Kyllä alkoholi auttaa

18.9.1995, maanantai


Se oli huono päivä. Sam oli ollut jo useamman kerran lähellä itkupotkuraivareita. Hänen apulaisensa oli sairaana, joten hän oli joutunut pyörittämään koko kahvilaa yksin. Sitten eräs piirakka oli mennyt pilalle, toisesta asiakas oli kitissyt niin kovaan ääneen, että Sam oli joutunut vaihtamaan sen. Toinen asiakas oli alkanut hikkaamaan etanoita, jotka olivat uhanneet kasveja ja sitten eräs noita kakaroineen oli vielä tullut ja likastanut kaikki paikat. Yleensä pirteä ja iloinen Sam näytti nyt siltä, kuin hän saattaisi kuristaa jonkun hetkenä minä hyvänsä. Kaikkein pahinta oli kuitenkin se, että aamulla hänellä oli ollut finni. Ihka oikea, epämääräinen finni. Taikakeinoin se oli tietenkin kadonnut, mutta se ärsytti noitaa äärettömästi. Hän oli myös joutunut etanaepisodin jälkeen vaihtamaan vaatteitaan. Hän ei pitänyt siitä mekosta laisinkaan. Se oli sininen, hänen päivänsä ei ollut sininen tänään! Kyllähän se nätti oli, mutta päivään se ei sopinut laisinkaan. Se istui kuin hansikas ylhäältä, lanteilla oli kapea valkea vyö, jonka jälkeen helma muuttui kellomaiseksi. Kengät Sam oli potkaissut pois jo, koska jalkojakin säriki.

"Neiti, tämä on sitten kamalaa!" se sama noita-akka tuli kitisemään, jonka vuoksi Sam oli jo kerran piirakan vaihtanut.
"Ei siinä voi olla vikaa!" Sam huudahti, nappasi lusikan ja maistoi. Ei hän maistanut mitään viallista.
"Tämä maistuu tismalleen samalta kuin muinakin päivinä", hän totesi napakasti ja työnsi piirakan takaisin.
"Ei, tässä on jotain vikaan. Apulaisesi tekee sen paremmin", noita väitti ja se oli viimeinen niitti.
"Minä ne piirakat arvon rouva teen! Joka ikisen, jokaisesta taikinan murusesta ja täytteestä lähtien. Jos ei kelpaa niin ovi on tuossa!" Sam äyskähti.
"Noinko te kohtelette asiakkaitanne?" tuo yhä jäkätti ja Sam otti lautasen, kumosi roskikseen ja laski naisen eteen.
"Noin nyt voitte mennä", hän töksäytti ja tarttui luutaan.
"Hirveän huonoa palvelua! Aivan pöyristyttävää! Kerron tästä Rita Luodikolle!"
"Senkus kerrot, hyvää päivän jatkoa ja takaisin ei tarvitse tulla!" Sam huusi naisen perään ja iski lautasen pesualtaaseen niin, että se meni säpäleiksi. Pari ärräpäätä pääsi naisen huulilta siihen sävyyn, että kuolonsyöjiäkin olisi hävettänyt.

Toisin kuin Samilla, Gabrielilla oli ollut tänään oikein hyvä päivä. Hän ei ollut saanut naarmun naarmua koko päivänä, oli saanut olla kentällä koko päivän eikä toimistohommista ollut tietoakaan! No, hän ei kyllä ollut törmännyt ainoaankaan kuolonsyöjään koko päivän aikana, mikä oli sinänsä turhauttavaa. Tietenkin se oli hyvä asia, koska oltiin juuri vietetty rauhallinen ja onnettomuukseton päivä. Mutta noin aurorin näkökulmasta tämä oli paikoin käynyt jopa tylsäksi. Varsinkin jos sattui olemaan Gabriel, joka oli aika-ajoin turhankin malttamaton.
Mutta nyt tämä päivä oli ohi! Hän oli juuri käynyt ministeriössä sen verran että oli käynyt ilmoittautumassa että lähtisi nyt kotiin. Ja nyt hän tallusteli Viistokujaa pitkin hyvinkin määrätietoisena. Näin rankan työpäivän päätteeksi hän oli kyllä ansainnut kunnon kahvin ja herkullisen piiraan Roses Bakeryssä. Hän ei ollut ehtinyt käydä siellä pariin päivään ja oli jo melko varma että jos hän viipyisi hetkeäkään kauemmin poissa, Sam alkaisi pommittaa Mungoa pöllöillä, jotka toimittivat kaiken maailman pullia ja kakkuja hänelle. Ja kakkuparat olisivat siellä tällä kertaa ihan turhaan ja menisivät vielä vääriin suihin.

Tultuaan jo melkein Bakeryn ovelle, häntä vastaan asteli pari vanhaa mummoa jotka mutisivat jotain aivan perätöntä; Samko muka epäkohtelias ja tuon piiraat mauttomia? Eihän se nyt ollut mahdollista!
Kello kilahti Gabriel astellessa ovesta sisään eikä hän voinut olla hymyilemättä paikan perustunnelmalle ja vastapaistettujen piirakoiden tuoksulle. Mutta kun hän näki siniseen mekkoon pynttäytyneen äkäpussin tiskin takana, hän ei ollut tunnistaa Samia! Eihän tuo nainen tiskin takana voinut olla Sam! Ei Sam ollut ärtynyt ja.. tuollainen.
"Hei Sam," hän tervehti päästyään tiskille ja vilkaisi hieman ympärilleen. Jotenkin epäluuloisia katseita jokapaikassa ja jokin oli kyllä nyt vinossa.
"Annatko kahvin ja yhden tuotaa... kinuskikakun palasen?" Hän tilasi vilkaistuaan esillä olevia kakkuja.

Sam kohotti sauvansa ja korjasi lautasen, vaikka hän olisikin halunnut heittää sirpaleet roskiin vain mieltään osoittaaksene. Hän jynssäsi sen puhtaaksi mutisten itsekseen solvauksia rouville. Mokomatkin noita-akat, ihan piruuttaan ärsyttivät häntä. Kuullessaan kuitenkin tutun äänen Sam kääntyi tiskin puoleen ja hymyili hyvin oudolla tavalla. Se oli iloinen Gabrielin näkemisestä, mutta muuten Sam näytti yhä kärttyisältä.
"Hei Gab. Minä luulin, että sinä olet joutunut taas Mungoon kun ei sinua ole näkynyt", nainen totesi kuivatessaan kätensä nopeasti.

"Toki toki", nainen mutisi ja tarkisti pannun tilanteen todeten, että sillä hän varmaankin pärjäisi vielä sen vaivaisen puolituntia, jonka kahvila oli auki. Hän kaatoi miehelle kahvia ja leikkasi mukavan palan kinuskikakkua. Gab osasi hinnaston paremmin kuin Sam, joten nainen ei edes viitsinyt sanoa hintaa.
"Mitä ministeriöön kuuluu?" hän kysyi lähinnä tottumuksesta. Todellisuudessa häntä ei sillä hetkellä lainkaan huvittanut olla puhelias, mutta Gabin vuoksi hän edes yritti.

