Piece of Cake

Sam hymyili Reyn kommentille, kuinka tuo olisi halunnut nähdä Samin halailu yritykset. "Yep... Sen näki pieni baarillinen täynnä ihmisiä. Fun times", noita vain nauroi ja ravisteli päätään keskittyen sitten loistamaan saamissaan kehuissa. "Ehkä minä vähän kaunistelin", noita totesi virnuillen. Layla kuitenkin putkahti paikalleen treffeineen kaikkineen. Rey ei onneksi näyttänyt tajuavan tyttö koodia. Mies naureskelikin omalle vaikutukselleen naisiin ja päätti kokeillakin sitä Sami-parkaan. Miehen ehdotus sai Samin hämmästymään. "Yritätkö sinä pyytää minua ulos?", Sam kysyi hölmistyneenä. No olihan mies kyllä aika selvästi häntä iskenyt, mutta... Eihän toisella ollut rahaakaan, ei sillä että Sam välittäisi, mutta...

Noita sipaisi hiuksiaan selkäänsä ja katsoi velhoa yhä hämmästyneenä. "Minusta tuntuu, ettei sinulla ole varaa baarireissuun", hän totesi hymyillen hieman hämillään. Olihan se erittäin imartelevaa, muttei Sam todellakaan ollut tajunnut juurikaan aiempaa flirttiä ja kaikkea. Lisäksi, hän viihtyi kotonaan. Eikä Sam oikein tiennyt mitä hänen pitäisi nyt ajatella.

Sam näytti hämmentyvän Reyn ehdotusta ja kysyikin, yrittikö mies pyytää häntä ulos.
"Miten niin yritän?" Rey vain kysyi takaisin, eikä ilkikurinen hymy tuon huulilla juurikaan hiipunut. Ei sillä, että mies olisi todella ollut niin varma itsestään, ettei uskoisi toisen kieltäytyvän. Mutta ei Rey siitä niin kamalasti välittäisi, vaikka Sam tekisikin niin. Olisihan se kuitenkin huomattavasti normaalimpaa saada puolitutulta noidalta pakit, kuin mitä herkkujen saaminen ilman maksua oli ollut.

Sam arveli, ettei Reylla tainnut olla varaa baarireissuuun. Ai niin, sen hän oli unohtanut.
"...Niin, eipä tosiaan", mies vain totesi. Ei taitaisi tulla mitään. Pettymys ei tosin näyttänyt vaikuttavan Reyhin. Hänelle oli vain niin täysin itsestään selvää, ettei kaikki voinut onnistua. Rey saattoi puhua itsevarmasti, vaikkei tuntenut itseään mitenkään ihmeelliseksi, ja toisaalta yhtä hyvin käyttäytyä alistuvasti ja nöyrästi olematta vähääkään häpeissään. Hän ei nolostunut juuri mistään, eikä välittänyt sosiaalisista takapakeista. Oli hankala sanoa, oliko Reyllä tosiasiassa hyvä vai huono itsetunto. Osuvampaa olisi todeta, ettei miehellä ollut itsetuntoa ollenkaan. Ei Rey osannut kaivata tunnetta hyväksytyksi tulemisesta. Ei hän ajatellut sitä oliko hyvä vai huono ihminen, tai miten tapahtumat ja hänen tekemisensä siihen vaikuttivat. Tietämättään hän oli sisältä muihin verrattuna sekä haavoitettu että haavoittumaton. Rey vain eli etsien fyysistä mukavuutta ja välttäen kipua. Osaamatta kaivata parannusta henkiseen tilaansa tai syvempää yhteyttä muihin ihmisiin. Kaikki toiset olivat Reylle vain joko esteitä, joista piti selvitä, tai välineitä, joilla elämästä saattoi saada mukavampaa.

"En kyllä varsinaisesti sanonut mitään baarista.. Onhan sitä ilmaisiakin tapoja viettää aikaa," Rey yritti vielä. Hän katsoi Samia ilmeellä, joka oli lähinnä vain lievästi utelias sen suhteen, tahtoisiko toinen vielä olla hänen seurassaan töidensä jälkeen vaiko ei. Sam oli mielenkiintoinen ja ilman seuraa ilta voisi jäädä tylsäksi. Mutta ei tylsyys ollut lainkaan niitä ikävimpiä asioita elämässä. Ja päivän kulku oli jokatapauksessa jo kääntynyt huomattavasti parempaan päin nälän lähdettyä.

Reyn itsevarmuus tuntui hymyilyttävän Samia. Mies oli tällä hetkellä köyhä kuin kirkonrotta, velkaa naiselle (vaikkei Sam sitä ajatellutkaan) sekä tuntematon. Mies myös tajusi rahattomuutensa, jolle Sam saattoi vain hymyillä huvittuneesti. Lopulta mies muistutti, että olisi ilmaisiakin tapoja viettää aikaa saaden Samin nauramaan.
"Sinä et luovuta helpolla, vai?" noita nauroi ja ravisteli päätään hymyillen. Hän vilkaisi Laylaa ja ajatteli, että eipä Reyssä näyttänyt mitään pahasti vinossa olevan.

Hetken aikaa Sam istui kuin punniten vaihtoehtojaan hyvän kirjan ja mahdollisen uuden tuttavuuden välillä. Lopulta hän kallistui viimeisen kannalle. "Miksi ei. Olen ollut liikaa sisällä muutenkin", noita totesi ja hymyili. "Minä voin tänään sulkea aikaisemmin. Oman yrityksen iloja, lisäksi illasta on yleensä kaikkein hiljaista, varsinkin tähän aikaan vuodesta", Sam totesi ja nousi seisomaan. Hän pudisti mekkonsa helmoja ja katsoi sitten Reytä hymyillen. "Sinun kannattaa kadota ja tulla illemmalla takaisin. Minun pitää mennä vaivaamaan pian pullataikinaa ja Layla hutkii sinua sormille jos lähestyt enää tiskiä. Joku hölmö koetti varastaa kassaamme. Onneksi se alkaa näykkiä ja murista jos joku luvaton lähentelee sitä", Sam totesi hymyillen. Hän oli asennuttanut sen huomattuaan, että muutamat nuoret olviat näpistelleet häneltä. Kassan näykkäisyt olivat niin epämiellyttäviä, että kukaan ei koettanutkaan näpistää mitään. Näykkäisyt eivät kuitenkaan olleet mitenkään vakavia, kirpaisivat ja jättivät jäljen hetkeksi. Sam ei kokenut sellaisesta huonoa omatuntoa.

Reyn piittaamattomuus omasta rahattomuudestaan näytti naurattavan Samia. Hetken mies mietti pitäisikö hänen harmistua siitä, että noita tuntui pitävän häntä jotenkin hassuna. Mutta samapa tuo, vaikka hän olisikin huvittava. Ehkä se oli ihan hyödyllistä, sillä eivätkös ihmiset yleensä pitäneet seurasta, jossa sai nauraa. Niimpä mies vain soi toiselle hieman vinon hymyn tuon naureskelusta pahastumatta. Sam oletti, ettei hän luovuttanut helpolla.
"En tietenkään. Kyllä naisten naurattaminen on sellainen laji, missä pitää olla sinnikäs."
Samilla näytti kestävän jonkin aikaa punnita tilannetta, jolloin Rey vain katseli rauhallisesti ikkunasta ulos. Hän ei erityisemmin jännittänyt pakkeja. Miksi olisi pitänytkään. Sam oli vain ystävällinen vieras, joka ei merkinnyt Reylle mitään. Oli aika harvinaista, että kukaan tuttukaan merkitsi Reylle mitään. Mutta toki hän toivoi, että Sam suostuisi. Noidan seura oli ollut jollain lailla tavanomaista mukavampaa. Ja varsinkin tavallista hyödyllisempää.

Lopulta Sam päätyi vastaamaan myöntävästi, oli kuulemma ollut muutenkin liikaa sisällä. Rey hymyili noidalle ilahtuneesti. Mutta sanat "liikaa sisällä" epäilyttivät miestä hieman. Ei kai toinen odottanut, että he viettäisivät aikaa kirjaimellisesti ulkona? Ei se niin voinut olla, siis tähän vuodenaikaan. Kai siellä nyt oli Samistakin liian kylmä, että voisi olla ulkona yhtään pakollista kauempaa. Ehkä jotkut ihmiset tahtoivat käydä treffeillä luistelemassa tai hiihtämässä, mutta niiltä oli takuulla aivot jäätyneet.
Sam voisi kuulemma sulkea aikaisemmin.
"Hyvä", mies totesi iloisesti. Sam nousi pöydästä ja sanoi, että Reyn kannattaisi kadota ja palata illemmalla. Layla kuulemma hutkisi sormille, jos hän vielä lähestyisi tiskiä. Kun Sam mainitsi jonkun yrittäneen varastaa kahvilan näykkivästä kassasta, Rey näytti hieman yllättyneeltä. Ei kai toinen sentään ollut arvannut, että hänkin saattaisi suunnitella kassasta kähveltämistä?
"Juu, taitaapa sitten olla parasta pysyä poissa sieltä, jos tahdon pitää sormeni ehjinä", Rey vastasi pienellä viiveellä. Oli kyllä onnekasta, että Sam oli sattunut kertomaan vahtikoiramaisesta kassastaan. Muuten Rey olisi varmaankin saanut rahojen sijasta ikävän pureman käteensä ja jäänyt vielä kiinni. Reykin nousi pöydästä lähteäkseen.
"No illalla nähdään", mies totesi virnistäen ja heilautti Samille kättään vielä ennen kuin asteli ovesta ulos.

