You know you're not alone

Gabrielin huomautus sai Leonin ainoastaan naurahtamaan,
"No sittenhän meiän täytyy pitää kiirettä!"
Toisen pessimistinen suhtautuminen oli kenties jollain tavoin selitettävissä, olihan tällä haavoja kehon täydeltä ja oli tämän päässäkin kai jotain uuttakin vikaa siinä vanhojen vaivojen rinnalla.

Leon naurahti.
"Ainaki sä alat kuulostaa jo enempi iteltäs!"
Naurulle ei tuntunut löytyvän loppua ja pitkästä aikaa - lue: ensimmäisen kerran melkein 24 tuntiin - Leon tunsi voivansa nauraa. Gabrielin kunto tuskin oli parantunut mihinkään, mutta hän onnistui viimein tarkastelemaan tilannetta positiivisena. Toinen oli sen luokan jääräpää, ettei tästä noin vain eroon pääsisi, ja kerrankin toisen luonnetta saattoi kuvailla positiivisella tavalla!
"Voi mä tiiän et sä oisit tehny mulle just samoin", Leon vastasi osuvasti, vaikkei olisi lainkaan ihmetellyt, mikäli olisi saanut Gaben tilanteessa useammankin kerran paistinpannusta.

Aaronin löytäminen ei ollut vaikeaa, vaikeinta siinä muutoinkin yleensä oli blondin erottaminen muista potilaista, mutta sairasvuoteeltahan tuo taaskin löytyi ja Leon ehti pysähtymään huoneeseen syöksähdettyään, jyrkän mutkan jälkeen, juuri ja juuri ennen kuin törmäsi vuoteen viereiseen yöpöytään. Gabriel sai huokaista helpotuksesta kun jalkansa eivät jääneet tuolin ja pöydän väliin puristuksiin.
"Yksi vammainen urpo toimitettu!"

*** ***

Aaronin päivä oli tähän mennessä ollut mitä tavallisin. Ei ollut lainkaan uutta, että hän joutui lepäämään hetken ja avustamaan hengitystään, mutta sitä hän näemmä päätyisi tekemään tänään vielä normaaliakin tiheämmin. Sen hän arvasi jo kuullessaan käytävästä kantautuvan, lähestyvän metakan.
Tosin eikös tämä ollut hänelle jo aika tavalla arkipäivää? Kyseinen kaksikko tuntui löytävän hänet aina ja hän taisi olla ainoa parantaja koko Pyhässä Mungossa, joka pystyi huolehtimaan kaksikosta ja kesti näitä sen mitä tilanteet vaativat... Eikä loukkaantunut näiden jorinoista.

Vaaleaverikkö ei kuitenkaan voinut estää kiljahdusta joka huuliltaan karkasi kun rämäpäät rämähtivät huoneeseen, joka ennen sitä oli ollut kuin rauhallisuuden tyyssija.
"Kumpaa teistä s-sinä tarkoitat?" Aaron päätyi kysymään alkujärkytyksestä selvittyään, vaikka osasikin kyllä päätellä kumpaa tällä kertaa päätyisi hoitamaan. Tämän kaksikon kanssa vakava ja ammattimainen työskentelyote ei kuitenkaan tulisi koskaan toimimaan, joten hänkin oli opetellut heittämään huulta.
Aaron nousi vuoteelta ja pyysi Gabea asettumaan sille. Ihme ja kumma, hän oli ollut juuri sopivasti oikealla osastolla, jonne päivystystapaukset lähetettiin.
"Joten... mitä Merlinin nimeen t-te olette tällä kertaa te-hneet?"

Se tuntui samaan aikaan ikuisuudelta ja parilta sekunnilta, mutta viimeisen jyrkän mutkan jälkeen he tupsahtivat johonkin sairashuoneista ja Gabriel kykeni juuri ja juuri pitämään itsensä pyörätuolissa jottei lentänyt pitkin huoneen lattioita. Hän huojui hetken ja maailma tuntui pimenevän, mutta hän sai kuin saikin väännettyä itsensä takaisin nojaamaan sen kitisevän pyörätuolin selkänojaan..
Aaronin ääni kysyi jotakin, jostakin eikä Gabriel oikein tiennyt mistä mies tarkalleen puhui, mutta vastasi vanhasta tottumuksesta Leonin. Vaikka oletettavasti olikin kyse hänestä, oli Aaron sitten tarkoittanut kysymyksellään mitä tahansa.

