Kohtalokas heinäkuu [K15]

Pian kahden Bonesia kyyläävän kuolonsyöjän ohi juoksi joku hyvin hämärän näköinen nuori mies. Will ei tosin nähnyt miehestä kuin takaraivon ja häntä hieman oudoksuttavan pukeutumisetyylin, mutta jo nuo kaksi asiaa kertoivat ettei kyseessä ollut ihan mikään normaali tasamaantallaaja. Will totesi tuon jästiksi jo pelkästään naurettavan ulkonäkönsä puolesta. Hän oli aikeissa sanoa asiasta Rabastanille, mutta ennen kuin toinen ehti asiaa eteenpäin viemään, hän yllätyksekseen huomasi ohi juosseen miehen jääneen juttusille itsensä.. Bonesin kanssa.
"Mitä vit.." hän mietti ääneen, mutta Rabastan vastasi hänelle ennen kuin hän ehti sen enempää sanomaan. Vai että aurori? Oli Will aina tiennyt kuinka alas ministeriön työntekijät pystyivät laskeutumaan, mutta tämä nyt oli jo naurettavaa!
Rabastania aurorin erikoinen ulkonäkö ei ilmeisesti ollut kummemmin hetkauttanut, sillä tämä mietti jo että miten miehestä päästäisiin eroon. Will murahti tympeästi vastaukseksi.
"Ei näytä kovin fiksulta kaverilta," Will sanoi Rabastanin todettua että olisi ehkä parempi odottaa ja katsoa mihin suuntaan asiat lähtisivät kulkemaan.
"Jos se aikoo roikkua naisen käsikynkässä niin oma on mokansa," Will lisäsi mutisten.

Matka jatkui ja Williä alkoi ärsyttämään, sillä se heidän ohitseen pyrähtänyt aurori ei näyttänyt katoavan mihinkään vaan oli jäänyt keskustelemaan Bonesin kanssa jostakin. Will ei kuullut mitä he sanoivat, muttei uskonut että sanottava olisi mitään kovin tärkeää.. Tai vaikka olisikin niin sillä ei olisi mitään merkitystä, koska Bones ei olisi sitä asiaa eteenpäin viemässä. Eikä tuo typerä aurorikaan pitkälle pötkisi mikäli ei alkanut katoamaan pikapuoliin..
"Kuinkahan kaukana Bones asuu?" Will mietti katsahtaen Rabastania, "tai siis hän on jalkaisin liikkeellä eikä ilmiintynyt tai käyttänyt hormiverkkoa."

Leon sipaisi oudohkon, jossain määrin sadetakkiakin muistuttavan, ylävartaloaan verhoavan, pitkän vaatteen hihansuita ja vei toisen kätensä pörröttämään hiuksiaan Bonesin pohtiessa hänen sanojaan.
Leon oli hermostunut, mutta varsin varma siitä, että Amelia suostuisi ottamaan asian hoitaakseen, olivathan kuolonsyöjät tappaneet hänen vanhempansa ja hänen veljensä perheineen. Se ei ollut mikään salaisuus. Bones ei kaikesta huolimatta pitänyt kuolonsyöjistä vaan - ainakin Leon näin oletti - vihasi näitä koko sydämestään, joten tietysti tämä hoitaisi asiat niin, että aurorit saisivat lähteä etsimään paenneita ketaleita ja seivästää nämä hengiltä.

Pienen naisen rinnalla kaksimetrinen Leon näytti kerrassaan huvittavalta vaatteineen ja asusteineen, muttei se niinkään nuorukaista haitannut. Hän erottui mielellään joukosta, vaikka se joku päivä voisikin viedä hänen henkensä. Hän tuskin katuisi mitään mikäli kuolisi kuolonsyöjien käsissä.
Leon tunsi kylmät väreet niskassaan naisen kääntyessä yhä asioita pohtiessaan hieman syrjäisemmälle kävelykadulle. Kuka täällä nyt oikeasti asui?
"Oikotie", Bones kuului selittävän mennessään ja pyysi vielä hetken miettimisaikaa. Olihan se tietysti siinä määrin suuri päätös, että se saattaisi pilata naisen maineen, joten Leon nyökäytti kevyesti päätään.
"Ei se tietenkään tämän päivän asia ole, mutta onhan totta, että kuolonsyöjät ovat saaneet olla pakosalla jo aivan liian pitkään", velho lausui muutamat tosiseikat jälleen ja kurotti käsillään kiristämään joka ilmansuuntaa tavoittelevaa, pientä poninhäntää päälaellaan.
Naisellisesti meikatut silmät liikkuivat rauhallisesti ja tutkivat jokaisen heitä ympäröivän kerrostalon ikkunan. Mistäs sitä koskaan tiesi mitä täällä tulisi vastaan. Velho työnsi kätensä collegehousujensa taskuihin ja kurtisti siististi nypittyjä kulmiaan. Voisi kaiketi sanoa, että siihen tiettyyn pisteeseen tultaessa aurorille kehittyi eräänlainen kuolonsyöjiä tunnistava vaisto ja tällä hetkellä hänen sisäiset hälytyskellonsa huusivat siihen malliin, ettei täällä ollut järin turvallista.
"Meidän pitäisi melkein kääntyä takaisin ja jatkaa turvallisempaa reittiä", Leon puheli ja sai oudoksuvan katseen Bonesilta, jolla ei selvästikään ollut tuollaista 'kuudetta aistia', joka parhaillaan varoitti Leonia vaarasta. Noh, ainakin hän tiesi, ettei jättäisi noitaa yksin nyt, kun hänen mielensä täyttyi pahoista aavistuksista ja kätensä etsiytyi vaivihkaa takin sisään, etsimään tottuneesti tikarin kahvaa johon tarrautua. Hän kun ei kantanut taikasauvaa mukanaan vaan sen sijaan lukuisia tikareita.

Bonesin seuralainen ei kadonnut tuon viereltä vaan jatkoi jutusteluaan naisen kanssa. Rabastan kohautti olkiaan hiukan Willin kysymykselle, mutta varmaa oli ettei kaukana koska tuo käveli eikä käyttänyt taikakeinoja siirtymiseensä. Rabastan kääntyi vilkaisemaan pikaisesti Williä huomatessaan Amelian kääntyvän kohti syrjäisemmälle kadulle ja tuon kasvoille nousi pieni virnistys.
Tässä oli tainnut tulla heidän tilaisuutensa, eikä ollut edes tarvinnut kauheasti odotella saati miettiä. Will oli myös todennut, ettei aurori näyttänyt kovinkaan fiksulta ja olihan heitä tässä tosiaan kaksi vastaan yhtä kuolonsyöjää.. vaikka heidän ei pitäisi missään tapauksessa aliarvioida Bonesia itseään jos tuo kerta oli mahtavakin noita.
Pienellä pään nytkäytyksellä mies elehti kumppanilleen, että perässä mentäisiin eikä jäänyt odottamaan aikoisi ko Will väittää vastaan. Tätä tilaisuutta ei voinut olla käyttämättä hyväksi vaikka olisikin ollut järkevämpää saada Bones yksikseen.

"Jos ei muuta niin hankkiudutaan ainakin eroon tästä Bonesin seuralaisesta..naista itseäänkään ei kannata aliarvioida. Enemmän luulen, että siitä on vastusta kuin tuosta naurettavasta aurorista", Rabastan vielä sanoi kiiruhtaessaan ihmisten seassa kohti samaa katua jonne Bones ja aurori olivat kääntyneet.
Kun mies lopulta sai nuo taas näkyviinsä olivat he saapuneet kadulle jossa ei muita ollut joten heillä ei oikeastaan ollut kovinkaan muita ihmisiä suojanaan tai tiellä jos tästä kahakka syntyisi.
Aurori ja Bones näyttivät edelleen keskustelevan siitä mistä ikinä puhuivatkaan eikä kumpikaan ollut ilmeisesti vielä huomannut heidän tulleen perästä. Sivusilmällä mies vilkaisi taas Williin samalla kun vaivihkaa hivutti kätensä sauvansa ympärille. Olisi vain ajan kysymys koska aurori heidät äkkäisi ja hän aikoisi olla valmis jos se tapahtuisi tällä kujalla nyt.

Rabastanin teki hirveästi mieli vain kiskoa sauvansa oitis esiin ja langettaa ensinmäinen kirous auroriin joka ei välttämättä vielä tiedotanut heidän paikalla oloaan.
Pieni innostus teki tuloaan ja mies rutisti huomaamattaan sauvaansa lujempaa. Hän ei ollut päässyt toimintaan sitten Azkabanista pääsynsä jälkeen ja viimeksi oli saanut kirota jonkun salaperäisyyksien osastolla joten miehellä oli kova työ hillitä itsensä.
Tuo vilkaisi taas Williin malttamattoman kuin koira jota olisi käsketty pysymään paikallaan ja odottamaan vain käskyä koska sai iskeä kiinni uhriin.

"Jos hankkiudumme eroon tuosta jätkästä niin Bones pakenee saman tien," Will tokaisi kiihdyttäen askeliaan Rabastanin rinnalla kohti sivukatua, jonne kaksikko oli kadonnut, "eli pyritään nyt hoitamaan asia kerralla purkkiin niin voidaan palata lordin luo ja hoitaa homma päätökseen." Ja päästään nukkumaan, Will lisäsi mielessään muttei tietenkään sanonut tätä ääneen Rabastanille.
Miehet pujahtivat samalle kadulle jonne Bones ja se aurori olivat hetki sitten kadonneet. Ne eivät ilmeisesti olleet vielä hokanneet kuolonsyöjien läsnäoloa, koska jatkoivat tyynen rauhallisesti kulkuaan sivukatua pitkin. Kukahan idiootti edes tuli sivukadulle näinä aikoina jos sattui olemaan ministeriön vaikutusvaltaisimpia noitia? Ja kuka aurori oli niin tyhmä että laski moisen vaikutusvaltaisen noidan sivukujalle..
Will katsahti vieressää innostuneena odottelevaa Rabastania ja huomasi kuinka typerältä tämä näytti peruukissaan ja silmälaseissaan. Vakuuttavuus oli kaukana ja Will tiesi näyttävänsä itsekin vähintään yhtä typerältä.
Niinpä mies vetäisi sauvansa esiin ja äänettömällä loitsulla loihti viikset ja peruukin pois ja palautti asukokonaisuutensa takaisin velhon kaapuunsa. Ei kukaan heitä enää näkisi.. Sitäpaitsi hänestä olisi ehkä jopa hauskaa jos aurori tajuaisi kenen kanssa oli tekemisissä.. Bonesista puhumattakaan.

