You know you're not alone

Leticia katsahti Leonia tuon pahoitellessa häiritsemistä ja nyökkäsi lyhyesti osoittaakseen hyväksyneensä anteeksipyynnön. Kyllähän hänellä nyt aina oli aikaa Killan jutuille vaikka työpäivä pursuisi kuinka tärkeitä asioita, mutta kyllä anteeksipyyntö tälläisissä tilanteissa oli aina ihan kiva lisä.
Nainen katseli hieman kummastuneena Leonia, joka oli hänen mielestään turhan hiljainen eikä.. Eikä näyttänyt yhtään itseltään. Toki tummat silmänaluset löytyivät heiltä kaikilta tänäpäivänä, mutta ei hän oikein osannut yhdistää tätä miestä tietämäänsä Leoniin. Sitäpaitsi tuolla tuntui menevän yhdenkin lauseen muodostamiseen normaalia enemmän aikaa.

Mutta kun Leon vihdoin sai asiansa aloitettua, Leticia sulki samantien pöytänsä laatikon, jota oli tutkinut samalla kun oli odotellut miehen kertovan asiansa. Hän kohotti katseensa Leoniin ja jo pelkästään se että Avery oli tehnyt jotakin, kuulosti pahalta. Ja sitten vielä Gabrielille, josta Leticia ei oikeastaan tiennyt miten tuo taisteli vaikka luotti tuon hoitavan kyllä hommansa huolella kotiin. Ei hän sitä miestä tuntenut muuta kuin sen mitä oli vähän Killan kokouksissa oppinut. Aikalailla samanlainen tapaus kuin hänen edessään istuva mies paraikaa.
Ja se ettei Leon näyttänyt yhtään itseltään sai Leticiankin osaltaan hieman huolestumaan ja unohtamaan muut hommansa hetkeksi. Hän alkoi tonkia laatikoitaan samalla kun mietti mitä nyt voisi sanoa Leonille.
"Se mies on ehkä karmivin kuolonsyöjä jonka olen ikinä kohdannut," hän totesi vaihtaen laatikosta toiseen ja vilkaisi Leonia, "mitä mä tiedän, se pystyy melkein mihin vaan joten no.. En tiedä.."

"Missä hitossa ne on.." Leticia mutisi turhautuen melko pian kun ei tuntunut heti löytävänkään kyseisestä kuolonsyöjästä kertovia tietoja. Hänellä oli useiden kuolonsyöjien tiedoista jokseenkin laittomat kopioit työpöytänsä laatikoissa siltä varalta että oikeudenkäynti tulisi yllättäen eikä hän ehtisi etsimään niitä kauempaa. Hän olisi pulassa jos moisten paperien olemassaolo tulisi yleiseen tietoon.
"Mä oon heittänyt Averyn kaks kertaa Azkabaniin," Leticia kertoi Leonille tonkiessaan laatikoitaan varmana että löytäisi vielä etsimänsä, "ja mä oon varmaan sen vihatuimpien nimien top viidessä. Tiiätkö yhtään mitä se teki Gabrielille?"

Leticia ymmärsi asian vakavuuden ja hyvä niin. Seuraavaksi Leon pääsikin kiroamaan sitä, ettei eilen ollut tullut ajatelleeksi muuta kuin Gaben senhetkistä olotilaa ja tämän saamista hänen asuntoonsa. Hän olisi voinut kysellä Samiltä, jos tämä olisi tiennyt tapahtuneesta jotain tai toisaalta...Hän olisi voinut kysyä Gabeltä.
Mies vain oli kuulostanut niin pahalta, jo yhden sanankin muodostaminen oli osoittautunut tälle niin vaikeaksi, että se oli riistänyt Leonin mieltä. Olisi ollut sydäntäsärkevää pistää velho kertomaan mitä kaikkea tälle oli tehty.
"Mä en...Ees tajunnu et se idiootti...Merkkaa mulle näin paljo", Leon mumisi osittain itsekseen, osittain Lettylle, joka penkoi kaappejaan ja kertoi inhottavia huomioita Averystä ja siitä, mitä mieltä syyttäjä itse kuolonsyöjästä oli.
Se, että kuolonsyöjä Lettyn mielestä oli yksi karmivimmista, oli jo melkein kuin kuolemantuomio Gabrielille Leonin pään sisällä ja mies tunsi pian räjähtävänsä. Kaikella tuntui olevan hirvittävä kiire...Ehkä hänen pitäisi vielä käydä Mungon kautta...Ei, hänen täytyisi raahata Gabe sinne... Muuta toivoa ei ollut. Se haava miehen reidessä oli ollut suuri ja jokseenkin turvonnut aamulla. Hänen täytyisi saada Gabriel sinne, missä tätä oikeasti osattiin auttaa asiaankuuluvalla, ammattimaisella tavalla.

"En varmasti", Leon vastasi ja painoi päänsä käsiinsä, "Musta ei ollu nyhtään siltä tietoja, se hädin tuskin pysty sanoon yhtään mitään... Mut sill oli iso haava reidessä...Ja...Musta tuntuu et siihen oli saatettu käyttää kidutuskirousta...Ah! Ja Gabe mainitti jonku tikarin, jolla se oli koittanu heittää Averyä..."
Leon puhui aika tavalla yhteen pötköön, mutta niin selkeästi kuin vain suinkin kykeni ja sulki lopulta maiskauttaen suunsa. Jääden Lettyn kasvoja tuijottaen odottamaan tämän analyysiä tilanteesta ja siitä, mitä Gabrielille ehkä oli saatettu tehdä.
Hän ei tiennyt Averystä juuri mitään. Tuskin edes sitä miltä mies näytti, joten hänen oli vaikea mennä sanomaan mitään tämän metodeista, mutta Gabriel oli ollut niin vaitonainen eikä tämä ollut edes...Naurahtanut hänen vitsailuilleen...Sen täytyi olla vakavaa! He olivat monesti olleet yhdessä henkihievereissä ja silti kyenneet vitsailemaan viimeiseen saakka, kunnes vaivansa olivat vieneet heiltä tajun, mutta nyt Gabe oli ollut...Hiljaa.
"Se ei nauranu mun surkeille vitseille niinku me yleensä o aina naurettu...Viimeseen asti", Leon mumisi surkeana, "Se ei oo oma ittensä."

Leticia hymyili hieman surumielisesti Leonin mutinoille siitä kuinka tuon kaveri merkkasi hänelle enemmän kuin olisi uskonut. No, Leon tai Gabriel eivät sitä välttämättä itse nähneet mutta kaikki muut kiltalaiset olivat varmasti huomanneet sen kuinka nuo olivat kuin paita ja perse. Aina tekemässä kaiken kaksistaan ja aina Mungossa. Jos noita ei näkynyt kokouksessa, sitä saattoi vain yksinkertaisesti todeta että jep, Mungossa oltiin. Ja se oli ihan yleisessä tiedossa Killan piireissä.
Leticia nousi pian siitä tuoliltaan ja avasi seinän vierustalla olevan kaappinsa alkoen penkomaan sen arkistoja. Pakkohan sen Averyn oloi olla täällä joss-.. Viimein hän löysi ruskean kirjekuoren, jonka päällä luki yksinkertaisesti FA. Hän ei ollut halunnut kirjoittaa kokonimiä kuoriin siltä varalta että joku kiireessä tonkisi hänen kaappejaan eikä ehtisi jäämään tutkimaan mitään missä luki pienellä yläkulmassa pari kirjainta.

Leticia palasi takaisin pöytänsä ääreen Leonin selittäessä hänelle mitä oli nähnyt tai kuullut ja istuutuessaan näytti hyvin mietteliäältä. Hän unohtui hetkeksi tuijottamaan Leonia nojaten käteensä ja mietti vain. Lopulta hän alkoi aukomaan sitä kuorta kädessään ja nyökkäsi pienesti Leonin huolestuneisuudelle vitsien kertomisen ei-niin-hauskuudesta. Lopulta hän huokaisi ja nosti katseensa aika surkeana Leoniin. Ei hän voinut tietoa tuolta pimittääkään.
"Avery on tunnettu Aspengerin oireyhtymästä," hän sanoi, "enkä ala sitä nyt sen suuremmin selittämään, saat lukea sen papereista ihan itse. Mutta siihen liittyy kaiken maailman.. psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia, mikä tekee siitä miehestä varmaan vaarallisimman kuolonsyöjän mitä Voldemortilla on riveissään." Hän piti pienen tauon ja mietti hetken Leonin kertomuksia.
"Ja se on myös myöntänyt käyttävänsä vanhempia, usein jo aika unohtuneita kirouksia joihin kuuluu esimerkiksi hallusinaatioiden luominen," hän selitti, "ja sitä mä epäilen tässäkin tapauksessa vaikka enhän mä sen aivoituksia pysty tulkitsemaan mitenkään. Kukaan tuskin pystyy. Mutta sen historiasta löytyy.. no.. ainakin yksi tapaus missä sen uhri.. joutu Mungoon mielenterveysongelmien takia. Se, mitä me saatiin tietää uhrilta ja silminnäkijältä, joka kuoli kyllä vammoihinsa pian sen jälkeen, niin Avery oli jotenkin pakottanut uhrin päättämään tappaako jonkun.. jonkun harhakuvan vai satuttaako itseään." Hän piti tauon ja katsoi hyvin pahoittelevasti ja myötätuntoisesti Leonia.
"Mä uskoisin että jos Gabriel käyttäytyy oudosti ja se puhuu jostain tikarista niin tämä saattaa hyvinkin viitata siihen.. Mä oon pahoillani."
"Saat nämä," hän sanoi ja ojensi paperit Leonille, "toivottavasti ne auttaa sua ymmärtämään paremmin. Mä en ole parantaja enkä erikoistunut mihinkään.. tämän tapaisiin juttuihin. Mä toivon että voisin auttaa sua enemmän ja jos sulla on mitään, mitä keksit mitä voisin tehdä niin kerro ihmeessä."

Leon oli kyllä osannut itsekin päätellä, että kyse oli jostain hyvin vakavasta. Hän ei toisaalta tiennyt kuinka saisi Gabrielin palaamaan normaaliksi mikäli tämä ei siinä itse onnistuisi... Mitä hän tämän ystävänä kykenisi tekemään tätä auttaakseen?
Kai kuka tahansa hänet vähänkin tunteva tiesi, ettei hän kyennyt vain istumaan vieressä, etenkään jos kyse oli Gabrielista!

