l'illusion de l'amour [K15]

Indico jätti hyvästit mukavalle rakennukselle, jossa hän oli viettänyt muutama vuosi sitten tunteja pälättäen eri kieliä. Hän oli mainio tulkki kun sellaista tarvittiin. Nyt hän kuitenkin tarttui miehensä käteen hymyillen ja antoi tämän johdattaa hänet syrjään katseilta ja kaikkoontui sitten käsi kädessä porteille, jotka aukenivat välittömästi. Nainen lähti astelemaan tietä Gabrielin kanssa ja jutteli tälle niitä näitä kaiken maailman säitä. Herra Montier tuli heitä vastaan ja ei näyttänyt yllättyneeltä.
"Mukavaa, että pääsitte tulemaan. Indico, helmet näyttävät kaulassasi vielä kauniimmilta kuin odotin", mies sanoi ja kättei vain nopeasti Gabrielia tarttuen sitten jälleen vaimon käteen sitä suukottaen ja painaen vielä poskisuudelmatkin.
"Kuinka voitte tänään?" mies kysyi hymyillen pehmeästi.
"Hyvin kiitos, entä te?" Indico liversi ja lähti seuraamaan herraa kun tämä viittelöi niin.

Pihalla heitä odottivat vaunut, joita oli vetämässä kaksi komeaa hevosta.
"Ajattelin hevosten olevan mukavammat kun kerroitte miten paljon pidätte kengistänne", mies sanoi ja auttoi Indicon kärryyn ja päästi jopa Gabrielin edellään.
"Sijoitin ruokamme viinitilan yhdelle huvilalle, jossa voimme olla kaikessa rauhassa. Tällä alueella hyörivät vain työntekijät", mies selitti ja napautti sauvaansa kerran, jolloin hevoset lähtivät liikkeelle.

Montier oli juuri niin ärsyttävä kuin Gabriel oli muistanutkin, ellei jopa ärsyttävämpi. Niin tuhottoman itsevarma, niljakas ja.. no niljakas taisi olla ehkä se kaikista kuvaavin sana. Gabriel kuitenkin veti rooliaan kunnialla kotiin vaikka hänen sisimmässään kiehahtikin joka kerta kun Montier kehui Indicoa, koski tuohon, auttoi tuon vaunuun tai millään muulla tapaa teki selväksi omaa ajatusmaailmaansa.
Gabriel osallistui keskusteluun lähinnä näyttämällä pienillä eleillä olevansa läsnä ja kuuntelevansa. Hän piti katseensa Montierissa ja vuoroin Indicossa, nyökkäili ja hymähteli. Nauroi vitseille ja vastasi muutamaan otteeseen kysymyksiin.. Vaikka ne kaikki tuntuivatkin olevan enemmän osoitettuja Indicolle kuin hänelle.

Lopulta vaunut pysähtyivät sen jonkun huvilan porteille ja seurue nousi ulos vaunusta. Gabriel viimeisenä, koska Montierhan oli itse istunut oven vieressä ja päässyt näin ulos ensimmäisenä.. ja auttanut sitten Indicon laskeutumaan raput alas.
Gabriel olisi ehkä voinut vaikka kehua Montierin hyvää makua huvilan ja tilan suhteen, muttei viitsinyt. Mitä vähemän tuo huomioisi hänen läsnäolonsa, sitä parempi se nyt ehkä oli. Sitäpaitsi nyt kun ruokailusta tuli puhe niin hän voisi hyvän syyn kanssa livahtaa hetkeksi toiseen huoneeseen.
Ruoka oli katettu huvilan terassille ja Gabriel auttoi vaimonsa istumaan ennen kuin sitten kääntyi herra Monrierin puoleen.
"Voisin käydä siistiytymässä ennen ateriaa," hän sanoi, "missähän päin voisin tehdä sen?"
"Kävelkää tämän käytävän päähän ja kääntykää vasemmalle. Kolmas ovi oikealla," herra Montier neuvoi hyvinkin ystävällisesti ja Gabriel kiitti tuota. Hän vilkaisi vielä vaimoaan merkitsevästi ennen kuin ilmoitti palaavansa pian ja lähti sitten sisälle taloon. Hän halusi olla nopea, mutta järki käski häntä hidastelemaan jotta Indico saisi aikaa.. tehdä mitä nyt koki parhaaksi tehdä.

Istuessaan vaunussa Indico huomasi Manuelin asettuneen niin, että heidän polvensa hipoivat jatkuvasti toisiaan. Mies esitteli tilaa ja Indico ihaili. Hän piti kyllä tilasta, muttei sen omistajasta. Vaumujen pysähtyessä Indico jäi korostaan kiinni ja Manuel näki tilaisuuden ja nosti hänet kenkineen kaikkineen pois, eikä Indico voinut olla hymyilemättä ja kiittämästä. Hän kuitenkin palasi Gabrielin käsivarteen heidän kävellessään huvilan terassille Indico kehui taloa ja ihasteli somaa kattausta. Gabriel auttoi hänet istumaan ja sitten hylkäsi. Indico hymyili miehelleen, antoi tuolle suukon ja päästi menemään.

Tilan herra pisti heti flirttivaiheen kovemmalle ja siveli Indicon käsivartta ja nainen huomasi tuon hihojen olevan löysemmät. Hän nosti oikean käden hihaa omalla kädellään hieman ja vilkaisi heijastavaan pintaan. Pimeän piirto oli varma ja mies ei edes huomannut mitään. Tosin, tuo lähenteli varmemmin.
"Indico, sinä vain kaunistut silmissäni sekuntti sekuntilta", mies totesi ja sipaisi tarpeettomasti pari hiusta naisne korvan taakse.
"Mutta kerro minulle, miksei kaltaisesi mallin kuvia tunnu löytyvän mistään?" Mies kysyi ja Indico kiitti itsehillintäänsä. Yhtäkkiä miehen katse oli kaikkea muuta kuin lempeä. Tuo oli nuuskinut heidän taustaansa ja jokin ei ollut pitänyt! Yllättäen miehen ote lujittui ranteessa.
"E-en tiedä mistä puhutte. Minähän teen näytöksiä ja muita", Indico sanoi ja näytti häkeltyneeltä moisista syytöksistä.
"Älä valehtele. Sinä ja sinun aviomiehesi... teistä ei tiedetä mitään luutapiireissäkään", mies sanoi ja nosti sauvan esiin. Indico hätkähti hänen rooliinsa sopivasti.

