Uhrilammas

// Kävisikös päivämääräksi sitten vaikkapa pe 05.11.1993 ? Weasleyn keppostelijat tänne. Tarjoan Theodoren uhriksenne hopealautasella :DD \\

Vastikään kolmetoista vuotta täyttänyt Theodore vietti aikansa eri tavoin kuin suurin osa muista luihuisista. Jos se olisi ollut pojasta itsestään kiinni, hän olisi varmaankin muuttanut kirjastoon asumaan!
Theodore ei osannut ottaa vakavasti niitä, jotka eivät perehtyneet heidän maailmansa ihmeisiin kunnolla. Miten he muka erosivat jästeistä elleivät tienneet kaikkea omasta maailmastaan!?
Poika pudisteli päätään itsekseen ja syventyi paremmin Pimeyden Voimia käsittelevään opukseen. Oli sinällään huvittavaa, kuinka kaikissa kirjoissa käsiteltiin Pimeyden Voimia niitä vastustavien kannalta ja puhuttiin tietäväisesti niiden vaaroista, vaikka kuinka yksikään näistä tutkijoista voisi tietää mitään Pimeyden Voimista ja niiden todellisista vaaroista ja ominaisuuksista, vaikutuksista niiden käyttäjään ja kohteeseen, mikäli eivät edes olleet olleet moisten loitsujen ja taikajuomien uhreina - saatikka sitten itse niiden käyttäjinä?
Ei Theodore nähnyt sitä niinkään turhauttavana seikkana, ennemminkin vain huvittavana. Hänen isänsäkin osaisi kuvailla näitä loitsuja paremmin kuin opuksen kirjoittaja, joka oli siihen tietoja kerännyt!

Theodore virnisteli itsekseen kääntäessään suurehkoa, raskasta sivua ja etsi sen jälkeen laukustaan oman, pienemmän versionsa tuosta samaisesta kirjasta, johon ei valitettavasti oltu laitettua kaikkia, pienimpiä yksityiskohtia ja Theodore tahtoi tietää kaiken.
Poika ryhtyi kirjoittamaan muistiinpanoja pergamentille ja vilkaisi välistä kirjaston suurempaa painosta ja omaa, pienempää ja huomattavasti tylsempää versiotaan, jonka oli ostanut jokin aika sitten Tylyahosta.
Mikä olinkaan parempaa kuin helposti lupalapun saaminen Salaisten Kirjojen osastolle. Theodorehan oli vilpittömästi ainoastaan utelias, tahtoi saada selville kaiken, jotta voisi puolustaa itseään miltä tahansa vaaralta. Mielenkiintoista, että sellainen paskapuhe meni läpi hänen osaltaan, joskin eihän hän ollut antanut yhdellekään professorille syytä olla luottamatta häneen. Eikä koulun henkilökunnasta kovinkaan moni tainnut nähdä hänessä muuta kuin ahkeran ja viattoman nuoren velhon, joka oli uhrannut elämänsä liki kolme viimeistä vuotta silkalle opiskelulle ja tulisi todennäköisesti uhraamaan vielä seuraavat neljä vuottakin.

Theodore etsi taskukellon - mistäkäs muualtakaan kuin - farkkujensa taskusta ja huokaisi. Kello lähestyi jo iltakuutta. Miten hänestä kuitenkin tuntui siltä, kuin hän olisi ollut täällä vasta viisi minuuttia!?
Perjantaipäivä kaiketi oli yksi niistä päivistä kun muut, ahkerimmatkin opiskelijat, keskittyivät jo innolla odottamaan viikonloppua ja nukkumaan univelkojaan pois. Theodore ei pitäisi taukoa tänä iltana, ei levähtäisi ja koettaisi nukkua. Kenties viikonloppuna sitten, joskin koulutyöt tulisi silti hoitaa ajallaan.
Theodore tunki kellon takaisin taskuunsa ja pörrötti mustia hiuksiaan, suunnaten vaaleiden silmiensä katseen takaisin kirjaan, jatkaen muistiinpanojensa kirjoittamista.

// Jaah, en ny tiiä mitä tästä tuli, mutta toivottavasti kelpaa x) \\

[Passaa mainiosti tuo päivämäärä pojilleni. ]

Kolme paria kenkiä ja neljä tassua painoivat ryminällä pitkin käytäviä. Tylypahkan vahtimestari Voro puuskutti ja huohotti huutaen juovikkaalle kissalleen Norriskalle ohjeita. Kaksikko paineli minkä kintuistaan pääsi.
"Noniin, Fred," punatukkainen pisamanaamainen miehenalku sanoi iloisena joskin hieman jo huohottaen vieressään juoksevalle peilikuvalleen, "kaivappas kartta esiin ja kerro mistä lähtee seuraava salakäytävä pois tuon äijänkäppyrän ulottuvista."
"En tarvitse karttaa kertoakseni sitä sinulle, velikulta," Fred vastasi kaksoisveljelleen, "tuo seuraava pariisilaista taiteilijavelhoa esittävä patsas ohjaa meidät oikeaan nurkkaan. Juokse!"
"WEASLEYT!" kuului karjunta kulman takaa, "kun minä saan teidät kiinni niin.." muuta pojat eivät enää kuulleet sillä juuri kun Norriska kiukkuisen isäntänsä kera ilmestyivät huohottaen käytävän päähän, he olivat syöksyneet patsaan osoittamaan nurkkaan ja sen kautta salakäytävään. Nyt kaksikko toivoi vain ettei Voro tiennyt saatika muistanut kyseistä käytävää.. Kiinnijäämisen riskiä he eivät kuitenkaan suvainneet ottaa vaan kompuroivat hillittömästi nauraen jaloilleen ja painelivat pimeää käytävää pitkin pois päin Voron vaimeasta maanittelusta.
"En koskaan kyllästy sontapommeihin," George sanoi huokaisten tyytyväisenä. Fred pudisteli hymy korvissa päätään.
"En tajua miten se äijä ei ole vielä haalinut tarpeeksi todisteita meitä vastaan viiden vuoden aikana.."
"Noh, kuka meitä muka epäilisi..?" pojat virnistivät ja saapuivat käytävän toiseen päähän, lähelle kirjastoa.
"En tiedä sinusta mutta minä ainakin painelen vessaan pesemään käteni," Fred totesi kurkistettuaan hiljaiselle käytävälle. Niinpä pojat kaivautuivat ulos pimeydestä ja suunnistivat suorinta tietä läheiseen poikien vessaan.
"Hei nyt kun ollaan tässä kirjaston kulmilla niin voisimme ehkä yrittää saattaa rakkaimman opuksemme ensikäyttöön vai mitä sanot?" George ehdotti käsiä pestessään. Fred kuivaili jo käsiään nyökkäillen hyväksyvästi.
Kaksoset olivat vasta edellisenä kesänä alkaneet työstää kirjaa, joka pyrkisi tuhoamaan muut kirjat. Ensimmäinen ajatus oli lähtenyt Tom Valedron päiväkirjasta ja he olivat ensin yrittäneet patentoida päiväkirjan tyylisen pilailuvälineen mutta saatuaan äidiltään vuosituhannen satikutin, kaksoset olivat jättäneet moisen ajatuksen syrjään. Vuoden alussa he olivat kuitenkin saaneet uuden, entistäkin paremman ajatuksen kuultuaan että Tylypahkan uusi professori Hagrid määräsi purevan oppikirjan oppilailleen.. Noh. Mikä olisi ollut enemmän inspiroivaa?
Nykyään pojilla itsellään ei sitten ollutkaan enää oppikirjoja, koska kirjat oli joko yritetty loihtia muita kirjoja syöviksi tai sitten kirjat olivat oikeasti syöneet toisiaan. Jää nähtäväksi miten kaksoset selviävät sen opintovuoden.. Äiti tuskin lähettää uusia kirjoja joululahjaksi.

"Emme voi päästää kirjaa noin vain mellastamaan kirjastoon tai matami Prilli tappaa meidät." Fred tokaisi poikien tutkaillessa kirjaston ovilla sisään ja ulos astelevia opiskelijoita. Heidän käsissään oli ruskea kirja, joka oli aikaisemmin ollut Bathilda Bagshotin Historian taikakaudet-kirja. Nykyään kannessa komeili kultaisin kirjaimin otsikko "Pilailutarvikkeiden teko ja ohjeistus". Eihän se tietenkään ollut kirjan oikea nimi. Kirjan otsikko muuttui kirjan käsittelijän mukaan. Esimerkiksi Ronin käsissä kirja oli muuttanut nimekseen Kadlein kanuunoiden nousu ja tuho.. Otsikko siis antoi yleensä ymmärtää että kirja oli vastaus jokaisen tietoja etsivän rukouksiin; Hermione oli melkein syöttänyt kaksoset itsensä kirjalle tajuttuaan jutun jujun.
"Tuolla on joku," George sanoi osoittaen mustatukkaista poikaa, joka istui yksikseen kirjojen keskellä.
"Täydellistä," Fred sanoi ja kaksoset vilkaisivat toisiinsa, "taitaa olla vielä luihuisen lukutoukka. Mikäs sen parempaa?" Kaksoset vilkaisivat jälleen toisiaan, virnistivät ja lähtivät sitten muina miehinä kävelemään pojan suuntaan ja istuutuivat lähimpään pöytään. He kaivelivat pergamentteja laukuistaan ja olivat tekevinään läksyjä. George asetteli pilailukirjan niin, että sen otsikko varmasti osuisi luihuisen silmiin. Toivottavasti kirjan nimi nyt muuttuisi niin että pojan huomio kiinnittyisi siihen..
"Poika lukee pimeyden voimista," George kuiskasi Fredille, joka nyökkäsi.
"En usko että Lupin halusi meidän kirjoittavan siitä miten hän-joka-jääköön nimeämättä käytti hyödykseen loistematoja, George!" Fred sanoi kovemmalla äänellä, "punalakkeja sen sijaan hän saattoi hyvinkin käyttää tihutöihinsä.." George, joka oli selkä Theodoreen päin, hytkyi pidätellen nauruaan. Hän kuitenkin kokosi itsensä ja sanoi vakaalla äänellä:
"Punalakki! Sehän se oli!" Frediltä putosi pergamentteja pöydän alle, joten sinnepä mies sitten kumartuikin peittääkseen naurunsa. George katseli toista muka epätoivoisena. Hän törkkäsi muka vahingossa pilailukirjaansa niin, että se tulisi vieläkin enemmän luihuisen näköpiiriin..

