Horror effects on day

Giana nyökkäsi, kun Hunter selitti missä päin asema oli ja katsoikin näkyisikö tuota. Puheet kuitenkin palasivat kummitteluun ja siihen liittyviin juttuihin. ”Niin oishan se mustaki varmaan kauheeta jos joutuis olemaan ikuisesti ilman isää”, hän mutisi, mutta ei tyttö siltikään nähnyt ajatusta siitä, että viettäisi ikuisesti isänsä kanssa ja sanoikin: ”Mutta en mä kyllä ikuisuuttakaan sen kanssa halua olla. Jos vaan vois valita, niin näkisin sitä pari kertaa viikossa.” Giana ei kuitenkaan selittänyt sen tarkemmin sitä. Olihan isä kaikista turvallisin ja paras tytön mielestä, mutta Giana tietenkin ajatteli, ettei kestäisi tuon ylihuolehtivaisuutta, ei edes kummituksena.
Tyttö talsi Hunterin rinnalla asemaa kohti ja hän hetken aikaa oli hiljaa kunnes kysyi: ”Jos sinä saisit valita, missä, miten ja kenelle kummittelisit. Niin mitkä olisivat sinun valintasi?”



//TYYYNKÄ//

Ei Hunterkaan toki tauotta ikuisuutta kenenkään kanssa jaksaisi, mutta eikö ikuisuudessa väkisinkin tulisi välillä ajauduttua erilleen ja löydettyä toisensa uudestaan? Ja se siinä olikin, hän ei sietänyt ajatusta että ei voisi koskaan enää tavata ja viettää aikaa isänsä kanssa. Ei sitä tarvinnut eikä tahtonut koko ajan läsnä olla, kunhan vain oltaisiin aina toistensa elämässä tai edes säilyisi polku niiden välillä. Hän ei kuitenkaan halunnut edes yrittää selittää tätä Gianalle, hänestä jotenkin tuntui etteivät he olleet samalla aaltopituudella tässä asiassa.

Tytön seuraava kysymys olikin hirmuisen hauska ja hän tulisi varmasti pohtimaan vastausta enemmänkin myöhemmin, mutta nyt voisi heittää jo jotain ensiversiota. Innostuneen leveästi hymyullen hän katsoi eteensä kaukaisuuteen – vastaantulijat saisivat väistellä häntä - ja pohti hetken.
”Olettaen että voisin halutessani koskea elottomiin asioihin niin paljon kuin luulen...” hän aloitti ja mietti miten oli nähnyt Melkein päättömän Nickin ja muiden Tylypahkan aaveiden saavan toisiltaan kirjeitä ja pitelevänkin niitä ja kuullut Myrtin roiskineen vettä joidenkin päälle. Siksi hän ei ollut koskaan kysynyt vaan vain oletti.
”Varmaan etsisin jonkun joka ei usko mihinkään yliluonnolliseen ja odottaisin kunnes se on jossain hotellissa tai vastaavassa, kirjoitttaisin sille karmivia lappuja ja aiheuttaisin pieniä onnettomuuksia, ja sitten yöllä pistäisin pääni sen rintakehän läpi ja väittäisin että minut murhattiin siinä vuoteessa. Itse asiassa tekisin vastaavaa useammassakin hotellihuoneessa siinä hotellissa.”
Varsinkin jos hän kuolisi vaikka tänä vuonna tapaturmaisesti ja ilman ulkoisia jälkiä. Hän oli aivan liian suloisen ja viattoman näköinen pelottaakseen ketään ilman pientä tarinointia...Sitä paitsi moisesta saattaisi seurata hauska välikohtaus jos toinenkin kyseisessä hotellissa.

Giana purskahti nauruun, Hunterin vastattua hänen kysymykseensä. "Taidan tulla joskus seuraamaan hotellitempaustasi", Giana sanoi, rauhoituttuaan hieman. Yhtäkkiä hän löysi itsensä istumasta maassa. "Mitä tapahtui?" hän kysyi hämmentyneenä pojalta. "Voi anteeksi. En ymmärä miksen huomannut sinua", nuori nainen sopersi hämmästyneenä ja riensi auttamaan tyttöä. "Ummm. Ei se mitään",Giana sanoi hämmentyneenä ja nousi ylös pudistellen vaatteitaan.
Pian matka saattoi jatkua ja Giana oli hetken vaiti, sillä ei yhtäkkiä keksinyt, mistä jutella. Tyttö oli nyt hieman valppaampi, sillä hän ei tahtonut joutua jälleen törmäyskurssiin.


http://mr.tynkä//

Hunter ehti kyllä huomata kovalla kiireellä kadulla pujottelevan naisen mutta juuri siksi oli olettanut tämän katsovan eteensä.
”Olet kai muuttumassa näkymättömäksi...” hän kommentoi Gianan kysymykseen, ja jatkoi samantien matkaa. Naiset osasivat joskus hössöttää ihan tolkuttomasti, mutta onneksi tuo ei ollut yksi niistä, tai sitten tällä oli vain tosiaan kauhea kiire jonnekin.
Hetken kuluttua Hunterin silmiin osui autotien ja jalkakäytävän välissä, roskapöntön päällä jotain mustaa mikä näytti lompakolta mutta kaikki vain kulkivat sen ohi. Hän puolestaan nappasi sen mukaansa ohimennen. Ehkä se kuului äskeiselle törmäilevälle naiselle, mutta tämän perään olisi turha lähteä, kun löytötavarapiste olisi siellä mihin he olivat muutenkin matkalla.
Poika alkoi kuitenkin uteliaisuuttaan tonkimaan lompakon sisältöä, sieltähän voisi löytyä jotain hyödullistä. Jotain muuta kuin rahaa jota hän ei sentään menisi ottamaan. Mutta se tosiaan oli aikuisen lompakko joten sisältö oli yhtä väritön. Yhdestä lokerosta kuitenkin löytyi jotain mikä herätti kysymyksen.
”Oletko koskaan kokeillut näitä?” poika kysyi vedettyään esiin tupakan jota lompakon omistaja piti siellä kai hätätilanteen varalta. Hunterista ne haisi palaessaan niin kuvottavalta ja kaikki mihin tupakoitsijat sen jälkeen koski haisi samalta, niin ettei häntä ollut koskaan liiemmin houkutellut kokeilla. Mutta joskus hän mietti miltä se nikotiini käytännössä tuntui jos jokin niin ällöttävän oloinen sai ihmisiä koukkuun?

”Eikös siihen tarvittaisi yksi kuoleman varjelija?” Giana esitti kysymyksen, tarina oli tuttu, sillä isä oli toisinaan kertonut sen, kun tyttö pyysi. Nainen oli yhtä nopeasti kadonnut kun oli ilmestynytkin, kun Giana lisäsi: ”Tuolla varmaan oli sellainen.”
Giana huomasi kuinka Hunter nappasi jonkun törpön päältä lompakon. Giana ei kuitenkaan pojan penkomiseen puuttunut, mutta kun tuo nosti esiin savukkeen ja kysyi oliko Giana kokeillut niitä. Tyttö katsoi iljetystä silmissään. ”Yök, en todellakaan. Yksi isän naisystävä oli kova polttamaan ja aina kun se oli meillä, niin välttelin isääkin, ku sekin haisi äklölle. Onneks isä tuli järkiinsä”, tyttö sanoi ja hän jopa ehkä vavahti inhotuksesta ja lisäsi: ”Sitä paitsi, mä aion pitää mun keuhkot puhtaina. Iskäkin on sanonut, että vaan tosi torvi pilaa keuhkonsa.”
”Ootko ite?” Giana kysyi, vaikka saattoi arvata vastauksen.
Hän alkoi potkia jotain kivenmurikkaa jalkansa edessä, kun potkaisi jotain pehmeää. Siinä kaulahuivi mytyssä ja tyttö nosti sen. ”Onkohan tääki siltä tippunut”, Giana kysyi ja tunnusteli huivia, joka oli sileä ja pehmoinen. ”Aika kivan värinen, mäkin haluun tälläsen”, Giana sanoi, muttei hänellä mielessä käynyt, että ottaisi toisen omaa, hän ostaisi tietenkin oman. Matka jatkui ja Gianan uteliaisuus kääntyi jälleen lompakkoon. ”Oliks siel muuta ku savuke?” hän kysyi ja lisäsi: ”Valokuvaa tai jotain?”


//Mrs. Tynkänen//

”En. Pidän terveydestäni, ja elämästä,” poika vastasi ja nakkasi samalla savukkeen seuraavaksi vastaantulevaan roskakoriin.
”Onhan täällä vaikka mitä...” hän totesi tallettaessaan lompakosta takkinsa taskuun muutaman McDonald'sin alennuskupongin. Nehän olivat ilmaisia kaikille ja niitä sai vaikka puhelinluettelon mukana, ei tätä tarvitsisi ajatella varastamisena...Ainakaan kovin vakavana...Eihän?
”Katso itse mitä löydät,” hän lisäsi ojentaen lompakkoa Gianalle, ja silmäili samalla ympäristöä jottei vahingossa vaeltaisi oikean suojatien ohi, mutta se ei ollut vielä edes näkyvissä.

