Kyllä alkoholi auttaa

"Tuskin kaataa, mutta... No niiin", Sam sanoi ja kurkisti hieman tyynyn takaa. Hän jopa pysyi hetken näkyvissä kunnes teki suuren myönnytyksensä, jota hän ei ikinä olisi kertonut ilman liiallista nauramista ja niiitä alkoholi lukemia. Hän alkoi lörpöttää heti kun sai siemauksenkin jotain!
"No huomasin! Lopulta minä luovutin, se oli se kerta kun et saanut isoa palaa kakkua", Sam sanoi nauraen.
"Sinä vain et huomannut mitään! Hyvä kun en nolannut itseäni useampaan otteeseen. Lopulta heitin pyyhkeen kehään", noita huokaisi ja ilmestyi haukkaamaan happea tyynyn takaa.
"Sinä vain taisit pitää vähän kovemmista mimmeistä. Minä taisin olla liian huithapeli", hän sanoi ja ojensi tyynyn Gabrielille.
"Nuku hyvin. Minut voi herättää jos tarvitset jotain", hän sanoi ja nousi sohvalta lähtien nilkuttamaan omaan makuuhuoneeseensa.

Sam ei saattanut uskoa juuri kertoneensa suuren ihastuksensa Gabrielille. Hän oli jo kyllä yli, mutta kyllä hän joskus haaveili. Hän tosin haaveili monista miehistä. Hän vain oli aina lopulta kaveri. Chaoksen kanssa homma oli kaatunut samanlaisuuteen ja kai Sam vain etsi miestä, joka olisi tasainen ja pitäisi hänen jalkansa maassa. Tosin... hän ei juuri tuntenut sellaisia tyyppejä. Hän voisi kysyä Gabrielilta tunsiko tämä ketään komeita auroreita, joita voisi deittailla! Sam päätti tehdä niin heti aamulla. Hän alkaisi metsästää aviomiestä! Sitten äiti ja isä voisivat olla ihan hiljaa siitä, että hänen siskonsa oli jo naimisissa ja tällä oli pullat uunissa.

Makuuhuoneessa Sam heitti aamuviitan jonnekkin ja rojahti makaamaan vain sängylleen. Ei hän jaksanut kaivautua vällyjen väliin ja hän vahvasti epäili Gabrielin paikalle tuloa, joten.. miksi vaivautua? Sam makasi selällään ja koetti kuvitella tulevaa aviomiestään. Partaa hän ei tuolle haluaisi.

Gabriel kuunteli huvittuneena ja ehkä vähän nolonakin Samin selostusta siitä kuinka tyhmä hän oli ollut kun ei ollut tajunnut tuon ihastusta! Mies oli jo kysymässä miksi ihmeessä tuo ei sitten vain tullut ja sanonut silloin! Ei miehiltä voinut odottaa noin.. ihmeellistä ajatuksenjuoksua. Aina oletettiin että miehet tajusivat vihjeet ja silti kaikki naiset pitivät heitä sinä tyhmempänä sukupuolena. Aika jännä sinänsä.
Samin huomauttaessa jotain jostain kovemmista mimmeistä, Gabrielilta pääsi epäuskoinen naurahdus muttei hän ehtinyt väittää vastaankaan kun Sam törkkäsi hänelle sen tyynynsä ja ilmoitti menevänsä nukkumaan. Niinpä Gabriel jäi istumaan hetkeksi hölmistyneenä siihen sohvalle ja tuijotti Samin perään. Okei.. Ehkä asia oli sitten.. Loppuunkäsitelty.
Gabriel hymähti hieman ja tarttui sitten peittoon ja tyynyyn. Hän heitti tyynyn toiseen päähän sohvaa ja levitteli peittoa hieman. Sitten hän veti kengät jalastaan ja viskasi paidan päältään vilkaisten vielä Samin menosuuntaan kuin varmistaakseen ettei tuo palaisi. Sitten hän mietti hetken ja päätti sitten vielä heittää farkutkin siihen lattialle. Eikai tässä muuta sitten..
Hän nappasi peiton ja kietoutui siihen. Se.. tuoksui Samilta.

Gabriel oli nukkunut jokseenkin huonosti koko yön, koska vaikka hän lyhyt olikin ja sohva oli ollut hänelle ihan omiaan nukkumapaikaksi, ei hän osannut kovin hyvin nukkua vieraassa paikassa. Niinpä hän oli hereillä jo ennen Samia. Hetken siinä sohvalla ja kaivoi sitten nahkatakkinsa taskusta pienen peilin. Vilkaistuaan omia levinneitä kajaalejaan, hän oli saada jonkinasteisen sydärin. Hän nousi salamana istumaan ja mietti hetken ajan. Hän ei vai voisi poistua täältä tämän näköisenä! Tukkakin näytti siltä kuin olisi parhaat päivänsä nähnyt..
Gabriel mietti hetken aikaa. Muisti kuinka Sam oli kehottanut häntä olemaan kuin kotona. Kehtaisiko hän juosta pikaisesti suihkuun? Mitä Sam sanoisi jos tietäisi? Eikai mitään.. Eihä tuo koskaan kai sanonut.
Paitsi että olihan tuo ollut aika vihainen eilen. Mutta entä jos hän kävisi ihan pikaisesti? Ennen kuin Sam ehtisi edes herätä..
"Okei.. Nopeasti sitten, Gab," hän mutisi itsekseen ja tonki hieman takkinsa taskuja. Sieltä hän kaivoi hiuslakan (kyllä, se mahtuu sisätaskuun), kamman ja kajaalin. Ne löydettyään hän pinkoi varpasillaan kipittäen Samin suihkutiloihin.
Gabriel uskalsi jopa etsiä hieman kaapeista ja löysi kuin löysikin pyyhkeitä. Hän korvaisi tämän kyllä Samille jotenkin. Päästyään tuhatta ja sataa kipittäen suihkuun, hän laittoi sen päälle ja oli samassa hyppiä pitkin seiniä koska sai niskan täydeltä kylmää vettä! Sen suurempaa mekkalaa kuitenkaan pitämättä, hän lainasi Samilta hieman jotain.. shampoota, joka tuoksui yllättäen kukille, ja pesi tukkansa. Sitten hän otti myös hieman hoitoainetta, joka tuoksui hunajalta, ja pesi sitten kasvonsa.
Päästyään suihkusta, hän kietoi pyyhkeen ympärilleen ja siirtyi peilin eteen. Yhdellä sauvan heilautuksella hän sai tukkansa kuivaksi. Sitten hän veti hieman kajaalia silmiinsä ja alkoi tupeeraamaan tukkaansa sieltä takaa välillä hiuslakkaa suihkauttaen.