Gabriel käveli pitkin käytävää, mutta pysähtyi sitten muka ihastelemaan käytävän seinällä roikkuvia tauluja. Talossa ei tuntunut olevan ketään, mikä oli Gabrielista jokseenkin outoa. Olihan Montierilla kuitenkin palvelusväkeä vaikka muille jakaa, joten luulisi että niistä pari olisi tännekin eksynyt. Saattoihan toki olla että kotitontut hoitivat hommat huvilalla.
Gabriel jätti taulut omaan arvoonsa ja päätti vilkaista hieman ympärilleen, mitä nyt parissa minuutissa ehtisi. Hän palasi hiljaa takaisin päin ja kurkkasi olohuoneen puolelle. Sinne pääsi aivan ulko-oven vierestä ja ikkunat olivat niin että terassilta huomaisi kyllä jos hän astelisi sisemmälle. Niinpä hän tutki huonetta hieman siitä oven suusta muttei pystynyt sen suuremmin huomaamaan mitään normaalista poikkeavaa.

Kun Gabriel arveli sopivan ajan kuluneen, hän oikoi hieman kravaattiaan ja asteli sitten leveän hymyn kera takaisin terassille.. Vain huomatakseen sauvalla uhkailu-tilanteen.
"Hei!" hän älähti ja melkein automaattisesti vetäisi sauvansa osoittamaan Montieria. Vapaalla kädellään hän auttoi vaimonsa ylös siitä tuolista ja kauemmas Montierista.
"Mitä pirua te luulette tekevänne?" hän kysyi mieheltä, joka niinikään oli noussut seisomaan.
"Älä naurata, tiedän ettette te ole mikään kauppias ja vaimonne ei ole malli!" Montier vastasi sauva nyt Gabrielia osoittaen ja Gabriel yllättyi tästä, muttei antanut sen näkyä ulospäin. Mitä kauemmin he saisivat pidettyä roolinsa, sitä parempi.
"Mitä tarkoitatte?" hän kysyi muka kovinkin yllättyneenä.
"Teidän tietojanne ei löydy yhdestäkään sauvakaupasta.. ja mallivaimonne kuvia ei ole olemassakaan," Montier sanoi hyytävästi. Gabriel naurahti hieman ja pudisti päätään.
"Kuulkaahan nyt itseänne herra Montier," hän sanoi kepeästi, "vaimoni on Britannian suosituimpia malleja joten ei ihme jos ette löydä Ranskan mallitoimistoista. Emme ole vielä päässeet sopimukseen paikallisten toimistojen kanssa. Minä taas pysyn poissa julkisuudesta, koska haluan pystyä liikkumaan kadulla ilman että jokainen luudanomistaja tulee valittamaan jostain luudassaan olevista vioista! Uskokaa minua, niin tapahtuu."

Hetken aikaa Indico pelkäsi joutuvansa räjäyttämään roolinsa, mutta onneksi Gabriel tuli sopivasti ja pelasti hänet siltä hädältä.
"Gab", hän henkäisi ja sujahti miehen taakse. Hän kuitenkin otti sauvan mukaansa salaa laukustaan. Hän näytti hieman pelokkaalta, vaikka sillä hetkellä kertaili kaikkia tietämiään taistelu loitsuja. Manuel puhui pelottavalla sävyllä ja Indico valmistautui henkisesti jo iskemään.
"Minä kyselin, mutta en kuullut mitään. En edes väitetyiltä luudan ostajiltanne. Mitä vaimoonne tulee, jos hän sitä edes on, häntä ei löytynyt britanniankaan listoilta", mies sanoi ja samassa Indico tunsi tökkäisyn selässään. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki miehen takanaan. Ei niin hyvä. Hän vingahti säikähtäneenä ja kääntyi ympäri selätysten Gabrielin kanssa.

"Joten te olette huijareita ja minä en pidä huijareista", mies sanoi ja ensimäinen loitsu lensi. Indico veti sauvansa esiin ja keskittyi omaan körilääseensä, joka myös lennätti ensimäisen loitsun, jonka Indico torjui yksinkertaisella varjelum loitsulla. Hän vilkaisi Gabrielia: "taitaa meidän liitto olla ohi". Hän sinkautti vasta loitsun kohti omaa ahdistelijaansa ja vilkaisi tilan isäntää. Hänestä tuntui, ettei heitä aiottu päästää pois niin helpolla. Se tekisi asioista hieman hankalampia ja lisäksi Indicoa alkoi huolestuttaa maasta poistuminen. Heidän pitäisi lähteä heti.

Gabrielin selitykset eivät menneet edes melkein läpi ja Montier oli tosiaan tehnyt läksynsä. Gabriel yritti pitää rooliaan yllä, mutta kuullessaan Indicon epämääräisen vingahduksen takaansa, hän huomasi seuran lisääntyneen. Hän tuhahti hieman, mutta oli oikeastaan ihan tyytyväinen siihen että tämä teatteri taisi nyt sitten olla ohi.
Montierin huomautus huijareista sai Gabrielin nyökkäämään ennen kuin hän jo suojautui nopeasti lentäneeltä kiroukselta.
"No sähän sen tiedät!" Gabriel vastasi Montierille samalla kun heitti vastaloitsun. Indicon äänen kuullessaan, hän naurahti.
"Luojan kiitos siitä," hän vastasi virnistäen ja hyvinkin totuudenmukaisesti.

