Setting up the baby room

1.8.1997, perjantai

He olivat edellisellä viikolla onnistuneet raivaamaan Letician varastona käyttämän huoneen tyhjäksi ja huoneesta näki kyllä selvästi, että sitä oltu käytetty asumiseen aikoihin. Maalit olivat aikalailla kuluneet ja muutenkin huone oli aika kurjan oloinen siihen nähden, että se tulisi olemaan vauvan huone.
Rabastan laski maalipurkit siihen suojatulle lattialle ja haroi hieman hiuksiaan miettiessään mistä aloittaa vaikka olikin päättänyt vain taikoa pensseliti hoitamaan itsekseen homman. Silti hänen pitäisi seisoa siellä vahtimassa, että kaikki maalautuisi ihan oikein eikä sellaiset paikat jonne maalia haluttu tulisi tuhrituksi.
Hän kumartui lopulta avaamaan purkit ja hymyili hieman. Koska ei ollut vielä viimeksi ollut tietoa siitä kumpi se vauva nyt tulisi olemaan oli sitä pienen keskustelun jälkeen päätetty maalata huone vihreäksi vaikka Leticia olikin epäillyt vahvasti, että hän halusi vain aivopestä lapsesta luihuisen jo nyt!
Pah! Ei nyt sentään vaikka... eipä se tietenkään pahitteeksi olisi, ettei lapsi päätyisi mihinkään puuskupuhiin tulevaisuudessa.

Saatuaan maalipurkit auki ja sauvansa esiin taikoi hän ne pari mukana tuomaansa pensseliä leijumaan ilmassa ja pian olivat molemmat niistä uponnet purkkeihin ja suunnanneet sitten kohti seinään sutimaan tylsän valkoista pintaa peittoon. Huoneesta tulisi vielä niin hieno paikka, että voisi olla hyvinkin paljon mahdollista hän itsekkin viettäisi yönsä mieluummin siellä kuin Letician makuuhuoneessa.

Kävellessään työpaikalta kotiin, Leticia oli hyvin väsynyt. Jotkut lakiosaston tyypit, muista osastoista nyt puhumattakaan, olivat jo kyselemässä häneltä vauvan isästä ja sitähän hän ei voinut kertoa. Toki moiset kysymykset olivat ihan hyväksyttäviä, koska niitähän nyt kyseltiin muutenkin. Hän ei vain jaksanut niitä, koska niistä kysymyksistä seurasi hänen kohdallaan vain lisää kysymyksiä ja kun hän ei niihinkään voinut vastata, kyselijät lähtivät yleensä keskustelemaan ja pohtimaan asioita keskenään. Ja siitä taas ei seurannut yhtään mitään hyvää siitäkään.
Hetken ajan Leticia oli ollut jo valmis liittämään takkansa hormiverkkoon, mutta ei sitten loppujen lopuksi ollut tehnyt sitä vaan tyytyi kävelemään kotiin. Olisi turhan riskialtista liittää takka hormiverkkoon, koska sen jälkeen kuka vain voisi pöllähtää hänen kotiinsa vierailulle. Eikä hän halunnut vieraita ilman että tiesi niistä etukäteen. Ja osasi varoittaa lapsen isää.

Avatessaan kotiovensa, Leticia kuuli keittiöstä kahvin porinaa ja hymy nousi hänen kasvoilleen. Hän ei ollut nähnyt Rabastania ikuisuuteen, mikä saattoi tarkoittaa myös paria päivää mutta tuntui ikuisuudelta.
Käytyään keittiössä, hän ei löytänytkään miestä sieltä vaan valmiin kahvin. Hän ihmetteli tätä hieman, mutta huhuiltuaan hieman miehen nimeä, sai hän vastauksen yläkerrasta. Niinpä hän kaatoi kahvia kahteen kuppiin, heitti niihin tarvittavat lisukkeet ja lähti kuppien kera yläkertaan.
"Rabastan?" hän huhuili vilkaisten makuuhuoneeseensa, mutta se oli yhtä tyhjä kuin keittiökin. Niinpä hän jatkoi kulkuaan tulevalle lastenhuoneelle ja oli tiputtaa kupit kädestään vain jo sen takia että näki miehen siellä maalauspuuhissa.
"Hei," hän sanoi naurahtaen lempeästi ja katsahti itsestään sutivia pensseleitä, "mitä sä teet?" Typerä kysymyshän se oli kun sen jo näki mitä mies teki. Leticia laski kupit varoen yhden maalipurkin päälle ja käveli sitten halaamaan miestä.
"Mulla oli ikävä," hän sanoi muttei kysynyt missä tuo oli ollut, koska niin ei vain tehty tässä suhteessa.

