Musta varpunen

Gabriel nyökkäili huvittuneena Samin runoilulle ja allekirjoitti kyllä kaiken! Kunhan ne marsipaanit ja kermavaahdot olisivat hänen eivätkä kenenkään.. Kakkusen..
Samin pointti kannibalismista oli kyllä ihan totta ja Gabriel joutui jopa pienesti virnistäen myöntämään sen. Hän ei ollutkaan ajatellut asiaa noin tarkasti vaikka ehkä olisi pitänyt kerran alkoi kannibalismia pelkäämään!
"No.. sitten voit tehdä sille salmiakkimansikkakakun," Gabriel mutisi aikeinaan kyllä syödä itse siitä palan jos toisenkin. Ei noin pieni nuppu koko kakkua jaksaisi syödä kuitenkaan.

Gabriel laski kätensä tukastaan Samin vakuutellessa ettei siellä mitään linnunpesää ollut vaikka pieni vainoharhaisuus jäikin vielä elämään hänen pääkoppaansa. Nyt jokainen päänahkaa härnäävä hiussuortuva tuntui linnunpesältä. Eikä sitä vainoharhaisuutta kyllä auttanut yhtään se että Sam väitti vain katselevansa. Pakko siinä nyt oli olla jotain katsottavaa ja hän ainakin tuijottaisi jos jonkun tukassa olisi linnunpesä.
Häirintäkysymys sai Gabrielin naurahtamaan ja nyökkäilemään ponnekkaasti kuitenkin huvittuneena ja samalla tavalla suurentaen omia sinisiä silmiään Saminkin tehdessä niin. Sitten tuo totesi hänen tukkansa näyttävän kuitenkin hyvältä ja Gabriel hymähti tyhjentäen sen teekuppinsa.
"Tukka on pyhä asia," hän sanoi muka-vakavana, "eikä ole leikin asia jos linnut tekee pesän sinne. Kun ei niitä voi sieltä poistaa ennen ku poikaset oppii lentämää.. eli pitäs kävellä pesä päässä koko kevään.." Hänen vikat sanansa olivat yhtä mutinaa. Hän suoristautui ja lähti sitten viemään teekuppiaan takaisin keittiöön ja tiskialtaaseen.

Sam hymyili vain kun mies haroi hiuksiaan kuin epäillen parin kanasen sieltä löytyvän. Noita ei kuitenkaan valehdellut, eikä herran päässä tosiaan mitään tipusia ollut. Ilmeisesti Samen tuijottelu oli häirinnyt Gabia jossain määrin, sillä tuo suurensi myös sinisiä silmiään ja tuijotti takaisin. ”Niin oli tarkoituskin”, noita naureskeli, mutta vakavoitui kun velho puhui tukastaan.

Kuinkakohan monta miljoonaa kertaa Sam oli kuullut jonkun tukka saarnan. ”Kyllä rakas, tietenkin rakas, olet aivan oikeassa rakas”, nainen lopulta naureskeli ja seurasi Gabrieli keittiöön ja hypähti istumaan pöydäntasolle. ”Pitääkö sinun lähteä kotiin piankin?” Sam kysyi ja heilutteli pieniä käpäliään ja loihti siinä sivussa tiskit tiskaamaan itsensä. Ei hän jaksaisi käsipelillä mitään tänään tehdä. Taikoen hän sai aina todella siistiä jälkeä aikaan. Hän normaalisti olisi pakannut Gabrielille eväslootan, mutta nyt kun ei ollut mitään pakattavaa, Sam ei niin tehnyt. Hän saattoi vain hymyillä söpösti ja järjestellä mekkonsa helmoja, kuin joku välittäisi siitä miten ne olivat. Gab oli nähnyt hänet herra ties missä kunnossa. Humalassa, huppelissa ja hyvin sekaisin. He olivat yhä kuitenkin parhaita ystäviä, mutta nyt he saattoivat suudella toisiaan. Hyvin mukavaa siis Samin mielestä.

Gabrielista oli aina tuntunut siltä ettei Sam ottanut hänen tukkaongelmaansa vakavissaan. Tukka oli vähän kuin.. Gabriel voisi verrata tukkaansa johonkin leivokseen! Leivoksen kuorrutteeseen! Sam oli tarkka niistä asioista.
"Voisit ajatella tukan vähän niinkuin.. vaikka vaniljakuorrutteen," Gabriel paasasi keittiöön kävellessään, "kuvittele miten kamalaa se on jos se kuorrute ei oo täydellisesti siinä missä pitääkin ja niinkuin pitääkin." Hän vilkaisi virnistäen takanaan kävelevää Samia.
Gabriel ei oikeastaan ollut niitä ihmisiä, jotka panikoivat harvasen päivä omasta ulkonäöstään. Ainoa asia mikä sai hänet varpailleen oli hänen tukkansa. Sen vain.. piti olla hyvin. Päivä oli pilalla jos tukka oli pilalla. Ja no kajaalia hän laittoi tottumuskysymyksestä ja tatuoinnit olivat jonkinsortin elämäntapa. Olivathan ne kulkeneet pitkin matkaa mukana aina ihan pienestä pennusta saakka. Aluksi ne olivat olleet lähinnä kapinaa ja muuttuneet sitten elämäntavaksi. Ja no.. tyyli oli tyyli ja sille oltiin uskollisia. Sekin oli alunalkaen lähtenyt lähinnä kapinoinnista. Ja sitten sekin oli muuttunut elämäntavaksi.

Saatuaan kupin tiskiin, Gabriel kääntyi nojailemaan siihen työtasoon ja siirsi katseensa Samiin tuon hypätessä siihen pöydälle istuskelemaan. Samkin oli tavallaan tyylilleen uskollinen. Ei ehkä samassa määrin ja yhtä selvästi kuin hän, mutta oli silti. Tuon tyyli vaan oli olla.. aurinkoinen ja iloinen ja pirteä. Ja ystävällinen kaikille mitään epäilemättä. Gabriel oli saanut saarnatakin siitä naiselle. Mutta no.. tyylinsä kullakin.
Samin kysyessä häneltä oliko hänellä kiire, Gabrielin kasvoille nousi pieni hymy ja sitten mies naurahti pudistaen päätään.
"Mihkäs mulla kiire ois," hän vastasi. Sitten hän asteli naisen eteen ja hieman ujosti hymyillen otti tuon kädet omiinsa. Hän katseli niitä hetken sen hymynsä kera.
"Mä oon niin ilonen sun puolesta, Sam," hän sanoi. Sam oli niin ansainnut tämän päivänsä. Niitä vain pitäisi olla useammin.

Nauraen Sam totesi:”Sinun tukallasi ja minun kuorrutteellani on vissi ero: minä teen kuorrutteen, joten se on aina täydellinen”. Sam virniti ilkikurisesti ennen kuin pompahti tasolle heiluttelemaan jalkojaan ja olemaan söpö. Samin tyyli tosiaan oli leikkiä pientä aurinkoa, söpöä kissan poikaa ja kaikkien parasta kaveria. Hän piti housuja hyvin harvoin ja se olikin ainoa sääntö koko noidan vaatekaapissa.