[Täällä ollaan! ]

// Toivottavasti nyt käsitin tuon kirjan toiminnan oikeen x') \\

Theodore piti katseensa kirjoissaan ja muistiinpanoissaan, joita kirjoitti. Joskin hän oli oppinut varsin taitavasti kirjoittamaan sen suuremmin kätensä liikettä seuraamatta tai siihen keskittymättä, joten hän saattoi samanaikaisesti keskittyä etsimään lisää tietoa muistiin kirjattavaksi.
Vaikka olikin omiin maailmoihinsa uppoutunut, ei Theodorelta jäänyt huomaamatta kuinka jokaisella koulun oppilaalle hieman turhankin tuttu kaksikko istuutui lähimpään pöytään hänestä katsottuna. Jo se riitti herättämään Theodoren epäluulot ja saamaan hänet varuilleen.
Olisiko tuo kaksikko oikeasti viimein tulossa järkiinsä ja keskittymässä läksyihinsä? Theodore epäili sitä vahvasti, mutta toisaalta...Miksi nämä muuten olisivat kirjastoon ajautuneet? Kai nämä useampien opiskeluvuosiensa jälkeen jo tiesivät missä mikäkin luokkahuone sijaitsi, kirjastosta nyt puhumattakaan. Sitä nämä kaikesta päätellen olivat parhaansa mukaan vältelleet. Elleivät sitten olleet keksineet sieltä kirjaa, joka auttaisi kepposten kehittelemisessä.

Theodore pudisteli turhautuneena päätään. Hän oli kaksikkoa ainakin kaksi vuotta nuorempi ja toimi silti näitä järkevämmin! Weasleyn kaksoset olivat hänen näkökulmastaan katsottuna oikea säälittävyyden ja lapsellisuuden perikuva. Luulivatko nämä oikeasti pärjäävänsä nykyajan vaarallisessa maailmassa hulluttelemalla?
Mikäli Pimeyden Lordi nousisi jälleen valtaansa nuo kaksi taatusti kuolisivat ensimmäisinä.
Theodore vilkaisi jälleen kaksikkoa, mutta tällä kertaa hänen katseensa osui johonkin muuhunkin. Oliko silkkaa sattumaa, että kaksikko puhui Pimeyden Lordista ja näiden jostain kähveltämä kirja otsikkonsa perusteella perehtyi itsensä Pimeyden Lordin käyttämään taikuuteen?
Jos Theodore olisi pohtinut asiaa tarkemmin hän olisi kaiketi hoksannut, ettei kaikki nyt ollut kohdalleen, mutta sen sijaan hän tuijotti kirjaa ja pohti, miksei itse ollut koskaan kuullut vastaavasta teoksesta. Jos se oli harvinaislaatuinen, mistä tuo köyhästä, jästiystävällisestä perheestä tuleva kaksikko oli saanut sen käsiinsä ja miksi se edes kiinnosti näitä niin kovin?
Theodore siristi mietteliäänä silmiään. Hänen täytyisi saada se. Jos se todella sisälsi tietoja liittyen Pimeyden Lordiin se voisi olla hyödyllinen tulevaisuudessa ja toisaalta paljastaisi hänelle monia sellaisia asioita, jotka hän oli jo pidemmän aikaa tahtonut saada tietouteensa!

Theodore vilkaisi kaksikkoa, joista kumpainenkin tuntui keskittyneen johonkin muuhun, hän sulki oman, pienemmän opuksensa ja vielä viime hetken vilkaisun jälkeen kurottautui valtaamansa pöydän yli.
Ei kenties mitenkään huomaamatonta toimintaa, mutta koska kaksikko tuntui keskittyneen muuhun, hän saattaisi jopa onnistua ja toisaalta...Oli tämä huomattavasti vähemmän huomiotaherättävää kuin se, jos hän olisi siirtänyt penkkiä, jolla istui, noussut ylös ja kävellyt kaksikon pöydän vierelle.
Theodoren vaaleat silmät kaventuivat. Saattaisiko se oikeasti olla niin helppoa? Hänen epäilyksensä heräsivät, mutta pöydän ylitse kumartuneena hän onnistui jo kurottamaan kirjaa kohden oma kirjansa toisessa kädessään.
Pojan silmät kuitenkin suurenivat, kun kirja tuntui ikään kuin 'vainuavan' jotain ja hyökkäsi hänen kädesään pitelemäänsä kirjaa päin. Luihuispoika kiljahti, vetäytyi kauemmas ja kaatui penkkeineen päivineen lattialle selälleen oma kirjansa - ja siinä samalla sen kimppuun hyökännyt kaksosten kirja - mukanaan.

// Voi ei x') Öhm, jatka tuosta, jos siltä tuntuu niin autohitata saa, mutta ootas vaan ko Theo huomaa, että kaksosten kirja on syöny sen kirjan- tai ainaki osan siitä - :'DD Miks mä tykkään kiduttaa poikaani? Hyi, hyi, sairas minä x) \\

[Ei hitto repesin tolle kirjalle :'DD Voin vaa kuvitella tän tilanteen! Ihanaa.. Ja minä olen expertti hahmojen kiduttamisessa.. xD Nää kaksoset taitaa olla mun historian ainoat hahmot, jotka ei ole vielä onnistunut kokemaan mitään liian kamalaa.. :'D]

Äkkiä Fred iski päänsä pöytään kuullessaan kiljahduksen ja ryminää ja ennen kuin hän ehti kömpiä päätään pidellen pöydän alta takaisin ihmistenilmoille, hän huomasi Georgen kumartuneen kaksinkerroin hänen viereensä ikäänkuin "auttamaan veljeään pergamenttien kanssa".
"Se otti sen!" George hihitti ja kaksoset nousivat pöydän alta siirtäen vakavat ja muka-säikähtäneet ilmeensä muiden kirjastossa olevien kanssa lattialla selällään makaavaan poikaan. Heidän kirjansa (joka nyt kertoi lordi Voldemortista), raastoi paraikaa pojan käsissä olevaa kirjaa.
'Se toimii!' kaksosten päissä jyskytti sama ajatus ja riemu piteli tuloaan. Mutta miten tästä edettäisiin.. Pitäisikö heidän auttaa toista kirjansa kanssa ennen kuin huuto herättäisi matami Prillin huomion?
"Voi ei!" George parkaisi.
"Anna kun autan!" Fred sanoi syöksyen auttamaan mustatukkaista poikaa takaisi jaloilleen. Niin tehdessään, hän sysäsi pilailukirjan sivuun ja se jäi lattialle jäystämään jotain toista kirjaa.
"Kävikö kuinkaa?" George kysyi rapsien pojan kaavusta ylimääräisiä ryppyjä ja pöllyjä tiehensä.
"Luojan kiitos emme avanneet tuota opusta!" Fred kailotti, "olisi.. huh!" Kaksoset käänsivät jälleen "kauhistuneet" kasvonsa maahan kun repimisen ääni raastoi ilmaa. Näky oli jokseenkin kauhistuttava. Näytti melkiein siltä kuin tiikeri olisi hyökännyt jonkun antiloopin kimppuun ja repi siitä nyt lihoja irti.. paitsi että kyseessä oli kirja, joka repi toisesta sivuja irti.
"Irti!" George huudahti napaten luihuisen toisen kirjan pöydältä ja iskien sillä pilailukirjaa.
"Varovasti George," Fred torui, "saatat raivostuttaa sitä!" Tosiasiassa Fred yritti viestittää Georgelle että hakkaisi hieman lievemmin, jottei heidän kirjansa kärsisi kovin paljoa.. He kun eivät tienneet kuinka kovaa tekoa heidän kirjansa olikaan. George tajusi mitä hänen veljensä haki takaa ja lopetti kirjojen pahoinpitelyn.
"Varokaa!" kaksoset äkkiä huudahtivat ja ponkaisivat tuolille kun edelleen toista kirjaa repivä pilakirja siirtyi hieman heitä kohden. Samassa tuolit kirskuivat ja oppilaita hyppi tuoleille ja pöydille turvaan tappajakirjalta. Fred ja George vetivät myös sen tummatukkaisen luihuispojan luokseen pöydälle, tosin vasten toisen tahtoa ilmeisestikin.
"Kaikkea ne täällä Tylypahkassa keksivätkin!" Fred huokaisi hengästyneen kuuloisena mutta iski huomaamattomasti silmäänsä veljelleen. Virnistys käväisi poikien kasvoilla, mutta katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin jottei heidän pilaansa ihan vielä tajuttaisi..

[Saat ite pelastaa kirjasi xD]

// Se kirja taitaa olla mennyttä jo, pelkäänpä, että Theon täytyy hylätä se x'DD Eihän kaksoset ehi mitään kamalaa kokemaan ko niillä on niin kova kiire muiden kiusaamisessa x') \\

Theodore kirkaisi uudestaan tajutessaan mitä tuo hirvittävä kirja teki hänen opukselleen. Selvä, se kieltämättä oli hänen ärsyttävän tätinsä ostama eikä edes järjettömän kallis. Hän olisi nirhannut tuon riemuisan kaksikon, mikäli kyseessä olisi ollut jokin hänen omistamistaan, arvokkaammista teoksista. Tosin niitä hän ei koskaan ottaisi mukaansa kirjastoon, etenkään tämän tapahtuman jälkeen!