Napaten rätin käteensä Sam marssi rouvien pöydän luo ja alkoi hinkata sitä puhtaaksi yhä hieman äkäisenä. Hän totesi näiden murustaneen varmaan piirakoitaan enemmän kuin syöneen! Mokomatkin hienosto rouvat! Ensikerralla hän antaisi näille piirakan, joka jättäisi näiden kaikki muut makunautinnot täysin varjoonsa.

Gabriel ei voinut olla naurahtamatta Samin todetessa luulleensa hänen päätyneen Mungoon, aivan kuten hän oli epäillytkin tuon epäilevän!
"Ei sentään tällä kertaa.." hän mutisi hyväntuulisena vastauksensa ja kaivoi jo lompakkonsa esiin. Tongittuaan hetken kolikkotilannettaa, hän totesi mielessään että kolikot riittivät juuri parahiksi kahviin ja kinuskikakkuun.
Samin kyseltyä ministeriön kuulumisista, Gabriel hymyili hieman ja kohautti hartioitaan.
"Olin siinä rakennuksessa tänään ehkä... kaksi minuuttia," hän sanoi totuudenmukaisesti ja ojensi samalla rahat Samille, "joten en siitä tiedä. Olin kenttähommissa koko päivän."
Gabrielin saatua kakut ja kahvit eteensä, hän kaatoi tilkan maitoa kahvinsa sekaan ja kääntyi sitten pöytien puoleen. Joku istui jo hänen vakipaikassaan siellä nurkassa kaikkien vilttien keskellä! Mies tuhahti hieman itsekseen ja istui sitten siihen vapaaseen pöytään tiskin viereen.
"Miten sun päiväs?" hän kysyi juoden samalla kahviaan. Kysymys oli ehkä turhan uskalias. Näkihän sen että Samin päivä oli kaikkea muuta kuin mukava, muttei hän viitsinyt sanoa suoraan että tuo näyttikin siltä että päivä oli hirveä. Kysmys oli.. kohteliaampaa.
Gabriel otti lusikkansa ja lohkaisi itselleen palan siitä kinuskikakusta. Ja saman tien kun se kosketti hänen kielenpäätään, hän oli varma että sulaisi siihen paikkaan. Hän yllättyi joka kerta uudestaan siitä kuinka loistavia Samin tekeleet olivat vaikka todellakin tiesi ettei koskaan tulisi pettymään tuon tekeleisiin. Onneksi. Nyt, kehujen varjolla, hän voisi ehkä yrittää piristää Samin päivää hieman.
"Ei jumankauta mä en tajua miten sä onnistut joka kerta ylittämään ittes," hän mumisi suu täynnä kakkua ja henkäisi onnesta, "oikeesti kuus vuotta! Ja silti joka kerta meinaan saada halvauksen näitten kakkujes takia." Hän nielaisi ja katsahti leveä, tyytyväinen hymy kasvoillaan Samia ja hetken ajan oli oikeasti unohtanut kuinka tuo oli pahalla päällä. Kakun syytä. Se oli liian hyvää.

"Sepä mukavaa", Sam mutisi ministeriö uutisiin, joka kertoi jo heti ettei hän ollut kuunnellut. Gabriel olisi voinut kertoa taikaministerin muuttuneen minipossuksi ja Sam olisi sanonut samoin. Hän käveli siivoilemaan tiskiä, sillä mies oli siinä lähellä ja kun paikka menisi kiinni hän ei halunnut viettää siellä tänään sekunttiakaan ylimääräistä aikaa vaan sukeltaa vaahtokylpyyn.
"Kamala. Minä poltin piirakan, minun hyviä piirakoitani haukuttiin, joku sai etanahikan, toinen toi kakaransa täydessä kurassa tänne ja minulla on sininen mekko vaikka tänään on punainen päivä", Sam puuskahti, mutta kun Gabrielin kehut ylsivät noidan korviin hän punehtui mielihyvästä.
"Sinun makumuistisi on vain huono", hän naurahti, mutta kun mies muisteli heidän pitkää yhteistä kumppaniuttaan Sam ei voinut olla punastumatta lisää ja lopulta hän suikkasi suukon miehelle kiitoksena päivän parantamisesta ja laittoi lautaselle mukavan kokoisen suklaasammakko keksin.
"Sinä oletkin ollut koko ajan paras asiakas", hän totesi hymyillen jo ja paremmalla päällä.

Sam kipitti tiskin taakse ja pisti tiskiharjan tekemään itsenäisiä töitä samalla kun hän alkoi hieman jo järjestellä kaikkea pois leijutettavaksi.
"Kunhan tänään ei tapahdu enempää mitään katastrofeja olen tyytyväinen", hän totesi ja nousi varpailleen venytelläkseen hieman. Selästä kuului mukava krunksahdus ja Sam huokaisi helpotuksesta.

Samin pari sanaa kommenttina hänen selityksilleen ministeriöstä, saivat Gabrielin hymähtämään hieman. Tuo ei kuunnellut häntä yhtään mutta onneksi hän ei ollut sanonut mitään tärkeää tai kiinnostavaa.
Gabrielin kysyttyä Samin päivästä, hän saikin aika täydellisen selonteon siitä miksi nainen oli niin kiukkuinen tänään. Ja kyllä hän ymmärsi miltä tuosta tuntui. Tai ainakin osittain.. Tai kyllä hän ymmärsi. Vaikka hän olikin mies niin hän kyllä vietti aamuisin peilin edessä kauemmin aikaa kuin muut ja jos tukka oli huonosti, päivä oli pilalla. Joten kyllä hän melkein pystyi sanomaan että hän ymmärsi tämän Samin vaateongelmankin.
Mutta onneksi hänen vilpittömät kehunsa saivat kuin saivatkin Samin hymyilemään ja hieman punastumaankin. Tuon puolustelut saivat Gabrielin pudistamaan hieman päätään huvittuneena.
"No voi olla että mun makumuistissa on vikaa mutta silti kaikki mitä sanoin on totta," Gabriel vastasi takaisin ja joi kahvistaan. Ihmeekseen ja kummakseen hän sai kiitokseksi suukon, suklaasammakkokeksin ja kehuja.
"Eh.. Jea, kiitti," hän vastasi pieni poikamainen virne kasvoillaan ja laski katseensa hetkeksi siihen suklaasammakkokeksiin. Olihan hän.. varmaan paras asiakas. Vaikkei kukaan muu kävisi Samin kahvilassa, mikä olisi synti ja vääryys, hän yksin pystyisi varmaan pitämään tuon puljun pystyssä omalla panoksellaan..
Kuultuaan Samin puhuvan jotain jostain katastrofeista, Gabriel kohotti katseensa taas tiskin taakse palanneeseen naiseen ja haukkasi siitä keksistään.
"Kuule," Gabriel sanoi, "nyt kun saat ovet suljettua niin lähtään käymään jossain.. Vaikka yksillä tai vaan kävelyllä tai mitä vaan. Sun pitää nyt saada ajatukses pois tästä päivästä."

