Ensi silmäyksellä

Matthew ei ollut aivan varma, että miten hän oli päätynyt lattialle. Oli lattialla makaavan kaksikon onni, että huoneessa oli paksu ja pehmoinen matto, sillä kovalle lattialle tipahtaminen olisi luultavasti ollut ikävää. Tuskin Matthew sitäkään olisi huomannut, kuten ei ollut tajunnut sitäkään, että he olivat kierähtäneet sohvalta lattialle. Matthew tuijotti kattoon rintakehänsä kohoillessa hieman normaalia useammin. Matthew'n päässä pyöri paljon ajatuksia, suurin osa niistä ei pysynyt hänen päässään niinkään pitkään että hän olisi tajunnut ajattelevansa jotain. Matthew heräsi todellisuuteen vasta kun Morgana nousi istumaan ja puhui. Matthew käänsi katseensa Morganaan ja hymyili naisen sanoille. "Keskivertojuhlia huomattavasti paremmat..." hän totesi ja nousi itsekin istumaan. Hänen katseensa vaelteli häpeilemättä Morganan vartalossa kun tämä alkoi etsiskellä vaatteitaan. Morganan mallia noudattaen Matthew'kin vilkaisi kelloa ja tajusi Morganan tavoin, että heidän poissaolonsa oli varmasti jo huomattu ja juhlatkin alkoivat ehkä olla jo loppupuolella.

Myös Matthew alkoi keräillä vaatteitaan ja pukeutua. Matthew'llä oli sellainen olo, että hänestä paistoi matkojen päähän se, mitä juuri oli tapahtunut. Hän yritti sukia hiuksiaan, jotka laatunsa puolesta tuskin olivat liikahtaneet paljoakaan, mutta jotka tuntuivat silti olevan huonosti. Matthew veti juuri kenkiä jalkaansa kun Morgana kysyi ulkonäöstään. Matthew oli oppinut sen, että oikea vastaus tuollaiseen kysymykseen olisi aina että hyvältä, tietenkin edes vilkaisematta kysyvää naista sen tarkemmin, mutta tällä kertaa Matthew tuli siihen tulokseen, että pieni vilkaisu Morganan suuntaan olisi ehkä jopa tarpeen. Niinpä hän nousi saatuaan kengät jalkaansa. Matthew astui muutaman askeleen päästäkseen lähemmäs Morganaa. "Oikein hyvältä", hän sanoi, vilpittömästi, samalla kun pyyhkäisi Morganan suupielestä huulipunaa, joka oli päässyt leviämään pikkuisen. "Entä minä?" Matthew kysyi suoristaen ryppyjä kaavustaan.

"Parasta varmaan lähteä alas..." Matthew totesi. Hän otti taikasauvan esille ja katoutti pöydälle jääneet ruuat ja juomat. Kukaan tuskin huomaisi, että jotain oli kadonnut. Matthew avasi oven ja lähti jälleen Morganan edellä matalaa portaikkoa pitkin alas. Hän avasi oven ja jäi pitämään ovea auki Morganalle. Tavarantäyteinen huone oli jo hämärtynyt vähän kun kaksikko astui käytävään ja takaisin ihmistenilmoille. Hälinä ja puheensorina kuuluivat käytävälle hyvin ja Matthew vilkaisi Morganaa. Hänen oli jostain syystä huomattavasti helpompi hymyillä kuin yleensä. Matthew havahtui korkokenkien aggressiiviseen kopinaan ja nosti katseensa. Hän näki äitinsä kävelevän reippaasti käytävää pitkin heitä kohti ja Matthew huokaisi syvään. "Matthew! Missä sinä olet oikein piileskellyt?" Matthew'n äiti kysyi tiukasti mutta kuitenkin etsien miellyttävää sävyä, koska Matthew ei ollut yksin. Matthew poimi äänensävystä kuitenkin pientä syytöstä. Matthew tuskin ulospäin sitä näytti, mutta pieni paniikki iski häneen. Nuori mies vilkaisi Morganaa vieressään ja selvitti kurkkuaan. Hän ei ollut tottunut valehtelemaan äidilleen, koska yleensä hän ei heille paljoakaan puhunut, mutta suoraa kysymystä oli mahdotonta väistää. Matthew ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa ja käänsi katseensa Morganaan, ollen varma että syyllisyys tosiaan paistoi hänestä ainakin kilometrin päähän.

Vilkaistessaan miestä tonkiessaan vaatteitaan Morgana näki tämän katseen ja tunsi kevyesti punastuvansa. Onneksi sitä punaa ei huomannut edellisen suorituksen jättämän takia, joka sai naisen kasvot hohtamaan terveempinä. Lisäksi viinikin oli nostanut oman sävynsä poskille. Toisaalta, Morgana syylistyi samaan.

Matthew tarkasti Morganan ulkonäön ja korjasi pienen huulipunavirheen. "Niin sinäkin. Odota hieman..." Noita käski ja korjasi nuorukaisen kalvosimet ja kauluksen, sekä muutaman karanneen hiuksen hän sai paikalleen varvistaessaan. "Noin, nyt näytät oikein hyvältä", Morgana vakuutti ennen kuin he lähtivät pienestä salakammiostaan. Morgana vilkaisi taakseen kyllä portaissa hymyillen ja ei voinut olla ajattelematta kuinka hyvä tuuri hänellä olikaan käynyt.

Astuessaan takaisin ihmisten ilmoille Morgana huokaisi ja kokosi pienen ryhtinsä. Hän oli huomaamattaan rentoutunut Matthewn seurassa niin paljon, että oli laskenut oman maskinsakkin alas. Kuitenkin katsoessaan Matthewhin ja tuon hymyyn, Morganan ilme pehmeni ja hän vastasi hymyyn. Noita oli sanomassa jotain kun korkojen kapina keskeytti hänet. Rouva Peacock tuli heitä kohti kuin myrskypilvi tekeytyneenä poutapilveksi. Jylinä oli samanlaista, mutta Morgana huomasi ettei Matthew keksinyt sanaakaan. "Anteeksi Rouva Peacock, hänen katoamisensa on minun syytäni. Olin allamain ja Matthew otti asiakseen mieleni piristämisen. Äitini on varmasti selittänyt tilanteen jo teillekin. Poikanne oli mitä herrasmiesmäisin, mutta olen pahoillani kun pidin hänet huomaamattani kanssani näin kauan", Morgana sanoi ja periaatteessa hän puhuikin totta. Rouva Peacockin ilme oli sangen kiintoisa kun tuo vilkaisi poikaansa ja sitten pientä noitaa tämän vierellä.

Toinen pari kenkiä käveli tuttuun tyyliin ja pian Morganan äiti asteli esiin. "Morgana, siinähän sinä olet. Rouva Peacock, kiitos ihastuttavista juhlista, mutta mieheni joutuu huomenna töihin aikaisin joten olemme tekemässä lähtöä. Kiitos vielä kutsusta", nainen lirkutti toiselle rouvalle. "Nähdään, Matthew", Morgana kuiskasi äitien vaihtaessa joutavia sanoja. Hän hipaisi miehen kättä ennen kuin lähti äitinsä seurassa kohti heidän vaunujaan.