Jossain vaiheessa yötä Sam oli kääntynyt jalkopäätyyn, saanut peiton päälleen ja senkin sivuttain. Hän oli harrastanut huomattavaa liikuntaa siis nukkuessaan ja lopulta päätynyt X-asentoon. Hän uinui suhteellisen sikeästi ja tuhisten kuin pieni possu maata tonkiessaan. Hän oli nähnyt hyvin sekavia unia. Yhdessä hän oli kutsunut Gabin luokseen yöksi ja tuo hiippaili alushousuissaan hänen asunnossaan. Siinä vasta hullu uni!

Samantha havahtui putkiensa ärjyntään. Hän uikahti, sillä päätä jomotti hieman ja lisäksi... kuka käytti hänen suihkuaan? Sam kohotti päänsä lakanoista ja hämmästeli hetken asentoaan. Normaalisti hän nukkui lähes liikkumatta! Hitaasti nainen kohottautui istuaelleen ja vilkaisi kelloa. Hänen tarvitsisi herätä vasta tunnin päästä! Sam nousi sängystä, etsi sauvansa ja lähti hiipimään kohti kylpyhuonetta. Joku oli suihkussa. Ovelasti sniikkaillen Sam pääsi olohuoneeseen ja näki pedatun sohvan. Hän ei sitä ollut pedannut, se oli liian epäsiisti, mutta kaikken muun kyllä. Hetken Sam mietti mitä oli tapahtunut, kunnes hän tajusi, ettei hän ollut vain nähnyt unta Gabista alushousuisillaan, vaan tuo todella oli ollut siinä.

Nopeasti Sam kiiti makuuhuoneeseensa ja peittojen alle. Hän alkoi kuumeisesti mietitä, mitä hän oli eilen illalla puhunut ja hiljalleen kaikki palasi mieleen. Häntä hävetti, paljon! Hän ei poistuisi sen peiton alta ikinä. Hän oli pyytänyt miestä jopa avaamaan mekkonsa! Hän oli paljastanut vanhan ihastuksensa ja ties mitä. Sam uikutti peiton alla ja vannoi pysyvänsä piilossa. Hän kuunteli liikkeitä kylpyhuoneessa ja häpesi siinä sivussa silmiään pois päästään. Hänen nilkkaansakkin särki äärettömän paljon.

Lopulta Gabriel sai tukkansa sopivasti pystyyn sieltä takaata ja etutukan sliipattua niin että se pysyi sopivasti sivussa muttei silti näyttänyt siltä että se oli kastettu jossain.. öljyssä. Katsellessaan itseään vielä peilistä, mies kuunteli hetken aikaa muttei kuullut ulkopuolelta mitään. Ehkei Sam sitten ollut herännyt.. Ihan hyvä! Hän voisi hipsiä takaisin sohvalle ja pukea päälleen ja sitten vaikka.. Niin mitä? Eihän hän voisi karata täältä sanomatta mitään? Sitäpaitsi hänen töidensä alkuun oli vielä monta tuntia, joten hän voisi hyvinkin odotella että tuo heräisi.

Gabriel kipitti sitten takaisin olkkariin ja veti housut jalkaansa. Sitten hän istahti siihen sohvalle ja tunki hiuslakat ja kammat ja sen semmoiset takaisin takkinsa taskuihin. Mitähän hän nyt sitten tekisi? Ei hän kehdannut mennä Samia herättelemäänkään, koska tuo avaisi putiikkinsa vasta.. niin. Monen tunnin päästä. Ehkä hän voisi löhötä siinä sohvalla sen aikaa että tuo heräisi? Lukea vaikka jotain kirjaa? Kirjojahan tuolla näkyi olevan enemmän kuin tarpeeksi.
Yleensähän näissä tilanteissa tosin se ensimmäiseksi herännyt keitti aamukahvit tai jotain mutta ei tulisi kysymykseenkään että hän uskaltaisi Samin keittiöön! Se vielä räjähtäisi ja sen seurauksena Sam räjäyttäisi hänet.. Eikä hän enää saisi niitä ihania, suuria kakunpalasia..
Suurista kakunpalasista mieleen.. Gabriel alkoi itsekin miettiä eilisen illan tapahtumia ja mieleen nousi nopeasti se viimeinen asia minkä Sam oli hänelle kertonut ennen katoamistaan nukkumaan. Ihastunut häneen? Edelleen Gabriel jaksoi kysyä itseltään että miksi? Eihän hän nyt ollut mitään sellaista sorttia mihin yleensä ihastuttiin. Kaikkea muuta! Hän oli.. niin.. Erakko. No Sam oli outo nainen joten kai tuolta pitikin odottaa outoja asioita. Ja olihan se ollutta ja mennyttä.
Näiden aatoksiensa kanssa Gabriel jäi istumaan sinne sohvalle, koska ei yksinkertaisesti kehdannut lähteä häiritsemään Samia. Uskoihan mies tuon yhä nukkuvan..

Kaikessa hiljaisuudessaan Sam kuuli mitä Gab teki. Lopulta mies tuli ulos kylpyhuoneesta ja palasi olohuoneeseen, jolloin Sam saattoi hengähtää peiton ulkopuolella. Häntä niiin hävetti! Hetken aikaa nainen jaksoikin olla paikoillaan, melkein nukkua, mutta auttamaton vessahätä pakotti hänet liikkeelle.

Linkuttaen kuin se eräs hullu aurori pyörivällä silmällä, Sam linkkasi itsensä vessaan. Hän ei suinkaan aamupöpperöisyydessään muistanut napata aamutakkiaan, jota hän ei oikeastaan edes käyttänyt. Hän pesi myös kasvonsa nopeasti poistaen kaiken meikin naamastaan. Hän ei ikinä ollut täysin au naturel, mutta hän uskoi Gabrielin olevan sohvalla torkkumassa, joten törmäämismahdollisuuden pitäisi olla minimaalinen.

Haukotellen Sam nappasi pari särkylääkettä ja sitoi pitkät hiuksensa korkealle ponihännälle. Hän tiesi näyttävänsä yhtä seksikkäältä kuin virthepo tutussa naamaltaan, joten tuskin Gab saisi vääriä ideoita vaikka törmäisi häneen yöpuvussa. Ainakin Sam väitti niin itselleen hyvin kiivaasti.

"Hyvänen aika Sam, te ette harrastaneet seksiä. Se vasta outoa olisikin ollut!" Sam ajatteli ja päätti marssia keittiöön juomaan nopeasti vettä ennen kuin hän koettaisi vielä nukkua hetken.

Hetken päästä Gabriel kuuli Samin menevän vessaan ja vilkaisi äänen suuntaan. Hän ei yhtään osannut arvata että tuo oli häpeissään eilisestä illasta, koska ei nähnyt tuolla mitään syytä siihen. Tai siis olihan tuo onnistunut koko olemuksellaan ja puheillaan hämmentämään häntä suuntaan ja toiseen, mutta ei siinä nyt mitään hävettävää ollut. Gabrielilla oli ollut oikein hauska ilta kaikesta siitä kanniskelusta huolimatta! Eikä hänen selkänsäkään ollut kovinkaan jumissa vaikka sitä voisi luulla, kiitos sen kanniskelun ja sohvalla nukkumisen.

