l'illusion de l'amour [K15]

[EDIT: Peli sisältää seksikohtauksen, joten lukijoille varoitus siltä pohjalta!
-DrRockter]

14.4.1995

Indico oli naimisissa. Tosin kyseessä ei ollut todellakaan mikään romanssi vaan tiukasti killan järjestely. Koska kuolonsyöjien pelättiin levittäneen vaikutusvaltaa britannian ulkopuolelle oli kilta päättänyt lähettää jäseniään selvittämään huhuja. Indico oli ollut innoissaan mahdollisuudesta käyttää hyvää kielipäätään, kunnes hänelle oli selvinnyt miten hän saisi asioita selville.

Seisoessaan pariisin lentokentällä Indico oli heittäytyä maahan ja pussata kuvottavaa graniitti lattiaa. Hän kantoi tyylikästä ruskeaa matkalaukkua ja harppoi pitkin askelin pitkin terminaalia. Hän oli naimisissa Gabriel Shawn kanssa. Mies oli nuori aurori, ikä eroa seitsämän vuotta ja lisäksi mies oli lyhyt. Sam huiteli viiden sentin koroissaan jo yli kymmenen senttiä korkeampana.

”Muistitko sormuksen?” oli ensimäinen asia, jota Indico kysyi mieheltä vierellään. Heidän piti näyttää rakastuneilta. Onneksi nainen oli tottunut näyttelemään jotain mitä ei ollut, mutta kyllä häntä silti ärsytti. Miksei Gab voinut olla vaikka hänen turva miehensä tai jotain vastaavaa. Ei, hänen piti miehen aviovaimoa, joka oli suorastaan hullaantunut mieheensä. Hän kostaisi tämän vielä killan rakille.

"Meidän pitäisi mennä tähän hotelliin. Taksi on varmaan nopein ja helpoin. Meidän kyllä kannattaa vuokrata auto, vai osaatko sinä ajaa?" Indico puhui ja tarkkaili ympäristöään. Hän kuitenkin piti katseen miehessä. Olisi parasta näytellä heti, sillä koskaan ei tiennyt kuka heitä tarkkaili.

Gabriel ei tosiaankaan ollut tänään se rento itsensä vaan kaikkea muuta. Hän näytti siltä kun olisi maansa myynyt ja että livauttaisi ensimmäistä päätään aukovaa ihmistä päin näköä. Harmi että yleisessä tiedossa oli, että se päätään aukova ihminen olisi todennäköisesti nainen eikä Gabriel omien periaatteidensa varjossa voisi millään lyödä tuota.. Ei ainakaan niin kovaa kuin ehkä haluaisi.
Hänellä oli mukanaan vain musta kankaasta tehty olkakassi, jossa hänellä oli kaikki se kama mitä oletti tarvitsevansa tähän kyseiseen matkaan. Kuinka pitkä se sitten ikinä olisikaan.. Hän voisi tarpeen vaatiessa kyllä ostaa lisää matkatavaroita jos tarve vaatisi. Vaikka tuskin vaatisi.

Gabriel oli ensimmäistä kertaa Britannian ulkopuolella eikä todellakaan ollut nauttinut tästä matkasta yhtään. Kilta oli pakottanut hänetn naimisiin Indico Zolnerowitchin kanssa ja lähettänyt heidät sitten Pariisiin ottamaan selvää jostain kuolonsyöjien mahdollisista liikkeistä.. Miksi juuri naimisiin ja miksi juuri Pariisiin?!
Gabriel pysähtyi naisen viereen ja kiitti mielessään sitä että lentomatka edes oli ohi. Indico oli hädin tuskin siedettävää seuraa edes tasasella maalla mutta lentokoneessa Gabriel oli jo tosissaan harkinnut koneesta hyppäämistä. Paluumatkan hän kyllä lentäisi eri koneella.. Tai hankkisi jostain porttiavaimen ja kiitäisi suorinta tietä kotiin.

Indicon kysymyksen myötä, Gabriel vilkaisi tuota hieman alaviistosta ja pyöräytti silmiään. Hän kaivoi taskuaan ja vetäisi sieltä kaksi, siistiä kultaista sormusta. Hän ojensi toisen niistä Indicolle mitään vastaamatta tuon epäilevään kysymykseen. Toisen hän tunki omaan vasemman käden nimettömäänsä ja katsahti sitä hieman karsastaen. Olihan hän koruihin tottunut mutta että.. vihkisormus hänen nimettömässään..
Gabriel ei todellakaan ollut koskaan joutunut esittämään mitään mitä ei ollut. Kyllähän hänen ehkä joskus olisi pitänyt, mutta ei silti ollut tehnyt niin ja saanut menolipun Mungoon. Mutta mieluummin Mungossa kuin jonkun toisen takissa.. Mies oli jo aikoinaan Tylypahkassa tullut siihen lopputulokseen että miksi yrittää esittää jotakuta toista kuka ei ollut? Siitä ei saanut kuin lokaa niskaansa ja mieluummin sitä sitten otti turpaansa oman itsensä takia kuin sen takia kuka ei ollut. Niinpä Gabriel ei ehkä ollut mikään luonnonlahjakkuus näyttelemisessä.

Indicon seuraava kysymys autolla ajamisesta sai Gabrielin lähinnä tuhahtamaan epäuskoisesti. Mitä tuo nainen kuvitteli hänestä? Hän oli velho eikä hänen tarvinut maksaa miljoonia jostain typerästä ajokortista. Jos busseja ei otettu laskuun niin hän ei ollut kai ikinä edes istunut autossa.
"En," hän vastasi suoraan, "en osaa ajaa ja senhän sinä rakas tiedätkin vai mitä?" Hänen kasvoillaan käväisi jonkin sortin irvistystä muistuttava hymy, jonka pois vetäessään Gabriel lähti astelemaan lentokentän ulko-ovia kohti.
"Jos haluat auton niin saat kyllä itse ajaa sitä," hän sanoi, "mulle riittää taksi tähän hätään." Gabriel kaivoi taskustaan paperinivaskan, jossa oli kaikki tiedot heidän matkastaan sisältäen lentoliput Pariisiin ja yhden hotellihuoneen, jossa he yöpyisivät niin kauan kun oli tarvis. Lähinnä kai.. parista viikosta oli kyse.
Gabriel tarkisti hotellin tiedot papereista samalla kun käveli taksijonoon. Siihen hän sitten tyssäsikin, koska no.. Eivät he olleet ainoita ihmisiä Pariisin lentokentällä.

Aww... Poika kiukutteli. Indicon pokerinaama piti vaikka sisimmässään hän käkätti kuin pahinkin noita-akka. Hän otti toisen kultaisen sormuksen, jossa oli hieman timanttejakin, ja livautti sen vasempaan nimettömään. Onneksi sormukset oli lumottu sopimaan, jotenka siitä ei tarvinnut huolehtia. Tämä ei ollut Indicon ensimäinen lumme avioliitto, joten hän ei sormusta sen enempää vilkuillut.

”Tästä tulee piiiitkä operaatio” Indico totesi kun sai nenäkkään vastauksen autolla ajamiseen.
”Minä kyllä suunnittelin kuljettajan palkkaamista”, nainen totesi ja asteli ulos lentokentältä ja suoraan taksijonoon. Häntä ei suoraan sanoen huvittanut jonottaa, joten hän alkoi tutkia muita vaihtoehtoja. Piaan hän huomasikin vähän tyyriimmät taksit.
”Sehän oli hotel plaza?” Indico varmisti ja vilkaisi papereita. Hän lähti raahaamaan aviomiestään kohti mustaa mersua.
”Näillä pääsee nopeammin”, hän vain totesi ja hymyili kuljettajalle ja vaihto kielen sujuvaan ranskaan: ”Päivää, voitteko kuljettaa meidät hotel plazaan?” Kuljettaja mittaili heitä hetken ja vilkaisi Gabrielia epäilevämmin. Indico oli sanonut, että miehen pitäisi pukeutua pukuun, mutta ei... ”Tietenkin, rouva”, mies totesi, aukaisi oven ja kiersi auton kun matkustajat olivat vilahtaneet sisään. Kuljettaja myös asetti heidän matkatavaransa takakonttiin.
”Minä sanoin, että sinun olisi pitänyt pukeutua pukuun”, Indico mutisi ja tarkkaili kuljettajaa.

Moottori käynnistyi ja auto lähti kiitämään pariisin liikenteen sekana. Indico piti kaupungista, mutta nyt hän ei juurikaan nauttinut maisemista. Onneksi matka oli lyhyt ja auto seisahtui nopeasti. Indico ojensi kuljettajan pyytämän summan ja nousi autosta melko nopeasti ja saatuaan matkatavaransa hän kiitti kuljettajaa.
”No niin... Toivottavasti meille ei tilattu mitään pikku huonetta”, Indico totesi katsellessaan järkyttävän hohdokasta hotellia.

