Second Chance

Lauantai 16.3.1996

Leticia oli viettänyt rauhallisen löhölauantain.. Tai oli ainakin toivonut viettävänsä. Eihän hän tietenkään ollut onnistunut, koska ensinäkin hän oli mennyt lupaamaan käyvänsä shoppailemassa Alisonin kanssa. Ja samalla reissulla hän oli vielä käynyt vanhempiensa luona, mikä oli ollut ainoastaan positiivista koska siellä hän oli syönyt mahansa täyteen. Ja olihan sitä nyt mukavaa viettää aikaa perheensä parissa. Muuten olisi ollut ihan täydellistä, mutta Klaus, hänen veljensä, oli ollut Tylypahkassa. Harmillista, koska jotenkin sitä jo kaipasi niitä perheen kesken vietettyjä päiviä. Hän, Alison, Klaus ja heidän vanhempansa. Ei Hughia tai Justinia. Vain he viisi.
Mutta sitten äiti oli taas aloittanut puhumaan kuinka hänellä ei ollut miesystävää ja sitten Alison.. Oli ollut Alison ja kertonut kuinka hän oli melkein päässyt treffeille ystävänpäivänä ministeriössä työskentelevän Oliverin kanssa, mutta sitten hän oli perunut sen viime hetkellä! Leticia oli yrittänyt selittää ettei se hänen vikansa ollut ja että Alison puuttui asioihin, mutta kuunneltiinko häntä? Eipä tietenkään. Joskus hän tunsi olevansa yksi perheen äijistä eikä suinkaan sitä naisväkeä, joka juorusi ja mietti miehiä.
Vaikka kyllähän hänkin mietti. Hän vain ei viitsinyt tietyistä syistä mainita asiasta mitään. Tai eihän hän edes seurustellut tai virallisesti kai edes tapaillut ketään, joten miksi mitään mainita. Ja ainiin, se mies oli kuolonsyöjä. Se kai se suurin syy oli. Leticia menettäisi kasvonsa ja työnsä jos menisi nyt kertomaan yhtään mitään. Eikä hänen toivon mukaan koskaan tarvitsisi kertoa.

Kauppareissuilta oli lähtenyt mukaan muutamia toppeja, yksi ohut villatakki kevättä varten ja parit reisitaskuhousut. Alison oli yrittänyt saada hänet ostamaan mekkoja mutta hitot! Hänellä oli jo pari mekkoa ja ne kelpasivat hänelle ihan hyvin. Ei hän tarvinut enempää mekkoja..
Nyt kun ilta jo hämärtyi, Leticia leikki jonkinasteista prinsessaa makuuhuoneessaan ja sovitteli aiemmin päivällä ostamiaan vaatteita. Vedettyään yhden uuden mustan topin ja yhdet uudet reisitaskuhousut jalkaansa, hän katseli itseään peilistä samalla kun napsi saksien kanssa hintalappuja pois niskasta ja pöksyistä. Okei.. Täytyi sitä myöntää. Shoppailu oli ihan jees niin kauan kun sai ostaa sellaisia vaatteita, joista piti.. Ei sellaisia mistä Alison piti.

Rabastan oli suunnitellut oman viikonloppunsa suunnitelmat jo kauan ennen lauantaita. Lähinnä siksi, että kaikki se oli vaatinut pientä valmistelua ja kaikkeen siihen valmisteluun oli mennyt aikaa. Kaikki oli kuitenkin hyvin valmista lauantaihin mennessä ja mies oli enemmän kuin tyytyväinen itseensä. Ei hän ollut mitään tällaista koskaan tehnyt joten kaikki olisi voinut mennä pieleen.. ja saattoihan kaikki edelleen mennä pieleen, mutta hän uskoi ettei ilta voisi kaiken hyvän jälkeen enää pilalle mennä mitenkään.
Mies kyykistyi nostamaan liinalla peitetyn korin siitä lattialta ja vilkaistuaan itseään vielä kerran peilistä ja varmistettuaan, että hiukset olivat hyvin kaikkoontui hän huoneesta ilmestyen pian aidatulle takapihalle.

Jotenkin Raba oli ajatellut, että mikäli hän vieraili Letician luona herättäisi se vähemmän huomiota, että hän saapui takaovesta. Naisen naapurit kun olivat jotakin puolikuuroja vanhuksia joita ei ihme ja kyllä naapurissa asuvan nuoren naisen elämä paljoa kiinnostanut. Rabastan asteli ovelle, koputteli ja jäi odottamaan hetkeksi. Hän tiesi sen oven olevan auki, mutta he olivat sopineet että hän koputtelisi ensiksi ..
Mutta kun kukaan ei avannut avasi mies oven ja vilkaisi sisään. Selvästi Leticia oli kotona, koska talossa oli valot päällä, mutta silti ei voinut olla liian varovainen. Olisi ollut kamala törmätä siihen Letician siskoon tai vaikka tuon äitiin.
Reitti näytti kuitenkin olevan selvä ja mies uskaltautui lopulta sisälle asti ja sulki oven varovasti perästään.
" Leticia?", hän huhuili samalla kun asteli olohuoneen läpi keittiöön. Ei nainen alakerrassa voinut olla jos ei ollut koputteluja kuullut. Yläkertaan vievien portaiden luokse päästyään Rabastan nojasi hieman kaiteeseen ja kurkki yläkerran suuntaan.

Äkkiä Leticia kuuli huhuilua alakerrasta ja käännähti oven suuntaan. No.. Kai hänen pitäisi sitten tottua siihen että Rabastan tosiaan tulisi vierailulle äkkiä ja yllättäen. Tosin ei Leticia ollut osannut odottaa että tuo enää sinä päivänä tulisi. Oli kuitenkin jo aika myöhä, vaikka eihän se ketään haitannut.
Leticia nappasi sakset yöpöydältä ja napsaisi yllään olevan topin hintalapun pois ennen kuin heitti äkkiä vaatteet kaappiinsa saksineen ja hintalappuineen päivineen. Sitten hän vilkaisi vielä nopeasti peiliin, hymähti omalle typeryydelleen ja hipsi sitten käytävään.
"Hei Rabastan," hän tervehti huomatessaan miehen siinä portaiden alapäässä eikä viitsinyt alkaa nalkuttamaan kuinka tuo oli taas sisällä ilman koputtelua! Tai no.. Saattoihan olla että tuo oli koputtanut ja hän ei vain ollut kuullut sitä. Rabastan oli kuitenkin kuluneella viikolla käynyt kerran iltakahvilla ja oikein mallikelpoisesti koputellut silloin..
"Mitä sä tähän aikaan? Kahviako kärkkymässä?" Leticia kysyi naurahtaen ja lähti sitten laskeutumaan portaita alakertaan.
"Aika myöhäinen ajankohta kahville mutta äkkiäkös minä sen keitän," hän ehdotti alas päästyään eikä osannut yhtään arvata ettei tänä iltana kyllä mitään kahvia juotu. Mikä oli sinänsä hyvä, koska vaikka Leticia jonkinasteinen kahvinarkomaani olikin, liian myöhään juotuna se kyllä pilasi hänen yöunensa.