"..kääntyä takaisin ja jatkaa turvallisempaa reittiä," Will kuuli aurorin sanovan Bonesille ja päätti sitten toimia. Rauhallisen tyylikkäästi. Sauva valmiina toimimaan, mutta silti.. Kylmä rauhallisuus.
"Rouva Bones mikä ihana yhteensattuma tavata teidät täällä!" Will sanoi äänellä, jonka kaksikko varmasti kuulisi. Samaan aikaan hän asteli eteenpäin leveästi hymyillen kuin olisi tavannut vanhan naapurinsa. Ulospäin hän oli juurikin niin ärsyttävän kylmän rauhallinen kuin aina noissa tuollaisissa tilanteissa missä hän valmistautui tappaan jonkun.. tai jotkut. Sisimmässään hän kuitenkin oli hyvin varauksellinen ja valmiina ottamaan hyökkäyksen vastaan. Rabastan oli varmasti oikeassa sanottuaan ettei naista varsinkaan suvainnut aliarvioida.
"Juokseppas sinä pentu kotiin tekemään kotiläksyjä, meillä aikuisilla on hieman juteltavaa taikaministeriön.. käytännön asioista," Will sanoi vielä osoittaen sanansa aurorille ja virnistäen samalla hieman. Hän oli pysähtynyt muutamien metrien päähän kaksikosta ja oli melkein varma että poika lähtisi kälppimään saman tien käskyn käydessä.. Bones taas olisi todennäköisesti turhankin itsevarma ja tyhmänrohkea.

[Pinch lupautui pelittämään rouva Bonesia tämän pelin ajan! (: Sanoin hänelle että voi liittyä mukaan peliin Leon Elroyn seuraavan viestin jälkeen eli MV vastaa vielä ja sitten odotellaan Pinchiä. (:]

Leon oli kenties helppo aliarvioida, mutta siinähän se kaikki hauskuus olikin. Hänet aliarvioitiin usein sekä hänen pukeutumistyylinsä, ulkonäkönsä, ikänsä että asevalintansa vuoksi. Syitä oli monia, mutta kaikki päättyi samaan lopputulokseen; yllätykseen. Siihen ihanaan, huvittavaan hetkeen kun hän veti tikarinsa esille ja teki vastustajistaan selvää. Harvemmin hän itse vammoitta selvisi, mutta se kuului elämään ja toisaalta lisäsi sekä kokemusta, että kestävyyttä.
Hänen kipukynnyksensä oli jo tässäkin iässä suhteellisen korkealla ja toisaalta...Tikarein sai aikaan enemmän vahinkoa, joten mikäs sen hauskempaa. Leonilla oli syynsä käydä taistelua kuolonsyöjiä vastaan eikä häntä noin vain saanut pakoon juoksemaan...Kuten heitä seurannut kaksikko sai pian todeta.

Leon ei kenties nähnyt näitä, etenkään sokealla vasemmalla silmällään - tässä yksi asia, jota hänessä ei voinut aliarvioida, vaikka syytä kerrankin olisi ollutkin, koska nuorukaisen vasen silmä ei ulkoisesti erottunut oikeasta.
Aurori käännähti näpsäkästi kenkiensä kannoilla kuullessaan äänen heidän takaansa. Tavallaan hän oli osannut odottaakin jotain vastaavaa eikä näin ollen ollut yllättynyt, tosin hän oli odottanut että kutaleita olisi ollut liikenteellä useampikin kuin kaksi. Ainahan oli tietysti se mahdollisuus, että muita piilotteli jossain kattojen tuntumassa, mutta Leon epäili sitä vahvasti. Kenties Pimeyden Lordi luotti hieman turhaakin velhoihin ja noitiin, jotka nuolivat hänen kenkänsä.
Pyörähtäessään Leon oli vetänyt tikarin toiseen käteensä - selvä, tämä nyt taisi ainoastaan lisätä kuolonsyöjien huvittuneisuutta, mutta kunhan hän pääsisi käyttelemään aseitaan, muuttuisi taatusti ääni kellossa. Tosin niin kauan, kuin hän oli tällaisen välimatkan päässä kaksikosta, näillä oli etulyöntiasema puolellaan.

Leon naurahti kevyesti kuolonsyöjän sanoille ja pudisti päätään.
"Kuivaa kuolonsyöjähuumoria? Avaisit nyt edes tilanteen sujuvammin, on sitä parempiakin letkautuksia kuultu."
Ja se todellakin piti paikkansa. "Pentu" ei suinkaan ollut loistavin hänelle keksitty nimitys, se oli pikemminkin mielikuvitukseton, tavallinen. Mikä tarkoitti sitä, ettei ainakaan aloitusrepliikkejä oltu suunniteltu, mutta toisaalta tuskin tämä kaksikko oli tullut tänne puhumaan.
Se vain, ettei tällä pennulla ollut tapana juosta vaikka pitkistä, laihoista jaloistaan olisi siihen ollutkin. Leonin huulille kohosi leveä virne jo siinä vaiheessa, kun hän ajattelikin tilannetta, kun pääsisi tarpeeksi lähelle häntä vanhempia kuolonsyöjiä ja nämä tajuaisivat hänen iästään huolimatta olevan kokonaiset kaksi metriä pitkä.
Leon ei onnistunut vetämään virnettä huuliltaan, sen sijaan hän laski katseensa maahan ja pidätteli nauruaan. Taistelu kuolonsyöjiä vastaan taisi osittain - koston lisäksi - olla hänelle yhtä leikkiä. Kenties hän siinä määrin olikin sellainen 'pentu', jona kaksikon toinen osapuoli tuntui häntä pitävän.
Hän kaiketi hymyilisi kuollessaankin.

[Täältä tullaan! :D En ole kauheasti mitään taisteluja pelannut, joten saa nähdä miten onnistun... Ja katsotaan miten onnistun pelaamaan lähes tuntemattomalla hahmolla. :D]

Rankan ja työntäyteisen yön jälkeen Amelia olisi mieluiten vain mennyt kotiin, käynyt rentouttavassa kylvyssä ja käpertynyt peiton alle päiväunille. Mutta silti hän ei saanut olla rauhassa edes kotimatkallaan, kun nuori aurori tuli kyselemään vaikeita. Vaikka Amelia olikin korkeassa asemassa ja pystyi vaikuttamaan moneen asiaan, hän oli alkanut lähiaikoina hieman varomaan päätöksiään. Itsensä Leon Elroyksi esitelleen aurorin ehdotus oli toki houkutteleva, ja Amelia oli jo melko varma että yrittäisi tehdä asialle jotain heti seuraavan kerran kun menisi töihin. Olihan hän jo itsekin ajatellut sitä millaisiksi asiat olivat ajautuneet lähiaikoina.

"Olen kulkenut tätä reittiä jo monta vuotta, täällä on aivan turvallista." Amelia vastasi Leonille tämän huolehtiessa reitin turvallisuudesta ja jatkoi rivakkaa kävelyä eteenpäin. Tosin juuri kun hän oli saanut lauseensa loppuun, heidän takaansa kuului puhetta, joka oli kohdistettu Amelialle itselleen. Vaikka ääni oli päällepäin rauhallinen ja asiallinen, siitä uhkui kuitenkin pientä uhan tuntua ja ilkeyttä. Amelia käännähti salamannopeasti kohti äänen lähdettä samalla vetäisten taikasauvansa esiin. Amelian refleksit olivat vielä kuin nuorella noidalla, eikä ikä painanut häntä vielä kuin henkisesti, fyysisesti hän oli lähes yhtä hyvässä kunnossa kuin parikymppinen. Ja Tylypahka-aikoina opetellut kaksintaistelutaidot eivät todellakaan olleet päässeet unohtumaan. Amelian vierellä seisova Leon oli jo ehtinyt vastaamaan heitä häirinneille kahdelle miehelle. Amelia tunnisti miehet kuolonsyöjiksi, jotka olivat livahtaneet ulos Azkabanista. Rabastan Lestrange ja Will McDonnell. Heidänkin naamansa olivat luultavasti jossain vaiheessa koristaneet taikaministeriön seiniä etsintäkuulutuksissa, ja saattoi olla että koristivat vieläkin. Julisteita alkoi olla jo niin paljon, että oli mahdoton muistaa keitä kaikkia siellä oli.

Amelia oli täydessä valmiudessa, hän voisi heittää ilmoille minkä tahansa kirouksen hetkenä minä hyvänsä. Hän ei kuitenkaan halunnut olla se, joka aloittaa taistelun. "Minkähänlaisista käytännön asioista on kyse?" Amelia kysyi kylmällä äänellä, johon hän keräsi niin paljon arvovaltaa kuin pystyi ja jopa ripauksen uhmaa. Hän seisoi suorassa, jalat tukevasti maassa mustien kenkien matalat korot tiukasti puristuneina maata vasten. Katse Amelian kasvoilla on tuima ja haastava. Jos kuolonsyöjät luulivat pääsevänsä hänestä eroon lähettämällä kaksi miestä hänen peräänsä, he olivat pahasti väärässä.

