Myöhäistä syntymäpäivää

// Lauantai 19.10.1996. Sekaan saa vapaasti liittyä kuka tahansa \\

Theodore kuuli ilakointia vasemmalta puoleltaan ja tiesi jo päätään kääntämättäkin sen kantautuvan Sekon pilapuodin tuntumasta. 16-vuotias nuorukainen ei osannut kuin pudistella päätään ja tiukentaa otettaan sylissään kantamastaan paksusta opuksesta.
Kukin piti hauskaa omalla tavallaan ja Theodorella siinä missä muillakin, oli oma tapansa. Hänen tapansa vain poikkesi muiden hauskanpitokeinoista. Pojan katse laskeutui jälleen kirjaan eikä hän voinut olla hymyilemättä kevyesti.
Hetken alas silmäiltyään Theodore tiesi minne oli matkalla ja suuntasi askeleensa Kolmea Luudanvartta kohti. Hän jätti iloisen naurun taakseen, vaikkei voinutkaan kieltää sitä tuttua tunnetta, sitä pientä päässään pörräävää ääntä joka itsepintaisesti väitti jokaisen noista nuorista velhoista ja noidista nauravan hänelle. Vaikka kuinka se nyt olisi ollut mahdollista, eihän luihuinen ollut tehnyt mitään näiden pilkankohteeksi joutuakseen!

Theodore esti itseään vilkaisemastakaan taaksepäin ja etsiytyi sen sijaan Kolmen Luudanvarren oven eteen. Kevyt tuuli tuiversi ja kuljetti lumihiutaleita mukanaan. Nuorukainen vilkaisi taakseen ja joutui toteamaan, että olisi mieluummin jäänyt ulos tällaisella kauniilla säällä, mutta nuo nuorten idioottien laumat tekivät hänen olonsa aina epävarmaksi ja niinpä Theo työntyi sisälle yllättävän rauhalliseen pubiin. Hetken hän jo uskoi astuneensa sisään väärästä ovesta, mutta juurikin Tylyahon viikonloppuina tutuksi tulleen pubin sisustus vannotti Theodorelle tiukasti hänen astuneen Kolmeen Luudanvarteen.
Nuori velho sipsutteli tiskille pitäen katseensa tiukasti kirjassaan ja pyysi Matami Rosmertalta itselleen kermakaljan. Nainen osasi aina näyttää yhtä säälivältä häntä kohtaan ja tuo katse kohotti kylmät väreet nuorukaisen niskaan.
Juomaansa odotellessaan Theodore otti opuksen paremmin käsiinsä ja siveli sen tummaa, hieman kärsinyttä kantta mietteliäänä. Katseensa osui sormeensa ujuttamaansa sormukseen, jonka hän oli saanut viime viikonloppuna isältään syntymäpäivälahjaksi. Se oli hänen sukunsa vanha sormus eikä Theodore voinut kieltää, etteikö olisi ollut moisesta lahjasta otettu, muttei hän katsonut ansaitsevansa sitä. Sen sijaan Pimeyden voimia, loitsuntaa ja velhojen historiaa käsittelevä paksu opus oli loistava syntymäpäivälahja häneltä itseltään hänelle itselleen...Theodore antoi vaaleanharmaiden silmiensä selata kirjan kantta vielä hetken ennen kuin hän painoi sen rintaansa vasten, mumisten vaimeasti;
"Hyvää myöhäistä syntymäpäivää, Theodore."

Hän kohotti katseensa ja tajusi kohtaavansa Matami Rosmertan odottavan katseen.
"Syntymäpäivä, niinkö sanoit, nuori mies?" Tämä tiedusteli jääden vaille vastausta Theodoren tarttuessa tuopintapaiseensa ja kääntyessä kannoillaan. Löydettyään sopivan nurkkapöydän Theodore suuntasi rauhalliset askeleensa pöydän suuntaan vaivautumatta edes vilkaisemaan suoranaisesti sääliä uhkuvaa Matami Rosmertaa.

// Öh, toivottavasti tähän nyt joku keksii jollain tavalla osallistua. Jos ei muuta mieleen tulee niin törmääminenhän on aika tavallista tällaisissa tilanteissa x'D Mutta tosiaan, toivottavasti joku keksii tähän liittyä mukaan :3 \\

[[Miepä iskeydyn Theon seuraksi; jos vain seura kelpaa .. ]]

Hestia istui tapansa mukaan Kolmessa Luudanvarressa kahvi ja kermaleivonnainen pöydällä edessään. Hän raapusteli loitsujen muistiinpanoihinsa joitain irtonaisia lauseita ja haroi vapaalla kädellään tummia hiuksiiaan. Baari oli suht täynä oppilaita, mutta Hestia ei tiennyt kuin muutamia nimeltä . Tämä Tylyahon reissu oli ollut tähän asti varsin tylsä ja Hestia kaipaisi jo jotain tekemistä. Muutama pöytää hänen edessään istui jotain Korpinkynsiä ja Rohkelikkoja, jotka puhuivat viime kauden huispauspeleistä innosta puhkuen. Hestia huokasi, huipaus huispaus huispaus.. Eikö täälläkään ollut muita puheenaiheita? Hän oli juuri eilen kuunnellut Luihuisten tupajoukkueen harjoitusten läpikäyntiä oleskeluhuoneessa lähes kolme tuntia! Ja harjoitukset olivat kestäneet vain puolet tuosta ajasta...

Hestia joi kahvinsa loppuun ja sai leivonnaisensakkin alas, vaikka se olikin hieman liian makea hänen makuunsa. Hän lukaisi nopeasti pöydällä lojuneen Päivän Profeetan pääotsikot ja huomasi sitten että baariin oli saapunut tuttu kasvo. Theodore Nott Jr asteli sisään ja meni suoraan tiskille. Tai oikeastaan Hestia ei sen pahemmin tuntenut Theoksi kutsuttua poikaa, vaikka he olivatkin samanikäisiä ja Luihuisia. Sen verran Hestia kuitenkin tiesi, että ainakaan Theo ei puhunut Huispauksesta (ja olihan poika ollut Floran, Hestian kaksoissiskon, tanssipari pari vuotta sitten?*). Hestia keräili hieman tavaroitaan kasaan ja sivusilmällä seurasi Theodoren menoa. Rosmerta katsoi poikaa jotenkin ihmeellisesti, ehkä säälivän oloisesti? Ja toi tälle kermakaljan. Hestia ei tiennyt oikeastaan mitään Theon taustoista, muuta kuin että tämän isä oli usein linkitetty Kuolonsyöjiin ja oli viime kesänä passitettu Azkabaniin, joten pojalla taisi olla aika rankkaa.

Hestia oli pakannut kaikki kamansa, kun huomasi Theodoren lähtemään etsimään vapaata pöytää iso opus ja kermakalja käsissään. Ehkä säälistä yksinäistä poikaa kohtaan tai ehkä jostain muusta syystä, Hestia nousi seisomaan ja ajatteli mennä ehdottamaan, josko hän voisi liittyä Theodoren seuraan. Hän otti laukkunsa ja asetteli sen olalleen, minkä jälkeen hän suuntasi askeleensa kohti poikaa. Häntä alkoi kuitenkin huimata (kuten käy kun nousee liian nopeasti ja veri ei kierrä tarpeeksi nopeasti äkilliseen liikkeeseen nähden) ja horjahti melkein pojan päälle. Hän onnistui kuitenkin jotenkin pysymään pystyssä ja vain kevyesti tönäisi Theodorea. Kevyt puna nousi samantien Hestian poskille ja hän nosti hitaasti katseensa pojan kasvoille Kuinka noloa. "Hups.. Anteeksi.. Tai siis Moi! Eihän kermakaljasi läikkynyt? Voin ostaa uuden jos se meni pilalle" Hestia alkoi selittämään, kuten hänellä oli tapana, jos hän oli toiminut jotenkin nolosti.
"Ajattelin että voisinkohan liittyä seuraasi, kun täällä ei tunnuta puhuvan muusta kuin huispauksesta? Vai oletko mielummin omassa rauhassa?" Hän ehdotti hymyillen pienesti pojalle.

