Piece of Cake

// Cardeaa Samanthan kanssa odotellaan. //

1.2.1994

Oli harvinaisen kylmä päivä Britannian tavanomaiseen talvisäähän nähden. Ja luntakin riitti. Viistokujalla oli melkein kuin Joulumaan kaduilla olisi tepastellut. Niin paitsi että Joulumaan kuuluisi kaiketi olla jokin valkoinen paratiisi, jossa satoi suklaata ja piparminttutankoja. Täällä Joulu oli jo tullut ja mennyt. Oli vain pirun kylmä. Ja nälkä. Rey mietti milloin hän olikaan syönyt viimeksi. Ei eilen. Se taisi olla toissapäivän iltapäivänä.

Reyllä oli suhteellisen lämmin takki ja huivi kaulansa ympärillä, mutta kohmeisia käsiään hän piti vain takin taskuissa, ja varpaitakin paleli. Pitäisi varmaan hankkia lapaset ja villasukat. Jotkut onnekkaammat kai saivat sellaisia yleensä lahjaksi. Vaikka Reytä usein pidettiinkin mukavana seurana, hän harvoin päätyi kenenkään kanssa niin läheisiin väleihin, että olisi lahjoja osteltu. Ehkä se johtui siitä, ettei Rey oikeastaan uskonut koko juttuun, siis ihmisten väliseen todelliseen ystävyyteen. Siksipä hänellä ei ollut edes sen vertaa luottamusta kehenkään, että olisi pyytänyt lainaa kaverilta, nyt kun rahat olivat päässeet loppumaan. Sen joutuisi kuitenkin maksamaan takaisin korkojen kera. Ja kyllä Rey pärjäisi yksinkin. Tilipäivähän oli jo ylihuomenna. Mutta vielä lähes kaksi kokonaista päivää ilman ruoan muruakaan ei silti ollut mikään houkutteleva ajatus. Reyn olisi keksittävä jokin keino saada rahaa tai ruokaa ilmaiseksi. Ehkä jostakin löytyisi maistiaisia. Tai tulisi sopiva tilaisuus varastaa.

Rey saapui Rose Bakery-nimisen leipomokahvilan kohdalle ja jäi katsomaan näyteikkunaa. Siellä oli pullaa, kakkuja ja vaikka mitä herkullista. Ja tuota paikkaa kehuttiinkin. Kyllä, juuri noita herkkuja hänen oli saatava. Mies päätti, että vaikka nappaisi puoliksisyödyn leivoksen jonkun lautaselta ja ilmiintyisi tiehensä, jos ei mitään parempaa keksisi. Ja ainakin siellä olisi lämmintä. Rey astui sisään, mutta jäi oven suuhun katselemaan ympärilleen hieman epäröivän oloisena. Koko paikka oli niin omituisen iloinen ja värikäs. Miehestä tuntui, ettei hän saisi itseään sopimaan sinne kunnolla, vaikka miten leveästi hymyilisi. Varsinkaan tällaisena päivänä, kun ei edes hymyilyttänyt.

Sam oli tavalliseen tapaan tuttu söpö ja lämpöinen itsensä. Hän oli tänään mahdottoman hyvällä päällä, sillä eräs vanha herra oli tuonut hänelle kukkasia! Ne olivat nyt nätissä vaasissa tiskillä ilostuttamassa muidenkin päivää. Sam oli myös vaihtanut mekkonsa pirtsakampaan tapauksen kunniaksi ja koko kahvilassa tuntui olevan jo kevät vaikka ulkona pakkanen paukkui ja posket punoittivat muutaman sekunnin jälkeen.

Pöydissä istuivat vain muutamat velhot sekä pari noitaakin, mutta muuten oli hiljaista. Layla pyyhki pöytiä jutellen samalla viimeisimmästä huispuasottelusta. Kukaan ei kiinnittänyt juurikaan sisääntulijaan huomiota, sillä Samkin sattui olemaan kyykyssä tiskin takana. Hän kuitenkin bongahti sieltä esiin heti kuullessaan kellon kilahtavan. "Hei!" Hän sanoi leveästi hymyillen. Noita pyyhkäisi hiukset pois naamaltaan ja kohensi palloessuaan. Hänen yllään oli pitkähiainen mekko, joka oli valkoinen ja sen päällä oli punainen liivi sekä punavalkoinen pallo essu röyhelöillä. Noidan hiuksissa oli myös iso rusetti, mutta kaiken toi yhteen leveä hymy. "Mitä saisi olla? Kermakalja on kotona tehtyä, joten sitä voin ainakin suositella", noita kertoi ja katseli nyt hieman tarkemin asiakastaan.

Mies oli häntä vanhempi. Näytti hieman kulkurimaisen hurmaavalta. Sam myös huomasi, että mies näytti nälkäiseltä. Noita oli oppinut Gabrielia katsellessaan milloin velhot olivat nälkäisiä ja milloin vain makean perässä. Hänen edessään seisoi klassinen nälkäinen velho. Samin mielestä tuo näytti hivenen kalpealta sekä siltä kuin pulla tai pari olisi tehnyt vain hyvää. "Niin, mitä saisi olla?" Hän sanoi ja hymyili sitten leveästi. Layla pyöräytti silmiään vain salin toisella puolella.

Rey ajatteli, että voisi hiipiä istumaan johonkin pöytään miettimään suunnitelmaa leivonnaisten hankkimiseen. Mutta se aikomus tyssäsi siihen, kun tiskin takaa ponnahti esiin varsin pirteän oloinen noita. Tuo tervehti miestä leveästi hymyillen.
"Hei", Rey vastasi tervehdykseen ja myös hymyili takaisin, vaikkakin hänestä tuntui mahdottomalta saada suupieliään yhtä ylös kuin naisella oli. Toisen punavalkoinen asu ja iso rusetti toivat Reyn mieleen jotain, jonkin jästien sarjakuvahahmon. Minni Hiiri vai mikäköhän se oli? Tuo nuori nainen ainakin sopi täydellisesti tähän värikkääseen ympäristöön, ties vaikka olisi sen itse sisustanut.

Noita kysyi heti, mitä saisi olla ja suositteli kotona tehtyä kermakaljaa. Ehdotus oli kyllä houkutteleva, mutta ei kai olisi kovin toimiva strategia vain tilata jotain ja töksäyttää sitten jälkikäteen, ettei voinutkaan maksaa sitä. Ja toinen oli niin innokkaan oloinen, ettei pöytään livistäminen ilman tilausta ehkä ihan niin vain onnistuisi. Pitäisi keksiä jotain, mutta Reysta tuntui, ettei ajatus oikein juossut. Ehkä se johtui nälästä. Mies ei tiennyt mitä sanoisi, joten hetken aikaa hän vain katseli noitaa hiukan hämmentyneen näköisenä ja tajusi ajattelevansa, että tuo näytti kovinkin suloiselta jollain huvittavalla tavalla. Noita kysyi uudestaan, että mitä hänelle saisi olla.
"No.. oikeastaan tulin vain lämmittelemään, jos ei haittaa?" Rey sanoi ja hymyili yrittäen näyttää miellyttävältä. Eikä kahvilassa ollut edes täyttä, joten kyllä kai tämä kiltinnäköinen palloessutyttö antaisi hänen jäädä istumaan.