Rey lähti kotiinsa käymään suihkussa ja vaihtamaan vaatteita. Hän ajetteli, että näissä treffeissä oli kyllä yksi pieni ongelma: minne he menisivät? Missä voisi viettää iltaa ostamatta mitään? Ravintola tai baari ei siis ainakaan tullut kysymykseen. Jos he olisivat tunteneet paremmin, olisi jomman kumman asuntokin käynyt. Mutta ensimmäisellä kerralla se ei taitaisi olla sopivaa varsinkaan tapaamisen alussa. Olipa harmi, ettei Reylla ollut varaa juomiseen. Tai oikeastaan häntä olisi kiinnostanut juottaa Sam humalaan. Mutta nyt pitäisi keksiä jotain muuta. Voisihan baariin periaatteessa mennä vain istumaankin, mutta tuntuisiko se Samista hölmöltä? Mitä muita paikkoja oli? Kirjasto? Se ainakin tuntuisi hölmöltä. Ehkä hänen täytyisi vain palata kertomaan pokkana, ettei hän edes tiennyt, mihin he voisivat mennä, mutta että kyllä sellainen paikka varmaan löytyisi jostakin. Rey naurahti hiljaa kammatessaan tukkaansa. Nyt hän huvitti jo itseäänkin.

Rey palasi Rose Bakeryyn hieman edustavammassa asussa: kauluspaita päällä ja tukka siistinä. Joskaan sitä ei vielä näkynyt talvivarusteiden alta, joita hän oli pukenut runsaasti päälleen siltä varalta, että päätyisi kuitenkin viettämään pidemmän aikaa ulkona talvisessa pimeässä. Pipossa ja lapasissa siellä kyllä jopa tarkenikin. Mies asteli tiskille Samin luokse.
"Missä vaiheessa täällä ollaan?" hän kysyi.
"Ja onko sulla toiveita, että mihin mentäis?" Mies lisäsi hymyillen.

Reyn sormien vuoksi mies totesi pysyvänsä kaukana Laylasta. Sam kannatti ajatusta vain hymyilemällä söpösti ja vilkuttaen sitten miehen perään. Kun hän kertoi avustajalleen omista illan suunnitelmistaan hän sai osakseen pitkän saarnan "tuntemattomista miehistä". Saatuaan saarnansa Sam keskittyi työpäiväänsä ja ennen kuin sulkemisaika alkoi lähestyä hän tarkisti sentään ettei ollu aivan kuorrutettu jauhoilla sekä muilla tahroilla. Muutamia löytyi, jotka hän imutti sauvaansa. Noita myös loitsi hiuksensa järjestykseen ja mekkonsa vähän paremmin.

Kello kilahti ja Sam kohotti katseensa nähden nyt Reyn, joka oli huomattavasti lähtenyttä siistimpi joten myös vähän komeampikin! "Hei", Sam tervehti ja pyyhki tiskiä katsellen viimeistä noitaa, joka jo teki lähtöä. "Minä käännän pian sulje kyltin", hän totesi ja loitsi tiskit noidan pöydältä lentämään keittiöön. Reyn toive tiedusteluun Sam pysähtyi. "Öö... Jästien lontooseen on jää ainakin jäädytetty. Osaatko sinä luistella?" Sam tiedusteli uteliaana. Hän oli itse kömpelö, mutta osasi kyllä luistella varoen ympyrää ja jopa sirklata, muttei mitään sen haastavampaa. "Ooo! Minä tiedän elään elokuvateatterin, jossa pyörii vanhoja jästien elokuvia. Siellä on ilmainen ilta tänään", Sam muisti yllättäen ja kun noita oli kiskonut vaatteet ylleen ja kadonnut ovesta Sam käänsi kyltin suljetun puolen esiin. "Ja nyt minä olen vapaa lähtemään. Minun pitää vain hakea takkini ja muut kampeet", noita selitti heilutellessaan samalla sauvaansa, jolloin tuolit lensivät pöydille ja luuta alkoi lakaista salia.

//Vähän lyhyttä mutta halusin vastata ja mun juhlahumuinen pääni ei nyt kykene muuhun Sain lakin nimittäin eilen ja tänään juhlittiin sitä//

//Onnittelut lakista! Ja vuoden käyttäjä -palkinnosta myös. ^^//

Sam oli ilmeisesti jo parhaillaan sulkemassa. Reyn tiedusteluihin paikkatoiveista noita mainitsi jästien Lontooseen jäädytetystä jäästä ja kysyi osasiko mies luistella.
"No.. osaan." Rey vastasi hieman epävarman kuuloisesti. Oli hän toki luistellut silloin, kun orpokodin lapset oli viety jäälle, mutta viimekerrasta oli varmaan kaksikymmentä vuotta. Silloin pienenä oli ollut vähän pakko oppia luistelemaan kovaa, että pystyi pakenemaan isoja poikia, jotka heiluivat jääkiekkomailojen kanssa. Kaipa hän siis vieläkin luistimet jalassa ihan hyvin eteenpäin pääsisi. Ajatus ei kuitenkaan erityisesti houkuttanut, vaikka eihän luistelu Samin kanssa tietenkään voisi olla yhtä epämiellyttävää kuin silloin lapsena. Sam nyt tuskin ainakaan yrittäisi hutkia häntä mailalla päähän tai viedä lapasia ja piilottaa niitä lumeen. Oli se kyllä onni, että oli kasvanut aikuiseksi ja päässyt siitä rankasta lapsuudesta..
"Mutta minulla ei ole luistimia", Rey kertoi. Joten tuskimpa he kuitenkaan luistelemaan menisivät, ellei Samilla sitten ollut miestenkin luistimia kaapissaan tällaisten tilanteiden varalta. Ehkä niitä voisi vuokratakin jostain, mutta Reyn kukkarohan oli täysin tyhjä.
Sam muisti yllätten, että jossakin jästien elokuvateatterissa oli tänään ilmainen ilta. Se kuulosti paremmalta, siltä että voisi vain istua sisällä lämpimässä.
"Se ainakin kuulostaa hyvältä", mies totesi hymyillen. Pian Sam ilmoitti olevansa vapaa lähtemään ja suoritti vielä taikomalla kahvilan loppusiivousta. Rey avasi Samille oven kun he lähtivät ulos.
"No suuntaammeko heti sinne elokuvateatteriin? Vai luuletko, että jostain saa luistimia tähän hätään?" Mies kysyi.
"Tai jos haluat syödä, voin toki odottaa", Rey lisäsi siltä varalta, ettei Sam ollut pitänyt ruokataukoa.

||Kiitos <3 ||

Sam kuuli epävarmuuden velhon äänessä ja päätteli, ettei luistelu ollut miehen lempi harrastuksia. Sam piti jäällä liukumisen tunteesta, muttei halunnut Reyn tuntevan itseään ankaksi hanhien keskellä. Lisäksi mies kertoi, ettei omistanut luistimia. "Sitten meidän täytyy sulkea se vaihtoehto", noita totesi hymyillen. He olisivat voineet vuokrata luistimet ja Sam myös osasi muokata itselleen sellaiset, mutta oli selvää ettei mies hinkunut jäälle.

Elokuva sai kannatusta osakseen, mille Sam hymyili. Hän rakasti vanhoja mustavalko elokuvia. Hän hekotti Reytä odottamaan hetken kun hän haki punaisen takkinsa sekä valkeat hanskat, huivin sekä pipon. Kiskottuaan jalkoihinsa vielä pitkät ruskeat saappaat Sam uskoi selviävänsä ulkona mainiosti. Kipittäessään takaisin Reyn luo Sam hymyili hieman innostuneen näköisenä. Elokuviin oli aina mukavaa mennä.

"Teatterille, koska en jaksa loihtia mitään luistimia", noita totesi astuttuaan ulos. Syömiselle Sam vain huiskautti kättään. Hän oli syönyt hieman aiemin eikä noita nähnyt nälkää. Hän voisi lisäksi hätätapauksessa ostaa teatterista popcornia, mieluiten juustomausteista. "Pidätkö sinä elokuvista?" Sam kysyi kun he kävelivät viistokujan kojujen ohi. Sam oli kasvanut niin, että perjantai iltaisin hänen perheensä oli lähes viikottain katsonut yhden elokuvan. Jokainen oli saanut valita sen vuorollaan ja muut olivat sitten katsoneet sen.