Gabriel vilkaisi vain syrjäsilmällä Indicoa tuon todetessa jotain operaation pituudesta, muttei viitsinyt vaivautua vastaamaan toiselle mitään. Pitkä operaatio? Kyllä. Sitä se juuri tulisi olemaan. Jo pelkkä lento Lontoosta Pariisiin oli tuntunut ikuisuudelta.
Naisen suunnitelmat kuullessaan, Gabriel tuhahti hiljaa ja pyöräytti silmiään. Jos tuo kerran oli suunnitellut kuskin värväämistä niin miksi ihmeessä tuo oli kysynyt osasiko hän ajaa autoa?! Pelkästään nostaakseen sen tosiasian esiin että tuo oli maineikas jästipollari ja hän vain.. köyhempi omantiensä kulkija-aurori, joka (ainakin naisen mielestä) tuntui näyttävän lähinnä.. joltain roskisdyykkarilta.

Gabriel oli aikeissa jäädä kiltisti odottelemaan vuoroaan taksijonossa, mutta ilmeisesti Indicolla oli muita suunnitelmia. Tuon varmistettua hotellin nimen, nainen lähti raahaamaan häntä mukanaan joitain toisia autoja kohti kertoen niiden jotenkin.. kulkevan nopeammin. Gabriel ei viittinyt taaskaan suutaan avata koska ei hän ensinäkään ollut tänään kovin puheliaalla tuulella.. ja sitäpaitsi Indico alkoi hänen yllätyksekseen puhumaan sujuvaa ranskaa, jota hän ei taas tajunnut sanaakaan. Merci? Se oli ehkä ranskaa.
Gabrielilta ei jäänyt taksikuskin epäilevä katse huomaamatta ja sen tähden mies jo hetken epäili naisen motkottaneen hänestä jotain ranskaksi. Olisihan se kiva puhua kieltä mitä hän ei ymmärtäisi?
He kuitenkin pääsivät taksiin ja heitettyään kamat takapaksiin, he valloittivat sen takapenkin. Vähän vähemmän pariskuntamaisesti, koska Gabriel istui penkin toisessa pääsäs lähinnä katsellen ikkunasta avautuvia maisemia. Hän pongasi muutaman selvän taikaväen edustajan siinä katsellessaan.
Indicon kuitenkin ottaessa puheeksi hänen asukokonaisuutensa, mies vilkaisi tuota tuhahtaen hieman.
"Noo.. Aviomiehen etuuksiin kuuluu ettei aina tarvitse vaimoa kuunnella," hän vastasi hymyillen ja sai taksikuskilta, joka ilmeisesti puhui hieman englantiakin, hyväksyvän naurahduksen. Gabriel vilkaisi tuon penkin selkämystä pienen virneen kera. Oli mukava saada edes hieman tukea vaikkakin ranskalaiselta taksikuskilta, jota hän tuskin koskaan enää tapaisi uudelleen.

Indico hoiti taksin maksamisen samalla kun Gabriel kapusi ulos autosta ja kaivoi takakontista sen yhden pienen laukkunsa.
Indicolle hän ei taaskaan jaksanut vastata yhtään mitään vaan ylitti tien ilman mitään suojateitä ja paineli sitten suorinta tietä Plazan tiskille. Hän ojensi vastaanottovirkailijalle heidän varauslappusensa ja jäi sitten hetkeksi nojailemaan siihen tiskiin ja odottelemaan josko jotain tapahtuisi. Samalla hän katseli hotellin hienostoaulaa ja tunsi niin täydellisesti ettei kuulunut siihen paikkaan. Ei niin ollenkaan. Hän kuului Lontoon kaduille kaikkien graffitien ja roskiksien sekaan eikä mihinkään.. Pariisin hienostohotelliin.
"Sviitti numero 267, kahdeksas kerros," vastaanottovirkailija lopulta sanoi ojentaen Gabrielille avaimet, "aamiainen tuodaan tietenkin suoraan huoneeseen kuten asiaan kuuluu. Hyvää lomaa teille." Mies hymyili hieman oudosti ja vilkaisi hyvinkin epäilevästi ensin Gabrielia ja sitten hänen vieressään olevaa Indicoa. Gabriel sen sijaan vilkaisi nopeasti Indicoa ennen kuin kiitti vastaanottovirkailijaa ja paineli sitten hisseille.

Päästyään auton kyyriin ja huomautettua Gabrielin puvusta, tuo alkoi nenäkkääksi. Samoin alkoi kuskikin.
”Katso tietä”, Indico sanoi hiljaisella äänellä, jonka sävy oli sitä luokkaa, että kuljettajan hymy lähes kuoli.
”Me puhumme myöhemmin”, Indico totesi samalla äänen sävylla Gabrielille, loi yhden katseen mieheen ja vannoi mielessään että illan loputtua, herra käyttäisi vain pukuja. Pelkästään Indicon naurun alaiseksi saattaminen oli kyllin hyvä syy siihen. Hän ei ollut anteeksi antavaa tyyppiä. Ilkeää myöntää, mutta hän oli tottunut kunnioitukseen niin, että ei voinut sietää epäkunnioitusta keneltäkään.

Auton pysähdyttyä ja maksettuaan Indico nousi autosta. Hänen aviomiehensä oli huomaavaisuudessaan kerrassaan huimaava. Indico olisi hankkinut jo eron ellei kunnioitus kiltaa kohden olisi ollut niin suuri. Hän seurasi muutaman askeleen miehen jäljessä tiskille. Vastaanotto virkailija katsoi miestä jälleen epäillen. Noita hymyili pienesti. Hän oli pukeutunut farkkuihin. Korkokenkiin ja valkeaan kauluspaitaan. Hän jopa sopi kyseiseen hotelliin.
”Merci”, Sam sanoi miehelle, vaikka ihmetteli aamiaisen tuomista huoneeseen. Yleensä se syötiin salissa.

Astellessaan hissiin ja sanottuaan hissipojalle oikean kerroksen, he saivat taas tietäväisen katsahduksen. Indicon kasvoilta ei voinut lukea mitään, mutta kun he olivat kahdeksannessa kerroksessa, oikean oven kohdalla, Indico kalpeni.
”Se saatanan rakki saa maksaa tästä”, hän sihahti lukiessaan sanat hääswiitti. Kiukkuisena hän livautti korttiavaimen lukkoon ja astui sisään.

Se oli myönnettävä, että sviitti oli upea, mutta... Shampanja, kermavaahto ja suklaat pedillä saivat noidan ilmeen happanemaan. Sohvakin oli liian pieni nukuttavaksi. Onneksi sänky oli todella leveä.
”Pue yllesi puku. Et ole julkinen rokkistara vaan herra Blackwood joka meni naimisiin puhdasverisen kanssa”, Indico sanoi ja laski laukkunsa. Sauvaansa heilauttamalla hän avasi sen ja kiidätti tavarat kaappeihin. Niitä oli huomattavasti enemmän, mitä niin pieneen laukkuun olisi pitänyt mahtua.

Tämän tehtyään Indico tarttui kansioon, johon heidän koko elämänsä oli kerätty.
”Sinun pitäisi näyttää rikkaalta mieheltäkin tämän mukaan. Nyt he luulevat minun olevan se rikkaampi”, Indico totesi ja aukaisi ikkunan. Hän sytytti tupakan sauvan päällään ja rentoutui hieman. Nikotiinin puute teki hänestä kärttyisän.

Gabriel tuijotti hotellihuoneen ovessa lukevaa tekstiä uskomatta ensin että luki oikein. Mutta kun ovi avautui, hän jo kirosi Siriusta alimpaan helvettiin. Hän niin kostaisi tämän! Hääsviitti!!! Vaikka he pariskunta olivatkin niin eivät he nyt.. häämatkalla olleet! Indicon kirottua Siriusta ihan ääneen, Gabriel päätti jälleen kerran vaieta. Varsinkin kun ovi käytävään oli yhä auki ja kuka tahansa voisi kuulla mitä tahansa. Mies asteli Indicon perässä jättiläismäiseen sviittiin ja etsi ensitöikseen katseellaan sohvan, jolla tuskin edes hän mahtuisi nukkumaan. Mutta nukkuisi silti. Mitä kiukkuisempi hän olisi takaisin Lontooseen palatessaan, sitä kovemmin Sirius saisi tuta hänen kostonsa.