Theodore ei osannut hetkeen reagoida mitenkään. Päästettyään irti kirjastaan hän ainoastaan tuijotti tuota petomaista kirjaa, joka repi hänen omaa kirjaansa riekaleiksi. Niinpä Theo ei osannutkaan estää toista kaksosista tämän päättäessä, osana selkeää näytelmäänsä, auttaa hänet jaloilleen.
Poika ei vastannut, katseli vain ympärillään hyöriviä kaksosia kuin nämä olisivat seonneet ja sohimiseen kyllästyttyään tyrkkäsi molemmat kauemmas.
Toisten mielestä tuo ääni saattoi olla 'jokseenkin kauhistuttava', mutta Theodorelle se oli jotain paljon kamalampaa, olihan se hänen kirjansa jota tuo toinen kirja parhaillaan ahmi ja hän nyt sattui pitämään omia kirjojaankin hyvin suuressa arvossa riippumatta siitä kuinka paljon hyödyllistä tietoa ne sisälsivät.
Toisen kaksosista napatessa kirjaston - ja niin ollen myös koulun - omistaman kirjan pöydältä Theodore joutui sulkemaan silmänsä. Jos tuo hirviökirja päättäisi napata kirjaston kirjan ruo'akseen hän taatusti sekoaisi! Tuo, juurikin tuo kirjaston kirja oli peräisin Salaisten Kirjojen- osastolta ja jo senkin vuoksi vanha, arvokas ja pullollaan hyödyllisiä tietoja!

Theodore piti yhä silmiään kiinni ja raotti niitä vasta kun tunsi itseään vedettävän kohti pöytää. Hän riuhtoi vastaan - joskin varsin laiskasti - ja päästyään pöydälle turvaan hän imi hetken alahuultaan ennen kuin käänsi ärtyneen katseensa itseään vanhempaan kaksikkoon.
"Te teitte tuon!" Hän ärisi - mitä nyt 13-vuotiaalta pojalta onnistui - ja siristi lähes lumivalkeita silmiään, koettaen parhaansa mukaan hengittää rauhallisesti, "Hoitakaa se helvettiin täältä!"
Theodore vilkaisi kirjaa epäluuloisena. Jos tuo kirja kävisi kirjastonkirjojen kimppuun, se olisi menoa se eikä tuo kaksikko saisi päästä tästä noin vain pakoon. Theodore todistajana pitäisi parhaansa mukaan huolen siitä, että Weasleyn kaksoset jäisivät vastuuseen tästä sekasorrosta.
Mitä hauskaa ylipäänsä oli toisia kirjoja välipalakseen popsivassa hirviökirjassa!?
"Mikä helvetti teitä vaivaa!? Vähentääkö Rohkelikkoihin lajittelu jotenkin merkitsevästi älykkyysosamäärää vai oletteko aina olleet tuollaisia idiootteja!?" Theodore sähisi. Hänelle kirjan menettäminen vastasi liki lemmikin menettämistä, ellei jopa sukulaisen menettämistä. Tai noh...Itse asiassa hänen sukulaisensa merkitsivät hänelle kirjoja ja jopa lemmikkejäkin vähemmän - ellei laskuihin otettu hänen isäänsä.
Theodore puri vahingossa haavan alahuuleensa sekopäistä kirjaa tuijottaessaan ja vastusti parhaansa mukaan halua ottaa taikasauvansa ja kirota kaksoset kirjaimellisesti alimpaan helvettiin.

Pöydillä seisoskellessaan ja kirjan ahmimista kuunnellessaan, mustatukkainen poika äkkiä kääntyi kaksosten puoleen alkaen räyhätä näille kolmetoistavuotiaan pojan "piipityksellään". Fred ja George vetivät hämmästyneet ja ehkä hieman loukkaantuneet ilmeet kasvoilleen ja tuijottivat nyt suu auki malttinsa menettänyttä luihuista.
"Mistä sinä päättelit että se on meidän?!" George huudahti muka loukkaantuneena toisen sanoista, "onko aina selvää että jos jotain tapahtuu niin se on automaattisesti muka meidän vika?!" Fred tuijotteli hyvinkin teatraalisen kysyvästi muita paikallaolijoita.
"Jokseenkin loukkaavaa!" George lisäsi vielä, mutta poika alkoikin kyseenalaistamaan heidän järkeään tai siltä heistä ainakin tuntui. Mikä heitä vaivasi..?
Juuri kun Fred oli puolestaan vastaamassa pojan viimeisinpiin sanoihin, lattiatasosta kuului röyhtäisy mikä keskeytti hetkeksi hänen ajatuksenjuoksunsa ja kaksosten katseet (kuten muidenkin läsnäolijoiden) siirtyivät hyllyn alle ruokalevolle vetäytyvään kirjaan. Hetken aikaa hyllyjen alta kuului sähinää ja puhinaa ja sitten alkoi tasainen, hiljainen kuorsaus. Kaksoset tuijottivat tässä kohtaa myöskin kirjan käytöstä hyvinkin, aidosti hämmentyneinä. Ei kirja moista ollut aikaisemmin tehnyt. Yleensä se vain söi ja söi ja söi.. No, se oli nyt selkeästi kylläinen. Ei kai tämä tarkoittanut että kirjasta tuli käyttökelvoton?!
Fred rykäisi merkitsevästi ja kohotti Georgen seuratessa katseensa takaisin luihuspoikaan.
"Ei mitään hajua enää mitä olin sanomassa," hän tokaisi oikeasti ajatuksensa menettäneenä. George muisteli hetken Theodoren viimeisinpiä sanoja.
"Mikä meitä vaivaa?" hän kysyi nyt teatraalisen loukkaantuneena, "sinullahan tässä ongelma on! Mitäs käsittelet jotain.." hän nappasi sen saman kirjaston kirjan käsiinsä, jolla oli hetki sitten takonut omaansa ja katsahti sitä.
"Mitäs käsittelet kiellettyjä kirjoja avoimesti täällä! Niin käy kun pennut pääsevät asialle!" George tokaisi tyrkäten kirjan takaisin Theodorelle.
"Et ehkä ole kuullut mutta siihen on syynsä että nuo opukset ovat kiellettyjä lapsosilta," Fred säesti painottaen vikaa sanaansa ovelasti. Muutama viidesluokkalainen mutisi hyväksyvästi omanikäistensä kaksosten sanoille.

[Ahhaha, rakastan tota kirjaa :'D haluun tommosen!]

// Niin, sitä vois paapoa ja sille hankkii sellasen tuttipullon, jonka sisällä ois vettä, johon on upotettu revittyjä kirjan sivuja? x'D Niin ja sitte vois hankkii narun ja pistää sen päähän sellasen pikkiriikkisen kirjan ja leikittää sitä? :DD \\

Theodore huokaisi. Hänen mielestään se oli päivänselvää, että kaksoset olivat asialla. Mitä muuta nämä oikeasti kirjastossa tekisivät? Kirja oli näillä eikä Theodore ymmärtänyt sitä, mikäli joku toinen paikallaolijoista ottaisi uskoakseen nuo teatraaliset eleet ja sanat.
Kenties muut sitten iästään huolimatta olivat vain 13-vuotiasta luihuispoikaa typerämpiä. Niin näiden reaktiot ainakin antoivat olettaa eikä Theodore totta puhuen jaksanut alkaa saarnaamaan näillekin siitä.
Miten kirjasto saattoi olla täynnä kaksosten kaltaisia idiootteja vai oliko vika vain siinä, että muut pitivät enemmän näistä turhanpäiväisistä keppostelijoista!? Theo ei kaivannut suosiota eikä sitä itselleen hakenutkaan, mutta tällaisissa tilanteissa hän joutui myöntämään, että siitä olisi saattanut olla hyötyä.

Theodore tuijotti inhoten röyhtäilevää kirjaa, joka kaiketi kuvitteli pääsevänsä tästä noin vain ulos. Hän ei kenties kävisi kirjan kimppuun, mutta täältä päästessään hän taatusti pitäisi huolen siitä, että tuo kirja tuhottaisiin. Se oli syönyt hänen omaisuuttaan! Eivätkä nuo kaksoset myöntäneet tekoaan eivätkä näin ollen aikoneet myöskään hyvittää hänen menetystään.
Theo ei kuitenkaan antaisi asian jäädä tähän. Joidenkin mielestä kanteleminen kenties oli säälittävää, mutta Theodore näki siinä ainoastaan hyötyseikkoja. Sai tahtomansa läpi, mutta jonkun toisen, arvovaltaisemman henkilön toteuttamana ilman, että joutui itse näkemään vaivaa ja toisaalta pääsi muutoinkin vähemmällä.
Theodoren mielestä ei ollut väärin käyttää järkeään tällaisissa tilanteissa.

Theodore otti kirjan nopeasti vastaan ennen kuin se ehtisi pudota lattialle. Taatusti tuo hirviökirja saisi vielä yhden opuksen mahdutettua 'vatsaansa' mikäli vain saisi tilaisuuden siihen.
"Minulla on lupa siihen, toiset kun ikänsä vastaisesti ovat fiksumpia kuin lukuisat vanhemmat oppilaat", Theodore vastasi ja kohotti leukaansa huuliaan samaiseen aikaan mutristaen. Joku olisi saattanut jopa pitää häntä tuon eleen jälkeen suloisena, vaikka olihan Theodore jo yli 160- senttimetriä pitkä ja mitä todennäköisimmin kasvaisi seuraavien vuosien aikana vieläkin pidemmäksi. Joskin saattoi häntä silti pitää suloisena pikkupoikana mikä oli varsin älykkään Theodoren mielestä äärimmäisen ärsyttävää.

Theodore laskeutui pöydältä penkille ja laski toisen jalkansa varovasti lattialle, pitäen tiukasti katseensa kirjahyllyssä, jonka alla hirviökirja parhaillaan lepäili. Kaksosten oli turha odottaa, että hän hankkisi itselleen jälki-istuntoa kiroamalla nämä ja toisaalta...Näiden oli myöskin turha olettaa, että hän jättäisi kertomatta tästä! Nämä olivat hänelle hänen kirjansa velkaa!
Pojan toinen jalka tavoitti lattian ja Theo oli jo valmis jatkamaan matkaansa, mutta hyllyn alta kantautuva laahaava ääni ja murahdus saivat pojan kiljahtamaan ja vetämään nopeasti jalkansa lattialta. Theodore hoippui hetken tasapainonsa menettäneen ja onnistui pyllähtämään pöydälle, puristaen koulun omistaman kirjan tiukasti rintakehäänsä vasten, katse yhä hyllyn alle suunnattuna.