Kuullessaan sängyn natinan, Gabriel nosti katseensa Aaroniin ja miehen käskettyä häntä sängylle, hän naurahti hieman epätoivoisesti mutta teki työtä käskettyä. Leonhan tässä pitäisi nyt pitää tyytyväisenä ettei tuo saisi enää mitään typeriä ideoita lähteä Averyn kimppuun. Ylösnouseminen oli vaivalloista ja ennen kaikkea kivuliasta, mutta hiljalleen hän sai siirrettyä ruhonsa siihen sängylle, johon hän sitten kaatusikin selälleen jo ennen kuin ehti asiaa enempää ajatella.
Aaron oli kysynyt häneltä.. tai heiltä mitä oli tapahtunut, mutta Gabriel ei halunnut vastata. Kyse ei ollut niinään jaksamisesta tai saman tarinan toistamisesta tai siitä etteikö hän olisi voinut Aaronille kertoa.. Hän ei vain halunnut kertoa sitä enää uudestaan. Niinpä hän ei vastannut Aaronille eikä harkinnut edes heittävänsä minkäänsortin läppää asiasta. Jos hän olisi vain saanut fyysiset vammansa, hän olisi varmasti syyttänyt Leonia ja sanonut tuon vaikka.. ajaneen hänen ylitseen vaikkapa ruohonleikkurilla. Nyt ei vain tuntunut niin.. vitsikkäältä.

Leon seurasi Aaronin työskentelyä huolestuneena. Tämä ei voisi korjata Gabrielin päätä - kukaan ei voisi! - mutta lähinnä hän nyt tarkoitti sitä, ettei kukaan saisi vietyä toisen ikäviä muistoja pois, heidän täytyisi vain odottaa, että tämä voisi paremmin.
Leon oli oitis kiiruhtamassa auttamaan Gabea tämän noustessa tuolista. Fyysiset vammat olivat kuitenkin pientä verrattuna kaikkeen tämän kokemaan, mikä sai Leoninkin lannistumaan.

Kaksikon vaiteliaisuudesta Aaronkin huomasi tilanteen vakavuuden ja napautti suunsa kiinni. Huokaisten hän ryhtyi tutkimaan toisen haavoja, puhdisti ne tarpeen vaatiessa ja katosi hetkeksi hakemaan miehelle lääkkeen, joka auttaisi tämän reiden haavan kanssa. Luojan kiitos, tämä oli saatu raahattua hoitoon, haava oli jo hieman turvoksissa eikä olisi parantunut ilman asiaan kuuluvaa hoitoa.

Leon asettui tuolille Gabrielin vuoteen vierelle ja tuijotti jalkojaan. Tämä poikkesi kaikesta siitä mitä hän oli kokenut aiemmin, hän ei ollut koskaan nähnyt Gabrielia henkisesti noin huonossa kunnossa. Hän painoi päänsä kämmeniinsä ja vannotti pysyvänsä täällä, kunnes toinen voisi paremmin. Aaronkaan ei saisi puhuttua häntä ympäri.
Gabriel ei ehkä tekisi itsemurhaa, edes harkitsisi sitä, mutta mistäs hän sen voisi tietää. Ei hän kyennyt lukemaan toisen ajatuksia eikä välttämättä uskoisi, vaikka Gabe itse sen hänelle kertoisi. Tuossa olotilassa tätä ei ollut uskominen.
"Mikä olo?" Leon kysyi, uskaltaen vain hädin tuskin vilkaista toisen suuntaan. Hän koetti taiteilla pientä hymyä huulilleen, vaikka se vaikeaa olikin.

// pitäiskö tätä kohta lopetella?

Kukaan ei vastanut Aaronille. Leonkaan ei sanonut mitään, mutta heidän molempien vaikeneminen kertoi varmaan enemmän kuin tuhat sanaa. Gabriel yritti hymyillä hieman pahoittelevasti Aaronille, muttei tiennyt tuliko siitä mitään vai näyttikö hymyn tapaileminen ehkä enemmänkin irvistykseltä. Hänen pitäisi muistaa kiittää Aaronia tällä kertaa.. ihan oikeasti. Eikä sellainen kepeä kiitos minkä he yleensä heittivät lähtiessään pari päivää sovittua aikaisemmi Mungosta Leonin kanssa..
Aaron tutki ja hoiti hänen ulkoisia vammojaan. Välistä se sattui, mutta se nyt oli arkipäivää eikä siitä haavojen tutkimisesta, hoitamisesta ja sitomisesta enää jaksanut marista kun samaa oli tehty jo monta vuotta. Reisi tosin oli poikkeus ja sen koskeminen tuntui väkisinkin enemmän ja sai Gabrielin irvistelemään ja viemään kädet silmilleen.