Gabriel sulki oven perässään samalla hekellä kun Indico oli taas komentelemassa häntä ja hänen pukeutumistaan! Jos Indico ei ollut tottunut saamaan epäkunnioitusta keneltäkään, Gabriel oli siihen kyllä tottunut. Mutta kukaan ei kertonut hänelle miten pukeutua joten tuo noita saisi todella tehdä kaikkensa että saisi hänet muuttamaan tyyliään. Kas kun ei vielä käskenyt poistamaan tatuointeja ja lävistyksiä.. Tosin oliko tuo edes nähnyt hänen tatuointejaan vielä? Yleensähän hänellä oli takkinsa yllään Killan kokouksissa ja vapaa-ajalla heillä molemmilla oli syynsä etteivät he liiemmin hengailleet.
"Ihastuttavaa että satuit mainitsemaan rokkistarat," hän vastasi happamasti, "ehkä tämä herra Blackwood on sitten rikas rokkistara. Ei sen mielikuvan vahvistamiseen tarvittaisi kuin yksi ikkunasta lentänyt telkkari."
Gabriel vilkaisi kuinka Indico tyhjensi laukkunsa eikä todellakaan viitsinyt edes vaivautua samaan. Hän saisi kaiken tarvittavan laukustaan, jonka hän heitti sen pienelle sohvalle. No.. Ehkä hän mahtuisi nukkumaan siinä. Olihan se kahden istuttava kuitenkin vaikkakin hyvin epämukava ja kova kaikkine.. messinkisine käsitukineen sun muineen. Ehkä sitä voisi taioin vähän edes suurentaa?

Gabriel istahti siihen sohvalle ja risti jalkansa. Indico oli paraikaa siirtynyt ikkunan ääreen tupakoimaan, joten Gabriel päätti jättää sen homman sikseen juuri nyt. Miksei heillä voinut olla vaikka parveketta? He eivät mahtuneet tupakoimaan saman ikkunan ääreen.
"No ehkä sä olet vaan jo omaksunut tämän rikkaan elämän hienoudet ja käytät törkeästi hyväksesi uuden aviomiehen rahoja," Gabriel kommentoi Indicon marmatuksiin. Hän ei ollut edes sitoutunut esittämään mitään avioparia! Kun hän oli ilmoittautunut tehtävään, kukaan ei ollut sanonut mitään mistään tekaistuista avioliitoista! Puhuttiin vaan matkasta Ranskaan ja kuolonsyöjien sukujen tutkimisesta.. Ei mitään Indicosta ja pariskunta Blackwoodin häämatkasta.

Jos kuolonsyöjät eivät tappaisi Gabrielia, Indico saattaisi. Hän sopisi hyvin surevan lesken rooliin.
”Josta ei ole yhden yhtä juttua. Lisäksi paperit väittävät sinun olevan rikas kauppias. … Ja minä olen malli”, Indicon ääni värähti malli sanan kohdalla selvästä inhosta ja hän imaisi tupakkaansa rajummin juuri kun oli sen saanut palamaan. Hän taiteili papereita toisella kädellään. Hän oli tullut suoraan toimistolta, joten hänellä ei ollut aikaa lukea papereita.
”Hyvin todennäköisesti, mutta täällä lukee selkeästi, että me ollaan toisiimme hullaantuneita”, Indico totesi ja tumppasi tupakkansa siirtyen kansiota lukien työpöydälle.
”Me tavattiin tanssiaisissa. Voikuinka clisee”, hän totesi ja luki papereita eteenpäin. Häntä lähes hävetti.

Selattuaan kaiken silmäsummaisesti läpi Indico paiskasi sen kiinni.
”Aina kun minun on pitänyt selvittää ettei pariskunta valehtele parisuhteestaan, lahjon siivoajan. Me nukutaan samassa sängyssä ja vaatteita hujan hajan. Tyhjennetään kermavaahto ja tää... kehosuklaa johonkin. Osa pitää heittää lakanoille”, Indico puhui hyvin tyyneen sävyyn ja maistoi suklaata. Hän voisi syödä sen suoraan purkistakin.
”Toivottavasti nää seinät on paksut”, hän totesi. Kerran hän oli työtoverinsa kanssa pitänyt pientä ääni showta, koska seinien läpi kuuli kaiken ja eihän heidän sopinut kylmettyä toisiaan kohtaan hotelissa. Nyt Indico toivoi ettei se olisi tarpeellista. Hän tiesi, että julkisilla paikoilla pitäisi kuherrella ja katsella tuota räsypekkaa kuin hänen prinssinsä olisi muuttunut todelliseksi. Indico todellakin kiitti koulutustaan.

Gabriel kuunteli kiltisti Indicon lueskellessa papereita läpi kaikki mahdolliset jutut mitä heistä oli kirjoitettu eikä muuttanut kantaansa ollenkaan. Hän ei pukeutuisi mihinkään pukuun ja hiippailisi siinä pitkin Pariisia! Sama asia kuin.. Jos Indicoa nyt käskisi pukeutumaan alamaailman huoraksi! Tuskin tuo menisi suostumaan!
Rikas kauppias ja malli? Miksi hänelle oli isketty niin tylsä ammatti kuin joku kauppias ja Indico sai olla sentään malli?! Miksei tuokin voinut olla vaikka.. rikkaan kauppiaan sihteerivaimo. Sitäpaitsi nyt kun asiaa ajatteli niin eti Indicokaan ollut pukeutunut kovinkaan mallimaisesti vaan päinvastoin!
Nyt hänellä tosin oli ongelma; toisaalta hän voisi vain todeta ettei kukaan tulisi koskaan lukemaan heidän papereitaan ja niin kauan kun he heittelisivät rahaa menemään pitkin poikin, shoppailisivat kaikkea turhaa ja antaisivat suurta tippiä siivoojalle niin kukaan ei kyseenalaistaisi mitään. Toisaalta hän halusi kuittailla siitä että jos hän ei näyttänyt kauppiaalta, ei Indicokaan pukunsa puolesta täyttänyt mitään mallien vaatimuksia. Kummin päin hän huomauttaisi?

Gabriel ei kuitenkaan ehtinyt kommentoida asiaan vielä kun Indico poistui ikkunalaudalta ja alkoi selittää omista metodeistaan jos piti selvitellä totuuksia pariskunnista. Tuon puhuessa kermavaahdon ja suklaan tuhoamisesta, Gabriel nousi ylös. Hän nappasi sen kermavaahdopurkin käsiinsä ja napsautti sen korkin auki. Hän ruiskautti sitä hieman suuhunsa ja jatkoi sitten matkaansa ikkunalle, josta Indico oli hetkeä aikaisemmin poistunut. Istuuduttuaan ikkunalaudalle, hän kaivoi takkinsa taskusta sätkätarpeet ja alkoi kääriä yhtä kipaletta sormineen. Kermapurkin hän laski siihen eteensä ikkunalaudalle.
"En nyt kyennyt päättämään kumman huomautuksen sanoisin," hän sanoi lipaisten sätkäpaperia ja vilkaisten Indicoon, "joten sanon molemmat; Ensinäkin kukaan tuskin tulee lukemaan noita papereita ja niin kauan kun eletään herroiksi niin kukaan ei tuu meiltä kyselemään yhtään mitään. Toisekseen jos minä en näytä joltain tylsältä kauppiaalta niin et sinäkään kyllä näytä mallilta." Hän puristeli sätkäänsä hieman muotoa ja sytytti sen sitten oikeaoppisesti sytkärillä eikä sauvallaan. Nythän oltiin jästejä sitäpaitsi.
"Joten jos aiot jatkaa mun pukeutumisesta kommentointia niin sopii miettiä omaakin asua vähän tarkemmin," hän huomautti vetäisten sauhut ja siihen perään hieman kermavaahtoa. Ainakin hän teki osittain työtä käskettyä.

Gabriel selvästi aikoi hoitaa kermavaahdon pois päiväjärjestyksestä, joten Indico piti itsellään suklaan. Ainakin tämän työn jaon he pystyivät tekemään. Indico jatkoi lueskeluaan, kunnes mies alkoi puhumaan. Hän kallisti päätään ja kuunteli. Hänen hymynsä muuttui hiljalleen vaaralliseksi.
”Ensimäiseen: meillä pitää olla ulkomuistissa kaikki tämä, jottemme puhu ristiin. Kaikki valheet perustuvat hyvään tarinaan, jota meidän pitää näytellä. Killan päätös, ei minun joten saat sitten vastata muille”, Indico totesi ja lipaisi suklaaseen dipattua sormeaan.
”Anna minulle puolituntia niin minä näytän mallilta”, nainen sanoi, nousi, laski paperit ja käveli vaatekaapille. Hän otti mukaansa mekon ja siihen sopivat alusvaatteet sekä meikkipussin.