[Joo<3 Oot niin pääni sisällä xD]

Kaksosten oli vaikea pidätellä naurua pojan vedotessa mutruhuulena heidän ikäänsä ja omaan älykkyyteensä. Taisi toinen vielä verratakin näitä seikkoja toisiinsa? Kuitenkin, koska he nyt olivat koulun pilailumestareita, heidän pokkansa oli kehittynyt loistokkaaksi näiden vuosien aikana. Ehkä suunpielet hieman nykivät, mutta muuten kasvot pysyivät peruslukemilla. Ei tullut kuitenkaan edes kysymykseen että pojat olisivat mitään pystyneet toiselle vastaamaan, sillä se olisi tiennyt pokan pettämistä. Niinpä kaksikko vain tyytyi katselemaan kuinka vihainen miehenalku lähti kipuamaan alas pöydältä.
Pokka kuitenkin joutui jälleen koetukselle toisen kiljahtaessa, kaatuessa pöydälle ja takertuen tiiviisti Georgen antamaan kirjaston kirjaan. Kaksosten mielissä vilahti kuva Hermione Grangerista, mutteivät juuri tästä syystä voineet edes harkita toisiinsa vilkaisemista.
"Voi anna nyt olla," George sanoi laukaisten tilanteen jottei pokan pitämisestä tulisi liian vaivalloista. Hän hyppäsi pöydältä alas, mutta kirja ei suinkaan hyökännyt hänen jalkansa kimppuun.
"Se syö kirjoja, hyvä mies!" George tuhahti kumartuen hyllykköjen eteen kurkkimaan niiden alle. Kirja liikahti hänen naamansa suuntaan kuin tuijottaen häntä olemattomilla silmillään.
"Sinun jalkasi eivät ole kirjoja," Fred tokaisi tiputtautuen istumaan Theodoren viereen.
"Jeah," George säesti ja tunki kätensä hyllyn alle. Hän noukki kirjan käsiinsä sen vastustelusta huolimatta ja nosti sen sitten ylös suoristautuen itsekin. Hän vilkaisi Frediä kirja sylissään ja pudisti päätään. Sitten hän avasi kirjan keskiaukeaman ja ravisteli sitä aukeama alaspäin. Kirja päästeli yökkääviä ääniä ja samassa revenneitä sivuja alkoi lennellä ulos sen sisuksista. Kun parisataa sivua oli tullut palasina ulos kirjan nielusta, kirja päästi vielä valtavan oksennusäänen ja kannet tippuivat lentelevän paperisilpun päälle.
George nousi seisomaan, rapsi silput päältään ja asetti kirjan visusti kainaloonsa.
"Noniin! Se sylki sen ulos." Fred sanoi hymyssä suin kuin kaikki olisi kuitenkin kääntynyt parhain päin. Hän katsoi Georgea ja kaksoset hymähtivät.

Theodore mutristi uudemman kerran huuliaan. Hän jopa toivoi kirjan hyökkäävän toisen kimppuun tämän laskeutuessa pöydältä, mutta hän oli kyllä osannut päätellä että kirja söi vain toisia kirjoja. Ei se estänyt häntä säikkymästä kirjan päästämiä äkäisiä ääniä ja sitä laahaavaa ääntä joka suorastaan kuiskaili hänen sylissään pitelemänsä kirjaston kirjan tulevaa tuhoa.
Theodore ei tahtonut vaikuttaa pelkurilta, mutta oli kaiketi jo tehnyt tahtomattaankin kaikkensa vakuuttaakseen toisille juuri sen, että oli pelkuri, joten hän 'ihan vain kaiken varalta' jäi istumaan pöydälle, laskeutumatta lattialle vielä silloinkaan kun toinen kaksosista tarjosi itseään kirjan uhriksi.

Theodore olisi tahtonut loitsia tuon kirjan siinä missä kaksosetkin, kun toinen näistä veti kirjan hyllyn alta. Itsekseen ärhennellen hän puristi yhä kirjaa rintakehäänsä vasten ja katseli kuinka kirja yökkäili hänen kirjansa jäännöksiä ulos...Saattoiko sitä edes sanoa suuksi?
Theodoren sydäntä suorastaan raastoi katsella osittain syötyjä sivuja ja kirjan yökätessä hänen kirjansa kannet Theodore sulki silmänsä. Ei tuosta kirjasta entisen veroista saisi, olisi helpompaa ainoastaan ostaa uusi. Kyllähän hänen isältään rahaa liikenisi.
"Niin, se vain että se on silppuna ja-!" Theodore aloitti ja huokaisi painaen kyynärpäänsä toista polveaan vasten ja nojaten otsansa tuon samaisen käden kämmentä vasten.
Uskaltaisiko hän tämän jälkeen enää tulla kirjastoon laisinkaan? Ainakaan hän ei enää toisi omia kirjojaan tänne! Luihuisten oleskeluhuoneessakin ne olivat paremmassa turvassa!
Sen todisti tuo lattialla lepäävä repaleisten sivujen läjä, jota koristivat päällimmäiseksi pudonneet, tummat kannet.
"Mitä teitä muka kirjoja ahmiva opus hyödyttää!? Muutoin kuin siten, että hankin teille jälki-istuntoa tästä hyvästä!" Theodore ärisi laskeutuessaan viimein varovasti lattialle, pidellen tiukasti kiinni kirjaston kirjasta, jota ei tahtonut vahingossakaan päästää lähellekään tuota kaksosten kehittelemään Frankensteinin hirviötä.

"Pieniä vikoja," Fred tokaisi Theodoren todettua että kirja oli silppuna. Kaksoset katsahtivat toista jotenkin hämmentyneen kysyvästi toisen laskiessa katseensa polviinsa. Eikai toinen nyt vaan alkaisi sentään itkemään?! Eihän toinen siinä tapauksessa ollut luihuinen eikä mikään..
Mutta rohkelikkokaksoset saivat huojennuksekseen huomata ettei toinen sentään itkenyt, ellei sitten raivosta jos jostakin muttei varmana surusta. Mutta kyyneleitä ei näkynyt, mikä oli aina hyvä merkki. Eiväthän pojat halunneet ketään itkettää kuitenkaan.
Lopulta Theodore kohotti jälleen katseensa ja kyseenalaisti kirjan hyödyllisyyden. George vilkaisi käsissään yökkivää kirjaa.
"No jälki-istunnot eivät ole mitään uutta," Fred sanoi, "että senkus hankit. Eipä paljon paina.."
"Mutta haluaisin huomauttaa," George sanoi siirtäen katseensa kirjasta suoraan pojan kasvoihin.
"Me voimme saada jälki-istuntoa tämmöisen opuksen kehittämisestä.."
".. Mutta jos nyt tarkkoja ollaan niin sinä aiheutit tämän sekasorron ja tuon kirjasi raatelun." Fred päätti veljensä lauseen katsoen hänkin nyt Theodorea.
"Kukaan ei iskenyt kirjaa sinun pikku kätösiisi vaan sinä otit kirjan luvatta meiltä," George lisäsi vielä, "mietippä sitä luihuispoika." Vasta nyt George tajusi ettei hänellä ollut aavistustakaan mikä pojan nimi oli. Toinen oli heitä muutaman vuoden nuorempi, joten eikai heidän oletettukaan tietävän tämän nimeä. Heidät kyllä tunnettiin, se oli varma. Luihuisen tuvassa heidän urotöistään tuskin kuitenkaan puhuttiin mitenkään ylentävästi..
Kun pilailukirja ei ottanut rauhoittuakseen, George kaivoi taskustaan veljeltään pöllityn pergamentin palasen (joka sisälsi historian esseen) ja antoi sen kirjan mutusteltavaksi. Hetken kuluttua kirja alkoi kehrätä hänen sylissään kuin mikäkin kissa. George kohotti jälleen yllättyneen katseensa Frediin, joka kohautti hartioitaan virnistäen.

"Jaa pieniä!?" Theodore parahti huokaisten turhautuneena. Ei, hän ei ollut lähelläkään kyyneliä. Isänsä oli kyllä jo ruoskinut hänet hyvin kyynelistä. Niiden sijaan hän oli kuitenkin lähellä menettää järkensä näiden kaksosten kanssa. Miksi hän oli kurottanut tuota kirjaa kohden!? Mikä piru oli saanut hänet menemään liian lähelle?
No ehkei hän ollut osannut olettaa sen olevan toisia kirjoja nälkäänsä ahmiva opus, joka tekisi selvää hänen kirjastaan!

Theodore kääntyi kenkiensä kannoilla ympäri nopeasti ja sujuvasti, katsoen kaksikkoa vihaisena, vaaleat silmänsä vihasta leimuten ja sitä kuvastaen niin hyvin kuin silmiltä mahdollista oli.
"Tarkalleen ottaen minä en ottanut sitä", Theodore ryhtyi pätemään, sillä hän ei ollut ehtinyt edes koskettaa kirjaa. Kirja oli vaistonnut hänen kirjansa läheisyyden ja hyökännyt sen kimppuun ennen kuin luihuispoika itse oli ehtinyt kirjaa koskettaa - vaikka se kieltämättä oli lähellä ollutkin.
Theodore ei vaivautunut kertomaan kaksosille nimeään. Nämä olisivat ainoastaan keksineet uuden jäynän, jota käyttää häntä vastaan. Se huono puoli suosion ja jonkin sortinkaan 'kuuluisuuden' saavuttamisessa oli, että kaikki tunsivat, muttei itse tuntenut ketään. Theo lohdutti itseään ajatuksella, että todennäköisesti Professori Kalkaros ainakin uskoisi häntä ennemmin kuin tuota kaksikkoa, jotka olivat jääneet vastaavista pelleilyistä kiinni niin useasti aiemminkin.
Theodore ärisi itsekseen ja kiersi pöydän toiselle puolelle, nosti kaatamansa penkin ja ryhtyi keräämään tavaroitaan laukkuunsa ennen kuin hirviökirja päättäisi laajentaa ruokavaliotaan ja popsia hänen sulkakynänsä ja muun omaisuutensakin.

