Let's Get Killed

//Rockter ja Gabe seuraksi //

1.5.1996 noin klo. 21.00

Leon istuutui nurkkapöytään ja asettui siten, että saattoi nähdä vastakkaisessa reunassa istuskelevan joukkion, jotka arvatenkin olivat ne kuolonsyöjät joita tarkkailemaan hänet oli lähetetty. Hän saisi seurakseen toisenkin aurorin. Ja Leonilla oli kyllä oma aavistuksensa siitä, miksi. Häntä harvemmin päästettiin yksin edes tarkkailutehtäviin, sen täytyi johtua hänen heikosta näkökyvystään. Oli sanomattakin selvää, ettei hän välttämättä huomaisi niin paljoa kuin muut kun näki ainoastaan toisella silmällään.

Leon ei sen erityisemmin ollut katsonut pukeutumistaan. Toki hänellä oli tavallinen, musta, pitkä viiitta mukanaan, sen suojiin olisi hyvä piiloutua mikäli kuolonsyöjiksi epäillyt velhot osoittaisivat pieniäkään epäilyjä.
Häntä ei erityisemmin haitannut se, kuinka pukeutumistyylinsä ja ulkonäkönsä muutenkin saattaisi vetää katseita puoleensa. Tuskin häntä sentään auroriksi menisi kukaan epäilemään. Ministeriö oli antanut julkisuuteen aika tarkan ja huolitellun kuvan auroreistaan eikä Leon vastannut missään määrin yleistä käsitystä.

Mies laski hetkeksi katseensa tiskiltä nopeasti nappaamaansa tuliviskiin. Ihan rekvisiitaksihan hän vain. Mikäli hän olisi oikeasti humalaan tahtonut hän olisi voinut ottaa 'Sianpään erikoisen'. Tumman, höyryävän, mutta siitäkin huolimatta sisuksia kylmyydellään kalvavan juoman, joka kihelmöi sormenpäissä jo ensimmäisen siemauksen jälkeen.
Toisaalta siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi vieraillut Sianpäässä ja syykin taisi olla ilmeinen. Paikka oli oikea kunnon hämyinen räkälä, jossa aikaansa viettivät vain sellaiset velhot, jotka tahtoivat hoitaa bisneksiään salassa, koska päivänvalo ei niitä sietäisi ja noitia näki harvoin, sillä näille paikka saattoi luvata ainoastaan seksuaalista häirintää. Jo muutama kertakaikkisen inhottavaa naistarjoilijaakin saivat osakseen perseenpuristelu sieltä ja täältä, sillä täällä käyvillä ei tainnut paremman näköisten noitien kohdilla onnistaa.

Leon saattoi kuulla pöytää lähestyvät askeleet, vaikka tulija lähestyikin hänen sokean silmänsä suunnalta, mutta velho ei ehtinyt oitis kiinnittää tähän huomiotaan, toisen silmänsä tarkkaillessa kuolonsyöjäjoukkion saamaa, kahden miehen vahvistusta, jonka jälkeen puhe itse 'bisneksistä' varmaankin alkaisi.

Voipi olla että taikaministeriön kirjoilla oli tasan kaksi auroria, jotka saattoivat livahtaa Sianpäähän peitetehtävän nimissä ilman että kukaan epäilisi heitä mistään muusta kuin hämärähommista. Leon oli ehdottomasti toinen noista kahdesta. Se toinen taas oli Gabriel ja yhdessä he muodostivat juurikin sen kaksikon, jonka ympärillä sattui ja tapahtui aina ja kaikkialla. Ja joiden huumori oli ehkä juurikin sellaista, mitä muut eivät ymmärtäneet ja juttu lensi siihen pisteeseen saakka, jossa kaikki muut ärsyyntyivät. Ehkä sekin oli syynsä siihen että juuri Gabriel oli lähetetty Sianpäähän Leonin seuraksi.

Gabriel nyt pukeutui pääsääntöisesti mustaan muutenkin. Hänellä oli risat farkkunsa, nahkatakkinsa ja tukka pörrössä.. Joskin tällä kertaa tukka oli sullottu mustan hupun sisään, jottei se sojottaisi jokasuuntaan ja herättäisi turhaa huomiota. Peitetehtävästä nyt oli kuitenkin kyse.
Astuttuaan Sianpään vuohenkatkuiseen majataloon, Gabriel katsahti ympärilleen ja hän kyllä huomasi Leonin samantien siellä kauimmaisessa nurkkapöydässä. Tuo tuskin näki häntä tässä hämyisessä ympäristössä kiitos sokean silmänsä eikä Gabriel viitsinyt mitään merkkiä tuolle antaakaan. Parenpi vain mitä matalampaa profiilia sitä pitäisi.
Gabriel asteli pubin halki baaritiskille ja tilasi sieltä oluen, jonka saatuaan mies vielä vilkaisi ympärilleen. Kuka tahansa tässä sakissa saattaisi olla kuolonsyöjä, mutta yksi joukkio kiinnitti hänen huomionsa melko heti. Hän ei kuitenkaan jäänyt noita katselemaan niin julkiselta paikalta vaan hörppäsi tuopistaan ja lähti hieman karttaen Leonin nurkkaa kohti.

"No näkyykö mitään?" Gabriel kysyi hieman piruillen päästyään kiusanhenkensä toveriksi ja istuutui miestä vastapäätä. Hän vilkaisi siihen suuntaan, mihin Leon oli katsellut ja käänsi sitten katseensa takaisin mieheen itseensä.
"Äkkiseltään katsottuna en tunnistanut yhtään tosta jengistä," hän mutisi hieman vaimeammin, "mutta tuijottivat mua jo nyt niin epäileväisesti ettei epäilystäkään."

Kieltämättä Leon ei yllättynyt lainkaan siitä, kenet seuraansa sai muttei voinut estää pientä hätkähdystä, joka seurasi melkein aina tilannetta, jossa hän sai seuraa tätä itse näkemättä.
Toisen piruileva äänensävy sai Leonin naurahtamaan vaimeasti ja kääntämään kasvonsa kunnolla Gabrielin puoleen.
"Jotain minkä oisin halunnu jättää näkemättä", Leon vastasi yhtälailla piruillen ja toinen taatusti ymmärsi, ettei hän huumorilla heitetyillä sanoillaan suinkaan tarkoittanut kuolonsyöjiä.

Gabriel oli epäillyistä samaa mieltä kuin hänkin, mikä jo itsessään vahvisti sen, että hän oli taatusti tarkkailemassa oikeaa joukkiota, sillä vaikka he usein saivatkin aikaiseksi ennemmin kaaosta kuin onnistuneen hyökkäyksen ja saaliikseen pikemminkin kroppakaupalla haavaumia vangittujen kuolonsyöjien sijaan, osasivat he jo tunnistaa kuolonsyöjien yleiset tuntomerkit ja jo sen vaikutelmankin, jonka nämä tahtomattaankin itsestään antoivat.
"Sitten me ollaan samoilla jäljillä", Leon onnistui vastaamaan suhteellisen vakavana ja pysyikin sellaisena aina siihen pisteeseen saakka, kunnes käänsi katseensa takaisin Gabrieliin.

Virne huulillaan kertoi jo sekin, että hän oli aikeissa avata suunsa.
"Kuulin, että menit naimisiin", hän aloitti paljastaen jo valmiiksi sen, että oli kuullut operaatiosta ja sen saamasta suunnasta, "No mites häämatka? Paniko hyvin?"
Katseensa kävi välistä kuolonsyöjäporukassa, mutta koska täältä oli mahdoton kuulla mitä nämä juttelivat, he saattoivat tehdä kaikki päätelmänsä ainoastaan näiden käyttäytymisen tiimoilta, joten samaan aikaan näitä tarkkaillessa olisi hyvä piruilla Gabelle, joka oli saanut varsin ikävän peiteoperaation harteilleen. Toisaalta Leon tiesi ainakin sen, miksei häntä siihen tehtävään oltu määrätty; hän ei yksinkertaisesti olisi kyennyt pysyttelemään roolissaan niin kauan. Peiteavioliiton toinen osapuoli olisi viikon puolivälissä jo anonut avioeroa.
Toisaalta yllättävän hyvin Gabrielkin oli tehtävässään onnistunut, mikä sinällään riitti yllättämään Leonin, muttei hän suinkaan sitä yllättyneisyyttään toiselle aikonut näyttää.

Sitä melkein jo osasi odottaa tuonkaltaisia vastauksia Leonilta ja siihen oli aikain saatossa tottunutkin. Gabriel siis tyytyi virnistämään tuolle vastaukseksi ja vilkaisi uudemman kerran kuolonsyöjäporukkaa.
"No onneks näit sen vaa puoliks," hän totesi muka kovinkin poissaolevana ja pyöritteli sitä huurteista tuoppiaan käsissään.

