Whos the princess here, mr. Gayboy?

12.8.1992, keskiviikko

James oli heti töihin tultuaan laittanut kahvia tulemaan ja painellut sitten hoitamaan kiireisimmät työt alta pois ennen kuin sallisi itselleen sen, että istuisi hetkeksi alas ja nauttisi kupillisen kahvia. Muutaman kymmenen paperin lukemisen ja lähettämisen jälkeen venytteli James hieman jäseniään ja laski sulkakynän kädestään. Aamu oli ollut siihen asti niin mukavan rauhallinen, että noustessaan ja lähtiessään kohti kahvihuonetta oli mies vielä oikein hyvällä tuulella.

Kahvihuoneessa häntä kuitenkin odotti vain tyhjä kahvipannu. Ihana kahvin tuoksu leijaili edelleen huoneessa, mutta pannussa ei ollut enää kuin palaneet pohjat jotka kuppiin kaadettuaan James ei voinut kuin todeta, ettei niitä vain voinut juoda!
" Tiedätkö sä kuka joi kaiken kahvin eikä vaivautunut laittamaan uutta?", hän kysyi pannu kädessään nuorelta velholta joka huoneessa sillä hetkellä sattui istumaan. Velho pudisteli heti päätään ja tunki vain lisää pullaa suuhunsa aivan kuin ei vain olisi halunnut sanoa hänelle mitään.
Mikään ei voinut olla ärsyttävämpää kuin se, että joku joi kaiken kahvin vaivautumatta keittämään uutta tilalle!
" Odottakoot vaan kun saan selville sen, että kuka on näin idiootti. Pitääkö tänne teipata joku lappu, että sitä kahvia muistetaan jättää muillekkin jos on liian laiska keittämään sitä?", James ärisi samalla kun ryhtyi laittamaan uutta kahvia. Se siitä tämän aamuisesta hyvästä tuulesta.

Toisin kuin James, jonka päivä oli juuri hetki sitten mennyt pilalle, Letician päivä oli sillä hetkellä vain ja ainoastaan aurinkoa. Melkein vuoden pituinen tapaus lohikäärmeenmunien salakuljettajista oli viimein saatu päätökseensä ja hän oli saanut kunnian olla se, joka lähetti Britannian päädyn pääsalakuljettajan Azkabaniin. Sen verran tappiota oltiin koettu ettei todisteet olleet riittäneet kaikkien salakuljetuksessa mukana olleiden Azkabanin reissuihin, mutta ainakin pomo oli nyt tiiviisti telkien takana. Ja siitä jos jostakin saattoi olla ylpeä! Hänen pitäisi vielä tänään käydä vierailemassa auroriosastolla. Hänen piti päästä kertomaan Remylle ja Lucasille että noiden juttu oli viimein päätetty ja hoidettu kunnialla kotiin!

Mutta nyt Leticia kaipasi kahvia, sillä oikeudenkäynti oli venähtänyt ja hänen aamukahvistaan oli jo turhan monta tuntia. Niinpä hän heitti paperikansionsa työhuoneeseensa ennen kuin lähti hyvin ansaitulle tauolleen.
Leticiaa vastaan käveli joku nuorempi mies pulla suussa ja jotenkin hieman varovaisena. Leticia ei kuitenkaan kiinnittänyt mieheen sen suurempaa huomiota, mutta kahvihuoneesta kuuluva paasaus sen sijaan sai hänet hymähtämään.
"James Merrill," Leticia sanoi astuessaan oven suuhun, "aina yhtä hilpeä itsensä." Hän hymyili kuin naantalin aurinko ja asteli sitten suoraan jääkapille huomattuaan että James oli juuri saanut kahvipannun porisemaan.
"Et säikyttelisi meidän työharjoittelijoita," hän sanoi kumarruttuaan etsimään eväitään, "kohta me jäädään tänne kaksistaan ja no.. Oikeastaanhan se olisi ihan viihdyttävää." Hän soi Jamesille ilkikurisen hymyn, jonka pystyi äärimmäisen helposti tulkitsemaan naljailuksi.

Jamesin siinä paasatessa ei hän huomannut edes, että se nuori velho pakeni pulla mukanaan kahvihuoneesta muualle. Niimpä hän siis puhui siinä itsekseen tietämättään ja vasta nimensä kuullessaan kääntyi mies ympäri. Vilkaisi siihen pöydän suuntaan ja vasta sitten naiseen joka paikalle oli saapunut. Ja siinä samassa oli se muutenkin jo huonoksi muuttunut aamu vain entistä huonompi.
" Jos ne noin vähästä säikähtää niin parempi on pysyäkkin muualla. Ei tää ole silloin niiden paikka", James hymähti ja jäi nyt pysyttelemään siihen kahvipannun luokse, vartioidakseen että hän varmasti saisi itse sitä kahvia.
Hän ei voinut olla vilkaisematta uudelleen Leticiaan nähdäkseen oliko tuolla jo kahvikuppi mukana, koska ei olisi ensinmäinen kerta kun Leticia olisi kahvit juonut. Kukaan muu tällä osastolla varmaan juonut sitä niin paljon kuin tuo!
" Joo. Todella viihdyttävää", James sanoi vilkuillen välillä pannun suuntaan. Hän ei tullut Letician kanssa toimeen sitten yhtään ja jos he jäisivät kahdestaan tänne ei mistään tulisi mitään. Vaikka he jo nyt olivat paljon kahdestaan ja pakostakin joutui tekemään töitä toisen kanssa.
Kaadettuaan kahvia itselleen kuppiin kävi hän vuorostaan kaapilla hakemassa eväänsä ja istui sitten alas siihen paikalle mistä se harjoittelija oli lähtenyt. Oli kehdannut vielä istua hänen paikallaan!