[[*Niin en tosiaan tiedä miten olette sopineet tuon mutta jos ovat tosiaan tanssineet yhdessä niin sittenhän Hestia tietäsi pojasta ko. faktan.. Ja toivottavasti tuo törmäys ei ollut liian "kökkö" ]]

//Tietysti seura kelpaa Ja hyvähän tuo oli //

Theodore oli usein liian paljolti omissa maailmoissaan kiinnittääkseen huomiota ulkomaailmaan ja niin oli asioiden laita tälläkin kertaa. Poika huomasi ainoastaan Matami Rosmertan säälivän katseen, ilmeen tämän kasvoilla, joka kertoi selkeästi tämän ajatukset nuoresta luihuisesta. Rosmertan ilme suorastaan huusi; 'Voi kuinka surkean näköinen nuorimies. Toisilla asiat selvästikin voivat olla huonommin kuin toisilla.'
Mikä olisi muka turhauttavampaa kuin tieto siitä, että jopa Matami Rosmertan kaltainen itsenäinen nainen piti häntä säälittävänä ja huono-onnisena?

Theodore koetti kovasti pyyhkiä sen ilmeen mielestään tai ainakin työntää sen tarpeeksi syvälle ajatustensa ja tietojensa kirjoon, ettei enää onnistuisi kiinnittämään siihen huomiotaan.
Ja kuin tilauksesta poika saikin jotain muuta ajateltavaa. Hän kuuli tuolin äänet vain etäisestituolin jalkojen hinkautuessa lattiia vasten istuinta siirrettäessä eikä osannut erotella niiden kuulumissuuntaa muusta taustamölystä, eikä sen puoleen ollut siitä sillä hetkellä kiinnostunutkaan. Vasta kun hän oli saada päälleen yhtälailla yllättyneen luihuistytön joutui Theodore irtautumaan ajatustensa vilskeestä ja keskittymään johonkin muuhun. Poika tiesi jo ensi katsomalla tuntevansa tytön jostain, mutta siinä missä hänen mielensä oli täynnä taikajuomien valmistukseen ja pimeyden voimilta suojautumiseen kuuluvia pikkuseikkojakin, hänen nimimuistinsa kaikessa mahtavuudessaan oli valitettavan lyhyt.

Tyttö mainitsi hänen kermakaljansa, mikä sai Theodoren katseen siirtymään varovasti hänen toiseen käteensä ja sai huomatakin kermakaljaa läikähtäneen kädelleen ja sen levinneen myös kastelemaan hänen hihaansa.
Poika huokaisi ja laski opuksensa läheiselle pöydälle - sille, jota kohdin oli aiemmin suunnannutkin, onneksi hän oli sentään ehtinyt jo näin lähelle, - ja siirsi mukin toiseen käteensä. Theodore ravisti kättään muutaman kerran ja kohotti sen ylemmäs, tarkastellen kermakaljan aiheuttamia vahinkoja, jotka olivat liki minimissään. Kämmenensä oli kermakaljasta märkä ja hihansa suu, mutta sen suuremmilta oltiin kaikesta huolimatta selvitty.

Nyt Theodore saattoi laskea mukinsakin pöydälle ja kääntyä tytön puoleen samalla kun taiteili laukkuaan olkapäänsä ylitse riisuakseen sen.
Poika ei osannut hetkeen kuin tuijottaa tyttöä. Hänen kermakaljansako mennyt pilalle? Eihän kermakaljaa pilalle saanut, vaikka olisi kuinka sitä läikyttänyt! Sehän olisi ainoastaan...Mennyttä siinä tapauksessa. Vaatteet sen sijaan saattoi saada pilalle!
Theodore sulki hetkeksi silmänsä ja käski niuhottavan mielensä jättää moiset pikkuseikat huomiotta.

Theo raotti silmiään ja suuntasi katseensa jälleen tyttöön, jonka nimi ei ollut vieläkään muistunut hänen mieleensä.
"Onneksesi minä en tiedä huispauksesta hönkäsenpöläystä", Theodore lopulta vastasi pienesti naurahtaen. Huispaus olikin ainoa osa-alue, josta hän ei tiennyt mitään muuta kuin sen perussäännöt, jotka oli oppinut jo ensimmäisellä luokalla - kuten varmasti monet muutkin.
Theodore laski laukkunsa penkin toiselle puolelle ja istuutui sen vierelle, ojentaen kättään pöydän yli osoittamaan toiselle puolelle asetettua penkkiä. Ele koetti kovasti kertoa, että tyttö voisi istuutua häntä vastapäätä jos niin tahtoi.
Ei Theodore suinkaan erakko ollut, vaikkei säännöllisesti muiden kanssa puhunutkaan, hän vain oli niin uppoutunut kirjallisuuden maailmaan, ettei yleensä jaksanut vaivautua.
Nyt tilanne oli kuitenkin toinen ja tämän pöydällä edessään odottavan opuksen hän tahtoi säästää itselleen iltalukemisiksi. Siihen täytyisi keskittyä kunnolla eikä sitä voisi lukea näin äänekkäässä paikassa.

Theodore siirsi opustaan syrjään, jottei kaataisi kermakaljaansa sen päälle ja tutkaili kermakaljalta nyt tuoksuvaa kättään. Huokaisten poika sipaisi pörrötettyjä hiuksiaan ja vei mietteliään oloisen katseensa tyttöön.
"Muistini kenties on, valehtelematta, yksi parhaista, mutta nimimuistini ei ole läheskään yhtä pitkä, joten...Ehm...", Theodore aloitti ja napsautti sormiaan muistaessaan; "...Sinä...Sinä liityt jotenkin...Floraan, etkö vain liitykin?"
Theodore kurtisti kevyesti kulmiaan, mutta äärimmäisen vaaleista silmistään kuvastui innokkuus, oivaltamisen ilo - mikäli hänen silmiinsä onnistui tarpeeksi pitkän aikaa tuijottamaan, ne kun kaikessa vaaleudessaan olivat usein jopa häiritsevät.

[[Huh huh, hyvä että kelpasi ]]

Hestiaa todella nolotti kun oli sillä tavoin törmännyt poikaan ja näki jo, että kermakaljaa oli läikkynyt toisen hihalle. Ja vielä kun hän oli alkanut selittämään kuin mikäkin idiootti, oli fiasko valmis. Thedore huokaisi ja laski opuksen pois käsistään, mikä sai Hestian jo säikähtämään että tämä haluaisi kostaa jotenkin. Poika vaikutti kuitenkin olevan rauhallinen ja näytti vain tutkailevan, että kuinka isoa tuhoa törmäys oli aiheuttanut. Hestian syke oli noussut melko kovaksi ja hän tunsi muutamia katseita itsessään. Harvalta oli jäänyt näkemättä edellinen episodi ja Hestia tunsi poskiensa lehahtavan entistäkin punaisemmiksi. Että pitikin taas mokata.