Rabastan kuuli Willin vierellään käskevän aurorin pentua vain luikkimaan tiehensä ja jättmänään aikuiset hoitamaan asioita.
Hän vain hivenen naurahti moiselle ja oli itsekkin melko varma, että aurorista päästäisiin tuolla.
Tuskin nuorukainen oli vlmis hengellään leikkimään. Rabastanin ja ilmeisesti myös Willin pieneksi ihmetykseksi tuo nuori auri ei kuitenkaan lähtenytkään Willin käskystä tiehensä vaan sen sijaan solvasi kuolonsyöjän kuivaa avausta.
Auroria näytti jopa huvittavan koko tilanne. Taisi poika olla vähän liian itsevarma itsestään eikä ollenkaan tieotoinen keiden kanssa oli tekemisissä , mutta eiköhän tuollekkin pian selviäisi.
Myös Bones näytti reagoineen nopeasti tilanteeseen ja oli selvästi valmis kaksintaisteluun vaikka ei mitään suurempaa liikettä kuin sauvansa esiin vetämisen ollut ehtiny aikaan saamaan.
Bones sentään taisi tuntea heidät molemmat ennestään ja ainakin Rabastanin oli muutamaan otteseen kohdannut aivan kasvotustenkin. Harmi vaan, että tällä tapaamis kerralla ketään ei lähetettäisi Azkabaniin ja jos joku kärsisi niin Bones itse.

Rabastan osoitti sauvallaan auroria, koska ideanahan ei ollut tappaa Bonesia vielä. Ei jos tuo olisi yhteistyöhaluinen.
" Minkälaisista kyse?", Rabastan toisti ja irroittamatta katsettaan aurorista vaikka hän pitikin Bonesia sururempana pahana.
"Lordi Voldemort olisi valmis ottaman teidät joukkoihinsa.. pätevyytenne tähden", mies esitte heidän asiansa ja jätti mainitsematta mitä siitä sitten seuraisi jos tuo kenties menisi ja kieltäytyisi kunniasta.

" Teistä neiti Bones olisi suuri apu Pimeyden lordille", mies sanoi ja salli itsensä hetkeksi kääntää katseensa Bonesiin nähdäkseen mitä tuo kenties ajatteli kuulemastaan. Aurorista tuskin tulisi jäämään jäljelle mitään kertomaan Voldemortin suunnitelmista joten Rabastan vähät välitti oliko tuo siinä nyt kuulemassa kaiken.
Hän vilkaisi Williin kuin kertoakseen moisen liirum laarumin olevan melkein turhaa kun näki kuinka halveksivasti heitä katseltiin ja olisi ehkä paras vain toimia kun Bones mietti vastausta kysymyksiin ennen kuin he saisivt sen kieltävän vastuksen tainnutustaian kera.

Willin sanoilla oli juurikin se vaikutus, minkä mies oli niillä olettanutkin olevan. Sekä Bones että se aurorin ketale pyörähtivät ympäri vetäisten aseistuksensa esiin. Mielessään Will hätkähti huomattuaan Bonesin vetäisseen sauvansa esiin ja oli jo vetää omansa vastalauseeksi, mutta sai vaivoin pidettyä itsensä kurissa. Hän rakasti kylmän rauhallisuuden säilyttämistä ja pyrki luomaan itsestään niin täydellisen viileän kuvan kuin vai kykeni huolimatta siitä mitä pääkopan sisällä sitten tapahtui. Hän uskoi ja tiesi että ainakin useammat hänen vastustajansa pitivät moista rauhallisuutta hyvinkin uhkaavana.. Varsinkin jos tälläisessä Williä itseään enemmän uhkaavassa tilanteessa hän ei edes vetänyt sauvaansa esiin.
Will soi Bonesille ja tämän sauvalle pienoisen hymyn ja siirsi sitten katseensa auroriin.. Joka osoitti häntä tikarilla. Will katsoi hetken ilmeettömänä tikaria vilkaisten välillä tylsistyneen näköisenä aurorin kasvoja. Nuorukainen avasikin päänsä ennen kuin Will ehti mainita sanallakaan siitä kuinka säälittävänä piti velhoa, joka käytteli jästien aseita.. Tai oikeammin ei hän pitänyt moisia edes velhoina. Säälittävää.
Nuori mies kuitenkin kyseenalaisti hänen keskustelun avauksensa ja syyttipä toinen hänen huumorintajuaankin vielä kuivaksi. Will naurahti pilkallisesti, muttei kommentoinut mitenkään. Vai luuli kakara että hänen oli tarkoituskin olla huvittava.. No jos toinen ei alkaisi pian tekemään lähtöä niin lähtö tosiaan olisi lähellä.

Bonesin kysyttyä tarkennusta Willin ehdotukseen, Rabastan vastasi toiselle mennen suoraan asiaan. Hyvä. Ei tässä nyt tosiaankaan koko päivää viittitty rupatella mukavia kierrellen ja kaarrellen. Will tuijotti Bonesia silmä kovana Rabastanin laukoessa tietopakettia Voldemortin haluista ja toiveista ja oli toisen lopetettua jo aika varma ettei puhe tulisi auttamaan heitä mihinkään suuntaan. Kannatti nyt kuitenkin odottaa Bonesin vastaus ennen kuin alettaisiin ketään päästämään pois päiviltä. Ehkä pojanklobillakin olisi sanasensa sanottavana ja mikäs sen kivempaa kuin muutaman kidutuskirouksen jälkeen nuorten aurorien lahtaaminen.
Will huomasi silmäkulmastaan Rabastanin katsahtavan häntä muttei nähnyt toisen ilmettä juurikaan.
"Tottakai Lordi on myös halukas kuulemaan neiti Bonesin ehdot mikäli.. yhteistyö kiinnostaa," Will lisäsi vielä siirtämättä katsettaan Bonesista, "kaikillahan meillä on oma hintamme ja tottakai Lordi ymmärtää tämän." Willin kättä syyhysi päästä taikasauvaansa käsiksi ja sen kautta loihtimaan, mutta toistaiseksi mies vielä hillitsi itsensä. Aurorista ei olisi ongelmaa pikkutikareidensa kanssa ja Rabastanhan oli valmiina mikäli Bones päättäisi ruveta vastahakoiseksi.

// En takaa mitä tästäkin nyt tulee. Teoriakoe huomenaamulla, joten tällä hetkellä pää on täynnänsä väistämisvelvollisuuksia ja liikennemerkkejä. x') \\

Leon ei välittänyt siitä, että jäi hetkeksi vaille huomiota. Parempi vain siten, joskin kahden kuolonsyöjän säälittävät leikit saivat aurorin ainoastaan turhautumaan. Turhaa tässä nyt alkoi Bonesin kaltaiselle, arvovaltaiselle ja taatusti kuolonsyöjien metkut tuntevalle noidalle valoisia tulevaisuudennäkymiä kauppaamaan, kun tämä taatusti oli tietoinen siitä, ettei mitään sellaista olisi luvassa.
Kuolonsyöjiin luottaminen oli kuin itse narun jatkoksi loikkaamista. Ei noiden kierojen valehtelijoiden sanoihin voisi koskaan luottaa - ja toisaalta, miksi voisikaan? Olivathan nämä asettuneet heitä vastaan - tai he näitä vastaan, ihan miten vain.

Leon ei räpäyttänytkään silmiään kuolonsyöjistä toisen tuijottaessa häntä. Syytä siihen hän ei tiennyt, jos sitä nyt edes oli olemassakaan - ja toisaalta, entä sitten? Tässä sitä vain seurailtiin turhia jorinoita, kun olisi jo voitu käydä tositoimiin.
Aurori ei ehkä ollut opetellut kuolonsyöjien kasvoja ja nimiä ulkoa, mutta kyllä nämä onnistui tunnistamaan jo muutoinkin. Kuolonsyöjillä kun oli paha tapa astua esiin ja antaa itsensä ilmi - kuten tämä kaksikko juuri oli tehnyt - ja ilmoittaa itsensä oitis kuolonsyöjien listaan. Joskin Leonilla oli syytä olettaa, että tämä kaksikko kuului niihin Azkabanista karanneisiin kuolonsyöjiin.
Häntä ei näiden henkilöllisyys kuitenkaan kiinnostanut. Hän tahtoi ainoastaan repiä kuolonsyöjien sisälmykset ulos ja syöttää ne näille takaisin. Ehkei niin raakoja sentään, mutta hänen näkökulmastaan asiaa tarkastellessa, se olisi taatusti ollut armollinen kohtalo tällekin kaksikolle.

Leon ei kuitenkaan tehnyt elettäkään hyökätäkseen näiden kimppuun vaan jätti hyökkäyksen aloittamisen Amelia Bonesin tehtäväksi. Hän oli suhteellisen varma siitä, ettei noita menisi lankaan näiden typerien metkujen kanssa - eikä niin todennäköisesti oltu tarkoitettukaan.
Kaikesta huolimatta tämä oli noidan ja näiden kahden kuolonsyöjän välinen kiista, muttei se suinkaan tarkoittanut sitä, etteikö Leon olisi yhtälailla aikonut ottaa taisteluun osaa. Se vain, että ensimmäinen hyökkäys jäisi Bonesin harteille, tämän vuoksihan kuolonsyöjätkin olivat tänne saapuneet. Leon kyllä pitäisi perää oitis sen jälkeen. Hän ei todellakaan aikonut jättää väliin yhtäkään taistelua kuolonsyöjiä vastaan.