"Ole hyvä", Sam sanoi hymyillen ja jatkoi puuhailua tiskintakana. Hän lämpeni aina kehuille, kuka ei olisi? Hän kyllä tiesi tekevänsä jotain oikein, sillä joka kuukausi hän jäi reippaasti voiton puolelle ja pulju oli ollut pystyssä jo kuusi vuotta. Gabrielkin yhä nökötti pöydässä ensimäisestä päivästä lähtien.

Miehen ääni sai Samin kohottamaan katseensa tiskin takana. He eivät koskaan oikeastaan olleet käyneet missään yhdessä. Sam oli toki toimittanut Mungoon aina Shawnin herkkuja parane piaan kortin kera, mutta muuten he olivat lähes aina samassa asetelmassa. Sam ei kauaa vastausta miettinyt.
"Minä kyllä voisin käydä yksillä pitkästä aikaa. Olen ollut työhiiri liian kauan", nainen sanoi ja vilkaisi yhtä ylimääräistä asiakasta, joka näytti jo onneksi tekevän lähtöä.
"Minä luulen, että voin sulkea tänään pari minuuttia aiemmin", hän totesi kun velho nousi ja heipat sanottuaan katosi iltaan.

Sam harppoi ovelle ja käänsi suljettu kyltin ikkunaan.
"Jotta katastrofien uhka pienenee entisestään". hän totesi ja meni pyyhkimään toisiksi viimeisen pöydän ja loihti luutunkin taas heilumaan ja tuolit pöydille. Hän oli todella ylpeä kodinhoito loitsuistaan, joiden avulla hän kykeni keskittymään mukavempiinkin asioihin.
"Minä käyn hakemassa takkini kun tuo pyyhkii. Jos se tulee liian lähelle niin osoita vain sauvalla ja ohjaa pois", Sam neuvoi Gabrielia luutun suhteen ja sujahti keittiön kautta asuntonsa portaisiin.

Yläkerrassa Sam vilkaisi itseään peilistä. Hän kävi nopeasti huuhtomassa kasvonsa, lisäsi hieman poskipunaa ja hetken mielijohteesta rajasi ripsensä ja maalasi huulensa punaisiksi sujauttaen jalkansakkin punaisiin korkokenkiin. Tuskin hän humaltuisi yhdestä juomasta! Napattuaan vielä punaisen puhvihihaisen takin hän olisi valmis menemään kunhan alakerta oli siivottu. Niimpä hän kipitti alas ja hymyili vain Gabrielille.
"Haluatko vielä jotain?" Noita kysyi alkaessaan kannella kakkusia ja piirakoita keittiöön turvaan.

Samin loihdittua moppi heilumaan, Gabriel katseli sen viuhkimista jonkinaikaa ja tyytyi hymähtämään hyväksyvästi Samin kehotettua häntä ohjaamaan moppi tiehensä. Sitten nainen katosi yläkertaan ja Gabriel jäi yksin mopin, kakunmurujensa ja kahvinsa kanssa.
Hän ehti hetken aikaa juoda kahvintippojaan rauhassa kun moppi äkkiä alkoi törkkimään häntä. Gabriel ei ollut huomannut tätä seikkaa ennen kuin se tosiaan oli hätyyttämässä häntä pöydästä. Hän veti sauvansa esiin, muttei todellakaan ollut hyvä missään tälläisissä loitsuissa! Kaikkea muuta. Hän kuitenkin osoitti sauvallaan moppia, kuten Sam oli neuvonut ja sai kuin saikin sen perääntymään, mutta sitten se syöksähti hänen suuntaansa kahta vauhikkaammin ja Gabriel oli tippua tuolilta!
Hän taisteli mopin kanssa hetken aikaa ja luovutti sitten. Hän hipsi hetken aikaa moppia karkuun ja kun tuo oli lopulta saanut siistittyä sen hänen pöytänsä ympärystän, se siirtyi kauemmas. Gabriel hymähti hieman ja palasi pöytäänsä. Hän joi jäähtyneen kahvin loppuun ja heitti viimeisen palan kinuskikakkua suuhunsa. Kakku piti aina olla viimeinen suupala, jotta hyvä maku jäisi sitten vellomaan suuhun..
Gabriel nappasi kuppinsa ja lautasensa siitä pöydältä ja pyyhkäisi vielä servetillä muruset pöydän pinnalta. Sitten hän kipitti tiskille ja harkitsi hetken. Hän vilkaisi yläkertaan vievien rappujen suuntaan eikä Samia kuulunut vielä.
Gabriel päätyi kuitenkin leijuttamaan astiat tiskialtaaseen ja jäi sitten odottelemaan siihen tiskille. Pian Sam tulikin alas selvästi laittautuneempana ja hyvin erituulisena.
"Ei kiitos tällä kertaa," Gabriel vastasi Samille, "ehkä tulen aamukahville tuhoamaan sun tämänpäiväset pullat mitä et halua enää huomenna tarjota asiakkaille." Gabriel naurahti ja jäi sitten odottelemaan että Sam saisi hommat hoidettua.

Lopulta he saattoivat astella ulos kahvilasta. Ulkona oli alkanut jo hieman hämärtää.
"Mihinkäs sinä nyt sitten haluaisit?" Gabriel kysyi.

Gabriel oli huomaavaisesti siistinyt oman paikkansa ja antanut jäljistä päätellen luutunkin hoitaa hommansa. Tiskitkin mies oli leijuttanut altaaseen saakka! Samilla oli hyvä lempiasiakas, kerrassaan loistava. Hän muisti miten ensimäisellä kerralla oli hieman ihmetellyt miehen ulkomuotoa, jopa ääneen asti. Nykyään Gabriel näytti hänen silmissään aina yhtä hyvältä ja ilman kajaalia oudolta ilmestykseltä. "Mä luotan aina siihen, että sä tuut auttamaan mua ruuan tuhoamisen kanssa", hän naurahti herralle lempeästi.

Sam hoiti tiskit nopeasti ja veti sitten takin niskaansa astellen ulos miehen perässä. Ilma oli kirpeän syksyinen ja viileähkö. Sam napitti pitkän takkinsa kiinni ja työnsi kädet taskuihinsa. Hän piti eniten kesästä ja keväästä, mutta syksykin meni. Joulu oli söpöä aikaa, mutta syksy ei niinkään.
"Tuossa pienen matkan päässä on pieni kuppila. Ei laisinkaan niin läpikulku paikka kuin vuotavanoidan kattila. Siellä on ihan hyviä oluita ja drinkkejä minun makuuni", Sam sanoi ja otti nopeasti Gabrielista tukea kun hänen ohut korkonsa jäi hetkeksi katukivetykseen kiinni. Hänen rakkautensa kapeakorkoisiin kenkiin päätyisi kuolemaksi vielä jokin päivä!
"Uah... Jästit sentään osaavat tehdä sileitä katuja!" Sam puuskahti saatuaan koron irti ja jatkoi matkaa kuin mukulakivillä kävely ei olisi laisinkaan haastavaa kun jokaisella askeleella oli rakoja ja pyöreitä muotoja vastassa. Hän oli harjaantunut kestämään ne koetukset, hammasta purren.

