You know you're not alone

Gabriel ei tuntunut ymmärtävän enää mitään mitä Sam puhui. Kirjeen kirjoittamisen hän muisti. Elävästi. Se oli kirjoitettu hänen omalla verellään ja Sam tuntui näkevän siinä vain kauniita anteeksipyyntöjä.. Anteeksipyyntöjä osoitettuna Samille itselleen eikä suinkaan hänelle joka tässä nyt oli tänään saanut elämänsä verilöylyn osakseen.
"A-Anteeksi t-t-tekojaan?!" Gabriel toisti väsyneesti, kivuliaasti mutta ennen kaikkea uskomatta korviaan. Samin kysymys.. tai oikeammin toteamus siitä kuinka hän oli etsinyt Averya ja sitä seurannut tiukka katse olivat itsessään jo pysäyttäviä. Mutta kun nainen vielä ääneen totesi ajatuksensa. Gabriel ei voinut kuin tuijottaa naista takaisin sieltä vaaleanpunaisen viltin alta. Oliko tuo tosissaan? Oliko hän kuullut oikein vai tekikö hänen kroppansa nyt tepposia hänen mielelleen? Sam.. Samin mielestä hän oli yhä siinä kiitos Averyn?
"H-Hetkinen," Gabriel pysäytti Samin tuon yrittäessä ottaa häneltä kai kenkiä pois. Oli miehen vuoro tuijottaa tuota vaikkakin jälleen kerran epäuskoisena.
"S-Sun m-mielestä mä o-olen tässä k-koska Aver.. Avery o-on pahoillaan j-ja si-sitoi mun h-haavat?" Gabriel ei voinut olla katsahtamatta itseään epäuskoisesti mitä nyt pystyi ilman että tarvitsi päätä liiemmin liikutella. Päänsärky oli hetkeksi unohtunut mutta nyt kun sitä taas alkoi miettiä omaa tilannettaan, se palautui nopeasti mieleen.
"S-Sam.. s-se mies o-on syy siihen m-miksi mä o-olen t-tässä kunnos-sa.." hän yritti selittää ja lievä epätoivon vivahde käväisi hänen äänessään. Hän ei ollut osannut odottaa minkäänlaista vastaanottoa, hän ei ollut osannut odottaa edes sitä että Avery ihan oikeasti palauttaisi hänet Samin oven taakse. Hän ei halunnut tuon koskevan itseensä tai koskea itse tuohon. Hän ei halunnut Samin huolehtivan hänestä.. Mutta vielä vähemmän hän halusi kuulla nuo äskeiset sanat. Silti, nyt kun ne oli sanottu, hän vaati vastauksia.

Noita katsoi miestä kun tuo ihmetteli tekojen anteeksi pyytämistä. ”Niin. Niin tehdään, kun tiedetään että tehtiin jotain vääriin”, Sam vain sanoi ja mielessään arveli, että jos kuolonsyöjä olisi jätetty rauhaan tuo olisi ollut suhteellisen kiltisti. Kai nyt kaikki hermostuisivat jos heitä jahdattaisiin! Tosin ajatukset unohtuivat kun Gabriel hankaloitti kenkien pois ottamista. Noita huohahti ärtyneesti ja katsoi velhoa kuin sanoen: älä venkuile kun minä koetan auttaa. ”Niin! Sinuun oli heitetty se haavakirous, mutta pahimmat ovat lähes ummessa. Ilman sitä olisit jo vuotanut kuiviin. Eikä hän ole mikään tunteeton monsteri!”, Sam sani ja koetti viedä miehen kenkiä.

Kenkien ottaminen oli hankalaa kun Gabriel koetti koko ajan puhua. ”Kyllä, sinä olet tässä koska minusta tuntuu, että hän muistaa jotain hyvääkin. Minä kannoin hänestä huolta ja kai hänen omatuntonsa nyt alkoi soimaamaan kun tiesi, että minä kannan sinusta samaa huolta”, noita totesi ja sai vihdoin yhden kengän pois. ”Kyllä minä sen tiedän, mutta ilmeisesti tämä ei ole ensimäinen kerta kun otatte yhteen. Hänen mukaansa tämä oli itsepuolusta enemmän kuin muuta”, noita totesi ja sai toisenkin kengän irti. Ne olivat kyllä mennyttä. ”Ja Gab, minä en suostu näkemään häntä hirviönä. Tämä on kamalaa mitä hän teki, mutta siihenkin löytyy varmasti syy. Minä vain en vielä tiedä sitä”, noita totesi ja peitteli Gabrielin kokonaan.

Gabrielin sanat tuntuivat kaikuvan kuin kuuroille korville. Hän oli useasti sanonut Samille tuon olevan liian luottavainen kaikkia asiakkaitaan kohtaan ja olivatpa he riidelleetkin silloin kun Sam kertoi hänelle Averyn tapaamisesta. Mutta että Sam ihan oikeasti puolusti sitä miestä hänen edessään? Ja mikä vielä ärsyttävämpää, Sam tuntui uskovan Averya enemmän kuin Gabrielia! Ja että Gabriel oli syypää tähän kaikkeen!
"A-Ai syy vai?" Gabriel kysyi edelleen takellellen vaikkakin ääni selvästi ärtyneempänä. Hän sysäsi peiton pois päältään ja pakottautui istumaan sohvalle Samin estelyistä huolimatta. Liike sai hänet ähkäisemään kivusta mutta hän ei välittänyt siitä, joskin hänen oli aivan pakko nojata hetkeksi selkänojaan ja keskittyä vain hengittämään. Sitten hän kohotti päänsä seinästä ja laski katseensa takaisin Samiin.
"S-Syy on s-siinä että m-mä olen a-aurori," hän sanoi ja piti pienen tauon, jonka aikana hän nielaisi kivuliaasti ja sulki hetkeksi silmänsä. Kun hän avasi ne uudelleen, hän katsoi taas Samia.
"M-Mä luulin että s-sä ymmärrät että mun t-työni on j-jahdata kuolons-yöjiä," hän selitti puhuen ehkä enemmän kuin oli sillä hetkellä hyväksi. Sam ei koskaan ymmärtäisi jos hän kertoisi Averyn verestä hänen suonissaan. Ei ainakaan niin kauan kun tuo typerä nainen uskoi että Averyssä oli muka vielä jotain hyvää jäljellä.
"S-Se tappo k-kaks.. ellei u-useempiakin.. a-auroria ennen ku s-sai mut s-sinne," Gabriel sanoi toivoen Samin ymmärtävän nyt miten asiat olivat. Avery ei ollut hyvä ihminen! Ei mistään kohtaa! Tuo oli tappanut kaksi auroria ennen häntä ja paloitellut hänet melkein tulitikkuaskiin sopivaksi. Ja sitten vain koska hän oli yhä elossa ja Avery oli paikkaillut hänen haavojaan pystyäkseen jatkamaan leikkiään, Sam uskoi ettei mies ollut tarkoittanut mitään pahaa?
Gabrielin silmissä sumeni hetkeksi ja hän oli menettää tajuntansa pystyyn pyrkimisensä johdosta. Hän otti tukea sohvan reunasta ja puristi sitä vasemmalla kädellään jottein kaatuisi. Hetken päästä olo parani hieman.
"S-Se y-yritti pakottaa m-mut t-tappaa.. s-sut.." hän mutisi ja vei toimivan kätensä reidelleen, jossa avohaava tihkui hiljattain verta vaikka Avery oli sitä paikkaillutkin.
"S-se pisti mut.. l-yömään i-itteäni.. k-koska en s-suostunu t-tappa-maan.." hänen äänensä katosi loppua kohden miehen tuijotettua hetken ajan jalan haavaansa ja siinä olevaa verta. Itseinho ryöppysi hänen lävitseen ja kärsien mies sulki taas silmänsä ja huokaisi katkonaisesti. Tilanne alkoi mennä niin kamalaksi että mies voisi vain.. itkeä pahaa oloaan.

