Kohtalokas heinäkuu [K15]

[Eli Ninjin arvoisaa Rabastania tähän peliin mukaan. (: Tarkoitus olisi saada rouva Amelia Bones hengiltä.. Ja tosiaan peli alkaa Pikku Hirttivaarasta, mutta jatkuu sitten ties missä päin Lontoota kunhan Volde on laskenut Willin ja Raban liikenteeseen.. Ainiin ja tapahtuu 11.7.1996
Huom. Peli sisältää verta, kidutusta ja murhan joten K15!]

Aurinko oli jo laskeutumassa mailleen luoden syviä varjoja Pikku Hirttivaaraan. Varjot pitenivät sitä mukaa kun aurinko laski ja mitä hämärämpi tuli, sitä vähemmän ihmisiä oli ulkona taloistaan. Vähemmän liikettä oli ollut viime vuosina pelottavan naapurin muutettua vanhaan Valedrojen taloon..
Sinä iltana tuo naapuri, lordi Voldemort, asteli edestakaisin yksinäisessä olohuoneessaan. Nagini oli lähtenyt joka viikkoiselle saalistusretkelleen, joten pimeyden lordi oli yksin. Takassa loimusi tuli, mutta sen lämpö ei jaksanut kantaa miehen kylmyyden lävitse.
Voldemortin päässä oli oikea ajatuksien sekamelska sillä hetkellä. Hän mietti lähinnä kuoleman varjeluksia, mutta uhrasi ajatuksiaan myös Potterin pojalle, taikaministeriölle, Tylypahkalle, arvokkaille seuraajilleen.. Ja Taikaministeriön korkeimmassa velho-oikeudessa työskentelevälle Amelia Bonesille. Tuo puoliverinen noita oli jo pitkään ollut kuin piikki Voldemortin takalistossa. Olihan hänellä hienoja ja vaikutusvaltaisia noitia ja velhoja ministeriön sisällä, mutta aina tuo Bonesin akka onnistui silti saamaan hänen seuraajiaan vankilaan. Eiväthän kuolonsyöjät nykypäivänä enää kauaa Azkabanissa mädäntyneet, koska ankeuttajatkin olivat ne seinät jättäneet vartioimatta jo aikaa sitten.. mutta vapautuspuuhiin meni aina tuskaisen kauan eikä hänellä tai hänen kuolonsyöjillään olisi ollut aikaa moisiin turhuuksiin.
Asialle olisi siis tehtävä jotakin ja pian.

Voldemort oli jo pitkään miettinyt kenet laittaisi Bonesin asialle ja koska useimmilla hänen seuraajistaan oli jo vakiohommat, hän oli päättänyt sysätä moisen homman Rabastan Lestrangelle ja Will McDonnellille. Kumpikin miehistä kuului hänen luotettavimpiin seuraajiinsa, olivathan miehet pysyneet hänelle uskollisina jo armaasta seitsemänkymmentäluvusta saakka. Olivat istuneet tovin Azkabanissakin ihan vain hänen vuokseen..
Niinpä Voldemort oli sinä iltana tehnyt päätöksensä. Amelia Bones saisi joko elää toimien jatkossa hänen riveissään yhtenä harvoista puoliverisistä.. Tai sitten kuolla kuten vanhempansa. Turhaan.
Voldemort istahti takan edessä olevaan korkeaselkäiseen nojatuoliinsa ja kutsui sitten Rabastan Lestrangea ja Will McDonnellia luokseen.
Hän huokaisi mietteliäänä jääden naputtelemaan pitkillä sormillaan käsinojia. Hänen olisi pitänyt tehdä tämä jo aikapäivää sitten..

Rabastan vietti omaa iltaansa tavalliseen tapaan lorvien ja tuota samaa hommaa mies oli touhunnut koko päivän ja valehtelematta jo koko kuluneen viikon. Vaikka olisi voinut olettaa, että jokainen kuolonsyöjä vehtasi jos jonkinmoisissa hommissa tänä aikana ei Rabastanille kuitenkaan ollut nakitettu mitään sen kummempaa - eikä tuo ollut aivan varma oliko se hyvä vai huono juttu. Toisaalta se ,että sai vielä hengähtää kun muut tekivät likaisen työn oli omalla tavallaan mukavaa ,mutta toisaalta taas oliko Voldemort unohtanut hänet vai eikö tuo kenties luottanut häneen kun hommia ei tippunut miehen niskoihin?
Aivan kuin vastatakseen Raban ajatuksiin mies tunsi äkkiä polttavan tunteen piirrossaan ja kiskoi hihaansa ylemmäs vaikka tiesi varsin hyvin mitä tuntemus piirrossa merkitsi. Mies ei kuitenkaan jäänyt jahkailemaan sen pidemmäksi aikaa - eihän hän voisi antaa Voldemortin odottaa - ja noustuaan ylös kaikkoontui.

Rabastan ilmiintyi pahemmin välittämättä lähelle herransa sen hetkistä olin paikkaa - Valedrojen taloa - eikä ollut haaskannut aikaa ilmiintymällä toiselle puolelle Pikku hirttivaaraa vain pitääkseen itsensä niiltä harvoilta vielä siihen aikaan liikkuvilta jästeiltä piilossa. Tuo vaalea hiuksinen mies kääntyi kuitenkin paikalle tupsahdettuaan vilkaista olkansa ylitse vain varmuudeksi, mutta ulkona ei hänen olettamuksiensa mukaan tosiaan ketään näkynyt. Tämä kylä oli kyläpahanen oli kyllä parhaat päivänsä nähnyt ja jokainen taisi aavistella ettei Valedrojen talossa asuva asukas ollut aivan tavallinen naapuri jonka luona käydä iltapäivisin teekupposella.
Hiljaa huokaisten tuo otti muutaman laahustavan asekeeleen edessään kohoavaa taloa kohti ja pohti mielessään mitä lordi voldemortilla mahtoi olla hänen varalleen ja toivoi ,ettei asia ainakaan koskisi hänen pahoja ajatuksiaan tuota kohtaan! Vaikka pystyiköhän edes Voldemort lukemaan ajatuksia hänen ollessa niin kaukana. Jos kyse taasen olisi jostakin hommasta oli Rabastan enemmän kuin valmis vaikka juuri hetki sitten olisi voinut viettää vielä muutamisen viikkoakin vain makoillen ja odottaen jotakin suurempaa tapahtuvaksi. Rabastan pysähtyi talon ovelle ja sen kummempia vitkuttelematta ja epäröimättä kohotti kätensä ja koputti oveen. Pianhan se syy kutsuun selviäisi..

