Toisinaan hyvät päivät ovat kamalampia

Veri roiskahti jo ennen kuin tyttö tajusi päästää mitään ääntä, mutta nopeasti se kipu jonka viillot aiheuttivat saivat tuon huutamaan. Rabastan pyyhkäisi hieman poskelleen lentänyttä verta peukalollaan katse edelleen tuossa lattialla makaavassa tytössä eikä siksi yhtään ollut tietoinen siitä mitä pian tapahtuisi.
" Muutamalla loitsullahan nää paikat puhdistuu hetkessä. Mä en tosin ole koskaan vaivautunut opettelemaan kotitalousloitsuja. Toisilla kun on kotitontut käytös-", Rabastan oli rehvakkaasti aloittanut, mutta miehen juttu jäi pahasti kesken kun tuo sai jotakin suurella voimalla päin naamaansa.

Oli hänen vuoronsa parahtaa kivusta ja siinä muutaman askeleen taakse päin otettuaan vajosi mies kiroten polvilleen lattialle ja piteli kasvojaan. Mikä hemmetti häneen oikein oli osunut?! Siitä kaikesta liikehdinnästä päätellen heidän kaksi noitaansa eivät kuitenkaan olleet jääneet asiaa ihmettelemään sen kummemmin vaan liikkuivat äänestä päätellen hyvinkin rivakkaasti keittiössä.
Kiroten Rabastan veti käden kasvoiltaan ja käänsi katseensa suuntaan josta kaikki se mekastus oli kuulunut.. vain huomatakseen miten Sam raahasi apulaista juosten mukanaan. Mies yritti tietysti hyvin nopeasti nousta ylös siitä lattian tasosta... mikä oli hyvin suuri virhe sellaisen lyönnin jälkeen ja kaiken lisäksi hän sai hyvin pian huomata keittiön lattian olevan veressä hänen itsensä takiaan ja ennen kuin Rabastan ehti edes kunnolla miettiä perään lähtemistä oli hän sen veren takia lentänyt turvalleen lattialle. Mies kirosi hyvin suureen ääneen Samin ja tuon apulaisen samalla kun vaikeroi siinä lattialla.
"... tapan teidät molemmat!"

Ja odotus palkittiin veren purskahduksella, jota seurasi naisen sydäntäraastava kiljuna. Will avasi silmänsä nautinnostaan ja näki verilammikossa makaavan tytön.. ja Rabastanin, joka paraikaa sai tuta Samin leipälapiosta.
Oli Rabastanin vuoro vajota sinne verilammikkoon samalla kun Sam lähti raahaamaan sitä pikkuapulaistaan toiseen huoneeseen. Will nosti omenan puraistakseen sitä, mutta huomasi samassa pienen veripisaran siinä muuten täydellisen vaaleanvihreässä omenassaan. Hän kohotti sormensa sipaisemaan veren omenasta. Silmäkulmassaan hän näki kuinka naiset katosivat viereiseen huoneeseen. Hän lipaisi veren sormestaan ja heitti omenan puoliksisyötynä takaisin koriin, josta sen oli ottanut. Sitten hän asteli verilammikon halki ja toisin kuin Rabastan, hän pysyi pystyssä.
Hän asteli huoneeseen, johon naiset olivat kadonneet ja ennen kuin edes ehti sisälle, hän heilautti sauvaansa ja naiset lennähtivät erilleen. Layla tipahti suorilta jaloilta maahan, mutta Sam lennähti kaaressa pöytää päin ja valahti siitä lattialle. Will käveli tuon luo kyykistyen sauvoineen tuon ylle. Hän vei sauvansa naisen kurkulle ja pudisti päätään.
"Te kuraveriset ette kyllä ikinä opi," hän kuiskasi naurahtaen ja suoristautui sitten.
"Kidutu!" hän kirosi. Jos hän ei pian tekisi tätä, hän jäisi pian huvista jälkeen. Rabastan tuskin oli iloinen tapahtuneesta. Eihän tuo koskaan ollut kun tuota murjottiin. Willkin sen tiesi, vaikka tiesi myös sen että hänen kollegansa löi kuin nainen.

Isku oli ollut täysiosuma ja Sam näki vain miten mies lyyhistyi kasvojaan pidellen. Hän ei jäänyt odottamaan jatko showta vaan lähti liikkeelle vikkelään. Hän ei halunnut tietää mitä kuolonsyöjät heille muuten tekisivät, sillä miehen huutama uhkaus kuulosti lähes armeliaalta! Tuohan oli kiduttanut Layla parkaa niin, että tyttö vain halusi pois tuskistaan ja kuiskasi, että hänet pitäisi jättää jälkeen.