Sam vastasi, että he olisivat menossa teatterille, koska noita ei jaksanut loihtia luistimia. Se sopi Reylle mainoisti. Ja nälkä toisella ei tuntunut olevan. He kävelivät pitkin Viistokujaa ja Sam kysyi pitikö Rey elokuvista.
"Ovat ne ihan mukavia", mies vastasi. Reyn orpokodissa oli aina joskus katsottu elokuvia, mikä oli saanut lapset rauhoittumaan. Kun kaikki istuivat samassa porukassa telkkarin ääressä aikuisten valvovan silmän alla, lasten oli ollut lähes mahdotonta nahistella henkilökunnan huomaamatta. Se oli ollut mukavan rauhallinen hetki pävässä. Lastenelokuvat itsessään eivät tosin olleet Reytä paljon kiinnostaneet. Hänestä ne olivat jo silloin olleet epäuskottavia ja omituisia, erilaisia kuin oikea elämä orpokodissa. Mutta elokuva-aika oli ollut hyvä kohta torkkua kenenkään häiritsemättä varsinkin niihin aikoihin, kun toistuvat painajaiset olivat syöneet Reyn yöunia. Hän muisti kuvitelleensa joskus elokuvaa katsoessaan, että se oli hänen unensa: hölmöjä harmittomia hahmoja pimeyden ja pelontunteen sijaan. Päivisin painajaisia ei ollut juurikaan tullut, joten pienenä Reyn oli ollut paljon helpompi nukahtaa sohvalle TV:n ääreen kuin illalla sänkyyn.

"Tiedätkö jo minkälaisen elokuvan tahtoisit katsoa?" Rey kysyi. Miehelle tuli Samista ensimmäisenä mieleen ehkä jokin romanttinen hömppäleffa tai komedia. Toinen kun vaikutti sen verran positiiviselta persoonalta, että tuskin tapasi katsoa kamalan synkkiä tai väkivaltaisia elokuviakaan. Mikäs siinä, kunhan Rey vain keskittyisi sen verran, ettei nauraisi tunteelliselle kohtauksille tai haukottelisi vitseille. Mies oli huomannut että ainakin ne kohdat elokuvissa, joissa naiset tyypillisesti vetivät nenäliinansa esiin, lähinnä huvittivat häntä.

Sam tiesi tismalleen mitä halusi katsoa. Hän tiesi, että teatterissa olisi yksi ensimäisistä Dracula elokuvista. Harva tiesi, että Sam piti melko paljon kauhusta. Kauhuelokuvat olivat mukavia, koska ne eivät olleet todellisia ja yleensä jästit eivät oikein saanut juttuja oikein. Vanhoissa kauhuelokuvissa tehosteetkin olivat sellaisia, että ne näki selvästi. "Minä pidän kauhusta. Teatterissa pitäisi mennä yksi ensimäisistä Draculoista. En pidä niistä elokuvista, joissa päät lentävät ja niin edelleen. Ne ovat tylsiä. Mutta ne, joissa kauhu on enemmän mielensisäistä ja jännitystä ja hienostunutta... Minä rakastan niitä. Pelkään läpi elokuvan, mutta kun se loppuu ja tietää, että on turvassa niin on se mukavaa", Sam selitti välillä myös käsillään.

Astuttuaan ulos lontoon kaduille Sam lähti kävelemään varmasti kohti vanhahkoa elokuvateatteria. Se ei ollut niitä suuria ja hienoja vaan vanha perheyritys. Saleissa ei ikinä tainnut olla edes ruuhkaa ja joskus Sam sai katsoa elokuvan ylhäisessä yksinäisyydessään. Nytkin näytti siltä, ettei kukaan tajunnut ohittavansa hienoa kulttuurikokemusta.

Astuessaan sisään pieneen teatteriin tuttu nainen tervehti häntä tiskin takaa. Aulassa oli vain muutamia ihmisiä heidän lisäkseen ja yhdessä ovessa luki Dracula, jota Sam osoitti. "Tarjolla ei taida olla nyt mitään muuta. Joskus on ranskalaisia elokuvia", noita totesi hymyillen ja kääri kaulaliinan pois kaulastaan sekä riisui tupsukaanpiponsa.

Rey katsahti Samia yllättyneesti, kun tuo kertoi pitävänsä kauhusta. Aika odottamatonta. Teatterissa kuulemma menisi yksi ensimmäisistä Draculoista. Vai halusi Sam katsoa vampyyrielokuvaa? Jästien käsitykset vampyyreista tuskin olivat kovin lähellä totuutta. Tosin ei sillä, että Rey itse pahemmin osaisi arvioida elokuvan todenperäisyyttä. Ei hän ollut mikään vamppyyriasiantuntija. Harvoinhan noita olentoja Britanniassa edes liikkui. Sam sanoi, että elokuvat, joissa päät lensivät olivat tylsiä. Rey hymyili pienesti, sillä niin ne olivat hänestäkin. Mutta sitä, että toinen sanoi rakastavansa mielensisäistä kauhua, Rey ei oikein käsittänyt. Se kuulosti lähinnä Reyn painajaisilta. Niissä kun harvoin ehti oikeasti tapahtua mitään. Ne olivat vain pimeyttä, sitä ettei nähnyt mitään, mutta tunsi järjetöntä pelkoa, koska tiesi että jotain kamalaa tapahtuisi minä hetkenä hyvänsä, että joku repisi palasiksi, tappaisi.. Oliko siinäkin muka Samin mielestä jotain hienostunutta ja ihanaa? Reystä pelkääminen oli vain ja ainoastaan inhottavaa. Noita sanoi, että tuosta oli elokuvan jälkeen mukava tietää olevansa turvassa. Jaa sitä se siis oli.. Sam halusi vain leikkiä pelkäävänsä. Tuskin toinen edes tiesi millaista oli olla oikeasti kauhuissaan. Vai että mukava tietää olevansa turvassa? Miten naiivia, jokin siinä jopa suututti Reytä.
"Ei sellaista voi tietää Sam.. Ei ole mitään varmuutta siitä, että on turvassa", mies totesi synkästi kuulostaen jopa hieman katkeralta. Tavallaan hän oli kateellinen niille ihmisille, jotka tuntuivat luulevan, ettei heidän elämässään voisi tapahtua mitään pahaa. Rey oli aina tiennyt, että voisi. Koska tahansa.
Äkkiä mies tajusi puhuneensa ohi suunsa. Ilmaissut sellaisia ajatuksiaan, joista oli parempi pysyä hiljaa. Hän oli varmasti kuulostanut Samista todella omituiselta.
"Siis tarkoitan vain, että oikeastikin voi sattua kaikenlaista. Ihmisethän esimerkiksi luulevat olevansa turvassa kotonaan, mutta monesti kuolevat juuri siellä", Rey yritti selittää, mutta ei siitä taitaisi olla paljon apua. Miehestä tuntui, että Sam osasi jotenkin lukea ihmisiä. Noita oli luultavasti jo päätellyt jotakin hänen sanoistaan, jotain mikä saattaisi osua vaarallisen oikeaan. Mutta ehkä sillä ei ollut väliä. Eihän sitä voinut koskaan tietää, mutta Reyn oli jotenkin vaikea kuvitella, että toinen olisi kiinnostunut ottamaan selville hänen heikkouksiaan tai ainakaan käyttämään niitä häntä vastaan.

Teatteri oli pieni eikä erityisen hieno, mutta Reystä se vaikutti ihan viihtyisältä. Mies ei ollut kovin tottunut hienouksiin, joten pienet ja vaatimattomat paikat tuntuivat aina jotenkin tutummilta.
"Tämähän näyttää mukavalta", Rey sanoi vähän niin kuin korjatakseen sitä, että oli aiemmin puhunut niin pessimistiseen sävyyn. Sam osoitti ovea, jossa luki Dracula, ja sanoi ettei nyt tainnut olla tarjolla muuta, mutta joskus oli ranskalaisia elokuvia. Rey nyökkäsi hymyillen vähän ja alkoi Samin tavoin riisua ulkovaatteitaan. Olisi elokuva sitten hyvä tai ei, hänen kannattaisi varmaankin olla pitävinään siitä, jos Samkin pitäisi. Kauhuleffaa Rey tuskin voisi syyttää ainakaan siitä, ettei siinä olisi mitään todenperäistä. Pelko ja uhka nyt ainakin olivat selvästi olemassa tosimaailmassakin, toisin kuin vaikka jokin rakkaus ensisilmäyksellä.

Sam tapitti Reytä tuon synkän kommentin jälkeen pienen hetken hämmentyneenä. "No niin... Ainahan kaikkea voi sattua, mutta yksikään monsteri ei kyllä sieltä valkokankaalta loikkaa", noita totesi olkiaan kohauttaen. Kyllä hän sen tiesi, mutta oli ihanaa silti kokea kauhun väristyksiä tietäen olevansa turvassa. Tosin Reyn toteamukset saivat Samin katsomaan miestä hieman tarkemmin, muttei sanonut mitään epäilyksistään. Reylle oli tainnut sattua jotain pahaa, mutta Sam ei uskonut miehen juuri haluavan avautua hänelle.

