Ystävänpäivä

Tuntiessaan kepeän hipaisun kämmenselässään, Leticia laski katseensa Rabastanin käteen. Tuo pieni hipaisu oli saanut aikaan jonkinlaisen lämpöaallon, mikä tulvahti Leticiassa ja se tunne oli vähintäänkin ihmeellinen. Rabastan vetäisi kätensä pois, käski lähettää sukulaisilleen terveisiä ja iski jälleen kiinni kanaansa. Leticia naurahti pienesti toisen sanoille piristyen niistä. Hän tarttui myös taas veitseen ja haarukkaan.
"Voit olla varma siitä," hän sanoi kohottaen virnistävän katseensa Rabastaniin, "koska jos minä joudun ongelmiin niin vien kyllä sinut mukanani." Leticia hymyili veikeästi ja laski katseensa ruokaansa.
Oli tuossakin kyllä suku. Lestranget. Leticia oli aina jotenkin karttanut kyseisiä kuolonsyöjiä, koska nuo nyt sattuivat olemaan niitä pahamaineisimpia kitios Longbottomien. No Longbottomien kidutushan ei tietenkään unohtuisi, mutta oli kyllä kiehtovaa istua siinä ja kuulla edes jotenki normaalia käytöstä siinä suvussa. Tai siis.. Ilmeisesti tuo oli suhteellisen normaali perhe lukuunottamatta Bellatrixia ja sitä tosiseikkaa että he olivat pimeän puolen kannattajia. Ja mikä Leticia oikeastaan oli tuomitsemaan noiden ajatuksia, hänhän oli aikanaan itse ajatellut ihan saman suuntaiseksi. Jokin kohtalon tapainen oli kuitenkin leikitellyt hänen kanssaan ja vetänyt hänet eri suuntaan. Pirun Potter. Jos Voldemort ei olisi kaatunut niin hän saattaisi olla Rabast... Hänen elämänsä saattaisi olla niin erilaista ja niin paljon helpompaa tietyssä määrin. Mistähän kaikesta hän oli jäänyt paitsi vai oliko mistään? Hänellä olisi ehkä ainutlaatuinen tilaisuus ottaa siitä asiasta selvää..
"Hmm.. Nyt kun sinä tiedät että minä joskus harkitsin liittyväni kuolonsyöjiin," hän aloitti rennolla äänensävyllä, "niin kerroppas nyt että mistä minä sitten jäin paitsi kun en liittynyt?" Jos hän tosiaan olisi joskus liittynyt Voldemortin joukkoihin niin olisiko hän kyennyt murhaamaan tai kiduttamaan ihmisiä päivätyökseen.. No tuskin ainakaan velhoja ja noitia. Jästejä ehkä. Leticia katsahti pienen hymyn kanssa Rabastania jatkaen sitten syömistään.

Rabastan nopeasti koitti päästä taas syömisen makuun kun ruoka oli edes vielä hiukan lämmintä. Kylmänä sitä olisi todella kurja syödä. Rabastan ehti kuitenkin vain hetken nauttia kanastaan kun Leticia pian pommitti häntä jo uudella kysymyksellä eikä mies oikein heti kyennyt vastaamaan suun ollessa täynnä. Hetken tuo jäysti sitä suussaan olevaa palaa ennen kuin sai nielaistua.
"Mistä jäit paitsi?", Rabastan naurahti ja kuulosti vähän hassulta kysellä semmoista tästä aiheesta. Mies siinä miettiessään jatkoi syömistä vielä hetken ja tokaisi, että tuskin oikein mistään.
"Ellet nyt sitten ihan hinkumalla halunnut tappamaan ja kiduttamaan. Et sinä olisi pitänyt..", mies päätään pudistellen sanoi ja halunnut oikein mennä myöntämään, että tuo tosiaan jäi paljosta hauskasta tietämättömäksi kun ei ollut päässyt koskaan kunnolla kiduttamaan toista ihmistä, mutta miehen pieni hymy ehkä paljasti tuon ajatukset. Rabastan vielä mainitsi, että olihan se homma aika vapaata, mutta kuten oli aikaisemmin maininnut ei epäonnistumisia suvaittu lainkaan eikä kuolonsyöjän hommista menty eroamaan jos alko kyllästyttämään.
"Joten ehkä parempi, että valitsit sen ministeriön.. pystyt vielä perhettäsikin katsomaan silmiin", Rabastan laski lopulta haarukan veitsineen tyhjän lautasen reunalle. Ruoka oli vihdoin hoideltu.

"Perheestä puheenollen.. ja kun en ole vielä saanut mitään kysytyksi. Sullahan on velikin..", Rabastan aloitti ja nosti viinilasinsa lähemmäs itseään.
" .. onko se enemmän kuin sinä vai Alison?"

Letty naurahti hieman toisen sanoessa että mikäli hän ei pitänyt kiduttamisesta tai ihmisten tappamisesta niin hän teki kyllä oikean uravalinnan liittyessään ennemminkin ministeriöön. Kuitenkin toisen sanoessa jotain perheen silmiin katsomisesta, Leticia katsahti toista mietteliäänä. Mitähän se oli tarkoittavinaan? Hän olisi halunnut kysyä tarkennusta, muttei kehdannut siinä tilanteessa.. Ehkä olisi jo aika alkaa vaihtamaan puheenaihetta johonkin kivempaan.
Rabastan onneksi vaihtoikin puheenaihetta jatkaen siitä perhe-aiheesta.
"No.. Klaus on oikeastaan aika paljon meidän välimuoto," Letty sanoi sörkkien ruuan jämiään lautasella, " tai siis sehän on korpinkynsi. Eli oikeastaan aika paljon joku rohkelikon ja luihuisen, eli Alisonin ja minun välimuoto. Tosin ehkä se on vähän enempi minua koska Alison on meistä enemmän nainen. Tai siis että hänellä on perhe ja kaikkea ja siksi se on sellainen naisellisuuden perikuva. Minä taas.. No en tiedä. Ei se oikeastaan ole kumpaakaan koska se on poika." Olipa vaikea kysymys.
"Klaus on varmaan se tyyppi meidän perheestä joka vain pitäisi sua coolina jätkänä eikä jonain hulluna murhaajana," Letty sanoi naurahtaen. Samalla hän asetti haarukan ja veitsen lautaselleen ruokailunsa päättymisen merkiksi ja joi lasistaan. Kun puhe oli kääntynyt Klausiin, Leticia oli väistämättä taas ajatellut Rabastanin leikkimistä Hughin kanssa ja muistanut kuinka itse oli seurannut tilannettä lähinnä sydänhalvauksen kanssa. Nyt tilanne oli lähinnä naurettava eikä hän enää edes jaksanut muistaa miksi oli ollut niin paniikissa.
"Sä taidat tulla lapsien kanssa hyvin toimeen?" Letty kysyi lasinsa takaa, "Ainakin Hughin kanssa. Olisit vaan kuullut mitä se selitti susta Alisonille."

Rabastan lipitteli viiniään siinä samalla kun kuunteli Letician vastausta hänen kysylyihinsä ja pieneksi harmiksi juomakin alkoi siinä jo loppuilemaan. Juuri kun pääsi alkuun niin tietysti piti loppua. Kuullessaan noiden veljen päätyneen Korpinkynteen Raba hiukan nyökkäsi hyväksyvästi. Oli se sentään parempi kuin joutua Rohkelikkoon.. tai vielä kauheampaa Puuskupuhuksi. Ensiksikin se keltainen väri.. keltainen ei sopinut kenellekkään! Jos hän olisi joutunut pitämään päällään keltaista väriä seitsemän vuotta hän olisi tullut hulluksi. Leticia oli sitä mieltä , että Klaus varmaan pitäisi häntä enemmän coolina kaverina kuin murhaajana toisinkuin tuon sisko.. joka varmasti pitäisi häntä vain hulluna ja murhaajana. Eikä Rabastan uskonut Letician lopun perheenkään häntä avoimin sylin ottavan vastaan jos hän pelmahtaisi illalliselle noiden sekaan. Mies sai viinilasinsakkin tyhjäksi ja nyt kun ei ollut enää mitään tuo laski kätensä pöydän alle syliinsä. Hän ei viitsinyt hipelöidä sen enempää näitä pöydän tavaroita.