Leon kuunteli tarkkana Letician tilanteesta antamia päätelmiä ja oli läimäyttää käden suunsa eteen kun yhdisti päässään harhakuvan ja Gabrielin satuttamisen. Ehkä Avery tiesi leipomon tytöstä tai Gabe oli vahingossa paljastanut tälle jotain asiaan liittyvää ja kuolonsyöjä oli käyttänyt Samiä luomassaan harhakuvassa.
Leon tuijotti eteensä samalla kun kaikki ympäriltään tuntui hetkeksi katoavan ja sen tilalle mieleensä kohosi selkeitä mielikuvia tilanteesta, jossa Gabriel oli eilen ollut. Tuskin ne vastasivat vähääkään todellisuudesta, mutta ainakin Leon ymmärsi, että olisi suoranainen ihme, mikäli Gabriel koskaan palaisi normaaliksi.
"Mä...En mä voi häiritä sun päivää enempää, sulla on kiire", Leon mumisi ja pohti samalla mielessään kuinka saada Gabe Mungoon. Hänen täytyisi hakea joku muu avukseen, ei tästä mitään tulisi jos hän koettaisi yksin saada miehen raahattua hoidettavaksi.
Ehkä Gabrielilla olisi tarpeeksi voimia ilmiintyä Mungoon itsekin...Toisaalta vaikka voimia riittäisikin, niin halua tehdä niin tuskin olisi voimienkaan vertaa.

Leon otti paperit vastaan, vaikka niistä hänelle tuskin paljoa hyötyä ilmenisikään ja keskittyi puristamaan niitä käsissään niin, ettei varmasti vahingossa pudottaisi niitä.
"Nyt täytyy enää keksiä miten saan sen idiootin raahattua Mungoon", hän huokaisi ja tuijotti hetken ajan eteensä mitään näkemättä ennen kuin kohotti katseensa takaisin Lettyyn, "Kiitos...Tuhannesti. Ehkä...Aaron saa näistä jotain irti, vaikka mä en mistään mitään ymmärräkään."

Leticia pudisti päätään Leonin todettua ettei voisi häiritä hänen päiväänsä enempää.
"Asiat tärkeysjärjestykseen," nainen vastasi, "jos uskoisin että musta ois yhtään hyötyä niin jättäsin tän pöydän saman tien silläkin uhalla että saisin tuta sen huomenna." Niinhän se olisi. Hän rakasti työtään, antoi kaikkensa uralleen ja oli muutenkin tiettyyn pisteeseen saakka työnarkomaani. Mutta mitä tuli kiltalaisiin ja noiden auttamiseen, ne menivät edelle. Hän ei voisi vain istua töissä kun tiesi tälläisestä tapahtuneesta jos samalla tiedosti että voisi olla auttamassa.
Annettuaan paperit Leonille, hän nousi tuolistaan saattaakseen miehen ovelle. Sitten tuo kuitenkin sanoi jotakin, mikä sai hänet muuttamaan kokonaan päivänsä suunnitelmia.
"Se mies ei ole Mungossa?!" hän kysyi kauhistuneena, ripaus epäuskoa äänessään. Samassa hän asteli naulakolle ja nappasi takkinsa heittäen sen niskaansa.
"Teitä pitää kyllä oikeesti olla tarkkailees koko ajan ettette saa itteänne hengiltä!" hän heitti puolittain vitsillä ja patisti sitten Leonin edeltään pihalle työhuoneestaan. Hän lukitsi sauvansa heilautuksella huoneen oven ja lähti sitten käytävää pitkin kohti aulan hormiverkostoja.
"Päästään nopeiten hormiverkkoa pitkin. Vaikka Vuotavaan noidankattilaan ja siitä kävellen sun luo." Jostain hän tiesi tuon asuvan Viistokujalla vaikkei tiennytkään missä siellä. Hormiverkko olisi kuitenkin nopeampi kuin kävellen. Sitäpaitsi hän joutuisi juoksemaan korkkareissa itseään puolta metriä pidemmän miehen perässä.
"Leticia minne sä--.." kuului käytävältä ja Leticia törkkäsi käsissään olleet oikeudenkäynnin paperit kollegalleen.
"Se on nyt sun juttus," hän totesi, "hoidakin homma kotiin. Mä en nyt ehdi." Sen enempiä selittelemättä, hän jatkoi matkaansa Leonin kanssa. Hän olisi niin kusessa huomenna.

Leon vilkaisi Leticiaa ja yllättyi hieman tämän järkytyksestä. Oliko tilanne tuon mielestä noin vakava?
"S-se on Gabe...Se ei halunnu sinne ja mä...Aattelin et mä raahaan sen sinne ku se on tajuton", Leon vastasi tuntien itsensä jopa hieman nolostuneeksi siitä, ettei ollut vienyt Gabrielia Mungoon jo aiemmin. Hän ei ollut juuri sillä hetkellä uskonut, että tilanne olisi niin vakava ja koska Gabe ei ollut halunnut Mungoon...
"Leticia, sulla on tekemistä", Leon mumisi, mutta seurasi kuitenkin toisen perässä tämän suunnatessa päättäväisenä hormiverkkoja kohden. Toki tämä helpottaisi Gabrielin saamista Mungoon, mutta toisella oli töitä tehtävänään, tärkeitä tehtäviä, siinä missä hänet ja Gabrielin saattaisi viikoiksikin korvata suhteellisen helposti muilla auroreilla.

Leon kurtisti pienesti kulmiaan Letician puhuessa hormiverkkojen nopeudesta.
"Mistä ihmeestä sinä tiesit mis-?" Hän aloitti, mutta päätyi kuitenkin huokaisten luovuttamaan. Hän ei tuntenut Leticiaa hyvin, mutta tiesi toki sen verran, että tämä toimi syyttäjänä ja osasi varmaankin päätellä yhtä jos toistakin. Ja toisaalta... Kenties Viistokuja oli yleinen asumispaikka hänenikäiselleen velholle, joka työskenteli Ministeriössä?

Leon seurasi noidan perässä hormiverkon eteen ja vilkaisi tätä vielä, tuntien huonoa omaa tuntoa siitä, että oli pakottanut toisen tärkeämpien töidensä äärestä ja tämä voisi hyvinkin joutu ongelmiin hänen takiaan.
Tai itse asiassa Gabrielin takia, mutta hän oli vastuussa kovia kokeneen ystävänsä kuljettamisesta Pyhään Mungoon.


Leon avasi asuntonsa ulko-oven ja saattoi oitis kuulla vaimeita ääniä makuuhuoneesta. Hän valpastui oitis ja otti varovasti kengät jaloistaan, hiipien varovasti keittiöön, josta haki sen ainoan aseensa, jonka käyttäminen ei todennäköisesti vahingoittaisi toista enää enempää.
Ja tuo yllämainittu paistinpannu käsissään palasi käytävään, viittoen Leticiaa seuraamaan perässä. Hän raotti makuuhuoneen ovea ja siveli paistinpannun vartta sormenpäillään. Hän lähestyi varovasti vuodetta ja sen laidan tavoitettuaan syöksähti Gaben päälle, polvet miehen kylkiä vasten, asettamatta kuitenkaan grammaakaan painostaan miehen varaan vaan piteli itseään ylhäällä omien polviensa varassa.
Hän piteli paistinpannua päänsä päällä jopa hieman liioitellusti eikä ollut varma aikoisiko todella lyödä Gabrielia, mutta se oli selvää että tämä oli heräämässä ja hänellä täytyi olla jokin ase, jolla toista uhata. Tikareilla hän ei toista tarkoituksellisesti iskisi eikä hän ollut valmis ottamaan taikasauvaansa esiin, koska ei tiennyt millainen kaaos hänen taikomisestaan oikeastaan seuraisi. Kouluaikoina hän oli aina ollut se, joka oli onnistunut räjäyttämään koulupöytänsä ja hiuksensa. Aurorikokeista hän oli päässyt läpi hädin tuskin juurikin taikasauvansa käytön vuoksi, mutta hän oli saanut erikoisluvan käyttää tikareita taikasauvansa sijaan...Toisaalta tuohon erikoislupaan kuului kuitenkin se, että hänen täytyi osata käyttää taikasauvaansa ja aika ajoin myös osoittaa se... Tosin edellisestä kerrasta oli aikaa... Ihme, ettei häntä oltu vielä kutsuttu testeihin, joilla todistaa omaavansa vaadittavat kyvyt.

Leticia katsahti Leonia tuon änkyttäessä nolostuneena tekemisiään ja sitä kuinka hänellä oli töitä ja diipadaapa.
"Mä sanoin sulle että asiat tärkeysjärjestykseen," Leticia sanoi katsahtaen miestä ylöspäin, "lopeta se kitinä. Sullakin on tärkeempää mietittävää nyt kun minä ja mun työpaikka." Hän pitäisi kyllä työpaikkansa! Hän voisi yksinkertaisesti sanoa että auroriosastolla tarvittiin häntä pikaisesti ja sitten hieman silmien räpyytelyä, pahoillaan olemista ja.. No Bones oli pomona oikein mukava. Kyllä tuo ymmärtäisi.

Hormiverkoston kautta heillä ei tosiaan mennyt kuin hetki kun he saapuivat jo Leonin asunnolle. Leticia naisena totesi mielessään heti asunnon nähtyään että Leon tarvitsisi naisen. Voiko enemmän poikamiesboxin näköistä kämppää ollakaan..
Tätä nainen ei kuitenkaan sanonut ääneen vaan seurasi hetken Leonia tuon kadotessa keittiöön. Hänen ilmeensä oli melkovarmasti näkemisen arvoinen kun mies palasi paistinpannun kanssa.
"Mitä sä.." hän aloitti osoittaen epäuskoisena pannua mutta Leon asteli hänen ohitseen ja makuuhuoneeseen. Leticialta pääsi epätoivoinen älähdys hänen seuratessaan kuinka mies pomppasi jonkun tuon sängyssä makaavan verimytyn ylle.
"Leon!"