Teatteria Rey kehui mukavaksi, johon Sam hymyili. "Tämä on todella kotoisa", noita totesi ja laskosti takin kädelleen. Hän käveli salia kohti ja luikahti teatterin parhaille paikoille. Siinä kaiutimet kuuluivat hyvin, mutteivat pauhanneet aivan korvan juuressa, mutta toisaalta päätäkään ei tarvinnut käännellä, jotta valkokankaan näki vaivatta. "Onnistuttiin tulemaan täydelliseen aikaan. Jos muuten ajattelit jutustella elokuvan aikana, minä syötän sinulle lapaseni", Sam uhkasi hymyillen ja oli selvää, että lapanen korkeintaan läpsäisi hellästi poskelle. Sam ei kuitenkaan pitänyt siitä, että joku juoruili leffan aikana. Hän halusi nauttia elokuvasta ilman mitän keskustelua. Jutella he voisivat myöhemminkin.

Salin valot välkähtivät muutaman kerran merkkinä elokuvan alkamiselle. Ihmisiä oli vain muutamia heidän lisäkseen. Valkokankaalle alkoi ilmestyä pitkiä alkutekstejä. Elokuva oli mustavalkoinen, mutta ei se Samia haitannut. Hyvät tarinat eivtä tarvinneet suuria tehosteita. Lisäksi Dracula oli vain niin huvittava välillä vanhoine tehosteineen, jotka jokainen kykeni näkemään.

"Niin, ei tietenkään", Rey myönsi, kun Sam totesi ettei mikään hirviö ainakaan valkokankaalta loikkaisi. Mutta istuimien takaa voisi vaikka loikatakin. Olihan sitä kaikenlaisia hulluja, jotka saattoivat koska ja missä tahansa saada päähänsä vaikka tappaa jonkun ilman että edes tarvitsivat siihen mitään järkevää syytä. Mutta tuskinpa heillä voisi niin huono tuuri olla, että sellainen eksyisi yhteen pieneen elokuvateatteriin. Yleensähän sitä haluttiin tappaa mahdollisimman monta ihmistä kerralla jos haluttiin, joten tämä tapahtuma ei olisi tarpeeksi iso.. Mutta Reyn varmaankin kannattaisi unohtaa sellaiset asiat, ennen kuin Sam alkaisi ihmetellä, mikä häntä oikein vaivasi.
Rey tuli ajatelleeksi, että ehkä toinen piti kauhusta siksi, että oli nainen. Aivan kuten naiset pitivät nyyhkyleffoista. Rey oli tainnut lukea joskus jostakin, että toisin kuin miehet naiset halusivat kokea kaikenlaisia tunteita, ilmeisestikin myös surua ja pelkoa. Ja elokuvat oli kai sellainen tapa, missä nuo tunteet eivät kuitenkaan olleet liian todellisia ja voimakkaita. Reyllä itsellään ei kyllä ollut mitään kiinnostusta sen paremmin liikutuksen kuin jännityksenkään tuntemiseen, eikä hän uskonut että edes pystyisi tuntemaan sellaisia elokuvaa katsellessaan. Ei hän samastunut fiktiivisiin tarinoihin, hädin tuskin edes oikeisiin ihmisiin. Ja hyvä niin, sillä omassa elämässä oli ihan tarpeeksi.

Rey asteli Samin perässä saliin ja istui tämän viereen. Paikat ainakin olivat hyvät, joten ehkä elokuvasta olisi jotakin viihdettä. Jos ei muuta niin saisi siitä ainakin puheenaiheen sitten kun se olisi ohi. Sam totesikin, että elokuvan aikana Reyn olisi paras olla jutustelematta tai toinen syöttäisi hänelle lapasensa. Mies naurahti.
"No sitten pysyn hiirenhiljaa. Lapaset eivät oikein maistu. Mutta jos olisit ottanut herkkuja mukaan, olisin hölöttänyt koko ajan siinä toivossa, että päättäisit tukkia suuni pullalla", Rey vitsaili.

Pian sali pimeni ja alkutekstit ilmestyivät ruudulle. Mustavalkoinen elokuva alkoi. Ja pikkuhiljaa Rey huomasi, ettei hiirenhiljaa pysyminen ollutkaan niin helppoa kuin hän oli kuvitellut. Häntä nimittäin nauratti hetki hetkeltä enemmän. Draculan hahmo oli pikemminkin huvittava selvästi yrittäessään niin kovasti olla pelottava. Salamat tulivat näkyvästi jonkinlaisesta lampusta eivätkä ulkoa, ja se naisnäyttelijä oli todella ylidramaattinen. Reyn huulet kaartuivat väkisinkin hymyyn hänen pidätellessään naurua, ettei vain vahingossa pilaisi Samin jännitystä. Vaikka miehen oli kyllä vaikea käsittää, miten tätä elokuvaa voisi kukaan pitää oikeasti pelottavana.

Pian tuli huvittavan näköinen kohtaus, jossa nainen pakeni Draculaa ja piiloutui tämän arkkuun. Vampyyri kutsui naista maanittelevasti tulemaan esiin, kuin ei muka aikoisikaan purra tuota. Mutta sitten tilannetta näytettiin kulmasta, jossa nainen oli arkun sisällä eikä uskaltanut kurkistaa ulos. Oli aivan pimeää ja Draculan äänestä oli vaikea päätellä, miten kaukana saaliistaan tuo oli. Silloin Rey hämmästyksekseen tunsi jotain, se muistutti häntä jostain. Aivan kuin ne painajaiset. Ei nähnyt mitään ja jokin paha saattaisi tulla minä hetkenä hyvänsä. Äkkiä Rey muisti, mistä se painajainen oli. Hän saattoi melkein nähdä kuvan välähtävän päässään. Komero. Hän oli piiloutunut pimeään vaatekomeroon ja odotti kauhuissaan, milloin isä löytäisi hänet, aivaisi komeron ja satuttaisi. Mies ei ollut koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi sitä, mutta nyt mielikuva tuntui kammottavan elävältä. Rey oli jähmettynyt tuijottamaan hieman ruudun alapuolelle eikä huomannut enää ollenkaan, mitä elokuvassa tapahtui. Mies ei tiennyt mitä ajattelisi. Yrittäisikö unohtaa sen vai muistaa lisää. Halusiko hän muistaa lisää?

//Toivottavasti ei haittaa, että keksin jotain omia kohtauksia. En tiiä, mitä Draculassa oikeesti tapahtuu. ^^,//

Rey alkoi epäillä etteikö Samilla, siis Samilla, olisi mitään herkkuja mukana. Noita tuijotti mietä hölmistyneenä ja sanoi: "elokuva ilman mitään syötävää? Oletko sinä hullu? Minä toin nämä pitämään sinut hiljaisena", Becca totesi ja otti taskustaan jokamaunrakeita. "Oma jännityksensä kun täällä ei näe mitä syö", Sam totesi juuri kun valot alkoivat himmetä.

Sam rakasti mustavalko elokuvia ja tirskahti muutaman kerran. Ei hän sille vain voinut mitään. Sam välillä tarkisti oliko Rey kuolemassa lähihetkinä tylsyyteen ja kun Sam vilkaisi miestä jälleen hän näki tuon kasvoilla jähmettyneen ilmeen elokuvan heikossa valossa. Varoen Sam nojasi hieman velhoon kuin hän olisi peloissaan. Todellisuudessa Sam muisti elokuvan jo ulkoa. Lapsena hän oli pelännyt Draculaa kuollakseen kunnes oli päässyt istumaan isän polvelle ja katsomaan elokuvan kuinka Van Helsing päihittää verenimijän, joka isän suussa oli hyttynen.

Pian arkkukohtauksen jälkeen Van Helsing iskikin vaarnan Draculan sydämen läpi ja kankaalle ilmestyi The End. "Uah... Minä sain ainakin yhden pippurin", Sam totesi ja vilkaisi jokamaun rakeita. Pippuri oli maistunut hirveältä. Noita huomasi myös yhä nojaavansa pienesti Reyhyn. "Ethän kyllästynyt kuoliaaksi?" nainen kysyikin ujosti hymyillen ja otti hieman etäisyyttä noustakseen seisomaan. Jästit rynnivät jo ulos ovesta, vaikka kiire ei ollut mihinkään. Seuraava elokuva esitettäisiin vasta huomenna.

