Would you like some tea?

Avery veti rohisten hengitystään ja tuijotti eteensä, keinuen edestakaisin, hymisten vaimeasti itsekseen. Hän ei voinut mitään sille, että sairauden oireiden palaaminen kunnolla sai hänet hermostumaan.
Hän ei tahtonut niitä enää. Jo ne pienetkin oireet, jotka hänellä oli ollut olivat tarpeeksi ikäviä ja vaikeuttivat hänen elämäänsä, mutta jos oireet palaisivat entisenlaisiksi...Hän ei yksinkertaisesti...Avery vingahti ja kietoi kätensä ympärilleen, kohottaen katseensa sylistään eteensä, tuijottaen seinää suurin silmin mitään näkemättä.

"N-ne tulee...Takaisin...", Avery mumisi ja tunsi jo kuinka kielensä liikkui vastahakoisemmin, ääni lähti kurkusta entistäkin vaikeammin ja hitaammin. Mies oli vähällä räjähtää silkasta ärtymyksestä. Hän oli ollut hetken ajan melkein normaali!
Azkabanin ankeus ja iloisten tuntemusten puute oli saanut hänet melkein unohtamaan sairautensa ja sen tekoset, mutta nyt ne aikoivat muuttaa hänen elämänsä takaisin entiselleen.
"Vettä...", Avery mumisi kun tunsi kurkkuaan kuivaavaan ja keinutti itseään kiihtyvässä tahdissa, nilkkansa hankasivat toisiaan ja katse laskeutui alemmas, tavoittaen noidan kasvot. Hän ei muistanut tuon nimeä, mutta juuri sillä hetkellä tämä olisi voinut olla vaikka hänen paras ystävänsä, sellainen jota hänellä ei ollut koskaan ollut.
Tuntui heikkoudelta turvautua muihin, mutta tämä oli ainoa paikalla, kukaan ei saisi koskaan tietää, ei koskaan...
Sitä itselleen hokien mies sulki silmänsä ja kaatui selälleen vuoteelle, heittäen toisen käsivartensa silmiensä eteen.

Velhon muuttunut käytös huolesutti Samia. Hän oli muutenkin herkkä muiden tunteille ja hän vaistosi jonkin todella olevan vikana.
”Shhshh... Avery, ei hätää”, Sam sanoi kun miehen puhe kävi epäselvemmäksi kuin ennen. Sam sai kyllä selvää, muttei tiennyt mitä ne olivat tai kuka. Hän katseli kuinka velho keinui, edes takaisin. Tuntui kuin mies koettaisi lohduttaa itseään.
”Vettä, selvä”, Sam sanoi ja hymyili miehelle kun heidän katseensa kohtasivat. Hän sipaisi mustia hiuksia noustessaan seisomaan. Hän katsoi miten Avery heittäytyi selälleen.

Sam käännähti ja nopeasti käveli keittiöön. Hän valutti lasiin kylmää vettä ja palasi makuuhuoneeseen. Hän istuutui sängylle Averyn lähelle ja kosketti jälleen miehen kättä lempeästi.
”Tässä on kylmää vettä. Vedähän syvään henkeä. Sinulla ei ole mitään hätää täällä”, Sam sanoi ja ojensi lasin miehelle. Gentleman oli hiipinyt valkeaan nojatuoliin tarkkailemaan heitä.
”Jos keksit jotain, pyydä vain. Haluatko, että jään tähän?” Sam kysyi ja peitteli hieman velhoa peitolla, sillä tuo oli lähes vilautella hänelle ja lisäksi noita ei halunnut miehen vilustuvan. Hän viskasi hiuksensa selkään ja silitteli miehen käsivartta, kuin koettan niin lohduttaa toista mahdollisimman hyvin. Hän ei tiennyt mikä sai Averyn niin pois tolaltaan, mutta hän ei halunnut myöskään pakottaa miestä puhumaan. Mieluummin hän oli lähellä niin, että jos mies koki tarvitsevansa häntä tai vain jotain, tämä saisi ne helposti.

Avery ei tiennyt kuinka reagoida noidan läsnäoloon. Oli outoa, kun joku oli siinä lohduttamassa. Oli vierasta kuulla tällaisella hetkellä jonkun huolestunut, lohdullinen ääni, kun normaalisti ympärillä kaikui vain tyhjyys.
Noita haki hänelle lasin vettä ja Avery pakotti itsensä istuma-asentoon, ottaen lasin vastaan kaksin käsin. Velho vei lasin huulilleen kädet täristen ja keskittyi kumoamaan vettä alas polttelevasta kurkustaan. Vesi ei tahtonut pysytellä suun sisäpuolella ja suuri osa siitä valui miehen rintakehälle vetäen tämän ihon kananlihalle.
Avery laski lasin saatuaan tarpeeksi vettä nieleskeltyä ja kosketti huuliaan, jotka eivät tahtoneet muistaa kuinka juotiin.