Samin ehdotus sopi Gabrielille ja niinpä kaksikko lähti talsimaan kyseiseen suuntaan. Eivätpä he kovin pitkälle ehtineet päästä kun äkkiä Sam tarrautui Gabrieliin ja mies pysähtyi huomatessaan tuon melkein kaatuneen korkkareidensa takia. Mies tuki tuota sen aikaa kunnes tuo sai korkonsa irti ja mietti hetken ajan miten olikaan onni ettei miesten oletettu käyttävän mitään korkkareita. Hänkin saattoi vain tallustella mememään tennareissa ilman sen suurempia.. korkouhkia. Tosin olisihan se kai ehkä mielenkiintoista joskus.. kokeilla korkkareita. Tai ei nyt tietysti julkisella paikalla. Tai no miksei toisaalta.. No ei sentäs. Häntä oudoksuttiin jo valmiiksi sen verran että hän saisi varmaan potkut jos ilmestyisi vaikkapa ministeriöön punaisissa korkkareissa!
"Niin ne osaa mutta nää kadut on musta hienompia," Gabriel kommentoi, "ne betonihirvitykset on.. turhankin tasaisia." Sitten hän naurahti puheenaiheelle. Ketkä keskustelivat jostain.. kadun pinnoista? Tosin se oli tietysti hyvä puoli että he olivat jo siinä pisteessä kuuden vuoden tuntemisen jälkeen että he saattoivat puhua jostakin niin tyhjänpäiväisestä kuin katukivetyksistä.

Kun he lopulta pääsivät sen Samin mainitseman kuppilan eteen, Gabriel avasi oven ja päästi Samin edellään sisälle.
"Käyn tilaamassa juomat niin etsi sinä meille pöytä," Gabriel ehdotti Samille, "otan sulle jotain.. vaaleanpunaista." Hän virnisti pienesti ja paineli sitten baaritiskille. Hän tilasi itselleen yksinkertaisesti oluen ja päätyi tilaamaan Samille pinkin martinin söpöllä prinsessatikulla, jossa oli vadelmia.
Kiitettyään ja maksettuaan, Gabriel otti juomat ja etsi sitten Samin pöydän istuutuen tuota vastapäätä.
"Neiti on hyvä," hän sanoi ojentaen tuolle tuon drinkin ja kohotti sitten oluttaan hieman, "kippis!"

"Onhan ne rumia, mutta voitaisiin me edes loitsia nää tasaiseksi, mutta ei", Sam tuhisi ja piti loppumatkan tiukasti kiinni Gabrielista, vaikka kaatumisia ei enää uhannutkaan käydä. Sam vain sai keskittyä kävelemiseen hieman enemmän kuin normaalisti. He eivät juuri jutelleet, mutta hiljaisuus ei häirinnyt Samia. Hän oli jo niin tottunut miehen seuraan, että hän kykeni olemaan tuon kanssa hyvin paljon oma itsensä.

"kiitos", Sam sanoi päästessään ensin ovesta ja lämpimään baariin. Hän katseli ympärilleen ja heilautti kättään vain baarimikolle. Tuttuja ei näkynyt, joten ei tarvinnut tehdä pakollista: hei mitä kuuluu, kierrosta. Tosin, hän alkoi nauramaan Gabin sanoille: "Sä tunnet mut liian hyvin". Sam ei kyllä yleensä juonut mitään vaaleanpunaista. Hän joi kyllä drinkkejä, mutta... no värit menivät laidasta laitaan.

Sam käveli lempi pöytänsa luokse. Se oli mukava loossi, jonne sai sujahdettua ja kun siellä oli sai olla rauhassa ja siitä näki myös kadulle. Nainen riisui takkinsa ja venytteli hieman raajojaan. Hänen katseensa kääntyi lähestyvään Gabiin ja noita ei voinut peittää selvää huvittuneisuuttaan.
"Voi kiitos", hän naurahti ja otti juoman varoen vastaan. Se oli kyllä harvinaisen pinkki ja söpö drinkki.
"Cheers", Sam sanoi ja kosketti Gabin olutta kevyesti lasillaan ja siemaisi juomaansa. Se oli kuin hattaraa olisi juonut ja siihen oli sekoitettu kevättä ja mansikkaa.
"... Mitä tässä on?" Oli samin ensimäinen kysymys kun hän oli saanut siemauksen alas ja lipaistua huuliaan.
"Mä en oo koskaan ennen juonut tätä ja kiilas heti ykköseksi. Mä käyn täällä sentään usein, tai siis jos nyt missään käyn yksillä", Sam hölötti ja siemaisi vielä hieman. Hän myös muisti, ettei ollut syönyt mitään päivän aikana, joten hänen sopi toivoa, että alkoholi prosentti oli alhainen tai hänen jalkansa muuttuisivat hyytelöisiksi.

Samin kysyttyä drinkistään, Gabriel tuijotti sitä vaaleanpunaista litkua hetken aikaa ja naurahtaen pudisti sitten päätään.
"Ei niin mitään tajua," hän myönsi, "vadelmaa? En tiedä. Se vaan tuntui oikealta ja lupasin jotain vaaleanpunaista, joten noh.. Tilasin vaaleanpunaisin martinin."
Samin selittäessä kuinka drinkki nousi tuon lemppariksi, Gabriel ei voinut muuta kuin hymyillä ja naurahtaa.
"No hyvä että maistuu," hän vastasi, "täytyy kai joskus itsekin maistaa sitä." Sitä ei ehkä ihan heti uskoisi, mutta vaikka hänen asukokonaisuutensa yleensä olivat vain mustaa, harmaata ja eeehkä joskus punaista tai valkoista, hän piti silti väreistä. Tänäänkin hän oli toki varustautunut mustiin farkkuihin, mustiin converseihin, mustaan peruspaitaan ja turha ehkä edes mainita minkä värisen nahkatakin hän riisui yltään siihen penkin vieressä olevaan naulakkoon. Takin alta paljastui paljaat käsivarret tatuoinneilla koristeltuna ja pari kaulakorua ja rannekorua muutamien sormuksien kera.
Mutta tosiaan kyllä hän väreistä piti ja olihan hänellä mm. punainen spidermanin pää tatuoituna kyynerpäähänsä. Ei siis periaatteessa olisi edes ollut outoa jos hän olisi tilannut itselleen samanlaisen drinkin kuin Samille, mutta jotenkin hän päätyi aina olueeseen kun mentiin yksille. Jotenkin se oli turvallisin vaihtoehto.
"On muuten hämärää ettei me olla koskaan tehty mitään sun kahvilas ulkopuolella," hän sanoi hetken päästä naurahtaen hieman, "tai siis voin kai sanoa että ollaan tunnettu yli kuus vuotta ja koko se aika on kulunut siihen että sä olet yrittänyt lihottaa mua herkuillas. Outoa." Hän joi huvittuneena oluestaan.

