Järkytyksiä Morninside's street:llä

Gabriel tule mukaan!

20. Huhtikuuta 1995, klo. 04.33


Eglentine oli illalla lukenut taikaministeriön papereita myöhään ja laski ne olohuoneen sohvapöydälle. Hän oli yönsä nukkunut viimeviikon aikana heikonlaisesti. Hän oli huolissaan taikaministeriön suunnitelmista. Nuo suunnitelma paperit oli annettu vain muutamille noidille ja velhoille, sillä asiaa ei haluttu levittää laajalti.

Ennen nukkumaankäymistä hän varmisti, että äidillään oli kaikki hyvin. Hän asetti tämän tyynyn paremmin ja siirtyi omaan huoneeseensa. Hän puhdisti meikit ja laittoi roosanvärisen yömyssyn päähänsä hiuksiensa suojaksi.
Hän oli hyvin väsynyt ja nukahti melkein heti.
Kuitenkaan ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa, kun hän kuuli kovaa räsähtelyä.

Hän nousi nopeasti vuoteestaan ja kiirehti ovelle. Kun hän avasi oven, oli koko olohuone ja keittiö sikinsokin. Samoin hänen taialla lukittu tarvikehuoneensa oli avattu.
Hän vihelsi pienen sävelmän joka toi pöllön hänen ikkunansa taa. Hän kirjoitti kirjeen taikaministeriöön: "Tulkaa nopeasti, asuntooni murtauduttii taikakeinoin. Eglentine Neuforum." Hän muisti yhtäkkiä ministeriön salaiset paperit ja katsoi lipastoa, mutta ne olivat kadonneet. Hän kirjoitti paperin toiselle puolen: "Salaiset paperit viety!"

Eglentine oli hyvin hermostunut, hän varmisti, että äidillään on kaikki hyvin ja keitti itselleen vahvaa teetä. Hän kuuli ovikellonsa soivan. "No nyt aurorit tulevat", hän mutisi ja juoksi eteiseen, huomaten olevan leveässä yöpaidassaan. Hän kipaisi makuuhuoneeseensa ja otti ylleen roosanvärisen aamutakkinsa ja meni eteiseen avaamaan oven.
"Tervetu", hän aloitti ja keskeytti järkyttyneenä, sillä oven toisella puolen oli hieman erilaisessa asussa oleva nuorukainen, kuin hän olisi kuvitellut. Hän oli nähnyt tämän joskus aiemmin ja tiesi tämän olevan Aurori.

Gabriel oli sinä päivänä aamuvuorossa ja tullut sopivasti neljältä aamulla työpaikalle valmiina aamupäivän koetukseen. Näissä päivissä hienointa oli se että hän pääsisi ajoissa kotiin mutta toisaalta.. Hän ei ollut aamuvirkku. Hän luultavasti vain nukkuisi ensimmäisen tunnin mikäli mitään tekemistä ei ilmenisi.
Hän oli sinäpäivänä pukeutunut normypäivän tapaan; mustat, polvista risat farkut ja nahkatakki. Avonaisen takin alla hänellä oli harmaa pitkä huppari, koska huhtikuu oli petollista aikaa ja hänen luisevalle ruumiilleen tuli helposti kylmä. Jaloissaan hänellä oli perustennarit. Tukka pystyssä, kajaalit silmissä ja no.. Korujahan löytyi tottakai eikä nahkahansikkaitakaan sopinut unohtaa. Hän siis näytti oikeastaan juuri siltä miltä aina; pieneltä, hintelältä ja tatuoidulta tyypiltä. Kaikelta muulta kuin vakuuttavalta aurorilta.

Työpaikalle päästyään, hän ehti juuri ja juuri kaataa kuppiinsa tilkan kahvia kun kahvihuoneeseen ryntäsi yksi tuohtunut pikkupomo. Tuo pauhasi jotain jostain Eglentine.. jostakin ja että tuon luo oli murtauduttu ja sinne pitäisi lähteä saman tien. Gabriel otti paperit tuon käsistä ja tyhjensi kuppinsa. Hän lukaisi tiedot nopeasti läpi ja sysäsi ne takaisin pikkupomolle.
"Mä oon jo menossa," hän vastasi ja paineli sitten pihalle. Hän ilmiintyi suoraan paikanpäälle ja varmistettuaan olevansa oikeassa paikassa, asteli talon ovelle ja soitti ovikelloa.

