l'illusion de l'amour [K15]

Gabriel naurahti Indicon toteamukselle viskin ja hampurilaisten yhteensopivuudesta samalla kun aukoi omaa hampurilaistaan kääreistä.
"Niin se sopiikin," hän vastasi virnistäen, "vaikkei useat sitä uskoisikaan." Hänen joka päiväinen ateriansa, hampurilaiset. Silloin tällöin viski oli joka cokista parempaa varsinkin niinä kaikista ärsyttävimpinä työpäivinä, jolloin mikään ei tuntunut menevän hyvin. Kuuluiko tämä niihin päiviin? Toisaalta kaikki oli mennyt suhteellisen sujuvasti vaikkakin ärsytyksen määrä oli kyllä kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Mutta ilmeisesti siitäkin oltiin pikkuhiljaa pääsemässä yli.

Indicon kadottua kylppäriin, Gabriel viimeisteli toista hampurilaistaan ja sen tehtyään, hän veti housut jalkaansa siirtyen sitten ranskisten kanssa ikkunalaudalle. Matkalla hän nappasi sätkätarvikkeensa takkinsa taskusta. Hän avasi verhot hetkellisesti ja aukaisi ikkunan istahtaen taas siihen laudalle alkaen kääriä sätkäänsä samalla kun heitteli ranskiksia suuhunsa. Jos elämä olisi aina tälläistä, tähän voisi ehkä tottuakin. Hotelli kaukana arjesta, tupakkaa, ranskiksia, kermavaahtoa ja vain.. rauhallinen ilta. No ehkä hän mieluummin nauttisi tästä ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta tämän hetken hän voisi nauttia siitä myös Indicon kanssa, koska tuo oli kylvyssä..
Indicon tultua kylppäristä, Gabriel oli saanut aikansa kuluksi käärittyä muutamat sätkät valmiiksi ja ne parit ranskikset tuhottua. Viskiäkin oli kulunut pari lasillista naisen nautiskellessa kylvystään. Tuo painelikin melkein suorinta tietä sänkyyn ja sanoi ääneen huomautuksensa, joka sai Gabrielin vilkaisemaan tuota lähes ilmeettömästi samalla kun mietti ratkaisuaan tähän pulmaan. Onneksi se ratkaisu oli ihan käden ulottuvilla.
"Ei ne tänne luvatta kävele," hän vastasi nousten siitä ikkunalaudalta ja sulki ikkunan, "ei kukaan järjissään oleva kävele aamulla hääsviittiin koputtamatta ja ilman lupaa." Hän vetäisi verhot eteen, nappasi varoen ne sätkänsä toiseen käteensä ja tyhjät ranskispussit toiseen. Hän heitti roskat roskiin ja sätkät erään pöydän kulmalle odottelemaan aamua.
"Sitäpaitsi mä olen aamuvirkku," hän lisäsi vastoin totuutta, "oon varmast hereillä ennen ku ne toimittaa aamupalan." Tämä oli hieman kiertäen ilmaistu; en nuku vieressäsi, sohva kelpaa minulle. Niinpä Gabriel nappasi sängystä yhden tyynyn ja käveli sitten sohvan luo. Hän asettui siihen miten nyt parhaakseen katsoi ja veti nahkatakin peitokseen. Solidaarisuutta ehkä, mutta oli hän tälläisiin järjestelyihin tottunut jossain määrin. Sitä oli nukuttu muutamia öitä aurorien päämajan sohvilla. Joskin ne olivat paljon mukavampia kuin tämä kyseinen sohva. Hassua kuinka hienostohotellissa sohva oli kovempi kuin jokin.. lujin kallio.

Indico käpertyi vuoteeseen paremmin, kunnes Gabriel alkoi esittämään huomioita.
”Voi kun tietäisit”, noita mutisi muistellen aikaansa erään miehen kanssa hääsviitissä romanttisella viikonloppu retkellä. Indico ei kuitenkaan sanonut mitään miehen sohvalla nukkumiseen. Tosin aamuvirkku toteamus sai Indicon epäilemään hieman.
”No mä potkin sut hereille jos olen aiemmin ylhäällä”, nainen totesi ja haukotteli makeasti pehmeässä sängyssä, jonka keskelle hän siirtyi.
”Sä saat nukkua ensi yön tässä. Ai niin..”, Indico veti sauvan esiin ja luki loitsun mattoon lattialla, jolloinka se ikään kuin pullistui ja pehmeni.
”Varmaan vähän parempi kuin tuo... härpäke”, noita sanoi ja työnsi sauvan piiloon jälleen kerran. Sitä oppi kaikkea kätevää kun luki vähän kirjoja.

Hetken aikaa Indico vääntyili ja sitten, simahti. Hänen unenlahjansa olivat aina olleet omaa laatuaan. Hän nukkui missä vain. Armeijassa sitä viimeistään oppi koisaamaan. Hän heräsi aamulla oven koputukseen.
”Aamiais tarjoilu, voimmeko tulla sisään?” kuului vaimeasti. Indico saattoi hellittää otteensa aseesta. Hän ei ollut herännyt miellyttävästä unesta. Tosin harvoin hän näki hyviä unia. Hän tuppasi näkemään tappamiensa miesten ja naisten kasvoja, joten niissä ei ollut mitään miellyttävää.

"Senkus," Gabriel vastasi Indicolle tuon luvatessa potkia häntä jos olisi hereillä ennen häntä. No sehän sopi. Gabriel oli aika varma että olisi kuitenkin hereillä ennen tuota. Kyllä, hän nukkui mielellään pitkään mutta osasi kyllä herätä ajoissakin jos tarve vaatisi.
Hän ei kuitenkaan saanut kaivautua siihen kovaan sohvaansa kun Indico jo muutti lattiamaton jonkun sortin pediksi. Gabriel vilkaisi sekä naista että mattoa hieman naurahtaen ja mutisi sitten kiitoksensa. Hän kirjaimellisesti upposi sinne maton sisään eikä halunnut edes ajatella millaisessa bakteeripesässä viettäisi tulevan viikkonsa.
"Kyl sä voit siinä nukkua," hän mutisi sulkiessaan silmänsä ja kaivautuessaan hieman parempaan asentoon takkinsa alle, "sähän se malli oot ja tarvit hyvät unet.."

Gabrielilla meni nukahtamisessa aikansa, koska mies ei osannut heti kättelyssä nukkua vieraissa paikoissa. Oma sänky oli aina se paras paikka. Niinpä hän oli kierinyt ja pyörinyt sängyssä koko yön ja se näkyi kyllä hänen tukassaan. Mutta sitten hän oli viimein nukahtanut ja ehkä neljä tuntia myöhemmin, hän heräsi oven koputukseen ja aamiastiedusteluun.
"Ei helvetti," hän mutisi ja ponkaisi sitten sieltä maton seasta ylös täysin tietoisena siitä missä oli ja miksi. Hän heitti farkkunsa veke jalastaan, sauvan heilautuksella muutti sänkynsä takaisin matoksi ja kapusi sitten sen kummempia ajattelematta siihen Indicon viereen. Hän upotti päänsä siihen höyhentyynyyn ja huusi ovella olevalle naiselle että sisään voisi tulla.
Hän kohotti unisena päätään tyynystä tarjoilijattaren astellessa aamiaisine sisään. Onni onnettomuudessa että hän oli nukkunut huonosti, koska nyt hänen lakalla kyllästetty tukkansa sojotti kuin mikäkin.. seksikäs pörrö.