Samalla hetkellä kun Rabastanin käsivartta poltteli, sama tapahtui myös Lontoon laitamilla sijaitsevan hieman ränsistyneen talon uumenista. Will oli vasta hetkeä aikaisemmin rojahtanut omaan tuoliinsa pölyisen ikkunan ääreen kun hänen piirtonsa jo kutsui häntä töihin. Hän oli sinä päivänä tehnyt jos minkämoisia askareita, joidenka näki hyödyntävän hänen ja hänen herransa päämääriä. Will oli istunut ensin aamupäivän taikaministeriön lähettyvillä yrittäen kuulla jotakin kuulemisen arvoista. Sitten hän oli seurannut Alastor Vauhkomieltä jonkin aikaa, mutta tämän tajuttua hänen tekosensa, hän oli joutunut pakenemaan sen enempiä hyötymättä juuri mistään. Epäonnistuneen päivänsä päätteeksi hän oli käväissyt Iskunkiertokujalla olusella saadakseen olonsa edes hieman paremmaksi. Jos hän jotakin vihasi niin epäonnistuneita päiviä..
Hänen epäonnistunut päivänsä oli kuitenkin joko menossa ansiokkaasti huononpaan suuntaan tai sitten saamassa hyvinkin merkittävää käännekohtaa. Ainakin toivottavasti sillä Voldemort ei koskaan kutsunut ketään turhaan. Jonkinlainen rangaistus toheloinnista oli siis tiedossa.. tai vastaavasti jokin tähdellinen työtehtävä..
Sen enempiä odottelematta Will kaikkoontui pöllyjensä keskeltä ja ilmiintyi siinä samassa Valedrojen talon porteille Pikku Hirttivaaraan. Ensimmäinen asia minkä Will pisti merkille ympäristön tarkastettuaan oli mies, joka seisoi jo portailla odottelemassa sisäänpääsyä. Will suoristi viittansa ja asteli rivakoin askelin kivetystä pitkin ovelle.
"Iltaa, Rabastan?" hän tervehti seisahtaen toisen vierelle portaikkoon. Pieni jännitys ja odotus kihelmöivät hänen vatsassaan kuten aina niillä portailla.
Ennen kuin Will ehti sanoa enempää Rabastanille, ovi heidän edessään aukeni. Will katsahti sivusilmällä Rabastania mutta päätti omalla oikeudellaan (niin millä?) astua ensimmäisenä herransa taloon. Will asteli tutun eteisen halki portaikkoon, ne ylös ja perällä olevaan huoneeseen. Hän pysähtyi huoneen ovelle ja koputti.
"Sisään," kuului hyinen ääni oven valoisammalta puolen ja Will katsahti Rabastania. Hän avasi hieman raollaan olleen oven ja astui sisemmäs.
"Iltaa, herrani," hän tervehti kumartaen pienesti. Voldemort kääntyi tuolissaan heidän puoleensa hymähtäen hyväksyvästi.
"Ihailtavan nopea saapuminen," Voldemort sanoi lisäten sitten muka-kiinnostuneena; "en kai keskeyttänyt mitään tärkeää?"
"Ette tietenkään, herrani," Will kiirehti vastaamaan rauhallisella äänellä. Voldemort käänsi katseensa Rabastaniin..

Rabastanin kolkuteltua herransa talon ovea tuo jäi kiltisti odottamaan joko kutsua sisään tai oven avautumista, koska ei mitenkään olisi hyvä käytöksistä vain lampsia sisään ja huudella olevansa nyt paikalla kun kerta kutsuttiin. Mies oli jo aikeissa koputella hiukan kärsimättömänä uudelleen ,mutta kuuli silloin jonkun muunkin ilmestyneen paikalle. Hän ei siis ollut ainut vieras tänä iltana mikä selvästi merkitsi sitä, ettei häntä oltukkaan rankaisemassa mistään.. ellei sitten kysessää olisi jokin Voldemortin mielestä kovin huvittava uusi synkkien iltojen huvittelu juttu : omien seuraajien joukko rankaisu! Rabastan käänsi katseensa tulijaan tuon ilmestyttä hänen rinnalleen ja vastasi hiljaa Will McDonnellin tervehdykseen. Raba oli jo melkein utelemassa oliko Will kenties möhlinyt jotain, jotta saisi hiukan selkoa sille miksi he molemmat olivat paikalla, mutta ei ehtinyt edes suutaan avata kun ovi jo miesten edes aukeni. Rabastanilta ei jäänyt huomaamatta Willin nopea katsahdus, mutta ei tuo laittanut kovin pahakseen vanhemman miehen astellessa hänen edeltään taloon. Ainakin jos syy vierailuun täällä olisi ei niin mieluisa saisi Will tuta sen nahoissaan ensin. Kummemmin ympärilleen katsomatta Rabastan lähti astelemaan Willin perästä ylös portaikkoa ja huomasi oikeastaan vasta nyt olevansa hiukan jännittynyt tulevasta ja vaikka ääneen moista myäntäisikään oli jopa hiukan kiitollinen ettei ollut aivan yksin. Mies pysähtyi Willinkin niin tehdessä ja kurkki hiukan toisen takaa ovelle jota tuo oli juuri koputtanut ja kuullessaan herransa käskyn astua sisään tuo huomasi Willin katsahtavan häneen. Rabastan vastasi katseeseen mitään sanomatta ja seurasi nopeasti perästi Willin astuttua ovesta peremmälle huoneeseen.

Willin terviehtiessä Voldemorttia Rabastan tyytyi vain pienesti kumartamaan toisen perässä. Mitä hän siinä toistamaan toisen sanoja. Mies nosti juuri parahiksi katseensa nähdäkseen Voldemortin kääntyvän miehiä kohti ja tuon kehuessa heidän ripeää saapumistaan Rabastan ei voinut kuin olla tyytyväinen omiin päättelyihinsä siitä ettei kannattanut vitkutella sinä iltanan sen kummemmin tulon kanssa. Will hänen vierellään kuului toteavan , ettei Voldemortin pyyntö paikalle saapumiseen ollut keskeyttänyt mitään ja Rabastanin toinen suupieli kohosi hiukan. McDonnellilla tuskin oli koskaan meneillään mitään keskeyttämisen arvoista, ellei sitten hillittyjen perseiden juominen tai kesken oleva kiduttamis keikka laskettu tärkeäksi asiaksi. Rabastanilla kesti pieni tovi omien ajatustensa takia tajuta herransa kääntäneen katseensa nyt häneen ja tietysti tuo odotti hänenkin vastaavan kysymykseen!
" Ei herrani, ette keskeyttäneet mitään", mies kiiruhti vastaamaan nopeasti.

Voldemort nyökkäsi miesten vastauksille ja nousi sitten ripeästi seisomaan kuin suurestikin innostuneena. Hän laittoi kätensä yhteen eteensä ja asteli muutaman askeleen miehiä kohden katseen levätessä vuoroin kummassakin.
"Minulla on teille tänään tehtävä," Voldemort sanoi sen enempää odottelematta, "joka on saanut odottaa tekijäänsä jo turhankin kauan." Voldemort nappasi sivupöydältä sen päivän Päivän Profeetan ja näytti sen etusivua miehille. Etusivulla komeili otsikko, joka kertoi että muutama kuolonsyöjä oli passitettu Azkabaniin kiitos Amelia Bonesin. Bonesin kuva komeili alanurkassa. Keskellä kuvaa oli neljän kuolonsyöjän kuvat. Mikä suuri tappio Voldemortille menettää neljä seuraajaansa muutamaksi viikoksi Azkabaniin.
"Rabastan ainakin tunnistanee isänsä yläkulmasta?" Voldemort kysyi katsoen Rabastania ja Williä vuoroon. Hän käänsi lehden itseään kohti katsellen kuvia.
"Huono tuuri Kendalilla," Voldemort sanoi päätään pudistellen. Hän kohotti pistävän katseensa miehiin laskien vasemman käden pitkän etusormensa Bonesin kasvoille.
"Hän on seuraava tehtävänne," Voldemort sysäsi lehden Rabastanin käsiin astellen sitten selkä heitä kohden kauemmas.
"Amelia Bones, Taikaministeriön korkeinpaan velho-oikeuteen kuuluva puoliverinen noita passittaa teitä viikottain ja pareittain Azkabaniin. Eilen hän sai Kendal Lestrangen ja kolme muuta." Voldemort piti pienen tauon ja kääntyi heitä kohden.
"Haluan hänet pois päiväjärjestyksestä," hän sanoi kursailematta, "hänen on tehtävä päätöksensä.. Joko hän elää meidän riveissämme tai kuolee.. Miten nyt parhaaksi näette." Will ei värähtänyt missään muotoa, mutta hänen silmiinsä nousi pienoinen kiilto Voldemortin viimeisten sanojen myötä. Viimeinkin toimintaa.
"Kuolonsyöjät ovat kyllä ulkona muutamissa viikoissa mutta se hidastaa toimintaamme," Voldemort sanoi turhautuneen kuuloisena, "joten toimikaa. Kysyttävää?"
Will olisi halunnut kysyä kuinka kauan Voldemort antaa heille aikaa täyttää tehtävänsä, mutta nieli kysymyksen ennen kuin se putkahti ulos hänen sisuksistaan. Hän ei ollut koskaan kyseenalaistanut mitään eikä halunnut nytkään Voldemortin luulevan että hän epäröisi.. Sitäpaitsi moinen kysymys olisi jokseenkin verrannollinen laiskottelunhaluun ja siitähän ei missään tapauksessa ollut kysymys.
"Ei, herrani," Will vastasi kumartaen pienesti mutta jääden edelleen paikalleen odotellen Rabastanin sanovan jotakin, jos toinen aikoi.. Ja tietenkin Voldemortin poistumiskäskyä.

