Part of your world

[16.6.1996, sunnuntai-ilta ja Rabastan mukaan!]

Leticia keräsi tavaransa työpöydältä laukkuunsa ja lähti sitten lopenuupuneena kotia kohti. Taikaministeriö oli hiljainen Sunnuntai-illan kunniaksi. Hän oli jäänyt hieman ylitöihin, koska halusi Roger Stonen paperit kuntoon siltä varalta että se mies saataisiin oikeuden eteen nopeammin kuin voisi uskoakaan. Se mieshän oli tällä hetkellä työpaikkansa vihatuin ja siksi kaikki varmasti tekivät kaikkensa saadakseen sen miehen oikeuteen. Hän oli itse heti ilmoittanut pomolleen Amelia Bonesille että halusi olla heittämässä kyseisen miehen Azkabaniin. Bones oli ollut hieman huvittunut moisesta, mutta häntä ei mikään ärsyttänyt niin paljon kuin työntekijä, joka mahdollisesti pelasi paitsi omaan pussiinsa, myös Voldemortin pussiin. Ja siltä tämä kaikki nyt vaikutti!

Hänellä oli kädet täynnä kansioita hänen kävellessään puiston halki kotiinsa. Häntä mietitytti kovin tämänpäiväinen välikohtaus, johon oli liittynyt paitsi Roger Stone, myös auroriosaston David West ja itse Peter Coleman, jonka työpaikan Stone oli vienyt vastikää. Sitäpaitsi Coleman oli käyttäytynyt niin äärimmäisen oudosti.. Aivan kuin tuo ei olisi ollut oma itsensä.
Saatuaan talonsa näköpiiriinsä, hän huomasi olohuoneen ikkunassa hieman heikkoa tulenkajoa. Hymy kapusi hänen kasvoilleen. Rabastan oli varmasti käymässä, mikä oli aina mukava yllätys näinä päivinä kun ei mitään muuta voinut kuin stressata töiden ja.. kuolonsyöjien takia.
Päästyään eteiseen, hän potki kengät jalastaan ja laski kansiot ja täpötäyden kassinsa eteisen pöydälle saadakseen takkinsa yltään.
"Rabastan?" hän huhuili enemmänkin ilmoittaakseen kotiutuneensa kuin varmistaakseen tuon olevan paikalla. Hän nappasi kantamuksensa ja lähti olkkariin.

Rabastan tiesi, ettei Leticia olisi vielä kotona kun ilmiintyi lähelle tuon taloa. Miten tuo voisi olla kun hän oli vasta nähnyt tuon töissä. Sisään oli kuitenkin päästävä, koska ulkona hän ei voinut odotella. Hän keräisi vain liikaa huomiota itseensä jos istuisi portailla odottamassa ja tässä nyt ei kaivattu mitään auroreita tai muitakaan enää tälle päivälle.
Raban onneksi Leticia ei ollut edelleenkään suojannut kotiaan kovinkaan ihmeellisesti ja mielessään hän päätti muistuttaa naista taas kerran siitä, miten varomatonta moinen oli. Kuka tahansa pääsisi sisään näistä ovista pienellä yrittämisellä. Jopa.. jästien rosvot.
Valoja hän ei viitsinyt alka sytyttelemään eteiseen päästyään ja potkiessaan kengät jalastaan tajusi hän vilkaista onneksi samalla peiliin koska tajusi sillä hetkellä jotakin mikä sai hänet jähmettymään paikoilleen.
Hän ei ollut käyttänyt David Westin vaatteita esiintyessään tuona. Kiskonut päälleen ainoastaan tuon takin ja ehkä Leticia ei kiinnittäisi huomiota hänen asuunsa kun tulisi kotiin, mutta ei hän voinut ottaa mitään riskejä.

Letician kaapista onneksi löytyi hänelle varattu aivan tavallinen valkoinen t-paita. Ihan kuin hän nyt muka hirveästi valkoiseen pukeutuisi, mutta tässä tapauksessa se kävi paremmin kuin hyvin. Riisuttuaan kauluspaitansa ja laskostettuaan sen kaappiin lähti hän takaisin alakertaan samalla paitaa päälleen kiskoen. Jotakin valoa taloon kuitenkin oli saatava ,joten Rabastan kävi sytyttämässä nopeasti takkaan tuleen ja palasi sitten keittiön puolelle hiuksiaan haroen. Kahvia olisi ehkä hyvä keittää ennen kuin Leticia tulisi töistä, mutta hän ei edelleenkään oikein tiennyt miten Letician kahvikone oikein toimi. Miksi ihmeessä tuo edes laittoi kahvia sillä kun kahvia saattoi tehdä pannussakin? Löydettyyään kahvipurkin kaapista koitti hän kovasti muistella miten Letty oli sen kaiken tehnyt.. jotenkin hänen huomionsa oli aina ollut jossakin ihan muussa kun nainen oli heille kahvia laittanut.
" No kahvin keittämiseen tarvitaan vettä.. ja kahvia joten veden on tultava jonnekkin", Rabastan mietti ääneen ja koska pannuun se kahvi valmistui ei vettä voinut siihenkään jättää. Lopulta Raba oli saanut veden masiinaan ja heittänyt kahvinporot siihen ainoaan aukeavaan luukkuun. Kun hän vielä napsautti keittimen päälle ja sen alkaessa pitää tuttua hurinaansa oli mies enemmän kuin tyytyväinen itseensä.
" Ja näin on velho päihittänyt jästien masiinan!", hän virnisti tietämättä unohtaneensa jotakin hyvin tärkeää. Kauaa hän ei kahvin tippumista ehtinyt tuijotella kun ovelta jo kuului huhuilua ja mies kurotti kurkkaamaan keittiön ovesta ulos.
" Hei. Laitoin kahvia.. ihan itse", hän kertoi hymyillen leveästi kuin pikku poika joka oli ensinmäistä kertaa käynyt itse potalla.