Nine hyvineen Indico sulkeutui kylpyhuoneeseen. Hän riisuutui alusvaatteisilleen ja aloitti muodon muutoksen sauvan avulla. Hän nyppi kulmakarvansa ja siisti hiuksensa nopeasti, juuri sen aikaisen muodin mukaan. Tämän jälkeen hän ujuttautui tiukkaan mekkoon, joka oli uusinta huutoa. Hän ei kyllä käsittänyt miksi, mutta oli kiitollinen siitä, että oli edes selvittänyt mikä hänen ammattinsa oli. Tämän jälkeen Indico meikkasi itsensä, pitkät ripset, huulipunaa ja virheetön iho. Onneksi hänen kroppansa oli jo valmiiksi mallin mitoissa, vaikkei hän ehkä ollut aivan niin laiha, mutta malleja oli moniin kuviin.

Tehtyään kaiken tarpeellisen ja nyittyään puoleen reiteen olevan pukunsa Indico avasi vessan ovet ja käveli takaisin sviittiin.
”Nyt sinä voit pistää sen puvun päällesi, koska minäkin niin haluan käyttää tälläisiä mekkoja. Jos minä kärsin vaatteiden takia, sinäkin kärsit”, Indico totesi. Hän katsoi kuvajaistaan ja irvisti. Hän oli kaunis nainen, mutta vihasi sitä. Häntä ärsytti näyttää yhtä kauniilta kuin hänen äitinsä.

"Joo sä voit hoitaa puhumisen," Gabriel sanoi, "niinhän te naiset muutenkin teette joten mun ei tarvi sanoa mitään meidän suhteesta tai mistään." Hän vetäisi uudemmat henkoset tuhahtaen pienesti Indicon kadotessa vessaan. Mitä väliä sillä enää olisi vaikka tuo saisikin itsensä näyttämään mallilta? Heidät oli jo nähty tämän näköisinä nousemassa lentokoneesta, joten jos heidän perässään nyt joku oli niin se joku kyllä huomaisi tälläiset suuret muodonmuutokset vaikka olisi sokea! Se että Indico muuttuisi yhtäkkiä malliksi ja hän joksikin helvetin kauppiaaksi niin muutos olisi yhtä suuri kuin jos hiiren muuttaisi norsuksi tai päinvastoin!
Niinpä Gabriel jäi pohtimaan tätä ajatusta puoleksi tunniksi miettien samalla vähän muutakin. Lähinnä nyt yritti kuitenkin omaksua jotain kauppiaan piirteitä vaikkei tajunnutkaan miksi hänen pitäisi pukeutua kliseiseksi kauppiaaksi. Eikö riittäisi että hän puhuisi kuin jotkut bisnesäijät ja heittelisi rahoja kaikille muille paitsi köyhille?

No, puolituntiahan siinä meni että Indico saatiin näyttämään mallilta ja se Gabrielinkin täytyi myöntää tuon astellessa ulos kylpyhuoneesta. Miesparka meinasi polttaa sormensa sätkän jämäänsä (toiseen siihen puolen tunnin sisään) yllättyessään Indicon muodonmuutoksesta. Hän tumppasi tupakkansa tuhkakuppiin ja vaihtoi sitten asentoaan napaten sen kermavaahdon taas käsiinsä.
Hänen teki melkein mieli sanoa ettei ollut luvannut mitään mistään pukujen vaihdosta. Eihän hän ollutkaan, mutta.. Mutta.. Ehkä.. Hän voisi hieman luistaa. Korjata vaikka farkkunsa edes.
"No mitään kravaatteja en suostu käyttämään," hän tokaisi tyynesti, "en alunalkaenkaan luvannut tekemään mitään muodonmuutosta mutta noh.. Kai nyt sitten. Jonkun verran." Hän nousi seisomaan ja käveli laukkunsa luo. Ei hänellä mitään pukuja matkassa ollut, mutta ainakin siistimmät kengät kuin tennarit. Ja yksi musta kauluspaita.
Hän kaivoi taskustaan taikasauvansa ja siisti sitten mustien farkkujensa polissa olevat reiät ehjiksi ja samoin ne hieman rispaantuneet lahkeetkin. Sitten hän veti tennarit jalastaan ja vaihtoi kenkänsä niihin siistimpiin. Tämän jälkeen hän vihdoin riisui nahkatakkinsa heittäen sen sohvan selkänojalle. Paita lähti menemään seuraavaksi paljastaen Indicolle ehkä ensimmäistä kertaa hänen tatuointinsa, jotka kuitenkin piiloutuivat saman tien sen mustan kauluspaidan alle.
"Paree kelvata," hän tokaisi luopumatta kuitenkaan tukastaan, kajaaleistaan saatika koruistaan. Koruthan nyt vaan toimivat tässä systeemissä! "Hei katsokaa kuinka paljon rahaa meillä on!"-meiningillä. Ehkä ne voisi muuttaa vielä enempi hopeisen ja kultaisen näköisiksi? Niinpä Gabriel heilautti vielä kerran sauvaansa ja pian hänen korunsa näyttivät vaatimattomilta, joskin siisteiltä, kultaisilta ja hopeisilta.
"Meidän pitäisi varmaan käydä syömässä jotain," hän sanoi joskin hyvin vastahakoiseen sävyyn vaikka maha huusikin kovasti puolesta, "Illallista ne eivät taida tarjoilla huoneisiin.. edes hääsviitteihin."

Indicon ilmekkään ei värähtänyt kun hän näki Gabrielin ilmeen.
”Ei kravaatteja, siistimmät mahdolliset vaatteet. Jo kauluspaita ja puvun takki farkkujen kanssa voi tehdä ihmeitä”, hän totesi ja istuutui sängynpäädyssä olleelle rahille.
”Et niin, mutta ei olekkaan kyse meistä vaan siitä mitä täytyy tehdä. Kaksi täysin eri asiaa. Luulisi aurorinkin jo sen tietävän”, Indico totesi ja katseli punaiseksi lakattuja kynsiään. Kun hän kohotti katseensa hän näki Gabrielin tatuoinnit. Sellaiset eivät herättäneen Indicossa mitään mielipiteitä. Ne olivat hänen työssään kiellettyjä, koska niitä oli vaikeaa peittää, mutta hän ei mieltänyt niitä heti kuolonsyöjiinkään.
”Paljon parempi. Nyt sinä olet jopa uskottava”, Indico totesi ensimäisen kohteliaisuuden ja nyökkäsi hyväksyvästi kiiltäviin koruihin. Hän tarttui omaan halpaan versioonsa ja loitsien teki siitä huomattavasti arvokkaamman ja saman hän teki korvakoruille ja ripusti ne ylleen.

Ruoka sana sai Indicon vatsan murahtamaan.
”Kyllä, tämän hotellin ravintola on tietenkin hieno, mutta kadun vastapäätä on myös mukava paikka”, Indico sanoi ja nousi seisomaan. Hän oli pukenut jalkaansa korkokengät, joten hän oli huomattavasti pidempi. Onneksi se ei ketään muuta haittaisi.
”No oletko valmis näyttelemään umpi typerän rakastunutta?” Indico kysyi astellessaan ovea kohti. Hän nappasi kuitenkin matkalaukustaan mustan pikkulaukun, jonne hän sujautti rahat, sauvansa ja huulinan puutereineen. Sitten hän tarttui asevyöhön, jonka sai reiteen kiinni, pujotti sen jalkaansa ja asetteli huolella niin, että ase tulisi olemaan sisäreiden puolella. Ikävä kävellessä, mutta parempi mukana kuin ilman.

Indicon sanoja olisi melkein voinut ensikuulemalta luulla kehuiksi, mutta sitten uskottavuus-sadan edellä oli sellainen pieni nelikirjaiminen ihme, joka muutti koko merkityksen. Gabriel vilkaisi Indicoa muttei viitsinyt kommentoida mitään. No kyllähän tuo taisi hänet sentään hyväksyä jotenkin vaikka niin.. pinnallinen olikin ettei ollut koskaan häntä hyväksynytkään. Ja koska sitä ei entuudestaan tunnettu, saattoi kaikesta syyttää vain ulkonäköä.