Avery vilkaisi noitaa. Tämän läsnäolo oli samaan aikaan lohduttavaa, mutta sai hänet myös häpeämään. Hän ei kyennyt kommentoimaan, mumisi ainoastaan vaikeasti, konemaisesti selvityksen tuolle käytökselleen;
"A-a-aspengerin... Oire...Yhtymä."
Hän tuijotti kattoa ja kiskoi käsillään peittoa paremmin ylleen. Peitto lämmitti kylmän veden jäljiltä värisevää kehoa ja Avery tunsi hiljalleen rauhoittuvansa, vaikka tunsikin oireiden paluun yhä. Samaan aikaan hän tunsi kuitenkin myös...Väsymystä. Yllättävää, kaivattua uupumusta, joka sai miehen sulkemaan lopulta silmänsä.
Hän ei kyennyt kuin aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla aina siihen pisteeseen saakka että ikään kuin menetti tajuntansa, yksinkertaisesti vain...Nukahti.

Huoli kasvoi kun Sam näki miten vaikeaa niinkin yksinkertainen asia kuin juominen oli miehelle. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, oli vain lähellä. Hän otti lasin vastaan laskien sen sitten yöpöydälle. Hän pyyhki hellästi pudonneen veden pois ja koetti keksiä miten hän voisi auttaa. Avery alkoi selvästi etsimään sanoja, mutta ei löytänyt niitä heti ja lopulta kun äänteet löytyivät ne tulivat hankalasti ulos. Mies oli siis sairas, ilmeisesti vakavasti. Sam tunsi myötätuntoa ja nyökkäsi vain, kuin muka olisi tiennyt jostain tuonkaltaisesta jotain. Hänen pitäisi etsiä lääketieteen kirja käsiinsä, sillä hän ei halunnut pakottaa Averya puhumaan, kun se oli miehelle niin hankalaa.
"Ei sinun tarvitse minulle asiaa selittää. Kunhan olosi paranee. Se on ainoa asia mikä merkitsee minulle jotain", Sam sanoi hellästi ja auttoi peiton kanssa. Koska Avery ei pyytänyt häntä poistumaan hän jäi siihen.

Hiljalleen Avery tuntui tyyntyvän. Sam istui hiljaa sängyn laidalla välillä miehen kättä silittäen tai hiuksia sukien. Kuin äiti sairaan lapsen vuoteen vierellä, odottaen raukan nukahtamista. Averyn silmät sulkeutuivatkin ja tuo nukahti yllättäen.

Sam nousi hiljaa vuoteen reunalta, peitteli miehen kunnolla ja kohensi varoen tyynyjä. Hän haki oman peittonsa olohuoneesta ja sammutti valot. Hän ei halunnut jättää Averya yksin, joten hän hääti Gentlemanin tuolista ja riisui aamutakkinsa. Hän käpertyi peittoon ja katseli nukkuvaa velhoa. Hän pyyhkäisi silmäkulmiaan, joihin oli noussut muutama kyynel. Nojatuoli oli epämukava, mutta Sam ei välittänyt. Hän vain käpertyi paremmin ja koetti pitää peittoa yllään. Hänkin lopulta vaipui kevyeen uneen. Peitto valahti nopeasti pois lämmittämästä, mutta ei noita sitä huomannut. Hän tiesi heräävänsä jos mies alkaisi liikehtiä liian levottomasti. Hän oli myös sataprosenttisen varma, että aamulla hän liikkuisi yhtä kankeasti, jos hän nukkuisi nojatuolissa koko yön ja se uni ei taatusti ollut laadullisesti mitenkään kehuttavaa.

Avery heräsi aamulla. Kello lähenteli kai jo kahtatoista ellei ollut sen ylikin. Päivänvalo pyrki heikosti sisään ja parempi niin, kirkkaaseen aamuun oli aina inhottava herätä. Mies kohottautui varovasti jomottavien käsivarsiensa varaan. Hän oli kaiketi pyörinyt unissaan sillä pyyhe oli pudonnut yltään, mutta onneksi peitto yhä suojasi joten kuten hänen alavartaloaan.
Hän kohottautui paremmin ylös ja siirtyi nojaamaan selkänsä seinään. Katseensa tavoitti nojatuolissa istuvan noidan ja tämän yllättävä näkeminen sai velhon hätkähtämään. Olo oli jo jokseenkin eilistä parempi, itse asiassa hän ei enää edes kunnolla muistanut eilisen tapahtumia, etenkään myöhempiä niistä, mutta tiesi kyllä oireiden palanneen.
Hän hakeutui vuoteen laidalle ja kurotti legginsit lattialta, kiskoen ne jalkaansa. Katseensa käväisi vähän väliä noidassa siltä varalta, että tämä heräisi. Hän ei tahtonut tämän näkevän häntä täysin alastomana.