Leticialla ei kauaa mennyt kun tuo jo ilmestyi sinne portaiden toiseen päähään ja mies tervehti tuota takaisin.
" No en oikeastaan..", Rabastan vastasi Letician kysellessä oliko hän tullut taas kahvittelemaan, " joten ei tarvitse laittaa kahvia tänään. Oikeastaan parempi jos et menisi keittiöön nyt ollenkaan". Raba kiiruhtikin siihen Letician ja keittiön väliin ja hymyili hieman. Eihän yllätyksiä saanut nähdä etukäteen ja jos Leticia hengailisi keittiössä kaikki voisi paljastua tuolle.
" Jos sä vaikka.. menet jatkamaan sitä mitä teitkään siellä yläkerrassa ja mä tulen ilmottlemaan kun voit tulla paikalle", hän ehdotti ja ohjasti jo naista takaisin portaisiin.

Kun mies oli varma, ettei Leticia olisi kurkkimassa missään saattoi hän kiiruhtaa takaisin olohuoneeseen ja kiskaisi sen liinan korin päältä. Sen liinan hän levitti nopeasti takan eteen ja jopa varmisti ettei se jäisi kamalan ryttyiseksi ennen kuin laski mukanaan tuoman korin sille. Korista hän nosti ensin varovasti kaksi lasia ja pullon ja saatuaan ne käsistään laittoi hän mukanaan tuomat eväätkin esille. Ei mitään kovin ihmeellistä. Jotakin viinirypäleitä, leipää ja juustoa. Tietysti myös jälkiruokaa jonka mies oli oikein taitavasti käynyt ostamassa. Eihän hän osannut kokata.. saati leipoa mitään.
Rabastan loihti vielä takkaan tulen joka ei kuitenkaan ollut mitään kovin lämmittävää tulta. Eihän enää talvi ollut, mutta tulta olisi kiva katsella.
Varmistettuaan vielä, että kaikki näytti hyvältä suuntasi hän takaisin portaiden luokse ja kutsui Letician paikalle.
" Ajattelin, että .. nää voisi olla niin kuin.. toiset treffit", Rabastan selvensi kun Leticia ilmestyi taas näkyviin ja ojensi kättään tuolle.
" Teille onkin siis varattu paikka tuolta olohuoneen puolelta joten sallinette minun saattaa teidät.. ja liittyä seuraan"

Mutta Leticia ei tosiaan koskaan päässyt edes lähelle keittiötään saatika rappuja alas, kun Rabastan jo pysäytti hänet. Naisen kasvoille nousi kysyvä ilme tuon puhuessa ja hätistäessä häntä takaisin yläkertaan.
"Ei mulla mitään.." hän aloitti selittääkseen ettei hänellä ollut mitään jäänyt kesken, mutta Rabastanilla oli ilmeisesti jotain mielessä koska ei tuo kuunnellut hänen vastaväitteitään vaan käänsi hänet palaamaan yläkertaan.
"No hyvä on sitten.." hän naurahti hieman häkeltyneenä ja kapusi sitten takaisin ylös vilkaisten vielä kummissaan Rabastania, joka selvästi odotti että hän todella jäisi sinne huoneeseensa. Pöh! Mennään sitten ja siivotaan vaikka ne rojut, jotka hän heitti vaatekaappiinsa ennen kuin oli yrittänyt alakerran valloitusta.

Letician ei kuitenkaan kovin kauaa tarvinut odotella. Hän sai juuri sopivasti kaivettua ne roskat ja sakset kaapistaan sekä viikattua uudet vaatteensa ennen kuin kuuli taas Rabastanin alakerrasta.
Leticia laskeutui portaat uudemman kerran alas eikä hänen hoksottimensa toimineet niin paljoa että hän olisi osannut arvata mitä Rabastan oli alakerrassa puuhaillut. Tuon selventäessä ja ojentaessa kättään hänelle, häneltä pääsi hyväntahtoinen ja yllättynyt naurahdus samalla kun hän tarttui tuon ojennettuun käteen. Hänestä Rabastan puhui nyt hieman oudosti teititellessään häntä mutta tyytyi hymyilemään tuolle sellaisella jännällä ilmeellä. Sellaisella joka melkein kysyi mitä hittoa muttei kuitenkaan.
"Okei.. No katsellaan," hän vastasi pienen virneen kera ja seurasi Rabastania sitten olkkariinsa.

"Ei herraisä," Leticia henkäisi naurahtaen hänen viimein nähtyä mitä pirua tuo mies oli hänen alakerrassaan tehnyt! Tuo oli järjestänyt piknikin hänen olkkariinsa!
Leticia käveli korvasta korvaan-hymy naamallaan katsomaan lähemmäs. Takkatulta, viiniä, juustoja.. Rabastan oli kyllä nyt ylittänyt itsensä. Tavallaan Leticia ei ollut edes osannut odottaa mitään "toisia treffejä", koska edellisistä oli jo kuukausi aikaa ja jotenkin sitä oli vain ajatellut että tämä jatkuisi vain.. kahvittelulla ja epäluuloisilla turinoilla. Mutta ehkei sittenkään.
"Tää on kyllä ihana yllätys," hän myönsi naurahtaen, "ehkä sä voit sitten.. liittyä seuraan." Hän virnisti hieman.

Rabastan saattoi Letician sinne olohuoneen puolelle ja pysähtyi ovelle jotta nainen saisi rauhassa katsella tuota niin upeasti laitettua kattausta eikä mies voinut kuin hymyillä tyytyväisenä kuullessaan naisen sanat.
No ainakin tämä oli siis tullut yllätyksenä kun sellaiseksi se oli tarkoitettukin.
" Tietystihän mun nyt jotain piti keksiä vaikka ei siinä kahvin juomisessakaan mitään vikaa ole, mutta ajattelin.. että ehkä jotain muuta välillä", Rabastan sanoi johdattaessaan Letician istumaan ja hän sai kuin saikin luvan liittyä seuraan.
" Ja kun ei kauheasti voi tuolla ulkona missään olla niin ajattelin tämänkin käyvän", hän jatkoi istuessaan itsekkin alas.

Mies kurkotti sen viinipullon itselleen ja ryhtyi availemaan sitä. Ei hän ollut koskaan ennen käynyt piknikillä edes ulkona joten parempikin kai, että tämä homma hoidettiin nyt sisällä ilman, että oli muita toljottamassa. Muutenkin tuntui kamalalta istua jossain puistossa jossa olisi muitakin pitämässä hauskaa...
Kaadettuaan viiniä kummankin lasiin ojensi hän toisen niistä Leticialle ja käänsi sitten hetkeksi katseensa takkaan.
" Mä en ole koskaan ennen ollut piknikillä", mies tunnusti kääntäessään katseensa taas Leticiaan eikä uskonut asian tulevan kovinkaan yllätyksenä. Varmasti Leticia kuvitteli jotain sen suuntaista, että häntä oli koulutettu tappamaan siitä asti kun hän oli oppinut puhumaan ja kävelemään eikä hän olisi koskaan tehnyt mitään .. no normaaleja asioita. Olihan se osittain totta ja niinhän hän halusikin ihmisten luulevan.. eihän hän muuten olisi kovin uskottava kuolonsyöjä ollut. Se nyt ei kuitenkaan ollut ihan koko totuus. Aika normaalia elämäähän hän oli elänyt siihen asti kunnes oli omasta tahdostaan Voldemortin joukkoihin liittynyt.
" ... mun vanhemmat suosi ennemmin sellasia hienoja illallisia jossa oli pakko käyttäytyä asiallisesti ja istua selkä suorana. Hyvin tylsää"

Letician hymy oli taas tainnut jäädä kestohymyksi, koska hän ei vain saanut sitä pois naamaltaan vaikka olisi yrittänytkin. Tosin ei hänen tarvinut edes yrittää sitä, koska hymy sopi vallan hyvin tähän tilanteeseen. Rabastanin puhuessa kahvinjuomiesta ja siitä kuinka tämä olisi mukavaa vaihtelua, hymy pyrki vain suurenemaan vaikkei se ollutkaan enää mahdollista.
"Tämä käy oikein hyvin," Leticia vastasi ja istui sitten myöskin siihen viltille. Jotenkin samantien kun hän oli nähnyt tämän kaiken, kaikki epäluulot olivat taas hävinneet. Ihan niinkuin silloin ystävänpäivänä. Jännä miten Rabastanilla ja tuon puheilla ja tekemisillä oli sellainen vaikutus, vaikka Leticialla olikin kaikki syyt olla epäluuloinen. Noh, ehkei hänen tarvinut tänään olla epäluuloinen. Ehkä hän saattoi vain nauttia illasta ja seurasta ja hyvästä viinistä ja herkuista.