"Ihan sama, mennään ihan minne vaan mistä saa ruokaa," Gabriel vastasi ja mielessään palasi jo jonnekin Viistokujan suuntamille mistä sai maailman parhaimpia leivoksia.. Tai sitten keskustan Mäkkäriin, josta sai ehdottomasti vähiten ravintoarvoa sisältävät happy meal-ateriat. Täytyisi kai viikon, parin aikana opetella sietämään hienostoruokaakin. Ja pitäisi ehkä ostaa jotain hienostotupakoitakin. Tuskin Indico antaisi hänen kääriä sätkiään millään julkisella paikalla.
Indicon kysymykseen oli vain yksi vastaus; ei, Gabriel ei todellakaan ollut valmis esittämään mitään umpirakastunutta mutta kai se nyt.. olisi pakko. Killan ja.. Britannian takia tai jotain.
"Mmh.. Eiköhän tuo nyt onnistu," hän mutisi katsellessaan kuinka Indico pakkasi mukaan jotain jästiaseita. Eikö sauva nyt olisi riittänyt? Hän varmaan tekisi jotain todella väärin jos menisi taikomaan julkisesti ja Indico olisi varmasti hänen kurkussaan sen takia.
".. Mennäänpä sitten," Gabriel sanoi Indicon saatua helmansa taas alas ja avasi oven käytävään. Käytävällä, kuin tilauksesta, parveili pari siivoojaa joten kaipa se rooli oli sitten aloitettava saman tien. Niinpä Gabriel loihti kasvoilleen leveän ja rakastavan hymyn, mikä oli kaikkea muuta kuin aito ja kietoi toisen kätensä Indicon ympärille.

”Eli kadun toiselle puolelle, hienoa”, Indico sanoi ja suuntasi kokoamaan omaisuutta. Hän ei olisi uskottava malli ilman pikkulaukkua. Kaikkihan sen tiesivät.
”Hienoa. Ajattele vaikka jotain kivaa tyttöä kotinurkilta. Tekee siitäkin helpompaa, jos sinulla on joku”, Indico antoi vinkin, jonka hän oli aikanaan saanut. Hän ei enää ajatellut ketään, mutta osasi silti olla uskottava. Kun oli monta kertaa esittänyt rakastavansa, oppi rakastamaan tuntematonta.

”Kyllä, rakas”, Indico sanoi ja nappasi vielä avainkortin sekä takin mukaan. Hän asteli miehen vierelle ja kun tuo avasi oven, siivoajat olivat sen ulkopuolella. Indico hymyili kopeasti. Hän painui aviomiestään vasten ja lähti kävelemään keinuen.
”Minun tekee mieli simpukoita ja patonkia. Olen kuullut että Le Havre tarjoaa parhatt”, Indico jutteli siveli Gabrielin käsivartta siivoajien katsoessa. Hän hymyili kuin ääliö miehelle ja silmäkulmasta ja tökkäisi hissin nappulaa.

Hissin noustessa Indico irrottautui Gabrielista hetkeksi ja kietoutui vaaleaan trenssiin. Hän ei sentään aikonut jäätyä! Hissipojalle hän ei suonut hymyään vaan antoi Gabrielin miehenä hoitaa hommat. Hän vain nauttisi aivottoman vaimon roolista.

Gabriel tyytyi hymähtämään myöntävästi Indicon neuvot saatuaan vaikkei hän nyt sen suuremmin voinut niitä noudattaa. Ei hänellä ollut ketään tyttöä kotopuolessa ketä ajatella ja hänen täytyisi yksinkertaisesti nyt kuvitella pitävänsä Indicosta. Ehkä jos hän yrittäisi tosissaan antaa tuolle mahdollisuuden näyttää ettei ole ihan niin bitch kuin mitä oli aina antanut ymmärtää? Auttaisiko se? Kyllä varmaan. Voisihan sitä aina edes kokeilla.

"Ah patonkia!" Gabriel naurahti unelmoivasti ja nyökkäsi tervehdyksen heitä vainvihkaa tuijottaville siivoojille ohittaessaan nuo, "ja juustoa.. Mutta eniten odotan jälkiruokapöytää." Gabriel soi Indicolle vihjailevan virnistyksen ja veti tuota hetkeksi hieman lähemmäs itseään, jolloin huomasi silmäkulmassaan siivoojien katoavan kikattaen kulman taakse. Jea.. Kyllähän Gabriel eniten jälkiruokapöytää odotti mutta ei siinä mielessä miten nyt oli mennyt vihjailemaan. Hän oikeasti odotti niitä herkkuja eikä suinkaan.. Mitään muuta.

Hissin luona Indico irrottautui hänestä hetkeksi ja he saattoivat erillään odotella hissiä. Hissin oven auetessa, Gabriel tarttui naista kädestä ja veti tuon mukanaan hissiin. Sitten hän ilmoitti hissipojalle että eteishalliin kiitos. Hissin lähdettyä liikkeelle, hän kietoi taasen kätensä Indicon ympäri ja soi tuolle uudemman kerran sen valloittavan hymynsä.
Hissipoika kumarsi heille hissin tultua alimpaan kerrokseen ja Gabriel heitti tuolle yhden kolikon taskustaan. Jos oltiin rikkaita niin sitten käyttäydyttiin niin; heiteltiin rahaa joka paikkaan mutta tietenkin siten että vaikutettiin ylimielisiltä ja itsekeskeisiltä. Kolikko hissipojalle oli juuri tarpeeksi.

Päästyään tien toiselle puolelle, Gabriel veti ryhtinsä aavistuksen suoremmaksi ja puhutteli sitten ovimiestä korostaen brittiaksenttiaan ehkä hitusen.
"Käsittääksemme Blackwoodin nimellä pitäisi olla paras pöytänne varattuna," hän sanoi ehkä turhankin ylimielisesti ja ovimies kääntyi tarkkailemaan pöytävarauksia.
"Eh.. Olen pahoillani herra, mutta en löytänyt.." ovimies aloitti.
"Oletteko varma?" Gabriel kysyi tiukasti ja siirtyi itse tutkimaan miehen käsissä olevaa listaa samalla kun piti yhä kiinni Indicon kädestä.
"Ette tainneet kuulla oikein?" Gabriel kysyi, "Blackwoodin nimellä varausta? Mitä jos tarkistaisitte joltain teitä järkevämmältä." Ovimies oli nuori, varmasti Gabrieliakin nuorempi ja sen tähden tuo hirvittävästi pahoitellen lupasi painella kysymään asiasta joltain joka tietäisi. Pian tuo palasi ravintolapäällikön kanssa.
"Herra ja rouva Blackwood?" ravintolapäällikkö varmisteli ja Gabriel nyökkäsi itsevarman hymyn kera. Hän ojensi kätensä kättelemään miestä.
"Pöytävaraus ei liene ongelma?" hän kysyi irrottaessaan otteensa miehen kädestä. Ravintolapäällikkö tunki käden oitis taskuunsa ja hymyili sitten leveästi.
"Ei toki," tuo sanoi kumartaen hieman, "tätä tietä olkaa hyvä." Ja niin hän lähti kuljettamaan heitä pöytiin. Gabriel vilkaisi Indicoa. Voi ei hän eilisen päivän aurori ollut vaikka käyttikin rikkinäisiä farkkuja, nahkatakkia ja kajaalia. Kyllä hän osasi lahjonnan jalon taidon kun sllaista tarvittiin.

Jostain helvetin syvyyksistä Indico loihti kikatuksen huulilleen ja sanoi: ”onneksi meillä on sitä suklaata”. Hän tosin söisi sen, koska ravintolassa hän tulisi vain siirtelemään ruokaansa. Mallit eivät syöneet kakkuja. Onneksi Indico oli tottunut tiukkaan ruokavalioon, mutta kun homma olisi ohi hän marssisi tasan johonkin niin ranskalaiseen rasvakeittiöön kuin olla ja voi. Nyt hän tyytyi suikkaamaan suukon miehensä poskelle ja pyyhkäisemään huulipunan pois siivoajien mennessä.

Hissiä odotellessa Indico nautti hetken yksin olosta. Hän kuitenkin tarttui Gabrielin käteen ja astui hissiin miehen vetävänä hymyillen vain miehelle ja jättäen pojan klopin ilman vilkaisua. Poika kyllä ahnehti häntä silmillään, sen Indico huomasi kiiltävistä pinnoista. Hän halusi tinttaista poikaa, mutta sen sijaan Gabriel melkein kuin palkitsi tuon kolikolla.

Indico käveli kadun yli tiukasti Gabrielin vierellä. Hän hymyili ovimiehelle ja painui Gabrielia vasten. Kun ovimies ei luonnollisesti löytänyt heidän sukunimeään Indico huokaisi närkästyneen oloisesti ja vilkaisi taivaita. Hän jäljitteli äitiään näissä eleissä ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
”Rakas, emmekö me voi mennä muualle. Tämä palvelu on hirveää”, Indico puhui kevyellä venäläis aksentilla. Hänen oli turhaa esittää brittiä, mitä hän ei ollut. Lisäksi hänen maastaan tulleet tytöt usein koettivat kalastaa rikkaita miehiä. Kun ravintolapäälikkö saapui Indico katsoi tuota ylimielisesti ja hymyili vasta kun heidän pöytänsä löytyi.