Theodore laski mukin pois käsistään ja Hestian pelko siitä, että poika aikoisi oikeasti hyökätä katosi. Eihän kukaan nyt tuollaisesta suuttuisi? Eihän? No ei ainankaan tässä tapauksessa. Theodore laski myös koululaukkunsa alas ja puhui vasta, kun Hestia oli todennut kaikkalla muulla puhuttavan vain huispauksesta. Hestia naurahti Theodoren toteamukselle ja hymyili edelleen nolostuneena pojalle.
Thedore istui alas ja viittoi Hestiaa tekemään samoin. Tai ainakin niin Hestia tulkitsi pojan käden heilautuksen. Ja hän toimikin sen mukaan, istuutuen hitaasti poikaa vastapäätä. Samalla Hestia tajusi, ettei ollut koskaan aiemmin puhunut pojan kanssa kahden kesken, eikä ollut varma muistiko tai tietäisikö Theodore edes hänen nimeään. No, sehän selviäisi varmaan kohta. Kenties olikin aika jo tehdä edes pientä tuttavuutta samanikäiseen Luihuiseen.

Hetken aikaa pöydän yllä vallitsi hiljaisuus, ja Hestia ei ollut saanut vastausta edes siihen halusiko poika uuden kermakaljan, mutta koska toinen ei mainnut asiaa, ei Hestiakaan kehdannut uudestaan kysyä. Sensijaan Theodore myönsi ettei muistanut Hestian nimeä, mikä kaiken järkeilyn jälkeen ei tullut yllätyksenä, sillä Hestian nimeä ei kovinkaan usein mainittu missään yhteydessä; hän kun oli mielummin omissa oloissaan, eikä tunneillaakaan ollut kovin aktiivinen, kuten esim Granger.

"Olet aivan oikeassa. Liityn Floraan; Olen hänen kaksoissiskonsa, Hestia Carrow" Hestia ilmoitti tuntien pientä ylpeyttä sisarsuhteestaan, mikä oli vuosien saatossa muuttunut yhdeksi hänen tärkeimmistä suhteistaan. Vastatessaan Hestia pani merkille pojan merkillisen vaaleat silmät, jotka näyttivät melkein sokean henkilön silmiltä. Olikohan pojan näkö jotenkin vaurioitunut? Hestia ei kuitenkaan tuijottanut liian pitkään pojan kasvoja vaan ihasteli seuraavaksi pojan piikikkäitä hiuksia. Ne jos mitkä erottuivat tylsistä ja latteista kampauksista, mitä lähes 98% Tylypahkan oppilaista piti joka päivä. Hesita yritti itsekkin aina välillä vetäistä hieman hurjemmat hiukset muttei aivan samanlaisia viitsisi vetää kuin Theodore...
"Ja sinä olet Thedore? Lyhyemmin Theo?" Hestia kysyi hetken päästä, vaikkakin tiesi vastauksen oikein hyvin. Hän muisti kyllä omien tupalaistensa nimet jotenkin, mutta muiden tupien oppilaat olivat hänelle lähes tuntemattomia. "Haluatko sen uuden kermakaljan? Rosmertan katse ainakin kielii että saattaisit olla sellaisen tarpeessa." Hestia totesi, toivoen ettei olisi liian tunkeileva. Hänhän tuskin tunsi poikaa, eikä tiennyt oliko tällä ja Rosmertalla jotain historiaa vai minkä takia nainen oli aikaisemmin katsellut Theoa niin omituinen ilme kasvoillaan.

Theodore ei ollut sen paremmin puheliasta kuin helposti suuttuvaakaan sorttia. Tai noh, pitäisikö vain sanoa, että hän oli käytännöllinen. Hän ei puhunut silloin, kun ei katsonut sitä tarpeelliseksi, jätti vastaamatta kysymyksiin, joita ei katsonut oleelliseksi tai joiden vastaus hänen mielestään oli jo itsestäänselvyys. Theodore kuitenkin osasi puhua ja välistä puhui ihan mielelläänkin, mikäli vain löysi henkilön, joka ansaitsi juttelutuokion hänen kanssaan.
Theodore ei ollut varma siitä ansaitsiko tyttö sen, mutta hänen syntymäpäivänsä oli ollut jo viikko sitten ilman, että hän oli saanut yhtäkään lahjaa, ilman, että kukaan rehtoria lukuunottamatta oli muistanut edes onnitella häntä. Kai hän saattaisi mainita asiasta jollekulla tai vaikka vain 'syntymäpäivänsä kunniaksi' jutella Floran sisaren kanssa?
Mitä hänen itsehillintäänsä puolestaan tuli...Mikäli joku kuraverinen rohkelikko olisi kaatanut hänen kermakaljansa tai edes läikyttänyt sitä, Theodore olisi saattanut ottaa nokkiinsa sen - vaikka vain pistääkseen pystyyn vakuuttavan esityksen muille luihuisille, jotka tällä hetkellä täällä istuivat, mutta kun kyseessä oli luihuinen, hänen ikäisensä tyttö, Floran sisko, joka läikytti hänen juomaansa vahingossa ja oli vieläpä tarjoutunut ostamaan uuden, mikä kertoi siitä, että tämä olisi kaiketi ollut oikeastikin valmis niin tekemänä, ei Theodore nähnyt mitään syytä suuttua.

Theodore kyllä oli tunneilla parhaansa mukaan aktiivinen, ei hän muutoin - äänettömästi, ilman minkäänlaista sopimusta - kilpailisi juurikin Hermione Grangerin kanssa koulun fiksuimman tittelistä.
Muut luihuispojat luottivat häneen ja tiedustelivat mieluusti häneltä keinoja, joilla nolata Granger. Theodore itse oli kuitenkin sitä mieltä asiasta, että kilpailu hänen ja sen kuraverisen välillä toisen saastaisesta syntymäperästä huolimatta oli suurimmaksi osin humoristista, kahden opiskelusta todenteolla kiinnostuneen välistä, leikkimielistä kisailua.
Itse asiassa tuo kuraverinen rohkelikkotyttö taisi olla yksi harvoista, joka oli nähnyt Theodoren kunnolla hymyilevän.

Theodore pudisteli päätään viskatakseen mokomat mietteet päästään. Hän ei tahtonut tulla muiden luihuisten hyljeksimäksi, joten tuollaiset ajatukset olisikin paras pitää itsellään.
"Sinä näytätkin hieman häneltä...Tai hän sinulta...Tai siis...Äh", Theodore mumisi ja heilautti lopulta kättään sen merkiksi, että asian saattoi unohtaa. Totuus kuitenkin oli, että nyt kun Hestiaa katsoi tarkemmin saattoi huomata samoja piirteitä Floraan verrattaessa. Se vain, ettei Flora ollut nyt tässä eikä Theodoren ulkonäköihin liittyvä muistikaan ollut erityisen pitkä. Kenties, jos hän näkisi sisarukset vierekkäin...
"Niinpä olenkin", Theodore vastasi pienesti hymyillen samalla kun veti taikasauvansa taskustaan ja puhdisti yksinkertaisella loitsulla kermakaljan tahmeaksi jättämän kätensä ja hihansa. Tyytyväisenä lopputulokseen poika tutkaili taikasauvaansa hetken ja laittoi sen sitten laukkunsa vetoketjulliseen taskuun pitääkseen sen tallessa, mutta tehden näin istumisestaan mukavampaa kun taikasauva ei painanut taskussa.
"Onhan minulla silti...Neljä viidesosaa juomastani jäljellä", Theo vastasi mittaillen lasia katseellaan, "Se eukko säälivine katseineen alkaa hiljalleen käydä hermoilleni."
Theon kasvoilta saattoi nähdä kevyen ärtymyksen hänen puhuessa Matami Rosmertasta. Eukko puuttui asioihin, jotka eivät pätkääkään hänelle kuuluneet! Joskin Theodore saattoi ymmärtää sen, että toisille syntymäpäivä oli suurempi tapahtuma kuin hänelle koskaan...Joskin ennemmin hänen syntymäpäivänsäkin oli muistettu, mutta nyt, kun isänsä oli Azkabanissa, syntymäpäivätkin olivat unohtuneet. Itseasiassa Theodoren oli pitänyt muuttaa sukulaistensa luoksi vuodeksi ja se suututti häntä äärettömästi.
Huolimatta siitä, kuinka ankara ja ilkeä hänen isänsä oli ollut, tämä oli siitä huolimatta mukavampi kuin yksikään hänen sukulaisistaan. Ja vaikka Theodore ei tahtonutkaan myöntää sitä edes itselleen, hän kaipasi isäänsä.

