It's hard to be bad when you are so sweet

Sam ei vielä jaksanut tehdä mitään, jotta löytäisi Gabrielille kuvansa. Hän tiesi kyllä miten, mutta.. Nyt miehen vatsan paijailu oli mukavampaa. Noita irvisti kun Gab veteli kulmahampaat suustaan. Kylmät inhon väreet juoksivat Samin selkää pitkin. Mahan protestointi sai Samin hätkähtämään. "Mhm... Keittiössä on piirakkaa jos halua", hän mutisi ennen suudelmaa.

Etsiäkseen Gabrielille oman kuvansa Sam tarvitsi sauvansa. Hän nousi vuoteesta hetkeksi ja haki liivinsä taskusta sauvansa. "Tulejo albumi", hän sanoi ja juuri kun hän oli päässyt vällyjen väliin kauniin punainen valokuva kansio oli lentänyt huoneeseen. Liimauduttuaan Gabrieliin takaisin Sam avasisi sen kannen. Ensimäisessä kuvassa oli pienen pieni vauva äidin, isän sekä siskon ympäröimänä. Sam selaili sivuja eteenpäin. Kuvissa oli Sam ajamassa ensimäistä kertaa polkupyörää, luistelemassa tai vain leikkimässä. Kuvat kertoivat viattomasta lapsen maailmasta. "Tässä", Sam sanoi ja irrotti kuvan, joka oli otettu hänestä kun hän oli viisivuotias. Samin hiukset olivat pitkät, hän hymyili kameralle leveästi ja halasi samalla nallea, joka oli yhä Samilla tallessa. Hänellä oli kukkasia hiuksissa. "Minä olin viisi. Tuo on otettu isoäitini tilalla kesällä. Olisin halunnut tulla kuvatuksi vuohen kanssa", Sam kertoi ja kopio kuvan käden käänteessä. "Täällä on kaikki kuvat aina tylypahkaan lähtöön asti. Odotas..." Sam Selasi esiin kuvan hoikasta tytöstä, joka piteli sylissään kasaa kirjoja ja oli punainen. Hän oli selvästi jo murrosiän kynnyksellä. "Minä olin niin hiiri", Sam naurahti nuoremmalle itselleen.

Gabriel oli jo valmis hipsimään keittiöön piirakan toivossa, muttei sitten lähtenytkään kun Sam hommasi valokuva-albumin luokseen ja alkoi ilmeisesti siinä tilanteessa esittelemään hänelle kuviaan. Gabriel nousi istumaan nähdäkseen paremmin valokuva-albumin, jota Sam alkoi selailemaan selkeästi etsien jotain tiettyä kuvaa.
Gabriel ei voinut muuta kuin hymyillä kuville, joita näki. Hän ei aikaisemmin ollut nähnyt liiemmin kuvia Samin lapsuudesta ja nyt kun sen näki ja tajusi oikeastaan kuinka onnellisena Sam oli saanut kasvaa.. Ei sille voinut kuin hymyillä.
Hän sai itselleen jollain maatilalla otetun valokuvan kopion ja jäi katselemaan sitä hetkeksi hymyillen. He olivat kuvissa suurinpiirtein samanikäisiä. Oli hassua ajatella kuinka erilaisisssa oloissa he olivat kasvaneet ja silti päätyneet samaan..
"Olet oikein söpö," hän kommentoi kuvaa, "arvaa.. Mä en ole ikinä käynyt missään maatilalla. En edes työtehtävässä."