Rey näytti suurinpiirtein yhtä hölmistyneeltä kuin Samkin tämän päivitellessä, oliko hän hullu, kun luuli heidän tulleen elokuviin ilman herkkuja.
"Heh, niimpä tietenkin", Rey naurahti ja katsoi ilahtuneena, kun Sam otti esiin värikkäitä karkkeja, joita mies ei ehtinyt tunnistaa, ennen kuin valot himmenivät. Niimpä Rey ei ihan käsittänyt, mitä Sam tarkoitti sillä, että karkkien syömisessä pimeässä oli oma jännityksensä. Rey otti karkin ja pisti sen suuhunsa. Se maistui ihan kurpitsaleivokselta. Niiden täytyi siis olla taikakarkkeja, mutta silti Rey ei tullut heti ajatelleeksi jokamaunrakeita, vaan otti vain huolettomasti seuraavan. Se oli pahaa! Rey yskäisi, mutta nieli karkin kuitenkin, sillä ei ollut oikein koskaan oppinut jättämään ruokaa tai kieltäytymään siitä, saati sitten ottamaan sitä pois suusta. Vaikkei se maistuisi ruoalta ollenkaan. Velho ei tunnistanut makua, mutta se olikin takuulla jotain, mitä hän ei ollut ikinä syönyt. Niin kuin vaikka lohikäärmeen pissaa. Yöh.. Kesti hetki ennen kuin Rey otti seuraavan karkin, mutta urheasti hän kuitenkin jatkoi niiden syömistä melkein koko elokuvan ajan. Kohdalle kun osui kuitenkin myös todella hyvänmakuisia, joiden takia kannatti ottaa riski.

Elokuvan lähestyessä loppua Rey kuitenkin unohti sekä karkit että elokuvan, muistettuaan jotakin lapsuudestaan. Siihen synkkään muistoon jähmettyneenä hän yritti miettiä, mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Miten hän oli tullut pois komerosta.. Samin kosketus sai Reyn säpsähtämään aivan hitusen, kun tuo nojautui häntä vasten. Se kuitenkin veti Reyn takaisin siihen hetkeen ja rauhoitti jollain lailla. Väliäkö sillä, mitä oli tapahtunut silloin kauan sitten. Ainakin hän oli selvinnyt siitä hengissä, kun kerran istui vielä siinä. Mies otti Samin käden omaansa, ja hänestä tuntui ihan mukavalta olla siinä lähellä toista.

Elokuvan loputtua mies veti kätensä varoen takaisin omalle puolelleen ja hymyili Samin saamalle pippurirakeelle.
"Minä sain ainakin peikonräkää", Rey totesi ja muisti melkein yökänneensä siinä kohtaa.
"Mutta oli siellä hyviäkin. Niinkuin kurpitsapiirakkaa ja suklaapirtelöä." Sam kysyi, oliko Rey kyllästynyt kuoliaaksi.
"En", mies sanoi ja vastasi melkeinpä lempeästi toisen ujoon hymyyn. Sam oli kovin suloinen ja mukava. Tosin tuo taisi olla aika nuori tyttö vielä, mutta ei kai sillä niin väliä ollut.
"Se oli oikeastaan aika.. hauska", Rey totesi huvittuneesti naurahtaen. Hän vilkaisi ulos suuntaavia jästejä. Menisivät takaisin pakkaseen..
"Hmm.. Pitääkö täältä tosiaan lähteä? Jos piiloudutaankin penkkien alle?" Rey naurahti. Kaiketi jokamaunrakeiden syöminen oli jotenkin saanut hänet tuntemaan itsensä taas teinipojaksi.

Sam tunsi miten Rey otti kädestä kiinni siinä elokuvan hämärässä. Niinkin pieni ele tuntui mukavalta ja toi lämpöä kylmään harmaan ja valkoisen sävyttämään elokuvaan. Sam ei siis enää nojautunut pois velhon viereltä, sillä Rey ei ilmeisesti kokenut lähentelyä mitenkään pahana asiana. Elokuvan loputtua molemmat hieman vetäytyivät kuin elokuva olisi vienyt hetken mukanaan.

"Voi sinua parkaa!" Sam totesi kun kuuli Reyn saaneen peikonräkää. Onneksi mies oli saanut sentään jotain hyvääkin, joten se hieman tasapainotti asioita. Jokamaun rakeet olivat kyllä aivan omaa luokkaansa ja niiden mukana tuoma jännitys sai Samin yhä syömään niitä. "Minä taisin saada pullaa sekä muutaman toffeen", Sam totesi. Hänellä oli käynyt sillä kertaa hyvä tuuri.

Rey kertoi pitäneensä elokuvaa hauskana saaden Samin naurahtamaan. "Yleensä vanhat elokuvat ovat. Näyttelijät ylidramatisoivat ja tehosteet näkee ilman mitään ponnisteluita. Ne ovat kuitenkin jotenkin... viattomia", Sam sanoi ja nousi seisomaan. Rey kuitenkin kysyi kykenesivätkö he piiloutumaan. "Minä olen ainakin aika heikko näkymättömyys loitsujen kanssa", Sam totesi hymyillen ja katseli ympärilleen. Tosin... "Haluatko koettaa? Näyttämöverhon takana tuskin kukaan käy ja siellä pitäisi olla vain seinä vastassa", Noita virnisti saaden itsensä näyttämään ilkikuriselta. Hän oli aina ollut kiltti tyttö, mutta piiloutumisessa todella hyvä. Lisäksi he olivat velho ja noita, joten heidän kiinnijäämisensä olisi aika mahdotonta kun molemmat kykenivät ilmiintymään sekä loitsimaan. Heidänhän pitäisi laittaa vain vaikka hiiri vipeltämään jonnekin niin tuskin jästiä kamalasti kiinnostaisi kurkkia verhojen taakse.

Sam sanoi, että vanhat elokuvat olivat yleensä hauskoja, koska näyttelijät ylitramatisoivat ja tehosteet oli helposti nähtävissä. Noita kutsui niitä myös viattomiksi. Rey hymähti myöntyvästi. Hänestä tosin lähes kaikki elokuvat olivat jotenkin viattomia. Niillä oli tapana loppua hyvin, ja jopa silloinkin, kun päähenkilöt kuolivat lopussa, elokuvissa korostettiin kaikenlaista sankaruutta ja hyvyyttä. Henkilöt suojelivat toisiaan, uhrautuivat heikompien vuoksi, ottivat hyväksi muuttuneen pahiksen toverikseen ja kaikkea sellaista. Reystä siinä ei ollut mitään perää, koska eihän oikea elämä ollut sellaista. Hän ei ymmärtänyt miksi niin suuri osa ihmisistä tuntui vain luonnostaan uskovan, että kaikki muut halusivat heille pohjimmiltaan hyvää. Vaikka ei sillä, että hän olisi toivonut siihen muutosta, ei suinkaan. Juuri hyväuskoiset ihmiset olivat niitä hyödyllisimpiä. Samistakin voisi saada aika hyvän karkkiautomaatin. Ei tarvitsisi kuin pelata omat korttinsa hyvin, niin pian hänelle saattaisivat kuulua jokakertaiset pulla-alennukset luontaisetuineen..

Kun Rey ehdotti piiloutumista elokuvateatteriin, Sam totesi olevansa heikko näkymättömyysloitsujen kanssa.
"No en minäkään niitä oikein hallitse.." velho myönsi. Eikä jästien nähden taikominen muutenkaan ihan riskitöntä olisi. Sitten Sam kuitenkin tiedusteli, haluaisiko hän koettaa näyttämöverhon taakse piiloutumista. Samin ilkikurinen virnistys sai velhon hymyilemään.
"Kokeillaan pois", hän vastasi. Rey otti Samia kädestä ja ehtivät livahtaa näyttämöverhojen taakse ennen kuin kukaan tuli. Rey seisoi hiljaa ja kurkisti verhojen raosta. Teatterin työntekijä tuli, mutta vain kiersi pikaisesti salin ja sammutti sitten valot. Mies ei ilmeisesti tullut edes ajatelleeksi, että joku voisi piiloutua teatteriin. Jästihän kaiketi jäisi sinne koko yöksi loukkuun, jos ei poistuisi ennen sulkemista. Varmuuden vuoksi Rey oli kuitenkin vielä hiljaa. Nyt kun verhojen takana oli pimeää, hänellä oli kummallinen olo. Verhojen välissä tuntui hiukan tukalalta hengittää ja jotenkin kuvotti. Ehkä se johtui siitä, ettei hän ollut syönyt koko päivänä muuta kuin herkkuja, tai sitten siitä että tilanne muistutti taas niitä painajaisia.
"Ei kai tänne enää ketään tule", hän totesi ja astui verhojen takaa näyttämölle. Katse kiersi pimeän salin läpi kuin tarkistaen vielä, ettei siellä ollut heidän lisäkseen ketään. Sitten mies istahti näyttämön reunalle ja vilkaisi taakseen hymyillen, jos sitä nyt edes pimeässä näki, ja heilautti kättään kehottaen Samia istumaan viereen.
"Täällä alkaa voida huonosti ilman valoja.." Rey mutisi ja soi pienen ironisen naurahduksen omalle lauseelleen, joka ei kuulostanut ollenkaan rationaaliselta. Voida huonosti ilman valoja.. eihän siinä ollut mitään järkeä. Jotenkin väsytti. Se ehkä johtuikin pimeästä.

