Shouldn't you be busy saving the flobberworms or something?

[ Leticia Siriuksen riesaksi tänne. 17.8.1995 torstai]

Kalmanhanaukiolla oli menossa taas yksi niistä hiljaisimmista päivistä kun kiltalaisilla ei ollut menossa mitään kokousta ja talossa vain käväisi silloin tällöin joku kääntymässä ja toimittamassa jotakin asioita. Sirius hiukan toivoi kokouksia olevan useammin koska ne olivat ainoita hetkiä kun hän tunsi itsensä edes jotenkin tärkeäksi voidasseen ilmaista mielipiteitään. Mielummin mies kuitenkin olisi halunnut päästä toimimaan muiden tavoin tehden oikeasti jotain eikä vain keskustella ja antaa muiden toimia, mutta ei.. hänen hommiinsa kuului vain pysyä piilossa siinä kurjassa talossa ja pyyhkiä pölyjä aikansa kuluksi. Välillä sitä jopa itse joutoutui miettimään mikä idea oikein oli ollut luovuttaa Mustan suvun kurja kämppä päämajaksi? Sirius oli tietysti olettanut niin pääsevänsä itse paremmin mukaan killan toimintaan, mutta kun ei päässyt kunnon toimintaan mukaan ei se tuntunut samalta.

Sirius Musta istui talonsa keittiössä pölyhuisku kahvikuppinsa vierellä ja vaikka kuinka Molly häntä oli kehottanut pyyhkimään pölyjä edes silloin tällöin, että paikassa olisi mukavempi oleskalla ja samalla Siriuskin saisi tekemistä. Ajatus oli aluksi kuulostanut jopa ihan hyvältä ja muutaman hyllyn välin mies olikin jaksanut huiskua pölyistä kunnes oli todennut homman todella typeräksi. Häntä itseään ei edes haitannut talon pölyisyys! Pölyhuisku oli siis maannut keittiönpöydällä siitä asti kun Molly oli poistunut talosta eikä Sirius aikonut koskea siihen enään muuten kuin ehkä siirtääkseen sen lopulta syrjään jos se olisi hänen tiellään tai lykätäkseen sen Oljolle.
Voisi olla kuitenkin, että hän sen siitä kiltisti noukkisi jos Molly palaisi takaisin ja kyttäämään että mies varmasti teki jotain hyödyllistä muiden ollessa poissa, mutta huisku lentäisi takuu varmasti taas kädestä kun Rouva Weasley ei enää olisi paikalla. Sirius nappasi viimeiset palat leivästänsä ja samalla kun sitä mutusteli keikkui hiljakseen tuolilla katse katossa ja koitti vain keskittyä siihen ,ettei kaatuisi tuolin kanssa. Toisella kädellään Musta hörppi välillä kahvia joka sillä kertaa oli onnistunut yllättävän hyvin hänen keittämäkseen ja itsehän hän kahvinsa saikin siinä talossa keitellä. Oljo olisi varmaan myrkyttänyt hänet jos mies olisi laittanut sen typerän kotitontun kahvinkeitto puuhiin ja sitä iloa hän ei sille otukselle soisi.

[Täältä saapuu Leticia iloisena hyppelehtien ärsyttämään arvon herra Mustaa.]

Leticia oli tavanomaiseen tapaansa viettänyt hyvin kiireisen työpäivän ministeriön oikeussali-kerroksessa.. Eli siellä kaikista synkimmässä loukossa, mitä keksiä saattoi. Muut hänen kollegansa olivat viettäneet hyvin rauhaisan päivän, koska eihän siellä muilla tuntunut töitä olevan. Muut kun eivät uskoneet Voldemortin palanneen saatika viitsineet sen tähden vaivautua ottamaan selvää kuolonsyöjistä tai mistään muustakaan, mikä asiaan liittyi. Eihän noita muutenkaan kuolonsyöjät kiinnostaneet ellei niitä sitten tuotu nenän eteen ja sanottu selkeästi artikuloiden että "Hei sinä, tämä tässä on kuo-lon-syö-jä. Tee asialle jotain." Toisin kuin kukaan muu, Leticia itse uskoi Voldemortin palanneen. Hän oli oikeastaan omasta kerroksestaan lähinnä ainoa, joka oli ollut paikan päällä kolmivelhoturnajaisissa samalla hetkellä kun Cedric Diggoryn ruumis pöllähti parkuvan Potterin saattelemana kotiin. Leticia ei ollut voinut ymmärtää kuinka kukaan ministeriössä ei voinut hyväksyä sitä, mitä oli tapahtunut.
Eihän kukaan voinut kuolla turnajaisissa omatoimisesti.. ja vielä kauhunsekaisen ilmeen jäädessä kasvoille.

Leticia oli siis siitä lähtien tehnyt töitä selvittääkseen Azkabanin sen hetkisen vankitilanteen ja myös ottanut tällä kertaa selville myös ne, jotka olivat käyneet kuluneen parin vuoden aikana vierailemassa noiden vankien luona. Etenkin kuolonsyöjät joutuivat tiuhaan syynäykseen ja mikäli Leticialle olisi suotu lupa, nainen olisi itse marssinut Azkabaniin tarkistamaan kuolonsyöjien tilanteen. Lähinnä noiden sen hetkistä mielialaa, kuntoa ja muutenkin terveydentilaa tarkkaillen.. Mutta koska tuo oli nainen eikä tämä asia varsinaisesti hänelle kuulunut, hän ei ollut saanut lupaa. Niinpä hänen oli täytynyt jälleen kerran tyytyä niihin tyhjänpäiväisiin paperilappusiin, mitä hän oli aurorien osastolta käsiinsä saanut. No, olihan sekin jotain ja varmasti kelpaisi kyllä Killalle. Toivon mukaan ainakin.

Mutta ennen kuin Leticia oli lähtenyt vierailemaan Kalmanhanaukio 12:sta, hän oli käynyt kotona vaihtamassa vaatteet hieman rennompaan (hän niin vihasi sitä jakkupukua, jota oikeussalissa tuli käyttää!!) ja samalla keitti iltapäiväkahvit varmana siitä että saisi kupposensa kuitenkin sitten päämajalla. Kahvia ei kuitenkaan voinut juoda liikaa.
Niinpä Leticia oli ryystänyt kahvin pikaisesti napaansa, virkistynyt ja lähtenyt sitten papereidensa kanssa käymään Killan päämajalla Lontoon toisella puolella.

Leticialla oli siis yllään tennarit, löysät maastohousut ja ihonmyötäinen tumman vihreä toppi hänen astuttuaan sisään Kalmanhanaukio 12 ovesta. Hän ei koskaan sitä muistanut, joten arvatenkin hän löi jälleen kerran oven liian lujaa kiinni ja kukas muukaan kuin rouva Mustan ihanaankin ihanampi, epävireinen oopera-ääni alkoi kiljua hänen korvanjuuressaan.

Sirius ei ollut voinut käsittää mikä siinä oli niin vaikea oppia ne pari asiaa mitä tässä talossa kannatti muistaa. Se ettei juostu rappusissa ja ovia ei paiskottu! Luulisi ihmisten jo ensinmäisestä kerrasta saarnaamattakin oppivan kun olivat joutuneet kuuntelemaan hänen äitinsä korvia särkevää huutamista ja kun sitä akkaa ei meinannut hiljaiseksi saada. Eteisessä olivat rouva mustan muotokuvan edessä olevat verhot lentäneet auki sillä samalla hetkellä kun ovi oli läimäytetty äänekkäästi kiinni ja Sirius kuuli keittiöön asti miten hänen äitinsä kiljui portaikon yllä. Mies nappasi vapaalla kädellään kiinni pöydän reunasta ja käänsi katseensa katosta ovelle. Jos rouva musta huusi oli joku siis ilmestynyt taloon hänen seurakseen.. tai ainakin tekemään jotakin, mutta toivottavasti tuo muistaisi käydä tappelemassa verhot muotokuvan eteen. Sirius antoi tuolin tömähtää kaikille neljälle jalalleen ja isku kahvikuppinsa vasten pöytään ennen kuin kuitenkin nousi ylös siitä ja asteli keittiöstä. Tuskin muistaisi jos ei ollut muistanut olla paiskomatta niitä oviakaan.

