So you think you're tough?

// Sovittu peli! Giana Meyorette mukaan seikkailuun. ^^
Ajankohta: lauantai, 29.6.1991. 13:00 eteenpäin, (muutama tunti?) //


Lontoon kesään oli luvattu poikkeuksellista aurinkoa ja hellettä, mutta heinäkuu ainakin uhkasi alkaa tavanomaisen pilvisenä ja sateisena. Aikuiset jaksoivat harmitella, mutta lasten menoa se ei vaikuttanut hidastavan. Yksi Viistokujaa tallaava pikkupoika, Connor, ei ajatellut edes kesää vaan tulevaa syksyä yrittäessään päättää kumpi veti enemmän puoleensa, eläinkauppa vai Ollivandersin taikasauvaputiikki? Hänelle oli luvattu lemmikki 12-vuotias syntymäpäivänään, ja hän elätteli toivoa että saisi jotenkin järjestettyä Tylypahkaan jonkun jännittävämmän otuksen kuin pöllö, kissa tai rupikonna. Ei kai se niin kamalan tarkkaa voinut olla...Toivottavasti sitä muistaisi kysyä Dumbledorelta kun se tulisi tässä kuussa visiitille...Tosin, ei ollut vielä lainkaan varmaa päästettäisiinkö häntä lainkaan Tylypahkaan. Jos ei, he ottaisivat tavallisen lemmikin, todennäköisesti koiran, mikä sai mahdollisen tylypahkattoman tulevaisuuden tutnumaan vähemmän ikävältä ajatukselta. Taikasauva hänelle oli luvattu hankkia joka tapauksessa viimeistään tänä vuonna ja juuri sitä varten hän oli äsken saanut kasan kaljuunoita jotka kilisivät sinisen kevättakin taskussa. Omat säästönsä hän piti erillään mustien farkkujensa taskussa,s illä hänen oli määrä palauttaa taikasauvan ostosta mahdollisesti yli jäävät rahat eikä hän halunnut vahingossa palauttaa penniäkään viikkorahoistaan. Poika maleksi hitaasti eläinkaupan kohdalla, kunnes päätti käydä ensin sen puolella haaveilemassa.
Toisaalta sitä haluaisi jotain oikein erikoista, mutta toisaalta superälykkäästä rotasta tai korpista voisi olla erinäisiä iloja...

Kauppa oli aika iso ja sisällä elämöi niin monta erilaista eläintä ettei ovella kilahtava kello todennäköisesti kuulunut kassalle asti, vaan eipä hän tällä reissulla asiakaspalvelua tarvitsisikaan. Connor unohtui tarkkailemaan ovea lähinnä olevassa nurkassa terraariossaan mönkiviä tarantellan näköisiä hämähäkkieläimiä. Ne olivat isoja, tulipunaisen ja tummanruskean värisiä ja ihan kamalan karvaisia, ja kuvauksen mukaan osasi murista ja syöstä tulta. Hintalappu oli revitty irti joten poika nykäisi ohikulkevaa myyjätärtä hihasta ja kysyi asiasta.
”Ne eivät ikävä kyllä juuri nyt ole myynnissä sillä emme ole aivan varmoja onko niiltä kaikilta poistettu myrkkyhampaat,” nainen selitti pahoittelevaan sävyyn.
”Ei se minua haittaa, haluan silti yhden,” poika totesi kättään heilauttaen ja kuulostikin siltä kuin olisi vasta saanut jonkun päähäpiston.
”Ne maksaisivat viisitoista kaljuunaa, mutta-” myyjätär sanoi.
”Saako vuokralle halvemmalla?” Connor kysyi väliin.
”...mutta en voi kaupata sinulle mahdollisesti vaarallista eläintä ilman vanempiesi lupaa. Että jos tosiaan haluat tuollaisen, tulehan takaisin isäsi tai äitisi kanssa.” Niine hyvineen nainen siirtyi takahuoneeseen.
Poika huokaisi ärtyneenä ja jäi seinään nojaillen seuraamaan hämähäkkien mönkimistä. Hämähäkki oli niin upea lemmikki että sen ei tarvitsisi olla edes tällainen taikalajin edustaja ja voisi vain seistä paikoillaan ja silti se olisi kulmakunnan coolein. Ainoa laillinen lemmikki mikä sen voittaisi, olisi komodolohikäärme ja jästinaapurustossa sellaiset eivät olleet todennäköisiä.

//Täältä tullaan!//

Synkänlainen päivä ei pilannut Gianan mieltä.
"Saat itseksesi käydä ostamassa taikasauvasi. Kun pääsen töistä käydään ostamassa loput tarvikkeet", isä sanoi ja taputti tytön olkaa. Giana ja isä menivät takalle ja ottivat hormipulveria ja menivät sen avulla Pyhään Mungoon. Sairaalassa tyttö rutisti isäänsä, sai tältä kourallisen kourallisen kaljuunoita, jotka hän laittoi taskuunsa ja poistui sairaalasta.
Tyttö käveli kohti Ollivandersia, mutta pysähtyi taikaeläinpuodin ikkunaan ihastelemaan eläimiä. Kun hän hetken oli siinä katsellut ikkunan läpi, hän astui kauppaan. Eläinten melun takia, hän ei edes kuullut oven kellon kilkatusta.

Hän katseli terraarioita ja häkkejä, siirtyen hitaasti aina seuraavan kohdalle.
Giana katseli erästä Afrikan myrkyllisimpiä käärmeitä ja näki tuon myrkkyhampaat, hän ei voinut olla huokaisematta: "Wau." Hän katsoi sen hintaa, mutta sen edessä luki Kaupan oma maskotti. Hän ei oikeastaan ollut pahoillaan siitä, sillä tiesi isän vastustavan myrkyllisen lemmikin ottamista.
Giana siirtyi ajatuksissaan eteenpäin ja törmäsikin johonkuhun poikaan, joka vaikutti olevan, ehkä samaa ikäluokkaa. "Ai, sori. Katoin niin tarkkaan noita öttiäisiä, etten huomannut sua", hän selitti hymyillen hyväntahtoisesti.
"Aika makeita nää myrkkyoliot. Vai mitä?" hän kysyi pojalta innoissaan, hän todellakin tykkäsi kaikesta kauhunsekaisesta jutusta.

”Ei se mitään,” Connor totesi puolivälinpitämättömästi, ja käänsi homionsa törmäilijään vasta kun tämä alkoi enemmänkin puhua kaupan valikoimasta. Tämä taisi tosissaan olla joku poikatyttö eikä vain joku kovista esittävä tytteli...Hänen kokemuksensa mukaan niistä sai kyllä aika mukavaa seuraa, ja kuitenkin löytyi aina jokin heikko kohta johon ampua jos maine silti tuntuisi rapistuvan kavereiden silmissä.
”Niin on,” poika komppasi kääntäessään katseensa takaisin hämähäkkeihin jotka yrittivät parhaillaan kärventää toisiaan jonkun pullean ötökän takia.
”Haaveiletko vain, vai onko sinulle oikeasti luvattu joku tällainen lemmiksiksi?” Hän kysyi katsoen tyttöön silmäkulmastaan ja oli valmiina vihertymään kateudesta. Isä ja äiti eivät taatusti suostuisi ostamaan hänelle mitään tulta syöksevää saati noin epämääräistä kuin tuo joukko noita kahdeksanjalkaisia kuulema oli. Varsinkaan kun he asuivat jästien Lontoossa ja heillä kävi usein myös jästivieraita, eivätkä vanhemmat ikävä kyllä olleet unohtaneet sitä issikka-tempausta koululla muutama vuosi sitten. Onnistuisikohan sitä jotenkin vakuuttamaan että sitä oli jo aikuistunut sen verran, että...? Olisihan hän sentään neljän kuukauden päästä jo kaksitoista!

"En voi kuin haaveilla, isä ei halua mitään hengenvaarallisia", Giana huokaisi.
"Olisi kiva tuollainen upean värinen kraitti", Giana sanoi ja osoitti kaupan maskottia, mutta isä ei varmaan antaisi sellaista ottaa, vaikka kuinka osoittaisin osaavani huolehtia siitä.
Gianan ääni oli samalla haaveileva ja samalla pettynyt.
Kyseinen kraitti oli sähkönsinisen ja myrkynvihreillä pilkuilla. Gianasta tuo väri yhdistelmä oli huikea, hän oli nähnyt kuvia kraiteista, mutta yksikään ei ollut tuon värinen.
"Onkohan tuo loihdittu noin upean väriseksi?" Giana pohti ääneen ja katsoi toista.

Hän meni uudestaan suuren terraarion viereen ja katsoi lasin läpi lumoutuneena upeaa kraittia. Hän vilkaisi kelloaan, Ollivanders avaisi puotinsa viiden minuutin kuluttua. "Vielä viisi minuuttia", hän mutisi ja jatkoi kraitin tuijottamista.
"Haluaisitteko nähdä, kuinka tuo tappaa hillerin?" myyjä kysyi ja lisäsi: "Annan hilleri ruiskeen, niin ettei se tunne mitään." Myyjä ruiskautti pienellä jutulla, punaista lientä hillerin suuhun ja pudotti tämän varovasti terraarion. Hetkessä kraitti avasi suunsa ja sen suuhun ikään kuin kasvoi suuri myrkkyhammas, joka tihkui myrkynvihreää sylkeä. Kun kraitti iski hampaansa hilleriin, nytkähti hilleri hieman ja jäi veltosti roikkumaan kraitin suuhun, kun tuo alkoi nieleskellä sitä kokonaisena. "Se nytkähti, vain siksi että sen refleksit vielä toimivat, mutta kipua se ei tuntenut", myyjä selitti, kun Giana silmät pyöreinä katsoi kraitin ruokailua.
Myyjä oli kolmikymppinen mies ja hieman pyylevä. "No menkääpäs nyt tiehenne, olette jo tarpeeksi lorvineet täällä, eikä ole enää mitään erikoista näytettävää", mies lopulta tuhahti, kun huomasi ettei ostoksia tehty.

Connor kohautti olkiaan väripohdiskelulle ja mietti että saattoihan se olla joku velhojen jalostama yksilökin – olihan tuo poikkeuksellisen kookaskin. Mikä todistautui erityisen hyvin sillä että tämä yksilö näköjään tosiaan söi kokonaisen hillerin siinä missä lajitoverinsa yleensä aterioivat hiiriä ja pieniä liskoja...ja toisia kraiteja. Connorilla ei toki ollut mitään sitä vastaan että sai nähdä käärmettä ruokittavan, mutta olisi kaikkein mieluiten nähnyt sen syövän toisen kraitin. Ei sitä sentään joka päivä kannibalistiseen eläinlajiin ruoka-aikaan törmää. Hän kuitenkin seurasi intensiivisellä mielenkiinnolla käärmeen ruokailua. Käärmeissä ja hämähäkeissä ynnä muissa parasta oli se että ne söivät uhrinsa elävältä. Hän toki arvosti kaupan omistajien inhimillisyyttä hillerin kohtalon suhteen, mutta ei hän varmaan olisi koko asiaa ajatellut jos myyjä ei olisi siitä jatkuvasti muistutellut.
Hän aikoi juuri kysyä mikä oli kaupan vaarallisin eläin, mutta myyjä päätti että he suhtautuivat puotiin turhan paljon eläintarhana joten hän siirtyi suosiolla ulos ja päätti palata asiaan kunhan isä ja äiti ehtisivät paikalle lounaaltaan Vuotavasta Noidankattilasta.

”Sinäkö tosiaan syöttäisit söpöjä, eläviä pikku hillereitä ja hiiriä käärmeelle? Taidat luulla vain...” Connor kysyi ja virnisti toiselle piikittelevästi mutta hyväntahtoisesti, kävellessään ulos kaupan ovesta, eikä yrittänytkään peitellä sävystäänkään sukupuolilaututta asennetta.
”Se on ihan eri asia kuin katsominen.”