Leticia katseli hetken kuinka Rabastan keskittyi availemaan sitä viinipulloa ja siirsi sitten katseensa taas muihin herkkuihin. Rabastan kyllä osasi asiansa, se täytyi myöntää. Ja tuo varmaan tiesikin hänestä enemmän kuin nainen itse uskoi, koska olihan tuo tosiaan tuonut ensitreffeillä hänelle liljojakin. Eikä hän ollut kertonut sitä. No, kummallakin oli lähteensä, josta saada tietoa toisesta..
Leticia otti viinilasin vastaan ja turha ehkä sanoa että nainen oli edelleen yhtä hymyä. Miehen alkaessa selittämään olemattomista piknik-reissuistaan, Leticia ei tosiaan ollut kovinkaan yllättynyt. Ei hän olisi ikinä osannut kuvitella Lestrangeja joillain perhepiknikeillä. Ei, vaikka nuo eivät olisikaan kuuluisia tappamisesta ja kiduttamisesta. Se perhe vaan oli, tai ainakin luuli olevansa, niin arvovaltainen että tuskin nuo likaisivat vaatteitaan makoilemalla jossain ruohikolla.
Ja kuten hän oli arvellutkin, Rabastan selitti samat asiat mitä hän oli vähän ajatellutkin. Illalliskutsuja ja sellaisia..
"Ei mekään liiemmin piknikeillä käyty," Leticia vastasi laskien katseensa hetkeksi lasiinsa, "ehkä kerran joskus.. mutta silloinkin mummon kanssa. Ja vain minä, Alison ja Klaus. Meidän perhe taas suosii enemmän grillijuhlia takapihalla." Leticia naurahti ja joi hieman viinistään, joka maistui hyvältä.
"En mä ollut edes ajatellut mitään vähänkään hienompia bileitä ennen kuin menin ministeriöön töihin," hän lisäsi, "siellä sitä on kaiken maailman illanistujaisia missä pitää istua kuuntelemassa vanhojen kääkköjen jotain poliittisia kantoja joissa ole mitään järkeä. Vaan koska siten saa näkyvyyttä ja.. voi edetä uralla ehkä joskus." Sitten Leticia vasta tajusi puhuvansa töistä ja he olivat tosiaan sopineet ettei niistä puhuttaisi. Tosin eihän hän nyt puhunut työasioista vaan tylsistä pippaloista.. Jotka ehkä olivat jotain samantapaista mistä Rabastankin puhui.
"Olisin varmaan kuollut tylsyyteen jos olisin joutunut pienenä semmoisiin 'bileisiin'," hän naurahti.

Rabastan kuunteli miten Leticiakaan ei ollut viettänyt lapsuuttaan puistoissa istumassa viltillä ja syömässä. Grillijuhlat kuitenkin kuulostivat myös ihan hauskoilta.. tuskin niissäkään niin vakava meininki oli kuin heidän illallisillaan.
"Kuulostaa hienolta ", Rabastan sanoi ja laski lasinsa siihen eteensä kun nappasi pari viinirypälettä itselleen. Lettyn siirtyessä kertomaan ministeriön omista kesteistä vilkaisi hän hieman naisen suuntaan mitään kuitenkaan sanomatta vaikka mietti heti miten vaarallisella alueella taas liikuttiin. Helposti tuosta viattomasta illanistujaisista keskustelu saattaisi lähteä ihan toiseen suuntaan.
Rabastan kuitenkin tyytyi vain hymyilemään ja nakkaamaan toisenkin niistä viinirypäleistä suuhunsa.
" Varmasti. Olihan niissä hyvin tuskallista istua.. ei sellasissa näin vanhempanakaan jaksaisi istuskella", hän sanoi ja jätti kertomatta kuitenkin sen, että ei nykyään käynyt vanhempiensa luona kummemmin. Ei sitä ollut aikaa istua syömässä koko perheen voimin ja kuka heistä edes halusi sellaista? Sekä hän, että Rodolphus olisivat varmasti mieluummin syömättä kokonaan kuin raahautuisivat saman pöydän ääreen isän kanssa.

Mies kurkotti taas pari uutta viinirypäletta itselleen, mutta tällä kertaa hän puraisi siitä vain puolet jotta saisi napattua siemenet sisältä pois. Ne kun maistuivat ihan hirveltä jos sattui purasemaan viinirypälettä niiden kohdalta.
Oli oikeastaan hyvin vaikea keksiä mitään mistä puhua ilman, että jomman kumman työt tulisivat esiin jotenkin. Jos hän kyselisi nyt Letician perheestä voisi tuo epäillä hänen haluavan vain tietää jotakin sellaista josta olisi hyötyä Voldemortille. Jos hän taas kyselisi miten tuo viikko oli mennyt.. no töitä tehden varmaan ja kaikki kääntyisi taas työhön.
Ja miksi Leticia kyselisi mitään hänen perheestään kun tuo tiesi jo kaiken.. kiitos niiden ministeriön papereiden ja päivän profeetan ,jotka lavertelivat kaiken.
" .. nä on tosi hyviä.. maista", hän lopulta sanoi ja ojensi Leticiaa kohden yhtä niistä viinirypäleistä joista oli siemenet poistanut.

Leticia nyökkäili hieman. Olihan grillijuhlissa puolensa tietysti ja yleensä niissä olikin ihan mukavaa. Jossain vaiheessa hänen isänsä oli kiusannut Justinia, Alisonin miestä, mutta kyllästynyt sitten kun oli todennut tuon ihan kelpomieheksi. Mutta siitä nyt oli aikaa ja nykyään grillijuhlat menivät lähinnä Mungosta keskustellessa. Isä kun oli paikan rahastonhoitaja, Justin parantaja ja Alison vielä hoitajana siellä. Joten yleensä se meni siihen että hän jutteli Klausin ja Hughin kanssa tai sitten kuunteli äidin kysymyksiä siitä miksei hänellä ollut miesystävää.
Leticia kumartui ottamaan pari juuston palasta ja maisteli niitä samalla kun Rabastan pohti miten kamalaa niissä hienostobileissä oli istuskella. Hän hymähti hieman vastaukseksi.
"No onhan ne vähän kankeita," hän naurahti, "ja sitten kaikki juovat liikaa ja sitten aletaankin juoruilla kuka kenenkin asioista."