Samin kaivaessa seuraavan kuvan ilmeisesti Tylypahka-ajoiltaan, Gabrielia alkoi melkein naurattaa. Ei kuva itsessään tai Sam vaan se kuinka samanlaisia he olivat olleet. Hän otti kuvan hetkeksi käsiinsä ja katseli sitä.
"Mäkin luin Tylypahkan alkuaikoina ihan sairaasti kirjoja," hän kertoi, "en ehkä vaikuta siltä mutta olin oikeasti mieletön hikipinko. Halusin oppia taikavoimaiseksi ja oikeasti olla.. hyvä siinä mitä tulisin tekemään. Jossain vaiheessa tajusin haluavani auroriksi ja sitten en meinannut selvitä ulos kirjastosta paitsi oppitunneille. Onneksi Leon ilmestyi viidennellä luokalla pelastamaan mut siltä ainaiselta kirjastossa kököttämiseltä. Se opetti mut luistelemaa ekalla kerralla kun tavattiin.. Tai ainakin yritti opettaa." Gabriel naurahti ja ojensi kuvan takaisin Samille jääden katselemaan siinä albumin aukeamalla olevia muita kuvia.
"Musta ei oikeastaan ole liiemmin kuvia ennen viidennettä luokkaa," hän kertoi, "tai Lisalla on jotain lapsuuskuvia mutta Tylypahka-ajoilta ei oikeastaan ole. Ellei sitten Leonilla ole jotain mutta nekin on sitten vasta myöhemmiltä luokilta.. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen. Näytin varmaan dorkalta koulussa.." Hän naurahti ja yritti muistella omaa lookkiaan ennen kuin löysi tämän.. oman juttunsa.

Sam vilkaisi Gabrielia tuon sanoessa häntä söpöksi. Tietenkin hän oli! Eihän muuta voinut olettaa. "Jos haluat, voimme joskus mennä tuolle tilalle. Isovanhempani asuvat siellä yhä. Vuohi ei", Sam kertoi ja suukotti Gabrielia ennen kuin selasi tylypahkaan lähtöön. "Minä luin läpi tylypahkan. Olin sairaalasiivessä eniten sen vuoksi, että luin ja kävelin samaan aikaan. Putoilin portaita, olin riesun lempikohde sekä luihusten. Minä en ikinä ollut kamalan kiinnostunut tietokirjoista", Sam kertoi ja hymyili. Hän käänsi muutamia sivuja, joiden aikana Sam kasvoi ja muuttui tutumman näköiseksi, lopulta tuli velhokuva jossa Sam vilkaisi kameraa ja katsoi ujosti maahan ja hymyili sitten jälleen epävarmasti. Hän piteli käsissään ensimäistä kirjaansa. "Tuosta hetkestä lähtien, minusta tuli kirjailija. Aloin myös saamaan itsevarmuutta", Sam sanoi naurahtaen ja katseli tyttöä, joka todellakin tuijotteli lähinnä hämmentyneen oloisena muualle kuin kameraan.

Albumissa oli muutamia tyhjiä sivuja. Siinä oli liikkuvia kuvia vähemmän. "Isäni oli innokas valokuvaaja, joten kaikki on tarkkaan dokumentoitu. Ensimäisestä tuhkarokostani ensimäisiin koulupäiviin", Sam kertoi ja naurahtaen sulki albumin. Hän silitteli punaista nahkakantta lempeästi. "Orpokodin jälkeen, minä olen ollut todella iloinen siitä, että minulla on niin mahtava perhe. Minä en edes tajua, miten sinä olet pärjännyt. Minä en tiedä mitä tekisin jos en olisi voinut soittaa äidilleni välillä", Sam sanoi ja laski kuvat yöpöydälleen.

Gabriel hymyili ajatukselle maatilalla vierailusta vaikka se Samin kaipaama vuohi sieltä puuttuikin.
"Joo mennään vaan," hän sanoi ja nauroi sitten, "kunhan ei lähdetä tällä sekunnilla!" Oli jo tarpeeksi paha että joutui vanhemmat ja siskot tapaamaan ensimmäisten treffien päätteeksi. Hänen täytyisi valmistautua henkisesti isovanhempien tapaamiseen! Ei ollut helppoa mennä mahdollisesti vanhoillisten vanhusten eteen naama täynnä rautaa ja tukka kuin jollain menninkäisellä.
Samin kertoessa kirjojensa lukemisesta, Gabriel hymyili huvittuneena vaikka eihän Riesun ja luihuisten kohteeksi joutuminen kivaa ollut. Hän oli itsekin kärsinyt vastaavasta aikansa, mutta nykyään.. Sai aika pitkälti kostaa niitä aikoja jos vaan mieli teki. Gabriel oli tankannut myös tietokirjoja ja.. Oli lukenut paljon myös pimeästä taikuudesta kertovia kirjoja joskin sitä hän ei menisi Samille kertomaan. Ei ainakaan nyt. Se ei ollut tarpeellinen tieto sinänsä. Hän oli opiskellut niitä kirjoja oppiakseen ymmärtämään paremmin, ei niinkään käyttääkseen mitään niistä kirouksista tai liemistä.