Rabastanin helpotukseksi Voldemort siirtyi nopeasti kertomaan syytä sille miksi heidät kaksi oli sinne kutsuttu ja kidutus juhlien sijaan kyseessä tosiaan oli jonkinlainen tehtävä ja Voldemortin mainittua homman odottaneen vain tekijäänsä Rabastan valpastui oitis kuuntelemaan kunnolla. Miten hän oli saattanut edes miettiä herransa unohtaneen hänet! Mies seurasi katseellaan Voldemorttia eikä kauan tarvinnut pohtia mitä tuo oli mennyt hakemaan kun lordi jo esitteli , ilmeisesti sen aamuista, Päivän Profettaa heille.
Etusivu kirkui otsikkoa jossa kerrottiin muutaman kuolonsyöjän päätymisesta Azkabaniin ja Rabastan kurtisti hiukan kulmiaan. Hän ei lehteä lukenut edes päivittäin mutta eikö tuo nyt ollut aika tavallista, että ainakin joka toinen päivä joku heidän riveistään lähetettiin lusimaan? Otsikosta miehen katse valui seuraavaksi lehdessä komeileviin kuviin ja ennen kuin tui itse ehti tunnistaa kuolonsyöjiä kuvasta oli Voldemort ennättänyt toteamaan, että hän taisi kuvasta tunnistaa ainakin oman isänsä ja niimpä tosiaan. Siinä kolmen muun kuolonsyöjän rinnalla komeili hänen isänsä, mutta ennen kuin Rabastan ehti sen enempää lukea juttua saatika huomioida ketä kolme muuta kuolonsyöjää olivat oli Voldemort jo kääntänyt lehden itseensä päin. Harmiteltuaan ensin Kendalin huonoa tuuria katse hetken lehden kuvissa tuo käänsi lopulta katseensa taas edessään seisoviin kuolonsyöjiin ja osoittikin lehden sivuilta nyt kuvaa naisesta, joka ilmeisesti oli syypää siihen että nämä neljä kuolonsyöjää viruivat nyt velhovankilassa.
Voldemort ilmoitti heidän tehtävänsä koskevan juuri tätä naista ja sen sanottuaan sysäsi Päivän Profeetan Rabastanille joka oitis käänsi lehden oikein päin itseensä nähden ja jäi katselemaan sivun kuvaa naisesta samalla kun Voldemort kertoi hiukan tämän Amelia Bonesin taustoja ja siitä mitä tuosta naisesta oikein halusi ja mikä heidän osansa tässä jutussa tulisi olemaan. Raba nosti katseensa lehdestä vasta kun kuuli herransa mainitsevan, että Bonesilla oli vaihtoehtoinaan ainoastaan liittyminen heidän riveihinsä tai kuoleminen. Hän oli odottanut, että heidän hommansa olisi ollut suoraan hankkiutua eroon tästä naisesta eikä Rabastan siinä heti keksinyt mitään selitystä sille miksi Voldemort sallisi moisen puoliverisen edes liittyä heidän riveihinsä?

Rabastan oli avannut suunsa Voldemortin lopuksi vielä varmistaessa oliko heillä mitään kysyttävää, mutta sulki kuitenkin suunsa. Ehkä hän ei kuitenkaan vaivaisi herraansa turhilla kysymyksillään. Jos tuo oli jotain päättänyt sille oli varmasti jokin tarkoitus. Willillä ei myöskään kuulunut olevan mitään kysyttävää ja Rabastanin taiteltua lehden kasaan tuo ilmoitti ettei hänelläkään ollut mitään. Kysymykset veisivät vain aikaa jokaiselta.

Voldemort odotti hetken ja kun kumpikaan miehistä ei esittänyt minkäänlaisia kysymyksiä, hän nyökkäsi hyväksyvästi.
"No, jos asia on sitten sillä selvä niin mitäs tässä enää turhia jutustelemaan," Voldemort sanoi, "menkää ja tuokaa minulle tuloksia kun olette hommanne saaneet hoidettua. Ei kiirettä, mutta älkää antako minun odottaa turhan kauaa.."
"Ja herrat," Voldemort sanoi vielä ennen kuin miehet pääsivät lähtemään, "mikäli rouva Bones on vastahakoinen.. Antakaa seurauksien tuntua." Hän virnisti hieman ja kääntyi sitten pois päin kaksikosta. Will virnisti hyvillään, kumarsi ja hyvästeli herransa. Hän viittasi Rabastanin mukaansa.

Will laskeutui portaat alas ja paineli pysähtymättä aina ulko-ovelle saakka. Suljettuaan oven itsensä ja Rabastanin perästä, hän pysähtyi huokaisten tyytyväinen hymyn kare riutuneilla kasvoillaan.
"Olenkin odotellut jo jonkin aikaa jotain tehtävänantoa," hän totesi, "näytäppäs sitä lehteä.." Odottamatta vastausta, hän nappasi lehden Rabastanin käsistä ja tutkaili sen etusivua ja selasi sitten lehden varsinaiseen artikkeliin. Hän viittasi Rabastanin seuraamaan ja kopisteli kivetystä pitkin takaisin portille lukien samalla lehden artikkelia Amelia Bonesista.
"Hah.. Bonesin sanotaan olevan hyväkin noita ja varsin ansioitunut.. On kuulemma heittänyt 'huomattavia määriä hänen-joka-jääköön-nimeämättä seuraajia Azkabaniin uransa aikana.' No.. Se ura jääköön siihen sitten. Huomattavia määriä.." Will puuskahti kohottaen katseensa lehdestä Rabastaniin.
"Noniin, mitään ideoita mitä tehdään?" hän kysyi laskien katseensa jälleen Profeettaan miettien oikeastaan itse suunnitelmaa aikomuksenaan olla välittämättä Rabastanin sanoista sanoi tämä sitten mitä tahansa..

Voldemort jatkoi vielä hetken vaikka kummallakaan miehistä ei ollut ollut esittää mitään kysymyksiä tuolle. Tuo vastasikin, ehkä molempien mielessä pyörineeseen kysymykseen, ettei kiirettä ollut.. muttei kannattaisi myöskään vitkutella. Rabastan oli jo kääntymässä poistuakseen huoneesta, mutta Voldemort ei ollutkaan lopettanut aivan vielä. Rabastan vain nyökkäsi hiukan Voldemortin todettua ettei tarvinnut olla kovinkaan armelias rouvalle jos tuo päättäisi olla vastahakoinen ja lähti Willin viittoileman tuon perään, unohtamatta tietenkään itsekkin hyvästellä herraansa.
Rabastan kiiruhti toisen miehen perästä ulos asti taaksensa enää vilkuilematta ja rutistaen edelleen kädessään olevaa päivän profeettaa. Toivottavasti se oli tarkoitettu heidän mukaansa tulevaksi sillä Rabastan ei aikonut enää painella sisälle ja mitä Voldemort sitä paitsi tekisi sillä enää.

