Pääsiäisen epäonnistumisten jälkeen

// Maanantai 20.4.1998, joskus iltapäivällä

Pelissä mukana: Reynardine Welz, Dominique Paradis, Rodolfus Lestrange ja Narcissa Malfoy

Juonessa viimeaikoina tapahtunutta: Harry, Hermione ja Ron ovat jääneet kiinni. Heidät on toimitettu Malfoyden kartanoon, mistä he ovat paenneet. Draco on palannut takaisin Tylypahkaan pääsiäislomansa päätteeksi. Kuolonsyöjät ovat tänään kokoontuneet keskustelemaan ja kinastelemaan Harryn paosta ja ovat äskettäin saaneet kokouksensa päätökseen.
//

Narcissa Malfoyta ahdisti. Hän oli vastikään antanut taikasauvansa Dracon käyttöön, eikä hänellä nyt ollut mitään puolustautumismahdollisuutta. Kuolonsyöjäporukka tuntui käyvän yhä agressiivisemmaksi ja uhkaavammaksi, mutta hänen oli ollut pakko luopua taikasauvastaan. Hän ei enää ollut varma selviämisestään, edes hengissä pysymisestään, ja häntä ahdisti tämä uusi asema mitättömänä ja puolustuskyvyttömänä sivustakatsojana.

Kuolonsyöjät olivat vastikään kokoustaneet Malfoyden perheen ruokasalissa, eikä kokous ollut mennyt läheskään toivottuun tapaan. Ahdistus oli kasvanut naisen sisällä koko kokouksen ja heti seurueen noustessa pöydästä, hän oli ampaissut ulos huoneesta. Hän halusi rauhoittua, joten hän suuntasi kohti kirjastoa. Siellä hän saisi olla rauhassa, sillä kuolonsyöjät harvemmin välittivät tulla kirjaston puolelle. Kirjasto ei tosin ollut kuin kahden oven päässä ruokasalista, mutta alueena hän ei uskonut sen kiinnostavan ketään.

Kirjasto ei oikeastaan ollut mitenkään suuri. Siellä oli kirjoja kolmella seinustalla ja avarat ikkunat kohti kartanon puutarhaa. Keskellä huonetta oli sohvaryhmä ja ikkunan alla Luciuksen työpöytä, jolle ei viime aikoina ollut kertynyt mitään töihin liittyvääkään. Narcissa istahti hermostuneena yhteen nojatuoleista sohvaryhmässä ja kaatoi itselleen lasillisen punaviiniä sohvapöydällä olevasta karahvista. "Kuin tilauksesta" hän ajatteli itsekseen ja huokaisi maistaessaan viiniä.

Hän nosti oikean jalkansa vasemman jalkansa yli ristiin ja nojasi hieman rennompana taaksepäin nojatuolissa. "Miten hän, aiemmin niin maineikkaan ja kunnioitetun Luciuksen vaimo, saisi asiat taas sujumaan?" hän pohti. Verratessaan nykyistä menoa aiempaan, hän ei oikein tiennyt, miten saavuttaisi aikaisemman valta-asemansa ja pääsisi eroon nykyisestä ahdingosta. Taikasauvattomana toivoa oli oikeastaan aika vähän. Jotakin hänen oli kuitenkin keksittävä.

Noita sulki silmänsä ja koetti rauhoittua. Viini auttoi hieman. Huoneen ulkopuolelta kuuluivat edelleen useiden kuolonsyöjien puheet ja askeleet, joidenkin tehdessä lähtöä ja toisten vielä keskustellessa päivän kuumasta aiheesta.

Dominique Paradis'n elämä hymyilee, toisin kuin monen muun kuolonsyöjän niihin aikoihin. Dominique on hoitanut omat hommansa mallikelpoisesti, eikä Voldemortilla ollut siis mitään syytä olla tyytymätön Dominiquen toimintaan. Iso osa ministeriön työntekijöistä, jotka eivät vapaaehtoisesti olleet kuolonsyöjiä, olivat silläkin hetkellä Dominiquen korkokengän koron alla, siis naisen langettaman komennuskirouksen alaisina. Ainoa asia, joka Dominiquea juuri sillä hetkellä ärsytti, oli se, että muut kuolonsyöjät olivat menneet mokaamaan ja päästämään Potterin kavereineen karkuun. Ja sen päälle hänen oli vielä täytynyt astua Malfoyn kartanoon keskustelemaan kyseisestä kämmistä. Dominique piti koko Malfoyn perhettä teeskentelevänä ja pelkällä rahamäärällään ratsastavana porukkana, eikä erityisen luotettavina. Voldemort tuntui pitävän heitä kuitenkin arvossa, joten Dominique ei voinut pitää liikaa meteliä omista mielipiteistään. Olihan kyseessä kuitenkin puhdasverinen suku, ja jotain Lucius Malfoyn oli täytynyt tehdä saavuttaakseen Voldemortin luottamuksen.

