Kyllä alkoholi auttaa

Gabriel katseli Samin touhuja tuon riisuessa kenkänsä eikä todellakaan antaisi tuon juoksennella pitkin Lontoota paljasvarpasilleen näin syksyllä! Tuohan saisi vielä keuhkokuumeen ja pian hän olisi se joka saisi kuskata tuolle kakkuja ja leivoksia Mungoon. Eikä hän halunnut olla se, koska hänen leipomuksensa olisi ostettu lähikaupasta..
"No.. Pysähdytään sitten Vuotavassa Noidankattilassa kun mennään," hän ehdotti, "Tom on vanha tuttu ja varmasti antaa jotain sideharsoa ja semmosta. Voin paketoida sut. Jos et tähän suostu niin kannan sut kotiis! Et sä voi kävellä pitkin Lontoota paljain jaloin tähän aikaan vuodesta.."
Samin ehdottaessa jotain kylmää, Gabriel nyökkäsi tuolle ja rupesi sitten kävelykepiksi kuten tuo oli maininnutkin. Onneksi Vuotavaan Noidankattilaan ei ollut pitkä matka..

Gabriel ei kuitenkaan pystynyt edes sitä pientä matkaa katselemaan kuinka Sam linkutti hänen vieressään.. paljain jaloin. Hän melkein pystyi tuntemaan kuinka tuon varpaat jäätyivät!
"Ei tästä nyt tuu mitään," hän sanoi pysähtyen ja huokaisi pienesti, "tuu tänne. Mä kannan sut sinne Noidankattilaa. En vaan pysty kattelemaa ku sä juoksentelet paljain jaloin tällee!" Ja sitten hän kaappasi tuon syliinsä ja hieman asentoa parannellen, lähti sitten jatkamaan matkaansa vielä pari talon verran. Niin pieneksi mieheksi hänellä oli yllättävät lihasvoimat samoin kuin hän oli yllättävän nopea. Se johtui yksinomaan siitä että mies oli kyllä joskus viettänyt aikaansa kuntosalilla. Varsinkin kun aurorina sai käydä siellä työajallakin..

Päästyään Noidankattilaan, Gabriel laski Samin eräälle sohvalle ja vetäisi saman tien viltin tuon jalkojen päälle.
"Tuun ihan just takasin. Uskallakin liikkua," hän sanoi ja lähti sitten tiskin takana häärivän Tomin luo. Siltä mieheltä hän tottakai aurorina kuuli kuittailua naisien pelastelemisesta mutta sai kuin saikin tuolta kylmäpussin ja sidetarpeita. Tämän jälkeen hän palasi Samin luo ja alkoi puuhastelemaan tuon jalan parissa.
"Sun varpaat on ihan jäässä," hän mutisi vilkaisten Samia.

Samista oli itse asiassa hauskaa kävellä paljain jaloin, vaikka jalat alkoivat nopeasti turtua kylmyydestä. Hän kipristi ohuen denimin verhoamat varpaansa aina kiviä vasten ennen kuin astui eteenpäin.
"Kaikkihan Tomin tietää. Vähän pelottavan näköinen, mutta herttainen kuin mikä! Ei ihme, että tulette toimeen. Ei sinunkaan uskoisi olevan herttaisimpia ihmisiä heti ensi näkemältä", Sam sanoi nilkuttaessaan eteenpäin Gabrielin tukeen luattaen.

Yhtäkkiä velho seisahtui ja Samin kulku tyssäsi kuin seinään.
"Uuuu! Kanna mut pois tästä maasta/näistä kolhoista vuorista", Sam nauroi ja nilkutti Gabrielin lähelle, kietoi kätensä miehen niskaan ja pian hän olikin ilmassa.
"uah... Tää ei tee hyvää mun tasapainolle ja tähän vois tottuakkin. Miten ois aurorista henkilökohtaiseksi kantajaksi?" Sam kysyi ja haistoi miellyttävän kuluneen nahkan tuoksun ja se myös tuntui mukavalta pehmoista posken ihoa vasten. Samilla ei edes käynyt mielessä, etteikö mies häntä olisi jaksanut kannella, eihän hän todellakaan painanut paljoakaan.

Vuotavassa noidankattilassa oli mukavan lämmintä ja Sam muksahti mukavasti sohvalle ja kääriytyi sekunneissa lämpimään vilttiin ja alkoi irrotella sukkia sukkanauhasta. Sukat olivat auttamattomasti pilalla.
"En uskalla", sam sanoi nauraen tapellessaan sukkiensa kanssa mahdollisimman huomaamattomasti. Hän ei aivan kerinnyt ottamaan sukkaa pois kipeästä jalasta kun Gabriel oli jo siinä.
"No ei nää sukat kyllä oo luotu mitenkään kauheesti lämmittämään", Sam totesi naurahtaen ja alkoi kääriä sukkaa pois. Sen päkiä oli jo kulunut pois.
"Harmi... Hyviä saumallisia sukkia on vaikeaa löytää", hän totesi.
"Mikä on tilanteeni tohtori Scott, selviänkö minä?" Sam kysyi ja loi dramatiikkaa ääneensä mukavalla voihkaisulla ja laittamalla käden otsalleen kuin olisi pyörtymässä ja alkoi sitten nauramaan.

Gabriel ei voinut kuin naureskella Samin oudoille selityksille hänen kanniskellessaan tuota Viistokujaa pitkin ja pudisti huvittuneena päätään tuon kysyessä olisiko aurorista henkilökohtaiseksi kantajaksi.
"No voi olla että olisikin.. Riippuu kuinka monta kakunpalaa on tuntipalkka," Gabriel vastasi virnistäen.

