You know you're not alone

Aurori pysytteli yllättävän hiljaisena. Kenties tämä oli tavoittanut sen tässä vaiheessa yleensä iskevän vaiheen, kun koetettiin ensin keksiä mitä tahansa pakokeinoa ja lopulta, jokin ratkaiseva tekijä, kuten niinkin ikävä loitsu kuin sen tylsän liemimestarin kehittelemä sektumsempra onnistui viemään kaiken elämänhalun ja uskon selviämiseensä.
Avery ei kyennyt kuin myhäilemään itsekseen toisen kivuille samalla kun kirjoitti kirjettään. Hän ehti hädin tuskin pari riviä kirjoittaa, kun tuli vilkaisseeksi kivusta huutanutta auroria, joka nyt nuokkui siihen malliin, että menettäisi pian tajuntansa. Avery odotti tuhahtaen hetken, viimeistellen lyhyehkön kirjeensä kastettuaan sulkakynänsä kärkeä vielä kerran yhdessä aurorin monista haavoista ja lopulta, kun toinen todella vaikutti menettäneen kaiken aiemmasta puhdistaan, hän huokaisten mumisi vastaloitsun, jättäen sen kuitenkin piruuttaan kesken, hänellä olisi muita suunnitelmia toisen varalle, ja laski kirjoittamansa kirjeen toisen vierellä lepäävän ruumiin syliin.

Hän asteli toisen eteen ja kumartui lähemmäs.
"Et kai s-sinä todella ole noin heikko?" kuolonsyöjä kysyi, vaikkei olisi todennäköisesti itse kestänyt vastaavassa käsittelyssä tuotakaan aikaa. Jokin aurorissa huvitti häntä suuresti. Kenties se oli se, kuinka tämä oli aiemmin esittänyt olevansa ah-niin-erityinen ja nyt tämä kuitenkin vaikutti niin uskonsa menettäneeltä, ettei hän ollut uskonut toisen pystyvän sellaiseen.
Avery pyöräytti silmiään, miettien hetken mitä tekisi. Toinen oli menettänyt rutkasti verta ja tarvitsisi lisää edes pysyäkseen hengissä. Naurahtaen kuolonsyöjä teki piston omaan kyynärtaipeeseensa, isoon verisuoneen ja vei taikasauvansa tekemänsä pienen rei'än vierelle, mutisten muutaman sanan ikivanhasta loitsusta, jolla velhot olivat ennenvanhaan pitäneet joistain valittuja jästejä - ja tietysti velhoja ja noitiakin - hengissä ennen kuin jästit olivat itse keksineet keinon, jolla siirtää verta sitä tarpeeksi tuottavilta eniten tarvitseville.
Vastaava haava tehtiin aurorin käteen ja loppu osa kävikin helposti pienellä taikasauvan siirtämisellä hänen pistohaavastaan aurorin vastaavaan. Jostain syystä hänet valtaava tunne oli kiihottava, vaikka hän antoikin parhaillaan osan omasta verestään toiselle, mutta samaan aikaan tämäkin saattaisi toimia lisäkeinona kiduttaa toista...Joskaan tämä ei välttämättä nyt ajattelisi kuinka ikävää oli saada hänen vertaan kiertämään suoniinsa, mutta myöhemmin tämä saattaisi hyvinkin kirota hänen olemassaolonsa.
Tietysti tässä kaikessa oli vielä yksi ratkaiseva seikka. Avery päätti loitsun ja tarttui toisella kädellään tiukasti aurorin leukaan, nostaen tämän kasvot kohtaamaan hänen omansa.
"Minun veriryhmässäni on puolensa... Joten, miltä tuntuu kun vereni v-virtaa suonissasi?"
Silmiensä tiivis tuijotus oli hetkittäin suorastaan mielipuolinen eikä hän irrottanut katsettaan toisen silmistä, kyntensä puristuivat tiukasti tämän leukaan ja katseensa suorastaan vaati vastausta.
Eikös sitä sanottu, että pojassa virtasi isänsä veri? Jos sen otti kirjaimellisesti he olivat nyt yhteydessä toisiinsa.

Gabriel oli valmis nukahtamaan. Hän ei kyennyt enää muistamaan olinpaikkaansa saatika kollegansa ruumista tai Averya. Samin, Leonin, Lisan, Haileyn.. Kaikkien hänelle vähänkään tärkeämpien ihmisten kuvat katosivat hiljalleen hänen mielestään. Vain vaivoin hänen silmänsä särisivät avonaisina ja niiden räpäyttäminen tuntui syövän voimia entisestään.
Mutta sitten hän tunsi kirvelyn ruumiissaan ja hän avasi uudelleen silmänsä kuin moinen nyt olisi muka antanut mitään toivoa mistään. Hän pakotti itsensä vielä ajattelemaan ja oli purskahtaa katkeraan itkuun tajutessaan hetkelliesti mitä oli tapahtumassa. Avery ei antanut hänen kuolla.

Mutina jostain siitä ihan läheltä ei saanut Gabrieliin minkäänlaista reaktiota aikaan. Hänellä meni oma aikansa sisäistää mitä hänelle sanottiin. Heikko? Hän? Voi kyllä hän oli. Muttei tarpeeksi heikko vain heittääkseen henkeään. Averyn ääni oli täynnä epäuskoa ja ehkä hieman pettymystäkin, mikä ihme kyllä sai puoltajuttoman aurorin tuntemaan edes pikkiriikkisen tyytyväisyyttä. No, mikäli hän nyt kuolisi niin ainakin hän oli evännyt Averyltä suurimman osan tuon suunnittelemasta hauskanpidosta.

Mutta hetken päästä jotain alkoi taas tapahtua. Gabriel tunsi kevyen piston kädessään muttei se saanut häntä edes säpsähtämään. Kipu, joka tanssi hänen jokaisessa revityssä lihaksessaan vei edelleen kaiken huomion. Eikä hän edes nähnyt mitä tapahtui saatika olisi pystynyt käsittelemään sitä aivoissaan.
Mutta sitten kaikki alkoi taas hiljalleen selkiytyä. Pikkuhiljaa hahmot terävöityivät ja hän huomasi ajatuksensa juoksevan taas asteittain vilkaammin. Eikä hän liiemmin pitänyt siitä mitä ajatuksenjuoksu toi tullessaan. Hän nosti hieman leukaansa vaikka voimat olivat edelleen lähes poikkeuksetta poissa eikä katseen kohottamisesta juuri mitään tullut. Hän oli yltäpäältä veressä, oikea käsi oli edelleen tunnoton ja osa haavoista vuoti edelleen.
Samassa hänen leukansa nostettiin kovakouraisesti ylös, mikä sai niskat huutamaan hiljaisesta tuskasta. Gabriel pakotti katseensa Averyn kammottaviin silmiin, jotka olivat taasen turhankin lähellä hänen omiaan. Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan, Gabrielin aivot kykenivät prosessoimaan sanat samantien. Väri olisi ehkä kadonnut miehen kasvoilta, mikäli verenhukka ei olisi tehnyt jo sitä tehtävää hänessä. Häntä puistatti. Häntä oksetti. Hän halusi repiä jokaisen haavansa auki samantien, toivoen veren valuvan ulos hänestä. Hän halusi pois. Ahdistus, halu kuolla.. Hän ei voinut käsittää sitä tunnetta. Se oli liian kuvottava eikä hän olisi kyennyt täysin selvänäkään reagoimaan siihen mitenkään oikein.
Eikä siihen voinut vastata mitään. Ei sanoilla ainakaan. Kenties tämä selittämätön tunneskaala oli luettavissa hänen kasvoiltaan. Hän ei ollut koskaan tuntenut vastaavaa itseinhoa. Ei edes silloin kun tajusi äitinsä vihaavan häntä vain koska hän ei ollut Gabriel.