Kuullessaan oven aukeavan alakerrassa jäi Rabastan kuuntelemaan hiljaa siltä varalta, että tulija olisikin ollut ihan joku muu kuin Letician. Kuitenkin huhuilut kuulleessan hymyili hän hieman ja huuteli olevansa yläkerrassa. Sudit jatkoivat työtään hänen valvontansa alaisuudessa ja pian oli Lettykin löytänyt tiensä huoneeseen kahvikuppien kanssa. Kahvi oli siis nähtävästi ehtinyt valmistumaan.
" Mullakin sua", mies vastasi ja vilkaisi olkansa ylitse Leticiaan. Hän olisi mieluusti ollut täällä Letician kanssa jokaisena minuuttina, mutta ei se vain ollut mahdollista. Hänen oli hoidettava omat työnsä ja ilmestyttävä naisen seuraksi vasta kun Voldemort ei häntä mihinkään tarvinnut. Sellainen tilaisuus oli onneksi tullut jo nyt vaikka muutama päivä vain erossa oli ihan liian monta päivää.
" Miten täällä on mennyt?", hän kysyi ja kääntyi ympäri voidakseen painaa suukon naisen huulille.
" Kaikki hyvin?". Jotenkin kaiken heidän kokemansa jälkeen hän koki tärkeäksi kysellä. Ei hän niinkään olettanut Lettyn salaavan jos jotain olisi sattunut, mutta jos jotakin pientäkin ilmaantuisi halusi hän tietää.

Leticia hymyili entisestään Rabastanin vastattua että tuollakin oli ollut ikävä. Suukkoon hän vastasi ja siirsi sitten katseensa hetkeksi niihin suteihin kunnes Rabastan jo kyseli miten oli mennyt. Hän nosti katseensa takaisin Rabastaniin ja kohautti hartioitaan.
"Ihan hyvin," hän vastasi totuudenmukaisesti. Ei mikään ollut parissa päivässä ehtinyt muuttua vaikka aika äärimmäisen pitkältä olikin tuntunut.
Tai olipas ehtinyt.
"Kävin eilen neuvolassa," hän sanoi astuen hieman kauemmas Rabastanista ja istuutuen yhden huoneeseen jäädyn jakkaran päälle. Hän katseli miestä hetken ja nauroi sitten hieman.
"Haluatko tietää kumpi se on?" hän kysyi. Neuvolassa kaikki oli ollut hyvin ja hän oli saanut halutessaan kuulla vauvan sukupuolen. Ja tottakai hän oli sen halunnut tietää! Kuka nyt ei olisi!
"Se on poika," hän sanoi kasvot ja olemus yhtä hymyä ja iloa ja onnellisuutta. Sillä hetkellä hänestä tuntui kuin heillä oikeasti olisi rauhaisa elämä edessä. Että Rabastan voisi vain jäädä hänen luokseen ja he voisivat elää perheenä. Eihän se tietysti ollut mahdollista, mutta siltä nyt tuntui. Mikään ei voinut varjostaa hänen mieltään.

