Tapaaminen pitkästä aikaa

15 . 1 . 1996, maanantai


Askelet narskuivat pitkin märkää maanpintaa jättäen jokaisella askeleella korkokenkäisen mustan saappaan jäljen maahan. Tumma, synkkä ja tuntematon hahmo asteli hitaita askeleita pitkin hautausmaasta. Kukaan tuskin näkisi yötä vasten kuka oli tuo synkänoloinen hahmo, ainakaan ellei tullut tarpeeksi lähelle nuuhkimaan. Sadepisara ropisivat vasten Bellatrixin yllä pitämää sadetakkia. Viimeinkin hän oli vapaa, 15-vuoden pitkän odotuksen jälkeen, hän kykeni taas kävelemään enemmän kuin pienessä betonisessa kopissa Ankeuttajien läsnäolossa. Mutta kuitenkin Bella tiesi todella hyvin että hän ja muut kuolonsyöjät jotka pakenivat ovat varmaankin monen aurorin jahtaamina.
Todennäköisesti jopa tälläkin sekunnilla joku aurori saattaisi jäljittää heitä. Tämän takia Bella tuleekin tänne vasta yöllä, ainoa aika ja paikka jolloinka hänen ei tarvitse jatkuvasti miettiä että joku tunnistaisi hänet ja lähettäisi perään kasan auroreita. Vaikkakin Bella tappaisi niin monta auroria tieltään kuin vain kerkeisi, hän ei vapaaehtoisesti enään ikinä menisi takaisin siihen vankilaan, ei ikinä.

''Siellä se on, olen tulossa takaisin Lordini, olen palannut!'' Bella miettien ajatuksissaan nähdessään hautausmaan toisella puolen suuren talon josta muutamat heikot valot paistavat ikkunoiden lävitse yön pimeyteen. Hän oli vihdoinkin, melkein perillä kahden päivän vaelluksen jälkeen Azkabanista. Ja kaksi viimeistä päivää ovat olleet yhtä piileksintää samalla kun on matkustanut, vaikka tämä luottaa kykyihinsä tappaa aurori hetkessä ei silti halua riskeerata vapauttaan turhaan. Tietenkään Azkabanin olot eivät ole tehneet hänestä sen hullumpaa, hänhän oli hullu jo kun astui sinne sisälle. Mutta vapaus tuntuu silti paremmalta. Ja hän melkein hihkui riemua kun huomasi Lordinsa talon, ja olinpaikan. Bellatrix pysähtyen hetkeksi lipaisemaan sormenpäällään huuliaan. Hän ei ole nähnyt Herraansa 15-vuoteen, tai eihän Bella ole ollut ajantasalla edes päivissä ollessaan lusimassa mutta kahden päivän aikana on kuitenkin sentään vuosiluvun saanut tietää. Aika oli tosin seinien sisällä kulunut melko hitaasti.

Bellatrix alkaen jälleen jatkamaan kävelymatkaansa kohti Herransa taloa, katsellen sen seiniä kaukaisuudesta. Mitähän hänen Herransa tuumaa kun näkee hänet 15-vuoden jälkeen? Tosin Bella uskoo että hänen Herransa järjesti koko paon, ilman häntä, Bella ei varmaankaan olisi nyt tässä kävelemässä. Bella vain toivoen että hänen Lordillaan olisi samantien antaa joku mielenkiintoinen tehtävä, Bella on istunut paikoillaan 15-vuotta ja haluaa päästä täydentämään sadistisia nautintojaan. Bellan mielessä tietenkin pyöri hieman että mihinköhän hänen miehensä oli lähtenyt paon jälkeen, vaikka se ei Bellaa kauheammin kiinnostanutkaan.

Bella saavutti vihdoinkin talon oven, painaen pitkäkyntisen kätensä sen kahvalle painaakseen sen alas. Bella avaten oven hitaasti ja narisevasti ja tiputtaa märän sadetakkinsa lattialle suunnaten pienen tarkkailun jälkeen kävelynsä kohti portaita. Hitaasti tuo uskollinen kuolonsyöjä asteli portaat ylös ja saavutti yläkerran huoneen oven johon koputti näpäkästi ja avaa sen sitten hitaasti kurkatakseen sisälle...

[Here we come! : D Vähä tökstöks alku mut kyl tää täst taas ku saan otteen Voldukasta!]