Kun he olivat liikkeen ulkopuolella, alkoi poika ehkä vähän ivailla Gianalle ja uteli pystyisikö tyttö ruokkimaan lemmikkiä elävillä eläimillä.
"Miksi en pystyisi? Ihan sama se on jos syöttää jollekin viljakäärmeelle hiiriä tai rottia, erotuksella vain että tuo jättiläiskraitti syö hillereitä ja muita isoja otuksia", Giana sanoi ja hymyili tuolle.
"Mitä sinulla on ostettavaa?" hän vaihtoi puheenaihetta, sillä asia oli sellainen, ettei siinä ollut juuri mitään suurempia ajatuksen vaihtoja.
"Minä menen Ollivanderssille ostamaan taikasauvan, kun koulu alkaa syksyllä", hän sanoi hymyillen. "Olen muuten Giana", hän lisäsi vielä hymyillen ja työnsi kädet hupparinsa taskuihin.
"Osaatko sinä jo loitsuja?" hän kysyi pojalta, hän itse oli saanut isän sauvalla joskus kokeilla helppoja loitsuja ja odotti innoissaan, että saisi omalla sauvallaan harjoitella loitsuja.
Kun hän näki vanhan Ollivandersin avaavan puotiaan, hän juoksi tuon luokse ne muutamat metrit. "Kah, päivää neiti Mayorette", vanhus sanoi hymyillen. "Päivää, ostaisin taikasauvan", Giana sanoi äänessä ylpeyttä. "Jokos aikaa on kulunut niinkin paljon, että koulu alkaa?" Ollivanders puhui verkkaiseen tyyliinsä ja ohjasi lapset puotiinsa.

Toinen mahtoi asua maaseudulla jos oli noin tottunut käärmeistä huolehtimiseen. Tyttö ei kuitenkaan tuntunut haluavan jatkaa aiheesta, vaan mikäpä siinä.
”Minä olen Connor, ja ostoslistalle mahtuu tänään vain taikasauva,” hän vastasi ja lähti tytön perässä kohti Ollivandersia.
”Joo, olen minä harjoitellut jo jonkin aikaa, mutta iskän ja äidin taikasauvat eivät ymmärrä minua kovin hyvin,” hän totesi olkiaan kohauttaen. Oli hän kuitenkin niilläkin aika hyvin onnistunut joten omalla sauvalla luulisi sujuvan melkein kuin unelma.

Heidän saapuessa puodin luo, Connor mietti ohikiitävän hetken mistä Giana ja Ollivander mahtoivat tuntea toisensa, mutta se toi pian hänen mieleensä kysymyksen jota oli aikonut kysyä päästessään sauvaostoksille.
”Jep, enää kaksi kuukautta. Onko Harry Potter jo ostanut sauvansa ja jos on niin millaisen hän sai?” poika uteli heti kun pääsi kaupan sisäpuolelle ja katseli hyllyrivistöä joka vaikutti sisältävän suunnattoman valikoimkan eri värisiä pitkulaisia laatikoita erilaisine taikasauvoineen.
”Aivan, siitä onkin jo melkein kymmenen vuotta,” herra Ollivander pohdiskeli itsekseen, huomaamattaan ääneen jälleen hämmästellen ajan lentämistä. Varsinkin Voldemortiin liittyvissä asioissa aikaa ei yleisesti ottaen koskaan tuntunut kuluneen tarpeeksi. Ihmiset eivät unohtaneet vähääkään.
”Ei, poikaseni, häntä en ole vielä saanut tavata,” vanha velho vastasi samalla kun kaivoi kassapöydän laatikosta vanhan mittanauharullan joka päätti lentää puhumista jatkavan pojan kimppuun ottamaan kaikki mahdolliset ja melkein mahdottomatkin mitat eli ilmeisesti pojasta tulisi iltaäivän ensimmäinen asiakas.
”Entäs muistatteko millaisen taikasauvan Voldemort sai?” Connor jatkoi uteluaan eikä vanhus tuntunut ilahtuvan tuon nimen lausumisesta, varsinkaan niin kepeästi kuin Connor sen oli tehnyt. Mies pudisteli päätään, ehkä poika oli kasvanut erossa velhoyhteiskunnasta eikä tiennyt sen 'sääntöjä'. Kyllä Connor tiesi että suurin osa taikayhteiskunnasta ei halunnut kuullakaan sen velhon nimeä, mutta häntä ei oltu kasvatettu sen pelossa, vain kunnioittamaan toisten tunteita sen suhteen, nyt hän ei vain muistanut saadessaan loistavan tilaisuuden aloittaa kunnolla tuon legendaarisen parivaljakon tapauksen tutkinnat. Connor tulkitsi vanhuksen eleen kieltäväksi vastaukseksi ja huomasi samalla että mittanauha mittasi mitä kummallisempia kohtia, kuten sierainten välin millä ei pitäisi hänen järkensä mukaan olla mitään tekemistä taikasauvan oston kanssa. Samalla Ollivander vilahteli hyllykköjen väleissä, kasaten syllinsä rasioita.
”Kerrohan, nuori mies, kumpi on sauvakätesi?” tämä vaihtoi puheenaihetta olennaisempaan, ehkä asteen huvittuneenakin siitä että poika tuntui olevan kiinnostunut vain muiden sauvoista eikä omastaan laisinkaan. Tosin, se keiden sauvoista tämä uteli, kertoi pojasta jotain mikä saattaisi auttaa sopivan sauvan löytämisessä.
”Oikea,” poika vastasi samalla kun mittanauha kietoutui hänen päänsä ympärille ja heti sen perään oikean käden ranteen ympärille jo toistamiseen, ja sitten Connorin näkökenttä täyttyi numerosarjasta kun nauha alkoi mitat hänen silmiensä leveyttä ja väliä.
Ollivander asetti muutaman ottamansa rasian kassatiskille tarpeettomina ja käveli loppijen kanssa takaisin lasten luo, asettaen kasan pienelle jakkaralle tiskin vieressä.
”Kiitos, riittää,” mies totesi ja hillittömästi heiluva mittanauha putosi elottomana lattialle pojan jalkojen juureen.
”Anteeksi, neiti Meyorette, jos ei haittaa, yrittäisin ensin löytää toverillenne sauvan. En usko että voin keskittyä siihen ja mittailuun yhtä aikaa. Tämä sauvojen kokeilu voi nimittäin olle joskus hyvinkin vaarallista,” Ollivander sanoi ja hymyili Gianan suuntaan ystävällisesti avatessaan päällimmäisen rasian.
Connor virnisti tyytyväisenä, vaikka ei hän tässä kauhean kauaa haluaisi seistä turhaan sauvoja heiluttelemassa, ei hänellä olisi mitään pientä jännitystä ja toimintaa vastaankaan. Ei sitä kuitenkaan joka puodisssa shoppailessa löydä edes tällä kujalla.
”Kokeilehan tätä. Pihlajaa, yksisarvisen jouhi, yhdeksän tuumaa, varsin taipuisa,” vanhus esitteli pojalle ojentamaansa sauvaa. ”Heilautahan sitä,” mies kehotti kun poika tarttui sauvaan.
Connor ei epäröinyt sillä suorastaan toivoi että se olisi mahdollisimman epäsopiva. Poika nosti kättään ja heilautti sauvaa parikin kertaa, miettien pitäisikö yrittää sanoa jokin loitsukin...mutta ilmeisesti ei sillä sauvan päästä lensi punaisia kipinöitä. Ollivander ei vaikuttanut tyytyväiseltä ja nappasi sauvan häneltä pikaisesti kuin peläten että kauppa joutuisi remonttiin. Vastahan hän sai eilisen illan tuhot paikkailtua.
”Eh...Ei aivan,” Ollivander mutisi ja tarjosi seuraavan rasian sauvaa tilalle.
”Oratuomea, feeniksin sulkaa, yksitoista tuumaa, yhtä taipuisa kuin äskeinenkin...” hän esitteli toiveikkaana mutta hieman hermostuneena oliko tarjonnut liian vastakohtaista ja vaikeaa yhdistelmää edelliseen nähden. Hän oli saanut tunnun että tämä poika ei ollut tasapainoisimpi a persoonia, mutta kuitenkin oratiomi saattaisi sopia jos feeniksi sulkakin pitäisi pojasta. No, tulisipahan ainakin laidat kokeiltua.
Connor tiesi mitä tämä odotti, tosin ei muistanut yksityiskohtia tarkalleen. Hän tarttui sauvaan, mutta ehti heilauttaa sitä vain puoliksi kun se jo napattiin hänen kädestään. Ollivander oli kuitenkin reagoinut liian myöhään, eikä ehtinyt pelastaa puodin kattoa sauvan päästä lennähtäneeltä violetilta säteeltä joka räjäyttii siihen valtavan aukon ja pudotteli palasia heidän päälleen. Connor suojasi päätään isommilta paloilta ja olisi kysynyt sauvan koostumuksen merkitystä, jos Ollivander ei olisi jo tyrkyttänyt hänelle seuraavaa yritystä.
”Vielä oratuomea, mutta yksisarvisen jouhella, kahdeksan tuumaa eikä kovin taipuisa,” mies totesi toiveikkaana ojentaessaan seuraavaa yksilöä. Yhtä toiveikkaana, todennäköisesti eri tavoittein, Connor otti sauvan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes heilauttaa sitä, kun Ollivander jälleen takavarikoi sen.
”Mutta en ehtinyt edes kokeilla!” poika valitti ärtyneenä.
”Usko pois, se ei ollut sinulle,” Ollivander vakuutteli, henkäisi syvään ja katseli vielä poikaa hetken arvioivasti.
”Hmm...Uskonpa että ensimmäisenä kokeilemamme puun ominaisuudet olivat lähempänä oikeaa, ja...hmm...”, hän puheli lähinnä itsekseen, leukaansa hieroen ja kaivoi sitten kasan pohjalta rasian.
”Piikkipaatsamaa,” hän sanoi luottavaisen oloisena, ojentaessaan sitä pojalle.
”Lohikäärmeen sydänjuurta, ja yhdeksän tuumaa. Vain hieman taipuisa,” hän lisäsi pojan tarttuessa sauvaan.
Connor nosti kätensä aivan ylös ja heilautti sauvaa rennosti, tuntien lämmön sormenpäissään samalla kun sauvan päästä lennähti juova punaisia ja kultaisia kipinöitä värjäten katonrajan välkehtivin valotäplin.
”Kyllä vain!” Ollivander hihkaisi iloisesti, muistellen kauhulla eilisillan erästä erityisen hankalaa asiakasta jonka kanssa oli viettänyt onnettomuuksien täyteisen puolituntisen. Se saattoi johtua siitäkin että lapsi oli ollut vasta noin kahdeksan-vuotias eikä hänen mielestään sen ikäisille vielä sopisi ostaa taikasauvaa.
”Hienoa, hienoa! Luulenpa että tästä tulee sinulle vielä mainio kumppani mielenkiintoisiin seikkailuihin!” Ollivander jatkoi hyväntuulisesti tallettaessaan pojan taikasauvan takaisin rasiaansa ja siirtyessään kassapöydän taakse pakaamaan rasiaa ruskeaan papaeriin.
”Ei, odota, haluan kokeilla sitä jo kotimatkalla,” Connor kiirehti innoissaan väliin, voimatta irttottaa katsettaan rasiasta.
”Hyvä on. Mikä on nimesi?" mies tiedustel poistaessaan jo puoliksi paketoimansa rasian päältä paperit.
"Connor...Cnnnor Dane," poika vastasi katse naulittuna rasiaan.
"No, heraa Dane, otahan rauhallisesti tämän kanssa”, mies totesi kohteliaasti mutta vakavana, huomioidessaan pikkupojan ahnaan katseen. ”Lohikäärmeen sydänjuuri on hyvin temperamenttinen ja mieltynyt aikamoisiin mahtipontisiin taikoihin. Piikkipaatsama on suojelevaa lajia joten siitä tulee olemaan hyötyä mikäli arvioni suhteesti osui niin oikeaan kuin luulen, mutta silti. Olet vasta aloitteleva velho, joten olehan varovainen.”
”Joo joo!” Connor vastasi, vaikkei ollut kuullut puoliakaan miehen varoituksista sillä mietti jo antaumuksella mitä kaikkea kokeilisi ensimmäisenä. Ollivander ei viitsinyt toistaa itseään, pojan vanhempien vastuuhan tämä oli.
”Se olisi sitten yhdeksän kaljuunaa,” Ollivander ilmoitti työntäessään rasian pojan nenän alle. Connor havahtui suunnitelmistaan ja kaivoi takkinsa taskusta kourallisen kolikoita, erotteli pikaisesti niistä yhdeksän ja laski ne vanhan velhon kouraan.
”Kiitos, sir!” Connor hihkaisi ja kaappasi rasiansa itselleen, pidellen sitä kuin Klonkku aarrettaan, selvästi kihisten halusta päästä testailemaan sitä.
Ollivander hymyili itsekseen, viittasi laattialla liikehtivää mittanauhaa kohti Gianaa, ja toivoi että tyttö olisi vähintään yhtä helppo asiakas. Connor, kaikesta innostaan huolimatta, nojautui kassatiskiin ja jäi uteliaana seuraamaan uuden tuttavuutensa menetystä.