Rabastan käänsi katseensa Williin tuon puhuessa ja hymähti hiukan vastaukseksi. Vai oli odottanut.. tuo tuskin oli tyhjän panttina istunut kotonaan niin kuin hän. Miehellä oli varmasti ollut edes jotakin pikku puuhaa toisin kuin hänellä ja ennen kuin Rabastan edes oli ehtinyt harkitsemaan sanovansa jotakin oli Will avannut jo taas suunsa ja vaatinut saada nähdä lehteä jota Rabastan piteli. Kuitenkin ennen kuin Raba ehti lehteä tuolle ojentamaan taikka ilmaisemaan mielipiteensä siitä oliko edes halukas antamaan sitä tuolle oli McDonnell jo ehtinyt nappaamaan lehden nuoremman miehen hyppysistä. Hetken Raba tutkaili tyhjiksi jääneitä käsiään ja kohotti sitten hiukan äreän katseensa tuohon tumma tukkaiseen mieheen.
Tämä tulisi varmasti olemaan aivan helvetin riemukas reissu jos hänen teki jo nyt mieli iskeä nyrkkinsä tuon , ilmeisesti itsensä tehtävän johtohahmoksi ylentänyttä henkilö, kasvoihin. Rabastan kuitenkin hillitsi itsensä ja halunsa toteuttaa moinen. Voldemort kuitenkin oli heidät molemmat kutsunut ja lähettänyt tälle tehtävelle joten heitä molempia tarvittaisiin.. vaikka kyllähän Will voisi vielä mainiosti kiduttaa rouva Bonesia nenä vinossakin.

" Ei siis ole tiedossa kukaan aivan tavallinen noita", Rabastan sai vihdoin avatuksi suunsa ja vastatakseen Willin lukemaan juttuun. Mies kuitenkaan vastannut tällä kertaa toisen katseeseen vaan piti sen visusti toisen käsissä olevassa profeetassa.
" Mikä taitaakin olla osa syynä siihen miksi herra ei antanutkaan vain suoraa käskyä tappaa Bonesia vaan saada tuo meidän puolelle..", Rabastan tajusi ja mies tuntui toteavan asian enemmän itselleen kuin kertoakseen sen Willille. Raba oli taas uppoutunut profeetan lukemiseen, mutta Willin kysymys siitä, että oliko ideoita mitä tehdä sai miehen kohottamaan taas katseensa toiseen, mutta samaan aikaan McDonnell oli laskenut vastausta odottamatta oman katseensa taas lehteen.

" Mitä jos aivan ensiksi lähtisimme Lontooseen", Rabastan totesi kuivakasti ja kiskaisi lehden Willin nenän edestä takaisin itselleen.
" Ministeriöön meillä ei ole mitään asiaa, mutta joskus Bonesinkin työpäivä on ohitse joten menemme vain odottamaan kunnes tuo lähtee kotiin ja seuraamme perästä. Ministeriön nurkilla on typerää alkaa tekemään mitään harkitsematonta", Rabastan kertoi ideansa Willille kuin olisi selittänyt suunnitelmaa vasta ensinmäistä kertaa isoa hommaa tekevälle pojalle.

Rabastan kommentoi Willin lehtilainauksiin kuin puhuen itsekseen. Will ei vilkaissutkaan toista, mutta tämän huomioitua herransa päämäärät noidasta, Will ei voinut enää hillitä itseään:
"Hyvin hoksattu, Raba," hän sanoi äänensävyllä joka ehkä hieman kieli tietynlaista kettuilun makua, mutta pääsääntöisesti oli pirteän kehuva. Will naurahti kuitenkin sanojensa päätteeksi, mikä sai kehut suksimaan suolle ja jäljelle jäi vain tuo pieni, viaton, kiusoittelu..

Willin kysyttyä miten he lähtivät etenemään, Rabastan hänen yllätyksekseen vastasikin.. ja melkein hänen omilla ajatuksillaan vaikka nyt kun toinen ne sanoi ääneen, hän ei tietenkään enää voisi olla samaa mieltä. Sitäpaitsi nyt moinen ajatus ministeriön ulkopuolella kökkimisestä tuntui jotenkin turhauttavalta vaikkei Will saanutkaan päähänsä minkä takia.
"No tottakai Lontooseen," Will murahti ilkeästi toisen kiskaistua lehden hänen käsistään, "mihinkän sitten? Kanarian saarille?" Will pudisteli päätään epäuskoisena. Joskus Rabastanin älykkyys onnistui edelleen yllättämään vaikka he olivat toisensa tunteneet jo armaasta seitemänkymmenluvusta lähtien.
"Jokin ääni päässäni sanoo ettei ministeriön ulkopuolella kökkimisessä ole mitään järkeä mutta aloitetaan nyt sieltä," Will sanoi kääntäen katseensa merkitsevästi pois Rabastanista. Sen enempiä sanomatta, hän kaikkoontui olettaen tietenkin että se oli Rabastanin tehtävä etsiä hänet käsiinsä ministeriön ovilta.. Tosin eipä se nyt suuri homma ollut koska Willillä ei ollut minkäänlaista halua piiloutua pusikkoihin kyyristelemään kuin mikäkin koira.. Jotakin muuta olisi keksittävä..
Will ilmiintyi Lontoon kadulle lähelle Taikaministeriön vierailija-sisäänkäyntinä toimivaa vanhaa puhelinkoppia. Hän naurahti epäuskoisena jo ajatukselle. Hekö nyt vain odottelisivat turistikopin ovella että työntekijä astelee sieltä ulos.. Vai menisivät ministeriöläisiä tulvillaan olevaan naisten vessaan odottelemaan että pöntöstä ilmaantuu heidän haluamansa nainen??
Will pudisteli päätään jääden odottelemaan Rabastania katsellen ympärilleen. Hän oli aina pitänyt ministeriön ulkopuolella kökkimistä turhauttavana, varsinkin sen kyseisen aamupäivänsä takia ja nyt kun sama asia pitäisi tehdä uudestaan.. Huokaus.

Willin äänensävystä, vaikkakin tuo ilkeään sävyyn takaisin kommentoikin, huomasi oitis , että tuolle oli tainnut tulla pienenä yllätyksenä se, että Rabastan oli heittänyt ilmoille edes jonkinlaista ideaa. Jos Willille oli selvää, että Lontooseen oli mentävä olisi jättänyt kyselemättä typeriä. Toisen mainitessa jotakin kanarian saarista käänsi Rabastan taas katseensa tuohon ilmeettömänä. Luuliko tuo olevansa kovinkin huvittava vai halusiko tuo vain ärsyyttää häntä tahallaan?

"Sitten sinun ei varmaan kannata kuunnella niitä pääsi ääniä koska ne ovat väärässä", mies mutisi Willin teilatessa hänen ideoitaan lisää ja päätti ainakin itse toimia oman päänsä mukaan. Will ei kuitenkaan ollut itse heittänyt ilmoille mitään sen parempaa suunnitelmaa. Sen enempää ehtimättä siinä sanomaan oli Will jo kaikkoontunut tiehensä ja Rabastan voinut estää pientä naurahdusta miettiessään olikohan tuo lopulta päätynyt Lontooseen vaiko aivan jonnekkin muualle, mutta kaikkoontui pian perästä.
Eihän hän voisi mitenkään antaa Will McDonnellin odottaa häntä liian kauan. Rabastan ilmestyi pian Willin vierelle ja kääntyi oitis vilkaisemaan ympärilleen juuri etsien jotakin pusikon tapaista, mutta ehkä Will taisi tämän kerran olla oikeassa sen pusikossa kökkimisen kanssa. Lontoo oli kuitenkin siihen aikaan vilkas ja olisi tuuria jos kukaan ei muka huomaisi heitä pusikosta. Mies kun oli varma, että he tuskin pystyisivät olemaan siellä kovin pitkää aivan hiljaa ja tuskin kenenkään ensinmäinen ajatus nähdessään kaksi aikuista miestä pusikossa olisi että nuo varmaan vakoilevat jotakuta.
" Ei siis puska kyttäämistä? Onko sinulla parempaa ideaa?", Rabastan kysyi liikahtamatta paikaltaan ja toivoi tosiaan, että toiselta miehellä olisi jotakin järkevää sanottavaa vaihteeksi.