Jos Sam olisi teinnyt Reyn ajatukset pulla-aleista sekä luontaiseduista, hän olisi saattanut antaa velholle ainakin korvapuustin alennuksen. Onneksi hän ei osannut lukea ajatuksia vaan oli onnellisen tietämätön kaikesta. Hän tarttui siksi Reyn käteen hymyillen ja kipitti verhon taakse piiloon. Hän seisoi tiiviisti Reyn vierellä kun kuuli miten näyttämön ovi aukesi. Verhon raosta hän näki lippujenmyyjän käyvän teatterin läpi ylimalkaisesti. Tuntui kutkuttavalta piileskellä verhon takana miehen kanssa. Aivan kuin hän olisi teini jälleen. Pidättäessään henkeä kirjaston hyllyjen välissä jännittäen löytäisikö voro hänet. Nyt mies ei huomannut heitä vaan sammutti valot ja sulki oven.
"En usko, kuka tänne jäisi lukkojen taakse?" Sam kysyi hymyillen luikahtaessaan velhojen takaa pois.

Oli lähes pimeää, paitsi poistumisreittien valot loistivat ovien yllä heikosti. Niiden valossa Sam näki Reyn viittomiset ja istuutui mieehn vierelle.
"Ompa mielenkiintoinen sananvalinta. Täytyy muistaa se", Sam totesi hymyillen. "Mutta saanen muistuttaa, että olet yhä velho. Virvatulet", noita sanoi hymyillen ja loitsi omasta sauvastaan yhden leijumaan ilmaan.
"Käteviä, eivätkö? Näiden valossa luin yleensä kirjoja myöhään yöhön saakka tylypahkassa. En ikinä kyllä oppikirjoja opettajien harmiksi", hän sanoi ja katseli sinertävää liekkiä hymyillen. Hän piti tulesta ja sen tuomasta lämmöstä. Virva tuli ei ehkä lämmittänyt, mutta se toi lämpimiä muistoja.

Istuessaan pimeässä teatterissa, Samin vatsanpohjassa kutkutti mukavasti.
"Tiedätkö, minulla on ollut todella hauskaa", hän sanoi asian ääneenkin, kosak Rey tuskin pahastuisikaan siitä! Sam käänsi katseensa hetkeksi muualle saadakseen hymyillä leveämmin.

Sam istui Reyn viereen ja ilmoitti pitävänsä tämän lausahdusta mielenkiintoisena sanavalintana, joka pitäisi muistaa. Rey naurahti. Mielenkiintoista tosiaan.. huonovointisuus ja pimeys kun eivät liittyneet mitenkään yhteen. Tai ei niiden ainakaan olisi pitänyt. Sitten Sam muistutti, että valoa sai taikomalla ja loitsi yhden sinertävän liekin. Noita kertoi lukeneensa Tylypahkassa kirjoja virvatulien valossa. Mutta ei kuulemma koulukirjoja. Rey hymyili hiukan huvittuneesti.
"Omituista miten sitä aina tahtoo vältellä asioita, joita pitäisi tehdä", hän totesi.
"Tosin Tylypahkassa minä oikeastaan pidin läksyjen lukemisesta. Oli se ihan toista kuin jästien koulussa. Vaikka olin kyllä kamalan pettynyt, kun sain tietää ettei kesälomilla saanutkaan käyttää oppimaansa." Rey koki parhaaksi jättää kertomatta, miksi olisi halunnut niin kovasti taikoa lomilla. Hän olisi pistänyt loitsimalla hanttiin jästinuorille ja muuttunut kerta heitolla pojaksi, jota kukaan koko orpokodissa ei olisi uskaltanut kiusata. Tosin jo varsin pian Reyn velho-opintojen alettua oli orpokodin meininki rauhoittunut niin paljon, ettei sille olisi ollut enää tarvetta.

Rey katseli sinertävää liekkiä, joka lepatti kauniisti. Mutta lämpöä siitä ei huokunut.
"Tämä tuli ei polta, vai mitä?" Hän kysyi, mutta ei odottanut vastausta vaan pisti kätensä suoraan liekin sisään. Mies tunsi liekkien nuolevan sormiaan, mutta se ei sattunut, eikä lämmittänyt. Teatterin sisällä oli sen verran lämmin, ettei olisi tarvinnutkaan. Hän veti kätensä pois hymyillen pienesti itsekseen. Vaikka Rey ei varsinaisesti luottanut Samiin, hän jollain tasolla kuvitteli naisen olevan yhtä vaaraton kuin tämän loitsimat liekit. Mies ei vain tuntenut oloaan lainkaan uhatuksi toisen lähellä.
Sam kertoi, että hänellä oli ollut todella hauskaa.
"Sama täällä", Rey vastasi ja katseli Samia hymyillen. Noidan katse oli käännetty hetkeksi pois velhosta, ja tämä mietti, olisiko nyt sopiva hetki viedä hauskuus yhtä astetta pidemmälle. Kun Sam käänsi päänsä taas Reyhin päin, mies katsoi naista hetken silmiin ja yritti sitten suudella tätä. Ei ihan yhtäkkiä vaan melko hitaasti, niin että toinen voisi kieltäytyäkin, jos hetki ei ollut sopiva. Naisista kun ei oikein koskaan tiennyt. Nuo tuntuivat usein vaativan suhteilta jotain.. jotain sellaista, mitä oli hankala hahmottaa, ja lähimmäs pääsi kai olemalla varovainen kaikessa. Samalla mies huomasi ajattelevansa Samin silmiä. Hän ei tiennyt olivatko ne enemmän ruskeat vai vihreät, mutta jokin niissä oli saanut aikaan miellyttävän tunteen. Niin kuin ensimmäisten ruohonkorsien näkeminen keväällä. Ensimmäisestä talvestaan orpokodissa Rey ei muistanut juuri mitään muuta kuin, että oli luullut kuolevansa pian, kun ei kohta enää jaksaisi nousta ylös siitä kylmästä loskasta, johon häntä jatkuvasti kampattiin. Mutta sitten ruoho oli alkanut kasvaa, ja joku oli sanonut, että pian tulee kesä. Siitä lähtien Rey oli aina lopputalvesta tavannut vilkuilla maahan odottaen, että uudet ruohonkorret nousisivat näkyviin ja tulisi taas lämpimämpää ja vähän helpompaa.
"Tiesitkö, että sinulla on kevään väriset silmät?" mies kysäisi Samilta.

Sam oli suhteellisen tunnollinen ihminen, mutta oli hänkin harvinaisen hyvä keksimään kaikkea epäolennaista tekemistä olennaisen sijalle.
"Niin... Vaikka ei niiden pakotettujenkaan tekeminen alun jälkeen olekaan niin kamalaa kuin ajatteli", noita totesi hymyillen.
"Minä en oikeastaan jaksanut harmistua siitä, koska minun vanhempani ovat jästejä ja samoin siskoni. Tosin hänelle sanoin, että pistän hänen tyynylleen taikaliemieni ällöttävimpiä aineksia jos hän kutsuisi minua vielä kerran noita-akaksi", noita muisteli hymyillen. Olihan siinä siskon tyynyllä ollut sitten lopulta matoja ja sammakon silmiä. Sam oli saanut siitä hyvästä ensimäisen ja ainoan arestinsa, mutta oli se ollut sen arvoistakin.

Yllättäen Rey kiinnostui virvatulesta ja Sam ehti vain suunsa aukaista kun miehen käsi oli jo liekin sisällä. "Ei... kuten huomaatkin", noita totesi ja hymyili pienesti. Hän osoitti sauvallaan tulipalloa ja sai sen vaihtamaan väriään punaiseen ja siitä vihreään ja takaisin siniseen.

Sam kipristeli varpaitaan kenkiensä sisällä ajatellessaan, miten hän oli täysin odottamatta päätynyt tälläiseenkin tilanteeseen. Hän todella uskoi, että koska hän uskoi ihmeisiin niitä tapahtuikin. Kääntäessään katseensa Reyhin Sam tunsi nuljahduksen mahassaan ja kun kasvot lähenivät hän tiesi mitä tulisi tapahtumaan - jos hän haluaisi. Lopulta Sam nojautui pienen matkan vastaan ja painoi pehmeät huulensa hellästi Reyn huulia vasten. Suuteleminen oli mukavaa Samin mielestä, mutta hän ei halunnut ensimäisen olevan pisin. Sen piti olla maistiainen, joka huokutteli vähän enemmän ja vähän enemmän houkutteli lisää.