Narikassa Indico luovutti takkinsa ja sujahti takaisin Gabrielin kainaloon vieden tuon käden hänen lanteilleen. Ravintolapäällikkö johdatti heidät hienoon pöytään, sopivan hämärässä nurkassa upealla näköalalla.
”Tarjoilija tulee pian herra Blackwood”, ravintolapäälikkö sanoi ja Indico istuutui kun Gabriel oli vetänyt hänelle tuolin esiin.
”Sinä olet niin taitava”, Indico liversi kun ravintola päälikkö oli vielä kuuloetäisyydellä. Onneksi heitä ei kuultaisi helposti muista pöydistä, mutta elekieli pitäisi pitää elossa.

Gabriel auttoi Indicon istumaan ja istui sitten tuota vastapäätä. Hämärä nurkkaus sopi heille enemmän kuin hyvin ja pari ihanaa kynttilää loi aivan älyttömän romanttista tunnelmaa siihen heidän välilleen.
Gabrielin täytyi myöntää että Indico oli mahtava näyttelijä. Tuo ja tuon kikatukset ja älyttömät kommentit olivat kuin suoraan jonkun oikean mallin suusta. Mallin, joka oli joko tuhottoman tyhmä ja umpirakastunut uuteen aviomieheen tai sitten älyttömän fiksu ja oli taidokkaasti vain rahojen perässä. No niin tai näin, Indico veti roolinsa hyvin. Myönsikö Gabriel sitä ääneen? Tuskin.

Heidän ei tarvinut odottaa kuin ihan minimaalinen hetki ennen kuin heitä palvelemaan riensi jo hyvin pukeutunut nuori mies. Tuo ojensi heille paitsi menut, myös ravintolapäällikön suositteleman viinin. Gabriel otti viinipullon käsiinsä tutkiakseen sen etikettiä kuin muka tietäisi viineistä jotakin ja aikansa tutkittuaan, antoi pullon takaisin tarjoilijalle ja hyväksyi tuon ehdotuksen. Helpottuneena tarjoilija kaatoi heille viiniä ja poistui sitten hetkeksi, jotta he voisivat tutustua menuun rauhassa.
"Simpukoita on sivulla kolme," Gabriel sanoi iloisesti hymyillen tuoreelle vaimolleen. Hän itse selaili hetken aikaa menua hyvinkin arvioiva ja iloinen ilme kasvoillaan vaikka tosiasiassa valinnanvaikeus oli hermoja raastavaa; koskakohan viimeksi hän oli edes tosissaan vilkaissut hienostoravintolan suuntaan? Tuskin koskaan. Härän sisäfilee oli kuitenkin kuulemma hyvää..
"Taidan ottaa härän sisäfilettä pääruuaksi," hän sanoi hetken päästä, "alkupaloiksi voisi ottaa kevyen.. fetasalaatin ja jälkiruuaksi.. Mitäs sanoisit vaniljamansikoista?" Hän laski menunsa alas ja siirsi tekohymyllä varustetun kysyvän katseensa Indicoon.

Kun tilaukset oli tehty, Gabriel tarttui viinilasiinsa ja siirsi katseensa ulos siitä viereisestä ikkunasta. Heidän eteensä aukeni kaunis, hämärtyvä Pariisi monine valoineen. Sitä melkein.. Voisi kuvitella että tässä paikassa joskus viettäisi jotain.. häämatkan ensimmäistä illallista sen uuden vaimonsa kanssa.

Indico antoi jalkansa hipaista Gabrielin jalkaa kun tarjoilija oli paikalla. Hän naputteli pöytää ja odotti tarjoilijan poistumista malttamattomana. Aivan kuin hänellä parempaakaan tekemistä olisi.
”Simpukoita, jej...”, Indico mutisi ja selasi menun läpi. Kun tarjoilija tuli, hän teki kuten kaikki naiset, jotka nyhtivät kaloreita: karsi kaiken. Hänen salaattinsa ei saanut tulla öljyä tai isoja kaloreita. Pääateria oli myös hyvin kevyt ja hän suostui vaniljamansikoihin kun: ”no kai me vietetään yö niitä pois kuluttaen”. Indico oli vetäistä tarjoilijan kravaatin hirttosilmukaksi.

Kun tarjoilija oli poistunut, Indico siemaisi viiniä ja sanoi hiljaa: ”kun me päästään huoneeseen, mä tilaan kunnon ruokaa. Tää on kidutusta, näillä on fasaania viinipunakastikkeessakin”. Indico halusi syödä kunnolla, mutta ei. Ainakin hän laihtuisi tällä matkalla.

Indico asetti oman kätensä Gabrielin käden päälle ja siveli sitä aistikkaasti kun viereisen pöydän pariskunta vilkuili heitä. Hän kuunteli näiden puhetta ranskaksi ja hymähti.
”Naapuri pöydän rouva syyttää miestään tuijottamisesta. Hän on ilmeisesti käynyt painamassa muitakin kuin vaimoaan. Nainen on käärmeissään”, Indico käänsi ja veti kätensä pois kun tarjoilija saapui alkupalojen kanssa. Indico ei kiittänyt, katsoi vain ylimielisesti ja alkoi näykkiä salaattiaan, vaikka hän olisi voinut hotkaista sen yhdellä kertaa. Hän kuolisi piaan nälkään.

Gabriel katseli vaimoaan niin rakastuneena ja nyökkäili hyväksyvästi jokaiselle tuon vaatimukselle, minkä tuo tarjoilijalle teki koskien ruokaansa. Samalla hän mietti kuinka raivostuttavaa mallista varmaan olisi. Siis jos hänen vaimonaan oikeasti olisi malli; hän kun ei lihonut eikä laihtunut teki kuka tahansa mitä tahansa, joten hänen ei tarvinut huolehtia kaloreista. Sen sijaan hänen mallivaimollaan olisi ollut kestämistä. Onneksi niin ei kuitenkaan ollut nyt, eikä tulevaisuudessa.
Oli Gabrielin vuoro virnistää Indicon vihjailtua yön kalorikulutuksesta ja soi tarjoilijallekin sellaisen.. mies-miehelle-virnistyksen, jotta tuo nyt aivan varmasti tiesi mitä oli tapahtumassa. Tai luuli tietävänsä.

Gabriel käänsi katseensa ikkunasta Indicoon tuntiessaan tuon käden omallaan ja hymyili tuon selityksille fasaanista viinipunakastikkeesta vaikkei tosiasiassa ollut ikinä edes kuullutkaan sellaisesta. Olisihan se varmaan ollut ihan maittavaa.. Ja ilmeisesti Indico piti siitä kovinkin paljon. Okei, kai tuota pitäisi sääliä hieman. Kai tämä ihan hyvää sapuskaa loppupeleissä olisi. Vaikka hän haluaisi kyllä jotain roskaruokaakin joku päivä. Vastapainoksi tälle.. kaikelle.
"Eiköhän se oo.. ihan oikeutettua," hän myönsi yrittäen nyt tosissaan tulla toimeen tuon kanssa niin hyvin kuin se nyt ylipäätään oli mahdollista.
"Mä voin tilata sen sulle kun päästään hotellille," hän lupasi vielä, "eivätpä sitten epäile mitään. Mä kun saan syödä." Hän virnisti hieman, ei kuitenkaan piruilevasti vaan lähinnä.. virnistyksen ilosta. Koko tilanteen koomisuudelle ehkä.
Ehkä viini teki jo temppujaan.

Indicon selvitettyä naapuripöydän tapahtumia, Gabriel vilkaisi noita syrjäsilmällä. Mies tosiaan näytti juuri siltä että halusi kaiken nyt ja heti ja se varmasti koski enimmäkseen naisia. Jos tilaisuus sattuisi, hän voisi käskeä tuota olemaan tuijottamatta tuoretta vaimoaan! Mustasukkaisuutta, arvovaltaisuutta, vähän rähinää sen takia.. Ah.
Tarjoilija saapui juuri sillä hetkellä alkupalojensa kanssa ja kummatkin saattoivat alottaa salaattinsa syömisen. Indico omaansa närkkien, Gabriel omaansa lähinnä nälkäänsä syöden. Indicoa tosiaan voisi vähän edes sääliä.
Gabriel vilkaisi sitä naapuripöydän miestä vielä siinä syödessään ja huomasi tuon todella tuijottavan Indicoa vaimonsa saarnoista huolimatta. Gabriel tuijotti tuota sen hetken että tuo huomasi hänen tuijottavan niin, jolloin tuo käänsi katseensa pois. Gabriel sen sijaan tuijotti vaivaantunutta miestä vielä hetken ja käänsi sitten katseensa taas Indicoon ja salaattiinsa.