"Vaaleanpunainen marttiini", Sam toisti kuin papukaija ja näytti hetken siltä kuin olisi pohtinut universumin suurinta salaisuutta, vaikka todellisuudessa hän vain selasi reseptimuistiotaan ja painoi nimeä mieleensä. Hän kuitenkin nopeasti palasi itsekseen höpöttäen vähän mitä sattui.
"Tai sitten voit maistaa nyt", Sam sanoi ja ojensi lasiaan. Hän nopeasti tarkisti, ettei huulipunaa ollut jäänyt minnekkään, mutta onneksi he noidat osasivat luoda jo huulipunia, jotka eivät tarttuneet ihan kaikkialle. Jästimeikkeihin Sam ei ollut koskenut vuosikausiin.

Aina kun Gabriel riisui takkinsa Samin pää kääntyi etsimään uusia tatuointeja. Siitä oli tullut jo jonkinlainen tapa, mutta kun samista oli hauskaa, miten velho uskalsi koristaa itseään kuvin, jotka eivät helposti lähtisi. Noita olisi korkeintaan ottanut itseensä mäyrän pään tai jotain hyvin pientä ja söpöä, kuten cupcake tatuoinnin!
"Täh? Niin! Ei kai koskaan ole ollut aihetta. On muuten outoa ettet sä voikkaan nyt hyppyyttä mua tästä hakemaan sulle uutta santsia tai, että mun tarttis katsoa tiskiä. Yllättävän mukavaa", Sam naurahti ja nojasi selkänsä selkänojaan ja huokaisi tyytyväisen näköisenä. Vihdoinkin hän alkoi tuntemaan olonsa pirtsakaksi itsekseen. Hänen mielialansa todella vaihtuivat vikkelään, jos niikseen tuli.
"Mä olen muuten yhä pettynyt näihin meiän lihotus tuloksiin. Sä oot yhä onneton ruipelo. Ne luulee että mä pidän sua nälässä ja nuhteessa kohta! Muistatko, kun sä kerran kerroit lihonees sen puolikiloa ja miten mä leivoin sulle kakunkin ja sitten selvisi, että sulla oli vaan ollut raskaampia koruja sinä päivänä ja miten mä pakotin sut syömään sen koko kakun?" Sam muisteli naureskellen. Se oli ollut komea kakku.

Samin ojentaessa drinkkiään Gabrielia kohden, mies naurahti hieman mutta tarttui sitten tilaisuuteen. Hän tutki sitä hetken ja nosti sitten huulilleen.. Ja oli tippua tuolilta. Hän oli kuvitellut drinkin kamalan imeläksi ja sellaiseksi.. mihin oli vain tungettu liikaa väriaineita ja makeutusaineita ja että se olisi aivan kamalaa. Mutta..
"Ei herraisä.." hän huokaisi tyytyväisenä ja ojensi lasin takaisin Samille, "täytyy muistaa toi. Vaaleanpunainen martini parilla vadelmalla.." Hän vilkaisi omaa lasiaan ja irvisti hieman.
"Hyvät olutkin maistuu kaamealta ton jälkeen."

Gabriel hymyili Samin selittäessä siitä kuinka tuon ei nyt tällä kertaa tarvitsisi huolehtia hänestä tai tiskistä ja nyökkäili siinä samalla hyväksyvästi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt mitään ihmeempää sanoa kun Sam yhtäkkiä alkoi selittämään niistä hänen 'lihotuskuureistaan', jolloin Gabrielinkin oli pakko nauraa.
"Tottakai mä sen muistan!" hän nauroi, "varmaan.. elämäni paras päivä. Kokonainen kakku ja ihan yksin mun.." Hän virnisti ja siemaisi lasistaan.
"Itseasiassa jos nyt olisin ollut ilkeä niin sehän olisi toiminut ihan hyvänä suunnitelmanakin," hän lisäsi, "saada kokonaisia kakkuja.." Gabriel naurahti hieman ja pudisteli päätään. Hän vilkaisi paria ohikulkevaa velhoa ja noitaa ja kääntyi sitten taas Samin puoleen.
"Mutta täytyy sulle rispektii antaa yrittämisestä," hän myönsi naurahtaen, "mutta kun.. En mä vaan liho vaikka sä tekisit mitä!"

Sam hihitteli kun sai viedä aurorin juoman ja näytti vain kieltään ilkikurisen näköisesti: "Ei kannattaisi aina tyytyä olueen." Olut oli lisäksi kamalan pahaa ja maistui tylsältä. Sam muisti kesät siskon kavereiden kanssa kun se oli ollut niin hienoa sitäkin ohratuotetta litkiä. Kermakalja oli ainoa mistä Sam todella piti ja senkin piti olla hunajaherttuasta.

Kun puhumisen makuun pääsi, siitä oli vaikeaa irtaantua ja Sam vaali sydämesään muistoa hetken lihavammasta Gabrielista.
"Oot sä saanut aina sun syntymäpäivinä ja kun oot parantunu pahasta vammasta niin kokonaisen kakun", Sam tuhahti ja hörppäsi pinkkiä juomaansa.
"Mutta kun se olisi huijaamista. Silloin sä et lihoisi kuten rehelliset kansalaiset", Sam totesi ja taputti omaa pientä vatsaansa: "Mäkin olen jopa lihonut näinä kuutena vuotena". Hän ei ollut kauhuissaan jos joku puhui hänen massastaan. Vaatekokoon se tosin ei ollut vaikuttanut, mutta hän painoi melkoisesti, kiitos lihasmassan.

"Jokin päivä mä vielä löydän sen, mikä saa sut paisumaan kuin hiiva pullataikinan", Sam julisti ylväästi, nyökkäsi kaupan päälisiksi ja tunsi sormissaan kutinaa. Se merkitsi, että hän oli tulossa hiprakkaan.
"Hmm... Mä en tainnut tänään syödä mitään. Ne etanat vei ruokahalun ja mun piti puolustaa kasvejakin", Sam totesi ja vilkaisi juomaansa. Hän ei halunnut joutua kannetuksi, mutta toisaalta... Se juoma vain oli niin maan mainion hyvää. Ehkä hän ei joisi hetkeen vaan söisi vadelmat! Tosin Sam unohti, että ne olivat varmaan imeneet myös alkoholia itseensä. Sam nappasi ensimäisestä vadelmasta kiinni ja söi sen. Hän sitten rakasti hedelmien makua!