Talossa Pikku Hirttivaaran ankean hautausmaan laidalla oli viime aikoina palanut outo valo ikkunassa. Kukaan ei ollut uskaltanut kuitenkaan lähestyä taloa edes valosan aikaan. Hautausmaatakin kartettiin pimeän tullen ja typerät jästit puhuivat keskenään kuinka talossa kummitteli. Kuinka viime kesänä kadonnut mies oli jäänyt kummittelemaan. Lapsia ei päästetty tämän takia edes ulos pimeän tullen.
Tosiasia oli kuitenkin toinen. Ei, talossa ei suinkaan kummitellut vaan mies, joka siellä piti majaansa sillä hetkellä oli kylän omia miehiä. Palannut kuoleman porteilta takaisin ja seisoi nyt mustaan viittaan kietoutuneena ikkunassa. Kalpeat kasvot, käärmemäinen olemus ja.. punaiset silmät tuijottaen sitä pientä hahmoa joka hiippaili hänen pihamaansa poikki. Bellatrix Lestrange oli palaamassa isäntänsä helmoihin.
Suuri musta käärme sähähti miehen jaloissa ja Voldemort laski katseensa Naginiin. Käärme tuijotti häntä takaisin ja luikerteli sitten hiljaa yläkerran ovea kohti.
"Ei Nagini, rakkaani," Voldemort sähisi kasvatilleen ja käärme pysähtyi, "Päästä hänet sisään."
Voldemort vilkaisi jälleen ikkunaan ja huomasi naisen kadonneen pihamaalta. Samassa alakerrasta kuului oven narinaa ja kylmä viima ui yläkertaan saakka. Portaiden ja vanhan lattinan narina kertoi Bellatrixin kiipeävän yläkertaan ja niinpä Voldemort kääntyi ottamaan uskollisen palvelijansa vastaan.
"Bellatrix," hän sanoi niinkin lempeällä äänellä kuin se nyt tälle miehelle oli mahdollista, "pitkästä aikaa.. Oliko pako mieluisa?" Ihan kuin häntä olisi kiinnostanut, mutta kai sitä nyt piti.. Vähän esittää kiinnostunutta. Olihan Bella istunut viisitoista vuotta Azkabanissa ihan vain hänen vuokseen. Kuinka imartelevaa.

//Njoo, itellä tuli kans nyt tässä vähä liia lyhyttä ja ankeeta tekstiä.//


Bellatrixin kurkistaessa vain hieman hänen Lordinsa talon ovesta, hän huomasi mustan ja suuren käärmeen. Päässään hän kuuli tuon sähinän ja ensimmäistä kertaa 15-vuoteen hän kuuli Lordinsa äänen joka kuin sulatti Bellan sisäisesti. Ääni tosiaan varmisti tälle kuolonsyöjälle että tämä olikin oikea paikka jonne tulla etsimään Lordia. Hänen mestarinsa kyselikin jo heti ensimmäiseksi paosta, ja että oliko se mieluisa. No tietenkin se oli? Vaikka Azkaban ei Bellan mieltä haitannut mitenkään, olihan hän enemmän sekopää kuin ne jotka terveenä menivät sinne ja tulivat ulos. Kun Bella kerta kuuli hänen mestarinsa äänen, hän työnsi oven kunnolla auki ja astui hitain askelein narisevaa lattiaa pitkin peremmälle. Heti ensimmäiseksi, hän tietenkin huomasi että hänen Lordinsa ulkomuoto oli muuttunut täysin viimenäkemästä. Vaikkakin hän silti oli siinä, ja se olikin tärkeintä. Bella tyytyi vain vilkaisemaan Naginia lattialla, kunnes siirsi silmiensä katseen hänen mestariinsa.
''Kyllä, Lordini.'' Bellatrix totesi kylmällä äänellänsä, hänen ulkonäkönsä ei vielläkään kunnolla ollut entinen. Hän oli kyllä selvittänyt hiuksensa jälleen samanlaisiksi mitä ne olivat ennenkin mutta hänen kasvonsa olivat edelleen hieman kalpeat ja riutuneet.

''Tiesin jokaisella hetkellä että palaisitte viellä, Herrani.'' Bella sanoi heti perään kunnes astui muutaman askelen lähemmäksi Lordiansa. Hän yritti viellä katseellaan etsiä niitä entisiä ihmismäisiä piirteitä tuosta mutta tuo oli tosiaankin paluunsa aikana muuttunut fyysisesti melkein täysin. Bellatrix etsikin itselleen sopivan istumapaikan, hän ei ollut kahden päivän aikana levännyt kuin muutaman tunnin ja sekin meni siihen että hän saisi nukutuksi hetkenaikaa. Bella alkoikin sitten miettiä, pyytäisikö hän Lordiltansa jotakin tehtävää, hän haluaisi päästä käyttämään sauvaansa oikein kunnolla kun on viimeiset 15-vuotta istunut paikallaan, saamatta kiduttaa ketään, saatika tappaa ketään. Bellatrix istuutui riutuneelle penkille ja piti edelleen katseensa Lordissaan.

''Mutta edes 15-vuotta Azkabanissa, ei saanut uskollisuuttani vähenemään sinua kohtaan, Lordini.'' Bellatrix totesi viellä hieman kalpeiden huuliensa välistä kuin taas todistellakseen olevansa lojaalisin kuolonsyöjä hänen riveissään. Bellatrix meinasi jo kysyä jotakin tehtäviä, mutta päätti olla vaiti ja odottaa että Lordi itse antaisi jotain. Niin hän se on aina mennytkin, kun Lordi haluaa jonkun pois päiväkalenterista tai tietoa niin hän itse valitsee sen kenelle tehtävän antaa.
Bellatrix myös henkisesti koki edes jotakin iloa ja riemua, kun sai taas palata isäntänsä luokse.