Amelia Bones oli jo jonkin aikaa odotellut jotain tämäntapaista sattuvan. Hän oli kuitenkin päättänyt, ettei antanut ajatuksen perässä hiippailevista kuolonsyöjistä vaikeuttaa elämäänsä tai muuttaa työtapojaan, eikä se ollut nytkään Amelian mielessä. Hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta siirtyä kuolonsyöjien joukkoon. Nämä kuolonsyöjät saisivat suostutella häntä vaikka päiviä, hän kuolisi mieluummin kuin siirtyisi Voldemortin puolelle. Näillä kuolonsyöjillä ei ilmeisesti ollut minkäänlaista tajua siitä, että Voldemortin rikottua lähes koko Amelian perheen ja suvun, hän ei todellakaan vaihtaisi ajatusmaailmaansa vastapuolen imartelun vuoksi.

Amelia vilkaisi sivulleen, jossa tuo nuori aurori katsoi myös kohti kuolonsyöjiä. Hänellä oli kädessään jokin teräase. Amelian teki mieli huutaa ja kysyä, että mitä ihmettä Leon kuvitteli tekevänsä jollain jästiaseella tällaisessa tilanteessa, mutta piti kuitenkin suunsa kiinni. Ehkä olisi parempi olla haastamatta riitaa, ettei kävisi niin että Amelia taistelisi pian yksin kolmea vastaan. Ei hän tosin siltikään ymmärtänyt, että miksi koulutettu aurori ei käyttänyt taikasauvaansa, vaan leikki jollain turhanpäiväisillä tikareilla. Amelian ote taikasauvastaan tiukkeni, kun hän alkoi puhua. Hän tiesi, että nyt täytyi valita sanat äärimmäisen tarkkaan, jotta hän ja Leon välttäisivät tappokirouksen. Etenkin kun Amelia piti auroria nyt lähes turhana, kun hän ei ollut edes ottanut sauvaansa esiin. "Olen melko varma että minusta olisi hyötyä Voldemortille." Amelia sanoi melko rauhallisella äänellä. Hän ei useinkaan lausunut Voldemortin nimeä vaan käytti nimitystä Hän-joka-jääköön-nimeämättä, lähinnä vain kohteliaisuudesta muita kohtaan. Mutta tässä tilanteessa Amelia koki, että olisi parasta näyttää, ettei hän todellakaan pelännyt sanoa mitään. "Mutta minusta ei saa kuolonsyöjää, ei ainakaan ilmaiseksi." Amelia jatkoi. Ilmaisella hän tarkoitti, että hän ei ilman taistelua taipuisi kuolonsyöjien tahtoon, ja jos hänen oli pakko kuolla, niin hän tekisi parhaansa siinä että veisi mukanaan jomman kumman, tai molemmat, näistä kuolonsyöjistä. Amelia ei jäänyt odottamaan kuolonsyöjien reaktiota, vaan otti vihdoin käyttöön taikasauvansa. "Tainnutu!" Hän sanoi kovaan ääneen ja tähtäsi kohti Rabastan Lestrangea.

Will jatkoi vielä hiukan siitä mihin Rabastan oli jäänyt vaikka mies itse koki tämän jarittelun aika turhana. Aurorikaan ei onneksi näyttänyt tekevän mitään elettä tielle hypätäkseen ja tuskin tuo edes noilla tikareillan kovin paljoa vahinkoa tulisi saamaan noin kaukaa. Mahtoikohan Aurori edes sauvaa omistaa? Rabastan tiesi, että hänen olisi jo tuosta ulkonäöstä ja sauvattomuudesta pitänyt tietää aurorin nimi, mutta millään saanut sitä päähänsä.
Rabastan käänsi taas katseensa Bonesiin tuon puhuessa ja huomasi samalla, ettei Will ollut omaa sauvaansa vetänyt esiin. Mitä tuo oikein touhusi? Oliko tämä nyt sopiva hetki esittää kovaa ja mahtavaa kuolonsyöjää ,joka ei pikku kahakkaa pelkäisi. Toisaalt Willin kova ja tyhmä kallo kyllä suojaisi melkein miltä vain loitsulta.

Amelia oli sitä mieltä, että hänestä tosiaan voisi olla hyötyä Voldemortille. Se , että tuo edes mainitsi moista joka viittasi kiinnostumista heidän herransa ideaa kohtaan oli pieni yllätys Rabastanille joka oli ollut niin varma, että tuon vastaus oli suora ei. Bonesin harhautus kuitenkin toimi Rabastaniin joka hämmentyi moisesta kiinnostumisesta ja mies olisi varmasti hiukan laskenut jopa sauvaansa ja rentoutunut ellei Bones olisi mennyt jatkamaan ja toteamaan ettei kuitenkaan mukaan ilmaiseksi lähtisi.
Naisen loitsu ei siis lopulta tullut yllätyksenä. Rabastan oli ehtinyt kohottamaan sauvansa uudelleen ja kuten oli aikaisemmin arvaillut sitä kieltävää vastausta seurasi tainnutustaika.
Rabastanin herpaantuminen kuitenkin tiesi sen ettei tuolla riittänyt aika kilpiloitsun loitsimiseen, mutta mies ehti kuitenkin hypähtää sivuun punaisen valosuihkun tieltä menettäen kyllä samalla hyvän tähtäys asemansa Bonesiin päädyttyään Willin toiselle puolelle.

" Tuo taisi siis olla kieltävä vastaus.. miten sääli", Raba totesi tyynesti samalla kun haki tasapainoa ja kohotti sauvansa voidakseen iskeä. Vihdoinkin kaiken sen naurettavan pelleilyn ja Bonesin odottamisen jälkeen päästäisiin toimimaan kunnolla.
Sauvaa ei kuitenkaan oltu enää suunnattu Bonesiin vaan siihen tikareilla leikkivään auroriin. "Murtaos Luusi!", kuolonsyöjä huudahti sauvan osoittaessa vakaasti pienen matkan päässä seisovan nuoren aurorin oikeaa jalkaa.

Amelia Bonesin ensimmäiset sanat saivat myös Willin hieman hämilleen mutta eipä toinen viitsinyt tätäkään ulospäin näyttää. Ehkä vähän siristi silmiään viiruiksi kuullessaan nuo sanat Bonesin suusta. Nainen kuitenkin jatkoi ja seuraavien sanojen myötä Will uskoi vielä että pieni mahdollisuus saada nainen heidän puolelleen olisi olemassa. Hän oli aikeissa painottaa vielä että Voldemortilla olisi kyllä keinonsa toteuttaa nämä mahdolliset ehdot niinkuin Bones itse haluaisi, mutta ei saanut sanaa suustaan ennen kuin Bones oli jo loihtimassa.
Nyt ei Willkään enää jäänyt toimettomaksi koska vain ja ainoastaan tyhmät pitäisivät näppinsä erossa sauvasta jos joku on loihtimassa. Hän hyppäsi vaistomaisesti hieman sivuun loitsun tieltä ja vetäisi sauvansa esiin kohdistaen sen kärjen kohti Bonesia. Loitsu oli mennyt ohi, mutta ei kai sitä Williin oltu tarkoitettukaan ainakaan siitä päätellen että Rabastan sinkoili hänen takanaan kadun puolelta toiselle.
"Selatus pikamus!" Will iski vastaloitsua Bonesia kohti saman tien kun oli saanut oman sauvansa esiin. Hänen tarkoituksensa ei ollut ainakaan vielä tappaa naikkosta vaan ehkä.. No pitää ehkä hieman kivaa ensin rankkojen työpäivien päätteeksi ja sitten ehkä rupatella mukavia.. Tai no ehkä pitäisi vain tappaa. Olisipa sekä hänellä että Raballa sitten oma uhrinsa.
Rabastanista puheen ollen, Will kuuli tämän loihtivan kohti auroria mikä oli hyvä asia sekin. Ja toinen vielä yritti murtaa toisen jalkaa mikä oli mitä parhain idea mitä Rabastan oli siihen mennessä saanut aikaiseksi! Jos toinen tosiaan taisteli vain tikareilla niin olisi tosiaan ehkä parempi jos pojan liikuntakyky rajoittuisi.. Toisaalta Will olisi ehkä pyrkinyt murtamaan kädet jalan sijaan.

Leon antoi Amelian puhua puhumisensa. Joskin oli vaihe, jossa hän oli jo vähällä kuvitella, ettei noita toimisi tavalla, jolla hän oletti tämän toimivan. Ei sillä, että hän olisi uskonut pelkkien puheiden voivan vaikuttaa Bonesin mielipiteisiin tässä kuolonsyöjä-kysymyksessä, muttei sitä koskaan voinut tarkalleen tietää mitä toisen päässä liikkui.
Kuten Leon ei voinut arvata sitäkään, että saisi pian väistää parhaan taitonsa mukaan häntä kohden suunnattua loitsua.

Aurorin katse sattui kyllä sopivasti olemaan suunsa avanneessa kuolonsyöjässä - kenties se olikin loppu viimein juuri se seikka, joka piti hänet hengissä tuon yllättävän tempauksen jälkeen. Leonin silmät suurenivat sekunnin sadasosien ajaksi, kuolonsyöjän onnistuttua todenteolla yllättämään nuorukaisen.
Hän syöksähti kauemmas tietäen hyvin, ettei selviäisi mikäli tuo loitsu osuisi häneen. Juuri nyt välimatka oli tikareita käyttelevän Leonin suurin vihollinen, muttei se saanut häntä katumaan asevalintaansa. Hän ei ollut luontainen loitsija. Hän oli koko nuoren ikänsä kokenut taikomisen äärimmäisen vaikeaksi, joten hän tulisi taatusti paremmin toimeen tikariensa kanssa, vaikka ne joku päivä hänen henkensä riistäisivätkin.