Samin löytäessä ensimmäisen liikkuvan kuvan albumistaan, Gabrielin oli kumarruttava hieman lähemmäs tarkastelemaan sitä paremmin. Ujo tyttö katseli kaikkialle muualle kuin häneen eikä Gabriel voinut kuin hymyillä kuvalle.
"Ja niin lukutoukasta kuoriutui.. haluaisin sanoa perhonen, mutta se kuulostaa kamalan kliseiseltä," hän sanoi naurahtaen.
Gabriel kuunteli Samin pohdintoja ensin isänsä kameraharrastuksesta, sitten orpokodista. Hänen hymynsä laantui hieman pienemmäksi, mutta lempeämmäksi. Sam sai orpokodin aina kuulostamaan jotenkin kauhealta ja kammottavalta paikalta vaikka tuo oli itsekin käynyt siellä ja nähnyt mitä siellä oikeasti oli. Gabriel kohautti hartioitaan ja mietti hetken.
"Ei siinä kai mitään erikoisempaa ole," hän sanoi, "tai siis.. Kyllä Lisa teki kaikkensa että mä pärjäisin omillani kun omilleni lähdin. Se kasvatti mut.. no tämmöseks ku mitä mä nyt olen. Ja jos mulla on ongelmia, voin mennä sen luo vieläkin. Tai niin se uskottelee.. Nykyään mun ongelmat on vaan senlaatusia että on vain parempi ettei Lisa kuule niistä ennen kuin olen selvitellyt ne." Hän hymähti ja siirsi katseensa valokuva-albumin kansista Samin kasvoihin.
"En mä sitä pentuna tajunnut," hän myönsi, "mutta orpokoti on oikeastaan.. Ensimmäinen oikea koti mikä mulla koskaan on ollut."

"Ei minusta mitään kuoriutunut. Minä vain vähän muutuin", Sam totesi ja suukotti Gabrielia. Hän ei todellakaan ollut muuttunut niin kamalasti. Hän oli kyllä melkoinen hulivili aiempaan verrattuna, mutta ajatuksiltaan hyvin samanlainen.

Samin pohdinnat orpokodista eivät Gabrielia onneksi loukanneet. Tuo kohautti olkiaan ja muistutti hyvin, miten hieno paikka orpokoti todella oli. Noidan kasvoille nousi lempeä hymy kun hän kuunteli Gabrielin sanoja. "Minun isäni aina sanoi, että koti on siellä missä rakkaatkin", hän totesi ja silitteli Gabrielin poskea. "Lisa on kyllä ihana. Hän huolehtii sinusta yhä ja rakastaa todella paljon", Sam vain totesi ja suukotti Gabrielia lempeästi.

Hyvin vastentahtoisesti Sam etääntyi hetkeksi laskeakseen Albumin pois sängystä. Sen jälkeen hän asettui makaamaan kyljelleen ja katselemaan Gabrielia. Hän ei halunnut sanoa mitään. Oli vain mukavaa maata siinä ja tietää, että Gabriel oli hänen. Hänen ei tarvinnut pohtia keneen voisi luottaa ja keneen ei. Hänen elämänsä näytti sllä hetkellä todella hyvältä. Sam huokaisi tyytyväisenä ja hymyili.