Leticia nappasi eväänsä jääkaapista ja katsahti Jamesia samalla kun suoristautui ja kaapin oven. Hän oli kyllä samaa mieltä miehen kanssa siitä ettei tänne sopinut jäädä, jos pelästyi niin vähästä mutta sanoisiko hän sitä Jamesille? Ei, ei sanoisi. Ei edes piruuttaan!
Leticia katsahti sitä Jamesin vartioimaa kahvipannua tajuamatta että mies juurikin nimenomaan vartioi sitä ja istuutui sitten pöytään. Hän ei oikeastaan ollut sillä hetkellä yhtään kartalla siitä kuinka paljon jo pelkkä hänen läsnäolonsa ärsytti Jamesiä, vaikka olihan se nyt tiedossa etteivät he mitään ylimpiä ystäviä olleet. Vaikka Letician mielestä James olikin mitä viihdyttävintä seuraa! Ja sen hän saattoi todeta ääneen koska vain ja tosissaan. Mikään ei ollut hauskempaa kuin tämän kyseisen miehen voittaminen oikeussalin puolella, koska James ei vaan osannut hävitä. Ei sinänsä, ei hän itsekään mikään maailman paras häviäijä ollut mutta onneksi hän nykyään voitti enemmän kuin hävisi! Mutta jos osat olisivat toisinpäin, olisi hän kyllä ihan samanlainen kärttyinen pappa kuin Jameskin.

Kahvin valmistuttua ja Jamesin otettua itselleen kupin, Leticia nappasi sauvansa puvuntakkinsa povitaskusta ja sitä heilauttamalla sai kaapista yhden mukin, johon pannu kaatoi itsekseen kahvia. Kupin leijailtua hänelle, hän kurotti istualteen jääkaapin oveen ja nappasi sieltä maitopurkin. Saatuaan ensimmäisen kulauksen kahvia, hän huokaisi tyytyväisenä ja alkoi aukomaan niitä eväitään.
Leticia vilkaisi syrjäsilmällä Jamesiä. Tuolle olisi ehkä turha mainita siitä että hän oli juuri passittanut lohikäärmemunien salakuljettajan telkien taa. Luultavasti tuo kuulisi siitä jotain toistakin kautta eikä hän nyt ehdoin tahdoin halunnut Jamesiä ärsyttää. Tai halusihan hän, muttei halunnut antaa itsestään mitään turhan itserakasta kuvaa vaikka sellainen kuva Jamesillä varmasti jo olikin.
"No.. Millainen aamu?" hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, koska oli aivan liian täynnä energiaa voidakseen vain istua siinä hiljaa kahvia lipittäen, "onko uusia juttuja tullut?"

James kaatoi itsekkin maitoa hieman kahviinsa Letician kurotettua maitopullon jääkaapista pöytään. Ennen kuin hän edes ryhtyi eväitään levittelemään pöytään pyyhki hän ne harjoittelijan jättämät murut pöydältä lattialle. Hän ei halunnut niitä vaatteilleen! Jos ne jättäisi siihen olisivat ne pian jossakin hänen hihoissaan ja kulkeutuisivat työhuoneeseen ja sen jälkeen murut olisivat pitkin tärkeitä papereita.
Hän ei kiinnittänyt sen enempää huomiota työkaveriinsa ja olisi mielellään istunut siinä vain hiljaa. Avattuaan leivät papareistaan ehti hän haukkaamaan vain kerran kun Leticia tietenkin avasi suunsa kyselläkseen turhia kysymyksiä.
" Oikein hyvin", hän vastasi ja hymyili vinosti ennen kuin jatkoi syömistä. No se oli alkanut hyvin, mutta nyt se oli jo pilalla ja päivä ei onneksi voinut varmaan tätä huonommaksi enää mennä. Onneksi.
James nyppäsi leipänsä välistä töröttävän kurkun ja söi sen erikseen, toivoen samalla että sitä nyt voitaisiin vain olla hiljaa ja syödä, mutta ei tietenkään voitu. Seuraavaksi siirryttiin kuulumiesien selvittyä työasioihin.

" Jos sä keskityt niihin omiin töihis ja mä omiini niin kauan kun meillä ei satu olemaan mitään mihin tarvitaan molempia", James ehdotti tylysti. Hän ei sotkeentunut Letician töihin vaikka seurasi tottakai tuon juttuja. Olihan noidan hommat puolet mielenkiintoisempia kuin hänen ja pakkohan sitä oli katsoa ja toivoa, että Leticia vielä tyrisi, saisi potkut ja hän voisi viedä tuon työn.

Leticia hymähti saadessaan lyhyen vastauksen kuulumisten kyselemiseensä. James Merrill oli kyllä hänen listoillaan yksi niistä ihmisistä, jotka eivät vaan avanneet itseään edes pelkästään koska kunnollinen vastaus olisi kohteliasta. Ei Leticia tietenkään loukkaantunut siitä ettei James suuremmin hänelle puhunut.. Oikeastaan asia oli päinvastoin. Mitä enemmän hän kyseli ja mitä vähemmän James vastaili, sitä hauskemmaksi tilanne muuttui. Yleensä.
Letician lisäkysymys kuitenkin sai pidemmän vastauksen, jolle Leticia lähinnä naurahti ja kurotti nappaamaan sitten Päivän Profeetan lukeakseen aamun uutiset. Hän ei ollut ehtinyt aamulla keskittyä lehteen.
"Jopas sitä ollaan mörököllejä tänään vaikkei me oltu edes samassa oikeudenkäynnissä," hän sanoi aukoessaan lehteään, "mä en tajua miten se joku kestää sua kaikki päivät." Hän laski lehden pöydälle ja alkoi lukea jotain juttua samalla kun iski haarukkansa lounassalaattiinsa.