Kun kuolonsyöjät nyt olio yhteisvoimin todettu kuolonsyöjiksi, Gabriel oli jo unohtua tarkkailemaan noita huppunsa varjoista mutta se toiminta unohtui Leonin avatessa suunsa seuraavan kerran. Ei hän oikeastaan ihmetellyt että Leon tiesi hänen Ranskan matkastaan Indicon kanssa, mutta sitä hän hieman ihmetteli että tuo oli tiennyt hääsviitistä ja aviopuolisosta. Hänen kyllä pitäisi mennä vaihtamaan pari sanaa Siriuksen kanssa, koska sen herran vikahan se oli että hän oli kokenut melkein helvetillisen viikon Pariisissa, kuolleen romantiikan mekassa.
Mutta sen sijaan että Gabriel olisi ärsyyntynyt Leonin piruilusta, hänen kasvoilleen levisi leveä virne ja tuo vilkaisi sitä tuoppiaan.
"Ah kultainen avioliitto ja romanttinen häämatka," hän sanoi muka kovinkin dramaattisesti, "no mitäs.. Häämatka päättyi Mungoon ja vaimokin tuli tulitikkuaskissa kotiin. Enkä edes liioittele." Olihan se ehkä julmaa pilailla Indicon terveydellä, mutta Gabriel oli niin tottunut leikkimään omalla hengellään varsinkin Leonin läsnäollessa joten tämä piruilu ja pienimuotoinen liioittelu tuntui enemmän kuin oikealta. Kylki muistutteli edelleen olemassaolollaan vaikka sattumasta olikin jo vähän yli viikko aikaa. Sen siitä sai kun sai taikavammoja osakseen, mutta siihenkin oli jo aikain saatossa tottunut.
"Avioerohan siitä sitten tuli," hän lisäsi, "hylkäsi miehen Mungon sairasvuoteen äärellä! Voit kuvitella sitä tuskaa miten se riiiiipii sydäntä!" hän vei kätensä sydämelleen ja esitti kovinkin tuskissaan olevaa.
"Ei Rakkikoiran vihkimät avioliitot ole kovin kestäviä," hän totesi, "joten kun sä nyt löydät sen tulevan rouva Leon Elroyn niin suosittelen kääntymään jonkun luotettavamman puoleen!"

Leon tarkasteli kuolonsyöjiä yhä terveellä silmällään, joskin mahdollisimman huomaamattomasti. Hän oli ottanut mukaan jopa taikasauvansa, mutta mikäli vain saisi tilaisuuden, tikarit vedettäisiin esiin ensimmäisinä.
Toisaalta heidän oli tarkoitus ensin ainoastaan tarkastella ja koettaa löytää todisteita noiden velhojen kuolonsyöjänä toimimisesta, mutta Leon ei oikein ymmärtänyt kuinka nämä odottivat heidän löytävän todisteita tällaisessa tilanteessa. Ennemmin he kai vain päätyisivät hyökkäämään näiden kimppuun ja jos nämä pistäisivät kovinkin hanttiin, tarvittavat todisteet olisivat koossa.

Leon virnisti. Jotenkin hän ei ollut lainkaan yllättynyt siitä, että Gabe oli päätynyt 'aviopuolisonsa' kanssa Mungoon, se oli pikemminkin odotettavissa oitis, kun sai tietää, että toinen oli lähdössä jonnekin.
Toisaalta hänestä ei ollut paljoa asiasta kettuilemaan, kun hän niin usein päätyi sairaalahoitoon itsekin. Leon virnisteli typeränä toisen sanoille ja vilkaisi jälleen kuolonsyöjiä, ei mitään uutta. Katseensa palasi takaisin Gabrieliin eikä mies voinut olla naurahtamatta.
"Jos mä joskus löydän rouva Leon Elroyn, sitä muija ei tosiaankaan kiinnosta avioliitto!" Leon naurahti, joskin yhä hillityllä äänensävyllä. Viimeisenä tässä nyt kaivattaisiin kuolonsyöjien huomio heihin kohdistuneena.

Leon kohotti lasin huulilleen.
"Ihme, että meidät vielä päästetään samaan operaatioon", hän hymähti virnistäen ennen kuin kulautti juomaa alas kurkustaan ja totesi, että jo pari lasillistakin riittäisi saattamaan hänet taka-ajokunnottomaksi.
"Taisit sit päästä mun eelle listassa?" Leon kysäisi, tarkoittaen heidän yhteistä listaansa siitä, kuinka monta päivää kumpainenkin oli viettänyt Pyhässä Mungossa.

"No jos se nainen.. mies.. mikä kotitonttu onkaan, ei suostu avioon niin maksan sille eläkerahastoni ihan vaa sitä varten et se vie sut vihille," Gabriel sanoi, "koska mä haluan nähä häät missä sä oot sulhanen ja mä bestman." Tottakai hän olisi bestman! Kukas muukaan? Ah, ne häät olisivat niin loistavat! Kastrofihan se tietysti olisi, arvatenkin.. Mutta hänhän ne bileet kustantaisi kuitenkin jos eläkerahasto menisi rouvalle. Gabriel naureskeli ajatukselle ja joi siitä rekvikaljastaan vilkaisten vainvihkaa kuolonsyöjien suuntaan ajattelematta kuitenkaan yhtään tehtäväänsä. Hän näki lähinnä Leonin astelemassa vihille jonkun.. peikon kanssa.
Hän oli tukehtua siihen kaljaansa tämän mielikuvan myötä.

Leonin pohdinnat siitä miten hämärää se olikaan että heidät vielä jaksettiin iskeä samaan operaatioon, saivat Gabrielin naurahtamaan.
"No musta se taas ei ole yhtään hämärää," Gabriel totesi, "tottakai ne laittaa meidät samoihin hommiin koska kukaan muu ei jaksa meidän juttuja. Tai siis.. Kuka nyt haluaa puolsokean hullun työparikseen, joka vielä kaiken lisäksi viskoo tikareita sen sijaan että käyttelisi sauvaansa?" Hän virnisti Leonille tapansa mukaisen piruilun myötä.
"Mä oon oppinu varomaan sun harhaheittojas," hän lisäsi nauttien koko tilanteesta. Ah, hän tosiaan oli onnistunut jo kuluneen kuukauden aikana kaipaamaan tätä pirummoista sananvaihtoa Leon Elroyn kanssa!

Gabriel nyökkäsi mietteliäänä Leonin seuraaville pohdinnoille ja laskeskeli hetken pääkopassaan.
"Mjoooo," hän sanoi pohtien, "mä olin siellä nyt täl kertaa kolme yötä ja koska olin viimeks pari yötä tappiolla niin kyllä! Olen yhden edellä! Vapise!" Hän naurahti virnistäen ja joi siitä tuopistaan uudemman kerran.
"Ellet sitten ole onnistunut telomaan itseäsi tässä viime aikoina?" Gabriel kysyi, "ollaanhan tässä joku kolme viikkoa oltu teillä tietämättömillä."

Leon tyrskähti toisen sanoille ja pudisteli pienesti päätään.
"Kyllä mullaki sentään joku raja on siin kenen kans menisin naimisiin ja kenen kans en", Leon naurahti ja laski katseensa lasiinsa, "Eka vaatimus on se, et sen täytyy olla ihminen."
Hetken hänkin pohdiskeli tuollaisia häitä, joissa hän olisi sulhanen ja Gabriel bestman.
"Siitä ei tulis ku kaaosta ja avioero oitis häitten jälkeen."
Ja totuushan se oli. Jos hän joskus menisi naimisiin ja Gabriel tahtoisi toimia hänen bestmaninään, hän joutuisi kahlitsemaan toisen tuoliin sormus käsissään, jotta suuremmalta kaaokselta vältyttäisiin. Ja toisaalta tilaisuuden jälkeen hänetkin täytyisi kahlita tuoliin eikä heille saisi tarjoilla tippaakaan alkoholia.
Kaiken tuon ajatteleminen saikin Leonin kysäisemään;
"Mitäs sun elämään noin muuten?"

Leon virnisti.
"Niin tai kuka oikeesti jaksais tollasta friikkiä töyhtöhyyppää, joka meni naimisiin, lähti Ranskaan ja eros päädyttyään Pyhään Mungoon vaan hädin tuskin yhtenä kappaleena?"
Toisaalta Leon oli aivan liian usein herännyt todellisuuteen kun tikarinsa oli ollut vähällä osua Gabeen, pari kertaa oli saattanut jopa osua. Hän tunsi syyllisyyttä jokaisesta sellaisesta kerrasta, mutta samalla myös tiesi, etteivät hänen iskunsa saattaisi tehdä toiselle mitään pahempaa kuin kuolonsyöjien loitsut jo tekivät.
Mutta entä jos joku päivä toinen olisi niin pahoin haavoittunut, että jo yksi tikarin isku lisää riittäisi viemään tämän pois häneltä.
Leon pudisti itselleen luonnottomat, vakavat ajatukset päästään kun tajusi niiden epätavallisuuden ja keskittyi jälleen lasinsa tyhjentämiseen.

"En mä, mä oon ollu kiltti poika", Leon vastasi virnistäen, muttei voinut vastustaa lisäämästä; "Katotaas uuelleen tän illan jälkeen."