Sirius pysähtyi hetkeksi katselemaan naista joka paikalle oli tullut ja kehdannut vielä herättää hänen äitinsäkkin. Hän tunnisti naisen Leticia Mayeriksi vaikka ei tuon kanssa ollut pahemmin mitään jutellutkaan.. kunhan olivat vain istuneet saman pöydän ääressä killan kokoukissa ja.. tiesi tuon olleen luihuinen. Jostain kumman syystä Oljokin oli raahannut ruman tontun naamansa paikalle ja näytti sepittävän miten tervetullut nainen oli rouva Mustan taloon ja kaipasiko Leticia ehkä teetä taikka kahvia. Mitä ihmettä tuo tontun ketale oikein puuhasi?
" Päätit sitten laittaa äitini huutamaan?", Sirius sanoi rykäistyään merkiksi, että hänkin oli paikalla ja Oljo ainakin nopeasti käännähti isäntäänsä kohden silmät viiruina aivan kuin hän olisi keskeyttänyt jotakin hyvinkin tärkeää.
Musta harppoi rappuset muotokuvan luokse ja ärähdettyä äidilleen, että tukkisi suunsa kun ketään ei kiinnostanu kiskoi tuo verhot muotokuvan eteen saaden vanhan naisen vaikenemaan. Matkalla alas Sirius patisti Oljonkin matkoihinsa ja kertoi kyllä keittiössä olevan kahvia valmiinakin ja jos sisään astellut neiti oli liian nirso sitä juomaan saisi olla ilman.

Leticia oli nostanut kädet korvilleen rouva Mustan kiljunnan alettua ja oli aikeissa lähteä karjumaan tuolle takaisin mitä keuhkoistaan lähti, muttei sitten ehtinyt kun jo talossa asuva outoakin oudompi kotitonttu ehti hänen jalkoihinsa kumartelemaan ja toivottamaan häntä mitä sydämmellisin tervetulotoivotuksin. Leticia oli aluksi yrittänyt vääntäytyä yläkertaa kohden, muttei sitten ehtinyt ennen kuin talon isäntä tuli siihen rykimään ja toteamaan mitä itsestäänselvimmän asian.
"No se.." Leticia aloitti puolustukseksi, mutta Sirius oli jo painellut raput ylös hiljentämään muotokuvaa. Kun rouva Musta lopulta hiljeni, Leticia laski kätensä alas ja hetken hänestä tuntui siltä kuin ei enää kuulisi yhtään mitään. Oljonkin mutina tuntui kuuluvan jotenkin etäisesti hetken aikaa. Leticia ravisti hieman päätään ja katsahti takaisin alas saapunutta Siriusta. Tuo komensi kotitontun tiehensä ja muutaman murhaavan mulkaisun jälkeen Oljo luikki kuin luikkikin matkoihinsa puhuen edelleen hyvin arvostavasti Leticialle. Leticia naurahti hieman yrittäen hieman keventää tunnelmaa, mutta samassa hän kuuli Siriuksen puhuvan jotain nirsosta ja hänen niskakarvansa nousivat pystyyn.

Hetken ajan Leticia punnitsi kahden vaiheilla. Hän voisi iskeä paperit Siriuksen käsiin, ehkä potkaista tuota johonkin herkkään alueeseen.. Ja lähteä sitten takaisin kotiin juomaan omat kahvinsa. Toisaalta hän voisi jäädä ihan vain pilaamaan Siriuksen päivän. Siriuksen, joka selkeästi oli päättänyt vihata häntä kuin mitäkin niljakkainta matoa. Ei sinänsä, ei Leticiakaan miehestä liiemmin pitänyt, päin vastoin. Silti hän oli kuitenkin luihuinen henkeen ja vereen ja ehkä nimenomaan siitä verestä johtuen hän halusi jäädä taloon pitäämään Siriukselle seuraa.. Ihan vain piruuttaan.
"Voi kahvi maistuisi, kiitoksia," Leticia sanoikin pirteällä äänellä ja marssi miehen ohi keittiöön. Hän oletti ettei Sirius ollut uskonut hänen jäävän.. ainakin tuo toisen ärsytykseksi selkeästi tarkoitettu kommentti oli viitannut siihen suuntaan.

Leticia ei kysynyt lupaa mennä kaapeille saatika sorkkia niitä omatoimisesti. Hän nappasi tiskikaapista yhden kupin ja huuhteli sen hanan alla niin että Sirius varmasti huomaisi mitä mieltä hän oli tuon talon hygieniatasosta. Hän toimi samoin kahvipannun kanssa; Hän otti sen telineestä ja katsoi sitä arvioivasti lampun valoa vasten ja totesi ilmeellään tuon kelvolliseksi kaataen sitä sitten lasiinsa. Maitopurkin päivämäärää hän tihrusti myös samaan ärsyttävään tapaansa, mitä hän ei kyllä yleensä tehnyt.. Mutta jos oltiin nirsoja niin oltiin sitten kunnolla. Homma piti vain vetää tarpeeksi yli niin että Sirius varmasti tajuaisi että hän vain kettuili toiselle.
Lopulta, saatuaan kahvinsa kuppiin ja maidon takaisin jääkaappiin, hän istahti tuolille joka narahti hänen allaan. Leticia kitisytti tuolia hieman ja hymähti hyväksyvästi. Ehkä se kestäisi hänen allaan vaikka ikivanhaa tekoa olikin.
Hän oli tietämättään istahtanut juuri sille tuolille, jolta Sirius oli hetki sitten noussut. Lopulta kun kaikki tuntui olevan reilassa, Leticia hörppäsi kahvistaan (mikä oli todella hyvää), hän henkäisi tyytyväisenä. Todella, tyytyväisenä. Se oli kuin piste iin päälle.

Sirius pysähtyi kuullessaan takaa sen naisen äänen ja tuon sanovan kahvin kyllä maistuvan. Pitikö asiat vääntää rautalangasta vai eikö tuo ollut tajunnut, ettei hän mielellään ottanut tuota taloonsa kahvittelemaan? Leticia käppäili vain tyynes Siriuksen ohitse keittiöön ja mies tuhahti tuon selälle. Tuo olisi hyvin voinut toimittaa vain sen asian mitä tänne oli tullut tekemään nopeasti alta pois ja painua sitten omaan kotiinsa kahvittelemaan. Talossa kun edes ollut muita kiltalaisia sillä hetkellä joten tuon ollut mitään syytä edes lorvia hänen kodissaan..

Leticia oli keittiössä jo ehtinyt saamaan itselleen kupin ja töllisteli nyt kahviapannua jotenkin arvioiva katse naamallaan. Mitä pirua tuo oikein puuhasi?
" Ihan juotavaa se on.. kaada nyt se siihen kuppiin jos aijot juoda ennen kuin ihan jäähtyy", Sirius sanoi tuon touhuja seuraillessaan eikä voinut kuin silmiöön pyörittää Letician vielä tutkittua maitopurkinkin niin kovin tarkasti. Molly täällä piti huolen ettei mikään mennyt vanhaksi joten oli ihan turvallista syödä ja kaapista kaikkea. Jos Sirius oisi itse pitänyt noista asiosta huolen olisi asia ehkö ollut ihan toinen. Mies oli jo astelemassa takaisin paikalleen kahvikupin ääreen kun Leticia iski takapuolensa hänen penkilleen hyvin tyytyväisen oloisena ja ryysti kahviaan.
Sirius katseli hetken naista ennen kuin nappasi kuppinsa tuon edestä ja siinä seistessään päätti vielä kupin täyttää uudella kahvilla ennen alas istumista.