Gabriel oli herännyt jokunen aika sitten, muttei ollut suostunut avaamaan vielä silmiään. Paitsi että hänen joka ainutta lihastaan särki, häntä huimasi ja olo oli kuumeinen. Häntä myös oksetti hieman koska maailma tuntui pyörivän ympyrää kuin pahimmankin krapulan aikana. Hän ei ollut ehtinyt ajatella missä oli tai muistanut edes Leonin pelastaneen hänet eilen.. Tai että tuo ei ollut paikalla eikä hän kuullut oven käymistäkään.
Oven aukeamisen äänen hän sen sijaan kuuli.. ja samoin pikaiset askeleet ja jonkun älähdyksen ennen kuin oli pompata kattoon siitä sängyltä jonkin hypättyä sängylle. Hän nosti automaattisesti kättään suojakseen ja pakotti silmänsä auki kääntäen hieman päätään. Hetken hän joutui miettimään.
"M-Mitä helvettiä sä l-luulet tekeväsi?" hän kysyi tajuttuaan Leonin jonkun.. jonkun paistinpannun kanssa. Hän laski päänsä takaisin tyynyyn ja vei verestä kuivuneen kätensä silmiensä suojaksi.
"Jumalauta tänne nyt se pannu!" Leticia ärähti Leonille toivuttuaan alkujärkytyksestä ja nappasi sitten pannun itseään turhankin paljon pidemmältä mieheltä. Gabriel yritti käsi silmillään miettiä kenet Leon oli raahannut tänne ja missä ylipäätään oli.
Leticia katsahti Leonia ja laski pannun yöpöydälle.
"Te ootte tosiaan niin hulluja ku maineenne väittää!" hän sanoi yhä hieman kauhistuneena siitä mitä oli juuri tapahtua. Ilmeisesti kaksikolle moiset herätykset olivat arkipäivää vaikka toinen olisi kuinka henkihieverissä tahansa.

Leon tuijotti Gabrielia kasvoillaan ilme, joka oli melkein vakavasti otettava. Gabriel ei näyttänyt tietävän mistä oli kyse ja koska tämä oli tajuissaan, Leon ei ollut varma tahtoiko kertoa tälle mihin oli aikeissa ystävänsä raahata.
"Lyön sut tajuttomaks et voin raahata sut Mungoon! Leticia Mayer lupas auttaa mua!" hän parahti ja tuijotti toista silmät laajenneina kun tajusi paljastaneensa juuri mitä oli aikeissa tehdä. Ja paistinpannukin riistettiin pian hänen käsistään mikä sai Leonin käännähtämään osittain Letician puoleen, joskin hän pysytteli yhä Gaben päällä, valmiina hakkaamaan tämän päätä seinään mikäli tämä siihen menisi.

"Se ei lähe Mungoon jos se on tajuissaan!" Leon parahti ja kiiruhti nappamaan Gaben ranteet otteeseensa, ettei tämä alkaisi pistämään vastaan. Vaikkei hän edes tiennyt olisiko toisesta siihen, mutta koska hänellä ei ollut mitään tietoa siitä, millaisessa mielentilassa Gabriel oli, hänen täytyi edetä vanhan olettamuksen mukaan kunnes tietäisi tarkemmin. Ja vanhan olettamuksen mukaan, jos Gabe ei tahtonut lähteä jonnekin, tätä ei saisi sinne väkisin ja tämä pistäisi vastaan niin kauan kuin tässä henki pihisisi.
Leon käänsi katseensa Leticiaan ja lopulta laski osan painostaan Gabrielin vatsan päälle, mulkaisten tätä mikäli mies kehtaisi vaikertaa muutaman, kenties kymmenen kilon painosta, jonka verran hän toisen varaan uskalsi painostaan laskea, pitäen kuitenkin suurimman osan painostaan omian jalkojensa varassa toisen yllä.
"Hyvä on, koita saada se Mungoon", Leon haastoi ja mulkaisi Gabrielia. Jos tämä nyt nöyrtyisi kauniin noidan tahdon alla hän niin hoitaisi Averyn työn loppuun. Hän ei ollut kaunis noita, mutta hän oli tuntenut toisen jo vuosia, hänellä pitäisi olla enemmän vaikutusvaltaa toiseen, ainakin nyt kun tämä makasi yhä verisenä hänen asunnossaan eikä kyennyt pitämään huolta itsestään.

"En tasan luvannu vetästä siltä tajua kankaalle!" Leticia puolustautui Leoin väitettyä hänen lupautuneen moiseen. Gabrielin päätä huimasi tämä äkillinen tiedon ja puheentulva ja hänellä meni hetki ennen kuin hän tajusi mistä kaksikko puhui. Samassa Leon oli jo tarttunut hänen ranteisiinsa ja todennut hänenkin ajatuksensa ääneen jollekin.. jollekin Leticia Mayerille, jonka kasvoja miesparka ei vain sillä hetkellä saanut päähänsä.
Leticia katseli tilannetta sängynpäädystä tietämättä oikein mitä tehdä kun Gabriel näytti niin hirveältä ja Leon pomppi tuon päällä kuin pahainen kakara, joka herätteli isäänsä aamukahville.
Leonin käskettyä Leticiaa hommaamaan Gabriel Mungoon, Leticia veti sauvansa esiin ja otti pari askelta lähemmäs kaksikkoa. Hän oli jo alkamassa ohjaistaa Leonia kuinka tuon pitäisi auttaa mies pystyyn siitä sängystä, muttei ehtinyt kun Gabriel äkkiä tuntui heräävän.
"M-Mungoon?" mies parahti ja Leticia ainakin säpsähti tuon katseeseen noussutta äkillistä epätoivoa ja pelkoa. Gabriel vilkaisi häntä mutta käänsi sitten katseensa Leoniin.
"E-Ei M-Mungoon," mies änkytti kauhusta kankeana, "T-Te ette v-voi viedä m-mua sinne! N-Ne e-ei.." Hän nielaisi kuivaa kurkkuaan ja hänen päänsä putosi takaisin tyynyihin. Hetken ajan oli ollut melkein jopa inhimillinen olo, mutta sitten kaikki oli palannut rytinällä hänen mieleensä. Avery, Samin harhakuva.. Tikari.. Kidutuskirous.. Jokin hänelle tuntematon kirous, jonka nimeä hän ei enää kyennyt muistamaan ja.. ja..
Kylmä aalto painoi Gabrielin läpi saaden miehen tärisemään kauttaaltaan. Häntä oksetti. Häntä inhotti. Averyn sanat palasivat kaikumaan hänen muuten jyskyttävään pääkoppaansa. Hän ei voisi mennä Mungoon. Hän ei ollut sen arvoinen. Nuo vain sitoisivat hänen haavansa ja..
Gabriel katsahti itseään ja tajusi olevansa jo siteissä eikä sen toteaminen tehnyt hänen oloaan yhtään helpommaksi. Hän halusi eroon Averysta! Ja se ei onnistuisi jos sen miehen saastuttama veri virtasi hänen suonissaan! Gabriel yritti vääntäytyä irti Leonin otteesta pystyäkseen repimään siteet irti vaikkeihän siitä tietenkään mitään tullut kun Leon tunsi hänet ja tiesi niksit miten hänet sai pysymään paikallaan. Ainakin jos hän oli henkihievereissä..
"L-Leon i-ihan oikeasti," Gabriel aneli tuota kaikella sillä epätoivollaan. Hän nosti surkeana katseensa siinä yläpuolellaan istuvaan mieheen.
"M-Mä en voi m-mennä M-mungoon," hän sanoi ääni tihkuen ymmärryksen toivoa, "e-en täl-lä kertaa.." Hän niin toivoi Leonin ymmärtävän. Ei hän voisi selittää sitä.. Ei ainakaan tuon hänelle edelleen tuntemattoman naisen läsnäollessa eikä mies ollut katsonutkaan Leticiaan sitten sen kun tuolle oli Mungon reissu selvinnyt.

Gabriel alkoi tulla tajuihinsa ja suuntasi oitis kauhistuneen katseensa Leoniin automaattisesti, kuin olisi arvannut kumpaan osapuoleen se suunnata. Leon laski katseensa alas, Gaben rintakehään ja koetti parhaansa mukaan vältellä tämän katsetta ja sulkea miehen surkean äänen korvistaan. Hän jopa käänsi päätään oikealle niin, ettei kyennyt terveellä silmällään näkemään Gabrielia. Toinen kidutti häntä!

Leon kuitenkin säikähti ja käänsi katseensa oitis ystäväänsä tämän kehon alkaessa täristä melkein hallitsemattomasti. Nyt ei kaikki ollut kohdallaan!
Gabriel pisti vastaan tavalla, jota Leonkaan ei ollut osannut odottaa ja sai hänen tuijottamaan ystäväänsä terveellä silmällään järkyttyneenä.
"Gabe, Gabe, mitä helvettiä!? Lopeta!" Leon määräsi ja hakkasi toisen käsiä pari kertaa seinään, kun oli vähällä menettää otteensa tästä, "Mikä sua riivaa, mies!?"
Leon hellitti otettaan ystävänsä ranteista vasta kun tämä vaikutti rauhoittuneen, ainakin hetkeksi. Pian ruikutus jatkui ja Leon painoi kasvonsa käsiinsä.
"Miksei?" hän kysyi vaikka äänensä tukahtuikin kämmeniään vasten. Hän ei kyennyt ymmärtämään mikä helvetti Gabea riivasi! Häntä väsytti ja toinen käyttäytyi kuin mikäkin mielisairaalasta karannut sekopää!

Leon tarttui Gabrielia leuasta ja pakotti tämän katsomaan itseään.
"Miksei tällä kertaa?" hän toisti jokaisen sanansa hitaasti ja selkeästi, kuin olisi puhunut pienelle lapselle, ja hetken hänestä kyllä tuntuikin siltä.
Leon nielaisi ja irrotti otteensa ystävänsä leuasta.
"Sun reites näyttää tosi pahalta, se tarvii hoitoa, idiootti!" Leon parahti ja kohotti katseensa viimein kohtaamaan suoraan toisen epätoivoisen katseen, "Mä vähintäänki vaadin et Aaron tulee tänne hoitaan sen huomenna. Mut jos Aaron sanoo et sä meet Mungoon, sä meet Mungoon!"
Leon siirtyi Gabrielin päältä istumaan vuoteelle tämän vierelle, jättäen jalkansa osittain ystävänsä rintakehälle, koska olisi joutunut siirtymään kauemmas vuoteella, jotta olisi saanut pitkät kinttunsa toisen päältä.
Huokaisten Leon rojahti poikittain sängylle makaamaan.
"Gabe, mä en tajuu mikä sua riivaa! Kerro mulle, heti tai mä sekoan!"

