Musta varpunen

torstai 10.10.1996

Se oli ollut Samin yksi hienoimmista juhlista hetkeen. Musta varpunen satu oli julkaistu sinä päivänä ja hän oli kutsunut paikalle paljon hyödyllisiä noitia ja velhoja juhlimaan. Lisäksi kunniavieraiksi oli kutsuttu Gabrielin orpokodin lapset ja tietenkin mies itse. Olihan tuo ollut koko sadun inspiraatio. Niimpä kaikki oli alkanut sillä, että itse kirjailija oli lukenut sadun, joka kertoi mustasta varpusesta. Varpunen oli ollut aina vähän erikoinen ja muut varpuset olivat nauraneet sille. Se oli surullisena laskeutunut maahan ja tavannut pienen hiiren. Ne olivat ystävystyneet ja varpunen oli sitoutunut maahan ystävänsä kanssa. Ne kohtasivat vastoinkäymisiä kuten miten avata ihmisten kodin ovi tai kuinka piiloutua kissalta, mutta kaikista esteistä he selvisit yhdessä ja ystävällisyydellä sekä varpusen rohkeudella. Talvi kuitenkin tuli ja varpusen piti lentää kauemas. Se pelkäsi hiiren puolesta, mutta hiiri sanoi: "Kun minulla on siivet, minä lennän sinun kanssasi". Eräs ystävällinen noita kuuli hiiren sanat ja antoi sille siivet. Niin kaksikko lensi yhdessä ja vapaina.

Lapset olivat ihastuneet kirjan kuviin, joihin Sam oli kuluttanut kauan aikaansa. Hän oli ensimäisen varpusen kuvan antanut Gabrielille hieman paranneltuna ja sen jälkeen lintu ei ollut oikeastaan muuttunut. Lisäksi kirja oli omistettu elävälle mustalle varpuselle. Se oli aiheuttanut paljon kysymyksiä aikuisten keskuudessa, mutta Sam ei ollut sanonut sanaakaan sivu suunsa, mutta kaikkea muuta kyllä. Hän oli seurustellut kaikken kanssa, mutta eniten hän oli nauttinut lasten kanssa olemisesta ja pikku tytöt olivat olleet haltioissaan hänen puvustaan. Kaikki olivat hyvin tälläytyneitä, mutta Sam oli todellakin pistänyt parastaan. Hänen leninkinsä oli olkaimeton silkkimäisestä kankaasta tehty ja se oli helmasta syvän punainen vaalentuen ruskeaan ja kullahtavaan. Hiiret ja varpset leikkivät helmassa ja pikkuiset olivatkin käyneet kaikki ne läpi ja nimenneet ne uudelleen. Samista se oli ollut todella söpöä. Hänen kaulassaan oli musta helminauha ja kädessä mustia varpusia ja hiuksissa mustia sulkia. Osa niistä oli ajautunut pienempien leikkeihin ja Sam oli kutkutellut orpokodin pienintä niillä pitkän aikaa.

Lopulta lapset olivat nukahdelleet kirjojen päälle ja muutkin vieraat alkoivat tajuta, miten myöhäinen aika alkoi olla. Sam jaksoi hymyillä jokaiselle ja kiittää henkilökohtaisesti tulemisesta. Jokainen poistui oman satukirjan kanssa. Lopulta vain säilä ja imupaperin omistaja, Sam ja Gabriel oli jäljellä. Tietenkin myös muutamia muita noitia velhoja, jotka töiskentelivät sillä hetkellä.
"Kiitos paljon, kun saimme pitää nämä juhlat", Sam sanoi omistajalle miljoonannen kerran illan aikana.
"Gabriel, käveletkö kanssani kotiin asti?" hän kysyi mieheltä kietoessaan punaisen viitan harteilleen. Hän voisi käyttää miehen käsivartta tukena, sillä korkokengät olivat kiduttaneet häntä.

Sam oli kutsunut Gabrielinkin kirjajulkkareihinsa eikä mies tietenkään ollut voinut missään tapauksessa kieltäytyä kunniasta. Kyllähän häntä nolotti edelleen se että hänestä nyt oli tehty joku kirja, vaikka tottakai hän imarreltu olikin. Mutta ei Samin silti olisi tarvinut.. Ja senkin hän oli sanonut naiselle enemmän kuin kerran.
Hän oli päättänyt että hänen pitäisi korvata tämä jotenkin Samille, mutta se taas oli helpommin sanottu kuin tehty. Hän ei tiennyt mitään mitä olisi voinut ostaa Samille, koska tuolla tuntui olevan jo kaikkea mitä nainen saattoi ikinä haluta. Mutta sitten Sam oli antanut hänelle kuvan tästä kirjan päähenkilöstä ja hän oli saanut ideansa. Onneksi.

Hän ei ollut kuullut tarinaa aikaisemmin ennen sitä päivää eikä voinut olla hymyilemättä Samin lukiessa sitä ääneen. Lapsien reaktiot olivat uskomattomia ja nuo keskittyivät niin täydellisesti satuun kun vain saattoi keskittyä. Orpokodin lapset rakastivat Samia jo entuudestaan, joten nuo eivät jättäneet naista rauhaan koko päivänä! Ja jos ne eivät häärineet Samin ympärllä, ne häärivät hänen ympärillään.
Jotain outoa päivän aikana kuitenkin tapahtui. Eräs pieni orpopoika, Liam, käveli hänen luokseen ja tuijotti häntä vähän aikaa. Gabriel katsoi takaisin kysyvästi ja poika hymyili hieman pohtivasti.
"Mitä mielessä?" Gabriel kysyi pojalta ja sulki yhden niistä Samin kirjoista laskien sen siihen pöydälle. Poika ei vastannut heti vaan katseli sitä kirjaa yhä mietteissään. Sitten tuo nousi siitä tuoliltaan ja tuli Gabrielin luo kuin kertoakseen salaisuuden. Mies kumartui pojan puoleen jotta tuo ylettyisi kuiskaamaan.
"Tää tarina kertoo susta," poika kuiskasi osaamatta lausua ärrää ja Gabriel kohotti häkeltyneenä katseensa niin tosikkona olevaan poikaan. Hän vilkaisi ympärilleen ja hymyili sitten. Hän nosti sormen huuliensa eteen.
"Niin on," hän vastasi hiljaa, "mutta hys, ei kerrota kenellekään. Meidän salaisuus." Poika nyökkäsi tyytyväisenä tietoihinsa ja lähti sitten tiehensä. Gabriel naurahti itsekseen ja pudisti päätään katsoessaan sen pojan menoa. Miten nuo lapsit tiesivätkin kaiken.

Orpolapset lähtivät kotiin yhtenä ryhmänä paljon ennen kuin lapset alkoivat nukahdella, koska hoitajat eivät olisi mitenkään pystyneet kantamaan pariakymmentä muksua kotiin nukkumaan herättämättä mitään huomiota. Noiden lähtemisen jälkeen, Gabriel jäi istuskelemaan yhden jättimäisen kirjapinon taakse ja keskittyi pysymään poissa tieltä tai huomiosta. Pari lasta kyllä kävi kysymyässä häneltä kuka hän oli tai mitä hän teki. Mies sai kertoa noille olevansa aurori ja pojat kiinnostuivat siitä, tytöt sen sijaan tuntuivat olevan enemmän kiinnostuneita Samin mekosta. Eikä sinänsä ihme.
Lopulta lapset alkoivat kuitenkin nuokkua ja kuolata kirjoille unissaan ja vanhemmat lähtivät kiikuttamaan jälkikasvuaan kotiin. Muutkin asiakkaat lähtivät ja kellon kilahtaessa viimeisen kerran, Gabrielkin nousi ylös ja asteli Samin ja omistajan luo.
Samin kiiteltyä taas kerran omistajaa, tuo kääntyi hänen puoleensa ja esitti kysymyksensä. Gabriel nyökkäsi hymyillen.
"Tottakai," hän vastasi, "samaan suuntaanhan me ollaan muutenkin menossa.."