Tyttö katsoi vanhaa miestä hymyillen ja kun tuo ehdotti, että katsoisi Connorin sauvan ensin, tyttö vain kohautti olkiaan hymyillen. Ei se asia häntä jäänyt millään tavallaan kaihertamaan, hän vain katsoi mielenkiintoisena, kun Ollivanders nappasi aina sauvat pois Connorilta. Kattoon tultua aukon, tyttö tirskahti huvittuneena, mutta vanhus katsoi häntä pistävästi saaden tytön toteamaan: "Anteeksi." Ollivandersin katse heltyi ja hän jatkoi taas Connorin sauvan etsintää.

Kun oikea sauva lopulta löytyi Connorille, vanhus kääntyi Gianan puoleen. "Noniin neiti Mayorette, on aika löytää teille sauva. Ja sauva kätenne on?" Ollivanders aloitti myhäillen.
Tyttö nosti vasemman kätensä oitis Ollivandersin eteen ja mittanauha alkoi mittailla samoja alueita, kuin hetkeä aiemmin Connorilta. Numerot vilistivät tytön silmissä, kun yhtäkkiä Ollivanders uteli Gianan kengännumeroa. "35", tyttö vastasi hieman hämmästystä äänessään.
Kun mitat oli otettu, toi Ollivanders jälleen paljon sauvoja esille.

"Kokeillaanpas tätä. Pyökkiä, 8 tuumaa sekä feenikslinnun pyrstösulka, joustavaa", Ollivanders sanoi ja ojensi sauvan tytölle, joka heilauttaessaan sitä, sai pöydällä olevan maljakon lennätettyä seinään ja säpäleiksi. "Ei", Ollivanders totesi lyhyesti ja nappasi sauvan pois ja ojensi seuraavan: "Paju, 7 tuumaa, erittäin joustava ja yksisarvisen häntäjouhi."
Tyttö tarttui jälleen sauvaan ja heilautti sitä. Tällä kertaa kattoon ilmestyi toinen reikä. "Ehdottomasti ei." Ollivanders antoi sauvoja ja otti pois. Hiki valui vanhuksen otsassa, kun hän ojensi jälleen sauvan. "Valkotammi, 7 tuumaa, joustamaton, yksisarvisen häntäjousi ja leijonanharjasta", hän sanoi lopulta.

Giana tarttui sauvaa ja heilautti sitä, sauva sylki kultaisia ja punaisia kipinöitä, jotka tuulen omaisesti kiersivät, Gianan lettien ympäri ja sauva tuntui pehmeänlämpöiseltä hänen vasemmassa kädessään. "Loistavaa neiti Mayorette, sauvanne on siinä ja se tekee 9 kaljuunaa", Ollivanders totesi ja laittoi sauvan takaisin rasiaan. "Minäkin kokeilen sitä kotimatkalla", tyttö totesi ja otti paketin Ollivandersin kädestä ja laski kaljuunat tämän känsäiseen kouraan. Ollivanders hymyili lapsille ja totesi lopulta Gianalle: "Isäsi puolesta sanon, että ole kunnolla." Giana hymyili leveästi astuessaan ulos puodista ja nosti vain kättä merkiksi, että oli kuullut tuon sanat.

"No, minne mennään?" tyttö kysyi Connorilta ja sanoi: "Mennäänkö Iskunkiertokujalle? Sen liikkeissä on yleensä jotain siistiä, toisin kuin näissä Viistokujan peruspuodeissa", tyttö kysyi Connorilta ja lähti kävelemään kohti Iskunkiertokujaa, matkalla hän pysähtyi Qaino Vahvahqon jäätelöbaarin edustalla ja sanoi pojalle: "Ostetaan ekä jäätelöt, oletko maistanut Qainon jäätelöitä, ne on kuin joka maun rakeita, paitsi tujakampia toisinaan."
Tyttö meni tiskille ja sanoi: "Ostaisin salmiakkijäätelön höystettynä rupikonnan limalla." Hän otti jäätelön ja maksoi hopeasirpeillä annoksensa ja meni lähimmälle pöydälle istumaan. Hän avasi sauvarasian ja otti uuden sauvansa käteensä ja ihaili sitä. Hän katseli muutamia ihmisiä, jotka kävelivät ohitse ja kysyi Connorilta: "Kokeillaanko loitsuja?" Hän oli innokas kokeilemaan loitsuja, eikä nyt olisi pahemmin väkeäkään, joille voisi sattua mitään kurjaa.

Poika tarkkaili erityisellä mielenkiinnolla Ollivanderin vaikeuksia löytää Gianan sauva, siis miten se olikin noin haastavaa vaikka tämä ilmeisesti tunsi tytön entuudestaan ainakin jotenkin? Taikasauvojen kaupustelu vaikutti siis mainiolta ammatilta; hauskalta, haastavalta ja vaaralliselta. Voisi joskus kysellä Ollivanderilta miten taikasauvoja valmistetaan...Mutta löytyihän Gianankin sauva lopulta, eikä puotikaan kärsinyt ihan mahdottomasti...tosin päivä oli vielä nuori.

Connor oli haaveillut Iskunkiertokujalla vierailusta joka kerta Viistokujalla käydessään, muttei ollut tähän mennessä päässyt sinne asti sillä oli aina joutunut syystä tai toisesta roikkumaan isän tai äidin seurassa tai pahimmassa tapauksessa pikkuveljensä lapsenvahtina. Tällä reissulla kyseinen kuja ei vielä ollut ehtinyt käydä mielessäkään ennen kuin Giana nosti sen esille. Poika vilkaisi rannekelloaan, mutta muisti sitten etteivät he olleet sopineet mitään tapaamisaikaa eikä sen puoleen hänelle kerrottu koska perhe seuraisi perässä. No, kyllä ne ulkona syödessä aina sen verta kauan viipyivät että yksi pikainen visiitti naapurikujalla onnistuisi...Ja nyt kun hänellä oli ikioma taikasauva, ei hän ollut kauhea avutonkaan.
”Mennään vain,” hän totesi tavoitellen rentoa ja hillittyä sävyä ihan kuin moinen reissu ei olisi ihmeellinen, mutta katseesta saattoi näkyä sisällä kihisevää intoa.
”Olen minä niitä muutaman kerran kokeillut, nyt ei tosin maistu,” poika kommentoi jäätelöön ja siirtyi läheiselle terassille pöydän ääreen odottamaan Gianan tilatessa annoksensa. Hän ei osannut nyt ajatella mitään ruokaa, Iskunkiertokuja kutsui liian kovaa.

Hän nojaili vasempaan kyynärpäähänsä pöydällä, avasi rasiansa ja pyöritteli hetken sauvaansa oikeassa kädessä, katsellen takavasemmalle. Heitä vastaan käveli jatkuvasti himisiä eikä kukaan taatusti edes huomaisi mistä loitsu tulisi, vaikka se menisikin pieleen.
Poika heilutteli sauvaa huolettomasti ja huomaamattomasti, pitäen sen pöydän alla. Sen päästä lenteli erivärisiä kipinöitä vekaran miettiessä sopivaa loitsua. Pitäisi harjoitella jotain josta voisi olla hyötyä naapurikujalla...
Vähän matkan päässä eteenpäin puski väkijoukossa erityisen kiireisen oloinen teinityttö. Connor odotti, kunnes tämän päästyä juuri ja juuri heidän pöytänsä ohi poika kuiskasi ”Sytyjo,” ja tähtäsi tytön housujen takamukseen. Loitsu onnistui täydellisesti, mutta ikävä kyllä hän oli sekunin verran myöhässä ja loitsu osuikin kujan toisella reunalla hitaasti lyllertävän vanhaan noitaan.
”Uups...” Connor äännähti välittömästi, muttei vaikuttanut erityisen järkyttyneeltä, mummon rääkäistessä kauhusta senkin edestä ja alkaessa pyöriä avuttomana paikallaan ympyrää, aika kalliin näköisen kolttunsa takamus roihuten joka sekunti isommalla liekillä. Poika ei voinut olla huvittumatta siitä miten ihmiset tuppasivat tällaisissa tilanteissa unohtamaan kaiken maalaisjärjen ainakin hetkeksi. Ystävällinen herrasmies ohikulkijoista sammutti tulen ja pysähtyi kyselemään oliko rouva kunnossa. Yhtäkkiä mummeli ei vaikuttanutkaan enää niin avuttomalta.
”KUKA KELVOTON TÄÄLLÄ RIEHUU VAARALLISTEN LOITSUJEN KANSSA?” mummo ulvoi heristäen kukkakuvioista sateenvarjoaan ilmassa ja haukankatseensa hyökkäillen ympäriinsä. Connoria nauratti silti sillä nainen oli pienikokoinen, kumaraselkäinnen ja tämän leningin perä kärysi vedellä sammutettuna. Poika piilotti naurua pidättelevät kasvonsa ja taikasauvansa Qainon jäätelöbaarin valtavan, taitettavan menu-esitteen taakse jonka nappasi pöydältä pikaisesti, aivan kuin tutkailisi suurella mielenkiinnolla mitä siltä tilaisi.
”HAA!” rouva rääkäisi ja osoitti heidän pöytäänsä syyttävällä sormella, katseensa osuessa Gianaan joka oli ainoa lähettyvillä jonka hän saattoi nähdä pitelevän taikasauvaa. Connor tyrskähti sillä täti kuulosti jokseenkin verenhimoiselta ja hänen kurkistaessaan varovaisen uteliaana meun yläreunan yli, tantta marssi jo päättäväisesti heitä kohti.
”Eikö nuorelle neidille ole opetettu ettei tulella saa leikkiä?! Kuka korvaa kalliin leninkini?! Kehtaatkin ahdistella ja nöyryyttää vanhoja ihmisiä!” mummo räksytti ja heristi sateenvarjoaan Gianan edessä raivoisana kuin lohikäärme.
Connor katseli yhä esitteen yläreunan takaa ja mietti ankarasti pitäisikö pelastaa Giana, mutta hän halusi ensin nähdä miten toinen vastaisi tällaiseen väärinkäsitykseen. Ja ennen kaikkea hän ei heti kyennyt sanomaan yhtään mitään sillä hän pelkäsi että jos yrittäisi sanoa jotain, hän räjähtäisi nauruun sillä tantta todella ärjyi niin kamalasti että toi hänelle mieleen lohikäärmeen mutta tuli vaan oli roihunnut väärässä päässä...

Giana purskahti nauruun, kun Connorin loitsu lensi sauvasta, mutta vain siksi, että kohde oli yhtäkkiä hieman eri. Tyttö oli hieman harmissaan, kun mummo etsi syyllistä ja lopulta löysikin, mutta väärän. Gianan ilme oli hieman epäilevä.
Kun nainen alkoi äksyillä vaarallisesta loitsusta tytölle. "Jos haluatte, niin voin käräyttää hattunnekin, niin asusteenne olisi sopusuhtainen", tyttö sanoi hymyillen leveästi.
Vanha noita katsoi järkyttyneenä Gianaa. "Oletko tosissasi?" hän kysyi tytöltä lopulta. "Jos olen, niin tädin kannattaa varoa minua. Leninkinne puolesta voitte olla tyytyväinen, se nimittäin on paljon komeampi noin", Giana kiusasi muoria ja ahmi mielihyvällä jäätelöä.
Sitten hän nousi kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, hän otti jäätelöpaperin ja heitti sen liikkuvaan roskikseen.

Noita alkoi säksättää taustalla, joten Giana totesi: "Viilentäkää täti tunteitanne." Hän nosti taikasauvan ja kuiskasi: "Aquatulio." Kun sauvan päästä purskautui vettä noidan päälle ja sai tuon huutamaan. Giana tarttui Connorin käteen ja lähti juoksemaan pikaisesti kohti Iskunkiertokujaa. Kun he olivat päässeet pahamaineselle kujalle ja sieltä hyvän matkaa pois Viistokujan läheltä, Giana koitti tasata hengitystään ja alkoi lopulta nauramaan. "Saan kuulla tuosta vielä. Aivan varmasti joku on tunnistanut minut ja kertoo isälle", tyttö sanoi saatuaan naurunsa kuriin.