Leon ei ymmärtänyt häntä. Kuinka tuo olisi voinutkaan kun hän ei ollut edes kertonut mitään! Mutta jos hän kertoisi.. Ymmärtäisikö Leon sitäkään kun hän kertoisi? Mitä jos tuo ei ymmärtäsi? Mitä jos tuo alkaisi inhota häntä samalla tavalla kuin hän itse inhosi itseään? Mitä jos tuo ei voisi katsoa häntä enää.. Lähettäisi hänet Mungoon, koska ei voisi olla samassa huoneessa hänen kanssaan.. Jättäisi hänet. Hylkäisi.. Kaikkien näiden vuosien jälkeen vain koska Avery oli saastuttanut hänet.
Ajatus oli sietämätön. Leonin irrottaessa otteensa hänen käsistään, Gabriel vei ne omille kasvoilleen tajuamatta edes että oikea käsi alkoi taas toimia normaalisti, mitä se ei ollut tehnyt koko tänä aikana.. Hän rutisti silmänsä kiinni ja taisteli epätoivon kyyneliä vastaan. Hän tunsi jäävänsä koko ajan enemmän yksin. Aivan kuin Leon olisi koko ajan erkaantunut kauemmas ja kauemmas hänestä..

Leonin tarttuessa hänen leukaansa ja pakottaessa hänet katsomaan toista ja kuulemaan kysymyksen, miehen silmät olivat väkisinkin kostuneet ja hän yritti vältellä ystävänsä katsetta vaikka se mahdottomuus olikin. Hän ei saanut sanottua sitä. Sen ääneen sanominen tuntui kuin tuomionkelloilta.. Sitäpaitsi huoneessa oli edelleen joku ylimääräinen, joka toimi kuin suukapulana.
Kun vastausta ei tippunut, Leon alkoi selittää Aaronista ja jostain haavasta hänen jalassaan ja Mungosta. Gabriel pudisti päätään puristaen silmiään tiukasti kiinni vaikka parempihan se kai oli että Aaron.. Ei. Hän ei halunnut Aaronia tänne. Hän ei.. ei ollut sen arvoinen.. Sitäpaitsi hän ei halunnut parantua. Hän halusi Averyn pois itsestään. Se oli kuin myrkky hänen suonissaan, myrkky joka kiduttaisi häntä hänen loppuelämänsä. Parempi vain jos hän..
Leon rojahti hänen viereensä ja intti edelleen mikä oli. Leticia oli katsellut tapahtumien kulkua vähän kauempaa ja todennut olevansa kolmas pyörä. Hänestä tuntui ettei Gabriel puhuisi hänen läsnäollessaan. Tuon käytös viittilöi väkisinkin parin vuoden takaisiin tapauksiin, joissa uhri oli ehkä ollut samassa tilanteessa miehen kanssa. Tätä hän ei sanonut ääneen koska ei uskonut Gabrielin haluavan kuulla olevansa hullu.. Ta Leonin menettävän uskoaan tuon parantumiseen.
Sen sijaan nainen asteli Leonin puolelle sänkyä ja miehen inttäessä kysymystään, hän laski kätensä tuon olalle.
"Leon.. Musta tuntuu että mun pitäisi mennä pois," hän sanoi vaimeasti ja katsaht Gabrielia, "Musta tuntuu ettei mun täällä oloni ollutkaan niin hyvä juttu kuin olisi luullut. Mä menen, mutta lähetä pöllö jos tulee mitään missä voin auttaa. Ilmoittele myös miten menee.." Hän näytti huolestuneelta, mutta suoristautui ja vilkaistuaan vielä Gabrielia, nyökkäsi Leonille hyvästit ja lähti sitten suunnistamaan pois huoneesta ja talosta.

Gabriel pysytteli hiljaisena ja oli saada Leonin räjähtämään. Hän koetti ymmärtää toista parhaansa mukaan, mutta kuinka hän voisi ymmärtää, kun tämä ei ollut kertonut hänelle mitään!?
Leon siirsi katseensa Leticiaan vaikka näkikin toisen ylösalaisin maatessaan selällään vuoteella.
"Sori... Mä sanoin, ettei sitä saa hoitoon, jos se on hereillä", Leon mumisi närkästyneenä Gabrielin käytökseen. Hän ei ymmärtänyt mikä helvetti toista riivasi!
Hän oli raahannut Letician tänne turhan takia ja noita oli keskeyttänyt työntekonsakin vain auttaakseen häntä saamaan Gabrielin Pyhään Mungoon ja nyt tuo idiootti kehtasi pistää vastaan!?
"Jooh, mä...Sori ku raahasin sut tänne turhaan", Leon mumisi ja odotti aina siihen saakka, kunnes Leticia oli poistunut asunnosta ennen kuin hyökkäsi Gabrielin kimppuun.

"Leticia tuli tänne kesken työpäivän ja turhan takia, vitun idiootti! Sä oot mulle selityksen velkaa!" Leon parkui ja mielensä olisi hetken tehnyt hakata toista, mukiloida oikein kunnolla, mutta sen sijaan hän tyytyi ärähtäen potkaisemaan seinää, jonka eteen vuode oli asetettu.
Hän oli väsynyt eikä Gaben yhteystyöhaluttomuus juuri hänen oloaan piristänyt. Tämä oli kaiketi yksi niistä harvoista päivistä, kun Leon oli ärtynyt ja vihainen. Ei niinkään Gabrielille yleensä vaan sille, ettei toinen ollut kertonut hänelle vielä mitään ja toisaalta myös siksi, että tämä kieltäytyi menemästä Mungoon.
Jälkimmäiseen hän ei tiennyt varsinaista syytä, mutta sen hän kyllä tiesi, ettei toinen voisi viettää täällä montaa päivää käymättä Mungossa tai päästämättä Aaronia tänne. Haava tuon reidessä saattaisi turvota, märkiä, aiheuttaa vaikka minkälaisia vaivoja eikä toisesta olisi auroriksi ilman toista jalkaansa, joten Leon tahtoi saada Gabrielin Mungoon niin pian kuin mahdollista.
"Alapa selittää", Leon vaati mulkaisten toista turhautuneena.

Leticia pudisti vain päätään Leonin pahoitteluille. Hän ymmärsi kyllä tilanteen, eihän hän nyt ihan tyhmä ollut. Tai ei hän nyt tietenkään kaikkea ymmärtänyt (kuten sitä että Leon yritti hakata tuossa kunnossa olevan kaverinsa paistinpannulla), mutta päällisinpuolin.
"Laita pöllöä," hän toisti vielä vakuutellen kasvojensa ilmeillä ettei Leonin tarvinut murehtia hänen töistään, "etkä hakkaa sitä paistinpannulla." Niiden sanojen myötä hän lähti asunnolta.

Gabriel oli kiitollinen Letician lähdöstä ja kuultuaan oven käyvän tuon poistumisen merkiksi, hän sai tuta Leonin raivon. Gabriel antoi miehen raivota rauhassa pidellen kättään silmiensä edessä ja yritti samalla kasata itseään. Hän olisi mielellään toki ottanut Leonin raivon itseensäkin seinän sijaan. Toisaalta häntä kyllä vähän.. pelotti se miten tuo suhtautuisi itse tietoon jos oli noin raivoissaan jo nyt.
Olihan se ehkä hieman epäreilua syyttää häntä siitä että Leticia oli saapunut heidän luokseen vain auttaakseen hänet Mungoon.. Hän kun ei ollut pyytänyt moista apua! Hän oli vielä, ainakin omasta mielestään, sanonut eilen ettei halunnut Mungoon! Leonin oma vika että raahasi jonkun kiireisen naisen tänne tuon asunnolle..

Lopulta Leon tuntui rauhoittuvan siinä hänen vieressään vaikka äänestä olikin yhä kuultavissa uuden räjähdyksen varoitusmerkit. Gabriel huokaisi väristen ja laski kätensä rintakehälleen kun sen ylhäälläpitäminenkin alkoi tuntua turhan vaikealta. Hän avasi silmänsä ja loi katseensa Leonin kattoon. Kai hänen sitten olisi pakko kertoa.. Ennemmin tai myöhemmin Leon sen saisi kuitenkin selville ellei hän kuolisi sitä ennen. Ja jos hän heittäisi veivinsä, hän veisi tiedon mukanaan ja Leon ei saisi koskaan tietää. Mitähän sekin tiedottomuus tuolle tekisi.. Parempi oli kai kertoa.
"S-Sä.. S-Sä tuut vihaamaan mua tän jälkeen," Gabriel mutisi varmana asiastaan ja vilkaisi hieman siinä vieressään röhnöttävään kaveriinsa ennen kuin sulki silmänä kuin voisi siten sulkea koko maailman pois. Hän nielaisi ja huokaisi. Se tuntui niin saatanan vaikealta..
"A-Avery piti m-mut hengissä," hän nielaisi uudemman kerran ja sanojen muodostaminen tuntui äärimmäisen vaikealta.
"S-se.. anto o-omasta verestään.." ääni katosi taas ja Gabriel veti puolestaan toisen käden silmilleen tajuamatta vieläkään kummankin käden toimivan lähes moitteettomasti.
"S-se siirs muhun v-vertaan ja siks mä en.. mä en kuollu.." Hänen äänensä kantoi hädintuskin lauseen loppuun saakka ja loppua kohden katosi lähes kokonaan. Tietämättään Gabrielista oli tullut ehkä Averyn kovaonnisin uhri. Muut olivat ehkä kuolleet kidutukseen ja koviin otteisiin, mutta hän.. Hänen oli pitänyt kuolla, mutta hän ei kuollut. Hän jäi eloon, koska Avery halusi niin. Eikä kukaan halunnut elää, jos Avery oli päättänyt pitää sen jonkun hengissä..

Gabriel suostui kertomaan mistä oli kysymys ja parempi niin, sillä mikäli tämä olisi kieltäytynyt, Leon olisi itse tappanut tämän päänsärkyyn, jonka aiheuttajiksi myöhemmin todettaisiin jatkuva huuto ja jäkätys, sekä niiden lisäksi tarpeeton paistinpannulla pahoinpitely.
Joten Leon otti paremman asennon vuoteelta asettuen kyljelleen Gabriel vierelle, nojaten leukansa kämmeneensä, valmiina kuulemaan kunnon iltasadun aikaisin aamusta, mutta jostain syystä puhuminen osoittautui toiselle hirvittävän vaikeaksi, mikä osoitti Averyn tehneen toiselle jotain hirveää.
Hirveämpää kuin Leon olisi tahtonut kuvitellakaan...