Avery nousi ylös ja piilotti legginsien tummalla kankaalla vartalonsa kriittisimmät osat ennen kuin tassutteli hieman ontuen naisen luo. Paon jälkeen hän ei ollut paljoa nukkunut, joten yöunet tekivät kyllä terää, mutta niiden jälkeen jokaista jäsentä jomotti. Pako ei ollut sujunut aivan niin sulavasti kuin se kenties olisi voinut.
Hän tökkäsi naista hartiaan sormenpäillään niin useasti, että sai tämän jotenkin hereille. Silmiensä katse pysähtyi naisen silmiin kuin varmistuksena, ettei toisen herääminen jäisi häneltä näkemättä. Ylävartalo oli yhä paljas ja tummat hiukset osittain luonnonkiharoilla, osittain vain takussa. Side oli yhä toisessa kädessä ja...Noh, noita tuskin tahtoi tarkastella turhan tarkkaan hänen legginsejään, sillä niistä saattoi aika selkeästi kuvastua läpi miehen...Eräs tietty ruumiinuloke. Etenkin nyt, kun paidan helma ei ollut peittämässä legginsien sitä osaa.
"N-nukuitko siinä...Koko yön?" Avery kysäisi kakistellen sanat suustaan ja tuijotti toista käsittämättä miksei tämä ollut nukkunut sohvalla, joka sekin olisi ollut nojatuolia mieluisampi vaihtoehto, "M-minä olisin...Vo-vo-voinut nukkua...Sohvallakin jos sinä..."
Puhuminen muuttui pian yskimiseksi ja Avery vetäytyi kauemmas, ollen vähällä kaatua lattialle yllättävän liikkeen voimasta, yllättävän liikkeen, johon kehonsa ei osannut varautua. Mies sai tukea vuoteenreunasta ja kiiruhti hakemaan itselleen paitaa peittämään ruumiinsa vielä alastomia alueita.

Sam oli havahtunut muutaman kerran yöllä Averyn levottomuuteen ja rauhoitellut tätä parhaansa mukaan. Mies ei ollut onneksi herännyt kertaakaan. Lopulta Sam oli käynyt jättämässä apulaisensa vastuuseen kahvilasta siksi päiväksi joskus kuuden aikaan. Hän oli palannut ylös nukkumaan, linkuttaen pahasti ja paneutunut takaisin nukkumaan. Hän saikin nukkua rauhassa muutamia tunteja, kunnes joku alkoi tökkimään häntä. Sam havahtui melko nopeasti. Hän huomasi Averyn olevan jalkeilla ja hymyili miehelle hieman pöppöröistä hymyään.
”Mhm... Olin”, hän sanoi ja suoristautui varovaisesti. Hänen lihaksensa huusivat vastalauseita.
”Eiei... Minä jäin tähän, koska halusin niin. Älä sinä siitä murehdi”, Sam sanoi ja katsoi miehen yskimistä ja nousi kun tuo horjahti uhkaavasti.
”Onko olosi jo parempi?” Sam kysyi kun mies kiskoi paitaa ylleen.

Sam sattui vilkaisemaan herran jalkoja ja tajusi, miten vähän tuolla tosiaan oli vaatteita. Se sai noidan punehtumaan hieman ja hän haki ylleen aamutakin.
”Haluatko kahvia tai teetä aamiaisesi kanssa?” hän kysyi kävellen ovelle. Kyllä hän Averyn ruokkisi ennen kuin päästäisi miehen menemään.

Keittiön pöydällä oli uusin päivän profeetta. Sam ei ollut vilkaissutkaan sitä. Kannessa oli kirkuvat otsikot paosta. Sam siirsi lehden syrjään kiinnittämättä siihen huomiota. Hänen olisi tarvinnut taitella se vain auki nähdäkseen Averyn kasvot.