Ilmeet toisen kasvoilla saivat Averyn nauramaan ja pudistelemaan huvittuneena päätään. Mikäli olisi tullut ajatelleeksi, hän olisi kenties voinut loukkaantua siitä, että toinen vihasi häntä niin suuresti, vaikka oli itse tämän kaiken aloittanut, mutta juuri nyt häntä ainoastaan huvitti tämän inho, joka kohdistui nyt tähän itseensä. Hän oli onnistunut siirtämään osan tämän häntä kohtaan tuntemasta inhosta mieheen itseensä antamalla tälle omaa vertaan.
"Oletko vielä niin varma siitä, että tahdot olla tyttösi seurassa, sillä samalla kun hän on sinun seurassasi... Hän on myös osittain minun seurassani", Avery jatkoi toisen kiusaamista vaikka näki jo valmiiksi kuinka epämukava olo tällä oli.
"Kidutu!"
Tuo kirous olisi hänen viimeisensä, sillä hän oli saanut toisesta jo paljon hupia eikä hän alunperinkään ollut suunnitellut tappavansa toista, sitä Samantha ei hänelle anteeksi antaisi.

Hän päätti viimeisen kirouksensa ja etsi hetken ajan jotain, jolla vetää toinen tajuttomaksi, kunnes näki palan vanhaa tiiltä huoneen nurkassa.
"Viimeinen silaus ja olet valmis treffeille tyttösi kanssa", kuolonsyöjä tuumasi ja pakotti toisen katsomaan häntä suoraan silmiin ennen kuin vilkutti tälle härösti hymyillen kättään ja paukautti toista tiiliskivellä päähän käyttämättä kuitenkaan kaikkia voimiaan. Hän tahtoi toisen vielä heräävän ilman sen suurempia aivovaurioita, muttei hän voinut kieltää sitä, etteikö tämä nukutuskeino olisi ollut paljon muita tehokkaampi ja hauskempi.


Useampia minuutteja myöhemmin, yön jo pimentyneinä tunteina Avery laski aurorin ruumiin Rose Bakeryn oven eteen ja antoi tajuttoman miehen vielä maistaa hänen nyrkkiään ennen kuin taikojen avustuksella teippasi Samanthalle osoitetun kirjeensä miehen otsaan.
Virnistellen Avery vetäytyi kauemmas ja silmäili hetken ajan veristä luomustaan. Aurorin ihoon oli alkanut jo kohota erilaisia paukamia ja mustelmia tämän illan koettelemuksien jäljiltä mikä sai tämän näyttämään...Taideteokselta.

Avery käytti perinteistä keinoa ja etsi mukulakivien seasta muutaman pienen kiven, tähdäten ja heittäen niillä yläkerran ikkunoita ennen kuin soitti pientä kelloa oven pielessä ja tyytyi vielä koputtamaan ja potkaisemaan leipomon ovea saadakseen omistajan hereille.
Hän ei jäänyt varmistamaan heräsikö Samantha vaan sen sijaan lähti rauhallisin askelin eteenpäin aikeenaan etsiä suojaisa paikka, josta ilmiintyä Pikku-Hirttivaaran Hirtettyyn mieheen juomaan päänsä täyteen.

Hänen taakseen jättämänsä miehen otsasta roikkuva, hentoisen aamuyön tuulen myötä liikahteleva, kummankin velhon vereen tahriutunut pergamentti piti sisällään seuraavat sanat;

"Rakas Samantha,
olen ysyvästi hap- pahoillani siitä mitä jouduin tekemään, mutha vannon tehneeni sen ainoastaan itse-puolustuksena.
Ystäväsi vahinkoitti minua etsihttyään minut käsiinsä enkä voinut olla varma siitä, koettaisiko hän samaa uuellen.

Syvimmät pahoitteluni, toivottavasthi voit antaa minulle anteeksi.

Sydämellisin terveisin, F.A."

Samilla oli ollut pitkä päivä takanaan kun hän oli ryöminyt sänkyyn nukkumaan. Hän oli puhissut hetken höyhentyynyjään vasten etsiessään mukavaa asentoa ja kun se oli löytynyt – simahtanut kuin tontut kermakaljasta. Sam onneksi nukkui kevyesti, joten kun hänen untaan häirittiin, hän jopa heräsi. Ensin Sam hätkähti hereille rapinaan ja jäi kuuntelemaan. Pian hän kuuli kellon soimisen ja sitten oven pahoinpitelyn.

Hetken mietittyään Sam nousi ja otti sauvansa yöpöydältä samalla kun noita kietoutui valkeaan silkkiseen aamutakkiinsa ja sujautti jalkansa tohveleihin. Hiukset pörrössä ja silmät vielä puoliksi unessa hän raahusti ovelle ja lukitset aukaistuaan pisti päänsä pihalle. Hän oletti näkevänsä jonkun seisomassa ja noita kurtisti kulmiaan kun ketään ei ollut oven takana. Hän onneksi laski katseensa ja näki jotain kamalaa. Sam kiljahti voimatta estää itseään ja nopeasti kumartui kokeilemaan oliko möykky edes hengissä. ”H-he-herpaannu”, noita sanoi ja osoitti miestä sauvallaan ja otti sitten lapun pois polon kasvoilta. Hänen katseensa ensin vain vilkaisi sitä, mutta sitten noita jähmettyi lukemaan sitä.

Valoa oli vähän, mutta Sam erotti heikosti veren tahraamasta pergamentista sanat. Hänen sydämensä pysähtyi ja noita loikkasi Gabrielin yli ja juoksi viistokujalle huudahtaen: ”Avery!” Ääni vapisi ja itse asiassa Sam oli mennyt vitivalkeaksi itsekin ja vapisi. Mitä tämä kaikki oli? Hän taitteli kirjeen aamutakkinsa taskuun ja tajusi olevansa sitä menoa yhtä verinen kuin Gabrielkin. Noita riensi takaisin velhon luokse ja hetken pohdittuaan leijutti miehen sisälle. Mies pitäisi viedä mungoon, heti.

Averyn ei olisi tarvinut sanoa sitä ääneen, koska jossain mielensä perukoilla Gabriel tiedosti sen jo valmiiksi. Mutta se että se sanottiin ääneen, iski Gabrieliin vakavamman haavan kuin mikään Averyn kidutuskirous tai mikään olisi saanut aikaiseksi. Ja se näkyi kyllä loistaen hänen kasvoiltaan.
Tämän tiedon jälkeen, kidutuskirous tuntui jo melkein oikealta. Se sattui, se repi hänen lihaksiaan irti hänen luistaan ja kamalinta tässä taisi olla se että kirouksen kohde hyväksyi sen melko mukisematta. Kyllähän Gabriel huusi kivusta niin paljon kuin ääntä vielä lähti, mutta se ei poistanut sitä tosiseikkaa että hän jollain tavoin koki ansaitsevansa sen. Ja kun se oli ohi, hän ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä samaa. Hän vihasi itseään.
Tästä syystä Gabrielilta meni hieman ohi sekin että Avery etsi jotakin ja vasta tuon palattua hänen luokseen, Gabriel kohotti hieman veren tuhrimia kasvojaan. Viimeinen asia mitä hän näki, oliAveryn vastenmieliset kasvot vääntyneinä virneen irvikuvaan.. Ja sitten kaikki pimeni jälleen.