Äkkiä vessan ovi kuului uudellene ja Gabriel siirsi taas katseensa sinne äänen suuntaan kuin odottaen Samin tulevan olkkariin muttei tuo tullutkaan. Askeleet tosin tuntuivat vievän keittiöön ja niinpä Gabriel pongahti seisaalleen. Pelkät housut jalassaan hän kipitti keittiön suuntaan ja piti paidattomuutta vähintäänkin yhtä normaalina kuin Sam sitä ettei aamuisin käytetty aamutakkia. Eikai hän muuten olisi tatuoinut ylävartaloaan? Kyllä niitä kuvia piti esitellä aina kun mahdollista vaikka harvemmin mahdollisuuksia tuli kun töissäkään ei arvostettu sitä jos hänellä ei ollut.. paitaa päällä vaan vain nahkatakkinsa.. Vaikka kesäisin hän kyllä harrasti sitäkin.
"Huomenta, Sam!" Gabriel huikkasi iloisesti päästyään keittiöön, "miten pää voi?" Hän jäi nojailemaan siihen keittiön ovenkarmiin eikä nyt liiemmin kiinnittänyt huomiota tuon yöpukuun vaikka tokihan hän sen huomasi. Muttei siinä nyt mitään kummallista ollut, eihän?

Iloinen tervehdys oli mukava lisä aamuun. Sam hymyili ja vastasi: "huomenta. Pää voi ihan hyvin". Sitten Sam taas muisti mitä hänellä oli päällään tai paremminkin mitä ei ollut. Hän oli heittänyt alushousunsa pyykkikoriin ja ajatellut livahtavansa vaatehuoneeseen tämän jälkeen, ilman Gabrielin tervehdystä. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei Sam olisi pitänyt päällään lempi yöpaitaansa, sitä, joka oli tehty silkistä ja takaa pitsistä, joka ei kyllä peitellyt selän käännettyä juuri mitään. Eikä yöpuvulla juuri pituutta ollut, joten Sam ovelasti yöpaitaa alemmas nykien alkoi kulkemaan seinän viertä kohti makuuhuonettaan.

"Ajattelin vain juoda nopeasti. Keitä kahvia, syö pullaa..." Sam jutteli ja pahasti linkaten koetti pitää yöpaidan alhaalla ja välttää eteisen suuren peilin heijastukset, se oli haastavaa jos mikä! Miksi, miksi hän oli heittänyt ne alusvaatteet pyykkiin? Koska hän ei ollut heittänyt niitä illalla, mutta miksi!?

"Sinun tatuointisi ovat muuten kivan näköisiä", Sam sanoi perääntyessään vähän hassun näköisenä. Kuka ei olisi näyttänyt hassulta siinä tilanteessa? Hän ei enää ikinä käyttäisi sitä yöpaitaa, hän vannoi sen siinä ja nyt. Ei enää ikinä!

Gabriel ei ollut edes kiinnittänyt sen suuremmin huomiotaan Samin yöpaitaan ennen kuin nainen alkoi repiä sitä alemmas. Hän ei kai olisi ilman tuota elettä huomannut koko paidan pitsisyyttä ja paljastavuutta, mutta ele kertoi.. enemmän kuin tuhat sanaa. Gabriel vilkaisi tuota hieman kummaksuen tuon käytöstä ja nosti sitten nopeasti katseensa tuon kasvoihin hymyillen tuolle hyvinkin leveästi ja.. kuin ei olisi mitään nähnyt tai mitään.
"Okei," hän vastasi siirtäen katseensa Samin kasvoista kahvinkeittimeen. Hän asteli sen luo ja nappasi pannun käteensä.
"Otatko sä?" hän kysyi täyttäessään pannua vedellä ja kaatoi sitten sopivan määrän sitä pannuun. Kyllä hän kahvia osasi keittää! Itseasiassa hänellä oli kotona juurikin kahvinkeitin.. ja mikro, joka oli ehdottomasti yksi jästien parhaimmista keksinnöistä.

Samin kehuessa hänen tatuointejaan, Gabriel käänsi taas automaattisesti katseensa tuohon ja sitten äkkiä pois ja omiin käsivarsiinsa. Hän hymähti hieman. Hän oli kyllä äärimmäisen ylpeä tatuoinneistaan, joita harvoilla velhoilla oli. Tai no kyllähän hän velhoja tiesi, joilla tatuointeja oli mutta harvoilla silti. Itseasiassa yleensä häntä luultiin äkkinäkemältä joksikin kuolonsyöjäksi ihan vaan koska noilla oli tunnetusti tatuointeja ja muilla ei. Se olikin tatuointien ainoa haittapuoli tähän aikaan. Ainoa tatuointi, mistä hän ei niinkään ollut ylpeä muttei toisaalta hävennytkään sitä, oli hänen niskassaan jossa seisoi hänen käyttämänsä nimi. Alkuaikoihin hän oli yrittänyt peittää sen ja siksi hän oikeastaan ensimmäiset oikeat tatuointinsa ottikin; tehdäkseen siitä kyseisestä vähemmän erikoisen. Mutta sitten tatuoinneista oli tullut elämäntapa.
"Kiitoksia," hän vastasi hyvinkin rupattelevaan sävyyn ja toivoi jo että Sam pääsisi sinne vaatekomerolleen kerran tuo sinne niin nopeasti pyrki. Tai nopeasti ja nopeasti, ainakin päättäväisesti jos ei muuta.

Saatuaan kahvipannun porisemaan, Gabriel istahti siihen keittiön pöydän ääreen odottelemaan ja hetken aikaa harkitsi, pitäisikö hänen juosta alakertaan hakemaan se hänelle varattu pullapaketti ylös.. Mutta no ehkä hän nyt sitten pärjäisi tämän aamun ilman pullaa. Eihän hän yleensä aamuisin muutenkaan syönyt mitään muuta kuin kahvia! Sekin oli tottumuskysymys.
Siinä istuskellessaan, Gabriel nappasi eilisen päivän profeetan kätösiinsä ja selaili sitä hieman. Ei hän ollut sitäkään ehtinyt eilen lukemaan, koska oli ollut ulkona koko päivän. Ei sinänsä, ei siellä nyt varmaan mitään kovin uutta olisi mitä hän ei jo tietäisi. Auroreiltahan suurin osa kuolonsyöjien liikkeitä koskevista tiedoista tuli, joten sitä tiesi väkisinkin kaikki tärkeät asiat. Ja sitten oli tietysti Rita Luodiko, joka kirjoitti kaikkea paisuteltua ja sen kerran kun Gabrielin nimi oli lehdessä joskus vuonna käpy ollut, se oli ollut nimenomaan Luodikon akan toimesta. Ministeriöhän ei hänen nimeään yleensä lehteen painanut.