Oven avauduttua, Gabriel tervehti leveästi hymyillen ja kohteliaasti oven avannutta vanhempaa rouvaa.
"Hyvää huomenta," hän sanoi pirteästi, "rouva.. Neuforum, ilmeisesti? Teiltä oli tullut pikapöllö taikaministeriöön..?" Gabriel ei reagoinut saamaansa vastaanottoon juurikaan. Hän tunsi kyllä melkein käsinkosketeltavan paheksunnan hänen ulkonäkönsä johdosta, mutta oli jo niin tottunut sellaisiin reaktioihin ettei moinen ennakkokäsitys saanut häntä hätkähtämäänkään.

"Anteeksi, en tarkoittanut tuijottaa, käy sisään", hän sanoi hieman erikoiselle miehelle.
Hän näytti kädellään tietä ja sanoi: "Älä tuhri paikkoja."
Ei hän voinut mitään ylisiisteydelleen.

"Niin minulta vietiin ne tiedät-kyllä-mitkä paperit, jotka minun piti lukea tiedät-kyllä-mistä suunnitelmasta. Ja olen varma että varkaat olivat velhoyhteisöstä", hän alkoi puhua samaan hengenvetoon. Hän johdatti aurorin huoneeseen jonka oli taialla lukinnut.
"Tätä ovea ei yksikään jästi saisi auki", hän sanoi ja viittasi huoneen oveen.

Hän siirtyi keittiöön ja jätti aurorin tutkimaan rikospaikkaa. Hän kolisteli astioitaan ja keitti vahvaa teetä ja otti kaapista eilen leivottuja berliininmunkkeja ja asetti lautaselle muutaman voileivän viereen.
Hän laittoi lautasen ja kaksi kuppia tarjottimelle tee- ja kahvipannun kanssa ja kantoi tarjottimen olohuoneen pöydälle.

"Tässä olisi vähän aamiaista, jos maistuu", hän sanoi laskettuaan tarjottimen pöydälle ja istuutui nojatuolille. "Kahvia vai teetä?" hän kysyi nuorukaiselta ja asetti tämän höyryävän kupin toisen nojatuolin vierelle. Hän kävi tarkistamassa että äiti nukkuu ja niin tämä tekikin sikeästi.

Rouva pyytelikin pian anteeksi tuijotustaan, jolloin Gabriel lähinnä pudisti päätään naurahtaen. Eihän se häntä haitannut! Tai no kyllähän se tietysti vähän ärsytti, mutta siihen oli totuttu aikain saatossa. Mies oli jo seuraamassa naista peremmälle taloon kun tuo äkkiä käski häntä olemasta tuhrimatta paikkoja. Gabriel virnisti pikaisesti itsekseen ja katsahti ympärilleen hienostotalossa. Sitten hän kyykistyi eteisessä ja riisui tennarinsa siististi siihen eteiseen. Ollaan sitten tuhrimatta, kerran käsky kävi! Vaikka hänestä kyllä tuntui ettei rouva ollut tarkoittanut yksinomaan hänen kenkiään..

Päästyään ilmeiselle rikospaikalle, Gabriel katseli ympärilleen samalla kun kuunteli rouva Neuforumin selvitystä siitä mitä oli tapahtunut. Hänelle ei sinänsä tiedät-kyllä-mitkä-paperit ja tiedät-kyllä-mikä-suunnitelma sanoneet oikeastaan mitään, mutta hän nyökkäsi kuitenkin naiselle tuon ollessa selkeästi sitä mieltä että hänen tulisi kyllä tietää. Ei hän tiennyt mutta se ei hänen tekemisiään liiemmin haittaisi. Pääpointti oli kuitenkin se että tärkeät ja ilmeisen salaiset paperit oli varastettu ja niiden kuolonsyöjillä oleminen oli ilmeisen paha asia. Ja se riitti hänelle.
Rouva jätti hänet selvittelyjensä jälkeen yksin huoneeseen ja Gabriel alkoi tutkia rikospaikkaa kuin mikäkin jästipoliisi. Hänelle riitti enemmänkin tieto siitä että jotain oli varastettu ja että tekijät olivat velhoja. Hän tarvitsisi enemmänkin tuntomerkkejä päästäkseen noiden perään, koska mitä hän toteamaan uudelleen sitä mikä on jo todettu?