" No kelpaako kahvi arvon neidille vai olisitteko halunnut mielummin ehkä käärmeenmaitoa sekaan sen tavallisen sijasta..", mies kysyi päästyään pöydän toiselle puolelle vastapäätä Leticiaa ja laskettuaan kuppinsa eteensä.

Siriuksen kysymys sai Letician sisimmän kuohahtamaan, mutta neiti ei sitä näyttänyt. Sen sijaan hän katsoi kysymyksen myötä kuppiinsa maiskutellen arvioivasti. Hetken ajan hän meinasi tokaista jotain käärmeenmaitoon viittaavaa kuten sen kuinka paljon parempi vaihtoehto se olisikaan ollut.. Mutta sitten hän tajusi mitä Sirius sanatarkkaan puhuikaan. Pieni ovela virne nousi tuon kasvoille, mutta hän rykäisi sen pois kasvoiltaan katsoen nyt kulmat kurtussa kuppiinsa.
"Ah.. En ole semmoisesta kuullutkaan aikaisemmin!" hän sanoi kohottaen kurttukulmaisen katseensa kupista Siriukseen, "Käärmeenmyrkkyhän on tottakai suurinta herkkuani, mutta käärmeenmaidosta en ole koskan kuullutkaan.. Voit varmaan ystävällisesti kertoa miten käärmeenmaitoa saadaan kun käärmeet eivät edes ole nisäkkäitä?" Letician oli vaikea pidätellä voitonhihkaisuaan, joten hän peitti sen kuppiinsa hörppäämällä kahvistaan. Sirius oli kyllä tehnyt niin herkullisen emämunauksen puhuessaan niin rehvakkaasti käärmeenmaidosta, mitä ei edes ollut olemassa.. Voivoi kuinka herkullinen tilanne olikaan! Oli niin ihanaa olla luihuinen moisen true-rohkelikon seurassa. Äkkiä Letician hetkellinen ärtymys oli jo muuttunut täysin päinvastaiseksi ja naisen tosiaan oli vaikea peitellä hymyään saatika muutenkaan iloista ilmettään.
"Voisit ehkä hankkia sitä käärmeenmaitoa seuraavaan kahvitukseen," Leticia sanoi vielä viattoman kuuloisesti, "ainiin, mutta.. ethän sinä voi hakea edes lehmän maitoa lähikaupasta." Leticia tiesi osuneensa niin herkkään paikkaan kuin mahdollista, mutta heitti vielä hieman suolaa haavoihin..
"Niihin kun on koirilta pääsy kielletty...."

Hetken Sirius ehti tyytyväisenä hörppimään kahviaan kunnes Leticia sanoi ettei ollut koskaan kuulutkaan käärmeenmaidosta, mutta käärmeenmyrkystä kylläkin ja Sirius vain tyytyi hörppimään kahviaan hiljaa ja lyötynä. Mitä hän oikein oli tuossa ajatellut? Hän tyytyi lopulta vain miettimään jotain uutta tuota naista vastaan, mutta Leticia osasi ilmeisesti pelata myäskin tätä peliä, koska hyvin viattamon oloisesti muka sanoi hänen voivan ensi kerraksi hankkia käärmeenmaitoa ja muka vasta letkautuksensa jälkeen muisti, ettei hän voinut poistua talosta minnekkään kauppaan. Letician koira kommentille Sirius vain kohotti hiukan suupieltään aja laski kupin käsiensä väliin.
" Oliko sulla jotain oikeetakin asiaa vai tulitko sä tänne vaan koska sulla ei ole muita ystäviä kuin kilta.. jos niitäkään voi ystäväksi kutsua", Sirius kysyi katse naisessa ja koitti vilkuilla oliko tuolla edes mukanaan mitään papereita. Leticia tuskin oli tullut ilman, että tuolla olisi mitään killalle tai muuten työhön liittyvää. Oli tuolla varmasti muitakin paikkoja tosiaan missä kahvitella kuin killan päämaja.

Leticia tyytyi vastaamaan Siriuksen letkautukseen hyvinkin naisellisella hymyllä. Hän katsoi Siriukseen naurahtaen kepeästi ja mietti hetken.
"Voi.. Sinuna en yliarvioisi itseäni noin rankalla kädellä," hän sanoi edelleen hymyillen ja kupistaan hörppäisten, "mutta oli mulla ihan asiaakin.. Tosin nämä paperit ovat hyödyllisemmät semmoisissa käsissä, mitkä voivat niiden avulla saada aikaankin jotain." Leticia näytti papereita käsissään ja laski ne pöydän reunalle.
"Joten kaipa mun pitää odotella vaikka jonkun Arthurin kotiutumista," hän lisäsi mietiskellen, "ja näin ollen mulla on hyvin aikaa ryystää sinun kämäset kahvisi naamaani ennen kuin Arthur tulee. Joidenkin kun pitää käydä töissä.." Leticia ei oikeastaan edes tiennyt miksi naljaili Siriukselle. Hän muisti kyllä että heillä oli kouluaikoina ollut paljonkin eripuraa kiitos tupien erilaisuuden ja.. ja koska Sirius oli vain ollut ärsyttävä kakara. Nyt kun siitäkin oli kulunut joku 15 vuotta niin luulisi että ne vihat oli jo haudattu. He kuitenkin olivat nyt samalla asialla tuvasta riippumatta. Ihan kuin Musta tietäisi hänen joskus harkinneen muuta kuin sitä mitä oli nyt tekemässä.. Tai sitten Musta vain oli niin lapsellinen että jatkoi vihanpitoaankin vielä Azkabanissa lusimisen jälkeen. Ja koska Letty oli aina halukas riitelemään ja kinaamaan ihmisten kanssa, varsinkin jos nuo vihasivat häntä, niin mikäs sen hauskempaa kuin toisen kanssa asioiminen.
"Ah.. niissä on muuten juttua sinustakin arvon herra Musta," Leticia totesi törkäten paperinivastaa Siriusta kohden, "varmaan kiinnostaa tietää. Kerrohan, kummassa kädessä piirto sinulla on? Mietittiin töissä että onko se oikeakätisillä vasemmassa kädessä ja päinvastoin.. Sinä varmaan osaat kertoa?"

Sirius ryysti kahviaan ja koitti olla kuuntelematta liian tarkkaan mitä Leticia selitti. Tuo koitti selvästi vain tahallaan ärsyttää häntä eikä hän tosiaankaan antaisi tuolle sitä iloa, että menettäisi malttinsa vain koska Leticia sitä taisi odottaa. Killan paperit hän kuitenkin näkisi lopulta vaikka Leticia ei niitä hänelle nyt luovuttaisikaan, mutta vilkaisi mies silti niiden suuntaan. Sirius vain hymyili vinosti takaisin naisen naljailun jatkuessa eikä voinut olla antamatta takaisin heti kun siihen vain tilaisuus tuli.
" Sinäkö sitten teet töitä? Tai voihan sitä työksi sanoa jos käpälöi luihuis kavereidensa papereita", hän sanoi ja kohotti kupin taas huulilleen tyytyväisenä päästyään taas itsekkin sanomaan sanasen. Letician tökätessä papereita kuitenkin lopulta häntä kohden miehen kiinnostus heräsi, mutta kuullessaan niissä olevan jotain hänestä kohotti Sirius kulmaansa. Miksi ihmeessä hänen tietojaan olisi niissä?