Sam mittaili pannua ja nyökkäsi. Hän tarvitsisi sitä kahvia tänään. Yleensä hän joi pelkästään teetä, mutta... aina saattoi tehdä poikkeuksen. Sam huomio nopeasti vain Gabrielin tatuoinnit, nyökytti päätään ja pääsi makuuhuoneen oveelle. Hän suorastaan sinkoutui vaatehuoneeseen, kun kykeni selkänsä kääntämään ja kiskoi ylleen nopeasti alusvaatteet ja mekon, joka ei ollut yhtään niin tiukka kuin eilen.

Päästyään itsensä paljastelemisen tunteesta Sam nilkutti vessaan ja pesi kasvonsa ja alkoi harjaamaan hiuksiaan. Ne kihartuivat loitsuin mukavasti, mutta vielä Sam ei jaksanut sellaista pohtia vaan jätti eilisillan laimentamat laineet päähänsä ja tassutteli tuoreen kahvin houkuttelemana keittiöön.

Tuntui hyvin oudolta katsoa miestä hänen keittiössään tekemässä yhtään mitään. Paidattomuuskin oli aika harvinaista. Sam tyytyi istumaan pöytänsä ääreen ja haukottelemaan leveästi ja painamaan pään käsiinsä. Hän oli lukenut jo eilisen päivän profeetan ja vilkaistuaan mitä Gabriel luki Sam tuhahti: ”Minä luen tuon akan kirjoitukset aina, vaikka saankin niistä pään särkyä. Hän kirjoittaa enemmän satuja kuin minä ja minä sentään ihan virallisesti olen lastenkirjailija”. Sen sanottuaan noita haukotteli taas hieman ja painoi posken kämmentään vasten. Nukutti.

Hetken päästä Sam palasi keittiöön ja se hieman vaivautunut tunne saattoi kadota johonkin maanrakoon, koska nainen oli vaihtanut vaatteet ja oli nyt itsekin selkeästi kepeämmällä tuulella.
Gabriel nosti katseensa tuohon naisen puhuessa Luodikon kirjoituksista ja joistain omista jutuistaan. Hetkeen hän ei tiennyt kumpaan takertuisi ensin, koska Luodikosta puhuminen oli yksi suurimmista huveista mitä oli, koska se akka oli vain niin karmea.. Mutta Sam oli lastenkirjailija?
"Joo.. Kamala akka. On se mustakin yhden sadun kirjottanu," Gabriel naurahti, "kai säkin sen luit. Tästä tosin on jo muutama vuosi ja se sai jotain kautta selville ettei ministeriö halua mua lehtien sivuille.. Ja sitten sen kuinka käyn edelleen orpokodilla vierailemassa.. ja sitten sen kuinka olen itse orpokodista. Voin vaan kuvitella sen naisen riemun kun se nämä jutut sai selville. Yrittihän se multa jotain tivata mutten suostunu sanomaan yhtään mitään." Hän naurahti hieman muistellessaan sitä tekstiä, jossa hänet oli niin kovin yritetty nolata kertomalla kuinka hän itki kuolleen perheensä perään eikä osannut päästää irti menneisyydestä ja kuinka hän oli epävakaa siksi ja ministeriöllä oli hyvät syyt pitää hänet median ulkopuolella.. Vai toisaalta pitäisikö hänen edes olla siellä mielenvikaisuuksiensa takia? Voi riemua, se oli niiiiin hauska teksti Luodikolta että ihan itketti!
"Meillä oli töissä hauskaa," Gabriel lisäsi, "kukaan meidän osastolla ei ota sitä akkaa tosissaan."
"Mutta siis mitä.." hän aloitti ja sulki sitten lehden jättäen Luodikon naaman sinne väliin hyvinkin närkästyneenä siitä että tuon jutut laitettiin puolilukemattomina sivuun, "sä oot kirjailijakin? Miten sä ehdit kaikkea? Oonks mä lukenu sulta mitään?" Samalla hän nousi seisomaan ja alkoi etsiä kahvikuppeja.

"Ei, en minä tainnut lukea. Hän onnistui survaisemaan minuakin ja olin pitkän aikaa lukematta yhtään mitään sen naisen sanoista ja se, mitä hän kirjoitti Harry Potterista oli törkeää", Sam kertoi ja näytti hieman närkästyneeltäkin. Hän kuitenkin kuunteli Gabrielia ja näki tuon aivan uudessa valossa.
"Minä en tiennyt, että sinä kasvoit orpokodissa", Sam totesi hiljaisella äänellä ja näyttäen surkealta koiran pennulta, jonka joku oli törkkäissyt vesisateeseen ja pistänyt kinkun ikkunan toiselle puolelle.
"Ne ovat kamalimpia jotka ottavat. Hän on ainoa noita, jonka kanssa en tule edes niin paljoa toimene, että voisimme olla samassa huoneessa. Aina kun vierailen päivän profeetassa kaikki varmistavat ettemme ole samassa tilassa missään kohtaa", Sam kertoi naurahtaen ja sipaisi hiukset selkäänsä, josta ne valuivat taas takaisin.

"Ööö... Joo mä olen. Mutta tuskin sä olet lukenut. Ne on tosiaan lapsille. Taikaväestölle mä kirjotan ihan omalla nimelläni, kuten Leslie ja sutjakka luuta tai Kuinka noita sauvan sai? Ne on ihan pienille. On vanhemmillekkin ja sitten on pelottaviakin satuja, mutta pikkuisille on kaikkein suosituimpia. Jästit tuntee mut nimellä Alex Candy. Se kuulostaa ihan stripparin nimeltä", Sam kertoi nauraen ja haukotteli taas leveästi.
"Niillä julkaisu rahoillahan mä tätä koko hommaa alunalkaen aloin pyörittämään. Mähän en ole velkaa senttiäkään. Päivän profeetan mukaan mä olen tällä hetkellä britannian varakkaimpia nuoria noitia, jotka siis on työskennellyt kaljuunoittensa eteen", Sam kertoi ja kohautti olkiaan kuin ei siinä olisi mitään outoa, että Irvetassa hänellä oli holvi täynnä kultaa piakkoin.