Gabrielin ääneen tuli ärtynyt sävy, joka sai Samin takajaloilleen. Hän ei saanut pidettyä miestä makuulla kun tuo nousi jo. Noidan teki pahaa katsoa kuinka kipeää kaikki teki. Velho ei ollut tainnut tulla ajatelleeksi, että Sam oli itse niin shokissa että vain koetti saada hommaan jotain järkeä omalla tavallaan. Samin maailmassa kun väkivalta, no sitä ei ollut. Yleensä jos oli siihen piti olla joku syy. Ei pelkkä aurorit vastaan kuolonsyöjät kelvannut hänelle. Hän uskoi todella siihen mitä sanoi aina: ystävällisyys on paras ase. Se oli pelastanut hänet lukemattomia kertoja.

Aurorin kertoessa ruumiista, Sam taisi kalveta hieman. ”Eih...” hän uikahti ja näytti hyvin surkealta. Ei Avery voinut tehdä sellaista! Miksi mies tekisi niin? Mitä järkeä siinä oli? Sam alkoi voimaan todella pahoin hetki hetkeltä enemmän. Kun Gabriel kertoi hänen tappamisestaan Samin otsalle ilmestyi ryppyjä. ”Minut?” noita mutisi ja kosketti kirjettä jälleen taskussaan. Sam todella joutui tappelemaan kyyneliä vastaan. Ei, hän ei voinut uskoa sitä! Miksi ihmeessä Avery olisi niin tehnyt ilman syytä? ”Sinun ei pidä nousta istumaan”, Sam mutisi ja koetti painaa aurorin makaamaan. ”Minä lähetän nyt pöllön mungoon. Ei sinun kanssasi uskalla ilmiintyä”, noita sanoi ja nousi. Hänen polvensa tärisivät ja kävely oli hankalaa, mutta Sam käveli tiskille hakemaan pergamentin ja sulkakynän.

Kirjoittaessaan Samin käsistä putosi verihiutaleita paperille. Hän pyyhki ne pois ja tajusi kirjoittaneensa jotain ihan muuta kuin piti. Hän otti uuden palan ja keräsi henkeään ja koetti keskittyä. Sulkakynä väpätti hänen kädessään.

Ei, Gabriel ei tosiaan kyennyt sillä hetkellä tajuamaan miten shokissa Sam saattoi olla mutta mikäli moinen olisi tullut puheeksi, hän olisi varmaan kerrankin käyttäytynyt itsekkäästi ja todennut ettei tuo tainnut tajuta miltä hänestä tuntui. Jep, hän näytti kenties aivan kamalalta ja fyysiset kivut olivat kyllä juurikin niin kipeitä kun miltä näytti. Mutta ne kalpenivat täysin sen rinnalla mikä myllerrys hänen sisimmässään riehui. Yleensä taistelun jälkeen saattoi olla kipeä ja ruhjeilla kaikin puolin, mutta koskaan aikaisemmin ei ollut tuntenut niin kovaa itseinhoa yhden taistelun jälkeen.

Gabriel pudisti päätään Samin yrittäessä saada hänet takaisin makuulleen ja kieltäytyi siitä. Sama se nyt enää oli istuiko hän vai makasi, ei olo helpottunut kummassakaan asennossa. Sam ilmoitti lähettävänsä kirjeen Mungoon ja lähti sitten tiskin taa. Gabriel katsoi hänen menoaan hetken ja jokin väännähti ikävästi jossain rintakehän perukoilla, muttei hän viitsinyt reagoida siihen.
"S-sä uskot edelleen e-ettei A-avery tekisi mitään se-sellaista," hän enemmänkin totesi kuin kysyi, koska piti vastausta jo aika itsestäänselvänä vaikkei ymmärtänytkään että miksi. Hänestä tuntui juuri nyt siltä kuin hän olisi uhrannut puolet elämästään Samille ja sitten tuo vain ilmoittaa päin naamaa jonkun kuolonsyöjän olevan tärkeämpi vain koska tuo ei tappanutkaan naista tapaamisen päätteeksi! Hän ei ymmärtänyt, mutta ei se hyvältä tuntunut.

Samin alkaessa kirjoittaa Mungokirjettä uudelleen, Gabriel kohotti katseensa tuohon.
"K-Kirjoita se L-Leonille," hän sanoi, "k-käske sitä hakee m-mut pois täältä." Itseinho oli palannut. Hän ei halunnut olla Samin luona senkään takia, muttei juuri nyt siksikään koska tuo ei halunnut uskoa häntä. Ei vaikka hänet oli tuotu melkein ruumiina tuon ovelle. Tuskin hän Leoninkaan luona voisi kauaa viipyä, mutta parempi siellä hetken kuin.. täällä. Tai Mungossa, jossa sielläkään tuskin kukaan ymmärsi häntä. Ehkä Aaron, mutta sekin keskittyisi hoitamaan hänen haavansa eikä välittäisi hänen selityksistään.

Gabrielin sanat kuulostivat syytökseltä. Noita puristi huulensa yhteen ja koetti vain saada kätensä vakaiksi. ”Gab...” Hän vain sanoi hiljaa ja katosi velhoa hetken. Sam ei todellakaan voinut uskoa sitä todeksi. Hän kuitenkin nyökkäsi miehen käskiessä hänen kirjoittamaan Leonille. ”Minä kirjoitan”, hän sanoi ja raapusti lyhyen viestin miehelle, jossa kertoi Gabrielin olevan loukkanatunut ja että aurorin tulisi tulla heti Samin luokse. Sam alleviivasi heti sanan.

Sam otti pöllön hellästi pois häkistään ja sitoi kirjeen sen jalkaan kädet täristen, mutta siitä ei tullut mitään. Pöllö lopulta kiskaisi jalan pois, nappasi lapun nokkaansa ja katsoi noitaa moittivasti. ”Anteeksi Gerold. Vie se Leonille mahdollisimman nopeasti”, hän sanoi pöllölle ja pääsi sen ovesta ulos. ”Gerold on nopea, Leon on piaan täällä”, hän vakuutti Gabrielille ja katseli velhoa kauempaa. Hänestä tuntui, että mies ei halunnut häntä lähelleen. Sam ei oikein voinut käsittää miksi. Hän ei ollut tehnyt mitään pahaa.

