Hyvää syntymäpäivää!

[Rabarakkaani mukaan ja pelihän tapahtuu 13.5.1996 ja sehän on kaiketi maanantai.]

Leticiasta tuntui että hän oli herännyt, jos oli herännyt, jo aikaisin aamulla ja sen jälkeen juossut edes takaisin koko päivän. Ensin kauppaan ja sitten kaupasta pois, puutarhaan ja sieltä keittiöön ja keittiöstä yläkertaan ja yläkerrasta takaisin keittiöön.. Hänestä myös tuntui että aika ei kulunut ollenkaan ja samaan aikaan kello juoksi tuhatta ja sataa. Hauskinta tälläisen pienen juhlatilaisuuden valmistelussa oli se ettei Leticia tiennyt saapuisiko hänen ainoa vieraansa ollenkaan sinä päivänä. Eihän hän koskaan tiennyt, mutta tänään piti vain toivoa parasta. Ehkä Rabastan saapuisi hänen ovelleen keräämään onnentoivotuksia.. Missähän tuo olikaan ollut viimeiset viikot kun tuota ei ollut näkynyt.. Hmmh.. Ehkä Leticia työsti tätä syntymäpäiväyllätystä vähän turhankin innokkaasti. Jos Rabastan ei saapuisikaan?

Silti Leticia jaksoi puurtaa ja hoitaa asioita eteenpäin. Hän uskoi vakaasti ettei kukaan ollut moneen.. Varmaan ainakaan vuosikymmeneen muistanut Rabastanin syntymäpäivää ja nyt kun hän tiesi sen, hän halusi osoittaa sen. Ehkei Rabastan olisi omasta mielestään edes tarvinut mitään sen suurempaa, kai pelkät onnentoivotukset olisivat toimineet mutta Leticiasta tämä oli enemmän kuin mukavaa. Hän oli jopa käynyt ostamassa uuden mustan mekon tätä iltaa ajatellen ja sitä hän ei todellakaan tehnyt joka kerta kun jonkinlaiset juhlat olivat tulossa. Ei hän yleensä edes pukeutunut mihinkään mekkoihin.. Pois ne hänestä.
Mutta tänään kaiken piti olla täydellistä. Itseasiassa jos tarkkoja oltiin, Leticia oli aloittanut juhlien valmistelun jo viikkoa aikaisemmin vierailemalla Taikaministeriön takavarikoitujen tavaroiden osastolla. Sinne aurorit kuskasivat pidätettyjen vankien tavarat ja säilyttivät niitä siihen saakka kunnes vanki joko vapautuisi tai kuolisi. Nyt kun Rabastan ei ollut kuollut eikä virallisesti vapaakaan, olivat nuo esineet yhä osastolla tallessa. Ja Letician onneksi hänellä oli pääsy tuolle osastolle ja hän saisi ottaa sieltä mitä halusi sillä ehdolla että palauttaisi ne mahdollisimman pikaisesti.. ja kunhan syy oli tutkimukset.
Leticia oli käynyt tuolla varastolla ja löytänyt sieltä Rabastanin tavaroista Lestrangen sukusormuksen. Sitä hän oli oikeastaan lähtenyt etsimäänkin, koska hänen papereissaan oli tieto myös toisen talteen otetuista tavaroista. Hän oli vienyt sen mukanaan ja vedonnut siihen että veisi sormuksen Grisel Lestrangelle, Rabastanin äidille. Eihän tämä totta ollut, mutta kukaan sillä osastolla ei koskaan epäillyt häntä. Ja yleisesti ottaen tavaroita voitiin palauttaa lähisukulaisille varsinkin jos kyseessä oli suvun perinnekalut ja sitähän Lestrangen sormus oli.
Nyt tuo sormus oli pienessä vihreässä lahjapaketissa, Letician olohuoneessa.

Näihin pieniin juhliin liittyi myös tottakai Rabastanin mieliruoka ja sehän kaikkien papereiden mukaan oli jänispaisti. Tämä ajatus ei liiemmin Leticiaa itseään miellyttänyt, koska hän piti jäniksistä enempi elävänä.. Mutta oli kuitenkin uhrautunut ja tehnyt tämän jänispaistin. Tosin jäniksen hän oli ostanut ihan.. valmiina lihanpaloina eikä suinkaan.. kokonaisena. Lisäksi Leticia oli leiponut pienen täytekakun, jonka täytteenä oli yllättäen päärynää. Mitäs muutakaan kun oli Rabastan kyseessä. Sinänsä oli ehkä epäreilua lunttia kaikki asiat ministeriön papereista, mutta toisaalta.. Miksipäs ei. Mitähän Letician papereissa lukisi jos hänestä tehtäisiin vastaavanlaiset..

Mutta nyt kaikki oli kuitenkin valmista. Leticia oli kattanut pöydän ja laittautunut itsekin. Hän vilkuili hieman kelloa, koska oli tottunut jo siihen että jos Rabastan tulisi, tuo tulisi todennäköisimmin siinä seitsemän aikoihin.. Tai no ei aina, mutta yleensä. Toivottavasti tänäänkin..

Rabastan ei oikeastaan ollut edes muistanut omaa syntympäiväänsä. Koska kukaan ei häntä koskaan mitenkään muistanut, joten se päivä nyt vain oli enää yksi päivä muiden joukossa. Syntymäpäivät vieläpä tiesivät sitä, että oli taas vuoden vanhempi.. kulahtaneempi, ryppysempi ja mikä kamalinta.. hiukset alkaisisvat pian lähtemään! Ei siis ollut mikään ihme , ettei Rabastan sinäkään vuonna olettanut, että kukaan muistaisi hänen täyttävän vuosia. Ei edes Letician.

Letician onneksi Rabastan oli kuitenkin vapaana sinä iltana. Moneen päivään ei miehellä ollutkaan ollut aikaa livahtaa Letician luokse, vaikka mies kovasti koitti aina etsiä sitä aikaa jolloin pääsisi tapamaan naista. Yleensä hän aika rauhassa saikin vierailla Letician luona, mitä nyt isäntä välillä kaipasi häntä johonkin pieneen hommaan, mutta aina niiden jälkeen hänen oli ollut helppo livahtaa takaisin.
Voldemortin viimeisin tehtvä oli kuitenkin vienyt paljon enemmän aikaa kuin mies oli osannut odottaa, eikä hän ollut voinut missään kohdin ilmoittaa tästä Leticialla. Nainen onneksi tiesi, että hän tuli ja meni miten hänelle itselleen sopi.. joskus hän saattoi olla poissa vain sen päivän ja toisinaan taas muutaman viikon.
Harmillistahan tällainen oli, mutta.. mitä kauemmin sit oli erossa Leticiasta, sitä enemmän hän aina odotti niitä hetkiä kun pääsisi taas tuon luokse. Rabastan oli siis heti tehtävän suoritettuaan ilmiintynyt sille kadulle jolla Leticia asui, koska kotona hänellä ei ollut mitään minkä takia olisi pitänyt sen kautta käydä.
Tosin jos hän olisi itsensä saanut sotketuksi johonkin vereen niin silloin olisi toki ollut kohteliasta käydä kotona siistiytymässä, mutta ei nyt. Hänellä oli jo vaivihkaa jäänyt Lettyn luokse muutama pri paitoja ja housuja juuri sen takia, ettei hänen tarvitsisi aina poiketa kotona vaan voisi suoraan lähteä naisen luokse. Oli kurja hukata edes muutamaa minuuttia niistä hetkistä mitä he saisivat yhdessä viettää.

Letician ovelle päästyään mies vilkaisi vielä kumpaankiin suuntaan kadulle varmistaakseen, ettei kukaan ollut näkemässä häntä. Oli parempi olla liian varovainen kuin huolimaton.. siitä ei seuraisi mitään hyvää jos hänen ja Letician juttunsa paljastuisi kenellekkään. Varmistuttuaan siitä, ettei kadulla ollut ketään kääntyi mies uudelleen oveen päin ja koputti.

Äkkiä ovelta kuului koputus ja Letician sydän hypähti riemusta, hänen odotuksensa ei ollut ollut turhaa! Nainen katsahti ohimennessään keittiön kelloa todeten Rabastanin, mikäli se nyt oli tuo, olevan täysin omassa ajassaan. Leticia vilkaisi vielä varmuudeksi eteisen ikkunasta ja huomatessaan tuon blondin pörröpään siinä ovensa takana, hänen kasvoilleen levisi onnellinen hymy. Hän riensi ovelle, suori vainvihkaa hieman mekkoaan ja vilkaisi peilistä.. Ja tarttui sitten ovenkahvaan.

Kuten aina, Rabastan hipsi nopeasti sisään oven avauduttua, koska eiväthän he halunneet kenenkään näkevän tuon saapumista. Oli sinänsä ihme että tätä oli jatkunut jo se.. kolme kuukautta? Eikä kukaan ollut tajunnut tai jos oli niin ei ollut ainakaan maininnut asiasta missään yhteydessä.. Joten tuskin kukaan oli, koska muuten Leticia olisi varmaan jo aika pulassa työpaikallaan.
Sinänsä Leticia oli typerä kun lähti tälläiseen leikkiin mukaan, koska voisi oikeasti menettää kaiken jos jäisi kiinni ja tuskin Rabastankaan voisi (tai haluaisiko tuo edes?) auttaa siinä tilanteessa.