Gabriel nyökkäili Samin kertoessa Harry Potterista ja kyllä, olihan hän samaa mieltä. Ne jutut olivat olleet kyllä vähintäänkin törkeitä eikä ne syytökset hänestä olleet vielä mitään siihen verrattuna. Mutta noh.. Ei Potter Gabrielille ollut sen suurempi asia kuin joku random rohkelikko Tylypahkassa. Tai siis ei hän epäillyt mitään siitä että tuo olisi se.. ainoa, joka voisi Voldemortin kaataa tai mitään. Seurasi kyllä tuon touhuja minkä nyt ehti muttei se koskaan ollut noussut niin suureksi asiaksi hänelle. Hän oli niitä ihmisiä, jotka keskittyivät auttamaan oikeasti niitä jotka apua tarvitsivat ja.. Potterilla nyt ainakin toistaiseksi oli kaikki okei, eikö?
Samin hiljainen ääni säpsähdytti Gabrielin takaisin ajatuksistaan ja mies hymyili hieman. Sam näytti siltä kuin jokin maailman kamalin asia olisi juuri tuotu ilmi.. Tyyliin vaikka että.. Joulu oli peruttu.
"No en mä siitä hirveesti puhu," Gabriel sanoi pienesti naurahtaen kepeyttääkseen hieman painavaksi alkanutta tunnelmaa, "juurikin koska ihmiset yleensä näkevät sen vain huonona asiana vaikka.. No on sekin koti." Orpokoti oli edelleen Gabrielille jonkin sortin lapsuudenkoti, johon oli aina enemmän tai vähemmän mukava palata. Nykyään enemmän koska tuntui että lapset lähinnä odottivat näkevänsä hänet taas siellä porteilla. Sitäpaitsi Lisa, yksi orpokodin tädeistä, huolehti hänestä edelleen jossain määrin. Lähinnä varmisteli että hänellä oli yhä kämppä alla ja puhtaita vaatteita kaapissa. Ei tuolla rahaa ollut antaa tietenkään eikä Gabriel sitä rahaa olisi ikinä vastaanottanutkaan, mutta silti tuo huolehti. Varmaan ottaisi Gabrielin heti takaisin kattonsa alle jos tuolle jotain kävisi. Tuo taisi yhä nähdä hänet jonain pienenä teinipoikana, mitä hän ehkä osittain vielä olikin.
"Käyn siellä vielä nykyäänkin," Gabriel kertoi, "ei se ole yhtään niin paha kun ilmeesi perusteella nyt oletat."

Samin kertoessa kuinka tuo ei tullut toimeen Luodikon kanssa edes siinä määrin että voisivat olla samassa huoneessa, Gabriel naurahti.
"Joo no onkohan maailmassa ketään kuka olisi sen kanssa vapaaehtoisesti samassa huoneessa?" hän kysyi, "surkea elämä kyllä.. Täytyy myöntää."

Gabriel laski kupit pöytään samalla kun kuunteli Samin selityksiä kirjoistaan ja siinä ohimennessään kysyi maitotilanteesta ja saatuaan nopean, myöntävän vastauksen, hän nappasi purkin kaapista. Sitten hän vielä kaatoi kahvit mukeihin ennen kuin taas istui paikalleen juuri kun Sam selitti mista kaljuunoistaan. Gabrielin kasvoille levisi vilpitön hymy tuon kertomusten perusteella ja mies pystyi rehellisesti olemaan iloinen tuon puolesta. Hänelle ei raha ollut koskaan ollut iso juttu, mutta koska sitä tarvittiin elämiseen ja olemiseen niin okei sitten.
"No se on kyllä hieno homma," hän sanoi hymyillen ja naurahti sitten, "puolet mun viiden vuoden palkkatuloista on siellä sun holvissas!" Hän virnisteli ja sekotteli maitoa kahvinsa sekaan.
"Mutta niin siis.. Leslie ja sutjakka luuta on sun! Ei herraisä," hän naurahti, "en oo koskaan tajunnut katsoa että kuka sen on kirjoittanut!" Gabriel joi hieman kahvistaan ja lisäsi sitten vielä tilkan maitoa.
"Tiiätkö.. Mä oon joutunu lukee sen sun kirjas varmaan miljoona kertaa!" hän nauroi, "siis ihan oikeasti joutunut koska lapset orpokodissa eivät viitsi edes yrittää pyytää mitään muuta kirjaa luettavaksi."

"Anteeksi, minä vain ajattelin niitä tarinoita, joita lapset kertovat entisestä elämästään. Lastenkodit voivat olla hienoja paikkoja, mutta nyt minua ärsyttää että aina hehkuttelin sinulle äidin ja isän tempauksia tai siskon ja tämän aviomiehen ärsyttävyyttä ja sitä miten minun pitää aina olla niin hyshys heidän kanssaan", Sam tunnusti hymyillen. Hänen kaikki satunsa yleensä lähtivät itse lapsista. Hän oli lisäksi itsekin vielä lasten tasolla ajatuksissaan toisinaan, että hän tajusi näitä.

Ritaluodikosta he olivat molemmat samaa mieltä ja Sam vain virnisti pienesti. Hän oli niitä, joille raha ei meinannut onnea. Hän lahjotti paljon hyväntekeväisyyteen joka vuosi, nimettömänä tietenkin ellei lahjoitus kohde kaivannut julkisuutta. Hän koetti tukea niitä, joilla ei ollut hänen onneaan.
"Toden näköisesti", hän hymähti vain ja siemaisi kahviaan ja oli polttaa kielensä.
"Eivät lapset välitä kuka sadun on kirjoittanut ja harvoin aikuisetkaan. Ei minua oteta edes vakavasti kirjallisuus piireissä aina, koska olen vain lastenkirjailija. He ovat kuitenkin kovia kriitikoita. He sanovat suoraan jos joku on täyttä letkumadon sontaa", Sam naurahti ja näytti punastuvan pienesti.
"Se on kyllä suosituimpia satuja, joita olen kirjoittanut ja kuvittanut", hän myönsi ja nousi pöydästä.
"Odotahan..." hän käveli olohuoneeseen ja otti hyvin vaatimattoman nahkakansiin sidotun paperikasan ja palasi se mukanaan keittiöön.
"Tämä on alkuperäinen siitä sadusta", hän kertoi ja avasi satukirjan. Sam oli kirjoittanut kauniilla koukeroisella käsialallaan koko sadun ja kuvittanut sen värikkäällä tyylillään ja joissa oli paljon yksityiskohtia. Lapsista oli jostain syystä hauskaa laskea kuinka monta ympyrää leslien housuissa oli.
"Voisinko minä tulla joskus kanssasi sinne orpokotiin. Olisi hauskaa nähdä omia kriitikoitaan", hän kysyi hieman ujosti.

Taas oli Gabrielin aika pudistella hivenen huvittuneena päätään Samin pahoitellessa jotain siitä kuinka tuo oli selittänt äidistään ja isästään ja siskostaan.
"Ei sun tarvi mitään anteeksipyytää!" hän naurahti, "se nyt olisi ihan hullua. Sitäpaitsi mä.. viihdyin paremmin siellä orpokodissa." Orpokodista oli helppo puhua. Muiden perheistä oli helppo puhua, ei mitään ongelmaa. Mutta mitä tuli siitä omasta perheestä puhumiseen niin siitä Gabriel oli hädintuskin puhunut sen orpokodin Lisan kanssa. Silloinkin pakon edessä kun hän oli mennyt orpokotiin.
Mutta se että Gabrielilla oli omat ongelmansa sen niinkutsutun perheensä kanssa, ei hänellä ollut koskaan ollut mitään ongelmia kuunnella esim. Samin selityksiä omasta perheestään. Hän ei ollut ikinä edes ajatellut omaa perhettään tuon puhuessa ja nyt nainen siinä panikoi kuinka pahoillaan oli. Pyyteli anteeksi ihan typeriä asioita!