[Metri. 8D]

Kahvin jäähdyttyä hieman veti James kupin lähemmäs itseään ja tyyyi hörppimään sitä kahviaan kun Leticia otti lehden esiin. Ainakin nyt sitä saisi rauhassa syödä. Tai niin hän oletti kunnes Leticia taas oli äänessä. Tälläkertaa kuitenkin oli vähällä, ettei James vetänyt leipiään väärään kurkkuun.
Nopeasti hän joi kahvia päälle ja yski hieman ennen kuin kohotti katseensa Leticiaan kulmat hieman kurtussa.
Ehkä tuo vaan rupatteli kuten yleensä eikä ollut oikeasti tietoinen siitä, että hän tosiaan asui jonkun kanssa. Ja että se joku sattui olemaan hänen miesystävänsä eikä pelkästään kämppäkaveri. James kun ei sitä asiaa huudellut ympäriinsä. Hän ei ollut tainnut kenellekkään töissä kertoa Chrisistä tai ylipäätänsä sitä, ettei ollut kiinnostunut naisista millään tavalla. Hän oli päättänyt pitää ne asiat omana tietonaan ja tähän asti ei kukaan niistä ollut sen kummemmin kysellyt... vaikka eipä kukaan kysellyt paljon mitään muutakaan kun hän teki selväksi heti, ettei kaivannut mitään turhia juttutuokioita.

Leticia vaan ei ollut tainnut sitä ymmärtää tai sitten nainen vain ihan ärsyttääkseen joka ikinen kerta jaksoi aloittaa keskustelun jostakin.
" Onneksi kenenkään ei tarvitse kestää mua kaikkia päiviä. En mä onneksi täälläkään joka päivä ole niin teidänkään tarvitse yrittää kestää", James lopulta vastasi, yrittäen tehdä selväksi sen, että eli yksin vaikka niin ollutkaan. Leticia oli maailman viimeinen ihminen jonka James halusi tietävän hänen yksityisasioistaan!
" Pöllö sentään ilmestyy joka aamu lehden tuomaan joten se ainakin edelleen sitä mieltä, että mä olen ihan okei".

Kyllä Leticia oli tietoinen siitä ettei James kaivannut juttuseuraa ja vielä vähemmän ketään kyselemään omista yksityisasioistaan. Hän tiesi senkin ettei James pitänyt hänestä vaikka syy oli sinänsä hieman epäselvä hänelle. Tai se syy, miksi James oli alunalkaenkin tuntunut inhoavan häntä. Jo ennen kuin he oikeastaan olivat tutustuneet toisiinsa edes sen vertaa että oltiin tietoisia toisen nimestä.
Joten ei Leticia tyhmä ollut, hän vain tykkäsi vähän naljailla Jamesille joka niin turhan usein jäi hänelle kakkoseksi oikeussalin puolella.

Se tiesikö Leticia Jamesin asuvan kämppiksen sijaan miesystävän luona vai ei, sitä nainen ei itsekään oikeastaan tiennyt. Hän oli kuullut epämääräisiä huhuja, mutta ne olivat tosiaankin epämääräisiä ja lähtöisin auroriosastolta, mikä sinänsä kieli vähän siitä että siellä oli joku, joka ei pitänyt Jamesistä ja kehitti sen takia päättömiä juoruja. Ehkä Remy? Mutta jos oli olemassa jokin juoru, joka liittyi Jamesiin niin siihen kannatti tarttua vaikka se vain juoru olisikin. Tällä hetkellä Jamesin miesystävä oli Leticialle vain karkea auroreilta lähtöisin oleva huhu eikä hän oikeastaan uskonut sen todenperäisyyteen. Mutta aina sillä saattoi kiusata Jamesiä jos ei muuta!
James kielsikin Letician väitteen jonkun kanssa asumisesta, jolloin Leticia kohautti hieman kulmakarvojaan katse lehdessä, mutta hymy kiri hänen kasvoilleen.
"Jos sä niin sanot," hän vastasi kääntäen sivua eikä oikeastaan keskittynyt sen vertaa lehteensä että olisi tiennyt mitä luki.
"Aamulehden.. Vai kaksi?" Leticia kysyi virnistäen kuin muka tietäisi jotain mitä James ei tiennyt hänen tietävän ja taitteli samalla lehden takaisin kiinni.

Letician jatkaessa lehtensä selailemista tapitti James niitä itseensä väärinpäin olevia otsikoita eikä voinut kuin ajatella sitä, että mitä Leticia tiesi vai tiesikö mitään! Ja miten tuo tiesi jos tiesi!
Mitkään huhut kun eivät olleet jostakin kumman syystä kantautuneet Jamesin korviin asti, mutta harvemmin juorujen kohde itse niistä kovin nopeasti kuulikaan. Jos olisi niin niille huhuille olisi jo laitettu loppu hyvin nopeasti!
Kysymys lehdestä sai Jamesin taas hetkeksi hämilleen ja mies laski sen kupin takaisin pöytää vasten josta oli ollut aikeissa juoda.
" Yksi tietenkin!", hän älähti tajuttuaan, " mitä.. mitä ihmettä mä tekisin kahdella lehdellä? Ja sitä paitsi vaikka mä asuisinkin jonkun kanssa niin eiköhän yksi lehti riittäisi sillonkin. Tuliko teidän perheeseen muka jokaiselle oma lehti?". James haukkasi taas palasen leivästään ja pudisteli hieman päätään. Kyllä sen lehden ehti lukemaan molemmat ja jos ei ehtinyt niin sellainen odotti kuitenkin töissä.