Mies koetti hymyillä, vaikka tuo ei tainnut edes haluta suupieliään nykiä ylös. Sam ei koskaan ollut kuitenkaan vähätellyt edes tekohymyn voimaa, silä se oli helpompaa muuttaa oikeaks. Noita siis tapitti miestä ystävällisesti, kunnes tuo tajusi, että jonkin sortin vastaustakin kaivattiin. Mies kertoi tulleensa vain lämmittelemään ja Sam nyökkäsi. "Ole hyvä vain. Tuolla on vilttejäkin, jos haluat nopeammin lämmitellä", emäntä totes ja osoitti vilttejä. Yksi velho oli heittänytkin sellaisen olalleen.

Sam käänsi selkänsä vieraalle ja nappasi yhden kolpakon ja kaatoi siihen itse tekemäänsä kermakaljaa. Hän otti pienelle lautaselle myös pullan sekä piirakan palan. Hän lämmitti kolpakonkin ja asetteli ne tarjottimelle. Hän käveli vieraan luokse. "Näytit siltä, että voisit kaivata lämmintä kolpakkoa ja makeaa", noita vain totesi hymyillen ja laski tarjottimen pöydälle. "Lisäksi, minulla on niin hyvä päivä, että pitäähän sitä jakaa. Nauti", Sam sanoi ja hymyili miehelle lämpimästi.

Layla katseli muukalaista miettivämmin kuin Sam. Sam kun toivotti kaikki avosylin vastaan, Layla oli nihkeämpi. Siksi he olivat niin hyvä pari, koska Sam veti asiakkaita ja Layla ajoi roistot pois Samin huomaamatta. Eihän pikkuinen noita olisi tajunnut mitään sellaisesta, joten Laylan oli parempi hoitaa ne kurjat toimet.

//Pahoitteluni pienestä hittailusta//

//Ei haittaa mitään. //

Sisällä lämmitteleminen kuulemma sopi, ja noita tarjosi vielä vilttejäkin.
"Kiitos", mies vastasi jopa oikeasti hieman ilahtuneena. Hän kävi hakemassa yhden viltin ja istahti sitten tyhjään pöytään se sylissään. Sen sijaan että olisi heittänyt viltin olalleen, hän kietoi sen käsiensä ympärille kuin jonkinmoiseksi muhviksi. Se näytti varmaankin vähän oudolta, mutta mitäpä Rey siitä olisi välittänyt. Kädethän hänellä palelivat eivätkä hartiat.

Rey oli aikeissa ruveta miettimään, miten keplottelisi syötävää itselleen, mutta punapukuinen tarjolija oli taas ilmestynyt siihen höpöttämään, ennen kuin hän ehti päästä alkuunkaan. Mutta hetkinen, mitä tuo sanoi? Jotain, että hän näytti siltä kuin kaipaisi makeaa. Ja sitähän siinä oli. Noita laski pöydälle tarjottimen, jossa oli pulla ja vielä piirakanpalakin ja kermakaljaa. Ne tuoksuivat niin hyvältä, että Reysta tuntui, kuin hän voisi pyörtyä nälästä. Hän katsoi ensin syötäviä ja sitten noitaa kuin ei olisi uskonut silmiään. Sanoista päätellen toinen kai tarjosi ne hänelle. Mutta miksi ihmeessä? Voisiko se olla totta?
"Ai ilmaiseksi vai?" Hän kysyi ja katsoi noitaa ilmeellä, josta oli vaikea tulkita oliko mies enemmän ilahtunut, epäluuloinen vai pelkästään yllättynyt. Selvästi hän ei ainakaan ollut osannut odottaa tätä. Eikä meinannut uskoa, että saisi todella syödä edessään olevat herkut. Siis kuka muka aavisti ihmisten toiveet ja rupesi sitten täyttämään niitä? Ja jos hän olikin niin läpinäkyvän nälkäisen näköinen, niin miksi toinen siitä mitään välitti? Jos ei saanut edes rahaa hänen ruokkimisestaan? Pakko siinä oli jokin taka-ajatus olla, mutta mikä? Rey katsoi herkkuja varuillaan kuin ei olisi aivan varma, olivatko ne syötäviä. Tietenkin olisi vainoharhaista kuvitella, että ne olisi myrkytetty, mutta voisi tässä silti jokin ansa olla. Kun vain tietäisi mikä.. Ehkä nainen vain halusi houkutella hänestä kanta-asiakkaan. Antoi ensin ilmaiseksi, että hän palaisi myöhemmin ostamaan jotain. Niin sen täytyi olla. Vain myyntistrategia, ei mitään sen kummallisempaa. Oli hölmöä tulla epäluuloiseksi parista leivoksesta. Alhainen verensokeri oli kai pehmittänyt Reyn aivot.

"Kiitos, nämä kyllä maistuu", mies tajusi viimein sanoa ja näytti jo selvästi iloisemmalta. Hän otti kätensä viltin sisältä ja maistoi pullaa. Se oli lievästi sanottuna taivaallista.
"Millä sä olet nämä loihtinut? Tää on mielettömän hyvää!" Hän tokaisi ennen kuin ehti edes miettiä ja haukkasi toisen palan, ison sellaisen. Rey katsoi noitaa nyt uudenlaisilla kiitollisilla silmillä. Näytti siltä kuin koko mies olisi hetkessä herännyt enemmän eloon. Hän maistoi kermakaljaa ja suorastaan naurahti. Se oli niin hyvää ja lämmintä. Kaikki kermakaljahan oli, mutta tämä oli kyllä parasta, mitä hän oli maistanut. Piirakkaakin pistettiin suuhun, vaikka pulla oli vielä kesken. Ja sehän oli tietysti myöskin äärettömän maukasta.
"Jos herkullisuus vois tappaa, mä oisin enemmän kuin kuollut", mies totesi iloisen hämmästyneesti, eikä tuolla enää ollut mitään vaikeuksia hymyillä toiselle suu korvissa.

Samanthan hymy oli lempeä kun hän näki miten mies tuijotti ruokia. Epäuskoinen ilme kertoi, että Sam oli osunut oikeaan arvailussaan ja lisäksi hän myös arveli ettei miehelle näytetty tarpeeksi lempeyttä. "Tietenkin, olisihan nyt törkeää tuoda sinulle ruokaa ja laskuttaa vaikket ole niitä tilannut", noita totesi ja hymyili. Hän istuutui miestä vastapäätä, sillä kukaan ei näyttänyt tarvitsevan häntä. "Ethän pahastu?" Noita kysyi ja katsoi sitten miten mies maistoi pullaa.