Gabriel syöksyi sänkyyn ja Indico viskasi paitansa pois sujahtaen miehen kainaloon nopeasti, kuin olisi nukkunut siinä koko työn ja ei olisi halunnut nousta. Hän venytteli pitkiä raajojaan ja suukotti Gabrielin poskea kuin aamu tervehdyksenä rakkaalleen kun nainen astui sisään. Hän kohotti päänsä miehen rinnalta unisen näköisenä ja veti kuin yllättyneenä peittoa rintojensa peitoksi. Paskat hän vilauttelusta.
”Jättäkää ne siihen”, Indico totesi kun tarjoilukärry työnnettiin heidän sänkynsä viereen. Nainen nyökkäsi ja poistui nopeasti. Kun ovi oli sulkeutunut nainen puki t-paidan takaisin ylleen ja rojahti sänkyyn.
”Mä olin väsyneempi kuin luulin”, hän totesi ja hieraisi silmiään.
”Toi tuoksuu hyvältä”, hän mutisi ja ryömi katsomaan mitä oli tarjolla. Hän joutuisi taas närppimään, joten palvelijat saivat luulla hänen miehensä olevan vaikka bulimikko, hän ei välittäisi.

Koottuaan mukavan aamiaisen noita nousi ja venytti kättään kävellessään olohuoneeseen. Hänen vanha sota vammansa kiukutteli aina hieman aamuisin. Toisinaan enemmän toisinaan vähemmän. Hänen päällään oleva t-paitakin oli armeija ajoilta. Tyytyväisenä Indigo alkoi tunkea naamaansa hedemiä ja puuroa. Hän myhähti tyytyväisenä. Oli mukavaa olla passattavana, mutta hän voisi tehdä sen ilmankin näitä aamu häslinkejä. Nyt hän oli kuitenkin levännyt ja päivä pitäisi varmaan sisällään lähinnä hienostelua ja nenän nostoa. Sen hän ainakin osasi. Voisi sanoa, että ne taidot tulivat geeneistä.
"Mitä tehdään tänään?" Indico kysyi.

Indicon syöksyttyä siihen hänen kainaloonsa, Gabriel antoi päänsä rojahtaa takaisin siihen untuvatyynyyn ja hymyili leveästi silmät suljettuina eikä sen suuremmin halunnut edes ajatella kuinka vähän vaatetta heidän kahden välissään oli. Okei, hän oli rento tyyppi eikä ihan kaikkea kavahtanut, muttei silti osannut olla naisten kanssa! Ei edes.. feikatussa avioliitossa näin.. lähekkäin. Se vaati enemmän totuttelua!
Oven käytyä uudelleen, Indico katosi hänen vierestään ja hän nosti kätensä hieromaan silmiään. Tästä tulisi niin pitkä viikko. Hän veti kätensä hiuksiaan haromaan samalla kun siirsi katseensa Indicoon, joka oli kurkkimassa sisääntuotuun vaunuun. Gabrielkin vilkaisi vaunua hieman ja nousi sitten sängystä. Hän veti farkut takaisin jalkaansa ja nappasi itselleen kupillisen kahvia astellen samalla niiden illalla tekemiensä sätkien luo.
"Voit syödä munki osuuden," hän sanoi sytkärillä leikkiessään ja katsahti Indicoa, "joudut kuitenkin kärsimään koko päivän ja mä en yleensäkään muuta tee aamuisin kuin juon kahvia." Suomeksi; hänellä ei ollut kotona juuri koskaan muuta kuin kahvia joten tämä oli lähinnä tottumuskysymys.
Saatuaan tupakan syttymään, hän kipitti taas kuppeineen siihen samaiselle ikkunalle. Aurinko ei paistanut suoraan ikkunaan vaikka päivä valkenikin upeana. Gabriel hymähti hieman. Ikkunahan oli tietenkin suunnattu länteen päin ihanien auringonlaskujen takia.
Indicon kysymyksen kuullessaan, Gabriel kutsui taioin paperinivaskan laukustaan ja alkoi selailla siinä olevia tietoja, joita hän oli ministeriöstä onkinut.
"No ei kai muuta kuin töihin sitten," hän sanoi tupakka huulessa, "Rodolphus ja Rabastan Lestrangen äidin puoleinen sukuhaara on Ranskasta. Joku.. Chevalier." Gabrielin ranskan ääntäminen oli kyllä vähintäänkin kamalaa ja jo yhden nimen lausuminen tuotti tuskia.
"Grisel Lestrangen, veljesten äidin, siskon kaksi poikaa on kuollut eikä niistä ole ministeriöllä sen suurempaa tietoa," hän lisäsi, "joten voitaisiin yrittää selvittää niistä jotain. Hyvä puoli tässä on se että me ollaan nyt hienostoihmisiä ja niin on nekin.."

"Hienoa! Herättää vähemmän epäilyksiä", Indico totesi ja mutusteli hyvää aamiastaan. Lopulta hän kävi hilaamassa koko rotjakkeen eteensä. Hän kuunteli tarkkaan kun Gabriel alkoi puhua. Indico tiesi vain omista sukujuuristaan ja ne olivat lähes kadonneet.
"Hienoa. Minä uskoisin veljeni nimellä voivan ratsastaa hieman, mutta varoen. Zolnerowitch tunnetaan pohjoisessa paremmin", noita totesi ilme synkentyneenä ja lopetti puuron siirtyen leipään.

"Minä ajattelin, että käydään paikallisella viistokujalla. Minä tarvitsen vaatteita ja sinä tarvitset myös", Indico totesi ja risti paljaat jalkansa eteensä näyttäen pohtivalta.
"Siellä taatusti tiedetään viimeiset juorut, ranskassa Pariisi on kaupunki, josta on hyvä aloittaa. Täältä voimme siirtyä varmasti muualle, jos tarve vaatii. Onko sinulla muita sukunimiä, joita on hyvä tarkkailla?" Indico kysyi ja siirtyi lopulta hörppimään vain teetä. Hän oli unohtanut jo vanhempiensa tuttavat. Eikä hän halunnut oikeastaan edes muistella. Oli tarpeeksi kurjaa olla taas omassa "asemassaan".

Syötyään Indico työnsi vaunun takaisin sängyn viereen ja alkoi mittailla asujaan. Hän päätyi lopulta pitkiin housuihin ja läpikuultavaan paitaan. Housut hän sujautti suoraan jalkaansa, mutta paidan hän sentään pukisi vasta kylpyhuoneessa.
"Jos saamme tällä viikolla kutsun jonnekkin, olen todella tyytyväinen", hän totesi harjatessaan hiuksiaan.

Gabriel vilkaisi Indicoa pikaisesti tuon puhuessa veljestään, mutta käänsi sitten nopeasti katseensa takaisin tuohon kuin varmistaakseen oliko nähnyt oikein. Jokin tuntui muuttuneen Indicossa tuon puhuessa veljestään, mutta Gabriel ei alkanut kyselemään. Hän jos joku tiesi ettei väkisin perheestä puhuminen tai siitä tiedusteleminen aiheuttanut muuta kuin riitoja ja mielipahaa. Eikä Indicokaan vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä joka mielellään puhuisi yksityisasioitaan. Ja niin kauan kun hän ei kyselisi Indicolta mitään, tuo ei kyselisi häneltä mitään ja molemmat olisivat varmasti tyytyväisempiä.