Kun Sam sitten sai sukat jalastaan, Gabriel alkoi sitomaan yhtä kylmäpussia tuon nilkan ympärille ja kuunteli samalla kuinka tuo selitti jotain jostain sukista ja siitä kuinka hyviä sukkia oli vaikea löytää ja Gabriel ei ymmärtänyt nyt sanaakaan. Hän ei ollut koskaan edes ajatellut että sukkiakin olisi erilaisia.. paitsi nyt tietysti erivärisiä. Mutta ilmeisesti niin oli sitten kuitenkin.
Gabriel hätkähti hieman Samin puhutellessa häntä tohtori Scottiksi eikä ollut edes tiennyt naisen tietävän hänen sukunimeään. Eihän hän kertonut sitä oikeastaan kenellekään koskaan ja esittäytyi yleensä pelkästään Gabrielina jos esittäytyi. Toisaalta heillä oli kuuden vuoden tuttavuus takanaan joten ehkä tuo sitten oli jotenkin kaivanut sen tiedon esiin. Saattoihan olla että hän oli itsekin sen joskus kertonut vaikka uskalsi kyllä vähän epäillä.
Mutta tähän ihmetykseen hän ei kuitenkaan sen suuremmin takertunut vaan soi Samille pienen virneen laskien sitten katseensa takaisin sideharsoon.
"No jos ei.. prinssi ja tohtori ja aurori ja mitä nyt vielä, olisi ollut sinun virallinen kanniskelijasi niin en olisi siitä niin varma," Gabriel vastasi naurahtaen ja sinetöi sideharson sitten tuon nilkalle.
"Miltä tuntuu?" hän kysyi, "en ole koskaan ennen sitonut muita kuin itseäni joten en tiedä."

Sam alkoi pohtimaan tuntipalkkaa, muttei koskaan päässyt laskemisessaan loppuun asti kun hän oli jo päässyt lämpimään ja viltin alle. Gabrielin sukunimen Sam oli saanut miehen ollessa mungossa. Eräs hoitaja oli lopulta kysynyt häneltä tarkoittikohan hän sitä aurori Scottia ja tämän jälkeen Sam oli tiennyt miehen sukunimen. Siksi hän vain kohotti kulmaansa miehen hölmistyneelle ilmeelle ja nojaili päätään sohvan selkänojaan. Hänta alkoi unettamaankin kamalasti... Jääpussi nilkkaan kuitenkin toimi loistavana hereillä pitäjänä.
"Voivoi... On kovin hankalaa tämä elämä", Sam totesi pitkän ammattilistan jälkeen Gabrielille hymyillen ja käskystä koetti hieman siteitään ja nyökkäsi: "ihan hyvin se pitää. Oi hei Tom! Mitä kuuluu? Oletko vain maantunut tänne kun en ole nähnyt sinua kakulla?" Sam liversi heti kun paikan isäntä eksyi liian lähelle ja kyttyräselkäinen velho käveli heidän luokseen.

"Iltaa Samantha. On pitänyt kiirettä. Voisitko sinä laittaa minulle semmoisen paketissa jos en viikkoon pääse?" Mies kysyi hymyillen sädehtivältä noidalta.
"Toki toki, ei siitä ole vaivaa laisinkaan, mutta toivottavasti pääsisit käymään. Minulla olisi sinulle hyvä hiirenpyydystäjäkin", Sam mainosti ja Tom vain nyökytti ja pakeni räpätädin kuuloetäisyydeltä pois.

"No niin... Kiinalaistako se oli?" Sam kysyi ja tökkäisi kylmät varpaansa Gabrielin syliin hymyillen kuin itse pieni pulleaposkinen enkelityttö.

Gabriel nousi sieltä lattiarajasta seisomaan ja kääntyi katsomaan paikan omistajaa, joka asteli paikalle Samin tervehdyksen myötä. Nuo vaihtoivat pari sanaa siinä ja Gabriel kasaili sidetarpeita sillä välin. Ennen kuin Tom siitä ehti lähteä, hän ojensi ne kiittäen miehelle ja lupasi joskus korvata ne.. ja ne miljoonat muut sidetarpeet, joita oli joutunut tuolta aikain saatossa lainailemaan.
Gabriel ehti juuri istahtaa hetkeksi siihen sohvan toiseen päätyyn kun Sam survaisi kylmät varpaat hänen syliinsä ja mies hätkähti kylmyyttä hieman naurahtaen.
"Joo.." Hän vastasi, "mutta sä odotat tässä. Mä käyn hakemassa ne ruuat. Sä et kävele tänään enää mihinkään enkä tiedä mitä kiinalaiset ajattelee jos mies kantaa naisen ravintolaan. Ne on niin outoja tyyppejä ettei niistä koskaan tiedä.."
Gabriel nousi taas siitä sohvalta ja teki jo lähtöä Lontoon puolelle.
"Menee ehkä vartti ja tulen sitten takaisin," hän lupasi, "viihdytä itseäsi äläkä sammu!" Hän virnisti ja paineli sitten pihalle puljusta.

Okei, Gabrielilla meni lähemmäs puolituntia koska Kiinalaisessa oli paljon asiakkaita. Nuo palvelivat häntä kuitenkin mielellään, koska kyllähän nuokin hänet jo muistivat. Monta kertaa vieraillut kuitenkin. Saatuaan ruuat mukaansa, hän lähti takaisin Noidankattilaan.
"Noniin täällä ollaan," Gabriel ilmoitti Samille saavuttuaan takaisin tuon luo ruokineen. Hän vilkaisi ohimennessään Tomia ja näytti ruokia. Tom naurahti hieman päätään pudistellen ja hyväksyi tämän toimenpiteen ainakin melkein kokonaan. Eihän tämä tosiaan ollut ensimmäinen kerta kun Gabriel söi kiinalaista tuon tiloissa.

Varpaat sulivat melkoista vauhtia kun ne sai tökkäistyä jonkun muun inhottaviksi. Sam hymyili vain kuin mitään ei olisi tehnyt, kunnes hänelle kerrottin, että mukaan ei ollut tulemista.
"Hö... Mä en ole käynyt koskaan kiinalaisessa, mutta ehkä mä säästän sut nöyryytykseltä", Sam sanoi ja käpertyi vilin sisään vain paremmin ja nyökytteli kiltisti päätään.
"Mä lupaan olla kiltisti ja hereillä", Sam vakuutti ja jäi katsomaan Gabrielin perään.

Samin onneksi sali oli muuten tyhjä, pari velhoa ja noitaa kulki viistokujalle, mutta muuten oli rauhallista. Hän alkoi piaan nuokkua sohvalla, mutta Tom kiidätti hänelle kolpakollisen kermakaljaa, jonka Sam otti vastaan kiittäen.