Giana vilkaisi pikaisesti ympärilleen, kun Hunter ojensi lompakkoa hänelle. Hän varovasti alkoi tutkia sen onkaloita ja pian hänen sormensa osuivat johonkin rapisevaan. Kun hän sormilla veti sen ulos, tyttö punastui ja olisi voinut vajota maan alle. Hänen sormiensa välissä oli punainen kondomi. "E-ei mitään kiinnostavaa", Giana sanoi ja survoi kondomin takaisin ja ojensi lompakkoa takaisin Hunterille. Löytö oli sen verran ällö, ettei hän tahtonut koko lompakkoon koskea.
Giana oli sen verran ällööntynyt kondomin löytöön, ettei saanut vähään aikaan sanaa suustaan. Hän päätti, että mikäli matkan varrella olisi kiska, hän ostaisi juotavaa, jotta saisi ällöolon pois. Kun pian sellainen tuli vastaan, tyttö juoksi tiskille: "Anna mulla limsa, ihan sama mitä." Tyttö antoi maksun ja palasi Hunterin luo. "Toi ällötys pitää saada pois mielestä", Giana sanoi ja otti pari huikkaa ja ojensi pientä pulloa Hunterille, kysyen: "Tahoksä juotavaa?"

Hunter naurahti hiljaa Gianan löydölle eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Poikien kanssa oltaisiin jonkinaikaa vitsailtu aiheesta, mutta tässä seurassa tuo oli tavallista hämmentävämpää. Hän ei ollut erityisen kiinnostunut seksistä tai siihen liittyvistä asioista, kun ei ollut kummemmin kiinnosunut tytöistä muutenkaan ja siksi tuon työntäminen mielestä olisi ollut varsin helppoa - mutta hän ei voinut olla huomaamatta että Giana reagoi löytöönsä paljon vahvemmin ja inhoavammin. Limun ostokin ilmeisesti johtui siitä.
Hunter oli törmännyt näihin juttuihin käytännössä tai puheiden muodossa kavereidensa kanssa näiden vanhempien sisarusten takia, ja siten joskus noussut puheisiin kotona. Hän oli melko varma että tuo oli yksi ehkäisyvälineistä.
Hän oli 9-vuotiaana kuullut kaverinsa teiniveljeltä tarkalleen miten seksi toimi ja se oli kyllä hieman ällöä, mutta isä oli tästä valaistumisesta kuultuaan painottanut että vaikka se toistaiseksi ällöltä vaikuttikin, seksi eri tai samaa sukupuolta olevien ihmisten välillä oli täysin normaalia ja luonnollista. Tosin vain jos kumpikin osapuoli on aikuinen tai vähintään kypsät teinit keskenään – mutta että olisi järkevää odottaa aikuisuutta. Myöhemmin samankaltaisissa tilanteissa oli myös jonkin verran puhuttu tulevista murrosiän tuomista fyysisistä ja henkisistä muutoksista - sekä seurustelun, rakkauden ja kunnioituksen tärkeydestä etenkin seksin suhteen ja ettei se ollut ainoa osa seksuaalisuutta eikä sitä vältätmättä tarvittu sen ilmaisemiseen.
Erityisen syvällisesti asioihin ei oltu kaivauduttu eikä hänelle oltu selitetty sen yksityiskohtaisemmin ehkäisystäkään, koaka hän ei ollut osoittanut sen suurempaa kiinnostusta eikä hänen kuulema pitäisi alkaa mihinkään niin vakavaan vielä moneen vuoteen. Eikä hänen sallittu katsella mitään teineille tai aikuisille tarkoitettuja elokuvia, mutta isä oli rohkaissut milloin tahansa kysymään ja tulemaan puhumaan mistä ikinä näissä asioissa mietityti ja niin hän yleensä tekikin.
Tylypahkan aloituksen jälkeen hänestä tosin oli alkanut tuntua että isä oli jostain syystä alkanut stressata tästä kaikesta tarpeettoman paljon, sillä nykyään lähes jok'ikinen kerta kun mikään seksuaalisuuteen liittyvä oli käväissyt hänen korvissaan tai silmissään ja isä siitä tiesi, tämä oli muistuttanut että kaikesta sai kysyä tai itse suoraan kysynyt mitä hän mietti ja muistiko hän jo opetetut asiat, sen sijaan että antaisi hänen ottaa asian puheeksi jos siltä tuntui. Hän harjoitti parhaillaan kykyä antaa kyselyjen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja pyrki puolsetaan vakuttamaan isää siitä että tulisi kyllä puhumaan jos tarvitsisi.

Hänestä näissä asioissa ei siis ollut mitään ihan hirveän ällöä, ne olivat lähinnä enemmän tai vähemmän hämmentäviä kaikessa aikuisuudessaan ja suuruudessaan. Joten hänestä oli vieläkin hämmentävämpää että joku piti pelkkää ehkäisyvälinettä noin ällöttävänä ja vaikeana saada pois mielestään. Ei hänkään tosiaan halunnut alkaa kuvittelemaan miten lompakon omistaja sitä tulisi käyttämään, mutta ei löytö häntä noin paljoa järkyttänyt. Mutta hän koki epämukavaksi edes ajatella asiasta tosissaan puhumista ikätoverin kanssa, varsinkin tytön. Kotona hän saattaisi hyvinkin nostaa tämän kummastuksen esille mikäli sattuisi asiaa enää silloin muistamaan.
”Niin...mutta ei kiitos,” poika siis totesi mietteliäänä, Gianan tarjotessa limsaansa. Toinen syy miksi hän jättäisi aiheen oikein mielellään oli epäilys ettei hän olisikaan tunnistanut tuota esinettä oikein. Ties vaikka se olisikin oikeasti ollut joku tosi ällöttävä juttu josta hän ei vain tiennyt mitään ja tietenkin piti antaa kuva kuin tietäisi kaiken.

”Hei, poika! Mitä kuvittelet tekeväsi lompakollani?” parikymppisen miehen ääni kuului muutaman metrin päästä ja tämä tuli puolijuoksua heidän luokseen.
”Olin vain viemässä löytötavaroihin poliisiasemalle,” Hunter vastasi vilpittömään sävyyn ja toivoi ettei toinen ollut nähnyt heidän penkovan lompakkoa.
”Sepä kiva, mutta ei tarvitse. Se on minun, siellä on sileä mutta kulmasta revennyt viidenkympin setelil ja iso kasa McDonald'sin alennuskuponkeja,” nuorukainen selosti ja Hunter tarkisti asian, vilkaisten silmäkulmastaan taskuunsa johon oli viimeksi mianitut kupongit siirtänyt.
”Pian nyt, siellä on myös savuke ja tarvitsen sen nyt heti!” mies hoputti ärtyneenä, ojensi kättään ja Hunter puri huultaan vilkaisten taakse jääneeseen roskakoriin.
”Tiedäthän että se lyhentää elämääsi seitsemällä-” hän aloitti virnistäen ja siirtyi nopeasti pari askelta taaemmas kun mies yritti napata lompakon häneltä.
”Okei, okei, mutta saat tehdä töitä sen eteen,” poika totesi sillä ei halunnut riskeerata jos tämäkin tyyppi olisi joku sekopää varsinkin nikotiiniriippuvaisuuden kourissa. Sen sanottuaan hän heitti lompakon pois, tähdäten kadun toiselle puolelle ja sen verran korkealle ettei se lentäisi minkään auton mahdollisesti avoimesta ikkunasta sisään. Heitosta näkyi kyllä ettei pesäpallo ollut hänelle täysin vieras laji, ja lompakko osui kadun toisella puolella talon seinään ja putosi maahan.
Nuorukainen hyökkäsi autotien poikki lompakkonsa perään, osittain savukkeen tarpeessaan ja osittain peläten että joku epärehellinen sielu veisi kaiken mukanaan, ja kirosi nykyajan kakaroita mennessään.
”Ups...” Hunter äännähti, loikkasi jalkakäytävän turvallisemmalle laidalle ja tuijotti silmät suurina kun miehen ryntäily aiheutti melkoista kaaosta autoilijoiden ja sitä kautta jalankulkijoiden kesken. Äänitorvet ulvoivat, autoilijat kirosivat miestä kovaan ääneen ja jarrut kirskuivat ja muutama auto törmäsi toisiinsa ja jalkakäytävän puolelle kääntyessään melkein jalankulkijoihinkin. Onneksi näin ydinkeskusta-alueella ja liikenneympyrän lähellä ei ajettu kovin lujaa, eli mihinkään tai kehenkään ei sattunut kovin pahasti, korkeintaan naarmuja syntyi, mutta kyllä siinä sai henkeä pidätellä hetken aikaa.
”Karkuun!” poika kehotti ja pyrähti itse juoksuun, kun vihaiset kuljettajat huusivat autoissaan, kadun liikenne pysähtyi lähes kokonaan ja savukettaan himoinnut mies sivutti ne etsien syöpäkäärylettään kuumeisesti ja turhaan. Olisi vain ajan kysymys kun joku poliisi ilmestyisi paikalle selvittämään mistä oli kyse, varsinkin näin lähellä asemaa, eikä hän halunnut tuhlata kallista aikaansa joutumalla sen keskelle.
Noin sadan metrin päässä Hunter hidasti ja viittoi Gianaa ylittämään tien, saavuttuaan suojatien kohdalle. Vihreä valo oli juuri vaihtumassa punaiseksi, joten poika kipaisi pikavauhtia sen yli. Toisella puolella hän livahti myös pikaisesti Strandilta loivasti oikealle, sivukadulle jolla poliisiasema sijaitsi. Sillä hän hidasti kävelyksi ja henkäisi syvään. Strandin liikenneongelmaa tuskin enää yhdistettäisiin heihin, ja asema oli muutamankymmenen metrin päässä.
”En minä ajatellut että hän noin päättömästi sen perään ryntäisi...” poika totesi vilkaisten taaksee samalla kun käveli eteenpäin.