Rabastan ilmestyi Willin viereen ja kyseli hetken kuluttua oliko Willillä jotain järkevämpiä ideoita jos puskissa kykkiminen ei viehättänyt. Will ei kuitenkaan reagoinut toisen sanoihin millään tasolla, sillä hän tuijotti nyt vessojen oville. Ovien ympärillä oli puistonpenkkejä, joilla istui miehiä ja naisia lukemassa lehteä tai muuten vain rupattelemassa. Will tuijotti noita tarkasti ja mietteliäänä. Äkkiä hän alkoi tajuta pieniä epäkohtia toisten pukeutumisessa ja käytöksessä. Ensinäkin mustaan pukuun pukeutuneella miehellä oli jalassaan lenkkarit ja nainen oli pukeutunut normaalisti, mutta tämän päässä oli silinteri. Hetken katsottuaan muitakin istujia, hän pisti merkille että yksi velho luki naisten lehteä, toisella oli mukanaan kissa hihnanpäässä ja kaiken lisäksi yksi pöllö lennähti reunimmaisen miehen olalle. Samassa Will tajusi kauhukseen kuinka ilmiselvällä paikalla he olivat ja niin mustanpuhuvina ja syyllisen näköisinä että oli jo ihme etteivät nuo taikaministeriön vartijat olleet jo hyökänneet pidättämään heitä.
Sen enempiä ajattelematta, hän äkkiä tarttui Rabastanin olkapäähän ja veti tämän mukaansa kävelemään kadulle. Kun hän oli varma etteivät miehet ja noidat kiinnittäneet heihin sen suurempaa huomiota, hän tönäisi Rabastanin edellään erään suuren tammen taa. Hän itse meni perässä, mutta jäi katselemaan mietteliäänä ministeriön suuntaan.
"Ne ovat lisänneet vartiota," Will totesi puoliksi itsekseen ja puoliksi Rabastanille. Samalla hän tajusi että vartijat olivat siellä hänen aamuisen toimintansa takia ja kirosi jo mielessään. Ei hän Rabastanille sitä sanoisi ikinä, mutta niin sen asian täytyi olla.. Tuskin Vauhkomieli oli jättänyt asiaa raportoimatta.
"Noniin, kökitään sitten puskassa ja mietitään seuraavaa siirtoa," hän kääntyi viimein Rabastanin puoleen.
"Ihan vain tiedoksesi, tästä on turha lähteä avoimesti ketään seuraamaan koska saamme niskaamme siinä samassa noin.." Will kurkkasi puun takaa ja laski nopeasti vartijat.
".. yhdeksän ministeriöläistä ja itse Bonesin," hän lopetti tuijotellen edelleen ministeriötä kohden.

Rabastan ei saanut vastausta kysykykseensä ja oletti tietyste heti, ettei Willillä tosiaan tainnut olla sen parempia ideoita kuin hänelläkään, mutta tajusi pian katsoa samaan suuntaan minne tuokin tuijotti vain huomatakseen kummallista porukkaa istuksimassa penkeillä. Noissa kaikissa oli kuitenkin jotain hyvin omituista ja hetken tutkailtuaan jokaista vuorollaan tajusi Rabastan saman kuin Will. Kaikissa paikalla olijoilla oli jotakin vinossa, kummallinen asuste joka pisti silmään muuten huolella valitusta kokonaisuudesta tai jotain muuta silmiin pistävää josta saattoi hyvin päätellä tarkkaan katsottuaan etteivät nuo penkeillä norkoilevat ihmiset olleet jästejä ollenkaan. Äkkiä Rabastan tunsi käden olkapäällään ja käänsi katseensa noista velhoista ja noidista Williin joka oli hänet mukaansa kiskonut kadulle.
" Osaan minä itsek -", tuo ehti aloittamaan, mutta tönäisy joka oli lennättänyt miehen tammen taakse sai tuin keskeyttämään lauseensa. Mies sai pidettyä kuitenkin tasapainonsa eikä näyttänyt kovin tyytyväiseltä kääntyessään taas toista kuolonsyöjää kohden.
".. itsekkin kävellä", tuo jatkoi ja suoristi hiukan vaatetustaan aivan kuin se nyt olisi siinä kovinkin myttyyn ehtinyt mennä, mutta päättänyt asiasta tehdä sen suurempaa numeroa vaan asteli kurkkimaan Willin takaa ministeriön suuntamille.
" Se olisi kyllä pitänyt melkein arvata.. ei ministeriö kuitenkaan ole täynnä idiootteja. Vaikka voisi kyllä olettaa kun eivät osaa edes kunnolla naamioitua", Rabastan sanoi Willin mainittua ministeriön lisänneen vartioita. Mies käänsi katseensa pois ja nojasi selkänsä vasten kookkaan puun runkoa.
" Taidat olla oikeassa, mutta entä jos me emme oliskaan me kun lähdemme seuraamaan Bonesia?", mies heitti uuden idean ilmoille ja raapi leukaansa samalla kun puhui.
" .. kaksi kuolonsyöjää on helppo tunnistaa, mutta jos tekeydemme vaikka aivan tavallisiks lontoon katuja tallaaviksi meihiksi kuka meitä voisi edes epäillä?"

Vaikka Will kuinka yritti pitää itsensä arvokkaan itsenäisenä, hän ei voinut mitään muuta kuin naurahtaa Rabastanin todettua ministeriöläisten idioottimaisuuden ainakin pukeutumisen saralla. Hän katsahti aidosti huvittuneena Rabastania ja nyökkäsi virne naamallaan.

Willin kysyttyä Rabastanin mielipidettä siitä, mitä he tekisivät seuraavaksi, mies vastasi jotenkin hupaisan nerokkaasti.. Mutta tietenkään Will ei moiseen suostuisi! Pukeutua nyt jästiksi? Ihan aidoksi jästiksi?! Will käänsi lasittuneen katseensa Rabastaniin ja tuijotti tätä hetken vaitonaisena ja ilmeettömänä. Hän mietti tarmokkaasti. Toivoi sydämestään että toinen vitsaili, uskoi toisen vitsailevan.. Ei, ei toinen vitsaillut. Mutta pakkohan tuon oli?!
Lopulta hetken kuluttua Will naurahti odottaen Rabastanin myöntävän vitsailunsa, mutta totesi saman tien että Rabastan oli kuin olikin ollut niin Rabastamaisen tosissaan kuin vain pystyi.
"Ei jumankauta," Williltä pääsi ennen kuin hän ehti asiaa sen kummemmin harkitsemaan, "Sä voit ihan rauhassa liittyä noiden idioottien seurueeseen huonosti pukeutuneena jästinä jos niikseen on mutta minun arvokkuuteni velhona on edelleen tallella! Voi luoja.." Will pudisteli päätään yrittäen painokkaasti miettiä jotakin parempaa suunnitelmaa, jotta saisi Rabastanin ajatukset pois moisesta.. Jos heillä olisi edes monijuomalientä, mutta mistäs pirusta he sitä siihen hätään saisivat?
"Mieti nyt seurauksia, Rabastan," Will puuskahti vielä yrittäen saada lisäaikaa miettimiseen, "mitä jos Bellatrix tai veljesi näkevät meidät? Tai kuka tahansa! He nauraisivat silmät päästään.."