Lopulta, yhden kermakaljan ja miljoonien haukotusten jälkeen Gabriel palasi ruokien kanssa. Samin vatsa päästi murahtavan äänen kun se haistoi mielenkiintoisia hajuja.
"Tuoksuu hyyyyyvältä", Sam sanoi haukotellen ja ojensi kätensi ruokaa anoen samalla tehden tilaa Gabrielille. Hän oli saanut jalkoihinsa jo lämmön takaisin ja olo oli vähän parempi. Tom oli jo hakunut jäät pois ja Sam oli omatoimisesti kiristänyt siteen jalkansa ympärillä.
"Siellä taisi olla ruuhkaa kun noin kesti", Sam sanoi availlessaan omaa osuuttaan ruuasta ja tutkiessaan puikkoja. Lopulta hän tuhahti, kaivoi sauvan esiin ja muutti puikot haarukaksi ja veitseksi, yllättävän sujuvasti. Materiaali tosin pysyi puuna, muttei se haitannut kun tikkuja ei selvästikkään ollut lähdössä.
"Hyvää ruokahalua", Sam toivotti ja maistoi omaa annostaan nyökyttäen sitten päätään hyväksyvään malliin.
"Ei kamalaa, mutta pidän yhä enemmän kotiruuasta", hän totesi ja alkoi syömään.

Gabriel hakeutui siihen sohvalle Samin viereen ja alkoi availla niitä ruokapaketteja.
"Joo oli siellä aika paljon jengiä," hän vastasi Samin uteluihin, "olisikohan meille ollut siellä edes vapaata pöytää.. Parempi ehkä näin."
Samin toivottaessa hyvää ruokahalua, Gabriel vastasi tuolle samalla tavalla ja tarttui sitten syömäpuikkoihinsa. Hänellä oli mennyt vuosia ennen kuin hän oppi käyttämään niitä mutta itsepäisyydessään oli harjotellut kunnes oli oppinut sen jalon taidon! Nyt hän oli jo aika hyväkin siinä.
Gabriel ei voinut olla naurahtamatta ja siirtämättä katsettaan Samiin tuon todetessa ruuan olevan ihan okei vaikka kotiruoka parempaa olikin. Eihän tuo toteamus toisaalta tullut yllätyksenä, mutta toisaalta sitten taas kyllä tuli! Sam oli yllättänyt Gabrielin pariinkin otteeseen tämän illan aikana; ensinäkin kuka kyllästyisi tuon tekemiin kakkuihin ja toisekseen kenen mielestä kiinalainen oli.. ihan okei. Tai oikeammin ei kamalaa niinkuin Sam sanoi.
"No hyvä että menee alas," Gabriel vastasi naurahtaen ja sulloi sapuskaa napaansa kohti kuin ei olisi ennen ruokaa nähnytkään.
"Mä en edes muista koska olisin syönyt ihan kunnon, rehellistä kotiruokaa," hän paljasti typerästi nielaistuaan kanat suustaan, "tai siis jos nyt ei lukuun oteta sun leivonnaisias." Ei hänellä oikeastaan ollut ketään kuka tekisi kotiruokaa ja koska hän ei itse omistanut edes tarvikkeita sellaiseen, oli aika epätodennäköistä että hän juuri koskaan mitään hyvää kotiruokaa saisi. Kerran hän oli lainannut naapurilta paistinpannun aikeinaan paistaa kananapaloja mutta onnistui polttamaan ne pohjaan.. Hän joutui ostamaan uuden pannun naapurilleen.

"Joo parempi näin, paljon hiljaisempaa ja lämpimämpää", Sam myötäili tyytyväisenä ja tarkkaili miten ihmeessä Gabriel sai edes tikuilla ruokaa suuhunsa. Sam oli tyytyväinen omiin luomuksiinsa ja alkoi napsia ruokaa poskeensa.
"Joo kyllä alas menee lähes mikä vaan", Sam myötäili naurahtaen ja mutusteli velhon vierellä jotain niin epä taianomaista ruokaa kuin keksiä saattoi. Hän oli kuitenkin tukehtua kanapalaan kun Gabriel kertoi ettei edes muistanut koska oli viimeksi saanut kunnon koti ruokaa.
"Ensi lounastauollasi tulet kahvilaan niin saat", Sam lupasi nopeasti ja alkoi pohtimaan mitä voisi tarjota kiireiselle velholle. Hän varmaan tekisi jotain uuni ruokaa.

Sam söi ruuan melko nopeasti ja käpertyi sen jälkeen Shawnin kylkeen. Hänen olonsa alkoi muuttua nopeasti hyvin raukeaksi ja väsyneeksi. Päivä oli ollut uuvuttava, mutta silti Sam taisteli haukotuksia vastaan.
"Töki mua jos mä simahdan", noita käski ja painoi päänsä Gabrielin olkapäätä vasten. Hän normaalistikkin meni nukkumaan melko varhain, jotta ehti laittaa leivät uuniin aamulla ja hoitaa muutkin keittiöpuuhat alta pois ennen asiakkaiden saapumista.

"No ei sun nyt tarvi!" Gabriel älähti Samin ehdotettua että tuo voisi tehdä hänelle seuraavaksi lounastauoksi jotain kunnollista, "tai siis.. Sä oot ihan tarpeeks kiireinen muutenkin niin ei sun tarvi." Oli jo melkein noloa jos hän menisi pummimaan Samilta ruokaakin kun söi käytännössä puolet tuon kakuista! Ja vielä nyt kun hän oli vitsaillut niistä ilmaisista kakuista niin tämähän oli jo vähintäänkin kamalaa.

Ruuat katosivat molempien edestä älyttömän nopeasti. Gabrielkin hotki minkä ehti, koska olihan hän paitsi nälkäinen mutta hän myös piti kiinalaisesta ihan tuhottomasti. Jos hän viitsisi, hän kävisi varmaan joka päivä syömässä kiinalaista.. Ja sen jälkeen Samin luo kahville ja piirakalle.
Sam sai kuitenkin ruokailunsa päätökseen ennen häntä ja tuo oli jo vajoamassa jonkin sortin horrokseen ennen kuin hän sai edes tyhjennettyä kaikkea.
Noidan käskyn edessä, Gabriel tyytyi vain hieman naurahtamaan. Hän kyllä joutuisi tökkimään tuon hereille koska eivät he siihenkään voineet jäädä koko yöksi. Sam pitäisi kyllä saada nopeasti kotiin ja nukkumaan. Tuolla tosiaan oli aikainen herätys aamulla.. Ja niin itseasiassa hänellä itselläänkin.
Saatuaan ruuat syötyä, Gabriel kasasi roskat pussiin sauvan heilautuksella ja toisen heilautuksen myötä leijutti ne roskikseen. Sitten hän tökki noitaa siinä vieressään.
"Musta tuntuu että sut pitäisi päästää nukkumaan," hän sanoi hymyillen, "joten mitä jos pikkuhiljaa alettaisiin lähteä takaisin kotiasi kohti?"