Mutta nyt Rabastan kuitenkin oli siinä hänen eteisessään ja Leticia katseli tuota virnistäen ja huultaan purren, kädet puuskassa. Sitten hän naurahti hieman ja kietoi kätensä miehen ympärille.
"Olipa hyvä että saavuit tänään," hän sanoi katsellen miestä jälleen sieltä omalta tasoltaan, Raban rintakehän korkeudelta, "olen kutsunut taikaministeriöstä muutaman tyypin illallistamaan ja on mukava että liityit joukkoomme."
Letician kasvot olivat täysin totiset ja vakuuttavatkin ehkä kun hän puhui palturia siinä tilanteessa, mutta moiset pienet pilat silloin tällöin olivat hänen tapansa tervehtiä. Rabastan varmaan saisi alkuun sydärin, mutta oletettavasti tuo kuitenkin tajuaisi hänen pilansa.. Ehkä?

Rabastan vaihtoi painoa jalaltaan toiselle siinä odottaessaan, mutta onnekseen tuon ei kuitenkaan annettu kovin kauaa siinä ulkona rappusilla seistä kun ovi jo aukesi. Rabastan livahti sisään heti oven auettua ja työnsi sen perästään kiinni.
" Sori.. en oo päässy käymään on ollu hieman hommia", mies sanoi samalla kun kiskoi sen kuolonsyöjän kaavun päältään. Vasta kaapua ripustaessaan naulakkoon Rabastan huomasi Letician näyttävän erilaiselta. Laittautuneelta. Hän oli niin tottunut siihen, että häntä vastassa oli yleensä nainen joka oli kiskonut päälleen vain ne kuteet joissa oli mukava olla. Eikä se Rabastania haitannut, Leticia näyttäisi sievältä vaikka tuo olisi pukeutunut vain säkkiin, mutta olihan se aina iloinen yllätys jos naisella oli jotain parempaa päällään.
" Mites sä noin laittautunut olet?", Rabastan naurahtaen kysyi Letician häntä halatessa ja mies kietoi itsekkin kätensä tuon ympärille. Tuntui niin hyvältä kun oli joku jonka luokse palata .. jonkun joka kaipasi häntäkin kun hän oli poissa.

Vastaus minkä Rabastan kysymykseensä pian sai ei ollut ihan sellainen mitä mies oli odottanut. Tuo vain hymyili Letician sanoessa, että oli hyvä että hän oli saapunut paikalle ja katse naisessa odotti tuon jatkavan. Miehen hymy kuitenkin hävisi hiljalleen Letician kertoessa joistakin ministeriön tyypeistä, jotka Letty oli kutsunut illalliselle ja olisi kuulemma ollut mukavaa jos hän olisi liittynyt seuraan. Hetken Rabastan luuli naisen seonneen lopullisesti, sitten hänellä kävi mielessä, että tämä olisi jokin ansa. Tahtoiko Leticia hänestä eroon ja aikoi nyt ilmiantaa hänet taikaministeriölle?
Rabastan vilkaisi Letician olan yli keittiön suuntaan ennen kuin laski katseensa naiseen epäuskoisena. Miten tuo oli saattanut tehdä hänelle niin?
" Oletko sä ihan sekasin.. en olis olettanu sulta jotain näin kieroa ..", mies sanoi ja oli selvästi madaltanut ääntään, etteivät nuo kuvitteelliset ministeriön kaverit mitään kuulisi.
" Jos sä haluut musta eroon niin ois riittäny ihan että sanot.. vielä ilmiannat mut ministeriölle", mies jatkoi ja tuo otti jo askeleen takaisin ovea kohti. Hänen pitäisi nopeasti poistua talosta, ennen kuin ne ministeriön tyypit tulisivat ihmittelemään mihin emäntä oli kadonnut.

Rabastanin reaktio oli aikalailla sellainen kuin mitä Leticia oli oikeastaan odottanutkin. Leticia pystyi vain vaivoin pitämään kasvonsa peruslukemilla Rabastanin sähistessä ja panikoidessa ja viimein kun mies otti jo askeleen ulko-ovea kohden kyseenalaistaen sen kuinka Leticia muka halusi hänestä eroon, Leticia alkoi pienesti nauramaan.
"Höpsö!" hän naurahti ja meni tientukkeeksi siihen Rabastanin ja oven väliin tarttuen tuon käsistä ja luoden ilkikurisen katseensa Rabastaniin, "enkai mä nyt tosissani kutsuisi ministeriön työntekijöitä luokseni.. sun syntymäpäivänä."
"En mä nyt niin kiero ole vaikka kiero olenkin!" Leticia nauroi ja sipaisi hiuskiehkurat Rabastanin korvan taa. Sitten hän kohottautui hieman varpaidensa varaan ja kietoi kätensä Rabastanin niskan ympärille.
"Hyvää syntymäpäivää, Rabastan," hän sanoi hymyillen ja antoi tuolle kunnon suukon siltä varalta ettei tuo olisi vielä täysin ymmärtänyt häntä ja hänen huumoriaan.. Vaikka periaatteessahan tuon jo pitäisi tuntea hänet.

Leticia laskeutui takaisin alas sieltä korkealta Rabastanin kaulalta ja viittasi keittiön suuntaan.
"Tein sulle ruokaa," hän sanoi, "jänispaistia ja jälkiruuaksi päärynäkakkua. Niistähän sinä pidät, etkö pidäkin?" Leticia tarttui taas Rabastania kädestä ja asteli sitten keittiöön, jossa pöytä suorastaan odotti jotakuta istumaan ja syömään siinä olevat sapuskat.
Leticia viittasi Rabastanin istumaan siihen.. omalle paikalleen pöydän toiselle puolelle ja käveli itse sitten aukomaan punaviinipulloa.

Rabastan oli jo aivan valmis pakenemaan talosta ja vaikka taistelemaan tiensä ulos jos hänen pois päänsynsä sen vaatisi kun Leticia äkkiä kiilasikin hänen ja ulko-oven väliin tarttuen samalla miehen käsiin. Oliko tuo juuri kutsunut häntä höpsöksi? Rabastan kummissaan laski katseens Leticiaan vaikka vielä vilkuilikin keittiön suuntaan peläten ministeriöläisi, mutta Letician avatessa suunsa ja kertoessa miten tuo ei titenkään kutsuisi ketään tänne, olihan hänen syntymäpäivänsä.
Syntymäpäivän mainitseminen sai miehen hämmentymään entisestään, hämmentymään jopa niin ettei tuo osannut olla vihainen Leticialle tästä mauttomasta pilasta!
Leticiako oli muistanut hänen syntymäpäivänsä? Pieni hymy kohosi jo Raban kasvoille tuon ymmrtäessä ettei mitään ministeriön tyyppejä ollut paikalla ja, että Letty.. olikin laittautunut noin hienoksi hänen syntymäpäivänsä takia. Rabastan ei edes muistanut, koska joku olisi muistanut saati välittänyt hänen syntymäpäivästään ja oli itsekkin joka vuosi ollut sillä asenteella, että se oli vain päivä.
Nyt kuitenkin kun joku sen muisti tuntui se ihan hyvältä. Rabastan ei omannut mitään kaikkein parhainta huumorintajua ja vaikka tuo jo tiesi Letician menevän välillä hieman liiankin pitkälle juttuineen ei hän koskaan osannut olla tuolle vihainen.. nainen kun jo tiesi miten hänet lepytellä ja viimeistään suukon saatuaan ei miehellä ollut mitään syytä olla katkera naisen pilasta.

" Ruokaakin?", Rabastan naurahti Letician irrottaudutta hänestä ja käänsi jo katseensa keittiön suuntaan. Miksei hän aikasemmin ollutkaan tajunnut miten keittiön suunnalta leijaili niin herkullinen tuoksu? Letician tartuttua hänen käteensä mies vain pudisti hieman päätään tuon kertoessa mitä oli valmistan häntä varten. Oli Leticia tainnut käydä läpi taas joitakin papereita..
" Pidän.. mistähän olet tiedon mun lempiruokiinikin mahtanut saada", mies kysyi kuin ei muka olisi tiennyt ja asteli keittiöön Letician johdattamana. Leticia istuutti hänet sille samaiselle paikalle jolla mies aina istui ja siirtyi itse availemaan viinipulloa. Rabastan aktseli pöytää ja hänen oli vaikea tajuta, että joku hänen takiaan viitsi.. laittaa jotakin.. nähdä niin kauheasti vaivaa.
" Tästä on varmaan ollu sulle hirmuisesti vaivaa..", mies sanoi katsellessaan sitä mehukasta jänispaistia ja sai vain vaivoin pidettyä itsensä siinä penkissä. Hemmetti.. eihän hän ollut niinä muutamana viikkona ehtiny mitään oikein edes syödä kun oli ollut poissa. Käytöstavat Raba kuitenki omasi joten piti kätensä visusti sylissään.
" Olisikohan munkin pitäny käydä siistiytymässä..", tuo huomautti hieman nolona Leticiaa taas katseltuaan. Koskahan hän oli mhtanut viimeksi käydä edes pesulla..