Hestia riisui myös koululaukkunsa ja asetteli sen viereiselle tuolille. Hän antoi katseensa kierellä ympäri baaria; muutkin ihmiset olivat taas keskittyneet omiin juomiinsa ja seureisiinsa, niin että edellinen törmäys oli jo unohdettu. Se hyvä puoli Luihuisena olemisessa oli, että sai harvoin pilkkaa osakseen; toki poikkeuksiakin oli, mutta yleisesti harvoin. Sekin tietysti vaikutti, että Hestia harvoin pilkkasi avoimesti ketään, joten mitään 'vihamiehiä tai -naisia hänellä ei ollut. Hän sai siis olla usein omassa rauhassaan.
Hestian kerrottua olevansa Floran kaksoissisar, Thedore totesikin tyttöjen olevan samannäköisiä. "Me näytämme toisiltamme" Hestia avitti ystävälliseti pikkaisen, toisen kenties hakiessa oikeita sanoja. Mutta hän jätti sitten aiheen sikseen. Oli melkein sanomattakin selvää, että he olivat ainakin joiltain osin toistensa näköisiä. Hestia oli viimeaikoina (kuten Florakin varmasti) hieman huvitellut ulkonäöllään etsiessään itseään, kuten teini-ikäisillä on tapana, joten lyhyellä vilkaisulla yhteneviä piirteitä oli vaikea löytää.

Theodore puhdisti kermakaljan tahriman hihansa ihailtavan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Olisihan Hestiakin sen voinut tehdä, mutta Theo vaikutti olevan niitä ihmisiä, jotka eivät mielellään turvautuisi muiden apuun. Ja jos Hestia muisti oikein poika taisi suoriutua V.I.P kokeistaan erityisen hyvin. Ei siis ihme että pikkuloitsut onnistuivat helposti. Kuhnukerhoon poikaa ei kutsuttu sen takia, että Zabini oli tokaissut Theon isän olevan kuolonsyöjä ja Azkabanissa. Ja Kuhnusarvio ei halunnut olla tekemisissä kuolonsyöjien kanssa, muuten pojan paikka olisi ehdottomasti ollut Zabinin tilalla ko. kerhossa.
Hestian tarjouduttua ostamaan Theolle uusi kermakalja uudemman kerran, poika rationalisoi tilanteen varsin järkevästi, toden että suurin osa juomasta oli vielä jälellä. No, jos se oli Theolle ok, niin ei Hestia väkisin ruvennut tyrkyttämään. Hän nyökkäsi vastaukseksi ja ymmärtämisen merkiksi.
"Se eukko säälivine katseineen alkaa hiljalleen käydä hermoilleni." Theo vastaus Rosmertaa sivuavaan lauseeseen tuli Hestialle pienenä yllätyksenä, samoin kuin Theon kasvoilla käväissyt ärtymys, Minkähän takia poika sitten vielä kävi Kolmessa Luudanvarressa??... Niinno joo, vaihtoehtona oli Sianpää, että ihan ymmärrettävää, näin tarkemmin ajateltuna. Sääliä, sitäkö se oli ollut? Minkä ihmeen taki Rosmerta säälisi Theoa? Olikohan poika vaikeuksissa? Hestia ei hetkeen keksinyt mitä sanoa. Hän ei halunnut penkoa liikaa toisen yksityisasioita, eikä se ollutkaan yleensä hänen tapansa. Tiesihän hän toki sen että Theon isä oli Azkabanissa, kuten kaikki muutkin ajastaan perillä olevat, mutta olisiko se syy Rosmertan sääliviin katseisiin?
Hestia kiinnitti katseensa Theon vaaleisiin silmiin, "Ja sääliville katseille ei sitten ole syytä? Vai?" hän kysäisi hiljaisesti, "Tai älä vastaa jos et halua, en haluaisi mitenkään olla tunkeileva." Hän jatkoi nopeasti, sillä hän pelkäsi möläyttäneensä liikaa. Toivottavasti Theo ei suuttuisi. Hän halusi olla ystävällinen, muttei oikein tiennyt miten, kun ei tuntenut poikaa niin hyvin. Ehkä hän oli ollut liian paljon itsekseen ollakseen hyvä tällaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Floran kanssa tällaiset keskustelut sujuivat muitta mutkitta, koska he tunsivat toisensa niin hyvin, mutta muiden kanssa Hestia oli melko heikoilla.

Theodore yritti parhaansa mukaan unohtaa moiset, isänsä kuolonsyöjyydestä johtuvat hyljeksinnät. Ei hän välttämättä isästään ylpeä ollut, muttei häntä olisi tullut verrata isäänsä.
Joskin Theodore oli kuullut puheita siitä, että Draco Malfoy oli liittymässä kuolonsyöjiin ja se, yhdistettynä hänen isänsä viimeksi häneltä pyytämään asiaan; kuolonsyöjiin liittymiseen, sai Theodoren varsin apealle mielelle. Isänsä ja sukunsa vuoksi hänen kaiketi olisi tehtävä se, mitä isänsä häneltä pyysi, mutta se oli varsin suuri pyyntö.
Ja pyyntö, joka edellytti aina niin omahyväisen Dracon kanssa liittoutumista, jotta he voisivat liittyä yhdessä kuolonsyöjiin ja sen jälkeen toimia yhdessä. Theodore ei osannut kuin irvistää.
Hän saisi hyvästellä ne kesäpäivät, joina oli pitänyt ainoastaan t-paitaa, joskus ei sitäkään...Hänen täytyisi hankkia pyjama...Olisi kai sitä uskonut, että Pimeyden Lordin kaltainen, kaikesta päätellen kokenut ja suhteellisen viisas mies - joskin tämän tarkoitusperiä oli epäileminen - olisi keksinyt laittaa merkkinsä jonnekin muualle kuin käsivarteen. Siitä sen helposti löytäisi. Ei sillä, että Theodore olisi innoissaan takapuoltaan tai pakaroitaa tatuoimassa, mutta käsivarteen!?
Theodore sulki hetkeksi silmänsä ja siveli mietteliäänä käsivarttaan toisella kädellään, toisen pidellessä kiinni kermakaljatuopista.

Theodore kurtisti kulmiaan. Sääliville katseilleko syytä? Matami Rosmertan säälivät katseet ainoastaan halvensivat häntä, oli niillä sitten syynsä tai ei! Theo ei tahtonut myöntää, että sille olisi ollut syynsä, mutta olihan se jo ilmiselvää. Ei Matami Rosmerta mikään äärimmäisen pehmo nainen ollut. Miten tämä muutoin olisi saanut pidettyä paikan pystyssä? Se vaati vahvuutta ja peräänantamattomuutta.
Theodore huokaisi ja pudisteli päätään.
"Viime viikonloppuna oli syntymäpäiväni", Theodore vastasi olkiaan kohauttaen eikä tiennyt kuinka olisi mahdollisimman lyhyesti, mahdollisimman vähän sääliä herättävästi sen, ettei kukaan ollut muistanut, ettei hän ollut saanut ainuttakaan lahjaa, joten oli nyt päättänyt ostaa sellaisen itse itselleen.
"Ainoa joka muisti sen oli se Dumbledoren hörhö. Ei sillä, että olisin odottanut parempaa", Theo vastasi hymähtäen ja antoi katseensa käydä ostamassaan opuksessa ja siirtyä siitä Hestiaan, "Eikä sääliviä katseita ainakaan vähennä se, että isäni on Azkabanissa...Kuten ehkä tiesitkin."