Nauraen Sam sanoi:"Ei tarvitsekkaan, mutta kun mä haluan ja aina mä teen ittelleni sekä apulaiselle ruokaa lounas aikaan". Se oli vähän niin kuin palkkabonus aina hänelle työskenteleville. Sam kykeni nopeasti loihtimaan herkkuja, jotka melkein taistelivat tylypahkan nameja vastaan.

Ruoka katosi hiljaisuudessa ja Sam saattoi sitten käpertyä vähän torkkumaan tai siis lepäämään. Sam tuhahti kun häntä tökittiin ja tökkäisi hellästi takaisin.
"Joo... kellokin on lähes sitä, mitä se mun nukkumaan meno aikaan on", noita totesi haukotellen ja poistui viltin alta. Hän poimi lattialle laittamansa rakkaat murunsa ja nousi hieman koettelemaan jalkaansa. Kipeä se oli ja kävely oli yhä huteraa.
"Mä voin tulla sun reppuselkään!" Sam hihkaisi loistavan ideansa. Tosin... Hänen helmansa nousisivat... no ei niillä ollut väliä!

Pieneltä söpöltä normalta näyttäen Sam linkutti Gabrielin luokse ja tapitti anovasti silmiin. Hän piti reppuselästä olosta. Itse asiassa hän piti aina siitä kun häntä kanneltiin. Oli vain mukavaa luottaa johonkun niin, että uskoi tuon jalkojen kantavan hänen omiaan paremmin määränpäähän.
"Mennäänkö?" hän kysyi suloisemmalla mahdollisella äänen sävyllään. Siinä hävi vaaleanpunainen margarita tuhat nolla.

Samin tökätessä Gabrielia vastaiskuksi hänen tökkimisiinsä, mies oli automaattisesti suojautumassa moiselta kutiamiselta koska.. Kyljet olivat arka paikka.. Hieman naurahtaen hän nousi siitä sohvalta jotta Samkin pääsisi purkautumaan niiden vällyjen välistä. Hän katseli tuon nilkutusta ja mietti jo miten ihmeessä tuo selviäisi huomenna töistä.. Nilkan pitäisi antaa levätä mutta Sam vain.. juoksisi pöytien väliä koko päivän! Ei sinänsä, ei Gabrielilla ollut mitään ehdotusta miten tuon voisi välttää. Ei hän ainakaan pystyisi auttamaan! Hän särkisi puolet astioista ja tuhoaisi.. itse kaikki herkut.. Mutta olihan Samilla onneksi se apulaisensa!

Äkkiä Sam käännähti hänen puoleensa tapittaen häntä isoilla silmillään ja pyysi päästä reppuselkään! Gabrielilta pääsi epäuskoinen naurahdus ja hetken hän jo mietti mihin ihmeeseen oli itsensä taas saattanut. Mutta toisaalta eihän Sam nyt voinut kävelläkään..
"No hyvä on, hyvä on!" hän sanoi naurahtaen ja kumartui sitten niin että Sam pääsi loikkaamaan hänen selkäänsä. Hän tarttui tuota jaloista ja nousi sitten seisomaan parannellen taas hieman Samin asentoa selässään.
"Illanjatkoja," hän kuuli Tomin sanovan huvittuneena ja Gabriel vilkaisi baaritiskin suuntaan irvistäen. Hän vastasi tuolle ja paineli sitten Noidankattilan takapihalle ja sieltä sen muurin kautta takaisin Viistokujalle.
"Ehkä mä voin tulla huomenna lounaalle," Gabriel sanoi naurahtaen ja vilkaisi olkansa yli Samia selässään, "enköhän mä voi sulattaa sen kaiken tän kanniskelun jälkeen."

Eräs pieni noita oli hyvin innoissaan reppuselkään pääsystä. Hän jopa heitti kädet ilmaan ja sanoi: "Whipiiii!" Nopeasti Sam kietoi kätensä Gabrielin harteille ja kun hän oli hyvässä asennossa miehen selässä hän risti säärensäkkin. Onneksi punainen takki oli niin pitkä, että vilauttelu vaara oli käytännössä poistettu.
"Heihei Tom!" Sam sanoi iloisesti virnistellen ja laski leukansa Gabrielin olalle. Siinä oli oikein hyvä killua.

"Joo etköhän sä ole lounaas ansainnut", Sam naureskeli aivan miehen korvanjuuressa. Sam oli selvästi huppelissa sillä hän haisteli Gabin takkia ja huokaisi tyytyväisenä: "Sä tuoksut kivalta"´. Sam oli aina ollut tarkka tuoksuista. Hän itse tuoksui lähes aina ruusuilta tai joltain kukilta. Hän valmisti itse hajuvetensä ja saippuansa, kylpyvaahtoa lukuun ottamatta. Hänen ihonsa oli jo varmaan imenyt kukkien pehmeän tuoksun itseensä vuosien varrella.

Sam katseli viistokujaa, joka autioitu lähes heti kun pimeä tuli, se masensi noitaa hieman.
"Gab, minua pelottaa", Sam sanoi hyvin hiljaisella äänellä. Niin kuin lapset supattivat möröistä sängyn alla. Kenellekkään Sam ei ollut tätä asiaa myöntänyt, mutta joka päivä hän avasi päivänprofeetan kädet vapisten. Ministeriön hyökkäys oli tullut shokkina. Hän muisti kuinka oli aiemmin päästänyt Avery nimisen kuolonsyöjän kotiinsa. Hän ei ollut tainnut kertoa siitä edes Gabille.

Gabriel ei jaksanut enää edes hämmästyä Samin sanoessa hänen tuoksuvan hyvältä. Tai siis olihan se tietyssä mielessä hämmentävää, mutta tyttö oli siinä jo sen verran sekavassa tilassa kiitos kaikkien vaaleanpunaisten drinkkien ettei hän jaksanut ottaa tuon puheita niin tosissaan. Ja no.. Totuushan oli että nahkatakki tuoksui aina hyvältä..
"Kiitti, niin säki," hän naurahti vastaukseksi ja kiinnitti vasta sanojensa jälkeen huomiota siihen että Sam tosiaan tuoksui joltain.. kukkaniityltä. Vähän samaan tapaan ehkä kuin se tuon juoma drinkki maistui. Kevät ja kukat ja.. Gabriel hymähti itsekseen ajatuksenjuoksulleen.