"Johan sitä nyt ruvetaa nirsoilee!" Gabriel kommentoi Leonin kommenttiin siitä kuinka hänen puolisonsa pitäisi olla ihminen. Hän naurahti hieman ja nyökkäsi Leonille tuon puhuessa avioerosta.
"No ihan sama vaikka tulisikin," hän totesi, "pääasia et sain sut vihille. Tai siis.. sun onneahan mä tässä vaan haluan.." Hän iski silmää toiselle ja leveä virne oli tainnut tulla jäädäkseen hänen kasvoilleen.

Leonin kysymys hänen muusta elämästään, sai Gabrielin kääntämään katseensa tuohon ja kohottamaan hieman kysyvästi kulmaansa.
"Ai avioeron ja Mungon reissujen lisäks?" hän kysyi naurahtaen, "sain sairaslomaa viikon mut se taitaa kuuluu tähä kategoriaa." Hän virniti hieman mutta unohtui sitten hetkeksi miettimään. Moinen kysymys li aina yhtä hupaisa, koska se oli liian normaali heidän keskusteluihinsa.
"No tuota," hän mietti hetkisen vastausta tähän outoon kysymykseen ja keksi sitten jotain sanottavaa!
"Meinaan ottaa uuden tatuoinnin," hän totesi, "sellasen mustan varpusen tohon kohtaan." Hän osoitti rintalastansa vasenta puoliskoa ja tarttui sitten taas muodon vuoksi tuoppiinsa vaikka jättikin nyt hörppäämättä.
"Etkä ees halua tietää että miksi," hän lisäsi virnistäen vaikka tiesikin moisen toteamuksen vain herättävän Leonin uteliaisuutta entisestään!

"Töyhtöhyypät kunniaan!" Gabriel julisti kohottaen tuoppinsa ilmaan ennen kuin teatraalisesti joi siitä kunnon kulauksen. Hän sivusilmällään huomasi kuolonsyöjien vilkaisevan heitä kohti, mutta kortit oli pelattu kaiketi aika oikein; nyt kun hän vaati kunniaa joillekin harakan sukulaisille, nuo varmasti pitäisivät heitä joinain kapakan vakiasiakkaina.
"Ja hei sinuna en puhuisi mitään yhtenä kappaleena olemisesta!" hän totesi taas hieman vaimeammin ja virnisti tuolle, "jos olenkin töyhtöhyyppä niin tulitikkuaskissa Mungoon toimitus pätee meihin molempiin!"
Joskus sitä vain pysähtyi miettimään että miten hitossa he olivat yhä elävien kirjoissa kaiken tämän turpaan saannin jälkeen. Hehän olivat jo koulussa aina ongelmissa, tekivät he mitä tahansa!

"Voi älä kuvittelekaan että annan sun ihan helpolla painaa mun ohi tässä kilvassa," Gabriel vastasi Leonin uhoamiseen pienesti virnistäen. No.. Ehkä tämä heidän leikkimielinen skabaamisensa oli heidän oma tapansa huolehtia toisesta. Pitää toista hieman silmällä taiston tiimellyksessä. Peitetarina sille ettei muka huolehtinut toisesta vaikka oikeasti sitähän se juuri taisi olla.
"No mut jos et oo Mungos hengaillu viime aikoina ni mitä hittoo sä sit oot tehny?" hän kysyi puolestaan.

Leon pyöräytti silmiään. Tietysti hän menisi naimisiin. Aivan yhtä suurella varmuudella kuin Gabriel oikeasti tahtoi 'vain hänen parastaan'.
Kieltämättä. Leon ei edes tiennyt mitä odotti toisen vastaavan, koska ei yleensäkään tiennyt mitä tuollaiseen kysymykseen olisi voinut vastata. Muuta kuin liioitellun kohteliaasti 'sitä tavallista'. Hän itse tuskin olisi keksinyt mitään sen kummempaa vastattavaa.
"Var...pusen...", Leon toisti hitaasti ja kurtisti kulmiaan, "Miksei töyhtöhyyppä?"
Hetken hän suostui pysyttelemään hiljaisuudessa ja ainoastaan sulatteli Gaben viimeisintä lausahdusta ja päätyi sen jälkeen parahtamaan;
"Kerro!"
Leon läimäytti kämmenen suunsa eteen ja vilkuili ympärilleen ennen kuin kumartui lähemmäs ja toisti kuiskaten;
"Kerro!"

Leon virnisti ilkikurisesti toisen sanoille eikä kyennyt kuin myöntämään tämän sanat todeksi.
"Voi hyvin olla."
Ja hyvinkin oli. Ei olisi ensimmäinen kerta kun he päätyisivät yksin tai erillään Mungoon hoidettaviksi. Johan heidän yhteinen kirjanpitonsakin sen todisti.
Hän ei luonnollisestikaan kuullut Gabrielin ajatuksia, mutta tiesi kyllä sen, että vaikka vahingossa silloin tällöin heittikin toista tikarillaan, hän ei koskaan satuttaisi tätä vakavasti...Ja mikäli satuttaisi, saisivat kuolonsyöjät odottaa, sillä tuolloin ensimmäisenä mielessään olisi Gabrielin saaminen Pyhään Mungoon hoidettavaksi.
He eivät olleet viime aikoina olleet yhteydessä toisiinsa, muttei se suinkaan tarkoittanut, että nimi 'Gabriel' olisi menettänyt merkitystään hänen sisimmässään. Olisi mahdotonta edes kuvitella elämää ilman tuota töyhtöpäistä velhoa.
Toisaalta, ehkä Gabrieliksi nimetty enkeli oli suojellut häntä tähänkin saakka, sillä kuin ihmeenkaupalla hän oli yhä hengissä, vaikka kuolema oli käynyt lähellä lukuisia kertoja.
"Sanotaanko et...En oikeen mitään", Leon vastasi ja jäi tuijottamaan pöytää edessään. Oliko hän juuri sanonut sen mitä kuvitteli sanoneensa?
Toisaalta olisihan hän voinut kertoa toiselle siitä... Leon jäi tuijottamaan eteensä ja koetti hetken ajan aukoa suutaan, muttei saanut sanoja muodostettua, joten päätti vain parhaansa mukaan unohtaa koko asian, kuten oli tähänkin saakka koettanut...Ja varsin hyvin myös onnistunut.

Kuten Gabriel arvelikin, hänen puheensa tatuoinnista herättivät Leonin uteliaisuuden ja nostivat sen melkein uudelle tasolle. Hän naurahti hieman töyhtöhyyppä-toteamukselle ja pudisti päätään.
"Kuka idiootti nyt ottaa oman kuvan nahkaansa?"
Oli aina yhtä huvittavaa kuinka Leon yritti pitää itsensä kurissa ja olemaan kysymättä vaikka Gabriel melkein pystyi näkemään kuinka tuo kiemurteli tuolissaan (vaikkei oikeasti kiemurrellutkaan) ja paloi halusta kysyä.. Ja sitten tuo kysyikin melkein huutaen ja Gabrielia alkoi naurattaa, mutta Leonin hoksattua ensin heidän olinpaikkansa, hänkin vaiensi naurunsa voimakkuutta.
Leonin kumartuessa lähemmäs häntä, Gabriel kumartui vastaan ja sanoi melkein yhtä hiljaa;
"En kerro," hän sanoi ensin ja hänen pirullinen sisimpänsä nautti koko hetkestä kun Leon ei heti saanut tahtoaan läpi. Oli jännä miten heissä kummassakin asui se joku pikkupoika, joka aina sekosi jos ei heti saanut mitä halusi. Hetken päästä Gabriel kuitenkin pudisti naurahten päätään.
"Sam.. Se Roses Bakeryn omistaja aikoo kirjottaa kirjan Mustasta Varpusesta ja et ikinä arvaa kehen se liittyy?" hän lopulta kertoi, "etkä nyt tee omia typeriä johtopäätöksiäs. Musta se on vaan niin cool että se kirjottaa musta jonkun sadun että päätin et ikuistan sen. Täytyy pöllii joku Samin piirrustus mistä se tatuoitsija voi sitten vääntää sen kuvan.."
Leon tasan tarkkaan tekisi nyt omat johtopäätöksensä! Hän niin tiesi sen!

Gabrielin viaton kysymys siitä mitä Leon oli tehnyt näiden viikkojen aikana, herätti Leonissa jotain outoa jota Gabriel ei ihan täysin pystynyt prosessoimaan mielessään. Miehen vastaus kuulosti kaikkea muuta kuin todenmukaiselta vaikka no, olihan kysymys ollut yksi niistä vaikeimmista.
Gabriel kohotti hieman toista kulmaansa ja hörppäsi oluestaan tarkkaillen Leonin suun aukomista ja odottaen maltillisesti sitä mitä tuo ehkä sanoisi.. Ja sitten tuo ei sanonut mitään!
"No kakase nyt ulos ku meinasitki," hän totesi kepeästi naurahtaen vaikka nauru tuntuikin yhtäkkiä oudolta. Mikä ihme tuota miestä riivasi?

