nähnyt mitään!" hän änkytti ja pyrki jaloilleen, vaikka päässä takoi. "Valehtelija", lihava mies sihahti ja löi Indicoa sormuksin koristellulla kädellään. Isku teki kipeää ja nyt Indico putosi maahan. Aikoivatko miehet tehdä hänestä varoittavan esimerkin? Se ei tietäisi pelkkää luotia päähän. "Kieltämättä", noita totesi ja päätti alkaa pistää kampoihin. Häntä oli kielletty käyttämästä väkivaltaa, mutta itsepuolustus oli varmasti hyväksyttävää, mutta potku kylkeen hidasti hänen nousuaan ja nainen ähkäisi kivusta joutuessaan taas maahan. Hänen olisi pitänyt aloittaa vastaanlaittaminen heti.

Lucas heitti takin päälleen samalla kun seurasi miestä ja tarjoilijatarta, mutta toisin kuin noiden kulku.. Häntä ei päästetty keittiön puolelle. Niinpä hän nopeasti pyysi häntä estänyttä apulaista välittämään suuren kiitoksen kokille ja lähti sitten takaisinpäin. Hän kiirehti ensimmäisestä ovesta pihalle suunnaten kulkunsa jotain kautta ravintolan taa.
Nähtyään mustan volvon parkkeerattuna blokkaamaan sivukujaa, hänen ei kahta kertaa tarvinut miettiä sen tarkoitusta. Ja volvon kohdalle päästessään, hän tajusikin olettaneensa aivan oikein.
Hänet huomattuaan, kuski nousi autosta ja kyseenalaisti hänen tekemisensä. Lucas siirsi katseensa tilanteesta mieheen huomaten tuon kaivavan asetta takataskustaan. Lucas vilkaisi vielä sivukujalle ennen kuin parilla nopealla askeleella pääsi kuskin luo. Hän taittoi miehen käden riistäen aseen tuolta ja toisella liikkeellä löi tuon tajuttomaksi.

Ehkä hänen seuraavat sanansa tulivat lähinnä takaraivosta ja olisi myöhemmin hieman epäselvää, toimiko hän laittomasti vai ei tehdessään niin, mutta se olisi vasta sen ajan murhe.
"YK:n salaisesta palvelusta, kädet ylös!" hän sanoi hypättyään volvon konepellin yli sivukujalle ja tähdättyään aseensa vakaasti jengin lihavinta tyyppiä kohden. Joka arvatenkin oli jengin pomo.
Kuten arvata saattaa, häntä ei tietenkään toteltu vaan Vladia piessyt mies nosti aseensa häntä kohti. Jokin pieni asia sykähti Lucasin sisimmässä ja hän huomasi jossain määrin kaivanneensa näitä tilanteita.
Ennen kuin mies oli saanut kohotettua aseensa, Lucas ampui miestä jalkaan jolloin tuo kivusta rääkäisten tiputti aseensa ja kaatui maahan.
"Ei kovin kummoisia henkivartioita, vai kuinka?" hän kysyi siirtäen aseensa takaisin pomoon tarkkaillen kuitenkin muita paikallaolijoita sen mitä nyt ihmissilmä pystyy.

Yllättäen miehen ääni kuuluu kujalla juuri kun Indico on saada toisen potkun kylkeensä. Indiconkin sisällä kylmää, kun hän todella tajuaa, kuka mies on. Lucas! Lucas Dawson, mies jonka haudalla hän on käynyt, seisoo nyt ilmi elävänä kujan suulla. Jos kyseessä olisi normaali kiltti kansalainen, olisi nainen varmasti jähmettynyt hämmästyksestä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ja kun Lucas kiinnitti miesten huomion itseensä Indico vilkuili ympärilleen. Hän näki palan kupariputkea, joka oli jäänyt putkimiesten jäljestä. Keittiössä oli paripäivää sitten ollut melkein tulva käsillä, joka oli saatu hallintaan. Indico tarttui putkeen ja iski viimeiseen henkivartijaan. Hän hujautti suoraan miehen polviin ja säälimättä painoi miehen kaulan hermoja, kunnes miehen valot sammuivat, eikä siihen mennyt hetkeä kauempaa.