Mutta vaikka Gabriel oli jo asennoitunut siihen ettei hän ottaisi Samin puheita niin tosissaan, hän joutui syömään ajatuksensa samantien. Samin hiljainen kuiskaus hänen korvansa juuressa kuulosti oikeasti niin pelokkaalta ja vakuuttavalta. Gabrielin kasvoille nousi pienen pieni, myötätuntoinen hymy. Hän vilkaisi tuota taas olkansa yli hieman vaikkei nähnytkään tuosta melkein muuta kuin nenänpään.
Mitä hän voisi sanoa? Ensimmäinen, ehkä hieman itsepuolustava, miete oli että toivottavasti tuo ei pelännyt hänen reppuselässä olemista! Mutta moinen heitto olisi tuntunut nyt vähintäänkin typerältä, koska selvästi Sam oli tosissaan.
Entä voisiko hän sanoa pelkäävänsä itsekin? Ei hänkään sitä ollut koskaan myöntänyt eikä kai tulisi koskaan myötämäänkään. Myönsikö edes itselleen. Eihän aurorien kuulunut pelätä? Sehän oli vain heikkouden merkki ja yleensä aurorit nähtiin maailman.. tyyliin rohkeimpina ihmisinä. Ei, ei hän voisi myöntää sitä edes Samille.
Mutta mitä hittoa hän sitten sanoisi?
"No.. Tänä yönä sun ei tarvi pelätä," hän vastasi lopulta sen pienen hymynsä kera. Voi kunpa hän voisi vain sanoa ettei tuon tarvitsisi pelätä muinakaan öinä.. Mutta eihän hän voinut. Ei hän pystynyt vartioimaan tuon taloa ja kuppilaa yöt ja päivät läpeensä varsinkaan kun oli aurori ja täysin.. kaatuneen ministeriön narussa.

Gabriel meni hiljaiseksi ja Samkin katseli vain maailmaa painautuneena miehen selkään. Monet liikkeet olivat sulkeneet ovensa ja useat muuttaneet muualle. Sam aikoi pysyä viistokujalla niin kauan kuin kykeni, hänen piirakkansa toisivat edes jotain helpotusta. Joku olisi sanonut häntä rohkeaksi, mutta sitä noita ei ollut. Hän jäi, koska tunsi sen velvollisuudekseen. Hänellä oli suita ruokittavana ja työntekijöitä. Ei silloin sopinut lähteä menemään.
"Niin... Ei tarvitse", Sam myötäili lopulta ja huokaisi.

Oma koti kullan kallis kiilui edellä päin. Sam laskeutui Gabrielin selästä ja otti avaimet taskustaan aukaisten oven. Kaikkialla oli pimeää ja rauhallista. Kahvila oli yöaikaan hyvin erilainen kun siellä ei ollut sen kummemmin elämää. Sam oli sanomassa jotain, kun näki Gabrielin ohi jonkin liikkuvan varjoissa ja lähes refleksin omaisesti hän veti miehen sisään ja oven kiinni. Todellisuudessa vain kissa oli liikkunut, mutta nykyään ei voinut olla liian varma.
"Uh... Hmhm.. Minä luulin jonkun liikkuneen. Hitto Gab, minä taidan vain painua nukkumaan", Sam sanoi ja haroi hiuksiaan. Hän näytti hieman eksyneeltä. Laskuhumala oli alkanut ja silloin Sam antoi itsensä murehtia.

Yllättäen Sam kietoi kätensä Gabrielin ympärille ja halasi miestä, kuin peläten tuon katoavan ilmaan. Hän oli huolehtinut joka päivä siitä, että mitä jos mies ei palaisi koskaan. Monet aurorit olivat menettäneet henkensä tai tulleet hulluiksi. Hän ei halunnut, että Gabrielkin jakaisi niiden onnettomien kohtalon.

Samin tiputtauduttua Gabrielin selästä etsimään avaimia, Gabriel katseli ympärilleen siinä kadulla. Hän melkein odotti näkevänsä jossain varjoissa lymyävän kuolonsyöjän tai jotain, mutta kadut olivat tyhjillään. Kuullessaan lukon napsahtavan auki, Gabriel kääntyi Samin puoleen ja hymyili hieman. Hän oli juuri kiittäessä illasta kun äkkiä Sam tarttui hänen takkiinsa ja ennen kuin mies ehti edes tajuta, hän seisoi kahvilan sisäpuolella.
Samin selitys hänen sisään repimiseensä, sai Gabrielin hymyilemään hieman ja mies nyökkäsi vastaukseksi.
"Ehkä pitäisi joo.." hän vastasi, "munkin varm--.." Hänen sanomisensa jäivät kuitenkin kesken, kun Sam äkkiä kietoi kätensä hänen ympärilleen. Mies meni hieman hämilleen tästä kaikesta ja siksi hänellä meni hetki ennen kuin hän tajusi vastata halaukseen. Lopulta hän kuitenkin kietoi omat kätensä tuon ympärille eikä voinut kuin hymyillä hieman. Ihmiset halasivat toisiaan aivan liian harvoin nykypäivänä eikä Gabrielkaan.. ollut saanut samanlaista halausta pitkään aikaan. Muistiko hän edes viime kertaa? Mutta niin tai näin, tämä rutistus tuntui hyvältä ja oikeutetulta.

Sam ei todellakaan hetkeen päästänyt Gabrielista irti ja kun mies lopulta tajusi vastatakkin noita pysyi siinä hetken aikaa ja silitti Gabrielin selkää ennen kuin erkani hieman tuosta.
"Sinä voit nukkua sohvallakin jos et halua mennä tuonne", Sam totesi ja inkutti tiskin taakse hakemaan itselleen vettä.
"Tai siis, nykyään harva haluaa edes astua ulos, mutta kyllä sinä sen tiedät. Aurorit on ainoat tarpeeksi hullut mennäkseen", nainen naurahti ja sipaisi poskeaan. Hän ei tiennyt mistä kyynel oli vierähtänyt. Hän vain oli liian humalassa ja liian väsynyt ja liian huolissaan. Hän huolehti Chaoksesta, Gabrielista, lukuisista muistakin velhoista ja noidista ja toisinaan ajatteli jopa kuolonsyöjä Averya huolissana. Hän ei pitänyt nykyisestä tilanteesta laisinkaan. Edes alkoholi ei saanut häntä unohtamaan sitä asiaa. Lisäksi hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Hänen ystävistään useat olivat lähteneet, toiset eivät liikkuneet kotoaan ja Sam... Sam ei käynyt perheensä luona enää yhtä usein. Hän ei uskaltanut kuolonsyöjien takia.