Leon onnistui väistämään kirouksen, mutta sivukujan muhkurainen asfaltti oli jotain, mihin hän ei ollut osannut varautua. Aurori löi jalkansa kipeästi kuoppaan tien päällysteessä ja rojahti polvilleen, onnistuen ottamaan kiinni käsillään, pelastamaan päänsä törmäykseltä. Se tästä vielä olisi puuttunut, että – vaikka hän olikin onnistunut väistämään kirouksen – hän olisi lyönyt päänsä asfalttiin ja menettänyt tajuntansa, tai ainakin vahingoittanut näkökykyään hetkellisesti.
Yhdessä sekunnissakin saattoi tapahtua mitä vain eikä hän aikonut päästä hengestään tällaisessa taistelussa kahta vaivaista kuolonsyöjää vastaan. Hänen aseistuksensa kenties huvitti tuota kaksikkoa ja sai Bonesin epäileväiseksi hänen taitojensa suhteen, mutta hän oli selvinnyt pahemmistakin.

Leon tiesi mitä hänen täytyisi tehdä. Hänen täytyisi päästä etulyöntiasemaan ja sen saavuttamiseen oli yksinkertainen ratkaisu, jonka toteutus kuitenkin oli asia aivan erikseen. Hänen täytyisi päästä eroon ikävästä välimatkasta hänen ja tuon kirotun kuolonsyöjän välillä –ja sehän tapahtui vain yhdellä, hieman kyseenalaisella ja tässä tapauksessa jopa hengenvaarallisella tavalla. Juoksemalla.
Leon oli useasti saanut kiittää pitkiä jalkojaan välimatkoja umpeen juostessaan, mutta nyt hän epäili, ettei selviäisi vaurioitta tästä välimatkasta. Ja kun otti huomioon, että hänen collegehousujensa polvet olivat jo repeytyneet osittain auki ja hänen kämmenistään tihkui verta, vasemmasta hänen tikarin kahvalleen, oikeasta hänen sormiaan myöten maahan, tummiksi, pieniksi pisaroiksi.

Kaikista mahdollisista tapaturmista huolimatta Leon syöksähti häneen kirouksensa suunnannutta kuolonsyöjää kohden, ottaen sen riskin, että voisi jopa menettää henkensä tätä pientä välimatkaa juostessaan.
Riskienotto oli kuitenkin tuttua hänelle – ja hänellä oli syynsä kantaa kaunaa jok’ikiselle kuolonsyöjälle. Leon toivoi, että tuo tosiseikka riittäisi tuomaan hänelle tarpeeksi onnea ennättää kuolonsyöjän luo ja kaataa tämä kumoon asfaltille.

Amelia katsoi, kuinka Rabastan Lestrange väisti täpärästi hänen tainnutustaikansa. Amelia kirosi mielessään, tästä ei ilmeisesti pääsisikään niin helpolla. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hänen peräänsä olisi lähetetty kaikkein tyhmimmät ja hitaimmat kuolonsyöjät, Amelia olisi saanut luultavasti taas muutaman kuolonsyöjän vankilaan. Amelia huomasi, kuinka Leon onnistui väistämään Lestrangen kirouksen, mutta kaatui polvilleen maahan. Ja lähti sen jälkeen lähestymään kuolonsyöjiä. Amelia olisi pyöräyttänyt silmiään ja kritisoinut aurorikouluksen tasoa, jos tilanne olisi ollut vähemmän hektinen.

Amelia reagoi nopeasti, kun McDonnell heitti kirouksen häntä kohti. "Varjelum!" hän huusi, ja kilpiloitsu ehti juuri, vain muutamia kymmeniä senttejä ennen osumista Amelian kehoon, torjumaan kirouksen. Amelia otti muutaman askeleen taaksepäin, miettien mikä olisi järkevin veto tässä tilanteessa. Juokseminen olisi epävarmaa, ja kaikkoontuminen ei onnistuisi suoraan kotiin ministeriön turvatoimien vuoksi. Matka kotiin ei tosin olisi mitkä, joten juokseminenkin saattaisi onnistua. Toisaalta, juoksemalla hän vaarantaisi luultavasti muutaman jästihengen, sillä tämä sivukuja loppuisi pian ja yhdistyisi jälleen isompaan tiehen, jolla olisi luultavasti tähän aikaan päivästä jästejä kulkemassa töihin tai brunssille. Miettimisaikaa ei tosin olisi kauaa, sillä Amelia oli varma että hän saisi taas pian yrittää torjua ties minkälaista kirousta. Päätöksenteon teki vielä vaikeammaksi nuori aurori, joka oli lähtenyt lähestymään kuolonsyöjiä. Amelia ei voisi jättää häntä kuolonsyöjien armoille, mutta oli toisaalta varma että jos hän lähtisi niin he vähät välittäisivät aurorista ja lähtisivät Amelian perään.

Amelia teki päätöksensä. Hän yrittäisi kaikkoontua naapurinsa pihalle, hän tiesi että he olivat lomailemassa Kreikan saaristossa, ja livahtaa siitä takaoven kautta kotiinsa. Jos hän kaikkoontuisi, niin kuolonsyöjät saattaisivat erehtyä luulemaan, että hän suuntaisi jonnekin kauemmas, ei vain kotiinsa muutaman sadan metrin päähän. Amelia ei kuitenkaan halunnut vaarantaa jästejä, joten hän ei voinut juosta. Tällä hetkellä hän laittoi viattomien jästien henget yhden koulutetun aurorin edelle, sillä jälkimmäisellä oli moninkertaiset mahdollisuudet selvitä hengissä. Vielä ennen kaikkoontumistaan, vain muutamia sekunteja kilpiloitsunsa loitsimisen jälkeen, Amelia päätti yrittää harhauttaa kuolonsyöjiä. "Kangistumis tyystilys!" Amelia osoitti taikasauvansa McDonnellia ja toivoi, että kuolonsyöjät keskittyisivät väistämään loitsun. Amelia keskittyi ajattelemaan naapurinsa pihamaata ja kaikkoontui. Hän toivoi hartaasti, että aurori pärjäisi kuolonsyöjien kanssa.

Amelia ilmiintyi kotitalonsa viereen. Hän juoksi nopeasti aution pihamaan läpi kohti omaa pihaansa. Pensasaidassa oli sopivan kokoinen aukko, josta Amelia työntyi läpi, ja juoksi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi omalle pihalleen ja takaovelleen. Hän käveli ovesta sisään ja lukitsi sen. Nyt hän ei voinut muuta kuin odottaa, että keksivätkö kuolonsyöjät hakea häntä heti kotoaan.

[Maisevanvaihdos siis... Ajattelin että turha tuota on pitkittää kun on tarkoitus kerran mennä Amelian kotiin kuitenkin. Toivottavasti sopii. :)]

Rabastanin taika ei osunut kohteeseensa, mutta aurorin västäessä tuo kyllä onnistui kompuroimaan naurettavasti johonkin ja mies kuuli Willin vierellään vetäneen jo sauvansa esiin kun vastasi nyt Bonesin lähettämään tainnutukseen.
Aurori näytti olevan vielälin polvillaan maassaa ja sinne Rabastan oletti tuon lyyhistyneen lopullisestikkin, mutta ilmeisen sisukas kaveri taisi olla kyseessä kun pian tuo oli kuitenkin taas ylhäällä. Asfalttiin lentäminen ei harmi kyllä ollut saanut pahempaa aikaiseksi kuin housujen repeämisen ja muutamia verinaarmuja käsissä.
" Jopas on aurori kun meinaa pystyssäkkänää pysyä.. ehkä ei kannattaisi liiaksi pomppia jos on liian haastavaa. Niin kuin näyttää olevan se sauvan käyttökin", mies ilkkui ja pyöritti omaa sauvaa sormissaan.

Samaan aikaan hän huomasi Bonesin ehtineen torjumaan Willin taian ja älähti hiljaa. Nainen ilmeisesti oli niin etevä noita kuin annattiin olettaa ja toivottavasti Willkin tajuaisi olla tosissaan tuon kanssa.
Seuraavaksi kun Rabastan ymmärsi irroittaa katseensa Bonesin täydellisestä kilpiloitsusta sai tuo huomata aurorin toipuneen ilmeisen hyvin pikku kompuroinnistaan koska tuo oli lähtenyt juoksemaan häntä kohti ja nopeilla pitkillä askeleilla oli päässyt yllättävän lähelle häntä. Rabastan joka oli sauvaansa pidellyt vain sormissaan ,kun sen kanssa oli leikitellyt vain hetki sitten, ei ehtinyt saamaan siitä kunnon otetta eikä siis myöskään tähtäämään kampitus loitsuaan oikeaan suuntaan.
Loitsu sinkosi kauas Leonin ohitse ja kuuli särkevän jotakin äänestä päätellän. Uutta loitsua Rabastan ei ehtinyt edes miettimään kun tunsi jo nuoren aurorin iskevän hänet vasten asfalttia ja samassa rytinässä miehen sauva singahti tuon kädestä.
Hetkeksi miehen silmissä pimeni tuon lyödessä päänsä vasten kovaa asfalttia eikä edes pitkä peruukki ollut suojaamassa iskulta sen lennettyä päästä jo aurorin päälle syöksymisen aikana. Vaikka aurorilla ei massaa ollut kovin ei Rabastan silti tuota saanut päältään heitettyä kepeästi.. eihän mies itsekkään ollut mikään lihaskimppu, mutta tuo perhanan aurori oli niin julmetun pitkä!

Kuolonsyöjä kirosi hiukan ja tajusi ehkä liiankin hyvin nyt miksi kannatti ehkä pitää mukanaan muutakin kuin taukasauvaa.

[mähinöidää nyt leonin kans asiat loppuu ja sit nää kaks sankarii suuntaa etsii Bonesii uudelleen kun eivät tosiaan tiedä missä se asuu ja Leonista pitää sitä ennen päästä eroon > ]

[Joo eli Pinch mikäli maltat odotella että hoidetaan asiat loppuun Leonin kanssa niin tulemme sitten tapaamaan rouva Bonesia uudelleen.. ;D Mikäli emme siis käy Mungon kautta jouduttuamme kaksimetrisen tikarinheittelijän yliajamiksi..]