Ensin Gab nojaili hänen vieressään tasoon, mutta tuli sitten lähemmäs. Sam katseli omaa pienempää kättään Gabrielin kädessä ja hymyili. ”Hyvä, koska mä oisin pitänyt sua muuten panttivankina”, noita totesi. Hän oli iloinen siitä, ettei Gabrielin tarvitsisi mennä mihinkään. Hän vain halusi olla miehen lähellä, kuin varmistaakseen kaiken olevan totta. Hän olisi tökkinyt itseään jatkuvasti, ellei olisi pelännyt mustelmia. Naisen ilme muuttui hämmentyneeksi kun Gabriel sanoi olevansa iloinen hänen puolestaan. ”Voi kylläpä sä olet itseriittonen”, Sam naurahti leikkisästi ja silitti Gabrielin poskea kämmenselällään. ”Sinulle pitäisi antaa tälläisiä päiviä myös. Tosin... ilman esiintymistä. Siitä sinä et tunnu pitävän”, Sam totesi ja veti Gabrielin kasvot lähemmäs ja hellästi suuteli miehen huulia. Erkaantuessaan hän kosketti miehen huulikorua ja punastuen kertoi: ”mä aina toisinaan mietin, miltä tuo tuntuu suudellessa”. Nyt hän tiesi, eikä se tuntunut ollenkaan hassumalta. Hivenen oudolta ehkä, sillä se oli niin kova kun taas Gabrielin huulet eivät olleet ja... no se oli mielenkiintoinen ristiriita.

Gabriel käännähti katsomaan Samia tuon inttäessä yhä vastaan hänen kuorrutevertaukselleen!
"Et vois olla enempää väärässä!" mies intti naurahtaen, "sä teet kyllä kuorrutteen joo.. Mutta mä käytän ihan yhtä paljo vaivaa tän tukan laittamisee ja sen hoitamisee!" Tästä aiheesta voitaisiin jatkaa tunteja. Hänen tukkansa vastaan Samin kakut. Tämä keskustelu oli käyty varmaan sata ja yksi kertaa ja edelleen siitä jaksettiin jauhaa!

Gabriel naurahti Samin uhoamiselle hänen panttivakina pitämisestä. Mies ei oikein jaksanut ihan uskoa että tämä kiltti tyttö hänen edessään pitäisi ketään panttivankina.. Edes vitsillään. Jos hän nyt sanoisi että pitäisi lähteä, tuo katsoisi vain kuinka hän lähtisi. Ehkä hieman masentuneena mutta silti. Tuskin tuo estäisi.
Samin nauraessa hänen toteamukselleen, tuo nosti kätensä hänen poskelleen ja mies tyytyi hymähtämään hymyn jäädessä hänen kasvoilleen. Sam puhui jotain kuinka hänkin ansaitsisi moisia päiviä, jolloin mies vain pudisti hieman päätään. Ei hän mitään tälläistä tarvitsisi. Hän oli ihan tyytyväinen siihen että sai olla omissa oloissaan ja oikeastaan kiitti siitä ettei ministeriö halunnut häntä lehdistön sivuille. Niinkuin Sam sanoi, ei hän ollut mikään esiintyjä. Eikä hän kaivannut mitään mediahuomiota, siksi olikin ollut niin kiva tänään Säilässä ja Imupaperissa kun kukaan, sitä pikkupoikaa lukuunottamatta, eivät tienneet kuka se oikean elämän musta varpunen nyt olikaan.
Samin pussatessa häntä, Gabrielin ajatukset kuitenkin unohtuivat eikä mies muistanut suudelman jälkeen enää edes väittää vastaan aiheesta. Sen sijaan hän huomasi jäävänsä aina vaan enemmän koukkuun tähän tunteeseen ja Samiin. Eihän.. hän ollut päivällä vielä edes ajatellut mitään tälläistä, mutta niin se kaikki muuttui.
Suudelman jälkeen Sam sipaisi hänen huulikoruaan ja kertoi salaisuutensa saaden Gabrielin hymyilemään huvittuneena. Hän ei itse tietenkään enää ajatellut koko korua. Olisi oudompaa jos sitä ei olisi siinä missä se oli.
"Joskus mä haluaisin kurkata sun päähäs että mitä sä oikeen kelaat kaikki päivät," Gabriel naurahti, "sä näytät siltä että keskityt johonkin.. pullien tekemiseen mutta oikeesti sä kelaat jotain mun huulikorujani. Joku päivä mä viel istun koko päivän jossain nurkassa kehitellen jotain keinoa millä lukea sun ajatuksia."

Gabriel vain hymyili noidan salaisuudelle. Oli ärsyttävää kun Gab teki niin! Sam ei tiennyt mitä mies ajatteli, mutta yleensä arveli tuon pitävän häntä hupsuna. Nainen kallisti päätään kun Gabriel kertoi halustaan nähdä hänen päänsä sisään.
”Eivät minun ajatukseni niin outoja ole. Aamuisin minä en yleensä ajattele mitään sen kummempaa, koska olen puoliksi unessa. Kymmenen aikaan kun ihmisiä alkaa liikkumaan kunnolla ajatukset vaihtelevat heidän menneisyytensä pohdinnasta heidän suhteisiinsa tai siihen miksi eräskin noita pitää korppikotka hattua, jonka saa niistä paukkukarkeista. Sitten keskipäivät yleensä ovat liian kiireisiä haaveilulle. Iltapäivän hiljaiset hetket elän satumaailmassani, kuten sitä kutsutaan. Minulle se on toinen todellisuus, jossa on mukavaa ja lämmintä. Sitten tulee töistälähtijöiden piikki ja lopulta sinä. Sinä se aiheutatkin herra pään vaivaa. Jos sinua ei näkynyt aloin kuvitella mitä kaikkea on voinut sattua. Jos näyttäydyit, aloin miettimään mitä kaikkea olet tehnyt. Kun kaikki ovat poissa ja paikka siivottu minä tulen tänne. Juon teeni ja katselen vanhoja valokuvia ja kaikkea muuta ja käperryn kirjoittamaan. Ei minun päässäni tapahdu mitään outoa. Tai niin ainakin luulen. Ja sinun huulikorusi on kiusannut minua vuosikaudet! Se tässä syyllinen on”, Sam puuskahti lopulta ja puraisi huultaan tapittaessaan sitä pientä metallin palaa. ”Minä olen utelias”, Sam vain totesi ja hymyili sitten.

Leninki oli hieman epäkäytännöllinen siinämieless, että siinä oli paljon kangasta.
”Jos et pahastu, minä vaihtaisin mielelläni tämän pois. Tässä on vähän hankalaa liikkua, enkä halua pilata tätä. Minä säilön tämän mekon ja sitten esittelen joskus haksahtaneena noita-akkana naapuruston lapsille”, hän sanoi ja nousi työtasolta työntäen Gabrielia kauemmas omalla vartalollaan ja kun hän oli alhaalla, hän oli aivan miehessä kiinni. ”Hei”, noita sanoi virnistäen, suukotti miestä ja lähti kohti vaatehuonettaa ja kevyempää mekkoa.