Gabriel naurahti hartioitaan kohauttaen ja myönsi tappionsa.
"Okei okei," hän sanoi, "olet lahjonut mua ihan tarpeeksi. Mutta jos olisin keksinyt tuon suunnitelman niin mun ei vääälttämättä olisi tarvinut teloa itseäni aina kun halusin ilmaisen kakun." Hän virnisti sanojensa päätteeksi niin että Sam tajuaisi hänen nyt vain piruilevan. Eihän hän tosissaan näin ajatellut. Hän oli äärimmäisen kiitollinen Samille jokaisesta kakusta jonka tuo oli hänelle Mungoon lähettänyt. Ja Sam toivon mukaan tiesi sen. Hän olisi varmaan tukehtunut kuivaan perunaan jos ei olisi Mungossa saanut nauttia Samin lähettämistä herkuista.
Samin puhuessa huijaamisesta ja rehellisistä kansalaisista, Gabriel nosti etusormensa pystyyn.
"Ei ei ei ei!" hän sanoi nauraen, "ei se olisi huijaamista.. Tai no olisi se. Mutta siis jos minä siten huijaisin sinulta kakkuja niin eikö olisi todennäköisempää että lihon silloin? Koska jos söisin esim. kokonaisen kakun päivässä sen sijaan että syön yhden palan niin tottakai se lihottaisi.."

Samin uhatessa että tuo vielä löytäisi sen jonkin mikä saisi hänet lihomaan, ei Gabriel jaksanut oikein uskoa tuohon mutta hymyili yhtäkaikki. Tosin jos tuo oikeasti löytäisi sen ainesosan, hän olisi pulassa! Ensinäkin hänen tatuointinsa paisuisivat siinä sivussa muodottomiksi ja mikä, jos mahdollista, vielä kamalampaa niin hänen nahkatakkinsa saattaisi jäädä pieneksi! Ja se jos mikä olisi kamalaa, koska hän oli hankkinut sen takkinsa joskus.. kun oli vielä ollut Tylypahkassa.. Sillä oli jo tunnearvoakin eikä hän osaisi käyttää mitään muuta takkia.
"No ainahan sinä voit yrittää," Gabriel kuitenkin sanoi, "mutta jos yhtäkkiä alan paisumaan jostain kinuskikakuistasi niin voit olla varma että alan käymään salilla vastaiskuksi!"

"Mitä? Sä et ole syönyt tänään mitään?" Gabriel älähti kuin Sam olisi juuri sanonut jotain mitä kukaan ei voisi ikimaailmassa uskoa todeksi, "sinä joka työskentelet niiden kaikkien herkkujen keskellä? Et oo tosissas!" Häneltä pääsi pieni naurahdus jonka myötä hän pudisteli päätään.
"Baariin tuleminen oli paha virhe," hän sanoi, "mun olis pitäny viedä sut syömään jotain! .. Juodaan nämä ja sitten vien sut kyllä johonkin mistä saa kunnon ruokaa. Vaikka kiinalaiseen tai jotain." Gabriel oli itse niitä ihmisiä jotka eivät juuri koskaan tehneet itse ruokaansa. Jos hän ei istunut Samin kahvilassa, hän istui McDonaldsissa syömässä kasan happy mealeja tai sitten jossain pizzeriassa. Mutta ehkei Sam haluaisi mihinkään McDonaldsiin?

"Nii-in, olisi kannattanut muistaa nää mun puolenkilon ilmaset kakkuset", Sam myötäili hymyillen. Hän tosin sääli myös niitä täydellisiä pullamössö noitia ja velhoja. Hän oli siskonsa kanssa katsonut joskus televisiotakin, jossa oli ollut amerikkalaisia jästejä ja voi sitä läskin määrää! Sam oli lenkkeillyt sinä iltana ihan kunnolla.
"Niin, mutta se ei olisi terveellistä", Sam sanoi kun Gab pisti hänet seinää vasten kakkujen lihottamisella.
"Ei kannata lihottaa itseään niin", hän vain totesi. Tosin sillä määrällä mitä Gab hänen luonaan söi ja salaisella ainesosalla niin... Mies olisi itsekin kuin pullaa ja sen jälkeen tuo saisi vain salaatti piirakoita. Vähän pyöreyttä niin ettei herra näyttäisi niin luulta ja nahalta niin Sam olisi tyytyväinen.
"Jos sä paisut liikaa niin mä ajan sut sinne kuntosalille", Sam vakuutti enkelimäisesti hymyillen.

Gabriel kauhistui silmiin nähden, kun Sam tunnusti salaisuutensa. Nainenvain nyökytti päätään, sillä hänen suussaan oli sillä hetkellä sangen herkullinen namipala.
"Mä en oikeestaan syö niitä kauheesti. Niihin kyllästyy pikkuhiljaa, paitsi sinä", Sam totesi kun vadelma oli kadonnut hänen suustaan.
"Mhm... Voi olla että tän jälkeen mä en pysy edes pystyssä. Mun viinapääni on aina ollut huonoimmasta mahdollisesta päästä", Sam totesi naurahtaen ja leikki tikulla huuliaan vasten. Erään pöydän velho seurasi sitä leikkiä silmä kovana, mutta Sam ei sitä huomannut.

"Kiinalaiseen? Mhm... kai se käy. En kyllä yleensä hae ruokaa mistään", Sam hymähti ja pyöritteli viimeistä vadelmaa huulillaan pohtivan näköisenä.
"Siskoni tilaa joskus pitsan kotiinsa, mutta ei se ole minusta laisinkaan niin hyvää kuin itse tehty. Ei se vain yllä mehevyydessään siihen. Hän on aina ollut meistä kahdesta laiskempi", Sam totesi ja lopulta imaisi vadelman suuhunsa ja hymyili.

Gabriel naurahti hyväksyvästi Samin uhatessa että lähettäisi hänet itse kuntosalille tarpeen vaatiessa. Ei tuon kyllä tarvitsisi sitä tehdä, hän juoksisi sinne kyllä ihan vapaaehtoisestikin. Olihan.. Hän melkein saanut siitä puolesta kilostakin jonkinsortin kriisin aikaiseksi itsensä kanssa mutta onneksi se oli vain koruista kiinni. Samille tätä ei kyllä ehkä kannattaisi kertoa. Eihän hänellä sinänsä koskaan painonsa kanssa mitää ongelmia ollut ollut, hän ei laihtunut eikä lihonut juuri nimeksikään mutta silti sitä jaksoi välillä huolehtia siitä että mitä jos.. Jännä sinänsä.
"Ei niihin voi kyllästyä," Gabriel naurahti puolustukseksi, "niinkuin sanoin niin ne maistuu aina paremmilta kuin edellisellä kerralla vaikka sitä luulee ettei ne voisi enää paremmiksi mennä."

