Unexpected surprise

Leticia hymyili Rabastanin hymyillessä ja pohtiessa hevoskotkan kasvattajaa ammatinvaihdoksena. Hän itse ei haluaisi lähteä lapselle kuitenkaan valehtelemaan isän ammatista ja tuskin Rabastankaan. Enemmänkin voisi vaieta tietyistä asioista ja ehkä jotenkin.. yrittää saada isän ammatti kuulostamaan vähän nätimmältä eikä niinkään pelkältä kiduttamiselta ja tappamiselta. Vaikka vaikeaahan se tietysti tulisi olemaan, mutta parempi niin kuin lähteä keksimään lasta varten jotain uutta ammattia isälle. Se huijaus paljastuisi ennnenpitkään kuitenkin.
"No.. onneksi vauva ei ymmärrä ammateista mitään vielä vuosiin," hän sanoi sysäten siten tämän ongelman sivuun ja parin vuoden päähän.

"Niin, ehkä," Leticia vastasi kurkottaen lasia itselleen ja täytettyään sen, palasi takaisin pöytään. Hän joi lasistaan ja yllättyi hieman Rabastanin kysymystä, koska oli kokonaan unohtanut maininneensa Remyn ja sen että oli kertonut tuolle vauvasta.
"En.." hän vastasi hymähtäen, "en vielä. En oikein tiennyt miten tai mitä kertoa.. Ja Remylle oli helpompi kertoa koska sille voin kertoa.. kaiken.." Hän katsoi Rabastania ja huokaisi hieman.
"Mun oli pakko kertoa jollekin kun sain tietää vauvasta," hän sanoi, "ja Remy on mun pitkäaikasin kaveri ja tiesin että siihen voin luottaa.." Oli ehkä hieman surullista ettei hän voinut kertoa edes siskolleen vauvasta ensisijaisesti, mutta nyt kun tilanne oli tämä niin se kaikki olisi niin kamalan vaikeaa. Hän pakottaisi Remyn mukaansa tukemaan itseään kun se aika tulisi.. Hän kun ei voinut raahata Rabastania käsikynkässään tukemaan itseään.

Olihan se hyvä, että Leticialla oli ystävä jolle saattoi puhua ihan mistä vain. Ei tuollaista asiaa ollut varmaan mukava salailla ja pitää vain itselleen. Kyllä siinä taisi kaivata apua ja mielipidettä edes joltakin.
" Onneksi Remy näytti olleen avuksi", Rabastan sanoi hyvin kiittolisena, ettei tämä Lettyn kaveri ollut neuvonut hankkiutumaan lapsesta eroon vain mahdollisimman pian. Olisi voinut olla hänellä ja neiti aurorilla sen jälkeen tapaaminen.
" Kerroitko sä sille myös.. lapsen isästä?", hän kysyi samalla kun seurasi miten Leticia istui taas alas. Jos Leticia luotti ystäväänsä niin tuskin hänellä mitään vaaraa oli.. oikeastaan hän olisi sitten kai ainakin yhdeltä aurorilta turvassa! Eihän kukaan nyt menisi tappamaan tai vangitsemaan kaverinsa tulevan lapsen isää.

Rabastan kurkotti Letician hedelmäkorin lähemmäs itseään ja yritti kaikkien persikoiden sekä banaanien seasta löytää jotakin ihan kunnollista hedelmää.
" Harmi sinänsä, että mä en voi koskaan kertoa äidilleni tästä..", Rabastan sanoi ja löysi viimein yhden melko nahistuneen päärynän kaikkien alta. Letty oli varmaan jo tosiaan odottanut ettei häntä näkyisi enää.
" Se niin kovasti on jaksanut niistä lapsenlapsista Rodolphukselle aina vihjailla joskus, mutta aika kuuroille korville ne jutut on mennyt", hän kertoi ennen kuin puraisi palan päärynästä, mutta joutui samantien nousemaan ylös ja juoksemaan roskikselle sylkeäkseen sen juuri haukkaamansa palan pois. Päärynä kun ei maistunut yhtään siltä miltä päärynän olisi kuulunut maistua!