Layla oli lähes tajuton Samin raahatessa tätä kohti turvaa. Hän oli potkaissut korkokengät pois jaloistaan kyetäkseen etenemään nopeammin ja hän oli lähellä, kunnes toinen kuolonsyöjistä astui huoneeseen ja sauvansa heilautuksella sai Samin otteen kirpoamaan apulaisestaan ja lentämään kuin näkymättömien narujen kiskaisemana päin pöytää. Sam älähti kivusta ja lyyhistyi lattialle. Hän oli iskenyt päänsä pöydän kulmaan ja silmäkulma tuntui todella hellältä, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi. Hän oli nousemassa kun näki kengät edessään ja tunsi sauvan kurkullaan. Katseen kohotessa hän näki kuolonsyöjän pudistavan päätään. Se ei tiennyt hyvää.

Miehen noustessa Sam aavisti pahaa ja arvasikin oikein, mitä kirousta saisi maistaa. Hän joutui maksamaan äskeisestä. Kidutus kirous iski häneen ja nainen haukkoi henkeään. Hän ei ikinä ollut tuntenut sellaista kipua. Noidasta tuntui kuin joku olisi työntänyt tikareita ihon läpi, repinyt ihon pois, katkonut kaikki jänteet ja murtanut luita. Sam huusi niin, ettei ollut ikinä ennen huutanut. Hän kuitenkin kieltäytyi anomasta armoa. Hän kärvisteli maassa näkymättömän kiduttajansa edessä. Hän puhkaisi kämmenensä ohuen ihon kynsillään puristaessaan niitä nyrkkiin. Tuntui kuin jokainen sekuntti olisi vuoden pituinen. Hän ei käsittänyt enää mitään mutua kuin valtavan kivun.

Will oli onneksi paikaltaan rientänyt nopeasti noitien perään joten Rabastan ei edes heti vaivautunut rientämään avuksi. Will pärjäisi kyllä vaikka silmät sidottuina kahta kuraveristä vastaan.. se hänenkin oli myönnettävä. Niimpä mies nousi vain istumaan istumaan siihen verilammikkoon ja kohotti kätensä koettamaan kasvojaan. Irvistäen hän saikin todeta, että Sam oli saanut ihan kiitettävää vahinkoa aikaiseksi. Se hemmetin noita oli mennyt murtamaan hänen nenänsä sillä kummallisella lapiolla ja mikä ihaninta.. eihän siitä ollut kuin alle vuosi kun Will oli viimeksi iskenyt häntä kasvoihin ja aiheittanut yhtä kivuliaan ongelman.
Tällä kertaa ei vain ollut Leticiaa paikalla auttamassa ja paikkaamassa hänen ruhjeitaan...

Rabastan nousi ylös lopulta vasta kun viereisestä huoneesta kuului sellaista huutoa josta ei voinut erehtyä. Mies hymyili hieman itsekseen ja suuntasi huonneseen jonne Sam apulaisineen oli pyrkinyt ja kuten oli arvellutkin.. oli Will vihdoin päässyt tuokin kunnolla hommiin.
Se Samin apulainen oli lattialla ja ilmeisesti tuosta ei paljoa vastusta olisi kenellekkään enää. Tyttö varmaan kuolisi joka tapauksessa vaikka hän ei sauvaansa nyt kohottaisikaan. Mikä sen parempaa tuolle toisaalta olikaan kuin vuotaa kuoviin. Ei hän halunnut olla liian armollinen joten vihreää valoa ei ainakana vielä näkynyt. Sen sijaan Rabastan asteli siihen Willin vierelle seuraamaan Samin kidutusta ja että hän nautti siitä, että tuo kahvilanpitäjä sai vuorostaan tuntea sen miltä fyysinenkin tuska tuntui.