"P-parempi", Avery toisti ja kiinnitti paitansa jälleen vyöllään, kiskoen aikansa paidan suurehkoa kaulusta ylöspäin, vaikka se otti tavakseen pudota hänen jommalta kummalta hartialtaan aina kun hän nosti sen toiselta puolelta hyvin.
Hän kääntyi noidan puoleen. Tämän sanoista saattoi päätellä, että toinen oli aikeissa tarjota hänelle myös aamiaisen? Miksi kummassa ihminen tahtoi uhrata omia tuotoksiaan täysin tuntemattmoaan velhoon? Tämä kulutti häneen sellaista rahaa, jonka olisi saattanut saada todelliselta asiakkaalta.
Avery tuijotti noitaa hetken ennen kuin vastasi.
"Kahvia."
Sanottiin että vaihtelu virkisti ja että kahvi piristi, joten sitä hän varmaankin tarvitsisi, jotta saisi laihan ruumiinsa raahattua...Lestrangien kartanolle täältä lähdettyään. Ilmiintyminenkin vaatisi voimia, joten niitä hänen täytyisi nyt itselleen kerätä.

Velho tarkisti, että taikasauvansa oli vielä tallessa ja muisti jättäneensä viittansa alakertaan. Kenties hän muistaisi ottaa sen lähtiessään, sillä ulkona saattoi olla kirkasta, mutta se ei tarkoittanut, että siellä olisi lämmin.
Avery seurasi noitaa...S...Sam...Samantha...Sam...Samiä! Keittiöön, nojautuen ovenkarmia vasten, huokaisten vaimeasti. Hänen täytyisi hankkia itselleen kävelykeppi, josta ottaa silloin tällöin, tarpeen sitä vaatiessa tukea.
Nyt hän joutuisi kuitenkin pärjäämään ilman sitä. Averykin huomasi Päivän Profeetan eikä ymmärtänyt kuinka noita oli niin varomaton. Tämä oli kyllä mukavaa seuraa, mutta tämä oli olevinaan suojautunut kuolonsyöjien ja ankeuttajien varalta, muttei kuitenkaan pitänyt epäilyttävänä sitä, että mies, joka muistutti häntä, suostui syömään tämän seurassa juurikin samana päivänä kun Azkabanista karkasi joukko kuolonsyöjiä?
Hyvä hänen kannaltaan, toisen kannalta kenties vähemmän, muttei hän ainakaan toistaiseksi ollut vahingoittanut toista, ei vahingossa eikä tarkoituksella.

Sam nyökkäsi tyytyväisen näköisenä ja marssi sitten keittämään kahvia. Hän itse tosin joisi teetä, mutta kahvin hän valmisti myös käden käänteessä. Vesi kiehui taian avulla nopeasti ja piaan Sam suodatti kahvia vieraalleen ja haudutti teetä itselleen.
"Minulla pitäisi olla piirakkaa...", hän totesi ja availi kaappeja hetken kunnes löysi piirakan. Se oli yhä hyvää ja syötävää.
"Minä yleensä syön vain leipomossa", hän kertoi ja laski pöydälle piirakan ja kaksi lautasta. Kahvi oli suodattunut ja sen hän pisti tuolille lähinnä ovea.
"Jos kaapeista vielä löytyy jotain, ole hyvä ja syö", noita sanoi ja käveli makuuhuoneeseen ja vaatehuoneeseensa.

Sam päätti pukeutua tänään punaiseen. Hän kiskoi ylleen punaisen niskan taakse sidottavan ja leveähelmaisen luomuksen ja harteilleen valkean neuleen. Jalkoihin hän puki pitkävartiset sukat ja herrasmies kengät. Hän tekisi kuitenkin tänään taas töitä. Pukeuduttuaan hän harjasi hiukset ja sauvansa avulla hieman kiharteli niitä. Tässä ei mennyt kauaa, sillä kaikki tapahtui kuin rutiinina Samille.

Palattuaan selvästi virkeämpänä keittiöön noita istuutui keittiön pöydän ääreen ja kaatoi teen mukiinsa. Hän venytteli ja irvisti pienesti. Hänen lihaksensa olivat solmussa ja kierossa. Hän ei ikinä enää varmaan kulkisi ilman kipuja! Sam vilkaisi lehteä ja alkoi lukemaan hajamielisenä sen pääotsikkoa. Hän muisti yhä kouluaikaiset otsikot. Murhia, kidutusta ja surua. Sirius Musta oli myös yhä karkuteillä.

Sam oli yllättävän hiljainen ja tuijotteli vain seinää. Hän halusi oikeastaan unohtaa jäätävän pelon joka sijaitsi hänen vatsassaan. Sodan aikaan hän oli joka ilta pelännyt, että seuraavana päivänä hänen perheensä olisi kuollut tai Tylypahkaan olisi hyökätty. Hän myös muisti miten vähän naurua oli ollut. Hän toivoi, että pimeyden velhot eivät keksisi lyödä hynttyitä yhteen. Hän-joka-jääköön-nimeämättä oli onneksi varmaankin poissa pelistä.
"Äh.. olen varmaan yhä puoliksi unessa", Sam totesi ja hieraisi silmiään. Hän kurkotti kätensä kohti päivän profeettaa. Hän halusi lukea jotain typerää Rita Luodikon juoruja. Se noita-akka oli kaamea.