Leon aukoi hetken ajan suutaan muttei keksinyt mitään selitystä sille, miksi joku tahtoisi ottaa omakuvan ihoonsa. Kenties jos olisi yhtä itserakas kuin Malfoyt, mutta toisaalta, näiden 'arvokkuudelle' tuskin olisi sopivaa ottaa ihoonsa yhtäkään tatuointia...Pimeyden Piirtoa lukuun ottamatta, jos Leonin mielipidettä lainkaan kysyttiin.

Leonin silmät laajentuivat epäuskosta kun Gabriel kieltäytyi kertomasta ja hänen ilkikurinen ilmeensä oli vaihtunut kutakuinkin pikkupoikamaiseen hämmästykseen, kun vastauksena ei saanutkaan totuutta vaan kieltäymyksen.
"Mikset!?" Leon sihahti takaisin kaikin puolin ärsyyntyneenä ja silmäili toista altakulmain kuin olisi pahastikin loukkaantunut. Mutta Gabe taatusti tunsi hänet tarpeeksi hyvin tietääkseen ettei hänen lapsenomaisien ensireaktioidensa pohjalta kannattanut vielä päätellä yhtikäs mitään.
Leon ei suoristanut selkäänsä vaan tuijotti siitä eteenpäin kumartuneesta asennostaan huolimatta tiiviisti Gabrielia silmiin tämän suostuessa viimein vastaamaan rehellisesti ja oli selkeästi nähtävissä kuinka katseensa kirkastui ja ilkikurinen ymmärrys kohosi mielensä pinnalle.
"Eli sä ootki sulhanen ja mä bestmän!" Leon suhahti silmät tuikkien ja tarkkaili tiiviisti toisen miehen reaktiota.
Hän oli kyllä kuullut tämän huomautuksen omien johtopäätösten tekemisestä, muttei sillä koskaan ollut vaikutusta häneen. Kaiken kukkuraksi oli selvää, että Gabriel oli ihastunut! Ei kai tämä muutoin ottaisi tatuointia, kun satunnainen leipomon tyttö oli kirjoittamassa tarinaa varpusesta!

Leon huokaisi. Kai hän voisi yhtä hyvin myöntää sen, että tahtoi kertoa jollekulle asiasta. Hänen täytyi. Asian kantaminen yksin oli turhauttavaa, vaikkei parantajilta kuultu totuus todennäköisesti saisi häntä käyttäytymään mitenkään eri tavoin aiempaan käytökseensä verrattuna.
"Ei sillä et se muuttais mun elämäntapoja", Leon aloitti ja tyhjensi lasiaan ja kohautti pienesti olkiaan, "mull vaa... alko särkeen jalkaa, siit samast kohdasta joka oli paketissa sillon...puol vuotta sitte?"
Hän koetti jatkaa eikä edes tiedostanut hierovansa vasemman jalkansa reittä. Tietysti ajatus hermostutti häntä, vaikkei todennäköisesti saisikaan häntä rauhoittumaan.
"Ne...tarkisti sit sen jalan ja sitä luuta joka mulla meinas katketa ja...Meinasivat et tää elämäntyyli johtaa parin vuoden sisään todennäkösesti siihen et joudun pyörätuoliin niinku faija...Koska mulla on joku perinnölline luustosairaus tai joku paska ja tää kaikki edesauttaa sen leviämistä tai...mitähä helvettiä se sano...", Leon onnistui selittämään ja haroi hiuksiaan sormillaan, "Onha mulle tullu vastaan pahempaaki vaan...Enhä mä yhtään tiiä jos sille sairaudelle ei voi mitään ja mä joudun oikeesti makaan koko loppuikäni sohvalla!"
Hetkeksi hän jälleen unohti äänensävynsä ja antoi sen vahingossa kohota hieman, mutta pyrki laskemaan sen takaisin alas, jottei herättäisi turhaa huomiota.
Leon ei osannut sanoa miksi tieto sairaudesta sai hänet hermostumaan kun hän oli usein ollut vähällä joutua vuoteen omaksi tai jopa mullan alle, mutta kenties ennuste perinnöllisen sairauden etenemisestä vain tuntui paljon kohtalokkaammalta kuin kuolonsyöjien aiheuttamat vauriot. Niitä pellejä oli vaikea ottaa tosissaan.

Leon teki juurikin ne typerät johtopäätöksensä, joita Gabriel oli osannut epäilläkin! Ja mies olisi ehkä kieltänyt tuon epäilyt jos olisi kokenut edes kykenevänsä voittamaan tämän kilvan. Ei hän ollut ihastunut eikä tasan marssimassa alttarille.. Eihän? Hän otti sen varpusen vain koska koki sen kiittävän tarpeeksi Samia moisesta huomiosta.. Ei kukaan ollut ikinä huomioinut häntä niin suuresti! Sitäpaitsi hän oli edelleen sitä mieltä ettei todellakaan ansainnut mitään satukirjaa, mutta Sam oli itsepäinen.. Ei tuon päätä käännettäisi joten tatuointi olisi paras tapa lähteä kiittämään naista. Tuo kun tuntui pitävän hänen tatuoinneistaan muutenkin..
Mutta että ihastunut? Tuskin..
Niinpä Gabriel tyytyi pudistamaan päätään huvittuneena Leonin kommentille. Hän olisi ehkä voinut huomauttaa niistä peikoista, mutta ei viitsinyt lähteä sille linjalle koska tiesi häviävänsä.

Se kepeä naurahdus muuttui pikkuhiljaa hymyksi ja sekin katosi sitä mukaa kun Leon kertoi vaivaantuneena sitä.. Sitä juttuaan. Gabriel tuijotti tuota hetken kulmat kurtussa ja laski katseensa sitten kädessään pyöritteleväänsä tuoppiin.
Gabriel ei osannut prosessoida tätäkään. Mitä hän ikinä olikaan odottanut Leonin sanovan niin ei tätä! Ja se että mies itsekin oli sen verta hermostuneen oloinen selittäessään kuinka asiat olivat, se ei helpottanut hänen oloaan yhtään. Rento ilmapiiri oli äkkiä muuttunut hyvin ahdistavaksi ja Gabriel oli unohtanut koko kuolonsyöjien kurjan joukon. Pitäköön Voldemort palaverejaan ja tuhotkoon vaikka koko Lontoon.. Aivan sama.
Hänelle tuli äkisti sellainen olo että kaikki ne, joita hän piti tärkeinä, katoaisivat ennen pitkää hänen ympäriltään. Perhettä hänellä ei koskaan ollut ollut, koska nuo.. olivat kaikki kuolleet.. Ja vihdoin kun hän oli saanut jonkun kaltaisensa, jota voisi melkein kutsua veljeksi niin tämäkö oli väistämättä edessä?
Gabriel vältteli hetken ajan Leonin katsetta tuon lopetettua ja joi melkein huomaamattaankin tuopistaan. Kaikista maailman ihmisistä Leon oli viimeinen, jonka pitäisi maata sohvalla loppuelämänsä! Se olisi niin väärin! Hän voisi itse vaikka amputoida toisen jalkansa jos se auttaisi Leonia. Saattoiko mikään olla enempää väärin..
"E-eikö siihen sitten ole mitään parannuskeinoa?" hän kysyi vaikka melkein tiesikin vastauksen, "tai jotain mikä.. hidastaisi sitä tai jotain?"
Se oli niin väärin.. Se oli niin saatanan väärin!

Gabriel ei ihme kyllä vastannut, muttei se estänyt Leonia jatkamasta toisen kiusoittelua ja samaan aikaan hän koetti takoa järkeä toisen kalloon.
"Älä ny viitti! Ei kukaan koskaan aikasemmin oo voinu vaikuttaa siihe millasen tatskan sä otat! Se tytsy on erityinen!"
Hän ei yksinkertaisesti voinut olla yllyttämättä Gabea. Tämän kenties parhaana ystävänä hän tietysti asetti itsensä tulilinjalle, sillä ihastukset olivat hyviä rikkomaan ystävysten välejä, muttei hänen omalle kohdalleen koskaan ollut sattunut tyttöä, joka olisi saanut tarinankirjoitustaidoillaan hänet hankkimaan tatuoinnin. Eikä hän voinut antaa Gabrielin vain marssia onnensa ohi.
Tuon idiootin kallo oli Tylypahkan perustuksiakin paksumpi - ja kenties olisi ollut hänen omansakin myös tässä asiassa, mikäli hän olisi tavannut hohdokkaan, nuoren noidan - eikä tämä itse suostuisi hyväksymään totuutta ellei hän yhtäjaksoisesti toistelisi sitä tälle seuraavaa viikkoa, kun he todennäköisesti viettäisivät sen makaamalla vierekkäisillä paikoilla Pyhässä Mungossa.