Samin selittäessä ettei ketään kiinnostanut kuka kirjan oli kirjoittanut, Gabriel tunsi nolostuvansa. Tottakai häntä olisi.. Okei. Ehkä rehellisyyden nimissä olisi väärin sanoa että häntä olisi kiinnostanut. Ei häntä ollut kiinnostanut, koska ei hän ollut edes tajunnut että joku niin hyvä ihminen kuin Sam oli sen kirjoittanut!
"Kyllä sinut pitäisi ottaa vakavissaan," Gabriel sanoi, "koska ne lapset on oikeesti kuullu sen sadun tuhat kertaa eikä ne oo vielä kyllästynyt siihen. Enkä minäkään vaikka osaankin sen melkein etu- ja takaperin ulkoa."
Samin kadottua huoneesta, Gabriel jäi juomaan kahviaan ja miettimään kuinka typerä oli ollut paljastaessaan ettei ollut ollut tietoinen Samin kirjoittaneen sen sadun.. Voiko törkeämpää ollakaan kuin moinen paljastus? Hän kyllä marssisi saman tien kauppaan kun tästä nyt pääsisi ja ostaisi tuon koko lapsille suunnatun tuotannon ja veisi orpokotiin. Kertoisi että tuntisi kyseisen tädin joka niitä kirjoitti..
Hetken päästä Sam palasi ja Gabriel vilkaisi vähintäänkin uteliaana tuon käsissä olevaa paperipakettia. Hänen ilmeensä kirkastui kuin pikkupojalla karkkikaupassa Samin kertoessa mitä siinä oli ja avatessa sen. Hän kumartui pöydän yli tutkimaan sitä eikä voinut kuin henkäistä ihastuksesta!
"Vau.. Vähän upea," hän sanoi naurahtaen hieman, "sun pitäis nähä ne kaikki piirrokset mitä lapset on tehneet Lesliestä. Mäkin olen jossain niissä!"

Samin kysyttyä olisiko tuon mahdollista tulla joskus mukaan, oli Gabrielin vuoro melkein tukehtua kahviinsa. Tulla mukaan!
"Ehdottomasti!" hän sanoi innostuen, "Se olisi enemmän kuin mahtavaa! Ne lapset sekoais onnesta.. Saisin mäkin edes kerran juoda kahvini rauhassa siellä kun ne häärisivät sun kimpussas!"

Sam naurahti ajatellessaan kirjallisuus piirejä: "Taikamaailma rakastaa tiedekirjailijoita. Mielikuvitus on täällä vähemmän arvostettu asia. Eikä se minua haittaa. Minä pidän siitä, ettei kukaan todella tunnistaisi minua kadulla sen takia, että kirjoitan heidän lapsilleen". Sam sniikkaili toisinaan säilä ja imupaperissa lasten kirjojen lähellä ja vaani oman kirjansa ostajia ja seuraili millaisia nämä ostivat muuten.

Palattuaan käsikirjoituksen kanssa Sam nojautui tuolissa taaksepäin ja katseli hymyillen miten Gabriel selaili hänen kirjaansa. Jotenkin oli hassua, että niinkin pelottavan näköinen mies todella tiesi saduista jotain. Suurin osa lasten iseistä ei tiennyt yhtäkään satua. Gabilla ei edes ollut omia lapsia!
"Näiden takia mä olen toisinaan ihan toisissa maailmoissa. On kätevää kun voi palkata apulaisia pyörittämään alakertaa ja sitten voin itse olla täällä", Sam myönsi ja muisteli kirjoitus prosessejaan. Jotkut kestivät kauemmin kuin toiset.

Saatuaan luvan tulla Gabin mukaan, Sam hymyili leveästi.
"Kuinka monta lasta siellä on tällä hetkellä? Olisi hauskaa tuoda heille omat pikku lahjat. Lisäksi lastenkodit tuntuvat aina tarvitsevan uusia leluja ja kirjoja kun vanhat on luettu ja leikitty viimeiseen asti huolella", Sam alkoi jo pohtimaan miten voisi auttaa Gabrielille niin tärkeää paikkaa. Tietenkin hän tuki sellaista kotia! Hänestä oli lisäksi tavattoman hauskaa antaa jotain ja poistua paikalta kevyin mielin ja syli täynnä halauksia ja piirrustuksia. Ne olivat parasta.

Samin udeltua montako lasta orpokodissa oli, Gabriel nosti hetkeksi katseensa ylös siitä Leslien seikkailujen alkuperäispainoksesta, jota mies käsitteli varovaisemmin kuin jotain Tylypahkan kirjastosta löytyvää antiikkikirjaa.
"Emm.. Odotas kun lasken," hän sanoi ja näytti hetken mietteliäältä käydessään kaikki lapset läpi.
"No se.. Jos nyt en väärin laskenut niin 21," hän sanoi, "niistä kaks on alle neljä vuotiaita ja sit siel on kuus eri-ikästä teiniä, jotka on tällä hetkellä Tylypahkassa. Mutta siis se on sekä velholapsille että jästilapsille. Ja ne tietää siellä toisistaan koska Lisa on noita. Mutta ei siellä tällä hetkellä ole kuin 2 yli 11-vuotiasta jästilasta ja kolme nuorempaa. Loput kuus on sitten alle 11-vuotiaita taikavoimia omaavia pentuja. Ainiin ja niistä 12 on tyttöjä ja 9 poikia."
Ellei Sam olisi hetki sitten sanonut kuinka tuolla oli holvi täynnä rahaa, Gabriel olisi kieltänyt tuota hankkimasta yhtään mitään! Mutta kerran tuolla rahaa riitti niin mikäs siinä. Ei Gabriel tietenkään lähtenyt kieltämään niiden lapsien auttamista. Hän itsekin käytti rahojaan orpokotiin milloin nyt sai ujutettua sinne jotain oikeasti hyödyllistäkin. Alussa hän oli vienyt lähinnä leluja, mutta sitten Lisa oli käskenyt hänen lopettaa etteivät lapset tottuisi siihen että aina kun hän tuli, nuo saivat leluja. Lisa oli sanonut että suurempi juttu niille oli se että joku kävi morjestamassa.. Niinpä Gabriel oli alkanut vainvihkaan kuljettaa noille jotain vaatteita tai jotain.
"Lisa, siis yks niistä tädeistä siellä," Gabriel sanoikin, "se kielsi mua ostamasta joka kerta leluja kun meen sinne. Se sanoi että lapsille on isompi asia että joku tulee vaan olemaan niiden kanssa. Joten jos haluat jotain viedä niin kehotan viemään noita leipomosi tuotteita. Se saisi lapset vähintäänkin sekaisin.. Toki jos sä haluat niille jotain ostaa niin senkus."