Bellatrix kuulosti suurinpiirtein samalta kuin ennen viidentoista vuoden eroa, vaikka tuo oli vain varjo siitä mitä nainen oli joskus ollut. Tuon sanat olivat yhtä kylmät kuin aina, mutta sillä hetkellä Voldemort ei pystynyt kuulemaan sitä itsevarmuutta mihin oli tottunut kuullessaan tämän naisen puhuvan. Vaikka tuo oli puhunut hänelle pelokkaana, ei itsevarmuutta ollut koskaan puuttunut. Nyt se tuntui puuttuvan.
Bellan jatkaessa, Voldemortin kasvoille nousi etäisesti hymyä muistuttava irvistys ja mies hymähti hieman.
"Niin.. Niin ne kaikki sanovat," hän vastasi hiljaisella ja painostavalla äänensävyllä, "kaikki sanoivat uskoneensa loppuun saakka. Jopa miehesi väitti niin vaikka huhut Azkabanista ovatkin toista."
Nagini nousi huoneen keskellä olevan suuren nojatuolin selkänojalle ja Voldemort asteli silittelemään lemmikkinsä päälakea. Lemmikkinsä, joka tuijotti suurilla keltaisilla silmillään naista tuon valtakunnassa.
"Mutta tietenkin," Voldemort sanoi kuuntelematta mitä Bellatrix selitti viidestätoista vuodesta Azkabanissa, "sinuun minä uskon, Bellatrix." Hän siirsi punaisen katseensa käärmeestään takaisin Bellatrixiin.
"Sinä istuit viisitoista vuotta Azkabanissa kiduttaen kanssaeläjiäsi valloittavalla äänelläsi," Voldemort jatkoi, "etkä kertaakaan epäillyt paluutani. Kyllä, vaikka olin kauan poissa, olen kuullut kaiken ja tiedän edelleen kaiken." Sanojensa päätteeksi Voldemort käänsi mietteissään katseensa takaisin Naginiin joka katsoi nyt häntä kuin olisi ymmärtänyt isäntänsä sanat vaikka ei ymmärtänytkään. Ei, koska hän ei puhunut käärmeelle vaan Bellatrixille.
"Minulla on sinulle tehtävä, Bellatrix," Voldemort puhui naiselle vaikka katselikin edelleen valtavaa käärmettään kuin nyt ainoaa itselleen rakasta henkilöä pystyy katsomaan, "mikäli sauva vain jo pysyy noissa luisevissa sormissasi?"

Bellatrix kuunteli tarkasti hänen Lordinsa sanoja, hänen mestarinsa taisi olla ainut ketä Bellatrix kuunteli ja kunnioitti kunnolla ilman vastaansanomisia. Myös hänen silmiinsä pisti tuo musta ja pitkä käärme jälleen, Nagini joka luikerteli pitkin lattioita. Bella siirsi kuitenkin hänen kylmän katseensa takaisin mestariinsa joka aloitti puhumaan. ''Rodolphus epäili paluutasi, ja luopui toivosta.'' Bellatrix totesi vain nopeasti, jälleen kerran saadakseen itsensä ylemmäksi ja paremmaksi kuolonsyöjäksi kuin Rabastan. Bellatrix piti itseään hänen mestarinsa parhaana kuolonsyöjänä, ja kaikista uskollisimpana. Saattoihan hän todellisuudessa ollakkin? Eihän kukaan ikinä ole voinut ajatuksia sentään lukea. ''Tehtävä?'' Bellatrix mietti nopeasti päässään, tosiaan, tehtävä! Hän pääsisi vihdoinkin heiluttelemaan sauvaansa! ''Edes Azkaban ei minua pehmennä, sauvani pysyy kädessä vaikka istuisin toiset 15-vuotta siellä. Hahaha.'' Bellatrix totesi vain kylmällä äänellään ja nauroi hiljaisesti perään. Hänen voimiansa ei pehmennä mikään, ei kukaan eikä milloinkaan. Bella ei olisi ikinä antanut sen tapahtua. Mutta millaisesta tehtävästä hänen Lordinsa mahtoi puhua? Bella vilkaisi Naginia jonka päälakea hänen mestarinsa silitteli. Bella hieraisi hieman kasvojansa, ne olivat edelleen hieman kalpeat, riutuneet ja kylmät. Mutta ei kuitenkaan niin pilalla mitä ne olivat kaksi päivää sitten...

Bellatrix siirsi sitten katseensa Naginista hänen mestariinsa. Hän edelleen kummasteli miten tuo oli voinut muuttua paluunsa aikana noinkin paljon. ''Millaisesta tehtävästä on kyse, Lordini?'' Bellatrix totesi naisellisella äänellään. Kyllähän hän halusi tietää mihin tehtävään hänet oikein töksäytetään. Toivottavasti jotakin mielenkiintoista, sen oli pakko olla jotakin suurta. Ei hänen, nimenomaan hänen, mestarinsa antaisi parhaalle luutnantilleen mitään roskatehtävää. Bellatrix tarttui pitkäkyntisillä käsivarsillaan tuolin käsinojista kiinni ja nosti itsensä seisomaan. Lattia narisi hieman hänen jalkojensa alla kun tämä otti muutaman askelen lähemmäs. Hän katsoen Lordinsa lemmikkiä, Naginia joka tuntui kuin ymmärtävän hänen mestarinsa puheet. Kyllähän Bellatrix tiesi hyvin että hänen mestarinsa on kärmessuu. Bella venytti hieman toista kättänsä odottaessaan vastausta, ja samalla hänen katseensa kiersi pitkin huonetta kuin tutkaillen että mitähän sieltä löytyy. Tosiaan hän oli ehkä hieman rauhallisempi kuin mitä oli aikaisemmin ollut, mutta syy saattoi myös johtua siitä että hänellä ei ollut ketään ketä kiduttaa ja nauraa samalla vaan hän oli kahdestaan Pimeyden lordin kanssa.