Avery ei aikonut kiskoa itseään ylös hyppimään ja tutkimaan toisen kaappien sisältöjä. Hänelle riitti kupillinen kahvia ja pala piirakkaa.
Velho laski taikasauvansa tuolille vierelleen vilkaistuaan vielä kerran lehtiotsikkoa. Päivän Profeetta oli pöydällä siihen malliin tyrkyllä, että hän saattoi olettaa toisen ennemmin tai myöhemmin nappaavan sen käsiinsä selaillakseen sitä. Niinhän aamiaisella kai oli tapana tehdä jos hän ei ihan väärin muistanut.

Avery itse keskittyi lämmittelemään kylmenneitä sormenpäitään kahvimukiaan vasten ja kohotti sen hitaasti huulilleen. Mies katseli ympärilleen keittiössä nyt tarkemmin kun hänellä ei ollut sen suuremmin kiirettä eikä tekemistä.
Toisaalta kiire hänelle tulisi mikäli Sam päättäisi selata lehden läpi sivu sivulta, jolloin tältä ei taatusti jäisi näkemättä hänen kuvansa ja Avery oli aika varma siitä, että hänen kuvansa tuon lehden jollakin aukeamalla komeilisi, vähemmän komeana kylläkin mitä todennäköisimmin. Hänellä olisi ehkä jopa oikeus loukkaantua mikäli häntä ei olisi merkitty Azkabanista paenneiden listaan, jos hänestä oikeasti ei oltu sen enempi kiinnostuneita.
Toisaalta tässä tilanteessa olisi ollut helpompi, jos hän ei olisi lehdessä, sillä tuolloin poistuminen ei tapahtuisi niin suurella kiireellä ja hänen oman henkensä edestä.

Avery vilkaisi lehteä, jota nainen kurotteli, mutta mielensä ei onnistunut kehittelemään minkäänlaista tekosyytä sille, ettei lehteä voinut lukea. Hän olisi voinut vaikka sytyttää lehtisen tuleen, muttei se olisi poistanut hänen tarvettaan päästä pakoon täältä mahdollisimman nopeasti.
Olisi hänellä yhä sen verran toivoa, ettei toinen lähtisi selailemaan lehteä ja jos lähtisi niin hän lähtisi sitäkin vikkelämmin. Noutaisi vain viittansa alakerrasta ja olisi sen jälkeen jo kadonnut.
Niinpä Averyä kahvia juodessaan veikin toisen kätensä penkille viereensä ja kiersi sormensa taikasauvansa ympärille, sitä vielä kuitenkaan tuoliltaan nostamatta.

Sam tarttui lehteen ja ei aloittanut etusivulta, kuten yleensä tehtiin. Hän aukaisi kulttuurisivut tyynesti, yleensä hän ei halunnut edes lukea muita sen suuremmin. Hän kuuli kaikki juorut kahvilassaan jo valmiiksi ja uutisetkin siinä sivussa. Niimpä nainen alkoi lukemaan blondin noidan kolumnia. Ne olivat Samista aina hyvin hauskoja, sillä hän oli lähes poikkeuksetta eri mieltä tai tiesi paremmin. Tällä kertaa Rita oli kuitenkin iskenyt kahviloihin. Sam alkoi lukea juttua ensin tyytyväisenä, kunnes näki oman nimensä. Hän joutui lukemaan jutun pariinkin kertaan, jotta olisi uskonut silmiään. Se mokoma noita-akka väitti palvelun olevan huonoa ja piirakoiden muilta ostettuja.
"Mokomakin katkera noita-akan kuvatus", Sam mutisi ja taitteli lehden kiinni.

Hetken Sam luuli erehtyneensä. Eihän hän voinut tuijottaa Averyn kuvaa. Mies oli siinä hieman lihavampi ja... Kylmät väreet juoksivat Samin selkäpiitä pitkin. Side oli samassa kohtaa missä kuvan pimeänpiirto. Samin kasvoilta pakeni kaikki väri.
"Avery...", nainen sanoi hiljaisella äänellä ja kohotti katseensa mieheen, muttei jatkanut sanojaan vaan laski lehden. Hänen mieleensä muistui uutisia nyt hiljalleen. Hän ei voinut uskoa miehen todella tehneen niitä. Hän muisti eilen pois tolaltaan ja eksyneen miehen. Kykenikö tuo muka todella kiduttamaan ja tappamaan? Sam ei kyllä välttämättä halunnut tietää.
"Kuva ei kyllä tee oikeuksiaan", Sam sanoi hiljaisella äänellä ja nousi. Hän vei teekupin tiskialtaaseen ja alkoi pestä sitä. Mitä muutakaan hän olisi voinut? Hänen sauvansa oli olohuoneessa ja hän oli muutenkin surkea kaksintaistelussa. Hän ei myöskään halunnut taistella Averyn kanssa. Eikä huutaminenkaan auttaisi, se olisi epäkohteliastakin. Hän siis pesi teekuppinsa ja ripusti kuivumaan. Ainakin hänen kotinsa oli siisti, jos ei muuta.