Indicon selittäessä jotain jostain vaatteiden ostamisesta, Gabriel siirsi katseensa ulos ikkunasta ja vetäisi henkoset juoden sitten kahvistaan. Mitähän mistään shoppailustakin tulisi? Pitäisikö hänen tuhlata palkkansa johonkin vaatteisiin, joita hän ei ikinä tulisi käyttämään? Mitä järkeä siinä nyt oli kun ne rahat voisi yhtähyvin käyttää johonkin.. tarpeellisempaan. Kyllä Gabriel tykkäsi ostella itselleen kaikkia vaatteita ja asusteita, muttei nyt jaksanut uskoa että Indico antaisi hänen pukeutua niinkuin itse halusi.. Johan tämä keskustelu oli käyty edellisenä iltana.
Niinpä Gabriel ei viitsinyt kommentoida mitään jottei menisi vahingossakaan lupaamaan mitään, mitä ei todellakaan tulisi pitämään. Ehkä hän voisi jotain kauluspaitoja ostaa.. ja ehkä yhdet mustat farkut. Tai kahdet..
Indicon kysellessä muista suvuista, Gabriel laski taas katseensa papereihin.
"No muilla ei taida olla sukuhaaroja Ranskassa," hän sanoi hetken lueskeltuaan, "ja ministeriöllä ei tietenkään ole mainintoja kuolonsyöjien liikkeistä kun ei niitä ole kiinnostanut sellaiset asiat viime aikoina.. Eikä kiinnosta vieläkään."

Saatuaan kahvinsa juotua ja tupakkansa päätökseen, Gabriel laskeutui ikkunalaudalta ja paineli pukeutumaan. Hän veti sen eilisen kauluspaidan niskaansa ja kaivoi sitten nahkatakkinsa taskusta hiuslakan, kamman ja kajaalin. Sitten hän siirtyi huoneessa olevan peilin eteen laittautumaan.
Indicon toteamukseen Gabriel vain nyökkäsi. Hän piti jotenkin hirvittävän epätodennäköisenä sitä että he mitään kutsuja mihinkään saisivat.. Eiväthän he kuuluneet edes mihinkään paikallisiin piireihin vielä. Ja tuskin tulisivat koskaan kuulumaankaan, koska he eivät olisi täällä paria viikkoa kauempaa kiitos häämatkansa.

"Millä me mennään sinne.. paikalliselle Viistokujalle?" hän kysyi vilkaisten peilin kautta Indicoa, "tai siis tiedätkö missä se on?"

Indicolta pääsi tuhahdus ministeriöstä puhuttaessa: "siellä kaikki on mennyt sekaisin. Ennen minä saatoin jopa kävellä sinne neuvottelemaan Piuksenkin kanssa, mutta ei enää". Tämän sanottuaan Indicokin alkoi valmistautua päivään sota maalauksin. Tällä kertaa vain huulipunaa ja kasvon luuston korostasta sekä simäripsien kaunis rajaus ja korostus. Sen tehtyään hän pukeutui kokonaan ja alkoi haalia pientä tavaramäärää mukaansa.

"Ei tää ole mun ensimäinen kertani ranskassa. Tosin nää on laittanu sen kadun alle", Indico totesi ja sujautti käveltävämmät kengät jalkaansa ja vilkaistuaan ulos hän otti vielä aurinkolasit ja kevyen takin päälleen. Sen jälkeen hän oli valmis lähtemään.
"Tästä me voidaan lähes kävellä yhdelle sisään käynnille", hän sanoi sujahtaessaan taas vaimon rooliin. Käytävällä ei ollut ketään, muttei kannattanut riskeerata. Valvontakameratkin oli jo keksitty. Kuinka niin Indico oli vainoharhainen?

Hississä nainen pysyi tiukasti Gabrielin turvallisessa kainalossa ja ulos päästyään hän lähti johdattelemaan miestä. Kilomertin matkan kuljettuaan he saapuivat syrjäkujalle, jonne hän miehen veti ja koputettuaan oikeaa puuta, heidän eteensä ilmestyi ovi.
"Minä sitten vihaan maan alle menemistä", Indico mutisi, mutta lähti laskeutumaan portaita. Velhojen ja noitien ostoskatu ei poikennut ranskan muista mitenkään muuten kuin sillä, että katto oli lumottu.
"Bonjour", Indico sanoi ja katseli ympärilleen. Hän näki paljon ranskalais tyylisiä kaapuja ja heitä katsottiin muutamaan kertaan pidempään. Indico ei antanut asian häiritä vaan suuntasi kävelynsä keskus katua pitkin kohti arvostettua kaapuliikettä.
"Jos sinulla ei ole juhlakaapua, niin pistä firman piikkiin", Indico sanoi hymyillen.
"Vähän takaisin maksua", hän sanoi ja osoitti yhtä liikettä.
"Parhainpia kaapuja euroopassa", hän kertoi hymyillen.

Gabriel vilkaisi Indicoa tuon heittäessä takkinsa ylleen ja katsahti omaa hieman kulunutta takkiaan. Sen enempiä epäilemättä, hän heitti takin päälleen. Ehkä kuluneet nahkatakit olivat nyt suurinta muotia Ranskassa, mistäs sitä ikinä tiesi?
Päästyään käytävään Indicon kanssa, oli se rakastuneen tylsän kauppias-aviomiehen rooli otettava taas käyttöön. Mutta onneksi nyt he voisivat vain.. kävellä käsikkäin ja hymyillä kuin idiootit.

Heidän ei tosiaan tarvinut kauaa kävellä kun Indico jo johdatti Gabrielin jollekin sivukujalle, josta pääsi tälle paikalliselle velhokadulle maan alle. Gabriel oli kieltämättä vähän yllättynyt tästä sijoittelusta, mutta toisaalta.. Olihan ministeriökin maan alla joten tottakai tämä oli ihan järkeenkäyvä järjestely.
Indicon ehdotus juhlakaavun ostamisesta firman piikkiin, sai tietenkin Gabrielin naurahtamaan ja hymyilemään myötäillen. Tosiasiassa mies ajatteli jo taas kuinka Indico yritti pakottaa hänet muuttumaan joksikin sellaiseksi mitä hän ei todellakaan ollut. Hän ei ollut käyttänyt edes kaapuja sen jälkeen kun oli Tylypahkasta päässyt, joten miksi hänen pitäisi sellaista hankkia nytkään? Indicon riemuksi vai? Siksi että hän oli joku ökyrikas kauppias? Muuten hyvä, mutta tosiasiassa mitään firmaa ei ollut vaan hän saisi pulittaa kaiken omasta pussistaan. Ekana päivänä se oli vielä ollut hauskaa, mutta pöh..
Gabrielille ei ollut täysin selvää hymyilikö Indico tosissaan vai ei. Piruiliko tuo hänelle vai ei. Esittikö huolehtivaa vaimoa vai ärsyttävää työparia?
"Voi rakas," Gabriel sanoi hymyillen ja suukotti tuon hiuksia, "tänään on sellainen päivä että haluan hemmotella sinua koko päivän edestä! Joten unohdetaan minut ja lähdetään ostamaan sinulle Pariisin helmet!" Hän sai toki katseita osakseen sanoessaan niin ja niin kai oli tarkoituskin.
"Mitä vain vuoksesi," Gabriel lisäsi hymyillen ja katseli sitten ympärilleen leveän hymyn kera. Voi kun hänellä olisikin rahaa kuin roskaa. Tosiasiassa jokainen sirppi minkä hän oli hankkinut, oli hankittu verellä ja hiellä. Nyt ne kaikki tuntuivat lentävän roskiin tämän reissun takia, joten jotain heidän oli pakko saavuttaa tällä tripillään.
"Ehkä voitaisiin ostaa Siriukselle kullattu ruokakuppi ja timantein koristeltu kaulapanta," hän lisäsi, "ja hienoimpia koirankeksejä."

Indicoa huvitti miten Gabriel näytti siltä, että viimeisessä helvetissä kidutuksesta kävisi kaavun pukeminen hänen ylleen. Hän ei palannut asiaan vaan käveli eteenpäin. Hän kuitenkin vilkaisi aviomistaan tuon puhuessa pariisin helmestä.
”Sitten meidän pitäisi olla matkalla Chanelin myymälään”, nainen totesi naurahtaen ja suukotti herran poskea.

