I keep wondering why

Avery ei voinut kieltää sitä, hän oli hieman huolissaan Samanthan puolesta, mutta tämä oli selvinnyt tähänkin saakka ja selviäisi todennäköisesti jatkossakin. Hänen pitäisi kai ennemminkin olla huolissaan itsestään, sillä jos joku näkisi heidät tässä, hän joutuisi ensimmäisenä vastuuseen.
Muttei hän itsestään osannut huolehtia. Oli ihme, että hän osasi olla huolissaan edes josta kusta, mutta Samantha oli kyllä aina ollut aivan omanlaisensa tapaus. Hän ei odottanut toiselta mitään eikä hän ollut niin sekaisin, että olisi odottanut rakkautta ja ikuista, onnellista loppua. Hän tiesi tasan tarkkaan, että päättyi tämä miten tahansa, se ei päättynyt onnellisesti.

Samantha kertoi huolettomasti minne oli matkalla ja ketkä häntä auttaisivat, muttei Avery siitä huolissaan ollut. Pettureita oli aina ja asiat olisi huonosti järjestetty, jos muutama petturi siellä täällä onnistuisi kaatamaan itsensä Pimeyden Lordin.
Avery tiedosti toisen katseen itsessään ja suuntasi omansa tähän. Toinen ei vaikuttanut epäileväiseltä hänen suhteensa vaan pikemminkin luottavaiselta, mikä oli jälleen saada hänet hämmentymään, vaikka hänen olisi olettanut jo tottuneen toisen epätavalliseen tapaan kohdella hänen kaltaistaan miestä.
"En mahda sille mitään, olet ainoa josta olen huolissani", Avery sai lopulta vastattua, koettaen keventää tunnelmaa hieman virnistämällä, mutta todennäköisesti vaikutti vain siltä, että hän yritti piilottaa sanojensa merkityksen toiselta virneensä taakse, mutta totuus oli, että toinen oli ainoa, jonka tulevaisuus häntä huoletti.

Averyn katse ja sanat saivat Samin hymyyn aidon lämmön, vaikka velho koetikin peittää huolensa vakavuuden virnistämällä. Noita hymyili maalle hetken. "Sitten me taidetaan olla jopa jonkin laisia ystäviä. Me huolehditaan molemmat toisistamme. Älä sinäkään hankkiudu kamaliin vaikeuksiin tai mieluummin älä ollenkaan", Sam totesi ja hymyili pienesti. Hän tiesi, että Avery ei kykenisi enää uimaan turvallisille vesille. Mies oli hänen-joka-jääköön-nimeämättä verkossa tiukasti kiinni. Sam toivoi, että olisi voinut tehdä jotain Averyn hyväksi, mutta mitä hän mahtaisi yhdelle voimakkaimista velhoista maan päällä ja tällä hetkellä ehkä jopa voimakaimalle. Potter oli ehkä valittu, mutta vasta teini poika.

"Minun pitää mennä. Lupasin Gabille palaavani pian. Avery, jos kohtaat hänet joskus aurorina voisitko... voisitko tuoda hänet minulle takaisin ehjänä? Hän... hän pelkää sinua todella paljon, joten kumauta vain taju pois, mutta..." Sam joutui nielaisemaan palan kurkustaan: "Äläkä sinäkään katoa, koska sinusta välittää joku." Sam nousi puiston penkiltä ja kääntyi katsomaan Averya. Mies näytti niin paljon terveemmältä, kuin vasta karanneena. "Pidä huolta itsestäsi Avery", Sam sanoi ja hellästi koski kuolonsyöjän poskea. Noidan hymy oli surumielinen ja suuret silmät kiiluivat kosteina. Sam itki aivan liian paljon, mutta onnistui pitämään kyyneleet sisällään. Hän ei tiennyt näkisikö hän Averya enää koskaan. Hän ei tiennyt selviäisikö itsekään. Hän saattoi vain toivoa, että kaikki päättyisi hyvin.

Avery ei voinut olla vetämättä kasvoilleen jälleen sitä hymyntapaista, joka muistutti enemmänkin irvistystä, mutta ilmeensä kertoi miehen kuitenkin yrittävän kovasti. Hänellä ei ollut tosi ystäviä, ei sellaisia, jotka todella olisivat välittäneet hänestä sen sijaan, että olisivat vain käyttäneet häntä hyväkseen.
Samantha oli ainoa, jota hänen hyvinvointinsa kiinnosti ja toisaalta, tämä oli ainoa, jonka hyvinvoinnista hän oli huolestunut.