Tämän keskustelun jälkeen heidän välilleen laskeutui hiljaisuus ja Leticia unohtui katselemaan niitä Rabastanin loihtimia liekkejä samalla kun mutusti sitä juustoa. Äkkiä Rabastan kuitenkin rikkoi hiljaisuuden ojentamalla hänelle viinirypälettä. Leticia nauahti hieman ja otti sen sitten hymyillen vastaan. Hän oli aluksi meinannut napata sen hampaillaan muttei sitten kuitenkaan. Niinpä hän tyytyi ottamaan sen sormillaan ja heitti suuhunsa.
"Mä luulin pienenä että jos syö viinirypäleitä siemenineen niin mahaan kasvaa rypälepuu," hän paljasti naurahtaen, "sit mun sisko, Alison, niin se sanoi että niin käy yhtä varmasti kun jos syön porkkanan niin massa alkaa kasvamaan porkkanoita. En syönyt porkkanoita pitkään aikaan kun en tiennyt oliko se tosissaan vai ei."

Rabastan nyppi sen seuraavankin viinirypäleen siemenistä ennen kuin uskalsi syödä sen. Siemeniä olisi varmasti ihan kiva pino siinä tätä menoa.
Letician muistellessa lapsuuttaan käänsi mies katseensa tuohon kesken sen viinirypäleen mutustelun ja naurahti hieman.
" Tiedätkö.. niin minäkin", hän sanoi samalla kun hymyillen söi seuraavankin viinirypäleen suihinsa.
" Mutta Rodolphus vain totesi asian todella olevan niin ja kehotti olemaan syömättä mitään muitakaan siemeniä tai pian mulla olisi mahassani puutarha, joka tuhoaisi mut sisältä käsin". Rabastan ei voinut olla hymyilemättä muistolle vaikka se sillon pienenä oli ollut ihan hirveää ja saanut hänet monesti ongelmiin. Vanhempien mielestä kun ei ollut yhtään hienoa, että hän närppi jokaisesta hedelmästä aina siemenet lautasen reunalle ennen kuin saattoi syödä mitään.
" ... taisin kai vasta Tylypahkassa tajuta sen vaan kiusanneen mua kun kaverit ihmetteli mun käytöstäni", hän selitti ja saatuaan kätensä tyhjäksi viinirypäleistä tarttui taas viinilasiinsa ja otti mukavamman asennon.

Ehkä sitä kuitenkin saattoi perheistä puhua ilman, että juttu kävisi vaivaantuneeksi. Olihan se tähänkin asti sujunut vaikka he kyllä lähinnä puhuivat menneistä. Tylypahkasta.. se varmaan olisi aika turvallinen aihe?
" Onko teitä muita luihuisia?", Rabastan kysyi hetken mietittyään olisiko sitä kovin sopiva kysellä, mutta kun hän ei keksinyt mitään syytä miksi ei oli hän sen tehnyt. Hän tiesi Letician siskon olleen aikoinaan rohkelikko koska oli tuon kanssa samaan aikaa koulua käynyt, mutta nainen ei ollut vahingossakaan mennyt mainitsemaan missä tuvassa tuon veli oli tai jotakin vanhemmistaan.

Leticia yllättyi ja ei yllättynyt samaan aikaan Rabastanin kertoessa itsekin luulleensa niistä rypäleistä ihan samaa asiaa ja nainen meinasi tukehtua kyseiseen rypäleeseen tuon kertoessa Rodolphuksen kepposesta!
"No.. Mä en sentään noin pitkälle mennyt!" hän nauroi, "mä vaan luovuin niistä porkkanoista." Leticiakin joi viinistään ja tutki sitten eväitä tarkemmin napaten sitten taas muutaman pienen juustonpalasen siitä.
Rabastanin kysyttyä hänen sukunsa luihuisuudesta, Leticia kohautti hartioitaan naurahtaen.
"Eipä juuri," hän vastasi, "tai siis on mulla joku.. joku kaukanen sukulainen joka on luihuinen mutta en mä edes tiedä onko se hengissä enää. Voisin melkee kutsua itteäni meidän suvun ainooks luihuiseks." Hän hymyili hieman ja vilkaisi Rabastania heittäen taas yhden juuston suuhunsa.
"Alisonin sä nyt tiedätkin että se oli rohkelikossa," hän jatkoi, "mun veli Klaus taas oli meidän väliinputoaja ja se lajiteltiin korpinkynteen. Äiti oli Alisonin tapaan rohkelikko ja isä korpinkynsi.. En sitten tiedä mistä se lajitteluhattu repäsi sen että mut heitettiin luihuiseen." Hän naurahti uudemman kerran.
"Mikäs sun sukus tilanne on?" hän kysyi puolestaan, "vai oletteko te kaikki niin luihuisia kuin huhut kertoo?"

Rabastan kuunteli Leticialta saamaansa vastausa ja nyökytteli vain hieman samalla kun repi itselleen palan leipää ja valitsi sopivaa juustoa.
" Tai sitten sun vanhempas vain keksi tän kaukaisen sukulaisen, ettei sulla olis niin huono mieli siitä, että päädyit luihuiseen..", Rabastan ehdotti haukatessaan leivästä palasen ja kohotti katseensa Leticiaan.
" ainakin oletan, että se ei ollut mikään iloinen juttu", mies jatkoi saatuaan suunsa tyhjäksi. Miksi kukaan jonka perheestä kukaan muu ei ollut luihuinen olisi iloinen siitä, että päätyi tupaan jonka maine oli sellainen kuin oli. Tai ehkä näitäkin erikoisia lapsia oli.. Will oli varmasti yksi niistä.
" Ei yhtäkään puuskupuhia?", Rabastan kysyi naurahtaen ja nappasi leivän päälle lisää tuota samaa juustoa jota aiemmin oli ottanut. Se kun oli ihme kyllä oikein hyvää.

Letician kysyessä hänen suvustaan laski Rabastan leipäpalan hetkeksi alas ja hymyili hieman naiselle.
" Tietysti ollaan", hän vastasi vaikka asia ehkä olisi niin. Niin pitkälle kuin hän sukuaan tunsi he olivat luihuisia, mutta sukunsa tuntien.. siellä jossain saattoi hyvinkin olla joku puuskupuh tai rohkelikko josta vaiettiin. Vain koska se olisi häpeäksi kaikelle.
" Paitsi tietysti ne onnettomat ,jotka ei koskaan edes mene Tylypahkaan. Mä olen joskus hieman miettinyt sitä, että jos vanhemmat jo hiemankin epäilee ettei niiden muksu oo päätymässä luihuiseen sille hankitaan paikka jostain toisesta taikakoulusta.. ja yleensä se on Durmstrang. Sillähän sitä kehtaa sitten sukujuhlissa kehuskella"

"Nii, voi olla," Leticia naurahti Rabastanin vihjaillessa kaukaisen sukulaisen olevan vain keksittyä. Hän ei itseasiassa edes yllättyisi vaikka kuulisikin kaiken olleen vain huhupuhetta. Kai hänkin olisi niin tehnyt jos hänen lapsensa olisi ollut ensimmäinen sukuun syntynyt luihuinen..
"No.. Eipä se ollut iloinen asia," Leticia vastasi hymyillen ja laski katseensa viinilasiinsa, "sitä.. lähinnä mietti että mikä mussa on vikana kun en ollu rohkelikko niinku Alison tai korpinkynsi niinku.. iskä.." Hän joi viinistään ja siirsi sitten naurahtaen katseensa Rabastaniin.
"Mutta sitten sitä totesi ekan vuoden aikana että se hattu oli ihan oikeessa," hän myönsi, "ja tuli todettua että kyllä luihuinen aina kaikki muut voittaa. Johan sitä piti puolustaa Alisoniakin vastaan! Jo periaatteesta kun eihän sisko voi olla oikeassa.."
Rabastanin kysymys puuskupuheista sai Letician hetkeksi miettimään ja sitten nainen pudisti päätään mietteliäänä.
"En oikeastaan tiedä," hän sanoi, "tai siis ei mun ikäryhmässä ainakaan.. En sitten tiedä taas mistään muista sukulaisista. Yleensä kun tuvista joskus puhuttiin niin kyseltiin mitä me Alisonin kanssa ollaan.." Hän muisti edelleen ne kamalat keskustelut suvun kanssa siitä kuinka hän oli luihuinen. Ja voi sitä kirjeiden määrää kun se selvisi suvulle.. Hän ei kai koskaan ole saanut yhtä paljon kirjeitä viikon aikana.