Koko toisen änkytyksen ajan hän tuijotti ystäväänsä silmä kovana ja odotti kauheaa huipennusta edes huomaamatta pidättävänsä hengitystään. Ja sitten kun karmaisevan lopun aika tuli...Leonin hartiat lysähtivät ja odottava, järkyttynyt ilme kasvoillaan muuttui hämmennykseen.
"No mitä helvettiä Gabriel!?" velho parahti ja tarttui ystäväänsä harteista, ravistellen tätä muutaman kerran, jotta saisi toisen viemään kätensä kasvoiltaan ja suuntaamaan katseensa kohtaamaan hänen katseensa.
Samalla hän veti kasvoilleen liki ärtyneimmän ilmeensä.
"Joten se iso, paha kuolonsyöjä piti sut hengissä!? Oh My God, Gabe! Mitä helvettiä sä sönkötät!? Jos se ei ois tehny niin nii sä makaisit kylmänä ruumiina jossain...Missä lie... Ja... Luuletsä et mä haluisin mieluummin sun kuolonkankeen ruumiis haudattavaks ku sut siinä, hengissä ja yhtä päästään viottuneena ku aina ennenki!?" Leon murisi ja tuijotti toista ymmärtämättä mistä tässä kaikessa nyt oikein oli kysymys. Oliko tämä todella olevinaan syy siihen, miksei toinen ollut voinut lähteä Mungoon hänen kanssaan!?
"Okei, sen verta virtaa sun suonissa, mitä sitte!? Tiedetäänpähä ainaki satavarmasti et sussa virtaa 'puhdasta' verta!" Leon hymähti ja töytäisi toista kylkeen, koettaen vetää kasvoilleen epäröiden pientä hymyä, tietämättä olisiko toisesta vieläkään hymyilemään. Tämän näkeminen noin vakavana sai hänetkin masentumaan.
"Mikä iso juttu toi muka oli? Ei kuolonsyöjän veri saa ketää vihaan sua eikä se muuta sua mikskään siitä mitä sä olit...Ainoo mikä sua ny muuttaa on toi sun käytös, idiootti, joten herää urpo ja muista kuka sä oikeesti oot!"

Leon ei ymmärtänyt häntä. Hänhän sen toisaalta oli jo arvannutkin ettei ymmärtäisi.. Ehkä oli toisaalta parempi ettei tuo ymmärtänyt, vaikkei sekään nyt ihan.. hyvältä tuntunut.
Miehen ravisteltua häntä, hänen kätensä tippuivat väkisin alas hänen kasvoiltaan. Jokapaikkaa sattui moinen liike, hän irvisti hieman muttei lähtenyt valittamaan. Hänellä oli nyt ihan muuta ajateltavaa kuin joku lihaksien.. repeytyminen.
Leon räyhäsi hänelle kuinka hän oli idiootti ja kuinka tuo halusi hänet mieluummin elävänä takaisin kuin ruumiina eikä Gabriel pystynyt olemaan samaa mieltä. Hän olisi itse ollut mieluummin kuollut kuin kantanut Averyn verta sisällään.

Avery oli vedellyt oikeista naruista pakottaessaan hänet ensin satuttamaan Samia tai itseään, käyttämällä kidutuskirouksia.. Repimällä hänen ruumiinsa kappaleiksi ja kirjoittamalla Samille kirjeen hänen omalla verellään. Sitten, kun hän niin halusi kuolla ja oli melkein valmis anelemaan että armo kävisi ja Avery tappaisi hänet.. Tuo oli pakottanut hänet takaisin elämään.. ja sillä hetkellä kun hän oli haavoittumaisimmillaan, tuo oli kuiskannut ne pari sanaa jotka nyt saivat hänet uskomaan typeriä asioita. Toisaalta Leonin puhuessa hän tajusi olevansa idiootti.. Mutta se ei muuttanut mitään. Itseinho oli ehtinyt juurtua niin syvään eikä Leon ymmärtänyt sitä. Mutta ei se ollut kiinni siitä että Avery oli kuolonsyöjä. Gabriel ei olisi uskonut edes siinä tilassa kenen tahansa kuolonsyöjän ajavan häntä samaan.. Avery vain.. Oli liikaa.
Sekin että hän oli istunut palasiksi revityn kollegansa vieressä ja sekin.. Sekin oli hänen vikansa.
"M-Mä... M-mä o-olisin mieluummin k-kylmä ruumis.." pääsi hiljainen, epätoivoinen henkäys miehen avatessa suunsa. Se oli se hänen päällimmäinen ajatuksensa. Ehkei kukaan muu ymmärtänyt sitä miten Avery vaikutti häneen.. Mutta miten hän itse eläisi itsensä kanssa?

Oltuaan hetken hiljaa, Gabriel avasi taas silmänsä tuijottaen lasittunein katsein kattoon. Hän tunsi Leonin siinä vieressään, mutta tuo tuntui silti niin äärimmäisen kaukaiselta.
"S-Se.. Se oli tappanu.. kaks tai u-useamman aurorin e-ennen mua," hän sanoi palaten ajatuksissaan siihen hetkeen kun oli herännyt Averyn luota, "David McSavierin." Hän piti tauon ja hengitti hiljaa räpäyttäen aavistuksen silmiään.
"Se.. Se istu k-kokoajan siinä mun v-vieressä.." hän jatkoi pystyen melkein haistamaan sen kitkerän veren hajun. Ulos vievän verivanan..
"Sen.. Se o-oli vuotanu kuiviin ehkä.. päivä aikasemmin.." hän nielaisi kuivaa suutaan katse edelleen katossa, jossa tuntui olevan pieni musta läiskä.
"Se.. Se k-kuoli vain koska.. koska A-Avery halus mut.. S-se kidutti mua. E-en mä tienny m-miksi t-tai mitä se halus.. E-Ennen ku s-se sitten puhu k-kostosta j-ja Sam.. S-Samista.." Eihän kidutuskirous nyt mitään uutta enää ollut ja siitä päästiin yli pienellä levolla, jos edes sitä tarvittiin.. Kyllähän hän sen tiesi.
"S-Se loppu a-aika lyhyeen.. M-mut sit se l-laitto m-mun käteen jonkun.. jonkun r-ruosteisen tikarin.." hän piti tauon ja katsahti Leonia jääden sitten tuijottamaan tuon taakse jäävää seinää siellä huoneen toisella laidalla.
"E-Eka mä kuvittelin et s-se on s-sun.. k-ku siel oli niin... niin p-perkeleen pimeetä.." hän jatkoi ja räpäytti hieman silmiään jolloin häneltä karkasi yksi pieni vesitippa silmäkulmasta ilman että mies itse edes tajusi sitä.
"S-sit S-Sam i-ilmesty mun e-eteen.." hän sanoi ääni värähtäen pelosta, joka syntyi kun hän edes ajatteli sitä, "j-ja j-joku.. A-Avery.. k-käski mua tappaa sen. E-En mä v-voinu ja.. ja k-kai l-löin itseäni s-sillä tikarilla.." Hän piti jälleen hetken tauon ja siirsi katseensa sitten suoraan Leonin silmiin.
"M-Mä kuulin kun.. kun sä s-sanoit että t-tikarin pois.. p-poisvetäminen v-voi lisä-tä verenvuotoo.. M-mut mun oma ä-ääni sano et se o-on mun v-vika h-huolenaihe.. S-Sit mä repäsin s-sen mun k-kintusta j-ja heitin.. h-heitin Averyy.. S-Se osu s-sen verran että.. että r-raapaisi ol-kaa.. S-se nauro m-mulle s-silloin ni s-siks en o-osunu.."

Gabriel mietti hetken, hengitti hiljalleen ja yritti muistaa mitä sitten oli tapahtunut. Siihen ei paljon tarvitukaan.
"S-Se halus.. k-kirjottaa kirjeen S-Samille.." hän mutisi ja siirsi katseensa takaisin kattoon, "m-mut sillä.. sillä e-ei ollu mustetta.. M-Mä en t-tiedä mitä se.. t-teki mut s-se repi k-kaikki m-mun.. ihon.. v-verille ja h-haavoille. K-Kai se sit.. k-kirjotti m-mulla s-sen kirjeen.. E-En tiedä k-kun en.. ollu t-tajuissani.." Seurasi hiljaisuus.
"M-Mä h-halusin k-kuolla.." Gabriel sanoi lopulta melkein kuiskaten, "s-siihen o-ois pitäny k-kuolla m-mut mä en.. mä e-en k-kuollu k-koska se.." Hänen lauseensa jäi kesken koska saman toistaminen tuntui niin kamalalta. Ja Leon tietäisi miten se lause jatkuisi.
"S-Sen j-jälkeen se.. se s-sano et mä.. m-mä en v-vois o-olla S-Samin l-luona ilman et s-se.. o-on a-aina läsnä.." Hän lopetti, rutisti silmänsä kiinni ja joutui taas tappelemaan jotta saisi nostettua kätensä silmilleen. Hänen teki niin kipeää. Ei fyysisesti niinkään vaan henkisesti ja nyt hän tunsi olevansa yksin. Sam oli puolustanut Averya, nyt hän sen muisti. Ja Leon ei ymmärtänyt häntä. Ketä muita hänellä muka edes oli?

Leon tuijotti ystäväänsä, parasta, pitkäaikaista ystäväänsä tajuamatta mitä tämä oli juuri sanonut. Kyllä hän oli sen kuullut, mutta tuollaisten sanojen kuuleminen Gabrielin suusta. Hän kykeni ainoastaan tuijottamaan toista ja tunsi kyynelten kirveltävän silmäkulmiaan vaikka onnistuikin vielä toistaiseksi estämään itseään itkemästä, vaikka tuskin Gabriel olisi sitä edes huomannut, vaikka ennen tämä olisi naljaillut hänelle siitä ja pitkään.