Kahvit mitkä mies oli juuri suuhunsa saanut purskahtivat miehen suusta pöydän ylitse. Sirius ei ollut ehtinyt edes kättä heittämään naurun pidättämiseksi suunsa, eteen kuullessaan mitä nainen oli kysynyt jostakin piirroista ja siitä kummassa kädessä hänellä se oikein oli! Sirius löi kädellä otsaansa ja nauroi nyt ääneen kun kahvit oliivat lentäneet tieltä.
" Älä nyt sotke mua sun omaan jengiis!", tuo sai sanottua naurunsa seasta.

Leticia naurahti pienesti Siriuksen sanoille lasikien kahvikuppinsa pöydälle.
"Ah voivoi," nainen sanoi muka-vakavana napaten paperinipun käsiinsä ja tutki niitä hetken, "ah.. tässä on yksi rohkelikko! Voi ette te kaikki niin pyhiä ole kuin luulette. Tyhmiä kyllä, mutta ette pyhiä." Voi mitä Leticia olisikaan antanut siitä hyvästä että kaikki paperit olisivat olleet rohkelikkojen.. Ilman ainuttakaan kiinnijäänyttä luihuista.

Letician sanat eivät tuottaneet toivottua reaktiota, mutta toisaalta.. Nyt kun asiaa jälkeenpäin ajatteli niin olihan tuo ollut aika typerä kysymys. Leticia oli kuitenkin ansainnut puolet Siriuksen kahvin ja syljen sekaisesta mömmöstä rinnuksilleen. Nainen tuijotti hetken Siriusta ilmeettömänä ja laski sitten katseensa toppiinsa. Onneksi hän ei ollut niitä tyttöjä, jotka kirkuivat kun vaatteet likaantuivat. Muutenhan Sirius olisi saanut suurenkin huvin aikaiseksi. Siriuksen vastauksen myötä, Leticialla oli kyllä saman tien jo vastaus valmiina.
"Voi eii.. ei tulisi mielen viereenkään!" hän totesi. Hetken hän mietti. Sirius piti häntä kuolonsyöjänä, mutta kukaan muu ei.. Ainakaan hänen tietääkseen. Eikä hänellä ollut piirtoa tai mitään, joten yhtähyvinhän hän voisi heittää tätä huonoakin huonompaa läppää vielä vähän. Mikä oikeastaan olisikaan edes hauskempaa kuin se että Sirius ihan oikeasti luulisi häntä kuolonsyöjäksi? Ihan aikuisten oikeasti.
"Voldemort hyväksyy joukkoihinsa vaan niitä tyyppejä jotka osaavat muutakin kuin räkiä kahveja toisten tissivakoihin," Leticia katsahti pöytää, johon suurin osa kahveista oli lentänyt. Samalla hänen silmiinsä osui ensimmäisen kerran tuo pöydällä kaiken aikaa lojunut pölyhuiska. Pölyhuiskan varsi osoitti häneen ja Siriuksen kuppi oli ollut hänen paikallaan.. Sitten hän tajusi.
"Kannattaisi muuten siivota tämä sotku ennen kuin Molly tulee takaisin," hän sanoi, "hän ei varmasti arvosta sitä että puhtaalle pöytäliinalle on räitty kahvia."

Sirius ei meinannut saada nauruaan loppumaan tajuttuaan räkäisseensä kahvinsa pitkin keittiön pöytää ja Letician rinnuksia, mutta pieneksi harmiksi nainen otti asian aivan liian tyynesti eikä edes vaivautunut itseään kuivaamaan...saatika pöytää. Mies pyyhkäisi hiukan suupieltään kahvista saatuaan naurunsa lakkaamaan, mutta hymy pysyi silti tuon kasvoilla. Tuo hänen väittämisensä kuolonsyöjäksi oli ollut vain jo typerää. Eikä Leticia parempan pystynyt? Hänen letkautukseensa naisella tuntui siihen olevan vastaus heti valmiina niin kuin kaikkeen muuhunkin siihen asti ja sanoi Voldemortin hyväksyvän joukkoihinsa vain tyypejä jotka osasivatkin jotain eivätkä vain räkisi kahvia muiden päälle.

Mies siirsi kuppiaan syrjään ja näytti nyt ensinmäistä kertaa merkkejä siitä, että tuon jutut alkoivat mennä liian pitkälle, mutta Leticia onneksi itse alkoi selittämään jotakin kahvitahrojen siivoamisesta mikä sai Siriuksen laskemaan katseensa uudelleen pöytään ja pöytäliinaan joka tosiaan nyt oli kuivuneen kahvin tahrima. Siinä Leticia kyllä oli oikeassa ettei Molly pitäisi tästä.
"Oljo kyllä hoitaa sen..", Sirius tuhahti lopulta ja nappasi kahvikuppinsa uudelleen käsiinsä ja päätti tyrkätä pöytäliinan kotitontulle heti kun vain saisi tilaisuuden. Hän ei täällä enää siivoaisi enempää kun se homma kuului tontuille

Leticia oli hyvillään huomatessaan edes jonkinlaisia viitteitä siihen ettei Sirius enää tuntisi kovin mukavaksi oloaan kiitos kuolonsyöjäpuheiden. Leticia tarttui taas kuppiinsa, katsahti pikaisesti ettei siellä ollut enempiä Siriuksen räkäklimppejä seassa ja hörppäsi siitä sitten. Sirius oli jotenkin niin naiivi. Ihan kuin mies ajattelisi että kaikki luihuiset ovat väkisin kuolonsyöjiä ja kaikki rohkelikot automaattisesti niitä hyviksiä. Sinänsähän tuo oli melkein totta, suurinosa meni juuri näin. Oli kyllä poikkeuksiakin olemassa.. Mutta ehkä tässäkin asiassa poikkeus vahvistaisi säännön. Miten hauskaa olisikaan jos Sirius kuulisi hänen harkinneen kuolonsyöjyyttä. Se oli kyllä ehkä sellainen asia että sitä ei pitäisi edes puolivitsillä laukoa kahvipöydässä.. Se kun oli sellainen asia, mikä oli ihan liian uskottava sanoi sen miten päin tahansa. Ja jos Sirius menisi kertomaan hänestä sellaista juttua eteenpäin niin varmasti muutkin kiltalaiset alkaisivat siihen uskomaan.
Leticia joi uudelleen kahvistaan kuitattuaan Siriusta Mollyn siivousvimmalla. Hänen hämmästyksekseen mies vastasi edes jossain määrin myöntävästi hänen sanoihinsa. Ei nyt suoranaisesti ollut samaa mieltä, muttei kyllä kieltänytkään.. Eli oli samaa mieltä, muttei myöntänyt. Hah, erävoitto.
Nyt kun Oljosta tuli puhe niin Letician teki niin älyttömästi mieli kuitata jotain, mikä toisi Oljon paikalle saman tien vain koska hän viittasi asiassa jotenkin Oljoon. Oljo kun tuntui arvostavan häntä paljon enemmän kuin esim. isäntäänsä saatika Weasleyjä. Se seikka oli varsin mukava varsinkin kun tiesi kuinka paljon Siriusta ärsytti se että Oljo kumarteli hänelle minkä ehti ja sitten vaan nurisi tälle itselleen kun käsky kävi.
Mutta mitä Leticia sitten voisi sanoa tai tehdä? Mikä asia saisi Oljon rientämään paikalle pää kolmantena jalkana.. Kahvi.
Leticia vilkaisi suurimmalti osin juotuun kahviinsa miettien hetken. Hän oli nainen. Hän voisi tehdä mitä halusi ja milloin halusi.. ja se kuitattaisiin sillä että hän oli nainen.
"Ainiin, Sirius.." Leticia aloitti suoristautuen hieman saadakseen paremman asennon. Hän vilkaisi paitaansa mietteliäänä ja sitten yhdellä nopealla käden heilautuksella, hän heitti loput kahvit suoraan Siriuksen naamaan.
"Tämä paidastani," hän sanoi ääni tyytyväisyyttä tihkuen. Hän ei kuitenkaan odottanut että Sirius ehtisi reagoimaan tähän mitenkään vaan heti sanojensa päätteeksi hän huikkasi kovaan ääneen..
"Voivoi, kahvi loppui ja.." Enempää hän ei ehtinytkään sanoa kun jo Oljo viipotti olohuoneesta paikalle hokien kuinka hän kaataisi neidille lisää kahvia. Todella kohteliaasti ja kumarrellen melkein joka toisen sanan yhteydessä. Oljo nappasi Leticialta tyhjentynee kupin ja kipitti kaatamaan lisää vilkaisemattakaan isäntäänsä. Leticia asetti kätensä puuskaan ja jäi tuijottamaan omahyväinen ilme kasvoillaan Siriusta. Kyllä hänkin tämän pelin osasi. Voi, kyllä!