Rabastan kääntyi uudelleen pensseleiden puoleen Letician istuessa alas ja taikoi ne siirtymään hieman toiseen paikkaan, mutta nopeasti miehen katse kääntyi Lettyyn tuon kysyessä haluaisiko hän tietää kumpi vauva tulisi olemaan.
" Joko sen sai tietää? No kai mä.. joo tottakai mä haluan", hän sanoi naurahtan. Siitä oli hieman puhuttu, että kumpaa kumpikin mieluummin olisi halunnut, mutta siihen kysymykseen oli ollut niin vaikea vastata. Toisaalta sellainen pieni tyttö oli ihana, mutta sitten taas... kuka isä ei haluaisi poikaa?
Letician paljastaessa vauvan sukupuolen vetäisi toinen niistä sudeista vihreän raidan myös kattoon Rabastanin käännyttyä niin nopeasti ympäri. Hymy oli noussut myös hänen kasvoilleen ja mies jätti sudit hoitamaan itsekseen taas hommansa.
" Vau. Poika". Oli jotenkin vaikea pukea kaikkea sitä onnea sanoiksi, mutta ehkä se kävi selväksi muutenkin, että iloisia tässä oltiin.
Rabastan kyykistyi siihen jakkaran edustalle ja laski kätensä Letician vatsalle jota ei paljoa enää salailtu.
" Sulla tulee kyllä olemaan siistein huone koskaan. Isi maalaa tänne lohikäärmeitä ja aarnikotkia nyt kun on varma, että olet poika. Muutenhan sitä olisi pitänyt opetella taiteilemaan yksisarvinen".

Leticia oli niin iloinen ettei hänen hymynsä enää riittänyt vaan häntä alkoi naurattaa. Rabastan oli niin söpö mentyään melkein sanattomaksi näistä uutisista. Miehen kyykistyessä siihen hänen puoleensa ja laskiessa kätensä hänen masulleen, Leticia hymähti ja katsahti kättä ja sitten miestä siinä edessään. Tuon puhuessa aarnikotkista ja lohikäärmeistä, nainen naurahti ja vei toisen kätensä hänen masunsa päällä olevalle kädelle ja toisen miehen poskelle.
"Paras olisikin," hän naurahti, "pitäähän tämän nyt pojan huone olla.." Hän oli juuri kumartumassa suukottamaan miestä kun äkkiä otus hänen sisässään potkaisi. Hän älähti naurahtaen ja kavahti hieman kauemmas Rabastanista.
"Tunsitko?!" hän nauroi tunnustellen. Poika osoitti mieltään.
"Oletko varma että se haluaa lohikäärmeitä ja aarnikotkia?" hän kysyi huvittuneena.

Ei sitä tosiaan sopisi maalailla yksisarvisia pojan seinälle! Sellaisten otusten seurassa ei varmasti tulisi nukuttua hyvin. Rabastan ei kuitenkaan ehtinyt asiaan sanomaan mitään kun pojalla itsellään taisi olla mielipide tähän keskusteluun.
Rabastan kohotti hyvin yllätyneenä katseensa Leticiaan ja nyökkäsi. Tottakai hän se oli tuntenut!
" Ilmeisesti toi oli jokin vinkki ettei ne lohikäärmeetkään sitten sovi", Rabastan sanoi ja vilkasi hieman ensinmäistä valmista seinää sutien jatkaessa matkaa seuravalle ja hetken siinä mietittyään kohotti hän katseensa taas Leticiaan ennen kuin suuntasi sanansa tuon masulle.
" Ehkä pitää sitten maalata sieppejä ja kaatoja. Niin paljon kuin äitis huispausta inhoaakin ja pitää sitä vaarallisena... on se silti kivaa. Usko pois. Heti kun opit kävelemään niin me hankitaan sulle luuta ja tehdään susta huispaaja", Rabastan sanoi ja noustessaan ylös siitä lattialta suukotti hän Leticiaa naurahtaen.

