Parempi kaksin kuin yksin

Hunter olisi oikeastaan mielellään lähtenyt etsimään Griffiniä vaikka heti, sillä adrenaliini hänen veressään ei ollut ehtinyt laskea nimeksikään pidettyään yllä voimia juosta lähes täyttä vauhtia monta kilometriä. Mutta ei hän sentään yksin halunnut lähteä suoja-alueen ulkopuolelle, ja Remukseen vaikutti sattuneen sen verran pahasti ettei tätä varmaan saisi ympäripuhuttua uuteen seikkailuun. Poika nousi ja käveli vastahakoisesti sisälle mökkiin.
Turkistaan hän pudisteli risut ja lumet, ja katseli sitten hetken hiljaisena Remusta jolla oli selvästi ainakin selkäkipuja eli tästä ei olisi iloa edes täällä. Hunter henkäisi syvään ja joutui taistelemaan saadakseen sanat ulos.
"Sinun pitää varmaan levätä...ja kai minäkin voisin vähän aikaa," hän totesi ja tassutti sängyn luo jolla lojui täkin lisäksi päiväpeitto. Päiväpeittoon hän tarttui hampaillaan ja raahasi sen sohvan luo. Hetken hän yritti kiskoa ja levittää sen sohvalle, mutta luovutti lopulta ja kiskoi sen sijaan sohvan istuintyynyt lattialle ja mönki peiton alle niiden päällä. Peiton alta näkyi vain pää, siniset silmänsä hän suuntasi ikkunasta ulos, ja suuret korvat liikahtelivat kuulostellen lähiseudun ääniä. Hänen ajatuksensa risteilivät aamun ja äkseisten tapahtumien välillä, ja siinä miten monenlaisia ihmissusia hän mahtaisikaan elämässään vielä tavata. Hän oli aikonut lähteä vielä tutkimaan lähiseutua Remuksen nukahdettua, mutta pitkä junamatka Tylypahkasta, muodonmuutos ja äskeinen seikakilu olivat vieneet sen verran voimia että pian hän tuhisi vuoteellaan silmät suljettuina, seikkaillen syvässä unessa.


// Tämä peli jatkuu erillisessä ketjussa "jatkopelinä", Second chances. //