Toisen sanojen ymmärtäminen kesti Leonilta yllättävän kauan. Hänen oli vaikea uskoa kuinka paljon yksi ilta oli muuttanut Gabrielia. Hän ei ollut enää tunnistaa tätä. Joten hän koetti parhaansa mukaan sisäistää toisen kertomat tapahtumat ja asettaa itsensä tämän tilalle. Ihan vain ymmärtääkseen, olisiko enää mitään keinoa, jolla saada entinen Gabriel takaisin.
Viimeinen keino olisi pyytää ammattilaista pyyhkimään tuon illan tapahtumat Gabrielin mielestä, mutta Leon olisi ehkä valmis tekemään senkin, jos vain saisi ystävänsä takaisin sellaisena kuin tämä oli ollut.
Toisaalta eläminen moisen, valtavan salaisuuden kanssa voisi lopulta aiheuttaa kauheuksia hänen mielelleen.

Gabrielin kertomukset alkoivat hiljalleen paljastaa Leonille mitä kaikkea toiselle oli tehty ja ehkä tuo kaikki riitti kertomaan miksi Gabriel oli muuttunut tuolla tavoin, mutta kuinka ihmeessä hän saisi tämän uskomaan, että elämä voitti? Ettei Averyn veri muuttaisi tätä ihmisenä...?
Ettei tämä ollut syypää kaikkeen tapahtuneeseen. Hän ei ollut hyvä puhumaan, mutta puhuminen olisi ensimmäinen keino.
"Et sä voi olla syypää siihen, et se ehti tappaan yhen meistä", Leon aloitti huokaisten ja kohotti jälleen katseensa Gabrielin kasvoihin. Jos joku olisi vuosia sitten kertonut hänelle, että koittaisi päivä, jolloin hän pystyisi katsomaan Gabrielin naamataulua vakavana näin kauan...Hän ei olisi uskonut.
"Mitä sä oisit voinu tehä toisin?"
Oli ehkä virhe esittää tuo kysymys, mutta vaikea sitä oli enää peruakaan.

Leon huokaisi ja painoi hetkeksi uudemman kerran kasvonsa kämmeniinsä, jotta saattoi hetken leikkiä olevansa yksin ja miettiä mitä voisi toiselle enää sanoa. Samanthaa tähän olisi nyt kaivattu, noidasta olisi ehkä ollut sanomaan jotain järkevämpää, mikä olisi pistänyt Gabrielin oikeasti, järjen kanssa miettimään tilannetta ja tajuamaan, kuinka järjetöntä tuo itsensä syyllistäminen oikeasti oli.
"On pari asiaa, jotka mä tahon et sä tajuat. Yks, mä en anna sun kuolla. Kaks, mä en anna sun jäädä tommoseks koko loppuiäkseks. Joten sulla on vaa yks vaihtoehto; kerro mulle mitä mä voin tehdä? Mikä - kuolemaa ja amputointia lukuun ottamatta - palauttaa sut normaaliks?" Leon vaati saada tietää ja päätti vielä lisätä jauhoja myllyyn, jotain, mikä olisi saanut ainakin entisen Gabrielin todella miettimään vastauksia hänen juuri esittämiinsä kysymyksiin; "Jos sä jäät tollaseks tai teet itelles jotain...Mä lähen Averyn perään."
Haasteen lisäksi silmistään paistoi sanojensa takana piilevä, vakava totuus. Hän ei tiennyt mihin soppaan oli juuri lusikkansa survaissut, mutta ainahan se selviäisi, jos hän saisi Averyn kiinni. Harmi vain, ettei hän osannut käytellä taikasauvaa...
"Joten..ripirapi...Sulla on tasan kolkyt minuuttia aikaa selvittää mulle, mitä mä voin tehdä, mikä saa sut palaan normaaliks...Tai mä lähen ite selvittään mikä sua riivaa", Leon jatkoi ja vilkaisi yöpöydällään lepäävää kelloa ennen kuin nousi vuoteeltaan ja lähti etsimään tikarivyötään ja takkiaan...vaikka hän todella toivoi, että Gabe ottaisi hänet tosissaan ja keksisi jotain ennen kuin kello löisi puoli yksitoista.

Eihän Gabriel olisi mitään voinut tehdä toisin, niinpä aurori pudisti päätään toisen kysyessä sitä. Hän oli tehnyt työtään kaiken aikaa. Silloin kun he olivat ensimmäisen kerran ottaneet Averyn kanssa yhteen, hän oli tehnyt työtään. Kun hän eilen oli osunut tuon tielle, hän oli tehnyt työtään. Hän oli käynyt sen jonkun.. mummon luona työasioilla. Varmistamassa että sillä vanhuksella oli kaikki hyvin.. Joten niin.. Ei kai hän olisi voinut muutakaan.
"E-En kai.. m-mitään.." hän huokaisi vastaukseksi. Leon oli ehkä odottanut jotain kamalaa paasausta kuinka hän olisi voinut tehdä jotain, mutta ei. Hänellä ei ollut puhtia väitää tuolle vastaan vain periaatteesta.

Saatuaan tarinansa kerrottua, Gabriel hiljeni. Koko huone hiljeni pitkäksi aikaa mikä itsessään oli jo ihme kun heidät kaksi oli istutettu saman sängyn ääreen. Jos kaikki olisi paremmin, he todennäköisesti jähäisivät paraikaa jostakin asiasta. Sama se mistä.. He saisivat kinan aikaiseksi mistä tahansa!
Mutta nyt oli hiljaista ja lopulta Leon rikkoi sen hiljaisuuden saaden Gabrielin kääntämään katseensa tuohon. Pieni hymynkare yritti kavuta hänen kasvoilleen Leonin ladellessa totuuksia ja sen ainoan ehdon, mutta se kapuaminen jäi vain yritykseksi. Ei Gabriel tiennyt miten hän palaisi normaaliksi! Jos tietäisi, hän luultavasti toteuttaisi sitä paraikaa eikä märehtisi siinä omassa.. itseinhossaan. Ja Leon antoi hänelle sen ainoaksi vaihtoehdoksi? Mutta olemassa oli myös se pieni jos, mikä sai miehen ajattelemaan paitsi itseään.. Myös Leonia. Ja hän ei saatana antaisi tuon miehen lähteä Averyn perään niin kauan kuin hänessä henki pihisisi! Se tietäisi Leonin loppua ja samalla hänen omaansa! Ei hänellä ollut mitään ilman Leonia!
"E-Et kyllä j-jumalauta lähde.." Gabriel ähkäisi mutta mies ehti nipinnapin nousta ylös siitä sängyltä eikä hän saanut tartuttua tuon hihaan.. tai mihinkään muuhunkaan.
"Leon!" hän älähti epätoivoisena miehen lähdettyä etsimään niitä tikarivöitään. Gabriel yritti kavuta väkisin ylös siitä sängystä mutta eihän siitä mitään tullut kun vasen jalka mätäni paraikaa paikalleen. Gabriel rojahti takaisin sängylle ja hautasi kädet kasvoihinsa päästäen jonkin epätoivoisen, surkean valituksen. Samassa hän löi oikean käden nyrkillään seinään vuorostaan. Se sattui, mutta enemmän häntä pelotti kuin sattui sillä hetkellä.

Gabrielin oli pakko ajatella. Hän ei pystyisi estämään Leonia lähtemästä, koska ei päässyt edes ylös sängystä! Kello tikitti hänen vasemmalla puolellaan kertoen ajan kulumisesta. Puoli tuntia?!
Gabriel liikehti turhautuneena, oli valmis parkumaan silmät päästään epätoivossaan. Ei hän jumalauta tiennyt miten pääsisi yli tästä! Miten hänen edes oletettiin pääsevän! Ja miksi helvetissä hänen piti aina olla aivot tässä sakissa?! Eikö joku muu voisi välillä tehdä niitä päätöksiä..
"M-Mä en tiedä.." hän vaikeroi jo varmaan tuhannetta kertaa sen puolen tunnin sisään. Kädet olivat jälleen löytäneet tiensä hänen kasvoilleen ja hän puhui lähinnä kämmenilleen.
"S-se v-veri.." hän mutisi epätoivoisena, "M-mä antasin m-mitä vaa jos s-sen sais p-peruttua.." Hän tosiaan antaisi. Ihan. Mitä. Vaan. Eikä hän epätoivossaan tai kivuissaan tajunnut ajatella että Aaronhan saisi myös tehtyä verensiirron. Jos nyt löytyisi hänelle sopivaa verta jostakin.

Leon kuuli Gabrielin huudon ja oli valmiina oven toisella puolella, mikäli tämä onnistuisi kiskomaan itsensä vuoteesta ja rojahtaisi lattialle. Kun niin ei kuitenkaan käynyt hän lähti etsimään vyötään, toivoen joka askeleella, että Gabriel keksisi jotakin.
Hänen oli vaikea edes kuvitella itseään toisen asemaan, joten parannuskeinon keksiminen oli vieläkin vaikeampaa. Siksi hän toivoi Gaben keksivän jotain. Tietysti tämä saattoi olla heistä myös se vanhempi, kenties hän voisi nyt myöntää sen, kun toinen ei välttämättä edes tiedostaisi nauraa hänelle sellaisen tunnustuksen jälkeen.

Leon palasi makuuhuoneen ovelle, laahaten vyötään perässään. Hän kuunteli Gabrielin epämääräistä muminaa, kunnes bongasi sieltä lauseen, jonka kuuleminen sai hänet virnistämään. Oliko toinen edes tajunnut mitä mumisi? Kyllä tämän sanojen erottaminen vaati häneltäkin paljon, mutta hän osasi päätellä sen osan toisen sanoista, joista ei ottanut selvää.
Leon istuutui sängynlaidalle ja siirsi virnistäen katseensa Gabrieliin.
"Oisko nyt aika mennä Mungoon tapaan Aaronia?" hän ehdotti huvittuneena ja kohotti kysyvästi kulmaansa.
Kai Mungossa säilöttiin verta käytettäväksi hätätapauksia varten? Ja monia pidätyksiä ja tappoja tehneen aurorin mielenterveyden olisi uskonut lukeutuvan hätätapauksiin, joten...Mikä heitä enää esti lähtemästä Mungoon? Samalla nuo voisivat huolehtia kaikista muista vammoista, joita Gabrielilla oli kehossaan...Mikäli niiden osalta ei vielä olisi liian myöhäistä.

Leon laski toisen kätensä Gabrielin hartialle ja loi tähän kenties ensimmäistä kertaa vähään aikaan ystävällisen, huolestuneen katseen, joka kertoi kaiken siitä, kuinka tärkeä toinen oli hänelle. Tietysti hänen katseestaan näkyi se hänelle tuttu, pieni hyppysellinen ilkikurisuutta, mutta tällä kertaa sen määrä oli minimissään.