Sam oli vetänyt pienen muistivihon esiin pöydällä olleesta rasiasta ja kirjoitti lasten lukumäärän ylös, kuten myös kaiken mitä Gabriel kertoi. Kuudelle tylypahkassa olevalle voisi olla hyötyä loppu koulun oppikirjoista, niitä oli varmasti kierrätetty useammalla lapsella. Lisäksi uusia kaapuja ei voinut olla liikaa ja sukkia.
”Mahtavat tuntea olonsa välillä vähän kurjiksi. Tai siis kun minä omistin taikakykyjä, olin friikki. Muutin isomummini kissan vihreäksi. Minua vähän pelättiin ja kiusattiinkin jästi koulussa. Tuolla taas varmaan taiattomat saattavat joskus tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Eiväthän he sitä taatusti sano, mutta on se varmasti kova paikka, isosiskolleni ainakin oli, koska lapset eivät ajattele, että on sattumaa. Jokin on vain epäreilua ja jokin ei”, Sam hölötti ja kirjoitti kynä sauhuten. Hän löytäisi jotain erityistä jästilapsillekkin, jotain mistä näille olisi hyötyä. Ehkä hän voisi kustantaa näille kunnon koulutuksen? Tylypahka sentään tuki köyhimpiä oppilaitaan, mutta suurin osa jästikouluista ei tehnyt sellaista.
”Ehkä ei leluja, mutta kaikkea mikä kuluu. Minä ajattelin, että kun noista suurin osa nyt lähtee tylypahkaan niin olisi hyvä ostaa patoja ja muita tarvikkeita. Jästilapsille voisi alkaa keräämään opintorahastoa”, Sam pohti ja narskutti kynäänsä hajamielisen näköisenä.
”Ja tietenkin minä tuon vähäsokerisia herkkuja, etteivät hoitajat joudu ihan hätää kärsimään”, Sam naurahti.

Noita oli itse asiassa aika innoissaan lapsien auttamisesta. Hän tiesi miltä tuntui mennä kouluun käytetyssä kaavussa ja vanhan ruostuneen padan kanssa. Hänen vanhempansa olivat koettaneet koota mahdollisimman hyvät varat, mutta kun heillä oli aina ollut sinänsä tiukkaa niin, että mihinkään ylimääräiseen ollut varaa. Tylypahkaan tarvitut tavarat olivat olleet hyvin kalliita.
”Enköhän minä jotain keksi”, Sam lopulta totesi ja sulki pienen vihkosensa ja joi taas hieman kahviaan. Hän voisi mennä jo vaikka tänään katselemaan kaikkea tarpeellista ja samalla hän voisi muistaa hoitajiakin.

Gabriel kuunteli Samin selityksiä siitä kuinka lapset varmasti tunsivat olonsa välillä kurjiksi ja kuinka tuota oltiin kiusattu jästikoulussa. Hänen kasvoillaan ollut hymy vaihtui hieman haikeaksi noiden ajatusten myötä. Ei hän ollut koskaan ajatellut että niin iloista ihmistä kuin Sam olisi kiusattu. Hän itse oli ollut kiusattu.. orpokodissakin, koska hän oli erilainen. Ei koska oli velho vaan koska hänen.. niskassaan luki Gabriel. Ja kuten Samkin nyt sanoi, ei mikään ollut silloin ollut sattumaa vaan yksinomaa epäreilua. Olihan tämä asia edelleenkin hieman epäreilu, mutta sen kanssa oli oppinut elämään.
Mutta orpokodin ehdottomasti hyviä puolia oli se ettei siellä kiusattu ketään sen takia että nuo olivat jästejä tai velhoja tai noitia. Siellä kaikki olivat, no, yhtä perhettä. Varsinkin nykyään asiat olivat muuttuneet kunnolla parempaan. Mutta totta oli että varmasti lapset silloin tällöin tunsivat olonsa kurjiksi. Sille ei vain voinut mitään.. Muuta kuin vierailla noiden luona aina kun se vaan oli mahdollista.. Ja pyrkiä ottamaan kaikki huomioon yhtälailla.

Gabrielin haikeaksi muuttunut hymy vaihtui taas huvittuneemmaksi hänen kuunnellessaan Samin mietteitä mitä noille voisi ostaa. Hän naurahtikin tuon vähäsokerisille herkuille. Kaikki muu kuulosti erinomaiselta, paitsi yksi asia särähti hieman Gabrielin korvaan.
"Kuulostaa hyvältä," hän sanoi, "mietin vaan tota opintorahastoa. Ne on kuitenkin pieniä lapsia eivätkä ne ymmärrä opintorahastoista mitään. Mieluummin ostaisin jästilapsille jotain vaikka.. mankan yhteiseen käyttöön ja pari hyvää levyä. Tai jotain kuitenkin mistä ne voi nauttia nyt eikä kymmenen vuoden päästä."

Gabriel nyökkäsi vakuuttuneena Samin sanoessa keksivänsä kyllä jotain ja joi sitten kahvistaan. Jos hän keksi lapsille aina jotain viemistä niin kyllä Samkin keksisi! Olihan hänellä itsellään tietysti se etu että hän tiesi ja tunsi lapset entuudestaan, mutta Samilla taas oli mielikuvitusta ehkä enemmän kuin hänellä.
"Koska haluaisit lähteä käymään siellä?" Gabriel kysyi, "mä oon yleensä käynyt siellä viikonloppusin töiden takia, mutta enköhän mä jotain keksi jos sulle ei viikonloput käy." Hän voisi ehkä vierailla jo tänään orpokodilla ja vihjata jostain speciaalista vieraasta. Ja kertoa samalla Lisalle ja muille Samista ja että tuo olisi halukas tulemaan käymään. Lapset sekoaisivat onnesta ja Lisa ja muut hoitajat voisivat alkaa stressaamaan tarjottavista..

Sam pohti opintorahastoa, mutta totesi sitten: ”Eihän se olisi ainoa lahja, mutta se helpottaa paljon. Jästikoulut eivät tue oppilaitaan tylypahkan tapaan. Minäkin tunsin monta, jotka jäivät vain pois koska se maksoi liikaa. Jo parituhatta voi taata paremman koulun”. Sam päätti kaikessa hiljaisuudessa perustaa sen kuitenkin.
”Minulle viikonloput käyvät parhaiten myös. Koska sinä olet seuraavan kerran menossa?” Sam kysyi ja venytteli pienesti. Hän vain puuhastelisi nopeasti kaiken kuntoon lapsia varten niin ei siinä mitään olisi. Leipominenkin meni niin rutiinilla, ettei mitään järkeä.