Rouva Neuforum palasi hetken kuluttua tarjottimen kanssa ja sai oitis Gabrielin huomion itsetehdyillä berliininmunkeilla. Hän oli juurikin se joka kaipasi kahvinsa lisäksi jotain makeaa. Hän vieraili lähes päivittäin Viistokujalla sijaitsevalla Roses Bakeryllä tyrehdyttämässä makeantarpeensa. Tämä oli siis oikein hyvä alku tälle päivälle.
"Voi kiitoksia," hän sanoi hymähtäen ja asteli sitten pöydän ääreen, "voisin ottaa kahvia.. Jos siitä ei ole liikaa vaivaa."

Saatuaan kahvinsa ja munkkina, Gabriel hymyili hetken tyytyväisenä siihen tilanteeseensa. Sitten hän käänsi katseensa rouva Neuforumiin ja varmistettuaan suunsa olevan tyhjä, hän laski kupin hetkeksi takaisin pöydälle.
"Pystyttekö antamaan mitään tuntomerkkejä varkaista?" hän kysyi.

Hän soi voileivän sievästi ja asetti sen lautaselle, hän pohti mitä oli ehtinyt voroista nähdä, se ei ollut paljoa, mutta ehkä jotain palautuisi mieleen.
"Hetkinen minun täytyy miettiä", hän sanoi ja painoi etu- ja keskisormensa ohimoilleen. Hän mutristi huuliaan ja sulki silmänsä. Se oli aina ennenkin auttanut jos oikein piti muistaa jotain.

"Näen sinisen kaavun, yönsininen, vihreitä neliapiloita kuvina", hän sanoi hiljaa. Hän oli vaiti vähän aikaa kunnes jatkoi: "Teipattu taikasauva ja käsi joka sitä piti, kämmenselässä verinen vereslihalla oleva rasti."
Hän ei pitänyt muistamisesta aina, hän havahtui ja siemaisi teetä ja alkoi yskimään.
Hän kädellään taputti rintaansa, teen mentyä väärään kurkkuun.
Rauhoituttuaan hän painoi sormensa jälleen ohimoille.

"Toisen kaapu oli viininpunainen ja sen hihat oli puhvimaiset. Kädet olivat erittäin kauniit ja sirot, kynnet olivat noiduttu liekeiksi", hän kertoi ja havahtui ajatuksistaan.
"Toinen muistutti kovasti Lucius Malfoyta, mutta oli tukevampi ja selvästi rujompi", hän pohdiskeli ääneen.
Hän siemaisi kuppia ja nuuhkaisi mansikoiden ja sitruunoiden yhteistä tuoksua.
"Monijuomalientä he eivät olleet nauttineet, sillä minun nenäni on hyvin tarkka ja erotan pienetkin tuoksuvivahteet, sinunkin takkisi tuoksuu selkeästi voikukille. Tunnen että tuoksu on viime keväältä. Olenko oikeassa? Minä en yleensä erehdy", hän sanoi pontevasti ja kaatoi tälle toisen kupin kahvia.

"Onko sinulla minkäänlaista mielikuvaa, ketä ne olisivat olleet? Killan paperit oli nimenomaan annettu minulle, jotta saisin tietooni määränpäät ja ajat, sillä jos jästejä sattuisi väärään aikaan liikkeelle, täytyy niiden muistit unhoittaa, jonka varmasti ymmärrät", hän sanoi ja jatkoi nopeasti: "Suo anteeksi, eihän minun sinulle tarvitse selittää näitä, tiedäthän nuo itsekin kun aurori olet."