Suudelman, tai oikeammin pidemmän suukon, jälkeen Rey kommentoi Samin silmiä kevään värisiksi. Sam katsoi velhoa hölmistyneenä ja naurahti.
"Minä en itse pidä niistä. Ne eivät osaa päättää mitä väriä ne haluavat olla ja joskus ne ovat kaikkia. Sinulla on ihanan selkeät", Sam sanoi hymyillen. Katsoessaan Reyn silmiä virvatulen valossa Samin omat silmät heijastuivat enemmän vihreinä kuin normaalisti.

Sam kertoi tämän vanhempien ja siskon olevan jästejä, ja että oli uhannut laittaa siskonsa tyynylle taikajuoma-aineksia, jos tuo vielä nimittäisi häntä noita-akaksi. Reytä nauratti koko ajatus. Pari matoa tyynyllä kuulosti hänestä varsin harmittomalta kiusanteolta, mutta kaipa se tytöistä oli kovinkin ällöttävää. Reyllä ei ollut paljonkaan kokemusta tyttöjen kiusaamisesta, sillä useammin pojat olivat vain ottaneet yhteen keskenään. Jos joutui tappelemaan pojan kanssa oli aina mahdollisuus saada syy vieritettyä sen toisen niskoille varsinkin, jos oli itse saanut enemmän turpiinsa. Vaikka Rey todella inhosi kipua, hän ei ollut koskaan helposti lamaantunut siitä tai hukkunut nyyhkytyksiin niin kuin monet muut lapset. Hän oli jatkanut sanallista taistelua siitä, että välttyisi aikuisten rangaistukselta. Mutta jos tyttö kanteli aikuiselle, että Rey kiusasi, niin turha siinä oli väittää vastaan tai yrittää selittää, että isommat pojat pakottivat. Mutta olivathan rangaistukset sentään olleet yleensä paljon helpompia kestää kuin se, mitä olisi seurannut jengiläisten vastustamisesta. Parhaassa tapauksessa saattoi vain saada määräyksen pysyä sisällä, siis yleensä mukavasti ja turvallisesti kuivassa sillä aikaa, kun muut ajettiin pihalle "pitämään hauskaa ja saamaan raitista ilmaa" eli tuuppimaan toisiaan vesilätäköihin. Eikä Reyn tarvinnut muuta kuin maata hiljaa sohvalla ja näyttää masentuneelta, että tädit luulisivat hänen kärsivän siitä, että sai kerrankin levätä rauhassa.

Sam pisti virvatulensa vaihtamaan väriä ja Rey katseli sitä hetken melkein uneksuvasti. Toki hän näki usein ja osasi itsekin loitsia erilaisia valoilmiöitä, koska niitä käytettiin Lohikäärmeen luolassa diskovaloina. Mutta ei se melkein näköä haittaava valojen sekamelska näyttänyt ollenkaan samalta kuin yksi väriä vaihtava liekki pimeyden keskellä. Tämä oli paljon kauniimpi.

Sam vastasi Reyn suukkoon, mutta jätti sen melko lyhyeksi. Se oli tuntunut hyvältä ja miehen alkoi tehdä mieli lisää. Perhoset lepattivat mahassa, ja Rey yllättyi huomatessaan, että ensimmäistä kertaa häntä hieman jännitti Samin seurassa. Niin kuin se ei olisikaan enää niin yhdentekevää, jos jokin menisi pieleen.

Reyn toteamus Samin silmistä sai toisen näyttämään aika hölmistyneeltä. Noita ei kuulemma itse pitänyt siitä, etteivät tämän silmät olleet selvästi jonkin väriset. Reyn silmiä toinen kutsui ihanan selkeiksi. Mies hymyili.
"Vai pitää silmien olla selkeät? Kaikkea te naiset keksittekin", velho naurahti.
"Mutta toisaalta, jos silmät kerran ovat sielun peili, niin tarkoittaako se, että minun pitää varautua siihen, että luonteesikin alkaa vaihtaa väriä?" Rey kysäisi leikkisästi. Tosin ties vaikka siinä olisi jotain perääkin. Rey oli ensivaikutelman perusteella luullut jo melkein tietävänsä millainen Sam oli, mutta ei enää ollut ollenkaan varma. Naisessa olisi todennäköisemmin paljon sellaisia piirteitä, joita hän ei osaisi arvata ennalta. Se oli jotenkin kiehtova ajatus. Rey nosti kätensä silittämään kevyesti Samin hiuksia ja katseli toista hymyillen silmiin miettien haluaisikohan tämä jo pian suudella uudestaan.

Reyn mielestä Samin "keksintö" selkeistä silmistä oli selvästi hieman hölmö. Noita vain kuitenkin naurahti sille ja sipaisi hiuksiaan.
"No, niin, selkeät", hän totesi hymyillen ja kuunteli sielun peileistä. Olihan se ehkä hieman totta. Samista näkyi yleensä vain iloisuus ja viatomuus sekä mitä hän teki. Harvempi oikeastaan vaivautui pohtimaan mitä hän ajatteli sen syvällisemmin. Hän ei ollut kovinkaan mustavalkoinen vaan kykeni myös pohtimaan miksi joku saattoi tehdä mitä ikinä tekikään. Silti Sam naurahti Reylle: "Ei... Ei sinun tarvitse. Minä olen vain pieni noita joka pitää piirakoiden leipomisesta ja satujen kertomisesta lapsille. Ai niin ja jokamaunrakeista".

Velhon käden juostessa kiharoilla kutreilla Sam rentoutui hieman enemmän. Hän piti siitä, kun joku silitteli ja hipsutteli. Jokainen Samin paremmin tunteva tiesi sen. Hän saattoi jopa kerjätä niitä ihmisiltä kuin pieni koiranpentu. Nyt hän sai kuitenkin silityksiä ja katsella Reyn ruskeita silmiä. Sam sipaisi velhon hiuksia pehmeällä kämmenellään ja poskea peukalollaan ennen kuin itse teki toisen aloitteen. Eihän Reyn tarvinnut kaikkea tehdä ja mistä Sam tiesi jos velho pitäisi enemmän hänen tekemistään aloitteista. Lisäksi oli lähes luonnollinen järjestys silittelyjen jälkeen edes hieman suukotella. Niimpä Sam nojautui heidän välimatkansa kiinni.

Sam painoi huulensa lempeästi vasten Reyn huulia. Hän ei ollut niitä, jotka pitivät kielen tunkemisesta heti suuhun saatikka rajusta päiden lyömisestä yhteen. Ei - hän halusi nautiskella hiljalleen. Lisäksi oli kutkuttavaa suudella jonkun lähes tuntemattoman kanssa. Samia ehkä hieman jännitti, mutta samaan aikaan hän tunsi itsensä rennoksi. Hän liikahti lähemmäs Reytä, jottei hänen tarvinnut niin kaukaa kurotella miehen huulia kohti niska vääränä. Noita hiveli myös miehen niskaa ja kaulansyrjää.

//Mietin tota Reyn silmien väriä, että onko se nyt vihreä vai sittenkin ruskea ja netistä löyty että vaihtaa väriä green/ hazel. Sam-parka varmaan pettyy, kun huomaa ettei ne olleetkaan selkeän ruskeat. xDD Tosin en jotenkin usko, että Reyn silmien väri tulee olemaan Samin suurin harmin aihe. x)//

Sam vastasi, ettei Reyn tarvitsisi varautua siihen, että tämän luonnekin alkaisi vaihtaa väriä. Noidan kuvaus itsestään hymyilytti Reytä. Piirakoita, satuja ja jokamaunrakeita. Kuulostipa viattomalta. Sanojensa, ja kyllä myöskin tähänastisen käytöksensä, perusteella Samin pitäisi olla aivan harmiton tapaus, vaaraton pieni noita. Ja niin Sam varmaan olisikin ainakin, jos Rey pitäisi salassa omat kyseenalaiset piirteensä kuten vaikka pimeänpiirron käsivarressaan tai sen, että saattoi joskus varastaa. Oli nimittäin vaikea arvioida, miten Sam sellaisiin asioihin suhtautuisi. Tuskinpa ainakaan hirveästi ilahtuisi.