Bones ehti loihtia kilpiloitsun ja näin ollen Willin loitsu kimposi pois radaltaan eikä osunut Bonesiin. Will irvisti hieman ärtyneenä ja oli aikeissa loihtia uudelleen ja tällä kertaa jotakin joka viittaisi anteeksiantamattomiin, mutta Bones ehti ensin. Nainen lähetti kokovartalolukko loitsun Williä kohden ja mies hyppäsi sivuun. Harmikseen loitsu kuitenkin osui hieman repäisten Willin kylkeen avohaavan. Will murahti kivusta vieden vasemman kätensä automaattisesti kyljelle ja huomaten siitä tarttuneet veritahrat kädessään. Sitten hän kuuli poksahduksen ja kohotti katseensa.. Bones oli kadonnut!
Voi perkeleen.. Will manasi mielessään ottaen kuitenkin muutamat juoksuaskeleet kadun päähän. Hän katsoi ympärilleen, mutta mitään ei näkynyt. Hän kyllä tiedosti että Bones oli kaikkoontunut ja vain typerä velho jäisi muutamien metrien päähän heistä, mutta silti.. Ei toinen voinut asua kaukana kerran oli kävellen liikkeellä.
Äkkiä Will hätkähti pahimman kerran kun kukkaruukku hänen oikealla puolellaan olevalla ikkunalaudalla räjähti säpäleiksi. Mies suojautui vaistonvaraisesti hypäten hieman kauemmas, mutta tajusi sitten ettei häntä kohti tahallaan loihdittu. Hetken ajan hän tuijotti jotakin liikkuvaa vaatemyttyä kadun keskivaiheilla ja totesi sitten arvon kollegansa olevan hieman huonossa jamassa tikareita käyttelevän aurorin kanssa.
"Selatus pikamus!" Will loihti uudelleen toivoen jo nyt osuvansa kohteeseensa. Mikäli loitsu toimisi niinkuin kuului, aurorin pitäisi lentää veke Rabastanin päältä.
Loihtiessaan Will otti muutamat pikaiset askeleet takaisin Rabastania ja auroria kohden.

Will oli raivoissaan koska Bones oli päässyt karkuun ja syytti tästä tapaturmasta yksinomaa kyseistä nuorta auroria. Eihän auroria oikeastaan voinut syyttää, mutta ketä muuta sitten? Eikä kukaan häneltä kysynyt perusteluja. Aurori saisi vastata Bonesin pakoon pääsystä.. ja kertoa mahdollisesti missä toinen asui! Mikäli ei siis halunnut päästä hengestään.
Huomatessaan että Rabastanin sauva oli lennähtänyt pois toisen kädestä, Will otti muutana nopean askeleen ja nappasi sauvan itselleen. Parempi että sauva olisi hänellä kuin tuon aurorin kätösissä. Jos halusi taistella tikareilla niin taistelkoon sitten!

Leon kuuli häneen kohdistuvan ilkunnan, mutta vakuutteli tekevänsä siitä pian lopun. Eikä voitonriemuinen hymy kadonnutkaan hänen huuliltaan, kun hän tajusi kuolonsyöjän huomion kiinnittyvän toisaalle. Siinäpä hänelle osuva tilaisuus jatkaa vauhtiaan kahta kauheampaa nopeutta, jotta hän ehtisi yllättää toisen ilman, että tälle jäisi aikaa kohottaa taikasauvansa häntä vastaan.
Leon virnisti eikä olltu uskoa hyvää onneaan saadessaan iskettyä kuolonsyöjän alleen, asfalttia vasten. Takaa kuuluva räsähdys sai Leonin lähestulkoon säikähtämään silminnähtävästi, mutta hän naamioi sen pian kaatumisen aiheuttamaksi, vaimeaksi älähdykseksi.

Leon etsi katseellaan kuolonsyöjän taikasauvaa ja tajutessaan sen lentäneen tämän kädestä hän virnisti ja kohdisti katseensa allaan makaavaan kuolonsyöjään. Aurori otti tukevan asennon toisen päällä hajareisin istuessaan ja asetti tikarinsa kuolonsyöjän ketaleen poskea vasten.
"Sinuna en aliarvioisi minua toistamiseen", Leon hymähti ja virnisti leveästi. Olisiko pilkka enää paremmin voinut osua kuolonsyöjän omaan nilkkaan?
Nopea vilkaisu kertoi Leonille Bonesin lähteneen. Parempi niin tämän kannalta, huonompi hänen kannaltaan. Joskin hän luotti hyvään tuuriinsa kahtakin kuolonsyöjää vastaan - ja Bonesinhan nämä tahtoivat, joten oli ainoastaan parempi, mikäli tämä oli päässyt pakoon. Hän tulisi kenties mojovasti hakatuksi, mutta saattaisi jäädä henkiin kaikesta siitä huolimatta.
Ja toisaalta...Hänellä oli vielä lukuisat tikarinsa vaatteidensa kätköissä - ja mikäli siihen tultaisiin...Hänellä oli myös nyrkkinsä ja kenkänsä.

Leon käänsi päätään kuullessaan loitsun kajahtavan ilmoille, mutta hän ei ehtinyt edes tavoittaa katseellaan kuolonsyöjää jossain tuolla takanaan ennen kuin loitsu iskeytyi hänen selkäänsä ja lennätti aurorin toisen kuolonsyöjän yltä.
Nyt oli kaiketi jälleen Leonin vuoro saada osakseen petollinen asfaltti hänen lennähtäessä taaksepäin ja lyödessä takaraivonsa tien päällysteeseen.
Vaimeasti kiroten Leon vei toisen kätensä takaraivolleen ja tajusi samaan aikaan, ettei tuntenut tikariaan toisessa kädessään.
Leon makasi hetken aloillaan näkökenttänsä vuoroin hämärtyessä, vuoroin tarkentuessa. Kätensä tavoitteli tikaria samalla kun aurori toivoi sen olevan jossain lähimaastossa. Toisaalta...Hänellä oli vielä lukuisia kappaleita vyöllään, takkinsa sisäpuolella, koteloissa hänen rintakehänsä ympärillä ja totta vie, myös hänen sääriinsä kiinnitettyinä. Tikareita ei voinut koskaan olla liikaa.

Rabastan tunsi tikarin viileän terän poskeaan vasten, mutta jyskyttävä kipu takaraivossa vei tuon ajatukset aivan muualle kuin siihen, että tässä olisi pitänyt vain saada tuo auorori heitettyä pois päältään. Tuo kuitenkin kuuli aurorin sanovan, ettei hänen kannattaisi toiste aliarvioida tuota ja Rabastan vain naurahti hiukan.
Koko tilanne oli muutenkin niin naurettava ja hän olisi varmasti yleinen naurun aihe jos nyt tulisi tuon tikari pellen silpomaksi. Hän koitti hiukan paikantaa minne sauva oli lennähtänyt, mutta samalla hetkellä jokin loitsu lennätti aurorin hänen päältään.
Rabastan ei aikaillut ylösnousemisen kanssa ja hetken tuon päässä heitti oikein kunnolla. Sen verran mies kuitenkin huomoi, että Will oli loitsun langettaja ja tuolla oli myös hänen sauvan.

Nopean kiitoksen jälkeen mies nappasi oman sauvansa Williltä ja kumartui myös nostamaan aurorilta lennähdyksen aikana pudonneen tikarin maasta.
"Jotain taisi pudota", tuo totesi kylmästi ja huomasi vasta nyt, että Bones oli kadonnut paikalta. Se tästä vielä puuttui, että he joutuisivat sen naisen etsimään uudelleen kaiken näkemänsä vaivan jälkeen!
Mikään ei olisi mennyt pieleen jos tämä aurori ei olisi ilmestynyt paikalle pilaamaan suunnitelmia. Raba asteli hiukan lähemmäs maassa makaavaa miestä , mutta osasi nyt pysytellä kuitenkin turvallisen matkan päässä.
Olihan hän kuitenkin itse juuri saanut todistaa ettei tuota tosiaan kannattanut aliarvioida vaikka hän vieläkin kyllä piti todella typeränä sitä että tuo ollut vetänyt sauvaa mukaan kahakkaan.

Rabastan laski oman sauvansa osoittamaan nyt auroriin joka vuorostaan oli maassa. " Sektumsempra!", tuo kajautti loitsunsa ja oli varma, ettei voisi koskaan kiittää Kalkarosta mistään muusta kuin tämän loitsun keksimisestä. Se kun oli mitä nerokkain.

[ Äh : D Onnea muuten MV! synttärilahjaks telottiin sitten Leon !]

Willin taika oli kuin olikin osunut maaliinsa ja aurori oli lennähtänyt muutaman metrin pois Rabastanin päältä. Will otti jälleen muutaman ärtyneen askeleen aurorin suuntaan, mutta pysähtyi Rabastanin kompuroitua takaisin pystyasentoon ja napatessaan häneltä sauvansa takaisin pienen kiitoksen myötä. Will tyytyi nyökkäämään vastaukseksi kiitokseen.
Rabastan oli huomioinut myös tikarin ja nosti sen ylös ilkkuen sitten aurorin suuntaan. Will hymähti ilkkumiselle ja päätti antaa Rabastanin vuorostaan vähän mätkiä toista. Maksaa potut pottuina vai miten sitä sanotaan?
Rabastan tuntuikin päästävän mitä sadistisimman puolensa esiin ja käytti Severus Kalkaroksen kehittelemän kirouksen ilmoille. Moinen käytös sai Willin virnistämään pienesti kaiken sen ärtymyksensä keskellä. Onneksi maailmassa oli vielä Rabastanin kaltaisia kuolonsyöjiä olemassa eikä vain jotain hännystelijöitä kuten Lucius Malfoy..