Indicolla oli taloudellisesti kaikki asiat upeasti. Hänen työstään sai mukavasti, paljon enemmän kuin normaali poliisi. Hän myös yhä omisti sukunsa kartanoita ja muita. Hän naurahti kuullessaan Gabrielin ehdotuksen:”kuulostaa hyvältä rakas”.

Kävellessään katua eteenpäin nainen käänteli päätään. Hän hymyili aina sopivien asioiden kohdalla, vaikka mielenkiintoa olisi ollut enemmän luutiin ja muihin sellaisiin asioihin.
”Katso kuinka söpöjä pöllöjä”, hän kujersi pöllökaupan kohdalla, mutta ”kiinnostui” vasta kaapukaupan kohdalla.
”Tule”, hän sanoi ja kiskoi aviomiehen mukanaan.

Astuessaan kauppaan Indico henkäisi muka ihastuneena.
”Uusi juhlapuku on ehdoton. Englannissa on niin mauttomia toisinaan”, hän kujersi ja liikeen myyjä tuli heidän luokseen. Indico huomasi toisen noidan, joka oli pukeutunut myös hyvin kalliisti. Myjä myös puhutteli tätä yhdellä Gabrielin kertomalla sukunimellä. Indico siis päätti iskeä kiinni nyt. Hän vaihtoi kielensä ranskaan.
”Hyvää päivää rouva. Anteeksi että häiritsen, mutten voinut olla huomaamatta kaunista kaulanauhaanne. Se on maahisten tekemä, eikö olekkin?” Noita mittaili häntä hetken ja vastasi sitten. Keskustelu jatkui samanlaisena, kunnes Indico kauhistuneena huomasi miehensä.
”Voi! Olen niin töykeä. Mieheni ei puhu ranskaa. Menimme itseasiassa juuri naimisiin. Minä olen Indico Blackwood ja tässä on aviomieheni Gabriel Blackwood”, hän esitteli miehensä hymyillen ja katsoen tuota äärimäisen lempeästi.

Gabriel ehti jo luulla voittaneensa tämän erän ja saaneensa Indicon tuhlaamaan lähinnä itseensä, kuten kaikki mallit kai tekivät, mutta sai pian huomata olleensa väärässä. Indico kyllä lirkutteli kaikesta mitä näki ja Gabriel myötäili tuota hymyillen ja lupasi hankkia tuolle kaiken mitä tuo ikinä keksikään.. Aina Chanelin tarjonnasta pöllöihin.
Mutta kaapukaupan kohdalla Indico raahasi hänet sisään ja Gabrielin luulo voittamisesta katosi saman tien. Eikä hän tietenkään voisi mitenkään puhua itseään ulos tästä kaupasta ostamatta mitään, koska eihän sellainen nyt sopinut.. tylsälle, rikkaalle kauppiaalle jolla oli maailman kaunein ja ihanin mallivaimo.
Niinpä Gabriel käveli leveä hymy kasvoillaan Indicon perässä kauppaan, jossa myyjät heti syöksyivät heidän luokseen ilmeisesti huomaten potentiaalisia, rikkaita asiakkaita. Voi kun nuo olisivatkin oikeassa.. Tämä olisi siten kaikille helpompaa.

Siinä missä Gabriel jäi myyjän armoille, Indico paineli puhumaan jonkun toisen kanssa ranskaksi ja tämä tuntui miehestä itsestään vähintäänkin hylkäämiseltä. Kyllä, hän piti vaatteiden ostamisesta ja tekikin sitä toisinaan.. Mutta kaavut olivat sitten aivan eri asia! Hän ei tosiaankaan ollut käyttänyt kaapua moneen vuoteen ja kyllä, tämä oli hänelle kuin se alin helvetti missä häntä rankaistaisiin kaikista hänen tekosistaan. Ja hänet vielä pakotettiin nauttimaan siitä!
Samalla kun Gabriel esitti hyvinkin kiinnostunutta ja myyjän puhuessa hänelle englantia hyvin vahvalla ranskalaisaksentilla, hän kuitenkin kuunteli josko saisi yhdenkään sanan selvää siitä mitä Indico ja se nainen nyt saattoivat puhua. Vaikka eihän siitä mitään tullut, koska niin.. nuo puhuivat ranskaa..
Mutta äkkiä hän kuulikin Indicon äänen puhuvan englantia ja vielä hänelle, jolloin hän kääntyi yllättyneen kiinnostuneena naisten puoleen.
"Anteeksi," hän naurahti myyjälle työntäen tuon näyttämää kaapua aavistuksen kauemmas itsestään, "naiset ensin, eikö?" Hän virnisti pienesti ja asteli sitten naisten luo.

"Ah, mukava tutustua," Gabriel tervehti hymyillen ja antoi sitten käsisuudelman tuolle toiselle naiselle samaan aikaan hieman kumartaen. Sitten hän suoristui kuin tämä olisi arkipäivää, niinkuin se tietenkin oli herra Blackwoodille, ja kietoi kätensä Indicon lanteelle vilkaisten tuota hymyillen.
"Olemme itseasiassa häämatkalla," hän lisäsi kääntäen katseensa taas siihen toiseen naiseen, "ja te selkeästi paikallisena voisitte ehkä suositella meille jotain.. hienompia ravintoloita tai muita paikkoja missä viettää iltaa?"

Noita tarkkaili nuorta avioparia. Tämä puhui yllättävän hyvää englantia.
”Olette valinneet hyvän kohteen haamatkalle”, tuo sanoi ja Indico hymyili rakastavaa hymyä Gabrielille ja nyökkäsi.
”Mieheni on salaa romantikko. Yövymme plazassa, kerrassaan ihanassa hääsviitissä. Olen onnekas noita kun löysin näinkin ihanan miehen, joka sopii sukuuni”, hän kujersi ja hymyili leveämmin.
”Oh... kuinka hienoa! Aviomieheni ei laisinkaan ymmärrä sellaisten asioiden päälle. Ehkäpä minä voisin kutsua teidät illastamaan kanssamme riemukaarelle? Kertokaahan herra Blackwood mitä teette elääksenne? Ehkä mieheni tietää teidät. Hän on paljon englannissa”, noita jutteli ja Indico tunsi suurta tyytyväisyyttä.

Oli selvää, että heillä oli ollut paljon onnea. Indico vaikka itse kouluttaisi Gabrielin ymmärtämään kauppasuhteita, mutta he menisivät niille illallisille. He voisivat päästä nopeammin seurapiireihin kuin olisivat voineet uskoa!

Gabriel ei voinut kuin vastata rakastavaan hymyyn rakastavalla hymyllä ja lempeillä naurahduksilla Indicon selittäessä kuinka ihana ja romanttinen hän olikaan. Voi kun tuo nainen tietäisikään totuuden heistä ja heidän romantiikastaan. Kuinka hän nukkui yönsä matolla koska ei halunnut nukkua vaimonsa vieressä.
"Oi se olisi upeaa," Gabriel kommentoi kutsuun, "mielellämme liitymme seuraanne jos siitä ei ole liiaksi vaivaa." Hän naurahti hieman ja naisen kyseltyä hänen ammatistaan, hän nyökkäili hyväksyvästi ja katsahti Indicoa hymyillen.
"Olen kilpaluutien maahantuoja ja edelleen myyn ne sitten Britannian markkinoille," Gabriel vastasi tuolle ja naurahti sitten, "mutten kyllästytä teitä nyt selonteolla luutien markkinoista. Saanen udella miehenne nimeä?"