Poistuminen ei tullut kysymykseenkään.. Ei niin helposti. Loitsut erottivat heidät toisistaan ja Gabriel ei ainakaan aikonut kaikkoontua ilman Indicoa tai ennen tuota. Olisi ehkä pitänyt pakata aamulla ennen brunssille lähtöä kerran tämmöinen riski tosiaan oli ollut olemassa.
Montierin seuraava loitsu hajotti terassin aidan Gabrielin takaata ja mies hyppäsi alas. Seuraavaksi Montier yritti kuitenkin kirota Indicon, joka paraikaa taisteli sen jonkun paikalle saapuneen velhon kanssa. Gabriel ehti kuitenkin heittää kilpiloitsun siihen väliin jolloin hän sai Montierin huomion takaisin itseensä.
Hän heitti tuota viiltoloitsulla ja loitsu osui kohteeseensa repäisten mennessään Montierin päällä olevasta paidasta hihan.. Paljastaen vihdoin sen kuuluisan piirron Gabrielillekin.
"Ah siinähän se onkin mitä tultiin hakemaan," hän naurahti väistäen Montierin raivoisaa vastaiskua.

Nauraen Indico alkoi tapella körilään kanssa, joka taisi olla jonkin sortin henkivartija. Ainakin tuon loitsut olivat sellaisia, että ne oli tehty moukaroimaan vastustaja ja yksi hajotti huvilan lasiseinän, jolloin sirut satoivat lähes Indicon päälle. Hän sai useita naarmuja, muttei antanut niiden haitata. Adrenaliini virtasi hänen veressään niin, ettei hän huomannut kuinka Manuel oli kirota hänet. Yllättäen henkivartija sai osuman Indicoon ja nainen lensi komeassa kaaressa pihanurmelle. Keho ulvoi kivusta, mutta Indico vain irtivisti hädin tuskin ehti päätään kohottaa ennen kuuluisaa vihreää valoa. Hän ehti juuri ja juuri kierähtää sen tieltä niin, että maahan jäi vain monttu, mihin se oli osunut. Sauva oli kaikessa lennossa naisesta parin metrin päässä. Siksi Indico tarttui käsi aseeseensa. Hän väisti vielä yhden loitsun, suojautui kiven taakse. Hän veti kerran henkeä ja ampui suoraan miehen päähän silmien väliin tappaen velhon välittömästi. Tuo olisi tappanut hänet, jos olisi voinut.

Kova pamaus sai Lordinkin pysähtymään ja katsomaan noitaa, joka juuri oli tappanut velhon jästiaseella ja syöksyi kohti omaa sauvaansa. Mies alkoi syynätä kirouksia molempien niskoihin. Indico sai sauvan käteensä ja ehti torjumaan ne ennen kuin mikään edes osui.
"Oletko ok?" hän kysyi Gabilta ja lähti auttamaan tuota. He voisivat kaikkoontua kun olisivat yhdessä, sillä Indico ei ikinä jättäisi työpariaan jälkeen. Siinä oli kyse luottamuksesta.

Osuma Indicoon sai Gabrielin huomion herpaantumaan Montierista hetkeksi. Hän vilkaisi ilmojen halki lentävää naista väistäen vain täpärästi jonkun hänelle tuntemattoman kirouksen. Hän siirsi huomionsa hetkeksi takaisin Montieriin heittämällä tuota polttokirouksella ja heti tämän jälkeen kääntyi kiroamaan sitä Indicoa lähestyvää körilästä. Hän ei osunut kohteeseensa kiitos kilpiloitsun, mutta samassa hän mätkähti ruohikkoon tuntien polttavaa kipua oikeassa kyljessään. Hän kierähti ympäri tajuten samassa että hänen kaapunsa oli kyljestä tulessa. Kivusta älähtäen hän tähtäsi kylkeensä ja sammutti tulen. Sitten hän pyrki takaisin pystyyn ja kumartui väistämään taas yhden kirouksen samalla kun vihreä valo välähti jossain hänen takanaan. Tämä ei tosiaankaan ollut nyt mennyt suunnitelmien mukaan!
Montier lähestyi häntä kirousten saattelemana, Gabriel vastasi tuleen astellen muutamia askelia taaemmas. Samassa hänen sydämensä oli pompata kurkusta ulos ja Montierkin pysähtyi kovan pamauksen saattelemana. Gabriel kääntyi katsomaan ja näki maassa makaavan kuolleen velhon ja Indicon siinä jästiaste kädessään.

Montier oli häkeltynyt pamahduksesta sen verran että Gabriel sai tilaisuuden osua tuohon kirouksellaan. Mies lensi nyt puolestaan kaaressa pihan halki, mutta se riemu kesti vain hetken kun äkkiä lauma velhoja ilmiintyi pihamaalle. Ilmeisesti Montierin henkivartioita tai jotain.
Gabriel syöksyi Indicoa vastaan kättään ojentaen.
"Aika lähteä," hän sanoi ja tartuttuaan toisiaan kädestä, he katosivat.

Kun paikalle alkoi tuosahtaa muitakin velhoja Indico huusi kutsuloitsun laukulleen ja nappasi sen juuri ja juuri kiinni ennen kuin saavutti Gabyn ja sitten he katosivatkin. He ilmiintyivät hotellin viereiselle kujalle. Nainen näki palo-oven ja loitsi sen auki vaimennettuaan ensin palohälytyksenkin loitsulla.
"Tule, he ovat täällä hetkenä minä hyvänsä", hän sanoi ja kiskasi kengät pois jalastaan lähtien juoksemaan portaita kahdeksanteen kerrokseen. Hän todellakin siunasi hyvän kuntonsa. Hän suorastaan syöksyi portaat, aukaisi ovenkin loitsulla, koska avain oli jossain ja päästyään sisään hän avasi nopeasti laukun ja pakkasi loitsulla.