''Ovatko muuten ankeuttajat puolellasi? Paonaikana tunsin miten heidän läsnäolonsa vähentyi, ja eivät he niin vain vähennä vartiointia, hah.'' Bellatrix kysyi vain Lordiltansa, olihan hänen varmistettava että olivatko ankeuttajat sitten kuolonsyöjien puolella? Koska tosiaan Bellatrix oli yksi erikoisvartioiduista vangeista ja jopa niitä jotka eivät olleet erikoisvartioituja vahdittiin vuorokauden ympäri herkeämättä. Ankeuttajien läsnäolohan oli periaatteessa avain pitää vangit poissa pakoyrityksistä, miten olisi ollut edes mahdollista suunnitella pakoa, jos tunteina ovat vain suru, kylmyys ja ankeuttajien läsnäolo piti vangit päidensä sisällä. Hyvä että vangit saivat edes kerran vuodessa nähdä toisiansa.

Bellatrixin sanat Rodolphuksesta eivät ansainneet pimeyden lordilta minkänälaista ulkoista reaktiota. Niinkuin hän oli sanonut, hän tiesi kyllä kuka oli odottanut hänen paluutaan luovuttamatta ja ketkä olivat vaipuneet aika-ajoin epätoivoon, nousten sieltä vasta tuntiessaan piirron polttelevan käsivarressaan. Pitkät vuodet Azkabanissa, ehkä hänen pitäisi vain armahtaa seuraajiaan. Toisaalta miksi hän tekisi niin? Eihän hän ollut tunnettu armeilaisuudestaan.
Voi kyllä hän rankaisisi niitä jotka epäilivät, mutta Lestrangeilla kaikilla oli se etu puolellaan että nuo olivat istuneet Azkabanissa hänen takiaan. Eivät tyhmyytensä takia. Sikäli kuin tämä etu noita nyt mitenkään hyvässä palvelisi.

Voldemortin vihjattua tehtävästään, hän siirsi katseensa Bellatrixiin naisen vastatessa hänelle. Kylmät, tarkat silmät tuijottivat herkeämättä suoraan naisen silmiin. Hän uskoi tuon sanoihin eikä epäillyt hetkeäkään tuon kykyjä. Ei hän muuten antaisi tätä tehtäväänsä Bellatrixille, vaan jollekin joka olisi luotettavampi. Sellaista vaan ei ollut tähän hätään tarjolla.
Naisen kysyttyä tehtävästä, Voldemort laski kätensä Naginilta ja asteli takaisin ikkunaan. Nagini katsoi isäntänsä perään ja käänsi sitten katseensa Bellatrixiin. Kieli vilahti muutaman kerran ulkona tuon tuijotuksen alla. Aivan kuin käärme syyttäisi naista siitä että hänen isäntänsä oli jättänyt silittelyn kesken.
"Feeniksin Kilta," Voldemort sanoi katsellen ikkunasta ulos synkälle hautausmaalle, "Dumbledore tietää paluustani, mutta taikaministeriö ei ole vielä virallisesti myöntänyt sitä. Haluan että otat selvää onko Dumbledore perustanut Kiltansa uudestaan ja mikäli on, haluan että ongit siitä tietoja niin paljon kuin pystyt." Hän kääntyi Bellatrixin puoleen.
"Kun olet selvittänyt asioita, palaa luokseni ja kerro tietosi," hän lisäsi. Bellatrix varmasti tiesi kokeneena kuolonsyöjänä ettei takaisin ollut tulemista ilman tietoja. Siitä ei seuraisi mitään hyvää ja edes Bellatrix ei voisi lojaaliudellaan välttää hänen raivoaan.

Bellatrixin kysellessä ankeuttajista, Voldemort iskosti katseensa naisen kasvoihin ja silmät vetivät viiruiksi. Muuten ilmekään ei värähtänyt. Hän mietti hetken ja punnitsi arvojaan. Bellatrix tulkitsi oman asemansa aavistuksen verran väärin tai sitten viisitoista vuotta Azkabanissa oli pehmentänyt tuon muistia.
"Ei ole edes sinun paikkasi sinutella minua, Bellatrix," hän sanoi kylmästi, "riittää että Dumbledore tekee sen." Se kirottu kuraverinen. Nagini sähähti vihaisesti Bellatrixin suuntaan mutta Voldemort kutsui tuon luokseen parilla kärmeskielen kutsulla.
"Ankeuttajat ovat minun asiani," hän lisäsi närkästyneenä, "olivat ne puolellani tai eivät, kehottaisin varovaisuuteen niiden lähellä. Ne olennot eivät kysy puolta iskiessään ja sinä tiedät sen, eikö vain?"

