The colours of your world

[Eleanor Branstone mukaan.
Ajankohta perjantai 6. Syyskuuta 1991.

Tiedoksenne: Minun hahmoja (Barty Crouch Jr., Draco Malfoy ja Stephen Hunter King) saa yhteisessä pelitopicissa autohitatata kysymättä etukäteen melkein miten vain haluaa - siis myös satuttaa. Paikasta toiseen liikuttaa saa toki vain koskemalla häneen omalla hahmollasi ensin. Mitä ei saa tehdä kysymättä ensin ovat: ei saa tappaa, ei tuottaa pysyvää vammaa, eikä puhua sen suulla tai päättää sen reaktioita. Muutoin siis vapaat kädet kyselemättä, mutta tietty jos sitten jostain syystä pyydän muokkaamaan pois, niin on muokattava. ]


Lukuvuoden ensimmäinen perjantain viimeiset tunnit olivat juuri päättyneet, ja 11-vuotias Draco Malfoy laahusti mietteliään oloisena linnan käytäviä pitkin kohti kirjaston pölyjä. Hän ei enää pitänyt kaapua, vaan vain koulupukunsa valkoista paitaa, ja kravattiaan löysällä aivan kuin olisi heittäytynyt vapaalle. Niin hän tietysti oli aikonutkin, ja oli ehtinyt kuvitella laiskan asenteensa onnistuvan täällä ongelmitta, kun oli mukavasti lajiteltu Luihuisten tupaan jonka johtaja ei vaikuttanut nipottavan turhista ja oli kuulemma myös isän vanha tuttu.

Mutta professori McGarmiwa oli keksinyt pakottaa hänet kirjojen maailmaan vain siksi, että hän oli hädin tuskin vilkaissut niitä muodonmuutosten ja muutaman muunkaan aineen suhteen vaan jättänyt läksyt puolitiehen tai kokonaan tekemättä koko viikon. Täällä siis pitäisi ilmeisesti heittäytyä vähän luovemmaksi tylsän raatamisen välttämiseksi, kuin kotiopetuksessa jossa isä ja äiti eivät hermostuneet melkein koskaan, eivät ainakaan siinä määrin, että olisivat laittaneet hänet kirjastoon teippaamaan pölyisiä kirjoja kahdeksi tunniksi jonkun kuulemma sekopäisen tantan valvonnan alla. No jaa, olisi se kai pahempaakin voinut olla…

Astuessaan kirjaston ovesta sisään, Dracoa hieman hirvitti ajatus mihin kaikkeen saattaisi vielä joutua, jos ei olisi tarpeeksi ovela. Ilmeisesti kenellä tahansa opettajalla oli oikeus langettaa kenelle tahansa oppilaalle millainen tahansa jälki-istunto. Mitä iloa tuvanjohtajista sitten oli? Nuorella Malfoylla oli totuttelemista sosiaaliseen koulujärjestelmään, eikä hän ollut enää niin varma olisiko se sittenkään niin mahtavaa, kuin hän yksinäisinä kotiopetuksen tunteina oli kuvitellut.