Leon koetti hetken nieleskellä kunnes myönsi, ettei kykenisi lausumaan sanaakaan ellei ottaisi uutta huikkaa jo reippaasti tyhjentyneestä lasistaan.
"Tietty siihen menee vielä ainaki pari vuotta mut...Mä vaan halusin kertoo jolleki", hän jatkoi ja naurahti pienesti, kurottaen tönäisemään toista pienesti nyrkillään olkapäähän, "Eikä mulla oikee oo muita joille kertoo ku sä."
Leon kohautti pienesti olkiaan. Tietysti hän toivoi, että parannuskeino löytyisi, mutta ehkä hänen pitäisi vain sysätä huolehtiminen syrjemmälle ja ottaa ilo irti niistä vuosista, jotka saattoi vielä omilla jaloillaan kävellä.
"Siihen ois kai jotain mikä hidastais sitä, mut mun pitäis ottaa rauhallisesti", Leon hymähti ja virnisti jo pienesti vaikka jokin kyyneleen tapainen kimaltelikin silmäkulmassaan, "Ja Aaronille oli sanomattaki selvää, etten mä voi ottaa rauhallisesti niin kauan ku kuola-ahmareita on vapaalla jalalla."
Kuola-ahmari oli yksinkertaisesti Leonin nopeasti kehittelemä nimitys kuolonsyöjille, koska olisi ikävää jos koko operaatio kariutuisi yhden ajattelematta lausutun lauseen vuoksi. Ja vaikka jokainen otettu juoksuaskel söisikin hänen luitaan, ei Leon aikonut antaa periksi. Hänestä ei yksinkertaisesti ollut 'ottamaan rauhallisesti', kun muut saivat pitää hauskaa!

Hänen ei olisi koskaan pitänyt sanoa mitään! Hänen olisi vain pitänyt todeta että "no mustat varpuset on cool" ja jättää asia sikseen. Leon olisi niellyt sen selityksen ihan hyvin! Pitikö aina mennä pälisemään tuolle kaikki mitä päässä liikkui ja nyt tuo ei ikinä antaisi tämän asian olla!
"Ja sä oot idiootti!" Gabriel tokaisi naurahtaen ja pudisti päätään.
"Miten se meni.. Teillä on oikeus vaieta, kaikkia sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan ja blaablaa?" Gabriel kysyi huokaisten huvittuneena ja katsahti Leonia, "mitä mä ikinä nyt sanon sulle niin sä tulkitset sen ihan vittuillakses siten että mä oon ihastunu siihe?" Eihän hän ollut ihastunut! Tai ei ainakaan tiennyt olevansa joten miten sitä olisi edes voinut myöntää? Leon se tässä tyrkki häntä siihen suuntaan joten ei ihme jos he joskus Samin kanssa.. Ei. Eivät he alkaisi. Eiväthän? Gabriel ei haluaisi pilata sitä mitä heillä oli. Se oli vähän kuin.. Sam oli liian tärkeä seurusteluun? Tai jotain.
"Usko mitä haluat," hän sanoi lopulta, "en mä kuitenkaa pysty sun riivattua mieltäs muuttamaa."

Gabriel pyrki naurahtamaan Leonin tönäistessä häntä nyrkillä ja yritti sulatella kuulemaansa. No olivathan ne päivästä toiseen vaaravyöhykkeellä ja kummaltakin saattaisi olla nirri pois jo huomenna, mutta se nyt oli eri asia..
Se tässä oikeastaan olikin! Se mitä Leon juuri ääneen sanoi! Eikä mulla oikee oo muita joille kertoo ku sä.. Nimenomaan! Ei hänelläkään olisi ketään muuta jos Leonille tapahtuisi jotain. Sinänsä he olivat yksiä tavan idiootteja kun riskeerasivat henkeään harvasen päivä koska jos jompikumpi kuolisi, toinen jäisi yksin.
Leonin vastaus hänen kysymykseensä sai Gabrielin hymähtämään hieman synkästi. No ei Leonia kyllä saisi pysymään paikallaan vaikka tuon sitoisi tuoliin ja lukitsisi vessaan.. Tuo sitten vaikka pomppisi sen tuolin kanssa jos ei muuta. Mutta toisaalta kai tuolla oli oikeuskin? Jos tuolla kerran oli moinen sairaus niin ei sitä sopinutkaan yrittää rauhoittua. Kaikki olisi kuitenkin väistämätöntä joten miksi tuhlata elämä johonkin mikä ei ollut sitä omaa itseään?
"No.. Ehkä ne keksii jonkun keinon," hän sanoi, "onhan Vauhkomielelläkin tekojalka.. Se sopis sulle." Ei hän pystyisi tätä sisäistämään nyt kuitenkaan, hän tarvitsisi aikaa. Ja tänne ei tultu murehtimaan vaan hakkaamaan parit kuolonsyöjät ja viettämään aikaa tuon hujopin kanssa.
Gabriel vilkaisikin kuolonsyöjien suuntaan ja unohtui tuijottelemaan noita hetkeksi.
"No.. Mä sit kuskaan sulle mäkkiruokaa ja tuliviskii ku.. Juo ne kattoo tänne!" hän sähähti viimeiset sanansa hiljaa ja kohotti tuoppinsa huulilleen siirtäen katseensa pois kuola-ahmareiden pöydästä. Samassa häntä alkoi naurattaa Leonin käyttämäs fraasi ja hän oli vetää olutta väärään kurkkuun.

Leon irvisti Gabrielin kutsuessa häntä idiootiksi. Leon oli hyvin tietoinen siitä, ettei tiennyt tunteista mitään, mutta hän näki mielestään niin selkeästi, että Gabellä oli tunteita leipomon tyttöä kohtaan. Saattoiko hän olla väärässä, vaikka oli tuntenut toisen jo vuosia!?
"No et tasan pystykään", Leon hymähti ja voitonriemuinen hymynsä senkun leveni uhkaavasti kun hän sai loistoidean; "Mä meen tapaan sitä tyttöä! Heti ku pääsen Mungosta..."
Missä vaiheessa Mungoon päätymisestä oli tullut oletusarvo!?

Leon oli tietoinen myös siitä, että jos Gabe potkaisisi tyhjää, hän jäisi yksin. Sitä tuli ajatelleeksi nyt jopa entistä useammin, kun kuolonsyöjät ja näiden kirottu johtaja oli palannut. Tuo velho saattaisi riistää ja pilata vaikka kuinka monta elämää!

Leon oli hiljaa aina siihen saakka, kunnes Gabriel avasi suunsa eikä pidempi voinut olla naurahtamatta.
"Sehän tästä viel puuttuiski. Puolsokee ja jalkapuoli? Musta tulis hyvä merirosvo!"

Leon upposi jälleen omiin ajatuksiinsa ja säikähti Gabrielin sähähdystä, tarttuen yllättävän nopeasti lasiinsa, vieden sen huulilleen. Hän ehti jo juoda pienen kulauksen viskistään ennen kuin oli nauraen vähällä purskauttaa juomansa ulos nenänsä kautta. Leon piteli irvistellen nenäänsä alkoholin pistellessä ja onnistui viimein nielaisemaan samalla kun silmänsä nauroivat Gabrielille.
"Miten se ois muka uskottavampaa, jos molemmat juo yhtä aikaa!?" Hän kysyi huvittuneena ja milensä olisi tehnyt heittää loput juomastaan Gaben kasvoille, mutta ajatuksensa keskeytyivät nopeasti.
"Ne vainoharhaset suursyömärit lähtee", Leon kuiskasi nopeasti, ääni hieman outona kun nenänsä oli ollut vähällä hukkua viskiin, "Valmiina lähteen perään?"
Leon kulautti kurkkuunsa loput viskistään ja odotti josko kuolonsyöjät ehtisivät ulos jolloin he voisivat lähteä näiden perään.

"No et saatana oo menossa!" Gabriel älähti tahtomattaankin Leonin uhatessa menevänsä tapaamaan Samia heti perus Mungo-visiitin jälkeen.
"Sitäpaitsi ei sun kuuluis tietää koko varpusest!" hän totesi hetken hengitettyään, "ja sä meet kuitenki möläyttää täst tatskast jotain ja sit se ei enää oo yllätys ja mun pitää päästää sut päivilt."

Gabriel hymyili hieman Leonin huomautukselle merirosvoudesta ja naurahti lopulta hieman.
"Mä oon sitten se papukaija sun olallas," hän totesi ja joi pienesti siitä oluestaan.

Hän ei tosiaan ollut yhtään ajatellut että samaan aikaan juominen näyttäisi yhtään oudoksuttavalta, mutta nyt kun Leon sen nauraen totesi, hän tajusi tämän kamalan virheen! Naurun rämäkkä oli saada hänetkin yskimään ja se hetken kestänyt huolestuminen oli menneen talven lumia.. ainakin toistaiseksi. Tuskin hän koskaan sitä tosissaan unohtaisi nyt kun se oli ääneen sanottu.
Leonin huomautuksen myötä, Gabriel katsahti päätään liikauttamatta kuolonsyöjien suuntaan ja nyökkäsi aavistuksen.
"Nähään Mungossa," hän naurahti miehen typerälle kysymykselle valmiina olemisesta ja tyhjensi niinikään tuoppinsa.