Leticia naurahti Rabastanin kysyttyä tiedonhankkimisesta ja siirsi sitten katseensa mieheen räpytellen viattomana silmiään. Mistäkö oli saanut? No.. omista arkistoistaan lähinnä. Oli siitä jotain hyötyä sentäs että oli ministeriössä töissä.
"Muistin sen," hän sanoi yhä niin teennäisen viattomasti, mutta pienen virneen kera, "ihan omatoimisesti.. mitään en lukenut mistään."
Leticia naurahti ja kävi punaviinipullon kimppuun. Saatuaan pullon auki, hän kääntyi sen kera Rabastanin puoleen ja kaatoi viiniä laseihin samalla kun Rabastan tuntui huolehtivan siitä kuinka paljon hän oli nähnyt vaivaa tämän eteen. Leticia hymähti, laski pullon siihen pöydälle ja kumartui sitten antamaan Rabastanille toisen suukon.
"Ei siitä mitään vaivaa ollut," hän sanoi, "minusta se oli vain mukavaa." Leticia palasi pöydän toiselle puolelle ja istuutui omalle paikalleen. Hän tarttui lasiinsa ja oli kohottamassa sitä ylös kun Rabastan jo huolehti taas.
"Syö nyt vain," hän sanoi hymyillen, "ja rentoudu. Ei sun tänään tarvi mistään huolehtia." Leticia nosti viinilasin merkitsevästi ylös ja kilisytti sitä Rabastanin lasin kanssa. Hän joi lasista ja laski sen sitten pöydälle.
"Aloita sinä jo syöminen," hän sanoi Rabastanille, "sinun on kuitenkin nälkä. Käyn yläkerrassa ja tulen ihan minuutin päästä takaisin."
Ohimennessään Leticia pörrötti hieman Rabastanin tukkaa ja katosi sitten yläkertaan vieviin portaisiin.

Päästyään näköetäisyyden ulkopuollelle, Leticia kipitti puolijuosten joskin ääniä päästämättä raput ylös ja paineli suorinta tietä kylpyhuoneeseen. Hän loihti sauvallaan hiljennysloitsun kylppärin ovelle ja avasi sitten kylpyammeen hanan alkaen täyttää suurta ammetta vedellä. Hän lorautti sinne muutaman tipan kylpyvaahtoa ja antoi sen sitten täyttyä rauhassa. Sillä välin hän taikoi kaikkialle kynttilöitä, joihin vain sai niitä mahtumaan ja saatuaan kynttilät kunnollisille paikoilleen, hän loihti veden valumaan hieman nopeammin. Kun amme oli tarpeeksi täynnä sekä vaahtoa että vettä, Leticia sammutti hanan katsahtaen kelloa. Ei ollut mennyt kuin pari minuuttia. Hän riensi kylppärin ovelle, sammutti valot ja katsoi vielä aikaansaannostaan. Sitten hän sulki oven ja palasi takaisin alakertaan.

"Heh.. Unohdin että se on olkkarissa," hän naurahti keittiöön tullessaan tajuttuaan ettei hänellä ollut mitään syytä, miksi olisi muka käynyt yläkerrassa.. ja olkkarissa oli jotakin, minkä hän halusi antaa Rabastanille. Niinpä hän riensi olkkariin ja palasi pienen paketin kera.
"Tässä, ole hyvä," hän sanoi istuuduttuaan ja ojennettuaan Rabastanille sitä pientä pakettia, jonka oli samana päivänä väkertänyt.

Letician mukaan kaikesta siitä laittamisesta ei ollut ollut vaivaa ja kai miehen oli se uskottava. Naiset kai nyt yleensäkkin tykkäsivät järjestellä kaiken laista joten, ehkä tämä oli ollut Lettystä mukavaa. Tosin, mitä tuo olisi tehnyt kaikelle jos hän ei olisikaan ilmestynyt kylään? Ei hän ollut tulostaan mitään ilmoittanut kuten ei koskaan ennenkään joten Lettyn oli täytynyt vain toivoa, että hän saattaisi tulla kylään.
Rabastan käänsi katseensa viinilasiinsa, olisi ollut todella harmillista jos Lettyn näkemä vaiva olisi mennyt hukkaan. Hänen vielä huolehdittua omasta siisteydestään Leticia kehotti miestä vain syömään ja rentoutumaan eikä Rabastan voinut olla naurahtamatta pienesti. Oli vain kuin hän olisi.. jokin kerjäläinen hienossa kodissa syömässä hienoa ruokaa, eikä päivänsankari.
Rabastan tarttui viinilasiinsa Letician kohotettua omansa ja kilisytti laseja tuon kanssa. Mies joi lasista hieman ennen kuin laski sen alas ja jäi sitten silmäilemään sitä ruokaa aikeissa ehdottaa, että Leticia voisi kyllä ottaa ensin vaikka häntä tässä juhlittiinkin, mutta nainen kehoittikin häntä aloittamaan syömisen.
" Mitä sä yläkerrasta-", Rabastan ehti utelemaan, mutta Leticia vain pörrötti miehen päätä ohi kulkiessaan ja oli jo kadonnut ovesta. Mies kääntyi vilkaiseman tuon perän ja kovasti tuota halutti lähteä perään katsomaan mitä Lettyllä oli mielessä, mutta nälkä voitti ja tuo kääntyi vain pöydän puoleen uudelleen.

Rabastan lappasi ruokaa lautaselleen ja iski oitis kiinni siihen jänispaistiin saatuaan lautasen laskettua eteensä. Olisi tietysti ollut kohteliasta aloittaa syöminen yhdessä, mutta Leticia oli antanut hänelle luvan aloittaa.. eikä hän uskonut, että olisi voinut hillitä itseään kovin kauaa kaiken sen ruuan ollessa tarjolla.
Raba oli jo heti alussa saanut todeta Letician olevan aivan mahtava kokki eikä tuo ollut nytkään epäonnistunut kokkauksiensa kanssa. Jänis maistui aivan siltä kuin hänen äitinsä olisi sen tehnyt! Harmillista, ettei Leticia varmaan koskaan pääsisi maistamaan hänen äitinsä kokkauksia..

Mies oli ehtinyt jo syömän suurimman osan lautasellaan olevasta jäniksestä kun Leticia palasi takaisin alas.
" Tää on tosi hyvää jos et pian istu seuraan ei sitä enää ole jäljellä-", Rabastan ehti taas sanoa, mutta Leticialla oli jo kiire olohuoneeseen hakemaan jotakin mikä ei ollutkaan ollut yläkerrassa. Rabastan laski haarukan ja veitsen alas ja kurkotteli hieman nähdäkseen mitä Letty oikein oli hakemassa. Tuo ansaitsi kyllä itsekkin istua alas syömään, eikä juosta ympäri kotiaan etsimässä jotakin. Rabastan laski katseensa hetkeksi ruokaansa ja mietti syömisen jatkamista, mutta silloin Leticia palasikin jo takaisin keittiöön, istui alas ja ojensi hänelle jotakin pientä pakettia.
" Minulle? Lahja?", Raba kysyi katse paketissa eikä heti tajunnut edes ottaa sitä vastaan. Mies kuitenkin kohotti lopulta kätensä ja otti kiittäen paketin vastaan.
" Ei sun olis tarvinnu.. ois tämä ruokakin riittäny", hän sanoi naurahtaen ja kysyttyään pitäisikö hänen avata se jo nyt ryhtyi mies availemaan lahjaansa.
Paketti oli nopeasti avattu ja Rabastanin ilme oli todellakin näkemisen arvoinen tuon huomatessa mitä paketista oikein paljastui. Mies nosti sormuksen käsiinsä ja kohotti sen silmiensä eteen.
" Ei oo totta.. mistä sä olet tän saanut?", Rabastan kysyi ihmeissään, mutta oli selvästi ilahtunut nähdessään sukusormuksen ja käänsi katseensa sormuksesta Leticiaan. Sormus sattui olemaan niitä esineitä jotka mieheltä oli viety ennen Azkabaniin passittamista, eik hän ollut tietenkään mitään takaisin saanut koska oli karannut vankilasta. Eikai.. Leticia vain ollut anastanut sitä ministeriöstä? Eikö tuo joutuisi hankaluuksiin tällaisesta.

Leticiasta oli ihanaa seurata Rabastanin ilmeen muuttumista tuon ensin hipelöidessä ihmeissään saamaansa pakettia ja sitten alkaessa availemaan sitä. Hän joi kulauksen viiniä siinä kyyläilynsä ohessa. Rabastan sai paketin nopeasti auki ja Leticia oli pakahtua onnesta nähdessään tuon yllättyneen ja ilahtuneen ilmeen. Hän naurahti hieman Rabastanin udellessa mistä hän nyt mahdollisesti oli tuon saanut vaikka kai tuo nyt tietäisi vastauksen jos vähän ajattelisi. Leticia laski viinilasinsa pöydälle hymyillen hyvinkin leveästi ja iloisena siitä että oli osunut kultasuoneen lahjan kanssa.
"Taikaministeriön takavarikoitujen tavaroiden osastolta," Leticia selitti, "sinne ne vievät kaikki ne tavarat, jotka ne on takavarikoinut niiltä ihmisiltä, jotka on passitettu Azkabaniin. Sieltä mä tämän löysin kun vähän laatikoita tongin.. Ja suhteilla sitten sain sen ulos sieltä ilman sen suurempia kysymyksiä."
Leticia tapitti Rabastania edelleen leveästi hymyillen, naurahti hieman ja alkoi sitten lappaa ruokaa lautaselleen.
Leticia hieman karsasti aluksi sitä jänispaistia, mutta se osoittautuikin ihan kelpo kokkaukseksi. Ottaen huomioon että tämä taisi olla hänen ensimmäinen jänispaistinsa.. kai koskaan? No ainakin Rabastanille tuntui maittavan ja sehän se pääasia oli.