Leticia nyökkäsi Rabastanille tuon sanoessa Remyn olleen avuksi ja sitä se nainen oli taas kerran ollut. Jos Remyä ei olisi ollut, ei Leticia olisi tiennyt kenen puoleen olisi kääntynyt tai mitä olisi tehnyt. Hän olisi luultavasti mennyt tekemään jotain harkitsematonta, mitä katuisi sillä hetkellä niin tavattoman paljon.
Rabastanin kysymys sai Letician liikahtamaan hieman tuolillaan ja kääntelemään vesilasia pöydällä. Hän oli kuin olikin kertonut Remyllä ja siitä olikin syntynyt kunnon tivaaminen. Pitkän keskustelun päätteeksi Remy oli kuitenkin sanonut luottavansa jos hän luotti.. Ja koska hän ei ollut silloin tiennyt luottaako vaiko eikö, oli asiat jääneet hieman auki.
"Joo.." Leticia vastasi, "mutta ei se sua ilmianna.. Mutta toisaalta jos tapaatte kadulla tai jossain niin tuskin se sua päästää menemäänkään." Niinhän he oikeastaan olivat sopineetkin. Hän oli sanonut Remylle ettei vaatinut tuolta mitään erityiskäyttäytymistä jos Rabastan nyt sattuisi tielle, koska eihän hän voinut vaatia sellaista! Remyn elämä siinä olisi vaakalaudalla jos tuo alkaisi välttelemään omia aurorin velvollisuuksiaan.
"Joten pysyt edelleen erossa siitä vaikka te nyt tavallaan tiedätte toisistanne," Leticia sanoi Rabastanille. Hän ei halunnut rabastania Azkabaniin ja sitähän se tarkoitti! Jos Remy saisi Rabastanin kiinni, hän olisi se joka homman hoitaisi loppuun. Ja hän oli kerran aikaisemmin lähettänyt miehen Azkabaniin eikä todellakaan ollut tekemässä sitä toistakertaa.

Rabastanin puhuessa äidistään ja siitä kuinka tuo patisti Rodolphusta hankkimaan lapsia, Leticia oli purskauttaa vedet suustaan. Hän sydämestään toivoi etteivät Bellatrix ja Rodolphus Lestrange tulisi koskaan saamaan lapsia! Se olisi aivan hirveää. Sitä hän ei kuitenkaan menisi sanomaan vaikka epäili että Rabastan saattaisi ajatella jotain samansuuntaista. Tuokaan ei tainnut liiemmin pitää veljensä vaimosta.
"Eihän sitä tiedä," Leticia sanoi vaikka epäili itsekin ja katsahti kuinka Rabastan sylki päärynän suustaan, "ei sitä tiedä mihin tämä maailma on menossa.. Ehkä sä vielä joskus voit esitellä lapses äitilles." Hän ei itse kyllä haluaisi ikinä tavata Grisel Lestrangea varsinkaan tavattuaan Rabastanin isän ja mieluiten piti lapsensakin kaukana siitä perheestä.
Mutta olihan tälläinen nyt vaikea asia salattavaksi varsinkin kun sitä halusi varmasti kumpikin olla kertomassa lapsesta. Rabastan vaan.. ei voinut kertoa siitä sitäkään vähää mitä hän saattoi. Yhdelle ihmiselle Rabastan kyllä.. periaatteessa voisi kertoa. Vaikka Leticia oli sanonut ettei halunnut nähdä sitä ihmistä enää talossaan ja se mies oli luvannut pysyä poissa.
"Mutta voithan sä.. Rodolphukselle kertoa?"

Rabastan nyökkäsi merkiksi, että ymmärsi kyllä mitä Letty hänelle kertoi. Eihän sitä voinut tietenkään vaatia, ettei Remy olisi voinut työtänsä tehdä kuten ennenkin. Hänen pitäisi vain pysyä kaukana siitä naisesta ja jos sitä satuttaisiin joskus kohtaamaan niin, ehkä silloin ei ruvettaisi kaksintaistelemaan, ei vaikka hän miten oli pakenemista vastaan. Ei hänkään enää halunnut istua siellä oikeudessa ja tavata Letty niin huonoissa merkeissä. Yksi kerta oli riittänyt.
" Mä lupaan olla nätisti. Jos se ei mua ole tähänkään mennessä löytänyt.. ei se tuu muhun missään törmäämään. Onneksi se mun veljeni pitää sen varmasti niin kiireisenä, että mä saan olla rauhassa", Rabastan sanoi eikä oikein ymmärtänyt sitä miksi jotkut kuolonsyöjät viitsivät ärsyttää aurororeita niin paljon, että saivat noista elinikäisen vaivan. Ei häntä ketään aurori vihannut niin paljon, että jahtaisi kunnes hän olisi päässyt hengestään.