Rabastanin naaman ilmestyttyä keittiön ovelle ja tuon ilmoitettua asiansa hyvin ylpeänä, Leticia ei voinut kuin hymyillä rakastavan huvittuneena.
"Oi oon niin ylpeä," hän naurahti suukottaen miestä nopeasti tervehdykseksi ennen kuin vei ne tavaransa olkkariin ja työpöydälleen. Kahvi tosiaan tuoksui voimakkaasti jo, mikä sai hänet heti astetta rentoutuneemmaksi.
"Oletko syönyt tänään mitään?" hän kysyi asteltuaan takaisin keittiöön ja jääkaapille, "voitaisiin ehkä tilata pizzaa. Mulla ei nähtävästi ole jääkaapissa muuta kuin valot tänään." Olihan siellä nyt jotain juustoa ja jotain eineksiä, mutta ei niistä liiemmin mitään syötävää taiottaisi. Leipäkin oli loppunut edellisenä iltana. Nyt kun hän muisti, hänen olisi pitänyt käydä kaupassa tänään mutta työt olivat vieneet sen hänen mielestään.
"Mä käyn vaihtamassa vaatetta," hän ilmoitti suljettuaan jääkaapin, "päätä sä mitä tilataan. Puhelimen takana on menuja.." Hän vilkaisi Rabastania pienen virneen kavutessa hänen kasvoilleen.
"Mä voin soittaa ellet sitten halua selättää puhelintakin kerran voitit jo kahvinkeittimen tänään," hän naurahti ja lähti sitten yläkertaan.

Rabastan otti sen suukon hymyillen vastaan ja vetäytyi sitten takaisin keittiöön ottaakseen jo kaapista heille kupit valmiiksi.
" En oikeastaan..", Rabastan vastasi hetken miettimisen jälkeen. Aamulla sitä oli tullut jotain napattua suuhun, mutta sen jälkeen ei ollutkaan ollut aikaa syödä. Koko päivä oli ollut niin kiireinen.
" Pizza kelpaa hyvin", hän sanoi hymyillen ja tarttui kahvipannuun kahvin vihdoin ilmoiteltua olevansa valmista. Letician kurkkiessa kaappiin kurotti Raba kurkkaamaan myös sisälle joutuen toteamaan vain, että jopa maito oli loppu. Kahvi kuitenkin maistui mustanakin hyvin joten Rabastan laski kupit pöytään.
Letician kertoessa mistä hän löytäisi menut käänsi mies katseensa puhelimeen ja sitten takaisin Lettyyn naisen virnuillessa hänelle.
" Ehkä yksi jästivempaimen päihittäminen tälle päivälle riittää", hän huikkasi naisen perään ennen kuin kiskoi ne menut puhelimen takaa itselleen ja istui selailemaan niitä pöydän ääreen. Kahviaan hörppiessään hän lopulta päätyi aivan tavalliseen pizzaan ,josta löytyi kinkkua, sieniä ja ananasta.

Hetken Rabastan sai istua siinä hiljaisuudessa kun se puhelin äkkiä alkoi pitää meteliä. Mies kääntyi vilkaisemaan seinällä olevaa vekotinta ja kurtisti hieman kulmiaan. Hän oli nähnyt miten Leticia sen sai hiljenemään joten Rabastan nousi ylös ja nappasi luurin käteensä.
" Hei Leticia! Ajattelin soittaa kun sinusta ei taas ole kuulunut mitään. Voisit itsekkin soitella välillä ..", naisen ääni selitti heti Rabastanin korvaan ja mies piti visusti suunsa kiinni kuunnellessaan. Ilmeisesti nainenkin oman puheensa tauotessa hetkeksi tajusi, ettei toisesta päästä ollut vielä kuulunut mitään ja kyseli oliko Leticia vielä paikalla.
" .. Leticia on vaihtamassa vaatteitaan. Se tuli juuri töistä", Rabastan sanoi ja kuuli äänekkään henkäyksen toisesta päästä eikä yhtään tajunnut miksi äkkiä kaikki olivat taas niin hiljaa.
" No kukas se sinä sitten olet?", nainen kysyi selvästi rauhoittuneemmalla äänellä ja sen verran Rabastan kuitenkin ymmärsi ettei menisi omaa nimeään kertomaan kenellekkään. Eihän hän edes tiennyt kuka tämä nainen oli! Koska Rabastan ei mitään parempaa keksinyt iski hän luurin takaisin paikoilleen ja käänsi selkänsä puhelimelle. Ainakin se oli nyt taas hiljaa...

Leticia vilkaisi huvittuneen hymyn kera vielä Rabastanin suuntaan ennen kuin sitten kapusi ne portaat yläkertaan vaatteita vaihtamaan. Hän viskasi koko työvaatekertansa pesukoneeseen ja vaihtoi rennompaa vaatetta tilalle, mikä hänen tapauksessaan tarkoitti mustaa narutoppia ja punamustia maastohousuja. Siinä kesken vaihto-operaation, hän kuuli puhelimen soivan alakerrassa ja naurahtaen epäili Rabastanin häseltävän kuitenkin jotain eikä siis kummoisestikaan reagoinut pirinään aluksi, mutta sitten tuli outo hiljaisuus mikä herätti hieman epäilyjä. Saatuaan topin niskaansa ja tukkansa vedettyä tavalliselle ponnarille, hän lähti alakertaan.
"No saitko tilattua pizzaa?" Leticia kysyi huvittuneena ja täysin varmana siitä että sitä Rabastan oli juurikin yrittänyt. Mitähän tuo oli hänelle tilannut..
Leticia käveli Rabastanin ohi hakemaan itselleenkin kahvikuppia ja siihen sisältöä.

[Metri. :3]

Letician pääestessä takaisin keittiöön oli Rabastan jo istunut alas jatkamaan sitä kahvin juontia ja selailemaan pizzalistoja vaikka olikin jo päättänyt mitä halusi. Naisen kysymyksen kuullessaan hän kohotti kuitenkin katseensa ja vikaisi hieman puhelimeen naurahtaen.
" En edes yrittänyt. Oli jo ihan liian vaikeaa saada se hiljenemään", hän sanoi ja työnsi pizzalistat Letician puolelle ,jotta tuokin voisi päättää mitä haluaisi.
" Joku nainen sanoi, ettei susta ole kuulunut paljoa mitään ja halusi, että soittelet sille useammin", Rabastan kertoi tajuamatta ollenkaan kenen kanssa oli juuri hetki sitten puhunut ja miten suuri juttu siitä voisi tulla kun hän oli mennyt puhelimeen vastaamaan.
Kahvia juodessaan hän kertoi mitä itse oli päättänyt tilata .. aivan kuin tämä puhelinjuttu olisi ollut siinä ja siitä ei tarvitsisi välittää sen enempää.