Kun varsinainen pääruoka oli saatu mussutettua, Leticia nousi ylös ja kantoi joitakin ruokia sivummalle jotta saisi sen paljon mainostamansa päärynäkakun pöytään.
"Noniiin, päivänsankari on hyvä ja aloittaa," Leticia kehotti ojentaen Rabastanille sekä pienemmän kakkulautasen että kakkuveitsen. Tuskin tätä kovin paljoa enää napaan mahtuisi, mutta kai nyt edes yksi palanen.. Huomenna voisi sitten syödä sitä oikein urakalla ennen kuin Rabastanin pitäisi ehkä taas lähteä.

Ruokaa oli ainakin riittvästi ja Rabastan huomasi syöneensä sitä enemmän kuin olisi ehkä kannattanut. Letician kantaessa kakun pöytään oli miehen kuitenkin aivan pakko päästä maistamaan sitäkin vaikka tuskin jaksaisi sit yhtä palaa enempää. Ehkä hänellä jäisi aikaa aamulla tuhota sitä lisää, ainakaan viel hän ei ollut tietoinen oliko hänellä menoja, mutta Voldemort pitisi varmasti huolen siitä, että hän saisi tietää jos tehtäviä olisi.
Rabastan otti lautasen ja kakkuveitsen vastaan ja ryhtyi varovasti leikkaamaan kakusta itselleen sopivan kokoista palasta. Ei liian isoa, mutta kohteliasuudesta ei kuitenkaan liian pientäkään. Saatuaan palasen lautaselleen mies ojensi veitsen vuorostaan Leticialle ja tarttui lusikkaan jotta pääsisi maistamaan kakkua.
" Mmh.. tää on tosi hyvää", Rabastan kehui suu täynnä kakkua syömisen lomasta nopeasti koska malttanut lopettaa kakun tunkemista suuhunsa ollenkaan, sen verran hyvä kakku kuitenkin oli.

Vaikka mies oli ensin ajatellut, ettei jaksaisi yht palaa enempää oli siihen lautaselle kuitenkin eksynyt uusi pala edellisen loputtua ja kun mies oli lopulta saanut lautasensa tyhjäksi kakusta ei tuo voinut kuin huokaista. Oli tosiaan tullut syötyä liiaksi, eikä rabastan uskonut jaksavansa kävellä siitä tuolista minnekkään - kieriä hän ehkä voisi, mutta sekin saattaisi vaatia liikaa.
" Ei olisi pitänyt tunkea itseään näin täyteen..", Rabastan sanoi ja tökki lusikalla pientä palaa päärynää lautasellaan. Pitäisiköhän sekin vielä laittaa suuhun vai ratkeasikohan hän oikeasti jos niin tekisi?

Leticia seuraili käsiinsä nojaten kuinka Rabastan leikkeli kakkusiivua ja hymyili edelleen sitä kestohymyksi muovautuvaa hymyään. Rabastan oli niin suloinen. Kuka saattoi olla noin iloinen vain päärynäkakusta?
Leticia otti veitsen vastaan mutta jäi se käsissään seuraamaan innolla Rabastanin ilmettä tuon tunkiessa ensimmäistä kakunpalaa suuhunsa. Kaikkihan nyt halusivat nähdä ihmisten ilmeet kun nuo ensikertaa söivät heidän leivoksiaan eikä Leticia tehnyt tässä poikkeusta. Rabastanin ilme ja kehut saivat, jos mahdollista, Letician hymyilemään entistä leveämmin ja tyytyväisenä sekä siihen että Rabastan piti hänen tekeleistään että siihen että oli onnistunut kakussa.
Vihdoinkin Leticia itse pääsi leikkelemään kakkua ja otti palan itselleen, todeten hetken päästä todellakin onnistuneensa kakun tekemisessä. Se oli juuri sopivan makeaa, mutta samalla ihanan pirteää eikä lainkaan liian kermaista.

Leticia oli tyytynyt vain yhteen palaan, koska ei tosiaankaan jaksanut syödä yhtään enempää. Rabastan taas näytti santsaavan, mikä sai Letician vain entistä paremmalle mielelle. Rabastanin lopetettua syömisensä, Leticia nousi ja alkoi korjailla tavaroita takaisin kaappiin ja tiskialtaaseen. Hän ehtisi pestä astiat joskus toiste. Nyt ei todellakaan ollut aikaa.
Saatuaan pöydän siistiksi, Leticia asteli Rabastanin luo ja hieroi hieman tuon hartioita. Sitten hän kumartui sieltä takaapäin tuon korvan juureen.
"Siellä on kylpy odottamassa," hän sanoi pienen, söpön virneen kera.

Rabastan laski kätensä vatsalleen samalla kun seurasi miten Leticia ryhtyi korjaamaan tiskejä ja loppuja ruokia pöydstä. Tiskaamaan nainen ei onneksi ryhtynyt eikä Rabastan ymmärtänyt, miksi joku edes viitsi tiskata käsin jos oli noita, mutta ehkä Leticia piti siitä hommasta? Letician saatua pöydän tyhjäksi tuo asteli jonnekkin hänen taakseensa ja tuntiessaan naisen kädet harteillaan, ei mies voinut olla huokaisematta hiljaa.
Kyllä siinä paikat menivätkin jumiin kun kaikki killat kyykisteli varjostamassa uhrejaan. Hetken mies ehti tuosta hieromisesta nauttia kunnes Leticia ilmoitti yläkerrassa odottavasta kylvystä. Rabastan kääntyi vilkaisemaan olkansa ylitse Lettyyn, eikä voinut olla hymyilemättä tuolle. Sitäkö kylpyäkö tuo oli ollut yläkerrassa laittamassa?
Kuin lahjassa ja ruuassa ei olisi ollut tarpeeksi oli tuo vielä laittnut hänelle kylvynkin valmiiksi! Pelkkä nopea suihku olisi kyllä riittänyt, mutta ei hän laittanut tätä pahakseen.. ei sitten ollenkaan.
"Mmh.. aijotko sä liitty seuraan?", mies kysyi ja nyt vuorostan tuon kasvoille nousi pieni virnistys. Rabastan nousi ylös paikaltaan ja asteli edeltä ulos keittiöstä, mutta ovella käänäyi vielä vilkaisemaan Leticiaa, ennen kuin suuntasi kulkunsa portaisiin.

Miehen päästyä yläkertaan ja kiskaistua kylppärin oven auki jäi tuo hetkeksi vain katselemaan sitä näkyä ovelta. Leticia oli todella ylitänyt itsensä laittaessaan kylppärinkin niin tunnelmalliseksi. Rabastan astui sisäpuolelle ja veti ovea hieman kiinni jättäen sen kun kuitenkin pienesti raolleen ja ryhtyi kiskomaan vaatteita päältään samalla kynttilöitä ihastellen. Raba jätti tavalliseen tapaansa vaatteensa epäsiistiksi mytyksi, mutta siirsi ne kuitenkin turvalliseen paikkan etteivätvät pääsisi vahingossakaan kastumaan ja asteli sitten ammeen vierelle.
Vaahtoa oli niin runsaasti, ettei hän edes nähnyt vettä ja kummempia aikailmetta tuo pulahti sinne vaahdon sekaan. Syvä huokaus pääsi miehen huulilta tuon vajotessa veteen eikä muistanut koska olisi viimeksi päässyt nauttimaan mistään näin rentouttavasta. Jotain kuitenkin vielä puuttui, jotain sellaista mikä olisi tehnyt tästä kylpemisestä täydellisen ja mies käänsikin katseensa odottavana kylppärin ovelle.

Letician kasvot kohosivat ilkikuriseen virneeseen Rabastanin kyseltyä liittyisikö hän seuraan.
"Ken tietää.." hän vastasi ja viittoi Rabastania painelemaan yläkertaan, minkä tuo sitten tekikin vilkaisten vielä häntä siinä ovensuussa. Leticia hymyili ja Rabastanin mentyä, hän pakkasi heidän viinilasinsa mukaan ja nappasi pullonkin. Pitihän nyt viiniä olla tämmöisessä tilanteessa. Saatuaan lasit ja pullon kainaloonsa, Leticia kipitti Rabastanin perässä yläkertaan. Hän kipaisi vielä makuuhuoneen kautta. Siinä missä Rabastan myttäsi vaatteensa sinne jonnekin kylppärin nurkkaan, Leticia (kuten oli tottunut) heitti vaatteet pois jo siellä makuuhuoneessa. Hän kietoi pyyhkeen ympärilleen, nappasi vielä Rabastanille pyyhkeen siitä koska arvasi ettei mies varmasti olisi muistanut mitään pyyhkeitä hakea ennen kylpyä. Tai no eihän tuon periaatteessa tarvinutkaan, koska hänhän oli järjestänyt koko kylvyn.