Kello kilahti heidän jäljessään Gabrielin asteltua Samin kanssa pihalle putiikista. Henkilökunta alkoi jo sulkemaan kirjakauppaa ja tämä olikin ollut yhtä juhlaa koko päivä.
"No sehän meni hyvin," Gabriel sanoi katsahtaen käsikynkässään roikkuvaa Samia, "lapset sekos onnesta.. Yritin laskee kuinka moni lapsi leikki lentävänsä ulos kaupasta mutta sekosin laskuissa jossain vaiheessa."

Gabriel oli ollut lasten suosituin aikuinen - heti Samin jälkeen. Nainen oli kuikuillut vähän väliä Gabrielin suuntaan ja tuolla oli aina ollut seuraa lasten muodossa. Sam ei yleensä ollut päässyt miehen luokse ilman keskeytystä, mutta vihdoinkin he olivat kahden. Hän sipsutti Gabrielin vierellä liian pienissä kengissään ja hymyili miehen sanoille.
"Niin... Onneksi he pitivät siitä. Minua jännitti ihan kamalasti. Vannon, että olin pyörtyä, mutta... Mitä sinä pidit siitä?" Sam kysyi ja tapitti jännittyneenä Gabrielin kasvoja.
"Koetin välttää kliseitä, liian tylsää juonta ja silti tehdä siitä ystävällisen", hän selitti ja puri sitten huultaan. Gabriel ei ollut saanut lukea satua, kinuamisesta huolimatta. Mies oli myös aluksi hokenut, ettei hänen tarvitsisi kirjoittaa sitä satua. Sam oli jo kuitenkin ehtinyt samaan idean ja hän ei ollut luopunut siitä.

Jossain naukaisi kissa ja jokin kolahti. Sam ei kuitenkaan tuntenut pelkoa kävellessään miehen vierellä. Jotenkin Gabriel tuntui siltä, että vaikka taivas romahtaisi niin mies suojelisi häntä silti. Niimpä Sam ei alkanut hätkähtelemään vaan jatkoi kävelyä ehkä hieman tiiviimmin Gabrielin käsivarressa kiinni. Muuten hän oli hyvin urhoollinen, kuten sadun hiiri. Sam oli kauan miettinyt minkä elukan kanssa hän pistäisi varpusen yhteen ja hiiri oli silloin vipeltänyt hänen työpöydälleen. Sen pieni nenä oli tunkeutunut mustepulloon ja tahrinut sitten kaikki paperit paniikissa. Se oli kuitenkin ollut niin suloinen, että Sam oli pelastanut sen pulasta ja vienyt myöhemmin päivällä mukavaan paikkaan, jossa ei hänen tietojensa mukaan ollut kissoja, mutta kaikkea kivaa hiirelle.

Samin kysyessä hänen mielipidettään, Gabriel kohautti hieman harteitaan kuin ei muka olisi ollut varma asiastaan. Naisen vielä selittäessä kuinka oli yrittänyt välttää kliseitä, mies käänsi katseensa tuohon hieman ujo mutta huvittunut hymy kasvoillaan.
"No. Olen tosiaan lukenut aikaisempiakin kirjojasi kuten tiedät," Gabriel vastasi, "osaan ne etu ja takaperin ulkoa itseasiassa.." Hän naurahti hieman ja mietti hetken aikaa. Kirja oli ollut loistava. Ja niin osuva tietyssä mielessä.. koskettava. Ja lapsien reaktiot olivat vain tehostaneet sitä.
"En mä.. osaa sanoa," hän naurahti hetken päästä ja katseli hetken eteenpäin marssivia kengänkärkijään, "se oli ihan loistava.. Tykkäsin kyllä." Hän katsahti ujon hymyn kera Samia ja naurahti sitten taas.
"Mä oon huono selittämään mitään tämmösiä," hän sanoi pahoitellen, "mut nii.. kiitos." Ujon pojan hymy laskeutui taas niihin kengän kärkiin.

Kissan naukaisu ja kolahdus sai Gabrielin vilkaisemaan sivukujalle mutta mitään jatkometeliä ei kuulunut. Kai se oli vain pelkkä kissa rottajahdissa. Gabriel ajatteli oitis Samin kirjoittamaa satua ja huomasi toivovansa että hiiri ja varpunen selviäisivät kissan kynsistä. Tottakai nuo selvisivät.
"Itseasiassa mä yllätyin hiirestä," Gabriel sanoi hetken hiljaisuuden vallittua ja kääntyi katsomaan Samia, "olisin odottanut jotain.. keltaista kanarialintua." Hän virnisti naurahtaen ja käänsi sitten katseensa eteenpäin kadulla ja näki jo Samin kahvilan tuttuakin tutumman kyltin.
"Tiedätkö.. Yksi Liam, se on orpokodista," hän sanoi hymyillen, "se tuli tänään yhdessä vaiheessa mun luo ja kuiskasi että mä olen se musta varpunen." Hän kääntyi katsomaan Samia ja koko mies oli yhtä hymyä.
"Ei ne lapset ihan uunoja ole vaikka hiekkaa syövätkin," hän nauroi.

Gabrielin mielipide oli se, mitä sam odotti pelon sekaisin tuntein ja oli muksahtaa nurin koettaessaan kyylätä miehen jokaisen reaktion. Hänen ilmeensä kirkastui kun tuo kertoi pitäneensä kirjasta. Nainen hykerteli selvästi mielihyvässä ja painoi suukon Gabrielin poskelle. "JES! Mä niiin pelkäsin, että sä tulisit ja hutkisit mua sillä kirjalla jos et ois tykänny", Sam sanoi ja jatkoi hipsutteluaan todella tyytyväisenä lopputulokseen. Hänen päivänsä oli täydellinen!

Kun Gabriel hämmästeli Samin hiiri valintaa noita vain iski silmää.
"Hiiretkin osaavat olla melko värikkäitä. Lisäksi eräs hiiri tuli jopa moikkaamaan minua kirjoitusprosessin aikana ja sitä paitsi minä olin oikeasti melkoinen hiirulainen aiemmin", hän kertoi ja naurahti. Hän oli todellakin muuttunut. Kun hän kuuli Liamin toteamuksesta naiselta pääsi huokaisu. "Voih... Minä kun niiin koetin peitellä kuka se musta varpunen on", tämän sanottuaan Sam virnisti. Hän tosin alkoi nauramaan: "Hiekan syöminen on kokemus muiden joukossa! Lisäksi lapset ovat kyllin fiksuja nähdäkseen, että vain se mitä on sisällä merkitsee. Paitsi ruuassa, ruuankin pitää näyttää hyvältä". Hän nautti aina saadessaan pikku asiakkaita. Näiden tärkeys kakun edessä ja riemu oli aina yhtä palkitsevaa. Sam olikin pistänyt kahvilansa nurkkaan pienen leikkipaikan pystyyn ja sietä eivät kuuluneet kaikki huudot pienen vaimennus taian ansiosta.
"Jes... Kohta mä pääsen potkasemaan nämä kengät pois. En enää ikinä vaihda kenkiä viime sekunnilla. Nämä ovat liian pienet ja hipsuttelinkin jonkin aikaa ilman kenkiä", Sam tunnusti ja katseli hymyillen kahvilaansa. Se oli tänään ollut poikkeuksellisesti suljettu. Hän hyvin harvoin piti kahvilansa kiinni, mutta nyt oli ollut poikkeus, sillä apulainenkin oli päässyt pyörimään juhlahumuun ja pitämään herkut oikeanlaisina.