Samin lupauduttua lähettämään kirje Mungon sijaan Leonille, Gabriel nyökkäsi lyhyesti kiitokseksi ja kääntyi sitten katselemaan kuinka Sam temppuili pöllönsä kanssa. Vasta nyt mies itsekin tajusi kuinka pahasti Samin kädet tärisivät kun tuo ei saanut kirjettä pöllönsä jalkaan. Gabriel laski päänsä nojaamaan sohvan selkänojaa ja sulki silmänsä hetkeksi. Häntä väsytti tuhottomasti ja kaikki se kinaaminen ja pakolla sohvalta ylösnouseminen olivat saaneet hänet väsymään entisestään.
Ja nyt hänestä tuntui vieläpä siltä että hänen täytyisi jostain syystä pyytää anteeksi Samilta? Averyhan hänet tuon kiusaksi oli lähettänyt ja mikäli hän olisi itse saanut päättää, hän olisi mieluiten vain mennyt kotiin. Hänellä ei ollut edes mitään motivaatiota yrittää hankkiutua taas terveiden kirjoihin nyt kun Avery oli saastuttanut hänen ruumiinsa omalla verellään. Kuinka hän voisi ikinä palata siihen mitä oli..

Pöllön ampaistua kai viimein taivaalle, Gabriel kuuli Samin vakuuttelevan sen olevan nopea ja että Leon tulisi varmasti pian. Gabriel nyökkäsi hieman muttei avannut silmiään. Häntä väsytti ja itketti ja epätoivo oli enemmän kuin läsnä. Leon saattoi sitäpaitsi olla vaikka Britannian toisella laidalla ja silloin jopa nopeimmalla pöllöllä menisi aikansa ennen kuin tuo löytäisi perille.
Gabriel huokaisi hieman ja pakotti sitten silmänsä auki ja päänsä ylös sohvan selkänojasta. Hänen suutaan kuivi.
"S-Sam olisitko.. v-voisitko tuoda l-lasin vettä?" hän kysyi ja olisi ehkä selvittänyt suunsa olevan kuin saharan autiomaa, mutta se jäi suunnitelmaksi kun ääntä ei juuri lähtenytkään. Pieni hymynkare käväisi hänen kasvoillaan hänen laskiessaan päänsä takaisin selkänojaa vasten ja sulki silmänsä. Hän ei enää tiennyt oliko edes tärkeää että Leon saapuisi ajallaan..

Gabriel näytti niin heikolta ja haavoittuvalta maatessaan siinä sohvalla henkihieverissä. Samia pelotti se näky. Hän ei oikein tiennyt mitä voisi tehdä edes velhon hyväksi, kun tuo sitten pyysi lasin vettä Samin oloa helpotti heti. ”Tietenkin”, noita lupasi ja kaatoi lasiin kylmää vettä ja kaatoi sekaan särkylientä. ”Minä pistin paritippaa sitä särkylientä, jos se helpottaisi”, noita sanoi ja vei lasin aurorille. Hän vilkaisi kerran miehen käsiä ja totesi, että lasi olisi pian rikki lattialla, joten hän juottaisi.

Noita vilkuili ovelle tasaisin väliajoin toivoen Leonin saapuvan mahdollisimman pian. Hän ei oikein tiennyt mitä tälläisissä tilanteissa tuli tehdä. Hänellä ei ollut minkäänlaista toimintamallia, joka olisi auttanut. Hän vain saattoi arvailla tekikö kaiken oikein vai väärin. Lisäksi häntä hermostutti. Hän ei saisi enää nukuttua. Lisäksi Gabriel oli vuotanut verta hänen sohvalleen kiitettävästi. Samin pitäisi siivota. Se olisi ainakin turruttavaa. ”Auttaako se liemi yhtään. Se ei ole vahvaa, mutta pitäisi sen vähän helpottaa”, noita huolehti ja pureksi huomaamattaan alahuultaan.

Gabriel nyökkäsi pienesti Samin puhuessa särkyliemestä ja pakottautui taas katsomaan lasia. Hän oli jo nostamassa vasenta kättään tarttuakseen lasiin mutta Sam päätti juottaa häntä, mikä oli varmasti parempi vaihtoehto. Nieleminen tuntui vaikealta, mutta samalla helpottavalta. Vesi ei maistunut särkylääkkeestä huolimatta mitenkään erikoiselta tai sitten hän ei vain maistanut tällä hetkellä mitään, mikä sekin oli ainakin miehen mielestä mahdollista.
"K-kiitos," hän sanoi yrittäen hymyillä Samille hieman saattuaan veden kurkustaan alas. Hän olisi halunnut halata tuota kiitokseksi. Ehkä hakea samalla hieman turvaa toisesta ihmisestä, mutta se oli turha toivo. Ajatus Averystä halaamassa Samia sai Gabrielin hylkäämään moisen ajatuksen.

Gabrielin väsymys alkoi hiljalleen muuttua joksikin painajaisen sekaiseksi unenhämyksi josta ei oikein osannut sanoa oliko se totta vai unta. Hän palasi ajatuksissaan takaisin Averyn luo ja jokainen tunnon palaamisesta ilmoittava nipistys oikeassa kädessä sai Averyn antamaan hänelle omasta verestään. Katkonaisen unen tai harhakuvan läpi hän yritti terveemmällä kädellään estää Averya vaikka ilmaahan hän hiljalleen huitoi.
Pikkuhiljaa kipu alkoi ehkä aavistuksen hellittää vaikkei mikään litku saisi hänen oloaan muuttumaan yhtään paremmaksi. Samin kysymyksen kuullessaan, Gabrielilla meni hetki tajuta tuon sanat ja tajuttuaan, mies kohotti hieman kasvojaan ja loi silmänsä Samiin. Hän oli saada sydänhalvauksen mielen tehdessä temppujaan väsymyksestä. Hetken ajan Samilla oli yllään kirkkaankeltainen mekko ja punainen viitta.
"E-ei v-voi.." hän kähähti ja epätoivo saattoi väkisin hänen silmänsä vettymään. Oliko tämä kaikki sittenkin ollut vain Averyn julmaa pilaa?
"A-Ave-ry, l-lopet-a.." mies mutisi huomaamattaan armoa anellen vaikkei enää ollutkaan ketään keneltä sitä pyytää.
"S-Sait m-mitä halu-sit.."

Sam juotti hitaasti miehelle koko lasin vettä ja nyökkäsi vain kiitokselle. Hän kävi viemässä lasin pois ja palatessaan huomasi miehen lähes nukahtaneen. Hän istuutui kuitenkin vierelle ja kun tuo alkoi huitomana hän kysyi lääkkeestä. Mies kuitenkin alkoi puhumaan ihan omiaan.
”Hei... Gab. Sinä olet Rose Bakeryssä, ei sinulla ole enää mitään hätää”, noita sanoi tarttui lempeästi miehen käsiin ja nosti ne poskilleen. ”Katso nyt, minä olen tässä ja sinä istut minun sohvallani. Leon on tulossa”, noita jutteli ja silitti aurorin kasvoja pehmoisella kädellään. ”Ei ole mitään hätää enää rakas Gab”, hän vakuutti ja kietoi kätensä miehen ympärille. Hän ei malttanut odottaa toisen aurorin saapumista. Tuo tietäisi varmasti mitä pitäisi tehdä! Samilla kun ei ollut aavistustakaan. Hän saattoi vain paijailla Gabrielin likaantuneita hiuksia ja odottaa.