Avery keskittyi juomaan kahviaan ja oli vähällä huokaista helpotuksesta kun toinen keskittyi lukemaan lehden muita artikkeleita. Hänen katseensa etsiytyi samalla keittiön pöytään kun mies vaipui ajatuksiinsa.
Tavallaan tuntui väärältä tappaa toinen kun tämä oli nähnyt niin paljon vaivaa tehdäkseen hänen olonsa paremmaksi. Ei kai toinen kykenisi auttamaan Ministeriötä hänen nappaamisessaan vain sen perusteella, että hän oli ollut täällä.

Avery kohotti katseensa naiseen tämän lausuessa hänen nimensä ja tajusi melkein samantien lehden aukeaman, jonka toinen oli avannut. Mies hymähti ja nosti taikasauvansa, asettaen sen pöydälle kuin olisi ymmärtänyt ettei toisella ollut taikasauvaa mukanaan ja toisaalta osoittaakseen, että hän oli ollut varautunut tähän ja voisi tarpeen vaatiessa vaikka tappaa toisen mikäli tahtoisi.
Mies naurahti ja pudisti pienesti päätään. Toinen ei tuntunut vieläkään näkevän hänessä sitä hulluutta, jonka muut näkivät, mutta toisaalta...Se teki toisesta vielä yhäkin mielenkiintoisemman ja sai Averyn tosissaan harkitsemaan noidan jättämistä henkiin.
"Näytänkö muka...Vähänkään paremmalta nyt?" Avery kysäisi huvittuneena ja jo kerran kiinni jäätyään vei toisen kätensä availemaan sidettä käsivarreltaan samalla kun tarkkaili noitaa sivusilmällään siltä varalta, että tämä päättäisi koettaa hakemaan taikasauvaansa.

Velho viskasi siteen syrjään ja hieraisi käsivarttaan, irvistäen nähdessään Pimeyden Piirtonsa. Hän vei katseensa noitaan ja nosti jalkansa pöydälle.
"Vaikutat aika...Huolettomalta", Avery tuumasi hetken pohdittuaan eikä voinut estää pientä, toispuoleista hymyä joka kohosi huulilleen. Toinen oli aika eriskummallinen tapaus, toden totta.

Sam kuuli sauvan kolahduksen pöytää vasten ja hetken hän kuvitteli kuulevansa ne kamalat sanat. Mitään ei tapahtunut. Sam ei alkanut tanssimaan riemusta, sillä kyllä hän tarinat muisti ja Longbottomit. Averyn naurahdus tuntui täysin sopimattomalta kun katsottiimin mitä tapahtui. Toisaalta se, että Sam tiskasi ei kyllä ollut sen parempi.
"Et, mutta tuo kuvakin on otettu huonosti. Toisaalta olet ilmeisesti viettänyt jonkin aikaa ankeuttajien kanssa, joten kukaan ei näytä sen jälkeen hyvältä", Sam totesi. Hänen äänensä oli yhä hyvin tasainen ja kuulosti jopa normaalilta. Samin pää ei kuitenkaan ollut vaan hän kiljui täyttä huutoa mielessään. Hermostuksen ehkä havaitsi tärisevistä käsistä ja jaloista, mutta Sam teki parhaansa pysyäksene rauhallisena.

Avery nosti jalat pöydälle ja Sam huomasi pimeän piirronkin. Hän siirsi katseensa pois kun sydämessä tuntui puristus.
"Auttaisiko panikointi ja kiljuminen? En minä sinua vastaan edes alkaisi taistelemaan. Minähän ruokin sinut ja annoin nukkua, en minä sellaista työtä hukkaan heitä. Laskisitko jalkasi, ne eivät kuulu ruokaympyrään", Sam kysyi ja otti Averyn kahvimukin ja siirtyi pesemään sitä.