Rabastan ei ollutkaan odottanut Willin lämpeävän hänen idealleen heti. Eihän hän itsekkään nyt mitenkään omasta ideastaan nauttinut, mutta hän kyllä tekisi sen paremman puutteessa ja muita vaihtoehtoja ei oikein tainnut olla. Willin itsensä suunnalta kun ei ainakaan tuntunut mitään ideoita tulevan. Rabastan ei mitään sanonut siinä Willin häntä tapittaessa ja selvästi odottaessa, että nuorempi ilmoittaisi nauraen vitsailevansa, mutta ei .. Raba ei vitsaillut.
"Ideahan on hyvä. Meitä ei voi kukaan erotella muista kun olemme pukeutuneet samoin kuin jästit", tuo ennätti sanomaan ennen kuin Will kiroamisensa lisäksi ilmoitti ettei aikoisi pukeutua jästiksi ..

"Sinulla ei ole mitään arvokkuuta jäljellä sen jälkeen jos tämä epäonnistuu vain siksi ettet kuljeskella muutamassa jästirievussa..", Rabastan totesi ja pieni hymy kohosi tuon huulille. Jästiksi tekeytyminen olisi pieni uhraus siihen nähden mitä seuraisi jos he eivät pääsisi tästä puun takaa pidemmälle.
Will oli ilmeisen tosissaan koitti saada häntä muuttamaan mieltään kun pyysi miettimään seurauksia ja miettimään mitä hänen veljensä taikka Bellatrix moisesta pukuleikistä mahtaisivat ajatella jos näkisivät heidät.
" Eivät mitään koska olisimme tietysti niin taitavasti naamioituneita ettei edes omat vanhempamme tunnistaisi meitä!"

Rabastanin vastaus iski kuin kymmenen ruoskan iskua Willin tajuntaan tämän vedotessa hänen arvokkuuteensa ja siihen, mitä tapahtuisi jos he epäonnistuisivat. He eivät voineet epäonnistua. Tai no.. Rabastan sai tehdä hänen puolestaan mitä ikinä lystäsi mutta Will ei voinut epäonnistua. Hän ei kestänyt sitä pettynyttä ilmettä herransa kasvoilla.. Mutta rajansa kaikella!! Hän ei kestäisi myöskään nähdä herransa ilmettä jos tälle selviäisi mihin hän oli alentunut..
Will vetosikin seurauksiin parhaansa mukaan, mikä taisi saada Rabastanin edes hieman ajattelemaan asiaa uudestaan. Will ehti jo hieman huojentua, mutta sen sijaan että Rabastan olisi myöntänyt ettei moinen tullut oikeasti kysymykseenkään.. Hän sanoi että he naamioituisivat niin hyvin ettei kukaan tunnistaisi heitä. Rabastan tuntui olevan aivan liekeissä, sillä onnistui kahden lauseen aikana iskemään sen parikymmentä kertaa ruoskalla Willin sisuksiin. Toisella kertaa tuodessaan vanhemmat esiin. Ei Willin isä tunnistaisi häntä muutenkaan, joten miksi naamioitua.. Will ei kuitenkaan antanut tunnemyrskynsä näkyä ulospäin sen suuremmin kuin että:
"Ei. Ei missään tapauksessa."
Will otti muutaman hätäisen askeleen pois päin Rabastanista pysyen kuitenkin edelleen puun takana.
"Meidän on pakko keksiä jotakin muuta, ihan mitä tahansa.." Will tokaisi katsoen vetoavasti Rabastania, "ihan oikeasti. Tämä on älytöntä. Ei me pelkillä vaatteilla voida niin hyvin naamioitua etteikö kukaan tunnistaisi meitä."
"Sitäpaitsi sinun kanssasi meidät vielä tapettaisiin ja varmaan vielä Bellatrixin toimesta," Will huomautti, "hän tekee varmasti iskun juuri sille kadulle missä me esitetään jästejä ja oho, kuoltiin. Ei sinänsä.. minä varmaan tapan itseni muutenkin mikäli tuommoinen naamioituminen oikeasti järjestettäisiin.."

Will ei näyttänyt tällä kertaa voivan aivan sivuuttaa Rabastanin sanoja vaan nuo näyttivät peräti osuvan johonkin herkkään kohtaan.. ei ollut ollut kovin vaikea arvata mitä ne olivat. Olivathan he kuitenkin jo tunteen toisensa hyvän tovin ja molemmat osasivat varmasti antaa toisilleen samalla mitalla takaisin kun tarvitsi. Sekä Voldemortiin, että perheeseen viittaavat kommentit olivat ilmeisesti saaneet Willin aivot raksuttamaan jotakin ja Rabastan oli melko varma, että oli saanut tuon suostuteltua ideaansa, mitä tuo muka enää keksi vastaan sanomaankaan kun hän oli niin hienosti perustellut jo?
Rabastan sai kuitenkin pian huomata epäonnstuneensa kun Will vain uudelleen kieltäytyi ja oli sitä mieltä, että oli pakko keksiä parempimpi idea, aivan mitä vaan.
" Me voimme hankkia myös sellaiset peruukit tai tekoviikset? Jästeillä on kaiken näköistä naamiointi tavaraa.. sinusta voidaan naamioida vaikka nainen.. mikä ei olisi edes kovin työlläistä", Rabastan kertoi kun Will epäili ettei muka pelkät vaatteet huijanneet ketään.

Aivan kuten Rabastan oli hetki sitten ajatellut Will tosiaan osasi antaa samalla mitalla takaisin ja jo toistamiseen mainitsi Bellatrixin. Pelkästään sen naisen nimen mainitseminen oli saada Rabastanin hermostumaan, mutta tuo vain tuhahti hiljaa ja käänsi katseensa hetkeksi ministeriön edessä edelleen vartoiviin velhoihin ja noitiin. Oli pakko myöntää, että se nainen oli hyvin arvaamaton eikä voisi olettaa tuon varmistavan, ettei paikalla olisi ketään muita kuolonsyöjiä jästeiksi.. pukeutuneina.. tai monijuomalientä käyttäneenä vaan räjäyttisi jokaisen atomeiksi sen enempää ajattelematta.
"Toisin kuin me. Bellatrix ei ole tarpeeksi.. ah.. järkevä naamioituakseen tai muutenkaan tajua olla herättämättä huomiota ennen tekosiaan joten oletan, että olemme jo kaukana ennen kuin se hullu akka ehtii toteuttaa kieroja suunnitelmiaan..", Rabastan sai lopuksi sanottu.

Peruukit ja tekoviikset.. pukeutua naiseksi.. Willin päässä raksutti. Mihin hän oli taas joutumassa kiitos Rabastan Lestrangen?! Miksi Voldemort aina tai ainakin turhan usein, pani heidät tekemään töitä keskenän..?
"Sinä voit pukeutua naiseksi ihan keskenäsi," Will intti edelleen vastaan, "blondit hiuksesikin jo avittavat siihen suuntaan.." Aivan huomaamattaan Will oli ollut kieltäytymättä Rabastanin suunnitelmaan ja antanut sanojensa puhua puolestaan. Ei-kieltäytyminen oli yhtä kuin myöntyminen ja tämä oli juuri tainnut tapahtua ainakin jossain määrin. Sitäpaitsi Rabastanin Bellatrixiin liittyvä pointti oli turhankin totta, joten mitenkä siihenkään enää vastaan panemaan?
Will katsahti vielä ministeriöä, mietti hetken Voldemortia ja toivoi koko sielustaan että Amelia Bones kävelisi saman tien heidän ohitseen ja he voisivat vain päättää tehtävänsä ja palata Pikku Hirttivaaraan.. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ei tietenkään. Joten Will joutui tekemään sen asian, mitä todennäköisesti katuisi vielä tulevaisuudessa hyvinkin paljon; antoi periksi Rabastanille.
"No hyvä on," hän sanoi hyvin epäselvästi ja katui jo siinä vaiheessa sanojaan. Sitten hän keksi ongelman!!
"Mutta!" hän hihkaisi äkkiä kuin olisi juuri kokenut valaistumisen, "meillä ei ole jästirahaa ja jonkun vaatekaupan räjäyttäminen pukujen varastamisen jälkeen olisi varmasti hieman silmiinpistävää, joten naamioituminen olisi täysin turhaa!" Will oli hyvin, hyvin tyytyväinen keksimäänsä ongelmaan muttei tietenkään näyttänyt tätä Rabastanille! Hän näytteli sen sijaan hyvinkin harmistunutta ja pahoillaan olevaa, koska suunnitelma oli mennyt myttyyn.
"Harmi," hän sanoi huokaisten, "pitänee keksiä jotakin muuta.."

