Dr. Black I presume

Kauaa ei Sirius kuitenkaan saanut pitää hauskaa kun Indico jo tuli pelastamaan Harryn paperit. Kyllä hän niistä lupui, mutta olivatpahan ainakin aikasempaa kuolaisemmat ja.. no eivät niin mukavia selata enää.
Äidin kiljuttaminen ei kyllä olisi mukavaa joten kai sitä olisi lopetettava tämä leikkiminen ja oltava sitten kiltisti. Sirius kuitenkaan saanut enää uutta mahdollisuutta kun hänet komennettiin jo takaisin autoon.

Autoon sitä sitten lähdettiin, mutta matkalla Sirius otti vastaan kaikki taputukset jotka sai. Ainakin joitakin oli hänen juttunsa viihdyttänyt ilmeistä päätellen. Parkkihallissa Sirius istui odottamaan auton viereen ja haukotteli hieman Indicoa odotellessaan. Oliko se kaikki hauska nyt pitänyt tulla heti pilaamaan!

Koira päästi kiltisti paperit kidastaan ja lähti sitten autolle. Indico seurasi perässä ja katseli vain miehen jolkotusta. Hän hymyili tuon selän takana. Hän avasi auton oven Siriukselle ja päästi tämän ensin sisään laittaen salkun koiran jalkotilaan. Tämän jälkeen noita kiersi auton, istui kuskinpaikalle ja lähti liikkeelle.

Kun he pääsivät ulos rakennuksesta, Indico ei kurvannutkaan kotiakohti vaan koirapuistoa. Hän ei sanonut mitään, sillä koira ei voinut kysellä. Hän parkkeerasi auton ja kaiveli taskujaan hetken. ”Pienen matkaa”, hän vakuutti kliksauttaessaan miehen kiinni hihnaan ennen kuin päästi pois autosta. Hän ei edes pidellyt remmistä kiinni. ”Tuolla, sä saat painaa vapaana. Harry on kusipää, mutten voinut palkita sua mitenkään sen nähden”, noita totesi ja osoitti suurta tyhjää koirapuistoa. Hän käveli sinne nopein askelin ja portilla päästi Siriuksen lupauksensa mukaisesti irti. ”Kukaan ei kato sua pahasti täällä”, hän totesi ja katseli ympärilleen rauhallista koirien taivasta. Metsään he eivät nyt tähän hätään päässeet, mutta Indico voisi ottaa Siriuksen lenkkeily kaverikseen.

Sirius hyppäsi auton kyytiin ja tapitteli ulos ikkunasta kun Indico ajoi autonsa ulos parkkihallista. Hän kyllä muisti reitin jota he olivat tulleet, mutta nainen ei mennytkään samaa reittiä vaan kääntyi jonnekkin aivan muualle. Sirius kääntyi vilkaisemaan kuskia, mutta ei titenkään voinut udella minne he nyt olivat menossa eikä näyttänyt siltä, että Indico olisi kertomassakaan.

Lopulta Indico pysäköi autonsa ja Sirius koitti kovasti kuikuilla ikkunasta ulos tajuttuaan minne he olivat tulleet. Oliko nainen ihan tosissaan! Hän ei olisi kyllä koskaan uskonut, että Indico lähtisi seisomaan johonkin puistoon vain katselemaan kuin koirat nuuhkivat toistensa takapuolia ja kirmasivat kuin hullut. Onneksi paikalla ei kuitenkaan näyttänyt ketään olevan.. parempi niin. Sirius ei laittanut vastaan sitä remmiä ja kun hän pääsi portin sisäpuolella irti jäi hän hetkeksi vain katselemaan ympärilleen ennen kuin kohotti katseensa naiseen. Miten hän voisi koskaan kiittää tuota tarpeeksi. Ei tämä tietenkään voittanut sitä, että saisi ihmisenä kulkea vapaasti, mutta edes hetki pitempään ulkona oli hänelle paljon.
Sen enempää kuitenkaan aikailematta lähti hän juosten kiertämään aidan vierustaa, hyppelehti kaiken päälle mitä puistoon oli koiria varten raahattu ja vain nautti olostaan! Pakko sitä oli kuitenkin lopulta saada Indicoonkin hieman vauhtia joten Sirius nappasi hampaisiinsa ensinmäisen kepin jonka hiekasta löysi ja tassutteli noidan luokse laskien sen kepin tuon jalkoihin.

Sirius näytti jopa koirana epäuskoiselta. ”Mitä? Etkö sä usko, että mäkin osaan jopa olla mukava. Ala mennä ennen kuin kukaan keksii, ettet sä ole talossa”, noita komensi koiraa ja jäi katselemaan sitten Siriuksen menoa. Hän käveli rauhallisesti eteenpäin, mutta varoi tarkkaan astumasta mihinkään epäilyttävään. Siksi hän hämmästyikin melkoisesti kun yhtäkiä hänen edessään oli koira kepillä. ”Sä et voi olla tosissas... Tai no, oikeestaan mä tajuan miksi sulle sopii toi muoto”, noita sanoi ja kumartui nostamaan kepin. Hän suoristautui ja heitti. Liike tuntui melko häijyltä, mutta se oli sen arvoista kun Sirius paineli menemään.