Kokouksen päätyttyä Dominiquen kuolonsyöjäkollegat lähtivät liikkeelle. Osa lähti hoitamaan muita asioita, mutta muutama jäi vielä kuljeskelemaan ympäri huonetta ja keskustelemaan, valuen hitaasti käytäville. Dominique katsoi hetken ruokasalin seinälle ripustettua taulua arvioivin silmin, ennen kuin astui ulos ruokasalin ovesta. Hän oli vieraillut vain muutaman kerran Malfoyn kartanossa, joten hän ei ollut varma, minne hänen olisi pitänyt mennä löytääkseen wc-tilat. Pitääkseen ulkomuotonsa huoliteltuna, Dominique halusi käväistä näyttämässä kampaa hiuksilleen, jotka oli kiharrettu rennon oloisesti, mutta kuitenkin niin, että Dominique tiesi tarkalleen missä minkäkin hiussuortuvan kuului olla. Naisen mustien korkeavartisten saappaiden korko kumahteli käytävässä, kun Dominique asteli ovelle, jonka takaa kuvitteli löytävänsä kylpyhuoneen. Avatessaan oven ja kurkistaessaan sisään, Dominique ei kuitenkaan löytänyt hakemaansa. Ollessaan jo kääntymässä pois, Dominique huomasi ettei huone ollutkaan tyhjä. Dominique pysähtyi ovelle hetkeksi, ennen kuin astui sisälle. "Narcissa", hän totesi tervehdykseksi hymyillen hillitysti ja vilkaisi ympärilleen. Hän oli saapunut jonkinlaiseen työhuoneeseen tai kirjastoon, jossa Narcissa näytti nautiskelevan viiniä. Dominique jäi katselemaan ympärilleen ja toivoi, että hänellekin tarjottaisiin viiniä.

Rey Welzinä tunnettu tai ei niin tunnettu kuolonsyöjä oli niinä päivinä varsin tyytyväinen siihen, ettei ollut Lucius Malfoyn kengissä. Pimeyden lordi ei ollut viimeaikoina vaikuttanut erityisen tyytyväiseltä Malfoyhin muutenkaan, ja nyt sitten vielä tämä Potterin pako heidän kartanostaan. Rey kiitti onneaan siitä, ettei ollut antanut herralleen mitään syytä purkaa suuttumustaan häneen. Vaikka ei toisaalta ollut mitään takuita, etteikö Voldemort voisi tehdä niin ilman syytäkin. Siksipä Rey pyrki kaiken varalta pysymään poissa lordinsa sekä myös kaikkein arveluttavimpien kuolonsyöjäkolleegojensa tieltä eikä jäänyt puimaan äskeistä kokousta enää sen päätyttyä. Hän päätti etsiä kartanosta jonkin rauhallisemman paikan sen sijaan että olisi jäänyt kuuntelemaan väittelyitä asiasta saati sitten osallistunut niihin. Monet tuntuivat olevan varsin kiihdyksissään Potterin ja tuon kavereiden karkaamisesta, mutta totta puhuen Reytä asia ei kiinnostanut niin paljon, kuin varmasti olisi pitänyt. Rey eli mieluummin nykyhetken tietämillä kuin murehti sitä, miten tässä sodassa lopulta kävisi. Tai oikeastaan mitä hänelle itselleen kävisi, sillä sehän se oli ainoa asia mikä miehelle jotakin merkitsi.