Rabastanin jutellessa vauvalle, Leticia katseli tuota huvittuneena ja naurahti miehen väittäessä että seinille maalattaisiin huispausjuttuja.. ja että hän muka piti niitä vaarallisina!
"No se on vaarallista!" hän puolustautui naurahtaen ja nousi seisomaan Rabastanin palatessa vahtimaan niitä suteja. Hän itse nappasi kahvikupit käsiinsä ja ojensi toisen niistä Rabastanille.
"Mitä jos me maalattaisiin vaikka.. kaloja," hän ehdotti katsahtaen nyt itse masuaan, "ne on värikkäitä, kivoja ja hassuja. Ja ne eivät ole vaarallisia." Eivät ainakaan yleisesti! Vaikka jotkut niitä taisivatkin pelätä, mikä oli itsessään jo.. hassua.
No.. Kyllä Leticialle nämä huispausjutut sopivat ihan hyvin eikä hän kaloja olisi maalaamassa. Jos Rabastan halusi huispausjuttuja pojalle niin mikä hän oli sitä kieltämään. Ainoa vaan että heistä kumpikaan ei tiennyt olisiko pojalle mahdollista ostaa luutaa heti kun tuo oppisi kävelemään. Tai lähinnä olisiko.. Rabastanin mahdollista opettaa poikaa lentämään.
Leticia katseli pienen hymyn kera sutien liikettä ja joi kahvistaan.
"Osaatko sä maalata huispausjuttuja?" hän kysyi katsahtaen maalipurkkeja vieressään.

" Siinä vaiheessa kun tää junnu alkaa huispaamaan niin ne on varmasti kehittänyt siitäkin lajista aina vaan turvallisemman", Rabastan vakuutteli ja oli kyllä hyvin tietoinen siitä, että hänellä olisi tuskin itsellään koskaan mahdollisuutta opettaa poikaa huispaamaan. Se velvollisuus pitäisi jättää jollekkin toiselle.
" Vai kaloja! Kyllä mua ainakin pelottaisi nukkua vihreässä akvaariossa", Rabastan sanoi ja kutsui huoneeseen muitakin maalipurkkeja jotta yksi pensseli saisi ruveta taiteilemaan huispauskamoja seinälle.
" En minä osaa, mutta nää osaa", hän sanoi ja hörppäsi hieman siitä saamastaan kahvikupista samalla kun heilautti sauvallaan pienemmän sudin purkkiin ja pian sekin oli seinällä ja ruvennut taiteilemaan sinne sieppiä.
" Todella hyödyllisiä taikoja kuolonsyöjälle. Ei sitä koskaan tiedä koska joutuu maalailemaan jotakin", hän sanoi hymyillen eikä tajunnut oikein miltä se ehkä kuulosti. Maalaamaan mitä? Piiloon kaikki veritahrat ja todisteet siitä, että paikalla oli joku ehkä ollut.

" Saitko sä shoppailtua niitä tavaroita?", hän uteli ja hörppäsi taas hieman kahvistaan. Sekin oli ollut kurjaa miten hän ei voinut olla mukana hankkimassa kaikkea yhdessä Letician kanssa, mutta paljastumisen riski oli ollut liian suuri. Eikä heidän sopinut näyttäytyä yhtään yhdessä missään päin Lontoota tai Viistokujaa!

Leticia nauroi Rabastanin pohdittua kuinka hyödyllisiä taikoja nämä olivat kuolonsyöjälle ja vilkaisi sitä seinälle maalautuvaa sieppiä.
"Juu.. Jos vaikka joutuu vauvan huonetta maalailemaan," hän virnisti. Se se vasta kuolonsyöjämäistä olikin! Ja hän ainakin aikoi tuudittua siihen ajatukseen että juuri se oli se, miksi Rabastan osasi nämä taiat vaikka niin tuskin olisi. Hän ei kuitenkaan halunnut ajatella yhtään sitä, mitä mies teki kun ei ollut hänen kanssaan. Nykyään vielä vähemmän kuin aikaisemmin.