[Jea, onnee MV! Mun piti koko eilinen pistää sulle onnitteluviesti ja aina katoin että 'joo MV:llä synttärit tänään.. Laitan seuraavaan viestiin onnittelut' ja sitten se aina tämän taiston tuoksinnassa unohtui.. ;D Mutta tosiaan onneks olkoo vaan munki puolesta!
Ja tosiaan Pinchiä infoilin tuossa eilen että skippaillaan hänen vuoroaan nyt hieman kun Bones tosiaan on ihan eripaikassa ja kuolonsyöjäpoikiemme pitäisi ensin päästä eroon Elroysta.. Mikäli ikinä pääsevät siis. ;D Eli jatketaan järjestyksessä Leon - Rabastan - Will.]

// Khih, Leonia saa kyll vähä telooki, kunhan se hengissä pyssyy xDD Mutta kiitti kumpaisellekin, piristi aika tavalla päivää ko just kirosin et ko on viikonloppuna nii pirusti tekemistä, nii piristi kyll lukasta - sekä Leonin hakkausta että - synttärionnitteluja //


Leon kohottautui puolittaiseen istuma-asentoon, nojaten ylävartalonsa painon kämmeniinsä. Perkele. Päässä heitti niin ettei hän saanut katsettaan kohdistettua. Hän saattoi ainoastaan kuulla kuolonsyöjän tunteettoman toteamuksen. Sekin jo riitti kertomaan hänelle kaksi asiaa; toinen oli löytänyt hänen tikarinsa eikä tämä pitänyt siitä, kun jäi tikareita käyttelevän aurorin ja kiltalaisen alle.
Leon tiesi tarvitsevansa toisen tikareistaan, se vain, ettei hän ollut juuri nyt varsinaisen hyvissä asemissa paljastaakseen kuolonsyöjäkaksikolle omaavansa enemmänkin aseistusta. Ensin hänen pitäisi päästä iskuetäisyydelle, jonka jälkeen hän voisi etsiä tikarinsa käsiinsä ja tehdä noista kahdesta selvää.
Se vain olikin sitten asia avian erikseen.

Toinen kuolonsyöjä ei lähestynyt hanta ja se sai Leonin yllättymään. Toisaalta mielensä teki kirota Bones, tämän kadottua noin vain turvaan. Oli heillä siinäkin yhdenlainen sankari, mutta tavallaan Leon tiesi, että tällaisessa tilanteessa kukin piti huolta ainoastaan itsestään ja omasta turvallisuudestaan.
Todellisia sankareita ei ollutkaan. Jästielokuvien sankarit olivat täysin fiktiivisia hahmoja.

Leon kohotti katseensa ja koetti tarkentaa sen silmiään siristämällä kuolonsyöjään, joka oli hetki sitten maannut avuttomana hänen allaan. Hän saattoi tiedostaa jonkin ulokkeen osoittavan hanta kohden ja tietysti hän sai päättelemällä selville sen olevan toisen taikasauvaa pitelevä käsi.
Vasemman silmän sokeus ei tässä tilanteessa juuri auttanut. Leon melkein toivoi, että olisi ollut kokonaan sokea, silloin hän olisi saattanut jo tottua siihen ettei nähnyt kunnolla mitään eikä tällainen tilanne olisi ollut niin hankala hänen kannaltaan. Toisaalta, mikäli hän olisi ollut kokonaan sokea, menettänyt näkönsä aikoinaan kokonaan, ei hän välttämättä edes olisi tässä tätä hetkeä todistamassa.

Leon ei tunnistanut loitsua joka hanta kohden suunnattiin, mutta se iskeytyi hänen rintakehänsä sivuun ja kipu tulvahti aurorin mieleen saaden tämän huudahtamaan yllätyksestä ja vajoamaan takaisin selälleen. Hän aukoi suutaan ja vei kätensä rintakehälleen. Kipu oli suorastaan sietämätön.
Leon puristi silmänsä kiinni ja piti ne kiinni. Hän saattoi tuntea useiden haavojen repivän ihoaan eikä hän edes tahtonut nähdä verta, joka nyt tahri hänen harmaita collegehousujaan ja mustaa, kiiltäväkankaista ‘sade’takkiaan.
Aurori puri haavan alahuuleensa koettaessaan estää tuskaisten äännähdysten karkailun huuliltaan samalla kun hän pakotti itsensä istuma-asentoon – tai olisi pakottanut mikäli se olisi onnistunut. Leon sai kyllä hilattua itsensä osittain istuvaan asentoon ja nojasi selkänsä läheisen rakennuksen karkeaan seinään, mikä vain lisäsi hänen tuntemaansa tuskaa ja sai Leonin henkäisemään ja silmänsä rävähtämään auki.
Hiljalleen paniikki hiipi hänen mieleensä. Kuinka kauan tätä oikeasti jatkuisi!? Kuinka se loppuisi!?
Aurori rauhoitteli itseään nostamalla kätensä rintakehäänsä suojaavalle takille, tuntien tikarikotelon etäisesti kämmentään vasten. Hän kenties vuotaisi tätä menoa kuiviin, muttei se suinkaan tarkoittanut sitä, että tämä peli olisi hänen osaltaan jo pelattu.
Hänen tarvitsisi päästä vain hieman lähemmäs…Hieman…Lähemmäs tuota kirottua kaksikkoa…

Rabastan tiesi taian osuvan kohteeseensa jo ennen kuin se iski. Olisi ollut jo jonkinlainen ihme jos aurori olisi ehtinyt sen tieltä kierähtämään pois tai jollain muulla tapaa suojannut itsensä siltä.
Mies kevyt virne naamaallaan astui askeleen taakse päin jotta ei saisi loitsun seurauksensa aurorin verta päälleen.. hän ei mielellään sotkisi itseään vaikka tässä punaisessa paidassa tuskin oli muutamalla veri tahralla niin väliä.
Sektumsempra teki juuri sen mitä Rabastan halusikin, tuskaa mikä olisi aivan muuta kuin jos hän olisi vain kiduttanut auroria ja kun tuo kerta aurori oli .. mies varmasti oli oppinut keinot murtaa kidutus kirous jolloin hauskuutta ei olisi ollut tarpeeksi.

Mies seurasi aurorin yrityksiä päästä ylös maasta ja sujautti sauvansa takaisin taskuunsa. Hän ainakin oli saanut tarpeeksi huvia tuosta jo ja kaipasi vain tehtävän loppuun saattamista joten hän ei ainakaan sen enempää halunnut uhrata aikaansa täällä. Aurori ei tuossa kunnossa kuitenkaan heidän peräänsä oli juoksemassa.
" Eiköhän se ollut siinä.. ainakin minun osaltani", Rabastan tuhahti , käänsi selkänsä veriselle aurorille ja astellessaan Willin luokse lykkäsi samalla Leonin tikarin tuon käsiin. Will haluaisi kuitenkin jättää omat hyvästinsä tuolle ennen kuin he lähtisivät metsästämään Bonesia uudelleen.
Mies kohotti kätensä takaraivolleen samalla kun asteli tien päähän ja kirosi ääneen sitä miten inhosi kun hiukset olivat aivan lytyssä ja veressä. Parempi oli antaa Willin hoitaa hommansa rauhassa jos homma kävisi liian sotkuiseksi ei hän halunnut olla tiellä.

Virne nousi kasvoille ja tietynlainen kipinä syttyi Willin sadistisiin silmiin Rabastanin loihtiman sektumsempran tehtyä sen mitä parhaiten teki. Aurori kaatui selälleen ja samassa näytti siltä kuin näkymättömät terät olisivat viiltäneet toisen ruumista ja veritahrat alkoivat vallata alaa toisen paidassa. Toinen ei huutanut, ei muuta kuin pienesti kirouksen osuessa. Muuten toinen näytti kyllä tuskaiselta, mutta ei pihahtanut. Sinänsä kunnioitettavaa rohkeutta.. Vain väärällä puolella.
Lopulta sektumsempra oli tullut ja mennyt jättäen vain verivanat jälkeensä. Rabastan näytti olevan hyvinkin tyytyväinen aikaansaannokseensa ja totesi olevansa valmis jatkamaan varsinaista tehtävää. Tuo kääntyi ympäri ja ohitti Williä iskien kuitenkin aurorilta nappaamansa tikarin Willin käteen. Will vilkaisi syvillä silmillään toista, mutta Rabastan vain jatkoi matkaansa jättäen Willin itsekseen oman raivonsa kanssa. Hän käänsi katseensa maassa makavaan veriseen auroriin ja katsahti tikaria kädessään.
Samassa hän harppoi muutamat nopeat askeleet aurorin luo kyykistyen tämän viereen ja vieden tikarinsa oikealle poskelle, aivan kyseisen silmän pieleen. Willhän ei siis tiennyt että poika oli sokea vasemmasta silmästään ja näin ollen omasta mielestään uhosi viedä vain toisen silmän näön.. Vaikka totuushan tietenkin oli toinen.
"Pidä tämä mielessäsi kakara," hän ärisi melkein sähisten painaen samalla tikaria tiukemmin silmäkulmaa vasten. Hän mietti kiivaasti mitä sanoisi, mutta hänen päässään myllersi liikaa ajatuksia.. Liian paljon olisi sanottavaa ja silti mikään, mitä hän sanoisi ei muuttaisi mitään. Hän tiesi sen. Bones oli tärkeämpää kuin tämä aurori ja.. Ja jos he nyt olivat menettäneet Bonesin kokonaan, Voldemort pettyisi pahimman kerran ja.. Noh koska hänestä aurori oli enemmän poika kuin mies, hän uskoi ettei tuo ottaisi tosissaan mitään mitä hän sanoisi. Olihan jo kommentti hänen avausrepliikeistäänkin viitannut siihen suuntaan. Itsepäisyyttä ei saisi millään pois vaikka mitä tekisi. Niinpä Will jätti sanomatta mitään. Hän jätti syyttämättä toista Bonesin pakenemista, jätti uhkaamatta että lähtisi tämän perään mikäli kaikki menisi pieleen..
Sen sijaan että Will olisi sanonut sanaakaan, hän äkkiä vetäisi tikarin ylös ja iski sen suoraan aurorin oikean käsivarren läpi.
"Joskus voisit ottaa neuvosta kiinni kun sinua käsketään häipymään ja jättämään aikuiset keskustelemaan keskenään," Will sanoi kumartuen lähemmäs toisen kasvoja, "seuraavalla kerralla et ehkä ole näin onnekas." Will liikautti vielä tikarin terää hieman ja nousi sitten ylös. Hän kääntyi ympäri vilkaistuaan vielä auroria ja lähti sitten kävelemään Rabastanin perään.
Auta armias tuota aurorin kutaletta jos Bones olisi jo paennut maasta ennen kuin he löytäisivät tämän..