[ multakin metri! : D]

Leticia naurahti ensin Rabastanin vastaukselle, mutta pysähtyi sitten ajattelemaan sitä tarkemmin ja kääntyi tuijottamaan tyhjä kuppi kädessään Rabastanin takaraivoa. Sitten mies alkoikin selittää kuinka joku nainen oli soittanut hänelle ja käskenyt soittelemaan.. Ja vain yksi nainen teki niin!!
"Rabastan!" hän älähti samaan aikaan huvittuneena ja hämmentyneenä, "Sä puhuit just mun äidin kanssa!!" Hän kaatoi nopeasti kahvia kuppiinsa ja istahti sitten miestä vastapäätä nauravainen ilme kasvoillaan.
"Mitä sä sanoit sille?" hän kysyi huvittuneena, mutta sitten hän vakavoitui aavistuksen vaikka luottikin toisaalta siihen ettei Rabastan nyt ainakaan ollut itseään esitellyt!
"Voi luoja! Jos sanoit yhtään mitään niin nyt se tietää että mulla on täällä mies!" nainen tyrskähti epätoivoiseen nauruun ja hautasi hytkyen kasvot käsiinsä hetkeksi ennen kuin sitten katsoi Rabastania.

[Metriaatelistoaa!]

Letician älähdys sai Rabastanin lopettamaan oman paasauksensa ja kohottamaan katseensa naiseen ja kuullessaan pian kenen kanssa hän hetki sitten olikaan puhunut naurahti mies itse hieman, mutta ei kovin iloisesti. Ja hän oli juuri sulkenut sen puhelimen vastaamatta edes Letician äidin viimeiseen kysymykseen? Toivottavasti siitä ei oltu kovasti pahastuttu.. tai jos oltaisiin kai Lettyn äiti olisi soittanut takaisin.
" Sanoin, että sä olet vaihtamassa vaateitas kun tulit juuri töistä. Se luuli puhuvansa sun kanssa ensin", Rabastan kertoi ja laski katseensa hetkeksi kahviinsa jääden sekoittelemaan sitä.
Letician jatkaessa, että nyt äiti varmasti tiesi täällä olevan jonkun miehen valkeni Rabastanille nopeasti mistä se hiljaisuus ja henkäys oli johtunut.
" Niin.. se tosiaan taisi saada tietää..", hän vastasi kohottaessaan katseensa taas Leticiaan siitä kahvistaan.
" Sun äitis halus tietää kuka mä olen, mutta suljin vain tuon vehkeen kertomatta sille mitään. Eihän kenenkään kuulu tietää, että mä olen täällä". Rabastan tapitti Leticiaa takaisin tietämättä oikein oliko nyt tehnyt jotakin todella väärin vai.. oliko tämä jokin hauska juttu. Letician käytöksestä ja puheesta kun ei oikein osannut päätellä.
" Onko se nyt muka niin outoa, että täällä on joku mies?"

No ainakaan Rabastan ei ollut mennyt kertomaan mitään typerää.. Ja voisihan äiti ehkä olettaa että hänellä oli vain työkaveri käymässä kerran Rabastan oli töistäkin maininnut.. Vaikka eihän äiti äidin aivoillaan niin tietenkään ajatellut. Tuo varmasti ajatteli että hänellä oli salainen miesystävä, josta hän ei ollut kertonut noille.
"Okei.. No ehkä mä pystyn saamaan sen uskomaan että olit vaan joku työkaveri," hän vastasi Rabastanille juoden siitä kahvistaan, "vaikka.. Oliver." Hän virnisti ja tuli sitten ajatelleeksi että äitin pitäisi tosissaan olla tyhmä jos menisi uskomaan hänen huijauksensa. Jos Rabastan olisi ollut työkaveri, tuo olisi kertonut sen eikä lyönyt luuria korvaan.
"No ei!" Leticia vastasi Rabastanin kysymykseen ja tajusi sitten miltä se kuulosti ja kiirehti korjaamaan; "tai siis on! Tai siis.. äh.." hän kasasi itsensä huvittuneena ja pudisti hieman päätään laskien sen kupin käsistään pöydälle.
"Äitillä vaan on joku.. typerä pakkomielle siitä että mulle pitäisi saada mies ja perhe," hän sanoi, "eikä sillä pitäisi olla koska Alisonilla on jo mies ja pentu, joten miksi mullakin sitten pitäisi olla ja.. äh.. Se on välillä niin hölmö."

Rabastan vain nyökkäsi hieman Letician sanoille ja sitä vaan saattoi kai toivoa, että Letician äiti uskoisi sellaista. Ehkä Leticialla oli tapana tuoda työkavereitaan käymään ja se olisi ihan normaalia että nuo vastailivat Lettyn äidin puheluihin.
Letician vastatessa hänen kysymykseen ja korjatessaan nopeasti vastaustaan kohotti Rabastan vain hieman kysyvästi kulmaansa miettien miten se asia nyt sitten mahtoikaan olla oikeasti, mutta Leticia jatkoikin vielä kertoen äitinsä pakkomielteestä ja Rabastan hymyili hieman ennen kuin nousi ottamaan lisää kahvia.
" Etkö sä sitten halua sellaista?", hän kysyi kaataessaan kahvinsa sekaan hieman maitoa ja kääntyi nojailemaan keittiön tasoon kahvia sekoitellessaan. Rabastan piti ilmeensä vakavana ja katseli vain Leticiaa vastausta odottaessaan. Kuin tässä oltaisiin käymässä hyvinkin vakavaa keskustelua.
Ennen kuin nainen ehti mitään vastaamaan hän kuitenkin hymyili hieman ja asteli lähemmäs suukottaakseen naista.
" Kai sitä kaikkien äidit toivoo tyttärilleen tuollaista. Eiköhän se ajan myötä siitä hellitä kun tajuaa, että teet itse omat päätökses", hän sanoi, ilmoitti sitten käyvänsä takapihalla tupakalla ja katosi keittiöstä olohuoneen puolelle.