Connor ei voinut kuin tuijottaa ja kuunnella suu auki, ja mitä pidemälle Giana meni sitä hölmistyneemmäksi pojan ilme muuttui. Että hän oli vielä hetkenkään ajatellut että tuo pitäisi pelastaa. Sehän oikein kerjäsi vaikeuksia, jopa toisten osalta! Lopulta hän seurasi tilannetta täysin uskomatta näytöstä, menukirja laskettuna pöydälle, pitäen siitä ja sauvastaan yhä toisella kädellä kiinni.
Siis ei hänkään mikään herranenkeli ollut, ja joskus hänkin äityi epäkunnioittavaksi, mutta hänelle ei olisi tullut mieleenkään kohdella vanhempaa ihmistä noin epäkunnioittavasti vastaavassa tilanteessa, itse asiassa ei edes näin syyllisenä. Olihan meitä moneenlaisia, mutta tuo oli silti uskomatonta kun Giana oli periaatteessa täysin sivullinen.
Ei Connor oikeastaan tuominnut tytön valintoja, hän ei vaan siinä hetkessä lainkaan käsittänyt minkä puun takaa tuo kaikki oli tullut ja mietti mitä hän oikeastaan oli odottanut.
Poika katsoi pöllähtäneen ja huvittuneen sekaisena taakseen hetkeksi shokeeraantuneeseen mummeliin, tullessaan puoliksi kiskotuksi ja puoliksi juostessaan kohti Iskunkiertokujaa.

Jossain sen syövereissä hän livahti kahden rakennuksen väliin jäävälle pienelle varjoisalle sivukujalle joka oli onneksi tyhjä ja johon ei helposti aikuiset mahtuisikaan, ja nykäisi Giannaakin sinnepäin ja irrotti sitten kätensä tämän kädestä. Hänen oli ollut tarkoitus ehdottaa jonkinlaista naamioitumista ennen tälle kujalle tunkemista, mutta se suunnitelma oli nyt hieman mutkistunut. Giana tahtoi ilmeisesti päästä hengestään juoksennellessaan tänne sokkona ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Kyllä hänkin antoi tunteidensa usein viedä, mutta tänne hän oli hinkunut niin useasti että oli ehtinyt jo muodostaa sen suhteen ihan kirkkaita ajatuksiakin.

Connor tuijotti nauravaa Gianaa kuin epäilisi tämän karanneen pöpilän lastenosastolta, kunnes tyttö kommentoi äsken tapahtunutta. Se vahvisti hänelle että tuolla täytyi olla jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia. Ehekei ihan sairaalatasoa, mutta silti. Poika naurahti ääneen epäuskoisen huvittuneena, nojatessaan seinään hengitystään tasaten ja taikasauvaansa tiukasti puristaen. Hän ei halunnut vetää heihin päin epätoivottua huomiota ennen kuin seikkailu ehtisi edes kunnolla alkaa, joten kysyvän katseensa hän piti Gianassa ja puhui hiljaa, ystävällisen, uteliaan ja vakavan sekaiseen sävyyn.
”Kuka se sinun isäsi oikein on, joku julkkis jonka olet kietonut pikkusormesi ympärille, vai? Meinaan kun ilmeisesti sinut ja isäsi tunnetaan täällä ja Ollivanderkin teititteli sinua, vaikka olet vain lapsi...Ja kun sanot että 'saat vielä kuulla tuosta'...Minä en pariin päivään mukavasti istuisi, jos olisin tuon kaiken tehnyt sille mummelille ja äiti tai isä saisi tietää...”
Hänet oli opetettu kunnioittamaan vanhuksia arkisemmissakin asioissa, saati sitten tuollaisissa tilanteissa. Kunnioitus ylipäätään oli Raamatun perussääntö, ja ilmankin hänen vanhempiensä tärkeimpiä elämänarvoja. Olihan hänkin vuosiensa aikana välillä ollut aika kauhea ja tulisi varmasti vielä olemaankin, mutta avoimen epäkunnoituksen hän oli oppinut pitämään minimissä. Hänelle oli erityisen elävästi jäänyt äskeisestä mieleen, ei niinkään Gianan vastaukset ja kommentit mummolle tai vesisuihku vaan se miten tämä oli kaiken pisteeksi syönyt jäätelöään ja noussut pöydästä ihan kuin muoria ei olisi siinä ollutkaan. Ainoa mikä puuttui oli jos Giana olisi oikeasti heittänyt sen loitsun, eikä hän.
”Niin, ja miksi ylipäätään teit sen kaiken, kun et edes ollut syyllinen?” hän vielä lisäsi sillä tämän tuttavuuden ajatuksenjuoksu alkoi todella kiehtoa häntä. Kyllähän hän yleisesti ottaen samaistui haluun kiusata moista vanhaa rähisijää joka hutki ennen kuin kunnolla tutki...ja oli hän tietysti iloinen siitä ettei Giana ollut paljastanut häntä, mutta tytön valinnat olivat sitä luokkaa ettei ystävällisyydellä tainnut olla juurikaan jos mitään tekemistä niiden kanssa. Sillä ottiko kukaan normaali tarpeettomasti toisten toilailuista syyt niskoilleen ja sen päälle tahallaan hankki itselleen ihan aidon ja aikamoisen syntilistan ja vielä niin että varmasti jäisi kiinni? Esittiköhän tämä vain jotain poikien seurassa? Connor ei nimittäin nähnyt tuossa yhdistelmässä järjen hiventä, ellei tyttö sitten tosiaan ollut joku isin pikku prinsessa - (tosi omalaatuinen prinsessa!) - joka sai vapaasti tehdä mitä milloinkin mieli teki, ilman suurempia seurauksia.

Ei häntä varsinaisesti häirinnyt Gianan tempaus, eihän hän ollut mitenkään kyseisen muorin ystävä eikä hän mikään moraalipoliisi viitsinyt tuntemattomille olla, kun ei oikein kavereilleenkaan. Pyrki vain pitämään huolen omasta käytöksestään tai sen salaamisesta.

Giana katsoi hymyillen poikaa. Tämä selvästikin epäili tytön mielenterveyttä ja uteli jo kuka isänsä oli. "Minun isä on Pyhän Mungon sairaalassa parantaja", tyttö mutisi hiljaa. Kun poika mainitsi, ettei itse ainakaan mukavasti istuisi tuollaisen kujeen jälkeen, Giana automaattisesti vei kätensä taakse. "Jos saan automaattisesti syyn niskaan, niin kyllä minä siihen silloin sen syynkin teen", hän sanoi uhmakkaasti. Hän pystyi kuvittelemaan, illan kulun. Koulutarvikkeet ostettaisiin, mutta isän lempeys olisi jäätävää asiallisuutta ja pahimmassa tapauksessa sauva varikoitaisiin, sillä isä tiesi, että Giana oli sitä odottanut hirmu kauan.

"Ei isä minua löisi, mutta ei se kyllä kiittelisikään. Mutta kyllä se varmaan kysyisi, onko se juttu edes totta, jos sen korviin jotain kantautuisi", Giana mutisi hiljaa.
Ei kauaa siinä mutinassa mennyt, kun isän kyläpöllönen Dazui rääkäisi ilmassa ja syöksyi ahtaalle kujalle.
"Se kuuli siitä jo", Giana huokaisi ja ojensi kätensä Dazuille ja nappasi tämän suusta pienen lapun, jossa luki: "Mikä on totuus?"
Giana katsoi Connoria sanaakaan sanomatta, kaivoi taskustaan lyijykynänpätkän ja kirjoitti lapun toiselle puolen: "Joku tyyppi sytytti sen noidan leningin tuleen. En minä. Sitten se rupesi mua syyttämään ja päätin kokeilla sauvaani. Annoin noidan viilentää hieman tunteitaan ja purskautin sen päälle vettä. Anteeksi isä, lupaan ettei siinä ollut mitään muuta. Ja sitä vettäkin oli niin vähän."
Tytön kynä suhisi paperilla, kun tyttö taitteli sen ja kyhnytti pöllön niskaa ja sanoi sille: "Mene isälle takaisin." Dazui levitti siivet ja lähti lentoon. Giana ihmetteli miten se pystyi täydellisesti levittämään siipensä niin kapealla kujalla.

Parantaja Mungossa? Niin oli hänen äitinsäkin, muttei häntä silti niin muodollisesti puhuteltu aikusiten puolelta. No, selittihän tuo silti tuntemisen, jos tyttö vietti aikaa isänsä työpaikalla tai jotain. Oli miten oli, pääasia ettei hän ollut päätynyt kysymään tyhmiä kestään julkimosta.

Ja joo, oli kai tuossa tempauksessa jotain johdonmukaisuutta, eri asia sitten oliko se polku kovin viisas valinta oman tulevaisuuden kannalta. Riippui tietysti mitä siltä halusi ja tosiaan, meitä oli moneen junaan...eikä Gianan lisäselitykset isänsä reaktioista kauheasti lieventäneet isin-pikkuprinsessa-kuvaa joka hänelle oli maalautunut. Ehkä tuo selviäisikin tuosta kyselyillä, selityksillä ja sanahelinällä. Ei heilläkään ruumiillista kuritusta järjen ja rakkauden rajojen yli koskaan oltu viety, eikä tosiaankaan pidetty ainoana kasvatuskeinona, muttei hän silti olisi tahallaan tempaisissut jotain erityisen hävytöntä keskellä katua jossa tiesi jonkun tutun näkevän.
Connor ei kuitenkaan sanonut mitään sillä toinen sai juuri kirjeen ilmeisesti siltä isältään, ja sen luettuaan katsoi häneen. Hän ei ollut kurkkinut mitä kirje sanoi, eihän se hänelle kuulunut, mutta sillä hetkellä toivoi että olisi voinut lukea sen ajatuksen voimalla, tai ainakin Gianan vastauksen siihen. No, eihän hän mitään törkeää ollut sille vanhukselle tehnyt, se tulioitsukin oli vahinko, joten sama kai se hänelle mitä toinen isälleen kertoi joka saattaisi kertoa eteenpäin.

Kun Giana vielä raapusti vastaustaan, Connor alkoi kiinnittää huomiota siihen miten paljon hämärämpää täällä oli kuin Viistokujalla. Ihan kuin aurinko olisi jo laskenut vaikkei kello varmasti ollut vielä edes kahta. Mistä nämä varjot oikein lankesivat? Oliko rakennukset korkeampia vai silkka mustan magian ilmapiirikö sen teki? Onneksi ei sentään ollut niin pimeää, että se olisi alkanut hiipiä ihon alle, ja toivottavasti ei tulisikaan. Hänelle oli tarpeeksi kamalaa jos pimeänpelkonsa ilmenisi muiden poikien seurassa, saati nyt sitten tyttöjen. Ei kuitenkaan ollut myöskään tarpeeksi pimeää vain seikkailla täällä kuin huvipuistossa.
”Meidän kannattaa varmaan hankkia jostain jonkinlaiset mustat, hupulliset kaavut tai jotain,” hän totesi Gianan lähettäessä pöllön matkaan ja nojaili yhä seinään, joskin paljon rennompana kuin hetki sitten, ”En oikein usko, että tällä kujalla liikkuu joka päivä meidän ikäisiä. Etenkään lettipäisiä huppareihin pukeutuneita tytteleitä. Puodeissa asiointi käy varmasti helpommin jos sulaudumme joukkoon parhaamme mukaan,” hän virnisti Gianalle joka totta totisesti varmasti pistäisi silmään tämän kujan varjoissa, ei sillä että hänkään hämärähemmolta vaikuttaisi. Tosin, jos huono säkä kävisi, lähin kaapuja vuokraava tai myyvä putiikki olisi Viistokujalla eikä hän halunnut enää lähteä sinne ennen kuin olisi saanut tarpeekseen seikkailla tällä puolella.
”Tietty voitaisiin ensihätään naamioida itsemme vähemmän kunniallisen näköisiksi tee-se-itse -konstein,” poika totesi ja loikkasi sellaisella voimalla läheiseen kuralammikkoon että kuravettä roiskui korkealle ja joka puolelle. Ei kuitenkaan tarpeeksi hänen itsensä päälle. Hän yritti muistella loitsua jolla saisi ehkä revittyä vaatteitaan hieman rähjäisemmiksi, ne kun eivät olleet vain siistit vaan myös aika uudet.