Leticia hymyili vain Rabastanin selittäessä omasta suvustaan eikä oikeastaan yllättynyt kuullessaan noiden lähettelevän lapsiaan Durmstrangiinkin pelkän luulotaudin takia. Hänen lapsensa ei kyllä ikinä lähtisi Durmstrangiin vaikka tuo olisi maailman.. puuskupuhmaisin lapsi. Saisi luvan mennä Tylypahkaan. Tosin onneksi hän ei tulisi hankkimaan lapsia ihan heti jos koskaan, joten tätä ongelmaa ei ollut. Hugh sen sijaan saattaisi päätyäkin puuskupuhiin isänsä takia, muttei se hänen maailmaansa kaataisi. Ei todellakaan.
"Durmstrangissa taitaa olla turhan kylmä mun makuuni," Leticia naurahti, "muistan Tylypahkan.." hän vaikeni äkisti ja hukutti vaikenemisensa viinilasiinsa.
".. kolmovelhoturnajaisissa kun Durmstrangilaisilla oli kaikilla turkikset ja vaikka mitä," hän jatkoi ja kirosi mielessään sitä mihin keskustelu oli äkkiä päätynyt.
"Mä tykkään enempi lämpösestä," hän sanoi naurahtaen kepeästi kuin ei olisi mistään typerästä mennyt puhumaankaan, "voisin vain viettää kaikki päivät rannalla aurinkoa ottamassa jos asuisin jossain lämpösessä eikä olisi töitä."

Olisi sitä hän itsekkin varmasti hieman ihmetellyt jos en olisi päätynyt luihuiseen aikoinaan. Joillekkin se vaan tuntui olevan niin paljon suurempi juttu mihin tupaan joutui. Hänen kohdallaan se nyt vain oli ollut hyvin tärkeää juuri suvun takia.
" No onneksi sillä asialla ei niin paljoa väliä ole enää aikuisena..", Rabastan sanoi ja joi hieman viiniä lasistaan. Vaikka olihan sillä. Melkein samalla tavalla hän ainakin arvosteli ihmisiä sen perusteella missä tuvassa nuo olivat olleet niin kuin arvosteli verenperimänkin suhteen.

Rabastan kuunteli Letician mielipiteitä Durmstrangista samalla kun siemaili omaa viiniään lasista joka tyhjeni ihan mukavaan tahtiin siinä ihan huomaamatta.
" Se on varmasti kylmä paikka ihan muutenkin kuin.. ilmaston suhteen", mies myönsi ja siirtyi hänkin mielellään seuraavaan aiheeseen. Ehkä pahamaineinen velhokoulu ollut ihan se parhain puheenaihe.
" Minä en!", Rabastan sanoi heti puheen kääntyessä lämpimiin paikkoihin ja rantoihin. Hän inhosi molempia ihan yhtä paljon. Kesät olivat pelkkää tuskaa ja rannoilla hän ei viihtynyt sitten yhtään.
" En pidä uimisesta enkä itseni kärventämisestä auringossa joten rannat ja kesät on jotain hyvin kamalaa". Rabastan oli jo mainitsemassa siitä miten oli joutunut ties miten usein nuorempana viettämään kesät Ranskassa ja sen rannoilla, mutta piditi suunsa kuitenkin kiinni. Vaikka hän miten kovasti Leticiaan omasta mielestään luottikin.. ei hän sielti tiennyt kannattaisiko mitään tuollaista mainita. Muutenkin hän pitäisi mieluusti perhettään koskevat jutut omana tietonaan jos niistä vain mitenkään voisi olla hyötyä ministeriölle tai killalle.

Leticia ei voinut kuin nauraa Rabastanin selvittäessä kuinka oli itse täysin erilainen ihminen kuin hän! Tuo kertoi inhoavansa auringonottoa eikä pitänyt kesästäkään! Leticia tönäisikin tuota leikkisästi hieman olkapäähän.
"Et voi olla tosissasi!" nainen nauroi, "kuka nyt ei kesästä pitäisi!" Hän joi viinistään samalla kun hieman rauhoittui naursekelustaan ja jäi sitten vielä huvittuneena hymyilemään. Sitten hän lopulta huokaisi syvään.
"Mä antasin mitä vaan jos pääsisin johkuun.. Vaikka Kreikkaan lomalle," hän sanoi, "siitä on miljoona vuotta kun viimeksi kävin reissussa ja silloinkin perheen kanssa joten voit uskoa ettei mitään kovin hieno elämys." Hän naurahti ja otti sitten itsekin hieman sitä leipää.
"Jos sä saisit matkustaa mihinkä vaan ilman mitään rajotteita niin mihin sä lähtisit?" hän kysyi ja nosti katseensa siitä leivästä Rabastaniin, "siis ihan vaan vaikka lomamielessä."

[Lyhyt :'D]

Rabastan naurahti hänkin hieman saadessaan tönäisyn osakseen ja nyökytteli vain kovasti.
" En oo koskaan ymmärtäny miten jotkut voi koko päivänkin maata siellä rannoilla", mies sanoi ja täytti lasinsa uudelleen. Vilkaistuan Letician lasia kaatoi hän naisellekkin hieman lisää. Viini ainakin pitäisi saada juotua jos ei muuta. Se oli liian arvokasta tuhlattavaksi,

" Ihan mihin tahansa..", Rabastan käänsi katseensa kysymyksen myötä takkaan ja joutui ihan oikeasti miettimään. Ei hänellä toisaalta edes ollut mitään matkustelu haaveita. Hän viihtyi hyvin täällä eikä kaivannut ulkomaille sen kummemmin. Varmaan jo senkin takia, että hänellä oli niin paljon tekemistä täällä ja heille ei suotu lomia.
" Jonnekkin kylmään paikkaan ehkä sitten", mies viimein sanoi ja laski taas hetkeksi lasin kädestään jotta saattoi poistella niitä siemeniä viinirypäleistä.
" Norjaan ehkä? Siellä kai on aika kylmä..", hän pohti katse viinirypäleessä. Se nyt oli ollut ensinmäinen paikka joka hänelle oli tullut mieleen ja jossa hän tiesi olevan kylmä ainakin joskus.
" Mutta tärkeämpää olis kai se seura missä matkais. Hyvässä seurassa sitä varmasti voisi itsekkin viihtyä jossakin.. kreikassa", hän sanoi ja vilkaisi hymyillen Leticiaan.
" Miksi sä et muka töiltäsi vapaata saisi?", Rabastan äkkiä kysyi vaikka liikuttiin taas sellaisessa aiheessa josta olisi pitänyt vain olla hiljaa.
" Et sä nyt varmaan ministeriön ainoa syyttäjä ole?"