[No, sain jotain tekstiä vähäsen mutta ota ihmeessä Prilli mukaan jos siltä tuntuu. Kalkaros voi sitten liittyä joukkoon jos Ashelinista siltä tuntuu..]

"No yritit ainakin," Fred vastasi Theodoren puolustukseen, "ja eikö isi opettanut ettei toisten tavaroihin saa edes yrittää koskea ilman lupaa?"
George kohautti olkiaan ja sanoi sitten jokseenkin poissaolevana:
"Vai kuuluuko luihuisuuteen toisten tavaroiden varasteleminen keskellä kirkasta päivää? Jos niin eipä ole teidän sakkinne niinkään kunniakasta kuin olen luullut ja se ei kuule ole kovin imartelevaa."
Fred naurahti.
"Sitäpaitsi ehkä rohkelikkojen älykkyysosamäärä laskee lajittelun yhteydessä.. mutta ainakin meikäläiset eivät ota turhan vakavasti itseään."
Kaksoset viittoivat muita ihmisiä jatkamaan tekemisiään ja niin nämä sitten tekivätkin, koska show näytti olevan ohi. Luihuiset näyttivät lähinnä nyreiltä, koska heidän tupalaistaan oli tuollalailla nöyryytetty eikä rangaistusta tuntunut näkyvän mailla eikä halmeilla.. Rohkelikkolaiset taas näyttivät hyvinkin tyytyväisiltä ja muiden kahden tuvan jäsenet olivat tässä asiassa vähintäänkin välinpitämättömiä. Kukin nyt kuitenkin kaikkosi takaisin omien tehtäviensä pariin. Kaksosetkin palasivat oman pöytänsä luo ja Fred keräsi pergamenttinsa pöydältä ja tunki niitä laukkuunsa. Georgen sylissä oleva kirja örisi ja Fred iski sille pergamentin suuhun. Jälleen tyytyväistä mutustelua.
George tunki kirjan muuten tyhjään laukkuunsa ja viittoi Frediä seuraamaan itseään pois paikalta..

[Jeeps minä nyt sitten tähän väliin tuon tämän Severuksen ilostuttamaan teitä ]

Mustat kengät kopisivat lattiaa vasten Severus Kalkaroksen kävellessä Tylypahkan käytäviä pitkin. Hän oli hetkeksi poistunut tyrmistä viimeisimmän liemituntinsa jälkeen, jonka hän oli pitänyt tämän vuotisille ekaluokkalaisille. Mies huokaisi ja hieroi pikaisesti otsaansa. Miten hänestä tuntuikaan, että uudet opiskelijat muuttuivat vuosi vuodelta vain tyhmemmiksi ja huolimattomammiksi. Sinä päivänäkin ekaluokkalaisten tunti oli ollut pelkkää sähläämistä oppilaiden osalta. Severuksen oli vaikea uskoa miten oppilaat eivät edes osanneet lukea yksinkertaisimpia liemireseptejä suoraan kirjasta ja tehdä kunnollista, tai edes kelvollista taikalientä. Toisaalta ehkä mies toisinaan odotti liikaa oppilailtaan. Olihan hän itse menestynyt taikajuomissa jo heti ensimmäiseltä vuosiluokaltaan asti. Severuksen onneksi kuitenkin jokaiselta vuosikurssilta löytyi aina vähintään yksi oppilas, joka menestyi lähes kiitettävästi liemissä. Professori ei kuitenkaan koskaan ilmaissut tyytyväisyyttään oppilaita kohtaan lähes milloinkin. Tai ei ainakaan kovinkaan selvästi.

Häiritsevät äänet ja kolina saivat Severuksen pysähtymään paikoilleen ja suuntaavan katseensa automaattisesti äänten suuntaan. Mies huomasi seisovansa lähellä kirjaston ovia ja melu tuntui kuuluvan kirjaston sisältä. Tämä herätti heti hänen mielenkiintonsa sillä melu kirjastossa oli hyvin harvinaista. Kirjastonhoitaja matami Prilli oli aina hyvin tarkka siitä, ettei kukaan edes aivastanut hänen kirjastossaan. Näinpä Severus päätti lähteä tarkastamaan tilanteen ja toivoi samalla, että siellä todella olisi ollut menossa jokin tilanne, jonka takia hän saisi kurittaa oppilaita ja päästää samalla höyryjään pihalle. Kirjastoon päästyään hän huomasi kuitenkin tilanteen olevan jo rauhoittumassa. Oppilaat näyttivät hajaantuvan rykelmästä, jossa he olivat hetkeä aikaisemmin seisoskelleet selvästikkin seuraamassa jotain tapahtumaa. Muutamat oppilaat jopa laskeutuivat pöydiltä ja tuoleilta alas. Kaatuneiden tuolien ja hieman paikaltaan siirtyneiden pöytien takia Severus päätteli, että useammatkin oppilaat olivat aikaisemmin seisoskelleet niiden päällä.

Ihmisten hajaantuessa Severus huomasi Weasleyn kaksoset, jotka näyttivät virnistelevän ja olevan tyytyväisiä johonkin. Luultavasti johonkin tekemäänsä kepposeen. Samalla professori huomasi myöskin hänen omaan tupaansa kuuluvan kolmasluokkalaisen Theodore Nottin, jolle kaksoset näyttivät puhuvan. Mies lähti kävelemään poikia kohti ripein askelin. Monet oppilaat pysähtyivät paikoilleen Severuksen ohittaessa heidät ja nämä kääntyivät katsomaan miehen perään selvästikin halukkaina näkemään mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Miten tapahtumat saisivat jatkoa. Viimein mies saapui kaksosten taakse. Pojat näyttivät pakkailevan tavaroitaan laukkuihinsa pöydän ääressä suunnitelmissaan luultavasti poistua paikalta.
"Voisivatkohan viisaat Weasleyn pojat kertoa minulle mitä täällä on tapahtunut," Severus kysyi kolkolla äänellä kumartuen samalla lähemmäs kaksosia, "Vai pitäisikö minun ehkä mielummin kysyä tätä Nottilta? Mitä luultavimmin saisin paljon todenmukaisemman vastauksen tapahtumista." hän jatkoi kääntäen katseensa luihuispoikaan puhuen nyt hieman ystävällisemmällä äänellä. Tai ystävällisellä hänen mittapuunsa mukaan. Ei Severus kyllä oikeastaan osannut puhua kovinkaan ystävällisesti, mutta ei nyt puhunut ainakaan niin kylmästi kuin oli kaksosia puhutellut.

[Toivottavasti en nyt tehnyt mitään aivan vastaista pelattuun peliin nähden. Olin laiska enkä jaksanut lukea sitä täysin tarkkaan kokonaan. Huomauttakaa, jos minulla oli asiavirheitä ]

Theodore ei keksinyt mitään sanottavaa. Pihisi vain kiukusta ja mielensä teki jo huomauttaa, ettei hänen isänsä moisista välittänyt. Eikö se ollut varsin selvää millaisia asioita puhdasveristen sukujen edustajat usein jälkeläisilleen opettivat!? Niihin ei todellakaan kuulunut kiltteys ja heikkopäisten rohkelikkojn kunnioittaminen!
Tosin ei poika voinut olla myöntämättä sitä, etteikö sellaisesta opetuksesta tässä tilanteessa poikkeuksellisesti olisi ollut hyötyä.

Kolmikon nuorimmainen tuhahti ja piti pienen tauon tavaroidensa pakkaamisessa, kunnes jatkoi entistäkin kiivaampaan tahtiin.
"Ja mistä lähtien teitä on moinen muka hetkauttanut?" Theodore ärisi itsekseen eikä kääntynyt vilkaisemaankaan oranssipäistä kaksikkoa.
Helvetin säälittävää porukkaa!
Jälleen luihuinen pysähtyi hetkeksi miettimään kaksikon sanoja ja sulki samalla laukkunsa.
"Ehkäpä te kadutte sitä sitten kun makaatte verenne tahrimassa maassa kuolemaisillanne."
Kyllä Theodore osasi pitää hauskaa, se vain, ettei hänestä todellakaan ollut nauramaan itselleen. Oli hänelle sentään se opetettu, että elämässä oli tärkeämpääkin kuin hauskanpito - ja mikäli keskittyi ainoastaan hauskanpitoon, menetti henkensä ennen kuin sitä huomasikaan.

Theodore ei olisi voinut olla omahyväisempi nähdessään tummaan pukeutuneen professorin, mutta hän piti tuon tunteen poissa kasvoiltaan ja keskittyi sen sijaan asettelemaan laukkua olalleen.
Hän ei luonnollisestikaan olettanut Professori Kalkaroksen heittäytyvän ääripäästä toiseen ystävällisyytensä suhteen ja toisaalta...Ei hän ollut odottanut edes hiemankaan ystävällisempää äänensävyä. Ylipäänsä tummanpuhuvan Professorin näkeminen teki nuoren luihuisen olon paremmaksi, sillä hän tiesi selviävänsä tästä tilanteesta käden heilautuksella ja kaksikko puolestaan saisi ansaitsemansa rangaistuksen. Niin sen kuului mennäkin, hänhän se tässä oli se viaton osapuoli!
"Heillä on hirviökirja, joka söi minun opukseni, Professori Kalkaros", Theodore vastasi omalla, poikamaisella äänellään ja kallisti päätään toispuoleisen, kevyen ja toisaalta myös vielä suhteellisen viattoman hymyn kohotessa huulilleen, "Isäni osti sen opuksen minulle tehostaakseen opiskeluani eikä taatusti katsoisi tätä hyvällä."
Vaaleanharmaat silmät saattoivat ensisilmäyksellä näyttää viattomilta, mutta mikäli niitä tutkailisi tarkemmin, huomaisi niissä pian piirteitä, jotka paljastaisivat Theodoren todella olevan puhdasverisen kuolonsyöjän vanhin ja samalla myös ainoa poika.