" Ei hiusten värini tee minusta sen naisellisempaa. Tämä osoittaa vain sen, että sinä pidät itse blondeja viehkeämpinä kuin muita..naisihmisiä", Rabastan totesi närkästyneenä, mutta tajusi samalla ettei Will ollutkaan enää keksinyt mitään takaisin sanomista. Ei mitään typerääkin typerämpää vastaväitettä enää tuon suunnalta ja Will näytti itsekkin tajuavansa ettei ollut enää sanonut mitään kieltäytymiseen viittaavaa kommenttia ja pian tuon kuuluikin lopulta suostuvan. Vaikkakin ei tuo vieläkään kuulostanut olevan kovin innoissaan ideasta.. pääasia oli kuitenkin että suostui. Will kuitenkin tuntui keksineen äkkiä jotakin mitä hän ei ollut ottanut yhtään huomioon idean ilmoille heitettyään. Tosiaan ei heillä ollut jästirahaa.

Rabastanin ilmeestä huomasi myös ettei tuo ollut tajunnut asiaa, mutta tuo oli oisit alkanut mielessään pohtimaan miten ja mistä he voisivat rahat saada. Will oli oikeassa siinä etteivät he vain voineet mennä ja varastaa näyttävästi vaatteita mistään vaan ne oli hankittava ihan rehellisesti..
Miehen kasvoille ilmestyi pian vino hymy josta saattoi päätellä tuon keksineen ja idea oli niin yksinkertainen, että mies jopa ihmetteli miksei ollut moista muistanut heti.
".. Will. Me voimme vaihtaa rahaa irvetassa", tuo sanoi kuin asia olisi ollut koko ajan hänen mielessään ja kuin Will itse olisi aivan idiootti

Will tyytyi tuhahtamaan Rabastanin naisihanne-pälinöihin. Uskokoon toinen mitä halusi.

Kun Rabastan niinikään näytti jäätyvän siinä samassa kun Will huomautti jästirahanpuutoksesta, Will tiesi voittaneensa. Rahanpuutoksen takia he eivät voineet ostaa älyttömiä naamiointikamoja saatika marssia jästeinä pitkin Lontoota..
Harmi vain että Willin voitto oli ollut vain luuloja ja hänen kasvoillaan ollut tyytyväinen ilme katosi ja hän puolestaan jäätyi ilmeettömäksi Rabastanin tuotua Irveta esiin. Hetken ajan Will ehti jo harkita suoraan ministeriöön juoksua naisten vessan kautta, mutta keksi sitten jälleen ongelman ja täydellisen vastauksen Rabastanin itsestäänselvyydelle.
"No kerroppas sitten Rabastan, miten hemmetissä me marssimme Irvetaan vaihtamaan rahaa? Luuletko ettei sitä paikkaa vahdita vähintäänkin yhtä tarkasti kuin ministeriötä näinä päivinä? Ja hekö eivät muka tunnistaisi meidän naamojamme siellä?" Oli Willin vuoro kuulostaa itsevarmalta, vaikka hänen sisintään kalvoi edelleen pieni epäluulo siitä että Rabastanilla olisi vielä jonkinlainen ässä hihassa..

Rabastanilla tosiaan oli jo keksittynä keino tähänkin pulmaan. Eiväthän he tosiaan voineet vain marssia itse sisään irvetaan ja odottaa että siellä ketään pistäisi silmään heidän naamansa.
" Me ei mennäkkään sinne itse vaan laitetaan joku muu käymään siellä meidän puolestamme", tuo sanoi ja vetäisi taikasauvansa sanojensa tehosteeksi esiin heilutellen sitä sormiensa välissä. Jos se ei tulisi toimimaan Rabastanin olisi pakko myöntää ettei hänellä ollut enempää ideoita .. paitsi kadulla tanssiminen ja rahan kerjääminen, mutta ehkä hän ei järkyttäisi Will raukkaa enempää.. ainakaan vielä.
" Sinulla tuskin tuottaa ongelmia langettaa komennuskirous sitä varten?", Rabastan sanoi kuulostaen hyvin ylistävältä. Tuo oli päättänyt lähteä aivan erilailla liikenteeseen, ehkä pieni mielistely toisen .. voimia kohtaan voisi auttaa heidät eteenpäin tässä hommassa. Kuka nyt ei halunnut tulla kehutuksi voimistaan ja Will oli taitava, jopa Rabasatnin oli se pakko myöntää joten tuon voimien kehuminen ei ollut pelkkää teeskentelyä.

Rabastan vilkaisi taas Willin ohitse nopeasti ennen kuin käänsi katseensa odottavasti mieheen. Heillä ei olisi loputtomasti aikaa tuhlattavaksi ja parempiakaan ideoita ei ollut tähän mennessä synytnyt.

Rabastanin suunnitelma toimi, sillä kuullessaan positiivisia kommentteja viitaten Willin omiin voimiin, miehen mieliala kohosi edes hiukan. Tosin se ei poistanut turhautumisesta aiheutunutta pienimuotoista äreyttä. Nyt kun hän oli viimein hyväksynyt kohtalonsa, hän ei enää voisi väittää vastaan. Hän ei myöskään voisi enää valittaa, koska se ei myöskään sopisi hänen imagoonsa. Ehkä hän vain antaisi asian olla ja jos suunnitelma menisi puihin, hän voisi aina kiduttaa Rabastania kiitokseksi omanarvontuntonsa menettämisestä.
"Ehkä käytän sitä kirousta sinuun ja marssitan sinut Irvetaan," Will mutisi mutta virnisti sitten hyväksyvästi.
"No hyvä on eikai tässä muukaan auta," hän myönsi nyt normaalilla äänellä mutinan sijaan, "mutta kukaan ei auta sinua jos tämä suunnitelma ei mene niinkuin pitäisi."

"Lähdetään viistokujalle," Will sanoi vilkaisten vielä ministeriöläisiä ja kääntäen sitten katseensa Rabastaniin, "tuskin Bonesin päivä tähän aikaan päättyy.. Ja jos päättyy niin.. hommataan vaikka Malfoy oikeuden eteen niin hän palaa työpaikalleen." Will virnisti ajatukselle vetäisten samassa hupun päähänsä.
"Tule, Viistokuja ei ole kovin kaukana," Will sanoi ja lähti kävelemään Rabastan seuranaan kohti Viistokujaa.
"Kuinkahan paljon me tarvitaan rahaa niihin tekoviiksiin ja vaatteisiin?" Will mietti ääneen katsahtaen Rabastania, "ja tiedätkö ylipäätään missä päin Lontoota on sellainen kauppa missä niitä myydään?"
"Ostetaan sinulle punaset letit." Will sanoi muka vakavana. Noiden sanojen myötä hän oli nyt lopullisesti hyväksynyt sen tosiasian että haahuilisi sen iltapäivän jästimiehenä..