Leticia hymähti hieman ja tyhjensi lasinsa Rabastanin epäillessä miten kukaan jaksaisi maata rannoilla, muttei viitsinyt enää kommentoida asiaan mitään enää. Turhaahan siitä oli keskustella, jos Rabastan kerran vihasi aurinkoa ja hän rakasti sitä. Ja tuskin tuon päätä saataisiin kääntymään, joten Leticia tyytyi vain kiittämään lasinsa täyttämisestä.

Leticiakin otti jo hieman paremman asennon siinä viltillä juoden samalla viinistään kuunnellessaan mitä Rabastanilla oli kerrottavanaan.
"Tietysti," Leticia naurahti Rabastanin kerrottua jostain kylmästä paikasta ja ilmoitettua haluavansa vaikka Norjaan. Hän ei tiennyt mitä jonkun pitäisi tehdä saadakseen hänet lähtemään jonnekin niin kylmään paikkaan ja.. vielä kutsuen sitä lomaksi! Hän mieluummin istuisi työpaikallaan vuoden ilman lomaa kuin lähtisi jonnekin maahan vain jäädyttääkseen itsensä vapaaehtoisesti.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa tähän mitään kun Rabastan jo mainitsi hyvin flirttailevaan sävyyn jotain matkaseuralaisesta ja Kreikasta. Leticiankin kasvoille nousi pieni hymy mutta hän laski silti katseensa takaisin viinilasiinsa.
Ja Rabastanin seuraava kysymys liikahti tosiaan aika vaaralliselle alueelle, mutta Leticia ei jaksanut välittää siitä. (Mitä hän olikaan ajatellut siitä kuinka hän tiesi ettei voinut luottaa tuohon vielä täysin mutta unohti kaiken varovaisuuden aina tuon läsnäollessa?)
"En sanonut etten saisi töistä vapaata," hän vastasi nostaen taas katseensa Rabastaniin, "kyllä minä saisin mutta ei matkoille tule silti lähdettyä.." Hän naurahti hieman ja pudisti sitten hieman huvittuneena päätään.
"Ei ole tällä hetkellä sellaista ihmistä kenen kanssa viitsisi reissuun lähteä," hän lisäsi, "lähinnä koska perheen kanssa ei enää viitsi. Alisonkin shoppailee liikaa.."

" Kai sitä voi ihan yksinkin lähteä.. ainakin saa tehdä lomallaan silloin ihan mitä itse haluaa eikä tarvitse ottaa muiden mielipiteitä huomioon", Rabastan sanoi ja mutusteli ne viinirypäleensä.
" Silloin voisi mennä vaikka Egyptiin jollekkin.. seikkailu lomalle. Voisi etsiytyä johonkin aarrekammioihin ja taistella muumioiden kanssa", Rabastan selitti aivan kuin tällainen muka olisi ollut mahdollistakin. Tai miksi ei voisi ollakkin.
" Sellaisella reissulla voisi ihan viihtyäkkin. Tiedä mitä kaikkea sitä löytäisi kotiin tuotavaksi sieltä.. oman lemmikki muumion vaikkapa". Rabastan karisteli kaikki siemenet kämmeneltään siihen samaan pinoon muiden kanssa ja tarttui taas viinilasiinsa.

Hetken Rabastan keskittyi vain katselemaan sitä tulta takassa ja kun juustoja ja viinirypäleitä siinä oli jo naposteltu nappasi mies sen yhden rasian siitä kaikkien muiden ruokien joukosta.
" En mä tienny mistä sä pidät. Sä et viimeksi tilannu ollenkaa jälkiruokaa joten kyselin hieman mitä kannattaisi ottaa ja ne suositteli tätä..", Raba sanoi samalla kun avasi kannen jälkriruuan päältä ja paljasti sen sisällön Leticialle. Tiramisuahan siellä oli. Kaupassa olivat olleet sitä mieltä, että sillä jos millä saisi naisen kuin naisen ilahtumaan.
Rabastan etsi vielä lusikan sieltä korista ennen kuin upotti sen tiramisuun ja ojensi sitten lusikallista Leticialle hymyillen.

Leticia nyökkäili mietteliäänä ja naurahti hieman. Tokihan sitä voisi lähteä yksinkin, muttei hän sentään niin erakko ollut että yksin tykkäsi reissailla. Se olisi varmaan aluksi ihan mukavaa mutta sitten sitä tylsistyisi parin päivän päästä.. Ja hän halusi pystyä puhumaan jonkun kanssa niistä lomajutuista eikä vain vastaamaan kysyttäessä. Sitäpaitsi ne lomat piti kokea jonkun kanssa. Vaikka sitten Alisonin ja tuon shoppailuhimon.
Rabastanin innostuttua selittämään muumioista, Leticia kuunteli tuon selitystä ja mielessään totesi että tu oli kuin pikkupoika! Innostui pienistä asioista.. Ja ei muka halunnut mihinkään mutta kuitenkin Egyptiin seikkailemaan! Lemmikkimuumioita..
"No mä eksyisin sinne aarrekammioihin ja muuttuisin itse muumioksi," Leticia nauroi.

Leticia mutusti sitä leivän palaansa vielä kun Rabastan alkoi kaivella eväitä ja aukoi pian jotain rasiaa selittäen samalla. Letician mielenkiinto heräsi tuon niin tehdessä ja pian nainen naurahtikin ilahtuneena saatuaan selville rasian sisällön. Ei hän ensimmäisenä ollut tiramisua odottanut, mutta oli kyllä ihan ilahtunut tästä jälkiruuasta.
"Vai suositteli," nainen naurahti hymyillen ja miehen ojentaessa hänelle yhtä lusikallista, tuo hymähti hieman harkitsevaisesti. Sitten hän kuitenkin kumartui lipaisemaan tiramisun lusikasta. Okei.. Olihan Rabastan ehdottomasti ylittänyt itsensä. Nyt lähestyttiin taas uhkaavasti sitä rajaa, jolloin Leticia alkaisi ajattelemaan ettei tuo varmasti ollut koskaan tehnyt mitään pahaa ja oikeasti tuo oli ihan mukava ja kiva ihminen. Kaikki vaan luulivat tuon olevan.. sitä mitä media väitti. Ja vaikka Leticia tiesi tämän kaiken sisimmässään, ei hän sitä taas viitsinyt uskoa.
"Hyvää," hän sanoi hymyillen ja pyyhkäisi huulenpieliään sormenpäillään. Hän lipaisi tiramisut sormestaan ja tarttui sitten viinilasiinsa.
"Suosittelut osuivat kyllä oikeaan," hän hymyili juoden tilkan viinistään. Viinkin oli hyvää.
"Mitä tämä on?" hän kysyi katsahtaen lasillistaan ja siirsi katseensa sitten viinipulloon ja Rabastaniin, "sekin on hyvää. Valitsitko ihan itse vai saitko taas suositteluja?" Hän kysyi hymyillen.