Se oli huumaavaa katseltavaa. Uhri kierimässä lattialla tuskasta kiljuen ja yrittäen pysyä vahvana vaikka kyse oli vain siitä koska voimat loppuisivat eikä enää edes yrittäisi esittää rohkeaa. Se oli vain ajankysymys.
Vielä kun tuon mekko oli verinen niin se toi lisäviehätyksen tähän tilanteeseen, vaikka harmillistahan oli ettei veri ollut tuon omaa. Will tunsi Rabastanin tulevan siihen vierelleen muttei kääntänyt katsettaan Samista. Lopulta hän kuitenkin siirsi sauvansa pois ja kirous kimposi tiehensä. Sitten hän käänsi katseensa Rabastaniin ja oli vähällä ettei hän tukehtunut verenmakuiseen sylkeensä.
"Vaikuttavaa," hän kommentoi tyynesti ja laski sitten taas katseensa Samiin. Hän naurahti pienesti ja kumartui sitten naisen puoleen. Hän ojensi kätensä ja sipaisi tukan taas pois naisen kasvoilta.
"Mikähän sinunkin tilanteesi on," hän sanoi ajatuksissaan ja naurahti hieman antaen katseensa levätä naisen kasvoissa, "kuraverinen.. Perhettä kenties? Ehkä sisko tai ehkä veli. Vanhemmat elossa vai jo hoidettu pois päiviltä? Entä ystävät? Onko kuraverisellä enää ystäviä nyt kun maailma tietää millaisia.." Will naurahti, "rikollisia sitä ollaan. Entä miesystävää? Joku jonka pitäisi olla täällä suojelemassa muttei ole. Miksei?" Will hiljeni ja nousi sitten ylös tuhahtaen pienesti. Hän käveli sen uutta verilammikkoa levittävän tytön luo ja tönäisi tuota hieman jalallaan. Nainen oli ainakin toistaiseksi elossa. Vaikeroi.. Tai lähinnä haukkoi henkeään yrittäen pidellä itseään tajuissaan.
Will käänsi katseensa takaisin Samiin.
"Tiedätkö.. Jos olisit vain lähtenyt kuultavaksi silloin ekalla kerralla," hän sanoi ivallisesti, "tai edes toisella kerralla.. Niin luultavasti tuokin likka olisi jo kotona perheensä kanssa. Mutta ei.. Sinä se laitoit rakkaan pastellihelvettisi etusijalle. Pitäisi kai kiittää.. kohta yksi teikäläinen vähemmän, eikö?"

Kidutus kesti ja kesti. Mutta yhtäkkiä kaikki loppui. Samin keho vapautui ja hän lysähti maahan henkeään haukkoen. Välittämättä siitä miten kädet tai jalat olivat sojottamassa. Hän kuuli jotain puhetta, muttei rekisteröinyt sitä. Hän oli luullut kuolevansa, mutta hä oli yhä elossa. Hän kuitenkin säpsähti kosketusta, kun hänen hius suortuviaan siirrettiin pois.

Mies alkoi jutella, kysellä kysymyksiä, joihin Sam ei tietenkään vastannut. Hän vain tuijotti lähes tyhjin silmin. Hänen ilmeensä värähti miesystävän kohdalla, sillä Samin sydäntä sätki ajatella Gabia. Tuon rakkaita kasvoja ja hymyä. Hän ei ehkä näkisi tuota enää koskaan. Perhettään sam ei ollut nähnyt pian vuoteen, koska hän ei halunnut johdattaa ketään rakkaittensa luokse. Nyt hän kuitenkin oli tuonut sen viattoman osallisen luokse.

Samin silmät seurasivat kuolonsyöjän liikkeitä ja hän sävähti tuon törkätessä Laylaa jalallaan. Miehen toteamus sai naisen katseen kääntymään. Se olikin asia, josta hän ei voinut kieltäytyä. Layla yllätti kuitenkin avaamalla suunsa: ”Älä usko Sam”. Nuo pari sanaa saivat kyyneleet hulahtamaan naisen silmiin ja he hymyilivät toisilleen. Sam vain nyökkäsi. Hän ja Layla olivat ystäviä. Miehet olivat ylimielisiä paskijaisia. He selviäisivät, molemmat. Sam hoki sitä itselleen ja nousi huterille jaloilleen pöydästä tukea ottaen.

Hän vilkaisi kattoon ja näki varpusensa. Hän hymyili, vaikuttaen mielipuolelta. Ei sillä ollut väliä. Hän ei välittänyt kaksikon mielipiteistä. Hän oli kuraverinen, mutta hän oli myös hyvin rakastettu. Hän pelastaisi työntekijänsä, varmasti.