Kylmä vesi tuntui virkistävältä ja vaikka vähän aika sitten Sam olisi sammunut jaloilleen hän alkoi virkistymään tai oikeammin hän oli kuoleman väsynyt, mutta ajatukset olivat liian virkeitä. Niin kävi usein nykyään ja Sam oli iloinen tummat silmänaluset peittävistä voiteista. Hän olisi muuten näyttänyt turpaan saaneelta useina aamuina.

Samin irtauduttua halauksesta, Gabriel astui pienen askeleen taaemmas ja tunki kädet taskuunsa. Hän vilkaisi oven suulle kun kuuli Samin ehdotuksen sohvalle jäämisestä. Hän hymähti pienesti, mutta epäröi kuitenkin. Noh, asuihan hän aika kaukana mutta äkkiäkös hän ilmiintyisi toiselle puolelle Lontoota. Ei hänen ehkä kannattaisi jäädä tänne Samin riesaksi nyt kun oli niin myöhäkin ja vielä kun tuon pitäisi aamulla aikaisin alkaa tehdä kaikkia leivoksia.. Sitäpaitsi hän oli luvannut tulla lounaalle ja olisihan se nyt vähän hassua jos hän rohmuaisi tuon pullat aamiaiseksi, söisi ruuat lounaaksi ja.. sitten vielä kävisi ehkä iltapäiväkahvilla. Olisihan se outoa..
Samin jatkaessa, Gabriel katsoi tuota ja pieni, myötätuntoinen hymynkare nousi tuon kasvoille. Hän huomasi Samin pyyhkäisevän poskeaan ja.. Se ratkaisi oikeastaan kaiken. Eihän hän kai voisi jättää tuota tälläisissä olosuhteissa yksinkään. Peloissaan ja.. harmistuneena. Huolissaankin kenties?
"No.. Vaikka mä niihin hulluihin kuulunkin niin ehkä mä nyt sitten voin jäädä sohvalle," Gabriel vastasi Samille, "olenpahan sitten aamulla valmiina syömään tämän päivän ne pullat, joita et huomenna halua myydä." Hän virnisti hieman ja asteli sitten tiskin luo katse edelleen Samissa. Hän ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi kuinka.. peloissaan ja huolissaan tuo nainen oikeasti taisikaan olla. Tuo vaikutti päiväsaikaan niin pirteältä ja hyväntuuliselta ettei mielen viereenkään ollut tullut että tuo olisi näin.. huolissaan.

Sam ei oikeastaan odottanut, että Gabriel olisi jäänyt. Tuo tuntui vain... erakolta. Sam muisti ajan, jolloin oli ollut korviaan myöten ihastunut mieheen, mutta kun tuo ei ollut sanaa saanut suustaan Samkin oli luovuttanut. Eikä hän koskaan ollut kuullut, että miehellä olisi ollut tyttöystäviäkään.
"No ota pari pullaa jälkiruuaksikin ja matka evääksi ylös", Sam sanoi lopulta naurahtaen käheästi ja osoitti pientä laatikkoa.
"Pinosin sinulle ne jo tuohon", hän kertoi. Hän aina kokosi Gabrielille oman pikku laatikon. Mies osti rehellisesti tuoreita piirakoita ja sitten auttoi Samia tuhoamaan jo myyntiin kelpaamattomatkin. Se oli hyvä suhde siinä.

Noita tajusi yllättäen, että Gabriel tuijotti häntä.
"Mitä? Voi luoja, onko minulla sitä kastiketta naamassa?" Sam kysyi ja koetteli kasvojaa, joille ei kyllä mitään ollut levinnyt. Ei hän oikeastana keksinyt mitään muuta syytä, miksi joku häntä tuijottaisi.
"Onko se poissa?" hän kysyi huolissaan olemattomasta tahrasta.

Gabriel oli kyllä erakko aika pitkälti loppuun saakka. Hän oli tottunut olemaan ja elämään yksikseen. Yleensä uusien tuttavuuksien kohdalla meni pitkään ennen kuin hän sanoi sanaakaan, korkeintaan jotain pieniä sanoja kuten "okei" "selvä" "jep" "Ei" "kyllä".. Hän tarvitsi aikansa mutta sitten kun tuo tutustui ja oppi tuntemaan, hän oli kyllä puheliaskin. Tietysti töiden parissa asia oli eri ja silloin oli yksinkertaisesti pakko puhua ihmisille. Naisystäviä Gabrielilla taas harvemmin oli, koska miestä oli nopealla aikavälillä hyvin vaikea lähestyä. Ja ujo kun oli, ei mieskään niin nopeasti alotteita kyennyt tekemään. Olisi siis ollut vähintäänkin kummallista jos hänen ympärillään olisi roikkunut kasa naisia.
Ja no perhettähän Gabrielilla ei ollut, mutta kyllä tuo edelleen vieraili siinä orpokodissa, jossa oli kasvanut. Lähinnä niiden lapsien takia. Nuo pitivät hänestä ja hän piti noista, joten mikäs siinä. Sitäpaitsi lapset eivät arvostelleet ja tuominneet ketään. Kyllähän pienimmät repivät häntä nenäkorusta tai huulikorusta tai yrittivät huomaamattaan kuristaa hänet hänen kaulakoruihinsa, mutta se oli enemmänkin uteliaisuutta kuin mitään.. arvostelua. Tiesiköhän Sam tämän puolen hänestä? Itseasiassa hullua oli ettei Gabrielin mielen viereenkään ollut koskaan tullut että hän voisi kuskata Samilta herkkuja noille..