Hänen saapuessa kirjastohuoneen perälle, Madame Prill oli kasaamassa pöydälle siisteihin ja pieniin, mutta lukuisin pinoihin enemmän ja vähemmän pahasti turmeltuja kirjoja. Nainen käsitteli niitä kuin silkkihansikkain ja loi paikalle jo valmiiksi kyllästyneisyyttä huokuvaan pikkupoikaan äärimmäisen epäluuloisen katseen. Joka ikinen vuosi hän näki painajaisia rakkaista kirjoistaan ja uuden sukupolven pikku hirviöistä. Nyt hän saattoi vain toivoa, että tähän oli määrätty joku edes hieman vastuuntuntoinen kakara.
”Herra Malfoy, oletan? Kuka sinulle määräsi tämän jälki-istunnon?” Prill tenttasi, eikä edes yrittänyt peitellä hermostuneisuutta äänestään, kun Draco lysähti dramaattisesti kovalle penkille pöydän ääressä.
”Professori McGarmiwa,” poika puuskahti ja jäi tuijottamaan omasta mielestään loputtoman oloista kirjakasojen rykelmää. Prill henkäisi hieman helpottuneena. McGarmiwaan saattoi luottaa, että tämä katsoi kenet määräsi mihinkin hommaan.
”No niin, korjaat nämä kirjat hyyyvin varovaisesti ja huolellisesti tällä teipillä”, Prill ohjeisti ja iski Dracon nenän eteen pöydälle suuren rullan läpinäkyvää ihmeteippiä ja pienet sakset.
”Ja varokin vahingoittamasta niitä millään tavalla vain siksi, että et haluaisi olla tässä. Minä osaan ulkoa joka ikisen hiirenkorvan, repeytymän ja rypyn näissä arvokkaissa, raunioituneissa kirjaraukoissa!” nainen julisti paatoksella ja tuijotti alas poikaan merkitsevästi pienten lukulasiensa yläreunan yli, kädet puuskassa rinnallaan. Draco tuijotti takaisin selvästi uskoen tämän murjaisseen liioittelean vitsin, mutta koska Prillin ilme ei muuttunut vähänkään hyväntuuliseksi, Dracon oli pakko uskoa, että nainen oli tosiaan pakkomielteinen ja järjiltään. Tämä käsitys alkoi loistaa hänen kasvoiltaankin, joten hän käänsi ne kohti kirjakasoja.

”Aivan niin, Madame, ymmärsin kyllä tilanteen vakavuuden,” hän totesi rauhallisesti, vaikkei tarkoittanutkaan ihan sitä, mitä Prill ehkä luuli. Draco alkoi repiä teippirullasta palaa, ja sitten.teippasi ensimmäisen, lähes liitoksistaan revityn kirjan takaisin liitoksiinsa äärimmäisen hellävaroin ja huolellisesti, Prillin tarkkaillessa haukan lailla hänen jokaista liikettään. Kirjan komeillessa laastaroituna ja siistinä, Draco sai sen mitä halusikin, eli Prillin häipymään tekemään varsinaista työtään kirjaston muissa osissa. Poika katsoi Prillin perään melko pitkään ja huokaisi sitten raskaasti. Tuskin tuo häntä oikeasti täysin rauhaan jättäisi. Varmaan kyyläisi häntä salaa hyllykköjen välissä kirjojen välistä? Uudestaan huokaisten poika kääntyi istumaan kunnolla tuolillaan ja otti laiskasti toisen kirjarähjän eteensä.’Surkit – verenperimän tutkielma’, sanoi sen kansi. Näissä saisi edes olla joukossa jotain mielenkiintoista, kuten pimeään magiaan liittyvää kirjallisuutta. Voisiko Prill olla niin epähuolellinen? Tuskin… Oli kai paras tehdä työtä käskettyä jonkin aikaa ja kehitellä samalla jokin keino livistää viikonlopun viettoon.

Kuten moni muu lukutoukka, Eleanor viihtyy kirjastoissa. Tai ainakin sellaisessa paikassa missä voi lukea. Parin edellisenä iltana hän oli ollut Madame Prillin apuna kirjastossa, paikkaamassa teipillä kirjoja. Niitä ei voi loitsuin korjata, koska Prilli itse on niihin loitsinut suojat. Mutta sillä tavalla Eleanor sai viettää rauhallista aikaa, rauhallisessa ympäristössä. Hän sai siellä rentoutua ja samalla hakea tietoa läksyihinsä. Vaikka se jäikin vähemmällen Prillin kotkan katseen vuoksi. Eleanor asteli reippain askelin kirjastoon tuntia aikeisemmin kuin muut, sillä hänellä oli ollut vapaatunti. Hän oli vielä keltamustassa kaavussaan, hiukset helmuen kovasta vauhdista. Eleanor saapui kirjastoon, hiljentäen vauhtiaan selvästi hitaampaan kävelyyn. Hän ei halunnut Prillin alkavan torumaan kävelemisestä. Se olisi vähintääkin henkinen myötähäpeä itseään kohtaan. Prill oli tavallaan tottunut jo siihen että Eleanor saapui kirjastoon ja auttoi häntä. "Ai Branstone, no kasasin pinon tuonne. Mutta aloita tuolta hyllyjen välistä. Saadaan se pois päiväjärjestyksestä", Prill kehotti ja osoitti pitkällä sinisellä kynnellään kahden hyllyn päähän pöydästä johon Prill oli kasannut ihan järkyttävän ison kasan kirjoja. "Selvä, Madame", Eleanor tokaisi ja raahasi laukkunsa mukanaan hyllyjen väliin.