Rabastanin kysymys sai Letician ehkä hieman hämilleen vaikka kysymys oli sinänsä aivan normaali jatkumo siitä mitä hän olikaan juuri sanonut. Leticia kohotti katseensa Rabastaniin hieman typertyneenä. Outoa tässä ei nyt ollut kysymys vaan tilanne, jossa sitä kyseltiin. Ja se että kysyjä oli Rabastan ja.. Tai ehkä hän sitten vain ylireagoi.
"No siis en mä oo liiem-.." hän aloitti, mutta Rabastan keskeytti hänet suukolla ja seuraavilla sanoillaan, jolloin Leticia vaikeni naurahtaen hämillään. Rabastan katosi takapihalle ja Leticia jäi istumaan keittöön kahvinsa kanssa. Hän huomasi hymyilevänsä hieman ja käänsi lopulta katseensa takaisin kahviinsa. Ajan myötä? Hänen äitinsä ei tulisi ikinä hellittämään missään suhteessa. Hän oli jo kolmenkymmenen! Tai no ehkä se oli se syy sitten. Kamalaa kun kolmekymppinen tytär ei ollut vielä perustanut perhettä vaan keskittyi uraansa..
Lopulta hän hymähti itsekseen, nappasi kuppinsa ja oli jo lähteä takapihalle kertomaan ettei hän halunnut lapsia sodan aikana (jos muutenkaan, koska oli nähnyt kaikki Hughin pahimmat päivätkin). Sitten hän kuitenkin jäi vain istumaan kuppi kädessään ja puoliksi lähdössä takapihalle. Se nyt olisi typerää mennä Rabastanin perässä kertomaan tälläisiä asioita kun keskustelu oli selvästi jo loppunut! Ei Rabastan halunnut keskustelua jatkaa kerran oli lähtenyt takapihalle ja ihan hyvä vaan, koska ei hänkään tiennyt halusiko jatkaa. Eiväthän he.. olleet puhuneet koskaan mistään lapsista. Ei ainakaan ekojen treffien jälkeen! Leticia naurahti, joi kahvistaan ja nappasi menun käsiinsä siirtyen puhelimen luo. Hän näppäili lähipizzerian numeron ja tilasi pizzat kuten oli sovittu.

Rabastan istui alas suojaisaan paikkaan josta naapuritkaan eivät häntä näkisi elleivät tulisi pihalle asti kurkkimaan. Onneksi Letician naapurit ainakin tähän asti olivat pysyneet ihan omilla pihoillaan.
Äskeistä keskustelua oli aivan turha jatkaa ja oli ihan hyvä, että se oli lopetettu jo ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Ei heillä ollut mitään tulevaisuutta Letician kanssa. Niin kauan kuin tämä sota kestäisi kaikki olisi hyvin, mutta kuka sitä alkaisi asettumaan aloilleen sodan aikana? Ei kukaan. Kun sota joskus päättyisi Voldemortin voittoon päättyisi tämäkin, koska Leticia ei tulisi koskaan kannattamaan Voldemortia.
Eikä sitä katsoisi kukaan hyvällä, että hän seurustelisi naisen kanssa ,joka haluaisi edelleen kaikki kuolonsyöjät Azkabaniin. Se tulisi päättymään vain hyvin huonosti. Jos niin kuitenkin sattuisi käymään, että sota päättyisi toisin.. olisi se hänen kannaltaan huonosti. Azkabanhan siinä odottaisi ,ellei jopa suudelma ankeuttajalta. Tuskin kukaan halusi enää joutua pelkäämään, että yksikään Lestrange pakenisi ja jatkaisi näitä hommia.

Saatuaan tupakkansa polteltua palasi mies takaisin sisälle ja keittiöön. Laskettuaan kahvikuppinsa alas muisti hän ettei ollut vielä ottanut puheeksi sitä, että tarvitsisi paikan jossa yöpyä hieman pitempään.
" Sopisiko sulle jos viettäisin täällä pari yötä .. tai sen aikaa kun etsin itselleni jotakin paikka missä asua. Tai lähinnä paikkaa jossa nukkua yöni", Rabastan kysyi selittelemättä sen kummemmin miksi. Jos Leticia haluaisi tietää tuo kysyisi.. ja hän kertoisi tietysti, mutta ei hän muuten nähnyt syytä miksi kertoa.

Leticia ei oikeastaan ajatellut mitä tulisi tapahtumaan sodan jälkeen. Hän halusi elää hetkessä jo senkin takia että sodan loppuminen tarkoittaisi vääjäämättä kaiken tämänkin loppumista. Heidän suhteensahan oikeastaan perustui typerästi siihen että maailmassa oli sota, mutta että mitä tapahtuisi sen jälkeen? Jos kuolonsyöjät voittaisivat, mitä ei siis tulisi tapahtumaan, hänet luultavasti tapettaisiin tai kidutettaisiin hulluksi kyselemättä. Jos taas he voittaisivat.. No.. Se olisi sitten hankalampaa, mutta kai hänen pitäisi heittää Rabastan Azkabaniin koska sitähän hän teki..
Mutta niin, Leticia ei liiemmin ajatellut tätä koska sen ajatteleminen oli liian vaikeaa. Eihän heillä Rabastanin kanssa voinut olla tulevaisuutta, joten sitä oli turha ajatella. Nyt kun vauvat oli tulleet puheeksi, koko homma oli mennyt ihan oudoksi.

Leticia sai juuri puhelun lopetettua kun Rabastan palasi keittiöön kysyen yöpaikkaa muutamaksi yöksi. Hän kohautti hartioitaan ja istahti takaisin pöytään.
"Toki," hän vastasi katsahtaen Rabastania ja virnisti ovelasti, "kunhan et vastaile puhelimeen."
Äkkiä oveen koputettiin ja Leticia säikähti kohtuuttoman paljon ottaen huomioon että hän oli omassa kotonaan.
"Leticia?" ovelta kuului Klausin ääni tuon astellessa sisään eteiseen, kuten aina tullessaan vierailulle.
"Klaus!" Leticia henkäisi nousten seisomaan taiteillen hetken siinä Rabastanin ja eteiseen syöksymisen välillä.
"Äiti käski tuod--.." Klaus ilmestyi siihen ovensuuhun ja samassa pussi putosi poikaparan käsistä tuon huomatessa Rabastanin.
"Klaus älä-.." Leticia aloitti, mutta pikkuveli oli jo vetäissyt sauvansa esiin ja osoitti sillä Rabastania kasvoillaan vähintäänkin pakokauhuinen ilme ja tuon sauvakäsi tärisi. Leticia katsahti Rabastania edelleen ehkä hieman pelästynyt, mutta samalla ehkä aaaavistuksen kyllästynyt ilme.