"Ja sinä..." Indico sanoi painaen irvistäen kylkeään ja ottaen kaatuneen miehen aseen käteensä ja painoi sen pomon niskaan: "olet pääsemässä sisään joksikin aikaa". Tämän jälkeen Indico kohotti katseensa Lucasiin. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, eikä näyttänyt kasvoillaan tunteitaan. Noita tarttui lihavan miehen kaulaan ja tuikkasi tuoltakin valot pois. Mies kaatui kunnolla tömähtäen.

Indicoa hakannut mies tavoitteli asettaan ja Indico näki sen silmäkulmastaan. Hän reagoi siihen iskemällä nopeasti miehen käsivartta putkella, murtaen muutaman tuon luun ja sen jälkeen sammuttamalla viimeiset valot. Indico nappasi aseen vielä itselleen ennen kuin suoristautui. Miehet eivät olisi kauaa tajuttomina, mutta se antoi tarpeeksi aikaa. "Eikö sinun pitäisi olla maan sisällä?" Indico kysyi astuen miesten yli. Hän ontui pienesti. Hänen poskessaan oli haavaumia ja se oli turpoamassa inhottavasti. Kaikkeen oli mennyt vain muutama minuutti ja Indicon adrenaliini jylläsi yhä. Hän tuijotti kuollutta kolleegaansa suoraan silmiin keskellä lontoota. Se teki päivästä suorastaan kiinnostavan.

Pomo ei oikeastaan ehtinyt edes vastata Lucasille kun se murjottu tarjoilijatar pisti jo hulinaksi. Jos tuo olisi ollut kuka tahansa muu kuin Vlad, Lucas olisi jopa yllättynyt moisesta toiminnasta. Kyllähän tämä yllättävä käänne tietysti vei huomiota ja hätkähdyttikin, mutta kun sitä totesi että kyseessä oli Vlad.. Ei sitä voinut kuin seurata sivusta ja antaa tuon hoitaa hommansa. Niinpä Lucas siirsi katseensa takaisin pomoon, johon oli edelleen kohdistanut aseensa.
Lopulta Vlad oli telonut jokaiselta kelmiltä luulot pois ja tajun kankaalle, jolloin Lucas saattoi laskea aseensa. Oli hänen vuoronsa olla ehtimättä kysyä miten Vlad voi, kun nainen jo kyseenalaisti hänen siinä olonsa.
Lucas naurahti hieman kysymykselle tietämättä oikein miten tulkita tätä.
"Niinkai pitäisi," hän vastasi katsellen niitä tajuttomia körmyjä tietämättä oikeastaan mihin oli mennyt edes sekaantumaan.
Asetta katsahdettuaan, Lucas tottuneesti purki sen muutamaan osaan ja viskasi sen sitten käsistään kumartuen samalla yhden miehen puoleen testatakseen lähinnä pulssia. Hän ei halunnut heti palattuaan olla osallisena mihinkään tappoon, varsinkin kun ei ollut ihan selvillä mikä taikaministeriön kanta tälläisiin asioihin oli. Se pitäisi kai selvittää.
"Mitäs tyyppejä nämä nyt sitten ovat?" hän kysyi katsahtaen Vladia ja viitsimättä alkaa selittämään omaa historiaansa sen suuremmin ellei nainen itse sitä nyt lähtisi tivaamaan (mikä melkein oli odotettavissa, jos sitä olisi oikealta kantilta lähtenyt ajattelemaan).