[Ehhe.. Oli pakko lyödä toi tikari Leonin käden läpi ku jotenki se oli niin tarjol siin.. ^^'' Mut jos MV et tykkää ni voin muuttaa tätä jotenkin. Autohittiähän tämä siis periaatteessa oli.. Mutta hei, Leonhan on vasenkätinen niin ehkä saamme vielä jonkun tikarikuuron osaksemme. ;D]

Leon tunsi hengityksensä vaikeutuvan ja osittain odottikin jo menettävänsä tajuntansa. Tämä ei ollut hyvä, tämä ei ollut lainkaan hyvä. Selvä, hän kenties oli odottanut jotain perinteisempää; kidutuskirousta tai kenties jopa tappokirousta, mutta tuo hänelle tuntematon loitsu oli tullut aivan kulman takaa!
Hetken mielessään kävi ajatus siitä, että hänen kenties pitäisi ottaa kuolonsyöjät siinä missä elämänsä muutoinkin hieman vakavammin, mutta tuo ajatus oli poissa yhtä nopeasti kuin se oil hänen mieleensä ilmestynytkin. Leonin päähän järkeä tulisi olemaan vaikea takoa. Hän oli omantiensä kulkija ja tapasi tehdä kaiken omalla tavallaan - vaikka siitä sitten ennemmin tai myöhemmin, todennäköisesti ennemmin, seuraisi kuolema.

Leon vannoi mielessään kostoa. Hänellä oli omat, henkilökohtaiset syynsä käydä uhmakkaasti taisteluita kuolonsyöjien kanssa ja vaikka tämä taistelu olikin osoittautunut hänen kannaltaan epäsuotuisaksi, hän ei todellakaan aikoisi jättää aurorin töitään tekemättä. Ellei sitten tulisi tapetuksi tässä ja nyt.
Ei hän suotta ollut nähnyt sitä vaivaa, että oli käynyt tylsän aurorikoulutuksen. Auroreiden kun oletettiin olevan pikemminkin rivisotilaita kuin omapäisiä toimijoita - ehkä tämän seikan vuoksi Leon olikin monesti meinannut lentää ulos Ministeriöstä.
Hän ei luovuttaisi ennen kuolemaansa.

Leon kuuli askeleet etäisesti, mutta onnistui ainoastaan tuijottamaan jo tummaa sävyä tavoittelevaa taivasta. Hän tunsi tikarin aivan liian lähellä oikeanpuoleista silmäänsä ja sen tiedostaminen sai hänet vingahtamaan ja kääntämään aavistuksen verran päätään. Joskaan siitä ei ollut minkäänlaista näkyvää hyötyä. Tikarinsa oli yhä hänen oman silmänsä alla. Kuolonsyöjä pystyisi aivan liian helposti viemään hänen koko näkönsä, sitä kaiketi edes tietämättä. Tosin mikäli tämä olisi tiennyt siitä, hänen näkönsä ei todennäköisesti olisi säilynyt toisestakaan silmästä - kuten se loppujen lopuksi vaikutti säilyvän.
Tikarin kohotessa Leon puristi silmänsä kiinni, odottaen, ettei hetken kuluttua enää näkisi mitään...Mutta sen sijaan tikari lävisti hänen kätensä ja vaikka tunsikin tuskan lisäksi yllättävää helpottuneisuutta ei Leon voinut estää huutoa joka karkasi ilmoille hänen jo liki sinertävien huultensa välistä.
Leon puri uuden haavan huuleensa toisen liikauttaessa tikaria, joka taisi lävistää hänen kätensä.
"Mä oonki aina...Halunnu lävistyksen just siihen", Leon ähkäisi kuin epäsuoraksi uhmakkuuden osoitukseksi ennen kuin menetti tajuntansa - yhäkin vannottaen kaksikolle kostoa mielessään.

Rabastan seisoi nojailemassa talon seinään aivan tien päässä ja pitämällä samalla hiukan silmällä ettei paikalle kukaan onneton jästi sattuisi ilmestymään paikalle.
Ei myöskään kannattanut sulkea pois ajatusta, että Bones oli saattanut ilmottaa heidän ilmestymisestään ja siitä, että hänen perässään oltiin.
Valepuvuistakaan tuskin enää olisi apua ja miehen oma ainakin oli jo entinen valepuku peruukin talloonnuttua jonnekkin kahakan aikana. Raba kääntyi hiukan kurkkaamaan olkansa ylitse nähdäkseen mitä Will touhusi, mutta huomasi tuon vain kauempana kyykistyneenä aurorin eteen näkemättä sen kummemmin mitä tuo oikein puuhasi saati sitten kuullut mitään jos nuo edes jotain keskustelua kävivät.
Hän kuitenkin toivoi Willin hoitavan osuutensa nopeasti eikä pitkittävän tätä vaikka hänkin mielellään olisi pitempään jatkanut tuon aurorin ketaleen kärsimystä.

Aurorin tuskan huudon kuullessaan tuo käänsi naurahtaen katseensa taas pois ja oli kiitollinen, ettei sillä hetkellä ketään ollut talsimassa ohitse ja kuulemassa tuota. Hyvällä tuurilla kukaan ei vaivautuisi käyttämään tätä tietä vähään aikaan ja se tietäisi aika varmasti aurorin loppua.
" Tuli ilmeisesti valmista", hän lähinnä totesi kuin kysyi tajutessaan Willin saapuneen lopulta paikalle ja kääntyi katsomaan tietä molempiin suuntiin kuin varmistaen, että tie olisi heille tarpeeksi turvallinen poistumiseen siltä syrjätieltä.
Rabastan ei uskonut Bonesin kadonneen kovin kauas ja mikä olisikin oli heidän kuitenkin ehkä parempi tutkia lähiseutu ensin.

"Bones oli jalan lähdössä töistä joten naisen koti ei voi olla kovin kaukana. Minusta on paras aloittaa sillä vaikka Bones voi tosiaan olla vaikka missä", Rabastan selitti omat ajatuksensa eikä vaivautunut kyselemään oliko Will jättänyt aurorin henkiin siellä vaiko ei.

Will tunsi syvää tyytyväisyyttä saatuaan selvästikin aurorin ainakin pelkäämään jonkun verran. Vaikutelma saattoi toki johtua pään kolhuista ja veren hukastakin, mutta sillä ei ollut merkitystä. Pääasia että vaikutelma oli huomattavissa. Tikarin iskeytymisestä aiheutunut tuska sai aurorin huutamaan kivusta, mikä taas sai Willin itsensä hymyilemään tyytyväisenä. Ehkä tuo hiljentäisi toisen joksikin aikaa.. Vaan ei. Viimeisillä voimillaan aurori huomautti jotakin lävistyksistä ja Will tyytyi irvistämään. Aurori menetti tajuntansa.. Ehkä jopa viimeistä kertaa.
"Seuraavaan tapaamiseen," Will naurahti pilkallisesti ja palasi sitten rabastanin luo.

Will tyytyi hymähtämään Rabastanin toteamukselle. Toinen oli fiksusti pitänyt silmällä kujaa tai ainakin siltä vaikutti. Nyt mies lateli hyviä pointteja siitä että pitäisi ensitöikseen etsiä naapurustosta josko Bones löytyisi lähimailta. Epätodennäköistähän tuo oli tottakai, vain tyhmät jäivät kotiin norkoilemaan jos kuolonsyöjät olivat perässä. Silti oli tosiaan järkevintä katsoa ensin ja sitten jos Bones olisi kadonnut.. Etsiä joku, jolta kiduttaa tieto Bonesin olinpaikasta esiin.
"Täytynee koluta jokaikinen koti," Will huomautti, "tuskin Bonesin postilaatikossa lukee hänen oikeaa nimeään. Ei hän kuitenkaan tyhmä ole vaikka pelkuri kylläkin."
"Voikaamme myös ottaa huomioon että Bonesin talo saattaa olla piilotettu ulkopuolisilta," Will totesi ylitettyään kadun ja lähdettyään kävelemään omakotitalorivistöä pitkin tutkien talojen ikkunoita.
"Mikäli niin on niin.. Emme löydä Bonesia," Will sanoi vielä siirtäen virnistävän katseensa Rabastaniin ja lisäten sitten pirullisesti; "mutta siinä tapauksessahan meidän on houkuteltava hänet esiin.. Vaikka sitten jästien verukkeella. Armaat naapurithan ovat moisille verenpettureille aina mitä tärkeimpiä.."
Will käänsi hyvätuulisen, joskin väsyneen, katseensa takaisin taloihin. Niin.. Heillä olisi kadullinen jästitaloja perheineen edessään. Mikäli Bonesia ei löytyisi ja mikäli tämä ei vapaaehtoisesti tulisi heitä etsimään.. Aina he voisivat pienet kidutuspartyt järjestää.
Vaikkakin sitten keskellä päivää. Saisi ministeriökin sitten tekemistä jatkossa.. Selvitellessään Bonesin murhaa ja yrittäessään saada kadullisen jästejä unohtamaan tapahtuneen.