Hän pysähtyi hetkeksi ja näki itsensä peilistä. Nainen älähti. Hänen kasvonsa olivat osittain veriset. Vasemmassa poskessa oli haava. Hänen mekkonsa ei ollut enää valkoinen. Hän näytti hyvin räjähtäneeltä. Hän heitti ylleen vain pitkän takin pesi naamansa ja kurkisti käytävään. Vielä kukaan ei ollut tulossa.
"Me saattaisimme kyetä ilmiintymään lontooseen", nainen totesi ja nosti laukun.
"Mutta me voimme myös halkiintua matkalla. Lentokone tipahtaa helposti ja laivalla olisimme jumissa. Jos ilmiinnymme aivan ranskan kärkeen ja siitä englantiin", hän sanoi ja kiskoi hiuksistaan ruohoa ja muuta. Hänen sukkahousunsakkin olivat riekaileina.
"Portti avainta emme saa, koska maan väliset rajat ja niin edelleen", hän totesi puhuen koko ajan yllättävän rauhallisella äänellä, vaikka adrenaliinia pumppautui suoniin enemmän kuin tarpeeksi.

Gabriel kiiruhti Indicon perässä palo-oven kautta hotellin rappukäytävään. Hän oli kyllä vikkelä poika ja pysyi kyllä Indicon perässä aina johonkin kuudenteen kerrokseen saakka, jonka jälkeen hänen oli pakotettava itsensä pysymään tuon perässä.
Hotellihuoneeseen päästyään, Gabriel potki kengät jalastaan. Hän riisui sen enempiä ajattelematta sen kaapunsa vaihtaakseen vaatteet. Kaapu oli palanut hieman kiinni hänen ihoonsa kyljestä ja sen irti repäisy kirpaisi kyllä. Gabriel vilkaisi itseään nopeasti peilistä ja irvisti näylle. Miksi aina hän..
Gabriel veti farkut jalkaansa ja veti ylleen sitten sen eilisen mustan kauluspaitansa. Pienikin kosketus haavaan sai sen kirvelemään ja Gabriel oli varma että kun hän pääsisi kotiin, hän saisi repiä kauluspaidankin irti itsestään.
"Joo tehdään niin," Gabriel sanoi vetäessään nahkatakin päälleen. Hän survoi kaiken ylimääräisen omaisuutensa siihen mukanaan olleeseen laukkuun.
Samassa rappukäytävästä kuului kolinaa kun velhoja ilmiintyi paikalle eikä mennytkään kuin hetki kun ovi räjähti sisään. Gabriel tainnutti ensimmäisen sisään pyrkivän ja toisella kirouksella romahdutti hieman oven yläpuolella olevaa seinäntynkää. Ranskan unhoituttajilla olisi muutenkin jo hommaa, joten mitäs tässä.
"Joo ilmiintymällä," Gabriel tokaisi ja nappasi uudemman kerran Indicoa kädestä. Paikkaan, josta he kaikkoontuivat, tähdättiin useita kedavroja.

Ilmiintyminen oli tapahtunut niin harkitsematta, niin nopeasti ja niin tuntemattomaan paikkaan että kun he tupsahtivat meren rannalle, Gabriel oli kaatua tömähdyksen voimasta.
"Ootko okei?" Gabriel kysyi vilkuillen enemmänkin ympärilleen kuin odottaen velhojen seuranneen heitä. Ketään ei kuitenkaan näkynyt ja oli ihan hiljaista.. Lukuunottamatta sitä merta siinä vieressä.

Oli silkkaa tuuria, ettei Indico kävellyt oven ohi kun se tuli sisään voimalla. Hän sinkautti uusia kirouksia kuolonsyöjien niskaan ja laukkuineen tarttui nopeasti Gabrielin kädestä. Kaikkoontuessaan hän tunsi kipua jalassaan, muttei ehtinyt asiasta välittää kun he jo tupsahtivat meren rantaan. Indico menetti tasapainonsa, sillä hänen vasen jalkansa ei kantanut. Hän tunsi miten jotain juoksi sitä pitkin ja katsoessaan hän irvisti. Joku oli tainnut harrastaa viilto taikoja, sillä haava oli todella syvä.
"Hitto... Hitto..." hän mutisi ja irvisteli kivusta, nyt sille ei voinut mitään.
"Jatketaan ilmiintymistä. Ei me saada tota kuntoon", hän sanoi ja nousi yhdelle jalalle. Hän piti kasvonsa suhteellisen ilmeettöminäkin. Se oli haastavaa tosin ja kun Indico tarttui uudelleen Gabrielin käteen, hän ajatteli kohtaa, jossa oli usein seissyt lapsena. Siinä oli vain meri erottamassa saarta mantereelta. Niimpä hän tupsautti heidät sille paikalle.

Tuntiessaan kotimaan jalkojensa alla Indico huokaisi helpotuksesta. Hän vapisi hieman. Hän oli työntänyt itseään ääri rajoille jo lähtemällä brunssille. Myrkky oli tehnyt hänestä heikon. Hän oli juuri alle tunnin sisällä tappanut miehen, lentänyt komeasti ilmassa, kaikkoontunut kolmesti, saanut syvän haavan ja useita pieniä. Eikä tässä vielä kaikki vaan hän oli juossut kahdeksan kerrosta. Ei ollut ihme, että nainen oli kalpea ja vapisi hieman heikossa hapessa.
"Voitko laittaa kiltaan tiedotteen, että olemme täällä ja hengissä. En voi ilmiintyä millään heti", Indico pyysi ja kaatui maahan. Hän voi niin pahoin, häntä oksetti, mutta hän taisteli tunnetta vastaan ja hänen jalkansa... Hän pelkäsi, että joutuisi piaan muokkaamaan sitä viestiä yhdellä kuolleella.