Gabriel oli unohtunut katselemaan Samia ja vilkaisi vain pikaisesti sitä hänelle varattua pullalaatikkoa ennen kuin taas siirsi mietteliäänä katseensa tuohon. Mutta sitten Sam tajusikin tämän ja Gabrielkin hätkähti koska ei ollut itse tajunnut tuijotustaan! Nainen alkoi voivottelemaan jotain jostain kastikkeesta ja Gabriel suoristautui.
"Ei oo, tai siis.." hän yritti mutta Sam pyyhki jo kasvojaan kuin viimeistä päivää ja mies tyytyi naurahtamaan.
"Joo-o, on se poissa," hän vastasi ja saadakseen tämän hieman ehkä nolonkin tuijottelun unohtumaan, hän kurotti sen pakettinsa puoleen ja nappasi sieltä yhden pullan. Hän haukkasi siitä ja heilautti pullaa hieman.
"Yhtä hyviä kuin päivälläkin," hän sanoi, "en vaan tajua mikset muka voi myydä näitä eteenpäin vielä seuraavana päivänä."

Jos Sam olisi tiennyt, että Gabriel kävi säännöllisen epäsäännöllisesti orpokodissa, Sam olisi liimautunut Gabrielin kylkeen päästäkseen mukaan. Hän rakasti lapsia. Hän järjesti kahvilassaan syntymäpäiviäkin pikku ihmisille, hän luki kirjojaan ja kävi lasten sairaaloissa ja muissa paikoissa. Hän tuli muksujen kanssa yleensä parhaiten juuri toimeenkin!

Lääpittyään naamansa 'puhtaaksi' Sam rauhottui. Hän lähti linkuttamaan kohti yläkertaa. Portaat hän pomppi yhdellä jalalla uhkaavan näköisesti, mutta ketterään. Hän oli leikkinyt siskonsa kanssa rappusilla sellaista leikkiä, jossa oli pitänyt pomppia juuri yhdellä jalalla. Se oli tietenkin ollut kiellettyä, mutta yhä Sam saattoi tehdä sitä yksinään.

Päästyään ylös asti Sam laski loukkaantuneen jalkansa maahan ja linkutti viemään kengät pois ja haki samalla paksut villa sukat itselleen.
"Ole kuin kotonasi!" Sam muisti huutaa vaate huoneesta taistellessaan sinisen mekon kanssa. Sen napit olivat takana ja humalassa, ne olivat iso haaste. Sam pomppi ja kiemurteli lopulta niin, että tuo kaatui suoraan vaaterekkiinsä, joka kaatui noidan mukana. Sam kirkaisi ja jäi makaamaan mekkojensa keskelle hölmistyneenä. Hänen iltansahan oli suorastaan raju! Eikä hän ollut tarvinnut kuin yhden drinkin!

Gabriel katsahti kuinka Sam lähti yläkerran suuntaan ja tunki pullan suuhunsa. Sitten hän nappasi vielä toisen siitä samaisesta laatikosta ja hipsi tuon perässä portaisiin. Samhan oli käskenyt ottaa pari pullaa matkaevääksi..
Samin matka ylös päin näytti jokseenkin uhkaavalta, mutta Gabriel ei tähän puuttunut mitenkään. Toki hän vähän katsoi että jos tuo nyt lähtisi kaatumaan vaikka taaksepäin niin hän olisi valmis ottamaan kopin!
Sam katosi vaatehuoneeseensa ja Gabriel vilkaisi ympärilleen. Tuon olohuone oli täynnä kirjoja ja oikein mukavan näköinen sohva siinä kuin odottamassa häntä. Gabriel käveli sisemmäs huoneeseen tutkien kirjahyllyjen sisältöä hieman samalla kun riisui takkinsa siihen sohvan selkänojalle. Hän ehti hetken aikaa tutkia kirjoja kun äkkiä kuuli Samin kirkaisun. Hän valpastui saman tien ja pinkoi sitten siihen suuntaan mihin Sam oli kadonnut melko varmana siitä että nyt oli käynyt jotain aivan kamalaa! Tähän ajatukseen vaikutti tietenkin ulkona oleva pimeys, Samin huokaus pelkäämisestä ja sitten vielä tuon halaaminen alakerrassa! Sen takia mies olikin äärimmäisen helpottunut kun ei löytänytkään Samia kuolonsyöjien kynsistä vaan.. mekkoläjästä.
Gabriel huokaisi huvittuneena ja nojasi hetkeksi siihen ovenkarmiin.
"Päätit sitten pistää vaatekaappis uuteen uskoon vai?" hän kysyi virnistäen ja ojensi sitten kätensä naiselle vetääkseen tuon ylös sieltä vaaterekin seasta.

Urheasti pieni juopunut noitamme koetti päästä ylös vaateläjästä, mutta hän ei saanut jalkoihinsa kantoa ja lopulta hän makasi vaatteiden keskellä kikattaen hulluna. Kun Gab syöksähti ovenpieleen Sam alkoi nauraa kovemmin. Lopulta kun mies auttoi hänet pystyyn Sam kikatti niin kovin, ettei saanut sanaa suustaan ja hän suorastaan itki.
"Hihi.. khih.. nap khihi... apua!" hän kikatti ja pyyhki silmiään. Lopulta hän hillitsi itsensä jotenkin.
"Nappi ei auennut", Sam sai lopulta sanottua ja alkoi uudelleen tappelemaan sen perhanan napin kanssa. Vaatteita, joita Sam käytti, ei yleensä oltu varusteltu vetoketjuilla.
"Auta nyt kun olet siinä avaamalla tuo. Humalassa se on yllättävän vaikeaa! Selvinkin päin sain tapella, mutta nyt... khihihi", Sam nauroi taas. Hän oli varmasti vain äärettömän väsynyt.

Sam ei koskaan ollut ujo, jotenka hänestä ei ollut ollenkaan kiusallista pyytää Gabia avaamaan pari nappia mekosta. Samin äiti olisi mätkinyt tytärtään sillä hetkellä. Sam tuli hyvin kristillisestä perheestä ja kun hän oli paljastunut noidaksi, raamattu oli ollut kova sana. Nykyään Sam kävi vain joulukirkossa ja jos erehtyi vanhempiensa luokse sunnuntai aamuna, mitä tapahtui hyvin harvoin kun hän oli kerran erehtynyt.
"Aaiai... nyt minun vatsaani sattuu kaikesta nauramisesta", Sam kitisi ja koetti hengittää normaalisti. Se päivä oli varsina erikoinen.