Kuolonsyöjien hilpaistessa hyvin vainvihkaisesti ulos pubista, Gabriel nousi ylös tuolistaan ja hieman nopeasti ja muka kovinkin poissaolevasti kiitti baarimikkoa. Sitten hän paineli ulos.
Hetken hän joutui vilkuilemaan ympärilleen kunnes hoksasi sopivasti viimeisen kuolonsyöjän katoavan viittoineen kulman taakse. Hän viittoi Leonia seuraamaan ja lähti astelemaan noiden perään.
"Nii mitä ne käski meidän tehdä tälle sakille?" hän kysyi mutisten ja katsahti Leonia, "seurata niitä ja selvittää että mitä hittoa.. Vai antaa niille kunnolla turpaa ja sitten selvittää että mitä hittoa?" Tai oikeammin; ottaa kunnolla turpaan ja sitten selvittää että mitä hittoa..

Jos Ministeriö joskus kaipaisi nimenomaan kaksikon, josta olisi aiheuttamaan hälyä ja paheksuntaa, näiden kannattaisi ehdottomasti ottaa heidät tuota tehtävää varten, sillä heidät oli kuin luotu sitä varten!
Tällainen 'piilottelu' kävi hyvin vaikeaksi, kun joutui pidättelemään yhtenään nauruaan, jottei jäisi kiinni kuolonsyöjille. Paitsi jos Leonilta kysyttiin, niin eihän kuolonsyöjistä mihinkään olisi vaikka he kiinni jäisivätkin. Toisaalta hän ei vain suostunut näkemään sitä tosiasiaa, että oli kuolonsyöjien vuoksi useasti joutunut Pyhään Mungoon, pari kertaa ollen vähällä jopa kuolla. Leon ei kuitenkaan uskonut ruumiinsa voivan pettää häntä, ei vielä. Hän oli elämänsä kunnossa, vaikka saattoikin saamansa diagnoosin myötä mielestään jopa tuntea luidensa hitaan rappeutumisen siinä missä ei kyennyt täysin puolustamaan toista sivuaan, koska ei yksinkertaisesti nähnyt toisella silmällään, mutta aina hän oli tikareineen selvinnyt hengissä, vakka tuli usein naurunalaiseksi ja muut tuntuivat ainoastaan odottavan hänen kuolemaansa.
Mutta Leon oli päättänyt todistaa - tietämättä edes kenelle yritti sitä todistella -, että taikamaailmassa saattoi pärjätä ilman taikuutta.

Leon seurasi Gabrielin perässä ulos ja lähti tuon mukana hiippailemaan kuolonsyöjäjoukkion perään.
"En mä kuunnellu, mä luulin et sä kuuntelit", Leon sihahti takaisin ja pohti hetken, "Mitä jos annetaan turpaan ja kysellään samalla?"
Olihan hän elämänsä aikana sen oppinut, että elämässä täytyi tehdä kompromisseja. Joten kenties heidän täytyisi mukiloida kuolonsyöjiä samalla kun esittivät kysymyksiä ja napata näistä joku kiinni ja sen jälkeen kysellä hieman lisää. Tikareissa oli sekin hyvä puoli, että niillä saattoi satuttaa onnistuneesti jopa kipuun tottuneita kuolonsyöjiä.

Gabriel katsahti Leonia kulma hieman koholla ja naurahti huvittuneena. Hänkö? Kuunteli ohjeita? Eihän semmosta nyt harrastettu varsinkaan jos ohjeistus tuli töistä. Toisaalta eiväthän he Leonin kanssa olleet mitään vuoden työntekijöitä, mutta aina he saivat hommansa hoidettua.
Tosin yleensä kun heidät laitettiin asialle, tiedot tulivat ministeriöön viikon viiveellä koska Mungosta piti ensin selvitä ulos. Sitä joskus kyseenalaisti sen kuinka tärkeitä ne heidän tehtävänsä nyt olivatkaan. Tämäkin tapaus.. Ketä nämä kuolonsyöjät edes olivat? No kai se oli se jutun juju; ottaa selvää.
"No tuo kuulostaa suunnitelmalta," Gabriel myönsi ja siirsi sitten katseensa Leonista edellään vilkkaasti kohti metikköä paineleviin kuolonsyöjiin.
"Hei karvanaamat!" hän huikkasi äkkiä puoliksi huutaen ja sai kuin saikin kuolonsyöjä joukkion yksi kerrallaan pysähtymään ja kääntymään heidän puoleensa.
"Meillä olisi teille pari kysymystä esitettävän joten mikäli ette pistä pahitteeksi niin voitaisiin rupatella hieman ja kaikki sitten palata illaksi kotiin?" Olihan se nyt sanomattakin selvää ettei tätä nyt ihan pelkällä rupattelemalla puitaisi. Joten miksi sitä siis edes odottaa myöhemmäksi?

Kuolonsyöjät näyttivät vähintäänkin huvittuneilta heidät nähdessään mikä kieli väkisinkin siitä että kyseessä oli molemmille uusia tuttavuuksia. Jos nuo olisivat heidät tienneet entuudestaan, tuskin nuo olisivat huvittuneet.
"No mitähän te neidit sitten haluaisitte tietää?" yksi kuolonsyöjistä kysyi selvän itsevarmana siitä miten tässä tulisi käymään. Gabriel laski huppunsa ja tuon kasvoille levisi autuas hymy.
Neidit?
"Ah, mitäs me tosiaan halutaan tietää neiti Elroy?" hän kysyi itseään ainakin päätä pidemmältä hujopilta vieressään.

Oitis Gabrielin kuolonsyöjille suuntaaman 'tervehdyksen' jälkeen Leon tiesi, että tästä tulisi hauskaa. He eivät kenties ulkonäöllisesti olleet se vakuuttavin aurorikaksikko, mutta varmasti vähintäänkin tehokkain, koska he melkeinpä vähät välittivät Ministeriön säännöistä ja saivat kuulla siitä huudot kerta toisensa jälkeen.
Leon ei kyennyt vetämään virnettä kasvoiltaan. Hän ei ollut yllättynyt siitä, että oli porukan pisin, parempi niin sillä se lisäsi edes rahtusen uskottavuutta hänen mittariinsa, koska tikarinsa laskisivat hänet nollan alapuolelle alkurankingissä.

Oli tosiaan arvattavissa, etteivät kuolonsyöjät suostuisi rupattelemaan, mutta samalla nämä aliarvioivat kaksikon aika roimasti. Se huvitti Leonia entisestään.
"Tietty noin hurskaiden herrasmiesten nimet ja viitsittekö samalla allekirjoittaa tunnustuksen toiminnastanne Taikaministeriötä vastaan?" Leon ehdotti samalla kun vei melkein huomaamattomasti kätensä hamuamaan tottuneesti tikareidensa kädensijoja kuolonsyöjien tyytyessä naureskelemaan, ainakin vitsi oli siis toiminut, "Mun vuode on ehtinyki käymään kylmäksi."
Kuolonsyöjiä heidän sanailunsa tuntui huvittavan lähinnä sarkastisessa mielessä. Leon tiesi kyllä kokemuksestakin, että liika itsevarmuus ei koskaan koitunut hyväksi.
Hitaasti hän lähti ottamaan askelia kuolonsyöjiä kohden yhden näistä vastatessa;
"Ja millä todennäköisyydellä me paljastettaisiin meidän nimet teille?"
"Samalla todennäkösyyellä jolla mä osun suhun tästä...Tällä", Leon vastasi ja veti esiin toisen tikareistaan saaden aikaan tutut hölmistyneet ilmeet ja sen jälkeen räkäistä naurua, "Lyötiinki jo tuon Jumalan Sanansaattajan kans vetoa siitä töröttääkö tää sun reidestä yhen vai kahen sekunnin päästä...Mä veikkasin yhtä."
Leon ei ollut sillä tuulella, että olisi vetänyt pidempään sanaleikkejä kuolonsyöjien kanssa ilman, että osoitti mihin pystyi. Hän kohotti tikaria pitelevän kätensä ja heitti tarpeeksi voimakkaasti, että alle yhden sekunnin kuluttua tikarinsa todellaki törrötti viiden metrin päässä seisovan kuolonsyöjän reidestä.
"Voi harmi, voitin taas", Leon vastasi ja vilkaisi Gabea sen verran, että onnistui iskemään tälle silmää, vaikka moista vetoa ei koskaan ollut tapahtunutkaan. Nyt kaikki olisi tietysti kiinni kuolonsyöjistä ja Gabrielista, mutta yleensä ensimmäisen heiton jälkeen ei paljoa vaivauduttu keskustelemaan ennen kuin jompi kumpi osapuolista makasi maassa ja yleensä tuo osapuoli koostui pääosin kuolonsyöjistä.

Gabriel nyökytteli Leonin sanoille ja tuon puhuessa allekirjoituksista, vetäisi sauvansa esiin ja loihti käsiinsä pergamenttirullan, joka tosin oli täydellisen puhdas ja tyhjä mutta ainahan sitä nyt saattoi yhtyä Leonin selityksiin jostain allekirjoituksista. Tämä kaikki sai kuolonsyöjät entistä huvittuneemmaksi, mutta Leon sai ne hymyt hyytymään tikarillaan ja miehen voivoteltua kuinka hän taas hävisi vedon, Gabriel huokaisi kovinkin pettyneenä ja laski pergamentin alas.
"Miks mä en ikinä opi?" hän manasi muka kovinkin turhautuneena ja samassa pergamentti hänen kädestään katosi ja hän loi astetta vakavamman katseen kuolonsyöjiin, joista yksi nyt ulvoi tikari tiiviisti koivessaan.