Rabastanin kysyessä tavaroista, Leticia nielaisi kahvinsa nyökkäillen.
"Joo sain," hän vastasi ja katsahti ranteessaan olevaa kelloa, "ne sanoivat tuovansa ne kuuteen mennessä tänne." Aikaa ei ollut enää paljoa.
"Joten sillä välin sun pitää olla piilossa," hän sanoi astellen Rabastanin luo ja kietoen kätensä tuon ympäri sivulta käsin, "ei siinä kai kauaa mene kun ne kantaa ne sisään." Hän naurahti. Oli oikeastaan välistä ihan hauskaa kun piti tällä tavoin salailla asioita. Hyvin välillä. Mieluummin hän kyllä olisi elänyt vapaammin.. Maailmassa missä syyttäjä ja kuolonsyöjä saattoivat perustaa perheen ilman että asiaa katsottiin yhtään kieroon.
"Mutta oli kiva siellä kaupassa," hän sanoi nostaen katseensa Rabastaniin siitä tuon kyljestä, "ne oli jästejä.. Ja kun ne kysyi missä lapsen isä oli, saatoin vapaasti sanoa että et päässyt paikalle mutta olet auttamassa kasaamisessa kyllä." Se oli ollut kivaa. Kerrankin saattoi sanoa jotakin totta ilman että heräsi turhia kysymyksiä.

Rabastan nyökkäsi hieman. Hän voisi vaikka pujahtaa makuuhuoneeseen siksi aikaa ja auttaa kaiken kokoeamisessa kunhan ne tyypit olisivat lähteneet. Letician kertoessakin miten tuo oli niin jästeille kaupassa kertonut naurahti hän hieman.
Olihan se mukavampi kertoa, että sellainen isä oli jossakin kuin se, että piti aina kaikille sanoa että sitä oltaisiin vauvan kanssa kahden. Varmasti se herätti Ministeriössä ja Lettyn perheen keskuudessa kysymyksiä ja saattoi naisen hankalaan asemaan, mutta mitä muutakaan tässä voi?
Hän olisi mieluusti koska vain vaihtanut osia Lettyn kanssa. Se, että hän voinut kertoa vauvasta kenellekkään ole ihan yhtä tuskaista.
" Kai muistut kertoa niille miten komea tää isä", hän kysyi ja taikoi yhden sudin maalaamaan sen kattoon jääneen vihreän raidan pois. Ei katto voisi olla vihreä! Vaikka vihreää ei voisi olla liikaa niin ei silti kattoon.

Alhaalta kuuluva ovikellon soiminen sai Rabastanin havahtumaan niistä maalaushommista ja nopeasti oli pensselit kutsuttu takaisin sieltä seinältä.
" Mä meen makuuhuoneeseen siksi aikaa", hän ilmoitti ennen kuin kahvikuppeineen hyppelehti maalitahrojen ylitse ja livahti viereiseen huoneeseen.

"Oi tottakai mä muistin," Leticia vastasi naurahtaen, "juotiin teetä niiden myyjättärien kanssa ja siinä sitten juteltiin mukavia. Olivat kyllä kamalan kateellisia kun kerroin." Hän virnisti ja päästi irti Rabastanista kun alhaalta kuului ovikello.
"Jep," hän vastasi Rabastanin juostessa kahvikuppinsa kera makuuhuoneeseen. Leticia vilkaisi tuon perään ja veti oven kiinni ennen kuin lähti itse alakertaan ottamaan kaiken sen sälän vastaan.

"Joo.. On maalaushommat vielä kesken niin voitte jättää ne siihen käytävään," Leticia sanoi kuljetusfirman miehille. Hän seisoskeli itse siinä makuuhuoneen ovella ja katseli kuinka tavarat kasaantuivat siihen käytävälle.
"Ei ei," hän naurahti, "kyllä lapsen isä auttaa tässä.." hän hymyili yhdelle miehistä hyvinkin tietoisena siitä että lapsen isä oli lähempänä kuin nuo luulivatkaan.
"En minä yksin joudu kaikkea tekemään," hän vastasi yhdelle miehistä, joka näytti hyvin epävarmalta ja tarjoutui auttamaankin. Mutta kun kaikki tavarat oli saatu sisälle, Leticia allekirjoitti todisteen ja hääti miehet ulos talostaan. Hän naurahti ja vei kuppinsa keittiöön.
"Voit tulla ulos," hän sanoi palattuaan yläkertaan ja avattuaan makuuhuoneen oven, "he ovat poissa."