Ilman suurimpia yrittämisen paineita Indico katsoi lähes rakastavasti Gabrielia.
”Kulta, tekisitkö sä sen mun vuokseni?” hän henkäisi ja painoi käden rintaansa vasten.
”Voi sinä olet paras aviomies ikinä”, nainen sanoi ja saattoi ehkä kestää tämän aterian. Hän käytti myös samaan aikaan törkeästi vieraan miehen tuijotusta hyväkseen poistaen jalkansa korkokengän sisältä ja hivuttaen sen ”kiusaamaan” Gabrielia. Aivan kuin hän ei voisi pitää näppejään erossa miehestä.

Gabriel tuijotteli vieraisiin pöytiin ja Indico virnisti. Hän alkoi siirtelemään ruokaansa ja näykkimään sitä. Hän joi viiniä siemaillen ja sanoi välillä jotain merkityksetöntä, kuten upeasta näköalasta. Gabriel taas mulkoili fransmannia, joka luuli Indicon kaltaisen lankeavan tuon lihaksettomille löllökäsivarsille. Ihan piruuttaan Indico pudotti vahingossa haarukan ja kumartui nostamaan sen antaen Gabrielille ja miehelle mukavan näköäalan rintavakoonsa. Hän oli harrastanut seksiä miehen kanssa saadakseen tästä vain tietoa, vilauttelu ei ollut mitään siihen verrattuna. Indico tekisi kaiken, mitä tehtävään vaadittiin.

Alkupalat haettiin ja pää ruoka tuotiin pöytään. Indico vilkaisi Gabrielin annosta himoiten.
”Kulta, saanko mä maistaa?” hän kysyi ja melkein kuolasi vähäkaloriselle aterialleen.
”Sä saat mun ateriasta”, hän totesi ja ujutti haarukkaa miestä kohti. Kun hän saisi vähän lihaa niin hän ehkä kestäisi. Tule mamin luo, Indico ajatteli katsellessaan maukasta ateriaa.

Gabriel katseli Indicoa leveän hymyn kera ja aavistuksen ehkä flirttailevastikin tuon kiusaillessa häntä jalallaan. Mutta sitten hänen oli käännyttävä seuraamaan sen ranskalaisen äijän tekosia.
Gabrielin tuijotus katkesi hetkeksi hänen kuullessaan kilahduksen Indicon puolelta ja käänsi juuri sopivasti katseensa naiseen nähdäkseen suoraan tuon tissivakoon. Ei hän kääntänyt katsettaan heti pois vaikka mieli kuinka olisi tehnyt, vaan antoi sen viipyä siinä hetkisen.. Kunnes kohotti ovelan hymyn kera katseensa siihen tirskistelijämieheen. Saman tien tuo jo käänsikin katseensa pois, jolloin Gabriel saattoi hyvillä mielin joskin hieman hämmentyneenä keskittyä taas salaattiinsa.

Kun alkuruuat oli syöty, ei mennyt aikaakaan kun pääruuat tuotiin pöytään. Gabriel oli juuri käymässä käsiksi omaan ihanaan annokseensa kun Indicon vähintäänkin säälittävä inhadus kuului pöydän toiselta puolelta. Gabriel tuijotti tuota hetken ja sitten pienesti läpsäisi tuon käden pois hänen lautaseltaan. Sitten hänen kasvoilleen nousi lempeä hymy samalla kun hän leikkasi palan siitä sisäfileestä ja ojensi sen sitten haarukan kärjessä Indicoa kohti. Parithan aina syöttivät toisiaan, eikö?

Suoristauduttuaan pienestä vilautuksestaan Indico jatkoi muina naisina ruuan pyörittelyä. Hänen olisi helppoa hoputtaa Gabrielia loppua kohden kuin innokkaana painumaan sviittiin, mutta aivan toisesta syystä kuin mitä luultaisiin. Hän himoitsi niin kovin Gabrielin ruokaa, että melkein teki kipeää ja hän katsoi miestä anovin suurin silmin, kun hänen kätensä läpsäistiin pois.
"Mm... I love you", Indico sanoi käheän seksikkäällä äänellä ja piti katseensa Gabrielin silmissä sulkiessaan huulensa haarukan ympärille ja syöden palan ruokaa niin, että seksijumalat olisivat laulaneet halleluujaata uudelle messiaalleen. Indico lipaisi huuliaan ja kiitti maistiaisesta. Hän tarjosi omaa ruokaansa ja hymyili kauniisti. Hän toivoi Gabrielin syövän nopeasti, jottei hänen tarvitsisi kitua. Suoraan sanoen hänen ruokansa oli hirveästi pilattu nirsoudella.

Gabrielin maistettua Indico söi muutamia paloja ja alkoi taas siirrellä ruokaansa. Hän ei edes halunnut syödä sitä, niin kamalaa se oli. Hän ei oikeastaan voinut syödä edes patonkia hiilihydraattien takia. Hän siis litki viiniä. Onneksi Indicon viinapää oli huimaavan hyvä. Hän oli suhteellisen selvä vodka pullollisenkin jälkeen.
"Onko ruokasi tyydyttävää rakas?" Indico kysyi ja hymyili pienesti. Tarjoilija oli sopivasti kuuloetäisyydellä.
"Ajattelin vain, haluaisitko siirtyä jo jälkiruokaan?" Tarjoilija oli kompastua kenkiinsä. Ilmeisesti tuo kuvitteli hänen antavan Gabrielille yksityisen shown ja kaikkea. Tuskin. Tämä kaikki oli showta muille. Indico itse asiassa oli kelannut mielessään huispaus pelejä. Hän alkoi nimittäin tylsistymään siihen, ettei voinut syödä kunnolla.

"I love you too," Gabriel vastasi hymyillen ja seurasi sitten katseellaan tätä niin seksikästä syömistä täysin tietoisena siitä että moni muukin silmäpari oli sillä hetkellä heissä. Tai niin hän ainakin vakaasti uskoi.

Gabriel ei kauaa ehtinyt ruokaansa syödä kun Indico jo kyseli sen maittavuutta sellaisella äänensävyllä, joka väkisin kieli että nyt pitäisi lähteä tai tuo kuolisi nälkään. Gabriel vilkaisi lautastaan, tarjoilijaa ja sitten Indicoa punniten mahdollisuuksiaan. Ruoka tosiaan oli vain kohtalaista ottaen huomioon sen kuinka paljon siitä joutuisi pian maksamaan.
Sitäpaitsi jos hänen pitäisi tilata Indicolle ruokaa joka tapauksessa niin hän voisi yhtä hyvin tilata iteselleen pari happy mealia.
"Tyydyttävä on juuri se sana, kultaseni," Gabriel vastasi vetäen kasvoilleen hyvinkin tyytymättömän ilmeen, "liha on kuivempaa kuin sisäkkömme paistama kana ja mausteissa ollaan selkeästi säästölinjalla." Hän vilkaisi tarjoilijaan heidän lähellään tietäen että tuo kuunteli heitä.
"Joten voitaisiin ottaa jälkiruoka," hän sanoi Indicolle, "itseasiassa mitäs sanoisit jos ottaisimme ne mukaan?" Hän kohotti kätensä niin sanoessaan ja napsautti sormiaan. Tarjoilija kääntyi saman tien heidän puoleensa hymyillen hyvinkin aurinkoisesti, mutta samaan aikaan niin väkinäisesti. Koska Gabriel uskoi ettei Indicolla olisi mitään vastaansanottavaa hänen ehdotukseensa, hän käski tarjoilijaa tuomaan laskun ja samalla äjlkiruuan jotta he saisivat sen mukaan.

Saatuaan laskun maksettua ja jälkiruuan kauniissa paketissa pöytäänsä, Gabriel nousi ja auttoi Indicon sitten ylös tuon tuolilta vieden jälleen kätensä tuon alaselälle ennen kuin lähti astelemaan mansikoiden kanssa kohti narikkaa. Kun Indico oli saanut takkinsa, he saattoivat poistua ravintolasta ja palata hissin kautta takaisin huoneeseensa.
"Okei.. Mitä sä haluat syödä?" Gabriel kysyi suunnatessaan suorinta tietä huoneessa olevan puhelimen luo, "Sitä fasaania tai mitä se oli..?"