Ovellaan Sam kaivoi avaimen esiin ja väänsi lukossa, jolloin ovi vasta aukeni. Heti sisälle päästyään Sam potkaisi kengät pois ja riisui viitan.
"Ah! Mä rakastan ihmisiä, mutta on tää aika mukavaa sen älämölön jälkeen", nainen totesi ja nojasi seinään hymyillen silmät kiinni ja nautiskellen hetken olostaan. Hän-joka-jääköön-nimeämättä oli ehkä tuonut pimeät ajat, mutta se ei estänyt ihmisiä iloitsemasta.

Gabriel tyytyi hymyilemään Samin riemulle ja peloille kirjalla hutkimisesta. Ei hän olisi Samia hutkinut vaikka tuo olisi kirjoittanut maailman huonoimman kirjan, koska silti oli niin hienoa kun joku kirjotti kirjan ja vielä ihan tarpeettomasti. Joten vaikka kirja olisi ollut täysi sukka, Gabriel olisi silti pitänyt siitä.
Mutta tätä ajatusta oli ehkä turha jakaa Samin kanssa. Naisilla kun oli tapana kääntää kaikki tälläiset jollain ihmeen tavalla päälaelleen!

Gabriel nauroi Samin kerrottua yrittäneensä peitellä sitä kuka kyseessä oli ja pudisti sitten päätään.
"Lapsilta ei voi salata mitään," hän sanoi hymyillen, "aikuiset sen sijaan tuskin tajusivat. Mikä sekin on ehkä kirjan yksi hienous.. Että siinä on jotain, minkä vain lapset tajuaa ja aikuiset ei koskaan." Ja Gabriel oli kyllä tyytyväinenkin etteivät aikuiset välttämättä tajuaisi kuka se oikean elämän musta varpunen oli. Hän ei haluaisi mitään kunniaa Samin vaivalla vääntämästä kirjasta varsinkaan kun ei ollut tehnyt yhtään mitään sen eteen! Paitsi yrittänyt urkkia tarinan selville ennen aikojaan.. Mutta siihenkin hänellä oli syynsä.
Samin puhuessa kengistään, Gabriel kääntyi nyt puolestaan katsomaan tuon jalkoihin ja vilkaisi sitten omiaan, kaiken kokeneita tennareita. Hän olisi ehkä voinut hankkia tätä varten jotkut vähän siistimmät kengät ja vaatteet, muttei osaisi olla sellaisissa.. hienoissa vaatteissa. Kengätkin hiertäisivät ja hän ei suostuisi siihen että jalat haluaisivat järsiä itse itsensä irti.. Hän halusi pystyä liikkumaan normaalisti.
No oli mies sentään mustan kauluspaidan pukenut ylleen vaikka sekin oli ollut vähällä jäädä komeron perälle.

Ovi kilahti uudemman kerran Gabrielin ja Samin käppäiltyä sisälle Samin putiikkiin ja uusi kilahdus kertoi oven sulkeutuneen. Kaikkialla oli siistiä ja hiljaista ja Sam sai potkia ne kenkänsä jalastaan. Gabriel katseli hetken aikaa ympärilleen ja käänsi sitten katseensa ovelan hymyn kera Samiin.
"Mä halusin kiittää sua tästä.. sadusta," hän sanoi, "joten hankin sulle pienen yllätyksen." Gabriel virnisti ja riisui sitten sen nahkatakkinsa laskien sen yhden tuolin selkänojalle.
"Mä en osannu ostaa sulle mitään minkä oisit oikeesti ansainnut," mies selitti, "en mä osaa ostaa lahjoja. Enkä edes tiedä tykkäätkö tästä, mutta.." Hän napitti paitansa napit auki ja siirsi vasemmanpuoleista kangasta sivuun. Vasemmalta puolelta decolteen aluetta paljastui aivan uutukainen tatuointi. Tai ei se nyt aivan uusi ollut vaan jo pari viikkoa vanha. Oli ollut yhtä tuskaa käydä Samin luona pystymättä paljastamaan tätä salaisuutta aikaisemmin! Mutta Gabriel oli halunnut säästää yllätyksen tähän päivään. Kiitoksena kaikesta.
Tatuointi oli isohko, musta varpunen joka lensi siivet levällään hänen rintakehäänsä kohti. Varpusen nokassa oli pieni punainen marja.
"Tää on.. mun tapa kiittää," hän sanoi hymyillen ja laski katseensa Samin kasvoista siihen tatuointiinsa.

Lapset olivat kyllä Samin silmissä kaikkein fiksuimpia. Hän yllättyi aina uudelleen näiden elämän viisauksista. Paras oli ehdottomasti: "Tytöt ja pojat on erilaisia koska muuten ne ei tykkäis toisistaan". Sam oli kirjoittanut sen ihan ylös. Oli niitä lukemattomia muitakin pieniä älynväläyksiä. "Siksi minä kirjoitankin lapsille, he tajuavat olla ajattelematta liikaa", Sam totesi hymyillen.

Päästyään seinän viereen Sam hyrisi siinä lähes pelkkää iloaan, hän kuitenkin avasi silmänsä kun kuuli sanan yllätys! Sam rakasti yllätyksiä! Ne olivat parhaita, aina!
"Voi Gab, ei sinun olisi tarvinnut", nainen sanoi vaatimattomasti vaikka oli alkaa tonkia kaikkia herran taskuja uteliaisuudesta. Hän tapitti miestä odottavaisesti ja hämmästyi kun yhtäkkiä tuo alkoi napittaa paitaa auki. Aikoiko Gab stripata hänelle? Se taisi olla Samin ensimäinen ajatus ja nainen näyttikin hetken hölmistyneeltä, kunnes näki yllätyksen.

Noita henkäisi ja nosti kädet suunsa eteen. Samin silmät levenivät ja hän astui lähemmäs nähdäkseen paremmin. Hän kosketti varovaisesti miehen ihoa hieman viileillä sormillaan.
"Gabriel... Se... se..." Sam koetti selvästi löytää sanoja ja kaikki tiesivät, että Samin sanattomaksi saaminen oli aika hankalaa. Hän henkäisi uudelleen ja tapitti tatuointia kuin odottaen sen lähtevän oikeasti liitämään.
"Se on hienoin yllätys minkä olen koskaan saanut", Sam sanoi käheällä äänellä ja pyyhkäisi silmä kulmaansa. Mies oli tatuoinut hänen varpusensa rintaansa, vaikka ei ollut edes tiennyt tarinaa. Tuolla oli tatuointi hänen tarinastaan! Sam oli aivan sekaisin niistä tunteista. Sam painoi huulensa Gabrielin poskelle ja sanoi: "kiitos". Sitten Sam teki jotain, mitä hän ei ollut uskonut uskaltavansa ikinä tekevänsä. Ehkä se johtui helpotuksesta tarinan vastaan oton takia tai siitä, että hän näki jotain niin pysyvää itsestään Gabin ihossa. Hän painoi huulensa miehen huulille.