"En minä sinusta kirjoittanut mitään", Giana sanoi Connorille, kun Dazui katosi näkyvistä.
Inhottava hämäryys alkoi painostamaan tyttöä, mutta hän ei päättänyt näyttää sitä tuolle toiselle. Hän vähän epäili, että tuo olisi hieman mammanpoika, sillä eihän se ollut tehnyt elettäkään myöntääkseen sille kipakalle noidalle, olleensa itse syypää leningin kärtsäämiseen.
Kun poika alkoi hyppiä kuralätäkössä, loiskahti aimoannos kuraa Gianan päälle. "Hyvä on", tyttö hihkaisi ja alkoi pomppia lätäkössä, niin että kura sotki häntä vain enemmän. Giana otti hiuspompulat hiuksistaan ja kuraisilla käsillään sotki tukkansa sekaiseksi ja pyyhki kuraa kasvoihinsa.

"No näyttääkö yhtään karummalta?" hän kysyi Connorilta ja lisäsi: "Sinä ainakin näytät joltain kurjalta katulapselta", Giana kehaisi, toisen naamiointia. Giana muisti erään helpon loitsun, jolla saisi revittyä paperia ja hän päätti testata repisikö se paitaa. "Repeysreikä", hän sanoi ja osoitti sauvallaan paitansa hihaa, kun oli ensin kätensä vetänyt hihasta pois. Hän liikautti sauvaan sen mukaan millaisen reiän tahtoi ja pian oli paidassa siksaksmainen repeytymä.
"Se toimi", hän sanoi ja sanoi pojalle: "Revi sinäkin vaatteesi? Ne on helppo korjata. Varmaan", hän sanoi, tosin viimeinen sana ei ollut niin varmasti sanottu.

Kun tytön vaatteet oli hihoista ja lahkeista ja huppu riekaleina, Giana oli valmis seikkailuun. "Mihin mennään ekaksi?" tyttö kysyi ääni kihisten jännityksestä.

"Näyttää," Connor virnisti takaisin tyytyväisenä kun häntä 'kehuttiin' surkean katulapsen näköisesksi. No, ainakaan he eivät näyttäisi ihan taviksilta, vaikka yhä hän piti kaapuja parempana naamiona. Paremman puuttessa tämä tuntui kuitenkin ihan hyvältä mahdollisuudelta. Hän oli jo käsin repinyt ohuiden sinisten farkkujensa vasemman polven ja molempia lahkeita, sekä takin alla olevaa valkoista kuratahraista t-paitaa sillä se onnistui melko helposti ilman taikaakin. Hän kun ei ollut tähän mennessä tarvinnut saati kiinnostunut repimisloitsuista. Hän kuitenkin katsoi huolella kun Giana käytti loitsua omien vaatteidensa riipimiseen ja kokeili sitä sitten siniseen kevättakkiinsa joka oli vettähylkivää kangasta ja sen verran paksua ettei revennyt ihan heti käsivoimin. Loitsu onnistuikin viiltämään muutaman repaleisen reiän hihoihin ja kylkiin, missä vaiheessa poika päätti että tässä näytettiin ihan tarpeeksi laitapuolen kulkijoilta.
Hän kurkisti varovasti sivukujalta kulman taakse ja vilkuili pikaisesti ympärilleen.
”Mennään vaikka Borgin & Burgesiin,” vekara sanoi osoittaen vähän matkan päähän menosuuntaan.
”Siellä kuulema myydään laidasta laitaan kaikenlaista jännää ja laitonta. Mutta yritetään esittää kuin oltaisiin täällä oikeasti asioilla eikä vain tutkimassa, niin ollaan varmasti uskottavampia,” hän jatkoi ja mietti perään että oikeastaan hänen teki kovasti mieli ihan oikeasti ostaakin jotain. Sen lisäksi että se olisi kivaa, se ainakin lisäisi katu-uskottavuutta kujan vakituisen porukan silmissä.
Niine hyvineen poika juoksi taiaksauvaansa kädessään puristaen kujan poikki ja parikymmentä metriä kohti Borgin & Burgesin ovelle ja kurkisti sisään.
Puoti oli aika laaja, himmeästi valaistu ja ilma tosi tunkkainen.

Ensimmäisenä hänen huomionsa kiinnittyi seinällä roikkuviin erilaisiin karmiviin naamioihin. Hän lähti kiertämään niiden luona, kunnes törmäsi yhteen joka vaikutti kovin elävän oloiselta. Kaikki naamiot olivat sen verran korkealla, että hän joutui nousemaan varpailleen ja kurkottamaan sitä kohti saadakseen kosketettua sitä. Kuten hän oli arvellutkin, se oli tehty aidosta ihmisen nahasta. Pojan onnistui kiskoa se alas ja tutkia tarkemmin, sillä se kiehtoi häntä muistuttamalla Texasin moottotisahamurhaaja -elokuvasta...yhdestä niistä harvoista R-luokituksen elokuvista joita hänen oli onnistunut salaa katsoa, tosin niin pätkittäin ettei siitä ollut saanut kauheasti irti. Kotona ainoa videonauhuri ja televisio oli olohuoneessa ja talo ei melkein koskaan ollut tyhjä, vaan vähintään lapsenvahti roikkui nurkissa. Eivätkä muidenkaan vanhemmat tehneet sen tason elokuvien katselun onnistumisesta liian helppoa.
Connor aikoi juuri innoissaan kokeilla naamiota, kun hänen takaansa kuului äänekäs, varoittava rykäisy.
”En suosittele, ellet ole itsetuhoinen,” öljyinen keski-ikäisen miehen ääni ja sai hänet pyörähtämään hurjaa vauhtia ympäri, melkein pudottaen nahkanaamion.
”Sitä ei saa enää irti ja se vanhentaa ja sairastuttaa sisäelimet hitaasti niin että käyttäjä kuolee hitaan ja tuskaisen kuoleman vuorokaudessa.” mies selosti naamion saloja, tarkkaillen pojan olemusta.
Connor tuijotti silmät pyöreinä alas naamioon jota yhä piti käsissään.
”Et poju taida liikaa tietää näistä asioista,” Borgin totesi epäilevän arvioivasti ja tuijotti alas poikaan joka vaikutti hänen silmiinsä varsin pieneltä, poika kun oli ikäluokkansa lyhemmästä päästä ja mies varsin pitkä.
”Äh, tottakai tiedän. En vain muista ihan kaikkea,” Connor vastasi sävyssään syvää kiinnostusta sillä läheltä-piti-tilanne ei ollut ihan vielä rekisteröitynyt hänelle täysin.
”No, mitä saisi olla?” mies tiedusteli koleaan sävyyn sillä vähintäänkin tuo pentu osasi sählätä jos vaikka olisikin aito asiakas.
”En...tiedä vielä. Olen heräteostoksilla. Minun...veljelläni on syntymäpäivä pian ja hän pitää mustasta magiasta,” poika selitti asettaessaan naamion läheiselle hyllylle ja siirtyessään mahdollisimman luontevaa tavoitellen miehen ohi puodin muihin osiin. Ei se ollut edes kokonaan vale, Jon tosiaan piti kaikesta hämärästä, mutta tämäån syntymäpäivään oli vielä aikaa. Lisäksi äiti ja isä tuskin arvostaisivat jos hän hankkisi leikki-ikäiselle veljelleen jotain vaarallista.
Borgin mulkaisi pojan perään, haroi rasvaisia hiuksiaan silmiltään ja siirtyi ripustamaan naamiota takaisin seinälle. Hän päätti pitää ipanaa silmällä sillä törkyinen ja resuinen olemus, vaikka todennäköisesti viestikin laitapuolen hylkiöstä, ei silti tarkoittanut välttämättä aitoa pimeyden velhon alkua.

Myyjä tuntui epämiellyttävältä, muttei varsinaisesti uhkaavalta, joten Connor vaelteli ajatuksissaan ympäri puotia, hipelöiden melkein kaikkea mihin yletti, tosin katsoin nyt ensin mitä niiden yhteydessä olevat laput sanoivat. Hän esimerkiksi jätti tyystin hipaisemattakaan kaulakoruun jonka lappu julisti sen olevan kirottu.
Poika pysähtyi selaamaan pölyistä, muinaista kirjaa jonka haurailla sivuille oli raapustettu muinaisia riimuja ja latinaa, sekä piirretty karmivia, häiriintyneen oloisia kuvia joista ei aina voinut olla varma mitä niissä oikeastaan tapahtui ja piti käyttää mielikuvitustaan. Teksti varmaan paljastaisi, jos sitä oppisi lukemaan. Piirrokset hehkuivat kelmeää valoa ja kun hän kosketti niitä kevyesti, hänestä tuntui kuin ne saattaisi saada heräämään eloon ja ulos kirjasta jos tiesi mitä tehdä. Hän vilkaisi kirjan vierellä olevaa hintalappua joka lähenteli sataa kaljuunaa. Hänellä taisi säästöissään olla hyvällä säkällä kahdeksan.
Hän nosti katseensa kuullessaan läheltä liikettä ja totesi sen olevan joku vanha nainen joka muistutti kummasti noita-akkaa, sitä raakaa maksaa ja lapsia syövää lajia jonka Taikaministeriö jostain syystä tykkäsi luokitella olennoksi pedon sijaan. Toisaalta, jos hän muisti oikein suklaasammakkokortista, joku noita-akka oli joskus muinoin perustanut järjestön joka pyrki muokkaamaan lajista sivistyneempää ja yhteiskuntakelvollisempaa...Mutta ehkä tuo oli vain vanha, epätavallisen ruma oikea noita, ehkä hänen mielikuvituksensa vain lensi tässä ilmapiirissä tavallista kovemmin. Hän päätti silti varoa naista ja oli iloinen tämän lähtiessä kulkemaan toiseen suuntaan. Kyllä hän vaaroista ja seikkailuista piti, mutta rajansa kaikella. Ja hän piti kauhujutuista tyypillisen ikäisensä pojan tasolla, mutta oli todennut aikuisilta lapsiin kohdistuvia julmuuksia sisältävien tarinoiden ahdistavan häntä enemmän kuin kavereitaan sillä hän ei saanut niitä mielestään niin helposti ja nopeasti kuin muut.
”Oletko löytänyt mitä jännää, ja aiotko ostaa jotain? Tuo tyyppi on valmis myymään lapsillekin,” poika kysyi kun huomasi Gianan lähettyvillä, pyrkien siirtämään ajatuksensa mielekkäämmille poluille ja onnistuikin varsin helposti nyt kun ei ollut joutunut minkään häiriintyneen tarinan uhriksi ja puoti oli täynnä kaikkea mielenkiinnon vetävää.

Giana hymyili, kun sai Connorin pitävän hymähdyksen asustaan. "Joo mennään vaan", hän totesi, kun poika ehdotti vierailua Borgin & Burgesiin. Tyttö puristi tiukasti sauvaan ja livahti pojan kannoilla kauppaan. Hän katseli mustan magian tuotteita hyllyiltä. Hänen katseensa kiinnittyi purkkeihin, missä oli kuolleita vauvoja. Hän katseli niitä silmät levällään.
Hän kuuli kuinka epämiellyttävä miehen ääni kehoitti Connoria, ettei sovittaisi naamaria. Tyttö kääntyi uuden ystävänsä puoleen ja alkoi tutkia kirjaa, jossa oli muinaisia riimuja ja mitä oudoimpia kuvia ja merkkejä.

Hän sivusilmalla näki ruman noidan astuvan puotiin ja näki Connorin oudon ilmeen. Hän kuitenkin siirsi katseensa kirjaan, hän oli oppinut joitain riimuja isältään, joka oli kiinnostunut muinaisista riimuista ja omisti useita muinaisin riimuin raapustettuja kirjoja.
"Riimuin koukeroin, mustat salat heiluin sauvoin", hän tavasi hitaasi. Mies murahti hämmästyksen soinnilla ja sanoi lopulta: "Oikein osasit."
Giana suu pielessä käväisi pieni hymynpoikanen, hän havahtui Connorin kysymykseen. "Tuon vanhan kirjan, jos se ei ole kallis", hän kuiskasi.