Rey silitteli Samin hiuksia ja vaikutti siltä, että noita piti siitä. Myös Sam sipaisi Reyn tukkaa ja poskea. Lapsena Rey oli suhtautunut varautuneesti lempeään kosketukseen ja vältellytkin sitä, sillä se oli tuntunut vieraalta ja omituiselta. Itseasiassa hänen oli ollut vaikea uskoa, että ihmiset koskivat toisiaan muutenkin kuin satuttamalla tai käyttämällä fyysistä pakkoa. Hänestä oli tuntunut, että siinä täytyi silloin olla jokin tuntematon taka-ajatus. Teini-iässä kosketukseen oli kuitenkin jo alettu tottua ja pikkuhiljaa Rey oli oppinut nauttimaankin siitä tietyissä tilainteissa. Niimpä nyt Reystä tuntui vain mukavalta, että Sam suukotti tällä kertaa häntä ja myös siveli niskan seutua. Rey piti noidan lempeästä tyylistä. Kovakouraiset tai yli-innokkaat naiset olivat ärsyttäviä. Sam kuitenkin tuntui oikeasti hyvältä. Voisi sanoa, että toinen maistui yhtä maukkaalta kuin kakkunsakin. Tai ehkä paremmaltakin. Reyn suudelmat alkoivat käydä ahneemmiksi, vaikka mies pitikin ne huomaavaisen rauhallisina. Rey kietoi kätensä kevyesti Samin ympärille ja siveli tuon selkää. Sitten hän vetäytyi hiukan kauemmaksi ja katsoi noitaa hymyillen.
”Olet sinä kyllä aikamoinen sokeripala”, mies sanoi. Hän ei kuitenkaan ollut heti yrittämässä sen pidemmälle. He olivat tavanneet vasta samana päivänä ja sellaisilla asioilla oli usein naisille merkitystä. Vaikka oli Rey tänäänkin kuten tavallista varautunut siihen, että päätyisi syystä tai toisesta riisumaan paitansa: hän oli kietaissut vasemman käsivartensa ympärille siteen peittämään pimeänpiirron. Jos side tulisi näkyviin hihan alta, hän voisi väittää käden olevan esimerkiksi venähtänyt. Siinä oli tosin se ongelma, ettei venähdyksen tai muunkaan vamman parantuminen voinut kestää ikuisuuksiin. Ennen pitkää piti keksiä jotain muuta. Tai sitten vain jättää suhteensa lyhyiksi, niin kuin Rey yleensä teki. Mies tuli kyllä ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta harvoin erityisemmin kiintyi kehenkään.

Reyn arvelut Samin suhtautumisesta olivat täysin oikeassa, sillä Sam ei pitänyt kamalasti roistoista ja vielä vähemmän kuolonsyöjistä ollessaan itse jästisyntyinen. Onneksi Sam ei tiennyt Reystä mitään vaan saattoi kuvitella tuon olevan kunnon mies, jonka huulet olivat mukavan pehmeät.

Samin perhe oli ollut hyvin pusuttelevaa ja halailevaa tyyppiä. Sen vuoksi nainen ei pelännyt koskea muita ihmisiä ja nautti siitä, kun joku viitsi häntäkin lääppiä. Hiuksien silittely oli erityisen mieluisaa ja Sam nautiskeli Reyn suutelemisesta enemmän. Varpaita kutitti ja vatsassa leijui perhosia, kun miehen otteet kävivät hieman ahneemmiksi. Sam ehkä jarrutteli hieman ja kun he erkanivat, Sam kykeni vain hymyilemään miehen kädet ympärillään. Siinä oli hyvä olla. Tosin Sam purskahti nauramaan kun kuuli olevansa sokeripala. Selvästi noidasta vertauskuva oli hauskaa, sillä tuo hihitteli hyvän aikaa.
"Oletko sinä sitten sokerihiiri?" noita hymyili naurettuaan hetken ja koettaen selkeästi vakavoitua edes hieman.

Sam nojautui hieman oman käsivartensa varaan ja katseli Reytä. "Mistä muusta sinä pidät kuin leivoksista, sokerista ja suutelemisesta?" Sam kysyi hymyillen. Hän ei halunnut riisuutua heti toisen tavattuaan. Sam ei ollut sellainen noita. Hän tarvitsi tunnesiteen miehen ja itsensä välille. Lisäksi noita oli utelias pieni olento, joka halusi tietää paljon kaikesta ja kaikista. Hän sai parhaat ideansa juuri tositapahtumista ja ihmisistä. Lasten satujenkin piti jostain kohtaa olla edes uskottavia.

Sam purskahti nauramaan kuullessaan Reyn sokeripala-vertauksen. Miehen kasvoilla käväisi hölmistynyt ilme. Sen piti olla enemmän kehu kuin vitsi. No toisin kävi näemmä.
"Höh? Onpa töykeää. Minä yritän kertoa tunteistani ja vaikuttaa coolilta samaan aikaan, mutta sinä vain naurat", Rey puuskahti muka pahastuneena, mutta ei näyttänyt lainkaan siltä. Samin nauru oli tarttua häneenkin. Ja kun noita sitten keksi oman vertauskuvansa, oli Reyn vuoro treenata vatsalihaksia.
"Hiiri? Hehe.. Tuo on jo törkeää! Ei miestä saa sanoa hiireksi", Rey sai sanottua, mutta ei pystynyt näyttelemään loukkaantunutta äänensävyä, koska häntä nauratti liikaa. Pikkuhiljaa mies kuitenkin alkoi saada kasvonsa takaisin peruslukemille.

Sam kysyi, mistä muusta Rey piti kuin leivoksista, sokerista ja suutelemisesta. Kysymys sai velhon hymyilemään.
"No nauraminen on myös aika hauskaa, lempikuntoilulajini", mies totesi. Mutta Sam varmaankin toivoi saavansa kysymykseensä pidemmän vastauksen.
"Pidän kesästä ja lämpimästä, siitä miltä ruoho tuoksuu. Ja no.. ei se oikeastaan hullummalta maistukaan." Rey oli todella pureskellut lapsena ruohoa ollessaan nälkäinen. Mies naurahti ja pudisti hieman päätään omalle omituisuudelleen.
"Ja kuumasta juotavasta, nukkumisesta ja laiskottelusta." Tähän kysymykseen oli helppo vastata. Reyn pitämisissä kun ei oikeastaan ollut mitään salaista. Hän epäili pikemminkin, että saattoi olla tylsä, kun kaipasi elämässä pelkkiä mukavuuksia. Siinä tosin oli se pieni ongelma, että Rey helposti ajatteli, että ainoa tapa olla rauhassa ja turvassa, oli asettua sille puolelle, joka sitä eniten uhkasi. Ja että joskus oli vietävä toisilta, satutettava tai jopa tapettava, että voisi itse elää mukavasti. Mutta ne eivät kuuluneet asioihin, joista hän nautti. Jos Rey olisi kasvanut ympäristössä, jossa hyvät olot olivat itsestäänselvyys, hänestä olisi varmaankin tullut varsin harmiton velho. Ja aika harmiton hän tällä hetkelläkin oli, jos ei otettu lukuun pientä varastelua ja petkuttamista silloin tällöin. Toista se oli ollut silloin, kuin Rey oli toiminut kuolonsyöjien riveissä.
"Mistä kaikesta sinä pidät? Tai mistä et?" Rey kysyi vuorostaan Samilta.

Sam todella koetti olla nauramatta, muttei voinut itselleen mitään! "Anteeksi Rey!" nainen kikatti. Lopulta hän ehkä hieman rauhottui, mutta tyrskähteli edelleen. Lopulta hän sai kysyttyä mistä muustakin mies piti ja ilmeisesti tuon mielenkiinnon kohdeet olivat suhteellisen normaalilla tolalla, paitsi kun mies mainitsi ruohon maun. Sille Sam hieman naurahti, mutta kuunteli kuitenkin tarkasti. Rey kuulosti mieheltä, joka nautti elämän pienistä iloista. Sam arvosti sitä.
"Hmm.. Minä pidän... vastaleikatun ruohon tuoksusta, mutten ole ikinä maistanut. Lapsista, kissoista ja linnuista. Sitten minä pidän siitä, kun mitään erikoista ei tapahdu, mutta on vain täydellinen päivä. Tiedäthän sellaiset päivät? Kun vain kaikki menee hyvin ja mikään ei tunnu pyyhkivän hymyä pois naamalta?" Sam jutteli ja sipaisi ruskeat kiharansa valumaan selkään. Mistä hän ei pitänyt oli paljon hankalampi kysymys.
"Minä en pidä... jatkuvasta sateesta. Onkin huono juttu, että asun englannissa. Minä en pidä hernekeitosta enkä varsinkaan simpukoista", noita totesi hymyillen. Tietenkin hän jätti sanomatta isoimmat pitämisensä ja vihaamisensa. Ei sellaisia möläytelty Reylle, jonka hän oli tavannut muutama tunti sitten.

Sam käänsi katseensa Reyhyn ja hymyili. Hän todella piti miehestä, sillä tuo vaikutti mukavalta. Ei Sam olisi niin ajatellut, jos olisi ollut tietoinen kuolonsyöjä taustasta, mutta toisaalta... Sam ei ollut tuomitsevinta tyyppiä maailmassa.

Heilutellessaan jalkojaan pienesti lavan reunalla, Sam tunsi itsensä nuoreksi teiniksi. Hän muisti miten hän oli kuudentena vuotenaan hiippaillut erään valvojaoppilaan kanssa pussailemaan näiden kylpyhuoneisiin. He olivat uineetkin - alusvaatteisillaan. Vuosia myöhemmin Sam koki muiston yhä miellyttävänä. Pussailu oli kivaa nyt ja aina.
"Aiotko sä tulla uudestaan käymään kahvilassa?" Sam kysyi hymyillen tietäen vastauksen.