"Jep ja sen takia mä niitten kanssa hengaankin," Gabriel vastasi naurahtaen, "ne ei ajattele sen enempää ku mäkään!" Mutta tästä huolimatta Gabriel tunsi itsensä välillä idiootiksi lapsien seurassa. Nuo taisivat sittenkin ajatella enemmän kuin hän, mutta ei ehkä kuitenkaan niin monimutkaisesti kuin aikuiset. Gabriel oli koko pienen elämänsä yrittänyt pitää lapsenomaisuuden mukanaan. Se olikin pysynyt ainakin osittain. Hän innostui joskus pienistäkin asioista, pystyi edelleen istumaan hiekkalaatikolla häpeää tuntematta ja.. no tuli toimeen penskojen kanssa paremmin kuin hyvin.

Samin reaktiota ei tarvinut kovin kauaa pähkäillä oliko se nyt hyvä vai huono. Jo naisen nostaessa kädet suunsa eteen, Gabrielin kasvoille levisi voitonriemuinen hymy. Sam oli iloinen. Ja sen takia Gabriel oli iloinen.
Gabriel ei osannut kuin hymyillä seuratessaan Samin reaktiota ja hymy säilyi miehen kääntäessä katseensa taas Samin kasvoista siihen tatuointiinsa naisen koskettaessa sitä hennosti sormenpäillään.
Suukon ja kiitoksen saadessaan, Gabriel oli jo vastaamassa ettei tässä mitään. Että tatuoinnit olivat osa häntä ja jokaisella niistä piti olla oma merkityksensä.. Muttei sitten taas ehtinytkään.
Samin hiljentämiseen tarvittiin ehkä monen tunnin turruttava kipu ja mustetta ihon alle.. Mutta Gabrielin hiljentämiseen ei tarvittu kuin yksi suudelma. Poskisuukkoihin mies oli jo vuosien aikana tottunut ja ne eivät enää jaksaneet häkellyttää, vaikka kivoilta tuntuivatkin.
Mutta tuntiessaan Samin huulet omillaan, hänen aivonsa lähtivät varpusen tavoin liitämään omille teilleen. Ja koska aivoja ei liiemmin ollut, hän omaksi yllätyksekseen vastasi suudelmaan.
"Krhm," hän hymähti suudelman päätyttyä ja aivot tuntuivat käynnistyvän uudelleen. Mitä.. Mitä juuri oli tapahtunut? Muuta kuin että lämmin tuulahdus oli pyyhältänyt hänen ohitseen ja onneksi kahvilassa oli hämärää illan myötä. Hän uskoi vahvasti olevansa punainen kuin.. Samin viitta.

Gabriel tuntui virnuilevan kuin lottovoiton saanut. Sam ei voinut olla ihastelematta tatuointia. Hän ei voinut vain uskoa sitä todeksi. Tosin pian hän sai aivan jotain muuta ajateltavaa. Hänen päähänpistonsa suudella Gabrielia oli hyvin hämmentävä ja kun mies vastasi... Sam hämmentyi vielä enemmän. Kun tuo pieni hetki päättyi, Gab rykäisi saaden Samin hätkähtämään ja vetämään kätensä pois tatuoinnilta, jolla se oli pysynyt. Mitä hän oli tehnyt! Samin posket punahtuivat nopeasti ja hän koetti sanoa jotain. Huulet ja kieli vain eivät toimineet nyt ollenkaan.
”Olen pahoillani”, Sam sai lopulta kakaistua.

Noita astui pari askelta kauemmas selvästi yhä häkeltyneenä ja nolostuneena. Suudelma oli tuntunut helkkarin hyvältä ja... oikealta, mutta se oli Gab! Eihän mies pitänyt hänestä sillä tavalla. Sam oli aina uudelleen ja uudelleen ihastunut mieheen, vaikka olikin välillä mennyt muiden matkassa, hän oli päätynyt Gabiin. Mies vain oli hyvin rakastettava. Kai se kaikki oli tullut hyökyaaltona päin Samia tatuoinnin muodossa.
”Tuo tatuointi on hieno”, Sam mutisi tuijotellessaan lattiassa olevaa raitaa. Hän ei oikein tiennyt miten olla. Hän suukotteli Gabrielia jatkuvasti poskelle, kuten monia muitakin, mutta ei koskaan suulle. Mitä jos mies koki hänen ahdistelleen, eikä halunnut olla enää edes ystävä? Mitä jos Gabriel lopettaisi käymisen! Sam oli nieleskellä kyyneleitä saatuaan ajatuksillaan ajettua itsensä lähes paniikkiin.

Samin kavahdettua kauemmas ja pahoiteltua tapahtunutta, Gabriel otti pienen askeleen tuon perässä mutta pysähtyi sitten laskien katseensa itsekin maahan. Ei hän tiennyt mitä ajatella juuri nyt. Tai siis.. Kyllähän Sam oli kerran sanonut olleensa joskus ihastunut häneen, mutta Gabriel oli elänyt siinä uskossa että se ihastus oli jo kadonnut. Eikä hän todellakaan ollut varautunut mihinkään tälläiseen!
Tai siis hän rakasti Samia. Ihan oikeasti rakasti.. Mutta ystävänä. Tuo oli ollut hänen paras ystävänsä jo monta vuotta.. No, ne ajat olivat nyt takanapäin miten päin tämän nyt sitten ajattelikaan.
Samin mutistessa jotain hänen tatuoinnistaan, Gabriel nosti katseensa takaisin naiseen eikä nähnyt tuon helottavan punaisia poskia siellä hämärässä. Mikä oli lohduttavaa koska sitten nainenkaan tuskin näkisi hänen kilpailevia poskipäitään.
"Ei sun tarvi pahotella," Gabriel vastasi ja hymy palasi häkellyksen jälkeen hänen kasvoilleen. Hän tunki kädet taskuunsa ja naurahti hieman. Ei hän kyllä mitään tähän osannut sanoa. Suudelma oli kyllä tuntunut hyvältä ja Sam.. taisi maistua jollekin.. mansikkasuklaalle. Joten mikä tässä nyt sitten muka oli väärin? Gabriel piti Samista, mansikoista ja suklaasta. Ja ongelma oli?

Jopa hämärässä Sam näytti lähinnä siltä kuin olisi joutunut myymään kahvilansa ja lopettamaan leipomisen ja kukkien kasvattelun. Näytti siltä kuin tuon kirja olisi menestyksen sijaan ollut täysi floppi. Näytti siltä kuin tuo olisi tehnyt jotain aivan tuhottoman kamalaa, vaikka eihän tuo ollut.
"Älä nyt maatasi myy, Sam," Gabriel naurahti ja hetken harkittuaan, asteli tuon luo ja kietoi kätensä naisen ympärille.
"Sehän oli vain.. hienoin yllätys minkä olen koskaan saanut," Gabriel toisti Samin sanat ja hymyili tuolle.

Gab sanoi ettei hänen tarvinnut pahoitella, mutta Sam tunsi silti olevansa todella huono ihminen. Hehän olivat parhaita ystäviä ja nyt hän meni tekemään jotain tuollaista. Mitä hän oli oikeasti ajatellut? Itsekkässti vain itseään taatusti. Nainen koetti hymyillä kun hän kuuli näyttävänsä maansa myyneiltä, mutta sehän hänen kannattaisi tehdä ja kadota sitten! Häntä niin hävetti!