" Pakko sitä oli hieman kysellä apua. Mä en tiedä ruuista oikeastaan yhtään mitään..", Rabastan tunnusti ja hymyili hieman kun jälkiruoka näytti tosiaan maistuvan. Hän iski lusikan uudelleen tiramisuun Letician saatua oman lusikallisensa ja maistoi itsekkin. Ja se oli tosiaan aivan uskomatonta. Hän olisi melkein voinut syödä sen kaiken itse!
Rabastan laski rasian lusikoineen siihen viltille Letician kysellessä viinistä ja mies käänsi katseensa siihen pulloon jossa enää oikein edes ollut mitään.
" Ruuista en ehkä tiedä mitään, mutta viinin valitsemiseen en apua tarvinnut. Se on Italiaista.. ", mies aloitti pullo nyt kädessään ja oli kuin olisi vain katsellut sitä muuten vain, mutta oikeasti tuo luki pullon takaetikettiä.
" Tummanpunainen, hieman kehittynyt väri. Tuoksu on makean hedelmäinen, karhunvatukkaa, viikunaa, vaniljaa. Maku on täyteläinen, makea.... eh ..pitkä ja tiivis", hän selitti kuin mikäkin viiniasiantuntija ja kohotti sitten katseensa taas hymyillen Leticiaan kun kaatoi sen tilkan pullosta heidän kummankin laseihin jotta pullo tyhjenisi.
" En mä viinejä oikein edes juo. Pidän enemmän viskeistä, mutta vaikka niitä erinomaisia onkin.. ei se olis ollut sopivaa tarjottavaa", Rabastan sanoi ja tarttui taas lusikkan saadakseen lisää tiramisua.

Rabastanin alkaessa tutkimaan sitä viinipulloa, Leticia paransi hieman asentoaan siten että näkisi ehkä itsekin hieman siitä etiketistä mitä siin lukisi. Eipä hän erottanut kuin viinin nimen ja päätti painaa sen mieleensä jatkoa ajatellen. Kyllä hän viinien ystävä oli, koska siihen oli pitänyt tavalla tai toisella oppia niiden ministeriön illanistujaisten takia. Mutta vaikka hän joi viinejä, harvasta hän ihan oikeasti piti. Mutta tästä hän pystyi ihan rehellisesti sanomaan että se oli hyvää.
Mutta Rabastanin selittäessä viinin jostain ominaisuuksista, Leticia ei juuri muuta ymmärtänyt kuin sen että se oli italialaista. Vaikka hän viinejä joikin, ei hän niistä sen enempää tiennyt eikä hänellä ollut koskaan ollut intoa tai halua oppiakaan sen enempää.
"Aika.. italialainen ilta tänään," Leticia naurahti, "tiramisukin on Italiasta lähtöisin jos nyt ihan oikein muistan."

Leticia ei tiennyt ollako yllättynyt vai ei Rabastanin kerrottua olevansa enemmän viskien ystävä kuin viinien. Jotenkin hän oli mielessään kuvitellut että Lestranget istuivat suurissa kartanoissaan viinilasi toisessa kädessä. Mutta nyt kun asiaa ajatteli niin ehkä nuo sittenkin olivat enemmän viski-ihmisiä. Tai siis jos sitä tarkkaan ajatteli niin.. jotenkin oli paljon järkeenkäyvempää että niin se juuri olisikin. Hän ei tiennyt kumpaa oli enemmän. Kyllä hän viskiäkin joi.
Leticia ojensi lasinsa Rabastania kohti tuon täyttäessä hänen lasinsa viimeisen kerran siitä pullosta. Olisikohan hänellä itsellään jotain tarjottavaa? Olisi kurjaa jos ilta loppuisi lyhyeen vain koska viini otti ja loppui..
"Mä taas olen oppinut viini-ihmiseksi," hän kertoi naurahtaen hieman, "mutta usko tai älä, kyllä mäkin viskiä juon. Silloin tällöin. Itseasiassa.." Hän laski lasinsa siihen viltille ja kapusi sitten ylös pyytäen Rabastania odottamaan hetken.
Leticia kipitti keittiöönsä ja kumartui erään kulmakaappinsa puoleen. Hän löysi sieltä yhden viskipullon, josta oli naukattu pari kertaa raskaan työpäivän päätteeksi. Se ei ollut mitään kovin vahvaa eikä todellakaan mitään kovin kallistakaan.. Mutta kai sitä nyt sietäisi hieman tarjota.
Leticia nappasi vielä pari asiaan kuuluvaa lasia matkaan ja palasi sitten olkkariin.
"Sä olet varmaan tottunut hienompiin ja kalliinpiin viskeihin," hän sanoi naurahtaen ja näytti pulloa ja laseja, "mutta niitä mulla ei nyt ole kun en uskonut saavani ketään viskiseuraksi." Hän istui takaisin paikalleen ja laski viskin ja lasit odottelemaan viinin loppumista.
"Olisi sääli jos hyvä piknik loppuisi koska viini loppui," hän lisäsi hymyillen ja joi pienesti viinistään.

Tosiaan. Rabastan ei ollut edes moista ajatellut viiniä valitessaan, mutta ainakin heidän jälkiruokansa ja viininsä nyt sopivat yhteen. Sekä teemallisesti, että makujen suhteen.
" En edes ajatellut tuota kun viiniä valitsin".

Rabastan ei ihan heti olisi uskonut sitä, että Leticia kertoisi pitävänsä viskeistä myös. Jotenkin sitä kuvitteli, ettei kukaan naiset moista juonut kun ollut koskaan yhdenkään naisen niin tekevän.
" No en olisi kyllä ihan heti arvannut..", mies sanoi ja Letician noustua ylös jäi hetkeksi katselemaan tuon perään ennen kuin lusikoi taas jälkkäriä suuhunsa. Mitäköhän muita yllätyksiä Leticiasta vielä paljastuisikaan vaikka tämä juttu oli ihan positiivinen. Hän voisi seuraavalla kerralla sitten viinin sijasta keksiä jotakin viskin kanssa. Se lusikka oli taas nopeasti rasiassa kun Leticia palasi olohuoneeseen mukanaan pullo ja pari lasia eikä Rabastan voinut olla naurahtamatta hieman.
" Kyllä tuokin varmasti hyvää on. Ei sitä itsekkään mitään kallista tavaraa tule ostettua vaikka niin luulisi", Rabastan sanoi ja kääntyi katsomaan sitä Letician tuomaa pulloa. Niitä kalliita viskejä oli tosiaan parempi säästää siihen kun oli joku jonka kanssa ehkä voisi sitä hyvää juomaa jakaakkin.
Letician sanojen myötä Rabastan käänsi pienen hymyn kera katseensa taas naiseen ja joi hieman viinistään. Hän olisi odottanut, että tuo olisi kieltäytynyt jo toisesta lasillisesta viiniäkin ,mutta miten väärässä hän olikaan ollut.

"No et nyt ois paljastanu!" Leticia naurahti Rabastanin kerrottua ettei ollut edes ajatellut koko tiramisun ja viinin yhtälöä. Ei sinällään ettäkö sillä oikeasti mitään merkitystä olisi ollut, mutta olihan koko tilanne nyt hieman hauska.

Leticia hymähti hieman Rabastanin sanottua ettei ostellut kallista viskiä. Leticia osteli.. Joskus. Oikeastaan kun hän meni ostamaan viskiä, hän en ensimmäisenä katsellut hintoja tai sitä mitä niistä viskeistä oltiin sanottu jossain etiketeissä. Yleensä hän osti jotain sellaista viskiä, jota ei ollut tietääkseen ennen maistanut ellei sitten juuri tehnyt mieli jotain tiettyä merkkiä. Harvemmin niin kuitenkin kävi. Tämäkin viskipullo oli sattumanvaraisesti valittu sillä perusteella ettei Leticia ollut ennen maistanut sitä. Ja no olihan se ihan juotavaa vaikka oli hän kyllä juonut parempaakin. Ja pahempaakin ei sen puoleen.