Kuolonsyöjät eivät odottaneet toverinsa kostotoimia vaikkei noita lojaaliudesta niinkään tunnettu (ellei sitten Voldemortiin kohdistuvasta) ja pian nuo olivatkin vastahyökkäyksessä. Gabriel oli heistä kahdesta se tylsempi tapaus ja niinpä hän tyytyi tikareiden sijaan viskomaan taikoja ja kirouksia kuolonsyöjiä kohden. Olihan siinä toki puolensa. Leonille ekhä naurettiin juurikin tikareiden takia, mutta tuon pituus oli loistava ase taistelussa kuin taistelussa. Hän taas oli pieni ja ruipelo ja jos hän olisi repäissyt tikarin takataskustaan niin hänen vastustajansa olisivat vähintäänkin kuolleet nauruun. Oli siis vain ja ainoastaan parempi että hän tyytyi taikoihin.. Ja jos joku pääsi liian lähelle, nopeuteen ja siihen tosiasiaan että pienenä ja ruipelona sitä saattoi väistellä iskuja paremmin. Ja eihän hän heikko ollut vaikka ruipelo olikin.

Kuolonsyöjiä oli ehkä jokunen enemmän, mutta noiden typerä itsevarmuus (jota heillä kahdella ei siis missään nimessä ollut), kaatoi noista aika nopeasti pari tyyppiä. Se Leonin seivästämä kuolonsyöjä nyt menetti tasapainonsa turhankin nopeaan ja yksi pieni tarkoin osunut karkotaseet varmisti ettei se saisi enää mitään aikaiseksi.. Ja kiltti pieni tainnutustaika sitten viimeisteli tuon luo rynnänneen idiootin.
"Joskus mä ihan mietin että millaisia taliaivoja se pimeyden lordi oikein joukkoonsa valitseekaan.." Gabriel naurahti samalla kun vikkelästi väisti yhtä turhankin vihreää kirouksen kuvatusta.

Gabrielin kanssa kuolonsyöjien lahtaaminen oli aina yhtä hauskaa ja viihdyttävää. Oli huvittavaa kuinka typerän itsevarmoja suurin osa kuolonsyöjistä oli. Miksi nämä olettivat olevansa niin paljon heitä paremmassa asemassa? Koska näillä oli nenätön viittaheebo puolellaan?
Se ei riittänyt oikein vakuuttamaan Leonia kuolonsyöjien pystyvyydestä. Ja toisaalta, jos totta puhuttiin, hän taatusti aliarvioi kuolonsyöjiä yhtenään, mutta hän oli vielä toistaiseksi selvinnyt haavoitta.

Leon ei aikaillut vaan tarttui toiseen tikariinsa ja kiri umpeen metrit itsensä ja kuolonsyöjien välillä niin pian kuin vain suinkin, sillä tikarein taisteltaessa lähitaistelu oli paljon helpompaa eikä tarvinnut juosta jatkuvasti tikareitaan noukkimaan.
Juostessaan Leon sai osakseen pari loitsua, muttei ehtinyt tutkailemaan niiden vaikutusta kehoonsa, todennäköisesti hän oli jo saanut haavan sinne ja toisen tänne, muttei muutama haavauma hänen menoaan hidastaisi.
Leon kävi ensimmäisen kuolonsyöjän kimppuun ja tätä pariin otteeseen tikarillaan iskettyään, nappasi velhon taikasauvan itselleen ja lähti etsimään seuraavaa uhriaan, jota ei tarvinnut odotella kauan. Tämä kuolonsyöjä osasi näemmä käyttää hieman päätään ja jätti taikasauvansa sikseen, käyttäen nyrkkejä aseenaan ja tasapuolisuuden nimissä Leon työnsi tikarinsa takaisin tuppeen.
Hän ei liiemmin nyrkkitappeluita pelännyt, vaikkei hurjasti voimaa omannutkaan, mutta mikäli vaikuttaisi siltä, että kuolonsyöjä olisi liian vahva hän voisi aina käyttää kuolonsyöjille niin yleistä valttikorttia, ei suinkaan pakoon säntäämistä vaan yksinkertaisesti 'huijaamista'. Hänellä oli vielä tikarinsa ja toki oma taikasauvakin oli tällä kertaa mukana kuin ihmeenkaupalla.

Hetken kuluttua Leon ei enää kyennyt sanomaan kumpi oli voitolla. Kuolonsyöjä oli ottanut osumaa, mutta niin oli taatusti hänkin. Leon saattoi tuntea veren valuvan pitkin kasvojaan ja hän oli jo lähestulkoon menettänyt tunnon toisen kätensä sormista, mutta tappelua ei sopinut lopettaa.
Ei ennen kuin hän sai kimppuunsa toisenkin kuolonsyöjän, joka ei ollut aivan yhtä pitkä kuin hän, mutta onnistui kuitenkin nappaamaan Leonin puristusotteeseensa. Leon vannotti itselleen ettei uhallakaan pyytäisi apua Gabrielilta ja koetti parhaansa mukaan keplotella itseään irti kuolonsyöjän otteesta, mutta muisti pian tikarinsa. Hän joutui vääntämään ranteensa varsin luonnottomaan asentoon, jotta sai otteen tikaristaan eikä sen vetäminen tupesta käynyt läheskään niin kivuttomasti kuin mitä hän oli olettanut, mutta tärkeintä oli lopputulos, tikari survaistuna häntä pitelevän kuolonsyöjän käsivarteen.
Yllättyneesti ulvahtaen kuolonsyöjä vetäytyi kauemmas, mutta jätti niin tehdessään Leonin aseettomaksi. Hänellä oli yhä vastassaan kaksi kuolonsyöjää toisen toivuttua tikarin iskusta ja kolmas lähestyi. Leon etsi katseellaan pakoreittiä. Hän ei tahtonut päätyä kuolonsyöjien piirittämäksi, mutta oli parhaillaan jäämässä ansaan kolmen kuolonsyöjän väliin. Yksi onnistui siinä samassa heilauttamaan taikasauvaansa ja ennen kuin Leon ennätti reagoimaan hän kaatui loitsun voimasta maahan.
Leon katseli vielä hetken turhautuneena ympärilleen kontatessaan takaperin kuolonsyöjiä pakoon ja tyytyi lopulta huikkaamaan;
"Gabe! Liikeneekö vähän apua!?"

Gabriel mieluiten vältti kuolonsyöjien välitöntä kohtaamista loppuun saakka ja siksi pysyikin kauempana sauvoineen siinä missä Leon kirmasi iloisena noiden luo kuin jokin.. koira, joka pääsi noutaman palloa..
Gabriel sai vastaansa niinikään pari turhankin pätevää herrasmiestä, joiden ansiosta hän joutui pitkäksi aikaa tyytymään pelkästään suojataikoihin jotta saisi pitää päänsä edes hetken kauemmin. Sitäpaitsi sauvan menettäminen olisi hänelle kuin lähtölaskenta turpareissulle.

Gabriel joutui perääntymään askelen jos toisenkin suojataikoja viskoessaan ja päätyi jo vilkuilemaan jotain ratkaisua tähän tilanteeseensa, koska eihän hän nyt loppuelämää voisi kävellä takaperinkään! Hoksatessaan yhden yksinäisen puun seisoskelevan aavistuksen kauempana metsästä, hän tilaisuuden tullessaan syöksyi sen taa pystyäkseen suojautumaan sen hetken että pääsisi vastaamaan tuleen.
Se hetki kesti odotettua vähemmän aikaa kun puu hänen takanaan äkkiä piti räjähtävän äänen, säpäleitä lenteli ja Gabriel ehti juuri parahiksi kohottaa katseensa huomatakseen puun huojuvan turhankin uhkaavasti. Hän ampaisi pakoon juuri sopivasti puun kaaduttua siihen missä hän ikinä olikaan seissyt, muttei jäänyt toimettomaksi vaan samalla vastasi kirouksiin.
Hän sai kuin saikin vetäistyä jalat alta siltä aavistuksen taaempana naureskelevalta kuolonsyöjältä. Tuon sauva lensi jonnekin pusikkoon ja jalasta oli toivon mukaan murtunut edes pari luuta.
Kuolonsyöjän kaverin hymy taas hyytyi tässä tilanteessa koska ei kai tuo nyt tosissaan olisi uskonut että joku.. töyhtöhyyppä pistäisi kuitenkin kampoihin vaikka oli niin tähdellisesti juossut pakoon kuin hiiri kissaa. Hän sai itsekin osuman jostain iskukirouksesta, joka sai hänet lennähtämään sitä puunrunkoa päin. Gabriel tyytyi irvistämään selässä kauniisti sointuvasta kivusta, muttei ehtinyt kauempaa siihen keskittyä. kun samassa samaisen kuolonsyöjän sauvasta purkautui valtava musta käärme, mikä sai Gabrielin pysähtymään vain hetkeksi tuijottamaan.
"Helvetti mä vihaan käärmeitä," hän huokaisi ja kompuroi sitten pikapikaa rungon toiselle puolelle. Käärme lähti saalistamaan isäntänsä käskystä ampaisten Gabrielin perään. Rungon yli päästyään, Gabriel kirmasi karkuun tuhatta ja sataa yrittäen saada jonkun kirouksen mieleensä jolla taiotusta käärmeestä päästäisiin eroon mutta kumma kyllä se oli sopivasti kadonnut hänen mielestään.