Gabriel sai huomata kysymyksensä täysin turhaksi kääntäessään katseensa Indicoon ja tajutessaan ettei tuo ollutkaan siinä vaan maanrajassa. Hän kumartui hieman tuon ja tuon raadellun jalan puoleen. Nyt pitäisi kuitenkin pysyä liikkeessä ja onneksi Indicokin sanoi samaa noustessaan väkisin seisomaan. Gabriel suoristautui vilkaisten ikävän näköistä ruhjetta ja unohti täysin sen ettei hänkään nyt ihan täysissä kuoseissa ollut.
Hän nyökkäsi naiselle hieman ja tarttui tuon käteen. Indico hoiti ilmiintymisen tällä kerralla ja pian he jo tupsahtivat Britannian maaperälle.

On ehkä turha mainita kuinka helpottunut Gabrielkin oli kotimaastaan jalkojensa alla ja siitä että reissu oli melkein saatu päätökseensä.. ja he molemmat olivat yhä elävienkirjoissa joskin enemmän tai vähemmän ruhjeilla.
Indicon sen sijaan näytti kamalalta ja Gabriel tarttui tuohon tukeakseen naista mutta silti tuo vajosi siitä maahan.
"Joo.. Tottakai," Gabriel vastasi ja lähetti suojeliuksensa matkaan kertomaan yksinkertaisesti että he olivat takaisin Britanniassa. Sen jälkeen hän kumartui Indicon puoleen ja kirosi mielessään koko tilannetta. Indico oli ajanut itsensä aivan liian pitkälle tässä missiossa.
"Noniin ja sitten pysytään hereillä," Gabriel sanoi tiukasti Indicolle, "mitä jos vaikka kertoisit mulle mitä tällä reissulla nyt tapahtui. Tai ihan mitä tahansa." Gabriel katsahti Indicoa ja riisui takkinsa tehden siitä jonkinlaisen päänalusen tuolle. Sitten hän riisui paitansa, se oli tosiaan vähän taas jäänyt kiinni hänen palovammaansa, ja repi sen kahtia. Hän teki toisesta puoliskosta kiristyssiteen jalassa olevan haavan yläpuolelle.

Indico katsoi suojeliusta hetken ja toivoi, että heitä ei haluttaisi nähdä hetkeen. Vaikka Gabrielkin oli loukkaantunut tuo alkoi huolehtimaan Indicosta. Nainen hymähti hereillä pysymiselle ja katsoi järkyttyneenä miten mies riisui takkinsa vaikka tuuli oli viileä.
"K-kiitos", Indico sanoi saadessaan päänsä alle muutakin kuin kovaa maata. Indico naurahti käskylle puhua, mutta teki mitä pyydettiin: "Mä voin käyttää eri kieliä. Haluatko ranskaksi, venäjäksi, ruotsiksi, englanniksi vai saksaksi?" Indico alkoi muistella venäjäksi, koska kun hän loukkaantui, jostain syystä äidin kieli oli aina lohdullisin. Hän muisteli omaa kotiaan. Hän kuvaili eteistä, kuinka kovilta kivet tuntuivat seinissä. Yhtäkkiä hän sanoi englanniksi: "ja sellainen on kotini ja sinun kylkesi on kamalan näköinen".

Indico haroi hiuksiaan ja koetti pitää itseään hereillä. Hän tajusi kuinka haastavaa se oli. Kaikki adrenaliini oli poissa ja hän halusi nukkua. Koko hänen vasen jalkansa oli hurmeen ja vuotavan veren peitossa.
"Mikä sinun vointisi on?" Indico kysyi ja katseli Gabrielia. Hän olisi saanut miehen mungoon asti ilman typerää haavaa. Nyt hän toimi hidasteena.
"Epäiletkö, että pääsisit mungoon asti. Voisit varmasti antaa vaikka pikku muiston tästä paikasta niin he voisivat hakea minut", Indico ehdotti, sillä hän ei halunnut Gabrielin heikkenevän liikaa. Kylki oli varmasti helvetillinen.

Gabriel sai haluamansa puhetulvan venäjäksi, joten eipä mies ymmärtänyt sanaakaan mitä Indico hänelle selitti. Silti hän nyökkäili ja hymähteli kuin olisi jotain tajunnutkin aina kun sellainen tilanne tuli. Aivan kuin hän olisi käynyt keskustelua aiheesta, joka ei kiinnostanut häntä yhtään.
Mutta sitten Indico vaihtoikin taas englanniksi kertoen selittäneensä kodistaan ja huomauttaen siinä sivussa hänen kyljestään. Gabriel käänsi katseensa tuon jalassa olevasta haavasta naisen kasvoihin ja hymähti hieman.
"Kiitos tiedosta," hän naurahti, "kiva koti sulla."

Verenvuoto alkoi hieman tyrehtyä kiristyssiteen ansiosta muttei se silti täysin lakannut. Gabriel kaivoi laukustaan yhden paidoistaan ja teki siitä tiukan käärön.
"Nyt voi sattua," hän sanoi ja painoi sen sitten Indicon haavan päälle. Hän kietoi sen toisen puoliskon paidastaan naisen jalan ympärille pitämään kääröä paikallaan. Hyvin tekaistu, tuskin kovin paljoa auttava, hätäratkaisu mutta ainakin se auttaisi edes vähän.