Kun he olivat saaneet sovittua illaksi tapaamisajan riemukaarelle, Gabriel joutui palaamaan sen myyjän luo hankkimaan sitä juhlakaapua. Indico ei varmasti antaisi hänen lähteä mihinkään riemukaarelle sen näköisenä mitä hän nyt oli vaikka itse näkikin itsensä siististi pukeutuneena.
Niinpä hän joutui sovittelemaan niitä kaapuja useampiakin ja lopulta, kaiken sen rääkin jälkeen, hän joutui ostamaan kaksi juhlakaapua itselleen myyjän vakuuteltua ettei hän mistään saisi yhtä laadukkaita kaapuja ja vielä yhtä hyvään hintaan! Eikä Gabriel tietenkään siinä tilanteessa voinut kieltäytyäkään.. Olihan hän rikas ja tylsä kauppias.
Päästyään ulos kaapuliikkeestä, Gabriel hymyili tyytyväisenäkin ostoksiinsa. Kuten asiaan kuului, kaavut toimitettaisiin hotellille ihan kaupan itsensä puolesta joten hänen ei tarvitsisi raahata niitä mukanaan ympäri tätä.. maanalaista, pariisilaista Viistokujaa.
"Mitähän sinulle sitten keksittäisiin?" hän kysyi hymyillen Indicolta, "jotain mukavaa illaksi?"

Kun aviomies alkoi puhua luudista Indico päästi pienen huokauksen ja katseli vaatteita, kuin olisi kuullut ne samat jutut noin miljoona kertaa. Todellisuudessa Indico olisi kiskonut kaikki tiedot viimeisimmistä luudista, jos olisi tiennyt miehen todella niitä myyvän. Hänhän oli harkinnut vakavasti ammatti uraa luudan päällä. Hän oli kuitenkin valinnut toisin. Kun palattiin tapaamiseen suunnittelemiseen ja kaikki saatiin sovittua Indico katsoi tyytyväisenä myyjän toimia ja osti itselleenkin uuden puvun, joka oli syntisyydessään peittävä. Hän iski miehelleen silmää pyörähdellessään siinä ympäri putiikkia halkio paljastaen lihaksikkaan solakat jalat ja istuvuuden kertoessa hyvästä kunnosta. Myyjä vain huokaili hänen peräänsä.

Päästyään ulos liikkeestä kädet vapaina Indico sujahti taas Gabrielin käsivarsien suojaan.
"Hmm... Mitä me keksisimme...", hän sanoi pehmeällä äänellä ja leikitteli miehen sormilla. Hän näki äskeisen noidan tarkkeilevan heitä.
"Minusta tuntuisi mukavalta palata sänkyyn. Minua niin..." Indico kuiskasi seuraavat sanat Gabrielin korvaan: "tuntuu että meitä seuraa se äskeinen nainen". Puhuessaan hän hiveli koko ajan Gabrielia ja erottui miehestä hymyillen ovelasti ja lähti kävelemään tämän edellä lanteet keinuen, kuin kiusaten. Todellisuudessa hän katseli kiiltävistä pinnoista näkyviä heijastuksia. Äskeinen noita puhui jonkun kanssa ja tuo joku lähti seuraamaan heitä. Indico olikin epäillyt, että heitä saatettaisiin tulla tarkkailemaan.

Gabrielin hymy ei kadonnut tuon kasvoilta mihinkään Indicon supatellessa hänen korvaansa jotakin, mikä ei todellakaan olisi hymyilyttänyt. Silti kuiskauksen myötä hän vetäytyi hieman kauemmas naurahtaen lempeän epäuskoisesti ja pudisti sitten päätään virnistäen.
"Et oo tosissas.. Ja vielä päiväsaikaan!" hän naurahti äänellä, joka viesti jotain aivan muuta kuin mitä hän oli todellisuudessa tarkoittanut.
Harmi että Gabriel tiesi tasantarkkaan mitä hänen oli nyt tehtävä kun näin oli käynyt. Tiesi, vaikkei Indico sitä ollut hänelle sanonutkaan. Eikä hän todellakaan olisi halunnut tehdä sitä, vaikka jos hän jättäisi nyt tekemättä.. Hän pääsisi vielä tämän illan koneella kotiin Lontooseen. Mutta ei hän voisi tehdä sitä Killalle.. Ei varsinkaan heti ekana päivänä. Ja taas hän hetken mielessään kirosi Siriusta, ennen kuin huokaisi hiljaa ja kaappasi sitten Indicon ihan kiinni itseensä.
Heidän nenänpäänsä melkein koskettivat häntä, hän kirosi hetken pituuseroa ja painautui sitten muka kamalankin intohimoiseen suudelmaan. Se olisi ehkä tuntunut mukavammalta jos ensinäkin Indico olisi ollut melkein kuka tahansa muu kuin Indico.. Ja toisekseen jos he eivät olisi seisseet keskellä Pariisin yhtä vilkkaimmista kaduista. Hän ei pitänyt mistään näistä elementeistä. Ei Indicon pussailusta, ei tästä kadusta.. Eikä siitä että kaikki päät äkkiä kääntyivät heidän suuntaansa. Eikä siitä että hänen piti vielä esittää nauttivansakin näistä kaikista elementeistä.
Irrottautuessaan suudelmasta, hän suukotti tuota vielä nopeasti ja hymyillen sitten erkani naisesta kietoen kätensä jälleen tuon lanteille.
"Ehkä me sitten tehdään niinkuin rouva haluaa," hän sanoi kovinkin vihjailevasti ja todellakin kaipasi sillä hetkellä eniten vain takaisin hotellihuoneeseen.. Verhot suljetuiksi ja.. vaikka lasillinen viskiä. Ja tupakka, jota hän ei siinä voinut polttaa koska se ei sopinut hänen imagolleen..

Indico vain hymyili miehensä huudahdukselle kuin itse paholainen vuoteen äärellä. Hän nyökkäsi vain huultaan purren. Indico arvasi mitä mies tekisi ja totesi, ettei hänkään sitä sen enempää toivonut. Noita oli kuitenkin vuosia sitten lopettanut romanttisen ajattelun ja siksi hän onnistuikin suutelemaan Gabrielia, kuin mies olisi hänen valitunsa ja rakastajansa, johon ei voinut kyllästyä. Todellisuudessa Indico pohti pitäisikö hänen ajella säärikarvansa.

Irrottauduttuaan suudelmasta Indico palasi huuliaan maistellen Gabrielin vierelle. Ei mies huonosti suudellut, muttei oikein ollut Vladin makuun. Liian... nuori ja lyhyt. Hän kuitenkin jatkoi matkaansa, kuin ei malttaisi vuoteelle asti. Heidän varjonsakkin jatkoi seuraamista aina hotellille asti.

Päästyään sviitin suojaan Indico irrottautui Gabrielista jälleen ja alkoi kertaamaan omaa tarinaansa ja siistiytymään enemmän. Heidän sovituilla illallisillaan Indico esiintyi rakastuneena vaimona, joka oli myös hyvin koppava, mutta osasi piilottaa sen. Illallisilla he saivat myös selville hieman ranskan tilanteesta. He saivat myös kutsun erään pariskunnan luo viinin maistajaisiin. Heidän puhdasverisyytensä oli avannut sen oven ja Indico arveli sen olevan heidän paras tilanteensa selvittää koko tilanteen.

Viinin maistajaisiin Indico pukeutui viininpunaiseen mekkoon, jossa oli jälleen syntinen halkio, mutta tällä kertaa halkiossa oli mustaa pitsiä, kuten myös levenevissä hihoissa ja viitassa. Katsellessaan peilikuvaansa Indico totesi tämän rouvan olevan hänen äitinsä mieleen.
"Toivottavasti tänään ei tarvitsisi paljoa nähdä vaivaa". hän sanoi Gabrielille kiinnitellessään viimeisiä kiehkuroita monimutkaisen näköiseen kampaukseen.
"Näytät muuten komealta", Indico kommentoi toisen ulkomuotoa ensimäistä kertaa positiivisesti.