Rabastan hymyili hieman Letician suostuessa sillä ehdolla, että hän ei vastailisi enää puhelimeen. No siitä ei tosiaan olisi pelkoa!
" Eiköhän se onnistu". Oven koputus sai Rabastaninki vaikenemaan ja kääntämään katseensa ulos keittiöstä ja sitten taas Lettyyn. Kun Leticiaa vielä kutsuttiin nimellä oli ihan selvää, että koputtelija oli tullut sisään itsekseen ja tajutessaan tämän aikoi Rabastan kaikkoontua samantien. Sen sijaan, että hän kuitenkaan olisi kadonnut siitä keittiöstä pyörähti hän ainoastaan päin keittiön pöytää!
Mies käänsi katseensa Leticiaan hämmennyksen ja pienen pakokauhun sekainen ilme kasvoillaan pöytään nojaillessaan ja ennen kuin hän ehti minnekkään paeta oli joku ilmestynyt keittiön ovelle. Rabastanin yrittäessä paeta ei hän ollut ollenkaan kuullut Lettyn kutsuneen tulijaa Klausiksi, mutta sen hän sentään kuuli, että äiti oli jotakin lähettänyt ja siitä miehen oli helppo päätellä, että ovella seisova nuorukainen oli varmasti Letician pikkuveli.
Pussi putoisi lattialle heti kun poika tunnisti hänet ja ei mennyt kauaa kun tuo nuorukainen oli jo vetänyt sauvansa esiin. Tietysti Rabastan veti oman sauvansa esiin koska se oli aivan luonnolinen tapa toimia siinä tilanteessa. Kuitenkin hänen kätensä ei tärissyt toisinkuin nuoremman vaan Rabastan piti kätensä vakaana tekemättä kuitenkaan mitään.

" Klaus.. laske se sauva alas", hän pyysi siirtämättä omaansa minnekkään. Hän tarvitsisi sitä jos poika typeränä menisi ja taikoisi ensin!
" Ei Tylypahkan ulkopuolella saa taikoa. Joudut hankaluuksiin", hän jatkoi sen sijaan, että olisi vakuutellut poikaa siitä, ettei ollut paikalla satuttamassa tuon siskoa. Eipä Rabastan myöskään tiennyt ,ettei Klaus enää Tylypahkassa ollut.
" Tässä tarvii alkaa kenenkään taikomaan. Laita se pois.. niin minäkin laitan"

Rabastanin vetäistessä sauvansa esiin, Leticia otti lähes automaattisesti pienen askelen noiden kahden väliin vaikkakin melkein jopa itseltäänkin huomaamatta.
"Rabastan.." hän sanoi hieman varoittavasti ja katsahti miesten välillä ja silloin Rabastan alkoikin puhua Klausille eikä kumpikaan Mayerin sisaruksista varmaan ollut uskoa korviaan. Klaus kaikista vähiten. Poika tuhahti hieman Rabastanin ehdotukselle ja Leticia käännähti oitis katsomaan tuota Rabastanin alkaessa selittää jotain Tylypahkasta, jolloin nainen joutui kääntämään katseensa takaisin mieheen kuin selittäen katseellaan ettei Klaus enää ollut Tylypahkassa!
"L-Leticia tule k-kauemmaksi.." Klaus sanoi sen sijaan että olisi alkanut kinastelemaan asiasta ja tarttui siskonsa käteen yrittäen vetää tuon pois heidän välistään, mutta Leticia riuhtaisi itsensä irti.
"Älä nyt Klaus," hän huokaisi, "jos Rabastan haluaisi tappaa sut niin se olisi luultavasti jo tehnyt sen. Laske nyt se sauvas ja rauhotu. Ei tää nyt oo mitään miltä tää näyttää." Hän yritti napata Klausilta tuon sauvan, muttei onnistunut kun Klaus livahti hänen ulottumattomiinsa osoittaen yhä Rabastania sauvallaan.
"Klaus!" Leticia maanitteli turhautuneena.
"L-Leticia se on Lestrange!" Klaus kieltäytyi kuuntelemasta siskoaan ja Leticia pudisti päätään.
"Luuletko tosissasi etten mä tiedä kuka se on? Lopeta nyt tää pelleily ja anna mä selitän.." Selittää? Miten tämä asia muka selitettäisiin?
"Selität?!" Klaus älähtikin siirtäen katseensa ensikertaa Rabastanista siskoonsa. Leticia heilautti käsiään turhautuneena ja katsahti veljeään.
"No se on.." hän katsahti Rabastania ja pyöräytti silmiään, "me ollaan.. tai siis.." Miten kaikesta oli tänään niin vaikea puhua?! Ensin perheestä ja vauvoista ja sitten piti kertoa veljelle seurustelevansa kuolonsyöjän kanssa! Hän käänsi katseensa takaisin johonkin Klausin suuntaan vaikkei katsonutkaan veljeään.
"Me.. vähän niinku.. Tänne se sauva," Leticia syöksyi veljensä kimppuun ja riisti sen sauvan tuolta istuttaen pojan siihen keittiön pöydän ääreen.
"Sun on luvattava ettet puhu tästä kenellekään mitään! Ikinä!" Klaus tuijotti häntä kuin vähäjärkistä ja Leticia pudisti päätään.
"Kai me nyt sitten seurustellaan," hän totesi katsahtaen Rabastania ja käskien tuota laskemaan sen sauvansa ennen kuin jotakuta sattuisi.

Letician veli ei laskenut sauvaansa joten ei Rabastankaan. Ei heistä kumpikaan tosin olisi enää siinä vaiheessa voinutkaan taikoa kun Leticia änki heidän väliinsä ,jotta mitään ei tapahtuisi. Klaus oli edelleen kovasti huolissaan siskostaan ja yritti kiskoa tuota kauemmas vaarallisesta kuolonsyöjästä siinä kuitenkaan onnistumatta.
" No niin tosiaan olisin..", Rabastankin mutisi katse Lettyn veljessä ja mietti jo hetken, että niin ehkä olisikin parasta, ettei poika menisi paljastamaan tätä kaikkea vanhemilleen ja ties kenelle!
Lopulta Letty kuitenkin sai veljensä sauvan ja istuttettua pojan pöydän ääreen. Vasta Letician vilkaistessa häneen laski Rabastan oman sauvansa ja työnsi sen taskuunsa hymyillen. Niinhän tässä sitten kai seurusteltiin.
Rabastan kumartui nostamaan sen Klausilta pudonneen pussin lattialta ja kääntyi sitten itsekkin taas pojan puoleen pyyhkien sen hymyn kasvoiltaan samalla.
" Parempi tosiaan olla kertomatta tästä tai saatat itses lisäksi koko perhees vaaraan. Ja tietysti mut.. ja sitähän sä et halua", Rabastan sanoi ja asteli lähemmäs pöytää laskien kuitenkin vain sen pullapussukan alas ja kumartui sitten lähemmäs Klausia.
" Onko ne teidän äidin leipomia?"

