Etsintöjä ja muistoja

Harry kyllä kuuli Hermionen sanat, mutta ei jaksanut keskittyä niihin. Vahvan tyhjyyden tunteen jälkeen ajatuket pyörivät vinhasti pojan päässä, eikä tämä tiennyt, kuinka olla. Olo oli kuin ryhmylauman alle jääneenä. Tavallaan Harry oli saanut rauhan nähtyään haudan konkreettisesti, mutta samalla näky oli satuttanut enemmän. Olo oli enemmänkin kuin ristiriitainen.

Painiessaan omien tunteidensa myrskyssä, Harry kuuli jälleen Hermionen sanat. Hän kääntyi hautoihin päin ja tuijotti nimiä. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan Kendrasta tai Arianasta, mutta samalla Harry myös tiesi ettei toista samankaltaista sukunimeä olisi. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan Dumbledoren suvusta yhtään mitään, ja ajatus siitä, että rehtorilla edes olisi sukulaisia tuntui melkeinpä pöljältä. Siitä huolimatta Harry kyykyistyi hautakiven äärelle ja pyyhki hautakiveään hanskallaan.
"Ehkä", Harry vastasi lopulta Hermionelle tuijottaen nimiä, "En ole koskaan kuullut että hänellä olisi sukulaisia".

Harry nousi takaisin jaloilleen ja siirsi katseensa Hermioneen.
"Oletko sinä koskaan kuullut Kendrasta tai Arianasta?"

Harryn vanhempien hauta oli löytynyt, vihdoinkin. Tyttö näki, että löytö sattui Harryyn, eikä tyttö voinut olla huokaisematta. Tilanne oli vain niin kovin liikuttava. Hän antoi ystävälleen aikaa ajatella ja sulatella asiaa ja puristi lopulta toverillisesta nuorukaisen käsivarresta. Hermione katsoi parasta ystäväänsä lempeästi.

Sitten likka huomasi Kendra ja Ariana Dumbledoren hautakiven ja kysyi Harrylta, tiesikö tuo heistä jotain, mutta ei tuntunut tietävän. "En ole ennen kuullutkaan heistä", Hermione sanoi hieman hämmästyneenä.
"Mutta toisaalta, onko todennäköistä, että kyseessä oli jokin muu Dumbledore?" Hermione toi ajatuksensa ilmi. Hän katsoi pitkään hautakiveä ja hän mietti, minkähän näköisiä Kendra ja Ariana olivat olleet eläissään, sitten hänen ajatuksiinsa tuli Ron. "En vain saa häntä mielestäni. Ikävöin häntä", Hermione kuiskasi hiljaa.

Hermione epäili että kyseessä saattaisi olla joku muu Dumbledore. Harry ei tähän uskonut. Hänen mielessään oli yksi ja ainoa Dumbledore ja se oli Tylypahkan rehtori. Ajatus siitä, että Dumbledoren suvusta löytyisi myös joitain toisia tuntui typerältä. Ei Dumbledore ollut kuin yksi. Sen enempää Harry ei kuitenkaan jaksanut kommentoida Hermionen pohdintoihin, mutta merkiksi siitä, että kuuli kyllä tytön sanat, tämä kohautti olkiaan.

Hetken silmäiltyään vanhaa hautaa, Harry nousi takaisin ylös. Hän vilkaisi Hermioneen.
"Kuule, jatkettaisiinko matkaa?", Harry kysyi. Pojan keho huusi lepoa, mutta mikäli Harrylta kysyttäisiin, hän ei aikoisi levätä ennen kuin oli saanut tehtävänsä päätökseen. Dumbledore oli jättänyt tehtävän Harrylle, luottaen poikaan täydestä sydämestään. Harry tiesi että kun hän oli jo leikkiin ryhtynyt, hänen tulisi myös se kestää.

Ottaen Hermionea kädestä kiinni, tämä valui hautuumaalta ulos velloen ajatuksissaan. Talven pakkanen painoi niskaan ja ilta alkoi hämärtämään. Siitä huolimatta heidän kuitenkin tuli jatkaa matkaansa. He eivät kuitenkaan olleet kaksin; etäämmällä seisoi vanha nainen, tarkkaillen ystävyksiä monotomisesti tuijottaen. Harry ei kuitenkaan huomannut kahden silmäparin tarkkailevan heitä, seuraten kaksikkoa hiljaisesti taustalla. Synkeä pilvi alkoi tehdä tuloaan.

// Jees, eli kuten sovittiin, niin eiköhän tämä ollut tässä. Kiitoksia pelistä! :) //