Yllättäen Gabriel liikahti vielä enemmän häntä kohti ja kietoi kädet ympärille. Sam ei oikein tiennyt mitä tehdä, kunnes kuuli miehen lainaavan häntä. Noita naurahti ja kietoi omat kätensä miehen ympärille. ”Joo niin se oli vähän mullekkin”, Sam mutisi vasten Gabrielin olkaa ja sitten siirsi paitaa pois taas tatuoinnin tieltä ja katseli sitä nyt todella läheltä. Nainen kuljetti sormiaan varovaisesti sen yllä ja hymyili. ”Se on hieno. En ollenkaan arvannut, että olisit ottanut tämän”, nainen totesi ja virnisti. Hän yleensä luki Gabrielia suhteellisen hyvin. ”Sä todellakin sait pidettyä sen hyvin salaisuutena”, noita vain totesi ja lopultakin lopetti tatuoinnin sivelyn. ”Sä olet kyllä aika uskomaton Gab. Aina susta paljastuu jotain uutta”, noita totesi naurahtaen ja sipaisi miehen mustia hiuksia. ”Mulla ei varmaan saisi olla lempi satuja, mutta tää on kyllä lähimpänä mun sydäntä”, hän paljasti ja hymyili lempeästi. Hän muisti illan, jolloin oli saanut ideansa kuin eilisen. He olivat olleet saman kahvilan lattialla ja Sam oli maannut. Hän oli itse asiassa juuri hiljattain maalannut katon ja siellä liisi myös musta varpunen, mutta hän oli lisännyt sen vasta tänä aamuna.

Sam alkoi vasta nyt ajattelemaan Gabrielin lainausta. "Gab... ollaanhan me yhä parhaat ystävät?" Sam kysyi. Hän todella joskus toivoi omistavansa mies-nainen-mies sanakirjan. Siitä olisi aina välillä todella paljon apua.

Gabriel hymähti Samin vastatessa suudelman olleen yllätys tuollekin ja huokaisi sitten pienesti. Se yllätys olisi varmaan ollut kaikille yllätys.. paitsi Samin asiakaskunnalle ja orpokodinlapsille ja hoitajille. Itseasiassa Mungon ihmisetkin varmaan olivat vain odottaneet tätä tapahtuvaksi.
Eli ei tämä ollut yllätys kuin heille kahdelle.
Samin käsi palasi hyvin nopeasti taas tuoreelle tatuoinnille ja Gabriel laski katsettaan sen verran että näki hieman Samin hiusten lomasta. Hän seuraili sormien kutittelua ja oli lähellä ettei hän vain kavahtanut nauraen kauemmas kutituksen takia. Hän piti kuitenkin rohkeasti pintansa kuunnellen samalla Samin puheita hänen yllättävyydestään ja salaisuuden pitämisestä.
Samin irrottautuessa aavistuksen kauemmas hänestä, Gabriel vastasi hieman ujosti tuon lempeään hymyyn ja ensimmäisen kerran tuon sipaisu hänen tukassaaan tuntui erilaiselta.
Kun tuo puhui lempisadustaan, Gabriel hymähti katsahtaen taas sitä tatuointiaan.
"Niin.. Niin se taitaa olla mullakin," hän myönsi ja napautti nyrkillään sitä tatuointiaan hieman naurahtaen.
Gabriel ei ollut edes tajunnut kyseistä katon mustaa varpusta vielä vaikka Sam olikin luvannut tekevänsä sellaisen silloin.. aikaa sitten. Kun tuo oli ensikerran ilmoittanut kirjoittavansa kirjan jonka tuo omistaisi hänelle. Silloin tuo oli taikonut niitä kultaisia lintuja jostain kukkasista ja ne olivat pesiytyneet hänen tukkaansa.

Samin kysymys sai Gabrielin hymyn pienenemään hieman tuon miettiessä sekä kysymystä että vastausta. Niin, mikä se vastaus oli?
"Ei," hän vastasi sekä omaksi että melkovarmasti Saminkin yllätykseksi. Sitten hän nosti Samin leukaa hieman kädellään siten että saattoi suudella tuota uudemman kerran. Ei, eivät he olisi enää parhaita ystäviä. He olisivat jotain paljon enemmän.

He olivat aina kiertäneet tunteensa kuin kissat kuuman puuron. Oli Sam saanut monta kertaa kuulla miksei hän seurustellut Gabrielin kanssa. Eräs vakiomummokin oli sanonut tuon olevan: 'ihan mukiin menevä jos pesisi nuo suhrut pois'. Kyseinen rouva oli kuuluisa nipotuksestaan. Kyllä Gabin siis täytyi olla aikamoinen, kun piti vain naama pestä.

Heillä oli yhteinen lempi satu. Sam virnisti kuin salaliittolaiselle ja oli ylpeä itsestään. Hän oli luonut todellakin jotain hienoa. Tosin nainen vakavoitui vakavan kysymyksen edessä ja hulahti kalpeaksi kun Gab sanoikin, etteivät he olleet enää parhaita ystäviä. Hän oli sanoa vastalauseen, kun mies kohottikin hänen leukaansa ja suuteli. Sam oli todella yllättynyt siitä teosta ja hetken hän oli hämmästykseltään lähes jäykistynyt, mutta sitten hän suli.

Samin kädet eksyivät Gabrielin niskaan kun hän vastasi suudelmaan. Hän tunsi punastuvansa ja hänen sisällään oli jokin suuri lämmin tunne. Hänen polviaan heikotti ja päätä huimasi. Hän ei ikinä ollut tuntenut mitään sellaista ilon tunnetta. Suudelman loputtua Sam piti vielä hetken silmiään kiinni ja aukaisi silmänsä vasta varoen ja virnisti sitten. Ei hän ollut nähnyt unta. ”Paras päivä ikinä”, nainen sanoi hieman hengästyneellä äänellä ja silitteli hellästi Gabrielin hiuksia pois miehen kasvoilta. Hän tunsi hymyilevänsä kuin ääliö. Silmäkulmassaan Sam huomasi liikettä ja kohotti katseensa kattoon. Musta varpunen oli heidän yläpuolellaan. ”Maalasin sen tänä aamuna”, Sam kuiskasi ja osoitti lintua, aivan kuin se olisi voinut säikähtää heidän ääniään.

Jos Gabriel olisi tiennyt mitä hänestä kahvilassa puhuttiin, hän olisi juokssut kirkuen karkuun. Varsinkin jos hän olisi saanut kuulla mummojen kertovan kuinka hyvännäköinen hän olisi jos vain naaman puhistaisi! Gabriel kyllä liukenisi vikkelään ja muuttaisi maan alle. Sam voisi lähetellä hänelle keksejä sinne pienissä paketeissa.
Onneksi miesparka oli kuitenkin edelleen onnellisen tietämätön näistä puheista!