Olihan Gianakin tietenkin kuullut ehkäisystä ja kaikesta seksiin liittyvästä. Isä oli kyllä kaikesta kertonut, sen jälkeen kun Giana oli yöllä herännyt painajaiseen ja mennyt katsomaan, olisiko isä vielä hereillä. Ja isä oli hereillä, sen naisen kanssa. Isä oli tietenkin keskeyttänyt heti ja vetäytynyt naisesta ja puettuaan tullut järkyttynyttä tyttöä rauhoittelemaan. Nainen oli lähtenyt kotiinsa ja isä oli istunut tyttärensä kanssa koko yön keittiössä ja juottanut vihreää teetä, selitellen samalla miehen ja naisen kanssa käymisestä. Keskusteluun sisältyi myös se, kuinka teini-iässä nuo tarpeet varmasti heräisivät ja tyttö oli sitten samalla kuullut erilaisista ehkäisyistä.

Löytö, mikä lompakosta paljastui, ehkä enemmän hämmästytti, mutta tyttö reagoi siihen jotenkin ällöttävällä. Hän kyllä nyt ymmärsi kaiken, saman sukupuolen tai eri sukupuolten suhteista, jotka olivat täysin normaaleja asioita, mutta silti asia jotenkin ällötti.
Kun Hunter kieltäytyi limsasta, hän hörppäsi sen loppuun. Kun mies tuli pauhaamaan lompakostaan, Giana vakuutti Hunterin puhuvan totta ja sanoi: ”Tuossa se lojui kulkureitillä. Olisit onnellinen että me löydettiin se, eikä joku laitapuolenkulkija.”
Jostain syystä mies vaikutti kaikkea muuta kuin kiitolliselta. Kun tuo kertoi tarvitsevansa savuketta. Ja ”keskusteli” Hunterin kanssa, tyttö ei saanut sitä kondomia mielestään ja näki ajatuslokerossaan isänsä. ”Ensin meinasit sitä toista käyttää, jonku mimmin kanssa, mutta se ei tainnu suostua ja nyt sit tarvit vaan tupakkaa”, tyttö päästi suustaan jälleen kenties maailman typerimmän möläytyksen. Miksen mä osaa laskea kolmeen, ennen ku möläytän! Tyttö ajatteli heti liian typerää möläyttelyään. Mies ei kuitenkaan ehtinyt kuin punastua vihasta, kun tuon lompakko lensi kadun toiselle puolen ja mies juoksi perässä.

Gianaa ei tarvinnut kahdesti kehoittaa ja tuo lähti juoksemaan Hunterin perässä. Giana huohotti varsin paljon ja seurasi lopulta Hunteria kadun yli puoli juoksua ja sivukadulle.
Giana ei ajatellut pojan ajattelematonta tekoa, vaan tuijotti kaukana olevaa asemaa ja mutisi: ”Enkä minä ajatellut, ennen kuin sanoin. Vaikka isä on miljoona kertaa varoittanut.” Tyttö lähti Hunterin rinnalla astelemaan. ”Ootko sä joskus möläytellyt ihan päättömiä miettimättä? Musta tuntuu, että mä teen niin jatkuvasti”, Giana sätti itteään ja löi nyrkillä itseään päähän. Kun hänen kätensä hipaisi mustelmaista poskea, hän älähti, sillä poski oli hivenen arka.

”Jep. Eikö me kaikki joskus...” Hunter vastasi, hetken mietittyään sitä miten yleensä jaksoi ajatella kahteen kertaan ennen kuin sanoisi jotain epäsopivaa, mutta väittelyn makuun päästyään hänellä oli taipumus ennemmin tai myöhemmin unohtaa kunnioitus, jopa aikuisille. Ja tietysti jos hän oli tosi vihainen tai järkyttynyt tai vastaavaa, hän ei ajatellut senkään vertaa kuin väitellessä.
Poika hymähti huvittuneena Gianan ongelmalle.
”Mikä on pahin tilanne mihin olet sen takia joutunut?” hän uteli ja lisäsi heti perään, puoliksi vitsaillen, "Ajattele jos joutuisit vankilaan. Siellä suuri suu olisi varmaan tosi paha juttu."
No niin, mutta hän se tässä todennäköisemmin joskus vankilan elämään sisältäpäin tutustuisi. Hänhän oli parin tunnin sisään onnistunut jo murtautumaan elokuvateatteriin ja varastamaan hampurilaiskuponkeja...mistä kummastakaan hän tosin ei ollut varsinaisesti ylpeä. Niiden ajatusten myötä hän kaivoi kupongit takkinsa taskusta ja laittoi ne poliisiaseman edessä pylväisen väliselle tasanteelle sillä he saapuivat juuri aseman eteen.

Eihän se asema kaukana ollut, mutta siltä Gianasta tuntui.
Kun Hunter kysyi mikä oli pahin tilanne, mihin hän oli liiallisen puheliaisuuden kanssa joutunut, tytölle muistui väkisin mieleen se päivä, kun Connor ja hän olivat saaneet sauvansa.
"Lupaa, ettet kerro kenellekään", Giana tarttui tiukasti pojan käteen ja katsoi ympärilleen, ettei jästejä ollut kuulemassa.
"Mutta mä kerran yhdessä väärässä tilanteessa möläyttelin tyhmiä ja mä meinasin saada siitä avadan niskaani ja mun takia meinas yks kaveriki saada avadan niskaan.", Giana sipisi hiljaa.

Giana katsoi Hunteria ja tytön katseesta saattoi nähdä, että hän puhui täyttä totta. Kun Hunter oli laskenut kuponkinsa, tyttö nousi portaita ylös ja mutisi: "Sano mitä sanot sille, mä myötäilen. Mutta tosta äskeisestä, älä koskaan kysy multa tarkemmin siitä kerrasta. Mä nimittäin tahtoisin sen unohtaa, mutta en voi, se oli vain jotain niin kammottavaa ja hirveetä."
Giana nieleskeli tyhjää ja kylmät väreet kulkivat hänen kehossaa, kun hän lisäsi: "Jostain syystä, kauhuleffojen kattomiseen se ei vaikuttanut."

Hunter veti kätensä irti Gianan siihen tarttuessa, sillä puolituttujen kanssa tarpeettomasti tapahtuessa moinen tuntui hänestä vähän oudolta. Saattoihan toinen tietysti hakea eleellään jotain tunteellista tukea aikoessaan kertoa jotain kauheaa, mutta hän ei jaksanut välittää puolitutuista ja tuntemattomista niin paljoa. Ja vaikka hän tunsikin jonkinasteista yhteenkuuluvuutta Korpinkynsien suhteen, hän ei ollut omaksunut professori McGarmiwan mainostamaa 'täällä ollessanne tupa on kuin perheenne'-tuntua. Hänestä moinen oli liioittelua.
Mutta mitä, aikoiko Giana kertoa jonkun salaisuuden sen sijaan että kertoisi vain toiseksi pahimman tilanteen muka pahimpana? Toisaalta se ei kauheasti yllättänyt, olihan tämä kaikessa poikamaisuudessaankin kuitenkin tyttö. Ja lisäksi tähänkin asti ollut tosi avoin - kertonut niin yksityiskohtaisesti perhehistoriastaankin, ihan kysymättä.
Paljonhan hänkin oli jo itsestään kertonut ja tulisi varmasti kertomaan jatkossakin. Mutta ei sentään salaisuuksia, tai kummempia juttuja perheestään. Ei ainakaan näin varhaisessa tutustumisvaiheessa.
Tytön voimakas avoimuus sinänsä ei häntä haitannut, mutta salaisuuksiin yltäessä se alkoi soittaa jo hälytyskelloja.
”Minä lupaan,” hän totesi vilpittömästi. Hän rakasti kyllä olla huomion keskipisteenä, mutta ei siihenkään toisten asioista puhumista tarvittu. Hän oli yhtenä korvana mitä dramaattista toiselle oli mahtanut sattua suuren suunsa takia.
Jep, varsin hurjalta se kuulosti ja hän olisi oikein mielellään kuullut siitä enemmänkin, sen verran mielenkiintoinen alku tarinalla oli. Vaikka tyttö olikin kertonut jutun tosi pintaraapaisulta lähinnä mainiten, Gianan vielä erikseen sanoessa ettei saisi kysyä tarkemmin sai sen kaikkeen muuhun yhdistettynä vaikuttamaan siltä että kysyttäessä toinen herkästi kertoisi lisää. Hunter ei voinut olla ajattelematta että mitä ilmeisimmin tälle ei kannattanut jakaa salaisuuksia, jos tämä kerta päästi suustaan kaikenlaista ajattelematta ja oli noin avoin ja pelkäsi tarkempia kyselyjä. No, niin hän tosiaan oli aina ajatellutkin – että tytöt eivät osanneet pitää salaisuuksia. Tässä tapauksessa se vaan tuntui jotenkin korostuvan. Mutta ei hän nähnytkään itseään kaverustumassa tämän kanssa niin syvästi.
”Okei,” hän totesi, vastaukseksi käskyyn ettei koskaan kyselisi tarkemmin. Ei hän välittänyt millaista asiasta kysely Gianalle olisi, mutta halusi yrittää kunnioittaa toisen yksityisyyttä varsinkin jos siihen liittyi joku kolmaskin. Toisaalta tämän oikein erikseen korostama vastahakoisuus asiasta puhumiseen lietsoi uteliaisuutta, ja se saattaisi voittaa ja kaivaa muilla keinoin esiin lisätietoja. Sillä hetkellä hänellä oli kuitenkin olennaisempaa pohdittavaa joten hän seurasi vaitonaisena Gianaa aseman sisälle.