Eglentine hymyili nuorukaiselle ja katsoi tätä kunnioittavasti. Vaikka hänen luonteensa olikin usein kärkäs, itsekeskeinen ja ylitietävä, niin hän kunnioitti toisia. Vaikka hänen ei olisi tarvinnut nuorukaista mielinkielistellä, niin hän kuitenkin kunnioitti tätä. Asu olisi voinut olla siistimpi, mutta toisaalta kun hän hetken oli katsonut tuon vaatetusta hän sanoi enemmän itselleen kuin nuorukaiselle: "Komea asu täytyy myöntää."

Gabriel vei kupin huulilleen ja hörppäsi siitä kulauksen odottaen että rouva Neuforum ehkä muistaisi jotain. Tuo näytti miettivän niin vanhuksille tyypilliseen tapaan ankarasti, mikä ehkä hymyilyttikin miestä hieman mutta tuo piilotti hymynsä kuppinsa taa.
Äkkiä rouva alkoi puhua ja Gabriel unohti kokonaan juoda siitä kupistaan, joka taas unohtui hetkeksi hänen huuliinsa lämmittämään alahuulessa olevaa rengasta. Hän laski kupin hitaasti alas kuunnellen vähintäänkin hämmentyneenä rouvan kertomuksia kaavuista ja taikasauvoista. Hän piti rouvaa ensinäkemältä nyt hieman höperönä tuon jutustellessa vihreistä neliapiloista, koska ei äkkiseltään uskonut että kuolonsyöjät sellaisia kaapuja käyttivät.. Elleivät sitten olleet valepuvussa!

Gabriel huolestui hieman naisen alkaessa yskimään ja hörpättyään viimein kupistaan, laski sen takaisin aluselleen. Nainen tuntui kuitenkin olevan kunnossa ja pian tuo taas jatkoi sitä pohtimistaan ja selitti vaihteeksi tuntomerkkejä jostakusta naisesta, jolla oli sirot kädet ja liekkikynnet. Gabriel hymähti hieman eikä tiennyt oikein ottaako rouvaa nyt aivan todesta vai ei. Tuntomerkit tuntuivat omituisilta varsinkin jos puhuttiin kuolonsyöjien pukeutumisesta.
Vertaus Lucius Malfoyhin sai Gabrielin naurahtamaan kevyesti ja tuo tarttui yhteen niistä rouvan tekemistä munkeista kun ei voinut niin millään vastustaa kiusausta!
"Kaavut tuntuvat äkkiseltään olevan jonkinsortin valepukuja," Gabriel totesi, "en epäile yhtään sanojanne tietenkään, mutta tuntuu kovin oudolta että kuolonsyöjät, mikäli nämä niitä olivat, pukeutuisivat kuvailemiinne asusteisiin."

Rouvan kerrottus monijuomaliemestä ja omasta terävästä hajuaististaan, Gabriel hymyili hieman mutta hymy muuttui takeltelevaksi rouvan kerrottua että hänen takkinsa tuoksui voikukilta! Gabriel vilkaisi nopeasti takkiaan kuin varmistaen sen olevan hänen omansa ja hymyili sitten hieman epävarmasti. Voikukilta? Voi kaikelta muulta! Ehkä nahkalta, lialta.. vereltä.. Miltä vaan, mutta tuskin nyt voikukilta..
"O-Olette toki oikeassa," Gabriel kuitenkin naurahti kohteliaasti ja kiitti toisesta kahvikupillisesta. Edellinen olikin ehtinyt jo loppua kuppien sirouden takia.

Rouvan kysymys kuolonsyöjien henkilöllisyydestä sai Gabrielin pohtimaan kuulemaansa mutta mies pudisti kuitenkin päätään.
"En valitettavasti osaa näin äkkiseltään sanoa," hän myönsi, "kaavut on varmasti puettu hämäykseksi ja no.. Lucius Malfoyta tukevampi ja rujompi mies.. En tiedä. Ehkä he ovat joitain tuntemattomampia kuolonsyöjiä. Luultavasti heistä olisi tiedot ministeriössä.."
Rouva selitti Killan asioista niin kärkkäästi että ainakin oli selvää että tuo tiesi hänen kuuluvan Kiltaan, joskin Gabriel ei muistanut nähneensä tuota kokouksissa koskaan. Gabriel ei kuitenkaan jaksanut nyt vaivata päätään moisella vaan hymyili hieman naiselle tuon todettua hänen tietävän nämä asiat kyllä.