Pieni virnistys kohosi miehen kasvoille hänen kuullessa tästä teehetkestä. Sietivätkin olla kateellisia! Eipä sitä hänenlaisiaan komeita ja mukavia miehiä ollut kovin montaa. Tai... ainakaan Rabastanin omasta mielestä.

Letician lähtiessä alakertaan istahti Rabastan kuppeineen siihen sängylle ja hörppi kahviaan samalla kun kuunteli oven ulkopuolella käytyä keskustelua. Ilmeisesti sitä olivat miehet huolissaan, että Leticia joutui nyt ihan itse kokoamaan kaiken, mutta niin ei onneksi ollut. Ja vaikka olisi ollutkin niin eiköhän homma olisi noidalta onnistunut aika sukkelaan.
" Vai olisi herrat jääneet mielellään auttelemaan", Rabastan hymähti oven auettua ja jäi nojailemaan siihen ovenkarmiin.
" Kai se kuuluu niiden hommaan", hän jatkoi ennen kuin asteli hymyillen jatkamaan sitä maalaushommaansa.

Huone kun oli saatu siihen kuntoon, että seinät olivat kunnossa alkoi se kaiken kaman kasaaminen. Laatikot kun oli saatu revittyä auki ja kaikki pinnasängyn osat levitettyä siihen lattialle nousi Rabastan hetkeksi ihmettelemään ohjeen kera, että mistäs nyt.
" On kai parempi kasata tää ihan käsin kuin taikomalla", mies pohti ohjetta käsissään käännellessään ja antoi sen sitten Leticialle kun ryhtyi hommiin. Ei se niin vaikeaa voisi olla!

Leticia naurahti hieman Rabastanin todettua kuinka miehet olisivat mielellään jääneet auttelemaan. Tuskin se noiden työnkuvaan kuului! Nuo olivat kuljetusfirma.. Ei noiden tehtäviin kuulunut jäädä auttamaan yksinäisiä äitejä tavaroiden kasaamisessa, koska noilla oli aina joku kuitenkin auttamassa. Ja jos ei ollut niin eihän se noiden ongelma ollut!
"Niin se taitaa kuulua," hän hymähti kuitenkin ja seurasi Rabastania vauvanhuoneeseen. Ei hän halunnut Rabastanissa mitään älytöntä mustasukkaisuuskohtausta. Tuo oli äskenkin jo puhuessaan kuulostanut jotenkin oudolta.

Rabastanin alkaessa kasata pinnasänkyä, Leticia vilkaisi tuota ja alkoi itse aukomaan laatikoita. Osasta hän sörkki Rabastanille tuon tarvitsemia osia ja osasta hän kaivoi..
"Katso kuinka söpö!" hän nosti sänkyyn tulevan pienen patjan ylös laatikosta ja näytti sitä Rabastanille, "siinä on nalleja. Ja se on sininen." Hän naurahti katsahtaen miestä. Hän oli onneksi ollut jo kauppaan mennessään tietoinen siitä että lapsi tulisi olemaan poika.
"Onnistuuko?" hän kysyi hetken päästä kyykistyttyään katselemaan rabastanin tekemisiä.

Leticia oli tehnyt ihan järkevästi myötäillessään hänen ideaansa siitä, että se oli vain niiden miesten tehtävä tarjota apuaan. Tottakai hän olisi ollut mustasukkainen! Riitti, että sitä piti muutenkin olla piilossa ja olla kuin heillä olisi mitään ,mutta siinä kohtaa kun joku flirttailisi Lettyn kanssa hänen ollessa ihan siinä .. no tavallaan vieressä.. siinä meni jokin raja!
Onneksi hän kuitenkin oletti vain niiden miesten tarjonneen apua työnsä takia ja siksi kaikki pysyivät elossa ja tyytyväisinä.