Gabriel havahtui käskyn käydessä, muttei avannut silmiään tai halunnutkaan avata niitä. Hän halusi jatkaa uniaan.. Nukkua pois. Se oli kuitenkin sula mahdottomuus nyt kun hänet oli herätetty; jokainen lihas huusi väkisin kivusta. Häntä heikotti, pyörrytti, oksetti. Hänen päätään särki tuhottomasti ja tiiliskiven jättämä ruhje oli sekin antanut oman punaisen sävähdyksensä hänen muuten niin kalvakoille kasvoilleen. Mutta kaikki tämä kalpeni sen rinnalla, missä hänen ajatuksensa yhä väkisinkin olivat. Averyn veri kulki hänen suonissaan.
Gabriel kuuli jonkun huutavan Averya ja hetken mietittyään totesi äänen kuuluvan Samille. Se seikka sai miehen havahtumaan hieman paremmin vaikka samalla Samin äänen kuuleminen sai jo itsessään aikaan puistatuksen. Samalla kun hän on sinun seurassasi... Hän on myös osittain minun seurassani.
Gabriel tunsi nousevansa muttei toisaalta tiennyt oliko se harhoja vai nousiko hän oikeasti. Tämä.. Koko Samhan saattoi vain olla Averyn luoma harhakuva. Senhän tuo oli tehnyt aikaisemminkin ja vaikka hän oli vannonut ettei sortuisi uskomaan sitä, siinä hän nyt oli. Mistä hitosta hänen pitäisi tietää oliko tämä kuvitelmaa vai todellisuutta?!

Äkkiä Gabriel tunsi laskeutuvansa jollekin ja pienen tömähdyksen jälkeen, mies raotti sumeat silmänsä, jotka pian alkoivat terävöitymään. Hän.. Hän taisi olla Samin kahvilassa. Muistaisiko Avery niin hyvin Samin kahvilan että tuo voisi luoda näin tarkan harhan? Averyn ajatteleminen sai hänet taas ajattelemaan itseään. Hän puristi silmänsä kiinni ja huokaisi väristen. Hän ei.. Hän ei.. Häntä oksetti.

Gabriel makasi niin elottomana, että Sam todella luuli miehen kuolleen. Onneksi hän kuitenkin oli tunnustellut miehen pulssia, joten hän tiesi miehen vielä olevan elävien kirjoissa. Laskettuaan miehen yhdelle kahvilan sohvista Sam kutsui luokseen vettä ja rätin. Hän pyyhki aurorin veriset kasvot ja käsiä. Noidan kasvoilla ei ollut hymyn karettakaan ja se oli harvinaista. Täysin vakavasta Samista tuntui puuttuvan aina jotain olennaista, mikä teki naisesta sen noidan, jonka kaikki tunsivat.

Vesi värjäytyi punaiseksi verestä, mutta Samia huoletti enemmän Gabrielin vitivalkea naama. ”Sinut on saatava mungoon. Voi Gabriel mihin sinä pääsi olet pistänyt?” noita puhui hiljaa lähes itsekseen ja tarkasteli miehen haavoja uudelleen. Hänen teki pahaa katsoakkin. Hän ei voinut uskoa Averyn tehneen sitä. Oli hän uutisia lukenut, mutta silti. Elävä todiste oli yllättäen ilmestynyt hänen ovenpieleensä niin kyllä se keikautti toisella tapaa. Tosin, velho oli pahoillaan. Sam kosketti pergamenttia taskussaan ja hädin tuskin esti kyyneleitä kohoamasta silmiinsä.

Samilla ei ollut aavistustakaan aiemista kahakoista tai muista. Ei hän kysellyt sellaisista ja tuskin Gab olisi kertonut. ”Gabriel, sinun pitää pysyä hereillä”, Sam sanoi velholle ja haihdutti vadista likaisen veden, putsasi liinan ja laittoi vatiin viileää vettä. ”Sinä olet turvassa. Hän ei tule tänne”, Sam sanoi ja totesi, että hänen pitäisi saada Gabrieliin vähän enemmän eloa.

Gabriel kuuli kyllä Samin mutinat, muttei halunnut reagoida niihin. Märkä rätti hänen kasvoillaan tuntui oudolta ja siltä kuin.. Hän ei olisi ikimaailmassa ansainnut sellaista huolenpitoa. Rätti kuitenkin vahvisti sen että Sam oli oikea eikä mikään Averyn luoma harhakuva. Mikä oli sekin jo.. kamalampi vaihtoehto. Hän olisi toivonut Samin olevan vain harhaa, jotta hänen ei tarvitsisi olla siinä tuon kanssa. Ehkä puoli tuntia takaperin hän olisi antanut mitä tahansa ollakseen siinä, mutta nyt kun hän inhosi itseään niin syvästi, hän haluaisi.. haluaisi mieluummin olla yhä Averyn luona. Tuo voisi kiduttaa häntä edelleen ja lopulta sitten.. pistää kaivamaan oma hautansa ja antaa kuolla sinne.

Samin käsky pysyä hereillä, sai miehen kasvot värähtämään hieman. Hän oli liiankin hereillä, ei hän tänään kuolisi vaikka talo heidän ympärillään räjähtäisi. Avery oli pitänyt huolen siitä että hän vain näytti siltä että olisi kuolemassa verenhukkaan, mutta sitten taidokkaasti estänyt sen omalla verellään. Turvassa? Niin kai sitten.. Ei tulisi tänne? Ei kai niin. Mitäpä tuo täällä enää tekisi nyt kun oli saanut tehtyä sen mitä halusi.
Gabriel raotti hetken kuluttua uudemman kerran silmiään ja näki nyt ensimmäisen kerran Samin istuvan siinä vieressään valkoisessa aamutakissa. Sillä Averyn luomuksella oli ollut kirkkaankeltainen mekko ja punainen viitta.
Gabriel oli enemmänkin valmis kuolemaan kuin olemaan siinä. Sitä itseinhoa ei voinut selittää.. Ja olisiko kukaan ymmärtänyt sitä? Ja jos hän kertoisi siitä, miten muut reagoisivat? Hylkäisivätkö nuo hänet samasta syystä mistä hänkin? Eihän noita voisi siitä moittia tietenkään.
"M-Mun o-on läh-lähdettävä," hän mutisi katkonaisesti hetken mietittyään. Teki liian pahaa vain jäädä siihen. Sam ei ansainnut tälläistä. Tältäkö ihmissusista tuntui? Kun oli puoliksi jokin muu.. Jokin.. hirviö..
Gabriel pyrki ylös siitä sohvalta, muttei siitä mitään tullut koska oikea käsi, vaikka siihen tunto pikkuhiljaa alkoikin palaamaan, ei ottanut totellakseen. Ja jokainen liike teki kipeää ja sai haavat vain uudelleen vuotamaan. Mutta hänen pitäisi päästä pois. Hänen oli pakko päästä pois.