Ja taas kerran heidän keskustelunsa jotenkin ajautui lapsiin ja hassua oli ettei se ollut Rabastan joka oli alottnut tällä kertaa .. edes johdattamaan keskustelua siihen suuntaan! Raba vastasi, että taisi olla vain luonnonlahjakkuus ja niin lapsellinen itsekkin, että se vain oli sujunut niin hyvin.
"Vankilassa ei paljoa lapsia ollut ja.. ennen sinne menoa mä olin tavannu ehkä yhden muksun ihan lähietäisyydeltä ja sekin oli semmonen käärä sillon. Lucius Malfoyn penskan.. ajatuskin semmosesta sillon parikymppisenä kylmäs, että pysyin aika kaukana", Rabastan kertoi ja Malfoyn nimen tullessa esiin tuo ei voinut olla sanomatta nimeä niin halveksivasti vain kuin pystyi.
"Hugh kyllä oli mukava penska.. harmi, että Alison nyt varmaan odottaa että sait siitä ministeriän Oliverisä hyvän isäehdokkaan kun on niin hyvä lasten kanssa", Rabstan sanoi eikä näyttänyt yhtään tajuavan mitä puhui.. kun ei muistanut itse olleensa juuri se samainen Oliver!

Leticia joi oman viininsä loppuun ja laski lasin pöydälle nielaisten viinit suustaan. Rabastanin alettua puhumaan Oliverista, Leticiaa alkoi jälleen naurattamaan. Siksi hänelle tuli jokseenkin kiire nielaista viinit kurkusta alas etteivät ne lentäisi Rabastanin naamalle. Se ei antaisi kovin hyvää vaikutelmaa varmaankaan.
"Oliver!" hän hihkaisi pyyhkäisten suun pieliään lautasliinalla, "Et usko mutta.. Alison oli ihan oikeasti etsinyt sitä Oliveria ministeriöstä.." Leticiaa naurahtti ajatuskin jo niin paljon että hänen piti pitää pieni tauko kasatakseen itsensä.
"Ja no.. Alisonin riemuksi.. Hän löysi jonkun Oliverin!" Leticia sanoi lopulta, " En mä muista sen sukunimee enää, sanokohan se sitä ees.. mut se Oliver ilmestyi mun työhuoneen ovelle tässä yhtenä päivänä ja jokseenkin hämmentyneenä selitti että joku nainen oli soittanu sille ja käskeny sen tulla tähän työhuoneeseen. Sitten mulle alko vlakenemaa koko tilanne ja siinä sitten oli selittämistä.." Leticia meinasi sanoa että Oliver oli pyytänyt häntä vielä treffeillekin, mutta hän oli kieltäytynyt kunniasta, muttei sitten sanonutkaan. Ei Rabastanin sitä tarvitsisi tietää, luulisi vain liikaa itsestään..
"No jonkun aikaa juteltuamme se sitten lähti pois," Leticia sanoi nojaten kyynerpäillään pöydän reunaan ja laskien leukansa käsiensä varaan.
"Mähän sanoin että Alison on pirun utelias ja Hugh seuraa hyvänä kakkosena perässä," Letty sanoi vielä.
"Piti sitten soittaa Alisonille heti ku pääsin Oliverista eroon ja käskeä sen olemaan puuttumatta mun asioihin mutta noh.. ei ollut eka eikä varmasti vika kerta kun se puhelu on käyty."

Hetken päästä se sama tarjoilija tuli jälleen heidän luokseen ja kysyi oliko ruoka maittanut herrasväelle. Leticia nyökkäsi hymyillen ja kiitti tarjoilijaa. Tarjoilija keräsi lautaset kasaan ja kysyi sitten että ottaisivatko he vielä jotakin. Kuten juomakysymyksenkin kanssa, Leticia käänsi katseensa jälleen Rabastaniin.
"En minä ainakaan enää jaksa mitään," Leticia sanoi hymähtäen, "otatko sinä jotain?"

Oliverin mainittuaan Leticia näytti muistavan jotain ja pian Rabastan sai kuulla Alison tosiaan etsineen ministeriöstä käsiinsä jonkun Oliverin ja oli tuo vielä kivasti mennyt järjestämään Oliverin sitten Letician huoneellekkin.
"No mahtoi olla iloinen yllätys", mies naurahti kuunnellessaan eikä kyllä yhtään säälinyt tätä mies raukkaa. Raba pysytteli kuitenkin melko hiljaa ja kommentoimatta, koska Letician innostunut selitys taoahtuneesta kuulosti niin mukavalta. Tuo oli taas niin kovin nauravainen ja sitä oli katsella.
"Tuntuu Alisonilla olevan kova huoli, ettet vaan jää loppuelämäkses yksin.. ", Rabastan ehti sanomaan ennen kuin se tuttu mies oli taas kiiruhtanut heidän luokseen varmaankin nähtyää, että täällä oltiin valmiita ja kyseli tahtoivatko he vielä jotain. Rabastn pudisti päätään Letician sanottua, ettei ainakaan mitään enää jaksaisi. Miekkonen totesikin, että laskua voisi tulla sitten kassalle maksamaan ja vasta siinä vaiheessa Rabastan tajusi ettei hänellä ollut mitään jästirahaa! Miten hän oli saattanut unohtaa sellaisen kun oli tiennyt heidän käyvän melko varmasti syömässä juuri jästien ravintolassa. Raba ei kuitenkaan sallisi Letician maksaa tätä ei missään nimessä.. miehen kuului maksaa ravintolaillat.

"Mä käyn maksamassa tulen kohta perästä", Rabastan sanoi ja kiiruhti tarjoilijan perästä maksu puuhiin. Siinä kävellessään mies vei kätensä avonaisen takkinsa sisätaskulle ja tiskin luokse seisahtuessaan tuo veti sauvansa esiin vain sen verran että sillä saisi taiottua arvon tarjoilijan unohtamaan mitä juuri oli tekemässä.. eli laskuttamassa häntä.
"Ah, kiitos tänne pitää toistekkin tulla", mies sanoi nopeasti ja kassakoneen takana oleva mies näytti hetken miettivän oliko tuo mies tosiaan jo maksanut, mutta päätyi tietysti luulemaan että hän oli.
Nopeasti Rabastan napitti takkinsa kiinni varmistettuan sauvansa olevan visusti taas paikoilleen ja riensi ravintolan ovelle avatakseen sen seuralaiselleen.

Leticia naurahti pienesti toisen mainitessa hänen siskonsa pakkomielteestä yrittää hankkia Leticialle miestä. Tosiasianhan Rabastan oli sanonut.
"Noh.. mutta mikä voisi olla kliseisempää kuin että kaksi ministeriöläistä perustamassa perhettä?" Leticia naurahti Rabastanin tilattua laskun. Rabastan pinkoi pian tarjoilijan perässä maksamaan laskua ja Leticia jäi vielä heidän pöytänsä luo pukemaan takkia ylleen. Niinpä hän jäi autuaan tietämättömäksi siitä ettei Rabastan suinkaan maksanut laskua vaan unhoitutti tuon miesparan. Leticia vain oli tyytyväinen ajatellessaan lähinnä omaa rahapussiaan, joka ei reissun takia ollut vielä keventynyt yhtään. No.. Ilmeisesti Rabastanillakin oli itsellään rahaa jonkin verran kerran Lestrange oli.