Leticia mulkaisi Rabastania hieman tuon mutistessa jotain hänen selkänsä takana eikä välttämättä kaivannut moisia puheita juuri nyt. Klaus oli shokissa ja sitäpaitsi hänen veljensä ja jos Rabastan olisi tehnyt pienintäkään elettä tehdäkseen tuolle jotain, saisi ne puheet vauvoista jäädä kyllä historiaan!
Letician saatua Klausilta tuon sauvan ja pojan istuuduttua vastahakoisesti ja vähintäänkin hämmentyneenä tuoliinsa, hän heilautti käsiään sivuilleen hämmentyneen huokaisun kera. Hän vilkaisi Rabastania, joka oli poiminut sen Klausilta tippuneen pussin käsiinsä ja kääntyi sitten Klausin puoleen.
"Otatko kahvia?" hän kysyi muttei Klaus tietenkään vastannut vaan keskittyi tuijottamaan Rabastania. Leticia tulkitsi hiljentymisen myöntymisen merkiksi ja kaatoi Klausille kupillisen heittämällä sekaan pari sokeria ja tilkan maitoa.
Rabastanin ruvetessa ilkeämmän sävyiseksi, Leticia laski Klausille kahvikupin ja vilkaisi puolestaan miesystäväänsä hieman astetta häijymmin.
"Rabastan älä viitti.." hän sanoi katsahtaen pöydän yli miehiä. Rabastan kumartui lähemmäs Klausia ja poikaparka oli järkytyksestä mykkä.
"Äh, anna olla nyt!" Leticia komensi Rabastania, kiersi pöydän ja veti tuon kauemmas veljestään. Sitten hän nappasi muovipussin pöydältä ja kurkkasi sen sisään.
"Uuu.. Äitin pullia," hän sanoi, "kiitä sitä ku meet kotiin ja sano et tuun ens viikolla käymään." Klaus ei vastannut.
"Klaus hei, herätys!" Leticia sanoi tiukasti napsauttaen sormiaan pojan silmien edessä, jolloin tuo viimein käänsi katseensa häneen joskin vilkaisten vielä Rabastania. Leticia olisi parhaansa mukaan yrittänyt selittää veljelleen tilanteen muttei toisaalta osannut. Miten saada veli hyväksymään jotain näin.. hämmentävää? Ensimmäistä kertaa Leticialle tosissaan vaikeni se kuinka.. paha asia heidän suhteensa muiden silmissä tosiaan olikaan.

Rabastan voinut olla virnuilematta huomatessaan millainen vaikutus hänellä Klausiin oli, mutta kun Leticia käski lopettaa vetäytyi Rabastan vastahakoisesti Lettyn kiskomana kauemmas ja istui itsekkin alas jääden kuitenkin katselemaan Klausia. Kun pullapussi saatiin auki kumartui Rabakin lähemmäs ja nappasi heti itselleen yhden vaikka heidän ruokansakkaan ollut vielä tullut.
Pullaa mussuttaessaan hän koitti kovasti saada vain Klausia tuijottamalla selville mitä tuon päässä liikkui. Mahtoi olla monta kysymystä mihin tuo kaipasi vastausta ja taisi tämä olla hieman hankala käsittää.
" Olis tois siskos voinu huonomminkin valita", Rabastan lopulta sanoi suu pullaa täynnä ja vilkaisi Leticiaan.
" Saattais olla jonkun ministeriön lähettipojan kanssa vaikka! Tai sen Oliverin mistä kaikki puhuu", hän jatkoi yrittäen edes luoda mukavaa tunnelmaa ja saada Klausin ajatukset pois siitä, että tuo istui samassa pöydässä kuolonsyöjän kanssa. Se homma taisi kuitenkin olla hyvin vaikeaa.
" Älä ole tommonen neiti! Ei Leticiakaan vapise tuossa tai ole kauhusta jäykkänä. Eiköhän täällä ois odottanu sen ruumis ottamassa pullia vastaan jos mun aikeinani ois tappaa joku", hän älähti lopulta miettimittä yhtään mitä suustaan päästeli.

Leticia ja Klaus siirsivät molemmat katseensa Rabastaniin miehen alkaessa puhua, tosin Klaus katsoi tuota vähintäänkin varauksella. Leticia uskoi vakaasti juuri veljensä olevan hänen perheestään se, joka tämän ymmärtäisi jos ymmärtäisi. Tosin jos tuo ei ymmärtäisi, kaikki olisi niin paljon vaikeampaa. Hän tosiaan toivoi Klausin ymmärtävän, koska jos tuo ei antaisi asian olla, hänen olisi tehtävä jotain. Jos Klaus menisi kertomaan kotona tai ministeriössä tai missään heistä mitään, se olisi hänen loppunsa.
Leticia mulkaisi Rabastania uudemman kerran tuon puhuessa hänen ruumiistaan ja siirsi sitten katseensa Klausiin nojautuen hieman tuon puoleen.
"Klaus, tää ei ole niin paha ku mitä sä nyt luulet," hän sanoi, "mä en odota et sä ymmärrät tätä, mut sun on pakko ymmärtää että jos sä kerrot kellekään mitä sä näit ni mä saan potkut ja pahimmas tapaukses mut heitetää Azkabanii." Klaus siirsi katseensa Rabatsanista Leticiaan ja avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta katsoi vielä Rabastania kuin arvioiden saisiko puhua vai vaiennettaisiinko hänet.
"O-okei.." Klaus ähkäisi ja rykäisi sitten hieman suoristautuen penkillä vähän ja selvästi tuon aivoissa tapahtui jotain outoa; poika taisi tosissaan kelata asiaa.
"M-mutta mit-.. miksi.. miten?!" Klaus älähti hetken päästä, "sä oot syyttäjä ja toi on kuolonsyöjä! Ette te voi olla yhessä! Joku kun saa tietää ni kuollaa kaikki!" Ei ollut vaikea arvata kenestä Klaus puhui ja Leticia kieltäytyi vilkaisemasta Rabastania vaikka mieli tekikin. Sen sijaan hän hymyili hieman leppoisasti yrittäen siten rauhoitella tilannetta.
"Sen takia sun ei pidä kertoo kellekää," hän sanoi, "koska siitä ei tulis muuta ku harmeja. Mä en haluais alkaa unhoituttaa sua tän takia.." Hän virnisti hieman veljelleen eikä kyllä tosissaan olisi tuota ikinä unhoituttamassakaan!