”Miksi sinä muuten olet näin varhain ylhäällä?” Sam kysäisi haukotellessaan miljoonatta kertaa. Hän voisi kahvin jälkeen mennä vielä torkkumaan ihan hyvin. Apulainen aloittaisi kuitenkin keittiössä häntä ennen. Samhan olisi loogisesti pitänyt olla aiemmin, mutta hänen apuvoimansa vain kerkesi jo aloittelemaan, joten Sam oli päättänyt nauttia siitä.
"Mä ainakin voisin vielä jatkaa torkkumista", nainen totesi, sillä hänen alku innostuksensa katosi säryn ja väsymyksen tieltä.

Gabriel kohautti hartioitaan Samin kysymykselle.
"En tiiä.. Ehkä ens viikonloppuna?" hän ehdotti, "sunnuntaina mä nukun mutta lauantaina voitaisiin ehkä, jos sulle käy?" Gabriel tyhjensi sen kahvikuppinsa ennen kuin kahvi ehti jäähtyä kuppiinsa.

Samin kysymyksen myötä, Gabriel kohautti uudemman kerran hartioitaan ja vilkaisi olkkarin suuntaan kuin miettien missä se syy nyt oikeastaan olikaan?
"Mä en vaan oo tottunu nukkuu vierais paikois," hän tunnusti naurahtaen, "kyl mä yleensä nukun, varsinkin vapaapäivinä, kuin tukki pitkälle päivään." Hän vilkaisi keittiön seinällä roikkuvaa kelloa ja Samin ehdotellessa torkkumaan menemistä, hän nyökkäsi ja oli jo aivan liian pirteä nukkumiseen.
"No sä voit mennä torkkuu takas," hän sanoi ja nousi samalla siitä pöydästä viedäkseen kupin tiskialtaaseen, "mä voisin alkaa lähteä tästä sitten ja jätän sut rauhaan. Munhan piti tulla lounastamaankin tässä välissä niin voisin edes vähän leikkiä tekeväni töitä. Pitää vissiin käydä ihan toimistohommissakin tänään.." Niin sanottuaan hän lähti olkkariin metsästämään loppuja vaatteitaan.

Päästyään olkkariin, hän tarttui ensitöikseen peittoonsa ja viikkasi sen miten nyt osasi ja laski siihen sohvan selkänojalle. Hän heitti tyynyn siihen päälle ja kaivoi sitten paitansa sieltä takin alta. Hän veti sen ylleen ja heitti takkinsa siihen päälle. Kenkiä hän ei vielä viitsinyt jalkaansa vetää jottei sotkisi Samin kämppää turhaan. Sen sijaan hän nappasi peiton ja tyynyn aikomuksenaan viedä ne sinne johonkin, mistä Sam ne oli illalla kaivanut.
"Mihin mä palautan nää?" hän kysyi.

Mietittyään oliko Sam lupautunut mihinkään lauantaina, hän totesi olevansa vapaa.
"Mulle sopii hyvin", hän totesikin ja kirjoitti asian ihan ylös, jottei vain unohtaisi. Tosin, hän muistaisi kyllä tämän lupauksensa ilman mitään lappusiakin!

Gabriel selitteli aikaista heräämistään ja Sam vain nyökkäsi. Hän nukkui yllättävän hyvin ties missä. Hänellä oli luonnolliset laiskottelijan lahjat, kuten isä oli sanonut. Hän osasi simahtaa missä vain, kunhan ei ajatellut liikaa.
"No, ehkä tekee hyvää herätä varhain", Sam totesi ja kiikutti kahvikuppinsa lavuaariin. Gab kertoi voivansa lähteä, johon Sam vain nyökkäsi.
"Ok, mä teen jotain taivaallisen hyvää niin, että sä unohdat sen roskaruuan", hän vakuutti varmana asiasta.

Sam seurasi Gabia vielä olohuoneeseen ja katseli tuon peiton taittelua. Se meni ihan väärin, muttei noita asiaan mitään sanonut. Gabrielin paidattomuus oli ollut hieman outoa, sillä Sam ei ollut nähnyt miestä ilman sitä edes kesähelteillä. No, ihoa se vain oli.
"Tähän", Sam vasasi heräten ajatuksistaan ja ojensi kätensä peittoja ja tyynyjä varten.
"Ne pitää taiteilla kaappiin", hän sanoi ja otti peiton ja tyynyn kantaakseen vieden ne vain vaatehuoneeseen kirstun päälle odottamaan.

"Nähdään sitten lounas aikaan", Sam sanoi palattuaan vaatehuoneesta. Hän valmistaisi jotain hyvin perinteistä. Rotatuile olisi varmasti maistuva, mutta toisaalta Gab oli niin tottunut roskaan, että sitä pitäisi harkita. No Sam keksisi jotain.
"Hyvää työpäivää", nainen visersi ja virnisti päälle.

Gabriel naurahti Samin vakuutteluille siitä kuinka tuo tekisi jotain niin älyttömän hyvää että hän menisi ja unohtaisi koko roskaruuan olemassaolon. No, siihenhän ei paljoa vaadittu että happy mealit voitti, joten eipä Gabriel tätä uhkausta epäillytkään yhtään. Mutta tuskin hän kuitenkaan roskaruokaa unohtaisi, koska no.. Ei hän jokapäivä Samin luonakaan voisi käydä syömässä eikä hän osannut tehdä itse sapuskaa vaikka Sam hyvää sapuskaa tekisikin.. Joten eiköhän hän taas huomenna olisi Mäkkärin jonossa.

Gabriel ojensi peiton ja tyynyn Samille ja virnisti hieman tuon sanoessa kuinka ne pitäisi taitella kaappiin. Niinpä niin, hän oli tehnyt sen ihan väärin! Kyllähän se oli arvattavissa.
Gabriel odotteli sen hetken kun Sam kiikutti petivaatteet vaatehuoneeseen ja nyökkäsi tuon palatessa paikalle.
"Hyvää työpäivää sullekin," hän vastasi kävellen sitten portaisiin, "nähdään lounaalla sitten!"
Gabriel ehti jo portaisiin kun tajusi että eihän hänellä ollut kenkiä! Niinpä hän hilpaisi nauraen takaisin, nappasi kengät jalkaansa ja Samille hieman virnistäen pinkoi takaisin rappusiin. Alakertaan päästyään, joku oli jo laittelemassa pöytiä valmiiksi.
"Huomenta," Gabriel sanoi hymyillen leveästi Samin apulaiselle. Hän käveli tiskille, nappasi sen hänelle osoitetun pullapaketin matkaan ja kättään heilauttaen lähti sitten ulos putiikista. Oli vähällä ettei hän revennyt Samin apulaisen hölmistyneelle ilmeelle! Selvästikään Samin yläkerrasta ei yleensä aamuisin laskeutunut miesvieraita ja olisi Samilla tänään varmaan selitettävää!

[Jepjep, the end! Kiitoksia!]