Gabriel oli vastaamassa naiselle joain, mutta se mitä hän oli aikeissa sanoa, katosi hänen ajatuksistaan yllättäen miehen huomattua rouvan katsovan häntä jotenkin oudosti. Hän hymyili heikosti naiselle tietämättä syytä tähän tuijotukseen. Tai tiesihän hän ja yleensä varsinkin vanhemmat ihmiset kyllä tuijottivat häntä kuin haluten kysyä "Nuori mies, mitä ihmettä sinulla on päälläsi?!". Mutta sen sijaan että rouva Neuforum olisi kysynyt, tuo totesikin hänen asukokonaisuutensa oikein komeaksi mikä oli saada Gabrielin nyt puolestaan nielaisemaan kahvit väärään kurkkuun.
"No eh.. Tuota kiitoksia," Gabriel vastasi jokseenkin häkeltyneenä naisen kommentista. Ei hän osannut siihen muutenkaan vastata, mutta oli tehnyt tulkintansa; rouva Neuforum taisi olla hieman höperö joten kannattaisiko tuon kaikkia puheita nyt ottaa niin tosissaan..

Eglentinekin tiesi, että kaavut olivat varmasti valeasuja, mutta ne olivat painuneet hänen mieleensä.
Yhtäkkiä hänen mieleensä palasi eräs tärkeä seikka.
"Ne eivät puhuneet hyvää englantia, pääasiassa jotain outoa kieltä", hän huokaisi ääneen.

Kun hän kertoi tarkasta vainustaan, nuorukainen vähätteli sitä, itsevarmana hän totesi tälle: "Äläs sano, takuulla olet kesällä tai alkusyksystä nukkunut jossain, missä on voikukkia ollut lähellä."
Hän työnsi leivoslautasta lähemmäs nuorukaista ja tämä otti toisen munkin.
Itsekin otti munkin ja hörppäsi teetä.

"Anteeksi käyn vilkaisemassa äitiäni, josko hän olisi herännyt", hän totesi ja poistui huoneesta, hänen äitinsä tuhisi rauhassa syvässä unessaan.
Palattuaan hän huomasi lattialla jotain outoa.
"Mikä tuo on?", hän oletti että vieras oli sittenkin pudottanut sotkenut.
Hän meinasi ruveta valittamaan, mutta kysyi kuitenkin: "Onko se sinun?"
Tavara oli ajankääntäjän tapainen, mutta neliönmallinen ja keskellä oli miekalla lävistetty sydän. Hän ei muistanut nähneensä tuollaista koskaan aiemmin.

Hän haki uunikinttaan ja otti sen käteensä, hän tunsi kuinka sähkö levisi hänen kehoonsa ja hän kuuli pään sisältä ääneen: "Kuraveriset ensin!"
Hän huusi kimakasti kun lämmin aalto lävisti kuin sähköisku monta kertaa, kun hän sai tiputettua oudon tavaran lattialle, oli kintaassa suuri reikä ja hänen oikean käden etu- ja keskisormi olivat palaneet ja ne olivat pahan näköiset.
"Hyvä luoja!" hän huudahti, koko rauhallisuus oli kadonnut hänen kehostaan. Hänen pyörtyessä lattialle järkytyksestä.

[Sori kun vastaaminen on vähän kestänyt!]