Gabriel pudisti päätään epätietoisena ja vilkaisi uudemman kerran ympärilleen. He olivat jossain keskellä ei-mitään, mutta jostain metsän takaa kuului liikenteen ääni. Jossain meni tie mutta ei hän pääsisi sinne.. eikä varsinkaan takaisin tarpeeksi nopeasti.
Indicon kysymyksen kuultuaan, Gabriel laski katseensa takaisin naiseen. Hän ei ollut uskoa että Indico tuossa kunnossa edelleen huolehti hänestä ja hänen typerästä kyljestään, joka tuntui olevan riekaleina joka toisena päivänä hänen elämästään.
"Mä pärjään kyllä," hän vastasi pienen hymyn kera, "ei ole ensimmäinen kerta kun kylki on palasina." Indicon ehdotus tuntui samaan aikaan hyvältä ja huonolta. Hän ei haluaisi jättää tuota mistään hinnasta taakseen tuossa kunnossa, mutta ei hän varmaan saisi tuota Mungoonkaan. Tai no.. Samahan se tietysti oli kuka tuon kanssa täältä ilmiintyisi? Mungolaiset vai hän?
Gabriel vilkaisi jälleen sinne tien suuntaan ja hieroi hieman olkapäitään kylmän viiman turruttaessa hänen ihoaan. Hyvä puoli kylmässä oli se että kyljessä oleva ruhjekin alkoi menettää tuntoaan.
"Se on aivan sama kuka sun kanssa ilmiintyy täältä," Gabriel huokaisi katsoen taas Indicoa, "mungolaiset vai minä. Anna mulle ihan.. pari minsaa niin lähdetään täältä. Kerro siitä kodistas nyt vaikka.. ruotsiks."

Kalskea naurahdus pääsi Indicolta kun mies sanoi hänen kotiaan kivaksi. Hän ei todellakaan ollut samaa mieltä. Hän kuitenkin sain muuta mietittävää, kun Gabriel uhrasi loput paidastaan jalalle. Indico hengitti hetken pinnallisesti ja näytti siltä, että hän pyörtyisi hetkenä minä hyvänsä, mutta nainen oli luonteeltaan taistelija. Hän ei antanut periksi.

Gabriel vähätteli kylkeään. Indico katsoi tuota hetken silmillään sanoen: älä valehtele. Häntä inhotti katsoa miestä, joka oli niin kylmissään. Tuo oli pelastanut hänen henkensä kuitenkin jossain määrin ja hän oli pitänt miehen puolia. He olivat tehneet töitä yhdessä ja pitäneet vähän ruumiillisen ihmisen ilojakin.
"No niin, mutta sulle helpompaa, itse kärsit sitten", Indico totesi ja nauroi hieman Gabrielin ehdotukselle.
"Ei minun kotini ole oikeastaan minkään näköinen. Kerrostalo, makuuhuone ja keittiö olohuone parvekkeella. Ennen asuin linnassa perheeni kanssa. Se oli melko mukavaa, mutta podin huonoa omatuntoa isäni huijattua jästiä myymään se meille. En ole käynyt siellä tylypahkasta lähtöni jälkeen", Indico sanoi. Hän alkoi tuntea itsensä sekavaksi.
"Minä muistan sinut koulusta. Olit aika pieni rääpäle", hän hymähti ja alkoi selvästi jo lipsua muihin maailmoihin. Veri oli jo värjännyt paidat. Jossain Indico ajatteli, että tässäkö se oli? Hän oli aina halunnut kuolla työtehtävissään tai killan puolesta. Ei todellakaan näin.

Gabriel huomasi Indicon paljon puhuvan katseen ja naurahti ilottomasti. Joo ehkä hän valehteli, mutta toisaalta ei. Hän oli saanut ruhjeen jos toisenkin elämänsä aikana ja aina selvinnyt. Siihenhän ei tietenkään pitäisi luottaa eikä haavoihin ja ruhjeisiin pystynyt tottumaan vaikka niitä saisi kuinka paljon. Nyt oli kuitenkin tärkeämpää ajateltavaa kuin hänen lihanestettä tihkuva palovammansa.

"Niinpä taidan kärsiä," Gabriel vastasi pienesti virnistäen Indicolle ja hänen yllätyksekseen nainen alkoikin selittämään kodistaan niin että hänkin ymmärsi sen. Hänelle tuli samantien sellainen oli että Indico puhui nyt jotain sellaista, mistä tuo tuskin puhui useillekkaan ja tuskin puhuisi hänellekään ellei olisi menettänyt niin paljoa verta.
"Vai että linnassa.." hän sanoi hymähtäen, "mä asuin orpokodissa kahenkymmenen muun lapsen kanssa."
Indicon seuraava huomautus siitä kuinka tuo muisti hänet koulusta ja kuinka hän oli llut ruipelo, sai miehen irvistämään. Hän mietti hetken muttei kommentoinut tähän asiaan mitään muuta kuin;
"Okei vaimosein," hän naurahti ja kumartui tuon ylle, "eiköhän lähdetä sinne Mungoon ja saada sut hoitoon. Puhut jo ohi suusi." Hän nousi itse kyykkyyn siten että sai nostettua Indicon pienellä vaivalla ylös sieltä maanraosta. Hänen kylkensä tuntui olevan tulessa, hänen kroppansa alkoi olla jäässä mutta ihme kyllä jonkin verran voimia löytyi yhä. Niillä voimilla hän veisi Indicon hoitoon vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa. Kaveria ei jätetä vai miten se meni.. Eikä nahkatakkia.
Gabriel kumartui nappaamaan takkinsa ja suoristui sitten.
"Okei, tämä voi olla kivuliasta mutta nähdään toisella puolen," hän sanoi yrittäen kuulostaa rohkaisevalta. Sitten hän keräsi ne loput voimanrippeensä ja kaikkoontui vielä viimeisen kerran.

Samassa hetkessä he rysähtivät Mungon aulaan saaden aikaan hälinää ja pakokauhua. Gabrielin jalat pettivät niinikään ja molemmat kaatuivat ilmiintymisen myötä pitkin lattiaa. Samassa joukko hoitajia ja parantajia kuitenkin juoksivat heidän luokseen.
"I-Indico Zoln.. Zolnerowitch ja.. Gabriel Scott," Gabriel sanoi ennen kuin sitten menetti tajuntansa.

Indico hymyillen totesi poissaolevasti: "se on parempi kuin ikuisesti kotitontun tasolla". Hän muisti yhä kuinka hänen veljensä saattoi tuupata pienemmän siskonsa portaita alas tai lukita tyrmään ja heidän kotitonttunsa oli yleensä se, joka päästi hänet pois sieltä. Veljeä ei ikinä rankaistu, oikeastana kehuttiin.