Bellatrix nyökytteli päätänsä kuin venytelläkseen samalla jäykistyneitä niskojansa. Mutta hän huomasi itsekin tehneensä virheen udellessaan liikaa, ei hän halunnut tutkia hänen mestarinsa asioita, tietenkin hän hoitaisi ne kuka olisi tuon puolella ja kuka ei, mutta Bella mietti sitä yhä. Tietenkin ne saattoivat olla? Ja hänen Lordinsa oli käskenyt niitä poistumaan juuri hänen sellinsä luota, tietenkin... tietenkin! Mutta sitten tuo musta käärme sähähti Bellalle, jolloinka Bella irvisti käärmeelle ja sähähti tuolle takaisin. Oli tuo miten mestarinsa lemmikki tahansa, mikään eläin ei Bellaa tulisi ikinä pompottelemaan! ''Pahoitteluni, Herrani.'' Bellatrix sanoi mestarilleen, oli parempi pahoitella liiallista uteliaisuutta kuin jättää sikseen ja menettää mestarinsa luottamusta. Mutta sitten hänen mestarinsa mainitsi Feeniksin killan.. killan joka oli heitä vastaan ja passitti heitä Azkabaniin. Lattia narisi taas kerran hieman kuolonsyöjän jalkojen alla kun tämä otti askeleita pitkin lattiaa, hitaasti ja varmasti. ''Vai Feeniksin kilta.. haha... hahahaahah!'' Bellatrxin ilkeä nauru kaikui pitkin taloa ja mikäli lähellä taloa olisi joku, se varmaan kuuluisi sinnekkin. Bellaa huvitti tosiaan että Dumbledore aikoisi perustaa, ehkä, killan uudestaan. Kuolonsyöjät pääsisivät jälleen tappamaan heitä kuin eläimiä. Eihän killan jäsenet raaskineet ikinä tappaa heitä, ainoastaan heittämään takaisin Azkabaniin. Ei heillä ollut mitään rohkeutta, ei naamaa eikä taitoa tappaa ketään. Bellatrix oli aina pitänyt heitä kuolonsyöjiä heikompina ja alhaisempina. Eihän heistä kukaan ollut koskaan tappanut yhtään kuolonsyöjää. ''Otan tehtävän vastaan ilomielin, Lordini. Parhaimmassa tapauksessa joku kiltalaisista pääsee samaan mielentilaan kuin Longbottomit.'' Bellatrix totesi jo nyt sadistiseen sävyynsä, ja piti leveän virneensä naamallansa. Tosiaan hän pääsisi nyt kiduttamaan jonkun viellä hulluksi.


Tosin edes kidutuskirouksella ei ketään saisi niin sekopääksi mitä tämä kuolonsyöjä oli. Bellatrix lupasi jo nyt itselleen ettei ole palaamassa ilman tietoja, hän kiduttaa vaikka kaikkia kiltalaisi vuorotellen jotta saisi tiedon irti. Kyllä kuolonsyöjä tiesi hyvin että kiltalaiset olivat erittäin uskollisia ja lolaajela ja eivät paljastaisi tietoja hetkessä, Mutta Bellalla tietenkin oli keinonsa, kidutuskirouksen alla ovat lähes kaikki huutaneet tuskaansa ja paljastaneet tietonsa, paitsi tietenkin Longbottomit jotka menettivät mielummin järkensä kuin paljastaisivat tietonsa. Tosin mikäli hänen tuleva kohteensa, ketä hän nyt tulisi ikinä kuulustelemaansa saa kokea paljon muutakin tuskaa kuin kidutuskirouksen mikäli ei tietojaan paljastaisi. ''Tulen takaisin tiedon kera.'' Bellatrix totesi edelleen virnuillen, kunnes hän teki pienen kumarruksen mestarillensa, jonka jälkeen Bellatrix muuttui vain silmänräpäyksessä mustaksi savupilveksi joka sinkosi savupiipun kautta ulos, ja jatkoi matkaansa yön selkää vasten...

Bellatrixin lupauksiin Voldemort pystyi luottamaan niin paljon kuin hän nyt ylipäätään kenenkään sanaan pystyi luottamaan, mutta anteeksipyynnöt tai pahoittelut eivät tuntuneet luonnistuvan naiselta niin paljoa ettäkö hän niihin uskoisi. Kyllähän hän tiesi ettei Bellatrix häntä loukkaisi ikimaailmassa tarkoituksella, ei kukaan olisi niin tyhmä että siihen leikkiin lähtisi. Mutta että pahoittelut? Tuskin.
Mutta vaikka Voldemort epäili, hän antoi asian olla. Ei hän kokenut tarpeelliseksi alkaa kinaamaan kenenkään kanssa noin turhanpäiväisistä asioista. Niinpä hän vaikeni jääden kuuntelemaan naisen sadistista naurua tuon saatua tehtävänantonsa. Kyllä, Bellatrix ei ollut muuttunut mitenkään näiden vuosien aikana. Ehkä vähän sekopäisemmäksi, mutta se ei tietenkään ollut pahasta.
Voldemort nyökkäsi Bellatrixille tuon vedottua Longbottomeihin ja pieni, tyytyväinen hymynkare kävi hänenkin karuilla kasvoillaan.
"Mene," Voldemort käski ja kääntyi takaisin ikkunan puoleen kuullessaan bellatrixin lupauksen tiedon kera palaamisesta. Sitten kuului kuinka nainen katosi ryminän kera huoneesta. Voldemort jäi ylhäiseen yksinäisyyteensä silittelemään rakasta käärmettään ja huomasi hymyilevänsä kalpeassa kuun valossa. Hänen koiransa olivat taas liikkeellä.