Koskaan ennen minuutit eivät olleet tuntuneet niin pitkiltä. Sam ei voinut olla pohtimatta itsekin synkkiä asioita ja se huolestutti häntä enemmän ja enemmän. Ei Sam halunnut ajatella mitä Gabriel oli käynyt läpi. Ei todellakaan! Hän ei halunnut uskoa miestä, vaikka tiesi tuon puhuvan totta.

Gabriel sulki hetkeksi silmänsä Samin alkaessa puhua eikä yhtään sillä hetkellä tajunnut etteivät harhakuvat liiemmin jutustelleet mukavia. Vasta kun hän tunsi kosketuksen omalla kädellään, hän avasi silmänsä kääntäen katseensa takaisin Samiin. Keltainen mekko oli poissa ja tilalla taas se valkoinen kylpytakki. Oliko hän tulossa hulluksi?
"S-Sinulla oli k-keltainen mekko j-ja punai-nen viitta.." Gabriel selitti rutistaen silmänsä jälleen kiinni ja pudistaen mielikuvaa pois päästään. Hän tunsi Samin kietovan kätensä ympärilleen ja mies painoi kasvonsa tuon olkaa vasten. Epätoivo otti vallan ja kyyneleet virtasivat mustina hänen poskipäilleen. Avery ei tainnut tietääkään kuinka täydellistä jälkeä oli ehkä tiedostamattaankin tehnyt ja kuinka syvät haavat tuo oli repinyt hänen sisimpäänsä.

Gabriel sopersi Samin vaatteista ja noita vilkaisi omiaan. Hän kuitenkin tiesi milloin hänellä oli se asuyhdistelmä ollut. ”Ne vaatteet hän näki kun me kohtasimme”, Sam totesi ja piteli hellästi velhoa sylissään. Hän nieleksi omia kyyneleitään Gabrielin alkaessa itkemään. Hän silittei miehen päätä ja räpytteli tiuhaan silmiään. Hän antoi toisen itkeä sanomatta mitään. Hän piti miestä vain lähellään ja silitteli. Itku auttoi kyllä toisinaan. ”Ei hätää Gab”, Sam vain mutisi ja tuijotti pistettä seinässä. Hänenkin poskilleen oli vierinyt muutama kyynel. Hänen valkea aamutakkinsa oli menettänyt valkeutensa ajat sitten ja nyt se oli kuivuneen veren, tuoreen veren ja kajaalikyynelten peittämä. Ei se noitaa huolettanut. Hän saisi aina uuden ja nykyisenkin putsattua. Tärkeämpää oli vain tukea hajalla olevaa auroria. ”Kaikki on hyvin”, Sam mutisi ja tuijotti sitten ovea. Missä Leo oikein viipyi?

Avery oli tietämättään nyt kiduttamassa Samiakin, sillä noitaan sattui nähdä ystäviään sellaisessa kunnossa. Hän olisi vain halunnut haihduttaa pahan maailman pois Gabrielin mielestä, mutta ei hän sellaisia osaisi. Chaos osaisi muunnella muistia, mutta Sam tekisi Gabrielista umpihullun jos hän koettaisi samaa.

Leon tuijotti likaista pöydän pintaa. Tummaan puuhun oli piirtynyt useampienkin lasien jättämät renkaat. Hän ei ollut lainkaan varautunut siihen, että pian kapakan pitäjä juoksuttaisi hänelle kirjettä, mutta niin kuitenkin kävi Leonin kuullessa omaa nimeään hoettavan ihmismassan keskeltä.
Leon nousi ja otti tuoppinsa mukaansa suunnatessaan kapakan pitäjää vastaan ja otti avatun kirjekuoren tätä pienesti mulkaisten vastaan.
Pergamentti oli sotkuinen, verinen...Ja hätiköiden kirjoitettu, mutta siihen Leon ei sen suuremmin kiinnittänyt huomiotaan enää sen jälkeen kun ryhtyi lukemaan hänelle lähetettyä lyhyttä viestiä. Silmänsä laajenivat kirjeen myötä ja pienestä humalatilastaan huolimatta hän ei unohtanut oleellisinta, minkä tarvitsisi Gabrielia auttaakseen vaan päättäväisenä hän seurasi omistajaa tiskille ja tämäkin ymmärsi tilanteen vakavuuden, joskaan kumpikaan osapuolista ei kirjeen aiheuttamasta huolesta huolimatta voinut olla virnistämättä pienesti.


Leon ei vaivautunut ilmiintymään vaan sen sijaan lähti juosten Vuotavasta Noidankattilasta ja suuntasi Rose Bakeryä kohden. Kirje ei varsinaisesti ollut kertonut kuin kiireestä ja Gabrielin huonosta tilasta, joten hänen oli vaikea sanoa mistä oli kyse, mutta jos Gabe tarvitsi häntä, hän ei kyselisi sen enempää. Ja jos Gabe todella 'alentui' pyytämään hänen apuaan, täytyi olla tosi kyseessä.

Hän saapui leipomolle suhteellisen pian. Ulkona oli alkanut sataa ja ilma oli muutoinkin kaikkea muuta kuin miellyttävä, mutta se oli hänen huolistaan pienin.
Leon avasi oven ja kumartui hieman astuessaan ovesta sisään, jottei lyönyt päätään kelloon, joka kilahti tuttuun tapaan hänen avatessaan oven. Katseensa etsi ystäväänsä, mutta kohtasi ensimmäisenä tämän...ystävän, Samin, jonka vaatteet olivat... Veressä. Kulmiaan kurtistaen hän käänsi päätään lopulta niin, että tavoitti Gabrielin katseellaan.
"Helvetti sentään, mitä tääl o tapahtunu!?" Leon parahti, joskaan ei voinut olla keljuilematta Samille pienesti, "Mähän sanoin ettei rajui leikkei työn ulkopuolel."

Kaikesta huolimatta hän ei kuitenkaan voinut estää itseään kiiruhtamasta Gabrielin luo tarkastelemaan tämän saamia haavoja. Katseestaan kuulsi hämmästys ja miksei järkytyskin jos pystyi uskomaan, että hänestä olisi moista tunnetta ulkoisesti näyttämään.
"Mun ois sitteki pitäny...", hän aloitti ja tarkasteli toisen ilmeitä oikeasti vakavana ja huolestuneena vaikka pieni hymynkare tavoittelikin huuliaan, "...ostaa kaks pulloo viskiä!"
Hän laski avaamattoman viskipullon lähimmälle pöydälle ja katsahti jälleen Gabrielia, joka suorastaan ui veressä.
"Mut oikeesti... mitä helvettiä, Gabe!?"

Gabriel kuuli Samin sanat siitä että keltainen mekko ja punainen viitta olivat viite siihen mitä Avery oli nähnyt käydessään naise luona. Gabriel nyökkäsi aavistuksen. Pikkuhiljaa hänen olonsa alkoi ehkä rauhoittua Samin pidellessä häntä mutta rauhoittuminen ei suinkaan tarkoittanut että elämä alkoi voittaa tai olo parantua.
Hetken päästä ovelta kuului kilahdus ja jonkun kiireiset askeleet sisälle. Gabriel säpsähti väkisinkin yllättävää ääntä ja vaivoin irrottautui Samista. Kuullessaan Leonin äänen ennen kuin sai edes katsettaan kohdistettua tuohon, se hetken kestänyt pelko haihtui. Hän ei voinut olla hymyilemättä pienesti miehen keljuillessa Samille.