Indico tuijotti häpeilemättä Lucasia hetken aikaa, mutta laski sitten katseensa miehiin tuon kokeillessa näiden pulssia. "En minä heitä tappanut", Indico totesi ja työnsi yhden aseen vyönsä alle. Indico oli hyvä tappamaan ja Lucas tiesi sen. Mies oli nähnyt kuinka hän kykeni ampumaan pitkän matkan päästä kohteensa silmääkään räpäyttämättä. Jos Indico olisi halunnut ruumiita, hän ei olisi pukeutunut tarjoilijaksi.
"He ovat osa rahanpesua, joka on liitetty ainakin irlannin vapautusliikkeeseen sekä venäjän mafiaan", Indico totesi ja polvistui tonkimaan pomon taskuja löytäen puhelimen. Sitten hän kaivoi rintaliiviensä kaarituesta muutamat nippusiteet. "naitetaan heidät yhteen", Indico totesi ja kiinnitti ampumattoman käden pomonsa käteen. Hän toimi nopeasti ja varmisti työnsä jäljet lopulta suoristautuen.

"Minun pitää ilmoittaa tämä sisään. Haluatko pysyä kuolleena?" Indico kysyi ja tarkasteli työnsä jälkiä. Hän tiesi, että hänen työstään ei juuri kukaan jäänyt eläkeelle. Suurin osa kuoli kentällä tai otti oman henkensä. Ei ollut harvinaista, että joku teeskenteli kuolemansa. Se oli käynyt Indiconkin mielessä. Noidan olisi helppoa esittää kuollutta ja kadota jästien maailmasta, mutta hän rakasti liikaa siellä elämistä.
"Onhan seuralaisesi poissa? Ratsia ravintolaan tulee olemaan... no, he suhtautuvat todella hyvin vieraisiin", Indico totesi ja kävi laittamassa oven takalukkoon, jottei kukaan pääsisi sitä kautta kadulle. Hän ei halunnut ketään hiipivän niskaansa.
"Tai voin jättää nimettömän vihjeen poliisille, kaipaisin olutta juuri nyt, oikeammin kylläkin viskiä", nainen totesi katsellessaan söpöä pikku ryhmäänsä.

Lucas vain nyökkäili Vladin kertoessa mitä oli tekeillä. Hän auttoi naista nippusiteiden kiinnittämisessä, mutta totesi samalla mielessään ettei tämä asia koskenut enää häntä. Sitäpaitsi asia oli jo käytännössä hoidettu, joten tuskin hänen tätä enempää tarvitsisi mihinkään sekaantua. Varsinkaan kun tällä ei tiettävästi ollut mitään tekemistä velhomaailman kanssa.
Suoristauduttuaan, Vlad kysyi häneltä halusiko hän pysyä kuolleena, jolloin Lucas naurahti aavistuksen, mutta ilottomasti. Hän suoristautui itsekkin ja katsahti sitten Vladia.
"Joo," hän vastasi, "taisin juuri esiintyä valheellisesti salaisen palvelun agenttina, joten kai on vain parempi että pysyn jatkossakin kuolleena." Vlad saattoi luulla hänen lavastaneen itse oman kuolemansa, mutta hän itse näki asiat toisin. Hänestä katsottuna salainen palvelu oli vain kokenut paremmaksi jättää hänet Ranskaan ja todeta kuolleeksi. Ja nyt hän oli jästien kirjoilla kuollut, vaikka velhojen puolella jo tiedettiin etteivät asiat nyt ihan niin olleet.
Vladin kysyessä seuralaisesta, Lucas vilkaisi naista uudemman kerran ja sitten ravintolan suuntaan vaikkei hän tietenkään seinien läpi nähnyt. Mutta kyllä äiti oli niin tottunut tälläisiin katoamisiin että oli varmasti maksanut ja lähtenyt samantien kotiin. Sellaisen käytöstavan oppi väkisin kun mies ja poika olivat salaisessa palvelussa.
"Joo," hän vastasi kääntyen taas katsomaan Vladia, "kyllä hän tietää mitä pitää tehdä jos lähden niin vikkelästi pöydästä kuin mitä tänään tein." Kiitosta oli ehkä turha odottaa eikä hän sitä odottanutkaan. Hän lähinnä koki tehneensä niinkuin oli oikein eikä silloin odotettu kiitosta.