Kun Eleanorin ajantajun mukaan melkein tunti oli jo kulunut, mutta hän ällistyi siitä että kuuli jonkun muun tulevan kirjastoon. Ainakin miten tyttö on kuullut, kukaan ei tule ensinmäisellä viikolla kirjastoon. Varsinkaan perjantaisin. Tietenkin naiivina hän luuli että voisi jutella jonkun kanssa ja kun palautti teipattuja kirjoja hyllyille hän näki kirjojen välistä kuinka tulija oli Luihunen. Hän ei voinut jäädä seisomaan siihen, koska Prill huomasi mitä tahansa. Kuin hänellä olisi silmät selässä. Ehkä hän kuuli kirjojen puheen. Sehän voisi olla mahdollista, mutta Eleanor ei uskonut sitä. Olisi kuitenkin kiva kuvitella että joku voisi keskustella kirjojen kanssa. Olihan myös mahdollista kuulla kiljuvia kirjoja, mutta se oli myös hyvin vaikeaa. Nehän kiljuivat. Katie väitti löytäneen keskustelevan kirjan. Mutta sitten se paljastuikin dialogiksi, joten se ei ollut mikään ihmeellinen asia. Katie on hieman tyhmä, vaikka lukeekin kirjoja. Tai oikeastaan jästien lehtiä. Ja taikamaailman lehtiä. Hän pitää yöpöydällään ison kasan Me Noitia ja jästien Elle-lehteä. Se on vain outoa. Mutta muut sanovat oudoksi sitä että Eleanor katoaa kirjastoon iltaisin teippaamaan niitä. Sillä välin kun Eleanor oli tuonut loput kirjat hyllyyn, hän näki Luihuspojan aloittaneet teippaamisen. Aika kehnoa työtä tuo teki, oli Eleanorin pakko myöntää. Tai sitten hän vain arvosteli liikaa. Toisen työtaakan helpottamiseksi Eleanor kävi nappaamassa laukkunsa ja siirtyi samaan pöytään pojan kanssa.

Kun Eleanor laski laukun pöydän alle, hän vilkaisi pojan kasvoja. Hän tunnisti pojan Draco Malfoyksi, pojaksi jolla oli aikamoiset gorillat niin kutsuttuina henkivartijoinaan. Katie oli kertonut että hänen sukunsa oli niitä jotka eivät kovin pitäneet jästisyntyisistä. Olihan hänen äitinsäkin varoittanut sellaisista ihmisistä ja nyt hän joutui pakostakin juttelemaan sellaiselle. Eleanorin oli pakko jutella hänelle, se on hänen luonteensa. "Oletan että olet jälki-istunnossa?", Eleanor kysyi ja yritti aloittaa keskustelun. Hän laski teippirullan pöydälle ja ottaa pari kirjaa eteensä. Tyttö istuutui tuolille ja alkoi teippaamaan ensinmäistä kirjaa, joka kertoi lohikäärmeistä. Parin päivän aikana Eleanor oli kehittynyt kirjojen teippaamisessa ja oli tilannut pöllöpostin kautta pari rullaa teippiä itselleen. Ihan vain varmuuden vuoksi. "Ihan lisäyksenä olen Eleanor Branstone", tyttö lisäsi hetken päästä ja näytti pojalle hymyn. Joo, Malfoy varmasti kuolee ennen kuin pääsee ulos. Eleanorilla on tapana jutella paljon.