Leonin läntättyä takamuksensa takaisin siihen hänen sängylleen, Gabriel huokaisi varmana että puoli tuntia oli kulunut ja tuo itsepäinen pässi ilmoittaisi lähtevänsä. Mutta ei, mies ehdotti Mungoon lähtemistä mitä kaksikost lyhyempi ei vieläkään olisi halunnut.. Mutta minkä hän toisaalta voisi? Jos hänen menemisensä Mungoon oli ainoa ehto sille että Leon pysyisi kaukana Averystä, ei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa. Leonin henki hänen hengestään oli aivan liikaa.
Gabriel huokaisi uudemman kerran pudistellen kohtaloonsa alistuneena päätään mutta kieltämisen sijaan eleen pystyi helposti tulkitsemaan siksi mitä se olikin; hyväksyminen. Kai hänen olisi raahauduttava Mungoon. Vaikkei hänen pääkoppaansa vieläkään ollut iskostunut se, mitä hän oli hetki sitten sanonut ja mistä Leon nyt oli saanut ajatuksensa. Gabriel laski kätensä kasvoiltaan ja katsahdettuaan Leonia, hän huomasi tutun huvittuneen virneen tuon kasvoilla eikä osannut tulkita sitä. Ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen aikaan häneltä meni tuo niin älyttömän tutuksi tullut ilme ohi ymmärryksen. Leon.. tiesi jotain, mitä hän ei?

Gabriel ei kuitenkaan saanut sanaa suustaan ennen kuin se virne katosi jättäen vain pienen kipinän ilmeeseen kertoen siitä että mies oli Leon. Ja Leonin kasvoilleen loihtima ilme sai hänen suunpielensä nykimään hieman ehkä ujoon, aavistuksen surumieliseen hymyyn. Jos ei olisi ollut niin pihalla sillä hetkellä, hän olisi ehkä hävennyt Leonin seurassa sitä outoa tunnetta minkä mies hänessä sai aikaan. Hän rauhoittui kuin jokin loitsu olisi käskenyt häntä siihen. Hän sulki hetkeksi silmänsä ja huokaisi huomattavasti rauhaisammin kuin aikaisemmin.
"O-okei.." hän myöntyi lopulta, "j-jos se on a-ainoo keino pitää s-sut erossa A-averystä niin lähd-etään sitten M-Mungoon.." Niinhän se oli! Ei häntä kiinnostanut oma henkensä missään muotoa varsinkaan sillä hetkellä ja varsinkaan jos Leonin henki oli kyseessä. Niinkuin varmasti oli jos tuo olisi niin tyhmä että lähtisi Averyn perään. Se mies olisi tappanut hänetkin jos.. jos Sam ei olisi ollut niin.. kiltti tuolle. Mutta Gabriel ei ymmärtänyt vieläkään miksi hänen pitäisi olla kiitollinen Samille siitä että tuo oli ollut kiltti Averylle.
"M-mut ennenku mennää.." Gabriel sanoi hetken päästä, "ja e-ennen ku sä alat t-taas vittuilee m-mulle.. M-mä haluun s-sanoo et.. et.. k-kiitti." Hän siirsi katseensa Leoniin eikä kai koskaan ollut oikeasti ollut niin kiitollinen.
"I-ilman s-sua mä oisin.. mmh.." Se oli liian vaikeaa.

Gabriel ei tuntunut vieläkään ymmärtävän eikä Leon kyennyt kuin naurahtamaan toisen hitaudelle. Ehkä tämä oli ottanut enemmän osumaa kuin hän oli kuvitellutkaan, sillä toisen järki ei tuntunut juoksevan edes sitä nopeutta kuin aiemmin...Eikä siinäkään varsinaisesti kehuttavaa ollut.
"Idiootti!" Leon parahti ja olisi voinut hakata päätään seinään sen vuoksi, ettei toinen ymmärtänyt mistä oli kyse. Hän kumartui Gabrielin puoleen ja napautti tätä luunapilla otsaan, josko toiminta tuon otsaluun alapuolella alkaisi hiljalleen vauhdittua.
"Eikö sulla oikeesti sytytä?" Leon kysyi vielä kerran ja silmäisi toista altakulmain kunnes huokaisten pudisteli päätään ja valotti suunnitelmaansa, "Aaron on parantaja, se voi tehä sulle verensiirron, ehkä jopa jollain taval saada Averyn veren sun suonistas ja korvata sen jollain muulla!"
Ja jos ei voisi, Leon pyytäisi tätä vähintäänkin leikkimään, että tämä kykenisi tekemään niin, sillä Gabe ei muuttuisi normaaliksi ennen kuin ainakin luulisi ettei himppuakaan Averyn verestä enää virrannut suonissaan.

Leon oli jo aikeissa nousta vuoteen reunalta, mutta istuutui takaisin alas kun Gabriel avasi suuren suunsa, mutta tällä kertaa siinä oli jotain erilaista. Toinen puhui jotenkin varovasti ja vaikeasti, änkytti jotenkin...Aiempaa enemmän. Hän kuunteli mitä toisella oli sanottavanaan ja lopulta kun tästä ei ollut päättämään lausettaan, Leon laski kätensä tuon polvelle.
"Kyll mä sen tiiän, urpo. Miks sä luulet et mä uhkailen sua ja koitan hakata sut paistinpannulla tajuttomaks?" hän kysäisi naurahtaen, "Mä haluun sut takas..."
Leon taputti toisen terveen jalan polvea pari kertaa ja nousi sängyltä, ojentaen toiselle auttavan kätensä.
"...Enkä mä aio luovuttaa helpolla. Joten ny ylös...Onko susta ilmiintyyn?"
Hyväntahtoinen virne ei kadonnut huuliltaan minnekään.

Leonin parahtaessa, Gabriel käänsi katseensa kulma hieman koholla tuohon ja sai vaivanpalkaksi luunapin otsaansa.
"Ai j-juma mist--.." Gabriel aloitti nostaen kätensä otsalleen muttei saanut kirottua loppuun kun Leon jo jatkoi kertomalla perusteita hänen idiotismilleen. Ei, ei hän ollut tajunnut. Hän oli koko ajan ajatellut että Mungoon meneminen tarkoittaisi lähinnä avohaavojen paikkaamista ja se olisi siinä. Mutta voisiko Aaron tosiaan.. poistaa Averyn hänestä? Olisiko tuolla sellaisia valtuuksia tai.. olisiko noilla hänelle sopivaa verta tai..
Jotenkin Gabrielista tuntui edelleen hieman tyhmältä ja epäluuloiselta, mutta hän.. naurahti silti. Pienesti, hieman vaivaantuneesti.. Mutta naurahti kuitenkin. Ja sehän oli jo ehkä edistysaskel itsessään. Vaikkei hän pystynyt tulkitsemaan oliko juttu nauramisen arvoinen.
"O-okei.. Jos sä uskot et se.. se py-ystyis siihe ni o-okei," hän myönsi ja palasi taas ajattelemaan lähinnä sitä että vaikkei Aaron siihen pystyisikään.. Olisi hänen silti nieltävä se että tuo ainakin yritti. Hänen oli mentävä Mungoon pitääkseen häntä idiootiksi kutsuva kaverinsa elävien kirjoissa.

Hänen avautumisensa sai Leoninkin puhumaan heille kahdelle niin epätavallisia asioita. Kyllä kovat pojat nyt herkistelivätkin! Gabrielin suunpieli nyki hieman Leonin vastaukselle. Paistinpannulla toisen tajuttomaksi hakkaaminen tosiaan merkitsi heidän maailmassaan paljon. Ehkä enemmän kuin kukaan muu tajusikaan.. tai pystyi edes kuvittelemaan!
Leonin noustua sängyltä, Gabriel havahtui ajatuksistaan ja katsoi tuota. Hän nyökkäsi Mungoon lähtemisen merkiksi ja tarttui miehen ojennettuun käteen. Hän kampesi itsensä Leonin avustuksella istualleen ja mietti hetken mitä vastata. Hänen psyykkinen olonsa olisi ehkä saanut hänet yhtenä kappaleena Mungoon mutta fyysinen kunto.. tuskin kestäisi. Häntä huimasi, hänellä oli ehkä kuumetta ja verensokerit kai aika alhaalla.
"M-mä en kyl.. usko," hän mutisi vastauksensa ehkä hieman anteeksipyytäväänkin sävyyn, "en mä.. ainakaan s-sua saa raahattua mukana ja.. ja y-yksin jos mä rojahdan Mungon aulaan ni s-sehän se tyylikästä ois.." No tottahan hän puhui. Mutta oikeasti takana oli myös se että.. Jos Leon ei suostunut jättämään häntä yksin koska pelkäsi hänen tekevän jotain typerää itselleen.. Ei hänkään halunnut jättää Leonia yksin. Hän pystyi kuvittelemaan kuinka heti hänen katoamisensa jälkeen mies vetäisi tikarivyön niskaansa ja lähtisi Averyjahtiin.
Ja hän ei voisi asialle mitään, koska makaisi jalka paskana Mungon aulan lattialla.

Gabriel kuulosti yhä siltä kuin...Ei olisi uskonut sitä mitä hän oli sanonut tai sitten tämä ei vain jaksanut innostua siitä. Mikä johti siihen, että Leon tahtoi vain entistä innokkaammin saada toisen Mungoon Aaronin luokse, jotta hän saisi entisen Gabrielin takaisin mahdollisimman pian. Hän ei kestänyt tätä masentuneen oloista Gabeä enää hetkeäkään!
Hän oli itse aivan liian energinen ja iloinen ylipäänsä siitä, että toinen oli vielä hengissä, joten Gabrielin asenne ja mieliala eivät piristäneet häntä vähääkään, ainoastaan saivat hänetkin huonolle tuulelle.

Ainakin toinen nyt suostui lähtemään Mungoon ja hänen avustuksellaan nousi ylös vuoteestakin, vaikka uskoikin, ettei pystyisi ilmiintymään.
Leon huokaisi ja kohautti pienesti olkiaan.
"Sitten kävellään", Leon vastasi vaikka koettikin koko ajan keksiä mielessään vaihtoehtoista tapaa päästä Mungoon, koska mistä sitä tiesi jos toinen ei pystyisi moista matkaa kävelemäänkään. Hänestä ei olisi kantamaan toista, ainakaan koko matkaa.
Leon huokaisi ja talutti toisen perässään eteiseen, sammuttaen valoja sitä mukaa kun he lähestyivät ulko-ovea.
"Jaksatko sä kävellä? Koska...Mä en taia keksii muutakaan", hän mumisi hieman pettyneenä omaan, surkeaan mielikuvitukseensa. Yleensä hänen mielikuvituksensa oli vertaansa vailla ja kohtasi veroisensa ainoastaan Gabrielissä, mutta nyt toinen kävi hitaalla koska oli joutunut julman kidutuksen kohteeksi ja hän...Kävi hitaalla muuten vain?