Asema oli hänelle tuntematon ja huomattavasti isompi kuin kotipuolessa joten hetken hän seisoi siinä oven vierellä hieman eksyneen oloisena, miettien keneltä tai mistä pitäisi kysyä. Varsinkin kun – kuten melkeinpä aina – poliisiasemilla oli kiireistä näin iltapäivällä.
Hän päätti häiritä vähiten kiireisen oloista iäkkäämpää konstaapeliä pöytänsä ääressä.
”Anteeksi, sir?” poika aloitti päästyään pöydän luo.
”Niin?” mies vastasi nostaessaan katseensa ylös. Tämä näytti varsin väsyneeltä, mutta jaksoi vaikuttaa erityisen ystävälliseltä rekisteröityään kysyjän äänestä tämän olevan lapsi.
”Etsin isääni. Hän on täällä auttamassa etsiviä jonkin kidnappauksen tutkinnassa,” Hunter selitti ja oli juuri sanomaisillaan nimen, kun kuuli tutun äänen läheisen huoneen ovelta.
”Hunter, olen täällä,” Jacob huikkasi taukohuoneen ovelta kuultuaan itse tutun äänen.
”Hienoa, sinulla on kai sitten muutama aikaa?” poika hihkaisi kääntäessään katseensa tämän suuntaan ja toisen konstaapelin uppoutuessa takaisin papereihinsa.
”Mahdollisesti,” Jacob vastasi tullessaan taukohuoneesta ulos teekuppi kädessään. ”Tulehan tänne,” hän kehotti ja siirtyi kohti yhtä etsivien toimistoista. Hän oli siviilivaatteissa, olihan hänellä vapaapäivä ja toimi yksityisenä avustajana itsekin siviilivaatteissa toimiville etsiville.
Tapauksen oli aluksi epäilty linkittyvän hänen veljeensä, koska nainen jonka kanssa tämä lapsi oli viimeksi nähnty oli samaa ikäluokkaa ja hyvin samannäköinen kuin miltä nainen jonka kanssa Ben oli viimeksi nähty saattaisi nykyään näyttää. Tapauksen vaikutelma oli kallistumassa enemmän ja enemmän perheensisäisen kaappauksen puolelle ja parhaillaan odotettiin että lapsen vanhemmat saapuisivat minä hetkenä hyvänsä mukanaan sukulainen jonka halusivat ottavan valheenpaljastustestin.
Hunter lähti perään tyytyväisenä siihen ettei tarvinnut tuhlata kalliita minuutteja etsimiseen ja viittasi mennessää Gianaa seuraamaan. Ennen kaikkea hän yritti tulkita isän äänestä miten stressaantunut tämä mahtoi sillä hetkellä olla, muttei noin vähäisistä sanoista oikein saanut varmuutta.

Toimistoon päästyään hän tervehti kohteliaasti siellä hääräävää keski-ikäistä etsiväkonstaapelia joka tervehti takaisin jopa nimeltä ja tuttavallisesti hymyillen. Tämä poistui kuitenkin saman tien hakemaan omaa kipeästi kaipaamaansa teekupillista, aikoen viipyä vähän pidempään siltä varalta että tämä perhetapaaminen koskisi jotain henkilökohtaisempaa.
”Tunnenko minä hänet?” Hunter kysyi osoittaen olkansa yli tämän perään, ihmettelevä katse isässään.
”Et. Hän on vanhoja työkavereitani ja tapasi sinut muutaman kerran kun olit vauva,” Jacob vastasi laskiessaan mukinsa hieman sekaisten paperipinojen valtaamalle pöydälle ja istui toiselle sen takana olevista tuoleista. Hän kuulosti varsin stressaantuneelta mutta toisaalta rentoutuvan. Niin kauan kun poika oli tuossa, ainakaan tästä ei tarvinnut kantaa vähääkään huolta.
Hassu tunne oikeastaan vain kasvoi Hunterin sisällä, vaikka hän nyt muistikin että täällähän isä oli tosiaan ollut töissä ennen kuin he olivat muuttaneet Surrey'iin.
”Giana, oletan?” Jacob totesi ystävälliseen sävyyn nyökäten Gianalle.
”Missä Nicole on?” mies sitten kysyi epäluuloisena, todettuaan ettei toimistoon ollut saapunut muita kuin lapset.
”Siksi me ollaankin täällä,” Hunter kiirehti selittämään ja työpöydän luo, ”Katsos kun me valittiin se leffa melko sokkona ja sitten siellä salissa oli levotonta porukkaa eikä siihen siksi voinut oikein keskittyä. Niin me sitten lähdettiin kesken pois.”
”Ja sattuisiko näillä valinnoilla olemaan jotain tekemistä Nicolen hukkaamisen kanssa?” Jacob kysyi muka ohimennen ja pyöritteli lusikkaa teessään, ja katsahti hyväntahtoisesti mutta merkitsevästi poikaa joka väänteli sormiaan ja yritti olla hymyilemättä, katseen harhaillessa hetken toimistossa. Molemmat olivat alusta asti tienneet että vähintään yksi yritys tälläkin reissulla tulisi.
”No niin, ehkä vähän mutta me ihan oikeasti haluttiin katsoa se elokuva,” vekara selitti. ”Se vaan ei mennyt niin kuin oli toivottu niin me ajateltiin että jos me ostettaisiin joku video divarista Charing Cross Roadilta ja mentäisiin Danielin luo katsomaan sitä. Sopiihan, se joohan?!” Lopussa hän risti kätensä leukansa alle ja napitti isäänsä koiranpentukatseella.
”Unohditko jo ehdot joilla pääsit mukaan?” Jacob kysyi nyt vakavana, kulmiaan kurtistaen ja nojautui tuolissaan taaksepäin.
”Oikein hyvin tehty, että olet siinä,” hän kehui väliin sillä olisihan poika helposti voinut vain jäädä luvatta kaupungille elokuvan ajaksi. Pojan vastuuntunnossa oli kuitenkin yhä huomattava aukko. ”Mutta se että sallin yhden poikkeuksen, ei tarkoita että voisit muuttaa suunnitelmia joka välissä milloin mistäkin syystä – varsinkaan näin merkittävästi. Tiedät, että sopimukset tehdään pidettäviksi, ja miksi etenkin tänään olen huolesta soikeana.”
Hän ymmätsi kyllä pojan tottuneen kotipuolessa paljon vapaampaan kaupugilla liikkumiseen, mutta täytyihän tämän oppia itsenäisten valintojen lisäksi myös pitämään kiinni sovituista asioista silloinkin kun ne eivät menneet tismalleen omein toiveiden mukaisesti. Ja etenkin silloin kun niihin liittyi sellainen asia kuin myötätunto – minkä hän oli viime vuosien aikana todennut hiipuneen pojassa huomattavassa määrin. He olivat tehneet parhaansa ja aluksi poika olikin kasvanut hyvin myötätuntoiseksi - suhteellisesti perusprsoonaansa tietenkin - ja yhä hän kykeni moneen asiaan vaikuttamaan. Mutta hirviö joka oli jatkuvasti pojan sisällä ja jota tämä rakasti, ja joka yritti kuukausittain päästä ulos...Mitään niistä hän ei voisi koskaan tarpeeksi ymmärtää.
Pojan myötätunto oli tosin hiipunut lähinnä vieraita kohtaan, mutta jo se oli todella vaarallista ja hän pelkäsi että samoin kävisi ajan myötä myös läheisten suhteen.
”Tiedän, tiedän, anteeksi - vannon että tämä olisi viimeinen muutos!” poika vakuutteli, syventäen anovaa katsettaan vaikkei se tuntunut tehoavan vähääkään.
”Ymmärrän miksi olet huolissasi mutta hehän asuvat Wappingissä asti, se on hyvä naapurusto, ei siellä mitään satu!” hän yritti vedota kummivanhempiensa melko rauhalliseen esikaupunkialueeseen.
Jacobin rykäistessä merkitsevästi, hän kuitenkin kiirehti korjaamaan asennettaan.
”Okei, okei, voi sattua mutta lupaan ja vannon että olen varovainen!”
”Siitä puheen ollen,” mies totesi, sivuttaen pyynnön toistaiseksi ja katsoi Gianaa huolestuneen arvioivasti ja samaan sävyyn myös kysyi. ”Mitä sinulle on sattunut?”
Hunter käänsi katseensa pikavauhtia toveriinsa ja totesi tämän kasvoilla tosiaan komeilevan aika ikävän näköinen mustelma.
”Joo, se näyttää paljon pahemmalta kuin aluksi,” poika kommentoi puoliksi itsekseen ja puoliksi Gianalle.