Noita vaikutti siltä, että tiesi hänen hankkiutuvan ongelmiin joko tahallisesti tai tahattomasti. Hän oli hankkiutunut aikoinaan sellaisiin piireihin, ettei ongelmilta saattanut välttyä.
Avery virnisti. Toinen tahtoi hänen tuovan poikaystävänsä ehjänä tälle. Huvittavaa kyllä, kyse oli samaisesta velhosta, jota hän oli aiemmin kiduttanut, mutta siitä oli jo aikaa ja hän oli pahoitellut tekoaan useaan otteeseen, ei ehkä miehelle itselleen, mutta Samanthalle sitäkin useammin.
"Jos näen häntä... Lupaan pitää hänestä huolta", Avery vastasi ja virnisti pienesti, mutta yllättävän hyväntahtoisesti. Jostain syystä hän olisi saattanut vaikka heittää henkensä, jotta olisi saanut pidettyä tuon lupauksensa toiselle.

"O-olisi kai...pitänyt valita parempi ajankohta", mies ei voinut olla kujeilematta toisen kertoessa välittävänsä hänestä. Oli juuri hänen tuuriaan, että hän löysi jonkun itselleen tärkeän juuri ennen tällaisia epävarmoja, pimeitä aikoja.
"Minä olen kuin...i-itsepäinen kulkutauti, ei minusta eroon pääse", hän kuitenkin vastasi, "Ja sinä... pidä huoli itsestäsi, koska monet välittävät sinusta."
Avery kumarsi pienesti ja tapojensa vastaisesti otti toisen kämmenen omaansa, suukottaen tämän kämmenselkää.
"Päättyi sota miten tahansa, tavatkaamme s-sen jälkeen", velho vielä lisäsi suoristaessaan selkänsä ja laski hetkeksi kätensä noidan olalle ennen kuin kääntyi ja suuntasi askeleensa Ministeriötä kohden. Pitkästä aikaa hän saattoi vapaasti suunnata Ministeriöön... ja silti hän olisi vaihtanut tuon vapauden ikuiseen vankeuteen Azkabanissa, jos olisi saanut takeet Samanthan selviämisestä.

Jostain syystä, Sam tiesi mitä Averyn ilmeet tarkoittivat, vaikka ne olivat vääristyneitä. Hän ehkä osasi aavistaa tai sitten vain tunnisti ne. Avery lupasi pitää gabrielista huolta, joka sai noidan hymyilemään.
"Kiitos Avery, et tiedä kuinka paljon se merkitsee minulle", Sam sanoi lempeällä äänellään.

Averyn verratessa itseään kulkutautiin Sam naurahti hellästi. "Ei sillä ole väliä mikä sinä olet kunhan pysyt kuvioissa", noita sanoi hymyillen. Averyn suukko yllätti Samin täysin ja noita räpäytti silmiään muutaman kerran hämmästyneenä. Hän ei odottanut Averylta sellaisia eleitä. Hän kuitenkin toipui shokistaan nopeasti ja hymyili vain leveästi lopulta.
"Minä pidän huolta itsestäni", Sam lupasi. Hänen ystävänsä olivat ehkä harventuneet, mutta hänellä oli lukuisia syitä jatkaa puskemista.

Averyn toteamus sodan jälkeisestä ajasta sai Samin surulliseksi. Hän nosti kätensä Velhon käsien päälle lempeästi "Minä lupaan etsiä sinua. Joten älä uskallakaan kadota", noita totesi ja päästi Averyn sitten menemään. Miehen askeleet kulkivat kohti ministeriötä, joka oli kaatunut ja noussut jälleen voldemortin nukkena.

Sam huokaisi ja kääntyi kohti syrjäistä kujaa, josta hän kykeni ilmiintymään lähelle Gabrielin asuinrakennusta. Hän ei voisi kertoa miehelle kohtaamisesta, mutta myöhemmin hän ajatteli usein Averya huolissaan. Heidän ystävyytensä piti olla mahdotonta, mutta jotenkin he olivat löytäneet yhteisen sävelen.