"Aina," Fred murahti nyt jo hieman ärtyen. Että nuo luihuiset saattoivat olla niin ärsyttäviä. Tai siis sehän nyt vain oli hyvä asia että osasi nauraa itselleen eikä ottaisi itseään liian vakavasti.. Ja toinen vielä kyseenalaisti sen.
"Sinunkin sietäisi miettiä sitä hieman," George tokaisi napakasti ja viittoi Frediä seuraamaan, "tule Fred.."
Mutta ennen kuin kaksoset ehtivät ottaa edes sitä ratkaisevaa askelta poistuakseen paikalta, he kuulivat takaansa kylmän ja kolean äänen jonka sanat painottuivat lähinnä halveksuvasti. Kaksoset virnistivät hieman näyttääkseen muille paikallaolijoille että olivat edelleen ajantasalla eikä homma olisi karkaamassa käsistä.. Mutta tosiasiassa pojat valmistautuivat lähinnä sotaan tai siltä heistä ainakin tuntui. He kääntyivät naamat täysin ilmeettöminä ympäri ja huomasivat professori Kalkaroksen omahyväisen katseen. He tuijottivat takaisin, mutteivät ehtineet vastata kun Kalkaros jo jatkoi osoittaen nyt sanansa Theodorelle, joka muuttuikin yllättäen mitä lipevimmäksi ja nuoleskelevaksi nuoreksi pojanklobiksi. Kaksoset vilkaisivat silmiään pyöräyttäen toisiian kuunnellessaan Theon sanoja.
Vai oli se sattumoisin ihan isän ostama kirja.. Kaksoset kihisivät mielissään.
"Saanen sanoa tähän väliin, professori Kalkaros," George aloitti, "että Theodore itse yritti varastaa kirjan meiltä, joten vaikka.."
"Vaikka kirja onkin hirviökirja joka popsii muita kirjoja niin ei ollut meidän syymme että se söi tämän Theon isän antaman kirjan." Fred päätti veljensä puheen. Heidän ympärilleen kerääntyneestä oppilasjoukosta kuului hieman hyväksyvää mutinaa, mutta kuului myös niitä Theon tukijoiden ääniä.
"Ja varastaminen on vastoin Tylypahkan sääntöjä," George vielä sanoi mitä vakavimmalla äänellä, mutta Fred joutui sanojen takia pidättelemään nauruaan mitä kovimmin. Ketkä he muka olivat valistamaan Tylypahkan säännöistä?

Severus nyökkäsi hyväksyvästi Nottin selitykselle ja uskoi sen täysin. Weasleyn kaksosten saattoi oletaakin tekevän jotain noinkin typerää ja luulivat sen olevan hauskaa pilailla muiden kustannuksella. Rauhan särkeminen ja sääntöjen rikkominen tuntui olevan heille pakkomielle. Harvoin kuitenkin Severus pääsi näin loistavaan tilanteeseen, jossa hänellä oli luihuinen todistamassa poikien kolttosia. Yleensä kaikki rohkelikot ja jopa useat korpinkynnet ja puuskupuhit puollustivat kahta poikaa. Useimmiten kaksoset olivat niin liukasliikkeisiäkin, että kerkesivät paeta paikalta, joten nyt Severus ei kyllä antaisi pojille minkäänlaista mahdollisuutta keplotella itseään tästä pois kun kerrankin sai heidät satimeen.

Severus nyrpisti nenänvarttaan kun Weasleyn pojat alkoivat puhutella häntä kuulostaen edelleenkin koppavilta ja nenäkkäiltä. He saivat puolusteluilleen hiljaista kannatusta muiden oppilaiden keskuudesta, mutta miehen vihaiset mulkaukset ympärilleen hiljensivät aika tehokkaasti ympärille kerääntyneitä oppilaita. Nuorimmat jopa näyttivät vetäytyvän muutaman askeleen taaemmas ja siirtyen kirjahyllyjen taakse piiloon, jotteivat vain saisi osaansa opettajan huomiosta. Severus olisi voinut jopa olla ylpeä saavuttamastaan asemasta koululaisten keskuudessa. Monet varmasti, varsinkin rohkelikot, puhuivat hänestä pahaa eivätkä pitäneet hänestä, mutta silti hyvin harva uskaltaisi sanoa sitä hänelle suoraan.
"Ja minunko pitäisi uskoa, että Nott varasti teiltä kirjan?" Severus kysyi epäuskoinen sävy puheessaan, "En oikein usko, ettettekö te olisi houkutelleet nuoren Nottin ottamaan kirjan. Se olisi niin teidän tapaistaan." mies saattoi kyllä uskoa, että kolmetoistavuotias luihuinen olisi voinutkin varastaa kirjan, mutta kaksosilla oli varmasti ollut sormensa pelissä ja saaneet toisen uteliaaksi kirjastaan. Joten sehän oli sitten luettavissa suoraan niin, että kaksoset olivat antaneet kirjan luihuiselle.

Severus naurahti kolkosti Georgen väittäessä, että varastaminen oli vastoin koulun sääntöjä. Mies astui uhkaavasti askeleen lähemmäs poikia vakavoituen jälleen.
"Tehän sen varmasti tiedätte," opettaja sanoi ensin kuluvammin, mutta laski sitten ääntään hiljaisemmaksi jatkaessaan, "Minun puolestani tämän koulun jokainen oppilas saisi varastaa teiltä jotain, eikä se sliti kumoaisi niitä kaikkia rötöksiä, joita te olette tehneet ja niitä varkauksia, joihin olette syyllistyneet."
"Taidankin takavarikoida laukkunne ja tutkia niiden sisällön huolellisesti. Jokaisesta laittomasta tai vaarallisesta esineestä saatte vähintäänkin tunnin jälki-istuntoa." Severus nosti toista suupieltään vinoon hymyyn ja kääntyi sitten nuoren Nottin puoleen.
"Kerro toki, Nott, jos vain mieleesi tulee muuta mitä nämä kaksi olisivat täällä touhunneet. Emmehän voi jättää heitä rankaisemattakaan rötöksistään."

Theodore mutristi pikkupoikamaisesti huuliaan, veti kätensä puuskaan rintakehälleen ja käänsi murhaavan katseensa oranssipäiseen kaksikkoon. Turha näiden oli koettaa puskea tätä kaikkea hänen syykseen!
Ei joka kirjan kannessa ollut niin piilottelematta Pimeyden Voimia käsittelevää nimeä! Ja oli kaiketi sanomattakin selvää, että Pimeyden Voimat itsessäänkin kiinnostivat häntä – siinä missä Taikajuomat totta kai myös. Taikajuomissa tosin oli syytä päteä tietämyksellään myös sen vuoksi, että kyseinen professori, joka heidän luokseen nytkin oli marssinut, osasi arvostaa Luihuisoppilaita – ja ’vaivihkaa’ onnistui puolustamaan etenkin niitä oppilaita, jotka kuuluivat tuohon tupaan ja olivat hyviä Taikajuomissa.
”Minä en ole varastanut mitään!” Theodore ärähti – joskin yhä poikamaisella, murrosikää vielä kokemattomalla äänellään. Noh, tavallaanhan hän oli oikeassa. Hän oli aikonut viedä kirjan, muttei ollut ehtinyt kuin hipaista sitä ennen kuin se oli hyökännyt hänen täysin viattoman ja elottoman kirjansa kimppuun ja syönyt sen suihinsa!

Theodore ei ollut niinkään kiinnostunut siitä kuinka monta kannattajaa saisi puolelleen. Hän tahtoi ainoastaan vakuuttaa syyttömyytensä professori Kalkarokselle mikäli se edes oli tarpeen ja lähteä livohkaan. Oli hänellä muitakin suunnitelmia tälle illalle! Kuten…Noh, kuten…Niin, hän oli ostanut sen uuden, mielenkiintoisen, itse asiassa jopa hieman epärealistisen, fantasiamaailmaankin tavallaan sijoittuvan kirjan, johon sai itse päättää loppuratkaisun.

Omahyväinen ja samaan aikaan voitonriemuinen, pieni hymy kohosi Theodoren huulille kun hän seuraavan kerran vilkaisi kaksosia professori Kalkaroksen tehtyä varsin selväksi kantansa tähän asiaan. Hän olisi syytön!
Poika vastusti suuresti haluaan näyttää Rohkelikoille kieltään. Hän joutui puristamaan huulensa tiukasti yhteen siinä missä hampaansakin, jottei kielensä vahingossakaan päässyt livahtamaan hänen huultensa välistä.
Tuo hymy ainoastaan leveni, kun Theodore kuuli kaksosten tuomion eikä hän vaivautunut peittelemään hymyään edes professori Kalkarokselta, vaikka katseensa pysyikin suurimmaksi osin kaksosessa ja kävi jo kirjaston ovessakin, ajatellen kirjaa, jonka lukemisen voisi aloittaa kunhan vain pääsisi pois täältä. Mutta tietysti hän ensin tahtoisi nähdä kaksikon rangaistuksen täytäntöönpanon, mikäli professori Kalkaros vaatisi näitä tyhjentämään laukkunsa tässä ja nyt.
Theodore kohotti katseensa professoriinsa ja tapitti tätä pieni hymy yhä huuliaan koristaen, harmaat silmänsä tuikkien, hetken hän saattoi näyttää jopa melkein viattomalta.
“Saanen myös muistuttaa professorial siitä eilisestä, ‘mystisestä’ räjähdyksestä Luihuisten tuvan edessä.”
Enkelimäinen hymy huulilla leveni. Hän ei tiennyt sen räjähdyksen aiheuttajaa, kenties Weasleyn kaksosilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa – tai sitten nämä olivat senkin takana -, mutta oliko sillä väliä. Tämä kaksikko olisi kaikesta huolimatta ansainnut rangaistuksen siitäkin.
Ja toisaalta…Ketä muutakaan he siitä olisivat voineet syyttää!?