Sisällä Hunter kysyi isäänsä ja kun tuo lopulta ”löytyi”, viittoi poika Gianaa seuramaan ja Giana lähtikin vaitonaisesti tuon perässä.
Giana oli hiljaa ja tarkkaili isää ja poikaa. Hän huomasi iäkkäämmän poliisimiehen ja nyökkäsi vain pikaisesti tuolle, sanomatta kuitenkaan mitään. Giana tarkkaili isän ja pojan keskustelua, kun Hunterin isä kiinnitti häneen huomionsa. Kun tyttö kuuli nimensä, hän siirsi katseensa miehen silmiin, niin kuin isä oli opettanu ja sanoi: ”Jep. Hauska tutustua, Sir.”
Tyttö kuunteli hyvän aikaa isän ja pojan sananvaihtoa vilkaisten kelloa välillä. Giana ei kuitenkaan aikaan kiinnittänyt huomiota, se vain meni ohi ajatusten. Hunterin selityksiin hän vain nyökkäili.

Yhtäkkiä Hunterin isä jätti keskustelun avoimeksi ja kysyi hieman huolissaan, mitä Gianalle oli sattunut ja Hunterkin totesi, että poski näytti pahemmalta kuin aluksi. ”Tota… Kun mä….”, Giana aloitti änkytyksen, sillä hän ei oikein tiennyt mitä sanoisi, mutta lopulta hän päätti, että kai se olisi totta puhuttava. ”Leikkipuistossa sattui pikku juttu. Yks tyyppi aikoi pölliä mun hatun, tai ainaki se pisti sen päähänsä, ku se lens mun päästä, ku mä keinuin. No sit mä menin pyytämään lakkiani takas ja siel oli sit sen tyypin äiti ja se läimäs mua poskelle, ku ne ei saanu sitä hattua sen pojan päästä”, tyttö sanoi hiljaa. Hän ei kuitenkaan maininnut mitään siitä, että oli näyttelemällä ansainnut 20 puntaa siitä 2 punnan lakista, eikä varsinkaan sitä, että tahallaan provosoi typeryyttään keskustelun kulkua.
”Mutta oon mä ihan kunnossa”, Giana vakuutti kuitenkin, vaikka poskea hieman pistelikin.

Jacob piti katseensa Gianassa ja kuunteli kärsivällisesti mutta koko ajan enemmän huolissaan, etenkin tarinan lopussa kun tyttö väitti olevansa kunnossa.
”Me saimmekin puhelinsoiton tuollaisesta tapauksesta aiemmin tänään. Todisteiden puutteessa asiaa ei vain ole voitu lähteä tutkimaan. Nyt kuitenkin voisi - jos sinä teet tuosta virallisen ilmoituksen,” hän sanoi ja muisti sitten että tapauksesta oli jo pari tuntia. ”Mikset muuten ole? Kai sinä tiedät, ettei sillä naisella ollut oikeutta lyödä sinua mistään syystä?” hän puhui tyynesti ja vakavasti, tavoittellen myös mahdollisimman kannustavaa sävyä sillä syyt ilmoittamatta jättämiseen saattoivat olla monet, mutta tämä oli oikeasti vakava juttu.
Hunterin teki mieli pistää väliin että taisi Giana tietää, muttei jostain syystä vaikuttanut pitävän sitä isona juttuna. Hän kuitenkin piti suunsa kiinni, koska ei tuntenut Gianaa vielä tarpeeksi hyvin eikä halunnut vahingossa antaa mahdollisesti väärää kuvaa seuralaisestaan. Lisäksi häntä vaivasi ristiriitaisuus. Hänkin oli kyllä sitä mieltä että Gianan pitäisi tehdä virallinen raportti, mutta toisaalta siihen sattaisi kuluia niin paljon aikaa että Nicole voisi ehtiä tänne ennen kuin he pääsisivät lähtemään. Joten poika vain puri huultaan, vilkaisi syrjäsilmällä kelloa ja antoi isänsä ja Gianan jatkaa keskustelua keskenään.

Giana kertoi, samalla silmiin katsoen, Jacobille, naisesta puistosta ja tuo kertoikin, että siitä oli soitettu. Kun mies kysyi, miksei Giana ollut tehnyt ilmoitusta lyönnistä, tyttö vain kohautti harteitaan sanoen: ”Ei se musta, niin iso juttu ollu.” Hän kuitenkin sanoi hieman epäröiden: ”Ei se mun mielestä vaikuta se ilmotus mitenkään, mihinkään.” Jos toinen vaatimalla vaatisi, että tytön pitäisi tehdä virallinen ilmoitus, niin hän ehkä sen tekisi. Kuitenkin todistajia oli ollut puistossa näkemässä tilanteen.

Oikeastaan hän ajatteli myös sitä, että jos Hunterin lapsenlikka tulisi, niin leffankatsominen jäisi takuulla väliin. ”Mä oon oikeesti ihan O.K. Ei se o kovin kipee”, Giana sanoi totuuden mukaisesti, hän kuitenkin vihjasi samalla miehelle, että poskeen sattui kuitenkin hieman. Tytön silmistä saattoi nähdä jotain epävarmuutta, sillä hän ei varsinaisesti ymmärtänyt, mitä toinen ajoi virallisella ilmoituksella takaansa. ”Miten semmonen edes tehdään. Eiks se vie kauheen kauan poliisien työaikaakin?” tyttö esitti kysymyksen, mutta tajusi pian, että tuon kysymyksen vuoksi, hänet ehkä laitettaisiin tekemään kirjallista ilmoitusta.

Jacob saattoi vain tuijottaa, kuunnella ja tarkkailla, ja tavoitella mahdollisimman tyynen olemuksen säilyttämistä. Siinä oli hieman haastetta mitä pidemälle Gianan puheet menivät.
Siis mitä helvettiä tuon lapsen perheessä oikein tapahtui?
Tyttö oli kyllä siististi pukeutunut ja vaikutti päällepäin terveeltä, tasapainoiselta ja harmittomalta, mikä oli sinänsä hyvä merkki. Mutta kun tämän turvallisuus jätettiin ties minkä satunnaisten tuttavien etäiselle vastuulle, ja tämä oli kasvanut ajattelemaan että vieraan aikuisen - jopa mustelmalle - lyömäksi tuleminen ei ollut iso juttu. Ja ettei rikoksesta ilmoittaminen vaikiuttaisi mitenkään mihinkään. Lisäksi tämän isä tappoi eläimiä lasten edessä. Selvä, tämä ei todellakaan jäisi tähän, etenkin kun Hunter tahtoi kaveerata tämän tytön kanssa.
Rikosrekistern puhtausi saattoi tarkoittaa sitäkin ettei vaan mistään oltu jääty kiinni, vaikka tietenkin jokainen oli syytön kunnes toisin todistetaan.
Eikä hän toki halunnut aiheuttaa tarpeetonta traumaa onnellisille perheille, mutta tässä kuviossa olikin vahvaa syytä epäillä lapsen kokeneen tai yhä kokevan pahoinpitelyä jopa suuressa määrin - ja tuo kaupunkivalvontakuviokin oli melkoisen outo. Asianlaitoihin olisi siis syytä tutustua tarkemmin, oikeastaan tässä olisi jo nyt pohja soittaa sosiaaliviranomaiset tutkimaan asiaa. Mutta tässä oli kyse velhoperheestä ja ihmissudesta joten tätä oli syytä lähestyä aluksi matalalla profiililla, ja erityisen varoen.