"En minä loihdi niitä, minä leivon ne itse, joka aamu", noita totesi ja painoi poskensa kämmeneensä. Oli mukavaa katsoa kuinka joku nautti ruuasta ja juomasta, jota Sam oli vaivalla tehnyt. Ei hän tarvinnut rahaa leivoksistaan, sitä oli jo kylliksi muutenkin. Tälläiset asiakaat olivat hänen suurin palkkansa. Kun Sam kuuli vertauskuvan, hän ei voinut muuta kuin naurahtaa. "No... Korkeintaan kuolisit ja pääsisit piirakka taivaaseen", hän totesi ja kutsui luokseen lasin ja täytti sen sauvansa vedellä. Hän ei ollutkaan pitänyt vielä päivän aikana tauon taukoa. "Minä en yleensä tee kermakaljaa, sillä se vie niin kamalasti aikaa", noita kertoi ja siemaili vettään. Se tuntui virkistävän ihanasti. "Sinä et ole tainnut ennen käydäkään täällä", noita totesi pohdittuaan oliko todella nähnyt miestä koskaan. Ei hänen muistikuviensa mukaan ainakaan. Toisaalta, ruuhka-aikana häneltä saattoivat kasvot unohtua.

Toinen sanoi, että tietenkin ne olisivat ilmaisia, että olisi törkeää tuoda hänelle ruokaa, jota hän ei ollut tilannut ja laskuttaa siitä. Niinhän se olisi, mutta ihmiset olivat törkeitä joskus. Aivan hyvin joku voisi tuoda ruokaa toisen nenän eteen vain kiusatakseen. Eikä se ollut temppu eikä mikään houkutella jotakuta jollakin, mitä ei sitten kuitenkaan antanut. Tämän noidan olemuksessa oli silti jotain sellaista, mikä sai Reyn uskomaan, ettei tuo huijannut. Ja kyllähän rehellisiäkin ihmisiä kai oli.. niitä ruusunpunaisten linssien läpi katsovia pumpulissa kasvatettuja lapsia, joiden ei ollut koskaan tarvinnut selvitä epärehellisyydellä. Ehkä tämä noita oli juuri sellainen naurettavan sinisilmäinen ihminen, jonka löytäminen voisi olla Reylle oikea onnenpotku. Nainen toi hänen mieleensä erään orpokodin lähistöllä asuneen pienen tytön, joka oli jostain tuntemattomasta syystä tykästynyt teini-ikäiseen Reyhin ja ottanut tavakseen tuoda hänelle herkkuja kotoaan. Rey muisti, että oli tainnut joskus jopa antaa sen pikkuprinsessan istua sylissään ja esitellä joitakin hölmöjä ylisöpöjä piirustuksia, joille oli ollut vaikea olla nauramatta.
Noita istui häntä vastapäätä ja varmisti, ettei hän pahastuisi seurasta.
"En ollenkaan", mies vastasi.

Noita kertoi leipovansa pullat itse joka aamu. Rey olisi muutoin kehunut toisen leipomistaitoja, mutta hänellä oli liikaa ruokaa suussa. Velho tyytyi vain nyökkäämään ja yritti hymyillä edes jossain määrin järkevän näköisesti posket täynnä piirakkaa.
Piirakkataivaaseen? Mies pudisti pienesti päätään huvittunut hymy huulillaan.
"Jos kuolemalla pääsisi paikkaan, missä saa lopputtomasti näitä, ei kukaan edes viitsisi pysytellä hengissä", Rey vitsaili. Hän söi pullan ja piirakanpalan hieman turhankin nopeasti, melkein kuin olisi pelännyt, että joku saattaisi milloin tahansa viedä ne hänen nenänsä edestä. Kermakaljaa mies kuitenkin siemaili hitaammin, että nautinto kestäisi pidempään. Noita totesi, ettei hän tainnut olla ennen käynyt kahvilassa.
"En. Ja olen selvästikin jäänyt paljosta paitsi", mies vastasi hymyillen ystävällisesti.
"Onko tämä sinun?" Hän kysyi.

Samantha katseli kuinka piirakka ja pulla katosivat lautasilta nopeammin kuin olisi voinut uskoa. Noita ei voinut olla nauramatta miehen toteamiselle hänen taivaastaan. "Ehkä sinne pääsee vain jos ei jouduta sen hetken tulemista", Sam sanoi ja siemaisi vettään. Hän ei syönyt kamalasti omia tekeleitään, sillä niihinkin kyllästyisi ajan mittaan jos söisi vain piirakoita.

Mies kertoi ettei ollut käynyt ennen ja Sam nyökkäsi hymyillen kehuille. "Sinä imartelet minua", noita totesikin naurahtaen. "Kyllä, tämä on minun. Olen muuten Samantha Slayer, mutta kaikki sanovat Sam", hän kertoi ja ojensi kätensä miehelle. Noidan kädet oli huolella hoidetut ja sormet lakatut asuun sopivasti. Sam piti ulkonäöstään sellaisena, missä hän saattoi aina tuntea itsensä nätiksi. Häntä usein kuvailtiin söpöksi, kuin pientä tyttöä, mutta ei sekään ollut paha adjektiivi, sillä hän oli sisältä pikkutyttö letteineen kaikkineen. "Tämä on ollut pystyssä vasta muutaman vuoden, joten en ihmettele ettet ole käynyt aiemin ja olen sentään hieman syrjässä pääkadulta", nainen jutteli ja täytti lasinsa uudelleen vedellä. Hän tunsi itsensä yllättävän janoiseksi.

Samantha oli eronnut Chaoksesta vasta vähän aika sitten, sillä he olivat nykyään enemmänkin hyvät ystävät. Noita piti komeista miehistä ja velho pöydän toisella puolella oli ihan kivan näköinen. Layla oli varmasti pistänyt tämänkin merkille ja Silmien pyörintä ei ollut jäänyt kertaan. "Hei Sam, se rotta rouva lähetti äsken pöllön ja pyysi sua tekee piirakoita sen juhliin. Pistänkö mä pöllön takas vai kirjotatko sinä?" Layla huhuili huolettomasti asiakkaiden ylitse. "Minä voin hoitaa hänet", Sam lupasi posket kevyesti punastuen, sillä ei ollut kamalan imartelevaa kutsua jotain asiakasta rotta rouvaksi. "Apulaiseni Layla pitää lempinimien antamisesta vakioasiakkaillemme", hän selitti nopeasti ja koski poskeaan.