Yllättäen Gabrielin silmät aukenivat ja Sam loihti jostain kasvoilleen huolestuneen hymynkareen. ”Hei...”, noita sanoi ja puhdisti viimeiset veret miehen kasvoilta. Hän oli juuri sanomassa jotain kun aurori sanoi, että hänen oli mentävä. Jaa minne? Tuossa kunnossa mies ei pääsisi edes ovelle saakka. ”Heiheihei! Ei! Sä et liiku!” Sam sanoi ja nousi painamaan miehen äärimäisen hellästi takaisin makuulle. ”Et todellakaan liiku”, noita sanoi ja kutsui luokseen keittiössä olleet sidetarpeet ja alkoi riisumaan velhon paitaa. Haavat pitäisi sitoa. ”Sä et pääse mihinkään tuossa kunnossa”, noita sanoi ja tarkasteli tilannetta. Hän ei voinut vieläkään käsittää miksi Avery oli tehnyt jotain sellaista.

Sam puristi huulet yhteen ja puhdisteli haavoja. Hän kosketti välillä kirjettä taskussaan. ”Avery sanoo olevansa pahoillaan ja mainitsi jotain... aiemasta tappelusta”, noita totesi lopulta ja katsoi Gabrielia terävästi. ”Miten ihmeessä olet yhä hengissä kun sinä vietät vuodesta yli puolet mungossa. Minun pitää kutsua parantaja heti kun saan pahimmat vuodot loppumaan. Onneksi hän ilmeisesti paikkasi sinua osittain, mutta minä en osaa vastamanausta”, noita puheli lähes itselleen, jottei lähtisi kakomaan illallistaan pyttyyn.

Jos hän olisi mitenkään pystynyt pääsemään ominavuin edes istualleen, hänen matkansa olisi todennäköisesti tyssännyt siihen viimeistään. Sam kun ei tietenkään ollut hänen kanssaan samaa mieltä asioista, eihän tuo tiennyt mitään. Jos tietäisi, ei tuo pystyisi katsomaan edes häntä kohti.
Samin kosketus tuntui väärältä ja Gabriel loi katseensa kattoon tuon alkaessa riisua hänen osittain haavoihin kiinni jäänyttä paitaansa. Se tuntui niin tuhottoman väärältä että ihan itketti. Pieni, kajalista mustunut kyynel valahtikin pian hänen silmäkulmastaan korvalle.

Samin otettua sideharso esiin aikeinaan selvästi alkaa sitomaan Gabrielin haavoja, mies nosti vaivoin vasenta kättään estääkseen naista.
"E-Ei," hän sai sanotuksi ja tarttui Samia hetkellisesti verisellä kädellään ranteesta, mutta irrotti otteensa samantien. Hän kuuli Averyn ilkkuvan naurun pääkopassaan ja siirsi kasvonsa pois Samista puristaen taas silmänsä kiinni kuin toivoen mielikuvien haihtuvan sen avulla.

Juuri kun Gabriel oli melkoisen sitä mieltä ettei voisi inhota itseään enempää, Sam alkoi yllättäen puhua Averystä. Hän oli melkein kokonaan onnistunut unohtamaan sen että Averyn ja Samin tapaaminenhan tämän kaiken alku oli. Jostain kumman syystä muut Averya koskevat asiat olivat nyt hetki sitten olleet enemmän hänen mielessään.
Hetken Gabrielilla meni tajuta mitä Sam selitti Averyn pahoillaan olemisesta ja jostain toisesta tappelusta. Samin katse pureutui luihin ja ytimiin saakka, mutta Gabriel kuuli vain tuon puheet pahoillaan olemisesta. Mistä tuo tiesi?!
"E-E-Eikai se m-mies k-käyny tääl.. täällä?" Gabriel kysyi ja pyrki taas kauhuissaan ylös siitä sohvaltaan. Tottakai se mies kävi täällä! Miten ihmeessä hän olisi siinä jos Avery ei olisi käynyt täällä?!
"M-Mitä se h-halusi?!" Gabriel kysyi. Häneltä meni kokonaan ohi Samin kysymykset hänen hengissäolemisestaan ja jopa se mitä tuo selitti parantajasta ja Averyn haavojen taidokkaasta paikkaamisesta.

Verinen käsi esti Samia sitomasta aurorin haavoja. Neiti katsoi kättä hetken aikaa kulmat rutussa, mutta antoi sitten olla ja pesi miestä vain. Hän puhdisti liinan vähän väliä ja samoin veden. Hän ei juuri kiinnittänyt huomiota sanoihinsa, koska ne nyt vain tulivat. Enemän ne olivat tarkoitettuna hänen omille korvilleen.

Gabriel pyrki jälleen ylös ja Sam painoi miehen taas makuulleen. ”Ei. Sinä tulit kirjeen kanssa. En ehtinyt saamaan häntä kiinnit”, Sam sanoi ja pisti miehen makuulleen ja kurotti pienen matkan vaaleanpunaisille vilteille ja kietoi sen Gabrielin ympärille. ”Hän halusi kirjeessään pyytää anteeksi tekojaan. Hän toivoi että annan hänelle anteeksi tämän. Lisäksi siinä mainittiin jotain siitä, että sinä olet etsinyt häntä”, noita totesi ja istuutui hetkeksi ja katsoi Gabrielia silmiin. ”Minusta tuntuu, että sinä et olisi siinä, ellen minä olisi näin typerä ja kaikille kiltti”, Sam totesi ja alkoi riisumaan miehen kenkiä. Hän todellakin viimeistään nyt uskoi, että hyvät teot palkittiin. Gabriel olisi voinut olla ruumis hänen ovensa edessä. ”Minä putsaan sinut ja vien sitten mungoon. Ihme että olet tajuissasi”, noita sanoi ja huokaisi. Hän ei selvästikkään tänäyönä saisi nukkua rauhassa,

Gabriel ei tuntunut ymmärtävän enää mitään mitä Sam puhui. Kirjeen kirjoittamisen hän muisti. Elävästi. Se oli kirjoitettu hänen omalla verellään ja Sam tuntui näkevän siinä vain kauniita anteeksipyyntöjä.. Anteeksipyyntöjä osoitettuna Samille itselleen eikä suinkaan hänelle joka tässä nyt oli tänään saanut elämänsä verilöylyn osakseen.
"A-Anteeksi t-t-tekojaan?!" Gabriel toisti väsyneesti, kivuliaasti mutta ennen kaikkea uskomatta korviaan. Samin kysymys.. tai oikeammin toteamus siitä kuinka hän oli etsinyt Averya ja sitä seurannut tiukka katse olivat itsessään jo pysäyttäviä. Mutta kun nainen vielä ääneen totesi ajatuksensa. Gabriel ei voinut kuin tuijottaa naista takaisin sieltä vaaleanpunaisen viltin alta. Oliko tuo tosissaan? Oliko hän kuullut oikein vai tekikö hänen kroppansa nyt tepposia hänen mielelleen? Sam.. Samin mielestä hän oli yhä siinä kiitos Averyn?
"H-Hetkinen," Gabriel pysäytti Samin tuon yrittäessä ottaa häneltä kai kenkiä pois. Oli miehen vuoro tuijottaa tuota vaikkakin jälleen kerran epäuskoisena.
"S-Sun m-mielestä mä o-olen tässä k-koska Aver.. Avery o-on pahoillaan j-ja si-sitoi mun h-haavat?" Gabriel ei voinut olla katsahtamatta itseään epäuskoisesti mitä nyt pystyi ilman että tarvitsi päätä liiemmin liikutella. Päänsärky oli hetkeksi unohtunut mutta nyt kun sitä taas alkoi miettiä omaa tilannettaan, se palautui nopeasti mieleen.
"S-Sam.. s-se mies o-on syy siihen m-miksi mä o-olen t-tässä kunnos-sa.." hän yritti selittää ja lievä epätoivon vivahde käväisi hänen äänessään. Hän ei ollut osannut odottaa minkäänlaista vastaanottoa, hän ei ollut osannut odottaa edes sitä että Avery ihan oikeasti palauttaisi hänet Samin oven taakse. Hän ei halunnut tuon koskevan itseensä tai koskea itse tuohon. Hän ei halunnut Samin huolehtivan hänestä.. Mutta vielä vähemmän hän halusi kuulla nuo äskeiset sanat. Silti, nyt kun ne oli sanottu, hän vaati vastauksia.