Tyttö vaikutti epävarmalta, ilmeisesti ainakin rikosilmoituksen teon käytännön asioista.
”Tällaisessa tapauksessa sinä istuisit alas tuonne jonkun konstaapelin kanssa ja kertoisit tarkalleen mitä ja missä tapahtui ja vastailisit kysymyksiin. Tokihan se aikaa veisi, mutta tällaiset jutut kuuluvat työnkuvaamme...” hän vastasi tämän kysymykseen, miettien sitten ankarasti mikä olisi järkevin siirto. Hän ei voisi pakottaa tyttöä tekemään ilmoitusta, mutta vaikutti siltä että tämä kyllä suostuisi helposti. Mutta koska lapsi oli alaikäinen, tämän vanhemmille oli joka tapauksessa ilmoitettava...joten lieni parempi puhua näiden kanssa ensin. Eihän rikosilmoituksen teko tässä tärkeintä ollut, vaan se että tytön kotona asiat olisivat kunnossa tai saataisiin kuntoon.
Ehkä hänen olisi hyvä käydä tänään tämän kotona ja katsoa mikä polku asian suhteen olisi Gianalle ja Hunterille turvallisin. Jacobin katse oli yhä Gianan suunnalla, mutta muuttunut kaukaisemmaksi ja hän pyöritteli lusikkaa teessään mietteliäänä.
”Iskä, hei, voihan sen myöhemminkin tehdä, eikö? Me ihan tosi haluttaisiin katsoa joku leffa tänään ja kello tulee jo kaksi eikä me varmaan täällä koko päivää kuitenkaan olla?” Hunter keskeytti isänsä ajatukset, yrittäen kuulostaa kiireettömämmältä kuin mitä oli. Kello oli viisitoista vaille kaksi joten elokuva johon Nicole uskoi heidän menneen, päättyisi vartin kuluttua ja Empireltä ei kävellyt tänne kymmentäkään minuuttia.
”Ja me oltaisiin molemmat turvassa siellä, sehän on kunnollinen alue,” poika yritti vielä vedota ja puristi työpöydän reunaa, toiveikas katse isässään.
Jacob henkäisi syvään ja käänsi huomionsa poikaan.
”Niin kai...” mies totesi, sävy mitään lupailematta. Kaiken paljastuneen jälkeen kaikkein mieluiten hän pitäisi Hunterin nyt lähellä. Se rauhoittaisi mieltä sen verran että ehkä hän saisi jopa tämän kaappaustapauksen tutkinnan ohella pohdittua miten ja milloin hoitaisi Mayorettejen luona käynnin. Toisaalta, Gianaa hän ei voisi väkisin täällä pitää ja hän ei halunnut lähettää tyttöä tuonne kaduille ties kenen kytättäväksi, tai palaamaan ties millaiseen kotiin...Ehkä olisi kaikille parasta jos tenavat viettäisivät muutaman tunnin mukavaa aikaa keskenään, Hunterille tutussa ympäristössä.
Ja poika tunsi tarpeeksi hyvin myös reitin sinne, olivat he sen verran usein siellä käyneet.
”Menkää vain,” hän sanoi sitten. ”Mutta,” hän lisäsi hieman ääntään korottaen, kun Hunter jo loikki intoa puhkuen ovelle.
”Sinä pysyt sisätiloissa siihen asti kun tulen hakemaan kotimatkalle, onko selvä?” hän sanoi pojan pysähdyttyä oviaukkoon, katsomaan taakseen.
”Mut-” Hunter aloitti tapansa mukaan vastaväitteet.
”Joko pysyt sisällä siellä, tai jäät tänne asemalle siihen asti kunnes Nicole palaa.” Jacob keskeytti eikä ankarasta sävystä jäänyt epäselväksi että kolmatta vaihtoehtoa ei ollut eikä tulisi.
”Hyvä on, pysyn sisällä,” Hunter huokaisi turhautuneena ja nojautui hetken ovenkarmiin. Toisaalta hän ymmärsi, ja toisaalta toivoi että isä jaksaisi tällaisinakin päivinä luottaa hänen pärjäämiseensä vähän enemmän. Hän kuitenkin oli jo kaksitoista.
”Soita minulle heidän puhelimestaan heti kun pääset perille, ja ketään muuta sinne ei sitten päästetä,” Jacob lisäsi lempeämmin mutta yhä vakavasti, mihin Hunter vain nyökkäsi, mutta selvästi ymmärtäen ainakin tämän ehdon.
”Oletteko te edes syöneet tänään mitään?” Jacob kysyi sitten, eihän hän edes tiennyt milloin se näytös oli alkanut.
”En minä ainakaan, muuta kuin aamupalan ja leffakarkkeja,” Hunter vastasi ja totesi mielessään ettei ollut edes ajatellut ruokaa koko päivänä ja olevansa yhtäkkiä törkeän nälkäinen.
”Potterit ovat lomamatkalla joten heidän jääkaapistaan tuskin löytyy mitään,” Jacob totesi kaivaessaan lompakkonsa esiin. ”Käy ihmeessä syömässä jossain tai hakemassa mukaan,” hän jatkoi ojentaen Hunterille kymmenen punnan setelin pojan siirryttyä takaisin pöydän luo.
”Odotan soittoasi viimeistään kolmen aikaan!” Jacob huudahti vielä perään, kun Hunter kovasti kiitellen juoksi jo toimiston ovesta ulos.
Jacob huokaisi syvään, toivoen parasta ja peläten pahinta. Hän ei mitenkään kyennyt antamaan enempää kuin tunnin verran aikaa, jos halusi tänään enää lainkaan keskittyä auttamaan aseman etsiviä. Mutta tenavat ehtisivät divareihinsa hyvin kahteen mennessä ja kävelyt, metrot ja raitiovaunu Wappingiin veisivät puolisen tuntia. Siihen jäisi siis puolisen tuntia aikaa kaivaa video divarista ja kopata syötävää ainakin mukaan, mutta ei liikaa aikaa hankaluuksiin joutumiseen.
...Kunpa kello olisi jo kolme!

Kunpa Giana olisi tiennyt, mitä Hunterin isän päässä pyöri, hän olisi kaikkensa tehnyt, voidakseen puolustaa rakasta isäänsä. Ehkä Wallyn kasvatusmenetelmä oli erilainen, kun hänen lapsenvahti tekniikkansa oli huomattavasti erilainen.
Mutta Giana ei oikeastikaan pitänyt sitä lyöntiä isona juttuna, mutta syynähän oli vain se, että hän oli itse tahallaan ärsyttänyt sitä naista. Wally puolestaan ajatteli kaikessa aina Gianan etuja, hän ei voisi kuvitellakaan, että joutuisi luopumaan Gianasta parin erheen takia. Wally ei tahallaan tappanut sitä kettua, suden vaistot saivat sen vain hetkeksi valtaansa, mutta se, joka vahingoittaisi hänen ainokaistaan, saisi kyllä isän raivon valtaan.

Sen jälkeen, kun Giana oli toverinsa kanssa käynyt iskunkiertokujalla, oli Wally isä tehostanut tytön tarkkailua ja loma-ajalla sauvan käyttöä tarkemmin. Vaikkei Giana kaikkien nimiä muistanut, hän kyllä muisti noiden ulkonäön, sillä hänen näkömuistinsa oli hyvä. Isä oli lisäksi tarkkaan tutkinut, että henkilöt, jotka tarkkailivat hänen tytärtään, olivat täysin luotettavat.
Giana ei todellakaan tiennyt, että Jacob epäili hänen kotiolojaan, joita tyttö piti turvallisina. Eihän isä koskaan häntä lyönyt. Eikä isä muutenkaan koskaan, koskenut tyttöön rangaistusmielessä. Isän kosketus oli aina hellä ja turvallinen. Vaikka isä vihaisena, kuulosti tosi vakavalta, niin yleensä isä oli kuitenkin Gianalle lempeä. Ei Giana voinut kuvitellakaan ketään, joka olisi isän tavoin yhtä välittävä ja turvallinen.

Kun Hunter sai luvan leffaan, nousi Gianan huulille pieni hymy, hän lähti pojan perässä kohti ovea, kun tuon isä kysyi olivatko he syöneet. Giana mutisi: ”Aamulla.” Kun Jacob antoi pojalleen rahaa ruokaan, lähti parivaljakko poispäin, Giana tosin kuuli, että tunnin päästä piti soittaa Hunterin isälle.
Aseman ulkopuolella Giana kysyi: ”No etitäänkö eka joku hyvä filmi ja sit haetaan jostain pikaruokaa mukaan ja mennään kattomaan sitä filmiä?”

”Jep, se on suunnitelma,” Hunter vastasi tallettaessaan kymppiä lompakkoonsa jonka laittoi sitten takaisin farkkujensa taskuun, ja katsoi hetken ympärilleen, muistellen mitä kautta pääsikään Charing Cross Roadin suuntaan. Sitten hän muisti sen olevan puolisen kilometriä heidän takanaan joten hän lähti vasemmalle, kohti pienempiä katuja.
”Miten hyvin sinä muuten tunnet tämän alueen? Kyllä minä perille löydän, että ei sillä.” hän kysyi ja katsoi Gianaa, kun poliisiasema jäi kulman taakse. Hänelle oli jotenkin tullut tuntu kuin keskusta olisi Gianalle kuin toinen koti. Elokuvateatterilta karatessahan tämä oli sanellut tosi tarkan ja sekavan reitin jonnekin ja jos tämän isällä kerta oli kauheasti tuttuja joka korttelissa. Utelullaan hän ajoi takaa lähinnä jos toinen sattuisi tietämään jonkun erityisen hyvän divarin videoiden suhteen. Ei cityalue hänellekään siis täysin vieras ollut, eli hän helposti Charing Cross Roadille tästä löytäisi ja sieltä oikealle metroasemalle ja niin edelleen, mutta pääosin hän oli kasvanut Suttonissa, ja täälläpäin käydessä he olivat useimmiten liikkuneet juurikin Wappingin alueella kummivanhempien takia. Isä oli asunut Westminsterissä suurimman osan elämästään, ja siten hänkin elämänsä ensimmäiset viisi vuotta, mutta ei hän tietenkään mitään kaupunkisuunnistuksessa merkitsevää muistanut niiltä vuosilta.

Giana lähti astelemaan Hutnerin perässä ja kääntyi vielä vilkaisemaan asemaa, kun he astelivat toiselle kujalle. ”No olen minä jonkun verran täälläpäin kuljeksinut isän kanssa. Tossa n.20 metrin päässä on yks divari, josta vois kauhua löytyä. Ainakin siellä on hyllyt täynnä videoita”, Giana vastasi ja kun oli hetken miettinyt niitä divareja, joita oli isänsä kanssa kolunnut.
Giana todellakin oli kulkenut aika paljon keskustan ja Charing Crossin alueilla ja ehkä siksi, isä ei viitsinyt kokoaikaista lapsenvahtia hankkia, vaan luotti siihen, että ystävät tarkkailivat tytön kulkua, mikäli sattuivat näkemään tuon. Giana oli kuitenkin monessa suhteessa saanut isänsä luottamuksen, vaikka olikin töppäillyt välillä, mutta Giana oli kuitenkin ottanut töppäilyistään opikseen.