Theodore otti reilun kulauksen kermakaljastaan ja sipaisi suupieliään sormenpäillään ennen kuin pudisteli jälleen päätään.
"Ovatko sinun vanhempasi...Tiedäthän...Ähm...Kuolonsyöjiä?" Theo kysyi varovasti ja kurtisti kulmiaan koettaessaan keksiä kuinka muuten asian ilmaisisi, mutta kun ei saanut mitään aikaiseksi hän esitti kysymyksensä yksinkertaisesti suoraan, joskin madalsi hieman ääntään.
Ei hän tahtonut esittää kysymystä Hestian lisäksi koko Kolmen Luudanvarren asiakaskunnalle.

Oli vaikea tietää mitä toinen ajatteli Hestiasta tai tämän ehkä-liian-tunkeilevista-kysymyksistä, mutta ainakaan ulospäin ei näyttänyt että Theodore olisi ollut mitenkään loukkaantunut moisesta. Ja Theodore vastasikin lopulta Hestian esittämään kysymykseen siitä, että mahtoikon sääliville katseille olla joku hyvä syykin: Theodorella oli ollut syntymäpäivät. Hestia ei ainakaan muistanut nähneensä minkäänlaisia juhlia oleskeluhuoneessa tai missään muuallakaan. Tosin, eipä hän muistanut nähneensä Theoakaan vähään aikaan, mutta yleensä ihmisillä oli tapana juhlia syntymäpäiviä, joko oleskeluhuoneessa tai sitten harvoin jopa suuressa salissa. Yleensä päivänsankarille satoi kuitenkin onnitteluja, ainakin kirjeiden muodossa ja yleensä henkilökunnankin jäsenet muistivat juhlijaa.
"Oh. Myöhästyneet onnitteluni!" Hestia tokaisi automaattisesti, kenties toinen osasi arvostaa niitä. Toisaalta, ei Hestiakaan hirveästi painoarvoa antanut myöhästyneille onnittuneille, joten ei hän odottanut minkäänlaista kiitosta. Theo jatkoi kertomalla, että ainoa joka oli muistanut hänen syntymäpäivänsä oli Dumbledore. Mikä ei sekään tullut yllätyksenä; se mies tuntui muistavan kaikkien oppilaiden syntymäpäivät ja suurimman osan vanhempienkin syntymäpäivistä. Viimeksi Dumbledore oli pyytänyt Hestiaa välittämään Reginalle (kaksosten äidille) onnittelunsa tämän syntymäpäivänä. Hestia arvosti Dumbledorea, joten Theon "Dumbledoren-hörhö" särähti hieman hänen korvaansa ikävällä tavalla. No hän tiesi että Dumbledore oli varsin mielipiteitä jakava persoona ja jokaisellahan oli oikeus omaan mielipiteeseensä.
Theodre tokaisi vielä lopuksi, että tämän isä oli Azkabanissa. Hestia punastui, kun hän tiesi sen jo etukäteen. Hän vaikutti varmasti hirveältä kyylältä ja jokapaikkaan tungeksivalta henkilöltä, jonka elämäntavoite oli saada tietää kaikista ihmisistä kaikki, etenkin ikävimmät asiat. "Öh, joo luin siitä profeetasta. Kurja juttu" Hän vastasii hiljaisesti, alkaen itsekkin tuntemaan pientä sääliä Theoa kohtaan. Jos poikaa ei tuntisi yhtään enempää voisi sanoa että tällä oli varsin kurja elämä, mutta onneksi poika menestyi koulussa ja oli sen suhteen ahkera. Sen enempää Hestia ei tiennytkään, joten ei tehnyt sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä toisesta. Hän yritti olla näyttämättä pientä sääliään Theoa kohtaan, sillä toinen ei selvästikkään kaivannut sitä, ainakaan Rosmertalta, joten tuskin Hestialtakaan. "Saitko tuon kirjan myöhästyneenä lahjana?" Hestia kysyi miettien hetken, että olisikohan Rosmerta antanut sen juuri äsken. Hän ei ainakaan aiemmin ollut kuullut, että Rosmerta olisi antanut kenellekkään oppilaalle lahjaa.

Theo kysäisi seuraavaksi Hestian vanhemmista, mikä yllätti Hestian hieman. Hän luuli sen olevan yleistä tietoa, että juuri 'Carrowien-kaksoset' ja näiden perhe, kuuluivat jästimielisiin puhdasverisiin. Mutta ilmeisesti Theo ei lukenut aivan yhtä ahkeraan profeetta ja muita juorulehtiä, kuin muut. Tai sitten tätä ei vain kiinnostanut. Hestia nojautui hieman eteenpäin ennen vastaustaan, sillä hänellä ei ollut aikeita kertoa sukulaistensa kuolonsyöjiyksestä koko baarille "Öh... Sanotaanko vaikka, että Me olemme ikäänkuin sukumme mustia lampaita. Vanhempani eivät ole kuolonsyöjiä, mutta suvussa on kyllä muutamia. Jouduimme Floran kanssa pahoihin ongelmiin muutama vuosi takaperin, mentyämme ikäville sukukutsuille, jotka olivat yhden kuolonsyöjän järjestämät." Hän vastasi hiljaisella äänellä ja palasi ajatuksissan siihen ikävään päivään Amicuksen juhliin.

Theodore ainoastaan huokaisi toisen syntymäpäivätoivotukselle ja pudisteli päätään kevyesti. Pieni, hänen huulilleen kohonnut hymy kuitenkin kertoi hänen olevan ärsyyntyneen sijaan ennemminkin huvittunut.
Toisen vastaus vain...Ei tuntunut mitään itsestäänselvältä hänelle siinä missä se muille saattoi sitä ollakin. Theodore ei tiennyt, miksi valitti kaiken itsesäälinsä keskellä toiselle syntymäpäivistään ja siitä kuinka kukaan ei muistanut niitä - viime vuonna ne oli sentään muistanut kaiketi viitisen henkilöä eikä sekään mikään suuri määrä ollut, viime vuonna hän oli saanut yhden lahjan, ei se ollut mikään iso juttu. Eivät syntymäpäivät koskaan olleet olleet hänelle niin suuri juttu!
Ehkä tämä kaikki johtui ainoastaan siitä, että ennen hänellä oli ollut ankara, mutta välittävä isä ja nyt tuo isä oli viety pois häneltä. Ei kauas, hänen isänsä ei ollut kuollut, tämä oli jossain paljon pahemmassa paikassa eikä Theodore mitä todennäköisimmin koskaan näkisi häntä enää. Ellei sitten itse liittyisi isänsä seuraksi tuohon kirottuun, julmaan paikkaan, jonne tämä oli raahattu.