Sam ei ollut kovin halukas vastaamaan kysymyksiin ja Rabastan tyytyi vain hymähtämään ja vilkaisemaan uudelleen tuohon Laylaan. Varmasti Samilla olisi ollut vastauksia noihin kysymyksiin. Sen sijaan se olikin apulainen joka avasi suunsa vaikka Raba oli jo melkein olettanut, että tuo saisi sanaakaan enää suustaan ja pian oli Samkin taas jaloillaan ja valmis edelleen laittamaan vastaan.
Miten tuo enää jaksoi?
" Miksei me vain tapeta jo näitä kahta.. mua ei ainakaan huvita enää olla täällä pitempää", Rabastan tuhahti ja kääntyi sauvoineen Laylan suuntaan. Will hoitelisi toisen hän toisen ja he voisivat painua tästä kumpikin matkoihinsa.

Will ei pitänyt siitä että hänet kyseenalaistettiin. Hän ei pitänyt siis siitäkään että Layla oli edelleen elävien kirjoissa niinkin paljon että sai pari sanaa suustaan.. Aivan kuin ärsyttääkseen heidät tappamaan itsensä.
Eikä hän myöskään pitänyt siitä että selvästi nämä kaksi naista pitivät heitä pilkkanaan hymyilemällä toisilleen kesken kaiken! Joten kun Rabastan ehdotti tappamista, Willillä ei ollut enää mitään vastaansanomista siihen.
"Ei muakaan," hän vastasi ja kääri hihojaan hieman ylemmässä. Mutta samalla kun hän teki niin, Samin sauva tipahti hänen otteestaan puiselle lattialle. Will potkaisi sen pois jaloistaan varmana ettei siitä olisi kenellekään enää mitään hyötyä. Sitten hän nosti sauvansa Samia kohti ja ensimmäinen kirous sitä lajiaan lensi ilmoille;
"Avada kedavra," ja vihreä valo välähti.

Laylan urhoollisuus valoi Samiin uutta voimaa. Hän henkäisi kun miehet päättivät siinä ja nyt tappaa heidät. Ihme kuitenkn tapahtui. Hänen tappajansa kääri hihat, jolloin sauva tippui. Polly syöksyi siinä samassa sauvan kimppuun ja juoksi se suussaan kohti Samia, kuten noita oli opettanut. Nainen sukelsi tappokirouksen alta kissansa luo ja nappasi sauvan. Hän heilautti sitä viskaten miehet vastakaiseen seinään ja nopeasti lumosi linnut katosta syöksymään näitä päin yhtenä rintamana. Lisäksi hän loihti kasvinsa kietomaan itsensä miehiä kohti.

Jäämättä epäröimään Sam heitti kissan olalleen ja lähti puoliksi raahaamaan ja puoliksi kantamaan Laylaa. Hän avasi oven sauvallaan ja astui ulos. Hän lähti juoksemaan voimilla, joita ei tiennyt olevan olemassakaan. Samalla hän huusi keuhkojensa pohjasta: ”GABRIEL!” Äänessä oli selvää hätää ja pelkoa, mutta myös toivoa. Hän tiesi miehen olevan jossain lähellä. Näihin aikoihin tuo yleensä ilmestyi hakemaan suukkonsa ja kakkunsa. Sam jatkoi juoksuaan miehen nimeä kiljuen. Hän ei kyennyt kaikkoontumaan, saatikka lähettämään suojelusta, niin sekaisin hän sentään oli. Hän vilkaisi taakseen nähdäkseen missä kuolonsyöjät olivat. Kissa oli upottanut kyntensä häneen ja roikkui mukana. Sitä oli kiittäminen Samin hengestä.

Rabastan ei ehtinyt edes omaa tappokiroustaan loitsimaan kun hänen jalkojensa välistä jo vilisti jotakin mikä sai miehen vilkaisemaan taakseen ja siinä samalla sai hän huomata Samin saaneen jotenkin sauvan takaisin haluuntansa. Miten se oli mahdollista?! Eikä Will juuri äsken ollut tuon tappanut? Sen enempää Rabastan ei ehtinyt asioita pohtimaan kun kääntyi jo valmiina kiroamaan Samin, mutta nainen ehti ensin ja pian hän jo lensi vasten seinään. Ei se vielä mitään.. hyvin hän olisi ehtinyt loitsimaan ellei noita olisi heti perään laittanut heidän kimppuunsa jotakin ja sen sijaan, että Rabastan olisi lähettänyt loitsuja Samia kohti kohotti hän kätensä päänsä suojaksi niiltä linnuilta. Se kaikki tuli niin äkkiä ettei Rabastan heti saanut päähänsä mitä loitsua käyttää saadakseen linnut katoamaan , mutta tuntiessaan jonkin kiertyvän nilkkansa ympärille havahtui hän. Mies veti kädet päänsä ympäriltä terävistä nokkaisuista huolimatta osoitti lintua parvea sauvallaan ja nuo katosivat.
" Mitä sä oikein teit!", Rabastan huudahti ja kiskoi jalkaansa irti sen kasvin otteesta ja yritti päästä ovelle. Hän polttaisi maan tasalle tämän helvetillisen kahvilan..
" Miksi sillä naisella oli sen sauva!?", hän tivasi edelleen vastauksia Williltä ja sinkosi pari loitsua kasvia kohti jotta pääsisi ulos kadulle.