Ajatuskin hänen veljensä ja Bellan mahdollisesta lapsesta oli puistuttava. Rodolphuksen geenit ehkä olisivat aika hyvin tasapainottamassa, mutta ei kenestäkään voisi kovin normaali tulla jos Bellatrix olisi äiti. Ehkä siis oli ihan hyvä, ettei niillä kahdella ollut aikaa perustella perhettä.
" Hyvä että ne koskaan on edes kotona samaan aikaan.. saati sitten nuku samassa huoneessa. Ei siis ole pelkoa, että ne olisi täyttämässä tätä maailmaa pikku Bellatrixeillä", Rabastan naurahti siitä roskiksen yltä ja kurkotti kaapista itselleen vesilasin saadakseen huuhdottua sen kamalan maun suustaan. Valuttaessaan toista lasillista vilkaisi hän hieman Letician suuntaan naisen antaessa hänelle luvan kertoa tulevasta vauvasta veljeellen. Eihän siinä voinut kuin hymyillä. Olisihan se hienoa itsekkin päästä tästä kertoman jollekkin eikä vain miettiä sitä itsekseen.
" Voinko?", hän varmisteli vielä nojautuessaan vasten keittiön tasoa ja hörppäsi hieman vettä lasistaan.
" Se tosin tuskin asiasta puhuu mitään kenellekkään", hän myönsi ja varmasti Lettykin luottaisi Rodolphukseen. Olihan se ollut juurikin hänen veljensä joka oli isänkin hoidellut a varmistanut, että heidän salaisuutensa pysyisi salassa.
" Rodolphus tulee varmasti olemaan ilonen meidän puolesta..", hän pohti katse ikkunassa. Pitäisi jotenkin sitten kuin se pentu maailmaan tulisi viedä vaikka jokin kuva näytiksi. Riskinsähän siinäkin olisi, mutta kuvan sai aina hävitettyä sen nähtyään.

Rabastanin varmistellessa voisikot uo tosiaan kertoa Rodolphukselle, Leticia hymyili ja nyökkäsi. Eiköhän hän ollut tavallaan sen verran velkaa sille miehelle kun tuo oli ilmestynyt kuin salama kirkkaalta taivaalta pelastamaan heidät Rabastanin isältä. Ja hän oli siitä huolimatta ollut niin tyly tuolle. Hän ei ehkä itse haluaisi tavata enää yhtään Lestrangea enempää, mutta kaipa vauvallakin sitten joskus olisi oikeus tavata setänsä.
Rabastanin vakuutellessa veljeään, Leticia hymähti hieman ja nyökkäsi uudestaan. Jos hän jotain oli Lestrangeista oppinut niin sen että tuossa suvussa veljekset taisivat pitää toistensa puolia jopa.. jopa isää vastaan. Joten kun Rabastan sanoi ettei Rodolphus kertoisi kenellekään, hänen oli helppo uskoa se.
Oli outoa ajatella.. Että nyt kun hän sai lapsen, hän olisi tavallaan osa Lestrangen sukua. Vaikkeivät he naimisissa olisikaan, mutta lapsi liittäisi hänet melkein väkisin siihen sukuun. Se oli äärimmäisen outo ajatus, ottaen huomioon hänen taustansa ja kaikki mitä hän oli koskaan kuullut tai ajatellut Lestrangeista. Mutta ehkä hänen olisi turha ajatella tätä. Lestranget eivät varmaan Rabastania ja Rodolphusta lukuunottamatta tulisi koskaan tietämään hänestä tai vauvasta, joten he pysyisivät ikuisesti Mayereinä. Tai niin hän ainakin kuvitteli, vaikka väärässähän hän tietysti oli.

Leticia siirsi katseensa kunnolla Rabastaniin tuon pohtiessa nyt puolestaan sitä kuinka iloinen Rodolphus olisi heidän puolestaan. Sekin ajatus kuulosti samaan aikaan oudolta ja samaan aikaan jotenkin häiritsevän luontevalta.
"Ehkä Rodolphus voi joskus.. tulla katsomaan sitä vauvaa," hän sanoi hieman ehkä epäröintiä äänessään. Hän ei kieltänyt sitä. Häntä pelotti Rodolphuksenkin läsnäolo vaikkei tuo ollut koskaan tehnyt hänelle mitään pahaa, mutta saattoiko häntä syyttää siitä? Hänellä ei ollut juuri hyviä kokemuksia muiden kuolonsyöjien tapaamisesta. Itseasiassa hämmentävintä kaikesta oli ehkä se että Rabastan ja Rodolphus Lestrange sanottiin yleensä pahimmiksi ja vaarallisimmiksi kuolonsyöjiksi.. Ja nyt hän oli jotenkin kumman kautta luikerrellut noiden paremmalle puolelle.
"Se on kuitenkin.. sen lapsen setä," hän lisäsi hieman hymähtäen.

Rodolphus olisi varmasti ollut kiitollinen pelkästään siitä, että tuolle kerrottiin jotakin näin tärkeää, mutta jos Letty olisi valmis päästämään hänen veljensä vielä uudelleen tähän taloon ja näkemään veljen lapsensa olisi se jo jotakin.
" Mä ajattelin jo, että ehkä mä saan jonkun kuvan näytettyä joskus", hän sanoi, mutta oli selvästi iloinen siitä, että Rodolla voisi olla mahdollisuus nähdä se vauva muutenkin kuin vain kuvasta.
" Ehkä sitä voi miettiä sitten paremmin", Rabastan sanoi. Ei sitä koskaan tietäisi millainen tilanne olisi sitten kun vauva syntyisi. Näiden kuukausien aikana voisi tapahtua vaikka mitä mikä muuttaisi kaiken niin, että Rodolphuksella olisi aikaa ja mahdollisuutta tulla. Rabastan laski tyhjän vesilasin kädestään.