Theodore naurahti ja vilkaisi opusta. Kukaan ei - ei hänen isänsäkään - tuntenut häntä niin hyvin, että olisi tiennyt ostaa hänelle noin loistavan lahjan, juuri sen mitä hän oli tarvinnutkin jo pelkästään jonkin sortin 'lukuriippuvuutensa' vuoksi. Ei, kukaan muu ei olisi osannut ostaa sitä hänelle, paitsi hän itse.
"Sain, sain sen itseltäni", Theo vastasi naurahtaen itseään selkeästi pilkkaavaan sävyyn, mutta pudisteli päätään kuin unohtaakseen koko kirotun keskustelun aiheen.

Theodoren täytyi myöntää se, ettei hän lukenut lehtiä. Niissä oli kenties ajankohtaista tietoa, mutta hän ei luottanut moisiin juoruihin. Hän keskittyi tietoihin, jotka olivat totta ja olivat olleet olemassa jo kymmeniä, elleivät jopa satoja tai tuhansia vuosia. Sitä kirjat, joita hän luki, olivat pullollaan. Siihen tietoon hän saattoi luottaa.
"Huvittavaa sinänsä. Ei omia sukulaisiaan tulisi väheksyä sen vuoksi, etteivät he satu olemaan yhtä pahoja kuin mitä itse on", Theodore vastasi kuin olisi tiennytkin asiasta paljon. Noh, hän oli kaiketi pian liittymässä kuolonsyöjiin, muttei hän suinkaan vihannut kuolonsyöjiä niin pahasti kuin Malfoyden kaltaiset luihuiset ja puhdasveristen sukujen edustajat.
Hänen isänsä ei vihannut kuraverisiä, korkeintaankin vain halveksi tai piti heitä vähäisempinä, mutta muutoin tämä taisi olla vain murhista hullaantunut mies, joka tahtoi auttaa eteenpäin omaa asiaansa. Ja isäänsä auttaakseen Theodoren tulisi liittyä kuolonsyöjiin, auttaa nämä eteenpäin järkensä turvin. Kerrankin hänestäkin voisi todella olla hyötyä.

Theo näytti huvittuneen Hestian myöhäisistä onnitteluista, ja olihan se kieltämättä aika noloa onnitella myöhässä ja vieläpä ihmistä jonka kanssa oli harvoin tekemisissä... Noh, ainakin Hestia oli ollut tai vähintääkin yrittänyt olla kohtelias. Tuskinpa Theo tulisi samaan enää monia myöhästyneitä onnitteluja.. Tai niin Hestia ainakin otaksui. Azkabanistakaan tuskin sai lähettää edes kirjettä kenellekkään, eikä siellä tainut olla vierailu-mahdollisuuttakaan.
Hestia hymyili vaisusti, kysyttyään Theon opuksen alkuperästä. Poika oli ostanut sen itselleen. Se oli melko surullista, vaikka tällaisissa tapauksissa sai toki haluamansa lahjan, mutta oli se silti aika ankeaa. Osa lahjojen viehättävyydessä oli juuri antamishetki ja antamiseen liittyvä ilo, mutta kaitpa tämäkin jakoi mielipiteitä ja tottumuksetkin vaikuttivat tietenkin.. Hestia melkein toivoi ettei olisi kysynyt ja pieni puna kohosikin hänen kasvoilleen nolostumisen johdosta. "Oh" hän tyytyi huokaisemaan, sillä Theo ei selvästikkään näyttänyt siltä että olisi halunnut jatkaa aiheesta. Eikä Hestia pannut vastaan, ei todellakaan. Kenties hän antaisi Theon yksityisasioiden olla.

Hestian onneksi Theo ei piikitellyt häntä Profeetan lukemisesta, mitä pidettiin nykyään jo varsin epäluotettavana lähteenä ja vain hölmöt vielä luottivat sen sanaan. Hestia oli kyllä pitkään ollut Profeetan suhteen lähdekriittinen ja karttoi ko. lehteä, mutta joissain tapauksissa muualta oli mahdotonta saada mitään tietoa, Ministeriö piti siitä huolen. Mutta sittenkin Profeetassa oleva tieto oli Ministeriön suodattamaa ja harva fakta tuli oikeasti totuudenmukaisena esille.

Hestia nyökkäsi Theon sanoille sukulaisten väheksymisestä. Poika oli täysin oikeassa. Ja nykypäivänä väheksyminen ei rajoittunut enää omaan sukuun, vaan nyt piikiteltiin jo toisiakin puhdasverisiä, jotka eivät avoimesti kannattaneet puhdasveristen dominoivaa asemaa. Ei siitä ollut kuin muutama viikko, kun Malfoyn komppania, eli läheisimmät jengiläiset, olivat piikitelleet Hestiaa jästimieliseksi ja ennustivat pikaista tuhoa tämän perheelle, kun Hän-Joka-Jääköön-Nimeämättä ottaa velhomaailman haltuunsa. Hestia oli tosin jo tottunut moisiin ennusteisiin ja uhkailuihin, joten hän sivuutti ne nykyään kokonaan.
"Niin, joillekkin edustamansa veri ja suku ovat todella pyhä asia, ja niitten 'puhtautta' pitää vaalia viimeiseen asti. Sukuni on siitä loistava esimerkki.. Valitettavasti. Ehkäpä jonain päivänä he huomaavat, että elämässä on muutakin kuin puhdasveri" Hestia totesi hiljaisena.
Hestia ei uskaltanut lausua kuolonsyöjä-vastaisia sanoja Theodorelle, sillä hän tulisi samanlla puhumaan pojan isää vastaan, eikä hän oikeastaan tiennyt kuinka lämpimät välit noilla oli. Hänhän saattaisi aiheuttaa ties minkälaisen kohtauksen, jos alkaisi esittämään kärkkäitä mielipiteitään kuolonsyöjistä.

Vaikka Azkabanissa olisikin vierailumahdollisuus ollut - tai sellainen nuorelle, kuolonsyöjän ainoalle pojalle sallittu - ei Theodore todennäköisesti olisi mennyt. Hän ei tahtonut nähdä isäänsä tämän kokeman kärsimyksen jälkeen. Tiedä miltä tämä nykyään näytti. Ja toisaalta jo tuosta vankilasta kertovat huhutkin riittivät kohottamaan kylmät väreet hänen niskaansa ja oksennuksen kurkkuunsa.
Hän todennäköisesti oksentaisi oitis astuessaan sisään siihen kirottuun rakennukseen. Ei, hän ennemmin pysytteli visusti täällä ja muisti isänsä sellaisena miehenä, johon oli vuosien saatossa tottunut.
Theodore joutui myöntämään olevansa kateellinen niille, joilla oli molemmat vanhemmat - olivat nämä sitten eronneet tai naimisissa - ja toisaalta...Hän oli kateellinen jopa niille, joilla oli vain toinen vanhempi. Hänen omansa oli riistetty häneltä ja viety paikkaan, joka oli vielä kuolemaakin pahempi.
Theodore pudisteli itsekseen päätään tahtoen unohtaa koko asian.

Theodore tajusi kuitenkin - jälleen kerran - sen yhden hyvän asian omassa isässään; Tämä ei suorastaan sekopäisen raivon vallassa puhkunut hänelle puhdasverisyydestä ja kuraveristen halveksumisesta. Kyllä hän tiesi, ettei isänsä katsonut puoliverisiä hyvällä siinä missä jästejäkään, mutta ainakaan tämä ei puhunut näistä yhtenään kuin ei olisi omannut muuta elämää.
Theodore oli omaksunut isänsä ajatusmaailman. Kuraveriset oli ihmisiä, joista hän pysyi mieluusti kaukana, mutta joita hän ei kuitenkaan kiusannut. Joku olisi kaiketi saattanut ajatella, että hän oli liian ylväs kiinnittääkseen edes huomiotaan mokomaan roskasakkiin, mutta todellisuudessa Theodore vain tahtoi jättää muut rauhaan ja samalla toivoi näiden ajattelevan samoin hänestä.
Hän tahtoi pysytellä puolueettomana tässä naurettavassa kiistassa, johon ah-niin-loistavat-ja-oikeamieliset aikuisetkin, kaikki iästään riippumatta, tuntuivat ottavan osaa suorastaan lapsellisella innolla.