Tuntiessaan Leonin kiiruhtaessa lähelleen ja tuon kosketuksen, kuullessaan miehen typerät vitsit ensimmäisenä, hän olisi halunnut vastata niihin koska ainahan sitä piti olla vastaamassa tavalla tai toisella jos tuo edes suunnitteli aukovansa päätään. Jotenkin ääni tuntui kadonneen ja vasta ryittyään hieman, hän sai edes pihahduksen ääntänsä kuuluville.
"A-Avery.." Gabriel vastasi tuon esittämään kysymykseen. Hän piti hieman taukoa hengitellen ja katsahti sitten väsyneesti Leonia.
"S-Sillä n-ne r-rajut l-leikit on.." hän mutisi voimatta olla mutisemattakaan. Hän oli kiitollinen siitä että Leon oli tullut niinkin nopeasti vaikka aika oli tuntunut ikuisuudelta. Ajantaju oli kadonnut jo Averyn luona eikä se nyt ottanut palatakseen vieläkään. Ulkona taisi olla yhä yö, muttei hän tiennyt mikä yö. Olikohan se yhä sama..
"V-Voitko s-sä viedä m-mut p-pois t-täältä?" Gabriel kysyi hetken päästä. Hän halusi pois Samin luota, koska häntä inhotti oman itsensä takia olla siinä tuon seurana. Averyn viimeiseksi jääneet sanat kaikuivat edelleen hänen kipeässä pääkopassaan ja ne vaikuttaisivat varmaan Leoninkin läsnäoloon vaikkei samoissa määrin kuin Samin läsnäoloon. Avery ei ollut uhkaillut Leonia..

Sam piteli vain auroria hellästi lähellään ja käänsi katseensa kuullessaan kellon kilahduksen sekä nähdessään pitkän miehen. ”Sori Leon”, noita sanoi tuolle ja tuon vitseille. Noita ei kuitenkaan hymyillyt. Hän antoi Gabrielin suoristautua, sillä ei hän miehen egoa halunnut turmella. Hän vetäytyi ja antoi toisen aurorin tarkistaa vammat. Hän kuitenkin tuhahti kuuluvasti viskille.

Gabriel mutisi heikosti Averyn nimen ja Sam jäysti jälleen huultaan. Hän katseli huolestuneena ystäväänsä ja nousi sohvalta. Hän olisi halunnut vastustella Gabrielin siirtämistä, mutta mies tuskin kuuntelisi. ”Hän ei halunnut mennä mungoon vaan käski kutsua sinut”, Sam sanoi hiljaisella äänellä ja sipaisi hiuksiaan, jotka olivat kerrankin todella pörrössä. Olihan hän raahautunut suoraan sängystä ovelle. ”Tarvitsetteko te jotain?” Noita vielä varmenteli. Sam ei oikein osannut vitsailla sillä hetkellä. Hän oli liian huolissaan kaikista osapuolista. Hän oli melkein tunkemassa miesten matkaan kasapäin eilisiä pullia, mutta pysyi poissa keittiöstä.

Leon ei ollut odottanut toisen olevan niin huonossa kunnossa, ettei tästä ollut edes keljuilemaan hänelle takaisin, mutta jahka hän saisi toisen lepäämään ja antaisi tälle pari pientä lasillista viskiä, tämä taatusti saisi unenpäästä kiinni ja herätessään omaisi jälleen tarpeeksi ääntä ja energiaa väittääkseen hänelle vastaan asiassa jos toisessakin.
Leon vilkaisi Gabrielia mietteliäänä. Tämä asui turhan kaukana eikä tästä olisi ilmiintymään eikä hänestä olisi auttamaan toista siinä nyt, kun hän oli tullut itse...Kidutuksen sijaan ottaneeksi alkoholia siinä määrin, ettei voisi taata mitään siitä, kuinka monessa osassa he tavoittaisivat toisen asunnon, jos edes päätyisivät sinne saakka.
"Mun luo vai Vuotavaan Noidankattilaan?" Leon päätti sitten kysäistä Gabrielin mielipidettä, sillä tämähän se tiesi, missä katsoisi turvallisemmaksi yönsä viettää. Ja turvallisuus oli merkittävä seikka, sillä toinen tarvitsi unta ja paikan, jossa katsoi olevansa turvassa voidakseen antaa itselleen luvan nukkumiseen.

Leon pohti mitä paikkaustarpeita omasi asunnossaan. Tietysti niitä oli, hänhän teloi itseään jatkuvasti, joten hänellä oli varmaankin kaikki tarvittava ja hän voisi hoitaa Gaben haavoja tämän nukkuessa.
"Meidän pitää kävellä...Mä oon maistissa. Pysytsä pystyssä?"
Hän tarttui ystävänsä käteen tietäen kyllä, että saattaisi satuttaa toista niin tekemällä, mutta se todennäköisesti olisi pientä, tuskin käveleminenkään hyvältä tuntuisi.
"Nyt ylös. On sitä kivusta ennenki selvitty", Leon patisti toista ja vaikka hän tunsikin myötätuntoa toista kohtaan ja oli kuin olikin huolestunut ystävästään, hän koetti pitää sen piilossa, sillä huolenpito saattoi Gabrielin tilassa tuntua myös ärsyttävältä ja tämä saattoi luulla muiden pitävän tätä heikkona.
Joten kaiketi oli parempi leikkiä kuin kaikki olisi kunnossa ja normaalia, kuin näyttää huolestuneisuutensa toiselle tämän voidessa jo muutoinkin aivan tarpeeksi huonosti.

Gabriel pudisti päätään Leonin kysymykselle. Hänelle oli aivan sama vaikka hänet heitettäisiin ojaan.. No ehkei ihan sama. Mieluummin nyt kuitenkin joko Leonin luona tai Noidankattilassa. Paikalla sinänsä väliä ollut, kunhan se ei ollut Samin katon alla. Tuntui kuin hänen pelkkä läsnäolonsa voisi olla vaaraksi tytölle vaikkeihän se tietenkään niin ollut. Eihän Averyn veri nyt miksikään hirviöksi häntä muuttaisi.. Vaikka siltä tuntuikin.
"I-ihan sama.. V-Vaikka sun luo?" Gabriel kuitenkin vastasi koska jotenkin pieni ajatuksenpoikanen hänen päässään sanoi että Leon ei tykännyt "ihan sama"-vastauksista. Sitäpaitsi Vuotavassa Noidankattilassa oli varmasti siinä määrin jengiä ettei hän halunnut välttämättä sinne. Hän olisi lehtien palstoilla heti huomenna ja sehän se hauskaa olisi..