Indicon hymy oli kuin aineissa olevalla.
"Mhm... Se ei olisi sopivaa". hän myötäili kohotessaan ilmaan. Hän koetti auttaa ja saikin kädet Gabrielin ympärille. Hän mutisi juuri ennen kaikkoontumista: "nähdään". Hän puristui pienen putken läpi mungoon ja älähti kun Gabriel parka kaatui. Hän jossain tajuntansa rajamailla pyrki pehmentämään kallistumista. Indico tunsi miten häneen tartuttiin ja hän sopersi: "ei Gab, hoitakaa hänet, hoitakaa hänet". Molemmat kiidätettiin suoraan hoitoon ja noita menetti tajuntansa käytävällä.

Herättyään hänet oli puettu puhtaaseen sairaala kaapuun ja paikattu. Kasvoilla ei ollut enää haavoja, mutta jalka oli paketissa. Hänen olonsa oli todella heikko. Ensimäisenä hän oli kyselemässä Gabia ja vaati hyvin itsepäisesti päästä miehen luokse. Siellä hän istuikin odottamassa tuon heräämistä. Pitihän hänen kiittää henkensä pelastamisesta ja nähdä että miehessä oli vielä jotain jäljellä. Hän kantoi huolta työparistaan huolta kunnes kaikki oli ohi. Hänellä ei ollut muistikuvaa enää Englannin puolelta, muuta kuin palasia sieltä täältä. Hän ei siis ollut varma paljonko hänen piti kiittää.

Gabriel heräsi jälleen kerran itselleen turhankin tutuksi tulleesta vuoteesta ja ensimmäinen ajatus oli, saisiko hän vielä unen päästä kiinni jos nyt kääntäisi kylkeään. Mutta se ajatus katosi saman tien kun hän yritti kääntää kylkeään, koska se teki kipeää.
Avattuaan silmänsä, hänellä meni hetki tajuta mitä juuri nyt oli meneillään.
"Indico?" hän kysyi epäuskoisena ja naurahti hieman, "mitä sä siinä teet?" Hän vei kädet alleen ja nousi hieman parempaan asentoon nojautuen sitten siihen sängyn päätyyn. Hän irvisti hieman ja kokeili kylkeään vaikka se kaikkien siteiden alla olikin.
Hän muisti kyllä sinänsä kaiken tapahtuneesta. Tai ainakin luuli muistavansa. Indico oli myrkytetty, hän oli valvonut koko yön tuolissa (yrittänyt ainakin) ja sitten he olivat olleet idiootteja ja lähteneet brunssille kuolonsyöjän kanssa. Sitten olikin alkanut tapahtua ja pian he olivat jo paenneet henkensä edestä.
Ja matkatavarat olivat jääneet sinne keskelle ei-mitään, missä hän oli yrittänyt paikkailla Indicon jalkaa ennen kuin he pystyivät taas ilmiintymään. Mikähän päivä nyt oli?
"Sä et oo vastannu mulle varmaa.. koko viikkoo ku oon kysyny tätä," Gabriel naurahti hieman, "mutta mikä olo? Ainakaan et näytä enää niin kuolleelta kuin viime näkemällä." Hän virnisti hieman.

Jostain syystä Indico oli torkahtanut. Hän oli muuttanut sen sairaalan tuolinkin mukavaksi ja isoksi nahkaiseksi laiskanlinnaksi. Sopi juuri mukavasti huoneeseen. Hän hätkähti hereille Gabrielin puhuessa.
"Tulin tarkistamaan ootko sä vielä hengissä", Indico vastasi ja hieraisi silmiään. Hän hymyili pienesti jopa. Hän katseli Gabrielin vaivalloista liikkumista ja oli onnellinen siitä, että hän oli kolhinut vain jalkansa. Keskellä kroppaa ruhjeet olivat kaikkein kurjimmat. Sitä löysi uusia lihaksia ja luita, joista ei ennen tiennyt mitään! Hän liikkui sauvojen varassa, jotka lojuivat lattialla, mutta liikkui kumminkin. Tosin oltiin häntä kielletty, mutta koska hän oli muka kuunnellut.
"Jaa no, mua huipaa, olo on aika sukka, jalkaa särkee, mutta näytän yhä paremmalta kuin sinä", Indico totesi naurahtaen ja mittaili Gabrielia tiukalla katseellaan ja nousi sitten keppien avulla.

"Sulle tuotiin pullia jostain ja kakkuja kanssa. Hoitaja sanoi, että niitä oli tullut pitkin viikkoa. Pidät kuulemma kahvihuoneen pullissa", Indico sanoi ja pomppi puoliksi pullien luokse ja nosti ne miehen sängylle.
"Sulla on joku sinnikäs ihailija", hän naurahti ja katsoi sitten vakavasti Gabrielia.
"Kiitos kun jaksoit pelastaa mut sieltä", hän sanoi ja ojensi kätensä.
"Meistä ei taida tulla ystäviä, mutta kyllä sä ihan kelpo kiltalainen ja aurorikin olet. Mä lähden täältä kohta. En voi pysyä kauaa, jottei peitteeni räjähdä käsiin", Indico sanoi hymyili pienesti. Hän ei ikinä pysynyt velhomaailmassa kauaa ja parantajat tiesivät sen.

"Mä? Hengissä?" Gabriel naurahti, "sähän se epävarmempi tapaus olit. Mulla ollu ku väsymyst ja yks.. pikkuruinen ruhje kyljessä."
Indicon selittäessä omasta olostaan, Gabriel ei voinut olla naurahtamatta tuon viimeiselle
huomautukselle.
"No siihen ei paljon vaadita.." hän mutisi hymyillen ja pudisti hieman huvittuneea päätäänkin. Hän katsoi kuinka Indico sitten tarttui sauvoihinsa ja pomppi siihen hänen sängyn reunalleen. Gabriel siirsi hieman omaa jalkaansa jotta tuo mahtuisi siihen paremmin.