Theodore ohitti ikävät puheenaiheet kepeällä olankohautuksella ja siemaisi kermakaljaansa ennen kuin siirsi katseensa takaisin Hestiaan, kallistaen kevyesti päätään.
"Miten Flora voi?" poika päätti tiedustella. Hän itse ei ollut puhunut tytön kanssa aikoihin ja ylipäänsä tanssiaisten ajatteleminen sai hänet nolostumaan.
"Minusta tuntuu, että muistan tanssiaisista ainoastaan sen kun tallasin hänen varpailleen ja kompastuin omiin jalkoihini", Theodore hymähti huvittuneena. Hän ei totta vie ollut koskaan ollut mikään luonnonlahjakkuus mitä tanssimiseen tuli.
Ja loppuillasta hän ei edes muistanut mitään. Tanssisalista hetkeksi kaikottuaan, hän oli saanut kaiketi muilta, ikäisiltään tai itseään vanhemmilta, luihuispojilta aikamoiset määrät korkean alkoholipitoisuuden omannutta litkua kurkustaan väkisin alas pakotettuna. Loppuilta oli väkisinkin hämärtynyt siinä missä maailma hänen ympärillään oli muuttunut kirkkaaksi värien sekamelskaksi jo ennen kuin hän sai aikaiseksi edes palata takaisin tanssisaliin. Ja sinne palattuaan...Noh, hän ei yksinkertaisesti muistanut sen jälkeisistä tapahtumista enää mitään...

[[ Suuret pahoitteluni tämän keston vuoksi; voisinpa syyttää tästä jotakuta muuta kuin itseäni. Yritän nyt parhaani mukaan jatkaa aktiivisemmin.. ]]

Hestia ei ollut oikein varma oliko viimeisellä lauseellaan loukannut Theoa tai tämän ajatusmaailmaa, puhuttuaan Puhdasverisyydestä ja sen 'kannattamisesta', varsin kriittiseen sävyyn. Hestia ei muistanut nähneensä Theon koskaan pilkkaavan tai kiusaavan 'kuraverisiä', joten ehkä poika yhtyi ainakin jossain määrin Hestian sanoihin.
Hestian onneksi he eivät jatkaneet enää samasta aiheesta, vaan Theo kyseli hieman Floran kuulumisia. Hestia muisti kyllä että Theo ja Flora olivat menneet yhdessä Joulutanssiaisiin heidän neljäntenä vuonnaan, mutta ei oikeastaan tiennyt miten parin juhlat olivat menneet. Theon hän oli nähnyt varsin sekavana aika myöhäisellä ajankohdalla, muttei ollut kyllä jäänyt jutustelemaan tuolloin mitään, sillä Hestia oli itsekkin erilaisten tunnekuohujen vallassa tuolloin.
Hän naurahti Theon kerrottua että oli hieman kompuroinut tansseissa. Siitä Flora oli tainnutkin kertoa Hestialle seuraavana päivänä. Hestian omat juhlat olivat olleet tiettyyn pisteeseen asti oikein miellyttävät ja makoisat. Hän oli kuitenkin ajautunut, kuin vahingossa, pieneen sanaharkkaan muutaman Beauxbatonssilaisen oppilaan kanssa ja oli lopulta poistunut tanssisalista varsin aikaisin...
"Eiköhän tuo ole ainakin jo varpaille tallomisesta toipunut" Hestia vastasi naurahtaen, punastuen kuitenkin hieman, sillä Theohan saattoi tuntea ties minkälaista häpeää tapahtuneesta edelleen. "Tai tarkoitin sanoa, ettei tuo ainakaan kanna kaunaa sinulle vaikka olisitkin hieman tallonut hänen varpaitaan." Hestia päätti korjata ja nojasi rentona selkänojaansa. "Nykyään Floralle kuuluu mitä kenelle tahansa kuudesluokkalaiselle: eli paljon koulua. En ole edes nähnyt siskoani paljoa luokkasalien ja makuukammareiden ulkopuolella, sen verta kiirettä meillä riittää... Tulin alunperin tänne siinä toivossa että näkisin siskoani" Hestia totesi pienesti hymyillen. Flora oli paitsi hänen rakas siskonsa, myös hänen paras ystävänsä, joten hän huomasi kaipaavansa usein Floran seuraa.

"Näin sinut muuten Tanssiaisiltana käytävillä varsin sekavana.. Tapahtuiko sinun ja Floran välillä jotain, mikä sai sinut pois tolaltasi?" Hän päätti kysäistä, sillä nyt asia kiinnosti häntä taas. Hän oli unohtanut koko tapahtuman jo varsin pian tanssiaisten jälkeen, mutta nyt kun ko. iltaan palattiin, alkoi häntä kiinnostaa taas kaikki siihen liittyvä.
Ainakaan Flora ei ollut sanonut puhunut mitään mistään eriskummallisesta. Hän tunsi pienen häpeän pistoksen sisällään. Yleensä hän pystyi kysymään Floralta tällaisista asioista, mutta tanssiaisten suhten he olivat loppujen lopuksi olleet varsin vähäsanaisia.

// Noh, aika kauan se mullaki kesti, että ei mitään :'DD \\

Theodore naurahti kevyesti Hestian tuumiessa sisarensa jo selvinneen varpaille tallotuksi tulemisesta. Noh, nuorukainen olisi ollut yllättynyt mikäli ei olisi ja toisaalta…Siinä vaiheessa olisi jo ryhtynyt pohtimaan Floran mielenterveyttä mikäli tämä olisi kiukutellut hänelle varpaidensa tallomisesta, etenkin kun tällä oli yhtälailla kuin hänelläkin, ollut kengät varpaitaan suojaamassa!
Theodorelle tämä vuosi ei eronnut aiemmista juuri millään tavalla. Hän opiskeli joka vuosi runsaasti eikä tiennyt kuinka osaisi enää elää sitten, kun koulunsa päättyisi. Mitä kummaa hän sen jälkeen kaiket illat tekisi!?
"Olen pahoillani, mutta hänen sijaansa täällä olen vain minä", Theodore vastasi, joskin hymyillen Hestian sanoihin siitä kuinka tämä oli tullut Kolmeen Luudanvarteen toiveenaan nähdä siskonsa täällä.

Theodore kurtisti kulmiaan. Hän ei itse asiassa muistanut Tanssiaisillan loppuosista juuri mitään. Siinä vaiheessa kun alkoholi oli tullut mukaan, hän oli ollut muutoinkin varsin sekava. Kenties jokin oli saanut hänet pois tolaltaan, mutta Theodore ei saattanut millään muistaa mistä oli ollut kyse. Hän ei edes muistanut koko tuntemusta.
"Ahm, eeeen usko. Joskaan en muista juuri mitään…Ehkä sinun täytyy kysyä siitä siskoltasi, hän saattaisi muistaa paremmin", Theodore mumisi ja tunsi poskiensa punehtuvan voimakkaasti, "Siinä vaiheessa kun pääsin käsiksi booliin…Eh, en totta puhuen muista muuta kuin boolin mansikkaisen maun ja…Sen kuinka heräsin Rohkelikon tupaan vievistä portaista ja…Ja joku oli piirtänyt hävyttömiä kuvia minun kasvoihini…"
Theodore punehtui entisestään ja keskittyi kulauttamaan kermakaljaa alas kurkustaan. Hän toisaalta saattoi muistaa jotain epämääräistä jatkoista Luihuisten oleskeluhuoneessa, mutta hän ei millään käsittänyt sitä kuinka oli joutunut portaisiin - ja vieläpä niin kauas omasta tuvastaan!
"Kuinka tanssiaiset sujuivat sinun osaltasi?"