Joka kerta kun Draco vilkaisi kirjakasoja pöydällä ne näyttivät kasvavan silmissä ja mitäs jos ne olikin taiottu tekemään niin, jottei työ varmasti loppuisi kesken ennen kuin määrätyt kaksi tuntia olisi kulunut? Varsinkin, kun paikalle ilmestyi nyt myös toinen ilmeisesti samaan hommaan…Niin tylsässä ja vaarattomassa paikassa kuin kirjasto, oli kovin haasteellista keksiä tarpeeksi vakava ja uskottava syy päästä pois. Tyttö puhui, mutta Draco ei vaivautunut nostamaan katsettaan kirjasta, jota puolihuolimattomasti teippaili.
”Näytänkö muka sellaiselta, joka tekisi tätä huvikseen?” hän kommentoi kuivasti toisen kysyvään sävyyn esitettyyn oletukseen. Sanavalinta oli kuitenkin sentään sen verran fiksu, ettei poika viitsinyt alkaa töykeämmäksi. Tyttö oli Puuskupuh—ehkä siitä saisi revittyä jotain hyötyä liian raatamisen välttämiseksi? Kaikkihan tiesivät, että se oli nynnytupa täynnä hikipinkoja. Osa Dracoa oli kuitenkin vilpittömän iloinen, että tyttö oli tullut ja ilmeisesti aikeissa heittää jotain juttuakin raadannan keskellä. Olisihan se aina mukavampaa kuin yksin hiljaisuudessa pölyn hengittäminen ja turhautuneissa ajatuksissaan vellominen.
” Draco Malfoy,” hän lopulta esittäytyi takaisin puolivälinpitämättömään sävyyn, ja nosti vihdoin viileän, vaikkakin hieman kärsivän katseensakin hetkeksi kirjasta Eleanoriin. ”Mikä sinut sitten ajaa homeisia kirjoja korjaamaan perjantai-iltana?” poika kysyi ja totesi heti perään, ”näytät siltä kuin saattaisit tehdä tällaista huviksesi, mutta voiko edes Puuskupuh olla niin sekaisin ja nörtti?” Hänen ilmeensä oli jokseenkin hapan, kun hän laski katseensa takaisin alas ja vetäisi teippipätkän paksun kirjan taitekohtaan saadakseen niteen kiinni siihen. Hän asetti sen niin huonosti, että se irtosi puoliksi saman tien, kun hän paiskasi opuksen kasaan, johon oli alkanut kerätä korjattuja ja ”korjattuja” kirjoja.

Eleanor huomasi ettei poika olisi varmastikaan halunnut jutella, mutta se häneltä unohtui melkeimpä heti. Samalla hän pystyi keskittymään huolellisesti kirjojen teippaamiseen ja sitten kuuntelemaan jos Malfoy sitten haluaisikin jutella. Eihän sitä oikeasti tiedä, jos joku oikeasti pitäisikin juttelemisesta. Tupa ei oikeastaan määrittele kovin tarkasti luonnetta. Moni oli kahden tuvan vaiheilla lajittelussa, joten toinen voi olla myös puhelias. Ainakin Eleanor toivoi niin, vaikka hän vaikuttikin hyvin välinpitämättömältä, Eleanor aikoisi saada pojasta juttuseuraa. Viikon aikana ei kirjastossa ole ollut kuin vanhempia oppilaita jotka repivät vahingossa tai vähemmän vahingossa kirjoja ja saavat sitten Prillin valitut sanat niskoilleen. Eli työtä kuitenkin riitti, ei siinä ollut valittamista. Eleanor pystyi vain rauhoittumaan kirjojen ja hiljaisuuden keskellä. Toinen kuitenkin vaikutti hyvin vastahakoiselta ja puolihuolimattomasti teippaili kirjoja. Prill ei onneksi ollut ojentamassa siellä ketään, vaan oli kirjaston toisessa päässä eikä edes kuullut mitään mistä Eleanor ja poika juttelivat.