Noita katsoi miestä kun tuo ihmetteli tekojen anteeksi pyytämistä. ”Niin. Niin tehdään, kun tiedetään että tehtiin jotain vääriin”, Sam vain sanoi ja mielessään arveli, että jos kuolonsyöjä olisi jätetty rauhaan tuo olisi ollut suhteellisen kiltisti. Kai nyt kaikki hermostuisivat jos heitä jahdattaisiin! Tosin ajatukset unohtuivat kun Gabriel hankaloitti kenkien pois ottamista. Noita huohahti ärtyneesti ja katsoi velhoa kuin sanoen: älä venkuile kun minä koetan auttaa. ”Niin! Sinuun oli heitetty se haavakirous, mutta pahimmat ovat lähes ummessa. Ilman sitä olisit jo vuotanut kuiviin. Eikä hän ole mikään tunteeton monsteri!”, Sam sani ja koetti viedä miehen kenkiä.

Kenkien ottaminen oli hankalaa kun Gabriel koetti koko ajan puhua. ”Kyllä, sinä olet tässä koska minusta tuntuu, että hän muistaa jotain hyvääkin. Minä kannoin hänestä huolta ja kai hänen omatuntonsa nyt alkoi soimaamaan kun tiesi, että minä kannan sinusta samaa huolta”, noita totesi ja sai vihdoin yhden kengän pois. ”Kyllä minä sen tiedän, mutta ilmeisesti tämä ei ole ensimäinen kerta kun otatte yhteen. Hänen mukaansa tämä oli itsepuolusta enemmän kuin muuta”, noita totesi ja sai toisenkin kengän irti. Ne olivat kyllä mennyttä. ”Ja Gab, minä en suostu näkemään häntä hirviönä. Tämä on kamalaa mitä hän teki, mutta siihenkin löytyy varmasti syy. Minä vain en vielä tiedä sitä”, noita totesi ja peitteli Gabrielin kokonaan.

Gabrielin sanat tuntuivat kaikuvan kuin kuuroille korville. Hän oli useasti sanonut Samille tuon olevan liian luottavainen kaikkia asiakkaitaan kohtaan ja olivatpa he riidelleetkin silloin kun Sam kertoi hänelle Averyn tapaamisesta. Mutta että Sam ihan oikeasti puolusti sitä miestä hänen edessään? Ja mikä vielä ärsyttävämpää, Sam tuntui uskovan Averya enemmän kuin Gabrielia! Ja että Gabriel oli syypää tähän kaikkeen!
"A-Ai syy vai?" Gabriel kysyi edelleen takellellen vaikkakin ääni selvästi ärtyneempänä. Hän sysäsi peiton pois päältään ja pakottautui istumaan sohvalle Samin estelyistä huolimatta. Liike sai hänet ähkäisemään kivusta mutta hän ei välittänyt siitä, joskin hänen oli aivan pakko nojata hetkeksi selkänojaan ja keskittyä vain hengittämään. Sitten hän kohotti päänsä seinästä ja laski katseensa takaisin Samiin.
"S-Syy on s-siinä että m-mä olen a-aurori," hän sanoi ja piti pienen tauon, jonka aikana hän nielaisi kivuliaasti ja sulki hetkeksi silmänsä. Kun hän avasi ne uudelleen, hän katsoi taas Samia.
"M-Mä luulin että s-sä ymmärrät että mun t-työni on j-jahdata kuolons-yöjiä," hän selitti puhuen ehkä enemmän kuin oli sillä hetkellä hyväksi. Sam ei koskaan ymmärtäisi jos hän kertoisi Averyn verestä hänen suonissaan. Ei ainakaan niin kauan kun tuo typerä nainen uskoi että Averyssä oli muka vielä jotain hyvää jäljellä.
"S-Se tappo k-kaks.. ellei u-useempiakin.. a-auroria ennen ku s-sai mut s-sinne," Gabriel sanoi toivoen Samin ymmärtävän nyt miten asiat olivat. Avery ei ollut hyvä ihminen! Ei mistään kohtaa! Tuo oli tappanut kaksi auroria ennen häntä ja paloitellut hänet melkein tulitikkuaskiin sopivaksi. Ja sitten vain koska hän oli yhä elossa ja Avery oli paikkaillut hänen haavojaan pystyäkseen jatkamaan leikkiään, Sam uskoi ettei mies ollut tarkoittanut mitään pahaa?
Gabrielin silmissä sumeni hetkeksi ja hän oli menettää tajuntansa pystyyn pyrkimisensä johdosta. Hän otti tukea sohvan reunasta ja puristi sitä vasemmalla kädellään jottein kaatuisi. Hetken päästä olo parani hieman.
"S-Se y-yritti pakottaa m-mut t-tappaa.. s-sut.." hän mutisi ja vei toimivan kätensä reidelleen, jossa avohaava tihkui hiljattain verta vaikka Avery oli sitä paikkaillutkin.
"S-se pisti mut.. l-yömään i-itteäni.. k-koska en s-suostunu t-tappa-maan.." hänen äänensä katosi loppua kohden miehen tuijotettua hetken ajan jalan haavaansa ja siinä olevaa verta. Itseinho ryöppysi hänen lävitseen ja kärsien mies sulki taas silmänsä ja huokaisi katkonaisesti. Tilanne alkoi mennä niin kamalaksi että mies voisi vain.. itkeä pahaa oloaan.

Gabrielin ääneen tuli ärtynyt sävy, joka sai Samin takajaloilleen. Hän ei saanut pidettyä miestä makuulla kun tuo nousi jo. Noidan teki pahaa katsoa kuinka kipeää kaikki teki. Velho ei ollut tainnut tulla ajatelleeksi, että Sam oli itse niin shokissa että vain koetti saada hommaan jotain järkeä omalla tavallaan. Samin maailmassa kun väkivalta, no sitä ei ollut. Yleensä jos oli siihen piti olla joku syy. Ei pelkkä aurorit vastaan kuolonsyöjät kelvannut hänelle. Hän uskoi todella siihen mitä sanoi aina: ystävällisyys on paras ase. Se oli pelastanut hänet lukemattomia kertoja.

Aurorin kertoessa ruumiista, Sam taisi kalveta hieman. ”Eih...” hän uikahti ja näytti hyvin surkealta. Ei Avery voinut tehdä sellaista! Miksi mies tekisi niin? Mitä järkeä siinä oli? Sam alkoi voimaan todella pahoin hetki hetkeltä enemmän. Kun Gabriel kertoi hänen tappamisestaan Samin otsalle ilmestyi ryppyjä. ”Minut?” noita mutisi ja kosketti kirjettä jälleen taskussaan. Sam todella joutui tappelemaan kyyneliä vastaan. Ei, hän ei voinut uskoa sitä! Miksi ihmeessä Avery olisi niin tehnyt ilman syytä? ”Sinun ei pidä nousta istumaan”, Sam mutisi ja koetti painaa aurorin makaamaan. ”Minä lähetän nyt pöllön mungoon. Ei sinun kanssasi uskalla ilmiintyä”, noita sanoi ja nousi. Hänen polvensa tärisivät ja kävely oli hankalaa, mutta Sam käveli tiskille hakemaan pergamentin ja sulkakynän.