”Sen ei pitäs olla kaukana”, Giana sanoi ja katsoi tarkasti ovia, kun he astelivat hieman isommalle kadulle. Sitten hänen silmänsä havaitsivat punk-teemaisen divarin oven, se oli samalla puolen katua kuin lapsetkin ja oven erotti siksi, koska se oli auki. ”Se on toi avonainen ovi”, Giana hihkaisi ja juoksi muutaman metrin divarin ovelle. Hän asteli tunkkaiseen divariin sisään ja tervehti myyjää, joka oli punk asuun sonnustautunut nuori tyttö. ”Moi, tervetuloa. Voinks mä auttaa?” tyttö kysyi hymyillen ja Giana vastasi: ”Me katottas vaan videoita, jos löytys joku hyvä, mikä ostettais.” Myyjä nyökkäsi ja Giana alkoi tutkia hyllyjä.
Giana syventyi tutkimaan videoita, mutta mikään niistä ei tuntunut mitenkään jännittävältä. Lopulta hänen käteensä osui Stephen Kingin ”hohto”. ”Hei, sun kaimas hohto. Vaikuttaa makeelta, ostetaaks tää?” Giana kysyi ja näytti kasettia Hunterille. Myyjä katsoi hämmästyneenä, kun tyttö jakkaralla heilutti kauhuelokuvaa. ”Siinä kyllä tulee ikäraja vastaan”, myyjä sanoi, mutta Giana vastasi: ”Ei se haittaa, sä voit silti myydä sen, sähän saat kuitenkin provikat, jokasesta minkä myyt täällä. Ei sun pomos kysele minkä ikäsille sä myit mitäki.” Myyjä hymähti ja katsoi lapsia. ”Ostetaanks me Hunter tää. Kumpi maksaa?” Giana kysyi hymyillen ja laskeutui pojan rinnalle jakkaralta.


//Sori jos tuli hieman hitittyä Hunter divariin.//

Hunter hieman ihmetteli miten joku divari pärjäsi näin sivukatujen takana, kun muutaman sadan metrin päässä oli iso tunnettu katu joka oli oikein omistautunut divareille, mutta hänelle oli pääasia että saataisiin joku elokuva käsiin mahdollisimman pian. Sitä paitsi jos se löytyisi tästä, he voisivat kävellä suoraan Charing Cross Roadilta Leicester Squarille, metroasemaa seuraavalla sivukadulla piti olla jopa McDonald's josta he voisivat hakea eväät.
Joten toiveikkaana hän astui Gianan perässä tunkkaiseen divariin ja silmäili videohyllyjä ja kasoja, tervehdittyään myyjää vain puolella huomiolla.
Gianan kuuluttaessa jotain hänen kaimastaan, Hunter nosti katseensa tytön heiluttelemaan videoon. Silmät kiiluen hän sitä tuijotti kuulematta lainkaan mitä Giana ja myyjä sanailivat. Tottakai kauhun kuniinkaan kirjoihin pohjautuva elokuva olisi ykkösvaihtoehtona! Hän oli niin innostunut löydöstä ettei hetken edes ajatellut mitään typeriä ikärajoja.
”Maksa sinä ja pidä hyvänäsi, minä nimittäin en voi tuota kuitenkaan kotona katsoa,” hän vastasi ja laski kädessään olevan kauhuelokuvan oloisen kotelon takaisin hyllyyn. Hän oli jotenkin saanut toisen puheista päivän mittaan tunnun ihan kuin Gianalla olisi suorastaan lupa katsoa kaikenmoisia kauhuelokuvia. Ei ne häneltäkään täyskiellossa ollut, mutta varsin rajoitetut ja valvotut mahdollisuudet...ja hän oli harvoin kovin pitkään yksin kotona.
”Kulkaas nyt, ipanat. Minä en todellakaan saa niin suurta provikkaa että alkaisin lakia rikkomaan ja mahdollisesti aiheuttamaan traumoja lapsille,” myyjä huomautti päättäväiseen sävyyn kassapöydän takaa. Tuo ei ollut edes mikään vain vähän liian rankka elokuva vaan 18-vuoden ikärajalla merkitty. Eivätkä nuo tenavat taatusti olleet edes varhaisteinejä vielä, saati sitten 18-vuotiaita. Tyttö vaikutti ehkä 12-vuotiaalta ja poika vieläkin nuoremmalta.
”Tyytykääpä siis ikäisillenne tarkoitettuun filmiin tai etsikää joku kunniattomampi divari,” nainen kehotti ja siirtyi järjestelemään kassan vieressä olevaa videohyllyä.

Sanaakaan sanomatta ja kasvot peruslukemilla Hunter nappasi videon Gianalta ja heitti sen sattumanvaraisen videokasan päälle, siirtyen sitten peremmälle tutkimaan muuta valikoimaa. Hän pysyi yhä vaiti sillä arveli että keskustelu saattaisi pitää myyjän huomion liikaa heissä päin. Hän pysyi myös selkä kassalle päin ja availi kaikkien löytämiensä ikärajallisesti sopivien mutta kuitenkin uskottavien videoiden koteloita. Lopulta hänen käteensä jäi U-rajoituksella leimatttu eli kaikille yli 4-vuotiaille soveltuvaksi määritelty Maa Aikojen Alussa. Hunter oli nähnyt tämän elokuvan teattereissa 9-vuotiaana ja miettinyt tosissaan miksi niin monella tapaa voimakas ja masentavia kohtauksia pursuava elokuva oli luokiteltu muka soveltuvaksi jopa 4-vuotiaille. Tosin niin pienten seurassa oli ollut aikuinen.
Hän jatkoi vielä valikoimien keskellä ajatuksissaan vaeltelua kunnes hänen silmiinsä eräällä hyllylläå lattianrajassa osui tuttu kuva. Toinen kopio Hohdosta, huonokuntoisempi kotelo mutta ehkä ideonauha itsessään ei olisi.
Poika vilkaisi muina miehinä kassalle päin, myyjä keskittyi kassalla häärimiseen, pitäen silmällä vain ovelle johtavaa aluetta siltä varalta että tenavat yrittäisivät karata epäsopivan kasetin kanssa ja maksamatta.
Hunter kyykistyi hyllyn eteen ja pyrki pysymään mahdollisimman hyvin sen vierellä olevan korkean videokasan takana. Nopeasti ja mahdollisimman äänettömästi hän vaihtoi koteloiden sisällöt ja vielä Hohdon kasetissa olevan tarran päälle tuon soveliaamman elokuvan tarran, se kun oli mukavasti huonosti liimautunut (ja juuri sellaista hän oli äskettäin etsinytkin.) Lopulta viattoman Maa Aikojen Alussa -kotelon sisällä lymyili naamioitu Hohto.
”No, löytyykö sieltä mitään?” myyjä tiedusteli, kuulostaen jo hieman epäluuloiselta kun kaksikko viipyi niin kauan vaikka heidän elokuvavalikoimansa ei ollut huono, muttei toisaalta liian suurikaan.
”Juu!” Hunter hihkaisi maalaten kasvoilleen viattoman ja suloisen hymyn, nousi seisomaan ja heilutti koteloa kädessään kävellessään kassalle.
Valinta oli tietysti aika radikaali kauhuelokuvan havittelun jälkeen, joten myyjä avasi kotelon tarkistaakseen että siellä tosiaan oli oikea elokuva. Tarra mainosti sitä mitä pitikin joten nainen vain kohautti olkiaan.
”Mitä ihmettelet? Dinosaurukset on siistejä, ja tuo on tosi synkkä. Ja oletko edes nähnyt miten upea animaatio tuossa on, varsinkin sen tyrannosauruksen suhteen!” poika kommentoi varmistaakseen että myyjän epäilyt väistyisivät täysin. Hän tarkoitti joka sanaa eli kuulosti täysin vilpittömältä, ja nainen kiinnitti tämän myötä vaistomaisesti huomiota pojan avonaisen takin alta näkyvään huppariin jossa hurjasteli tyrannosaurus moottoripyörän selässä.
”Juu, olenhan minä tämän nähnyt. Kerrassaan upea elokuva kaikenikäisille,” nainen totesi ja laittoi videon pieneen muovipussiin.
”Se tekisi sitten kymmenen puntaa,” tämä sanoi ja katsoi vuoroin Hunteria ja vuoroin Gianaa, silä ei tiennyt kumpi tämän halusi maksaa.
Hunter katsoi merkitsevästi Gianaa siltä varalta ettei tämä ollut seurannut mitä hän oli äsken puuhannut. Tämä elokuva oli todella suosittu ja ilmestynyt videolle kaksi ja puoli vuotta sitten eli oli myös kymmenisen vuotta uudempi kuin Hohto, mutta täällä ei silti kiskottu siitä kuin pari puntaa enemmän hintaa. Stephen Kingin tuotantokin kun oli ikisuosiossa. Mutta mahtaisi sen tyypin naama venähtää joka yrittäisi joskus ostaa Hohdon ja ruudulle pamahtaisikin animaatiota evoluution kehityksestä dinosauruksiin asti...
Hän voisi tietysti maksaa erotuksen jos Gianalla ei olisikaan laittaa tähän aiottua kahdeksaa puntaa enempää.