"Paljonko tämä kirja maksaa?" hän kysyi vakavalla äänellä.
"100 kaljuunaa", myyjä murahti.
Tyttö kaivoi taskuaan, jossa oli vain 9 kaljuunaa. "Minulla on vainh 9 kaljuunaa", hän sanoi äänessä pettymystä. "Häivy sitten", murahti myyjä, mutta Giana sanoi leikillään: "Antaisitko minulle alennusta? Olen kiinnostunut niin tästä kirjasta." Myyjä ei selvästi ollut leikinlaskuista sorttia vaan murahti vihaisesti: "Häipykää kakarat."

"Saataisko me sitten vuokrata tämä muutamaksi tunniksi?" Connor tiedusteli jaksaen pysyä asiallisena vaikka ukko olikin inhottava.
"Minä myyn ja ostan, en vuokraa, etenkään pennuille jotka eivät osaa pitää edes vaatteitaan siisteinä ja ehjinä. Häipykää hyvän sään aikana tai annan teille ikuisen porttikiellon," Borgin ärisi hetki hetkeltä ärsyyntyneempänä tiskin takaa ja mulkoili kaksikkoon päin varoittavasti.
Connor henkäisi turhautuneena. Hän ei millään haluaisi jättää tuota kirjaa tähän, nyt kun kävi ilmi että Giana jopa osaisi lukea sitä! Porttikiellon siitä varmaan saisi, mutta olisiko se varastamista jos kiellosta huolimatta ottaisi kirjan ja jättäisi tilalle rahaa, ja palauttaisi kirjan myöhemmin? Mitähän heillä olisi yhteensä, jotain seitsemäntoista kaljuunaa? Hänellä olisi kyllä oikeastaan itsellään yhdeksäntoista matkassa, mutta yksitoista niistä olivat vanhempien rahoja, eivät hänen. Mutta joo, kyllä se taitaisi olla varastamista. Houkutus oli silti niin suuri että melkein kipeää teki taistella sitä vastaan.
"Noh, onko teillä korvissa vikaa vai vain pää umpiluuta?" Borgin rähähti, kun mitään ei tapahtunut.
"Minä voin leikata korvanne pois, jos teillä ei ole käyttöä niille," vanha, ruma noita virnuili heille, "Tiedättekö moneenko keitokseen lasten korvat ovat hyödyllinen ainesosa?"
"Joo joo, menossa ollaan!" Connor sanoi ärtyneen vastahakoisesti ja siirtyi ulko-oven suuntaan, luoden kuitenkin yhä haikailevia katseita taaksensa jäävään kirjaan ja siinä välissä yhden synkän mulkaisun vanhaan noitaan.

Puodin ulkopuolella hän oli kuitenkin iloinen että sai taas hengittää raikasta, kosteaa ulkoilmaa ja vetikin syvään henkeä. Hän jäi seinän viereen varjoon tarkastelemaan kujaa tarkemmin. Hän halusi käydä läpi kaikki mielenkiintoisimmat putiikit, mutta hänellä ei olisi niin paljon aikaa kuin ehkä toivoisi sillä eivät isä ja äiti tuntikausia koskaan lounastaneet.

Giana tarkkaili tilannetta, hän halusi kirjaa oikeasti paljon. Hän tiesi, että hän oli perinyt äidin äidiltä rahaa, jonka isä oli muuntanut jossain kaljuunoiksi, hän ei tiennyt paljonko sitä oli, mutta hänellä oli oma avaimensa irvetaan.
Kun lapset olivat päässeet ulos liikkeestä. Tyttö kääntyi poika kohden. "Mennään Irvetaan. Minulla on oma avain lokerooni. En tiedä paljonko siellä on rahaa, mutta siellä on kuitenkin rahaa", tyttö sanoi hiljaa. "Minä haluan sen kirjan", tyttö totesi ja tarttui Connorin hihasta ja lähti takaisin päin, kun he tulivat kujalle, josta näki Viistokujan, hän kysyi pojalta: "Onko näköpiirissä tuttujasi? Minun tuttuja ei näy."

Giana ei malttanut enää värjötellä vaan tarttui pojan hihasta ja lähti juosten vetämään tätä kohti irvetaa. Hän kuitenkin huomasi olevansa liian likainen ja hän asteli suihkulähteen luo ja putsasi kasvonsa ja hiuksensa, ennen kuin marssi varmana Irvetaan.
Hän asteli tiskille, jossa punapäinen maahinen kirjoitti paperille jotain. "Haluaisin käydä holvissani", Giana sanoi kuuluvalla äänellä. Maahinen raapusti paperille edelleen, kunnes nosti katseen. "Nimi", tuo sanoi kyllästyneellä äänellä. "Giana Mayorette", tyttö vastasi ja antoi avaimen lisäten: "Holvi 203."
Maahinen katsoi lapsia ja nappasi avaimen. "Onko todistusta", maahinen kysyi. "Mikä on luotettavin todistus?" Giana kysyi. "Taikasauva", maahinen vastasi ja Giana kohotti sauvansa ja puristi tiukasti sitä kädessään. Maahinen kosketti sauvaa ja sanoi lopulta: "Seuratkaa."

Giana käveli maahisen perässä eräänlaiseen jättiluolaan, jossa risteili eräänlainen vuoristorata.
"Kärryyn", maahinen sanoi kiukkuisesti ja antoi kärrylle holvin numeron. Kärry alkoi lähteä liikkeelle nopeaa vauhtia, niin nopeaa, ettei Giana ollut hurjemmassa huvipuiston laitteessakaan kokenut vastaavaa. "Huisia! Ihan mahtavaa!" tyttö huusi innoissaan ja nosti kätensä ylös ja antoi vauhdin huuman vallata hänet. Kun vaunu pysähtyi äkisti, he tulivat holvin eteen ja maahinen komensi holvin ovelle ja avasi avaimella holvin.
Kun ovi avautui hitaasti auki, oli holvi aika tyhjänpuoleinen, mutta oli siellä kultakaljuunoita aika paljon. "Montako kaljuuna tässä on?" hän kysyi maahiselta, joka sumeilematta vastasi: "310 kaljuunaa, 15 hopeasirppiä ja 1 sulmu."
Tytön silmiin nousi kiilto. "310 kaljuunaa", hän sanoi ja käänsi katseen Connoriin. "Se on meidän", hän sanoi innoissaan ja lisäsi: "Connor, nyt otetaan tarvittava summa ja palataan takaisin sinne."

Kun taskut olivat täynnä, maahinen antoi Gianalle avaimen, jonka hän laittoi kaulaketjuunsa. Kun palasi kolmikko yhtä huimaa vauhtia takaisin,Giana tunsi kolikoiden helisevän taskussaan. Hän asteli tyytyväisenä ulos Irvetasta. Kun kuja osoittautui vielä tyhjemmäksi kuin aikaisemmin, tyttö vetäisi jälleen Connorin juoksuun. B&B:n edessä hän nappasi mutaa maasta ja sotki hiuksensa sillä ja avasi liikkeen oven.

Hänen ilmoitettuaan ettei tunnistanut ketään, Gianalle tuntui tulevan silti kiire. Toisaalta, oli se kirja niin hieno, että joku voisi vaikka ehtiä ostaa sen ennen kuin he ehtisivät Irvetan holveilta asti takaisin. Connor kuitenkin turhautui tytön hötkyilyssä siihen että tämä jatkuvasti repi häntä mukaansa ihan kuin hän ei muutenkin olisi tullut, kun yhteiset päämäärät kerta oli tähtäimessä. Alussa tuo vain oli onnistunut totaalisesti hämmentämään odottamattomilla valinnoillaan sen vanhuksen suhteen.
Hän kiskaisi hihansa irti, ja Gianan pysähtyessä pesemään itseään suihkulähteellä, Connor halusi harjoitella ja puhdisti vaatteitaan, kasvojaan ja hiuksiaan puhdistusloitsulla, mutta vain sen verran ettei kääntäisi jokaisen vastaantulijan katseita. Kohtahankuitenkin palattaisiin hämäriin kuvioihin takaisin.

Hän oli käynyt Irvetassa muutaman kerran eläessään, muttei ollut koskaan ihastunut sen kamalan himmeästi valaistuihin, maanalaisiin holvikammioihin. Ainoa mikä hänet sai niihin astumaan oli se hulvaton vuoristoratamainen matkustustapa, mutta silloinkin mieluiten jonkun seuralaisen kanssa.
Huvipuiston vuoristoradoissa hän myös heitti kädet ilmaan, varsinkin niissä vanhemmissa joissa ei ollut kummoisikaan turvalaitteita, vähän niinkuin näissä vaunuissa tässä. Oli hän näissä vaunuissa sen verran monesti jo istunut, että osasi rentoutua, mutta täällä hän ei edes harkinnut heittäytyä heilumaan, sillä häntä ei tippaakaan haluttanut riskeerata jonnekin tuntemattomaan pimeyteen putoamista. Vaunun vauhti oli nimittäin ainakin kolme kertaa kovempi mitä hurjimmissakaan huvipuistojen vuoristoradoissa joita hän oli päässyt kokeilemaan, ja alamäkiä ja mutkia riitti.

Lopulta matka päätyi rikkauksien äärelle, sen suuruisten ettei Connor uskonut näkevänsä itsellään ennen kuin korkeintaan aikuisena. Ei hän kyllä suuria summia ollut kaivannutkaan, mutta siinä pientä kultakaljuunakasaa tuijottaessa sitä silti hieman toivoi. Nyt oli kuitenkin pääasia että se kirja saataisiin lähempiin tutkimuksiin, oli rahat sitten kenen tahansa.

Viistokujalla Giana heittäytyi taas ryntäilemään.
”Juu, kiire on muttei tarvitse repiä,” Connor totesi ärtyneenä, mutta silti hyväntahtoisesti, kiskaisten hihansa taas irti heidän juostessaan kohti Iskunkiertokujaa. Häntä ei huvittanut riidellä tai mitään uuden tuttavan kanssa, varsinkin kun tavoiteltu kirja olisi käytännössä tuon, jos se saataisiin ostettua.
Puodin sisällä hän joutui toteamaan ettei kirja lojunut enää ainakaan sillä pöydällä jolta hän oli sen löytänyt, eikä sitä näkynyt kassatiskilläkään.
”Mitä te nyt vielä haluatte?” Borgin ärähti nähdessään tutun kaksikon.
”Sen kirjan, mihin sinä sen piilotit?” Connor vastasi syyttävästi, osoittaen pöytää jossa kirja oli ollut.
”En edelleenkään vuokraa, piilottele tai harrasta hyväntekeväisyyttä. Minä myin sen, sille vanhalle rouvalle joka oli täällä,” Borgin totesi koleasti.
”Se teki sen tahallaan!” Connor tuhahti ja risti käsivartensa rinnalleen.
”Tiedättekö te pennut edes mitä sillä kirjalla voi tehdä?” Borgin tiedusteli ivalliseen sävyyn.
Connor ei ollut kuuvelinaan vaan kääntyi takaisin ovelle ja siitä ulos.
”Tule, olin näkevinäni sen menevän tuohon kauempana olevaan liemipuotiin, kun tulimme takaisin,” poika huudahti mennessään ja harppoi jo kohti sitä. Ei se akka sitä heille myisi, ainakaan samaan hintaan millä osti, se oli varma. Tällä kujalla tuskin liikkui muuta kuin ahnetta ja kieroa porukkaa. Mutta kyllä sitä jotain keksisi.
Borgin ei viitsinyt edes yrittää valaista lapsia kirjan saloista, vaikka noin nuorten käsissä se olisi erityisen vaarallinen. Osaavissa käsissä sillä voisi manata uhrinsa imeytymään kirjan sisään, osaksi sen kuvia, kärsimään mitä ikinä siinä tapahtuikaan tai vaihtoehtoisesti tuoda kuvien tapahtumat ulos kirjasta toistamaan itseään valitun uhrin kanssa. Se kuitenkin vaati että osaisi lukea sekä riimut että latinankieliset osat virheettömästi, keskittyä täydellisesti ja omaisi rutkasti kehittynyttä taikavoimaa – ja mitään noista tuon ikäisillä tuskin oli puolellaan. Todennäköisesti kersat onnistuisivat hankkimaan itsensä kirjaan tai jopa hengiltä sen kanssa, mutta tuskin näiden vanhemmat kovin tärkeitä ja välittäviä olivat jos antoivat kakaroidensa juoksennella tuon näköisinä ympäriinsä.