Samin miettiessä drinkkinsä vaikutuksia, Gabriel naurahti jälleen hieman ja pudisti päätään.
"No sitten kannan sut sinne kiinalaiseen," hän sanoi, "tässä ihan lähellä on hyvä paikka josta saa aivan mielettömän hyvää cashewpähkinäkanaa. Se on Lontoon puolella, mutta ei kovin kaukana Vuotavasta Noidankattilasta."
Samin kertoillessa kuinka tuon sisko tilasi joskus pizzan kotiinsa, Gabrielin kasvoille nousi sellainen hieman salaileva hymy mutta hän kuunteli kiltisti mitä Samilla oli sanottavanaan. Pitäisikö hänen kertoa omista ruokatottumuksistaan? Ettei ollut juuri koskaan tehnyt itse ruokaa? Ettei edes osannut kokata.. Ja että söi McDonaldsin happy mealeja päivälliseksi enemmän kuin laki salli?
"Älä nyt tukehdu siihen vadelmaan," hän sanoi rohkaistuaan itsensä eikä voinut pidättää huvittuneisuuttaan, "mutta mä en ole koskaan.. ollut minkäänlainen kokki. En tiedä osaisinko edes makaroonia keittää. Yleensä.. käyn pikaruokaloissa syömässä lounaan. Illalla sitten jotain leipää tai jotain."

"Voi niihin jos niitä on aamiaiseksi, lounaaksi, välipalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi", Sam totesi. Hän oli vedellyt niitä niiiiin paljon, että ei kestäisi, jos ei söisi muuta välillä. Hän kuitenkin nauroi mielikuvasta, jossa häntä kannettaisiin ympäri lontoota.
"Voih, mahtaisi olla näky. Mutta kyllä se kana ihan hyvältä kuulostaa", Sam kikatti. Hän tuppasi nauramaan entistä enemmän hiprakassa, mikä oli todella paljon.

Sam oli kiltisti tukehtumatta vadelmaansa ja pohti hetken voisiko mennä hakemaan lisää, mutta kun Gab kertoi laittomista touhuistaan, tai siis niiden pitäisi olla, Samin silmät levisivät kauhusta ja hän tuijotti velhoa pitkään, aivan hiljaa.
"... Ei ihmekkään et oot noin kalpea", Sam ähkäisi lopulta ja siemaisi drinkkiään.
"Minä haen lisää vadelmia", hän kertoi iloisesti sitten ja nousi loossista. Maailma ei vielä keikkunut sen kummemmin, mutta sen sai tasaantumaan lanteita keinuttavalla kävelyllä, mitä Sam teki normaalistikkin.

Noita ilmestyi tiskille ja hymyili suloisesti baarimikolle. Parin anovan pyynnön ja suloisen hymyn ja lentosuukon jälkeen Sam lähti tiskiltä käsissään pieni lasi täynnä vadelmia.
"Vadelmia vadelmia", hän lallatti nauraen päästessään loossiin ja ojensi yhden kohteliaasti Gabrielille.
"Saatko kopin jos heitän?" Noita kysyi virnistäen ilkikurisesti.

Gabriel naurahti Samin kommentille hänen kalpeudestaan ja no, kaipa sillä oli jotain tekemistä asian kanssa että söi vain jotain mäkkärin ravintoarvot-nollassa-hampurilaisia. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes miettiä mitään puolustuspuhetta kun Sam äkkiä nousi ilmoittaen hakevansa vadelmia. Ja niin tuo sitten paineli baaritiskille jättäen Gabrielin hetkeksi sinne pöytään yksikseen.
Gabriel katseli sieltä pöydästä käsin tuon menoa ja baaritiskillä anelua eikä voinut olla naurahtamatta. Se baarimikko vilkaisi häneenkin kysyvästi ja Gabriel vain kohautti hartioitaan kertoen ettei hänellä ollut mitään tekemistä tämän naisen temppujen kanssa. Lopulta baarimikko antoi periksi ja Sam palasi pöytään lasillinen vadelmia mukanaan.
"Voitokas reissu?" Gabriel kysyi naurahtaen. Hänen lasinsa alkoi jo tyhjentyä kovaa vauhtia, muttei se vaikuttanut häneen läheskään niin pahasti kuin drinkki ja vadelmat Samiin. Koska olut nyt oli olutta. Jos hän olisi ottanut saman drinkin kuin Sam, saattaisi hän olla aika samassa tilanteessa.
Samin kysyttyä saisiko hän kopin jos tuo heittäisi yhden vadelman, Gabriel naurahti.
"Kokeile," hän ehdotti ja Samin heitettyä vadelman, hän nappasi sen suullaan kiinni. Se maistui paitsi vadelmalta, myös hieman alkoholilta.
"Hyviä, heitä toinen!"

Sam tanssahteli hieman ja pyörähti suhteellisen sulavasti Gabrielin iloksi ja nauroi. Hiljattain Sam oli huomannut, miten kaikki nauroivat harvemmin ja harvemmin. Kaikki olivat jatkuvasti huolissaan kaikesta.
"Yep! Koko pieni lasillinen", Sam ilmoitti kuin olisi tuonut kokonaisen ämpärillisen herkkuja.

Natustettuaan itse yhden Sam heitti vadelman ilmaan ja taputti käsiään kun Gab sai napattua vadelman suuhunsa.
"Eikö olekkin?" Sam kysyi virnistäen ja nakkasi toisen vadelman ja siemaisi juomaansa isomman kulauksen. Lopulta noita työnsi vadelmat sovinnolla keskelle pöytää. Hänen päänsä tuntui höttöiseltä, kun drinkin pohja oli saavutettu.

Nauraen Sam katsoi Gabrieliin ja totesi: "Tulee ihan mieleen nuoruuden kesän pussikaljoittelu kun menin sekaisin yhdestä pullosta." Hän ravisteli päätään ja räpäytti silmiään pari kertaa selkeyttääkseen päätään. Hänen poskilleen oli noussut luonnollinen puna ja olo oli melko hilpeä. Lisäksi Samin teki mieli halia kaikkia, mutta hän istui fiksusti ihan paikallaan ja pohti kaikkea jännää, kuten joiko baarimikko koskaan sivusta tai laimensiko tämä drinkkejä niille, joista hän ei pitänyt?
"Se ruoka voisi tehdä hyvää", Sam lopulta sanoi ja koetti saada ärsyttävää hiusta pois kasvoiltaan. Ne epämääräiset leijuvat karvat olivat ärsyttävintä ikinä!
"Ärsyttävä karvat, kohta leikkaan itseni kaljuksi", noita mutisi kun hius siirtyi kutittamaan nenää ja Sam luovutti tuhahtaen. Hius oli voittanut sen taistelun.