Gabrielin heitto siitä kuinka mies haluaisi kurkata Samin pääkoppaan, sai vastaansa oikean puhetulvan ja selityksen siitä mitä Samin päässä liikkui mihinkin aikaan päivästä. Ja Gabriel sai huomata etteivät heidän ajatuksensa nyt niin kaukana toisistaan olleet. Hänenkään päässään ei aamuisin liikkunut juuri mitään. Paitsi se iänikuinen tukka. Mutta sitten ulos talosta päästyään, hän ei kyllä miettinyt mitään toisten ihmisten menneisyyksiä tai suhteita.. Niitä piti miettiä vasta työpaikalla jos ollenkaan. Mutta sitä noitaa ja korppikotkahattua hän oli kyllä joskus miettinyt satuttuaan sen kanssa samaan aikaan kahvilaan.
Hänellä ei kyllä ollut mitään omaa satumaailmaa mihin paeta, hänellä oli se orpokotinsa. Sinne hän saattoi mennä jututtamaan lapsia ja saada sitten kuulla noiden satumaailmoista. Ja niistä saisi varmaan yhden kirjan aikaiseksi jos sitä osaisi kirjoittaa. Voisi itseasiassa vinkata Samille että sieltä löytyisi kilokaupalla satuaiheita.
Samin selittäessä lopulta hänestä, Gabriel ei voinut taas kuin vain hymyillä ja todeta mielessään kuinka suloista se tavallaan oli.. että Sam odotti häntä saapuvaksi iltapäivisin. Oli aina jotenkin söpön hauskaa kuulla kuinka Sam repi hiuksia päästään heti jos hän edes vähän myöhästyi. Vaikka eihän hän nyt ihan joka päivä ollut ehtinyt käymään.
"Et sä voi korua syyttää," Gabriel naurahti syyttävästi Samin lopettaessa paasauksensa ja kerrottua olevansa vain utelias.
Sitten nainen nousikin lähteäkseen vaihtamaan vaatteita eikä Gabriel ehtinyt selittää omasta päiväkuviostaan. Tuo kävi hämmentävän lähellä häntä huikaten vain yksinkertaisen hein ennen kuin lähti huoneesta.
"En pahastu," Gabriel vastasi, "vaikka se nätti onkin." Hän naurahti hieman ja jäi sitten kuin tyhjän päälle sinne keittiöön. Hän pyöritteli hetken peukaloitaan ja hoksasi sitten että Sam oli kyllä laittanut tiskit tiskaantumaan.. Mutta unohti kakun pöytään! Se höpsö nainen.
Gabriel otti kakun keräten siitä pari irrallista murua ja heitti ne suuhunsa. Kakun hän vei jääkaappiin. Sitten mies seisoskeli hetken aikaa taas peukaloitaan pyöritellen. Odotettuaan hetken aikaa, hän rohkaistui ja lähti Samin perään hieman varoen kuitenkin. Hän ei halunnut yllättää tuota puolalasti! Se olisi.. kamalan noloa..
"Sanoit että mietit yleensä miten mun päivä on mennyt," Gabriel sanoi pysähtyen nojailemaan käytävän seinään lähelle Samin makkarin ovea. Hän katseli kattoon, jossa ei lipunut pilviä tai lennellyt lintuja kuten alakerrassa.
"Yleensä mun työt alkaa kaheksalta. Herään joskus seittemältä ja keitän kahvit. Vedän vaatteet niskaan ja linnottaudun kahvikupin kera peilin eteen," hän naurahti ajatukselle ja pystyi vain kuvittelemaan kuinka oudolta tämä saattoi Samista kuulostaa, "varttia vaille kahdeksan lähen ministeriöön ja kirjaan itteni sisään. Sitten aamulla saattaa olla jotain tylsiä palavereja tai oikeudenkäyntejä, joihin halutaan aurori paikalle. Ne on kyllä ihan mielenkiintosia joskus. Sitten on puolen tunnin ruokkis ja.. tästä sä et pidä, mutta siinä ajassa ei ehdi juosta ympäri Lontoota tai mennä mihinkään kunnon ravintolaan joten yleensä sitä.. käy syömässä jotain nopeaa. Sitten iltapäivällä palaveerataan tai käydään oikeudenkäynneissä tai sitten kentällä, jos on ilmennyt joku tapaus. Joskus ollaan koko päivä kentällä ja siitä mä tykkään. En millään jaksais niitä palavereja.. Sitten jos pääsen töistä ajallaan, tulen käymään sun luona tuhoamassa sun kakkus ja sitten käyn joko orpokodilla tai sitten menen kotiin nukumaan. Joskus käyn yksillä jossain tai jotain.." Niin se Gabrielin päivä yleensä kului.

Nauraen Sam pyörähti vielä kerran Gabrielin iloksi ennen kuin katosi vaatehuoneeseensa. Hän sai hetken tapella riisuutumisensa kanssa, kunnes keksi taikoa nyörit löysiksi ja piaan hän pomppikin vain korsetissa ja alusvaatteissaan ympäri huonetta. Lopulta hän veti päälleen vain minishortsit ja neuleen, joka ylsi häntä ainakin puoleenreiteen. Noita saattoi kääriytyä siihen kovin mukavaisesti.

Gabrielin ääni kantautui selkeänä Samin korviin ja hän hiipi hiiren hiljaa seinän toiselle puolelle ja nyppi kermanvärisestä neuleestaan pari palleroa. Häntä hymyilytti Gabrielin päivä, sillä hän tiesi sen aina suunnilleen. Hän oli koonnut sen päässään vuosien aikana.
”Niin, noin mä yleensä sen kuvittelen. Tosin jos sinua ei näy, kuvittelen jonkin menneen pahasti mönkään ja sen jälkeen mungoon lähtee pikapaketteja. Minä tiedän miten kärttyinen olet ilman pullaa”, Sam sanoi ja astui esiin hymyillen. Hän pyörähti Gabrielin edessä. ”Minulla on housut”, noita ilmoitti haudan vakavana. Se oli hyyyvin harvinaista, joten asia oli ihan ilmoittamisen arvoinen. ”Tämä on hyvin kummallinen päivä toden totta”, tuo totesi hymyillen ja tarttui Gabrielin käteen ja lähti viemään miestä olohuoneeseen. Paljaisiin jalkoihin lattia tuntui kylmältä ja Sam sytytti takkaan tulen taion. Hän työnsi Gabrielin istumaan ja sanoi sitten hyvin painokkaasti: ”Pistä silmät kiinni, äläkä kurki”. Tämän jälkeen Sam heilautti pari kertaa kättään miehen silmien edessä ja sitten kipitti hakemaan lahjan, jonka hän oli teetättänyt Gabrielille. Hänen oli pitänyt antaa se myöhemmin, muttei malttanut odottaa. Noita kumartui velhon lähelle ilkikurisesti hymyillen ja puhalsi herran huulille ja nopeasti nosti käsin nidotun kirjan heidän kasvojensa väliin. ”Saa avata”, Sam kuiskasi. Hän piteli käsissään Gabrielin sadun käsintehtyä painosta, jossa oli kaikki, mitä Sam oli tehnyt. Siinä oli jopa piirros heistä makoilemassa kahvilan lattialla ja muutamia muita hahmotelmia Gabrielista. ”Se on minun lahjani sinulle”, noita sanoi hymyillen.