Gabriel kohotti hieman kysyvästi toista kulmaansa samalla kun joi kahvistaan, rouva Neuforumin kerrottua varkaiden puhuneen jotain muuta kuin englantia. Hitaasti ja mietteliäänä hän laski kuppinsa takaisin sievälle asetille laskien sen taas pöydälle. Ministeriössä oli kai joskus ollut puhetta että Voldemortilla saattaisi olla ulkomaillakin kannattajia. Lähinnä jotkut olivat epäilleet Ranskaa, koska lähinaapurina se voisikin olla mahdollista.
"Mmh.. Onhan meillä ollut hieman epäilyksiä että kuolonsyöjiä saattaisi löytyä Britannian ulkopuoleltakin, vaikka se toistaiseksi typerältä kuulostaakin kun Vold-.. tiedät-kyllä-kenen olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta." Oli ehkä typerää puhua olettamuksista varsinkin virka-aikana ja naiselle, joka ei häntä tuntenut. Ministeriön jyrkkä kantahan tosiaan oli se että Voldemort oli tuhottu eivätkä viime vuosien tapahtumat olleet mitenkään muuttaneet sitä käsitystä. Gabriel sen sijaan uskoi että jotakin oli tekeillä, vaikkei täysin tiennytkään että mitä.

Gabrielin vastaus voikukkien tuoksuun oli tietysti takeltelun ja epämääräisen hymyn takia saanut aikaan täysin päinvastaisen reaktion eikä rouva Neuforum uskonut hänen uskovan tuota. Gabriel oli tukehtua uutukaisen kupposensa ekaan hörppyyn. Hänkö nukkunut voikukkien äärellä? Missä muka ja miksi?
"No v-voi olla.." hän naurahti uudemman kerran, "eihän sitä.. tiedä mihin sitä on aurorina joutunut.." Ei ainakaan voikukkien keskelle nukkumaan! Minä kukkaistyttönä rouva Neuforum häntä oikein piti?

Rouva poistui pahoitellen äitään tapaamaan ja Gabriel tyytyi nyökkäämään tuolle jääden kuppi kourassaan katselemaan ympärilleen huoneessa. Ulkomaalaisia velhoja tonkimassa ministeriön papereita..? Eihän tämän välttämättä tarvitsisi mitenkään edes liittyä kuolonsyöjiin. Ehkä Ranskan tai.. minkä tahansa muun valtion taikaministeriö yrittäisi urkkia Britannian asioita tai.. Gabriel naurahti hieman omalle ajatuksen juoksulleen. Miksi kukaan haluaisi urkkia heidän juttujaan?
Äkkiä hän kuuli rouva Neuforumin palaavan, laski tyhjentyneen kupin käsistään pöydälle ja nousi lähteäkseen takaisin ministeriöön. Hän ei uskonut löytävänsä enää mitään ihmeellisempää ja jokin raportti ryöstöstä pitäisi tehdä. Hän oli jo ilmoittamassa tästä rouvalle kun tuo äkkäsi lattialla jotakin ja ennen kuin Gabriel ehti ottaa muutamaa askelta enempää, rouva oli hakenut patakintaan ja tarttunut siihen johonkin. Samassa nainelta pääsi vertahyytävä kiljaisu ennen kuin rouva kaatui pyörtyneenä maahan.
"Rouva Neuforum!" Gabriel säntäsi rouvan luo potkaisten esineen tennarin kärjellään kauemmas ja kumartuen sitten rouvan puoleen. Tuon käsi näytti kamalalta, mutta muita ulkoisia ruhjeita ei näkynyt. Gabriel veti sauvansa esiin yrittäen herätellä rouvaa taioin. Hän vilkaisi kauemmas lentänyttä esinettä epäillen ja keskittyi sitten saamaan rouvan hereille ja ehkä siitä nojatuoliin. Hän kokeili takkinsa taskua, josta löytyisi pätkä sideharsoa. Hän piti sitä mukanaan koska oli itse alati sen tarpeessa.

Hän kuuli kaukaa ääneen, joka kutsui häntä.
Kun hän oli iäisyyden yrittänyt avata silmiään, hän lopulta sai silmänsä auki.
"En minä ole rouva", oli ensimmäinen mitä hän sai sanottua.

Hän katsoi nuorta miestä, tällä oli sideharso kädessään.
"Kuulin sen selvästi. Se oli samalla jäätävä ja samalla möreä ääni. Kuraveriset ensin. Niin se sanoi", hän kuiskasi. Hänen kätensä oli tavattoman kipeä, hän muisti miltä se oli näyttänyt ennenkuin hän pyörtyi.