Kalkaroksen reaktio heidän sepostuksiinsa ei yllättänyt poikia yhtään, mutta toki he hieman harmistuivat siitä ettei heidän sanaansa uskottu. Theodorekin puolustautui vinkaisemalla ettei ollut varastanut mitään, minkä Kalkaros varmasti uskoisi. Onneksi Georgella oli ehkä tyhmän rohkeakin sananen vastaukseksi professorille.
"Ei, professori, ei hän tarkalleenottaen varastanut sitä," poika sanoi asiallisesti, "hän yritti varastaa sen."
"Jep.. Kirja on vielä hieman kouluttamaton joten se ei tykännyt siitä että joku yrittää varastaa sen," Fred mutisi hampaiden välistä katsahtaen Theodorea. Georgen suunpielet nykivät hieman veljensä sanoille, mutta vain hyvin vähän. Pokan pitäminen siinä tilanteessa oli nyt erityisen tärkeää. He olivat jälki-istunnossa ilman muuta.. Mutta he vetäisivät Theodoren mukanaan mikäli vain mahdollista! Ja jos ei muuta niin.. Noh.. Ainakin he olivat nöyryyttäneet poikaa ja tuskin toinen enää kajoaisi rohkelikkojen kirjoihin.

Kalkaros kommentoi kaksosten varastelu-paasaukseen naurahtamalla kolkosti. Tämä astuikin muutaman askeleen lähemmäs poikia, mikä sai pojat jo miettimään ottaisiko askeleen taaemmas vai ei, mutta pojat jäivät paikoilleen. Ei Kalkaros heille voisi mitään muuta tehdä kuin pistää jälki-istuntoon.. Turha antaa koukkunokalle sen enempää iloa.
"Me emme ole varastaneet koskaan yhtään mitään!" Fred sanoi Kalkaroksen syytettyä heitä varkaudesta. Itseasiassa Fredin puolustus ei ollut täysin totta, sillä pojat olivat ensimmäisinä opiskeluvuosinaan pöllineet vahtimestari Voron huoneesta kelmien kartan, mutta tuota seikkaa Kalkaros ei ainakaan toivon mukaan pystyisi heihin yhdistämään.. Karttahan oli jo annettu eteenpäin..
Kalkaros uhkasi myös takavarikoida poikien laukut, mikä olisi ollut todella epämieluisaa jo itse kirjan kannalta mutta myös siksi että sieltä saattaisi löytyä jotakin muuta sellaista, mistä Kalkaros kykenisi heitä rankaisemaan. Pojat eivät olleet oikein varmoja siitä että kuinka paljon, koska olivat sen päivän keskittyneet kokonaan kirjaansa.
Kalkaroksen puhuteltua jälleen Nottia ja kysyttyä tältä mitä muuta kaksoset olivat touhunneet, Nott laverteli jostakin luihuisen oleskeluhuoneen lähettyvillä tapahtuneesta räjähdyksestä.
"Mikä räjähdys?!" Fred ähkäisi tosissaan.
"Emme me ole aiheuttaneet mitään räjähdystä tyrmissä!" George tokaisi, "emmehän me edes tiedä missä teidän oleskeluhuone tarkalleen ottaen sijaitsee!" Tämäkään ei ollut täysin totta, mutta mikäli kartta ei tulisi keskustelussa esiin, ei tätä pystyttäisi mitenkään todistamaan. Ja vaikka kartta tulisikin esiin niin ei sitä voitu todistettavasti poikiin yhdistää.

Severus asetti kätensä puuskaan vilkuillen kulmiensa alta kaksosia näiden yrittäessä korjailla varastamista yritykseksi varastaa poikien kirjaa. Se ehkä saattoikin olla totta, kuka tietää, sillä luihuiset nyt yleensäkään eivät olleet mitään suurimpia oikeudenmukaisuuden kannattajia, mutta silti miehen oli vaikea uskoa, että hänen tupaansa kuuluva nuori Nott olisi täysin ilman mitään (kaksosten tekemiä) houkutuksia lähtenyt vohkimaan toisten kirjaa.
"Ja kuinkahan te meinasitte sitten todistaa sen, että Nott todella yritti varastaa teidän kirjaanne?" Tämän kysymyksen esitettyään Severus kääntyi katselemaan ympärilleen kirjaston muita oppilaita ja esitti sitten jatkokysymyksen: "Kuinka monta silminnäkijää täältä mahtaa tilanteelle löytyä? No näkikö kukaan?" miehen ääni oli uhkaava ja kylmä, mikä sai monet, varsinkin oppilaista nuorimmat, kääntämään katseensa pois ja esittävän, etteivät he olisi edes nähneet koko tapahtumaa saatika kuulleet kysymystä. Tätä Severus oli hieman odottanutkin. Tuskin kukaan uskaltaisi nousta häntä vastaa vaikka kuinka olisivat pitäneet Weasleyn poikien puolta.

Severus uskoi luihuispojan sanaa siitä, ettei tämä ollut varastanut mitään. Eihän poika miehen tietääkseen ollut koskaan aikaisemminkaan rötöstellyt mitenkään huomattavasti, toisin kuin Weasleyt, jotka rehvastelivat ympäriinsä tekemässä kolttosiaan ja kuvitellen olevansa jotenkin suosittuja pilailijoita. Heitä oli rankaistu aivan liian vähän heidän kouluvuosinaan Tylypahkassa. Muut opettajat olivat heille liian lempeitä. Katsoivat enimmäkseen sormienvälistä ja painoivat näiden kolttosia villasella. Tämä ei kuitenkaan tulisi kuuloonkaan Severukselle.

"Vaiti!" mies komensi kipakasti kaksosten alettua inttämään vastaan Nottin kerrottua luihuisen tuvan edessä tapahtuneista räjähdyksistä. Harmikseen hän ei vain millään voinut todistaa Weasleyn poikia sen välikohtauksen tekijöiksi, liekö he sitten edes tehneet sitä, mutta tästä kirjastossa tapahtuneesta jutusta he eivät seliäisi vain varoituksella.
"Kaksikymmentä pistettä pois rohkelikoilta... Per veljes." Severus komensi ja vilkaisi nopeasti nuoreen Nottiin hymyillen aavistuksen verran kolkkoa hymyään. Nopeasti hän kuitenkin siirsi katseensa takaisin veljeksiin.
"Tämä laittomasta kirjasta, joka tuhoaa toisten omaisuutta. Tuollaisia kirjoja ei saisi tuoda Tylypahkaan. Eikä varsinkaan kirjastoon, jossa se voisi tuhota myös koulun omaisuutta," mies puhui kylmästi, "Haluaisin kovasti pistää tiedät korvaamaan Nottin menetetyn kirjan myös, mutta se luultavasti ajaisi perheenne vararikkoon." Severus jatkoi aiheesta, joka varmasti osuisi ja pahasti Weasleyn poikiin. Heidän perheensä kun ei ollut mistään rikkaimmasta päästä, ja solvaus siitä, etteivät he pystyisi edes yhtä kirjaa ostamaan voisi olla niitti, joka suistaisi pojat tekaistusta rauhallisuudestaan ja saisi nämä suuttumaan. Siitä voisi saada lisää iloa ja syytä rangaista poikia pahemmin.

Theodore oli vähällä kiljua, ettei ollut varastanut yhtään mitään, mutta piti suunsa kiinni. Hän tiesi tekevänsä itsensä ainoastaan naurunalaiseksi mikäli alkaisi vielä poikamaisella äänellään vinkumaan, kuten jotkut äidin yhä omistavat viisivuotiaat saattaisivat vinkua omalle äidilleen.
Hän oli kuitenkin onnekas, koska se oli ollut juuri Professori Kalkaros, joka oli sattunut paikalle, eikä hänen edes tarvinnut kiljua totuutta - tai kenties joiltain osin; omaa totuuttaan - julki, sillä Professori Kalkarokselle riitti yksinkertaisesti se totuus, että Theodore tuli Luihuisten tuvasta.
Virnistäen Theodore veti kätensä puuskaan rintakehälleen. Hänellä ei kenties olisi todisteita räjähdyksestä Tyrmissä, muttei kaksosillakaan toden totta ollut todisteita siitä, että hän oli koettanut varastaa näiden kirjan!

Totta puhuen Theodorea ei niinkään harmittanut kirja, jonka hän oli menettänyt. Isänsä kyllä ostaisi hänelle uuden, kuten oli ostanut aiemmankin, muttei se suinkaan ollut ollut hänelle yhtä rakas kirja kuin mitä hän kenties olisi ollut valmis väittämään Professori Kalkarokselle.
Theodoren silmät kiiluivat pidätellystä riemusta ja hän olisi tahtonut nauraa, vaikkeivät mokomat tupapisteet hänen mielestään mitään ratkaisseetkaan.
Poika naurahti kevyesti Kalkaroksen ilmoittaessa epäilyksensä siitä, että hänen kirjansa korvaaminen ajaisi Weasleyt vararikkoon.
Kenties yhden kirjan menettäminen ei sittenkään ollut niin paha takapakki kun sai kuitenkin seurata kuinka Professori Kalkaros nöyryytti noita kahta kurjaa. Se vain, ettei Theodore uskonut näiden mitään mistään oppivan.
Hän itse ainakin välttelisi sekä kirjastoa, että kaksosia niin kauan kuin suinkin. Se vain, että kirjaston vältteleminen tuskin onnistuisi muutamaan viikkoa pidempään!