Kirjoittaessaan Samin käsistä putosi verihiutaleita paperille. Hän pyyhki ne pois ja tajusi kirjoittaneensa jotain ihan muuta kuin piti. Hän otti uuden palan ja keräsi henkeään ja koetti keskittyä. Sulkakynä väpätti hänen kädessään.

Ei, Gabriel ei tosiaan kyennyt sillä hetkellä tajuamaan miten shokissa Sam saattoi olla mutta mikäli moinen olisi tullut puheeksi, hän olisi varmaan kerrankin käyttäytynyt itsekkäästi ja todennut ettei tuo tainnut tajuta miltä hänestä tuntui. Jep, hän näytti kenties aivan kamalalta ja fyysiset kivut olivat kyllä juurikin niin kipeitä kun miltä näytti. Mutta ne kalpenivat täysin sen rinnalla mikä myllerrys hänen sisimmässään riehui. Yleensä taistelun jälkeen saattoi olla kipeä ja ruhjeilla kaikin puolin, mutta koskaan aikaisemmin ei ollut tuntenut niin kovaa itseinhoa yhden taistelun jälkeen.

Gabriel pudisti päätään Samin yrittäessä saada hänet takaisin makuulleen ja kieltäytyi siitä. Sama se nyt enää oli istuiko hän vai makasi, ei olo helpottunut kummassakaan asennossa. Sam ilmoitti lähettävänsä kirjeen Mungoon ja lähti sitten tiskin taa. Gabriel katsoi hänen menoaan hetken ja jokin väännähti ikävästi jossain rintakehän perukoilla, muttei hän viitsinyt reagoida siihen.
"S-sä uskot edelleen e-ettei A-avery tekisi mitään se-sellaista," hän enemmänkin totesi kuin kysyi, koska piti vastausta jo aika itsestäänselvänä vaikkei ymmärtänytkään että miksi. Hänestä tuntui juuri nyt siltä kuin hän olisi uhrannut puolet elämästään Samille ja sitten tuo vain ilmoittaa päin naamaa jonkun kuolonsyöjän olevan tärkeämpi vain koska tuo ei tappanutkaan naista tapaamisen päätteeksi! Hän ei ymmärtänyt, mutta ei se hyvältä tuntunut.

Samin alkaessa kirjoittaa Mungokirjettä uudelleen, Gabriel kohotti katseensa tuohon.
"K-Kirjoita se L-Leonille," hän sanoi, "k-käske sitä hakee m-mut pois täältä." Itseinho oli palannut. Hän ei halunnut olla Samin luona senkään takia, muttei juuri nyt siksikään koska tuo ei halunnut uskoa häntä. Ei vaikka hänet oli tuotu melkein ruumiina tuon ovelle. Tuskin hän Leoninkaan luona voisi kauaa viipyä, mutta parempi siellä hetken kuin.. täällä. Tai Mungossa, jossa sielläkään tuskin kukaan ymmärsi häntä. Ehkä Aaron, mutta sekin keskittyisi hoitamaan hänen haavansa eikä välittäisi hänen selityksistään.

Gabrielin sanat kuulostivat syytökseltä. Noita puristi huulensa yhteen ja koetti vain saada kätensä vakaiksi. ”Gab...” Hän vain sanoi hiljaa ja katosi velhoa hetken. Sam ei todellakaan voinut uskoa sitä todeksi. Hän kuitenkin nyökkäsi miehen käskiessä hänen kirjoittamaan Leonille. ”Minä kirjoitan”, hän sanoi ja raapusti lyhyen viestin miehelle, jossa kertoi Gabrielin olevan loukkanatunut ja että aurorin tulisi tulla heti Samin luokse. Sam alleviivasi heti sanan.

Sam otti pöllön hellästi pois häkistään ja sitoi kirjeen sen jalkaan kädet täristen, mutta siitä ei tullut mitään. Pöllö lopulta kiskaisi jalan pois, nappasi lapun nokkaansa ja katsoi noitaa moittivasti. ”Anteeksi Gerold. Vie se Leonille mahdollisimman nopeasti”, hän sanoi pöllölle ja pääsi sen ovesta ulos. ”Gerold on nopea, Leon on piaan täällä”, hän vakuutti Gabrielille ja katseli velhoa kauempaa. Hänestä tuntui, että mies ei halunnut häntä lähelleen. Sam ei oikein voinut käsittää miksi. Hän ei ollut tehnyt mitään pahaa.

Samin lupauduttua lähettämään kirje Mungon sijaan Leonille, Gabriel nyökkäsi lyhyesti kiitokseksi ja kääntyi sitten katselemaan kuinka Sam temppuili pöllönsä kanssa. Vasta nyt mies itsekin tajusi kuinka pahasti Samin kädet tärisivät kun tuo ei saanut kirjettä pöllönsä jalkaan. Gabriel laski päänsä nojaamaan sohvan selkänojaa ja sulki silmänsä hetkeksi. Häntä väsytti tuhottomasti ja kaikki se kinaaminen ja pakolla sohvalta ylösnouseminen olivat saaneet hänet väsymään entisestään.
Ja nyt hänestä tuntui vieläpä siltä että hänen täytyisi jostain syystä pyytää anteeksi Samilta? Averyhan hänet tuon kiusaksi oli lähettänyt ja mikäli hän olisi itse saanut päättää, hän olisi mieluiten vain mennyt kotiin. Hänellä ei ollut edes mitään motivaatiota yrittää hankkiutua taas terveiden kirjoihin nyt kun Avery oli saastuttanut hänen ruumiinsa omalla verellään. Kuinka hän voisi ikinä palata siihen mitä oli..

Pöllön ampaistua kai viimein taivaalle, Gabriel kuuli Samin vakuuttelevan sen olevan nopea ja että Leon tulisi varmasti pian. Gabriel nyökkäsi hieman muttei avannut silmiään. Häntä väsytti ja itketti ja epätoivo oli enemmän kuin läsnä. Leon saattoi sitäpaitsi olla vaikka Britannian toisella laidalla ja silloin jopa nopeimmalla pöllöllä menisi aikansa ennen kuin tuo löytäisi perille.
Gabriel huokaisi hieman ja pakotti sitten silmänsä auki ja päänsä ylös sohvan selkänojasta. Hänen suutaan kuivi.
"S-Sam olisitko.. v-voisitko tuoda l-lasin vettä?" hän kysyi ja olisi ehkä selvittänyt suunsa olevan kuin saharan autiomaa, mutta se jäi suunnitelmaksi kun ääntä ei juuri lähtenytkään. Pieni hymynkare käväisi hänen kasvoillaan hänen laskiessaan päänsä takaisin selkänojaa vasten ja sulki silmänsä. Hän ei enää tiennyt oliko edes tärkeää että Leon saapuisi ajallaan..

Gabriel näytti niin heikolta ja haavoittuvalta maatessaan siinä sohvalla henkihieverissä. Samia pelotti se näky. Hän ei oikein tiennyt mitä voisi tehdä edes velhon hyväksi, kun tuo sitten pyysi lasin vettä Samin oloa helpotti heti. ”Tietenkin”, noita lupasi ja kaatoi lasiin kylmää vettä ja kaatoi sekaan särkylientä. ”Minä pistin paritippaa sitä särkylientä, jos se helpottaisi”, noita sanoi ja vei lasin aurorille. Hän vilkaisi kerran miehen käsiä ja totesi, että lasi olisi pian rikki lattialla, joten hän juottaisi.