Noita vahvisti omistavansa paikan ja esitteli itsensä Samantha Slayeriksi. Pieni huvittunut hymy käväisi miehen huulilla sukunimen kohdalla. Vai että Slayer? Rey tuskin osasi kuvitella ihmistä, joka vaikuttaisi vähemmän tappajalta kuin tämä Sam. Velho tarttui toisen käteen ja puristi sitä lämpimästi. Kylmyys oli jo haihtunut hänen käsistään ja koko kehostaan. Täällä sisällä pastellivärien keskellä tuskin muisti, että ulkona paukkui pakkanen. Ei noissa väreissä oikeastaan tainnut mitään vikaa olla. Nekin olivat tavallaan herkullisen näköisiä. Tosin oman kotinsa sisustuksessa Rey ei kyllä mitään vaaleanpunaista käyttäisi, vaikka se sitten muistuttaisikin häntä munkeista, hattaroista ja tavallista suloisemmista kahvilanpitäjistä.
"Rey Welz", mies esitteli itsensä ja katsoi Samia silmiin hymeillen ystävällisesti. Noita kertoi Rose Bakeryn olleen pystyssä vasta muutaman vuoden, minkä vuoksi ei ollut ihme, ettei Rey ollut käynyt siellä aikaisemmin.

Joku nainen, ilmeisesti työntekijä, huikkasi Samille jotakin rottarouvasta ja pöllöpostin lähettämisestä. Näytti aivan kuin Sam olisi punastunut hieman sen johdosta. Noita selitti, että hänen apulaisensa Layla piti lempinimien antamisesta vakioasiakkaille.
"Jaa. Mikähän minusta sitten mahtaa tulla? Pelkkä rotta?" Rey sanoi pienesti naurahtaen.
"Olen muuten pahoillani etten voi nyt ostaa mitään. Ottaisin näitä kyllä kotiinkin vaikka joka lajia, mutta palkka tulee vasta ylihuomenna", mies kertoi yrittäen luoda kasvoilleen ilmeen, joka oli sekä pahoitteleva, että jossain määrin reppana. Eihän sitä kai koskaan tiennyt, vaikka toinen antaisi lisää herkkuja, jos hän olisi tarpeeksi sympatiaa herättävä. Vaikka tuskinpa nyt sentään. Kai ne naiset menestyviä miehiä halusivat eivätkä rahattomia raukkoja hoivattavakseen.

Sam huomasi, että miehen käsi oli lämmennyt kun he kättelivät. "Hauska tutustua", noita totesi. Kun velho tiedusteli mikä hänen lempinimensä mahtaisi olla ja ehdotukselle Sam pudisti päätään. "Ei, sä oot varmaan kulkuri", noita vain totesi. Kyllä hänkin vaikutti niihin lempinimiin, muttei myöntänyt sitä.

Pahoitteluille Sam heilautti kättään, kuin pyyhkiäkseen ne pois. "Ei sillä väliä. On mukavaa välillä tarjota ruokaa muillekin kuin itselleen", hän sanoi. Sam voisi hyvinkin jaella leivoksiaan puoli-ilmaiseksi kaatamatta talouttaan, mutta halusi hän vähän arvostusta omalle työlleen. Toisinaan asiakkaat maksoivat jopa ekstraa. "Haluatko ehkä lisää? Minä olen onnekas kun en joudu palkkakuitin orjaksi", hän kysyi ystävällisesti hymyillen. Voisihan Rey palata sitten myöhemmin palkkakuittinsakin kanssa ostamaan.

Toinen pudisti päätään Reyn kysyttyä olisiko hänen tuleva lempinimensä kenties rotta. Sen sijaan Sam sanoi, että Rey olisi varmaan kulkuri.
"No mikäs siinä, jos sä olet sitten kaunotar", Mies vastasi ilkikurisesti virnistäen. Kaunotar ja Kulkuri nimistä lastenelokuvaa oli joskus näytetty Reyn orpokodissa. Se oli jokin hupsu tarina rakastuvista koirista, josta Rey tuskin muisti enää mitään.

Sam vain huiski kättään Reyn pahoitteluille, eikä tuntunut välittävän siitä, että joku söi tuon tuotoksia ilmaiseksi. Ehkä noidalla oli sitten paljonkin rahaa. Kyllähän yrityksen pyörittäjät yleensä ainakin enemmän tianasivat kuin työtekijät. Sitten Sam kysyikin halusiko hän lisää ja sanoi, että oli onnekas, kun ei ollut palkkakuitin orja. Rey näytti lähes yhtä hämmästyneeltä kuin edellisellä kerralla. Tämä oli melkein liian helppoa ollakseen totta. Mitähän seuraavaksi? Jos hän alkaisi selittää jotakin epämääräistä, että talviyöt olivat kylmiä, tarjoutuisiko nainen sitten lämmittämään hänen sänkyään vai? Ehkä ei kuitenkaan. Sen sijaan tuo varmaan sanoisi, että hän voisi ottaa vilttejä mukaan. Jokatapauksessa tällainen ystävällisyys tuntui Reysta kummalliselta, aika uskomattomalta.
"Niin no.. haluanhan minä, jos se kerran käy", mies vastasi hitusen epävarmasti.
"Maksan kyllä myöhemmin takaisin. Tai vaikka tiskaan", hän lisäsi. Oliko se sitten totta vai ei.. Ehkä olikin. Ainakin Reystä tuntui, että hän halusi vielä tulla takaisin tänne, eikä Sam kai sentään unohtaisi, että hän oli tuolle velkaa. Ja eihän muutama leivos edes kalliilta tuntuisi, silloin kun olisi rahaa.
"Mitä kaikkea sulla on? Suklaakakkua? Keksejä? Donitseja?" Rey alkoi kysellä innokkaammin. Jos hän ei ollut rotta niin ainakin melkoinen sokerihiiri. Ajatellessaan herkkuja mies tunsi itsensä vieläkin nälkäiseksi.

Reyn viittaus disneyn lasten elokuvaan sai Samin nauramaan. "No, ehkä minä voin sinun mieliksesi olla", noita nauroi ja ravisteli päätään. Hän oli yleensä Laylalle vain höppänä. Oli siis mukavaa vaihtelua olla kaunotar.

Kun Sam tarjosi ilmaista purtavaa, Rey näytti lähinnä siltä kuin olisi puusta humpsahtanut alas. Noita vain hymyili ystävällisesti, kuin jokainen puoti olisi yhtä ystävällinen. "Kyllä se käy", noita toisti lämpimästi hymyillen. Miehen takaisinmaksu tuntui naurattavan noitaa ja tuo vain nyökkäsi, mutta totesi: "me kyllä hoidamme tiskit taikomalla". Sam oli Reyn onneksi hajamielinen veloista, mutta Layla muisti kyllä jokaisen sulmunkin.

Innokas kysely sai Samin vain hymyilemään. "Minulla ei ole donitseja, mutta suklaakakkua, erilaisia keksejä sekä piiraita on paljon. Olen voittanut jo useita piiraskilpailuja, joten kai ne ovat muidenkin mielestä hyviä", noita sanoi ja nousi pöydästä. Hän viittasi Reytä seuraamaan itseään ja käveli tiskille. Hän heilautti taikasauvallaan kaikki kakkuset kauniimmin esille ja asettui itse seisomaan tiskin taakse.