Letician kysymys oli oikeastaan ollut täysin viaton. Sen ainoa syy oli saada James häkeltymään, mutta ei Leticia osannut odottaa moista reaktiota kyseiseltä mieheltä. Niinpä kun James alkoi paasaamaan lehdestä kuinka niitä tulisi vain yksi vaikka tuo asuisikin jonkun kanssa, Leticia jäi tuijottamaan miestä osaamatta itse reagoida tuon paasaukseen.
"Rauhoitu hyvä mies," hän lopulta naurahti Jamesin lopetettua ja nousi hakeakseen lisää kahvia, "kunhan kiusasin." Hän otti pannun käteensä ja kaatoi siitä kuppiinsa. Samassa hän kuitenkin luuli tajuavansa jotain, mikä ei taaskaan ehkä ollut totta, mutta jokin Jamesin reaktiossa sai hänet epäluuloiseksi. Hän kääntyi pannu kädessään ympäri.
"Vaikka asuisinkin jonkun kanssa?" hän toisti ja samassa syöksyi pannu ja kuppi kädessään takaisin omalle paikalleen, "tarkoitatko sä että sä ihan oikeasti asut jonkun kanssa?!" Hän tuijotti miestä arvioiden ja hämmentyneenä. Hän oli koko ajan laskenut vain leikkiä jonkun turhanpäiväisen juorun perusteella! Eikä hän nytkään uskonut Jamesin puhuvan totta (koska ei uskonut että kukaan jaksaisi asua herra Päivänsäteen kanssa), mutta miksi tuo sitten oli reagoinut niinkuin oli reagoinut!

James huokaisi vain syvään Letician käskettyä häntä rauhoittumaan. Ehkä se olisi tosiaan tarpeen. Ei Leticia mistään mitään tiennyt, kunhan kiusasi niin kuin nainen oli itsekkin sanonut. Hän oli jo kääntämässä lehteä pöydällä niin, että saisi luettua sitä vuorostaan, mutta Letician äkillinen ilmestyminen siihen tuon omalle paikalle sai miehen melkein hyppäämään ylös tuolilta.
" Mi-mitä?! En!", James huudahti käsi edelleen siinä lehden päällä. Miten ihmeessä Leticia oli nyt mennyt takertumaan johonkin tuollaiseen. Miten ihmeessä hän ei ollut miettinyt tarkemmin mitä suustaan päästi.
" Asun ihan yksikseni", mies vakuutteli hieman rauhallisemmin ja jätti sen Letician edessä olevan lehden rauhaan ja tarttui taas kuppiinsa jonka kylkiä jäi nyt naputtelemaan. Eikai vain Chris ollut mennyt sanoman kenellekkään mitään? Chris ei ehkä edes tajunnut miten suuri juttu tämä hänelle oli kun mies itse pitänyt sitä minään salaisuutena. Hän ei kuitenkaan halunnut jakaa asioitaan töissä ja kun kaikki oli pysynyt salassa tähänkin asti niin saisi pysyä jatkossakin.
" Miksi sä nyt olet kiinnostunut mun yksityiselämästäni! En mäkään utele sun asioistas.. niinkuin ne mua edes kiinnostaisi, mutta en kysele joten säkin voisit olla kyselemättä".

Jamesin älähdys sai leveän hymyn leviämään Letician kasvoille. Ei hän suotta ollut kouluttautunut syyttäjäksi ja siinä virassa toimiminen oli saanut hänet kyllä kiinnittämään huomiota silloin tällöin niihin pienimpiinkin asioihin. Usein hän juuri pienimmillä asioilla voitti James Merrillin oikeussalissa.
"En usko sinua," Leticia sanoi mairea hymy kasvoillaan Jamesin sanottua asuvansa yksin. Kukaan, joka asui yksin oikeasti ei nostanut tälläisestä tämmöistä hälyä! Tai jos James nyt sitten oikeasti puhuikin totta ja asui yksin, se ei sinänsä haitannut Leticiaa. Hän nautti tällä hetkellä keskustelun saamasta käänteestä. Keskustelu tosin sai uuden käänteen Jamesin käskettyä häntä olemaan kyselemättä, mikä vain vahvisti hänen näkemyksiään.
"Kaikki mitä sä sanot vaan vahvistaa sitä että sulla on joku!" Leticia nauroi, ei pahansuisesti vaan pikemminkin leppoisasti ja oikeastaan oikeasti ilahtuneena siitä että Jamesillä oli joku jossain.
"No.. kuka se on?" hän tivasti, "tunnenko mä sen?" Ei hän sillä hetkellä muistanut että huhut olivat kertoneet Jamesin olevan muka homo. Se tieto oli livahtanut hänen mielestään hänen saatua jonkinsortin varmuuden siitä että Jamesillä tosiaan oli joku. Ja se että Jamesillä oli joku, oli tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa kuin se, kumpaa sukupuolta kyseinen joku oli.

Olisihan Jamesin pitänyt tietää se jo, että ei hän saisi huijattua naista joka työkseen yritti selvittää totuuksia valheista ja toisin päin. Pakkohan sitä kuitenkin oli ollut yrittää, mutta Leticia ei näyttänyt antavan periksi.
" En kommentoi", James totesi vain Letician esittäessä hänelle lisää kysymyksiä. Sitä istuttiin siinä kuin kuka tahansa kuulusteltava jossakin oikeussalissa, mutta tälläkertaa Leticia ei kyllä tulisi voittamaan! Hän ei kertoisi tuolle yhtään mitään. Oli ihan miehen oma asia kenen kanssa hän asui vai asuiko kenenkään.
" Mä en ala kertomaan sulle yhtään mitään. Me tuskin tunnetaan toisiamme", James tokaisi noustessaan ylös siitä pöydän äärestä ja asteli täyttämään tyhjentyneen kuppinsa vedellä. Sitä voisi ihan hyvin jo palata takaisin töiden pariin. Tai ainakin paeta Leticiaa työhuoneeseen ja olla kuin olisi tekemässä jotakin todella tärkeää.
" Eikö sulla ole mitään parempaa tekemistä? Luulisi sulla nyt jotakin töitä olevan eikä aikaa tämmöiseen".