Leticia unohtui hetkeksi ajatuksiinsa ja liekkien tuijotteluun, mutta hän havahtui siitä huomatessaan Rabastanin kasvoilla ihmeellisen hymyn tuon tuijottaessa häntä. Leticia kääntyikin katsomaan tuota hieman oudoksuvan huvittuneena.
"Mitä?" hän kysyikin naurahtaen ja tyhjensi sitten sen viinilasinsa. Samalla hän nousi hieman parempaan asentoon ja nappasi ne viskilasit käsiinsä. Hän asetti ne vierekkäin ja nappasi viskipullon.
Mutta samalla hetkellä kun hän oli ojentamassa Rabastanille tuon viskiä, olohuoneen ikkuna rävähti äkkiä auki ja pari pöllöä lehahti sisään ison paketin kera. Leticia oli saada sydänhalvauksen ja säikähdyksen myötä hänen käsissään ollut viskilasi tipahti hänen käsistään ja sen sisältö roiskui pitkin ja poikin!
"Voi nyt helv--.." Leticia kähähti tajutessaan pöllöt ja nousi ylös häätääkseen nuo pihalle hänen talostaan! Nuo olivat tiputtaneet paketin olkkarin sohvalle ja lentelivät nyt pitkin kattoa. Leticia nappasi vihaisena luudan olkkarin nurkasta ja hääti sen avulla pöllöt ulos antamatta niille yhtä ainutta pöllönnamia palkaksi! Ne eivät edes olleet hänen pöllöjään!!

Saatuaan ikkunan takaisin kiinni ja lukittuaan sen taioin kunnolla, hän katsahti pakettia jonka päällä oli kortti Turkista.
"Anteeksi hirveästi!" hän sanoi Rabastanille kääntyen sitten tuon puoleen ja huomasi ympäriinsä roiskuneet viskit. Sitä oli hänenkin päällään.
"Äiti ja isä on.. Turkissa ja ne lähetti näyttävästi tuliaisia.." Leticia mutisi hieman nolona ja pyyhki viskejä paidaltaan. Uusi toppi ja uudet housut ihan viskissä!!! Viskin tuhlausta..

Letician kysyessä mitä hän oikein oikein hymyili siinä vain hiljaa mitään sanomatta Rabastanin hymy vain leveni hieman. Hän oli siinä hetken aikaan saanut hyvin katsella tuota eikä voinut kuin todeta taas uudelleen itselleen, että nainen oli kyllä kaunis. Siitäkin huolimatta, että tuo ei ollut nyt laittautunut yhtään mitenkään niin kuin edellisillä treffeillä.
" Ei mitään.. minä vain - ", mies vastasi lopulta samalla kun katseli miten Leticia ryhtyi kaatamaan heille sitä viskiä ja ojensi jo kätensä ottaakseen toisen laseista vastaan, mutta Rabastan ehtinyt sanottavaansa edes loppuun sanomaan tai saada lasiaan kun alkoi tapahtui. Ensin kuului kovaa ryminää ja siipien havinaa kun kun ikkunasta lensi jotakin sisälle ja siinä samassa Rabastan jo tunsi kastuvansa kun ilmeisesti Leticia oli säikähtänyt tätä hälinää.
Rabastan vilkaisi nopeasti housujaan, mutta kohotti sitten katseensa niihin sisään tulleisiin pöllöihin jotka olivat mukanaan tuoneet ison paketin ja päättäneet sen jälkeen jäädä hengailemaan.
Letician noustessa ylös häätämään lintuja tiehensä nousi Rabakin ylös ja pyyhkäisi hieman kädellään housujaan ja paitansa rintamusta vaikka siitä mitään hyötyä tietenkään ollut.
" Taas vain enemmän näyttöä siitä, että pöllöt on hulluja..", mies hymähti astellessaan sen suuren paketin luokse katselemaan.

Naisen pahoitellessa käänsi Rabastan katseensa paketista Leticiaan ja sitten siihen vilttiin joka sekin oli saanut juodakseen osan viskistä heidän vaatteidensa lisäksi.
" Äh.. eihän tämä mitään", hän sanoi heti ja pudisteli päätiin, " taioin kaiken saa kuitenkin kuivaksi ja puhtaaksi". Niin tosiaan saisi jos osasi kotitalousloitsut! Hän saisi itsensä kyllä varmaan kuivaksi, mutta haisisi viskiltä vielä pitkään.
" ... ruuat vaan taisi hieman kärsiä. Onneksi ehdittiin jo syödä", hän jatkoi ja availi kauluspaitansa nappeja saadakseen sen pois koska se oli inhottava päällä niin märkänä ja hän ei halunnut sen viskin hajun tarttuvan itseensä enää yhtään sen enempää.
" tuota osaatko sä.. putsata tän loitsuin?", mies kysyi kääntyessään Letician puoleen sen märän paitansa kera.

Leticia hymyili pienesti edelleenkin hieman nolona tapahtuneesta vaikka Rabastan vakuuttelikin ettei tässä mitään ongelmaa ollut. Ei kai ollutkaan.. Paitsi ruuat tietysti olivat pilalla, kuten Rabastan sanoikin saaden Letician katsahtamaan vilttiä ja pilalle mennyttä piknikiä. Hän kirosi mielessään niitä typeriä pöllöjä ja vastedes käskisi äidin olla lähettelemättä hänelle minkäänlaisia tuliaisia kesken matkan. Tuo voisi antaa ne reissun jälkeenkin..
Leticia huokaisi syvään kumartuen sitten viltin puoleen. Hän nosti viskilasin ylös ja niin.. Kaikki haisi viskiltä eikä se nyt ollut niin kiva juttu. Kaikkea muuta.
Rabastanin kysyttyä häneltä osaisiko hän puhdistaa tuon paidan, Leticia nosti katseensa tuohon ja olisi varmaan nielaissut väärään kurkkuun jos olisi juuri juonut viskiä. Onneksi ei. Viski väärässä kurkussa oli ikävää.
Rabastan oli kuitenkin riisunut sen paitansa, missä ei tietenkään ollut sinänsä mitään ihmeellistä. Eihän kukaan märistä vaatteista tykännyt. Eikä varsinkaan jos ne haisivat viskiltä.. Hänenkin pitäisi kai tehdä itselleen jotain.
Mutta se että Rabastan seisoi hänen olohuoneessaan ilman paitaa ei todellakaan tehnyt hyvää hänen ihastukselle-jota-ei-myönnetty-edes-itselleen. Onneksi hän ei ollut niitä punastelevia tyttöjä..
"No siis.. Kyl mä sen kuivaksi saan loitsuin," Leticia sanoi nousten seisomaan, "mutta en.. mä puhtaaksi sitä saa." Ei hän ollut koskaan liiemmin kotitalousloitsuihin jaksanut keskittyä sen suuremmin kuin että pari oleellisinta osasi. Hän teki mieluusti asioita ilman loitsujakin ja pyykkejä hän ei todellakaan jaksanut pestä käsin.. Kun jästit olivat keksineet pesukoneetkin.
"Mutta voin mä sen pistää pesukoneeseen," hän ehdotti, "ja kuivata sen jälkeen niin se on puhdas. Sitä joutuu kyllä odottamaan jonkun.. tunnin verran. Mutta ei kai tässä kiire ole.."