Saatuaan napit napitettua, Leticia asteli hymyillen Rabastanin luo, joka jo avasi hänelle ovea. Leticia soi vielä piene hymyn tarjoilijalle, joka kiitteli vain kiivaasti käynnistä. Leticia hymähti. Vaikkei hän liiemmin jästeistä piitannutkaan, oli hänestä silti mukavaa saada noinkin iloista ja kohteliasta palvelua. Jos hän asuisi lähempänä, hän saattaisi ehkä käydä toisenkin kerran.
Tai ehkä Rabastan toisi hänet toistekin..

Asteltuaan ulos ravintolasta, Leticia sai huomata ettei ulkona tuntunut yhtään niin kylmältä kuin ennen kuin he olivat astuneet ravintolaan. Hyvä sinänsä. Ei ainakaan ihan heti tullut kylmä.
"Noh.. Mitäs nyt sitten?" hän kysyi kääntyen katsomaan Rabastania, joka oli tullut hänen perässään pihalle.

Rabastan, ehdotti josko he vain hiukan kävelisivät katsomassa kylää. Hän kun ei oikein muistanu mahtoiko siellä olla mitään ihmeempää nähtävää taikka koettavaa ja varmasti tämäkin kylä oli jotain muutoksia kokenut sen jälkeen kun he olivat sieltä perheen kanssa pois muuttaneet. Kylä, vaikka niin hiljaiselta ja rauhalliselta vaikuttikin oli silti vielä niinkin myöhään suhteellisen hereillä.. tai ainakin sen asukkaat. Siellä täällä saattoi nähdä kauppakadun varrelle isketyissä penkeissä joitakin nuoria paria liimautuneina toisiinsa ja kuhertelemassa välillä ehkä liiankin antaumuksella. Raba ei kuitenkaan voinut olla tuijottamatta huvittuneena seuraillessaan nuorempien touhuja ja koitti vaan sulkea mielestään kaikki ne omat teiniaikaiset ystävänpäivät. Siinä heidän ohitettuaan pienen puiston kauppakadun päässä ja ne muutamat rakastuneet nuoret jostain kirjaimellisesti puun takaa hyppäsi mies kameran kanssa ja ennen kuin Rabastan ehti mitään ragoimaan oli tuo räpsäissyt kuvan hänestä ja Leticiasta.
"Mitä helvet-", mies ehti aloittaa kiroamisensa, mutta valokuuva kaveri jo heilutteli hänen edessään kamerasta puskenutta kuvaa ja aivan liian yli-innoissaan sanoi, että Rabastan varmasti halusi tällaisen oikein nätin muistokuvan tästä ikimuistoisesta yhteisestä illasta viehättävän seuralaisensa kanssa. Ei hän tietenkään sitä ilmatteeksi olisi saanut vaan mies pyysi siitä pientä summaa.

Rabastan kääntyi katsomaan Leticiaa ja sitten taas miestä joka vain heilutteli sitä kuvaa hänen naamansa edessä. Jos tuo tulisi yhtään lähemmäs sen kuvan kanssa niin hän pian tirvaisisi tuota naamaan, ottaisi sen kuvan ja repisi tuhannen perhanan palaseksi! Mies tyytyi astumaan askeleen taakse päin ja huokaisemaan syvään sen sijaan, että olisi päättänyt tämän illan siihen, että painisi tuon idiootin kanssa lumihangessa.
".. Eh.. tuota..", Rabastan sai ainoastaan sanotuksi ja tapitti kuvaa miehen kädessä. Se ei saisi joutua vääriin käsiin, mutta ei hänellä ollut sitä jästi rahaakaan.

Leticia lähti Rabastanin vierellä kävelemään katua pitkin katsellen jälleen ympärilleen kuin mikäkin turisti. Hän olisi halunnut jäädä jokaisen näyteikkunan eteen katselemaan mitä kaikkea typerää krääsää jästit myivätkään ystävänpäivän aikoihin. Ehkä ystävänpäivä oli syy siihen miksi se kylä oli niin hereillä vielä siihen aikaan yöstä. Onneksi tämä väenpaljous ei tuntunut haittaavan Rabastania vaikka olisi ehkä voinut luulla toisin. Tosin ei tuota varmaan täällä tunnistettaisi. Ei ainakaan yhtään etsintäkuulutusilmoitusta ollut tullut vielä vastaan.
Leticia itse tosin oli sellainen ihminen että vaikka hän oli aina asunut kaupungissa, hän piti enemmän rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta. Se että joka toisessa korttelissa tuntui pauhaavan jokin disco tai vastaava niin se hieman häiritsi.. Tai ei ihan häiritsemiseen saakka mennyt, mutta hän olisi ehkä toivonut että tämä yö tosiaan olisi ollut hiljaisempi.
Äkkiä jokin vähälti ja Leticia kohotti kätensä silmiensä eteen eikä hetkeen nähnyt mitään. Hän kuuli jo Rabastanin kiroavan vieressään ja räpytteli nähdäkseen mitä tapahtui. Joku myyntimies oli selkeästi ottanut heistä kuvan ja nyt kovaan ääneen kaupitteli tuota todisteaineistoa Rabastanille. Leticia katsahti Rabastania, joka näytti jokseenkin turhautuneelta ja hermostuneelta. Sekunnin mietittyään, Leticia itse astui askeleen miestä kohti siinä missä Rabastan astui askeleen taaemmas.
"Minä otan sen," hän sanoi kiireesti kaivaen rahapussinsa kassistaan, "paljonko se on?" Myyjä näytti hetken yllättyneeltä ja katsahti Rabastania kysyvästi, mutta Letician tyrkytettyä tälle tarvittavan summan rahaa, mies antoi valokuvan hänelle.
"Kiitos," Leticia sanoi hymyillen ei-niin-aurinkoisesti toiselle. Leticia tarttui Rabastanin käsivarteen ja veti tämän mukanaan kauemmas miehestä valokuva tiukasti toisessa kädessään.
"Voisi vähän huomaavampi olla tuokin äijän käppyrä," Leticia mutisi katsahtaen kuvaa kädessään. Ensitöikseen hän kiinnitti huomiota siihen että tuuli oli mukavasti tarttunut juuri parahiksi hänen hiuksiinsa ja muutenkin ilmeet olivat kummallakin aika typerät. Tosin ei Rabastanilla niinkään.. Pirun jästikuvat kun eivät liikkuneet. Hänen kuvajaisensa olisi voinut tehdä asialle jotain.
"Mennäänkö johonkin hieman kauemmas keskustasta?" Leticia kysyi Rabastanilta irrottaen otteensa tuon takista, "se mies varmaan partio tällä alueella.."