"No ei me voidakkaan oppia tuntemaan toisiamme jos sä olet tollanen tuppisuu!" Leticia naurahti puolustelevasti Jamesin kieltäydyttyä sanomasta mitään, "me ollaan tehty töitä jo joku viisi vuotta samalla osastolla eikä me tiedetä toisista mitään. Voisit nyt vähän avata itteäs! Mä voin sitten kertoa jotain itsestäni vastalahjaksi jos se helpottaa sun elämääs." Leticia kyllä jo melkein arvasi että James vastaisi ettei tuota kiinnostanut hänen elämänsä missään muotoa, sillä niin tuo ainakin antoi ymmärtää. Eikä hän tosiaan tiennyt mihin hän oikeasti Jamesiä puski. Jos hän olisi tiennyt ahdistavansa tuota kertomaan olevansa homo niin hän olisi ehkä jättänyt ahdistamatta! Tai sitten ei. Kyseessä oli kuitenkin James Merrill.

Jamesin kysyttyä eikö hänellä muka ollut parempaa tekemistä ja tehdessä selvästi lähtöä, Leticia nousi seisomaan ja hörppäsi kupistaan kunnon kulauksen ennen kuin asetti pannun takaisin paikalleen ja asteli sitten ovelle.
"No itseasiassa.." hän oli jo sanomassa että ei ollut, koska hänen ainoa oikeudenkäyntinsä siltä päivältä oli jo ohi, mutta nieli sanansa.
".. on," hän jatkoikin, "täytyykin tästä lähteä takaisin töihin. Kiitos ja onnea!" Hän taputti Jamesiä rintakehään astellessaan kahvikuppinsa kanssa miehen ohi ja suunnaten kulkunsa takaisin työhuoneelleen.. Joka oli sopivasti samassa suunnassa auroriosaston kanssa.
Vilkaistuaan taakseen ettei Jamesiä ollut enää näkyvissä, hän ohitti oman työhuoneensa ja suuntasi kiireiset askeleensa kohti aurorivirastoa.
Hänen olisi löydettävä Remy!

[Voit tuoda Remyn tähän samaan peliin nyt sitten jos haluat. 8D Tutkitaan tapausta James Merrill ja pelataan samalla ehkä ensimmäinen Remyn ja Lettyn peli, hmm?]

// No minäpäs tuon Remyn! 8DD //

Jamesillä ei tosiaan ollut mitään haluja ruveta tutustumaan Leticiaan yhtään sen paremmin. Sen mitä hän naisesta jo nyt tiesi oli ihan tarpeeksi hänenne. Ei heidän tarvinnut ruveta kaveeraamaan.
" Mua ei kiinnosta sun elämäs joten sä voisit olla vastalahjaksi jättää mun elämäni rauhaan", James vastai juuri niin kuin Leticia oli arvellutkin. Pieneksi yllätykseksi Leticialla oli jotakin ja hän sai vihdoin rauhan. Naisen äkkiäinen katoaminen ja niin helpolla luovuttaminen sai Jamesin kuitenkin hieman varuilleen ja epäilemään mahtoika Leticia sittenkään olla vielä tyytyväinen saamiinsa vastauksiin. No.. ainakin hän saisi taas hetken olla rauhassa kaikilta kysymyksiltä.

Remyllä oli menossa myös tauko. Olihan sitä aina jotakin paperi hommia joita tehdä, mutta nainen oli ovelasti siirtänyt hommansa osastolle edellisenä päivänä tulleellee harjoittelijalle. Parempihan tuon ne oli tehdä kuin hänen! Oppisi jotakin eikä tarvitsisi koko päivää vain istua kahvia juomassa.
Siinä omaa kahviaan juodessaan täytteli Remy samalla ristikkoa jonka joku oli keskeneräisenä pöydälle unohtanut. Tuskin kukaan laittaisi pahakseen, että hän ratkaisisi nämä jäljelle jääneet. Ne kun olivat varmasti olleet edelliselle ratkojalle liian vaikeita ja hän superavoillain keksisi ne hetkessä.
Kuitenkin kuullessaan kahvihuoneen oven aukeavan kohotti hän katseensa eikä voinut olla hymyilemättä tulijan huomatessaan.
" Tulitko sä maitoa lainaamaan? Vai onko teiltä peräti kahvi loppu", hän kysyi Leticialta ja osoitti sulkakynällään tuon kädessä olevaa kahvikuppia.

Leticia asteli tottuneesti ne käytävät auroriosastolle ja vilkaisi Remyn huoneeseen, mutta naista ei näkynyt missään. Leticia katsahti eteenpäin käytävällä ja lähti sitten suuntaamaan kulkunsa näiden kahvihuoneeseen. Jos Remy ei olisi saanut jotain äkillistä kutsua kentälle niin tässä talossa oli tasan yksi paikka mistä naisen löytäisi. Hän sen tiesi. Hän oli aivan samanlainen!
Kahvihuoneesta hän Remyn löysikin, muttei ehtinyt sanoa mitään kun tuo jo kyseli hänen tekemisistään ja kahvimaitotarpeesta. Leticia vilkaisi kahvikuppiaan, joka oli jo puoliksi tyhjä.
"En oikeastaan," hän vastasi, "mutta kiitos tarjouksesta. Kyllä kahvi aina kelpaa!" Hän vetäisi loput kahvit naamaansa ja asteli sitten aurorien kahvinkeittimelle. Onneksi hän oli hyvissä väleissä melkein kaikkien aurorien kanssa niin tuskinpa nuo pahastuisivat jos hän yhden kupin noilta pöllisi. Hän oli sentään se, joka saattoi päätökseen kaikki noiden jutut!
"Itseasiassa," Leticia istui tuoreen kahvinsa kanssa siihen Remyn eteen, "mä kuulin huhua että sä oisit vaihtanu miestä!!" Kyllähän Leticia tiesi ettei Remy sellaista ollut mennyt tekemään, mutta hänellä oli tänään jotenkin sellainen päivä että piti sitä nyt vähän Remyäkin kiusata.