Leticia hipsi kylppäriin eikä voinut olla naurahtamatta hieman huomatessaan Rabastanin katselevan sieltä kylvystä käsin siihen ovelle.. Aivan kuin odottaen. Leticia näytti viinilaseja ja asetti ne pienelle kylpyjakkaralle siihen ammeen viereen. Sitten hän laittoi Rabastanin pyyhkeen naulakkoon ja omansa siihen viereen. Hän kääntyi Rabastanin puoleen, virnisti hieman ja asteli sitten kylpyammeen viereen. Hän kapusi ammeeseen Rabastania vastapäätä ja oli hukkua sinne jonnekin vaahtojen sekaan. Pieni ihminen kun oli ja vaahtoa tuntui olevan valtavasti.. Varsinkin nyt kun ammeessa oli kaksi ihmistä.
"Viiniä?" hän kysyi hetken päästä hymyillen ja kurkotti kaatamaan viiniä laseihin. Tämän jälkeen hän ojensi toisen lasin Rabastanille.

Pieni hymy kohosi miehen kasvoille Letician astellessa kylppäriin ja mies vajosi hieman enemmän vaahdon suojiin. Sieltä käsin oli hyvä seurata Leticiaa. Nainen näytti ottaneen mukaansa viininkin.. mitä Rabastan ei ollut osannut kivata, mutta nyt sen nähdässeen tajusi, että täydellisestä kylvystä oli puuttunut sekä seura, että viini. Letician ripustettua pyyhkeet naulaan ja päästyä ammeeseen hänen seurakseen kaatoi nainen heille uudet lasilliset viiniä.
Kiittäen mies otti vastaan toisen niistä laseista ja jäi sen yli katselemaan naista joka tuntui katoavan kokonaan vaahtoon.
" Et ainakaan säästellyt vaahdon kanssa", Rabastan totesi lasista juotuaan ja kouraisi vapaalla kädellään vaahtoa kämmenelleen, vaahto tuoksui joltakin hyvältä.. mutta mies osannut sanoa miltä. Kai se olikin jokin hedelmä, mutta ei hän niitä tuoksujen perusteella tunnistantut.
Mies vei kätensä lähemmäs itseään ja puhalsi vaahdot ilmaan.
" Sä olet kyllä aika uskomaton nainen.. ", mies hymyillen kehui samalla kun seurasi vaahdon leijailemista , " kaikki tämä.. ei kukaan varmaan koskaan ole muistanu mua näin". Miehen katse laskeutui Leticiaan vaahdon päädyttyä takaisin ammeeseen ja tuo kumartui sen vaahtomeren lävitse lähemmäs Lettyä ylettyäkseen painamaan suukon naisen huulille.
"Kiitos", hän sanoi hiljaa hymyillen vielä, ennen kuin peruutti takaisin ammeen toiseen päähän ja vajosi uudelleen mukavammin veteen.

Viini lasista tuntui hupenevan hieman liiankin nopeasti kun oli vain hiljaa ja nautiskeli. Oli omituista miten he eivät normaalien parien tapaan ollenkaan udelleet toistensa kuulumisia vaikka olivat olleet erossa ikuisuuden. Tosin, eivätpä he kovin normaali pari olletkaan.
Kun oli sovittu, ettei kumpikaan puhuisi, eikä kysyisi toisen töistä ei heistä kai kumpikaan ollut ihan tajunnut sitä, etteivät he voineet kauheasti udella toisiltaan mitään.

"No ei se vaikuttanu niin paljolt ku lorautin sitä tänne vetee," Leticia puolustautui naurahtaen ja nousi sieltä vaahdosta hieman niin että näkikin jotain eikä hänestä näkyisi vain hiustupsu. Hän paranteli hieman asentoaan ja jäi makoilemaan viinilasinsa kanssa siihen ammeen päätyyn. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja vain nautti siitä lämmöstä ja hiljaisuudesta.. jonka Rabastan sitten rikkoikin. Letician kasvoille nousi hymy ja hän raotti silmiään kammeten päänsä ylös siitä ammeen reunalta.
"Ehkä tää onki mun yksinoikeus," hän sanoi hymähtäen ja oli taas sulkemassa silmiään, mutta tunsikin Rabastanin liikehtivän. Avatessaan silmänsä, toinen oli ihan siinä hänen edessään ja Rabastanin suudelman myötä, Leticia sulki silmänsä hetkeksi ja hymyili siinä pusun lomassa. Rabastanin kiitettyä häntä, hän vain katseli tuon paluuta omaan päätyynsä ja myhäili itsekseen. Oli sinänsä outoa ettei kukaan ollut muka koskaan mitenkään.. muistanut Rabastanin syntymäpäivää. Heidän perheessään kun kaikki syntymäpäivät kun muistettiin vähän turhankin hyvin. Samoin työpaikalla. Mutta kun asiaa katsoi toiselta kantilta niin, oli kyllä toisaalta ihan hyvä ettei.. Rabastanilla ollut ollut samanlaisia tyttöystäviä aikaisemmin, jotka olisivat valmistaneet illallisen ja kakun ja vielä vaahtokylvyn kaupan päällisiksi. Ajatus teki Leticiasta jotenkin.. erikoisen. Mikä tuntui vain hyvältä.

Leticia nojautui takaisin siihen omaan päätyynsä ja sulki silmänsä kuvitellen että voisi ehkä jopa nukahtaa siihen. Oli siinä sen verran rentoa ja lämmintä.. Joskin tilaa oli vähän kyseenalaisesti ja hänenkin jalkansa lilluivat jossakin.. Rabastanin kainalon suunnalla ehkä.
Aika ajoin Leticia hörppäili viiniä ja pian hän huomasikin lasin tyhjenneen ja laski sen sitten takaisin siihen jakkaralle, jossa pullo odotteli. Hän katsoi puolloa hetken ja siirsi sitten katseensa Rabastaniin. Hän tuijotti hetken ja hymyili sitten.
"Mä haluun pestä sun tukkas," hän ilmoitti lähinnä nimenomaan ilmoitusasiana eikä suinkaan kysymyksenä tai ehdotuksena. Hän nousi vähän parempaan asentoon ja kurkotti ottamaan shampoopullon siitä Rabastanin päädystä.
"Saanpa tekosyyn hipelöidä sitä," hän sanoi antaen suukon Rabastanille siinä ohimennessään. Päästyään pullon kanssa takaisin omaan päätyynsä, hän alkoi ravistella sitä jotta saisi sieltä jotakin ulos.
"Käänny ympäri," hän sanoi Rabastanille, joka teki lopulta kuten käskettiin. Pienen myllerryksen ja veden loiskahtelun jälkeen he istuivat peräkkäin siinä ammeessa ja Leticia pursotti shampoota kämmenelleen. Tämän jälkeen hän hieroi käsiään hieman yhteen ja upotti kätensä sitten Rabastanin söpöön pörrötukkaan. Hän ei voinut kuin hymyillä itsekseen Rabastanin selän takan tuon tukalle, joka oli oikeasti niin älyttömän söpö. Jos Rabastan olisi kävellyt häntä vastaan muissa kuin kuolonsyöjähommissa, ei hän olisi uskonut tuota ainakaan tukan perusteella ihan heti Voldemortin seuraajaksi.

Saatuaan shampoon tukkaan, Letty tarttui suihkuun ja käski Rabastanin kallistua hieman taaemmas. Hän huuhteli shampoot pois tuon tukasta ja asetteli sitten suihkun takaisin paikalleen. Hän jäi hetkeksi vielä haromaan hiuksia edelleen pienen hymyn kera. Sitten hän nojautui hieman Rabastanin selkään niin että pääsi kuikuilemaan hieman tuon olan yli. Hän painoi muutaman suukon tuon poskelle, kaulalle ja olalle ja hymyili sitten tuolle.
"Herra on hyvä," hän kuiskasi ja suukotti vielä tuon poskea ylettymättä oikeastaan huulille sieltä takaata käsin.

Rabastankin sulki silmänsä satuaan lasin tyhjäksi laskettua sen pöydälle. Mies oli vajonnut korviaan myöten veteen huokaisten ja varmasti olisi nukahtanut, ellei Leticia olisi ehdottanut tukan pesuuta. Tuo ei ollut edes kysynyt saisiko pestä hänen tukkansa vaan ilmoittanut suoraan, että nyt kyllä pesisi. Rabastan kohottutui vedestä katse Leticiassa ja haroi hieman hiuksiaan Letician sanoessa, että se olisi oiva tekosyy päästä hipelöimään sitä. Rabastan naurahti hiljaa ja katse shampoo pullossa.
Äh, kai hän voisi suostua, eipä tarvitsisi ainakaan itse pestä. Rabastan teki niin kuin pyydettiin Letician käskettyä häntä kääntymään ja oli kyllä hyvä, että hän oli ne vaatteensa potkinut kuas ammeesta. Siinä kääntyessään vettä kun taisi hieman loiskua yli laidan.
Päästyään selkä istumaan selkä Leticiaan päin vilkaisi mies nopeasti olkansa yli tuohon ja käski tuon hellä hänen hiuksiaan kohtaan. Miehellä oli epilyksensä siitä mahtoikohan tuntua kovinkaan mukavalta kun joku muu pesi hänen tukkaansa, mutta Lettyn käsien päästyä hieromaan shampoota hänen päähänsä rentoutui tuo hieman. Tuntui oikeastaan ihan mukavalta kun joku muu hinkkasi sitä shampoota hiuksiin ja Letty osasi olla hyvin hellä otteissaan.