17 . 1. 1996

Taivaalla lenteli jotakin joka saattoi matkalla herättää muutaman ihmisen kiinnostuksen. Se ei näyttänyt enään edes linnulta, eikä lintuparvilta. Sen tajusi jo tyhmäkin katsellessaan öisellä taivaalla kulkevaa mustaa savu pilveä joka jätti vanaa taaksensa. Todellisuudessa, tämä savupilvi oli Bellatrix Lestrange, tulossa tehtävältänsä Pimeyden lordin luokse. Hän oli saanut kaiken tarvitsemansa tiedon, ja se oli jo tarpeeksi. Hän helpotteli itseään sillä että kerkesi saamaan tiedon Feeniksin killan paluusta juuri ennen kuin aurorit saapuivat paikalle. Kyllä tämän kuolonsyöjän olisi tehnyt mieli jäädä taistelemaan lisää ja saada uusi uhri, mutta jopa Bella tiesi että aurorit ovat sentään koulutettuja vaikkakaan eivät niin vahvoja kuin kuolonsyöjät. Ja ainakaan viellä tämä Lestrange ei aio ottaa riskejä saadakseen menoliput takaisin Azkabaniin, ehei. Tuo mustanvärinen savupilvi liikkui erityisen nopeaa tahtia, suoraan kohti Valedrojen taloa. Mutta Bellatrixia tosin hieman harmitti ettei hän kerennyt saamaan lisää tietoa, kuten sitä missä se kokoontuisi, saatika ei kerennyt kiduttamaan sitä naista hulluksi asti. Kuolonsyöjänä Bella inhosi jo valmiiksi auroreita, nyt hän inhosi niitä viellä enemmän. Tulivat nyt pilaamaan hänen suunnitelmansa, miten röyhkeää. Savupilvi kaarteli nopeaa ympyrää Valedrojen talon yläpuolella kunnes se iskeytyi maahan, suoraan talon ovelle. Bellatrix nousi ylös tästä savupilvestä, ja oli unohtanut laittaa sauvansakkin takaisin, pah. No, Lestrange laittoi hitaasti sauvansa paikalleen kunnes avasi tuon narisevan oven jälleen.

Bellatrix odotti jo Naginin olevan siinä odottamassa häntä, ja oli tai ei, Lestrange astui hitain askelein peremmälle taloon vetäessään samalla oven takaisin kiinni. Hän muisti jo missä portaat oli jotenka hän asteli hitaasti portaita pitkin, ne narisivat jokaisen askelen myötä. Vihdoinkin kuolonsyöjä oli taas täällä ja katsahti nopeasti oven suuntaan, tunnistaen sen valon joka sieltä tuli. Hitaasti Bellatrix asteli pitkin pimeää käytävää ja tarttui pitkäkyntisellä kädellänsä oven kahvasta vetääkseen sen alas. Ovi aukesi narisevasti ja hitaasti kun Lestrange asteli sieltä sisään ja etsi katseellaan mestarinsa. Bellatrix teki pienen kumarruksen mestarilleen kunnes avasi suunsa. ''Feeniksin kilta kokoontuu, se kokoontuu, Lordini.'' Bellatrix sanoikin heti ensimmäiseksi hän veikkasi että tiedot olivat tärkeämpiä kuin mitkään tervehdykset tällä hetkellä. Bellaa vain harmitti että hän ei saanut selville sitä missä ne kokoontuvat, mutta ainakin hän muisteli että se nainen oli nähnyt hänen serkkunsa, Siriuksen, ja missä muualla hän olikaan. Ei sillä ollut merkitystä, Bella oli nyt antanut mestarillensa tiedot, ja oli siitä tyytyväinen.

Oli kulunut muutama päivä siitä kun Voldemort oli lähettänyt uskollisimman vihikoiransa liikenteeseen ja sinä aikana pimeyden lordilla oli ollut muutakin tekemistä kuin miettiä missä tuo liikkui tai oliko tuo saanut jotakin selville. Eipä hän siis ollut ehtinyt liiemmin tuota tehtävää miettiäkään vaikka Kilta ja Dumbledore olivat hänen ajatuksissaan useammin kuin oli tarvis. Vaikka hän tiesi voittavansa tällä kertaa, hän ei voinut olla huolehtimatta siitä mitä tuo ukonretale keksisi hänen päänsä menoksi. Ei siitä Potterin pojasta voisi hänelle mitään uhkaa olla, puhui kuka tahansa mitä tahansa mutta Dumbledore.. Voldemort ei myöntänyt sitä edes itselleen, mutta se velho tosiaan oli ainoa jota hän oli koskaan pelännyt. Mutta vaikka siitä kuinka puhuttiin maailmalla, hän ei sitä koskaan ääneen sanoisi. Ja se joka sanoisi hänen kuultensa, kohtaisi hyvin nopean kuoleman.