Kahvi ei ollut lopussa, mutta olisi ollut ihme jos ei uusi kupillinen olisi Leticialle kelvannut. Silloin olisivat asiat jo olleet todella huonosti. Remy hörppäsi hieman omasta kahvistaan ja taitteli lehden kasaan Letician istuessa alas.
Letician puhuessa jostakin huhuista häneen liittyen nousi naisen kasvoille kevyt virnistys ja tuo nousi itsekkin hakemaan uutta kahvia jo jäähtyneensä tilalle. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut ennen kuin istui taas alas omalle paikelleen.
" Luuletko sä, etten mä olisi kertonut sulle ihan itse jos tämmöinen huhu pitäis paikkansa?", Remy kysyi naurahtaen. Leticia oli takuulla ensinmäinen ihminen jolle hän juoksisi kertomaan kaiken tärkeän ennen kuin mitkään huhut lähtisivät käytävillä vaeltelemaan.
" ...mutta vaihtanut miestä", hän toisti ja nojautui hieman paremmin sitä pöytää vasten pudistellessaan päätään.
" Jos vaihto Lucasiin on tämä huhuja koskeva vaihto niin sitten se pitää paikkansa, mutta jos tää koskee jotakin muuta niin... aika harmillista. En mä haluaisi mennä Lucasia vaihtamaan ihan näin pian uuteen", Remy vastasi naurahtaen.

"No se mua tässä vähän huolettaakin!" Leticia sanoi muka kovinkin vakavana ja nojautui selkänojaansa Remyn noustessa hakemaan uutta kahvia. Hänhän se ensimmäisenä kuuli kaiken, mitä Remyn elämässä tapahtui ja samoin tuo kuuli kaiken hänen elämästään. Hän oli kuullut ne kaikki puheet siitä kuinka sairaan ärsyttävä Lucaskin oli ja sitten kiusannut Remyä siitä kuinka nainen oli ihastunut, minkä tuo oli tietysti kieltänyt.
Remyn jatkaessa ja palatessa istumaan takaisin hänen eteensä, Leticia nojautui hieman lähemmäs kaveriaan naisen puhuessa. Ei. Ei hän tarkoittanut Lucasia, vaikka tähän termiin 'vaihto Lucasiin' pitäisi vielä myöhemmin paneutua paremmin. Mutta nyt hänen piti selvittää asiat James Merrillistä.
"Sä et siis ole vaihtanut Lucasia James Merrilliin?" hän kysyi muka kovinkin epäilevänä ja yllättyneenä, "meidän osastolle kun kiri teiltä auroreilta sellainen huhu että se mies seurustelisi ja tottakai mä ensimmäisenä ajattelin sua." Hän virnisti ja nojautui takaisin tuolinsa selkänojaan.

Letician selvittäessä hieman paremmin mistä tässä nyt oikein oli kyse ei Remy voinut kuin nauraa. Hän ja James Merrill! Eihän se nyt olisi mitenkään mahdollista! Saatuaan hieman nauruaan loppumaan laski hän katseensa takaisin Leticiaan.
" Kiitos ihan hirveästi! Mä en usko koskaan olevani niin epätoivoinen, että lähestyisin Merrilliä millään tavalla. En ole varmaan koskaan nähnyt sen hymyilevän... aina se näyttää tältä", Remy selitti ja veti naamalleen hyvin liioitellun yrmeän ilmeen mikä oli kuvastavinaan sitä miltä James aina näytti.
Oli kuitenkin kiinnostavaa, että sillä miehellä joku olisi! Ja koska se ei selvästikkään olut hän se oli joku muu.
" Kai sä yritit udella siltä itseltään kuka tää onnekas on?", Remy kysyi hieman jopa innoissaan. Ah.. muiden elämiin sekaantuminen oli aina niin kivaa! Mikäs sen parempaa puuhaa työaikana kuin yrittää selvittää kuka seurusteli ja kenen kanssa.

Äkkiä Remy kuitenkin muisti jotakin mistä voisi olla hyvin apua tämän mysteerin ratkaisemiseen. Tai jonkun kenestä voisi heille olla apua. Silmät innosta loistaen kumartui nyt hän vuorostaan lähemmäs Leticiaa.
" Lucas on ollut siellä!", hän sanoi ja oli hyvä, että nainen vielä pystyi istumaan siinä paikallaan eikä ollut vain juossut etsimään Lucasia.
" Se silloin putosi James Merrillin pihaan.. niin kuin kerroin joskus, mutta se kävi siellä myöhemmin uudelleenkin korjaamassa sen kukkapenkin! Ehkä se silloin näki asuiko siellä joku muukin".

Leticia ei voinut olla nauramatta Remyn esittäessä Jamesiä ja myönsi sitten että ehkä hänen ajatuksensa oli sitten jokseenkin kaukaa haettu. Mutta eihän hän tosissaan ollutkaan kuvitellut että Remy menisi vaihtamaan Lucasin Jamesiin, vastahan nuo olivat alkaneet seurustelemaan! Ja muutenkin kun Remy asiansa ilmaisi noin niin.. Ei. Ei se vaan kävisi järkeen.
"Tottakai mä kysyin," Leticia vastasi Remylle, "mutta kun se mies ei puhu mistään koskaan niin ei se puhunut tästäkään. En tajua miksei sitä nyt voinut sanoa kun ihan selvästi sillä on joku! Olisit nähnyt sen ilmeen kun tajusin sen." Letician järkeen ei kyllä käynyt yhtään miksi kukaan salailisi suhdettaan mistään syystä! Kyllähän sitä nyt piti kertoa maailmalle että oli löytänyt jonkun jota rakasti, mutta ilmeisesti Jamesin ajatusmaailma oli niin vinksahtanut ettei tuo halunnut ihmisten tietävän että oli onnellinen..