Nämä neljä päivää Pariisissa olivat kirjaimellisesti olleet kuin helvettiä tälle pienelle miehelle, joka oli koko pienen ikänsä pyrkinyt olemaan täysin oma itsensä ja joka nyt oli pakotettu esittämään jotain äärimmäisen tylsää luutakauppiasta. Lisäksi hänen piti koko ajan ulkona ollessaan esittää umpirakastunutta tuoretta avioimiestä ja käpälöidä vaimoaan minkä ehti.. Hän, jolla muutenkin meni muutama hetki ennen kuin uskalsi tehdä tyttöjen eteen yhtään mitään.
Gabriel oli polttanut varmaan, omien laskujensa mukaan, miljoona tupakkaa noiden neljän päivän aikana ja tyhjentänyt ainakin toisen miljoonaa viskipulloa. Hänen selkänsä alkoi olla jumissa siinä matolla nukkumisesta ja väsymyskin alkoi saada ihan uusia mittoja. Silmät verestivät jo siihen malliin ettei kajali tuntunut millään pysyvän silmissä vaan valui väkisinkin jonnekkin.. metrin kokoisten silmäpussien alle. Lisäksi kaiken maailman juhlaviitat ja typerät kaavut saivat hänen olonsa äärimmäisen epämukavaksi. Ja ei, se että he olivat menestyneet asiassaan aika mallikkaasti, ei auttanut hänen oloaan yhtään.

Sillä hetkellä hänen huulessaan törrötti yksi puoliksi poltettu tupakka samalla kun hän yritti kuristaa itseään siihen solmioon, jota hän nyhti kiinni juhlakaapuunsa. Hän tuijotti väsyneitä kasvojaan peilistä ja ainoa mikä edelleen näytti hyvältä, oli hänen tukkansa. Ainakin hänen mielestään ja siksi Indicon ensimmäinen kohtelias kommentti ties kuinka pitkään aikaan, vai oliko kenties ensimmäinen lajiaan, tuntui lähinnä irvailulta.
"Voi älä viitti," hän huokaisi hieman tuhahtaen ja pudisti päätään, "ei sun vielä tarvi kohteliaisuuksia ladella. Säästä ne sinne viinitilalle.." Ei hän tarkalleen ottaen kettuillut Indicolle vaan hänen äänensävynsä kieli väkisinkin väsymyksestä, stressistä ja turhautumisesta. Kyllä hän roolinsa vetäisi kunnialla, pakkohan hänen oli. Koko illan hän saisi maistella viinejä ja hymyillä tuntemattomille ihmisille, nauraa noiden typerille jutuille ja tietysti.. esittää rakastunutta. Ja niinkin vaikealta kuin se nyt tuntui, kyllä hän siinä onnistuisi.
"Saat nyhtää multa solmion irti jossain vaiheessa ja aukoa noi ylimmät napit," Gabriel mutisi vilkaisten peilin kautta Indicoa, "sitten voin olla hyvillä mielin vilustunut huomisen ja vaan maata.. matollani." Se ei oikeastaan ollut ehdotus vaan melkein suoranainen vaatimus. Tai muuten hän hyppäisi ikkunasta aamulla.

Jostain syystä Gabriel otti esittämisen raskaasti. Indico oli käyttänyt ahkeraan hotellin uima-allasta raahaten miehensä katsomaan ja sitten kun Gabrieli oli pitänyt jättää yksin hän oli ollut kuntosalilla. Sänky ja ammatti olivat pitäneet Indicon unessa ja hän näytti siltä, kuin olisi nauttinut lomasta miehen kanssa. Hän todellakin ansaitsisi oscarin.

Gabrielin väittäessä häntä valehtelijaksi, agentti hymähti.
"Viinitilalla tuo olisi ollut laimeaa. Anna mä", Indico totesi ja auttoi solmion kanssa ja palasi peilinsä eteen käännellen päätään ja tarkistaen jokaisen suortuvan. Hän sytytti tupakan vuorostaan ja ne olivatkin vaihtuneet slimmeiksi ranskan maalla. Hän sauhutteli kuin entis ajan glamourmalli.
"Sinä saat nukkua vihdoin sängyssä. Näytät karmealta kun et ole nukkunut. Ne alkaa väittää että olen surkea vaimo tai etten anna sun nukkua. Mä tolkutan tätä samaa sulle joka ilta, kunnes suostut. En mä kuole jos joudun nukkumaan muuala kuin tuolla", nainen sanoi ja tumppasi vain puoliksi poltetun kääryleensä.

Järjesteltyään taas tavarat pieneen laukkuun ja heilautettuaan viitan ylleen Indico lisäsi vain punaisen huulinan ja katsoi sitten kulma koholla Gabrieli: "Herra Blacwood, menemmekö?" Tätä iltaa Indico oli odottanut. Hän oli varustautunut parilla agenteilta viemillään varusteilla ja taikasauvalla. Hän etsisi niin paljon todisteita kuin kykenisi, sillä tämä olisi kuitenkin heidän tärkeimpiä esiintymisiään ja he palaisivat piaan kotiinkin.

Siinä missä Indico oli käynyt uima-altaalla ja kuntosalilla, Gabriel oli käynyt noilla, tai lähinnä uima-altaalla, sen verran kuin oli ollut ehdottoman pakko. Muuten hän oli lähinnä istunut sisällä hotellihuoneessa.. ja sekin oli ehkä vaikuttanut häneen huonolla tavalla, koska yleensä hän liikkui ulkona suurimman osan päivästä ja jo yksi päivä ministeriön paperihommissa sai hänet hyppimään pitkin seiniä.

Indicon tarttuessa Gabrielin kravaattiin, mies suoristui hieman tuhahtaen, mutta odotti kuitenkin kiltisti että solmio oli kunnolla hänen kaulassaan. Indicon poistuttua, hän kumartui taas peilin puoleen sohimaan hieman hiuksiaan ja pyyhkäisi oikeasta silmäkulmastaan yhden kajaalipaakun pois.
Indicon selittäessä kuinka hän näytti kamalalta ja nukkuisi seuraavan yön sängyssä, Gabriel hymähti hieman aika varmana ettei tulisi kuitenkaan nukkumaan siinä. Hänellä oli jonkin sortin perustekin sille;
"Eikös se ole vaan hyvän vaimon merkki jos mies näyttää siltä ettei ole nukkunut koko häämatkan aikana.." hän virnisti hieman mutta sekin näytti hyvin väsyneeltä kiitos silmien, jotka eivät olleet virnistyksessä oikein mukana.

Gabriel vetäisi viimeiset henkosensa Indicon ehdotettua josko mentäisiin ja sauvan heilautuksella siisti savun hajun kaavustaan ja hengityksestään. Ei sopisi hienostomiehelle tupakoiminen tai ainakaan tupakalta haiseminen.. Johan hänen vaimonsakin mallina kieltäisi moisen nautinnon häneltä.
"Jep," hän vastasi naiselle puristaen hetkeksi silmänsä kiinni ja pienesti päätään ravistaen ja venytellen, hän virkistyi sen verran että ainakin näytti virkistyneeltä. Edes jossain määrin. Kyllä hän kentälle päästyään sitten skarppaisi ihan kunnolla.. Eli ihan kohta kun päästäisiin taas käytävään.