Vladin puolikas ehdotus oluesta tai viskistä, sai Lucasin kohottamaan hieman kysyvästi kulmaansa. Sitä ei ehkä oltu tarkoitettu suoranaisesti pyyntönä olut-seuraksi, mutta vaikka olisikin.. Ei Lucasia suuremmin kiinnostanut lähteä entisten työkavereiden kanssa olusille.
"Kuulostaa hyvältä," hän sanoi hartioitaan kohauttaen, "pidä hauskaa ja pyydä baarimikolta jäitä tohon poskeesi." Hän kääntyi palatakseen takaisin pääkadulle, josta oli paikalle syöksynyt. Hän voisi kaikkoontua vasta kun olisi päässyt Vladista eroon.

Indico nyökkäsi, ymmärtäen hyvin Lucasin syyn jäädä varjoon. Indicoa huolestutti kuitenkin enemmän, mitä miehen seuralaiselle tapahtuisi. Kun poliisi tulisi paikalle, tilanne voisi syttyä nopeasti. Silloin oli hyvä olla kaukana.
"Hyvä, viisas nainen", Indico totesi ja hymyili pienesti. Hän tiesi, että joskus äidit olivat liian huolehtivaisia lapsistaan. Hän oletti naisen olleen Lucasin äiti, sillä nainen oli näyttänyt merkittävästi samalta näin myöhemmin ajateltuna. Ei tietenkään kokonaan, mutta samantyyppisiä piirteitä, eikä kyseessä voinut olla sisarkaan, ehkä täti jos kauempaa haetiin.

Tarjotessaan Lucasille tilaisuutta lähteä yksille, mies torjui sen lähes ihailtavalla kohteliaisuudella. Nainen nyökkäsi, mutta hänellä ei ollut aietakaan hakea jäitä. Hänen naamansa paranisi hänen tekemällään voiteella nopeasti tai loitsullakin, jos tarve vaatisi.

Indico oli sanomassa jotain, mutta yksi miehistä voihkaisi. Nainen näpytti nopeasti hätänumeron ja jätti vain viestin, että kolme miestä, kaksi haavoittunut, oli kujalla. Vaarallisia, asestautuneita ja että sisällä olisi asestautuneita miehiä. Indico heitti sen jälkeen kännykän maahan ja kääntyi kohti Lucasta.

Lucas vilkaisi Vladia hymähtäen hieman.
"Niin hän on.. Paitsi naidessaan salaisen palvelun agentin," hän vastasi ja alkoi sitten tehdä lähtöä, mutta Vladin katse pysäytti hänet vielä hänen kieltäydyttyään kauniisti tästä puolikutsusta oluelle.
"Mitä?" hän kysyi Vladin katseen huomattuaan vaikka melkein pystyi arvaamaan että tuo edelleen halusi häntä olut-seuraksi. Hän hymähti hieman ja tunki kätensä housujensa taskuun.
"Vlad.. En tällä hetkellä suuremmin käy olusilla vanhojen työkavereiden kanssa," hän sanoi kääntäen katseensa sivukujan seinien kautta takaisin Vladiin. Hänen ei tehnyt mieli alkaa jollain randomilla sivukujalla, joidenkin randomien rahanpesijöiden seurassa selittämään mitään syitään. Eikä hän suuremmin kokenut olevansa mitenkään selitysvelvollinen Vladillekaan. Päinvastoin jos jonkun tässä tilanteessa pitäisi jotain selittää, se olisi ehkä pikemminkin Vlad. Mutta niin.. Ei hänen kohtalonsa Vladinkaan vika ollut.
"Joten hyvää illanjatkoa, Vlad," hän sanoi lähtien sitten Volvoa kohti ja sen keulan yli uudelleen hypättyään, lähti kävelemään katua poispäin.

"Ei mitään, olen vain iloinen, että olet hengissä", Indico totesi tyynesti. Hyvin harvoin sai sanoa niin miehelle, jonka arkku oli jo laskettu. Indico vain nyökkäsi miehen toteamukselle. Eiväthän he virallisesti työtovereita olleet. He olivat olleet ihan eri alueiden töissä. Indico oli vastannut Ison-Britannian ja sen maiden tehtäviin ja Lucas YK:n. He olivat kyllä tehneet töitä yhdessä, mutta ei nainen miestä työtoverikseenkaan laskenut, hyväksi kolleegaksi korkeintaan.