Rabastan sulki suunsa taas saadessaan hyytävän katseen ja keskittyi vain siihen pullaan ja kahviinsa. Ehkä Leticia hoitaisi itse veljensä.. tai niinhän sen pitäisi mennä. Mitä hän tähän mitään menisi sanomaan kun helpompaa olisi, että Letty kertoi ja vakuutteli itse veljensä ja saisi tuon olemaan hiljaa.
Siinä pullaa närpiessään kuunteli hän kuitenkin tarkkaan mistä puhuttiin ja yritti olla ottamatta mitään katsekontaktia vastapäätä olevaan poikaan, mutta tuon avatessa suunsa vihdoin kohotti Raba katseensa kulmat kurtussa Klausiin. Ehkä poika sittenkin tajusi jotakin ja olisi hiljaa. Kaikki tässä tosiaan kuoltaisiin jos joku saisi tietää. Letician ottaessa puhuessa unhoituttamisen ihmetteli Rabastan miksei sitä oltu heti ajateltu, mutta ilmeisesti se ei sitten ollutkaan kovin soveliasta.
Vaikka sehän olisi ollut paras ratkaisu tähän. Ei tarvitsisi olla luottamassa tällaista salaisuutta pojan harteille. Mitä kun tuo palaisi kotiin ja äiti kyselisi oliko tuo nähnyt sitä mystistä miestä joka puhelimeen vastaisi? Osaisiko poika pitää suunsa kiinni ja tyynesti vain valehdella äidilleen. Vai ajattelisiko tuo, että olisi Letician kannalta parempi, että asiasta saisi tietää joku vaikka Letty vakuutteli kaiken olevan ihan hyvin.

Leticia ei oikeastaan jaksanut uskoa että Voldemort rupeaisi Rabastania tappamaan, koska varmaan tuon mielestä Rabastan oli tehnyt oikein ja päässyt hänen lähelleen onkiakseen niitä tietoja, mitä tuo ei siis enää nykyään saanut. Tuskin Voldemort ehkä häntäkään rupeaisi tappamaan, koska miksi nyt alkaisi? Eihän hän ollut aiheuttanut sen suurempaa harmia kun aikaisemminkaan ja Voldemortin ajatukset olivat todennäköisesti Potterissa. Enemmän Leticiaa huoletti se mitä ministeriö.. tai kilta tulisivat tekemään tämän kuullessaan! Jos hän saisi päättää, hän mieluummin kuolisi Voldemortin toimesta kun ottaisi vastaan sen mitä omalta puoleltaan saisi osakseen.
"Klaus.. Rabastan on oikeesti.. ei yhtään sellainen kuin mitä lehdistö antaa ymmärtää," Leticia sanoi, "tai no onhan hän kuol-.."
"Eli hän ei ole kiduttanut Longbottomeita sekopäiksi ja jättänyt kuolemaan?" Klaus keskeytti töykeästi ja vilkaisi nopeasti Rabastania pitäen katseensa kuitenkin mieluummin Leticiassa. Leticia ei kuitenkaan vastannut, joten Klaus rohkaisi itsensä siirtämään katseensa tuon niin ihanaan miesystävään.
"Joo.. Olisi se Leticia voinu huonomminki valita," hän mutisi laskien katseensa siihen kahvikuppiinsa vaikkei sitä siinä mielentilassa kyennytkään juomaan.

Rabastan nyökkäsi vain hieman Letician vakuutelessa, ettei hän olisi sellainen kuin lehdet väittivät eikä voinut olla miettimässä niitä miehiä jotka he vain hetki sitten olivat Rodolphuksen kanssa tappaneet. Miehen katse siirtyi takaisin siihen pullaan Klausin ottaessa puheeksi Longbottimit ja oli ehkä parempi, ettei hän avaisi suutaan ja kertoisi mitä sinä iltana oli tapahtunut. Leticialle hän oli siitä jo puhunut ja jos Klaus kuulisi miten asiat oikeasti olivat menneet .. pitäisikö tuo muka häntä yhtään sen parempana ihmisenä?
" No en kiistäkkään mitään. Mutta koita ajatella tätä asiaa vaikka niin, että koska Leticia on tekemisissä mun kanssani.. se on tavallaan myös turvassa muilta kuolonsyöjiltä. Jos mä kuulisin, että joku niistä vaikka.. aikoo tehdä iskun ministeriön oikeussaleihin.. mä pitäisin kyllä huolen, että Leticia ei olis paikalla", Rabastan sanoi ja nousi viemään sen kahvikuppinsa pois. Tottahan se olisi. Ei hän sitä iskua menisi estämään ja yrittäisi pelastaa kenenkään muun henkeä, mutta pitäisi varmasti huolen, ettei Letty olisi juuri sinä päivänä töissä.

Ovella oli taas joku ja Rabastan vilkaisi ulos keittiöstä astellen eteiseen. Lasin läpi hän erotti pian, että heidän ruokansa oli saapunut ja uskaltautui avaamaan oven lähetille. Vaihdettuaan rahat ruokiin palasi hän takaisin keittiöön ja isku heidän laatikkonsa pöytään.
" Tuoksuupas hyvältä. Mitä sä itse otit?", Rabastan kysyi kurkkiessaan laatikoihin ja saadakseen selville kumpi niistä oli hänen.
" Onko sulla nälkä?", hän kysyi ja kohotti katseensa Klausiin. Mahtoi olla outoa nähdä kuolonsyöjänkin touhuavan niin arkisia asioita kuin juovan kahvia ja nauttivan pullista. Tai mistä hän tiesi mitä muut heistä yleensäkkään ajatteli.. muuta kuin sitä, että he tappoivat ja kiduttivat kaikkea mikä liikkui.