Samin kysymys taisi mennä Leonilta kokonaan ohi, mutta Gabriel vilkaisi naista siitä sohvalta käsin.
"E-Ei me v-varmaan.. k-kiitos," hän mutisi naiselle ja tavoitteli jotain pientä hymynpoikasta, "M-mä tuun k-käymää kunhan.. k-kunhan o-olo vähän p-paranee.." Koskahan se tapahtuisi?
Leonin sanoessa että heidän pitäisi kävellä, Gabriel nyökkäsi tuolle vastaukseksi ja takertui miehen käteen omansa sillä pienellä voimalla mikä siitä ehä vielä löytyi. Ylösnouseminen oli kuin lihasten repimistä kappaleiksi ja kipu oli kyllä luettavissa hänen kasvoiltaan mutta mies piti päänsä eikä älähtänyt kivusta. Ei häntä sillä hetkellä kiinnostanut mikään egon turmelu tai muiden mahdolliset ajatukset hänen heikkoudestaan. Eivät ne edes tulleet hänen mieleensä vaikka niitä aika tavoin yleensä vaalittiinkin.
Vasen jalka ei kantanut tikariniskun takia ja Gabriel olikin vähällä lentää nurin samantien mutta onneksi Leon oli siinä hänen tukenaan. Siistiä olla raajapuoli! Hänen vasen jalkansa ei kantanut ja oikea käsi oli edelleen hieman toispuoleinen. Toisaalta eipä hänen muussakaan ruumiissaan liiemmin kehumista ollut ja pääkin taisi olla auki.

Miehet päättivät mennä Leon luokse ja Sam nypräili aamutakkinsa nauhoja. Hän katsoi miesten nousemista huolestuneena ja vain nyökkäili. ”Jos tarvitset jotain lähetä vain pöllö”, Sam käskytti ja katsoi herrojen liikkumista kasvavan huolen vallassa. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Hän vain avasi näille oven ja katsoi aurorien menoa.

Vasta kun miehet olivat kadonneet Samin näkyvistä hän sulki kahvilan oven. Hän hoiperteli sohvalle ja purskahti itkuun. Hän kaivoi Averyn kirjeen esiin ja luki sen muutaman kerran uudelleen. Sitten hän nousi ylös, juoksi vaatehuoneeseensa ja kiskoi ylleen mekon ja viitan. Hän sujautti kengät jalkaansa ja nopeasti harjasi tukkansa ennen kuin astui ulos. Hän ei todellakaan tiennyt minne oli menossa, mutta hänen piti päästä pois.

Leon oli jo aikeissa vetää nyreän ilmeen kasvoilleen toisen aloituksen perusteella, mutta muutti pian mieltään toisen ehdottaessa, että he menisivät hänen asunnolleen. 'Ihan sama' oli vastaus, joka teki aina kaikesta paljon hankalampaa, koska jokaisella taatusti oli mielipiteensä kaikkeen, mutta moinen vastaus kertoi vain sen, ettei päätöstä tahdottu tehdä, koska sen pelättiin esimerkiksi loukkaavan toista eika Leon tahtonut olla velho, jonka loukkaantumista pelättiin niin paljon, että kysymykseen jätettiin mieluummin vastaamatta kuin päätettiin jokin annetuista vaihtoehdoista.


Gabriel onnistui hilaamaan itsensä jaloilleen ja Leon antoi itseään huomattavasti lyhyemmälle ystävälleen kaiken tämän kaipaaman tuen.
Leon nappasi viskipullonsa mukaansa ja kääntyi vielä vilkaisemaan Samia.
"Älä huoli... Mä pidän siitä huolen... Ja palautan sen, kunhan se voi paremmin", Leon päätti vielä vakuutella, sillä tyttö ei näyttänyt luottavan häneen. Hän oli kenties maistissa, muttei se tarkoittanut, että hän olisi unohtanut kuinka tärkeä Gabriel hänelle oli.
Leon kietaisi vapaan kätensä lyhyemmän ympärille ja tuki tämän itseään vasten, vaikka joutuikin samalla kumartumaan hieman alemmas, jotta ylsi pitämään toisen pystyssä.

Leon suuntasi Viistokujaa eteenpäin, kerrostaloasuntoaan kohden ja toisteli vaimeasti toiselle, ettei matkaa ollut pitkästi, vaikka toinen varmasti sen osasi päätelläkin.
"Joten...Sä onnistuit sit suututtaan Averyn?" Leon kysäisi ja naurahti pienesti. Toinen näytti voivan huonosti, varmaan jopa huonommin kuin hän oli koskaan tämän nähnyt voivan, eikä nyt vain fyysisessä mielessä. Hän oli kuullut ja lukenut Averyn teoista, mutta koska Gabe yhä oli hengissä, tämä tuskin oli kohdannut Averyn pahimpia tempauksia. Leon oli silti varautunut kaikkeen ja päätti huomenna lukea uudelleen Averystä kirjoitetut lehtijutut ja käydä myöhemmin Ministeriössä etsimässä tietoja tästä.
Toinen saattoi vaikuttaa entiseltä Gabrielilta, muttei se suinkaan mitään tarkoittanut. Tämä saattaisi voida huonosti henkisestikin ja Leon tahtoi muuttaa tämän samaksi, vanhaksi Gabeksi, jonka hän oli jo niin pitkään tuntenut.

"J-Joo, n-näin teh-dään," Gabriel vakuutti Samille tuon käskiessä heitä lähettämään pöllöä mikäli he jotain tarvitsisivat. Tuskin he kyllä joutuisivat pöllöjä lähettelemään. Mies ainakin uskoi pysyvänsä elävien kirjoissa Leonin kanssa vaikka he välillä kävivätkin melkein rajan takana. Leonkin tuntui vakuuttelevan tyttöä ja kaverinsa sanojen myötä, Gabriel hymyili aavistuksen ja katsahti tuon pienen hymyn kera Samia. Hymy tosin oli enemmänkin pahoitteleva, haikea ja surumielinen kuin mikään rohkaiseva, mihin hän pyrki.
Jos Gabriel olisi tiennyt mitä Sam teki heidän lähtönsä jälkeen, mies olisi varmasti pakottanut itsensä jäämään kahvilaan tuon seuraksi. Vaikka se sitten tuntuisikin kuinka pahalta tahansa. Ehkä hän voisi myöhemmin tulla selittämään Samille miksi.. Mutta kaikeksi onneksi hän oli täysin tietämätön tapahtuvasta ja jokseenkin pystyi uskomaan että Sam vain painelisi takaisin sänkyyn jatkamaan uniaan. Hän voisi sen uskomuksen turvin viettää itsekin ehkä astetta rauhallisemman yön.

He pääsivät kadulle ja jokainen askel sai Gabrielin irvistämään hieman huolimatta siitä kummalla jalallaan astui. Häntä väsytti tuhottomasti ja ilman Leonia hän olisi varmaan vain luovuttanut ja jäänyt siihen kadulle nukkumaan. Sehän olisi jäänyt sitemmin hänen viimeiseksi teokseen, joten onneksi Leon oli siinä hänen kanssaan.
Leonin hokeminen tuntui Gabrielista lähinnä siltä että tuo puhui, jotta hän pysyisi hereillä. Eikä mies valittanut, koska niin asia mitä luultavammin olikin. Hän hymähteli vastauksia kuin siten vastaavasti ilmaistakseen olevansa yhä tajuissaan. Sitten Leon keksikin kysäistä kysymyksen, joka ehkä vaati hieman laajemman vastauksen kuin pelkän hymähdyksen.
"J-Joo.. N-niin taisin t-tehdä," Gabriel vastasi ja naurahdus jäi tulematta. Hän katsahti Leonia vierellään ja siirsi katseensa sitten takaisin menosuuntaan.
"M-Muistat kun puhuin s-sulle siitä että m-melkein sain sen ta-kaisin Az-kaban-iin," Gabriel jatkoi hetken päästä ja katsahti taas Leonia. Hänen suutaan kuivasi ja huulet tuntuivat rohtuvan.
"N-No se ei t-tainnu tykätä siitä että e-epäonnistuin," hän lisäsi. Hänestä tuntui että ensimmäistä kertaa heidän tuntemisensa aikana hän ei jaksanut nauraa omalle epäonnelleen. Tai tilanteelle.. Tai Leonin jutuille. Tai yhtään millekään.