Indico asetteli nenälleen aurinkolasit ja työnsi kädet taskuihinsa. Hän nakkeli keppiä aina kun se hänelle tuotiin ja muuten kulki eteenpäin. Korot upposivat maahan, mutta hän piti tasapainonsa. Hän näki yhä kuolleita, mutta viime yön jälkeen silmiin oli hypännyt vain pari. Hän tunsi hieman rentoutuvansa ja lopulta istui vähiten epäilyttävälle kaatuneelle puunrungolle katselemaan Siriuksen menoa. Hän kaivoi taskustaan tupakat ja napautti yhden huulilleen sytyttäen sen sitten. Hän voisi alkaa raahaamaan miestä aamulenkeilleen.

Sirius juoksi kepin perään heti kun se irtosi Indicon kädestä ja kuten kunnon koira toi hän sen pian taas taikaisin jo odotteli häntä heiluen koska se taas lentäisi. Tätä leikkiä jatkui aikansa ja Sirius pienessä mielessään muistanut, että koska hän olisi Indicon kanssa viimeksi viettänyt yhta mukavan päivän. Vaikka tässä nyt juostiinkiin vain kepin perässä oli se kuitenkin parempi kuin viskin kittaaminen Kalmanhanaukiolla. Indicon siirtyessä istumaan puunrongolle jäi Sirius tuhoamaan sen keppiä hetkeksi itsekseen vilkuillen kuitenkin aina välillä noidan suuntaan.

Lopulta hän kuitenkin nousi siitä ylös ja tassutteli Indicon luokse, istui alas tuon jalkojen juureen ja laski kuononsa naisen reidelle. Tämä oli ehkä ollut paras päivä aikoihin ja moisia tuskin tulisi montaa lisää. Ei siitä oikein pidetty killassa, että hän poistui missään muodossa ulos. Olihan sekin riski. Joku saattoi jo tietää siitä, että hän oli Animaagi .. kiitos Peterin ja kuolonsyöjät osaisivat katsella hieman paremmin ympärilleen.

Kepin nakkelu oli suhteellisen mukavaa, vaikka Indicon kroppa ei siitä niin pitänytkään. Hän jaksoi sitä suhteellisen kauan aikaa. Istuuduttuaan puunrungolle hän tarkkaili heidän ympäristöään, jotta Sirius kykenisi nauttimaan huolettomista hetkistään. Noidan katse käväisi mustassa koirassa vähän väliä, mutta hän antoi miehen olla.

Indico tunsi yllättäen jotain reidellään. ”Hassua, jos sä tekisit ton saman ihmisenä sulla ois musta silmä”, noita totesi ja rapsutteli koiran kaulaa sekä silitteli päätä. ”Meidän pitää pian lähteä”, noita totesi hetken hiljaisuuden jälkeen ja tumppasi tupakkansa. Hän hipsutteli vielä hetken koiraa ja nousi sitten rungolta. ”Tule, Oljo varmaan jo itkee sun perääs”, noita sanoi ja lähti kohti autoaan. Ketään ei edes näkynyt, joten ei hän pistänyt Siriusta remmiinkään.

Sirius ei laittanut pois lähtöä vastaankaan koska oli hyvin valmis jo painumaan kotiin. Olihan sitä ehditty jo juosta ihan tarpeeksi tälle päivälle. Sirius hypähti auton kyytiin ja he kävivät taas Indicon asunnon kautta jotta auto saataisiin takaisin omalle paikalleen ja sisälle päästessään hän muuttui taas ihmiseksi.
" Olipas kyllä reissu. Ei sullakaan varmaan ole noin hauskaa ollut aikoihin", hän sanoi ja pukkasi naista hieman kylkeen ennen kuin ilmiintyi tuon seurassa takaisin Kalmanhanuikiolle.

Sisälle mentiin taas niin hiljaa ettei hänen äitinsä heräisi huutamaan ja kun ovi oli saatu kiinni huokaisi Sirius hieman. No olihan se nyt kiva tulla takaisin ja painua pesulle, mutta pian sitä taas kaipaisi ulos.
" Kiitos tästä. Mulla ainakin oli kivaa", mies sanoi ja kääntyi hymyilemään Indicolle ennen kuin katosi sinne pesulle.

Outo pariskunta lähti puistosta ja Indico ajoi auton kaikessa hiljaisuudessa kotiinsa. Hän ripusti auton avaimet naulaan sanoessaan: ”kieltämättä ei ole ollut”. Hänen huumorinsa oli hetkeksi vielä kadonnut. Noita hätkähti kosketusta ja oli valmis vääntämään miehen niskat nurin, mutta rentoutui sitten naurahtaen sekä ilmiintyi kalmanaukiolle.

Rouva musta piti turpansa ummessa kun Sirius ja Indico astuivat sisään. Ovi jysähti kiinni kuin sellin ovi ja Indico ajatteli, että Siriuksesta varmaan tuntui siltä, kuin tämä olisi loukussa. ”Täh? Ai joo... Tehään uudestaan”, noita sanoi mennen selvästi hämilleen hymystä ja kiitollisuudesta. Hän hieraisi niskaansa ja jäi katselemaan velhon perään ennen kuin käveli hakemaan omaa laukkuaan olohuoneesta. Tarkistettuaan, ettei oljo ollut kokenut mitään kleptomaanista halua, hän heitti armeijakassinsa olalleen. Hetken noita mietti salkkunsa kanssa, kunnes kaivoi Siriuksen kansion esiin ja loi siitä kopion simppelillä loitsulla. Hän kirjoitti kansioon: ”Tuhoa tämä kun olet saanut siitä kaiken huvin irti. Indico ps. Ainakun kansiossa puhutaan Vladista, se olen minä.” Tämän tehtyään noita kaikkoontui toiselle asunnolleen tekemään todella töitä juttujen kanssa, joiden tekijöiden olinpaikkaa hän ei vielä tiennyt.