”Näytänkö muka sellaiselta, joka tekisi tätä huvikseen?” Poika näytti olevan hyvin, hyvin tylsistynyt tuohon työhön, vaikka vasta aloitti sen. Siksi Eleanorille tuli melkein tavaksi vilkaista pojan kätten jälkeä. Hän ei nimittäin halunnut valituksia huolemattomuudesta. Olihan tyttö hyvin ahkera ja piti läksyjenkin teosta. Ja ne pitäisi vielä tehdä! "No, minä teen tätä huvikseni", Eleanor vastasi ja keskeytti teippaamisen siksi aikaa että saisi lasit otsalta silmien eteen jotta saisi tarkempaa työtä tehtyä. Tyttö oli saanut lasit ennen koulun alkua, koska näkö oli heikentynyt ja hänen isänsä vaati laseja. Nyt Eleanor oli tyytyväinen ettei hänellä ollut samanlaisia pyöreitä silmälaseja kuin Harry Potterilla. Ne olivat rikkinäiset... ja pyöreät. Mitä muuta niistäkään pystyi sanomaan? ” Draco Malfoy,” Lopultakin toinen esittäytyi ja Eleanorin arvausten mukaan poika oli kuin olikin Malfoy. Ihme kyllä. ”Mikä sinut sitten ajaa homeisia kirjoja korjaamaan perjantai-iltana?” Eleanorin kulmat kurtistuivat ihmetyksestä. Kuka on muka väittänyt näitä hyödyllisiä tietoja antavia opuksia homeisiksi? No, aika moni, jos totta puhutaan. ”näytät siltä kuin saattaisit tehdä tällaista huviksesi, mutta voiko edes Puuskupuh olla niin sekaisin ja nörtti?” Eleanor saattoi sisäisesti loukkaantua että häntä kutsuttiin sekaiseksi ja nörtiksi.

Eleanor mietti hetken vastauksiaan, kunnes alkoi puhumaan. "Kyllä, minä teen tätä ihan vain huvikseni ja sitten minä taidan olla sekaisin ja nörtti", tyttö totesi tyynesti ja oli tottunut siihen että häntä arvosteltiin. Varsinkin pikkusisko Zoey ja isoveli Ethan olivat kaikista rankimmat kiusaajat. Mutta perheessä siihen oli jo totuttu. Mutta Eleanor aina järkytti sisaruksiaan kertomuksilla kärsivistä ihmisistä jotka halkeentuivat loppuiäkseen ja pilalle menneistä muodonmuutoksista ja itse väritettyjä ja liioiteltuja tarinoita saduista Pomppiva pata ja Kanili Tanilin käkättävä kanto. He juoksivat aina karkuun äidinsä helmaan juoruamaan Eleanorista. Sitten Eleanor sai kiellon kertoa tarinoita ja unohtaa tuollaiset höpinät. Ja ihan kuin Eleanor olisi niin tehnyt. "Sinä et sitten olisi halunnut tänne, niinkö?" Eleanor kysyi pitääksen keskustelun yllä. Tai jos se nyt edes keskustelu olisi. "Mitä sinä sitten teit jos olet jälki-istunnossa?" Hän ei tiennyt vielä miten näpäyttäisi Malfoyta, olihan toinen aika välinpitämätön kirjojakin kohtaan. Eleanor esti itseään huomauttamasta tuosta epähuolellisesta tavasta teipata kirjoja. Kai Malfoy vain halusi pois sieltä. Oletettavasti.

Draco kuuntelu puolella mielenkiinnolla, toinen puoli kohdistuneena suunnitelmiin poi pääsemisestä. Jossain siinä välillä hän päätyi kokeilemaan toista taktiikkaa raadannan helpottamiseksi. Hän otti uuden kirjan ja alkoi teipata sitä huolellisesti. Niin äärimmäisen huolellisesti, että viiden minuutin päästä hän luultavasti teippaisi sitä samaa kirjaa vieläkin. Harmi, että teippirulla oli niin kätevä, ettei sen kanssa voinut viivytellä. Mitä hitaammin hän työskentelisi, sitä enemmän tuo puuskupuh...Branstoneko se nyt oli...joutui--tai ilmeisesti omasta näkökulmastaan sai--tehdä ja hyvällä säkällä korjaisi kaikki kirjat nopeasti ja sitten tämä painajainen olisi ohi.