Leon huomasi kyllä Gabrielin yllättävän vakavuuden, mikä kaiketi tarkoitti että nyt oli tosi kyseessä. Ehkä hänen täytyisi vierailla Ministeriössä heti huomisaamuna jos saisi aikaiseksi. Kenties muuan syyttäjä osaisi auttaa häntä etsimään tietoa ja toisaalta...Hankkia hänelle vaikka ihan virallisen luvan siihen niin, ettei hän joutuisi hiipparoimaan tiedostoja salaa läpi, koska tällä kertaa hänellä ei yksinkertaisesti ollut varaa jäädä kiinni.
Leon kuunteli Gaben vaikeaa puhumista ja nielaisi. Toinen kuulosti pahemmalta kuin...Koskaan. Harvoin he olivat olleet kumpainenkaan niin huonossa kunnossa, että puhumisen eteen joutui näkemään kunnolla vaivaa.

Leon kiiruhti askeliaan hieman, sillä oikea talo häämötti jo edessä eikä Gabe todennäköisesti jaksaisi enää pitkään.
"Perillä...Ihan just perillä...", Leon hoki sekä Gabelle, että itselleenkin. Itselleen lähinnä, koska toisen takeltelun kuunteleminen ja tämän huonon olotilan tiedostaminen saivat hänet oikeasti huolestuneeksi.
Oikeasti todella huolestuneeksi, ensimmäistä kertaa aikoihin.

Hän auttoi toisen alaovesta sisään ja vilkaisi irvistäen portaita.
"Kolmas kerros", hän mumisi vaimeasti ja vilkaisi toista, "Nojaa muhun vähä enempi."
Hän jaksaisi kyllä, hänen kohdallaan kyse oli vain kunnosta, Gabrielin kohdalla kyse oli kunnon lisäksi tämän henkisestä ja fyysisestä voinnista. Hän ei ollut huolissaan siitä, jaksaisiko puolittain raahata toisen kolmanteen kerrokseen, koska ei tullut kysymykseenkään, etteikö hän jaksaisi. Oli kysymys vain siitä, kuinka pitkälle toinen tätä menoa jaksaisi, ei taatusti edes toiseen kerrokseen. Eikä Leon totta puhuen ollut valmis koettamaan leijutustaikaa toiseen kuukausien taikomistauon jälkeen.
Hän ainoastaan pahentaisi toisen vammoja jos vahingossa pudottaisi tämän portaissa.


Kolmas kerros tavoitettiin pienten hankaluuksien jälkeen ja Leon auttoi toisen hänen asuntonsa ovelle, etsien avaimen taskustaan.
Huoneisto oli sekalainen ja siitä kyllä huomasi, ettei Leon tehnyt asunnossaan muuta kuin nukkui tai makasi sohvalla. Siihen hänen elämänsä ryyppäämisen ja työn ulkopuolella sitten päättyikin.

Leon johdatti toisen ainoastaan sängyllä ja muutamalla, ohuella vaatekomerolla sisustettuun makuuhuoneeseensa. Hän laski ystävänsä vuoteelleen ja katosi hetkeksi keittiöön palaten vedellä täytetyn lasin, tyhjän lasin ja viskipullon kanssa takaisin makuuhuoneeseen.
Hän laski vesilasin lattialle sängyn vierelle keskittyessään korkkaamaan viskipulloa. Toisen ei välttämättä tehnyt mieli viskiä, mutta se vähintäänkin auttaisi tätä nukahtamaan astetta sikeämpään uneen, toisin sanoen; viski oli välttämätöntä tässä tilanteessa ja Leon vaatisi toista tyhjentämään lasin, jonka hän tälle pian ojentaisi.

Oli ehkä jo itsessään pieni ihme että Gabriel sai itsensä raahattua edes Viistokujan päästä päähän ja sitten piti vielä kolmanteen kerrokseen? Leon oli kyllä korvaamaton apu ja hänen pitäisi osata osoittaa se miehelle tavalla tai toisella. Ehkä hän turvautuisi tässäkin kohtaa tatuointiin mikä toivon mukaan merkitsisi tuolle miehelle samaa kuin hänelle itselleenkin.
Mitä useampi askel mukulakivikadulla otettiin, sitä vaivalloisemmaksi astuminen tuntui tulevan. Gabriel oli aivan varma että hänen vasen jalkansa tipahtaisi koska tahansa. Oikeastaan hän ei tiennyt vaikuttiko Samin antama lääke vai turtuiko hänen jalkansa muuten vain, koska kipua hädintuskin tunsi enää. Siltä osin.
Leon hoki edelleen perille saapumista, mutta Gabrielin hymähtelyt olivat lakanneet jokin aika sitten. Aluksi hän oli jaksanut reagoida mutta nyt hän luotti lähinnä siihen että Leon tietäisi hänen olevan tajuissaan niin kauan kuin hän pysyisi edes jotenkin tahdissa. Tai ainakin mukana.

Talon eteen päästyään, he astelivat sisään ja kolmas kerros ei tuntunut yhtään houkuttelevalta. Mielessään Gabriel kirosi velhojen tyhmyyttä ja sitä tosiseikkaa että nuo eivät voineet rakentaa hissejä taloihinsa niinkuin jästeillä oli tapana. Nyt hän olisi maksanut mitä vain hissistä joka veisi hänet yläkertaan, mutta ei. Velhot olivat typeriä!
Hän ei tätä kuitenkaan ääneen sanonut vaan lähti rohkeasti kapuamaan ylöspäin nojaten enemmän Leoniin niinkuin tuo oli kehottanutkin. Vapaalla kädellään hän tuki hieman seinään ja pian sulki jo silmänsä kun maailma alkoi muuttua turhan epäselväksi.


*** ***


Mutta sitten he viimein saavuttivat oikean kerroksen ja hän pääsi parahiksi johonkin sängylle tai sohvalle istumaan, jossa saattoi sitten tasata hengitystään ja ylipäätään keskittyä hengittämiseen hetkeksi. Hän kuuli Leonin askelien kaikkoavan ja tulevan sitten kilisevänä takaisin. Hän avasi silmänsä ja katsoi miestä ja tuon käsissä olevaa viskipulloa. Hän hymyili hieman. Ehkä viski tekisi hyvää. Leonin ojentaessa hänelle lasia, Gabriel otti sen kiltisti vastaan toimien yhä vasemmalla kädellään. Lasi tärisi hänen otteessaan, mutta hän kaatoi sen silti kurkustaan alas. Lämmin, melkein polttava aalto kulki hänen lävitseen ja häntä yskitti polttavan tunteen takia. Jo veden juominen oli ollut hankalaa Samin luona, mutta no.. Viski auttaisi turruttamaan kipua sekin.
"K-Khiitti," hän yskäisi ja ojensi lasin takaisin Leonille. Sitten hän valui hitaasti makuulleen siihen sängylle ja sulki silmänsä. Oli ehkä sanomattakin selvää että hänen oli yhä paha olla. Kaikin puolin.
"S-sun pitää o-opettaa mua he-heittää tikaria," Gabriel mutisi puoliääneen ja nukahtamaisillaan, "m-mä hei-tin A-Averya tikarilla mutta ei.. ei se o-oikein osunu.." Sitten hän nukahti, sammui tai pyörtyi. Miten sen haluaa ajatella.