Samin ilmestyessä siihen hänen eteensä ja allekirjoittaessaan hänen selityksensä päivän kulustaan, Gabriel hymähti ja nyökkäsi. Hän tosiaan muuttui vähän kärttyisäksi ilman pullaa. Ja ne pullat, jotka Mungoon oli ilmestynyt, oli aina mennyt kaupaksi. Oli hän siellä sitten tai ei.
"Ehkä meidän pitäisi keksiä joku juttu millä mä ilmotan sulle että oon Mungossa," Gabriel naurahti, "niin sun ei tarvi turhaa uhrata pullias sinne jos mä en siel ookkaa." Miehellä ei vain ollut mitään ideaa mitä se jokin voisi olla. Niinkin ikävää kuin se olikin, hän ei haavoittuessaan ensimmäisenä ajatellut Samia. Yleensä Sam putkahti hänen ajatuksiinsa vasta hänen herätessään Mungosta. Viimeistään siinä vaiheessa kun hän haistoi pullan tuoksun. Eli hetki ennen heräämistä.

Samin pyörähtäessä kerran ja kertoessa vakavana ilmoitusasiansa, Gabriel nyökkäsi muka yllättyneenä ja hyväksyvästi vilkaisten samalla housujen suuntaan.
"No on kyllä," hän vastasi kummallisesta päivästä ja seurasi sitten kuuliaisesti Samia olkkarin puolelle. Hän istui kiltisti siihen sohvalle mutta hieman hankasi vastaan naisen käskiessä sulkemaan silmät. Lopulta hän kuitenkin sulki ne vakuutellen ettei kurkkisi vaikka mieli kyllä teki.
Sam katosi siitä hänen edestään ja askeleet kuuluivat kaikkoontuvan. Gabriel istui siinä sohvalla kiltisti, silmät kiinni ja odotti lähinnä jotain vitsiä Samin suunnalta. Kuten vaikka tulista kinuskikakkua tai jalopenoilla täytettyjä muffinseja.
Äkkiä hän kuuli ja tunsi Samin palaavan ja hätkähti hieman nopeaa liikettä ihan siinä kasvojensa edessä kun ei saanut kurkata!
"Jos sä nyt.." Gabriel aloitti epäillen mutta sitten Sam sanoikin että hän saisi avata silmät. Hieman epäröiden mies raotti ensin toista silmäänsä ja avasi sitten kummatkin. Häneltä pääsi ihaileva huokaisu Samin kirjan edessä ja mies tarttui siihen hymyillen. Sitten Sam paljasti kirjan olevan hänelle ja Gabriel kääntyi katsomaan tuota sillä "ei sun nyt oikeest ois tarvinu"-ilmeellä, mutta mies kuitenkin jätti sanomatta sen.
"Voi Sam.." hän naurahti ja laski katseensa siihen kirjaan. Hän avasi sen varovaisesti kuin se olisi ollut maailman haurainta paperia.
Kuvat olivat uskomattomia eikä Gabriel voinut kuin hymyillä niille. Se sisälsi paljon myös sellaisia kuvia, mitä lopullisessa versiossa ei tainnut olla tai sitten jotain oli mennyt Gabrielilta taidokkaasti ohi pitkin päivää.
Lopulta hän löysi kirjasta sen kuvan missä hän ja Sam makoilivat kahvilan lattialla ja jäi katselemaan sitä hetkeksi. Hän naurahti lempeästi ja käänsi sitten katseensa Samiin.
"Sä oot ihan uskomaton," hän sanoi ja laski katseensa taas kirjan kuvaan. Se hymy oli taas tainnut tulla jäädäkseen. Sam ei voinut tietää mitä tämä merkitsi hänelle. Kukaan ei ollut ikinä tehnyt hänen vuokseen mitään mitä voisi edes verrata tähän. Eikä hän osannut sanoa sitä ääneen vaikka olisi halunnut. Ihan kuin kaikki maailman sanat olisivat juuri kadonneet.

Yllätys oli täydellinen. Sam oikeastaan kaikkein eniten piti joulussakin lahjojen jakelusta. Saaminen ei ollut puoliksikaan niin kivaa. Noita naureskeli mielessään Gabriein epäilevälle silmien availulle. ”En mä sua ollu myrkyttämässä”, noita tokaisi hymyillen. Hän lähes hykerteli ihossaan ja antoi sen miehen käsiin. Noita luikahti sohvalle Gabrielin viereen ja risti jalkansa, jotta hän saattoi kurkkia Gabrielin olan yli.

Katsellessaan miehen ilmeitä Sam tiesi antaneensa oikean lahjan. Naisen mielestä itse tehty oli aina paras vaihtoehto, joten hän oli iloinen aikansa tuottamasta ilosta. Gabriel tuskin jättäisi kirjaa vain pölyttymään vaan ehkä lapsetkin näkisivät sen joskus. Samilla oli samankaltaisia kokoelmia kymmeniä. Osa julkaistuista saduista ja osa julkaisemattomia. Runojakin oli nippukaupalla. Tämän hän kuitenkin lahjoitti mielellään jollekulle, jolle se merkitsisi enemmänkin kuin vain sivuja ja tahroja paperilla.

Jokaiseen kuvaan Sam oli kuluttanut aikaansa. Koko kirja oli käsin koottu kansista sivuihin. Siellä oli lukuisia luonnoksia varpusesta, hiirestä, hiirestä siivillä ja kaikkea mahdollista. Gabriel kuitenkin pysähtyi Saminkin suosikki kuvan kohdalle. Miehen sanat saivat Samin hymyilemään pehmeästi ja toteamaan: ”ole hyvä vain”. Ei hän pitänyt sitä suurena tekona. Gabriel kuitenkin oli koettanut saada kirjaa käsiinsä useampaan kertaan ja Sam oli alusta alkaen tietänyt antavansa sen miehelle. ”Se on sitten sun... ensimäinen omistettu kirjasi – lahja”, Sam totesi ja vetäytyi sohvan nurkkaan katselemaan Gabrielia tämän selaillessa papereita. Hän veti jalat rintaansa vasten ja painoi päänsä polvien väliin. Oli niin hassua, että aurori osasi arvostaa satuja. Tuohan oli hurja taistelija pimeyden voimia vastaan. Sam oli vain pieni hiirulainen, joka kirjoitti satuja ja leipoi mielellään. ”Siellä takana on pari tyhjää sivua sinua varten. Voit kirjoittaa sadun joskus loppuun”, Sam sanoi hymyillen nurkastaan.

Ei. Lapset eivät todennäköisesti ikinä tulisi näkemään tätä kyseistä kappaletta kirjasta. Noiden pienet kätöset voisivat vielä vahingossa rikkoa sen ja lahja oli aivan liian arvokas särkyäkseen. Hän säilyttäisi sitä kotonaan paikassa, jossa kukaan ei saisi sitä tahrittua tai tuhrittua.
Samin todetessa uudemman kerran kirjan olevan lahja, Gabriel riisti katseensa hetkeksi kirjasta ja siirsi sen hymyillen Samiin.
"Se on paras lahja minkä mä olen ikinä saanut," hän sanoi laskien katseensa takaisin kirjaan. Nyt hänen tatuointinsa tuntui jo taas.. hieman vähäiseltä. Tai siis sekin oli enimmäkseen hänelle itselleen, joten hänen olisi pitänyt hankkia Samille jokin lahja. Ihan mitä tahansa! Vaikka jotain.. tukkakoristeita. Vaaleanpunaisia nauhoja vaikka. Tai kilo sokeria! Sekin kyllä uppoaisi ennen pitkään häneen itseensä.
"Mun ois kyllä pitänyt hankkia sulle jotain," hän sanoi katse taas Samissa, "ja vielä mä hankinkin. Sä oot tehny niin paljon ja sitten annat vielä tämän ja.. Äh." hän naurahti hieman.