Hyvä kun Indico ei söyksynyt pöydän läpi suutelemaan Gabrielia tämän alkaessa esittämään nirppanokkaa, jolla oli kaikkea.
"Sääli, anteeksi, että tuotin pettymyksen rakas. Olin vain kuullut niin paljon hyvää tästä paikasta. Kuvittelin sen yltävän laatuvaatimuksiin", Indico sanoi ja kosketti hellästi aviomiehensä kättä. Hänen hymynsä muuttui ovelaksi, kun Gab ehdotti jälkiruuan mukaan ottamista.
"Kuulostaa hyvältä, voin tarjoilla sitä mukavammalta tasolta kuin astioilta", hä nsanoi hymyillen ja suuteli miehen kättä. Tarjoilija oli suunnilleen sekunnissa heidän luonana, mikä paljasti tämän kuunnelleen. Indico odotti malttamattomana vapautumista tuolista ja käveli määrätietoisesti narikalle, jossa hänen ylleen autettiin takki ja heti ulkona hän huokaisi.
"Paskat fasaanista, mä haluan rasvasinta ja kaloripitosinta mitä löytyy. Öky hampurilaisen, se kuulostaa hyvältä", nainen sanoi ja lähti ylittämään katua.

Pelkkä ajatus ruuasta sai hänet pidentämään askeliaan ja kun hissi oli heidän kohdallaan oli Indicon vuoro vetää Gabriel hissiin, jossa vanha pariskuntakin oli matkalla. Noita veti miehen lähelleen tämän kauluksista ja kiepautti jalkansa tuon ympärille. Vanha pariskunta näytti siltä kuin voisi saada sydänkohtauksen.
"Kiitos, kun viitsit tilata ruokaa", Indico kuiskasi miehen korvaan ja lipaisi sitä hissipojan katsoessa ja hymyili kuin rakastajatar, joka tiesi kaikki nappulat joista painaa. Hän ei antanut esityksen loppua ennen kuin vasta sviitissä verhojen ollessa alhaalla. Silloin hän voisi hengittää, koska se pirun mekkokin oli liian tiukka. Hän halusi vain ulos siitä ja syödä ja nukkua. Kaikki mitä hän pyysi. Lisäksi nikotiinia, mutta sillä ei ollut niin kiire.

Gabriel kietoi kätensä tiukasti Indicon vartalon ympärille tuon kuiskaillessa hänen korvaansa täysin tietoisena siitä vanhasta pariskunnasta, joka pitäisi varmaan kohta kiikuttaa suorinta tietä sairaalaan. Hieman vanhuksia varauksella tarkkaillen, Gabriel suuteli Indicon kaulaa vastaukseksi tuon sanoille. Kuin kiittääkseen tuota kiittämisestä.

Sisään päästyään, Gabriel paineli sen puhelimen luo ja näppäili henkilökunnan numeron. Puhelin hälyytti kerran ja sitten hänelle vastattiin.
"Kipaseppas McDonaldsissa aikasi kuluksi ja tuo Mega-ateria ja kaksi Happy Mealia huoneeseen numero 267," hän sanoi puhelimeen saaden nopean ja kohteliaan vastauksen kysymyksellä mitä muuta saisi olla. Gabriel vilkaisi Indicon suuntaan.
"Pullo hienointa viskiä mitä Ranskasta löytyy," hän sanoi ja sulki sitten luurin. Hotellin erikoisuuksiin kuului se ettei mitään tulisi odottaa kovinkaan kauaa, joten tuskinpa tätäkään.
"Mä käyn tässä välissä suihkussa," hän ilmoitti Indicolle ja paineli sitten jättimäistäkin suurempaan suihkutilaansa. Siellä oli poreallaskin! Gabriel tuijotti suihkutilaa hetken ovelta ennen kuin asteli sisään ja sulki oven perässään.

Gabriel pesi itsensä ja tukkansa varmaan Ranskan hienoimmilla pesuaineilla ja oli oikein tyytyväinen tähän. Vaikka hän olikin hiuslakan suurkuluttaja, hän piti kyllä henkeen ja vereen huolta tukastaan.
Hänellä ei kauaa mennyt suihkutellessa ja lopulta hän ehti pyyhe ympärillään ulos huoneesta ennen kuin se Mäkkäriin lähtenyt poika ehti soittaa ovikelloa! Se tapahtuikin aika liki samalla hetkellä kun Gabriel asteli ulos kylppäristä.
"Mä voin avata," hän sanoi ja asteli sitten huoneen ovelle. Mies ojensi hänelle hänen tilauksensa ja taisipa tuo ranskaksi toivottaa hyvää yötäkin.. Tai jotain tuo ainakin sanoi ja oletettavasti se oli juuri sitä.
Gabriel laski mäkkäripaketit siihen sängyn reunalle ja nosti sitten sen viskipullon silmiensä eteen. Viineistä hän ei välttämättä tiennyt mitään, mutta viskeistä sentäs jotain.
Todettuaan olevansa tyytyväinen, hän kaatoi pariin lasiin viskitilkat ja antoi toisen lasin sitten Indicolle. Tämän jälkeen hän nappasi oman mäkkärin pussinsa, joka sisälsi niitä happy mealeja, ja istahti sängylle.

Heti kun hääsviitin ovi jymähti kiinni Indico heilautti sauvaansa saaden verhot kiinni ja viskaisi typerät korkokengät pois ja riisui aseen reideltään.
”Ja Vogue, ranskalainen, italialainen ja brittiläinen”, Indico huusi. Hänen pitäis katsoa mikä oli in ja mikä out, jottei hän menisi sanomaan mitään typerää.
”Ok”, Indico kommentoi vain Shawnin suihkuun menoon ja nappasi vain hotellin aamutakin naulasta ennen kuin päästi miehen menemään.

Kun ovi oli tiukasti kaksikon välissä Indico luikerteli ulos mekostaan. Hän ripusti sen vaatekaappiin roikkumaan ja kietoutui sen jälkeen mukavaan kylpytakkiin, joka tuoksui laadulta ja rahalta. Hän oli tarkastamassa aseittensa vointia kun oveen Gabriel tuli suihkusta. Hän oli oppinut parikin temppua aseiden salakuljetuksesta ja kokosi tyynesti omiaan ja etsi hyvää piilotus paikkaa niille huoneesta sauvansa avulla ja piaan hän oli iskenyt ne jo yhden taulun ja yhden pöydän alle, sekä kylpyhuoneeseen ja sängyn päädyn taakse. Sauvaa kun ei aina voinut esiin hakea.

Oven kopetus osui täydellisesti siis, sillä Indico oli hoitanut piilottelut loppuun.
”Selvä”, hän sanoi ja istuutui sängylle odottamaan kuola lähes valuen. Heti kun pussit iskeytyivät sängylle, Sam otti mega aterian haltuunsa ja alkoi syömään.
”Voi hyvä luoja, koskaan ennen mäkki ateria ei oo ollu näin hyvää. Kiitos”, nainen sanoi ja otti viskilasin vastaan kohottaen sitä kevyesti ja maistaen.
”Sopii yllättävän hyvin yhteen hampurilaisen maun kanssa”, nainen totesi naurahtaen ja söi hirveää vauhtia ruokaansa. Se närppiminen oli saanut hermot kiristymään.

Imettyään viimeisetkin tyydyttyneet rasvahapot hampurilaisista Sam kiikutti roskat roskiin ja ilmoitti vuorostaan menevänsä kylpyyn. Hän oli katsellut jo himoiten sitä kylpyammetta ja mallinhan piti aina hoitaa kauneittaan. Indico ei ollut pitkään aikaan mitään maskeja itseensä vedellyt, mutta hän uskoi löytävänsä sellaisiakin puteleita. Niimpä hän täytti koko ammeen, solahti veteen ja nautti. Hän oli tosiaan ollut töissäkin tänään ja hän melkein nukahti lämpimään hierovaan veteen savinaamio, jossa oli kultahippuja, naamassaan. Hän pukeutui yöpaitaan, katseli itseään sitten peilistä ja muisti, että aamulla heille tuotaisiin aamupala sänkyyn. Hän nukkuisi yläosattomissa, Gabriel saisi kestää, mutta heidän hissikohtauksensa jälkeen olisi hankalaa selittää t-paitaa häävuoteessa. Indico kyllä piti paidan päällään, kunnes livahti toiselle puolelle vuodetta.
”Muista, että aamulla meille tuodaan se aaimainen”, hän sanoi ennen kuin riisui paitansa peiton alla, heivasi sen sängyn alle ja käpertyi peitteiden alle. ”Että nuku sää sillä toisella puolella. Mä en usko että rouva Blackwood olisi heittänyt herra Blackwoodia nukkumaan tolle puusohvalle”, Indico sanoi ja haukotteli leveästi. Sänky oli kyllä jumalaisen pehmeä ja lakanat... no paljaalla iholla ne tuntuivat todella hyviltä.