Connor kurkisti varovasti liemipuodin ikkunasta. Puoti vaikutti keskikokoiselta ja omaavan sillä hetkellä vain pari asiakasta. Hän livahti sisään samalla ovenavauksella kun viimeisin asiakas tuli ulos, jottei oven hälytinkello vetäisi huomiota. Sisätiloissa hänen vatsansa oli kääntyä ympäri sillä puodissa lemusi kuoleman oksennukselta. Siellä tuskin myytiin mitään mitä tarvittaisiin missään laillisessa ja tervehenkisessä liemessä. Hengitystään pidätellen hän kyykistyi yhden hyllykön taakse ja tarkkaili kassatiskiä jonka luona heidän kohteensa juuri keskusteli kauppaehdoista.

Giana oli huomaamattaan aina tarrautunut Connorin hihaan, kun poika lopulta mainitsi, että tuli muutenkin perässä, tyttö punastui. "Anteeksi, olin vain niin innoissani", hän selitti nolona.
Liikkeessä kuitenkin huomattiin että kirja olisi poissa.
Kun Borgin kertoi kuka kirjan ostin, Giana lähti heti Connorin perässä eikä jäänyt kuuntelemaan ukon höpinöitä.
"Mihin?" Giana varmisti oliko kuullut oikein. Connor meni liemipuotiin ja pian livahti Giana erään vanhan miehen perässä puotiin. Ja sujahti Connorin luo varovasti. "Onko suunnitelmaa?" Giana kysyi pojalta, joka oli hetken jo ollut puodissa. Tyttö puristi sormensa nenään, sillä liikkeen haju oli kammottava.

Nainen jolla oli heidän himoitsemansa kirja, laski korinsa lattialle, siellä oli myös muita kirjoja ja heidän himoitsemansa kirja oli kasan alimmaisena. "Yritetäänkö siipirdium lentiusa-loitsua?" tyttö kysyi, hän oli isänsä sauvalla joskus laiskuttaan siirtänyt pikkutavaroita ja oli melko varma, että se onnistuisi omalla vielä paremmin.
Kaupassa olevat asiakkaat ja myyjä tutkivat yhdessä erästä liemiseosta tarkkaan ja mummo vielä jalallaan potkaisi koria kauemmas itsestään, lapsia kohti.
"Kuule, lasketaan kaljuunat valmiiksi, kun saadaan sopiva tilaisuus, ne pitää nopeasti sujauttaa sen koriin", Giana kuiskasi ja alkoi laskea sirppejään.

”Kun tulee tilaisuus, vaihdetaan se kirja sinun kaljuunoihisi,” Connor puhui hiljaa Gianan kysyessaä suunnitelmaa. Sen pidemälle hän ei ollut ehtinyt ennen tämän saapumista, totutellessaan puodin lemuun. Asiakkaat varmaan osasivat jonkun kätevän loitsun sen välttämiseksi.
”Ei,” poika totesi leijutusloitsua ehdotettaessa, ”se olisi liian silmiinpistävää.”
”Mikset laittanut niitä jo valmiiksi erilleen muista rahoistasi?” Connor kysyi, odootamatta vastausta, kun Giana alkoi laskea kolikoitaan. Toivottavasti tuo oli nopea laskemaan rahoja.
Tarkistettuaan että Gianan edellä sisään astunut mies ja kaikki muutkin olivat keskittyneet omiin juttuihinsa, hän osoitti koria sauvallaan ja kuiskasi kutsuloitsun korille. Lähettyvillä oli enemmän kuin heidän himoitsemansa kori joten heidän luokseen viiletti sen lisäksi kolme muutakin jotka olivat täynnä epämäärisiä lemuavia aineksia. Ne olivat onneksi myös olleet lattialla niin etteivät ne herättäneet huomiota ellei joku olisi sattunut juuri katsomaan nimenomaan jotakin niistä.
Connor sivutti ylimääräiset tarjokkaat ja nappasi pikavauhtia korin päällimmäiset kirjat käsiinsä ja asetti ne lattialle, tarttui oikeaan kirjaan, asetti sen lattialle ja siirsi muut takaisin kotiin samassa järjestyksessä jossa oli ne siitä nostanut. Kasa oli huomattavasti matalampi ilman suurinta kirjaa, mutta ehkä noita ei huomaisi sitä ennen kuin olisi kotona ja he jo kaukana poissa.
”Joko on valmista?” Connor hoputti kaljuunojen suhteen sillä huomasi noidan jo maksavan myyjälle jostain litkusta, ja tämä voisi millä hetkellä tahansa katsoa alas ja huomata korinsa kadonneen. Hän otti tavoitetun kirjan kainaloonsa ja oli valmiina lähettämään korin takaisin karkotusloitsulla.

Giana yritti laskea kaljuunoitaan, vaikka lemu sekoitti hänen ajatuksensa, hän nyökkäili Connorille, kun tämä pohti suunnitelmia. Kun tuo kysyi, miksei hän ollut laittanut rahojaan erikseen, ei hän edes vaivautunut vastaamaan, hänellähän oli vain kaksi taskua käytössä, sillä hupparin tasku oli revitty.
Kun Connor palautti koreja, oli Giana melkein valmis, mutta pojan hoputtaminen sai hänet kiukkuiseksi ja hän tahallaan viivytteli hetken.
Lopulta laski kolikot koriin ja nyökkäsi pojalle.

Hän lähti hiipimään hissunkissun kohti kaupan ovea, huomattuaan pienestä ikkunasta, että uusi asiakas oli tulossa liikkeeseen ja pujahti samaan aikaan ovesta ulos, asiakas vain murahti hänelle kiukkuisesti, kun hän pääsi kujalle hän veti ulkoilmaa keuhkoihinsa ja nautti. Kun hän huomasi pojan vieressään hän lähti kujaa pitkin kävelemään verkkaisin askelin. "Antaisitko kirjani", hän kysyi ilkikurisesti ja ojensi kätensä. Olihan se kuitenkin ostettu hänen rahoillaan. "Hei tuolla se on", hän suhisi, nähdessään noidan tulevan heidän suuntaansa, jonka korista kirja oli otettu ja nappasi kirjan Connorin kainalosta paitansa alle, noita oli ajatuksissaan ja käveli heidän ohitse ja alkoi puhumaan: "No siinähän sinä olet, saitko tarvitsemasi. Kuule BB:ssä tapahtui tänään. Kun siellä kaksi kakaraa olivat aikeissa ostaa sitä pimeyden voimien kirjaa. No eihän niillä rahaa ollut." Giana oli siirtänyt katseensa noitaan, joka puhui toisella yhtä pahan näköiselle noidalle ja loittoni tämän kanssa katua pitkin kauemmas.
"Se oli lähellä", Giana huokaisi ja kysyi Connorilta: "Mihin sitten?"

Kaljuunat kilisivät koriin, ja oli vähällä ettei kaikki putoaisi sinne kun Connor lähetti sen välittömästi takaisin, suurinpiirtein siihen missä se oli ollutkin. Hän ei tuhlannut aikaa vaan hipsi Gianan perässä ulos uuden asiakkaan ohitse, tosin oli sen verran jäljessä että oven kello kilahti uudemman kerran kun hän livahti siitä. Ulkoilma tuntui liemipuodin katkun jälkeen yhtä raikkaalta kuin maalaisilma.
Vastahakoisesti poika ojensi kirjan Gianalle, eikä väittänyt vastaankaan. Vaikka hieman häntä ärsytti tilanne, sillä hänhän kirjan oli ensimmäisenä nähnyt ja tutkinutkin sitä paljon enemmän. Giana oli vain pöllähtänyt siihen ja päättänyt että haluaa sen. Pah. No, pääasia kai että sitä voitaisiin tutkia yhdessä. Ei hänellä kuitenkaan ikinä olisi varaa noin kalliisiin opuksiin. Isän ammatin ja siinä saavutetun kokeneen aseman puolesta he olivat kyllä hyvin varakkaita, mutta ei hän silti hurjia taskurahoja saanut ja oli kovin huono säästämään.

Noita ei ilmeisesti ollut huomannut kirjan häviämistä, sillä tämä kulki heidän ohitseen kuin heitä ei olisikaan. Silti, tämän alkaessa jauhaa aiheesta toiselle hämärälle tyypille, Connor katsoi parhaaksi vaihtaa maisemaa. Hän vilkaisi rannekelloaan joka näytti jo puoli kolmea. Isä ja äiti olivat varmasti jo tekemässä omia ostoksiaan, mutta jospa tässä olisi vielä aikaa edes yksi jännittävä puoti tarkastaa ennen kuin pitäisi hipsiä takaisin Viistokujalle kuin ei muualla olisi ollutkaan...
”Mennään varmuuden vuoksi toiseen suuntaan,” hän totesi katsoessaan noitakaksikon perään ja lähti itse kävelemään peremmälle kujan saloihin.
Muutaman kymmenen metrin päässä hänen silmänsä osuivat pölyiseen kylttiin jossa puodin nimi oli sen verran peitossa ja hankalasti luettavin kirjaimin ettei hän viitsinyt edes yrittää. Ikkunasta näytti kuitenkin että sekin olisi jonkinlainen lemmikkiliike, mutta se taisi myydä vain munia.

Poika astui sisään ja toivoi että sieltä saisi jotain siistiä kahdeksalla kaljuunalla. Ei hän tosin varmaan onnistuisi pitämään taatusti laitonta lemmikkiä kovin pitkään, mutta vähänkin aikaa olisi jo paljon!
”Täältä ei sitten saa alennuksia ja varkailta katkaistaan käsi,” tiskin takana rentotuva myyjä totesi tervetuliaisiksi, huomatessaan kaksikon ulkomuodot jotka eivät varsinaisesti kirkuneet rahakkuutta. Mies kuulosti niin neutraalilta ettei Connor tiennyt ottaisiko sen tosissaan vai ei. Velho vaikutti muutenkin Borginin vastakohdalta, siisti ulkomuoto ja suhteellisen ystävälliset kasvot. Siitä hänelle tuli mieleen että ehkei heidän olisikaan tarvinnut repiä vaatteitaan ja sotkea itseään ollakseen uskottavia, mutta tehty mikä tehty.
”Selvä,” Connor totesi ohimennen, yhä toiveikkaana ettei kumpaakaan äsken mainituista tarvitsisi edes harkita, ja lähti kiertämään keskisuurta valikoimaa kaikenkokoisia ja näköisiä taikaolentojen munia. Hän joutui kuitenkin pettymään sillä puodin valikoima – ei tosin kovin yllättävästi – sisälsi niin vaikeasti saatavia munia että niille oli laitettu hinta pilviin. Osan lajeista hän ei ollut koskaan edes kuullut.
”Eikö nämä kuoriudu kun ne pidetään noin lämpiminä?” Connor kysyi koskettaessaan yhtä.
”Eivät ne ehdi, otan tänne vain korkeassa kysynnässä olevia,” mies vastasi siirtyessään vaihtamaan näyteikkunan sisältöä.
”Äläkä koske niihin ellei sinulla ole varaa korvata niitä!” tämä vielä tiuskaisi kaksikkoon mulkaisten, kun Connor oli laskenut taikasauvansa pöydän reunalle ja aikeissa nostaa kyseisen jättiläismunan kokeillakseen miten painava se oli.

Giana huomasi Connorin tympääntyneen ilmeen, muttei välittänyt siitä tuon taivaallista, hänen rahoillaan oli kirja ostettu, joten se oli hänen. Kun noita, jolta he olivat kirjan napanneet, käveli heitä huomaamatta ohi, ehdotti Connor päinvastaista suuntaa. "En pane vastaan", hän sanoi hymyillen.
Muutaman metrin päässä oli ulkoapäin nuhjuinen puoti ja hän seurasi Connoria liikkeeseen. Liikkeessä oli suuria munia ja myyjä oli siistin näköinen. Tuon kertoessa, että varkailta katkaistaan käsi, muuttui tytön ilme hieman huvittuneeksi, Giana huomasi, kuinka Connor laski sauvansa pöydälle, kokeillakseen erästä munaa, samalla kun myyjä kielsi koskemasta "tuotteisiin", huomasi Giana, että myyjän käsi nappasi Connorin sauvan. "Karkotaseet", Giana sanoi ja heilautti sauvaansa ja nappasi ketterästi Connorin lentävän sauvan. "Sanoit juuri, että varkailta katkaistaan käsi, joten voisin ilkeyttäni katkaista sen, kun varastit ystävältäni", Giana sihisi myyjältä ja ojensi sauvan Connorille: "Älä ikinä jätä sauvaasi vartioimatta, tälläisessä paikassa." Gianan ääni oli hivenen tympääntynyt, kun hän käveli liikkeestä ulos.
Giana siirtyi vastapäisen puodin ikkunaa tuijottamaan. Ikkunassa luki: "Maailman pahimmat kiroukset." Giana jätti suosiolla menemästä liikkeeseen, hän ei tahtonut enää enempää uhmata isä, oikeastaan häntä jo kadutti hieman kirousten kirjan osto, mutta samalla häntä kiehtoi kirja suuresti. Hän kääntyi lopulta Connoria kohti sanomatta sanaakaan.