Rey lähti kulkemaan sattumanvaraisesti johonkin suuntaan ja kurkisti lähellä ruokasalia olevaan huoneeseen. Iloiseksi yllätyksekseen hän huomasi, että siellä ei ollut muita kuin kaksi hemaisevaa vaaleatukkaista ladya. Eiköhän noitien seura voittaisi sekä miellyttävyydessä että rauhallisuudessa kaikki kartanon kansoittaneet enemmän tai vähemmän äreällä tuulella olevat velhot.
"Rouva Malfoy" Rey totesi ja nyökkäsi kohteliaasti tervehdykseksi. Sitten katse siirtyi toiseen naiseen.
"Ja te olette.. Paradis, eikö?" Hän sanoi hymyillen naiselle. Olihan Rey tämän noidan jo aiemmin pannut merkille. Kuinka täällä voisi olla huomaamatta sitä harvinaista silmänruokaa, mitä kuolonsyöjien miesvaltaisessa joukossa näki. Rey jäi toistaiseksi nojailemaan rennosti oven pieleen.
"Sopiikos liittyä seuraan?" Hän kysäisi.

//Ja sitten eikun Rodolphus tönäsemään Rey pois oviaukon edestä. xD //

[Rodo ei tainnut olla paikalla kun Harry ja kumppanit pakenivat, en ainakaan muista että olisi kirjoissa mainittu joten pelaan nyt sen pohjalta että se ei ollut paikalla. : D]

Olihan sitä itse kukin varmasti enemmän tai vähemmän hermostunut tästä tukalasta tilanteesta mihin Potterin pakeneminen oli syössyt melkein jokaisen kuolonsyöjän. Lordi ei ollut tyytyväinen sillä hetkellä kehenkään ja koska Potterin paossa oli mukana yksi Lestrange ja vieläpä hänen vaimonsa, oli Rodolphuskin syösty samalla Voldemortin mustalle listalle. Vaikka hän oli itse ollut aivan toisissa tehtävissä ja kuullut tapahtuneesta vasta sen tapahduttua!
Niinpä.. Ei ehkä ollut yllättävää että Rodolphus kävi hieman ylikierroksilla sillä hetkellä. Häntä ärsytti, tottakai, mutta samalla hän oli myös aavistuksen peloissaan vaikkei sitä tietenkään näyttänyt kenellekään. Pettynyt hän oli myös, lähinnä vaimoonsa, joka ei nyt ollut enää paikalla. Mutta peloissaan hän oli, koska vain typerys ei olisi ollut jos Voldemort kääntää katseensa sinuun sellaisen raivon vallassa.
Rodolphus oli poistunut palaverin tiloista heti sen päätyttyä. Hän oli yrittänyt säilyttää arvokkuutensa ja asemansa, johon hänen sukunimensä hänet väkisin laittoi. Mutta nyt, oltuaan hetken yksin, hän päätti tarvitsevansa jotain turruttamaan aivotoimintaansa. Niinpä hän sen suurempia ajattelematta suuntasi kulkunsa Malfoyden kirjastolle. Sieltä hän ehkä löytäisi Luciuksen viskejäkin.

Ovella norkoili joku pojankloppi, jonka nimeä Rodolphus ei jaksanut pistää mieleensä. Ohittaessaan poikaa, hän vilkaisi tuota hyvin arvostelevasti ja katseella, joka melkein käski tuota katoamaan hänen silmistään. Vaikka eihän hänellä periaatteessa ollut valtaa käskeä ketään katoamaan toisten talosta.
Käännettyään katseensa pois Reystä, hän huomasi kirjaston naisväen.
"Paradis, vielä täällä?" hän kysäisi naiselta, jota sillä hetkellä jaksoi arvostaa enemmän kuin tuolissa istuvaa vaimonsa siskoa. Käännettyään katseensa Narcissaan, hän hymähti hieman.
"Ah, Narcissa," hän sanoi hymyillen ehkä hieman teennäisesti, "olisikohan Lucius jättänyt tänne mitään juomakelpoista?" Hän asteli röyhkeästikin peremmälle ja lupia kyselemättä nappasi huomaamansa puolillaan olevan viskipullon käsiinsä. Hän luki sen etiketin nopeasti ja olkiaan kohauttaen kaatoi siitä sitten tilkan lasin pohjalle. Hän ei liiemmin perustanut punaviinistä, muttei lähtenyt tarjoamaan viskiäkään muille paikallaolijoille. Ehkäpä naiset pitivät enemmän juurikin viinistä. Ja Reytä hän ei enää edes muistanut.