Noita vilkuili ovelle tasaisin väliajoin toivoen Leonin saapuvan mahdollisimman pian. Hän ei oikein tiennyt mitä tälläisissä tilanteissa tuli tehdä. Hänellä ei ollut minkäänlaista toimintamallia, joka olisi auttanut. Hän vain saattoi arvailla tekikö kaiken oikein vai väärin. Lisäksi häntä hermostutti. Hän ei saisi enää nukuttua. Lisäksi Gabriel oli vuotanut verta hänen sohvalleen kiitettävästi. Samin pitäisi siivota. Se olisi ainakin turruttavaa. ”Auttaako se liemi yhtään. Se ei ole vahvaa, mutta pitäisi sen vähän helpottaa”, noita huolehti ja pureksi huomaamattaan alahuultaan.

Gabriel nyökkäsi pienesti Samin puhuessa särkyliemestä ja pakottautui taas katsomaan lasia. Hän oli jo nostamassa vasenta kättään tarttuakseen lasiin mutta Sam päätti juottaa häntä, mikä oli varmasti parempi vaihtoehto. Nieleminen tuntui vaikealta, mutta samalla helpottavalta. Vesi ei maistunut särkylääkkeestä huolimatta mitenkään erikoiselta tai sitten hän ei vain maistanut tällä hetkellä mitään, mikä sekin oli ainakin miehen mielestä mahdollista.
"K-kiitos," hän sanoi yrittäen hymyillä Samille hieman saattuaan veden kurkustaan alas. Hän olisi halunnut halata tuota kiitokseksi. Ehkä hakea samalla hieman turvaa toisesta ihmisestä, mutta se oli turha toivo. Ajatus Averystä halaamassa Samia sai Gabrielin hylkäämään moisen ajatuksen.

Gabrielin väsymys alkoi hiljalleen muuttua joksikin painajaisen sekaiseksi unenhämyksi josta ei oikein osannut sanoa oliko se totta vai unta. Hän palasi ajatuksissaan takaisin Averyn luo ja jokainen tunnon palaamisesta ilmoittava nipistys oikeassa kädessä sai Averyn antamaan hänelle omasta verestään. Katkonaisen unen tai harhakuvan läpi hän yritti terveemmällä kädellään estää Averya vaikka ilmaahan hän hiljalleen huitoi.
Pikkuhiljaa kipu alkoi ehkä aavistuksen hellittää vaikkei mikään litku saisi hänen oloaan muuttumaan yhtään paremmaksi. Samin kysymyksen kuullessaan, Gabrielilla meni hetki tajuta tuon sanat ja tajuttuaan, mies kohotti hieman kasvojaan ja loi silmänsä Samiin. Hän oli saada sydänhalvauksen mielen tehdessä temppujaan väsymyksestä. Hetken ajan Samilla oli yllään kirkkaankeltainen mekko ja punainen viitta.
"E-ei v-voi.." hän kähähti ja epätoivo saattoi väkisin hänen silmänsä vettymään. Oliko tämä kaikki sittenkin ollut vain Averyn julmaa pilaa?
"A-Ave-ry, l-lopet-a.." mies mutisi huomaamattaan armoa anellen vaikkei enää ollutkaan ketään keneltä sitä pyytää.
"S-Sait m-mitä halu-sit.."

Sam juotti hitaasti miehelle koko lasin vettä ja nyökkäsi vain kiitokselle. Hän kävi viemässä lasin pois ja palatessaan huomasi miehen lähes nukahtaneen. Hän istuutui kuitenkin vierelle ja kun tuo alkoi huitomana hän kysyi lääkkeestä. Mies kuitenkin alkoi puhumaan ihan omiaan.
”Hei... Gab. Sinä olet Rose Bakeryssä, ei sinulla ole enää mitään hätää”, noita sanoi tarttui lempeästi miehen käsiin ja nosti ne poskilleen. ”Katso nyt, minä olen tässä ja sinä istut minun sohvallani. Leon on tulossa”, noita jutteli ja silitti aurorin kasvoja pehmoisella kädellään. ”Ei ole mitään hätää enää rakas Gab”, hän vakuutti ja kietoi kätensä miehen ympärille. Hän ei malttanut odottaa toisen aurorin saapumista. Tuo tietäisi varmasti mitä pitäisi tehdä! Samilla kun ei ollut aavistustakaan. Hän saattoi vain paijailla Gabrielin likaantuneita hiuksia ja odottaa.

Koskaan ennen minuutit eivät olleet tuntuneet niin pitkiltä. Sam ei voinut olla pohtimatta itsekin synkkiä asioita ja se huolestutti häntä enemmän ja enemmän. Ei Sam halunnut ajatella mitä Gabriel oli käynyt läpi. Ei todellakaan! Hän ei halunnut uskoa miestä, vaikka tiesi tuon puhuvan totta.

Gabriel sulki hetkeksi silmänsä Samin alkaessa puhua eikä yhtään sillä hetkellä tajunnut etteivät harhakuvat liiemmin jutustelleet mukavia. Vasta kun hän tunsi kosketuksen omalla kädellään, hän avasi silmänsä kääntäen katseensa takaisin Samiin. Keltainen mekko oli poissa ja tilalla taas se valkoinen kylpytakki. Oliko hän tulossa hulluksi?
"S-Sinulla oli k-keltainen mekko j-ja punai-nen viitta.." Gabriel selitti rutistaen silmänsä jälleen kiinni ja pudistaen mielikuvaa pois päästään. Hän tunsi Samin kietovan kätensä ympärilleen ja mies painoi kasvonsa tuon olkaa vasten. Epätoivo otti vallan ja kyyneleet virtasivat mustina hänen poskipäilleen. Avery ei tainnut tietääkään kuinka täydellistä jälkeä oli ehkä tiedostamattaankin tehnyt ja kuinka syvät haavat tuo oli repinyt hänen sisimpäänsä.

Gabriel sopersi Samin vaatteista ja noita vilkaisi omiaan. Hän kuitenkin tiesi milloin hänellä oli se asuyhdistelmä ollut. ”Ne vaatteet hän näki kun me kohtasimme”, Sam totesi ja piteli hellästi velhoa sylissään. Hän nieleksi omia kyyneleitään Gabrielin alkaessa itkemään. Hän silittei miehen päätä ja räpytteli tiuhaan silmiään. Hän antoi toisen itkeä sanomatta mitään. Hän piti miestä vain lähellään ja silitteli. Itku auttoi kyllä toisinaan. ”Ei hätää Gab”, Sam vain mutisi ja tuijotti pistettä seinässä. Hänenkin poskilleen oli vierinyt muutama kyynel. Hänen valkea aamutakkinsa oli menettänyt valkeutensa ajat sitten ja nyt se oli kuivuneen veren, tuoreen veren ja kajaalikyynelten peittämä. Ei se noitaa huolettanut. Hän saisi aina uuden ja nykyisenkin putsattua. Tärkeämpää oli vain tukea hajalla olevaa auroria. ”Kaikki on hyvin”, Sam mutisi ja tuijotti sitten ovea. Missä Leo oikein viipyi?

Avery oli tietämättään nyt kiduttamassa Samiakin, sillä noitaan sattui nähdä ystäviään sellaisessa kunnossa. Hän olisi vain halunnut haihduttaa pahan maailman pois Gabrielin mielestä, mutta ei hän sellaisia osaisi. Chaos osaisi muunnella muistia, mutta Sam tekisi Gabrielista umpihullun jos hän koettaisi samaa.