Rabastanin ei onneksi tarvinnut turvautua sauvaansa uudelleen taikka nyrkkeihinsä kun Leticia jo oli maksanut kuvan ja napannut sen hämmentyneeltä kuvaajalta. Ilmeisesti kaikkien muiden parien tapauksessa, mies oli mukisematta maksanut kuvan..
Leticia tarttui häntä käsivarrest ja kiskoi mukanaan kauemmas siitä ärsyttävästä miehestä ja naisen manailut tuosta äskeisestä saivat Raban hymyilemään. Tuo oli juuri niitä naisen hienoja puolia.. tuo ei ollut tavallinen miesten varjossa kuljeksiva naikkonen vaan osasi itse puolustaa itseään kun niin tahtoi ja sanoi asioista niin ihanan suoraan. Naisen ei aina tarvinnut olla hyvin laitettu ja niin sivistyneesti käyttäytyvä. Ei ainakaan Rabastanin mielestä.. ajatelkoot ne muut miehet sitten mitä halusivat.
Raba nappasi kuvan hetkeksi itselleen Letician irrottotettua hänestä ja naureskeli hiukan miten hölmöiltä he näyttivätkään ja meinasi jo ehdottaa repisikö sen tässä ja nyt, mutta ojensi kuvan kuitenkin vain takaisin naiselle. Tehkööt tuo sille mitä parhaimmaksi näkisi..
"Mennään vain.. en halua enää uutta yllätys kuvaa"

Rabastan lähti kiiruhtamaan kylän puiston suuntaan ja toivoi ettei näitä saman laisia kuvaajia vain parveilisi seudulla enempää. Kaikki varmasti oli täälläkin nätimpää keväisin ja kesäisin, mutta nyt joka paikka oli vain peittynyt lumeen. Näin pieni mesta hänen muistaakseen kukoisti aika kivasti jo alku keväästä.
" Ei kai sun ole kylmä?", Mies kysyi siinä heidän kulkiessaan koska tunsi hiukan omies näppiensä olevan jo jäässä. Hansikkaita kun Raba ei omistanut ja huomio Leticiaan vilkaistessaan ettei tuollakaan kyllä näyttänyt moisia olevan. Siinä hetken katsellessaan naisen kättä ja rohkeutta kerättyään hän tarttui siihen omallaan. Omituinen kihelmöivä tunne pisteli tuon kädessä ja tunto tuntui palailevan hiukan hänen kohmeisiin sormiinsa. Oli hassua miten sellainenkin ele kuin toisen kädestä nappaaminen oli vaatinut miettimistä ja rohkeutta. Raba ei kuitenkaan pitkälle ehtinyt kävellä kun hänen mieleensä iski pieni hassu asia. Leticialla oli kaksi kättä. Jokin rohkeuden puuska kun oli ehtinyt iskemään tuo pysäytti heidän kulkunsa ja nappasi pikaisesti Letician toisenkin käden omiinsa pidellen noita nyt omien kämmeniensä välissä. Naisen kädet olivat niin sirot verrattuina niihin hänen isompiin käsiinsä ja .. miksi Rabastan edes keksi ajatella moista, mutta ne sopivat hyvin hänen käsiensä väliin. Koko tämän ajan mies oli tapittanut niitä heidän käsiään hymyillen ja nauttinut siitä lämmöstä mikä tuntui nyt virtaavan läpi koko hänen ruumiinsa, mutta lopulta mies tajusi kohottaa katseensa ja oli kuin olisi palannut jostain kaukaa omista maailmoistaan. Hän ei ollut yhtään ehtinyt katsomaan miten Leticia oli hänen äkkinäiseen tungetteluunsa reagoinut.

Rabastanin tutkittua kuvaa, tämä antoi sen hänelle takaisin. Leticia katsahti vielä kuvaa ja päätti tunkea sen turvallisesti taskunsa. Ei sitä voinut repiäkään koska palaset voisi kuitenkin löytää.. Parempi olisi viedä se kotiin turvalliseen paikkaan.. Ehkä tyynyn alle? Leticia naurahti omalle typeärlle tyttömäisyydelleen.

Rabastan oli yhtä mieltä hänen kanssaan siitä että siirryttäisiin johonkin kauemmas siitä hullusta miehestä. Niinpä Leticia kipitti korkkareillaan toisen perässä tämän kävellessä läheiseen puistoon. Leticia katseli ympärilleen ja totesi että maalla oli kaunista talvisaikaankin. Siinä missä Lontoon kadut olivat täyttyneet siitä mustasta lumesta, täällä lumi pääsi vapaana kimaltamaan kilpaa tähtien kanssa. Sitäpaitsi puisto vaikutti suhteellisen autiolta ja rauhalliselta.. ja siistiltä. Leticia käänsi katseensa Rabastaniin toisen kysyttyä onko hänellä kylmä ja Leticia ehti juuri ja juuri pudistaa päätään kun jo tunsi toisen tarttuvan käteensä. Rabastanin käsi tuntui hieman viileältä, mutta samaan aikaan jotenkin lämpöiseltä kuitenkin. Leticia katsahti alas toisen tarttuessa hänen käteensä ja hymyili pienesti. Jotenkin.. Jotenkin toisen kosketus ei tuntunut pahalta niin kuin ehkä olisi luullut kuolonsyöjän tarttuessa kiltalaisen kädestä. Pikemminkin se tuntui siltä kuin.. Kuin niin olisi pitänyt olla jo kauan.
Muutaman askelen saatuaan, Rabastan pysähtyi ja käänsi Letician ympäri. Leticia katsahti toista kummastuneena, mutta toisen napatessa hänen toisen kätensäkin ja pidellen noita käsiensä välissä, Leticia hymyili tuijotellen Rabastanin käsiä. Miten tuo mies pystyi yllättämään hänet joka ikinen kerta teki tuo mitä tahansa?
Leticia kohotti hetken siinä hymyiltyään katseensa Rabastaniin eikä hänen päässään liikkunut yhtään mitään. Hän ei tiennyt mitä siinä pitäisi sanoa tai tehdä. Ehkei hän edes halunnut sanoa tai tehdä yhtään mitään. Tuntui kuin he olisivat vain he kaksi maailmassa ja muu maailma olisi joko pysähtynyt tai sitten vain lakannut olemasta.
Leticia liikautti sormiaan niin että sai tartuttua pienesti Rabastanin sormiin omillaan. Hän hymähti pienesti katse nyt Rabastanissa. Tuntuisi niin typerältä sanoa yhtään mitään, koska siinä tilanteessa ei yksinkertaisesti voinut sanoa mitään. Jotain piti kuitenkin sanoa. Leticia katseli hetken toisen silmiä ja hiuksia ja kaikkea toisessa. Pienen hymyn kera hän lopulta rohkaistui kysymään sen kliseisimmän kysymyksen mitä siinä tilanteessa vain pystyi kysymään.
"Mitä mietit?" hän lopulta kysyi puoliääneen, koska ääni tuntui jääneen jonnekin äsken syötyjen ruokien alle.

Rabastan ei saanut mitään läpsäisyä poskelleen tai ilkeitä sanoja siitä miten hän oli noin kehdannut vain tarttua toiseen mitään varoittamatta. Mies tunsi naisen käsien liikahtavan omiensa suojassa ja tarttuvan hänen sormiinsa ja tuo kysyi hyvin hiljaisella äällä mitä hän mietti. Sillä hetkellä hän mietti paljon kaikkea. Sitä miten he olivat päätyneet tähän koko tilanteeseen vaikka hetki sitten hän vielä oli ollut käännyttämässä naista omalle puolelleen. Miksi hän oli antanut tunteilleen vallan.. hän oli kuolonsyöjä jolla oli ollut ja oli vieläkin kesken tärkeä tehtävä. Eikä.. ei kuulunut välittää muusta kuin tappamisesta ja muiden tuskasta, mutta siinä Letician seurassa hän tunsi jotain aivan käsittämättömän outoa ja erilailla hyvää tunnetta ja ehkä jopa paljon parempaa kuin se tunne kun sai vetää sauvan esiin ja kiduttaa toista ihmistä.
" Paljon kaikenlaista", tuo lopulta vastasi melkein yhtä hiljaisella äänellä totuuden mukaisesti ja pienesti hieroi naisen käsiä lämpimiksi omiensa sisällä vaikka tässä ehkä olivat olleet enemmän ne hänen kätensä kohmeessa. Sillä hetkellä hänen kätensä kyllä tuntuivat olevan jo enemmänkin tulessa. Rabastan nosti taas katseensa niistä käsistä ja kohtasi naisen tumman ruskeiden silmien katseen eikä millään voinut olla hymyilemättä sitä hölmöä hymyä kun ei oikein tiennyt mitä sanoa ja silti halusi pukea tuntemuksensa sanoiksi.
Siinä katsellessaan vain hiljaisena Leticiaa, mies mietti miten väärin tämä kaikki oli.. jos tuo vain olisi valinnut sen toisen tien aikoinaan. Mies pudisti ajatuksen mielestään. Tuskin asiat olisivat kulkeutuneet saman suuntaisesti jos niin olisi ollut. Rabastanin teki mieli todeta itsensi vain heikoksi ja tyhmäksi kun oli antanut itsensä viedä asiat tähän suuntaan ja jättänyt toisarvoiseksi sen mitä oikeasti oli lupautunut tekemään, mutta ei voinut.. se tunne kun hän tajusi uhmaavansa herraansa käskyä tuon silmien alla yhdessä sen tunteen kanssa mitä Letician seura hänessä tuottivat olivat jotakin niin kutkuttavaa.