Gianalle sopi, että hän maksaisi sen, mutta myyjä ei suostunutkaan siihen, vaan käski etsiä sopivampaa ikäisilleen. Hunter nappasi videon tytön kädestä ja alkoi katsomaan muuta valikoimaa. Gianan huokaisi syvään ja siirtyi katsomaan jotain komedia leffoja, huomaten pian kohta, että Hunter sähelsi jotain kasettien kanssa, tietämättä tarkalleen mitä.
Poika vilkaisi muina miehinä kassalle päin, myyjä keskittyi kassalla häärimiseen, pitäen silmällä vain ovelle johtavaa aluetta siltä varalta että tenavat yrittäisivät karata epäsopivan kasetin kanssa ja maksamatta.
Myyjä vaikutti kärsimättömältä ja kysyi löytyisikö mitään ja tyttö katsoi tupatoveriaan, joka heilutti hymyillen ”Maa aikojen alussa”- animaatiota. Gianakin oli sen nähnyt, hän oli käynyt katsomassa sen elokuvissa isänsä kanssa. Giana ei oikein tiedä miten olisi reagoinut, maksuhetkellä, mutta Hunterin ilme paljasti, että he saisivat kyllä nähdä sitä mitä halusivat. Giana kaivoi hupparin taskusta lompakon ja ojensi 10 punnan seteliä myyjälle, joka hymyili ja antoi kuitin. ”Kiitti”, Giana sanoi, kun myyjä antoi pienessä muovikassissa kasetin hänelle.

”Mihin suuntaan tästä?” hän kysyi Hunterilta, sillä ei ollut varma millä konstilla tuon kummien luo mentäisiin. Giana lähti seuraamaan Hunteria ja kantoi muovikassia kädessään, kun kukaan ei huomannut, hän laittoi sen laajennettuun hupparin taskuun, hän kun ei tykännyt kanniskella kasseja sun muita käsissään. ”Niin missä päin ne sun kummit asuu?” Giana kysyi kun he olivat muutaman askeleen marssineet.

”Mennään Leicester Squaren metroasemalle. Siinä ihan lähellä pitäisi myös olla Burger King ja Pizza Hut ja varmaan jotain muutakin,” Hunter selosti suunnitelmansa, oletti Gianan sanovan jos halusi johonkin tiettyyn pikaruokapaikkaan, ja hän uskoi muistavansa reitin joka veisi aivan metroaseman viereen.
”Ne asuu Wappingissä. Pitää vaihtaa metroa kerran ja vielä sen jälkeen muutama minuutti paikallisjunalla. Koko matkaan ei pitäisi mennä kuin vähän yli puoli tuntia.”
Hän oli hetken hiljaa sillä Leicester Squaren metroasema herätti arveluttavia ajatuksia: sehän oli vain parin sadan metrin päässä Empirestä.
”Joudutaan aika lähelle sitä leffateatteria...Toivottavasti ei törmätä tuttuihin,” hän naurahti keveästi sillä todennäköisyydet oli pienet ja vaikka niin kävisikin, hän oikeastaan uskoi ettei karkaaminen tälläkään kertaa iso homma olisi. Silti hän tosissaan toivoi etteivät törmäisi, sillä viettäisi mieluuummin loppuajan rennosti.

”Okei, napattaisko sitten jostain hampparit ja limut?” Giana kysyi pojalta, kun tuo kertoi sen metroaseman lähellä olevista pikaruokapaikoista. Kun Hunter kertoi, että he joutuisivat lähelle sitä leffateatteria. Gianan oli pakko naurahtaa tuon tokaisulle tutuista. ”Mutta eikös olisi vain mukava tavata tuttuja”, hän sanoi naurahtaen. Giana kuitenkin lisäsi: ”Olisi kyllä aika huono mäihä, jos törmättäisiin niihin uudestaan.” Tyttö asteli tupatoverinsa rinnalla ja alkoi nauramaan. ”Mua vieläkin naurattaa se ku ne äimisteli sitä naulaa ja tuijotti kattoon”, Giana sai sanottua. ”Sano ihan rehellisesti, jos sä oisit mä, niin tekisitkö sä ilmotuksen siitä, että se muija löi?” Giana vaihtoi aihetta ja katsoi tupatoveriaan ja lisäsi: ”Ku ottaa kuitenkin huomioon, että mä taisin vaan ärsyttää sinä enemmän, vaikka sainkin näyttelynhommasta ’palkan’, ni en kai mä voi sen takia tehä sitä ilmotusta, ku ite minä aloin ärsyttämään sitä muijaa.”
Giana oli vakaasti sitä mieltä, ettei voisi ilmoitusta tehdä senkään takia, kun oli itse aloittanut ”raivoamisen” ja toiseksi saanut nyhdettyä muijalta vielä 20 puntaa, eli monta kertaa sen verran, mitä hän oli itse siitä maksanut kirpparilla.

"Joo, käydään vaikka siinä Burger Kingissä, se melkein näkyy siitä asemalta," Hunter vahvisti.
Häntäkin hymyilytti taas, ei tuo tilanne itsessään enää jaksanut hauskuuttaa, ei se hänestä niin ihmeellistä ollut - mutta jos lähti miettimään mitä se tyyppi oikein kuvitteli olevan naulattuna kattoon?
Aiheen vaihtuessa kuitenkin vakavammaki, pojan hymy hiipui täysin. Varsinkin kun Gianan asenne oli huolestuttavalla mallilla.
"Ihan varmasti tekisin. Ei tuollaista tarvitse ottaa huomioon. Etkö sinä kuullut kun iskä sanoi, ettei sillä naisella ollut mitään oikeutta lyödä sinua mistään syystä? Vain laillisella huoltajalla on oikeus ruumiilliseen kuritukseen, tai aikuisilla joille tämä on antanut luvan. Eikö sinun isäsi tosiaan ole opettanut sinulle sitä?" hän vastasi ja katsoi Gianaa aidosti ihmeissään.

Hänestä oli myös kummaa että Giana oli tuollaisella kannalla, vaikka tapauksesta oli syntynyt jopa mustelma, ja kirjaimellisesti poliisi oli juuri äsken sanonut ettei sillä naisella ollut mitään oikeutta tuohon mistään syystä. Miksei Giana uskonut tai välittänyt?
Hän ei ollut viime täysikuuna saanut Wallystä kovinkaan selkeää kuvaa, he kun olivat henganneet vain vähän aikaa, mutta hänestä Gianan tilanne oli tosi kummallinen monella tapaa.
Gianan asenne oikeuksiaan ja poliisin lausuntoa kohtaan sai hänet miettimään mitä hänelle olisi tapahtunut jos hän olisi ärsyttänyt Wallyä sinä täydenkuun yönä? Wally oli kyllä ollut pääosin rento ja mukava, mutta toisaalta tämä oli komennellut häntä aika paljon eli ilmeisesti kuvitellut omaavansa jonkinlaista määräysvaltaa jonkun toisen lapseen. Mutta mitä siitä sitten pitäisi päätellä, että Giana oli aikonut valehdella tuosta ruhjeesta kotonaan...?
Jep, to-si outo kuvio.

Giana nyökkäsi, kun Hunter kertoi Burger Kingin olevan lähellä metroasemaa. Naulajutussa tyttökään ei siinä muuta huvittavaa enää nähnyt, hänkin vai naureskeli sille, että nuo tuijottivat, mistä tuo oli tippunut.
”Älä ihmettele miksi mä ajattelen niin. Mutta ku isä ei oo koskaan kurittanut mua ruumiillisesti. Ei edes koskaan tukistanut mua. Siksi ois niinku vähän kummallista sanoo, että joku ihan vieras muija ois lyöny mua”, Giana sanoi ja katsoi tupatoveriaan. ”Ei isä ole antanut edes lapsenvahtien tai kenenkään muunkaan tukistaa tai antaa selkäsaunaa”, Giana selitti pojalle. Hän mietti oliko isä muutoin ollut mitenkään uhkaava, no silloin iskunkiertokujakeikan jälkeen, mutta silloinkaan isä ei ollut lyönyt tai tukistanut.

Isä oli vain sylitellyt ja puhunut kylmän viileällä äänellä, katsoen suoraan silmiin. Isän tapauksessa puheet olivat aina tepsineet Gianaan. ”Isä kertoi, että se yksi nainen oli joskus kurmuuttanut minua ja kun isä oli lopulta saanut yksinhuoltajuuden, hän päätti ettei ikinä kurita minua ruumiillisesti, vaikka mikä olisi”, Giana sanoi enemmän itselleen kuin Hunterille. Eihän Wally kyllä valehtelua suvaitsisi, mutta jos isä kuulisi, että joku vieras oli lyönyt hänen ainokaistaan, niin isä kyllä tulistuisi, ei tietenkään Gianalle, mutta varmasti tuo kysyisi lupaa saisiko Lukilitiksella etsiä tuon naisen. ”Jos mä siitä isälle kertoisin, ni se saattas Lukilitiksella, penkoa mun pääkopasta päivän tapahtumia ja se voi löytää sen leffajutunkin”, Giana sanoi Hunterille.