Ensimmäinen kysymys oli niin tyhmä, että melkein teki kipeää olla heittämättä jotakin terävää siihen, ja toisaalta se oli niin tyhmä, että se ei ollut edes sen arvoista. Oliko joku sitten joskus joutunut jälki-istuntoon jonnekin missä halusi olla? Jaa, no, uudemman kerran ajatellen, olisi se kai mahdollista... Poika harkitsi hetken vastaisiko seuraavaan kysymykseen...eihän se tytölle millään tapaa kuulunut, mutta koska se ei ollut mitään noloa, hän päätti vastata, vaikkei oikeastaan uskonut, että toista tosissaan kiinnosti.
"Jätinpä vain melkein kaikki läksyt tekemättä tai tein puolihuolimattomasti tällä viikolla," hän sanoi huokaisten tylsistyneenä ja siveli teippipalaa hyyyvin hitaasti kirjan taitoskohtaan. Hän repi teipistä uuden pätkän ja asetteli sitä sivun repeytymän kohdalle aivan väärän suuntaisesti, sitten repäisi toisen pätkän ja asetti sen samaan kohtaan oikean suuntaisesti. Kolmas pätkä vinottain ja pian repeytymän kohdalla oli kuusisakarainen tähti. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut keskittyvän lainkaan siihen mitä teki.

"Siis teet tätä huviksesi. Sen nyt voi jotenkuten nynnytuvan edustajalta sulattaa, mutta nyt on perjantai-ilta. Eikö sinulla ole lainkaan sosiaalista elämää? Aika säälittävää, sanoisin...", poika puhui nostamatta katsettaan kirjasta, jonka sivusta oli alkanut muotoutua enemmän teipistä tehty taideteos erilaisten kuvioiden kera, kuin korjattu kirja.

Eleanoria turhautti se, että Malfoy ei oikeasti viitsinyt hoitaa tehtäväänsä kunnolla vaan viivytteli yhden kirjan kanssa ainakin viisi minuuttia. Siinä ajassa hän oli saanut teipattua kolme kirjaa. Mikä ihmeen ongelma Mafloylla oli? "Sinä tosiaankin kerjäät hankaluuksia", Eleanor totesi Malfoylle hetken hiljaisuuden jälkeen. Jostain syystä hänellä oli sellainen tunne, että Prilli näkisi heidät koko ajan. Selkäpiitä karmivaa.

Kun Malfoy kertoi miksi oli jäänyt jälki-istuntoon, Eleanor ei voinut olla kohottamatta kulmiaan ihmeissään. "Kaikki läksytkö? Kuule, Malfoy, sinusta saisi paljon paremman ensivaikutelman jos et jäisi jälki-istuntoon ensinmäisellä viikolla."

Eleanor teippaili kirjoja ja yritti olla huutamatta Malfoylle. Kuka ihmeessä jättää kaikki läksyt huolimattomasti tehdyiksi? Ai niin, hän. Siinä ei ole mitään järkeä. Antaa huono vaikutelma kaikille joutumalla siitä jälki-istuntoon. Melkeimpä huomaamattomasti päätää pudistava Eleanor yrittää keskittyä kirjojen teippaamiseen sen sijaan että alkaisi torumaan ja pitämään saarnaa Malfoylle läksyjen tärkeydestä. Höh.

// tosi lyhyt tuli//

// Miljoonasti anteeksi tämä melkein kahden kuukauden jäädytys. :'( Draco-inspis vähän lopahti kun en oikeen ole saanut kosketusta tähän poikaan...Ois ehkä kannattanut ensin pelata joku canon-tapahtuma... No, mutta yritän nyt ryhdistäytyä, lupaan sen! //



Draco huomasi Eleanorin pitelevän joitain mölyjä mahassaan ja arveli niiden todennäköisesti liittyvän hänen teippailuunsa niin hartaasti kun toinen itse sitä harrasti...Pojan olisi ehkä kannattanut pitää enemmän silmällä Prillin olinpaikkaa, mutta hän ei lopultakaan välittänyt kummankaan mielipiteistä. Hän istui tässä suorittamassa jälki-istuntoaan eikä varsinaisesti aiheuttanut vahinkoa joten sen pitäisi riittää. Mitään puhetta ei ollut miten laadukasta jälkeä pitäisi tehdä. Tai jos olikin ollut, hän ei sitä enää muistanut.
"Vähät minä ensivaikutelmista...Niillä on tapana pettää muutenkin..." hän tuhahti tytön periaatteessa järkevään kommentiin. Hän heitti vihdoin ja viimein sen visii minuuttia puuhastelemansa kirjan korjattujen kasaan ja katseli laiskasti korjattavien kasaa liikauttamatta sormeaankaan. Nojaili vain rennosti poskeaan vasempaan kämmeneensä, kyynärpää pöydällä.
"Mutta et vastannut kysymykseeni: eikö sinulla ole sosiaalista elämää, kun perjantaina täällä viihdyt vapaaehtoisesti?" hän totesi sitten tarkastellen Eleanoria silmäkulmastaan. Hänen äänensävynsä oli asteen verran ystävällisempi ja aidommin utelias.