"Kuten sitä miten sun kätes niin sopii siihen.. mun käsieni väliin", Rabastan paljasti hiukan selvemmin ajatuksiaan ja otti askeleen lähemmäs naista ja vilkaisi pikaisesti heidän käsiään. Hän ei halunnut alkaa puhumaan niistä kaikis muista asioista mitä oli pohtinut.. kun ollut aivan perillä niistä itsekkään.
".. ja sitä miten me ollaan päädytty tähän..", mies kuitenkin paljasti vaikka jokin hänen päässään takoi ja koitti varoitta että pitäisi lopettaa vielä kun ei ollut liian myöhäistä. Olla sanomatta asioita joita ei voinut vetää takaisin noin vain. Rabastan ei vain jostain syystä sillähetkellä kuullut tai nähnyt muuta kuin sen naisen edessään ja sanoi mitä itse sillä hetkellä todella ajatteli.. ei mitä olisi pitänyt ajatella.

Hetken kuluttua Rabastan vastasi aika ympärpyöreästi mitä tämän mielessä liikkui. Leticia laski katseensa hieman ujosti naurahtaen. Voi kunpa hän osaisi lukea ajatuksia niin saisi ehkä tietää mitä toisen päässä oikeasti liikkui.. Ja olivatko nuo ajatukset yhtään saman suuntaiset kuin hänen omansa? Mitä hän sitten ajatteli tästä? No ei hänkään sitä oikeastaan tiennyt. Päässä liikkui no.. kaikenlaista. Jotenkin sydänkin jo pamppaili siihen tahtiin että ajatusten rytmikin tuntui liian kiivaalta kiitos ylimääräisten tykytysten.
Rabastanin aloittaessa uudestaan puhumaan, Leticia kohotti katseensa ja jotenkin hänen silmänsä eksyivät seurailemaan toisen huulten liikkeitä tämän puhuessa. Hän hymähti kohottaen katseensa tuon silmiin. Heidän kätensä tosiaan sopivat jotenkin.. niin kivasti siihen..
Leticia hymähti toisen kerran toisen mietiskellessä sitä miten tähän oli päädytty. Erittäin hyvä kysymys tuo, koska siihen ei vastausta ihan helposti keksittäisi. Eikä vastausta ehkä kannattaisi edes liikaa alkaa miettimään, koska siitä ei seuraisi välttämättä mitään hyvää..

Leticia ei osannut vastata mitään toiselle, koska ei itsekään tiennyt sen enempää mitä omassa päässään liikkui.. Eikä häneltä kai edes odotettu minkäänlaista vastausta. Leticia laski hetkeksi katseensa takaisin käsiin ja katseli niitä hetken. Rabastanin kosketus tuntui hirveän hellältä ja jotenkin turvalliselta. Kylmät väreet painoivat hetkeksi Letician selkää pitkin ja hänen sydämensä tuntui hyppäävän rinnasta ulos ellei hän tekisi mitään. Ajatukset sekavina, hän kohotti jälleen katseensa Rabaan muttei enää hymyillyt. Hän katsoi toista kirkkain silmin ja käsillään pysäytti toisen kädet. Sitten, sen enempää ajattelematta, hän veti vasemman kätensä pois Rabastanin lämpöisten käsien suojista ja vei sen Rabastanin poskelle. Hän sipaisi toisen viileää poskea peukalollaan ja nousi sitten varpailleen. Hän sulki silmänsä ja tunsi hetkessä Rabastanin lämpöiset huulet omillaan. Hän ei tiennyt mikä häneen meni, hän vain.. Hän vain joutui tunteidensa valtaan. Eihän suukko sinällään iso asia ollut, mutta.. Mutta nyt se tuntui valtavalta.

Äkkiä tunnelma räjähti kappaleiksi äkillisen valoilmiön välähtäessä silmäluomien takaa punaisena. Leticia havahtui sekunnin sadasosassa ja vetäytyi kauemmas Rabastanista. Samassa hänellä kiehahti.
"Sinä!" hän henkäisi myrkyllisesti. Se sama saakelin mies kameroinen, joka oli ottanut heistä sen ensimmäisen kuvan, oli jälleen siinä kameroineen. Ellei äskeinen tunnelma olisi ollut se mikä oli, Leticia olisi varmaan vähintäänkin vetäissyt toista kuonoon. Naisellinen puoli oli miehen onneksi vallalla sillä hetkellä.
"Tänne se," Leticia ärähti ja nappasi kuvan toisen kädestä, "sinulla ei ole mitään oikeutta räpsiä kuvia miten mieli tekee joten jos enää näen sinut missään niin toivo että joku suostuu sinua auttamaan!" Letician ilme oli niin kiukkuinen ettei miesparka oikein osannut suhtautua siihen mitenkään muuten kuin pahoittelemalla pikaisesti ja kadoten sitäkin nopeammin. Leticia rutisti kuvaa kädessään ja tuijotti toisen perään ärtyneenä. Jästit....

Rabastan ei odottanut Leticialta mitään vastausta siihen mitä oli sanonut kun ei ollut sitä niinkään kysymykseki edes tarkoittanut. Lähinnä vain joksikin mitä nainenkin voisi miettiä. Koko sen ajan kun hän oli puhunut olivat miehen kädet huomamattaan pienin liikkein lämmitellyt niitä pienempiä käsiä, mutta nyt se liike oli pysähtynyt Letician stopatessa hänen käsiensä liikkeen. Rabstan tunsi naisen vetävän kätensä hänen käsiensä suojasta ja tuon katse oli jotenkin muuttunut. Hetken Rabastan luuli Letician aikovan perääntyä, mutta sen sijaan tuo olikin kohottanut kätensä sipaisemaan hänen poskeaan ja tuo kosketus tuntui niin lämpimältä hänen kylmää poskeaan vasten, että hipaisua jäi oikein kaipamaan. Raba ei kuitenkaan kauaa ehtinyt haikalla tuon kosketuksen perään kun Leticia oli jo noussut ylemmäs ja hän sai tuntea tuon huulien painautuvan omiaan vasten. Mies ei voinut kieltää etteikö olisi hämmentynyt aivan pieneksi hetkeksi kun ei ollut osannut sitä odottaa, mutta nopeasti tuo korjasi tilanteen vastaamalla suudelmaan. Rabastan kohotti vapaaksi jääneen kätensä heidän välistään Letician niskalle tuon hiusten sekaan eikä enää ollenkaan kuunnellut niitä vähäisiä ääniä jotka olivat käskeneet lopettamaan kun vielä oli voinut.. vain uppoutui täysin suudelman viemäksi.