Samin huomauttaessa parista tyhjästä sivusta, Gabriel selasi sinne kirjan takasivuihin ja todentotta, siellä oli muutama sivu jätetty tyhjäksi. Mitä tapahtui sitten kun hiiri ja varpunen lensivät tiehensä? Gabriel hymähti ja sulki kirjan jääden hetkeksi katselemaan sen taidoin koristeltua kantta. Sitten hän laski sen pöydälle ja siirtyi siihen Samin viereen.
"En mä vielä voi kirjottaa sitä loppuun," hän sanoi hymyillen sen sijaan että olisi alkanut itkemään kuinka ei osannut kirjoittaa satuja tai piirtää mitään.
"Enhän mä vielä tiedä miten se loppuu," hän lisäsi ja vei sitten toisen kätensä Samin hiuksiin. Hän hymyili tuolle ja painautui sitten suutelemaan tuota. Jos jokainen suudelma sai hänet enemmän pyörryksiin, nyt hän ei enää ymmärtänyt miksei ollut.. aina suudellut Samia. Se tuntui niin oikealta.

Sam ravisteli päätään Gabrielin väittäessä, että hän tarvitsi jotain. ”Sinä annoit jo minulle lahjan ja minä rakastan sitä. Ystävyys ei perustu siihen kumpi antaa enemmän lahjoja”, nainen totesi ja katseli hymyillen miten Gabriel selasi tyhjät sivut esiin. Kyllä Gabriel saisi ne vielä joskus täyttää. ”Et voikkaan, sun pitää elää kauan ja vanhaksi ja kurttuseksi, sitten sä voit”, noita sanoi hymyillen ovelasti. Se olikin koko homman idea. Pakottaa Gabriel elämään pitkään, jottei Samin tarvitsisi elää ilman ystäväänsä. Nainen oikaisi jalkansa Gabrielin syliin, jotta ne eivät olisi kuin mitkäkin kiinan muurit heidän välissään.

Noidan silmät tuikkivat takan valossa ja hän nautti kädestä hiuksissaan. Enemmän hän kyllä piti Gabrielin suutelemisesta, eikä päästänytkään miestä heti menemään. Hän halusi nautiskella. ”Tää on hyvä lahja”, Sam totesi huulet Gabrielin huulia lähes hipoen. Noita virnisti ja suuteli miestä uudelleen ja kipristeli varpaitaan tyytyväisyyttään. Hän upotti kätensä hiuksiin, joihin olisi voinut jäädä kiinni, jos ei varonut. Hän ei kuitenkaan sekoittanut Gabin kampausta vaan hiveli mieluummin miehen niskaa tai painoi kätensä tatuoinnin kohdalle.

Erkaantuessaan miehestä Sam tunsi olonsa hengästyneeksi. ”Harrastitko sä koskaan nuorempana pitkiä tunteja vain suudellen?” noita kysyi Gabrielin huulia kiusoitellen sormen päillään. Sam oli aina pitänyt niistä tunneista. Ei mitään kiirettä, ei tarvinnut puhua sen kummallisempia. Sai vain olla toisen ihmisen lähellä ja suudella.

Gabrielin tuskin kannatti edes yrittää inttää vastaan Samin todetessa ettei ystävyyttä mitattu lahjoilla, koska niinhän se oli. Mutta Gabriel aikoi kyllä hankkia Samille siitä huolimatta jotakin. Ei vain kirjan ja tämän päivän takia vaan muutenkin. Sanotaanko vaikka että monen vuoden ystävyyden kunniaksi.
Ajatus vanhasta ja kurttuisuudesta ei sinänsä ollut Gabrielin mieleen mutta hän hymähti silti Samin sanoille. Ehkä hän sitten eläisi vanhaksi ja kurttuiseksi ja vapisevilla käsillään sitten kirjoittaisi viimeiset sanat siihen kirjaan. Miten se sitten ikinä päättyikään. Vaikka nyt hän olisi kyllä halunnut kirjoittaa kirjan viimeiselle sivulle sen perinteisen ja klassisen lopetuksen, he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Se suudelma kesti kauemmin ja kun se meinasi hetkeksi loppua, se jatkui. Samista se oli hyvä lahja ja Gabriel vastasi tuolle hymyillen jatkuvan suudelman lomasta. Se oli hyvä lahja, mutta sekin oli kummallekin. Mutta ei Gabriel inttänyt vastaan. Se inttäminen oli osa eilistä nyt. Hän halusi myös vain upota tähän hetkeen. Maailma sai luvan pysähtyä ympäriltä ja odottaa vuoroaan, koska nyt oli olemassa vain se mitä tämän huoneen seinät pitivät sisällään.
Suudelman lomassa Gabriel paijaili toisella kädellään naisen tukkaa ja toisellaan hiveli tuon kättä, joka oli painautuneena hänen uusimman mustetahransa päälle. Kosketus tuntui hyvältä ja lämpimältä.
Mutta lopulta se suudelma loppui vaikka hetki saikin vielä jatkua. Samin kysymys sai Gabrielin hymähtämään hieman ja mies mietti hetken mitä vastaisi. Ei, hän ei ollut viettänyt teinivuosiaan vain pussaillessa tuntikausia. Se kuulosti tylsältä ja ankealta, mutta hän.. oli keskittynyt opiskelemaan. Ja olemaan ihastunut erääseen ikäryhmänsä korpinkynteen uskaltamatta koskaan sanoa tuolle mitään. Se jäi vain teiniajan ihastukseksi.
"Hmmh.. En," hän vastasi hieman naurahtaen, "se kuulostaa tylsältä joo, mutta.. Ehkä ne tunnit voi kiriä kiinni nyt vanhempana."

Nojaillessaan päätään Gabrielin käteen Sam tunsi kuin he olisivat aina viettäneet iltojaan niin. Tosin ilman huulihierontaa. Olihan noita lukuisia kertoja syöksynyt istumaan Gabrielin jalkoihin ja pyytänyt hipsuttamaan tai hieromaan tai mitä milloinkin. Se oli aina ollut ystävän kosketus, mutta nyt siinäkin oli vähän sivuhöysteitä.

Noidan kulmakarva kohosi, kun Gabriel sanoi suutelemisen olevan tylsää. ”Vai tylsää! Minä sinulle tylsät näytän!” Sam nauroi ja lisäsi: ”vai onko se minun kanssani niiiiin tylsää?” Naisen silmät kyllä kertoivat, ettei hän ollut vakavissaan. ”Ehkä minun ei sitten pidäkään tehdä näin...”, Sam hädin tuskin hipaisi Gabin huulia: ”tai näin”. Noita suukotteli miehen kasvoja ja viipyilyn jälkeen suuteli miestä ja vetäytyi sitten kauemmas. ”Joo olet oikeassa, hirveän tylsää”, nainen totesi naureskellen. Hän pyykäisi mustan suortuvan pois Gabrielin kasvoilta ja virnisti. Siitäs sai mokoma! Kyllä Samkin osasi kiusata, jos niin halusi. Vai muka kuulosti tylsältä. Pussailuhan oli parasta ajanvietettä heti muutaman muun asian jälkeen. Oikeastaan se aina riippui kenen kanssa sitä harrasteli.