Reyn puheet takaisinmaksusta tuntuivat vain naurattavan Samia, ja tuo sanoi, että he hoitivat tiskit taikomalla.
"No niinpä tietysti", Rey totesi hiukan huvittuneena itsekin. Jästikahvilassa tarjouksesta ehkä olisi ollutkin jotain hyötyä, mutta noidilta kaikki kävi niin nopeasti. Eikä Rose Bakeryssa ollut nyt ruuhkaa, joten tarjoiluapuunkaan tuskin oli tarvetta. Hyvä niin, sillä ei Reytä oikeasti olisi huvittanut ruveta työtä tekemään.

Donitseja ei kuulemma löytynyt valikoimasta, mutta kaikenlaista muuta oli. Piiraista Sam kertoi voittaneensa kilpailujakin ja totesi vaatimattomasti, että kai ne sitten olivat muidenkin mielestä hyviä.
"Takuulla ovat", Velho vahvisti. Noita nousi pöydästä ja viittasi Reyta seuraamaan. Mies jätti viltin tuolinkarmille ja asteli Samin perässä tiskille. Toinen meni tiskin taakse, ja Rey jäi katselemaan leivonnaisia ahnaasti kuin lapsi karkkikaupassa.
"Kylläpä näyttävät herkullisilta!" Hän sanoi ja silmäili vaihtoehtoja yrittäen päättää, mitä eniten haluaisi. Ei mies tosin enää paljon yllättyisi, vaikka Sam suostuisi pakkaamaan hänelle niitä säkillisen verran. Mutta se nyt olisi ollut jo sellaista rosvoamista, ettei kohteliaisuudesta tietoakaan.
"Ainakin pala tuota.. ja pari näitä", Rey sanoi osoittaen suklaakakkua ja sokerikuorrutteisia keksejä.
"Ja voisin maistaa tuota marjapiirakkaakin," mies lisäsi virnistäen.
"Mitä teiltä muuten eniten menee?" Hän kysäisi sitten.
"Ai niin ja saisiko vielä kaakaota? Sellaista missä on kermavaahtoa." Siinä kohtaa Rey katsahti Laylaa hieman varoen. Sam ei varmaan välittäisi, mutta mahtaisikohan tuo toinen ajatella, että nyt meni jo yli?

Kehut lämmittivät leipojan sydäntä ja hän leijutti jokaisen Reyn pyynnön lautaselle. Sitä vilkaistessaan hän totesi sen muistuttavan erään aurorin lautasta huomattavasti. Sam asetteli kaiken lautaselle lähes taiteellisuutta hion ja vilkaisi Reytä tämän kysyessä mitä meni eniten. "Hyvin harvoin meillä jää mitään edes varastoon ja koska valikoima vaihtuu jatkuvasti, en minäkään tiedä mikä on suosittua", Sam vastasi. Kaakao pyynnön kuullessaan Sam kohautti olkiaan. Layla oli tullut tiskin lähelle ja tuijotti muukalaista. "Kai sää aiot sit maksaa nää kanssa? Sam on kiltti hötteröpää ja elää varmaan satumaailmoissaan kaksineljäseitsämän", Sam antoi Laylalle mulkaisun johon apulainen kiirehti vastaamaan: "Mikä siis ei ole paha juttu, koska sillä sä oot päässy niin kauas".

Sam laski rauhallisesti kaakaon tarjottimelle ja mausti sen chilillä sekä sillä kermavaahdolla. "Layla, anna mies paran olla", hän vain totesi ja hymyili kaakaolle. Layla osasi räksyttää kuin bitbulli, mutta eipä tuosta niin tarvinnut välittää. Lisäksi oli hyvä, kun paikalla oli joku joka ei välttämättä unohtunut tuijottelemaan taivasta kun piirakat olivat uunissa. "Tässä", Sam sanoi ja ojensi lautasen, että mukin Reylle kun kaikki oli noidan silmän mielestä hyvin. Hän kuuli Laylan tuhahduksen ja jupinaa kuinka Sam varmaan pian ruokkii kaikki viistokujan kulkurit.

Kahvilasta ei kuulemma jäänyt mitään varastoon, ja valikoima vaihtui jatkuvasti, joten Sam ei osannut kertoa, mikä oli suosituinta.
"Ahaa, no se taisikin olla tyhmä kysymys. Tietysti teillä on ihan kaikki suosittua", Rey sanoi virnistäen. Se oli varmaan tottakin, sillä ei ainakaan Rey nähnyt esillä olevien pullien, kakujen ja piirakoiden joukossa yhtäkään, jota ei olisi halunnut syödä.

Layla ei tosiaan tainnut olla aivan yhtä hyväuskoiselta kuin Sam. Tuo kysyi aikoiko Rey myös maksaa ja kutsui työnantajaansa kiltiksi hötteröpääksi. Juuri sellaiselta noita kyllä vaikuttikin. Sam mulkaisi Laylaa, mihin tuo kiirehti lisäämään, ettei se ollut paha juttu. Miehen hymystä näki, että tuo pidätteli naurua. Eihän se toki ollenkaan paha juttu ollut, ei ainakaan Reyn kannalta.
"Juu tietenkin, maksan kun voin", hän huomasi vastatakin lopulta.

Pian Reyn tilaukset olivat valmiita ja mies katsoi niitä ahnaan riemastuneella ilmeellä. Ajatella, että hän saisi todella syödä nuo kaikki. Eikä Reylle tullut mieleenkään epäillä jaksaisiko hän enää syödä niitä yhteen menoon saati sitten, olisiko se miltään kantilta kannattavaa.
"Kiitos! Olin kyllä uskomattoman onnekas, kun satuin tulemaan juuri tänne", hän sanoi ottaessaan lautasen ja mukin vastaan. Rey tosin epäili, että hänen kannattaisi alkaa vähän rajoittaa kehumistaan, ettei hän vaikuttaisi liian lipevältä. Mies väläytti Samille vielä hymyn ennen kuin asteli takaisin pöytään syömään saalistaan. Reyn ateriointityyli oli yhtä outo kuin viimekerralla. Hänen piti haukata kaikkea vähän, ennen kuin keskittyi syömään mitään loppuun. Eihän sitä koskaan tiennyt mistä syystä voisi joutua jättämään aterian kesken tai menettämään osan siitä ennen kuin ehti maistaa. Vaikka harvoin häneltä enää aikuisiällä oli ruokaa nenänedestä viety. Tai ilmestynyt vihaisia tätejä taluttamaan korvasta pois ruokapöydästä jonkun poikajengin kolttosen paljastuttua. Ja onneksi ei. Oli todella ärsyttävää tulla rangaistuksi jostain, minkä tekemisestä ei ollut itse edes erityisemmin pitänyt.