Häntä huimasi.
Hänen kurkkunsa oli kuiva ja hänen kehonsa oli kuin tuhansien neulojen pistossa.
"Tuntuu kamalalta", hän kuiskasi ja pyörtyi uudestaan.

Gabriel huokaisi huojentuneena kuullessaan rouvan puhuvan, joskin hänen rouvittelunsa sai loppua siihen tuon mutistessa ettei ollut rouva. Hän naurahti hieman ja pudisti päätään tarttuen varoen naisen vahingoittuneeseen käteen. Hän tutki sitä hetken kulmat kurtussa ja oli jo aukomassa sideharsopakettia kun Eglentine yllättäen alkoikin puhua. Gabriel käänsi katseensa tuohon ja sitten takaisin siihen tuntemattomaan esineeseen.
"Mmh.. Se on vahvasti pimeää taikuutta sisältävä esine," Gabriel huokaisi, "en tiedä mik--.." Hänen lauseensa jäi kesken Eglentinen mutistua olostaan ja pyörryttyä uudelleen.
"Rouv--... Neit--.. Neuforum!" hän älähti kumartuen uudemman kerran tuon ylle. Hän tuhahti turhautuneena ja totesi että nyt ei kannattaisi jahkailla. Eglentine olisi saatava Mungoon! Välittömästi!
Mutta Gabriel ei voisi jättää pimeää taikuutta sisältävää esinettä vain lojumaan lattialle, muttei hän toisaalta voinut siihen koskeakaan. Niinpä hän huitaisi sauvallaan ja leijutti sen erääseen Eglentinen olohuoneessa sijaitsevista piironginlaatikoista. Hän tulisi hakemaan sen myöhemmin kun olisi ensin saanut rouvan Mungoon.

Gabriel tarttui lopulta Eglentineen saamatta tuota kyllä mitenkään tajuttomana edes pystyasentoon oman pienen kokonsa takia. Olihan hänessä voimaa kuin pienessä kylässä, mutta johonkin se raja piti vetää. Mutta hän tarttui tiukasti rouvaan ja saatuaan tukevan otteen, hän kaikkoontui Eglentine mukanaan tupsahtaen suoraan Mungon aulaan.
"Rouv--.. Äh.. Neiti Eglentine Neuforum," Gabriel kiirehti kertomaan hoitajille, "ollut tajuton pari minuuttia. Sai osumaa jostakin pimeää taikuutta sisältävästä esineestä. Käsi on.. osittain palanut ja.. niin.." Hoitajat riensivät kaappaamaan rouvan mukaansa ja painelivat tuon kera hoitohuoneeseen. Gabriel pyöri hetken aulassa, tietämättä mitä tehdä. Pitäisikö hänen jäädä odottamaan että rouva virkoaisi?

"Äiti! Äiti!", hän huusi unessaan. Kun hän pitkältä tuntuvan ajan jälkeen sai lopulta äitinsä kiinni unessa, tämä yhtäkkiä katsoi tytärtään silmiin ja sanoi onnettomana: "Sinä jätit minut yksin, enkä minä selviydy."

Eglentine tunsi kehossaan pistelyjä ja puristelua.
Hän näki levottomia unia ja aina äiti tuli niihin surullisena. Kun hän lopulta sai avattua silmänsä. Hän näki hoitajan vierellään. "Äiti jäi yksin. Hän on vanha ja sairas jästi", hän kuiskasi. "Unissani hän moitti minua, kun ei selviä yksin", hän sanoi äänessään huolta.

Hän katsoi ympärilleen ja näki kauempana sen aurorin, joka oli käynyt hänen luonaan. "Kauanko olen ollut täällä?" hän kysyi Gabrielilta, hän kuvitteli aikaa kuluneen useampi päivä. Häntä paleli.
"Hoitaja, minun on kylmä ja kauhean kuuma. Joka paikkaan sattuu", hän sanoi.
"Rauhoittukaa, teihin on osunut pimeää noituutta", teitä joudutaan hoitamaan täällä pari päivää.