Voldemort istui tuolissaan täysin ajatuksiinsa vaipuneena. Tänään hän ei ajatellut Dumbledorea tai Kiltaa.. Ei edes Potteria vaan hänen ajatuksensa olivat täysin muualla. Taikaministeriössä, jossa olisi myös varteenotettavia uhkia, mutta myöskin niitä jotka pitäisi tavalla tai toisella saada puolelleen tässä sodassa. Ja mielelläänhän nuo liittyisivätkin kun vaihtoehtoja antaisi tasan kaksi..
Äkkiä hänen ajatuksensa kuitenkin katkesivat miehen kuullessa ulko-oven avautuvan alakerrassa. Nagini luikerteli huoneen oven raosta sisään kertoen hiljaa sihahtaen että Bellatrix oli palannut. Voldemort hymyili hieman ja kutsui Naginin luokseen. Hetken kuluttua ovi narahti auki, mutta Voldemort ei kääntynyt katsomaan naista. Nagini kertoi hänelle tuon kumartaneen ja samassa Voldemort kuulikin naisen puhuvan.
Sanat saivat Voldemortin nousemaan tuolistaan ja kääntymään Bellatrixin puoleen. Kilta kokoontuu? Se ei sinänsä ollut yllätys Dumbledoren tuntien, mutta siltikin..
"Kiitos, Bellatrix," hän sanoi, "vaikka tietysti.. Olihan melkein arvattavissa että Dumbledore kokoaisi Kiltansa uudelleen, mutta että näin nopeasti.. Saitko mitään muuta tietoosi?"

Bellatrix Lestrange huomasi että tieto näytti olevan arvokasta kun sai tämän mestarin nousemaan jopa tuoliltansa ja kyselemään lisää. Bella, tuo kuolonsyöjä tunsi taas todistaneensa olevansa uskollisin ja parhain kuolonsyöjä Pimeyden lordin riveissä, pieni ylpeys valtasi hänet henkisesti muttei tietenkään antanut sen näkyä mestarillaan vaan kertoisi loput tietonsa välittömästi. Tiedot olivat tärkeimmät tällä hetkellä, ja Bella itsekkin koki tämän tiedon edukseen, sillä nyt ainakaan Feeniksin kilta ei voi kokoontua kuolonsyöjiltä salassa ja tehdä kenties yllätystä. ''Tunkeuduin sen kiltalaisen likaiseen mieleen, ja taisin nähdä jonkin heidän kokoontumispaikkansa. Vaikkakin uskon sen olevan heidän entinen, sillä eivät he viellä ole kokoontuneet jotenka olisin nähnyt hänen mielessään uudenkin. Ja näin joitakin killan jäseniä, Sirius Mustan, ja muita auroreita.'' Bellatrix selitti mestarilleen selvästi ja rauhallisesti. Hän halusi saada asian sanottua samantien jottei hänen mestarinsa tarvitsisi epäillä hänen lojaalisuuttaan. ''Se nainen päätyi vähintäänkin sairaalakuntoon, tosin uskon nähneeni toisenkin kiltalaisen. Paikalliset hälyyttivät auroreita paikalle ja tämä jästiltä näyttävä herra oli ensimmäisenä kimpussani.'' Bellatrix vain totesi ja virnisti sitten leveästi. Tietenkin hän olisi jäänyt taistelemaan sen toisenkin kanssa jos auroreita olisi ollut vain se yksi. Silloin hänellä olisi ollut mahdollisuuksia, vaikkakin hänen mestarinsa opeilla edes viisi auroria ei saisi hevillä Bellaa maihin. Bella ei tietenkään ikinä aliarvioinut auroreita, muttei myöskään pitänyt heitä itseään vahvempina.
Hänen mestarinsa opit olivat aina Bellatrixin mielestä niin paljon vahvempia kuin edes Dumbledoren opettamat asiat.


''En sitten tiedä miten heikkoja ihmisiä kiltaan värvätään... nainen sai heitettyä kaksi loitsua ja sen jälkeen hävisi.'' Bellatrix kertoi ja virnuili samalla leveästi, hän piti voittoaan mestarinsa oppien tukemana ilman hänen oppejaan hän ei osaisi edes kidutuskirousta. Ja kidutuskirous tulikin melko hyödylliseksi Indicon tapauksessa. Mutta tosiaan ehkä Indicon häviö oli ymmärrettävää, sillä Bellaa pidettiin muutenkin erittäin vahvana noitana ja syynä saattoi olla se että kuolonsyöjä itse oli Pimeyden lordin henkilökohtainen oppilas jolta tämä oppi kaiken. Ja ei ole olemassa olentoa eikä noitaa, ei velhoa joka taitaisi pimeyden voimat itse Lordia paremmin.

Voldemort kuunteli kiinnostuneena mitä Bellatrixilla oli sanottavanaan, mutta vastaus ei liiemmin ollut sitä mitä hän oli odottanut. Se että Bellatrix pääsi tunkeutumaan kiltalaisen mieleen, oli tietysti hyvä saavutus.
"Näit heidän entisen kokoontumispaikkansa?" Voldemort toisti, "sillä tiedolla minä en tee mitään." Ei todellakaan tekisi, koska Kilta tuskin kokoontuisi tänäpäivänä samassa paikassa kuin silloin viisitoista vuotta sitten. Kukaan järkevä ihminen ei ottaisi moista riskiä.
"Armaan serkkusikin Kiltaan kuuluminen on jo tiedossa," Voldemort vastasi, "Matohäntäkin osaisi kertoa moisen tiedon, Bellatrix."
Voldemort asteli muutaman askeleen edestakaisin mietteissään. Kilta kokoontuu.. Mutta missä? Sitä he tuskin saisivat selville, koska oletettavasti Killalla oli nykypäivänä salaisuudenhaltijansa. Tosin niin.. Olihan hän kääntänyt Pottereidenkin salaisuudenhaltijan omalle puolelleen vaikka tuo säälittävä räpellys olikin.