Leon tuijotti likaista pöydän pintaa. Tummaan puuhun oli piirtynyt useampienkin lasien jättämät renkaat. Hän ei ollut lainkaan varautunut siihen, että pian kapakan pitäjä juoksuttaisi hänelle kirjettä, mutta niin kuitenkin kävi Leonin kuullessa omaa nimeään hoettavan ihmismassan keskeltä.
Leon nousi ja otti tuoppinsa mukaansa suunnatessaan kapakan pitäjää vastaan ja otti avatun kirjekuoren tätä pienesti mulkaisten vastaan.
Pergamentti oli sotkuinen, verinen...Ja hätiköiden kirjoitettu, mutta siihen Leon ei sen suuremmin kiinnittänyt huomiotaan enää sen jälkeen kun ryhtyi lukemaan hänelle lähetettyä lyhyttä viestiä. Silmänsä laajenivat kirjeen myötä ja pienestä humalatilastaan huolimatta hän ei unohtanut oleellisinta, minkä tarvitsisi Gabrielia auttaakseen vaan päättäväisenä hän seurasi omistajaa tiskille ja tämäkin ymmärsi tilanteen vakavuuden, joskaan kumpikaan osapuolista ei kirjeen aiheuttamasta huolesta huolimatta voinut olla virnistämättä pienesti.


Leon ei vaivautunut ilmiintymään vaan sen sijaan lähti juosten Vuotavasta Noidankattilasta ja suuntasi Rose Bakeryä kohden. Kirje ei varsinaisesti ollut kertonut kuin kiireestä ja Gabrielin huonosta tilasta, joten hänen oli vaikea sanoa mistä oli kyse, mutta jos Gabe tarvitsi häntä, hän ei kyselisi sen enempää. Ja jos Gabe todella 'alentui' pyytämään hänen apuaan, täytyi olla tosi kyseessä.

Hän saapui leipomolle suhteellisen pian. Ulkona oli alkanut sataa ja ilma oli muutoinkin kaikkea muuta kuin miellyttävä, mutta se oli hänen huolistaan pienin.
Leon avasi oven ja kumartui hieman astuessaan ovesta sisään, jottei lyönyt päätään kelloon, joka kilahti tuttuun tapaan hänen avatessaan oven. Katseensa etsi ystäväänsä, mutta kohtasi ensimmäisenä tämän...ystävän, Samin, jonka vaatteet olivat... Veressä. Kulmiaan kurtistaen hän käänsi päätään lopulta niin, että tavoitti Gabrielin katseellaan.
"Helvetti sentään, mitä tääl o tapahtunu!?" Leon parahti, joskaan ei voinut olla keljuilematta Samille pienesti, "Mähän sanoin ettei rajui leikkei työn ulkopuolel."

Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan voinut estää itseään kiiruhtamasta Gabrielin luo tarkastelemaan tämän saamia haavoja. Katseestaan kuulsi hämmästys ja miksei järkytyskin jos pystyi uskomaan, että hänestä olisi moista tunnetta ulkoisesti näyttämään.
"Mun ois sitteki pitäny...", hän aloitti ja tarkasteli toisen ilmeitä oikeasti vakavana ja huolestuneena vaikka pieni hymynkare tavoittelikin huuliaan, "...ostaa kaks pulloo viskiä!"
Hän laski avaamattoman viskipullon lähimmälle pöydälle ja katsahti jälleen Gabrielia, joka suorastaan ui veressä.
"Mut oikeesti... mitä helvettiä, Gabe!?"

Gabriel kuuli Samin sanat siitä että keltainen mekko ja punainen viitta olivat viite siihen mitä Avery oli nähnyt käydessään naise luona. Gabriel nyökkäsi aavistuksen. Pikkuhiljaa hänen olonsa alkoi ehkä rauhoittua Samin pidellessä häntä mutta rauhoittuminen ei suinkaan tarkoittanut että elämä alkoi voittaa tai olo parantua.
Hetken päästä ovelta kuului kilahdus ja jonkun kiireiset askeleet sisälle. Gabriel säpsähti väkisinkin yllättävää ääntä ja vaivoin irrottautui Samista. Kuullessaan Leonin äänen ennen kuin sai edes katsettaan kohdistettua tuohon, se hetken kestänyt pelko haihtui. Hän ei voinut olla hymyilemättä pienesti miehen keljuillessa Samille.

Tuntiessaan Leonin kiiruhtaessa lähelleen ja tuon kosketuksen, kuullessaan miehen typerät vitsit ensimmäisenä, hän olisi halunnut vastata niihin koska ainahan sitä piti olla vastaamassa tavalla tai toisella jos tuo edes suunnitteli aukovansa päätään. Jotenkin ääni tuntui kadonneen ja vasta ryittyään hieman, hän sai edes pihahduksen ääntänsä kuuluville.
"A-Avery.." Gabriel vastasi tuon esittämään kysymykseen. Hän piti hieman taukoa hengitellen ja katsahti sitten väsyneesti Leonia.
"S-Sillä n-ne r-rajut l-leikit on.." hän mutisi voimatta olla mutisemattakaan. Hän oli kiitollinen siitä että Leon oli tullut niinkin nopeasti vaikka aika oli tuntunut ikuisuudelta. Ajantaju oli kadonnut jo Averyn luona eikä se nyt ottanut palatakseen vieläkään. Ulkona taisi olla yhä yö, muttei hän tiennyt mikä yö. Olikohan se yhä sama..
"V-Voitko s-sä viedä m-mut p-pois t-täältä?" Gabriel kysyi hetken päästä. Hän halusi pois Samin luota, koska häntä inhotti oman itsensä takia olla siinä tuon seurana. Averyn viimeiseksi jääneet sanat kaikuivat edelleen hänen kipeässä pääkopassaan ja ne vaikuttaisivat varmaan Leoninkin läsnäoloon vaikkei samoissa määrin kuin Samin läsnäoloon. Avery ei ollut uhkaillut Leonia..

Sam piteli vain auroria hellästi lähellään ja käänsi katseensa kuullessaan kellon kilahduksen sekä nähdessään pitkän miehen. ”Sori Leon”, noita sanoi tuolle ja tuon vitseille. Noita ei kuitenkaan hymyillyt. Hän antoi Gabrielin suoristautua, sillä ei hän miehen egoa halunnut turmella. Hän vetäytyi ja antoi toisen aurorin tarkistaa vammat. Hän kuitenkin tuhahti kuuluvasti viskille.

Gabriel mutisi heikosti Averyn nimen ja Sam jäysti jälleen huultaan. Hän katseli huolestuneena ystäväänsä ja nousi sohvalta. Hän olisi halunnut vastustella Gabrielin siirtämistä, mutta mies tuskin kuuntelisi. ”Hän ei halunnut mennä mungoon vaan käski kutsua sinut”, Sam sanoi hiljaisella äänellä ja sipaisi hiuksiaan, jotka olivat kerrankin todella pörrössä. Olihan hän raahautunut suoraan sängystä ovelle. ”Tarvitsetteko te jotain?” Noita vielä varmenteli. Sam ei oikein osannut vitsailla sillä hetkellä. Hän oli liian huolissaan kaikista osapuolista. Hän oli melkein tunkemassa miesten matkaan kasapäin eilisiä pullia, mutta pysyi poissa keittiöstä.