Remyn kumartuessa puolestaan hänen puoleensa, Leticia tuli tuota vastaan ja naisen puhuessa Lucasista, hänen leukansa loksahti ja into oli luettavissa hänenkin kasvoiltaan.
"No mennään etsimään se!" hän huudahti ja nousi taas kuppeineen jatkaakseen tätä metsästysreissuaan. Tämä työpäivä oli alkanut äärimmäisen hyvin, mutta nyt tästä oli vasta muodostumassa jotain äärimmäisen hauskaa!
"Putosi James Merrillin pihaan?" Leticia toisti tajuttuaan mitä Remy oli sanonut, "ja kävi korjaamassa kukkapenkin?" hän vilkaisi naista naurahtaen hieman. Ei hän mitään tälläistä ollut kuullut, mutta toisaalta ei se häntä tosissaan nyt kiinnostanutkaan. Jännä miten sitä saattoi kiinnostua jostain James Merrillin kaltaisesta ihmisestä niin paljon!

Lucas istui paraikaa työhuoneessaan jättimäisten (tai ainakin omasta mielestään jättimäisten) paperipinojen keskellä. Hänellä ei ollut sydäntä tunkea omia papereitaan sen uuden työharjottelijan täytettäväksi varsinkaan kun Remy oli tainnut tehdä sen jo. Niinpä hän tyytyi täyttämään raportit itse ja olisi varmaan tehnyt sen muutenkin vaikka Remy ei olisikaan tehnyt omaa pikku jäynäänsä harjoittelijan kanssa. Hän halusi tietää mitä papereissa luki ja seisoa sanojen takana mikäli niitä papereita joskus ruvettaisiin syystä tai toisesta tonkimaan.
Lucas hörppäsi kahvistaan ja totesi sen olevan kylmää, mutta nielaisi kuitenkin sysäten kupin hieman kauemmas itsestään. Kello ei ollut vielä tauon kohdalla, joten hän joutuisi odottelemaan vielä hetken ennen kuin pääsisi täyttämään kuppiaan.
Samassa hänen ovelleen ilmestyi joku ja Lucas nosti katseensa vain huomatakseen kaksi naista roikkumassa ovenkarmeissaan.
"Remy.. Leticia? Mitä nyt?" hän kysyi naurahtaen hieman noiden jotenkin typerille ilmeille, "oletteko kadottaneet jotain vai.. mitä?"

Remy oli noussut heti kun Leticia ehdotti Lucasin etsimistä. Olihan tämä juttu nyt selvitettävä kun kerran oltiin aloitettu. Hän ei lähtisi kotiin töistä ennen kuin tietäisi kuka tämä mysteeri henkilö joka Merrillin kanssa asui olisi. Lucas löytyikin omasta työhuoneestaan paperihommien keskeltä ja Remy asteli edeltä peremmälle miehen heidät huomattuaan.
" Sä kävit siellä James Merrillin luona? Tehän oottee jo melkein kavereita tai jotakin", Remy kysyi ja istui siihen miehen pöydän reunalle ja vilkaisi hieman Leticiaan ennen kuin käänsi katseensa takaisin Lucasiin.
" Oliko siellä ketään muita? Tai siis... kun Leticia olisi hieman kiinnostunut siitä Jamesistä ja olisi kivaa tietää, että onko se naimisissa vai olisiko Lettyllä mahdollisuus onnelliseen elämään sen kanssa", Remy kysyi hymyillen ja siirsi siinä pöydällä jo valmiina olevan paperin Lucasin valmiiden papereiden pinoon miehen puolesta.
Oli se kyllä outoa, että miksi James ei vain voinut itse asiasta kertoa. Kuka nyt salaili sitä jos sattui elämään jonkun kanssa mukavasti suhteessa. Eipä hänkään kai seurusteluistaan kovin ääntä pitänyt, mutta jonkun kysyessä asiasta ei hän niitä salailemaankaan ruvennut!

Naisten astellessa sisälle hänen työhuoneeseensa, Lucas nojautui siihen tuolinsa selkänojaan ja laski kädet syliinsä. Remyn kysymys oli perin outo, koska siitä tapahtuneesta oli jo melkein vuosi aikaa ja kyllähän Remy nyt tiesi hänen käyneen Jamesin luona!
"No melkein voisi sanoa että ollaan," Lucas vastasi naurahtaen. Kai he nyt kavereita olivat jos olivat vuoden verran tunteneet toisensa ja hän työskenteli vielä Chrisin kanssa samalla osastolla, joten pakkohan sitä oli.
Remyn alkaessa selittää kuinka Leticia oli muka kiinnostunut Jamesista, Leticia vilkaisi Remyä nopeasti ja Lucas oli vetäistä ilmaa väärään kurkkuun. Hän kuunteli viattoman hiljaisuuden vallitessa mitä Remy selitti ja katsoi kuinka tuo viskasi sen hänen paperinsa yhteen niistä pinoista.. miettien samalla miten hän nyt asiansa ilmaisisi! Hän katsahti Leticiaa, joka yritti olla mukana Remyn kertomuksessa vaikka se vaikeaa olikin.
"No tuota," hän yskäisi ja suoristautui paremmin sieltä tuolistaan, "mä en tiedä miten mä tän nyt ilmaisisin nätisti.." Hän katsahti Remyä ja siirsi sitten katseensa Leticiaan. Leticia katsahti Remyä hieman ja sitten kulma koholla Lucasia, joka edelleen mietti sanavalintojaan. Ei miesparka tiennyt Remyn ja Letician oikeaa asiaa ja jos olisi tiennyt, ei olisi mennyt kertomaan noille mitään! Mutta hän ei tiennyt.
"Olen pahoillani Leticia, mutta musta tuntuu että sun mahdollisuudet on.. hmm.. aika vähäiset," hän hymyili pahoittelevasti ja vilkaisi sitten Remyä, "James asuu Chrisin kanssa."