[Autohittasin nyt noi kahvit Siriuksen naamaan ku aattelin et ei se ehi parinkymmenen sentin pääst väistää.. Mut jos ei käy ni kerro ni muokkaan ]

Sirius katseli vielä hiukanaa sitä sotkua minkä oli saanut aikaiseksi ja toivoi ettei Molly ollut ihan pian tulossa tai tuolla voisi olla hänelle muutama sana sanottavana. Sen lisäksi, että kahvit olivat pitkin keittiötä oli hän jättänyt sen siivoamisen muuallakin kokonaan, mutta käsky vain Oljolle ja pöytäliina ainakin saisi kyyti nopeasti. Mies kohotti katseensa kuuleessaan oman nimensä pöydän toiselta puolelta, mutta enemoää hän ei ehtinytkään kun Letician suunnalta lensi kahvit hänen naamalleen ja tuo kuuli naisen hyvin tyytyväisenä sanovan sen olleen hänen paidastaan. Kahvi ei onneksi ollut mitään polttavan kuumaa enää vaan sopivan lämmintä vaan. Hämmentyneenä mies vain tuijotti naisen kädessä olevaa kuppia ja pyyhkäisi sitten kahvia naamaltaan hiukan. Kahvia tippui myös miehen hiuksista ja Sirius oli aikeissa vain loitsimalla kuivata itsensä kun Leticia siinä alkoi voivottelemaan kahvinsa äkkinäistä loppumista ja kukas muukaan paikalle tupsahti mielellään palvelemaan tätä luihuista kuin Oljo.

Sirius nousi ylös sauva kädessään ja saatuaan itsensä kuivaksi hän loi muutaman närkästyneen katseen kotitonttuunsa. Mies vilkaisi nopeasti Leticiaan joka istui siinä nyt niin tyytyväisen oloisena kuin vain saattoi.
" Oljo! Laske se kuppi alas ja painu tiehesi", mies käskytti käännyttään taas kotitontun puoleen ja oli varma, että kuuli sen sihahtavan jotain takaisin, mutta ei tonttu voinut olla tottelematta Sirius. Oljo kääntyi Siriuksen puoleen laskettuaan juuri täytetyn kahvikupin alas mutisten silmät viiruina jotakin minkä oli ehkä tarkoitus olla kovinkin loukkaavaa. Sirius kiskaisi siinä samalla sen kahvintahraisen pöytäliinan pöydästä ja viskasi senkin Oljolle kun otus nyt paikalla oli ja käski tontun vaikka pestä sen ja olla siten hyödyksi. Tässä talossa ei luihuisia passattu enää.
Oljon vilkaistua typerän pahoitteleva ilme kasvoillaan Leticiaa tuo jupisten katosi likaisen pöytäliinan kanssa ja taisi olla hyvinkin pahoillaan kun saanut kuskailla ja huolehtia Letician voinnista talossa. Mies tuhahti tontun perään ja kävi kaatamassa omat kahvin loppunsa pois. Laskettuaan oman kuppinsa pois nappasi mies Oljolta jääneen kupin ja laski sen Letician nenän eteen pidellen kuitenkin kupista vielä kiinni ja kumartui alemmas jotta siinä tuolin vieressä seisoessaan olisi kuitenkin samalla tasolla Letician kanssa.
"Älä sotke viatonta kotitonttua tähän..", Sirius sanoi ja uhkaavasti kallisteli kahvikuppia pöydän reunalla kuin valmiina kaatamaan kuumat kahvit naisen syliin.
" Kun talon isäntäkin on valmis palvelemaan teitä", hän lisäsi sarkastisesti.

Leticia katseli kestohymy naamallaan kuinka Sirius putsasi itsensä ja alkoi sitten rähjäämään Oljolle. Oljon vastaväitteet ja kiroilu saivat Letician vain paremmalle tuulelle, mutta kun Sirius viimein kääntyi häneen päin, hän veti naamansa peruslukemille ja tuijotti takaisin viattomana.
Sirius laski kupin hänen eteensä ja toi naamansa vähintäänkin turhan lähelle hänen omaansa ja uhkaili sitten. Leticia tuijotti takaisin ja toisen sanoessa että talon isäntäkin on valmis palvelemaan häntä, naisen kasvoille nousi auttamatta leveä hymy. Hän vilkaisi nopeasti kuppiinsa ja kohotti sitten katseensa takaisin Siriuksen silmiin.
"Ai no se on mukava kuulla," hän sanoi toiselle, "kuule, isäntä, Oljo suuressa ystävällisyydessään unohti laittaa tilkan maitoa kahviini.. Te kun nyt suuressa herruudessanne lupasitte palvella minua niin kaatakaas tilkka maitoa kahviini, olkaa niin hyvä." Leticia suoristautui tuolissaan niin että hänen naamansa käväisi vielä lähempänä Siriusta ja palasi sitten normaaliin istumisasentoon odottelemaan josko Sirius toimisi hänen pyyntönsä mukaisesti. Melkein pakkohan tuon oli moisten lupausten jälkeen, mutta.. Eihän noista Mustista koskaan tiennyt.

Miten kaikki olikaan ajautunut siihen kahvin kanssa leikkimiseen? Leticia vaati saada maitoa kahviinsa ja kun hän nyt isäntänä halusi tontun sijasta passata voisi kai kaataa sitä kahvin sekaan. Sirius naurahti hiukan katse naisessa joka tuntui vain tyynesti hymyilevän takaisin hänelle.
"Mielläni..", mies sanoi ja kuin muka vahingossa siinä samalla kääntyessän pukkasi täysen kupin kuumaa kahvia naisen syliin. Mies henkäisi kuin ei olisi muka ollut tarkoitus tehdä sitä ja kauhisteli miten kömpelö olikaan, mutta ei pystynyt estämään virnuiluaan paetessaan kauemmas Leticiasta ja keittiön pöydästä.
Hän oli ehkä mennyt jo hiukan liian pitkälle, mutta ei tässä ollut aikaa tuntea sääliä. Leticia oli itse ollut koko ajan mukana ja naljaillut jopa enemmän kuin hän vaikak hän oli välillä jopa lopettanut. Mies vilkaisi kahvinkeittimen suuntaan ja onnekseen totesi kahvin jo loppuneen niin tätä sotaa ei ainakaan enää jatekkaisi kahvin turvin.