Mikään osa ei näyttänyt ensin sopivan toisiinsa, mutta lopulta sitä päästiin hyvään alkuun. Lettyn pyytäessä häntä katsomaan jotakin käänsi Rabastan katsensaa ja hymyili hieman.
" Sä siis tiesit jo näitä hankkiessas, että kumpi sieltä tulee", hän tajusi ja ryhtyi kiinnittämään palasia yhteen jotta se sänly pysyisi pystyssä vielä iltaan mennessä. Ja siihen asti, että vauva tulisi! Kamalahan se olisi jos koko roska romahtaisi ennen kuin sitä päästäisiin testaaman vaikka toisaalta... jos se olisi aikeissa romahtaa niin parempi olisi tehdä se ennen kuin vauva olisi päässyt siihen nukkumaan.
" Onnistuu", mies vakuutteli ja kurottautui tutkimaan ohjetta lisää nähdäkseen mitä laittaa minnekkin seuraavaksi.

Pinnasängyn alkaessa näyttää siltä miltä se kuvassakin näytti heilutteli mies sitä hieman varmistaakseen sen varmasti pysyvän kasassa.
" Eiköhän siinä nyt ole mukava nukkua. Heti kun nuo sinne saadaan", hän sanoi ja nyökkäsi Lettyllä olevan patjan suuntaan.

Leticia katsahti nauraen Rabastania tuon arvatessa hänen tienneen kumpi oli tulossa kun oli kaupoilla.
"Joo," hän vastasi, "minulla oli aamulla neuvola ja menin sen jälkeen kaupoille. Itseasiassa nyt nämä kaikki huutavat että 'jee se on poika!' koska olin niin innoissani siitä.." Hän katsahti laatikkoon ja kaivoi sieltä pienen peiton.

Rabastanin saatua tekeleensä valmiiksi, Leticia asteli lähemmäs ja nyökkäili hyväksyvästi. Naurahtaen hän kurotti sen patjan käsiinsä ja asetteli sen sitten siististi paikalleen. Se sopi sänkyyn täydellisesti.
"Se on upea," hän sanoi hymyillen ja käänsi katseensa Rabastaniin, "pojalle tulee varmasti hyvät unet siinä. Onhan se isän rakentamakin." Hän laski katseensa takaisin pinnasänkyyn ja huokaisi hieman pienen hymyn kera.
"Okei," hän sanoi käännähtäen ympäri, "tässä on vielä kaappi ja.. hyllykkö ja sitten pöytä," hän sanoi, "mitkä pitäisi vielä kasata." Hän asteli käytävään ja katsahti Rabastania.
"Vieläkö haluat kasata käsin vai pistetäänkö pari loitsua kasaamaan?" hän kysyi.

Sänky oli melkeinpä täydellinen. Enää puutui vain se vauva sieltä. Letician ehdottaessa, että tait laitettaisiin hoitamana loput naurahti mies hieman.
" Näyttikö mun rakentamis operaationio niin huteralta?", hän kysyi, mutta etsi kuitenkin taas sauvansa ja laittoi loput tavarat kasaantumaan taioin.
" Me voitaisiin sillä aikaa vaikka mennä syömään. Mulla alkaa olla nälkä", Rabastan ehdotti ja lähti jo alakertaan. Kunhan kaikki olisi koottu kasaan voisi huoneen vain viimeistellä lepposasti laittamalla vaatteita kaappiin ja muuta.

Sitä päädyttiin tilaamaan kiinalaista, koska kaikkea oli tehty jo ihan tarpeeksi! Vielä puuttui, että olisi pitänyt ruokaa odotella ja valmistaa.
Heidän annostensa tultua vihdoin perille otti Rabastan oman nuudelilaatikkonsa ja saatuaan paketin auki iski haarukkansa heti nuudeleidensa sekaan.

"No ei näytä," Leticia naurahti puolustellen Rabastanin kyseenalaistaessa sängyn rakentamisoperaationsa ja kiersi kätensä miehen ympäri.
"Se on hieno," hän lisäsi hymyillen. Rabastan kuitenkin päätyi taioin kasailemaan loput ja mikäs siinä! Ainakin ne olisi nopeammin kasassa.
Rabastanin ehdottaessa ruokaa, Leticia nyökkäsi ja lähti tuon perässä alas. Hän itse tilasi kanaa ja cashew-pähkinöitä.

[Wheee en tienny mitä tehdä tai sanoa enää xD Töppölopetus tai jotain.]