”Kiitos...” Connor sanoi saadessaan sauvansa takaisin. Hänen sävynsä oli asteen epävarma sillä hänestä tuntui ettei Giana ollut tehnyt äsken kovinkaan suurta palvelusta ja se vauhditti hänen askeliaan ulos kaupasta. Enimmäkseen hän kuitenkin ajatteli miten ajattelematonta tosiaan oli ollut laskea suva kädestään vaikkeise ollutkaan aivan myyjän käden ulottubilla. Sitä ei kuitenkaan tullut vahdittua liiemmin kun ajatukset liikkuivat aivan jossain muualla viattomissa asioissa.
Hän puristi taikasauvaan kädesään nyt rystyset valkoisina eikä paraskaan aseistariisuntaloitsu sitä noin vain häneltä riistäisi, ja otti muutaman askeleen kohti Viistokujan puoleista päätyä kun Giana jäi vielä tuijottamaan vastapäisen puodin kylttiä ja hänenkin katseensa siirti siihen.
Se ei ollut lainkaan kutsuva, ja toisaalta taas oli. Hän ei ehtinyt päättää oliko jo saavutettu kirja tarpeeksi seikkailusaalista vai ei, kun huomioi toverinsa oudosti jähmettyneen oloiseksi.
”Oletko kunnossa?” poika kysyi ja näki samantien silmäkulmastaan tutut kasvot.

”Hän ei voi vastata, tai ainakin saat odottaa sitä aika kauan. Oman etusi tähden toivon että olet häntä fiksumpi,” sanoi otusten munia myyvän kaupan mies kylmän rahallisesti astellessaan ulos puodistaan, oma taikasauvansa osoittaen poikaa. Kaksikon poistuessa hän oli pakottanut oven jäämään auki ja heittänyt sanattomasti tytön perään estoloitsun, estäen tätä lähes täysin liikkumasta, jopa puhuminen hidastui moninkertaisesti.
Connor otti askeleen sivuun uhkaavalta tulilinjalta miehen kääntäessä katseensa Gianaan ja napatessa tytöltä tämän taikasauvan parempaan talteen.
”Sinun nimittäin täytyy olla täysin aivoton tai itsetuhoinen kun alat tällä kujalla uhoamaan velholle joka on taidoiltaan itseäsi tuhannesti kehittyneempi...” mies puhui hetki hetkeltä myrkullisempään sävyyn, ”ja vielä kehtaat kävellä pois kuin omistaisi paikan. Todellisuudessa olet vain suuriluuloinen säälittävä rääpäle.” Miehen tummien silmien katse muuttui läpitunkevan pistäväksi kun hän siirsi sauvansa osoittamaan Gianaa eikä hänen olemuksessaan ollut hiventäkään minkäänlaista sääliä.

Connor puristi taikasauvaansa jos mahdollista entistäkin kovemmin, ja seisoi koko kehonsa täysin jännittyneenä ja liikkumatta. Jotain tällaista hän olikin uumoillut hetki sitten, ja jos mies ei olisi sanonut mitä sanoi, hän olisi saattanut laukoa ensimmäisen mieleentulevan hyökkäävän kirouksen, josta tuskin olisi ollut turhan paljon hyötyä.
Tilanne siis pakotti hänet ankarasti pohtimaan mikä olisi tehokkain loitsu tai kirous jolla pääsisi tästä hetkestä irti. Vaikka mies vaikutti olevan varuillaan, tuntui tyyppi silti vakuuttuneelta siitä ettei hän osaisi mitään tarpeeksi tehokasta kehdatakseen hyökätä. Connor oli kujalle tullessa uskonut pystyvänsä ties mihin, mutta näin tarpeen tullen olo tuntuikin ikävän avuttomalta. Tainnutus tuli ensimmäisenä mieleen, mitä hän ei ollut koskaan edes kokeillut, mutta hetkeen hän ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin sitä. Hän tiesi kyllä mitä se vaati ja millainen ranneliike ja muuta, mutta ei vain ollut kokeillut. Ikvää kyllä se oli takuulla aivan liian voimakas ja syvälisesti vaikuttava onnistuakseen tämän ikäiseltä varsinkin näin aloittelijana.
”Kerjäät siis oikein perusteellista oppituntia pimeyden voimista,” mies jatkoi Gianalle puhumista tallettaessaan tytön taikasauvan kaapunsa sisätaskuun.
”Kuinka paljon uskot kidutuskirouksen sattuvan, jos et voisi edes huutaa?” velho kysyi, sillä estoloitsun vaikutuksen ptiäisi olla hiipumassa ja tytön ehkä pystyä jopa puhumaan ainakin melkein normaalia vauhtia. Hän ei kuitenkaan odottanut vastausta vaan oli samantien lausumassa kangistusloitsua estääkseen tyttöä täysin liikkumasta ja puhumasta ja raahatakseen tämän muualle, kun yhtäkkiä hänen silmissään musteni ja päässä heitti kuin olisi noussut liian nopeasti ylös.

Connor oli nostanut taikasauvaansa hieman ylemmäs ja lausunut puoliääneen velhon puheen alle tainnutusloitsun joka ei selvästikään tehonnut läheskään toivotulla tasolla, mutta ehkä tarpeeksi ostaakseen heille muutaman hetken aikaa. Sen petään hän osoitti Gianaa ja heitti tähän lopetusloitsun siltä varalta että estoloitsu yhä hidastaisi tämän liikkeitä. Hän tosin ei muistanut varmaksi tehosiko se tuontyylisiin loitsuihin vai olisiko pitänyt herppaannuttaa. Mies huojui vielä hieman silmät sumeana, mutta tavoitteli samalla vapaalla kädellään Gianan suuntaan ja yritti tähdätä taikasauvallaan poikaa. Connor oli sillä hetkellä nopeampi ja tempaisi tytön kauemmas lähtiessään itse juoksemaan.
”Ala tulla!” hän huusi ja toivoi hartaasti toverillaan olevan edes sen verran ruuveja päässä ettei jäisi tavoittelemaan taikasauvaansa takaisin. Itse hän juoksi eteenpäin siksakkia vaikka se hidastikin matkaa hieman, mutta ainakin häneen olisi vaikeampi osua. Kujalla kun ei ollut liikaa esteitä joiden taakse suojautua.

Pakoa hidasti sekin että hän joutui vähän väliä katsomaan taakseen, jos Giana ei ollut saanut käsiinsä minkäänlaista asetta tai kilveksi kelpaavaa. Kääntäessään katseensa kolmannen kerran takaisin, Viistokujan valo alkoi jo näkyä parinsadan metrin päässä ja hän alkoi ensimmäistä kertaa saapumisen jälkeen tiedostaa miten hämärää Iskunkiertokujalla olikaan. Se ei ollut aiemmin tuntunut kuin hieman häiritsevältä. Nyt voisi yhtä hyvin olla säkkipimeää, joten silä hetkellä kaikki hänen ajatuksensa oli keskittynyt valon saavuttamiseen.
Ennen kuin poika ehti edes tajuta, hän huudahti kivusta sillä jokin tai joku oli ilmestynyt kulman takaa hänen eteensä, iskenyt häntä suoraan vatsaan niin että hänesä tuntui kuin sisuskalut olisivat musentuneet, ja lennättänyt hänet monta mteriä taaksepäin, ja hän iskeytyi maahan selälleen, kolauttaen päänsä kammottavan kuuloisesti kivikatuun. Taikasauvastaan hän ei kuitenkaan päästänyt irti, se tuntui melkein kuin liimautuneen häne nyrkkiinsä, vaikka maailma hetkeksi katosikin ympäriltä.
”Yhä varkaissa, vai?” vanha, ruma noita kysyi ivalliseen sävyyn. ”Toiset ne eivät sitten tiedä milloin lopettaa.”
Connorin päätä ja vatsaa särki ja hän voi pahoin, mutta katse alkoi terävöityä sen verran että hän tunnisti puhujan noidaksi Borgin ja Burgesista, kun hän nosti vaivalloisesti päätään katsoakseen mikä häneen osui. Samanlainen satutus-loitsu oli parhaillaan lentämässä kohti Gianaa. Hän kuuli takaa kuuluvien raskaiden juoksuaskelten hidastuvan kävelyksi mikä sai hänet kompuroimaan nopeasti ylös heikotuksesta huolimatta, maailmakin näytti vielä sumealta.
”Ostaminen on sitä kun myyjä vapaaehtoisesti luopuu tavarasta erikseen sovittuun hintaan,” noita sihisi kiukkuisena. Hän oli kotiin päästyään huomannut kirjan tilalla olevan sata kaljuunaa, ja iliintynyt heti takaisin kysymään Borginilta mistä oli kyse.
”Varastaminen taas on ilman lupaa ottamista, jätti rikospaikalle sitten mitä tahansa,” tämä jatkoi, antaen Connorin rauhassa kävellä kujan toiselle laidalle, sillä hänen ohitseen ei pääsisi elävänä eikä poika äskeisen tärähdyksen jäålkeen vaikuttanut täysissä ruumiin voimissaan olevalta.
”Amtamanne kaljuunat pidän oikein mielelläni, vein ne jo parempaan talteen, mutta kirja kuuluu yhä minulle ja jos luovutatte sen suosiolla, saatatte kärsiä vähemmän,” noita ilmoitti pistävä katseensa siirtyen Gianasta Connoriin joka otti vapaalla kädellään tukea seinästä ja katseli mahdollisimman huomaamattomasti ympärilleen. Kaikkialle paitsi Gianaan, hän ei halunnut nähdä millaisessa kunnossa tämä mahtoi olla.
Ainoa mahdollisuus tilanteesta pääsyyn oli sivukuja aivan hänen takanaan, tosin se ei vaikuttanut läpi kuljettavalta, ja oli riski ettei siellä ollut muutakaan hyödyllistä, mutta kun pääkujalla ei päässyt suuntaan eikä toiseen.
Noita oli huomioinut Gianan takin alla kohouman ja osoitti nyt tyttöä sauvallaan, lausui kutsuloitsun ja kirja hetken tempoilun jälkeen luiskahti takin alta ja lennähti omistajansa syliin. Noidn sauva osoitti yhä Gianaa, ilmeensä muuttuen harkitsevaksi.
”Oikeastaan voisi olla kaikille hauskempaa jos antaisin teidän vain sählätä itsenne hengiltä tämän kirjan sisällön kanssa...” nainen virnisti ilkeästi.

”Ei käy, minä ainakin aion ensin kurittaa tuota lettipäistä räkänokkaa,” tilannetta hetken sivusta seurannut mies pisti väliin, nyt entistäkin tyytyväisempänä, ihan kuin olisi juuri saanut oikeuden kiduttaa.
”Sinä viet taikasauvoja heikommiltasi, jopa pikkutytöltä, ja yrität silti esittää kovaa. Se vasta säälittävää on,” Connor päästi suustaan, välittömän ivallisesti naurahtaen ja mieheen katsoen. Alitajuisesti hän oli valmiina yrittämään kilpiloitsua ja väistymään, muutoin hän oli epätoivon ja ärtymyksen sekaisessa mielentilassa. Visio vaikutti jälleen normaalilta ja pahoinvointikin oli poissa, mutta vataslihaksia ja päätä särki yhä melkoisesti ja hänestä tuntui että hänen päästään saattoi vuotaa verta.
Vanhempi velho käänsi katseensa poikaan korostetun hitaasti.
”Kyllä sinunkin vuorosi tulee. Voit vaikka ensin katsella.”