Sirius oli peruuttanut jo keittiön ovelle ja mietti pitäisikö hänen ehkä hapuilla jo sauvansa esiin, koska tuo nainen tuskin suostuisi myöntämään häviötään. Vai pitäisikö hänen vain juosta karkuun ja sulkea itseänsä Hiinokan seuraksi. Ei..ei hän karkuun juoksisi. Tästähän se kaikki hauskuus vasta alkaisi.

Jotenkin Siriuksen ilmeestä jo näki ettei tuolla ollut aikomustakaan tehdä niin kuin hän pyysi/käski, joten olisi kai pitänyt pystyä odottamaan että jotain sen kaltaista tapahtuisi. Leticia ei kuitenkaan ehtinyt reagoida mitenkään kun Sirius oli jo kaatanut kahvit hänen syliinsä eikä se varmasti ollut ollut vahinko! Leticia pongahti kiljahtaen ylös tuoliltaan, joka kaatui hänen takaansa ja kolahti lattiaan. Leticia hypähti hieman ja ravisteli housujaan, jotka olivat kastuneet edestäpäin täysin läpimäräksi kiitos täyden kahvikupillisen. Jotenkin.. Sirius.. oli.. mennyt.. nyt.. yli.
Leticia nosti hitaasti murhaavan katseensa housuistaan Siriukseen ja tuon naamalla oleva virne melkein pakotti hänet raivon partaalle. Hän ei napannut sauvaansa, hän ei tarvitsisi sitä.
"SINÄ!!!" hän huusi minkä kurkusta lähti, "sinä saatanan riivattu kakara!!! Vihaan sinua!" hän sylkäisi ja sanojensa myötä hän oli astellut Siriuksen eteen keittiön ovelle ja ilman mitään varoitusta, hän oli potkaissut tuota korkokengällä polveen.
"En yhtään ihmettele että olet täällä kaikki päivät ihan yksin kerran kohtelet vieraita tällä tavalla!!" Leticia huusi ja, tottakai, hänen huutonsa myötä myös rouva Musta alkoi kirkumaan eteisessä. Letician sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja hän ei muistanut koska viimeksi olisi ollut niin raivoissaan.
"Mene hiljentämään tuo kamala akka!" hän karjui Siriukselle osoittaen kädellään eteiseen. Sen sanottuaan Leticia asteli keittiön työtasojen luo ja veti käsipyyhepaperia nipun telineestä ja kostutti ne yrittäen sitten saada enimpiä kahveja kuivattua. Jotenkin hän ei nyt edes rekisteröinyt sitä tosiasiaa että hänellä oli kuin olikin taikasauva ja sillä hän saisi hetkessä itsensä kuivaksi. Tosin ei puhtaaksi.. Ja ah, mikäs sen ihanampaa kuin kävellä kotiin kahvit housuilla..

Kaikki se hauskuus siitä touhusta oli kadonnut Siriuksen tosiaan vietyä asian ehkä hivenen liian pitkälle. Sirius oli ajatellut päässeensä turvallisen välimatkan päähän naisesta tuon kiljahdettua ja kaadettua tuolin, mutta ilmeisesti mikään valimatka ei ollut tarpeeksi pitkä kun toinen hermostui. Sirius kavahti hiukan taakse päin Letician kohotettua katseensa märistä housuistaan ja jos katseella olisi vain voinut tappaa olisi Sirius varmasti kupsahtanut siihen paikkaan. Se huuto millä Leticia pian hänelle huusi oli melkein yhtä korvia särkevää kuin hänen äitinsä taulun ja Siriuksella kävi pienesti mielessä, että äiti ja Leticia olisivat varmasti tulleet oikein mainiosti toimeen. Leticia haukkui hänet riivatuksi ja kakaraksi ja ilmoitti vielä vihaavansakkin häntä. No onneksi se tunne oli molemmin puolinen. Ainakin heillä oli jotakin yhteistä.
Sirius ei jotenkin ollenkaan ollut tajunnut päästäneensä naisen niin lähelle koska oli vain keskittynyt tuon huvittavaan reuhaamiseen ja ennen kuin ehti mitään tehdä oli mies saanut kunnon potkun polveensa. Kipu oli aikamoinen ja samalla hetkellä myös miehen äiti päätti ryhtyä huutamaan kilpaa Letician kanssa.
Sirius kohotti katseensa polvestaaan jota oli kumartunut älähtäen pitelemään Letician huudettua ettei yhtään ihmetellyt sitä miksi mies istui Kalmanhanaukiolla yksinään ja miehen teki mieli sanoa kohtelevansa vieraitaan kyllä hyvin jos nuo sen ansaitsivt, mutta sai pidettyä kerrankin kielensä kurissa.. kiitos sen äskeisen potkun.

Rouva mustan huuto jatkui vielä Leticiankin lopetettua Sirius poistui mielellään keittiöstä Letician käskettyä mennä hiljentämään taulu. Olisi mies käskemättäkin sen tehnyt koska tämä naisten kiljuminen alkoi jo todella ottamaan korviin. Äiti oli onneksi helposti hiljennettävissä. Letician eteen ei voinut vain kiskoa verhoa jos tuo päättäisi jatkaa.

Taloon langenneen hiljaisuuden myötä, Leticiankin mieli hieman rauhoittui vaikka tuota ärsytti yhä suunnattomasti. Hän putsasi housujaan ensin paperilla, mutta koska se ei aiheuttanut muuta kuin sen että kahvista paperinukkaa jäi housuihin, Leticia tarttui sauvaansa ja yritti sen avulla putsata enimmät kahvit tiehensä. Eihän siitä tullut juuri mitään, sauvalla kun ei putsattu asioita. Hän sai kuitenkin nukat pois ja kuivattua housunsa, mikä sekin oli ihan.. hyvä. Nyt jos ei olisi ollut kesä niin Leticia olisi saanut heitettyä takin päälle, se olisi ainakin hieman peittänyt kahvitahroja sekä paidassa että housuissa. Harmi ettei niin voinut tehdä. Sirius oli kyllä idioottien kuningas. Sääli niitä, jotka joutuivat useammin istumaan tuon seurana. Varmasti hilpeää.

"Toivottavasti olet tyytyväinen itseesi," Leticia sanoi hieman kovemmalla äänellä Siriukselle, jotta tuo kuulisi.. mutta johon tuon äiti ei välttämättä reagoisi. Leticia heitti kahviset paperit roskikseen ja kääntyi ympäri. Jos hänen ärtymyksensä oli alkanut lakkaamaan, nyt se palasi rytinällä takaisin. Hän tuijotti kahvista paperinippuaan hetken tajuamatta vielä että kaikki tiedot liukenivat nyt kiitos cofeiinin.
"Voi jumalauta..." Leticia kirosi jo raskaasti ja syöksyi erottelemaan papereita hellästi irti toisistaan. Ne olivat jo sen verran kosteita että olivat herkästi repeytyviä. Auta armias Siriusta kun tuo tulisi takaisin.. Hän potkaisisi tuota tällä kertaa niin ettei tuo ikinä saisi jälkikasvua.. Ei sinänsä, ei kukaan nainen olisi niin tyhmä että edes ajautuisi sellaiseen tilanteeseen missä moinen maailmaa järisyttävä erhe voisi tapahtua.