Indico nyökkäsi illan jatko toivotuksille. Hän kaiveli päätään, mitä tiesi Lucasista. Hyvin vähän. Indico vilkaisi maahan lyötyjä ja huokaisi. Hän kaivoi taskustaan nahkatakkinsa. Hän oli laajentanut piukat taskunsa vetämään sisälle tavaraa. Ei hän voinut jästin silmien edessä kuitenkaan kiskoa niistä nahkatakkiaan, mutta nyt nainen heitti sen päälleen ja peitti samalla veritahrat. Hän asetti silmilleen aurinkolasit. Hän ylitti Volvon konepellin vain hetki Lucasin jälkeen ja näki miehen selän yhä. Hetken mielijohteesta Indico lähti seuramaan. Korkeakauluksinen nahkatakki ja aurinkolasit pitivät hänen piirteensä hyvin piilossa myös ohi kiitäviltä poliisiautoilta. Kyllä hän ehtisi myöhemminkin puhua tapahtumista, tosin kertomatta Lucasin mukana oloa.

Lucas kohotti hieman kulmaansa Vladin todettua vain olevansa iloinen hänen hengissä olemisestaan. Mies nyökkäsi hieman arvellen, mutta jätti asian sikseen.
Lähtiessään kävelemään pois, Lucas ei heti tajunnut että häntä seurattiin. Hän suuntasi askeleensa ensin takaisin kohti veljensä Liamin asuntoa, mutta pian hänelle tuli sellainen kummallinen olo. Hän vilkaisi hieman ympärilleen, muttei huomannut mitään normaalista poikkeavaa.
Ei ennen kuin parien liikennevalojen jälkeen pysähtyi yksiin ja tajusi jonkun seuraavan häntä. Hän piti katseensa visusti edessään, mutta oli jo varma asiastaan. Hän oli nähnyt saman aurinkolasipäisen naisen jo aikaisemmin ja tuskin oli sattumaa että miljoonakaupungissa he niin pitkään kävelisivät samaan suuntaan.

Lucas halusi kuitenkin olla varma asiastaan ja samalla ohjata tämän mahdollisen seuraajansa kauemmas veljensä asunnosta. Niinpä hän kääntyi valojen jälkeen juuri vastakkaiseen suuntaan ja pian hieman autiommalle sivukadulle vain varmistuakseen saamastaan seurasta.
Lucas oli jo melkein kadun toisessa päässä kun hän äkkiä kääntyi ympäri, kiri ne muutamat askelet heidän välissään kiinni ja tönäisi naisen kovalla otteella, selkä edellä seinää vasten. Vetäistyään aurinkolasit tuon kasvoilta, häneltä pääsi epäuskoinen tuhahdus.
"Vlad?!" hän ärähti ja päästi naisen irti otteestaan, "miksi sä seuraat mua?!" Hän vei kätensä lähelle taskujaan jotta voisi tarpeen tullen vetäistä sauvansa esiin.. Vaikka sillä hetkellä elikin vielä luulossa että Vlad oli jästi. Sauvasta olisi silti hyötyä jästiasetta vastaan.

Indico pysyi hyvän matkan päässä Lucasista lähes automaattisesti. Oli hän sen verran seuraillut ihmisiä työvuosinaan, että se tuli luonnostaan. Lisäksi hän tiesi Lucasin olevan hyvä, todella hyvä, agentti.

Lucas kulki kohti kaupungin osia, joissa Indico ei juuri kulkenut. Nainen vaipui ajatuksiinsa ja astui väijytykseensä iloisen tietämättömänä. Yllättäen mies oli siinä ja nainen paiskeutui seinään ja menetti aurinkolasinsa. "Auh!" Hän huudahti kun jo runnottua ruumista taotiin vähän lisää.