Letician suudelma maistui joltakin tutulta marjalta mitä mies ei saanut päähänsä sillä hetkeltä ja hän tajusi ettei ollut varmaan koskaan ehtinyt suudellessaan miettiä miltä toinen maistui. Se suudelma oli muutenkin niin erilainen kuin ne mitä mies oli ennen kokenut.. aivan kuin tämä olisi tarkoitettu tapahtuvaksi. Liian pian kuitenkin se suudelman taika rikottiin äänekkäällä räksähdyksellä salamavalon kera ja Leticia oli vetäytynyt kauemmas ja huudahtanut hänen ohitseen jollekulle. Rabastan käänsi päänsä ja huomasi sen saman kameramiehen joka oli heitä jo aikeisemmin häirinnyt ja tuolla oli taas uusi kuva hyppysissään. Leticia ehti toimia kuitenkin ennen Rabastania taas ja tuo oli nopeasti astellut sen idiootin luokse ja napannut kuvan omaan käteensä. Raba tunsi vieläkin suudelman kihelmoivän huulillaan kuunnellaas siinä sivummalla miten Leticia läksytti kuvaajaa ja sai tuon jopa pyytämään anteeksi ennen kuin äijä lopulta aika sukkelaan lähti paikalta. Rabastan asteli Letician taakse ja tarttui tuon kädestä voidakseen kohottaa kuvan näkyville jotta näkisi itse mitä tällä kertaa oli syntynyt.
Kuva ainakin oli parempi kuin se edellinen. Paljon parempi ja pelkästään kuvan katseleminen vei miehen takaisin äskeiseen hetkeen.
"Ainakin se otti paremman kuvan", hän sanoi ja hymähti pieni hymy naamallan. Onneksi Leticia oli kuitenkin ehtinyt tuolle jo räyhäämään tai hän olisi varmasti juossut perään sen tekemään kun mies oli kehdannut pilata kaiken..

Leticia pudisti hieman päätään mutruhuulineen katsoessaan kuinka se kamera mies pinkoi pois puistosta ja lopulta katosi näkyvistä. Leticia itse ei ehtinyt kuitenkaan edes kääntyä kun jo tunsi kosketuksen kädessään ja valokuva vietiin häneltä. Leticia seurasi valokuvaa Rabastanin kasvoihin ja hymyili toisen sanoessa että ainakin kuva oli parempi kuin se aikaisempi. Jos Letician posket eivät olisi jo valmiiksi punottaneet kiitos pikku pakkasen ja ulkona hengailun, olisivat naisen kasvot hieman punehtuneet kommentin myötä. Miten hän.. Miten hän oli siihen tilanteeseen oikein ajanut itsensä? Ei, ei hän katunut.. Lähinnä häntä nolotti niin nopea eteneminen..
"No joo.." Leticia naurahti hieman olkiaan kohauttaen, "mutta ei se silti saa tuollai ottaa kuvia ilman että kysyy ensin. Olisi pitänyt räjäyttää se sen kamera.." Letty vilkaisi taakseen kuin varmistaakseen ettei äijää näkynyt missään. Noniin. Mitäs nyt sitten? Mies oli pilannut sen kauniin, hiljaisen hetken mikä heillä oli ollut eikä se nyt noin vain palaisi takaisin vaikka kuinka haluaisi.. Eikä Leticia toista kertaa ajaisi itseään siihen tilanteeseen ainakaan ihan heti. Hän ei halunnut antaa Rabastanille väärää käsitystä itsestään.

Hetken siinä ympärilleen katsellessaan, hän huomasi kauempana hämärtyvässä puistossa pienen lammen. Hetken mietittyään hän keksi jotain tekemist, tosin ei tiennyt pitäisikö Rabastan ajatuksesta. Hän oli kuitenkin pienestä pitäen harrastanut jos minkälaista urheilua ja.. No, luistelu oli kivaa. Varsinkin jonkun kanssa..
"Mennäänkö luistelemaan?" Leticia kysyi nyökäten ensin jäätyneen lammen suuntaan ja katsahtaen sitten Rabastania, "siitä on puoli ikuisuutta kun viimeksi luistelin.. ja sinulla varmaan toinen ikuisuus." Letty virnisti pienesti sanojensa päätteeksi ilmaistakseen ettei naljaillut vaan vitsaili. Ei heillä kyllä luistimia ollut matkassa, mutta äkkiäkös semmoiset loihti..

Rabastan hymyili Letician sanoille kameran räjäyttämisestä ja ojensi kuvan takaisin naiselle sanoen, että tuo saisi pitää senkin jos halusi. Kameramies oli tosiaan rikkonut tunnelman eikö siihen ollut takaisin paluuta ja mies jo ehti pelkäämään, että tunnelma muuttuisi kamalaksi ja painostavaksi..
Leticia onneksi pelasti tilanteen, ehdottamalla että he menisivät luistelemaan! Oli hyvä onni, että Raba edes tiesi mitä luistelu oli, mutta ei hän ollut sitä koskaan itse kokeilut. Seurannut vain tuon samaisen lammen reunalla miten jästit olivat lammen jäistä pintaa pitkin liidelleet niillä.. luistimillaan.
" En mä ole koskaan luistellut", Rabastan paljasti tuon hiukan naljaillessa hänen luistelemisestaan oli varmaan aikaa ja kääntyi jo lähteäkseen lampea kohti jotta tekisi selväksi sen, että voisi kuitenkin yrittää tuota.. jästien juttua.
" Olen mä tuolla samaisella lammella nähny kun muut lapset luisteli, mutta ei mua oikeastaan edes kiinnostanut päästä sinne.. odotin vaan huispaamista", mies naurahti.

Rabastan antoi kuvan takaisin Leticialle ja Leticia tunki sen taskuunsa edellisen kuvan viereen. Itseasiassa heti tämän jälkeen hän kaivoi kuvat taskustaan ja päätti että ne olisivat enempi turvassa laukussa.. Varsinkin jos oltiin menossa luistelemaan.

Letician yllätykseksi Rabastan sanoi ettei ollut koskaan luistellut, mutta oli kuitenkin nähnyt muiden lasten luistelevan. Pieni pistos kävi Letician sydämessä hänen ajatellessaan pientä pellavapäätä katselemassa kun muut luisteli ja itse ei voinut.. Mutta Rabastanin sanottua ettei oikeastaan koskaan halunnut niin tuo mielikuva lähti aika nopeasti.
"No.. Minä voin opettaa!" Leticia naurahti ja sen enempiä taaskaan ajattelematta, hän tarttui miehen käteen ja lähti vetämään tuota perässään lampea kohti.

Lammen rantaan päästyään Leticia oli mielissään huomattuaan ettei rannalla ollut ketään muita. Onneksi. Ensinäkin kahdestaan oli mukavampaa ja toiseksi hän ei uskonut että Rabastanin miehenä teki mieli luistella ensimmäistä kertaa kaikkien katseiden seuraillessa. Ehkä riitti että Leticia seurailisi tuota katseellaan ja vielä opettaisi toiselle jotakin.
"Noh.. Luistelu ei ole vaikeaa," Leticia sanoi katsahdettuaan vielä ympärilleen. Hän istahti läheiselle penkille ja nappasi taikasauvansa ollessaan varma siitä ettei kukaan jästi näkisi hänen taikovan.
Muutamalla sauvan näpäytyksellä Letician kenkiin alkoi muodostua läpinäkyvät, aika paljon jäätä muistuttavat terät. Kannat pienenivät loitsun ansiosta ja kengät muuttuivat väliaikaisiksi luistimiksi. Leticia katsahti terät vielä jotta ne olisivat kunnolliset ja nousi sitten hieman täristen luistimille. Hetken siinä seisottuaan, hän otti muutaman askeleen ja astui lumelta jäälle. Jäälle päästyään hän otti vauhtia ja luisteli pienen pyrähdyksen jäällä.
Rinksansa jälkeen hän palasi Rabastanin luo. Hän ei ehtinyt kunnolla jarruttamaan (taaaai sitten ei halunnut) ja tupsahti tästä syystä Rabastania päin pienen vauhdin kanssa.
"Hupsista," hän naurahti ja työnsi itsensä kauemmas Rabasta.
"Noniin, käy istumaan niin taion sinullekin luistimet," Leticia kehotti toista.