Mekaaninen liike, huuhtele, hiero mukia, huuhtele ja toista vielä kerran. Sam ripusti mukin kuivumaan muiden joukkoon ja kuivasi kätensä istuutuen sitten pöydän ääreen. Hän katsoi Averya suoraan silmiin. Jos mies tappaisi hänet siihen, hän ainakin olisi kaunis kuollessaan. Häntä lähinnä huoletti kuka sitten kertoisi hänen vanhemilleen, mihin hänet laskettaisiin. Lisäksi miten Gentlemanin kävisi? Sam siloitteli pöytäliinan ryppyjä, kuin olisi täysin normaalia olla kuolonsyöjän armoilla kun ensin oli kantanut tästä huolta useita tunteja.

Avery hymähti. Hän ei todellakaan näyttänyt enää niin hyvältä kuin olisi voinut. Ei sillä, että hän olisi välttämättä koskaan näyttänyt hyvältä. Velho tuijotti jalkojaan pitkään...Hyvin. Pitkään. Ennen kuin vastasi jokseenkin poissaolevana;
"O-lisin...Voinut tappaa sinut jo...Aikoja sitten."
Toisaalta hän oli ollut silloin vielä turvassa, mutta olihan hänellä yhä etulyöntiasemansa ja jos toinen käyttäytyisi samalla tavoin kuin tähänkin mennessä, hänellä ei varsinaisesti olisi mitään syytä tappaa tätä.
Ja jostain syystä hän piti tästä paikasta. Se oli outo ja typerän värinen ja paikan omistaja eli jonkinlaisessa satumaassa, mutta Avery jos kuka oli velho, jota kaikki hiemankin erilainen kiehtoi, syystä jota hän ei vieläkään osannut nimetä, muttei hän ennenkään ollut koettanut selitellä hetken mielijohteitaan sen paremmin itselleen kuin muillekaan.

Avery laski kiltin pojan tavoin jalkansa ja nousi ylös.
"Jos mitenkään viitsisit mennä edeltä alakertaan...V-voisin varmistaa ettet...Ettet...", hän aloitti, mutta joutui keskeyttämään lauseensa yskimispuuskansa vuoksi. Toinen kätensä hapuili taikasauvaa ja sen saatuaan hän hoputti toisen portaikkoon.
Hän oli kenties hieman vajaa joiltain osin, mutta kyllä hänkin ymmärsi, ettei mahdollista vihollista pitänyt jättää selkänsä taakse. Ehkä hän ymmärsi sen nyt hetkellisesti paremmin kuin yleensä, koska ei tahtonut palata takaisin Azkabaniin, etenkään nyt kun paikka oli vielä niin tuoreena hänen muistissaan.
"To-tosin jos...Totta puhutaan...Taidan jättää sinut henkiin. Ja sen kissanryökäleesi", Avery vastasi tietämättä itsekään mikä tuntemus kuulsi läpi hänen heikosta äänestään, "Olet kai ainoa...J-joka on koskaan pitänyt minua...Muuna kuin friikkinä..."
Mies kurtisti kulmiaan sille mitä puhui ja pisti kaiken Azkabanista vapautumisensa piikkiin samalla kun seurasi toista alakertaan, pitäen tämän taikasauvansa tähtäimessä.

Samin ilme värähti kun mies totesi, että tuo olisi helposti listinyt hänet ajat sitten. Siihen noita ei sanonut mitään, sillä tottahan se oli. Hän oli antanut miehen olla rauhassa ympäri taloa ja lopulta nukkunut samassa huoneessa ja surkeassa asennossa vieläpä.
”Niin olisit”, Sam vain totesi rauhallisella äänellä, joka hämmästytti häntä itseäänkin. Miten hän onnistui näyttämään sellaista pokerinaamaa, oli arvoitus hänellekkin. Toisaalta, hän näki edessään kuolonsyöjä Averynin ja sen, jonka hän oli eilen illalla nähnyt.

Noita hymyili kun jalat laskeutuivat pois hänen puhtaalta pöytäliinaltaan. Sam nousi kun häntä pyydettiin liikkumaan ja sipaisi olemattomat pölyhiukkaset mekoltaan.
”Haluatko vettä?” Sam kysyi lähes automaattisesti, mutta kun häntä huitoiltiin portaisiin niin kyllä hän liikkui. Kuolonsyöjän sauvakädellä oli kyllä melkoisesti sanavaltaa. Siispä Sam kulki edellä portaat alas pieneen eteiseen. Hän seisahtui ja antoi Averyn puhua rauhassa.
”En nyt tiedä pitäisikö kiittää tuosta, mutta yhdestä asiasta olen ainakin varma. Et sinä ole friikki”, Sam vain totesi lempeästi ja sipaisi sitten hiukset olkapäänsä taakse.
”Tuolla on asiakkaita ja apulaiseni. Minä katson keittiöstä onko se tuotu jo löytötavaroiden luokse”, Sam sanoi ennen kuin avasi oven. Häntä tervehti tuttu tuoksu ja epäröimättä Sam käveli yhden hyllyn luokse käyden tavarat läpi ja löytäen Averyn viitan helposti.