Se suudelma oli lämpimämpi ja vapaampi kuin ensimmäinen. Ja se ei toivonmukaan saisi Samia sen näköiseksi kuin tuon pitäisi myydä se talonsa. Tämä tuli edelleen yllätyksenä varmaan molemmille, mutta silti se tuntui oikeammalta kuin ensimmäinen. Tottakai se tuntui, koska ensimmäinen oli tullut niin täydellisenä yllätyksenä. Sitäpaitsi se suudelma kesti aavistuksen kauemman kuin ensimmäinen.
Mutta sitten se loppui Samin toteamukseen päivän olleen paras ikinä. Gabrielilta pääsi lempeä naurahdus ja mies nyökkäsi. Ei hänen mieleensä kyllä ihan heti tullut tämän päivän voittanutta. Oli ollut niin kiva nähdä Sam ja kaikki ne lapset niin iloisina.
Gabrieliltakaan ei jäänyt pieni liike huomaamatta ja mies kohottikin katseensa kattoon puhaltaen yhtä kasvoille tipahtanutta hiussuortuvaa pois naamaltaan. Hän näki mustan varpusen leijailevan siinä heidän yllään ja Sam kertoikin maalanneensa sen juuri tänä aamuna.
"Miksi aina tämmöisissä tilanteissa pitää kuiskata?" hän kysyi kuiskaten ja laski sitten naurahtaen katseensa takaisin Samiin.
"Haluatko kuulla jotain hauskaa?" hän kysyi, mutta kertoi vastausta odottamatta; "mulla on ollu tää mun varpunen jo kaksi viikkoa etkä sä ole huomannut mitään. Silloin kun olin juuri ottanut tämän ja kävin kahvilla niin sä raukka luulit että mä olin vaan taas ollut Mungossa ja siksi aristelin olkaani!"

He olivat ainakin yhtä mieltä monista asioista. Onneksi he eivät pitäneet samasta tyylistä tai olisivat voineet jäädä kiinni huulikoruistaan! Sen sijaan Sam oli ikuinen runotyttö. Hän sipaisi Gabrielia häirinneen tupsun pois miehen kasvoilta ja hymyili tuon kysymykselle. Hän kuiskasi vastauksen: ”Ettei se hetki säikähdä”. Niin eräs pikkuinen oli hänelle kerran sanonut, mutta silloin ei oltu kuiskittu.

Kun Gabriel kyseli jonkun hauskan kuulemisesta, Sam kohotti kulmiaan. Hauska juttu sai naisen montun auki. ”Sinä... sinä... sinä senkin kettu! Minä olin huolissani ja kyselin mitä kävi ja sinä puijasit minua! Minä lähetin kiitoskakunkin! Ei ihme, että sieltä tuli vähän kummastunut kiitos kortti”, Sam puuskahti ja mutristi huuliaan. ”Mä oon lähes loukkaantunu ku sä pystyit salaamaan sen multa noin pitkän aikaa”, nainen totesi ja suli sitten hymyyn. ”Ehkä mä annan anteeksi, koska se ei olisi ollut niin vaikuttava yllätys kaks viikkoa sitten. Tää sun hetki valintas oli aika napissaan”, Sam myönsi.

Varpunen oli lentänyt jonnekkin kun Sam vilkaisi ylös, mutta hetki ei ollut kadonnut.
”Mä ajattelin keittää teetä yläkerrassa, haluatko liittyä seuraan? Jos sulla on muuten tärkeitä aurori juttuja niin tiedä, että mä mökötän sulle ainakin kolme tuntia, jos sanot ei”, Sam totesi virnistäen. Hän tiesi, että ministeriön aurorit nykyään pyörittelivät lähes pelkästään peukaloitaan, mutta Gab oli kyllä nykyään melko lailla enemmän mungossa kuin entisen ministeriön aikana, joten tuon piti puuhata jotain ei niin sallittua ministeriön mielestä.
"Mulla on myös eilistä kinuskikakkua", Sam kertoi, jottei Gab voisi himoltaan kieltäytyä.

Gabriel ei voinut kuin hymyillä ja pienesti pudistaa päätään naisen kertoessa yhtä hiljaisella kuiskauksella vastauksensa. Ettei se hetki säikähdä.. Niinpä niin. Jotain sellaista olisi ehkä pitänyt Samilta odottaakin.
No onneksi se hetki ei säikähtänyt vaikka vähällähän se oli Gabrielin kerrottua tatuoinnistaan ja luullusta Mungoreissustaan. Hän oli jo varoa mahdollisia muksauksia, mutta niitä ei tullut ja mies tyytyi vain nauramaan Samin puuskutukselle!
"Hei nyt kyllä ylireagoit!" Gabriel puolustautui nauraen, "mä en koskaan sanonut että olin Mungossa! Sä kysyit sitä, mutta mä en vastannut! Olin aika varovainen sen suhteen koska en halunnu valehdella sulle. Sä sitten päättelit että mun hiljentyminen oli Mungon merkki ja syötit mulle kakun. Eikä muuten ollu hullumpi kakku.." Hän virnisti.
Sam kuitenkin leppyi nopeasti myöntäen että ajankohta oli kyllä hyvin valittu.
"Joo.. Mutta oli noi kaks viikkoa yhtä tuskaa kun olisin halunnu saman tien näyttää sen mutta en sitten voinut kun ajattelin nimenomaa tätä päivää," Gabriel vastasi.

Samin ehdotus teestä olisi ollut jo itsessään vastustamaton, mutta kun nainen vielä uhkaili murjottavansa jos hän kieltäytyisi niin eihän sitä voinut edes harkita kieltäytyvänsä. Gabriel kuitenkin nauroi tuon uhkailuille ja nyökkäili huvittuneena. Hän oli jo suostumassa pyyntöön, mutta Sam ehti mainita kinuskikakusta joka sai miehen ilmeen oitis kirkastumaan vielä entisestäänkin!
"No.. kai mun sitten on pakko," hän sanoi muka hyvinkin nurkkaan ahdistettuna, "kinuskikakun takia sitten." Hän virnisti ja nappasi takkinsa matkaan ennen kuin seurasi Samia yläkertaan.

Sam ei ylireagoinut laisinkaan! Päin vastoin! Tosin... Gabriel oli oikeassa. Hän itse oli päätellyt toisen vaitiolosta, että kuolonsyöjät olivat antaneet köniin tai jotain vastaavaa. Eihän siis voinut olla vihainen.
”No onneksi! Muuten sinä voisit salailla vaikka mitä”, Sam totesi hymyillen Gabrielille. Tietenkin hetkeä piti vähän juhlistaa teellä. Oli selvää, että Gabriel tuskin kietäytyisi, mutta kun puhuminen oli hauskaa Sam jatkoi sitä mielellään. Kinuskikakku lisäksi teki miehen ilmeelle ihmeitä.
”On pakko”, hän totesi ja kumartui noukkimaan kenkänsä ja viittansa.

Kerättyään mekon helmaa nyrkkiinsä Sam kykeni kiipeämään portaat helmaan kompastumatta. Hän viskasi kengät pieneen kenkä pinoon ja ripusti viitan naulakkoon. Nainen nyppi pari sulkaa päästään, oikeastaan ainoat jotka olivat jäljellä. Hän pyöritteli niitä sormissaan ja laittoi teeveden kiehumaan. Hän nouti kinuskikakun kylmä kaapista ja laski Gabrielin nähtäväksi ja etsi vielä lautaset ja lusikat.
”Se on parasta mielestäni kylmänä”, Sam totesi ja lysähti tuoliin. Hän venytteli niskaansa. Se tuntui olevan aivan jumissa. Hän nyppi hiuksistaan kasan pinnejä ja lopulta kiharat olivat vapaat ja noita huokaisi tyytyväisenä.
”Ah... Mä en enää ikinä suostu pistämän tämmöistä sekamelskaa päähäni”, hän sanoi ja hieroi päänahkaansa, joka oli lähes hellänä vieläkin kaikesta tukistelusta.