Kalkaroksen kysyttyä tarkennusta siihen, miten kaksoset voisivat todistaa sen että Theodore tosiaan oli yrittänyt varastaa kirjan, kaksosilla ei ollut kovin selkeää selvitystä asiaan. Eihän heillä edes ollut todisteita ja niiden uskottava tekaiseminen tyhjästä oli hieman vaikeaa. Olisvathan hekin voineet vedota katsojakuntaansa, mutta harmikseen Kalkaros ehti tehdä senkin ensin ja jo äänenpainotteellaan sai kaikki vaikenemaan. Ihan ymmärrettävää sinänsä, eihän kukaan halunnut jälki-istuntoon saatika menettää tupapisteitä ja sitähän Kalkaroksen vastustamisesta olisi auttamatta seurannut. Silti olisi ollut mukavaa jos edes yksi rohkelikko olisi noussut heidän puolelleen.. Olivathan he nyt kuitenkin oman nahkansakin verukkeella tarjonneet noille hupia ja vielä luihuisen kustannuksella.
Mutta ei, minkäänlaista tuke he eivät saaneet, mutta koska kaksoset eivät tosiaan olleet tosissaan odottaneetkaan tätä, he olivat kumpikin jo kääntäneet ajatuksensa miettimään mikä kelpaisi todisteeksi.. Ehkä he voisivat väittää että kirja kävi vain varastelijoiden kimppuun? Tosin se ei menisi läpi senkään vertaa.. Sitäpaitsi heidän pitäisi usuttaa kirja toisenkin varkaan kimppuun vielä ja varmaan kolmannenkin, eikä se nyt onnistuisi kumminkaan.. Kirjaa kun ei oltu suunniteltu syömään vain varkaiden kirjoja. Niinpä kaksoset joutuivat vaikenemaan tällä saralla. Kalkaros varmasti pistäisi tämänkin merkille.. Tosin oliko sillä enää merkitystä?

Kaksosista oli sinänsä jollain hämärällä tavalla hauskaa se, kuinka paljon Theodore muistuttikaan Kalkarosta noiden kummankin seisoessa kädet puuskassa siinä heidän edessään. Theodore näytti hieman köydältä Kalkaros-kopiolta.. Vain koukkunokka ja puoli vuosisataa ikää puuttui.
Kuten kaksoset olivat hieman uumoilleetkin, Kalkaros nappasi heiltä parikymmentä pistettä pois kumpaiseltakin. Eikä se asia heitä hirveästi haitannut, koska niin heille tapahtui harvasen päivä. Onneksi Rohkelikkoon kuului myös eräs Hermione Granger, joka sitten nappasi pisteet takaisin heti seuraavan päivän oppitunneilla niin niitä ei sitten tarvinut sen enempää murehtia.. Sen sijaan pojat ehtivät jo hetken miettiä miten Kalkaros ei ollut vielä lähettänyt heitä jälki-istuntoon saatika takavarikoinut kirjaa. Ajatus siitä että Kalkaros olisi unohtanut tämän seikan hymyilytti poikia hieman ja he joutuivat jälleen taistelemaan pokan pitämisen kanssa.
Se taistelu päättyi kyllä karvaan nopeaan Kalkaroksen tuotua siinä julkisesti esiin se tosiseikka ettei heidän perheensä ollut sieltä rikkaimmasta päästä. Pojat yrittivät kyllä hymyillä rohkeasti, välittämättä Kalkaroksen sanoista mutta.. Eivät he enää voineet mieheen katsoa jottei kiukku saisi valtaa. Ehkä olisi vain parasta lähteä veke jo, kerran asiat alkoivat tähän suuntaan mennä. He voisivat järjestää Theodoren jälki-istuntoon myöhemmin..
"Hmhp.. Kovin ystävällistä," George rykäisi hieman poissaolevana.
"Jea.. Mutta nyt jos professorilla ei ole muuta niin me tästä lähdetään oppitunnille," Fred sanoi katsahtaen Kalkarosta, "professori McCarmiwa ei vamasti arvostaisi sitä että olemme myöhässä."

Severus tunsi pientä pettymystä kun ei onnistunut saamaan kovinkaan suurta reaktiota Weasleyn veljeksissä vedotessaan heidän perheensä kehnompaan rahatilanteeseen. Poikien väkinäisistä ilmeistä kyllä huomasi, että opettaja oli osunut hyvin arkaan paikkaan, mutta vastahyökkäystä ei kuitenkaan tullut. Sen sijaan punatukat rupesivat nyt tekemään lähtöä seuraavalle oppitunnille. Severuksen ilme muuttui hieman tiukemmaksi.
"Niin olisihan se hyvä, jos edes kerran viikossa menisitte yhdelle tunnille ajoissa." mies aloitti pienellä näpäytyksellä, "Kunhan sitten muistatten tulla illalla kahdeksan aikaan tyrmiin taikajuomien luokkaan istumaan jälki-istuntonne." hän jatkoi vahtaen kireille kasvoilleen vinon ja kylmän hymynkareen. Olivatkohan pojat luulleet pääsevänsä tästä tapauksesta vain muutamalla tupapisteen menetyksellä? Severus ei todellakaan aikonut olla niin armollinen. Ei varsinkaan tällaisena päivänä, joka oli ollut hyvinkin rasittava tähän mennessä. Toisaalta mies rupesi miettimään, miten ihmeessä jaksaisi poikia vielä illallakin, mutta olihan siinä se mahdollisuus, että mies pääsisi purkamaan ärtymystään kaksosiin.
"Minä takavarikoin tuon teidän kirjanne nyt. Voimme sitten illalla tutkia sitä ja sen toiminta tapoja." Severus murahti ja ojenti kätensä poikia kohti, jotta nämä antaisivat kirjan hänelle. Toisella kädellään hän puristi kaapunsa taskussa taikasauvaansa siltä varalta, että kirja rupeaisi temppuilemaan hänen käsissään. Koskaanhan ei voinut olla liian varma.

[Tulipas lyhyt tekstinpätkä tästä...]

Theodore muisti vasta nyt itsekin, että tunnit alkaisivat pian. Poika ei olisi tahtonut menettää hetkeäkään tästä hetkestä, ihan vain koska Professori Kalkaros lupaili aksikolle jälki-istuntoa, muttei hän toisaalta voinut - ei vain voinut - myöhästyä tunnilta, ei yhdeltäkään! Se olisi suoranainen maailmanloppu nuorukaiselle, joka ei ollut vielä kertaakaan myöhästynyt yhdeltäkään tunnilta!
Theodore tarkisti laukkunsa sisällön ja vilkaisi sitten kaksosia ja Professori Kalkarosta ennen kuin kysäisi jälkimmäiseltä varovasti;
"Voisinko minäkin lähteä tunnille?"

Poika kuitenkin laski pian katseensa piilottaakseen huulillaan käyvän virneen Kalkaroksen takavarikoidessa kaksosten kirjan. Ihan oikein tuolle kirjahirviölle, se oli syönyt hänen kirjansa! Onneksi kirjaston aineistot olivat sentään pysyneet vahingoittumattomina!
Vaikkakin Theodore epäili, ettei isänsä olisi mielissään kuullessaan hänen kirjansa kohtalosta, mutta vastaavan kirjan löytäisi kyllä kirjakaupastakin - ja koska se oli vain rahakysymys, Theodore saisi kyllä uuden kirjan, eihän hänen isältään rahaa suinkaan puuttunut.
Luihuispoika siveli sormenpäillään laukkunsa hihnaa eikä yksinkertaisesti kyennyt enää odottamaan. Hänen oli pakko ennättää tunnille, jottei rikkoisi onnistunutta, suorastaan täydellistä putkeaan. Yhdenkin minuutin myöhästyminen olisi Theodorelle vakava asia.
Vaimeasti nuori luihuinen kiitti professoriaan - mistäkäs muustakaan kuin kaksosten rankaisemisesta, vaikkei sitä osaa ääneen sanonutkaan - ja harppoi kirjaston ovista ulos.

// Hmm. Siihen se kaiketi nyt sitten loppui?
Saatiinhan me ainakin kaksosille yksi jälki-istunto ja hirviökirja lisää siinä missä Theodorelle jäi varmaankin jotain tosi sairaita traumoja kirjansyömisestä x'DD Kiitoksia :3 \\

Kaksoset tyytyivät hymähtämään Kalkaroksen yrittäessä napauttaa heitä moisella 'tunnille ehtimisellä'. Tuo napautus ei tosin osunut ei ollenkaan kohteeseensa, sillä kaksosia ei tosiaan kiinnostanut hirveästi tämä seikka koulun käynnissä. Tosin nyt kun oli kyseessä McCarmiwan tunnit, poissaoloille saatika myöhästymisille ei liiemmin ollut varaa. Tuo professori kun todennäköisesti iskisi heille vielä toiset jälki-istunnot samalle päivälle. Siinä olisikin sitten mukavaa selitellä etteivät he nyt tänään voineet tulla suorittamaan McCarmiwan jälki-istuntoja, koska heillä oli jo toinen jälki-istunto sovittuna samalle ajankohdalle. Tästä tiedosta tuvanjohtaja varmaan rapsauttaisi vielä toisenkin jälki-istunnon.. Joskus sitä mietti miksei McCarmiwakin vain voinut suosia omia oppilaitaan samalla tavalla kuin Kalkaros omiaan.

Kalkaroksen ojennettua kätensä, kaksoset vilkaisivat toisiinsa syrjäsilmin ja hieman vastahakoisesti ojensivat kirjan professorille. Kirja ei tehnyt minkäänlaista aggressiivista elettäkään päädyttyään Kalkaroksen käsiin, mikä oli sinänsä harmi. Kaksoset olisivat nyt siinä hetkessä maksaneet vaikka viimeiset kaljuunansa siitä että kirja olisi vaikka ahmaissut tuon niljakkaan professorin käden.. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska tosiaan kirja kävi vain toisten kirjojen kimppuun.
"No.. Nähdään sitten kahdeksalta," Fred sanoi hieman irvistäen ja paineli sitten professorin ohi kirjaston ovelle. George vilkaisi vielä Theodorea suoden tälle hyvin leveän, kirkassilmäisen hymyn. Tämä ei ollut ohi. Ehei, ei todellakaan ollut ohi! Theodore oli juuri hommannut heille jälki-istuntoa ja tämähän olisi pakko kostaa tavalla tai toisella.. Ja paras apukeino siihen hommaan olisi joko Voro (mikä tosin tietäisi jälki-istuntoa myös kaksosille) tai sitten tuo ankara Rohkelikon tuvanjohtajatar, McCarmiwa..
Suotuaan hymynsä Theodorelle, George paineli veljensä perästä pihalle kirjastosta.

[Jep, kiitoksia pelistä! Oli vallan mainio! Theodoren kanssa todennäkösesti päästään jatkamaan vielä kaksosten kostopuuhissa ja no.. miksei Kalkaroksenkin kanssa voisi jälki-istuntoa pelata. ;P]