Vlad mulkoili Lucasia tuimana, ja tarkkaili miehen kättä.
"No en ainakaan listimään sua. Lähinnä mä olin utelias", nainen ärähti ja suoristui seinästä. Kumartuessaan noita tunsi yllättäen kuinka hänen nahkatakkiinsa piilotettu sauvansa alkoi liukua ja tömähti katuun. Onneksi jästit pitivä vain kummallisena tikun kantamista. Indico yleensä väitti sen olevan jokin tunteellinen käsityö. Hän noukkaisi sauvan nopeasti ja sujautti paikalleen.
"Ja lähinnä olin utelias siitä, mihin kuolleet menee", nainen totesi ja suoristautui kuin ei olisi äsken tehnyt mitään erikoista.

Uteliaisuus ei tässä tapauksessa kuulunut niihin asioihin, joita Lucas eniten halusi kuulla. Ei hän oikeastaan edes tiennyt mitä olisi halunnut kuulla Vladilta. Ehkei mitään. Eniten hän olisi halunnut tuon vain jättävän hänet rauhaan ja jatkavan omia juttujaan.
Samassa jotain kalahti maahan ja Lucas laski katseensa äänen suuntaan Vladin jo noukkiessa sitä käsiinsä. Sauva?!!
Naisen jatkaessa muina miehinä selitystään, Lucas naurahti hieman joskaan ei kovin iloisesti.
"En tiedä mutta yleensä kuolleet haluaa tehdä sen yksin," hän vastasi, "ja harvoin kuolleita kannattaa seurata sinne minne ne nyt ikinä meneekään." Hän astui hieman kauemmas Vladista ja mietti hetken. Hän risti kädet rinnuksilleen ja hymähti hieman. Hän mietti hetken mitä sanoisi tai tekisi. Olisiko järkevää paljastaa olevansa velho nyt kun tiesi tuon olevan noita?
"No.. Utelias vai?" hän kysyi sen sijaan että olisi alkanut puhua sauvasta, "mitä sä sitten haluat tietää? Miten mä olen tässä vaikka mun pitäisi olla haudassa?"

Indico hymähti Lucasille ja nojasi seinään painaen kylkeään. Hän pelkäsi saaneensa liian kovan iskun jo ennestään heikoon kylkiluuhunsa. No, hän voisi varmaan mennä käymään Mungossa tämän jälkeen.
"Näh, yleensä ei", Indico totesi ja kaivoi hetken taskujaan. Hän kaivoi esiin vain savukeensa ja sytkärin. Hän nosti tupakan huulilleen ja sytytti sen kuin olisi täysin normaalissa tilanteessa.
"Joo, siitä olisi hyvä alkaa. Mä olin sun hautajaisissakin. Kukaan ei kyllä pukaissut mitä sulle oli käynyt", Indico totesi ja katseli Lucasia.

"Ja kun sä haluat pysyä poissa omiesi tiedoista, se tarkottaa yleensä jotain isoa mokaa ylempää", nainen totesi tyynesti. Hän ei ollut ehtinyt pureutumaan Lucasin vaiheisiin oman työnsä ohessa. Vapaa aikansa hän vietti miehensä kanssa mieluummin kuin kaivaen jotain, mikä ei suuremmin hänelle kuulunutkaan.

Vladin kaivaessa tupakka-askinsa esiin ja sytyttäessä niistä yhden, Lucas tuijotti tuota kuin jotain vähäjärkistä. Hän ei pitänyt tästä tilanteesta ja sillä hetkellä hän ei voinut suuremmin väittää pitävänsä myöskään Vladista. Ehkä he olivat joskus tehneet töitä yhdessä, mutta sen jälkeen oli tapahtunut aivan liikaa asioita. Toisaalta nyt kun oli selvinnyt ettei Vlad ollut jästi, ehkä hän voisi hieman antaa olla. Vaikka mitä se sinänsä muutti?
Vladin kysymys hänen hautajaisistaan sai Lucasin pudistamaan kevyesti päätään ja kuuntelemaan vielä toteamuksen siitä mitä mahdollisesti oli tapahtunut ennen kuin mietti vastauksensa.
"En minä tiedä hautajaisista," hän sanoi, "en ollut siellä. En edes tiennyt että ne järjestettiin." Hän katseli hetken arvioiden Vladia ja hymähti sitten.
"Aiotko sä seurata mua maailman tappiin saakka jos kieltäydyn kertomasta enempää?" hän kysyi. Hän ei tiennyt olevansa tilivelvollinen Vladille mistään tekemisistään.