Gabriel pudisti hieman päätään Samin selitykselle eikä yhtään tiennyt mitä tuleman piti. Itseasiassa hän oli jo ehtinyt ottaa pari askelta oven suuntaan kun Sam äkkiä pyysi häntä availemaan tuon nappeja! Gabriel pysähtyi ja tuijotti hetken aikaa epäuskoisena Samia ja naurahti sitten hieman nolostuen.
"Okei.. sit," hän sanoi ja patisti Samin kääntymään ympäri. Hän tunsi kasvoillaan pienen kuumotuksen ja toivoi väkisinkin ettei nyt mikään epämääräinen puna hakisi alaa hänen poskipäiltään. Ehkä olisi vain.. parempi syöksyä sinne Samin sohvalle mitä nopeimmin ja unohtua sitten sinne. Äh, pitikin lupautua jäädä yöksi.. Mitä hän sitten olikaan odottanut tältä yökylältä niin ei ainakaan mitään nappien availua!
Gabriel tarttui ulkona viilenneine sormenpäineen Samin nappeihin yrittäen esittää rennompaa kuin mitä sillä hetkellä oli! Napit tuntuivat tosiaan olevan yllättävän tiukassa, mutta kyllä hän sitten.. Sai sen auki lopulta.
Samin nauraessa vatsansa sattumista, Gabriel hymähti tuolle hieman ja irrotti sitten otteensa tuon mekosta saatuaan sen ylimmän napin auki. Aivan sekunnin, pari hän seisoskeli siinä kuin johonkin metsään eksynyt pikkupoika ja viittasi sitten oven suuntaan.
"Mä meen nyt sit sinne.. sohvalle," hän sanoi hymyillen pikaisesti ja pakeni sitten huoneesta.

Gabrielin päästyä sinne olkkariin, hän nappasi nahkatakkinsa ohimennessään ja istuutui sitten siihen sohvalle. Hän huokaisi hiljaa ja haroi hieman tukkaansa pöyhien sen sitten kuitenkin uudelleen vähän pystympään. Lakka ja geeli pitivät sen pystyssä vaikka hän kuinka räpläisi sitä. Kaikeksi onneksi.
Mutta voivoi mihin hän nyt olikaan joutunut.

Sam kääntyi kiltisti ympäri ja päästi hassun äänähdyksen kun kylmät sormet osuivat lämpimään selkään. Hän kuitenkin pysyi paikallaan huulta purren, vaikka mieli olisi tehnyt kiemurrella. Hän haroi hiukset pois Gabrielin tieltä.
"Kiitos. Viimeksi minä noiduin napit irti, mutta nyt en uskaltanut", Sam sanoi ja katsoi Gabrielia seinällä roikkuvan peilin kautta. Mies käyttäytyi oudosti.
"Okei. Mä tuon sulle peitteet ja tyynyn piaan", hän lupasi ja odotti sentään kunnes mies oli ulkona ennen kuin aukaisi vääntelehtien loputkin napit ja riisui mekon ja sujahti sen jälkeen yöpukuunsa ja kietoutui aamutakkiin. Hänestä tuntui, ettei ollut kuitenkaan aivan sopivaa puikkelehtia hyvänkään ystävän edessä siinä yöpuvussa, jossa oli varmaan enemmän pitsiä kuin kangasta, joten musta aamutakki tuli käteväksi.

Kuroteltuaan peitot ja tyynyn Gabrielille Sam nilkutti olohuoneeseen, jossa mies istui nahkatakki sylissään. Silloin Sam lehahti tuli punaiseksi.
"Voi ei Gab! Apua! Minä pyysin sinua avaamaan... voi anteeksi", Sam piilotti naamansa tyynyyn ja alkoi nauramaan.
"Anteeksi! Ei minun pitänyt tai siis..." Sam kikatti vasten tyynyä. Hän oli niin uupunut ja lopulta lysähti Gabrielin viereen kikattaen.
"Minä olen hirveä noita! Ensin käytän sinua kantajana ja sitten vielä tuo ja ties mitä", Sam sanoi ja kikatti.
"Uah... Tiesitkö muuten, että minä olin joskus todella ihastunutkin sinuun? Tai siis..." Noidan viimeiset sanat hukkuivat tyynyyn kun hän tuntui koettavan tappaa itsensä sillä. Hän ei enää ikinä joisi ja söisi viina vadelmia!

Gabriel ehti istuskella siinä sohvalla jo jonkin aikaa kunnes kuuli Samin palaavan luokseen. Hän ehti juuri kääntyä katsomaan tuota kun oli naisen vuoro alkaa käyttäytyä omituisesti! Tai no Samin kohdalla tälläinen käyttäytyminen tuntui nykyään vain normaalilta. Ainakin tämän illan jälkeen. Gabriel ehti kohottaa hieman kulmaansa kysyvästi ennen kuin tuo alkoi selittämään äskeisistä tapahtumista ja silloin mieskin tunsi taas hieman polttelua poskipäillään.
Äkkiä Sam rysähti siihen hänen viereensä kikattaen ja yrittäen ilmeisesti tukehduttaa itseään siihen tyynyyn. Tässä tilanteessa Gabriel ei kuitenkaan pystynyt enää olemaan niin vakavissaan vaikka olikin lähinnä.. Meinannut paeta paikalta tai jotain. Sen sijaan häntäkin alkoi naurattaa ja lopulta mieskin taas rentoutui hieman.
"No.. Ei kai se nyt maailmaa kaada," hän vastasi naurahtaen ja katseli sitten kuinka nainen retuutti edelleenkin sitä tuomaansa tyynyä. Mutta äkkiä Sam sanoi taas kerran jotain sellaista, mitä Gabriel ei olisi osannut odottaa edes hämärimmissä unissaan! Samin viimeiset sanat katosivat johonkin tyynykankaaseen, mutta silti.. Oliko tuo juuri sanonut olleensa ihastunut häneen joskus? Kuka.. Mitä.. Miksi? Tai siis..
Gabriel hymähti hieman vaikka hämillään olikin. Eikä hän hetkeen taas tiennyt yhtään mitä sanoa ja olihan tässä tiedossa nyt enemmänkin sulattelemista.
"Ai.. Okei.. En.. Yhtään tiennyt," hän sanoi naurahtaen hieman hermostuneesti kun ei tiennyt mitä muutakaan sanoa. Hän harvemmin kuuli sitäkään että joku olisi ihastunut häneen. Se tuntui.. Niin oudolta ajatukselta jos oli elänyt sellaista elämää kuin hän.