Gabrielin yrittäessä keskittyä pakenemiseen ja sen pirun loitsun keksimiseen, hän kuuli vielä Leonin huikkauksen ja vilkaisi miehen suuntaan.
"Ai apua?!" hän naurahti hieman epäuskoisena muttei toisaalta kieltänytkään huomatessaan ketä lähestyi paraikaa. Ohimennessään, hän nappasi siltä Leonin ensimmäiseksi seivästetyltä kuolonsyöjältä tikarin jalasta ja viskasi sen Leonia kohden. Hän tosin joutui paristakin syystä avittamaan tikaria taioin; hän ei ensinäkään saisi tikaria millään lentämään ominavuin edes puolta siitä mihin Leon olisi pystynyt ja toisekseen hän ei luottanut omaan tähtäämiseensä mitä tuli ilman taikoja heiteltyihin esineisiin.
Mutta pian Leon sai tikarinsa siihen puolen metrin päähän itsestään ja Gabriel saattoi taas keskittyä tylsään ajojahtiinsa, jossa hän oli takaa-ajettava.

Leonin olisi tehnyt mielensä perua onneton avunhuutonsa, sillä Gaben vastaus oli niin täynnä epäuskoa ja samaan aikaan tälle vastaavissa tilanteissa niin ominaista huvittuneisuutta. Toinen oli suorastaan omahyväinen kun hän joutui pyytämään tämän apua.
Leon nyrpisti nenäänsä, mutta otti kuitenkin vastaan tikarin, jonka toinen hänelle ehti heittämään. Joskin hän voisi hyvin keljuilla toiselle myöhemmin siitä, kuinka tämä joutui turvautumaan loitsujen apuun sen sijaan, että olisi onnistunut heittämään tikarin itse.

Tikarin saatuaan Leon ponnahti takaisin jaloilleen. Kuolonsyöjiä ei ollut jäljellä enää montaa, hänen kimpussaan nuo kolme ja ne, jotka olivat Gabrielin kimpussa. Niinpä Leon päätti hankkiutua nopeasti eroon näistä kolmesta ja iski tikarinsa yhden jalkapöytään ja tämän huutaessa tuskasta sai sopivan tilaisuuden kavuta ylös maasta.
Hän sai osakseen loitsun, jonka myötä kipu valtasi oikean käsivartensa. Leon huudahti yllättävästä kivusta kädessään ja kiitti onneaan siitä, että kykeni heittämään tikareita kummallakin kädellään. Toinen kuolonsyöjistä sai osakseen Leonin kädessään pitelemän tikarin, suoraan rintakehäänsä, koska hän ei varsinaisesti pitänyt siitä, kun kuolonsyöjät repivät hänen käteensä lukuisia avohaavoja.
Leon käännähti kannoillaan kolmannen kuolonsyöjän puoleen, joka oli kummasti kadonnut. Ottanut kaiketi jalat alleen, että säilyisi hengissä ja kaukana Azkabanista.
Eipä sillä, Leonin jäljiltä maassa makasi kolme vaikertavaa kuolonsyöjää ja yksi, joka tek parhaillaan kuolemaa.

Leon sai viimein tarpeeksi aikaa laskeakseen katseensa vartaloonsa, tutkien hetken ajan saamiaan vaurioita, joita oli enemmän kuin mitä hän oli käsittänytkään, oli suoranainen ihme, että hän pystyi yhä seisomaan omilla jaloillaan!
Hän poimi kuolonsyöjien taikasauvat nopeasti itselleen ja käänsi sitten katseensa ympäristöön, etsien katseellaan Gabrielia.
"Gabe, tarttetko apua?"

Melko pian sen jälkeen kun Gabriel oli saanut tikarin Leonin hollille, miesparan onni kääntyi ja hän muksahti nurin erään kannon juurakoon. Hän lennähti kumoon, taisi ehkä heittää jonkinsortin kuperkeikankin ennen kuin sitten pysähtyi maahan. Hän kompuroi kuitenkin jatkaakseen matkaansa, koska vaikka nyt sitä lennettiinkin.. Ei se poistanut sitä tosiasiaa että hänen perässään oli jättimäinen musta käärme. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sen suuremmin pakoon kun hänen punttiinsa jo tartuttiin eikä Gabriel halunnut edes ajatella oliko käärmeen hampaissa myrkkyä vai ei. Jos oli, se olisi menoa hyvinkin nopeasti!
Käärme ei kuitenkaan saanut sen suuremmin osumaa ja Gabriel yritti potkia sitä kauemmas, mutta käärme vain jatkoi hyökkäyksiään.
Ja ennen kuin Gabriel ehti edes huomata, hänen etenemisensä oli estetty käärmeen kierryttyä tiukasti hänen jalkojensa ympärille.
"Irti nyt saatana," Gabriel raivosi yrittäen turhaan päästä eroon käärmeestä. Hän yritti kirota sen otuksen, mutta siitähän käärme ei liiemmin pitänyt vaan iski hampaansa hänen sauvakätensä ranteeseen. Gabrielilta pääsi tuskaisa älähdys ja hänen otteensa sauvasta irtosi väkisinkin. Jostain kuului kuolonsyöjän naurua ja Gabrielia koko tilanne alkoi lähinnä ärsyttää. Hän nappasi käärmeestä kiinni päättäen vaikka repiä siltä pään irti jos se edesauttaisi häntä pakenemaan..
Mutta käärmepä päätti kietoa itsensä hänen luihun kroppansa ympärille. Juuri kun olennon valtaisa voima oli murtaa hänen jokaisen kylkiluunasa yksi kerrallaan, Gabriel kuuli Leonin utelevan avuntarpeesta.
"Ai jum--... Joo kyl se passaa.. Jos vaan ehit," hän kähisi tapellen edelleen pitääkseen kätensä vapaina. Hänen kyljessään vihlaisi ja hän tunsi ikävän krunksauksen jossain luittensa tienoilla. Eipä ollut eka kerta kun kylkiluita murtui, mutta se tuntui aina yhtä ikävältä!

Leonin silmät laajenivat kun hän näki mihin tilanteeseen Gabriel oli itsensä saanut. Joskin häntä tilanne huvitti silti. Mies etsi tikarinsa ja tähtäsi tarkkaan. Kaikki oli hankalampaa kun Gabekin kiemurteli siinä missä käärmekään ei pysynyt aloillaan. Leon tähtäsi tarkkaan ja heitti tikarinsa ilmaan. Kenties vika oli hänen tähtäyksessään, saamissaan vammoissa tai käärmeessä, mutta tikari taisi osua johonkin ihan muuhun kuin käärmeeseen. Velhon silmät suurenivat ja hän säntäsi lähemmäs.
"Sorisorisorisori!" Leon hoki kumartuessaan Gabrielin puoleen. Tikari oli osunut tämän kylkeen eikä käärmeelle ollut käynyt kuinkaan. Hetken Leon laski yhteen yksi plus yksi ja ymmärsi, että käärmeen tuhotakseen hän joutuisi kaiketi tappamaan sen luojan. Noh, kuolonsyöjä tuo kumminkin vain oli. Valintansa itse tehnyt.

Leon nousi ylös ja lähti pinkomaan naureskelevaa velhoa kohden. Tämä joutui purkamaan käärmeen jo voidakseen puolustautua häntä vastaan ja Leonilla oli kahta enemmän tekemistä kun hän joutui väistelemään miehen heittämiä kirouksia.
Muutama loitsu saattoi osua, mutta Leon ei ehtinyt kiinnittämään siihen huomiotaan. Sen sijaan hän veti esiin toisen tikarinsa, sen joka ei törröttänyt Gabrielin kyljestä, ja kävi suinpäin miehen kimppuun, kaataen tämän maahan ja keskittyi seuraavaksi hakkaamaan miestä sen minkä kerkesi.

Joitain minuutteja myöhemmin Leon onnistui viimein hillitsemään itsensä ja tajusi kuolonsyöjän kuolleen hänen iskuihinsa jo aikaa sitten. Hän tuijotti miehen tyhjiin silmiin ja pyyhkäisi kasvojaan hihaansa.
Hänellä oli verta kasvoillaan?
Leon kompuroi hämmentyneenä kuolleen kuolonsyöjän päältä eikä kyennyt ymmärtämään mikä oli saanut hänet menettämään itsehillintänsä tuolla tavoin.

Katseensa kääntyi hitaasti Gabrieliin ja otettuaan tikarinsa hän lähti konttaamaan toisen luo.
"Sori, kuin kävi?" Leon kysyi vaikka näkikin kyllä, että oli osunut toista kylkeen, hän oli nähnyt sen oitis osuttuaan, mutta lähinnä hän kaiketi tahtoi tietää olisiko toisesta nousemaan ylös.