"En mä sitä-..!" Gabriel aloitti Samin ymmärrettyä täysin väärin mitä hän oli tarkottanut sanoessaan jotain tylsäksi! Ei hän ollut tarkoittanut että suuteleminen oli tylsää vaan että se oli tylsää ettei hän ollut koskaan viettänyt tunteja vain suudellen! Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään siihen väliin Samin paasattua kuinka hänen mielestään pussaaminen oli tylsää. Sitäpaitsi vastaanväittämistä esti vielä sekin että nainen ihan tahallaan nyt kiusasi häntä moisen väärinkäsityksen takia!
Lopulta Gabriel kaappasi Samin poskista kiinni ja sulki tuon suun painaen kunnon suudelman tuon huulille! Oli jännä miten pahinkin paasaus loppui niinkin yksinkertaiseen asiaan kun suudelma.
"En mä tarkoittanut että suuteleminen on tylsää senkin hönö!" hän sanoi sen päätyttyä, "mä tarkoitin että se on tylsää etten mä ole teininä istunut tuntikausia vain suudellen ja että sen voisi kyllä nyt vanhempana kuroa kiinni!" Hän nauroi ja napautti Samia hellästi nenälle sormen päällään.
"Mä voisin nyt loukkaantua," hän sanoi mutristaen huuliaan näyttäen nyt vuorostaan siltä kuin olisi maansa myynyt, "kun edes luulet mun ajattelevan jotain tollaista!"

Gabriel oli keksinyt tehokkaan tavan vaientaa Samin. Nainen oli sanomassa jotain kun mies tarttui hänen poskiinsa ja pisti menemään niin, että noita jäi lähes tuijottamaan miestä huulet raolleen unohtuneina. Hän oli kerrassaan häkeltynyt! Hän hymyili väärinkäsitykselle ja silmät menivät hetkeksi kieroon kun hänen nenäänsä naputeltiin ja noita tuhisi hieman.

Hyvä kun Sam ei ruvennut nauramaan Gabrielin uhkaillessa loukkaantuvansa. Sam vakavoitui työllä ja tuskalla. Hän kohosi hajareisiin miehen syliin ja katsoi anovimmalla mahdollisella katseellaan Gabrielia ja sanoi suloisimmalla mahdollisella äänensävyllään: ”älä möksää”. Sitten noita suukotti Gabin huulia ja etääntyi hieman: ”ethän?” Sam jatkoi suukotteluaan miehen korvalle ja siitä alas kaulalle. Hän palasi kuitenkin tapittamaan Gabia kuin suloinen pieni spanielin pentu.

Noita paransi hieman asentoaan ja laski painoaan Gabrielin jaloille. Hän oli hetken aikaa kannatellut itseään kokonaan reisilihastensa avulla ja se alkoi tuntua. Noita silitteli Gabrielia ja nautiskeli ihon pehmeydestä sormenpäittensä alla. Hyvä kun hän sai pidettyä näppejään erossa Gabista kun kerrankin oli lupa koskea. Aivan kuin vuosien pidättämät hipaisut pitäisi juuri nyt purkaa.

Sam ei taaskaan tuntunut ottavan häntä tosissaan naisen ilmeestä päätellen ja tuon hypätessä siihen hänen syliinsä, Gabriel esitti edelleen olevansa mitä syvimmin loukattu! Hän veti kädet puuskaan eteensä ja nosti sitten leukaansa ylös kuin ei haluaisi kuulla Samin vastaväitteitä.
"Möksäänpäs," Gabriel vastasi kuin pikkulapsi karkkikaupassa kun ei saanutkaan sitä lempiherkkuaan. Mutta jos hänellä oli keinonsa Samin vaientamiseen, oli Samillakin keinonsa saada hänet lopettamaan möksäämisensä. Ja kiva tapa olikin, ei sen puoleen. Tosin Samin kysyessä varmistusta, Gabriel veti vielä suunsa mutrulle saaden palkkioksi lisää suukkoja.
Mutta sitten tuo antoi taas sen kuuluisan spanielin katseensa eikä Gabrielin pokka enää pitänyt.
"No en sitten," hän mutisi muka kovinkin pettyneenä siihen ettei saanut mököttää silloin kun halusi! Oli se niin väärin.

Samin istuessa kunnolla hänen syliinsä, Gabriel kietoi kätensä tuon lanteille nauttien tuon hipsuttelusta hänen ihollaan. Hetken hän hän vain katseli hymyillen naisen kasvoja yläpuolellaan ja pieni ääni hänen päässään ihmetteli sitä miten tähän oli tultu.. ja miten tämä ei ollut aina ollut tälläistä? Olivathan he sylikkäin istuneet ties kuinka monta kertaa mutta silloin he olivat olleet ystäviä ja Sam oli lähinnä kiusannut häntä. Halunnut laittaa hänen tukkaansa tai jotain. Tutkinut hänen tatuointejaan? Tai jotain. Nyt kaikki oli kuitenkin muuttunut ja kuten Gabriel oli useampaan otteeseen illan aikana mielessään todennut, mitä enemmän hän sinä iltana oli Samin kanssa, sitä enemmän hän tuntui huumautuvan naisen läsnäolosta.
Hetken päästä Gabriel kohottautui hieman ylemmäs siitä sohvan selkänojasta ja painoi taas huulensa Samin huulille. Sitten hän painautui hiljalleen takaisin siihen selkänojaan vieden Samin mukanaan kiitos taianomaisen huulikorun joka taisi toimia magneettina heidän huuliensa välissä.

”Et niin!” Sam huudahti ilahtuneena kun Gab lopetti mökötyksensä ja palkkiona oli pusu ja halaus. Sam kuitenkin istuutui sen jälkeen vähän parempaan asentoonsa, jotteivat jalat laulaisi hoosiannaa koko seuraavan päivän. Lisäksi siinä kököttäessään Sam kykeni käyttämään molempia käsiään Gabrielin tunnusteluun. Hän tunsi miehen kropan jotenkin. Olihan hän kerran sinut miehen tuoliin kiinnikin kun tuon hiukset olivat olleet aivan kamalat ja Samin vain oli pakko parantaa tilanne pikkuletein. Toisinaan Sam oli kuullut uudesta tatuoinnista ja kinunnut niin kauan, kunnes oli nähnyt sen. Gabriel parka, mitä mies olikaan joutunut kestämään.

Tuntui kuin he olisivat olleet niin aina. He vain olivat ottaneet lujan ystävyytensä vähän uudemille tasoille. Sam oli niin keskittynyt Gabrielin hipsutteluun ja hapsutteluun, että herran huulet tulivat lähes yllätyksenä. Sam seurasi Gabrielia kiltisti ja puoliksi makasi lopulta velhon päällä. ”Tää sohva on pieni”, nainen totesi hymyillen ja suuteli uudelleen Gabia. Hän oli jo useaan kertaan kitissytkin asiasta Gabrielille. Hän ei mahtunut levittäytymään sille omasta mielestään kunnolla. Kun Sam löhöili niin se oli tilaa vievää.