Gabriel hymyili Samin puhuessa Lisasta ja tuntui aina yhtä oudolta kuulla kuinka Lisa rakasti häntä vaikka niinhän se oli ja hän tiesi sen itsekin. Lisalla ei ehkä ollut yhtään omia lapsia, mutta varmasti kaikki orpokodin lapset olivat tuolle juurikin melkein niitä omia. Varsinkin ne jotka olivat jääneet sinne ja joita kukaan ei ollut myöhemmin adoptoinut.
Samin laskiessa kuva-albumin pois ja jääden sitten vain tuijottelemaan häntä, Gabriel vastasi tuijotukseen omalta puolelta sänkyään. Hän hymyili itsekin ja lempeä hiljaisuus täytti huoneen. Sen hiljaisuuden rikkoi kuitenkin uudemman kerran se hänen protestoiva mahansa, mikä taas sai Gabrielin purskahtamaan uudemman kerran nauruun.
"Tässä huoneessa on joku kolmas joka ei arvosta hiljaisuutta nälkäisenä," hän naurahti ja suukotti Samia ennen kuin nousi uudemman kerran istualleen.
"Käyn tyhjentääs sun jääkaappis ja tuun sitten heti takasin," hän ilmoitti Samille ja hipsi sitten boxereisillaan keittiöön.

Gabrielin maha päätt ilmoitella olemassa olostaan murisemalla äänekkäästi. Mies räjähti nauramaan, mutta Sam tyytyi vain hymyilemään huvittuneena. "Selvästikään se ei ymmärrä hetkien päälle", noita vastasi ja mutristi huuliaan Gabrielin kadotessa sängystä. "Selvä", Sam sanoi ja kutsui yöpaitansa kaapista. Kun hän sen oli saanut kiskottua ylleen ja kääriydyttyä peittoon, Sam vannoi että hän jaksaisi odottaa Gabrielin nälän laantumista. Toisin kävi. Sam nukahti painettuaan silmänsä kiinni "hetkeksi" ja tuhisi siten unessa. Äskeinen rakastelu ja löysäily olivat saaneet hänet rentoutumaan ja aiempi puuhailu orpokodissa oli ollut yllättävän rankkaa.

Gabriel saikin löytää tyttöystävänsä halimassa tyynyä paremman puutteessa pienessä kippurassa sängyssä. Naisen kasvoilla oli onnellinen hymy ja hän näytti kaiken kaikkiaan oikein tyytyväiseltä oloonsa.

Gabriel söi mahdollisimman nopeasti ja yritti tehdä kaiken samalla mahdollisimman siististi jottei Samin tarvitsisi aamulla ensitöikseen siivoilla hänen murusiaan! Saatuaan mahansa hiljaseksi ja juotua vielä hieman mehua kaupan päälliseksi, hän laittoi piirakan ja mehun takaisin jääkaappiin. Vielä pikaisesti hän juoksi käymään vessassa ja vältti katsomasta itseään peiliin. Hän ei halunnut nähdä sitä sliipattua tukkaansa räjähtäneenä eikä varsinkaan naamansa sen hetkistä olemusta. Naaman hän tosin pesi nopeasti jottei säikäyttäisi Samia aamulla.. Ja itseään!
Kaikki tämä tapahtui kuin pikakelauksella, mutta kun Gabriel viimein pääsi takaisin makuuhuoneeseen, huomasi hän Samin jo kuitenkin nukahtaneen rutistamaan jotain tyynyä. Hän hymyili hieman ja hiljaa laskeutui itsekin takaisin vuoteeseen.
"Hyvää yötä, Sam," hän kuiskasi ja antoi suukon naiselle vetäen hiljaa tuon tyynyn naiselta. Sitten hän veti Samin luokseen ja peiton molempien ylle. Niin oli paljon parempi nukkua.. Ei mitään tyynyjä heidän välissään!
Eikä mennytkään kuin hetki kun huoneen täytti jo rauhallinen tuhina molempien nukahdettua kaikin puolin raskaan päivän päätteeksi.