Käskystä Rabastan kallisti päätään taaemmas silmät ummessa ja antoi Letician huuhdella shampoon pois hiuksista. Lettyn jätyä huuhtelun jälkeen vielä hieromaan hänen päätään avasi mies silmänsä ja pienesti hymyillen katselemaan naista ennen kuin nosti päänsä.
" Oli kyllä kokemus. Se tuntui oikeastaan ihan hyvltä", Raba myönsi ja veti kätensä hiustensa läpi Letician suukotelessa häntä. Parempi että hän ei menisi ehdottamaan voivansa tehdä vastapalveluksen, koska Leticialla oli tukkaa niin paljon, että hän olisi ikinä tiennyt mitä tehdä. Mahtoikohan yksi pullo shampoota edes riittää naisen hiuksiin.
" Sä oot tehny kaikki niin hyvin, että rima on aika korkealla.. ajatellen sitä, että mitä mä keksin sulle kun sun syntymäpäiväs koittaa", Rabastan sanoi ja kääntyi hieman olkansa ylitse vilkaisemaan Leticia ja hieman lähemmäs kumarruttaan ylettyi jopa suukottamaan naisen huulia.
"Sitten kun sulla on syntymäpäivä, vien sut mun levähdyspaikalleni. Voidaan nakertaa kuivaa leipää ja .. mä voisin vaihtaa puhtaat lakanat sänkyyn ja sitten voitais vaan makoilla ja laskea halkeamia katosta", Raba sanoi ja siinä puhuessaan tuo oli, etsinyt Letician käden jostain sieltä vedestä ja nostanut sen siihen veden pinnalle eteensä.
" Romanttista.. eikö? Voin piristää mun kämppääni liljoilla ja kynttilöillä.. tai ehkä ei kynttilöitä, mun pikku majapaikkani ehtis varmasti palamaan maantasalle ennen kuin sä ehdit paikalle", Rabastan selitti katse Letician kädessä jota oli silitellyt siinä samalla puhuessaan.

Leticia hymähti Rabastanin todetessa kokemuksen olleen oikeastaan aika hyvä. Kokemus-sana tuntui jotenkin söpöllä tavalla oudolta eikä Leticia voinut olla hymyilemättä tuon höpsöille sanavalinnoille. Oliko tuo nyt niin pelännyt hänen repivän tuon hiukset yksi kerrallaan irti? Eihän hän voisi!

Leticia kietoi kätensä siihen Rabastanin hartioiden ympärille ja nojasi leukansa tuon olkaa vasten Rabastanin pohdiskellessa omaa lahjaansa sitten Leticialle. Saatuaan suukon, Leticia naurahti pienesti Rabastanille ja hymyillen katsoi tuon silmiä.
"Etköhän sä jotain keksi," hän vastasi muistellen heidän ensimmäisiä treffejään ja juurikin sitä ystävänpäivää, mikä tämän kaiken oli saanut alulle. Harva mies olisi keksinyt viedä tyttöä heti ensitreffeillä synnyinseuduilleen ja niin Rabastan oli kuitenkin tehnyt ja.. ilta oli ollut mitä ihanin.

Jälleen kerran kun Rabastan puhui kodin sijasta levähdyspaikasta, Letician kasvoille nousi sellainen huumaantunut hymy. Levähdyspaikka.. majapaikka? Mutta vaikka Rabastan ehkä ajatteli että noista ideoista ei kyllä olisi mihinkään, Leticiasta ne kuitenkin kuulostivat aika suloisilta. Eihän hän nyt odottanutkaan mitään kuninkaallisia juhlia syntymäpäivänään eikä Rabastanin todellakaan tarvitsisi kantaa huolta niistä.
Leticia nojasi taas leukansa siihen Rabastanin olkaan ja kuunteli tuon ehdotuksen syntymäpäivän viettämiseksi. Kuivaa leipää ja kattohalkeamien laskemista? Hän naurahti kepeästi ja tuijotteli omaa kättään, jota Rabastan siinä puhuessaan silitteli kuin mitäkin.. kissanpentua. Taas näitä omia, söpön höpsöjä juttuja Rabastanissa.
"Se kuulostaa hyvältä," Leticia sanoi Rabastanin lopetettua ja antoi pienen suukon tuon poskelle. Leticiasta oli paitsi söpöä se että Rabastan puhui tuommoisia asioita, mutta myös se että tuo oli muistanut ne liljat.

" Tyytyypäs neiti vähään..", Rabastan naurahti ja päästi Letician käden takaisin sinne veteen. Tottakais hän koittaisi keksiä jotakin parempaa jos he viellä olisivat yhdessä silloin kun Leticialle pitäisi jotain synttäreiksi keksiä. Tai elossa. Koskaan voinut mit tässä vielä tulisi tapahtumaan, joten mieluummin oli parempi olla miettimättä asioita liian pitkälle.
" Pelkästään se, että veisin sut mun luokseni ois jo loukkaus", Raba sanoi pahoitellen katse ammeen vaahdossa. Olisi hän mielellään ehkä näyttänyt Lettylle missä ja miten asui jos tilanne ei vain olisi ollut se mikä oli ja jos hänen kämppänsä ei olisi ollut sellainen loukku. Ei se ollut paikka jonne vietiin naisia.
Toisaalta voisi olla myös ihan liian vaarallista viedä sinne ketään vaikka tuskin paikalle kukaan ilmestyisi, mahtoikohan hänen asumuksensa sijainnista edes tietää kukaan muu kuin Will.
Rabastan kuitenkin lupaili, että keksisi kyllä jotakin jos se tulisi aiheelliseksi, ei hön nyt voinut jttää tuota muistamattakaan kaiken tämän jälkeen.

Pitkään Rabastan vain oli hiljaa ja nautti olostaan, siitä lämpimästä vedestä ja naisen läheisyydestä. Sillä hetkellä tuntui vain, siltä kuin hän voisi olla siin ikuisesti.. eikä tarvitsisi lähteä pian taas suorittamaan jotakin hommaa.
" Toivottavasti mä ehtisin olee sun luonas nyt pitempää kuin yhden yön..", mies lopulta rikkoi hiljaisuuden lausummalla ääneen ajatuksensa ja huokaisi perään hiljaa. Ehkä Voldemort soisi hänelle, nyt edes muutaman päivän aikaa levähtää. Olihan hän kuitenkin ollut viikkoja hommissa ja kuolonsyöjiä jotka vain olivat olleet toimettomina, niitä kyllä riitti.

Leticia hymähti Rabastanille tuon naurahtaessa ja henkäisi syvään. Kyllä hänelle Rabastanin kämppä kelpaisi vaikka tuo asuisi neliön kokoisessa, rottia vilisevässä kellarissa. Tai no ehkei enää siinä tapauksessa, mutta tuskin tuo missään sellaisessa sentään asui. Leticia vähän veikkasi että tuo vähän liioitteli puhuessaan asunnostaan. Eiköhän se ollut jokin pieni yksiö, jota tuo vain vähätteli koska hänellä oli ihan kunnon talo. Mutta oli hänkin joskus kämäsissä pikkukomeroissa asunut. Eikä hän nyt voinut edes olettaakaan että niin vähän aikaa sitten Azkabanista ulos karannut vanki mitään kunnon kämppää olisi saanut käsiinsä. Tuskin kuolonsyöjät olivat tuntemattomia naamoja asuntomarkkinoillakaan.

"Ei se olisi loukkaus," Leticia puolestaan naurahti ja haroi sieltä takaa käsin Rabastanin vasta pestyä, ihanan tuoksuista tukkaa.
"Musta olisi oikeasti mukavaa käydä välillä sunkin luona," Leticia lisäsi katsellen pienen hymynkareen kera Rabastanin tukkaa. Sanojensa päätteeksi hän painoi pusun jonnekin tuon tukan sekaan.Tottahan hän puhui. Hänestä olisi oikeasti ihanaa käydä joskus Rabastanin luona, mutta.. Olisiko se nyt niin viisasta? Eihän hän tiennyt vaikka joku.. Bellatrix syöksyisi ovesta sisään koputtamatta edes.. Mutta kyllä hän sen riskin voisi ottaa. Oikeastaan moisen riskin ottaminen olisi aika.. jollakin karulla tavalla hienoa.