Sam ei koskaan alkanut ajattelemaan, että kehujen takana olisi ollut taka-ajatuksia. Hän otti ne aina vain kehuina, onneksi hänellä oli Layla, joka kykeni vähän vahtimaan kassan perään. Layla antoi reylle terävän katseen ja totesi: "Minä muistan sen". Layla laskikin kaikessa hiljaisuudessa miehen velat ja kirjasi ylös kun Sam ei huomannut.

Rey totesi olleensa onnekas tullessaan juuri Rose Bakeryyn. "Niin taisit olla", Sam sanoi. Hän olisi seurannut Reytä, mutta keittiöstä kuului viserrystä, joka kertoi yhden piirakan jälleen paistuneen. Sam kiirehti ottamaan sen ulos ja asetti viilenemään lähelle ikkunaa. Layla taas jäi tiskille lukemaan Me Noitia. Samistakin tulisi olemaan juttukin siinä lehdessä piakkoin. Eräs toimittaja oli udellut voisiko hänestä jotain raapustaa.

Sam puuhaili keittiössä ja Layla vahti tarkasti järjestystä, vaikka Rose Bakeryssä ei ikinä käynyt ketään lohikäärmeen puraisemia hapannaamoja. Sam saapui myös kahvilan puolelle ja istuutui jakkaralle ikkunan viereen. Hänen kädessään oli piirustusalusta sekä kynä. Hän katseli ikkunasta ulos ja luonnosteli ohikulkijoita nopeasti. Hän ajatteli antavansa Reylle vähän ruokarauhaakin.

Layla kuulemma muistaisi, että Rey oli luvannut maksaa. Mies vain nyökkäsi. Tuskinpa leivonnaiset niin kalliita olivat, että sillä olisi paljonkaan merkitystä enää palkkapäivän jälkeen. Vaikka olisihan se tietysti ollut hyödyllistä, jos kovin sinisilmäisen oloinen Sam olisi pitänyt kahvilaa yksin. Kenties Rey olisi päässyt säästämään rahaa useinkin tässä kahvilassa, ellei tuo toinen tyttö olisi ollut vahtimassa. Vaikka eihän sitä toisaalta voinut tietää vaikka Samkin olisi todellisuudessa varovaisempi kuin päälle päin näytti.

Istuuduttuaan takaisin pöytään, Rey huomasi Samin kadonneen jonnekin. Tuo oli kai mennyt keittiön puolelle. Niimpä mies keskittyi vain nauttimaan leivonnaisiaan ja kaakaotaan. Kun jäljellä oli puolet marjapiiraasta ja yksi keksi, mies huomasi että oli saanut tarpeekseen. Keksin Rey pisti taskuun, mutta päätti kuitenkin syödä piirakan loppuun. Kai sitä nyt vielä vähän mahtuisi. Niimpä lautanen tuli tyhjäksi ja maha liiankin täyteen. Olo oli jopa hieman huono, mutta oli se sen arvoista. Ainakaan ei tulisi nälkä vähään aikaan. Tosin huomiseksi olisi ehkä kannattanut säästää muutakin kuin yksi keksi, mutta se oli sitten sen ajan murhe.

Rey vilkaisi ympärilleen ja huomasi Samin istumassa ikkunan vieressä. Noidalla oli paperi ja kynä. Näytti siltä kuin tuo olisi katsellut ulos ja piirtänyt jotakin. Velho päätti mennä katsomaan. Hän asteli Samin luo ja istahti tuota vastapäätä.
"Mitäs sinä piirtelet?" Hän kysyi ja haukotteli. Kaiken syömisen jälkeen mies näytti uniselta ja rennolta, joskin jälleen vähän kalpealta ahnehdittuaan liikaa. Hän nojasi poskeaan käteensä ja katseli Samin paperia silmät puoliksi auki.

[Sori kun vastaamisessa kesti. Oli siskon valmistujaiset työviksellä niin viikonloppu meni siellä ]

Sam oli niin keskittynyt tuhertamaan ohikulkevaa velhoa, jolla oli hatussaan kotka. Vasta kun Rey kysyi mitä hän piirteli. Sam tuijotti hetken hölmistyneen näköisenä kunnes vilkaisi paperiaan. "Ohikulkevia velhoja ja noitia", hän vastasi sekä näytti hieman tuherruksiaan. Osa niistä oli pelkkiä siluetteja ja toisissa oli tiettyjä yksityiskohtia.

Katsoessaan tarkemmin Reytä Sam huomasi tuon näyttävän uniselta, eikä voinut vastustaa tilaisuutta. Hän käänsi uuden sivun ja alkoi luonnostella miestä siihen unisen ja rennon näköisenä. Sam hahmotteli ensin nopeasti pää piirteet ja alkoi sitten tarkentamaan. Hän teki parhaansa, jotta mies näyttäisi siltä mitä tuo tuntui edessä.

"Älä vain muuten nukahda siihen", Samantha sanoi sivumennen luonnostellessaan Reyn huulia. Hän keskittyi jotta niistä tulisi oikean näköiset. Hänestä Huulet olivat kaikkein hankalimmat Samille.

//No eihän siin ees mitään kestänyt. x)//

Nostaessaan katseensa Reyhin Sam näytti siltä kuin ei olisi huomannut miehen istuneen siihen.
"No olenhan mä aika hyvä hiiviskelijä, mutta nyt en kyllä edes yrittänyt", Rey naurahti. Noita oli kai ollut niin keskittynyt piirtämiseen, ettei ollut kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä. Sam vastasi piirtelevänsä ohikulkevia velhoja ja noitia ja näytti luonnoksiaan Reylle.
"Nämähän on aidonnäköisiä", mies totesi niitä katsellessaan.
"Mutta en kyllä tajua, miksi joku haluaa kantaa kuollutta lintua päässään. Luulisi että tuo painaa jotain vielä ilman sisälmyksiäkin", hän kummasteli vilkaistessaan piirrosta kotkahattuisesta velhosta.

Sam taisi pitää piirtämisestä. Rey taas ei ollut erityisen kiinnostunut harrastamaan sen paremmin taiteita kuin mitään muutakaan. Hän lähinnä vain laiskotteli kaiken vapaa-aikansa, sillä miksi vaivautua tekemään jotakin, jos siitä ei edes koitunut mainittavaa hyötyä. Reyn luovin toiminto oli varmaankin valheiden suoltaminen kiperissä tilanteissa. Mies nojaili pöytään unisena ja ajatuksissaan, ja kohta Sam varoitti häntä nukahtamasta siihen.
"Een.. " Mies vastasi ei niin kovin vakuuttavasti. Mutta mitä Sam nyt oikein piirsikään?
"Hetkinen.. Muako sä rupesit piirtämään?" Hän kysäisi vähän yllättyneenä.
"En kyllä taida olla juuri nyt kaikkein hehkeimmilläni. Mutta ihan miten vaan." Mies totesi ja haukotteli taas. Moni olisi kaiketi hämmentynyt huomatessaan kasvojensa päätyvän paperille, mutta Rey näytti edelleenkin vain raukealta, ja alkoi puolestaan katsella Samin kasvoja. Nuorempi nainen oli varsin söpö ja viattoman näköinen. Ja Samissa oli jotain merkillisen rentouttavaa. Niin kuin olisi ihan turvallista, eikä tarvitsisi olla valppaana.
"Mä en osaa piirtää. Mutta jos olis kamera, ottaisin susta kuvan", hän sanoi ja hymyili vähän.