Sam alkoi selvästi päihtyä ja Gabriel tunsi jäävänsä jo paljon jälkeen. Mutta toisaalta hän haluaisi kyllä jo ruokaa, joten ehkä tämä yksi lasillinen olutta riittäisi nyt. Hän voisi sitten.. Tilata itselleen jonkun kiinalaisen viskipaukun tasoitukseksi jos niikseen oli. Sitäpaitsi hänen täytyisi saada Sam raahattua sinne ravintolaan, joten nyt oli ehkä parempi olla vielä suhteellisen selvänä.
Saatuaan muutamat marjat napattua ilmasta, Gabriel katsahti hymyillen kuinka Sam työnsi lasin siihen keskelle pöytää. Gabriel kurotti nappaamaan sieltä muutaman marjan pyöritteli niitä varoen sormiensa välissä ennen kuin heitti niistä toisen suuhunsa,
Sam puhui jostain nuoruuden pussikaljoitteluista ja Gabriel tyytyi hymyilemään tuolle vastaukseksi. Mitä muutakaan hän voisi sanoa? Ei hän.. Ollut koskaan pussikaljoillut. Sitä lensi saman tien pihalle orpokodista jos alkoi ryyppäämään alaikäisenä. Yksikin kiinnijääminen olisi tarkoittanut kodittomuutta tai jotain.. virkavaltaa.
Samin vaihtaessa puheenaiheen taas ruokaan, Gabriel tyhjensi tuoppinsa.
"No lähdetään sitten," hän ehdotti, "voidaan sen jälkeen etsiä sulle.. lisää vaaleanpunaisia drinkkejä jos haluat mutta nyt tarvitset kyllä sapuskaa." Hän ei kuitenkaan tiennyt kuunteliko Sam häntä, koska samassa tuo selitti jotain itsensä kaljuksiajamisesta.
"Hei tukka on pyhä," Gabriel vastasi nauraen, "sä tarvit vain kunnon hiuslakkaa niin hyvä tulee. Voin suositella sulle jotain." Samalla Gabriel nousi ylös sieltä penkkinsä raosta ja veti jo takkiaan ylleen. Sen jälkeen hän otti Samin takin ja odotti se käsisäsän että tuokin päättäisi lähteä syömään.
"Heti kun neiti on valmis?" hän virnisti pidellen tuon takkia siten että tuo voisi vain lujahtaa sinne sisälle.

"Mä uskon, että on parempi säästää nää vaaleenpunaset drinkit myöhemmälle. Mun pitää tehdä taas huomenna töitä", Sam totesi ja koetti pyydystää sitä perhanan hiusta, onnistumatta.
"Minä mitään lakkoja hiuksiini tunge. Yh... niiden hajukin pilaa kaiken. Nämä ovat hyvät näin, mutta kaljua olisi kiva kokeilla. Tosin näyttäisin syöpäpotilaalta", Sam totesi ja hivuttautui istumapaikaltaan varovaisesti ja nousi seisomaan huojuen.
"Valmis", Sam sanoi virnistäen ja pujottautui takkiinsa. Hän napitti sen huolella kiinni, sillä ulkona oli kovin kylmä pienelle noidalle.

Tarttuen Gabin käsivarteen Sam lähti liikkeelle. Hän selviytyi loistavasti, suorastaan tähden ansaiten ulos juottolasta, mutta sitten... Ne perhanan mukulakivetykset! Jo sevinpäin nillä oli kyllin hankalaa kulkea koroilla, mutta sitten hiprakassa! Ensimäiset kaksi askelta sujuivat kauniisti, mutta kolmas oli päätyä siihen, että Sam olisi ollut nenä murtuneena maassa.
"Perhahmhng..." nainen mutisi ja sävähti painon laskemista jalalleen. Se oli tainnut hieman kärsiä.
"Oi urhea... prinssi, auttaisitko vähän?" Sam kysyi nauraen. Ei ollu edes kamalan myöhä ilta ja hän ei pysynyt pystyssä! Tasapohjaiset kengät olisivat olleet nyt hienot jalassa, mutta ei. Korkokenkien takia Sam oli kärsinyt jo vuosia ja hän jatkaisi samaa rataa.

Gabriel käveli Sam käsikynkässään pihalle baarista eivätkä he kovin paljon kauemmas päässeetkään kun Sam oli jo kaatumaisillaan. Gabriel sai juuri ja juuri napattua kiinni tuosta ennen ennen kuin tuo lensi mukulakivetykseen mutta ilmeisesti tuon nilkka oli silti jotenkin taittunut.
"Äh.. Sattuko sua pahasti?" Gabriel kysyi vaikkei voinutkaan olla virnistämättä naisen sanoille tuon puhutellessa häntä joksikin.. urheaksi prinssiksi. Kyllä, nainen oli humalassa. Hän oli kaukana prinsseistä.
"Annas kun katson sitä," hän sanoi, "nojaa vaa muhun mut varo tukkaa!" hän virnisti ja kumartui sitten naisen nilkan puoleen.
"Tämä jalkako?" hän kysyi ja laski kädensä sille nilkalle, jolla paino ei ollut. Hän kokeili sitä varoen ja tutkaillen hieman kulmat kurtussa.
"Sattuuko tämä?" hän kysyi.

Aikansa tutkittuaan, Gabriel kohosi takaisin jaloilleen ja huokaisi.
"Pystytkö kävelemään?" hän kysyi edelleen kulmat hieman huolesta kurtussa.

"Ei sattunut!" Sam kailotti jo ennen kuin koetti jalkaansa, eihän sitä nyt saanut turhaan huolettaa! Hän virnisti Gabille takaisin kun tuo kuuli itseään kutsuttavan prinssiksi. Sam muisteli jotain kirjaa, jossa oli ollut roskis prinssi, mutta Gab ei sopinut siihenkään.
"Ei sun tartte..." Sam koetti, mutta lopulta otti tukea miehen olkapäästä, jottei huojuisi niin pahasti kun hänen jalkaansa koeteltiin.
"Joo just se", Sam sanoi ja katsoi tarkkaan, mitä velho teki. Samilta pääsi hyvin pieni vingahdus, kun Gabriel koetti nilkkaa.
"Vähän", hän myönsi ja ei siltikään kitissyt, vaikka mies väänteli särkevää nilkkaa.

Todellisuudessa Sam ei olisi halunnut ottaa askeltakaan, mutta silti hän varovaisesti astui korkokengällä eteenpäin ja voihkaisi.
"Ei näillä kengillä! Liikaa painoa nilkkaan", Sam kertoi ja riisui sitten korkokengän humalaisen tuurilla ja piti sitä kädessään korosta. Seuraava askel ei ollut tuskattomampi, mutta näytti paremmalta.
"Hrrr..... Nää kivet on ihan jäätäviä", Sam ilmoitti, kuin olisi kovinkin kummallista, että katukivetys siihen aikaan vuodesta olisi menettänyt auringon hohkaaman lämmön.
"Jos mä saan siihen kylmää ja painetta ja koholle, niin sen pitäis auttaa ainakin", Sam sanoi ja kurkotti kohti Gabrielia.
"Tulehan kävelykeppiseni", Sam kikatti, eikä näyttänyt juurikaan harmistuneen kivusta. Alkoholi lievensi harmia mukavasti.