Rabastanin alkaessa puhua, Leticia siirsi katseensa tuohon ja hymyili aavistuksen tuon sanoille. Hän ei ollut oikeastaan ajatellut tuotakaan puolta tästä suhteesta. Hän tosiaan.. Olisi turvassa Rabastanin kanssa, koska.. Niin. Kerran tuo sanoi ettei haluaisi hänen osuvan kenenkään tielle niin kai se sitten oli niin. Sinänsä miehen sanat olisivat olleet suloisia ellei tuo olisi samalla puhunut ministeriön oikeussalin räjäyttämisestä.
"Joo sun kanssahan varmaan onkin maailman turvallisin olo!" Klaus tokaisi rohkeammin kuin mitä oikeasti olikaan ja sai nyt puolestaan Letician mulkaisemaan itseään.
"Niin onkin," nainen tokaisi ja nousi siitä pöydästä hakeakseen itselleen kylmää vettä, "jos Rabastan sanoo että mä olen turvassa niin sitten se on niin. En oleta sun uskovan sitä vielä, mutta joskus kyllä opit uskomaan." Klaus tuhahti hieman epäuskoisena ja Leticia katsoi veljeään mietteliäänä samalla kun joi siitä vedestään kunnon kulauksen.

Ovelta kuuluvan uuden koputuksen myötä, Leticia oli varma että pian koko suku lappaisi vuoroon sisään eikä tästä tilanteesta enää paettaisi, mutta ovella olikin se pizzalähetti, jonka tulon Leticia oli jo onnistunut unohtamaan.
"En tiedä," Leticia vastasi Rabastanin uteluihin hänen pizzastaan, "jotain.. jotain. Katkarapuja ja juustoa." Ei hän ollut muistanut koko pizzaa saatika sen täytteitä enää kiitos Klausin.
Leticia nappasi lautasia ja laseja ja haarukoita ja vetisiä kaapeista ja latoi ne pöytään melkein jo ehdottaen Klausille että tuokin saisi jos haluaisi, mutta Rabastan ehti ensin. Leticia tuijotti miehiä hetken ja typerä hymy nousi hänen kasvoilleen. Sitä olisi voinut kuvitella että tämä oli nyt ihan normaali päivällinen, mikä oli hämmentävää. Rabastan käyttäytyi juuri niin yllättävästi kuin.. mitä hän ei olisi ikinä uskonut! Leticia olisi lyönyt vaikka päänsä pantiksi että mies olisi jo jossut takaovesta pihalle ja jättänyt hänet selittelemään asioita yksikseen. Ihme ykllä, mies käyttäytyi hyvin.. normaalin aikuismaisesti.
Klausista Rabastanin käytös oli perin outoa, tietenkin. Ei sitä kaikki joka päivä nähneet kuinka yksi pelätyimmistä kuolonsyöjistä söi äidin pullia ja kahvia ja sitten otti pizzalähetiltä pari pizzaa vastaan.. ja uteli oliko nälkä!
"Ehm.. Ehkä.. vähä.." Klaus mutisi pysyttyään hetken hiljaa ja tosissaan halusi uskoa siskoaan että kaikki oli hyvin, vaikka tottakai epäilikin. Rabastanhan oli kuolonsyöjä..

" Katkarapuja ja juustoa..", Rabastan toisti ja siirsi sen päällimäisen laatikon syrjään koska ilmeisesti alempi oli hänen. Lautaset ja kaikki muu ilmestyivät pöytään Letician toimesta ja heti haarukan ja veitsen käsiinsä saatuaan leikkasi mies itselleen palan kumpaakin pizzaa. Pakkohan sitä oli Leticiankin pizzaa maistaa! Saatuaan palat lautaselleen istui hän takaisin paikallaan ja ryhtyi syömään.
Vaikka hän kuinka yritti keskittyä vain ruokaan ei hän voinut olla vilkuilematta Klausiin välillä yrittäen samalla miettiä pitäisikö tässä ehkä keskustella jotakin? Olihan Klaus kuitenkin ensinmäinen Letician perheenjäsen kenet hän tapasi. Jos Hughia ei laskettu mukaan. Pitäisikö hänen udella kaikkia sellaisia noloja juttuja Leticiasta joista yleensä vain sisarukset ja perhe tiesivät.
Ehkä ei kuitenkaan ollut ihan oikean hetki siihen.

" Et sä taidakkaan olla Tylypahkassa", Rabastan äkkiä tajusi ja nousi leikatakseen itselleen uuden palan pizzaa.
" Sieltä mitään lomaa tähän aikaa vuodesta ole"

Klausin mutistessa Rabastanille vastauksensa tuon nälkäkysymykseen, Leticia katsahti Rabastania mutta sen siaan että mies olisi reagoinut saamaansa vastaukseen, tuo rohmusikin molemmista pizzaoista palaset itselleen. Leticia pyöräytti silmiään ja heitti sitten itse Klausin lautaselle molemmista pizzoista palaset ottaen sitten itselleenkin ennen kuin istuutui takaisin pöytään, jossa vallitsi niin käsinkosketeltava vaivautuneisuus ettei sellaista oltu Letician talossa varmaan aikaisemmin koettu..
He söivät sulassa hiljaisuudessa ja Klauskin pian rohkaistui syömään, vaikkakin tuntui odottavan että Leticia oli saanut puolet pizzapaloistaan napaansa ilman mitään ilmeneviä sivuoireita. Rabastan oli kuitenkin ensimmäinen, joka rikkoi sen hiljaisuuden saaden taas molemmat Mayerit siirtämään huomionsa pizzasta itseensä. Leticia sitten siirsikin katseensa takaisin veljeensä odottaen tuon vastaavan jotain, muttei Klaus tietenkään mitään sanonut.
"Klaus valmistu viime keväänä," Leticia vastasi Rabastanille ja Klaus nyökkäsi aavistuksen vaikka tuskin Rabastan sitä näki tuon keskittyessä leikkelemään pizzaansa.

Pöytään palasi hiljaisuus, jonka Klaus lopulta rikkoi nostaen katseensa käsissään olevasta pizzanpalasesta Rabastaniin. Poika selvästi kasasi itsensä ennen kuin lähti uhmaamaan hiljaisuutta.
"Olisitko sä tosissas tappanut mut jo, jos olisit halunnut mut hengiltä?" hän kysyi Rabastanilta jääden odottamaan suoraa, kaunistelematonta vastausta.