Rey ihmetteli kuollutta lintua ja niiden kanniskelua. "Ehkä se on lumottu hattu? On niitä oudompiakin. Yksi velho taisi olla intiasta ja kantoi päässään suurta käärmettä kuin turbaania. Minä vaihdoin kadun puolta, koska en halua tulla sellaisen syömäksi", Samantha kertoi ja hymyili pienesti. Olihan se ollut hieno, mutta Sam ei välittänyt niinkään käärmeistä.

Hetken hiljaisuus laskeutui heidän välilleen ja Sam saattoi keskittyä piirtelyyn, kunnes Rey havahtui huomaamaan, että paperille ilmestyi todella tutun oloinen kaveri. Sam reagoi vain myhähtämällä myöntävästi. Miehen huomautus omasta hehkeydestään sai Samin vain hymyilemään. "Ihan hyvä sinä olet", hän vain totesi ja jatkoi vaivaantumatta.

Valokuva sai Samin kohottamaan kulmaansa ja hymyilemään. "Leikkaa se seuraavasta me noidat lehdestä", hän vain kehotti suloisesti hymyillen ja alkoi hahmottelemaan miehen sänkeä paperille. Sam piti valokuvattavana olemisesta, oli pitänyt lapsesta asti. Jästikameroissa hän ei liikkunut, mutta velhojen kuvissa hänen luonteensa nousi esiin. Kun hän ensimäisen kerran oli ollut lehdessä, kuvassa oli ollut ujo tyttö. Nykyään hän oli paljon itsevarmempi ja kuvista huokui hyväntuulisuus ja aurinkoisuus kun Sam hymyili leveästi kameralle. Hänen lempi kuvassaan hän oli kuitenkin lukemassa kirjaa kaikessa rauhassa keinussa ja unohtanut selvästi kokonaan, että häntä oltiin kuvaamassa. Siinä oli Sam aidoimillaan.

Rey hymyili pienesti Samin mainitessa jonkun velhon kantaneen päässään isoa käärmettä turbaanina. Kenties nainen hieman pelkäsi käärmeitä, kun oli kuulemma vaihtanut kadun toiselle puolen.
"Saattoi olla viisasta. Eihän sitä tiedä, vaikka joku haluaisikin hattunsa näykkivän liian läheltä ohi kulkevia ihmisiä."

Reyn kyseenalaistaessa sen hetkisen edustavuutensa, Sam vain sanoi, että ihan hyvä hän oli, ja jatkoi piirtämistä. Rey odotti suhteellisen liikkumatta samassa asennossa. Eihän hän halunnut häiritä taiteilijaa sillä, ettei pysyisi aloillaan. Ja miehen olo nyt ei ollut niin eloisa, että paikallaan pysymisestä olisi ollut vaivaa.

Kun Rey kertoi, että tahtoisi ottaa Samista kuvan, tuo kehotti häntä leikkaamaan sen seuraavasta Me noidat -lehdestä.
"Ahaa, juttu kahvilasta vai?" Rey arvasi.
"Ellet sitten ole sivutyönä myös valokuvamalli? Siinäkin voisit menestyä", mies lisäsi hymyillen.
"Teetkös sä vielä jotain muutakin yhtä taitavasti kuin piirrät, leivot ja olet nättinä?" Rey kysyi.

Rey pysyi patsaan lailla liikkumatta ja Sam sai piirustella tuota aivan rauhassa. Se oli mukavaa, sillä Sam rakasti yksityiskohtien väkertämistä. Mies alkoi kuitenkin udella enemmän Samista, mutta noita ei edes näyttänyt hätkähtävän sitä. "Kyllä tai no piirakoista pääasiassa", Sam sanoi ja siirtyi tarkentamaan miehen kaulaa. Tuo ehdotti että hän kelpaisi malliksikin, jolle Sam vain nauroi. "Ei ole minun työtäni", hän sanoi ja punastui sitten kun häneltä udeltiin missä muussa hän oli hyvä. "Minä kirjoitan lasten kirjoja, toimin myös muutamassa säätiössä ja ompelen vaatteeni sekä koetan oppia ymmärtämään teitä kaksilahkeisia", noita totesi ja hymyili pienesti. Miehet olivat toisinaan niin outoja. Chaos oli viime kesänä vetäissyt Gabrielia päin näköä luullessan, että hän oli pettänyt velhoa. Heidän suhteensa oli kesän jälkeen viilentynytkin vain lämpimäksi ystävyydeksi ja Sam oli nykyään vapaa nainen.

Viimeisteltyään kuvaan kaulukset Sam nosti sen Reyn kasvojen vierelle vertaillakseen tuloksia. "Mitä sinä teet työksesi kun sanoit että palkkapäiväsi on muutaman päivän päässä?" Sam uteli ja palasi korjailemaan muutamia yksityiskohtia. Oli selvää, että noita kyllä kuunteli, vaikka kynä ei lopettanut liikettään hetkeksikään.

Me noidissa oli siis juttu, joka kertoi pääasiassa Samin piirakoista. Rey ajatteli, että voisi jopa ostaa lehden sen jutun takia. Sam oli miehestä oikeastaan kovinkin kiinnostava. Jokin toisessa sai Reyn uteliaaksi. Erityisesti hän halusi käsittää, miksi Sam oli niin kummallisen ystävällinen tuntemattomille. Saattoihan Rey itsekin olla varsin hurmaava niin halutessaan, mutta sen tarkoitus oli aina saada jotakin hyötyä hänelle itselleen, ennemmin tai myöhemmin. Kyllä myös Samilla täytyi lempeyteensä jokin syy olla. Kaikkihan johtui jostakin. Reystä vain tuntui, etteivät Samin syyt olleet samanlaisia kuin hänen omansa. Itse asiassa mies epäili, ettei Sam elänyt ihan samassa maailmassakaan kuin hän, että toinen näki paljonkin asioita eri lailla. Ja Rey halusi tietää millä lailla.