Rabastanin istuttua Leticia loihti toisellekin luistimet, mutta hieman eriävät omistaan. Olihan hän nähnyt että pojilla oli hokkarit ja olihan hän itsekin joskus nuorempana sellaisilla luistellut.

Leticia johdatti Rabastanin lammelle ja lupasi kyllä opettaa Rabastanille miten lusitellaan ja nainen itse istahti alas heidän päästyään sen reunalle ja hän jäi seuraamaan miten tuo muutti omat kenkänsä niiksi.. luistimiksi. Raba kääntyi vilkaismeaan ympärilleen ja halusi varmistaa ettei kukaan ollut paikalla. Olisi ollut todella noloa jos paikalla olisi ollut joku pari ja hän olisi joutunut tuonne kompuroimaan. Ketään ei onneksi kuitenkaan näkynyt.

Leticia asteli luistimet saatuaan jäälle ja tuo tosiaan näytti osaavan luistella. Muutaman hauskan näkisen pyörähdyksen jälkeen nainen luisteli takaisin häntä kohden eikä oikein ehtinyt pysähtymään ajoissa vaan tömähti kevyesti Rabastania päin. Hymyillen mies mietti, että tuolla tosiaan taisi olla pikkaisen aikaa viime kerrasta. Rabastan istui alas penkille Letician kehoitettua ja pian hänelläkin oli jalassaan luistimet, tosin hiukan erilaiset kuin Letician omat. Näissä hänen vekottimistaan puutuivat ainakin kärjessä olevat hurjan näköiset piikit.
Rabastan hetken heilutteli jalkojaan ja totsei niiden tuntuvan hyvin oudoilta ennen kuin nousi ylös ja oli mätkähtää nurin jo siinä lumella. Pelkkien kapeiden terien varassa oli hurjan hankala pysytellä pystyssä ja varovaisin tärisevin askelin mies lopulta pääsi jäälle.
" No mitä nyt?", tuo kysyi eikä uskaltanut liikahtaa mihinkään suuntaan. Jos hän nyt liikauttaisi jalkaansa hiukankin hän varmasti lentäisi turvalleen siihen jäälle.!

Leticia katseli toisen heiveröistä kävelyä jäälle ja luisteli itse muutaman vedon eteenpäin. Rabastanin kysyttyä mitä hänen pitäisi tehdä, Leticia naurahti ja ojensi käsiään tarttuen sitten vuorostaan Rabastanin käsiin.
"Otat vaikka vasemmalla jalallasi hieman vauhtia ja liu'ut oikean varassa," Leticia neuvoi vetäen Rabastania pikkuhiljaa mukanaan luistellessaan takaperin. Hän ei luistellut nopeasti, voiko sitä edes luisteluksi kutsua. Hän peruutti pienesti saaden Rabastanin hieman liikkeelle.
"Se ei ole vaikeaa.. Se on vähän niinkuin kävelyä ilman että nostat jalkojasi," Leticia sanoi katsahtaen Rabastania. Leticiaa hymyilytti hänen huomatessaan että Rabastan puristi hänen käsiään tiukemmin kuin aikaisemmin. Kai tuota jännitti tämä tilanne. Tottakai jännitti. Leticia oli ollut kauhusta kankea oltuaan ensimmäistä kertaa jäällä.. ja muksahdettuaan kerran kunnolla persuksilleen, hän ei ollut suostunut jäälle uudestaan muutamaan vuoteen. Oikeastaan häntäkin jännitti hieman siinä luistellessaan, koska aikaa edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo tovi. Kuitenkin, niin helppoa kuin se olikin sanoa, hän katsahti Rabastania sanoen;
"Yritä olla jännittämättä.. Rentona se on helpompaa." Hän tiesi oikeastana jo ilman Rabastanin vastausta ettei nuo sanat auttaisi asiaa yhtään mitenkään. Hän oli varmasti saanut samat sanat osakseen vuosia aikaisemmin eivätkä ne silloinkaan olleet tehonneet.. tuskin siis nytkään.

Neuvot joita Leticia hänelle antoi kuulostivat yksinkertaisilta, mutta olivat paljon vaikeampi toteuttaa. Vasemmalla vauhtia oikealla liu'utaan.. mies toisit mielessään samalla kun koitti varovasti tuota ja oli vähällä jo lentää nurin ja siitä syystä tarttuikin vain lujempaa naista käsistä. Hassua miten hän tuohon tukeutui vaikka Leticia lentäisi takuulla mukana jos hän tästä vauhdilla menettäisi tasapainonsa! leticia käski häntä rentoutumaan niin sujuisi varmasti paremmin, mutta se oli taas kerran helpompi sanoa kuin tehdä. Mies ei voinut kuin tuijottaa jalkojaan siinä koittaessaan saada jotain liikettä aikaiseksi.
" Tää näyttää varmasti todella naurettavalta!", mies kohotti katseensa Leticiaan ja pudisti päätään pienesti naurahtaen ja toivoikin tosiaan ettei kukaan sattuisi enää siihen aikaan paikalle todistamaan tätä.

Rabastanilla alkoi omaksi yllätyksekseen se luistelu kuitenkin sujumaan tuon totuttua olemaan siinä jään päällä ja saatuaan jalksansa tottumaan niihin luistimiin. Kuitenkaan tuo ei halunnut Letician ihan vielä päästävä irti. Näin oli jotenkin turvallisempi.
" Et päästä irti!.. et vielä"

Leticia naurahti lempeästi Rabastanin todettua näyttävänsä naurettavalta.
"Älä katso maahan koko ajan," Leticia sanoi, "älä ajattele jalkojasi. Ajattele jotain muuta." Kun toisen jalkoihin tuijottelusta ei tuntunut tulevan loppua, Leticia lopulta kyllästyi moiseen ja irrotti hetkellisesti otteensa toisen kädestä ja nosti sormillaan Rabastanin leuan ylös niin että näki itse tämän silmät.
"Noniin, nyt katot mua etkä jalkojasi," Leticia sanoi haastaen toisen katseellaan.
"Ainakin oletan että kasvoissani on edes jotain mielenkiintoisempaa kuin sinun jaloissasi," Leticia lisäsi virnistäen mutta katsettaan toisen silmistä irrottamatta.

Hetken kuluttua Rabastanin luistelu alkoi edes hieman sujumaan ja Leticia jo nyökkäili toiselle rohkaisevasti luistellessaan itse takaperin toisen edellä. Hän oli jo aikeissa jättää miehen oman onnensa nojaan, mutta Rabastan ilmeisesti tajusi hänen aikeensa koska tuo älähti nopeasti ettei saisi vielä päästää irti. Leticia hymyili ja puristi toisen käsiä.
"Katse ylös!" hän komensi toista lempeästi hakien jälleen katseellaan toisen silmiä. Tämä oli oikeastaan aika mukavaa kun sai ihan tarkoituksella tuijotella toisen silmiin. Ihan syyn kanssa eikä vain typeränä.
"Jos se katse ei pysy ylhäällä niin päästän irti," toinen sanoi muka-vakavasti, mutta naurahtaen. Ei hän halunnut edes päästää irti, mutta toisaalta uhkailu oli ihan varteenotettava keino tässä tapauksessa.. Varsinkin kun Rabastan oli juuri hetki sitten toiselta pyytänyt ettei tämä päästäisi irti.