Lucasin kierrellessä hieman kertomisensa kanssa käänsi Remy taas hieman ihmetellen katseensa Leticiaan, mutta kun mies lopulta paljasti kenen kanssa Merrill oikein asuikaan pomppasi Remy ylös siitä pöydän kulmalta. Hänen oli pakko kääntää katseensa pois Lucasista ja yrittää pidätellä nauruaan.
" Voi harmi Leticia. Sulla on nyt hyvin huono tuuri näiden miesten kanssa", hän totesi kun vihdoin pystyi olemaan hetken vakavana. Kiiteltyään Lucasia tästä tärkeästä tiedosta poistui Remy nopeasti huoneesta ja oven suljettuaan ei hän enää pystynyt pitämään sitä vakavaa naamaansa.
" Chris!", hän sai sanottua vain nauramisensa ohella ja vilkaisi hieman käytävää kuon etsien tätä kyseistä miestä. Hän ei niin ollut Chrisin kanssa tekemisissä, mutta tiesi kuitenkin kuka tuo oli.
" Eiköhän sitä nyt sitten selvitetty James Merrillin tarkoin varjeltu salaisuus. Kiitos Lucasin.. joka varmaan nyt saa Jamesin ikuisen vihan niskaansa", Remy sanoi ja ehkä sitä saattoi hieman käydä nyt Lucasia sääliksi. Merrillin ikuinen viha ei varmaan olisi kovin mukava.

Remyn pompatessa ylös hänen pöydältään, Lucas vaistomaisesti tarttui mm. mustepulloon ettei se kaatuisi ja katsahti sitten kysyvästi Remyä, joka oli nyt selkä häneen päin. Leticia oli nostanut käden suunsa eteen ja tuijotti nyt lähinnä hänen pöytänsä jalkoja.
"Mitä?" hän kysyi eikä ymmärtänyt enää yhtään mitään! Eivät Remy ja Leticia voineet olla niin lapsellisia että nostaisivat haloon jonkun ihmisen homoudesta!
"Voi ei! Mä en kestä! Itken itseni uneen!" Leticia vastasi Remylle näyttäen kyllä siltä että pillahtaisi pian itkuun, mutta siltä näyttäminen johtui vain siitä että hän yritti peittää huvittuneisuuttaan ja pikaista nauruun kuolemista.
Remyn ja Letician kiitettyä häntä, Lucas nyökkäsi vain ja katsoi noiden perään naisten kadottua hänen työhuoneestaan ja suljettua oven perässään. Ja jos nuo luulivat ettei hän kuulisi noiden naurua ovensa läpi, olivat nuo todellakin väärässä.

Remyn revetessä, Leticia repesi myöskin ja nauraessaan nojautui siihen käytävän seinään.
"Voi Lucasia," Leticia vastasi silmäkulmaansa pyyhkien, "ehkä sille olisi pit--.." Ovi josta he olivat juuri tulleet ulos, aukeni uudestaan ja ovensuussa seisoi ei-niin-tyytyväinen Lucas.
"Mitä te oikein teette?" hän kysyi vaimentaen hieman ääntään ja katsahtaen käytävällä kuin peläten Chrisin astelevan jostakin.
"Takaisin sisään siitä," hän sanoi ja patisti naiset takaisin työhuoneeseensa sulkien nyt itse oven perässään.
"Mitä te teette?" hän toisti kysymyksensä ja halusi todellakin tietää ja koki sen jopa oikeutetuksi! Hän ei todellakaan halunnut pilata välejään Jamesin ja Chrisin kanssa. Hän ei itseasiassa ollut kovin tietoinen siitä että James salaili samaa suhdetta, josta Chris oli niin paljon avoimempi, mutta jos niin oli.. Ei hän olisi sitä halunnut mennä paljastamaankaan!
"Remy?" hän kysyi siirtäen katseensa naiseen kun Leticialta ei irronnut oikein mitään vastausta.

Eivät he kuitenkaan mihinkään siitä ehtineet, saati keskustella asiasta sen kummemmin kuin Lucasin huoneen ovi taas aukeni ja mies itse seisoi siinä ovensuussa. Remyn nauru taukosi kuin seinään, mutta se hymy keikkui edelleen naisen kasvoilla. Eivät he tosiaankaan olleet James parkaa aikeissa kiusata siitä, että mies ei sattunut pitämään naisista. Tämän operaation tarkempaa kuvaa ei vain oltu Lucasille tajuttu selvittää.
Lucasin äänensävyn kuullessaan ei siinä kuitenkaan auttanut muu kuin painua takaisin sisään huoneeseen. Vaihdettuaan pikaisen katseen Lettyn kanssa ja ristittyään käsivartensa käänsi Remy katseensa taas Lucasiin joka tivasi heiltä, että mitä he oikein tekivät.
" Ei mitään. Kunhan päätettiin selvittää miksi Merrill ei avaudu itsestään millään tavalla vaikka siltä itseltään ystävällisesti asioista kyselee. Sen verran se kerto ettei asu yksin ja tottakai se herätti mielenkiintoa, että kuka tää onnekas on", Remy vastasi lopulta Lucasin uteluihin.
" Ja nyt kun asia on selvä niin... no se on selvä", hän lisäsi ja vilkaisi taas nopeasti Lettyyn ja hänen oli vaikea pitää hymyä poissa kasvoiltaan. Lucas oli kuin joku ankara isä joka oli juuri saanut lapsensa kiinni pahanteosta!