Hetkeäkään epäröimättä Sam palasi Averyn luokse ja ojensi viitan.
”Tarvitsetko muuta?” nainen kysyi ja veti keittiön ja eteisen yhdistävän oven kiinni.
”Ruokaa tai vastaavaa tarkoitan”, Sam täsmensi ja risti kädet yhteen eteensä, jottei mies luulisi hänen yrittävän mitään. Parempi pelata varman päälle.

Tapahtunut virhe oli toisen tekemä eikä tämä sinällään voinut syyttää häntä tästä kaikesta, vaikka hän olisi voinut kertoa toiselle totuuden, muttei ollut nähnyt siihen mitään syytä. Noita oli ollut hänelle ystävällinen eikä ollut pitänyt häntä pelottavana. Tai sitten oli, muttei ollut antanut sen estää itseään.
Hän joutuisi pitkään tämän jälkeenkin vakuuttelemaan itselleen, että oli vielä se sama, liki tunteeton kuolonsyöjä, josta oli tappamaan noin vain, sillä Sam oli jotenkin onnistunut pistämään hänet epäilemään sitä, mitä hän oli ennen pitänyt itsestäänselvyytenä.

Avery ei estänyt toista vaikka jokin järjenhiven niin käski tehdäkin. Toinen voisi helposti pettää hänen vähäisenkin luottamuksensa ja lähettää jonkun hänen kimppuunsa tai hakea jostain taikasauvansa. Sen sijaan toinen tuli takaisin hänen viittansa kanssa ja Avery otti sen vastaan.
"En", Avery vastasi hetken epäröinnin jälkeen. Toinen kyllä osasi tehdä sokeriherkkuja siinä missä niitä suolaisiakin, mutta ehkä hänen pitäisi koettaa säilyttää edes osa kuvitellusta arvokkuudestaan kieltäytymällä.

Avery kiskaisi viitan ylleen ja hupun päähänsä. Kätensä tavoitti sivuoven kahvan ja mies työnsi taikasauvansa takaisin viittansa taskuun.
"K-kiitos", velho mutisi vielä epäröiden ennen kuin astui ulos. Kesti hetken ennen kuin hän paikansi itsensä ja suuntasi vähien, varjoisten alueiden suojassa Iskunkiertokujaa kohden.

//Kiitos pelistä, tää oli kyllä viihdyttävä! Pitää ottaa joskus uusiksi //

// Kiitos itsellesi <3 Paras ensipeli pieneen hetkeen :'D//

Palautettuaan viitan sen hetkiselle omistajalleen ja kyseltyään miehen tarvetta ruuille, hän vain nyökkäsi. Olisi hän niitä pakannut, jo pelkästään kohteliaisuudesta. Lisäksi hän oli jo tunkenut miehen täyteen herkkuja ja teetä, joten eipä pieni lisä olisi hänestä enempää rikollista tehnyt. Noita tyytyi vain katsomaan, että Avery sai viitan niskaansa ja suojattua kasvonsa. Sauvan kadottua Sam tunsi selkälihastensa hieman rentoutuvan.
”Ole hyvä ja... ole varovainen”, Sam sanoi viimeiset sanat suljetulle ovelle.

Hetken ovea tuijotettuaan, Sam alkoi vapista. Hänen sydämensä kiihdytti kunnon spurttiin ja hengitys alkoi takkuilla. Sam kopeloi itsensä istumaan portaisiin, sillä hänen jalkansa hädin tuskin kantoivat. Hän oli juuri kohdannut yhden pelottavimmista kuolonsyöjistä ja selvinnyt. Hän ei tiennyt itkeäkkö vaiko nauraa, lopulta hän teki molempia ja rauhoituttuaan hän nousi, käveli asuntoonsa, siistiytyi ja palasi töihin. Se oli lopulta kuin mikä tahansa normaali päivä, mutta sen jälkeen Sam käytti harvinaisen paljon aikaa talonsa suojaamiseen ja päivän profeetan lukuun. Hän ei kertonut kenellekkään mitä oli tapahtunut. Sen päivän jälkeen, aina kun Averyn nimi pompahti jossain, Sam luki jutun peläten miehen olevan kuollut. Se oli ironista, sillä kaikesta päätellen herran sydän oli jo mädäntynyt. Silti noita elätteli toivoa parannuksesta.