Sirius jäi hetkeksi katselemaan äitinsä verhottua muotokuvaa ennen kuin lähti takaisin keittiöön päin. Polveen särki ja Letician huudahdus siitä ettei ihme jos hän sai täälä yksikseen olla kaikui edelleen korvissa. Mies oli ihan huomaamattaan ottanut tuon ehkä enemmän itseensä kuin oli ehkä ollut tarkoitus. Kaiken muun hän oli sivuuttanut kuin hauskatkin vitsit, mutta tuo oli ehkä jopa totta.. osittain. Ainakin se kuulosti nyt hyvältä syyksi sille miksi hän niin paljon sai viettää aikaansa yksikseen vaikka oikeastiahan kaikki vain olivat niin kiireisiä killan puuhissa ja omissa töissään ettei kenelläkään nyt voinut olla koko ajan aikaa istua hänen seurassaan. Pakko oli siis repiä iloa jokaisesta .. ärsyttävästäkin.. vieraasta joka sattui astumaan hänen taloonsa.

Astuessaan keittiöön ensinmäinen asia mitä mies kuuli oli Letician kiroaminen ja samassa tuo oli astellut nopeasti tuomiensa papereiden ääreen jotka näyttivät olevan yhtä märät kahvista kuin melkein kaikki muukin keittiössä sillä hetkelle.
"Hemmetti.. ei kai.. kai ne on pelastettavissa?", Sirius kysyi nopeasti katse paperipinossa. Hän saisi kaiken syyn niskoilleen kuitenkin jos paperit olivat nyt lukukelvottamia ja hyödyttömi killalle.!

"No se on hyvä kysymys!" Leticia ärähti Siriuksen udellessa olivatko paperit pelastettavissa. Leticia levitteli niitä pitkin keittiön pöytää kiroten mielessään sen että oli koskaan edes kertonut Siriukselle papereista tai niiden sisällöstä. Vastedes hän ei toisi mitään papereita edes lähelle tuota miestä mikäli voi asian välttää. Voisi kai joskus huomauttaa siitäkin jollekin kiltalaiselle ihan vain kostaakseen Siriukselle. Hän voisi vaikka Arthurille sanoa seuraavan kerran kuinka mitään tärkeää ei pidä jättää Siriuksen ulottuville.. ja varmistaa toki että Sirius itse kuulisi ne sanat.
Onneksi pinon alimmaiset paperit eivät olleet kastuneet kuin hieman reunoista, joten ainakin suurin osa oli selvinnyt pelkällä säikähdyksellä. Päällimmäiset paperit nyt kuivuivat paraikaa muodottomiksi, mutta ehkä niistä vielä selvän saisi.. Jos ei niin Leticia kyllä oikeasti potkaisi Siriusta ja kunnolla.

Leticia istahti pöydän ääreen väsyneenä huutamaan ja riehumaan ja hautasi kasvonsa toiseen käteensä tuijotellen sormien lomasta papereita.
"Tiesitkö että yritin päästä Azkabaniin saadakseni jotain oikeaa tietoa noihin papereihin," hän mutisi tympääntyneenä, "jotain minkä voisin ihan omakohtaisesti todistaa oikeaksi eikä se vain olisi ministeriön kanta asioihin. Ehkä voisin nyt lisätä sinne sinun paperiisi että typerä mäntti, joka pilaa muiden elämän hillui se vankilassa tai vapaalla jalalla. Ainakin olisi luotettava lähde niihin sanoihin.. ja se olisi varmaan ainoa tosiasia sinun papereissasi." Letician teki mieli jotain juotavaa, vaikka vain vettä.. Mutta ei hän viitsinyt ottaa lasillista ettei sekin kohta lentäisi papereille. Se tästä vielä puuttuisi.

Sirius seurasi vierestä kun Leticia tuskaili papereiden kanssa ja näytti siltä, että ainakin pinon alimmat olivat selvinneet kahvilta. Niillä päällimmäisillä ei sitten ollutkaan ollut niin hyvä tuuri. Mies koitti jopa tihrustaa hiukan tekstejä ja kysyi mahtoiko näistä olla kopioit.. järkevä ihminen olisi hankkinut kopiotkin juuri tämmöisten onnettomuuksien varalta. Leticia ei kuitenkaan tainnut olla näitä kaikkein järkevimpiä ihmisiä. Oli hassua, että tuo oli edes noin hienossa ammatissakin kuin.. syyttäjä, mutta ehkei syyttäjäksi pääsy vaatinut niin paljoa kuin Sirius oletti.

Letician istuuduttua alas tarttui sirius yhtä märkää paperia kulmasta ja koitti sitä heiluttamalla saada paperia kuivumaan. Jos ne ripustaisi ulos? Oljo ehkö osaisi hoitaa tämänkin jotenkin ja Letician takiahan tonttu tuntui tekevän vaikka mitä. Mies oli jo ehdottamassa jos nainen vaikka käski Oljon pelastaa paperit, mutta nainen alkoikin itse selittämään miten oli koittanut päästä Azkabaniin saadakseen tietoja.
" Tapa joku niin pääset varmasti.. tuskin tuottaa edes vaikeuksia", Sirius vain vastasi ennen kuin Leticia oli saanut edes loppuun puhutuksi. Mies laski paperin hyppyssistään kun asiat kääntyivät taas häneen ja Letician sepitys alkoi kiinnostamaan ja mies oli jo aikeissa ärähtää jotakin vastaan, mutta tajusi sitten että oli varmasti kuullut jotain väärin? Oliko nainen äsken kenties sanonut että ainut oikea asia hänen paperissaan tulisi olemaan hänen mänttiytensä jos Leticia sen sinne lisäisi.
" Etkö sä pidäkkään mua murhaajana?", mies kysyi hyvin epäuskosien kuuloisena ja koitti kerrata äsken kuulemaansa jotta voisi todeta kuulleensa väärin, mutta ei hän ollut tainnut.

"No voi kuule mieli tekisi!!" Leticia ärähti Siriukselle vastaukseksi, "turha varmaan kertoa kuka siellä tappolistan kärkisijalla tällä hetkellä odottelee vuoroaan.." Ei Leticia oikeasti ketään tappaisi ellei tosissaan olisi kyse jostain hänen perheenjäsenestään tai muuten vain läheisestä ihmisestä. Ei Sirius ollut tarpeeksi läheinen, jotta tuon takia kannattaisi alkaa Azkabaniin itseään survomaan. Mutta kerran tuo nyt oli niin olevinaan ja uskoi niin vakaasti että hän tappaisi kenet vain kylmäverisesti niin eläköön sitten omassa naiivissa uskossaan.

Leticia tuijotti Siriusta typertyneenä toisen kysyttyä eikö hän pitänyt häntä murhaajana. Leticia ei ollut uskoa korviaan. Kuinka tyhmä tuo mies voikin olla?
"Mä teen tätä työkseni," Leticia vastasi tuhahtaen, "ja mä olen hyvä siinä mitä mä teen.. ja ei, en pidä sua murhaajana. Työn puolesta sitä on oppinut jotenkin erottamaan murhaajat niistä idiooteista jotka vain ovat tyhmiä joskin syyttömiä sellaisia." Leticia pudisteli päätään ärtyneenä. Hänestä oli hauskaa kettuilla ihmisille ja varsinkin Siriukselle. Hänestä väittely oli myös hauskaa ja samoin arvosteleminen.. Mutta silloin kun häntä arvosteltiin perusteettomasti niin se pisti kiehumaan. Hän ei tajunnut miksi Sirius jatkuvasti epäili hänen työntekotaitojaan vaikkei toisella ollut mitään syytä siihen. Okei, hän oli luihuinen ja okei, Sirius oli rohkelikko. Mutta sitä suuremmalla syyllä! Hän oli koko elämänsä omistanut työlleen ja Sirius sen sijaan oli istunut puolet elämästään Azkabanissa.. Ei kovin normaalia rohkelikkoa vai kuinka? Oli mies kuinka syytön tahansa, tuo oli silti istunut Azkabanissa.. ja rikkonut lakia viimeistään siinä vaiheessa kun oli paennut sieltä.