Mallina olemista Sam ei pitänyt omana työnään, mutta Reyn seuraava kysymys sai naisen hieman punastumaan. Ja tuon vastaus oli varsin milenkiintoinen. Lasten kirjojen kirjoittaminen kuulosti oikeastaan ihan järkeenkäyvältä, Samissa kun tuntui olevan jotain lapsen kaltaista. Mutta se kaksilahkesten ymmärtämisen opettelu oli aika yllättävä harrastus.
"Ei kyllä vaikuta siltä, että sulla olis vaikeuksia tossa viimeksi mainitussakaan. Perusasiat ainakin näkyy olevan hyvin hallussa. Että tie sydämeen käy vatsan kautta ja niin pois päin", Rey totesi ja hymyili.
"Mutta jos todella on jotain, mitä meissä miehessä et käsitä, niin kysy pois vaan. Ehkä mä voin avata asiaa."

Pian Sam nosti piirroksen Reyn kasvojen viereen, ja mies katsoi sitä sivusilmällä hieman huvittuneesti hymyillen. Eipä häntä ennen piirretty ollut, vaikka joskus naiset baarissa kyllä halusivat ottaa valokuvia. Sitten Sam kysyi, mitä Rey teki työkseen.
"Olen baarimikkona Lohikäärmeen luolassa. Se on yökerho Iskunkiertokujalla. Et ole sattunut käymään?" Rey kertoi oikean työpaikkansa. Miksipä sitä salaamaankaan, sillä ei itse yökerho ollut mitenkään laiton, vaikka siellä varmasti rikollisia ja pimeyden velhoja ramppasikin. Miestä myös kiinnosti nähdä, miten Sam reagoisi tietoon, että hän kävi töissä Iskunkiertokujalla. Noita itse kun ei vaikuttanut miltään hämärien kujien kulkijalta.

Rey väitti, että Samilla ei taatusti ollut ongelmia kaksilahkeisten kanssa, noita naurahti ja ravisti päätään. Hän kyllä osasi hurmata, muttei ymmärtää. "Voi kuule, jos mä pääsisin alkuun, siitä ei tulisi loppua", noita vain naurahti hymyillen ja tarkasteli sitten piirrostaan. Hän paranteli sitä ja kohotti katseensa kun kuuli missä Rey työskenteli. Iskunkiertokujaa Sam vältteli, puhtaasti tottumuksesta. Kuitenkaan siellä työskentely ei enää välttämättä tarkoittanut, että olisi pimeyden velho.
"Ei, en ole. Minä käyn harvoin ulkona saatikka juomassa. Viinapääni on historian huonoin. Pidän kyllä lasillisesta, mutta sen jälkeen minä sotkeudun jalkoihini entistä herkemmin ja se ei ole hyväksi. Lisäksi minä olen halailija. Viimeksi koetin halata kääpiötä", Sam jutteli ja nosti piirustuksen uudelleen Reyn kasvojen viereen. Hän oli siihen nyt suhteellisen tyytyväinen ja irrotti sen vihosta. Hän kirjoitti vielä nimensä sekä päivämäärän. Hän ojensi sen Reylle: "minulla ei ollut kameraa". Sam hymyili ja laski piirrustus välineet pois.

Layla ilmestyi takahuoneesta heidän luokseen. "Wau, hyvä kuva", noita kommentoi katsoessaan piirrosta. "Mä aattelin kysyä voinko lähteä tänään vähän aiemin. Michael lähetti pöllön ja pyysi mua illalliselle. Mun pitää saada itseni nätiksi", Layla kysyi välittämättä toisen velhon paikalla olosta lisäten:"nää on mun kolmannet treffit ja... yleinen koodi". Sam melkoi punastui Laylan silmäniskua, mutta nyökkäsi myöntävästi. "Käy se, olet tehnyt jo vähän ylitöitäkin, pidäthän sitten hauskaa, mutta nyt sua kaivataan tiskillä", Sam totesi ja Layla kipitti tiskille. "Sinä saat avustajanikin käyttäytymään oudosti", Sam totesi Reylle hymyillen ilkikurisesti. Yleensä Layla ei selitellyt ollenkaan menojaan, mutta jostain syystä tuo oli tehnyt tiettäväksi iltansa menoista velhon kuulleen.

Ihme kyllä Reyn työpaikan sijainti ei tunutunut Samiin paljon vaikuttavan. Noita alkoi vain puhua miten ei käynyt paljon ulkona koska omisti huonon viinapään. Ja kertoi yrittäneensä halata kääpiötä, missä kohtaa Rey naurahti.
"Sen olisin halunnut nähdä." Ja häikäilemättömästi mies alkoi tietysti kuvitella mielessään, mitä hän hyötyisi, jos juottaisi Samin humalaan. Sitten noita vertasi taas piirustustaan hänen kasvoihinsa ja ilmeisesti päätti, että se oli valmis. Sam ojensi sen Reylle.
"Vau!" Hän sanoi virnistäen.
"Ei niin ehkä saisi sanoa omista kasvoista, mutta tämä on tosi hyvännäköinen." Kuva tosiaan oli hieno. Mutta mies tuijotti paperia kuin olisi yrittänyt nähdä sen läpi, ja niin hän tavallaan yrittikin. Taide kertoi jotakin tekijästään, eikö? Joten voisiko tämä kuva paljastaa jotakin Samin ajatuksista, ehkä siitä mitä toinen ajatteli hänestä..

Rey ei kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa sen kauemmin, kun selän takaa kuuluva Laylan ääni kiinnitti hänen huomionsa. Tyttö pyysi, että pääsisi töistä vähän aikaisemmin, koska tuolla oli kuulemma treffit tiedossa. Rey ajatteli heti vaistomaisesti kassakonetta. Se olisi ehkä hetken vartioimatta, jos Layla olisi poissa ja Sam menisi vaikka paistamaan pullia.. Layla puhui jotain kolmansista treffeistä ja koodista. Ja Sam näytti punastuvan. Rey kohotti vähän kulmiaan. Niin mikä koodi? Kolmannet dreffit? Samanko kanssa kolmannet? Ahaa.. Rey pisti äkkiä käden suunsa eteen ja naamioi naurunpärskähdyksen yskähdykseksi. Vai sillä tavalla. Rey laski Samin piirustuksen pöydälle. Sam antoi tytölle luvan lähteä aikaisemmin, mutta patisti tuon tiskille palvelemaan asiakasta. Kun Layla oli mennyt, Sam sanoi, että Rey sai tuon avustajankin käyttäytymään oudosti. Silloin Rey ei voinut olla nauramatta vaikka yrittikin tehdä sen riittävän hiljaa, ettei Layla kuulisi. Mitä tuo äskeinen nyt sitten oli ollut? Oliko Layla siis halunnut osoittaa miehelle, että oli myöskin haluttu nainen tai jotain sellaista? Huvittavaa.
"No minullahan on aivan omanlaiseni vaikutus naisiin", Rey totesi edelleen naureskellen. Tästähän olikin tullut hauska päivä, vaikka vielä jonkin aikaa sitten ei olisi uskonut.
"Mutta miten on? Sähän et varmaan halua jäädä avustajaas huonommaksi tänä iltana, hm?" Mies kysyi puolittain vitsaillen ja iski Samille silmää ilkikurisesti virnistäen.