//Ei se mitään, minulla itsellänikin on vähän väliä inspiraatio kadoksissa:----) //

Eleanor nautti kaikenlaisesta seurasta. Oli se sitten Malfoyn tapaista tai sisarusten tapaista - kaikki kelpasi. Vaikka hän onkin hyvin ulospäinsuuntautunut ja sitä rataa, hän ei ole se ihminen joka lopulta tekee aloituksen. Eleanor vain piti myös rauhallisuudesta, koska ei ole aina se seikkailunhaluinen Branstonen lapsi, kuten häntä joskus kuvataan. Ehkäpä Malfoy oli juuri sellaista seuraa mitä Eleanor juuri nyt kaipasi. Ei sillä, että hän pitäisi kovin paljoa tämän välinpitämättömyydestä ja kylmyydestä muita kohtaan, mutta kaikilla oli kuitenkin sisässään jotain ystävällistä - luonnollisesti. Eleanor katsahti pikaisesti Malfoyta. Hän ei tainnut olla kaikkein kärsivällisin ja tottelevaisin ihminen, tyttö mietti ja sitten yritti taas olla sanomatta mitään toisen huolimattomuudesta. "Vähät minä ensivaikutelmista...Niillä on tapana pettää muutenkin..." Eleanor hymähti hiljaa ja otti uuden kirjan eteensä. "Minun mielestä ei, koska ihmisellä on yleensä vain hetki antaa ensivaikutelma toisille", Eleanor mutisee ja katsahtaa uudestaan Malfoyta. "Mutta pakko myöntää, että kyllä sekin saattaa pettää... mutta epäilen sitä silti." Eleanoria ei yleensä nähty vakavamielisenä, se oli todella outoa. Toisaalta, olihan se ihan ymmärrettävää, kun Malfoy osui kysymyksellään juuri arkaan paikkaan.

"Mutta et vastannut kysymykseeni: eikö sinulla ole sosiaalista elämää, kun perjantaina täällä viihdyt vapaaehtoisesti?" Eleanorin teki mieli vastata uhmakkaasti, että hänellä on niin paljon ystäviä ettei edes muistaisi kaikkien nimiä, mutta se olisi todella epätodellista. Jopa ulossuuntautuneen puuskupuh tytön kohdalla. Jos hän valehtelisi, hän jäisi siitä pian kiinni. Ei Eleanor kuitenkaan mikä mestari valehtelemisessa ollut. Häntä alkaisi punastuttamaan ja änkytys alkaisi. Sitten tulisi käsien hikoilu ja pahimmassa tapauksessa hikka. Se olisi todella nöyryyttävää, koska Malfoyn kanssa hän opiskelisi seuraavat nuoruusvuodet, kunnes tulisi täysi-ikäiseksi. Eikä hän haluaisi antaa Malfoylle mitään yhtään nöyryyttävämpää vaikutelmaa itsestään. Mutta eniten hämmensi Eleanoria oli se, että Malfoy oikeasti kuulosti ystävällisemmältä ja aidosti kiinnostuneelta kuin keskustelun alussa. "Ei", Eleanor totesi ja katsoi tiukasti kirjoja joita teippasi. Oli nöyryyttävää kertoa, ettei toisella olisi ystäviä. Sitten hän alkoi kaduta sitä, että kertoi Malfoylle. Ihan kuin Eleanor olisi yksinäinen ja tylsä ihminen. Jota hän ei tosiaankan ole, kunhan häneen vain tutustuisi kunnolla.