Bellatrixin jatkettua kertomalla kiltalaisen kohtalosta, Voldemortia ei moinen tieto hetkauttanut. Ei ennen kuin tuo mainitsi jonkun toisen mahdollisen kiltalaisen saapuneen paikalle ministeriön myötä. Voldemort käänsi katseensa takaisin Bellatrixiin ja mietti hetken.
"Killalla on varmasti salaisuudenhaltija tällä kertaa," hän sanoi, "ja ellemme saa tietoomme kuka se on, emme saa tietoomme heidän kokoontumispaikkaansa." Hän piti tauon ja mietti uudemman hetken.
"Etsi se mies, joka tuli pilaamaan aikeesi," hän käski, "ja yritä selvittää kuka on Killan salaisuudenhaltija jos sellaista on.. Ja jos ei ole, selvitä missä he kokoontuvat."

Bellatrixin mainittua jotain kiltalaisten heikkoudesta, Voldemort pudisti päätään.
"Älä aliarvioi vihollistasi, Bellatrix," hän sanoi, "he eivät ole heikkoja, kaikkea muuta. Eihän tämäkään nainen kertonut sinulle itse mitään vaan jouduit mennä äärimmäisyyksiin ja siltikään hän ei antanut periksi sen enempää.." Voldemort piti tauon ja kääntyi sitten ikkunan puoleen.
"Hän on kaikkea muuta kuin heikko."

Bellatrix Lestrange kuunteli tarkkaavaisesti mitä hänen mestarillansa oli asiaa. Tietenkin hän kuunteli Voldemortia, vaikkakin tuo saattoi hyvinkin olla ainut ketä tämä kuolonsyöjä kunnolla kuuntelisi. Vaikkakin kuuli tuon sanovan virheen etteikö kiltalainen olisi itse kertonut mitään, oikeastihhan alunperin tämä kertoi itse että kilta kokoontuu, kokoontumispaikasta Bellan piti vain kaivaa tietoa hänen päästään. ''Hän murtui kidutuskirouksen edessä, eli Pimeyden lordin voimien edessä.'' Bellatrix totesi normaaliin äänensävyyn ja kuunteli sitten tuota tarkkaavaisesti. Hän kuuli että tämän pitäisi etsiä tuo kyseinen mies joka esti hänen kidutusprosessinsa pahaan aikaan. Mutta! Nyt hän voisi viedä kostonsa päätökseen, hän ei ehtinyt kunnolla jäädä taistelemaan sen jästinnäköisen idiootin kanssa kun joutui pakenemaan huonoon aikaan. Sitten hänen mestarinsa selitti että auroreitakaan ei kannata aliarvioida, eihän Bella aliarvioinutkaan mutta piti silti itseään paljon vahvempana kuin ne ja hänen väitteensä tosiaan ainakin hänen mielestään piti paikkaansa koska nainenkin hävisi Bellalle niin helposti. Vaikkakin taisteli viimeiseen asti vastaan, murtui sille Bellatrixin edessä. Ja edes se väliin tullut jästinnäköinen aurori ja kiltalainen ei kerennyt edes kunnolla heiluttelemaan sauvaansa ja Bella pääsi karkuunkin niin helposti. Oikeastaan tämän naisen kasvoille kohosi pieni virne, hän sai taas uuden vastuutehtävän; selvittää onko killalla salaisuudenhaltija ja jos on niin etsiä tämä, ja mikäli ei niin kiduttaa taas jotakuta saadakseen asiat selville.


Bella vain toivoi että seuraava kiltalainen ei taistelisi niin pitkälle vastaan kuin se nainen. Bellatrix ei edes tiennyt että selvisikö Indico hengissä, olihan häneen käytetty sektumsempraa, heitetty seiniä pitkin useammankin kerran, ja henkisestikkään se nainen ei selvinnyt. Pitkä kidutusprosessi ja lukilitius.. Bella ainakin uskoi että vaikka nainen selvisi hengissä niin henkinen puoli ei ainakaan olisi kunnossa. Bellatrix taisi tosiaan päästää sen naisen liian helpolla. Vaikka nainen saikin kärsiä ansionsa mukaan, ollessaan vääräpolkuinen ja liian heikko niin silti Lestrangen mieltä painoi se että hän pääsi liian helpolla. Mutta nyt hänen täytyi keskittyä hänen uuteen tehtäväänsä, etsiä se mies ja selvittää parikin asiaa. ''Asia selvä, Lordini.'' Bellatrix totesi ja teki pienen kummarruksen kun hävisi mustaksi savupilveksi joka sinkoutui jälleen savupiipusta ulos ja jatkoi matkaansa, taivaalla ollessaan hirttivaaraan kaikui Bellatrixin sadistinen ja selkäpiitä karmiva nauru kun musta pilvi katosi muiden pilvien sekaan...