Williin näytti tosiaan tehoavan tuon taitojen kehuminen ja Rabastan uskoi, että keskustelut muista ideoista ja kinaaminen oli saatu lopulta päätökseen ja Willin lopulta itse todettuaan, ettei tässä muukaan tainnut auttaa Rabastan vain nyökytteli päätään.
" No.. lupaan ottaa täyden vastuun mikäli tästä seuraa hankaluuksia..", Rabastan sanoi katse taikasauvassaan jota silitteli nyt sormellaan. Phys.. niin kuin ottaisi, jos jotain tapahtuisi hän kiskoisi kyllä Willin kaikin voimin mukanaan suohon. Kukaan ei tuota ollut pakottanut tuota suostumaan hänen ideaansa.. ei ainakaan paljoa.

Rabastan kääntyi lähteäkseen Willin perästä kohti tuon mainitsemaa viistokujaa ja totesi olevansa samaa mieltä siitä ettei Bones tuskin näihin aikoihin vielä kotiin ollut lähdässö. Heillä oli varmasti vielä aikaa valmistella suunnitelmaansa. ".. mutta hyvä olla vara suunnitelma. Malfoy tuskin pistää pahakseen jos voisi olla jotenkin avukseen", mies kommentoi takaisin hiljaa nauraen ja sujautti sauvansa talteen. Tunnelma heidän kahden välillä oli tuntunut hiukan rauhoittuvan ja rentoutuneen ja Raba kohautti hiukan hartoitaan Willin kysyttä paljonko he tarvitsisivat rahaa. Hän ei ollut varma, mutta olisi varmasti järkevää vaihtaa rahaa sopivasti. " Saahan ne aina takaisin vaihdettua jos jää ylimääräistä", mies oli vielä lisännyt.

Mitä sen suhteen tuli tiesikö Rabastan sopivaa liikettä tuo nyökkäsi hiukan. Lontoosa kuitenkin oli tullut liikuttua sen verran ja moinen kummallinen kauppa oli pistänyt tuon silmään ja laittanut ihmettelemään että kuka haluaa liimata toisten karvoja naamaansa?
" En minä halua olla nainen.. se Bones ei ota muuten minua tosissani", rabastan irvisti ja tajusi kuinka tyhmältä kuulosti. Aivan kuin hän muuten olisikin suostunut pukeutumaan naiseksi!

"No niin todellakin otat," Will vastasi Rabastanin luvattua ottaa täysi vastuu. Tosin Rabastan Lestrange ja sanat "täysi vastuu" samassa lauseessa kielivät väkisinkin siitä että toinen puhui palturia. Ei Will uskonut että toinen pitäisi sanansa, mutta sitä suuremmalla syyllä hän kyllä pitäisi sanansa.
"Tai jos et niin minä kyllä otan vastuun sitten siitä että sinä saat vastata mokauksistasi," Will heitti vilkaisten kulmat koholla Rabastania.

Will naurahti Rabastanin jatkettua Malfoysta puhumista.
"Se raukka juoksisi karkuun minkä kintuistaan pääsisi," Will tokaisi hieman halveksuen mutta kepeästi, "mutta toki hän olisi ihan iloinen auttaessaan meitä.. ainakin iloisempi kuin jos olisi vahingossakaan estänyt meitä." Will virnisti jälleen. Oli se kumma kuinka nykyään Malfoyta ei sen liiemmin arvostettu.. Puhdasverisestä velhosuvustahan tuo kuitenkin oli olevinaan.
"Niinno totta," Will totesi Rabastanin puhuttua rahanvaihdosta, "mutta vaihdetaan sitten ihan reilusti.. paljonko sinulla on mukanasi tällä hetkellä?"

Will katsoi Rabastania nyt aidosti huvittuneena toisen sanottua ettei haluaisi olla nainen koska silloin Amelia Bones ei ottaisi häntä tosissaan. Willin päässä pyöri jos minkälaisia loukkauksia, mutta päätti pitää ne nyt omana tietonaan. Piti pitää kuitenkin mielessä että he olivat Voldemortin asialla eikä lordin tehtävänantoja tullut pilata noinkin typerien loukkauksien takia..
"No mutta Rabastan, oletko nyt niin varma? Minusta letit toisivat pikemminkin tietynlaista uskottavuutta.. Ei kovin moni uskalla pitää punaisia lettejä vakavalla naamalla!" Will ei voinut itselleen mitään. Kun oli noin hyvä tilaisuus jallittaa Rabastania niin eihän moista nyt voinut sivuunkaan heittää..

Rabastanin lupauksia ei taidettu ottaa kovin vakavasti, mutta ei mies jaksanut tuhlata ajatuksiaan Willin uhkauksille siitä mitä mahtaisi seurata jos he epäoniistuisivat. Hänen suunnitelmansa eivät hajonneet käsiin ja hänellä sentään oli ollut antaa ideoita toisin kuin eräillä..
Malfoyn pilkkaaminen toi mukaavaa kevennystä tunnelmaan ja onneksi molemmilla taisi olla samanlaiset tuntemuksut kyseistä miestä kohtaan.. ainakin juttujen perusteella.

Rabastan kaivoi rahapussinsa esiin kun esiin tuli hänen rahatilanteensa eikä alkanut sen kummemmin laskea mukanaan olevaa omaisuutta vaan lykkäsi pussukan Willin käteen. Rahaa se vain oli ja rahasta ei olisi pulaa, eihän silti tiennyt tahtoiko olla pulittamassa Willille mitään muhkeita mursun viiksiä ja kettuturkkia. Tuo saisi kyllä itse pulittaa osansa näistä hankinnoista.
" Siinä on mitä on.. mutta eiköhän riittämiin", mies totesi katse pussukassa ja oli jo aikeissa mainita siitä, että Will saisi kyllä pistää osansa mukaan mutta sen sijaan kohotti katseensa tuhahtaen vieressään astelevaan mieheen.
"Hyvin houkuttelevaa.., mutta taidan jättää väliin", tuo mutisi ja siirsi katseensa muualle.

Will otti vastaan Rabastanin tyrkkäämän pussukan ja kaatoi siitä sitten kävellessään kolikoita käsiinsä. Hyvin tuntui miehellä rahaa olevan ainakin velhomaailmassa, mutta Willillä ei ollut harmainta aavistustakaan kuinka paljon tämä kultakasa olisi jästirahana ja että riittäisikö se ylipäätään mihinkään. Rabastan kyllä totesi että eiköhän se riitä, joten kaipa Willkin tyytyi Rabastanin sanoihin. Jos ei riittäisi niin ainakin Will saisi kurmotuksen aihetta..
Rabastan myös kieltäytyi leteistä ja Will naurahti hieman.

Miehet jatkoivat matkaansa ja saapuivat pian Vuotavan noidankattilan ränsistyneelle oviaukolle, joka kantoi jästimaailmaan. Jästit eivät tuntuneet edes vilkaisevan moista rakennelmaa. Eiväthän nuo ylipäätään koskaan nähneet mitään.
Will vilkaisi Rabastania, tarttui oven kahvaan ja aukaisi oven. Hän asteli sisään vetäen huppua samalla enemmän kasvojensa peitoksi. Sanaakaan sanomatta kenellekään, vilkaisematta ainoaankaan henkeen, hän käveli ripeästi salin halki takaovelle ja sitäkautta takapihalle.
"Vihaan liiallista väenpaljoutta," hän tokaisi naputellen samalla sauvallaan tiiliseinään. Heidän eteensä aukeni holvikaari, jonka kautta Will asteli Viistokujalle.
"Noniin etsippäs meille jostain sopivan tyhmä uhri," Will sanoi katsellen itsekin ympärilleen heidän kulkiessaan eteenpäin kohti Irvetaa.