Indicon huomauttaessa pullista ja noustessa hakemaan niitä, Gabriel ei voinut olla naurahtamatta vaikka moinen liike liian suureksi noustessaan sattuikin perhanasti.
"Joo.. Mä taidan olla oikein tervetullut Mungoon koska se tietää aina pullapitkoja," Gabriel naurahti ottaen pullapaketin mielissään vastaan. Hänen täytyisi kipaista Samin puheille heti kun pääsisi karkaamaan Mungosta.
Indicon ilmeen ja äänen vakavoituessa, Gabrielkin vakavoitui hieman vaikka se vaikeaa olikin kun pullat muistuttivat lähinnä Samista ja siitä kuinka tuo lukitsisi hänet komeroon kun hän seuraavaksi ilmestyisi tuon tiskille. Voidakseen taas.. lihottaa hänet palloksi.
Gabriel hymähti hieman ja tarttui Indicon ojennettuun käteen.
"Tottakai mä sut sieltä pois toin," hän vastasi naiselle, "en mä ois voinu sua sinnekää jättää."
Indicon jatkaessa, Gabriel naurahti hieman ja oli täysin samaa mieltä. Sydänystäviä heistä ei kyllä ikinä saisi tekemälläkään eikä se nyt välttämättä ollut tarvis. Nyt oli ehkä tärkeintä että he tiesivät tulevansa toimeen jopa tekaistuna pariskuntana.
"Jep.. Taidat olla ihan oikeassa," Gabriel vastasi hymyillen myöskin, "ja säkin oot ihan.. kelpo agentti tai mikä nyt ootkaan." Hän naurahti.
"Vaikket älyllä olekaan pilattu kun menet juomaan myrkkyviskejä vapaaehtosesti," hän virnisti, "muuten meidän kamat taisi jäädä sinne meren rannalle. Voin käydä hakemassa ne nyt kun noi antaa mulle luvan ilmiintyy taas."

Pullista Indico mursi palasen ja tunnisti tekijän: "Saatko sinä henkilökohtaisia lähetyksiä Samilta?" Naisen ilme oli selvästi hämmentynyt kun hän nassutti pullaa. Se pieni noita oli kyllä sellainen tapaus, että Indico lähti kahvilasta korvat soiden. Hän ei ikin äollut tavannut niin kovaa läpätätiä.

Kummatkin vakavoituivat hetkeksi.
"Joo kyllä mäkin olisin sut raahannut sieltä samassa tilassa", hän myönsi ja hymyili pienesti kun sai Gabin naurahtamaan itselleen ja oman työnsä hämäryydelle.
"Joo, joku sellanen mä olen", hän vain totesi virnuillen. Ei hän koskaan ollut varma omasta ammatistaan. Hän oli vähän niin kuin James Bond, mutta nätimpi. Hän kuitenkin tuuppasi hellästi Gabrielia.
"Pah, mä kannan sentään vasta-ainetta mukanani", hän totesi ja ravisteli päätään Gabrielin ehdotukselle.
"Ei mä käytin yhden hoitajan siellä, koska mulla oli tuliaseita laukussa. Jos se olisi löytynyt niin mä olisin ollut isoissa ongelmissa. Siellä oli mun virka-aseeni", Indico totesi ja osoitti Gabrielin laukkua, joka oli hieman piilossa.
"Siellä on myös uusi kauluspaita rikkomasi tilalle", hän kertoi ja nousi sitten.
"Mutta hoitsut nylkee mut jos en ole piaan paikallani. Mä tuskin palaan moikkaamaan sua enempää. Nähdään kokouksessa", hän sanoi viitaten täten kiltaan ja lähti pomppimaan ovelle.
"Pärjäile", hän totesi ennen kuin loikki ulos ovesta.

Gabriel yllättyi hieman Indicon kysymyksille pullista ja Samista ja taas yksi asia jota hän ei olisi tästä naisesta uskonut; hän ei vain kyennyt näkemään tuota istuskelemassa Samin kahvilassa kaiken sen pirteyden keskellä. Toisaalta hyvin harva uskoi hänenkään olevan vakiasiakas siinä kuppilassa.
"Joo.. Oon ollu sen vakiasiakas siit lähtien kun se perusti sen kahvilansa," hän vastasi, "ja jos mä en käy sen luona viikkoo ni se.. lähettää automaattisest toimituksen Mungoo." Hän ei voinut olla naurahtamatta.

"No ehkä kannat joo mutta et kaiva sitä esiin ennen ku naukkaset myrkystä," Gabriel intti ja naurahti päälle irvistäen sitten kyljessä tuntuvan kivun takia.
Indico oli kuitenkin haetuttanut heidän laukkunsa jo ja Gabriel kiitti tuota vilkaisten laukkunsa suuntaan.
"Ei sun mitää paitoja ois tarvinu alkaa hankkimaan," Gabriel vastasi samalla kun Indico nousi ylös ilmoittaen lähtemisestään. Gabriel nyökkäsi naiselle.
"Sä kanssa," hän vastasi ja sitten ovi sulkeutui Indicon perässä. Gabriel hymähti hiljaa itsekseen ja nappasi sitten yhden pullan. Hän haukkasi siitä ja vajosi sitten takaisin kovaan sairaalasänkyyn. Ja hän tunsi äärimmäistä huojentuneisuutta. Ei, eihän tehtävä sinänsä ohi vielä ollut. Montierhan oli yhä vapaalla jalalla mutta ainakin hän oli palannut Lontooseen.. eikä hänen enää ikinä tarvitsisi esittää herra Blacwoodia.
Vaikka eihän koskaan saisi sanoa ei koskaan.

[Jep jep, kiitti pelistä! ]