Päästyään ulos hotellista ja sen verran hiljaiseen paikkaan ettei heidän kaikkoontumistaan huomattaisi, Gabriel katsahti hymyillen Indicoa ja sitten, tuon kättä puristaen, kaikkoontui Pariisista kauemmas Ranskan pienessä kylässä sijaitsevan, rikkaan viinitilan portille.
"Herra ja rouva Blackwood," hän esittäytyi portilla olevalle vastaanottajalle, "olemme rouva Celestiel Dufourin kutsusta." Vastaanottaja näytti heti hoksaavan ketkä olivat kyseessä ja kumartaen viittoi heitä astelemaan valtavan kartanon pihatielle ja sitä tietä kartanoon.

Indico palautui hetkeksi aikaan kun hän oli ollut kihloissa, kiitos Gabrielin kommentin hyvän vaimon merkistä. Heistä kumpikin oli kärsinyt univajeesta hetken. Muiston takia Indico vain mutisi jotain ja siveli tarkasti punaa huulilleen. He astuivatkin pian käytävään ja ulos koko hotellista. Kaikkoontuen käsi kädestä Gabrielin kanssa Indico kykeni vain ajattelemaan kuinka kauan hänen pitäisi vielä kestää.

Portin vartija vaikuttui selvästi nimestä ja viittoi heidät avuliaasti sisään. Indico antoi aviomiehensä puhua ja keskittyi itse näyttämään nätiltä ja tarkkailemaan. Kun he pääsivät itse kartanoon. Indico totesi sen olevan vain pröysteilevä. Jopa hovimestari oli kovin... vanhanaikainen ja vilkaisi paheksuvasti halkiota,
"Meidät heitetään täältä varmaan siveettömyyden takia ulos", nainen mutisi Gabrieille kävellessään puheen sorinaa kohti.
"Oi! Indico, Gabriel, kuinka mukavaa että pääsitte!" tuttu rouva purjehti heidän luokseen kuin pieni pursi mukavassa tuulessa. He vaihtoivat poskisuudelmat ja Indico kehaisi taas jotain merkityksetöntä. Heitä alettiin kierrättää salissa. Indico sai ihailevia katseita ja erityisesti eräs Lordi kiinnostui nuoresta vaimosta kumartaen syvään ja suudellen noidan kämmenselkää.
"Rouva Blackwood, tämä on todellakin ilo", miehen ääni oli tumma, mutta se ei Indicoa kiinnostunut, mutta kun hän näki vilahduksen mustetta, naisen syke nousi.
"Herra Montier, ilo on minun puolellani", Indico visersi kuin unohtaen aviomiehensä hetkeksi.

Salissa kiertäminen, tuntemattomien ihmisten tapaaminen ja tekohymyn, puhumattakaan naurusta, viljeleminen lipevien kommenttien kera oli vähintäänkin rasittavaa. Ilta tuntui kestävän yhden ikuisuuden ja varmaan vasta viimeisen salissa olevan ihmisen kohdalla jotain merkittävää tapahtui. Gabrielkin huomasi sen vaikkei antanutkaan sen ilmeestään näkyä. Hän olisi kyllä saman tien halunnut repäistä hihan irti, syyttää tuota Voldemortin tukemisesta ja passittaa suorinta tietä Azkabaniin. Joku se olisi saatava syytteeseen tästäkin kärsimyksestä.
Mutta niin.. Eihän hän tietenkään voinut. Hän ei voisi pidättää ketään vieraassa maassa eikä hän toisekseen pystyisi mitenkään selittämään tätä pidätystä ministeriössä, koska noiden kirjoissa hän oli ansaitulla lomalla..
Gabrielilta meni melkein ohi tämä Indicon ja herra Montierin välillä tapahtunutta flirttiä mutta huomasi kumminkin. Mitään hän ei mennyt kommentoimaan, mutta näytelmän nimissä hän vetäisi Indicoa omistavaisesti lähemmäs itseään hymyillen tuolle vähintäänkin rakastavaisesti.. ja ehkä aavistus tekaistua mustasukkaisuutta äänessään.
"Erinomaista viiniä, herra Montier," hän kehui miestä kohottaen hieman kädessään olevaa viinilasia, "en usko että olen koskaan juonut mitään parempaa. Jos se vain olisi mahdollista, täyttäisin viinikaappini teidän viineillänne." Tiedostamattaan, Gabriel oli avannut jälleen yhden oven suuntaan tai toiseen. Hän oli puhunut lähinnä lämpimikseen, mutta yllättäen herra Montier viittoi heitä mukaansa hieman syrjemmälle.
"Tässä on vuosikertaviinimme aina 1700-luvulta saakka," herra Montier kertoi, "valitkaa toki itsellenne ja rouvallenne mieluisaa juotavaa.. Sanotaanko vaikka häälahjaksi." Gabriel veti kasvoilleen hyvinkin yllättyneen ja kiitollisen ilmeen ja hieman selitettyään kuinka tämä nyt ei olisi ollenkaan tarpeen, sai vielä kehotuksen tarkistella viinejä rauhassa ennen valintaa. Sitten herra Montier pahoitteli hetkellistä poistumistaan ja lähti viihdyttämään jotakuta muuta hetkeksi. Jättäen heidät kahden hetkeksi.
Gabriel ei sanonut Indicolle mitään vaan tarttui yhteen pulloista, vilkaisten tuota kuitenkin hyvinkin merkitsevästi. Kai tuokin oli piirron huomannut. Jos hän jonkin oli oppinut tunnistamaan aikain saatossa niin se jokin oli pimeä piirto.
Ehkä he nyt voisivat lähteä takaisin Lontooseen.

Kuin kunnon aviomies, Gabrielkin puolusti omaisuuttaan. Indico hymyili vain miehelle takaisin ja sipaisi tuon käsivartta kuin pahoitellakseen. Hän kallisteli päätään ja totesi: "todella ihastuttavan hedelmäisiä aitoja ja puhtaita viinejä". He onnistuivat sanomaan sen, mitä heiltä todella odotettiin ja piaan Indico seisoi taivaassa. Hän hengähti ihastuneena kun kuuli lordin lahjan.
"Voi te olette todella antelias", hän sanoi ja hymyili kauniimmin kuin koko loman aikana todellisuudessa oli. Hän suukotti miestään. Toisen herran piti kuitenkin vetäytyä ja hän jätti pariskunnan hetkeksi.
"Ainakin hän on naisten mies", Indico mutisi hiljaa aviomiehelleen ja maistoi taas viiniään.
"Näitkö sinä sen ihanan kuvioinnin hänen hihassaan? Silkkiä varmaan", Indico kysyi käyttäen taidokasta kirjailua tarkastelun tekosyynä.

Kun mies palasi Indico oli törkänny Gabrielin käteen todella hyvältä vaikuttavan pullon.
"Herra Montier, on ollut suorastaan ihastuttavaa saada kutsu kotiinne ja lahjanne on todella jumalainen", Indico visersi kuin laulu lintu saaden miehen kumartamaan jälleen.
"Ilo on minun puolellani ja kuulen, että olette täällä vain vähän aikaan. Olisiko mahdollista, että liittyisitte sunnuntaina brunssille kanssani? Voisin esitellä teille tilaa", mies puhui molemmille, muttei kääntänytkään katsettaan Indicosta.
"Rakas, voimmehan me?" Indico kysyi sivellen Gabrielin kättä ja hymyillen kuin nalle hunajan nähdessään. Jo viinit olisivat olleet syyksi yksinään, mutta pimeänpiirto teki siitä vastustamattoman.