Teekannu kiljui ja Sam loihti sen tulemaan luokseen, kaatamaan teetä mukeihin ja palaamaan pöydälle.
"Nauti", hän kehoitti hymyillen ja leikkasi itselleen pienen palan. Hän natusteli sitä tyytyväisenä ja hymyili leveästi, tökäten sitten leikkisästi Gabrielin säärtä isovarpaallaan ja näyttäen sen jälkeen siltä kuin ei olisi mitään tehnyt.

Kyllähän Gabriel salaili asioita edelleen. Mutta ei hän valehdellut, ei ainakaan Samille. Oli paljon asioita mistä hän ei ollut koskaan sanonut sanaakaan naiselle, kuten esim. puhunut lapsuudestaan. Kyllähän Sam tiesi hänen olevan orpokodista mutta siihen se sitten jäikin. Ei hän mielellään itse tietyistä asioista puhunut, mutta toisaalta jos Sam olisi kysynyt.. Olisi hän kertonut. Ei toki mitenkään iloisella mielellä, mutta olisi kuitenkin.
Että kyllä, kyllä hän salaili asioita vaikkei valehdellutkaan Samille. Gabrielin mielestä Sam oli vain onnellisempi kuin ei tiennyt.

Päästyään yläkertaan, Gabriel istui keittiön pöydän ääreen odottelemaan teen valmistumista ja sitä kakkua. Pian kakku ilmestyikin siihen hänen eteensä kuin kiusaamaan miestä siitä että tuo saisi ottaa sitä vasta kun tee olisi valmista. Gabriel liikahti hieman tuolissaan ja huokaisi pienesti alistuen kohtaloonsa ikuisena kakun odottajana. Samalla hän seuraili kuinka Sam nyhti pinnejä ja sulkia tukastaan samalla kun manasi moisia kampauksia. Gabriel ajatteli omaa kampaustaan ja nyt vasta tuli miettineeksi oliko hänen tukkansa yhä pystyssä vai ei! Etuhiukset ainakin pyrkivät koko ajan silmille joten saattoihan olla että takatukkakin oli jo.. lässähtänyt!!
Gabriel tunki kätensä oitis tukkaansa ja pörrötti niitä takaata. Niin kovat mömmöt hänen päässään oli että tukka jäi lähes poikkeuksetta uudelleen pystyyn jos hän vain vähän sekotti sitä. Etutukka taas oli yleensä kova kuin kivi.

Teepannun viimein liidellessä heidän luokseen, Gabriel kohottautui parempaan asentoon tuolissaan ja nappasi jo pari sokeripalaa heittääkseen ne teen sekaan. Sitten hän pian sai kinuskikakunpalankin ja elämä hymyili jälleen sen hetken kestäneen odotuskurjuuden jälkeen.
"Voi kyllä," hän vastasi Samille ja heitti ensimmäisen lusikallisen suuhunsa. Ah se oli juuri niin taivaallista kuin olla ja saattoi! Samassa hän tunsi tökkäisyn jalassaan ja lusikka hänen kädessään kääntyi oitis osoittamaan Samia.
"Älä kuule yhtään yritä," hän sanoi muka vakavana, "mä tiedän mistä sä kutiat joten annas olla! Mä nautin!" hän lopetti kovinkin ylväästi ja nappasi uuden palan kakustaan.

Kun Sam palautti katseensa Gabrieliin, tuon takatukka oli taas todella pörrössä. Hän huokaisi kateellisena ja saattoi vaan haroa pitkiä hiuksiaan tiikerinkammalla. No... Ainakin ne olivat hurmaavasti kiharalla – kuten aina. No Sam ei pienistä hätkähtänyt vaan kaatoi teetä kuppeihin loitsuin ja alkoi nauttimaan olostaan.

Tökättyään Sam näytteli pientä enkeliä ja räpäytti silmiään hämmentyneenä. Mitä minä vai, olisi voinut lukea naisen otsassa. Tosin kutiaminen...
”Empäs kutia”, Sam mutisi ja veti jalat turvaan mekkonsa kätköihin ja mussutti kakun palastaan.
”Nauti sitten”, hän tokaisi sekä hymyili pienesti. Oli aina yhtä mukavaa saada joku arvostamaan työtään. Gabriel ei koskaan pettänyt sillä saralla!

Kakunpala katosi nopeasti Samin lautaselta ja lopulta noita koetti löytää mukavaa asentoa leningissään ja siemailla teetä. Hän katseli Gabrielia hymyillen. Tuo näytti lähes kuuluvan siihen pöydän äärelle. Mies oli istunut samassa kohtaa satoja kertoja, mutta koskaan ennen tuo ei todella ollut kuulunut sillä tavalla siihen penkkiin. ”Voinko laskea jalkani vai tarvitseeko pelätä kutittamista?” Sam kysyi virnistellen.

Samin mutina ja liikahtaminen kielivät väkisin tuon vetäneen jalkansa suojaan ja Gabriel vilkaisikin pöydän alle arvioiden mahdollisuuksiaan vaikkei juuri nyt ollutkaan mitään tekemässä. Hän söisi kakkunsa ensin.. ja joisi teensä.
Hänen uhkauksensa ja keskittyminen kakkupalaan sai hiljaisuuden lankeamaan heidän välilleen. Mutta se hiljaisuus oli kaukana vaivaantuneesta ja sitä säesti tasainen mussutus ja hörppiminen kummankin penkin suunnalta.
Lopulta Sam rikkoi hiljaisuuden kysymällä jalkojen laskemisesta maahan ja Gabriel virnisti sen jättimäisen teekuppinsa takaa.
"Noooo.. Ehkä sä voit," hän sanoi mietiskelevään sävyyn, "jos vain uskallat." Hän virnisti ja laski sitten kuppinsa takaisin pöydälle. Hän tuijotti kinuskikakkua hetken aikaa kuin punniten. Sitten hän vilkaisi hihittelevä ilme kasvoillaan Samia ja ojentui leikkaamaan itselleen.. ihan pienen santsisiivun.
Hän niin kuului tähän penkkiin vaikka Sam-raukka ei häntä koskaan saisi lihomaan kovista yrityksistään huolimatta.

Gabrielin ilme oli niin ovela, että Sam harkitsi hetken paikallaan jalkojensa laskemista, lopulta hän laski ensin oikean jalkansa ja kun mitään ei tapahtunut vasenkin jalka seurasi perässä. Noita joi varpaitaan kipristellen teensä loppuun ja katseli suurella rakkaudella miten Gabriel söi pikku santsipalaansa. Hän ei vielä ollut voittanut taisteluaan kiloista, mutta vielä se päivä koittaisi!

Kun Sam oli juonut teensä, hän nousi ja kiikutti sen altaaseen. Nautinnollisesti venytellen Sam kääntyi ympäri ja huomattuaan helman liikkeen, hän virnisti ja toisti pyörimisen. Hän oli tehnyt samaa kirjakaupassa lasten iloksi, sillä helman kuvat näyttivät oikeastaan liikkuvan kun hän teki niin.
"Apua... mua alkaa pyörryttää", hän lopulta totesi ja nojasi selkäänsä keittiötasoon. Hän ei tiennyt kumpaa olilla. Riemuidiootti vai vain riemukas. Se oli hankala päätös. Jäämättä somaa päätään moisella vaivaamaan Sam hipsutti Gabrielin luo ja halasi miestä. Samin ympärillä joutui tottumaan selittämättömiin suukkoihin ja halauksiin. Hän suukotti miehen nenää ja sitten iloisesti hyräillen lähti olohuonettaan kohti. Hänen pitäisi käydä katsomassa, josko hänen kukkasensa olisi puhjennut vihdoin kukkaan. Se oli lajia, joka kukki vain öisin, joten Sam oli useampana iltana mennyt urkkimaan nupun tilannetta.