Heidän välillään vallitsi pitkä hiljaisuus ja ainakin Leticiasta alkoi pikkuhiljaa tuntua että se alkuun niin lämmin vesi alkoi pikkuhiljaa jäähtyä ja vaahtokin alkoi pikkuhiljaa katoamaan. Kohta voisi ehkä alkaa pikkuhiljaa nousemaan sieltä lillumasta.. Tai sitten taikoa vettä hieman lämpimämmäksi.
Rabastan kuitenkin rikkoi hiljaisuuden ja Leticia katseli tuota pienen hymyn käväistessä hänen kasvoillaan.
"Sitä minäkin toivon," hän vastasi puoliääneen ja nojasi taas leukansa tuon olkapäähän. Joskus sitä vain toivoi ettei mitään Voldemortia edes olisi tai että se ukko menettäisi henkensä jonkun kumman onnettomuuden kautta. Leticiaa ei liiemmin kiinnostanut loppupeleissä koko Voldemort saatika ihmepoika Potter.. Mutta olihan se ärsyttävää ettei Voldemort antanut kunnollisia lomia seuraajilleen.

Vielä hetken loikoiltuaan siinä, Leticia päätti että vesi alkoi olla hänen makuunsa jo aivan liian hailakan lämmintä.. ja vaahto oli kohta haihtunut.. ja hän olisi kohta rusina, jos ei alkaisi nousta ylös sieltä! Niinpä hän patisti Rabastanin muutamien suukkojen kera takaisin omaan päätyynsä ammeesta ja nousi itse mennäkseen suihkuun.

Nopea hymy käväisi Rabastanin kasvoilla tuon kuullessa Letician sanat ja naisen haroessa hänen hiuksiaan. Tuoko tosiaan halusi käymään hänen luonan vaikka hän oli kämpästään maalaillut jo niin karmivat kuvat? Hän ei ollut kai koskaan ketään vienyt kotiinsa, mutta jos Leticia oikeasti tahtoi tulla käymään.
" Jos sä oikeasti tahdot nähdä, etten valehetele sen kämpän suhteen niin.. kai mun on sut kutsuttava kylään", Raba sanoi ja käntyi vilkaisemaan hieman Lettyyn olkansa ylitse. Voisi hän hieman paikkoja siistiä kun tiesi tärkeän vieraan tulosta, mutta hieman miehestä tuntui siltä, että kaikki lika oli pinttynyt jo kiinni pintoihin.
" Se on sitten just sen näkönen.. että siellä asuu mies yksin", hän vielä lisäsi kuin varoittaakseen Leticiaa vielä hieman kämppänsä ulkoanäöstä.

Vesi oli kyllä alkanut hieman viilentymään, mutta ei Rabastanin mielestä kuitenkaan liiaksi. Rypistyminen tosin häiritsi, mutta mies päätti jäädä itse vielä hetkeksi Letician häädettyä hänet suukkojen kera ammeen toiseen päähän jotta tuo itse pääsisi ylös. Rabastan valui veteen taas korviaan myöten Letician päästyä ylös ja mies jäi tapittamaan kattoa. Hän kuunteli miten Leticia sai suihkun päälle ja käänsi hieman päätään äänen suuntaan. Lopulta mies kyllästyi lillumaan yksikseen siellä ammeessa ja nousi ylös päästääkseen veden pois.
" Mukava tuntea itsensä niin puhtaaksa..", Rabastan sanoi seuraillessaan veden vähenemistä ja haukotteli hieman.
" .. ja väsyneeksi". Ei hän ollutkaan saanut kunnolla nukkua sinä aikana kun oli hommissa ollut, mutta nyt hän aikoi kyllä nukkua niin pitkään kuin Leticia vain antaisi ja ehkä vielä senkin jälkeen voisi yrittää kinua hieman lisä aikaa nukkumiselle.

" En malta odottaa, että pääsen saman peiton alle sun kanssa", Rabastan jatkoi jätettyään veden poistumaan itsekseen ja asteltuan Letician seuraksi suihkuun. Mies kietoi kätensä tuon ympärille ja painoi suukon naisen olkapäälle, jääden siihen hetkeksi vain nauttimaan vedestä joka hakkasi vasten hänen selkäänsä. Ehkä olisi pitänyt antaa naiselle rauha suihkutella, mutta ei hän malttanut.. hänellä oli vain ollut niin hurja ikävä naista, että halunnut muuta kuin olla mahdollisimman lähellä tuota.. kun tiennyt koska seuraavan kerran taas näkisi.
Oli niin paljon, mitä hän olisi halunnut sanoa.. kertoa miten paljon tuosta välitti, mutta Raban oli vaikea pukea tuntemuksiaan sanoiksi. Hän osannut edes olla kovin romanttinen tai mitään, mutta ainakin hän yritti kovasti osoittaa teoillaan miten paljon naisesta pitikään.

Kasteltuan itseään tarpeeksi Rabastan hieman vastahakoisesti irroitti otteensa Leticiasta ja painettuaan vielä suukon naisen poskelle, asteli nappaamaan oman pyyhkeensä naulasta ja ryhtyi kuivailemaan itseään.

Leticia kohotti kasvojaan niin että näki Rabastanin kunnolla tuon käännyttyä kertomaan hänelle että hän saisi kutsun tuon kotiin. Leticia naurahti ja hänen kasvoilleen nousi tyytyväinen hymy.
"Tottakai mä haluan tulla käymään!" hän naurahti, "ei mua kiinnostais vaikka asuisit sillan alla. Musta on vaa outoa etten oo koskaa käyny sun luona.." Miehen asunto oli aina miehen asunto, eihän siitä päästy yli eikä ympäri. Mutta olisiko Letician sitten pitänyt yrittää peitellä omaa naisen asuntoaan? Tai no olihan hän yrittänyt, mutta ei ollut onnistunut kiitos Rabastanin.. vakoilun. Tämän ajatuksen myötä Leticia naurahti uudestaan.
"Tai voisinhan mäkin seurata sua kuukauden päivät ja sit vaa tupata kylää aamulla ku oot.. vast heränny," hän virnisti ja kuvitteli jo vastaheränneen Rabastanin samassa tilanteessa, missä hän oli silloin eräänä aamuna ollut.

Leticia ei saanut kovin kauaa suihkutella itsekseen kun joku jo kietoi kätensä hänen ympärilleen. Hänen kasvoilleen nousi väkisinkin hymy tästä liikkeestä vaikka hän nyt pienenä ihmisenä tämän takia juuri mitään suihkua enää saanutkaan. Rabastan vei kaiken veden. Leticia ei kuitenkaan valittanut, koska olihan hänestäkin ihanaa kun mies oli siinä niin lähellä.. Niiden ikävien kahden viikon jälkeen.
Oikeastaan kaikki se, mitä Rabastan oli itsekseen mutissut suihkun ulkopuolella, oli mennyt Leticialta täysin ohi korvien koska suihku oli siinä ihan vieressä ja hän huuhtelemassa tukkaansa. Mutta ei kai niillä sanoilla kummempaa merkitystä kai ollut?
Hän oli kuitenkin kuullut Rabastanin viimeiset sanat ja kallistikin päätään hieman taaemmas jotta pystyi antamaan tuolle suukon johonkin siihen leuan ja posken välille.
"Älä sitten turhaan viivyttele," hän sanoi pienen virneen kera ja sammutti suihkun. Hän nappasi myöskin pyyhkeensä ja kietoi sen ympärilleen.
"Kai huuhtelit hiuksesi hyvin vielä? Ettei vaahto kuivata niitä.." Leticia oli niin hyvä tässä. Ainakin luuli olevansa. Hän tiesi Rabastanin menevän takaisin suihkuun jos uhkaisi hiusten kuivumisella, joten tähän oli hyvä vedota. Hän tarvitsisi muutaman minuutin aikaa huoneessaan..

Leticia soi Rabastanille sanojensa painoksi hymyn ja pienen, melkein huomaamattoman nyökkäyksen suihkun suuntaan vaikka tuo olikin jo kuivailemassa itseään. Sitten hän katosi käytävään ja hipsi huoneeseensa. Yhdellä taikasauvan napautuksella hän sai hiuksensa kuivaksi ja sitten kaiveli jo vaatekaappiaan. Hän veti ylleen mustavihreät pitsiset alusvaatteet (ostettu vastikää) ja heitti ylleen vielä mustan satiiniyöpaitansa. Hän katsahti peiliin, haroi hieman hiuksiaan ja soi itselleen pienen hymyn. Sitten hän hyppäsi istumaan sängylleen ja risti jalkansa siihen eteensä nojautuen käsiinsä. Joskohan se Rabastan olisi kohta saanut tukan huuhdeltua...

" En kyllä viivyttele", Rabastan sanoi samalla kun hinkkasi hiuksiaan kuivaksi, mutta Letician seuraavat sanat saivat miehen käsien liikkeen loppumaan ja tuo kurkisti sieltä pyyhkeen alta hieman. Olikohan hän huuhdellut hiuksiaan kunnolla? Rabastan laski pyyhkeen alas ja veti kätensä hiustensa läpi.
Parempi kai olisi ihan varmuudeksi hieman huuhdella vielä.
" Mulla mene kauaa.. ihan nopeesti huuhtelen vielä", mies sanoi, ripusti pyyhkeensä viel hetkeksi ja astui uudelleen suihkuun saatuaan sen päälle. Letician jo kadottua kylppäristä Rabastan vielä hinkkasi hiuksiaan varmistaakseen, että saisi varmasti kaiken vaahdon pois niistä. Hän ei halunnut hiustensa kuivuvan! Kuivat hiukset olivat varmasti.. no ainakin melkein kamalin asia mitä hän tiesi!
Mies sulki hanan varmistuttaan siitä, että pää oli vaahdoton ja tuo ryhtyi kuivailemaan itseään uudelleen hyvin ripeästi. Eihän hän voinut antaa Lettyn odottaa. Kiedottuaan pyyhleen vielä lanteilleen tuo asteli ulos kylppäristä ja hipsi nopeasti kylmän lattian poikki Letician makkariin.