Vaikka Letici miten käski häntä ettei katselisi jalkoihin ja ajattelisi maata.. eikuin oliko tuo sanonut ihan toistepäin.. ei hän voinut katsoa muuallekkaan tai sekoaisi jaloissaan ja lentäisi varmistikkin nurin! Rabastan tunsi naisen otteen irtoavan hänen käsistään ja pian miehen katse oli nostettu luistimista Letician silmiin ja tuo käski miestä katselemaan mielummin häntä kuin jalkoja.. olihan tuo varmasti paljon mielenkiintoisampaa katseltavaa kuin luistimet. Rabastan nyökkäsi pieni hymy naamallaan ja jäi pitämään katseensa tuon kasvoissa.. olihan tuota toki mukavempi katsella.

Rabastanin kiellettyä Leticiaa päästämättä irti tuo ei myöskään päästänyt, mutta komensi häntä taas pitämään sen katseen poissa jaloista ja tosiaan.. miehen katse oli hetkeksi eksynyt taas jalkoihin ja virnistäen Rabastan kohotti katseens takaisin Leticiaan ja tuon uhkaili irti päästämisestä sai miehen myös pitämään katseen ylhäällä. Välillä mies keskittyi ehkä liikaakin Letician katseluun ja oli muutamaan kertaan sotkeentua pahastikkin omiin jalkoihinsa, mutta pystyssä tuo kuitenkin sai itsensä pidettä .. osaksi ehkä Letician avustuksella.
Rabastan oli itse se joka lopulta veti kätensä naisen otteesta päätettyään , että nyt riitti se taluttaminen ja muutaman jo hyvältä näyttäneen liukimisen jälkeen tuo lensi rähmälleen ja liukui pienen matkan pitkin jäätä.
"Velhoja ei ole tarkoitettu luistimille..", tuo mutisi sieltä alhaalta eikä edes vaivautunut yrittämään ylös nousemista

Lopulta Rabastan itse veti kätensä pois Letician käsistä ja Leticia otti muutaman nopeamman vedon taaksepäin jättäen toisen muutaman metrin päähän itsestään. Leticia oli jo oikeastaan varma että toinen onnistuisi pysymään pystyssä muutaman hienon luisun jälkeen, mutta samassa tuo jo lensi persuksilleen. Leticia kohotti kätensä suunsa eteen pienesti säikähtäneenä, mutta naurahtaen ja luisteli sitten kiireesti toisen luo. Letician päästyä Rabastanin luo, toinen mutisi alhaalta käsin ettei velhoja oltu tarkoitettu siihen hommaan. Leticia naurahti toisen sanoille katsellen tätä suorilta jaloilta.
"Ei ketään ole," hän sanoi, "luistimet on jästien keksintö eikä ne ole keksinyt juuri mitään järkevää."
"Mutta sinä katsoit maahan, minä näin!" Leticia sanoi muka toruen ja kumartui sitten ojentamaan kättään toiselle auttaakseen tämän pystyyn.

Leticia ilmestyi nopeasti siihen Rabastanin vierelle ja vasta hänen mutinaansa jotain siitä ettei ketään oltu luistimille tarkotettu ne kun olivat jästien keksimät ja eiväthän nuo mitään kovin järkeviä keksintöjä muutenkaan olleet luoneet. Rabastan tarttui Letician ojentamaan käteen ja tuon avustuksella pääsi taas ylös, mutta vähällä oli ettei samantien lentänyt uudelleen nurin.
"Enkä muuten katsonut!", Rabastan intti oitis takaisin Letician väittäessä että hän oli katsonut maahan, mutta kyllä tuo oli tosiaan tainnutkin kääntää katseensa hetkeksi taas maahan päästettyään irti, mutta ei voinut tietenkään myöntää sitä. Rabastan liikahti kauemmas Leticiasta ja sai itsensä pidettyä tasapainossa ja vieläpä katse nyt naiseen luotuna.
Luisteleminen ei lopulta ollutkaan niin hankala kuten Leticia oli sanonutkin, mutta ei Rabastan silti sitä tulisi varmaan koskaan osaamaan sen enempää kuin, että pysyisi pystyssä ja pääsisi hiukan vauhtiin. Jästit saisivat hänen puolestaan pitää kummallisen lajinsa jossa kaatuminenkin sattui inhottavasti. Kaatumisen pelko ehkä saikin miehen yrittämään kovemmin pystyssä pysymistä ja muutaman uuden kaatumisen jälkeen alkoi taas sujumaan ilman, että koko ajan oltaisiin jäissä.

" No en voisi sanoa nauttivani tästä vieläkää..", Mies myönsi hiukan epätoivoisen näköisen jarruttamisen jälkeen ja liukui loppu matkan Letician vierelle.
"Onneksi tarvitse kävellä takaisin Lontooseen.. luulen etten tunne jalkojani"

Leticia luisteli pienen välimatkan päässä Rabastanin ympärillä häärien tuon yrittäessä opetella luistelujen saloja. Muutaman kerran toinen kaatui ja Leticia oli auttelemassa tätä pystyyn.. Tosin ehkä Rabastanin ylpeys alkoi tulla tielle, koska pian ei naisen käteen enää tartuttu tämän ojentaessa sitä vaan mies kömpi itse jaloilleen. Ei Leticia moisesta pahastunut, hänestä oli oikeastaan hauskaa vain pyöriä toisen ympärillä katsellen kuinka tämä yritti tosissaan oppia..
Lopulta Rabastan liukui Letician luo jarrutellen jotenkin uhkaavan näkösiesti, mikä sai Letician siirtymään hieman sivuun toisen tieltä. Rabastan sanoikin ettei vieläkään oikein kyennyt nauttimaan tälläisestä urheilulajista ja sinänsä Leticia ymmärsi tämän. Tuon sanoessa ettei tuntenut jalkojaan, Leticia naurahti.
"No lopetetaan tämä nyt sitten tähän," hän sanoi kiertäen Rabastanin kerran luistimillaan, "vaikka olin juurikin sanomassa että sehän alkoi jo pikkuhiljaa sujua!"

Leticia liukui takaisin penkille ja otti jälleen sauvansa esiin taikoen itseltään luistimet pois. Rabastanin istahdettua hänen viereensä, Leticia taikoi tuonkin kengät terättömiksi. Hetken siinä istuskeltuaan Leticia tajusi äkkiä kuinka hiljaista kylässä jo oli. Ei sitä luistelun ohella ollut huomannut, mutta.. kaikki musiikki oli vaiennut eikä autojen äänetkään enää kuuluneet. Tuulikin oli aivan tyyni.
"Onpa hiljaista," hän sanoi melkeinpä itsekseen, "paljonkohan kello on tähän aikaan yöstä.." Leticiaa ei väsyttänyt, ihme kyllä. Mutta kellon täytyi silti olla jo jokseenkin paljon koska kylä oli aivan hiljainen ja olivathan he nyt istuneet siellä ravintolassakin jonkun aikaa.. ja luistelleet ja tapelleet kahdesti sen kameramiehen kanssa ja.. ja.. Letician suunpieli nykähti tuon ajatellessa illan kulkua ja sitä yhtä, pientä hetkeä puistossa. Noh, jos tämä yö oli ainoa laatuaan niin ainakin Rabastan oli pitänyt lupauksensa siitä että antaisi tytölle tämän parhaimman ystävänpäivän.. Tai yön, miten sen halusi sanoa. Mistä tuo oli tiennyt hänen lempikukkansakin?
"Pitäisiköhän sitä sitten alkaa palailla Lontooseen?" Leticia kysyi hetken päästä katsoen Rabastania, "nyt kun lopetti liikkumasta niin kylmäkin alkaa tulla ja kello tosiaan on varmaan jo vaikka mitä.."