Tänäänkään mikään ei tuntunut muuttuneen. Sam oli ollut melkein varma siitä, että kukka olisi ollut aukeamassa. Hän huokaisi ja jutusteli nupulle: "kuulehan nuppuseni. Minä olen nyt hoitanut sinua kolme viikkoa. Eikö sinusta olisi jo aika avautua? Älä loukkaannu, mutta kun minä todella haluaisin nähdä sinut". Sam suoristautui ja kaatoi varoen vettä aarteelleen.

Gabriel natusteli vielä santsipalaansa Samin noustessa viemään kuppiaan pois. Mies joi teestään siinä välissä kunnon kulauksen ettei se ehtisi jäähtyä ja unohtui sitten naurahtaen katselemaan Samin pyörähtelyä ja tuon helmassa hypnoottisesti lenteleviä lintuja. Lapset olivat niin rakastuneet tuon mekkoon, varsinkin tytöt.
Naisen horjahdettua pyörimisensä päätteeksi, Gabriel naurahti ja tunki loput santsipalastaan suuhunsa.
Äkkiä Sam kuitenkin syöksyi halaamaan häntä ja saipa mies hämmästyksekseen suukon nenälleenkin ennen kuin nainen sitten mitään sanomatta hyppelehti ulos huoneesta. Gabriel jäi tuijottamaan naurahtaen tuon perään ja pureskeli sitten suussaan olevan santsipalan loppuun nielaisten sen teen kera napaansa.
Olihan hän oikeastaan jo tottunut näihin ihmeellisiin päähänpistoihin, mutta nyt ne tuntuivat tänään sen verran ihmeellisemmiltä ja uusilta että sitä häkeltyi vähemmästäkin.

Gabriel otti teekuppinsa mukaan ja asteli sitten Samin perästä olkkariin, jonka ovelle mies jäi nojailemaan ja naureskelemaan Samin jutellessa jollekin kukalle. Tämä olisi ehkä ollut outo näky, jos hän ei olisi tottunut siihen että nainen pälisi paitsi ihmisille ja eläimille, myös kukilleen ja ehkä joskus jopa leivonnaisilleen.. Se oli ihan normaalia tässä talossa.
"Anna sille pala kakkua niin ehkä se avautuu sulle," Gabriel vihjasi naurahtaen ja joi siitä käsissään olevasta teestä.

Sam ei todellakaan ollut normaali noita, mitä tuli käytökseen. Hän osasi olla spontaani, arvaamaton ja ties mitä, muttei koskaan haitallinen. Kaikki sen tiesivätkin. Niimpä noidan jutustelut kasveille ja kakuille koettiin lähinnä söpönä hupsuutena. Nainen suoristautui kasvinsa viereltä ja hymyili Gabrielin idealle.”Jästit uskovat, että kukille puhuminen auttaa niitä kasvamaan. Jotain tekemistä hiilidioksidin kanssa tai jotian. En muista enää”, hän sanoi ja heilautti kättään kuin pyyhkiäkseen koko roskan pois.

Sam asteli huoneen läpi nojailemaan seinään Gabin vieressä. Hän hymyili ja katseli velhoa rauhassa. ”Hassua”, nainen vain hymähti ja pyyhkäisi kermavaahdon pois miehen suupielestä peukalollaan. Hänestä oli vain outoa katsella Gabrielia tietäen, että tuokin todella piti hänestä. Sam kyllä tiesi tasan tarkkaan minkä näköinen mies oli, mutta ei hän ollut huomannut pieniä yksityiskohtia, kuten pientä juovaa silmä kulmassa. Sam tunsi olonsa tyynen rauhalliseksi ja onnelliseksi. Se tunne oli hyvin rentouttava ja mukavaa. Gabriel ei ehkä näyttänyt kaikkien unelmien prinssiltä, mutta mies oli sitä sisältäpäin. Se oli ainoa asia, mistä Sam välitti.

Gabriel naurahti Samin kertoessa hänelle jästien uskomuksista ja pudisti huvittuneena päätään. Noh, kukin uskoi mihin tahtoi. Jästit kyllä uskoivat ihan outoihin asioihin ja sitten eivät jaksaneet uskoa taikavoimiin, mikä sinänsä oli toki heidän kannaltaan hyvä asia.
"Mä uskon kakkupalaan," Gabriel sanoi vakavanakin ja katsahti sitä nuppua nurkassa, "ehkä.. Salmiakkia ja ripaus mansikkaa. Voisin luulla että tykkäisi. Tai ei ehkä mansikkaa.. Sehän olisi nupulle varmaan melkein kannibalismia. Siitä se tuskin tykkäisi."
Gabriel vilkaisi siihen hänen viereensä astellutta Samia ja joi jälleen teestään, joka alkoi uhkaavasti jäähtyä. Sitten hän kääntyi taas mietteissään katsomaan sitä kukannuppua ja pohti mistäköhän salmiakki tehtiin? Eikai sekin ollut joku outo ulkomaalainen kasvi, jolloin salmiakin syöttäminen kasville olisi sekin melkein verrattavissa kannibalismiin?

Samin äänen kuullessaan, mies havahtui ajatuksistaan ja käänsi katseensa takaisin tuohon samalla kun Sam sipaisi hänen suunpieleensä jääneen kermapaakun pois. Oitis mies pyyhkäisi suutaan hieman hihallaan ja katsahti sitten jäikö siihen mitään. Ei jäänyt. Gabriel naurahti hieman ja nojasi takaisin ovenkarmiin. Sitten hän huomasi Samin tuijotuksen ja kohotti toista kulmaansa hieman kysyvästi. Sitten hän naurahti.
"Mitä!" hän kysyi älähtäen ja haroi tukkaansa, "onks mun tukas taas joku linnunpesä vai mitä sä katot!"

Sam ravisteli päätään Gabrielin kakunpala uskomuksille. ”Anna meille joka päiväinen kakun palasi, äläkä päästä meitä kiusauksesta, sillä sinun on marsipaani, voi ja kermavaahto, ikuisesti. Kakkunen”, noita runoili hymyillen. Hänen pitäisi alkaa huolestumaan, jos hänen kakkusensa saivat aikaan lähes uskonnollista kiihkoa. Tosin velhon selitellessä kasvi kannibalismista Sam naurahti: ”nehän ovat oikeita kannibalisteja. Multa on maantunutta kasvista ja kasvit kasvavat mullasta”. Sen sanottuaan hän pääsikin siihen mukavaan nojailu asentoon.

Kesti hetken ennen kuin Gabriel rekisteröi hänen tuijotuksensa kunnolla ja kohotti kulmaansa. Nainen saattoi vain naurahtaa ja ravistaa päätään. ”Ei, ei sinulla ole linnunpesää, tai ainakaan mä en näe sitä. Mä vaan katselen”, noita vastasi ovelasti hymyillen ja kohautti kulmiaan. ”Häiritseekö?” Hän virnisteli ja oli suurentavinaan sekavärisiä silmiään ja toi nenänsä lähemmäs velhoa ennen kuin iski pienesti silmäänsä. ”Ihan hyvältä näyttää”, noita sanoi ja näytti pientä pinkkiä kieltään.