[[En edes keksi mitään yksittäistä syytä miksi vastaamiseni näin venyi... Syvimmät pahoitteluni.. Kesälomani alkoi eilen, joten nyt minulla on jälleen aikaa harrastuksilleni]]

Hestian kerrottua, että hän oli alunperin tullut Kolmeen Luudanvarteen siinä toivossa, että olisi törmännyt siskoonsa, Theodore alkoi pahoitella, että paikalla olikin vain hän. Hestia arveli pojan vitsailevan, ainakin hymystä päätelleen näin oli, joten hän vain naurahti "Ei haittaa. Enköhän minä saa vielä siskoani nähdä kyllästymiseen asti" Hän totesi vitsaillen itsekkin. Tuskinpa hän koskaan kyllästyisi Floran seuraan, sillä hän piti siskoaan myös parhainpana ystävänään. Toki heillä oli aina silloin tällöin pahojakin riitoja, mutta aina he olivat ne onnistuneet sopimaan ja heidän välinsä olivat aina lähentyneet entisestään. Joskus Hestiasta tuntui ettei hänellä oikeastaan ollutkaan muita ystäviä kuin Flora, vaikkakaan tämä ei aivan pitänyt paikaaansa -- Hänen muut ystävyyssuhteensa eivät vain olleet yhtä läheisiä.

Hestian kysäistyä, oliko Theon ja Floran välillä tapahtunut jotain erikoista illalla, sai hän vastaukseksi 'En muista'. Hestian toinen kulma kohosi kysyvästi, mutta Theo selittikin asian. Hestiakin muisti mansikanmakuisen boolin - koskematta siihen itse kuitenkaan. Theon loppuilta kuulosti aika kauhelta; Jos ei muista mitään ja herää noinkin inhottavasta tilanteesta. Kenties pitäisi vielä kuunella Florankin puoli tarinasta, mutta eipä asia oikeastaan Hestialle kuulunut. Ainakaan Flora ei ollut maininnut tästä mitään, joten kenties se oli merkki ettei siitä kannattanut puhua.
"Wou, minulla ei ollut aavistustakaan että olit aivan noin sekaisin, kun näin sinut illalla" Hän sanoi vastaukseksi hetken päästä, toivoen samantien ettei olisi. Hestia punastui ja yritti räpeltää jotain lisäystä "Tai siis että booli oli aivan noin vahvaa, se oli yllättävää.. Onneksi en koskenut siihen" Hän sai sanotuksia painaen katseensa hetkeksi pöytään ja teki mielessään itsemurhaa. Tuskinpa Theodore aivan pelkästään boolista niin huonoon kuntoon ajautui, mutta Hestia ei kehdannut kysyä enää mitään, etenkään mitä 'hävyttömiä merkkejä' Theodoren kasvoissa oli ollut.

Onneksi Theo vaihtoi puheenaihetta, tai kysyi Hestian Tanssiaisillasta. Hestia nosti katseensa pöydästä ja pyöräytti silmiään. "Nojaa, oma parini jänisti, joten vietin Tanssiaisia ilman tanssimista. Vietin suurimman osan ajasta muiden parittomien tyttöjen kanssa ja noh.. Aika paljon herkkujen parissa.." Hän sanoi pienen hymyn levitessä huulilleen, kun hän muisteli notkuvia herkkupöytiä. Oikeastaan tanssiparin puuttuminen ei häntä pahemmin vaivannut, vaikkakin se oli melko noloa. Hänen onnekseen juhlamekko ei ollut ratkennut liitoksistaan, kaikkien niiden herkkujen jälkeen.
"Loppuillasta jouduinkin pieneen sanaharkkaan muutaman Beuxbatonssilaisen tytön kanssa, jostain älyttömästä aiheesta... Sillä lopputuloksella että Professori McGarmiwa joutui tulemaan väliin ja minut passitettiin makuusaliin 'miettimään tekojani'." Hestia kertoi vielä, olihan Theodorekin kertonut hieman epämielyttävämpiä asioita illankulustaan. Epäoikeudenmukaisuus vaivasi vieläkin Hestiaa, sillä Luihuiselta otettiin 20 tupapistettä pois hänen vuokseen ja hän joutui lopettamaan 'juhlimisen' siihen, kun Beauxbatonssilaiset saivat jatkaa Suuressa salissa juhlimistaan.

"Et siis pahemmin ole ollut tekemisissä siskoni kanssa Tanssiaisten jälkeen?" Hestia kysäisi.

// Niin siitä vastauksen venymisestä.. XDD \\

Näin jälkeen päin ajateltuna hänen tanssiaisia seurannut aamunsa oli jo lähestulkoon enemmälti huvittava kuin hämmentävä tai nolostuttava. Joskaan se ei tarkoittanut sitä, että hän olisi huudellut asiasta kenellekään. Ei hän mielellään kertonut mitään itsestään, etenkään mitään nolostuttavaa, josta voisi kuulla vielä vuosia myöhemminkin!
Hestia sai Theodoren lähinnä tyrskähtämään pienesti. No, sentään hän ei ollut näyttänyt niin humalaiselta kuin mitä kaikista vähistä muistikuvistaan päätellen oli ollut! Jotain positiivista siinäkin illassa sitten..
Hän tosin toivoi, etteivät hänen kasvoihinsa hävyttömiä kuvia piirrelleetkään - todennäköisesti rohkelikot - muistaneet siitä illasta mitään, sillä Theo oli suhteellisen tarkka siitä kuinka tahtoi tulla muistetuksi ja siihen listaan eivät lukeutuneet hänen naisten sukupuolielimiä esittävin kuvin töhrityt kasvonsa.

Theodore naurahti pienesti toisen mainitessa illastaan ja siitä kuinka oli tanssiparin puuttuessa unohtunut juhlapöydän ääreen jälkiruokia mutustamaan.
Tytön iltakaan ei kuulostanut loppuneen juurikaan hänen omaansa paremmin. Tavallaan Theo oli jopa huojentunut siitä, ettei ollut ainoa, jonka ilta ei ollut sujunut toivotulla tavalla. Toisaalta hänellä oli muistikuvia tanssiaisia seuranneesta päivästä ja niiden muistikuvien mukaan useat muutkin olivat kertonet joko huonosti sujuneesta illasta tai surkeasti päättyneestä sellaisesta.
Ja toisaalta.. Juhlat eivät olleet Theodorea varten. Hän joutui kyllä niihin liiankin usein, puolipakotettuna, koska isänsä tahtoi heidän ottavan osaa tärkeisiin, puhdasveristen, kunniakkaiden sukujen välisiin juhliin, jotteivat he jäisi aivan kaiken ulkopuolelle. Theo olisi ennemmin viettänyt iltansa yksinään. Hän ei tuntenut oloaan järin itsevarmaksi minkäänlaisissa juhlatilaisuuksissa.
"Enpä juuri.. Kenties joskus vaihtanut muutaman sanan, mutta siihen se on jäänyt", poika vastasi olkiaan pienesti kohauttaen ja kurtisti tyytymättömänä kulmiaan pienen Rohkelikkolauman etsiytyessä Kolmen Luudanvarren ovesta sisään. Noistakaan mokomista ei ollut muuta kuin harmia.