Sirius nojasi vasten pöyää ja istui jopa lopulta sen reunalle vaikka tuolejakin olisi ollut ihan riittävästi ympärillä.
"Mukava kuulla", mies vain totesi ja kaikki mitä Leticia sanoi tuntuivat menevän aika ohi mieheltä ja tuo nyökytteli vain naisen puheille kuin merkiksi, että muka kuunteli tuota. Hän johonkin väliin totesi Letician varmasti olevan juu.. tarvitsiko tuon edes paljoa osata siinä hommassa? Kunhan vain päätti kuka on syyllinen ja kuka ei. Kaikki kivat ei olleet ja kaikki ketä vihasi olivat?
" No vieläkö ajattelit kahvitella vai saitko jo kylliksesi?", Sirius kysyi ja lähinnä kysymyksellään toivoi Letician toteavan, että ei kiitos ja heippa. Letician tuskin enää tarvitsisi edes jäädä papereiden takia. Ei hän niitä enää tuosta huonompaan kuntoon voinut saada ja jos saisi lupaisi hän olla ensi kerralla Letician nähdessään käyttäytyä. Päätti nainen vaan oli Sirius jo päättänyt olla jäämättä pidemmäksi aikaa Letician iloiseen seuraan. Hänellä oli paljon parempiakin ystäviä.. kuten Hiinokka.

" Jos ei luihuisen prinsessa osaa itse kahvian laittaa niin eiköhän Oljo voi auttaa. Minun täytyy nyt poistua ruokkimaan kaverini", Sirius ilmoitti ja noustessaan tajusi yhden paperi lapun liimautuneen takapuoleensa ja riuhtaissessaan sen irti märkä paperi repesi pehmeästi kahtia. Toinen puoli vielä takapuoleensa liimautuneena ja toinen kädessään Sirius kääntyi vilkaisemaan Leticiaan ja naurhti hiljaa.
"Tätä en muuten tehnyt tahallani."

"Mukava kuulla" sanat syöpyivät Letician aivotoimintaan kuin jokin rikkihappo. Miten.. MITEN tuo mies saattoi kuulostaa niin välinpitämättömältä kun tuosta puhuttiin. Ja vielä tuon syyttömyydestä! Eikö tuota oikeasti kiinnostanut mikään, mitä puhuttiin. Ei edes oma itsensä.
Leticia ei kuitenkaan ehtinyt vastata sisältään kumpuavalla raivolla kun Sirius jo uteli oliko hän saanut tarpeekseen kahvia. Leticia tuijotti miestä hetken murhaavasti ja laski sitten katseensa kahvisiin papereihinsa. Hän mietti ilmeisesti liian kauan vastaustaan, koska Sirius sai jo taas tilanteen nimitellä häntä luihuisen prinsessaksi ja ehdotti että Oljo voisi kyllä auttaa kahvin teossa ellei toinen sitä osaisi. Leticia ei enää edes viitsinyt vastata saatika katsoa Siriukseen vaan vajosi vain istumaan takanaan olevalle tuolille. Samassa hän kuuli Siriuksen naurahtavan hiljaa, jolloin hän vastentahtoisesti nosti katseensa.. ja näki Siriuksen käsissä yhden revenneen paperin. Toinen puolisko näytti olevan liimautuneena miehen takalistoon. Leticia huokaisi väristen ärtymyksestään ja painoi katseensa käsiinsä hetkeksi.
"En saanut tarpeekseni," hän lopulta murahti ja nosti kylmän katseensa taas Siriukseen, "koska sinä varmaan revit nämä paperit heti kun silmä välttää." Leticia oli aina uskonut Siriuksen syyttömyyteen ja myös siihen että tuo tosissaan halusi auttaa Kiltaa miten nyt vaan olisi kyennyt. Nyt siinä kun toinen oli saanut hänet lähinnä pohtimaan miehen murhaa, hän ei enää ajatellut tuota puolta asiasta.
"Kai Azkabanin vuodet tekivät sinusta niin katkeroituneen kuin media väittää," Leticia sanoi myrkyllisesti, "eikä sua oikeesti kiinnosta enää miten Kilta saa hommat hoidettua.." Leticia piti pienen ärtyneen hengittelytauon ja hänen ärtymyksensä vain kasvoi.
"Ja miksi välittäisitkään.. Sinullahan on nyt kummipoikakin niin miksi välittää mitään mistään muusta yhteiskunnasta.. Pääasiahan on että Potterin poika on turvassa Tylypahkassa."

[Hoho, ei se loppunukkaa.. xD]

Letician huokaistessa hyvin turhautuneen kuuloisesti koitti Sirius samalla saada paperin puoliskoja sopimaan takaisin yhteen. Taikomalla se kyllä varmaan onnistuisi, mutta kannattaisiko tässä nyt vaivautua ollenkaan? Olikohan kuitenkaan niiiiin tärkeitä papereita kuin Leticia antoi ymmärtää. Mies kuitenkin laski paperin puolikkaat pöydälle ja veti sauvansa esiin korjatakseen sen aiheuttamansa vahingon, mutta Letician sanoessa ettei tuo ollut saanut tarpeekseen kahvista ja ku nhäntä ei voinut jättää papereiden kanssa yksin.. kun tuhoaisi ne kaikki kuitenkin. Sirius vain hymähti ja sanoi yrittävänsä tässä juuri korjata naisen typeriä papereita, että jos tuo nyt sulkisi suunsa niin nämä olisivat vielä lukukelpoisiakin ja kääntyi uudelleen repimänsä paperin puoleen. Heti kun koitti olla avuksi niin sitten se ei kelvannutkaan..
Sirius ei kuitenkaan ehtinyt kuin kohottaa sauvaansa hiukan kun Leticia taas avasi suunsa ja huokaisten mies jäi kuuntelemaan miten tuo jotakin selitti siitä miten Azkaban oli tehnyt hänestä katkeran miehen ja miten häntä ei muka kiinnostanut miten kilta hommansa hoisi. Nainen kuulosti niin ärtyneeltä, että Sirius oli taas vähällä nauraa. Tuo oli kyllä aika heikko hermoinen nainen..
Miehen katse kuitenkin kääntyi salamannopeasti tuolilla istuvaan naiseen tuon ottaessa Harryn esiin ja todetessa Harry oli syynä siihen miksi häntä ei mikään muu kiinnostanut tässä yhteiskunnassa.. kunhan poika vain olisi turvassa.
Sirius tarrasi kiinni naisen paidan etumukseen ja kiskaisi tuon seisaalleen siihen eteensä ja hetken tuon teki mieli vain karjua päin naamaa tuolle muutama asia, mutta mies tyytyi vain mulkoilemaan tuota kiukkuisena ja hellitti lopulta otteensa.
" Totta helvetissä minä välitän Harryn turvallisuudesta enemmän, mutta niin välitän monen muunkin. Siihen yhteiskuntaan kun sattuu kuulumaan sinunkaltaisia ihmisiä niin miksi alkaa välittämään ihan kaikesta kun olisi kaikille parempi jos teistä pääsisi kerta heitolla eroon!" , tuo sihahti luoden Leticiaan niin halvekisivan katseen kuin saattoi ja paineli sen jälkeen tiehensä. Jääkööt typerien papereidensa kanssa! Pelastakoot sen yhteiskuntansa. Muuta tuolla varmaan ollutkaan.