Leon johdatti toisen ulos asunnostaan ja oven suljettuaan auttoi tämän portaita alas, toimien tukena parhaansa mukaan tarpeen sitä mahdollisesti vaatiessa. Kestäisi ikuisuus päästä Mungoon tällä menolla! He olisivat samantien voineet ottaa mukaansa teltan ja yöpyä puolivälissä matkaa!

Leon vaikutti hieman pettyneeltä siihen ettei hänestä ollut ilmiintymään mutta minkäs teet! Se ei tullut nyt kysymykseenkään.. Hän halusi säilyttää raajansa.. Kaikki niistä! Ja vaikka hänen pääkoppansa hitaalla kävikin, hän piti sen tämänhetkisestä paikasta eikä mielellään palaisi hakemaan päätään Leonin paskaselta lattialta..
Varsinkin jokainen vasemmalla jalalla otettu askel sattui ja jalka meinasi jatkuvasti lähteä alta jos sille kipeämmälle laski yhtään painoaan. Gabriel vilkaisi hieman sitä koivessaan ammottavaa tikarin metävää aukkoa ja puistatus kulki hänen lävitseen. Farkut olivat siitä kohtaa yltäpäältä veressä ja siihen oli sekoittunut hiekkaa ja ties mitä ja.. Hän muisti sen nyt. Averyn paskanen sormi hänen haavassaan. Unohtamatta sitä ruostetta, mitä oli varmasti irronnut itse tikarista. Ihme sinänsä että hänen jalkansa ylipäätään oli siinä vielä eikä ollut tippunut pois!
Leonin varmistellessa jaksaisiko hän kävellä, Gabriel nyökkäsi vaikkei ollutkaan varma. Mutta jokin omanarvontunne alkoi hiljalleen taas heräillä hänen pääkopassaan.. Eikä hän nyt voisi noin vain myöntää että kuolisi varmasti matkalle. Mungo kun ei.. edes sijainnut Viistokujalla!
"J-joo.. Enköhän mä.." hän mutisi vastauksensa, "e-ehkä hitaamman puoleisesti m-mutta eiköhän tää.. tästä.." Hän kävi kieltämättä tavallista hitaammalla tänään, mutta hänellä oli syynsä. Leonin aivoissa taas ei ollut mikään vinksahtanut tavallista enempää joten tuolla ei ollut hitaudelleen mitään syytä! Tai sitten aikainsaatossa heidän aivotoimintansa olivat niin täydellisesti kietoutuneet yhteen että kun toinen kävi hitaalla, toinenkin kävisi. Poikkeuksetta..

Portaita oli helpompi matkata alaspäin vaikka jalan koukistaminen tekikin hallaa hänen mätänevälle reidelleen. Ehkä oli kuitenkin hyvä idea mennä Mungoon! Aaron tappaisi hänet saman tien kun näkisi hänen koipensa ja kuulisi hänen vielä vängänneen tiukille vastaan Mungoon tulemisesta.
Ulkona paistoi aurinko niin kirkkaasti että Gabrielia häikäisi. Britannialle ominaiset pilvenhattarat kuitenkin vaeltelivat taivaalla sen näköisenä että kohta tulisi vettä. Samassa Gabriel tajusi, hitaalla kun kävi, ettei hänellä ollut nahkatakkiaan.. Saatika paitaa yllään! Samhan oli repinyt hänen paitansa irti hänen haavoistaan ja.. takki taisi olla siellä samassa kahvilassa! Toivon mukaan. Hän tappaisi Averyn vaikka paljain käsin jos se mies olisi vienyt hänen takkinsa. Ja hiuslakan ja kajaalit siinä sivussa!
Nyt kun hän alkoi asiaa ajattelemaan, he näyttivät varmaan hirveältä. Tai hän näytti. Mitähän jästit ajattelisivat! Ja kai joku velhoistakin tarjoutuisi auttamaan! Hän oli edelleen vanhan veren peitossa paikoin vaikka Leon ja Sam olivat kai putsanneet häntä. Ja no suurimmat haavat oli sidottu enemmän tai vähemmän pitävästi mutta jalka ja.. Niin. Hänen normaali ulkonäkönsä huolitelluimmillaankin käänsi katseita.
"M-me näytetää ihan dorkilta," hän mutisi hetken mietittyään eikä voinut olla naurahtamatta hieman.

Gabriel uskotteli pärjäävänsä, mutta Leonilla oli syynsä epäillä tämän sanoja. Johtuisiko kenties siitä, että tämä oli ennenkin väittänyt olevansa kunnossa ja sen jälkeen päätynyt kriittisessä tilassa Mungoon hoidettavaksi? Tai siitä, että tämä väitti olevansa kunnossa ja pärjäävänsä hyvin, vaikka Leon oli kyllä nähnyt miehen reiden. Kävelemisen täytyi sattua ja paljon, vaikka heistä kumpainenkin oli yllättävän hyvin kokemusten myötä kipuun tottunut, eikä Leon voinut estää huulilleen kapuavaa irvistystä, joka seurasi jokaista Gabrielin loukkaantuneella jalallaan ottamaa askelta.

Leon ei osannut juuri ulkonäköseikoista huolehtia, kun oli huolissaan hyvän ystävänsä terveydestä ja samaan aikaan keskittyi piilottamaan huolestumisensa niin hyvin kuin suinkin. Toisaalta hän oli näyttänyt pahemmaltakin...Hän oli jopa käynyt Ministeriössä aamutakissaan, hiukset vähemmän seksikkäästi pörrössä ja vähäiset meikit poskillaan.
Gabrielin mutina sai Leonin naurahtamaan ja kopauttamaan toista vapaalla kädellään kevyesti päähän.
"Urpo, ainahan sä näytät dorkalta, joten älä oo yhtään huolissas!"

*** ***

Mungoon päästyään Leon talutti Gabrielin tiskille ja ilmoitti tiskin takana tärkeilevänä istuvalle virkailijalle Gabrielin vammoista, lisäten vielä perään pyynnön; "Kutsukaa paikalla Aaron Gray-mikälieolikaan. Se on ainoo, joka voi huolehtii tästä."
Hän sai sijainnin, johon ystävänsä taluttaa ja sen Leon tekikin, joskin nappasi käytävän laidasta pyörätuolin, vanhanaikaisen sellaisen, istuttaen Gabrielin tuoliin ja lähti juoksuttamaan tätä käytävää pitkin sen minkä jaloistaan pääsi, laskien välistä kätensä Gabrielin käsien taakse, tuolin käsinojille, jotta saattoi nostaa jalkansa lattiasta ilman, että pyörätuoli oli keikahtaa taakse.
Leon nauroi sen minkä huolestuneisuudeltaan kykeni ja kiihdytti jälleen otettuaan suunnakseen käytävän, jolla oli kerrottu olevan vuodetilaa.
Ehkä he olivat naurettava näky, mutta siinä samalla sen verran tuttu ja naurettava näky, että heidät tiedettiin ohjata eteenpäin tietoisina siitä, että he löytäisivät oikean paikan.

Matkaaminen oli hidasta, vaivalloista.. tuskaista. Mutta matka eteni kuitenkin! Gabriel oli oikeastaan aika ylpeä itsestään siinä mielessä että sai pidettyä itsensä liikkeessä ja pääsi pystypäin raahautumaan Mungoa kohti. Vaikka edelleen häntä ahdisti koko ajatus huolimatta siitä mitä Leon oli sanonut. Omassa pienessä mielessään hän teki tämän enemmänkin Leonin terveyden tähden kuin omansa. Eihän hän sitä sanoisi tietenkään, mutta niin se oli.
Hänen kommenttinsa ulkonäöstä sai Leonin toteamaan jälleen kerran hänen dorkautensa ja saipa mies taputukset päälaellekin. Gabriel irvisti hieman ja vilkaisi Leonia. Hän ei uskaltaisi kyllä katsoa peiliinkään ennen kuin pääsisi kunnolla suihkuun. Muuten hän voisi komeasti sanoa hyvästit omalle psyykkiselle terveydelleen, joka jo valmiiksi oli suhteellisen olematon tällä hetkellä.


*** ***

Mungoon kuitenkin päästiin kuin päästiinkin ikuisuudelta tuntuneen taivalluksen jälkeen. Gabriel ei voinut olla hymyilemättä hieman nähtyään vastaanottovirkailijan vähintäänkin kauhistuksen ja hämmennyksen sekaisen ilmeen heidän ilmestyttyä siihen tuon tiskille. Gabriel nojaili sen hetken tiskin reunaan kun Leon selitti hänen vammojaan ja nyökytteli päätään aina välillä. Hänen silmissään sumeni hieman aika-ajoin mutta se nyt kai oli ihan odotettavaa jo tässä tilanteessa. Ihme ettei hän ollut jo taju kankaalla!
Kun heidät viimein ohjattiin Aaronin suuntaan, Leon istutti hänet johonkin kitisevään ja rätisevään pyörätuoliin.
"Mistä vetoo tää hajoaa ennen ku me päästää Aaronin puheille," Gabriel sanoi pessimistisesti ja hyvinkin epäilevästi. Hän ei enempää ehtinyt kuitenkaan sanoa kun Leon äkkiä tönäisi hänet vauhtiin ja pian sitä kiidettiin pitkin sairaalan käytäviä saaden ihmiset kimpoilemaan pois heidän tieltään.
"Sä saatanan hullu!" Gabriel älähti puolitosissaan puristaen pyörätuolin käsinojia jottei lentäisi kyydistä. Jotenkin.. Vaikka häntä sillä hetkellä sattuikin joka paikkaan, ei hän tosissaan voinut Leonia syyttääkään. Hän olisi varmaan käyttäytynyt tuon sijassa ihan samalla tavalla. Tosin hän olisi tehnyt sen eron että olisi hutkaissut tuota paistinpannulla siitä huolimatta että joku arvoisa syyttäjä kielsi.