Gabriel hymähti hieman Indicon todetessa miehen olevan kyllä ihan naistenmies eikä voinut kuin nyökätä vastaukseksi ja eihän hänen muuta tarvinutkaan.. Moiseen kommenttiin hänen odotettiin reagoivan juuri niin kuin hän reagoikin; hieman mustasukkaisen, muka välinpitämättömän aviomiehen tavoin. Tosiasiassahan hän leijaili jo jossain matkalla kotiin..
Indicon seuraava huomautus sai miehen kuitenkin vilkaisemaan naista hieman tarkemmin ja hymyillen naurahti sitten.
"Kyllä, taitaa olla sitä samaa pitsiä mitä meillä kotopuolessakin on näkynyt muutamilla tutuillamme," hän sanoi nyökkäillen tyytyväisesti hymyillen. Kyllähän hän tiesi mitä Indico tarkoitti, tuo salakieli oli kyllä niin ilmiselvää kun vain saattoi olla.

Herra Montierin palattua takaisin, tuon katse tuskin käväisi Gabrielissa ja Indicokin sirkutti siihen malliin että Gabriel olisi vaikka.. voinut myydä tuoreen vaimonsa paria kunnon viinipulloa vastaan. Herra Montier olisi varmaan suostunutkin moiseen vaihtokauppaan. Hänellekään se ei olisi tuottanut vaikeuksia, vaikka Killalle ehkä..
Mutta sillä välin kun nuo lirkuttelivat toisilleen, Gabriel saattoi maistella sitä viiniä lasistaan ja siten katsella vähän muitakin paikallaolijoita.. Tai lähinnä noiden käsivarsia. Naisissa ei näkynyt mitään vihjettä pimeään piirtoon ja jos olisikin, ne olisivat olleet täydellisesti esillä paljastavien ja olkaimettomien mekkojen takia. Suurimmalla osalla miehistä taas oli pitkät hihat ja sen takia piirto visusti piilossa.. Varsinkin näin kaukaa katsottuna.
Indicon kysymys herätti Gabrielin taas keskusteluun ja naurahtaen tuo lupautui johonkin, mistä ei ollut täysin varma mutta ilmeisesti tuo enteili sitä ettei.. tämä reissu vielä ollutkaan tässä.
"Tottakai me tulemme!" hän naurahti, "ilo olisi kokonaan meidän puolellamme!" Tämä vastaus tyydytti herra Montieria ja ajan ilmoitettuaan, tuo joutui jälleen pahoitellen siirtymään muiden seuraan. Talon isännän velvollisuuksia.
"Mihin mä ikinä lupauduinkaan," Gabriel mutisi Indicolle pitäytyen kuitenkin roolissaan, "sinä voisit laittaa.. vähän peittävämpää päälle." Ah, mustasukkaisuus. Niin hieno asia. Sen taakse oli niin helppo piiloutua.

Gabriel parka ei tiennyt mihin päänsä pisti ja Indico vain nyökkäili kun Montierin piti mennä. Hän naurahti miehensä kysymykselle ja suukotti tämän otsaa.
"Brunssille sunnuntaina ja tila kierrokselle", hän sanoi ja kun aviomies vihaili peittävämmästä Indico vilkaisi vaatteitaan kuin hämmästyneenä.
"Tämä on peittävintä mitä minulla on ollut päiviin yllä", hän totesi ja se oli lähes totta, pitsin takia. Tosin kaikki mikä oli pitsillä peitettyä oli vain kevyesti. Indico todellakin oli iloinen hyvästä kropastaan sillä hetkellä.
"Rakas, oletko sinä mustasukkainen?" Indico naurahti ja kääriytyi hetkeksi miehensä viittaan kuin koskettaakseen herran herkempiä kohtia.
"Me voimme varpaan pian kadota", hän totesi ja erkani jälleen.

Indico purjehti vielä hetken kaikkien vieraiden luona, mutta oli sitten liian "malttamaton" pysyäkseen erossa miehestään. He hyvästelivät illan isännän joka painoi pitkät poskisuudelmat Indicolle ja kätteli vain Gabrielia, kuin mittaillen miestä. Kävellessään poispäin Indico vain totesi: "Sunnuntaina saadaan varmaan enemmän irti. Ainakin varmistus koristeesta. Tuo heittää vaatteensa heti pois jos alan näyttämään mitään haluja". Indico varautuisi henkisesti kestämään melkoisesti. Eihän hänen rooliinsa kuulunut kamala uskollisuus.

Kaikkoontuessaan Indico tunsi rauhallisuutta. Se muistutti hetkeä ennen liipamisen vetoa. Hän oli myös hivenen humalassa ja sisällä kuohui. Kasvoilta ei olisi voinut lukea muuta kuin rauhallisuutta ja teeskennelty rakkaus sai sijansa myös.

Gabriel tuijotti vaimoaan hetken ilmeettömänä tuon kerrottua hänelle mihin hän nyt oikein oli sitoutunut eikä näyttänyt päällepäin sitä turhautuneisuutta mikä miehen sisimmässä sillä hetkellä jylläsi.
Indicon kysymys mustasukkaisuudesta oli kuin piste iin päälle ja Gabriel sai vetää hieman myrtsin ilmeen kasvoilleen (eli sai hetken olla ihan Gabriel eikä tylsä kauppias), mutta senkin piti haihtua melko pian Indicon kääriydyttyä hänen viittaansa. Ja jälleen se hyväntuulinen herra Blackwood oli palannut.
Indico raahasi Gabrielia vielä jonkin aikaa perässään pitkin salia tervehtien kaikkia mahdollisia tuttuja ja tuntemattomia, kiinnosti noita eli ei ja Gabriel lähinnä odotti takaisin hotellille pääsyä ja viiniin hukuttautumista. Sen hän tänään tekisi. Se oli ainoastaan oikeutettua! Ei häntä oltu, toisin kuin ilmeisesti Indico oli, koulutettu tälläistä näyttelemistä varten!

Kun he lopulta pääsivät poistumaan enemmän tai vähemmän pahoitellen paikalta, Gabriel huokaisi väsyneesti. Indicon selitettyä tulevasta, hän vilkaisi tuota ja tyytyi nyt vaan nyökkäämään ja hymähtämään hyväksyvästi. Hän ei oikeastaan jaksanut edes keskittyä siihen mitä nainen sanoi ja siksi häneltä meni lähes täydellisesti ohi se mitä tuo sanoi herra Montrellin.. tai mikä se nimi nyt olikaan.. vaatteiden pois heittämisestä. Jos hän olisi kuunnellut, hänellä olisi varmasti ollut sanasensa sanottavana siihen. Piti hän Indicosta tai ei, ei hän silti hyväksynyt moista.. itsensä likoon pistämistä. Jossain se raja piti mennä ja.. naisilla piti olla naisten arvot..
Mutta niin, se meni häneltä nyt ohi ja kovaa.

Päästyään takaisin hotellihuoneeseen, Gabriel kaatui siihe sängylle saman tien. Hän hieroi hieman silmiään tietäen että jos hänen silmissään vielä jotain kajaalia oli, ne olisivat kohta pitkin naamaa. Yleensä hän olisi välittänyt siitä mutta nyt hän ei enää yksinkertaisesti jaksanut. Se oli jännä miten tämmöinen.. turhanpäiväinen hymyily ja typerien vitsien kertominen saivat niin kovan henkisen väsymyksen aikaan.
Gabriel hilautui istualleen siihen sängyn reunalle ja kaivoi viittansa kätköistä sen viinipullon. Hän nousi ylös ja kaatoi viiniä laseihin tyhjentäen toisen niistä laseista ihan suorilta käsin.
Sitten hän tarttui kravaattiinsa ja heitti sen tuolin selkänojalle ja sen enempää ajattelematta vaihtoi sen typerän juhlakaapunsa farkkuihinsa. Sitten hän kaatoi uuden lasillisen viiniä itselleen ja nappasi yhden valmiiksi käärityn sätkän siitä pöydän kulmalta, mihin hän niitä silloin tällöin teki valmiiksi.