Gabriel sai kuin saikin viskin juotua, vaikkakin köhien, muttei Leon ollut olettanutkaan, että viskin juominen onnistuisi ongelmitta, kun se oli joskus ongelma jo selvinpäin ja ilman sen suurempia vammojakin.
Gabriel kävi sängylle makaamaan ja tämän sanat saivat Leonin naurahtamaan.
"Mielelläni, jahka paranet", hän vastasi eikä ehtinyt muutakaan ennen kuin Gabriel sammahti vuoteeseen.

Huokaisten Leon nousi sängyn laidalta, otti viskipullon mukaansa ja etsi kaikki tarvitsemansa side- ja puhdistustarpeet kylpyhuoneesta samaan aikaan viskiä naukkaillen. Oli kuitenkin paljon sellaista, mitä hän ei pystyisi tekemään, koska ei omannut alan koulutusta. Gabriel täytyisi saada Mungoon.
Tai jos siihen menisi...Mungo, toisin sanoen Aaron, pitäisi saada tämän luokse. Mutta helpointa olisi vain raahata Gabe Mungoon sinä aikana kun tämä nukkui. Kenties Letty suostuisi auttamaan häntä siinäkin, mutta vasta huomenna.
Gabrielin haavat puhdistettuaan Leon peitteli tämän vuoteeseensa ja löntysti olohuoneeseen, nukahtaen oitis sohvalle.


Aamuvarhaisella Leon oli jo matkalla Ministeriöön. Hänen täytyisi tietää lisää. Leticia osaisi varmasti auttaa häntä muutoinkin. Tämä oli varmasti nähnyt paljon syyttäjän uransa aikana ja tietysti tämä myös vietti enemmän aikaa Taikaministeriöllä kuin hän, joten ehkä tämä olisi nähnyt tai kuullut jotain vastaavaa ja tietäisi kuinka auttaa Gabrielia.
Leon suuntasi Ministeriöön päästyään oikeaan kerrokseen eikä piilotellut kiirettään vaan harppoi sen minkä pitkistä jaloistaan kerkesi.
Katseensa heittelehti käytävän toiselta laidalta toiselle. Aurorista näki kyllä, ettei kaikki ollut kunnossa. Huonojen yöunien jäljiltä silmiään korostivat kevyet silmäpussit ja hiuksensa olivat pörrössä siinä missä hänellä oli yllään mustat collegehousut ja ylävartaloaan peitti ainoastaan pitkä takki, joka oli vedetty kiinni ainoastaan löyhästi sen mitä hän oli kiireensä keskellä ehtinyt.

Leon näki käytävällä etäisesti tutun noidan, jonka näkemisestä oli kulunut jo jonkin aikaa ja aiheuttamastaan häiriöstä välittämättä Leon päätyi huudahtamaan;
"Letty!"

Letician aamu oli ollut lähinnä kiireinen ja tukala noidan yrittäessä saada kaikki hommansa kuriin ja niitä tuntui tulevan kaksi kappaletta lisää aina kun hän sai yhden tehtyä. Joten hän oli kohottanut kuntoaan juoksemalla pitkin lakiosaston käytäviä koko aamun. Toisessa kädessään kahvikuppi ja toisessa nippu papereita. Hänen tukkansa oli jo räjähtänyt ja poninhännästä sojotti irtonaisia hiussuortuvia. Hän oli paraikaa selittämässä eräälle kollegalleen tulevan oikeudenkäynnin perusteita kun kuuli jonkun huutavan nimeään käytävällä. Hän ei aluksi ollut reagoida siihen sen kummemmin kuin että vilkaisi äänen suuntaan. Häntä oli kutsuttu tänään ihan liikaa eikä aamu ollut edes puolessa vielä!
Mutta huomattuaan kuka huutaja oli, hän tuli toisiin aatoksiin ja päätti ottaa miehen vastaan. Hän iski pari paperia kollegalleen, pahoitteli ja lähti sitten Leonia kohti. Hän viittoi miestä matkaansa sukeltaessaan käytävän varrella olevaan työhuoneeseensa. Jotenkin hänellä oli sellainen tunne ettei Leonin asia ollut kaikkien korville. Olivathan he kiltalaisia molemmat.

Saatuaan oven kiinni Leonin perästä, hän asteli tuon ohi pöytänsä luo ja toivoi ettei Leonin asia veisi kovin kauaa. Hänellä oli kiire muutenkin.
"No, mitäs Elroy tahtoo?" hän kysyi katsahtaen miestä ja istuutuen sitten pöytänsä taakse. hän viittoi miestä ottamaan tuolin ja istumaan myöskin. Samalla hän alkoi tutkia papereitaan, jotka pitäisi ottaa mukaan iltapäivän oikeudenkäyntiin.

Leon huokaisi ilahtuneena kun Lettyltä näytti liikenevän jonkin aikaa hänellekin. Hän seurasi noitaa tämän työhuoneeseen ja oitis kynnyksen ohitettuaan hän veti kasvoilleen pahoittelevan hymyn.
"E-en häiritsis sun näemmä...Muutenki kiireistä työpäivää ellei tällä ois kiire", hän aloitti ja istuutui alas, keräten jäljellä olevia voimiaan, jotta saisi kakistettua asiansa suustaan mahdollisimman pian.
Ja mahdollisimman selkeästi. Tätä asiaa oli kuitenkin vaikea laittaa selkeään, nopeasti ymmärrettävään muotoon kun kaikki tuntui hänen päässäänkin niin sekavalta ja päällimmäisenä oli vain ajatus Gaben tilasta ja epätietoisuus siitä, oliko tämä henkisesti kunnossa.

Leon selvitti hengitystään ja tuijotti syliään, kiskoen samalla takkiaan tiukemmin ylleen. Hän kohotti väsyneen katseensa Leticiaan ennen kuin hetken tätä tuijotettuaan sai vihdoin aikaiseksi avata suunsa.
"Gabriel...Avery...A-...", hän aloitti ja päätyi selvittämään kurkkuaan ennen kuin aloitti alusta; "Avery teki jotain Gabrielille."

Leon kohotti kätensä ja laski ne Lettyn työpöydän reunalle, puristaen huomaamattaan puista pintaa tiukasti sormenpäät valkoisina.
"Mun täytyy tietää...Mitä se teki? Onks Gabe...ny päästään vialla? Mitä mä voin tehdä?" Epätoivo paistoi läpi katseestaan, jonka hän kohdisti Leticiaan.
Hän ei tiennyt mitä tämä tiesi Averystä, mutta ainakin tämä varmasti pääsisi käsiksi Averyn tietoihin...Mikäli noidalla vain olisi aikaa käytettäväksi tähän.