Rabastan oli vähällä kompastua kynnykseen astellessaan makkarin puolelle ja nähdessään Letician istumassa siinä sängyllä niin viehkeänä. Mies ei hetkeen osannut kuin katsella tuota sanaakaan sanomatta, mutta miehen ilme kyllä varmasti kertoi, että tuo piti näkemästään. Rabastan soi naiselle leveän hymyn samalla kun asteli kaapille, irroittamatta katsettaan tuosta hetkeksikään edes silloin kun koitti löytää kaapista itselleen bokserit.
Mies sulki kaapin oven saatuaan käsiinsä oikean vaatekappaleen ja kiskottuaan jalkaansa nuo, tietysti mustat bokserit jätti mies vielä pyyhkeensä kuivumaan tuolin reunalle.
" Sä vaan jaksat yllättää vielläkin ... ", Rabastan pieni vino hymy naamallaan totesi ja asteli naisen luokse. Mies laski omat kätensä vasten sänkyä ja kumartui painamaan suukon naisen huulille, mutta nopeasti tuo suukko vaihtui intohimoiseksi suudelmaksi jonka aikana Raba painoi naisen vasten sänkyä.

Ei mennyt kuin hetki siitä kun Leticia oli päässyt asemiinsa kun hän kuuli kylpyhuoneesta kantautuvan suihkun äänen loppuvan. Hän vaihtoi vielä kerran, pari risti-istuntansa jalkojen paikkaa koska jotenkin tuntui vaikealta päättää kumpi jalka olisi päällä. Mitä ongelmia hänelläkin!
Mutta suihkun sammumisen jälkeinen hiljaisuus tuntui kovin pitkältä ja Leticia ehti jo hieman liikahtaa rauhattomasti kun Rabastania ei kuulunutkaan. Eihän aikaa oikeasti mennyt kai kuin muutama minuutti, mutta silti tämä hetki tuntui ikuisuudelta.
Mutta sitten Rabastan ilmestyi kuin ilmestyikin siihen hänen ovelleen ja tuon ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Se sai Letician hymyilemään hieman ilkikurisestikin ja nainen vastasi miehen tuijotukseen seuraamalla tuon katsetta ja liikehdintää sinne vaatekaapille saakka.

Katse oli kyllä kertonut enemmän kuin Rabastanin kommentti, mutta tuon kommentin myötä Leticia virnisti hieman huultaan purren ja hymyillen vastaanotti tuon suukon. Suukko sinne tai tänne, eihän sitä oltu pelkäksi suudelmaksi tarkoitettu. Ensin Leticia katsoi Rabastania silmiin tuon suukon saadessaan, mutta pian hän jo sulki silmänsä ja huomasi pian makaavansa pitkin pituuttaan siinä pehmeällä sängyllään Rabastanin yhä suudellessa häntä. Hän kietoi kätensä tuon niskan taa ja hänen ajatuksen juoksunsa hiipui samaa tahtia kuin mitä hänen sydämensä lyönnit kiihtyivät.

Rabastan antoi naisen kietoa kätensä hänen niiskansa ja suudelman lomassa tuo samalla valutti hellästi omat kätensä Letician vartaloa pitkin, kunnes oli löytänyt niille paikan naisen kyljiltä. Tuntui siltä kuin hän olisi ollut erossa naisista kuukausia vaikka todellisuudessa siitä oli vain ehkä viikko, mutta jo viikkokin oli liikaa ja miehestä tuntui kuin hänen pitäisi hyvittää naiselle jokainen päivä minkä oli ollut poissa.
" Letty..", Rabastan henkäisi hiljaa vetäydyttään hieman kauemmas ja jäi katselemaan naista allaan hyvin sekavin ajatuksin. Mies kohotti toisen käsistään naisen poskelle ja hymyili hieman. Hän ei ollut varmaan koskaan tuntenut mitään tällaista yhtäkään naista kohtaan, olihan hän nuoruudessaan seurustellut ja ollut tekemisissä tyttöjen kanssa, mutta se oli ollut ihan erilaista. Se kaikki oli ollut vain sellaista nuoren pojan ihastumista eikä häntä ollut yhtään haitannut vaikka oli joutunut viettämään pitempiäkin aikoja ilman tyttöystävistään.
Letician kanssa kuitenkin oli toisin, hän kaipasi tuota joka hetki kun oli poissa naisen luota, kaipasi tuota niin, että työnteostakaan meinannut välillä tulla mitään. Muutamaan otteeseen joku toinen kuolonsyöjä oli joutunut pökkäsemään häntä kylkeen miehen jäätyä vain johonkin pusikkoon vahtaamaan näkemättä edes mitä tapahtui. Hän kaipasi Leticiaa jopa enemmän kuin veljeään, hän ei musitanut edes koska oli viimeksi nähnyt isoveljensä. Tuntui kun hän tarvitsisi enää edes ketään muuta kuin tämän naisen lähelleen ja kaikki olisi hyvin.
Tällaistako oli olla rakastunut? ..

Tämä kaikkiko hänen pitäisi jotenkin vielä saada ulos itsestään? Kertoa naiselle mitä oikeasti ajatteli? Vaikka hetken oli jo näyttänyt siltä, että Rabastan olisi jotakin sanomassa tuo kumartui vain uudestaan alas ja painoi suukon naisen poskelle, pienen hymyn pyrkiessä väkisinkin tuon huulille.
"Mä tahdoin vaan kertoa sulle et..", Rabastan aloitti hieman takellellen ja vaikkka tuo tiesi mitä halusi sanoa ei asian sanominen kuitenkaan ollut niin helppoa. Mies nousi hieman ja jäi katselemaan Letician kaunnita ruskeita silmiä, joiden katse oli niin lämmin.
" Rakastan sua ", mies lopulta lausui tunnustuksensa hiljaa hymyillen.

Leticia tunsi Rabastanin kädet jossain lantioillaan ja käden liike kutitti ehkä hieman, mutta sellaisella kivalla tavalla. Juuri kun tuntui että voisi vain unohtaa kaiken, mitä ympärillä tapahtui eikä Leticia voisi kiinnostua edes siitä jos joku.. taikaministeri yhtäkkiä seisoisi hänen oven suussaan ja katselisi tapahtuvaa, Rabastan vetäytyi hieman kauemmas. Leticia avasi silmänsä ja katseli tuota hetken hieman hämmentyneenä, mutta pienen hymyn noustessa Rabastanin kasvoille, Leticiakin hymyili. Hän nojasi kasvonsa hieman tuon käteen eikä oikein tiennyt mitä tuo nyt haki tässä takaa. Leticia vei toisen kätensä hieman niskansa taa tukemaan päätään ja toisen käsi unohtui johonkin.. Raban olkapäälle hipelöimään tuon hiuskiehkuroita.

Tämä hiljaisuus heidän välillään tuntui taas pitkältä, muttei samalla tavalla kuin se aikaisempi hiljaisuus kun Leticia oli odotellut Rabastania pois suihkusta. Tämä hiljaisuus oli oikeastaan aika nautinnollinen. Ulkoa ei tuntunut kuuluvan ääntäkään, vaikka he.. Leticia asuikin suhteellisen vilkkaassa Lontoon lähiössä. Eikä tämä hiljaisuus myöskään tuntunut vaivaantuneelta tai ahdistavalta, päin vastoin. Rabastanin hymy ja silmät ja lämpö.. Leticiasta tuntui että hän olisi voinut olla siinä vaikka kuinka kauan. Ihan vain hiljaa.. Vaikka hieman odottikin, mitä Rabastanilla oli sanottavaa sillä varmasti tuo nyt halusi jotain sanoa. Ja kun hiljaisuus venyi vielä hieman, ei oikeastaan ollut kovinkaan vaikeaa alkaa arvelemaan mitä tuo mies yritti sanoa.
Rabastanin kohentaessa asentoaan ja jatkaessa jälleen pieneen taukoon saakka, Letician kasvoille nousi jo pieni hymy. Rabastan oli niin suloinen yrittäessään sanoa niin isoja asioita. Ja tälläistä asiaa ei olisi voitu esittää yhtään kauniimmin tai romanttisemmin.
Viimein kun Rabastan sai ne pari pientä, mutta samaan aikaan niin suurta sanaa ulos, Leticia ei voinut pidättää pientä onnellista naurahdusta.
"Niin mäki sua," hän kuiskasi ja hänen kätensä jätti viimein ne hiuskiehkurat rauhaan ja haki paikkansa jostakin tuon poskipäältä. Nyt kun Rabastan oli kohentanut asentoaan, oli Leticiankin noustava hieman kyynerpäänsä varaan.
"Mä rakastan sua, Rabastan Lestrange," hän kuiskasi ja painoi hellän suudelman tuon huulille.