Vasta pihalla Rabastan vilkaisi ympärilleen kadulla ja koitti tasoittaa hieman hengitystään. Samia tai sitä toista noitaa ei näkynyt enää missään. Miten hienoa.
" No ainakin voidaan sulkea tämä kahvila jos ei muuta", Rabastan tuhahti sauvaansa puristaen ja pyyhkäisi hieman verta kasvoiltaan.
" Ei se nainen kuitenkaan uskalla enää naamaansa täällä näyttää"

[HOOHOHO! 8D Gabby tulloo ni mun tarvi enää ravata eestakasin Willin ja Gabbyn välii!]

Mutta Willin kirous meni huti! Eikä mies sitäpaitsi voitonriemussaan edes tajunnut mitä tapahtui kun hän jo lensi jotain kaappia päin. Mieheltä pääsi enemmänkin vihainen ärähdys kuin kivulias ulvahdus niin tapahtuessa. Ja sitten jotkut kamalat tekaistut harakat hyökkäsivät hänen niskaansa repien häntä hiuksista ja pyrkien varmaan puhkomaan hänen silmänsä. Äärimmäisen raivoissaan mies heitti pari kedavraa kattoon lintuihin ja ne katosivat tupsahtaen. Ehkeivät kedavrat olisi olleet tarpeellisia, mutta sillä hetkellä se oli ainoa kirous mikä nousi miehen ajatuksiin.
Rabastanin kyseenalaistaessa häntä, Will tuhosi vielä yhden kasvinkin tappokirouksella ja nosti sitten sauvansa osoittamaan Rabastania.
"Sanakin vielä ja sä olet seuraava," hän ärisi vihaisena ja marssi sitten kadulle. Jos hän nyt tappaisi Rabastanin niin Voldemortin ei koskaan tarvitsisi tietää. Onnettomuuksia sattui ja tapahtui näissä jutuissa.
Naisia ei enää näkynyt kadulla ja yllättäen oli tullut täydellisen hiljaista. Talot ympärillä olivat pimeitä ja hiljaisia. Will sytytti pensasaidan tuleen kiroten raivoaan. Tämä oli niin kirottua vääryyttä! Ja hän syytti tästä kyllä Rabastania enemmän kuin itseään.
Mutta vielä joskus hän kostaisi tämän. Luoja jos se nainen päättäisi vielä näyttää nenänsä täällä, hän tappaisi tuon suorilta käsin. Ei mitään leikkimistä enää.
Pelkkä kedavra.

Gabriel oli itseasiassa vielä aika kaukana kun Samin ensimmäinen huudahdus kaikui pitkin autiota Viistokujaa. Miehen sydän oli pysähtyä epätoivoisen parahduksen kuullessaan ja aivan sekunniksi tuo jähmettyi paikalleen. Mutta sitten hän vetäisi sauvansa esiin ja ampaisi juoksuun. Niin hinteläksi mieheksi, hän oli yllättävän nopea. Pian hän näki vihreitä välähdyksiä ja pala nousi hänen kurkkuunsa. Onneksi Samin ääni ei katkennut vaan tuo jatkoi hänen huutamistaan.
Samassa Sam tuli hänen näkökenttäänsä.. ja Layla oli tuon mukana eikä näky ollut mikään maailman kaunein. Nyt jos Gabriel ei olisi aurori ja tottunut näkemään ja kokemaan vaikka mitä tämän elämän aikana, hän olisi varmaan jäätynyt niille sijoilleen. Layla oli yltäpäältä veressä ja samoin Sam, mutta Sam taisi silti olla paremmassa kunnossa.
"Sam!" Gabriel huusi saaden huomion itseensä. Samassa hän vetäisi naiset kiinni itseensä ja sen enempiä ajattelematta kaikkoontui tiehensä.
Ja kaduille jäi kaikumaan vain kuolonsyöjien raivoisa kiroaminen.