Indico nyökkäsi Lucasin puhuessa. Hän ei yllättynyt tiedoista. Nainen vilkaisi Lucasia huvittuneen näköisenä kun tiedustelu kauanko tätä seurattaisiin. "En ajatellut. Mies odottaa kotiin ja alkaa kiivetä seinille jollen palaa iltaan mennessä. Lisäksi me molemmat tiedetään, että kaikesta ei kannata puhua", Indico totesi hymyillen, vaikka hänen iloaan varjosti huoli. Hänen salaisin tehtävänsä oli alkanut kallistua uhkaavasti väärään suuntaan. Hän allekirjoitti, että tieto lisäsi tuskaa.

Indico pyyhki asian mielestään ja pyöräytti olkapäitään kerran.
"Enkä mä edelleenkään ala laulamaan, että näin sut. Ei me oltu mitenkään läheisiä työkavereita ja ainahan ihmisissä voi erehtyä. Mut jos sä olet niin hyveellinen, ettet yhtään kiinnostuisi niin...", Indico totesi ja kääntyi katsomaan katua. Noita kosketti ajatuksissaan taskua, jossa sauva oli. Hän saisi nykyään varmaan helpommin selvitettyä Lucasin taustat, mutta... Halusiko hän välttämättä tietää.

Vladin vastaus ei saanut Lucasilta mitään vastareaktiota aikaiseksi. Tosiasiassa mies mietti vain miksi nainen alunalkaenkaan oli lähtenyt hänen peräänsä jos he molemmat kerran tiesivät ettei kaikesta kannattanut puhua. Kaikesta ei myöskään kannattanut kysellä, sekin oli opittu vähintään kantapään kautta.
"Kiinnostuisi mistä?" Lucas kysyi ja naurahti hieman, "Vlad.. mä olin kymmenen vuotta vankina Ranskassa ja mut todettiin kuolleeksi sen sijaan että mua oltaisiin viitsitty etsiä. Se on ehkä tarpeeksi iso syy sille etten koe tarpeelliseksi hakeutua.. jästien pariin enää." Hän vaikeni ja hymähti hieman. Sanat tulivat ulos ennen kuin hän sen kummemmin ehti sitä estääkkään. No mutta nyt sekin oli sitten sanottu! Sekä se että hän oli velho että se missä hän oli ollut.
"Toivottavasti tästä oli apua sun uteliausuudelles," hän lisäsi.

Lucasin paljastus sai Indicon yllättymään. Kymmenen vuotta... ei ihme, ettei mies halunnut suuremmin kuuluttaa olevansa hengissä! Tosin kaikki Indicon aivotoiminta jumiutui noin sadasosa sekunniksi kun hän kuuli sanan jästi.
"... Sä olet velho? Sä... sä oot se mies josta Chris mulle puhu! Saatanan saatana", Indico älähti ja hieraisi ohimoitaan.
"Olis pitäny kuunnella tarkemin taas vaihteeksi, mutta kun se mies puhuu välillä vaan jostain Jamesin ja sen viikonlopusta niin en jaksa kuunnella", Indico totesi vähän enemmän itseleen kuin Chrisille.

Indico haroi hiuksiaan ja tuijotti Lucasia.
"Hienoa... Hienoa", noita ei todellakaan ollut varma mitä mieltä asioista oli. Tämähän sai hänet jo unohtamaan epäilyt hänen miestään kohtaan!
"Eli kun me oltiin töissä, me oltais säästytty ilman naarmuja, kun oltais tiedetty, että molemmat osaa taikoa. Tosin taikalakiväen mukaan sekin on jo vähän hämärää aluetta", Indico totesi ja näytti palaavan entiseksi kylmähköksi itsekseen.