”Mulla on kiva olo”, Sam totesi naurahtaen sitten sana valinnalleen. ”Mukava, hyvä... you name it”, hän mutisi ja painoi päänsä Gabrielin rinnalle kuunnellakseen miehen sydämen sykettä. Sen rauhallinen sointi täytti piaan Samin korvat.

Joskus Gabrielista tuntui ettei Sam osannut olla hiljaa! Ei se tietenkään väärin ollut sinänsä ja tuon valittaessa sohvansa pienuudesta kesken suudelman, se oli oikeastaan jollain tavalla hellyttävää.
"Sitä pitää sitten suurentaa," hän mutisi vastaukseksi suukottelun lomasta. Kuinkahan monta kertaa hän oli kuullut Samin valittavan sohvan pienuudesta. Varmaan tarvittiin ainakin kahden käden sormet siihen laskutoimitukseen.
Lopulta se suudelma loppui jälleen kerranja Sam käpertyi siihen hänen rintaansa vasten. Gabriel kietoi kätensä tuon ympärille ja hymyillen suukotti tuon tukkaa. Se tuoksui hyvältä ja mies sulki hetkeksi silmänsä nojaillessaan poskellaan siihen Samin päälakeen.
Samin mainitessa olonsa mukavuudesta, Gabrielin kasvoille nousi jo hetkeksi kadonnut lempeä hymy. Vastaukseksi hän suukotti tuon päälakea uudemman kerran ja silitteli naisen selkää.
"Miksei me olla aina oltu näin?" hän kysyi melkein kuiskaten hetken päästä. Kuiskaten.. Jottei hetki pelästyisi ja lähtisi karkuun. Kyllähän hän tiesi miksei. Koska hän oli tyhmä eikä ollut koskaan huomannut Samin ihastusta.. tai itse ihastunut Samiin siinä määrin että olisi koskaan tehnyt mitään muuta kuin vienyt tuon parille drinkille ja kiinalaiseen.

Jos Sam olisi ollut Gabrielin pöksyissä hän olisi kolauttanut itsensä tajuttomaksi Samin puhuessa sohvista. Nojaa... Aina ei voinut olla liian realistinen. Sam teki olonsa mukavaksi ja varoi samalla aiheuttamasta liikaa painoa minnekkään. Hän kuunteli Gabrielin sydämen ääniä silmät kiinni ja miehen käsivarsien suojassa. Niin turvallista oloa Samilla ei ollut ollutkaan pitkään aikaan. Ei sitten kaiken sekasorron. Siksi Sam kertoikin sen ääneen.

Gabrielin kysymys oli se, mitä Samkin oli pohtinut. Nainen vastasikin kuiskaten: ”koska jos me oltaisiin oltu aiemin, ei se olisi ollut niin oikein kuin nyt”. Tärkeintä oli, että he olivat nyt niin kuin olivat. Sam oikaisi itsensä hetken päästä suukottelemaan Gabia kevyesti ja sitten hän solahti sohvan ja miehen väliin tuon kainaloon ja käpertyi siihen. Hän hymyili Gabrielille ja siirsi taas paitaa sivuun miehen tatuoinnin päältä. ”Mun pitää välillä tarkistaa, että se on yhä tallella, eikä ole lähtenyt mihinkään”, nainen totesi viattomasti. Sam koetti löytää mukavaa asentoa siitä sohvalta, mutta.. "Tää on aivan liian pieni!" Noita murahti ja mulkaisi sohvatyynyjään. "Kyllä tiivis tunnelma on kiva, mutta kun en mä ihan näin tiiviisti halua olla. Jos en halua hengittää, mä vedän korsetin päälle", nainen mutisi ja paasi Gabrielin päälle loikoilemaan.

"Mä olen sua isompi", Sam sanoi virnistäen ja näykkäisi hellästi Gabrielin alahuulta. Häntä leikitytti hieman. Ehkä se oli yliväsymistä, kello oli paljon ja päivä oli ollut todella tunteikas. Sam tosin oli aina leikkisä, joten asiasta ei voinut ola varma sitten millään.

Samin kertoessa turvallisuudentunteestaan, Gabriel raotti hieman silmiään ja hymyili uudemman kerran. Oli mukava kuulla jotain sellaista.. Ja samallahan se kertoi myös siitä kuinka paljon Sam häneen luotti. Jotenkin.. Oli aina kiva kuulla että joku luotti häneen niin paljon että tunsi olonsa turvalliseksi. Se oli vähän sama asia kuin se että Lisa ja muut orpokodin hoitajat luottivat häneen niin paljon että laskivat hänet yksin lapsien kanssa läheiseen puistoon. Olihan se valtavaa luottamuksen osoitusta, mutta toki nuo tiesivät myös että lapset pitivät hänestä ja tekivät aika pitkälti kaiken mitä hän sanoi.

Gabriel ei oikeastaan ollut odottanut vastausta kysymykseensä, mutta sai sen silti ja sen päälle vielä muutaman suukonkin. Tottahan Sam puhui taas kerran. Saattoihan olla että kaikki tosiaan oli nyt niin kivasteen, koska he olivat oppineet pikkuhiljaa tuntemaan toisensa paremmin ja paremmin. Oppineet luottamaan toisiinsa, mikä oli ainakin Gabrielille todella tärkeä asia.
Samin tiputtautuessa siihen hänen viereensä, Gabriel paransi hieman asentoaan ja sulki taas silmänsä tyytyväisyyttään. Hän tunsi taas Samin tutkivan sitä tatuointiaan ja hymyili sen takia hieman huvittuneena. Hänestä oli söpöä kuinka utelias Sam oli varsinkin nyt tämän tatuoinnin kohdalla.
"Se on jästitatuointi," Gabriel naurahti noidan kommentille, "ei se lähde mihinkään siitä.." Hän hymyili toisen viattomalle huolestuneisuudelle. Hänen kaikki tatuointinsa olivat jästitekoa ja hän oli itseasiassa ottanut ne kaikki samalla tekijällä. Hän voisi yhtähyvin tatuoida sen paikan nimen otsaansa ja toimia näin kävelevänä mainoskylttinä.
Hetken päästä Sam inisi uudemman kerran siitä sohvansa koosta ja sai Gabrielin naurahtamaan ja avaamaan silmänsä katselemaan tuota ja tuon säätöä niiden tyynyjensä ja asentonsa kanssa. Lopulta Sam kapusi takaisin siihen hänen syliinsä.

"Mikäs huomautus tuo nyt oli?" Gabriel kysyi naurahtaen ja vastasi kyllä jokaiseen Samin härnäävään suukkoon tai näykkäykseen tavalla tai toisella.