Hoitaja kumartui Eglentinen ylle ja hoiti tämän palaneen käden. Eglentine sulki silmänsä tuskasta, mutta kun hän avasi ne tuo hoitaja oli Gabrielin luona juttelemassa ja nyökkäsi häntä kohti puhuessaan aurorille.
"Ei hätää, neiti Neuforum, pyysin Auroria toimittamaan äidillenne Jästiapua", hoitaja sanoi ja loitsi unettavan loitsun Eglentineen.

Gabriel oli aikansa pyörinyt aulassa ja miettinyt mitä tehdä. Hän oli udellut hoitajilta Eglentinen tilasta ja saatuaan vihdoin vastauksen, joka kertoi tuon selviävän kyllä. Hetken vielä palloiltuaan, hän totesi että nyt olisi tärkeämpää saada se tuntematon pimeän taikuuden esine pois tuon asunnosta. Hoitajan vielä käskettyä häntä toimittamaan Eglentinen äidille apua, jonka hän olisi toki itsekin tajunnut, hän lähti Mungosta.

Päästyään takaisin Eglentinen asunnolle, hän varmisti ensitöikseen tuon äidin tilan ja vanha nainen nukkui edelleen rauhallisesti. Mikä oli äärimmäisen hyvä! Gabriel tuli kyllä toimeen lasten kanssa muttei hänellä ollut aavistustakaan siitä miten toimia vanhusten kanssa..
Edes hieman Eglentinen tilasta oppineena, hän ei mennyt ensitöikseen käpälöimään sitä outoa esinettä vaan kaivoi takkinsa taskusta tummanpunaisen huivin, josta hän taitteli alkeellisen pussin. Sauvan avulla hän tiputti esineen sinne valmiina tiputtamaan huivin käsistään mikäli hän tuntisi mitään vähänkään epänormaalia käsissään. Mitään ei kuitenkaan tuntunut, joten ilmeisesti esineen pitäisi olla lähempänä kosketusta..
Saatuaan esineen pussiin, hän paineli pihalle, lukitsi oven ja kaikkoontui kohti taikaministeriötä. Selitettyään tilanteen, hän palasi asunnolle etsien Eglentinen äidille tarpeenvaativaa hoitoa. Se olikin koko homman vaikein osuus, koska hän ei tiennyt miten kommunikoida vanhusten saatika noita hoitavien jästien kanssa. Annettuaan itsestään täysin dorkan kuvan, hän sai paeta paikalta kuitenkin varmana että Eglentinen äiti olisi varmemmissa käsissä kuin hänen omansa.

Sinä päivänä kun Eglentine heräsi, Gabrielilla ei oikeastaan ollut mitään tekemistä naisen kanssa. Hän oli Mungossa täysin muilla asioilla, joten oli täysin sattumaa että tuo pongasi hänet ensimmäisenä kaikista ihmisistä. Mutta koska niin kävi, ei hän aurorina voinut olla toista huomioimattakaan.
"Kolme päivää," Gabriel vastasi naisen kysymykselle, "mukava huomata että olette parempaan päin." Hän nojautui oven karmiin hymyillen hieman vaivaantuneena. Hän tunsi jäävänsä samantien kolmanneksi pyöräksi ja pian Eglentine nukutettiin uudemman kerran. Gabrielista oli huvittavaa kuinka hoitaja kutsui häntä vain auroriksi vaikka varmasti tiesi hänen nimensäkin. Olihan hän nyt vakiasiakas täällä, vaikka tällä kertaa olikin vain vierailemassa.
Eglentinen nukahdettua ja hoitajan vilkaistua Gabrielia merkitsevästi, mies naurahti hieman enemmän vaivaantuneena ja koki parhaakseen hipsiä nopeasti tiehensä. Hoitaja ei selvästikään halunnut häntä sinne ja mikäs siinä.. Eihän hän siellä mitään tehnytkään!

[Tämä taisi sitten olla tässä. Kiitos pelistä!]