Aaronin poistuttua, huoneessa vallitsi edelleenkin vaivaantunut hiljaisuus. Gabriel huokaisi itsekseen kattoon tuijotellen ja sulki sitten silmänsä. Hän oli jo melkein nukahtamaisillaan kun Leon avasi suunsa ja hän havahtui takaisin hereille. Avattuaan silmänsä, hän siirsi katseensa Leoniin ja hymähti hieman.
"En mä.. oikeastaan tiedä," hän huokaisi, "kai ny.. paremmin täällä.." Ei Gabriel mitään itsemurhaa edes harkinnut. Ei se vaihtoehto ollut, ihme sinänsä, tullut edes hänen mieleensä. Olihan hän ollut sitä mieltä että olisi ollut parempi kuolla Averyn käsiin kun antaa tuon.. jättää hänet henkiin.. Mutta ei se tarkoittanut että hän ehdontahdoin haluaisi tappaa itsensä, jotta paha olo menisi pois. Ei hän ollut valmis vielä kuolemaan, vaikka rajojaan koettelikin sen näköisesti. Sitäpaitsi jos hän tappaisi itsensä, kuka pitäisi huolen siitä ettei Leon tekisi mitään harkitsematonta ja lähtisi yksin Averyn perään?!
"Älä nyt Leon," hän naurahti heikosti hoksattuaan kuinka vaivaantunut kaveri olikaan paraikaa, "en mä vielä kuollut ole.." hän piti tauon ja liikahti sen verran kun nyt ruhjeiltaan kykeni.
"Kiitos sun.."

Leon nyökäytti pienesti päätään ja taitteli sormillaan Gabrielin peiton virkaa toimittavan lakanan reunaa. Hänen oli vaikea myöntää itselleenkään, että hän todella oli näin huolestunut toisen kunnosta, mutta niin se vain oli, ei sitä kieltämäänkään pystynyt.
Leon huokaisi ja nyökytteli päätään. Hän tiesi, ettei toinen ollut kuollut, mutta tämä oli vähintäänkin yhtä hiljainen eikä hän ollut tottunut noin hiljaiseen Gabrieliin. Ja hiljaisuus toisaalta tarkoitti sitä, että toiseen todennäköisesti sattui ihan helvetin paljon... Ja jo senkin vuoksi Leon olisi tahtonut lähteä siltä seisomalta Averyn perään, mutta tiedä sitten mikä piteli häntä täällä, kun hän olisi voinut olla kostamassa Gaben kohtaloa. Ehkä hän vain pelkäsi, että toinen päättäisi heittää henkensä kun hän ei ollut täällä...

Leon naurahti ja tällä kertaa pudisti päätään.
"Enhä mä tehny mitään...Paitsi koitin lyyä sua paistinpannulla."
Hänen teki mielensä kertoa kuinka tärkeä ihminen toinen hänelle oli, mutta se olisi mennyt niin naurettavaksi lässytykseksi, ettei hän olisi itsekään kestänyt kuunnella itseään, etenkin kun toinen nyt oli sairaalahoidossa ja parantuisi varmasti Aaronin huolehtiessa tästä.
"Sun pitäis kai nukkua...", Leon hymähti ja laski oman leukansa toisen vuoteen reunalle. Hän ei tasan poistuisi tästä, ei hän edes osaisi tehdä mitään muuta kuin vain istua ja tuijottaa eteensä, tai pahimmassa tapauksessa hän hetken tylsyyden ja odottelun jälkeen lähtisi yksinään Averyn perään ja jos nyt oikeasti vaivautui tarkemmin ajattelemaan, se tuskin oli järin viisasta.

Leonin naurahdus ja paistinpannuun vetoaminen saivat väsyneen hymyn nousemaan Gabrielinkin kasvoille. Hän ei sanonut enää mitään vaikka sinänsä olisi voinut alkaa selittämään jotain siitä kuinka tuo oli tehnyt paljon muutakin vaikkei välttämättä sitä ihan itse tiedostanutkaan. Mutta.. Kai sekin oli laskettavissa siihen turhaan lässytykseen, joka ei heille sopinut yhtään. Sitäpaitsi hän uskoi Leonin tietävän sen jo.

"Niin kai.." Gabriel mutisi vastauksensa Leonin kehotettua häntä nukkumaan. Hän sulki silmänsä ja pian se väsyneen mutta kiitollisen hymyn kare tipahti hänen kasvoiltaan hänen nukahtaessaan. Hänen oli pitänyt käskeä Leonia vielä olemaan siinä kun hän heräisi, muttei ollut ehtinyt ennen kuin väsymys oli ottanut vallan. Toivottavasti mies olisi siinä kun hän heräisi, koska jos ei olisi.. Hän ei tietäisi mitä tehdä. Tottakai tuo olisi siinä tapauksessa lähtenyt Averyn perään.
Jokin Aaronin antamissa lääkkeissä sai hänet vaipumaan unettomaan uneen tai sitten hänen alitajuntansa ei ollut vielä reagoinut kaikkeen tapahtuneeseen. Painajaisten aika ei ollut vielä ja hän sai nukkua yönsä rauhassa.
Aamulla kaikki olisi paremmin, kuten aina.

[Jee! 8D Kiitos pelistä! Oon ylpee sust! ;D haha jee!]

// Jee, minä myös ja kiitti sulleki! Sun ansiota ku potkit mua persiille ;D //