Sam virnisti ja sanoi: ”tiedän, mutta tuo antaa minulle hyvän tekosyyn katsoa sitä”. Hän todellakin piti tatuoinnista ja toki se olisi mielinkiintoisempi liikkuvana, mutta nyt siinä oli jotain vakavuuttakin. Lisäksi liikkuvat kuvat iholla olivät lähinnä kammottavia. Tuon todettuaan Samia alkoi kiusata sohva ja hän antoi sen voittaa nousemalla takaisin Gabin päälle.
”Huomautus, että sinä kohta litistyt”, noita nauroi ja jatkoi Gabin kiusaamista. Tosin noita erehtyi laskemaan painonsa reunan puolimmaiselle polvelle. Seuraavaksi hän rääkäisten rämähti lattialle, silä hän oli ehtinyt nostamaan sohvan selkänojaan nojanneet raajansa.

Hetken aikaa Sam makasi maassa hämmästyneenä. ”Au...” tuo totesi ja hieraisi päätään alkaen sitten kikattaa. ”No ainakin nyt on tilaa”, hän totesi ja levitti itsensä X-asentoon takka tulen edessä. Ei häneen ollut juurikaan sattunut.Korkeintaan hän oli saanut sydärin, mutta nyt kaikki oli hyvin. Onneksi sohvan edessä oli ollut se pehmeä matto.

Gabriel pudisti nauraen päätään Samin jatkohuomautukselle ja oli todellakin erimieltä! Mitä tuo noita kuvitteli hänestä? Että hän musertuisi jonkun pikkunaisen painon alla! Se olisi voinut olla loukkaavaa tai nöyryyttävää jos kuka tahansa muu kuin Sam olisi sanonut sen. Mutta koska Sam sanoi sen, ei sitä vain voinut ottaa mitenkään pahalla ja varsinkaan kun nainen nauroi niin sanoessaan.
Mutta äkkiarvaamatta jotain outoa tapahtui ja ennen kuin Gabriel ehti estää, Sam oli rojahtanut lattialle. Gabriel roikkui puoliksi sohvalla ja tuijotti tuota itsekin hämmentyneenä koska ei tajunnut miten tämä oli oikein tapahtunut! Tajusi hän sitä tai ei, Sam makasi nyt siellä lattialla.. Ja joo, tilaa oli toki enemmän.
"Mä en ihan oikeesti tajua miten sä aina onnistut tässä!" Gabriel nauroi ja raahautui sitten itsekin siihen lattiatasolle istuskelemaan jalat ristiasennossa. Siinä suhteessa he ehkä olivat tietyllä tavalla samanlaisia; hänelle sattui ja tapahtui siinä missä Samillekin, mutta luojan kiitos hän oli heistä se jolle oli yksityinen huone varattuna Mungosta ihan siltä varalta jos hän joku päivä taas tarvitsisi sitä.
"Pitäisiköhän sitä kohta alkaa nukkumaan?" Gabriel kysyi Samilta hetken päästä. Häntä alkoi jo ramasemaan ja mies ihmetteli miten Samissa tuntui energiaa riittävän vaikka muille jakaa vaikka tuo oli oletettavasti valvonut häntä kauemmin.. Ja vielä ollut liikkeessä koko päivän siinä missä hän oli lähinnä istuskellut jossain nurkassa poissa näkyvistä.
"Eikö sua väsytä yhtään?" hän lisäsi ihmeissään.

Hihittävä Sam iski silmäänsä ja naputti päätään: ”mä oon ovelampi ku luulet. Kato oikeesti mä teen kaiken tarkotuksella kun se tekee musta haavoittuvaisen olosen”. Todellisuudessa – Sam oli oikeasti ristialtis ja mikään vakuutus yhtiö ei vakututaisi häntä. Onneksi Sam osasi tehdä oikeat mössöt parantaakseen mustelmat ja kuhmut itsestään. Yrteistä oli paljonkin hyötyä toisinaan.

Maatessaan siinä äksänä Sam sulki silmänsä hetkeksi. Häntä väsytti ja Gabriel puki hänen toiveensa sanoiksi. ”Joo... Iiso päivä huomenna edessä”, nainen totesi ja venytti vielä vähän käsiään leveämmäksi ja kallisti päätään Gabrielin suuntaan ja mönki sitten miehen eteen polvilleen. ”Mun salaisuus on, että mä en näytä kun mua väsyttää”, Sam totesi ja suikkasi Gabille suukon ennen kuin nousi seisomaan. ”Nukutko minun vieressäni? Viimeksi kuorsasit sohvalla ja herätit minut aivan liian aikaisin”, Sam kysyi virnistäen ja taipui Gabrielin tasolle: ”Koska sinä et lähde tuonne pimeään. Minä en pidä siitä ajatuksesta”. Aurori tai ei, Gabrielin oli turhaa ottaa lisää riskejä. Lisäksi Sam piti siitä, kun joku oli yökylässä. Hän kai vain oli liian sosiaalinen.

Onneksi Sam oli samaa mieltä hänen kanssaan siitä että he voisivat lähteä nukkumaan. Gabriel oli jo varautunut siihen että nukkuisi edelleen sohvalla, jossa oli nukkunut aikaisemminkin, mutta Samilla näytti olevan muita suunnitelmia. Eikä mies siihen tietenkään mitään vastaan sanonut. Mieluummin hän nukkui sängyssä kuin sohvalla ja mikäs sen kivempaa kuin nukkua Samin vieressä.
Tosin Samin huomautus siitä kuinka hän kuorsasi sängyllä viime kerralla saaden naisen heräämään aikaisemmin, sai miehen naurahtamaan.
"En mä kuorsannu!" hän puolustautui nauraen vaikkei tietenkään itse tiennyt mitä oli unissaan tehnyt, "sitäpaitsi sä heräsit siihen kun mä lainasin sun suihkuas joten turhaa nyt syyttelet!"
Samin kiellettyä häntä lähtemästä pimeään, jokin pieni kapinallinen Gabrielin sisällä nosti hieman päätään mutta mies survoi sen hyvin nopeasti takaisin sinne mistä se oli esiin yrittänyt pyrkiä.
"Mä tykkään pimeydestä," mies vastasi kuitenkin, "oon aina tykänny. Must on kiva kävellä pitkin kaupunkia keskellä yötä kun kaikkialla on hiljaista.. Tai siis oli kiva kävellä ennen kuin tuli tälläiset ajat ettei edes pöllöt liiku yöllä." Gabriel lisäsi viimeisen virkeen lähinnä ennakoidakseen Samia ja rauhoitellen tuota etukäteen. Kyllähän hän oli vieläkin sen verran tyhmä että joskus kävi öisin kävelyllä kun ei saanut unta, mutta sitä oli turha kertoa Samille! Tuo vain huolestuisi täysin turhaan ja hän saisi taas osakseen jonkinsortin paasauksen kuinka yöaikaan ei saisi lähteä ulos yksin!
"Mutta kaaaaaai mä nyt sitten voin jäädä," Gabriel sanoi virnistäen, "tämän kerran." Hän naurahti ja antoi Samille pienen suukon. Sitten hän nousi seisomaan ja auttoi Samin ylös sieltä maatasosta.
"Ja ehkä mä voin nukkua sun kanssa niin sun ei tarvi miettiä missä mä meen," hän lisäsi, "huolestuisit kuitenkin vaan taas ja aamulla lähettäisit pullia Mungoon kun et muistaisi että nukun sohvallasi." Pieni piruiluhan nyt oli aina sallittua, eikö?